Uskon kuitenkin, että kaikki sujuu lopulta hyvin

USKON KUITENKIN, ETTÄ KAIKKI SUJUU LOPULTA HYVIN Mielenterveyden keskusliitto

PELOT Riitänkö, kelpaanko, osaanko työelämässä?

Mielenterveysongelmaisena tulevaisuus näytti turhalta ja se aiheutti pelokkuutta. Koin, etten koskaan ole henkisesti enkä fyysisesti terve, enkä koskaan tule pystymään tekemään töitä tai opiskelemaan niinkuin muut ihmiset, eikä minulla ole sosiaalisia suhteita. Pelkäsin myös tylsää elämää.

Nyt kun mielialani on parempi ja elämäni on muuttunut paremmaksi, mieleeni ajautuu nämä samat ajatukset aina välillä, mutta pääosin ajattelen tulevaisuudesta positiivisesti. Olen pystynyt parantamaan henkistä ja fyysistä hyvinvointiani, olen saanut opiskeltua, minulla on sosiaalisia suhteita ja koen ensimmäistä kertaa toivoa tulevasta.

35-vuotiaana uudelle alalle lähteminen ilman aiempaa alan kokemusta pelottaa, jännittää myös ahdistaa. Saako työtä, riitänkö jne. Nykyajan työelämä vaatii niin paljon.

Tiina 35 v.

Anna

Tulevaisuus suoraan sanottuna pelottaa. Varsinkin kun saanut nähdä harjoitteluissa työelämän vaativuuden nykypäivänä. Ehkä ne pelot johtuvat siitä, että pelkää ettei jaksa työelämän kiirettä ja saa burnoutin. Saatan pelätä myös sitä, ettei sitä itselle juuri sopivaa, täydellistä työpaikkaa löydy. Varmaan ajattelee, että osaakohan sitä tarpeeksi ja kelpaako juuri tällaisena.

Sointu 28 v.

Toisinaan huolestuttaa, kestääkö terveyteni nykyisiä harrastuksiani (lentopallo ja kutominen) ja ilman niitä olen pulassa, mutta, kuten työelämän kanssakin, aion huolehtia siitä vasta, jos niin tapahtuu. Tällä hetkellä vain nautin terveydestäni ja asioista, joita voin tehdä.

Vieno, 23 v.

Löydänkö töitä? Olenko väärällä alalla?

Tulevaisuuteni on yksi huolenaiheeni, minkä vuoksi usein välttelenkin sen ajattelemista.

Pohjimmiltani haluan uskoa työllistyväni tutkintoni avulla ja löytäväni työn, joka on mielekästä eikä vie mielenterveyttäni, mutta pinnalla on kuitenkin epävarmuus. Minulla ei koskaan ole ollut unelmaammattia tai -opintoalaa, enkä vieläkään ole täysin varma, mikä minua kiinnostaa eniten tai mitä haluaisin työelämässä tehdä. Kesätöinäni olen tehnyt siivous- ja tarjoilijahommia, mutta niitä en kestä, sillä armoton vitutus työtä kohtaan pilaa myös vapaa-ajan, kun ajatuksissa pyörii jo seuraava kärsittävä työpäivä. Samanlaista tunnetta pelkään myös varsinaiselta työpaikaltani valmistuttuani.

Opiskelen kieliä, ja suurin osa ystävistäni opiskelee aineenopettajiksi, mutta minä en.

Omaopettajanikin vakuuttelee, että alallani on vahvat työllisyysnäkymät muunakin kuin opettajana, mutta samalla alan ihmiset sanovat, että työpaikat täytyy löytää itse ja itsensä ja osaamisensa pitää osata ”myydä” työnantajalle. Tiedän olevani osaava, mutta en osaa sanoittaa sitä enkä esittää varmasti, että minua tarvittaisiin. Kärsin huijarisyndroomasta.

Tämän vuoksi olen epävarma tulevaisuuden työllistymisestä ja puoliksi vitsailenkin sossun luukulla roikkumisesta.

