Minervan Pöllö 1/2011: Suomi

1/2011

Teemana S u o m i

2

pää-

kirjoitus Sähköuruilla sählääminen Sergein Alkoi pinnaa kiristää Riita kun ratkennut ei nyrkein Tartuit kättä pidempään JOS OTAN NIIN TAPAN JA MINÄHÄN OTAN OTAN JA TAPAN JA TAPETTUANIKIN OTAN Tuskin oli veri kuivaa vaatteissasi Kun jo istuit maijassa Vaan sanaharkan syy se mikä oli Sen jo ehdit unohtaa JOS OTAN NIIN TAPAN JA MINÄHÄN OTAN OTAN JA TAPAN JA TAPETTUANIKIN OTAN Varjoista muurien Löytyi valaistus Mielialalääkkeet Jeesus ja bodaus Siviilielämän taitoja vapauduttuasi Oitis opettelemaan siis dokaamaan!

Maalari entinen nyttemmin on vainaa Kun kossus koitti anastaa JOS OTAN NIIN TAPAN JA MINÄHÄN OTAN OTAN JA TAPAN JA TAPETTUANIKIN OTAN

Rytmihäiriö kappaleessa Jos otan …niin tapan

Otan... Tapan... Tapan...

TAPA JA JUO!

sisällys-

3

Luettelo

Näin kohtaat suomalaisen julkisessa kulkuvälineessä sivu 5

PJ-­haastattelu: Matti Petteri Pöntiö sivu 6

Analyysissä Nufit ja Tieteenpäivät sivu 10

Keskustelu Tere Vadénin kanssa sivu 12

Suomen imaginääri historia sivu 24

Kun vaari yskänlääkettä haki sivu 28

Näkökulmia Suomesta sivu 32

Minervan Pöllö 1/2011 33. vuosikerta Julkaisija: Dilemma ry Toimituksen osoite: Dilemma ry / Minervan Pöllö, Unioninkatu 40, HY Paino: Nordprint, HKI

Päätoimittajat: Vesa Korkkula Ifeoma Kulmala Juho Pääkkönen Ulkoasu ja taitto: Vesa Korkkula Kansi: Mikael Rotko ISSN: 1239-2545 Painos: 150

Minervan Pöllö on filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dilemma ry:n julkiasema neljästi vuodessa ilmestyvä aikakausjulkaisu. Tämä lehti on saanut HYY:n järjestölehtitukea.

Kannen kuva: Otisarchives/flickr

Ifeoma Kulmala

joitakin tapoja kohdata suomalaine julkisissa kulkuväline Kuva: Anon

kulkuvälineissä

joitakin tapoja kohdata suomalainen julkisissa kulkuvälineissä

joitakin tapoja kohdata suomalainen julkisissa kulkuvälineissä

joitakin tapoja kohdata suomalainen julkisissa kulkuvälineissä

4

joitakin tapoja kohdata suomalainen julkisissa kulkuvälineissä

”Mistä sinä olet saanut noin sievän neekeri­vauvan?”

Korkeasaaren lautta 1989.

5

Vieras täti laittaa äänettä käden päähän ja kokeilee tukkaa.Vieras täti poistuu äänettä seuraavaan bussiin. En mene.

Bussipysäkki 1997.

joitakin tapoja kohdata suomalainen julkisissa

en

eissä

”Neekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekerineekeri.”

Metro 2000.

”On se hienoa, että sinä olet noin hyvin opetellut lukemaan suomen kieltä!”

Juna 2007.

”Mistä sä olet kotoisin?

-- Tai siis missä sun juuret niinku on?”

Juna 2009.

”Suomessa on naisten asiat parhaiten maailmassa. Se johtuu siitä, että viikinkikulttuurissa naiset eivät saaneet kunnon hautajaisia, mutta koska Suomessa ei oltu viikinkejä, naisillakin oli hautajaiset. Siksi me ollaan parempia kuin Ruotsi!”

Raitiovaunu 2011.

Haastattelussa

6

M att i

P e tt e r i

Kuva: Matti Petteri Pöntiö

PÖntiÖ

Dilemman uusi pj

Minervan Pöllö: Miten kiinnostuit filosofian opiskelusta? Opiskelit kuulemma ensi psykologiaa, mutta vaihdoit filosofian pääaineeksesi?

Matti Petteri Pöntiö: Löysin filosofian lukiossa. Etenkin yhteiskuntafilosofia ja yksilön elämänfilosofiaa koskevat teemat innoittivat minua, enkä ole päässyt niistä yli vielä tänäkään päivänä. Psykologiaa olin päättänyt lähteä lukemaan jo hyvin nuorena. Siellä tehdään kyllä osaltaan paljon hyvää tutkimusta, mutta oppiaineen maailman- ja tiedekuva on musertavan kapea. Esimerkiksi etiikka redusoidaan keskusteluksi siitä, mitä ihmiset eri kyselytutkimuksissa ovat mieltä mistäkin ja maailmasta voidaan sanoa ainoastaan sellaista mikä on tilastollisesti todennettavissa.

Tämä ei vastannut omia mielenkiinnon kohteitani. Ennen kuin opin olemaan suuremmalti välittämättä tästä imaginäärisestä vaihdannan välineestä, jota rahaksi kutsutaan, yritin vielä viime hetkeen asti pitää vanhasta psykologin haaveesta kiinni.

7

Miksi halusit Dilemman puheenjohtajaksi?

Harkitsin puheenjohtajuutta vakavasti vasta kun tulin ehdotetuksi siihen vuosikokouksessa. Tahdon vilpittömästi olla hyvä puheenjohtaja. Tällä tarkoitan sitä, että dilemmalaiset saavat minusta mahdollisimman paljon irti. On mielenkiintoista myös nähdä, miten päätöksenteko rakentuu hyvän hallintotavan mukaiseksi.

Haluan tietää kuinka deliberatiivista ja tarkoituksenmukaista legitiimi ainejärjestötasoinen hallitustoiminta voi olla.

Uskon saavani iloa puheenjohtajuuteen liittyvistä puuhailun osa-alueista. Luottamuksen nauttiminen on minulle tärkeää.

8

Miten näet puheenjohtajan aseman Dilemmassa?

Klassisesti Dilemman sekä ainakin valtsikkalaisten ainejärjestöjen puheenjohtajuudet ovat ylipäätään näyttäytyneet hyvin henkilöityneinä. Meillä on loistava hallitus, poissaoloani tuskin huomaisi. Mitä tulee puheenjohtajan roolin lakisääteiseen osuuteen, on se perin pieni ja lähinnä täynnä muodollisuuksia. Kyse on pikemminkin toimintakulttuurista.

Tahtoisin nähdä puheenjohtajan mahdollisimman tasavertaisena jäsenenä suhteessa muihin hallituslaisiin. Esimerkiksi tulevana vuonna tapahtumien järjestämisen päävastuu kiertää hallituslaisilla, jolloin kukin on osallisena myös siinä roolissa, mikä on yleensä jäänyt pelkästään puheenjohtajan hoidettavaksi. Tämä uskoakseni lisää toiminnan mielekkyyttä.

Toisena tasa-arvoisuutta nostavana tekijänä pidän tiedon mahdollisimman tasaista jakautumista. En kuitenkaan aio vältellä vastuuta siinä määrin, kuin se kohdalleni osuu.

Mikä erottaa Dilemman muista ainejärjestöistä?

Jospa ajattelemme hetken ruumiillista ihmistä. Kuvittele tämä ruumiillinen ihminen kaikkine sisään- ja ulostulokäytävineen. Nyt kuvittele näiden reittien jokainen mahdollinen käyttötapa. Sanoinhan kaikki mahdollinen, kuvittele lisää! Sitten kuvittele kaikki tämä mahdollinen käyttö perin ekstensiivisen eksessiivisenä. Sitä Dilemma on.