Epävarmuus vaikuttaa myös opintoihini motivaation­­ puutteena, kun en tiedä, mihin tähtään tutkinnollani. Vaikka epävarmuus vaikeuttaakin opintojani jonkin verran, olen sen verran suorittajatyyppiä, että aion valmistua ajallaan kaikesta huolimatta. Töistä huolehtimisen aika on valmistumisen jälkeen.

Vieno, 23 v.

Eniten pelottaa, ettei tulevaisuudessa löydy töitä tai en pärjää töissä. Pidän myös pelottavana ajatuksena sitä, että jonain päivänä tulee huomatuksi, että olen väärällä alalla.

Miro, 23 v.

Palautin juuri tänään gradun laturi-järjestelmään. Kesän olen töissä, mutta syksy jännittää jo nyt. Mihin minä muutan? Mitä minä teen?

Miksen liittynyt työttömyyskassaan jo aikaisemmin?

Joudunkohan hakemaan kauan töitä?

Laura, 26 v.

Rahahuolet, tentit, muutokset ystäväpiirissä

Rahahuolet, opintotuella ja lainalla kyllä pärjää, kunhan budjetti kunnossa, mutta 3,5 vuotta on pitkä aika sinnitellä pienillä tuloilla.

Kesätyöt auttaneet.

Aleksi, 28 v.

Valmistun juuri, mutta opiskeluaikani oli hyvin vaihtelevaa aikaa. Aivan kuten elämä, se sisälsi paljon iloa ja surua sekä kasvukipuja. Moni asia aiheutti stressiä; tentit, näytöt, työharjoittelut, ryhmätyöt, oppari, oman kehon muuttuminen ja muutokset ystäväpiirissä... Usein juuri sopeutuminen uusiin ja muuttuviin tilanteisiin aiheutti huolta ja stressiä, vaikka toisaalta ne olivat aina mahdollisuuksia.

Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää avoimelta, sillä en tiedä kovin pitkälle, mitä tapahtuu. Uskon kuitenkin, että kaikki sujuu lopulta hyvin.

Alina, 26 v.

UNELMAT Intoa puhkuen kohti uutta tutkintoa

Selvisin kaikista koettelemuksistani YTHS:n avulla, jonka kautta pääsin puhumaan psykiatriselle sairaanhoitajalle, ja nyt käyn vihdoin tarvitsemaani psykoterapiaa. Myös opintopsykologi selvensi hieman tulevaisuuden näkymiäni ja päädyin vaihtamaan alaa jo kandin jälkeen, jonka senkin suorittamiseen meni sama aika, kuin mitä olisi vaadittu maisteriin.

Opintourani oli siis melko pitkä ja häpeilin sitä, mutta samalla ehdin miettiä kunnolla, mitä oikeastaan haluan ja sain tehtyä töitäkin, koska opintotukeni ehdittiin tietysti lakkauttaa ja elin asumistuen, palkan ja vanhempieni avustuksella.

Olen silti hirveän ylpeä itsestäni, että jaksoin ja sain sentään alemman korkeakoulututkinnon paperit enkä keskeyttänyt opintojani. Nyt lähden intoa puhkuen kohti seuraavaa tutkintoani, joka toivottavasti sujuu paremmin ja nopeammin.

Joa, 25 v.

Tulevaisuus täynnä hyviä mahdollisuuksia

Tulevaisuuden miettiminen herättää unelmia, omalla tutkinnolla niin paljon työmahdollisuuksia olla lähes missä vain töissä.

Aleksi 28 v.

Lähestyvä valmistuminen innostaa miettimään tulevaa työelämää ja sen eri vaihtoehtoja. En edes epäile, ettenkö löytäisi mielekästä työtä!

Emilia, 35 v.

Pyrin unelmoimaan ja ihailemaan, mitä tulevaisuus tuo mukanaan, koska saavutan hölmön optimismini kautta parempia tuloksia ja ajatuksia.

Tuisku, 22 v.

Tulevaisuuden näen vain ja ainoastaan aiempaa suurempana kenttänä, täynnä hyviä mahdollisuuksia.

Eini 28 v.