”Kuvittele ruumiillinen ihminen kaikkine sisään- ja ulostulo­ käytävineen. Kuvittele näiden reittien jokainen mahdollinen käyttötapa. Sanoinhan kaikki mahdollinen, kuvittele lisää! Sitten kuvittele kaikki tämä mahdollinen käyttö perin ekstensiivisen eksessiivisenä. Sitä Dilemma on.”

Mistä olet Dilemmassa ylpeä? Entä häpeätkö jotain?

Pidän Dilemmasta niin paljon, että siitä puhuminen tällä tasolla ällöttää minua.

Se on kuin hyvä hetki, jota ei halua pilata sanoilla.

Rakastamme rakastaa sitä.

Oman kielikuvallisen koiramme kyseenalaistamaton rakastelu on samaan aikaan sitä, mikä näyttäytyy kaikista häpeällisimpänä osana toimintaamme.

Veittäisitkö juhannuksen mieluummin Walter Benjaminin vai Gottfried Leibnizin kanssa?

Voin kuvitella lukuisia tilanteita, jossa joudun vastaavan valinnan eteen.

Legenda kertoo ja näyttää Leibnizin omistaneen käsittämättömän liioitellun peruukki-installaation.

Näin juhannusteknisissä yhteyksissä valitsen miekkosista pehkoisemman seurakseni.

Miten meidän tulisi taistella avoimen, autonomisen ja vapaan yliopiston luomisen puolesta lukukausimaksuja vastaan?

Dilemmalaisilla on paljon annettavaa käytävään keskusteluun. Emme ole suuri joukko, mutta omalta osaltani rohkaisen jokaista ainejärjestömme jäsentä tuomaan omat viiksikarvansa poltettavaksi. Niistä lähtee hyvä käry.

9

10

Kuvat: Otis Historical Archives

Nufit ja Tieteen päivät 2011: Mitä ja kenelle “Kun lukiolainen avaa sielunsa kipupisteitä yleisön edessä puhuen, on kesAkseli Huhtanen Kuva: NASA Great Images in Nasa Collection

Tammikuun kolmantena viikonloppuna järjestettiin Helsingissä kaksi tiede- ja filosofiaaiheista tapahtumaa: Nuorten filosofiatapahtuma Nufit, ja Helsingin yliopiston Tieteen päivät. Näitä tapahtumia yhdistävät ainakin osittain niiden aihealueet, sillä molemmat koostuvat popularisoiduista esityksistä, joiden sisältö liikkuu tieteen, filosofian ja yhteiskunnan ympärillä. Onko tällaisille tapahtumille tilausta, varsinkin kun ne järjestetään saman viikonlopun aikana?

Yliopistolaiset taatusti saavat tiedettä ja filosofiaa tarpeeksi oman alansa parissa, ja toisaalta yliopiston tiloissa järjestetty Tieteen päivät ei ehkä vastaa houkuttelevuudeltaan kesäfestareita. Filosofian kursseja on useimmissa lukioissa hankala järjestää osallistujien puutteen vuoksi, joten miksi filosofia kiinnostaisi koulun ulkopuolella?

Tapahtumien olemassaoloa selittää katsaus

nen teoreettis-käsitteelliselle tasolle lähinnä pahoinpitelyä.

Tieteen päivillä asetelma taas on toinen.

Yleisö koostuu lähinnä keski-ikäisistä opettajista, eläkeläisistä ja muutamasta tutkijasta.

Suurimmalla osalla lienee taustaa akateemisen maailman parissa, sillä muutoin he tuskin tulisivat yliopistolle kuuntelemaan luentoa. Päinvastoin kuin Nufitissa, Tieteen päivillä tyhmiä kysymyksiä esittävä joukko on vähemmistössä.

Sen muodostaa ne omasta elämästään anekdootteja kertovat opettajat, jotka ovat tulleet paikalle koska ovat kiinnostuneita ”ylläpitämään ammattitaitoaan”. Muu yleisö, nykyiset ja eläköityneet tutkijat, kuuntelee vaivaantuneesti, kun popularisoidun esityksen antanut panelisti joutuu vastaamaan keittiöpsykologiseen kysymykseen rakkauden merkityksestä Demi-lehden nettifoorumilla.

Kuka tapahtumista sitten saa ja mitä?

kustelun vieminen teoreettis-käsitteelliselle tasolle lähinnä pahoinpitelyä.” niiden yleisöön: Prometheus-leirin tuki ry:n Vaikuttaisi siltä, että molemmilla tilaisuukperustama Nufit vetää dilemmalaisten ohella silla on maailmankuvaa vahvistava funktio lähinnä rastapäistä nuorta väkeä. Myös tilainiiden kävijöille. Nufitissa lukiolaiset kuulesuudessa esitettyjen kysymysten perusteella vat käsitteellisen muotoilun ongelmille, joita voi sanoa, että kävijät ovat pääosin identiteetovat pohtineet luettuaan Sofian maailman, ja tiään etsiviä, lukioikäisiä nuoria. Tämä on luon- Tieteen päivillä tieteestä hieman etääntyneet nollista, onhan suurin osa tapahtuman järjessaavat kokea olevansa edelleen akateemisen täjistä opettajia, ja aiheetkin valittu suurten diskurssin aallonharjalla. Tätä tukee sekin, että maailman- ja elämänkatsomuksellisten aiheiTieteen päivillä myynnissä oleva kirjallisuus on den parista: uskonto, sodat, tieto, identiteetti populaaritiedettä ja filosofian klassikoita, ei ja henkisyys, näin muutamia mainitakseni. tutkimuskirjallisuutta. Suomessa epäilemättä Tapahtuman yhtäältä paatoksellisten ja on tilaa näille kahdelle akateemista maailmaa toisaalta populaarien puheenvuorojen sekaan kaduille tuovalle tapahtumalle, mutta kumpaasopii melko heikosti paikalla olevien dilemkin tuntuu vaivaavan lievästi suuruudenhullu malaisten panos: akateeminen päteminen ja ”huipulle ja yhteiskuntaan” -henki. Huhujen naurahtelu puhujille ja yleisön kysymyksilmukaan vuoden 2012 Nufit saisi jo valtiollista le. Kun lukiolainen avaa sielunsa kipupisteitä rahoitusta. yleisön edessä puhuen, on keskustelun viemi-

11

12

Tere Vadénin haas-

26.1.2011 Paikkana Mbar, Helsinki Haastattelijana Vesa Korkkula

Tattelu ALUKSI

Väittelemisen jälkeen olin töissä Ruotsissa Högskolan Skövdessä filosofian lehtorina ohjelmassa, jossa oli yhdistetty filosofiaa ja neurotiedettä. Opetin filosofian puolta Paavo Pylkkäsen kanssa.

Tämän jälkeen palasin Tampereelle.

Olen koko ajan ollut tekemisessä interaktiivisen median tutkimisen ja opettamisen kanssa. Olen myös tehnyt sijaisuuksia filosofian laitoksen puolella ja analyyttisen filosofian tutkimusta kognitiotieteen parissa. Pauli Pylkön seminaarien innoittamana kiinnostuin 90-luvun puolivälissä paikallisen ajattelun teemasta. Sieltä tulee se suomalaisen kirjallisuuden ja taiteen filosofiseen pohdintaan kohdistuva mielenkiinto, jonka vuoksi tein kirjan Kalervo Palsasta.

Vesa Korkkula: Internetin mahdollistamien kommunikaatioväylien ansiosta paikka ei ole enää samalla tavalla relevantti kuin ennen. Olisimme voineet tehdä tämän haastattelun sähköpostin tai vaikka Skypen välityksellä ja jossain mielessä sama merkityssisältö olisi välittynyt. SUOMI JA YLIOPISTO Jos olisimme tehneet näin, olisiko Tämän Pöllön teemana on Suomi. jotain olennaista puuttunut?

Mitä sinulle tulee ensimmäisekTere Vadén: Aloitetaan tällaisella filosofisi mieleen kun kuulet tuon sanan? sella vastauksella: tuo riippuu siitä miten olennainen määritellään. Ainakin siitä olisi Berghällin ja Hotakaisen dokumentaarinen elokuva Miesten vuoro,Taltullut erilainen. Edustan Dreyfusin kouvisota vai jotain ihan muuta? lukuntaa internetin ja kyberavaruuden ajatteluun liittyen, eli fyysinen läheisyys ja En osaa sanoa mikä tulee ensimmäisenä samassa paikassa oleminen ovat sellainen mieleen. Minulla on monimutkainen viharakkaussuhde Suomi-sanasta mieleen ulottuvuus, jota ei voi virtualisoida. tuleviin asioihin, joista päällimmäisenä on tällä hetkellä tuloerojen kasvu. Mutta siiEdellisen kysymyksen tarkoitus oli vain johdattaa tähän haastatteluun. tä tulee toki muutakin mieleen.

Näin alkuun voisit hieman kertoa Jos on vaikka jokin keskustelutilaiitsestäsi. suus aiheesta ”Mitä on suomalaiAloitin filosofian opiskelun Tampereella suus”, niin helposti jo lähtöoletuk1988, jolloin Juha Varto oli päähahmona sena on se, että on olemassa yksi erilaisissa viroissa ja piti pääosan luenoikea vastaus, joka on sitten jotain noista.Veikko Rantala oli professorina ja myös tekoälyä ja kognitiotiedettä käsitel- kotia, uskontoa ja isänmaata tai muuta vastaavaa. Se sulkee lähtöleiden graduni ja väitöskirjani ohjaajana.

13

14

”Paikallisuus voi olla olemassa vain jos se on epäyhtenäistä ja likaista sekä vähän noloa ja kummallista.”

Kuva: Tere Vadén

kohtaisesti moneuden ulos.

Kyllä, ja se on yksi näistä hankaluuksista. On useita keskenään ristiriitaisia yhtenäiskertomuksia, jotka kaikki ovat tietynlaisia valtapositioita. Nämä yhtenäiskertomukset Suomesta jättävät jotain kertomatta tahallaan tai vahingossa ja tämä on yksi paikalliseen ajatteluun liittyvä teema, jota olen kehitellyt. Paikallisuus voi olla olemassa vain jos se on epäyhtenäistä ja likaista sekä vähän noloa ja kummallista.

Jukka Hankamäki tuo ilmi monta kiintoisaa asiaa Suomen filosofiakentästä kirjassaan Suomalaisen nykyfilosofian historia. Kuten monessa muussakin asiassa, on toisaalla virallinen juhlapuheissa esitetty kertomus menestyksekkäästä ja sovinnaisesta akateemisesta tutkimuksesta, jossa Suomen akatemia jakaa ”tieteellisin” perustein apurahoja. Marginaalissa on kuitenkin katkeruutta.

Se on monella tapaa hyvä kirja. Ensinnäkin olen iloinen, että meillä on tilaisuus nauttia Jukka Hankamäen läsnäolosta, vaikutuksesta ja ajattelusta. Sanon tämän ilman mitään ironista värettä. Hankamäen tyyppisen itsenäisen ajattelijan ei ole helppo toimia tällaisessa yhtenäiskulttuurin maassa.

Hänen persoonansa on niin moninainen, ettei häntä voi laittaa mihinkään valmiiseen kategoriaan.

Toisinajattelija ei ole henkilö joka on vain kriittinen vallitsevaa järjestelmää kohtaan vaan sellaisena olo vaatii paljon enemmän. Hankamäki

kuuluu tähän kategoriaan ehkä ainoana Suomessa tällä hetkellä.

Totta. Jukka on onnistunut luomaan ihan oman äänen, ajattelun ja näkökulman moniin asioihin. Se on filosofointia, joka monissa eurooppalaisissa maissa on keskeisin osa filosofian tehtävää. Tässä näkyy se perverssi asema, joka filosofialla on Suomessa ja suomalaisissa yliopistoissa.

Täällä akateeminen filosofia on mieltänyt itsensä tieteelliseksi filosofiaksi, luonnontieteen apulaiseksi, ja painottunut analyyttisen perinteen puolelle.

Muutama vuosi sitten Helsingin Sanomissa oli Jaakko Hintikan 80-vuotishaastattelu, jonka yhteydessä hän sanoi, että näkee uhkaavana sen kehityksen, jossa filosofia leikittelee kaunokirjallisuuden kanssa.

Georg Henrik von Wright piti logiikkaan ja tieteelliseen selittämiseen liittyvää työtään ja toisaalla humanistista elämänasennetta ja edistyksen epäilyä käsitteleviä kirjoituksiaan elämäntyönsä kahtena eri puolena, joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Miten tämä ihminen on äänestetty Suomen tärkeimmäksi intellektuelliksi? Eihän ajatus siitä, että tekee kahta tärkeää työtä, joiden välillä ei näe mitään yhteyttä, ole intellektuellismia, vaan katastrofi!

Filosofian pitäisi pyrkiä kokonaisena ihmisenä olemiseen. Jos näkee oman elämäntyönsä jakautuneen kahteen suuntaan, joiden yhteyttä ei itse kykene ymmärtämään, on kyseessä paha epäonnistuminen. Toisaalta me kaikki olemme osaltaan tässä tilanteessa. Se on jossain mielessä sitä Deleuzen ja Guattarin kuvaamaa skitsofreniaa, jota kapitalismi

15

tuottaa. Filosofian pitäisi olla rohtoa tähän skitsofreniaan.

16

Onko yliopisto loppujen lopuksi hyvä paikka tehdä filosofiaa?

Ei välttämättä. Kyllähän filosofian historia osoittaa, että nimenomaan akateemisia hyviä filosofeja ei kauhean paljoa ole vaan monet hyvät filosofit ovat toimineet yliopiston ulkopuolella. Näen filosofian asiana jota kuka tahansa voi tehdä riippumatta elannon hankkimisen tavasta.

Ammattifilosofia on yksi pieni sirpale filosofian kokonaisuudesta, eikä välttämättä edes se mielenkiintoisin sirpale.

Olet ollut Jarkko S.Tuusvuoren kanssa Niin & Näin lehden päätoimittajana. Minkälaisena näet Niin & Näin -lehden roolin Suomen filosofiakentällä?

Sitä on vaikea nähdä sisältäpäin, olen ollut lehden toimitusneuvostossa alusta alkaen. Joskus tuntuu siltä, että ihmiset näkevät lehden paljon isompana ja vaikutusvaltaisempana kuin mitä se oikeasti on.

Se on kuitenkin puhtaasti vapaaehtoisvoimin ja talkoopohjalta tehty. Niin & Näin -lehden toimittamisen tapa ja politiikka ovat periaatteettomia ja eklektisiä. Ehkä juuri siksi lehti on ollut elävä ja rikas.

Kaikkiruokaisuus on ollut samaan aikaan sekä välttämättömyys että hyve.

Miten näet yliopiston tulevaisuuden?

Kysymys yliopistojen tulevaisuudesta on globaali. Kuulin tänään radiossa keskustelun, jossa olivat mukana joku opetusministeriön johtaja ja tieteentekijöiden liiton edustaja. He puhuivat uudesta yli-

opistolaista ikään kuin se olisi ollut suomalaisten yliopistojen halu tai Suomen opetusministeriön aloite. Todella koomista, koska mistään tällaisesta ei ole kyse!

Kyse on siitä, että Suomen yliopistolaitosta viedään suuntaan, johon muiden OECD-maiden yliopistot ovat kehittyneet viimeiset 15 vuotta.Yliopistouudistuksessa oli kyse käytetystä yliopistouudistuksesta, joka on ostettu halvalla Englannista ja pistetty täällä pystyyn taloudellisessa tilanteessa, jossa pohja, jonka varassa yliopistouudistus on suunniteltu, on hävinnyt.

Yliopiston tulevaisuus vaikuttaa selvältä. Korkeakoulutuksen merkitys siinä mielessä, että sillä tienaisi paljon, tulee pienenemään lujaa vauhtia. Toisaalta myös tahto korkeakoulutuksen ylläpitoon itseisarvoisessa mielessä laskee. Tämä tarkoittaa sitä, että yleissivistävä koulutus tulee OECD-maissa vähenemään vaikka se on kasvanut tähän asti.

LUONTO,YMPÄRISTÖ JA SYNTYTIETO Mikä on käsityksesi mukaan filosofian ja ympäristön suhde? Olen kuullut väitettävän, että filosofian historia ei ole antanut hyviä käsitteellisiä välineitä luonnon tai ympäristön hahmottamiseen, koska esimerkiksi Platonin vaikutuksesta muuttuvaa luontoa ei pidetty ideamaailmaan kuuluvana todellisena tiedon kohteena ja siten arvokkaana asiana.

Onhan tämä sellainen klisee, että länsimaalainen filosofian historia on vieraantumista lähiympäristöstä. Mutta vaikka se on klisee, se on totta. Klisee on sellainen

”Kyllähän filosofian historia osoittaa, että nimenomaan akateemisia hyviä filosofeja ei kauhean paljoa ole vaan monet hyvät filosofit ovat toimineet yliopiston ulkopuolella. ” 17

Kuva: Otis Historical Archives

totuus johon yritetään kyllästyä, mutta siinä ei onnistuta. Ajatellaan tilannetta, jossa jostain tulisi oman ympäristönsä pilanneita alkuperäiskansojen edustajia kysymään länsimaiselta filosofialta, miten meidän pitäisi elää täällä Amatsonin viidakossa, jotta ympäristö pysyisi kunnossa. Länsimaisella filosofialla ei olisi tähän mitään sanottavaa.

Tuli tuosta kliseehuomiosta mieleen, että puhetta ilmastonmuutoksesta riittää ja se on tärkeä aihe, mutta voisiko ongelma olla, että liika toisto tekee siitä puheesta yhdentekevää ja tylsää?

Tätä voisi ajatella heideggerilaisen kielikäsityksen pohjalta. Kielenkäyttö yhteisenä kulkuvälineenä banalisoi. Tätä voisi myös käsitellä kalevalalaisen syntytietokäsityk-

sen kautta. Syntytieto tarkoittaa sellaista tietotapaa, jossa propositionaalisen tiedon ja toiminnan tai esteettisen ulottuvuuden ja käytännön välillä ei ole mitään eroa. Syntytieto on tietoa, joka näkyy siinä mitä ihmiset tekevät, ei siinä mitä he sanovat. Tämä on nimenomaan se tiedon laji, joka meiltä puuttuu.Voimme tieteellisesti kiistellä hiilijalanjäljistä, kulutustottumuksista ja tehdä laskelmia vaikka kuinka paljon, mutta sellaista vaikuttavaa syntytietoa, jonka tiedostaminen näkyisi suoraan meidän elämässämme, ei meillä ole.

Tästä tuli mieleen Žižekin käsitys ideologiasta. Ideologia on tiedostamaton tiedetty.Vaikka kiellettäisiin kaikki julkilausutut arvoväittämät ja -sitoumukset sekä väitettäisiin, että kaikki ideologiat ja ismit ovat

18

”Georg Henrik von Wright piti tieteelliseen selittämiseen liittyvää työtään ja toisaalla humanistista elämänasennetta käsitteleviä kirjoituksiaan elämäntyönsä kahtena eri puolena, joilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa.

Miten tämä ihminen on äänestetty Suomen tärkeimmäksi intellektuelliksi? Ei ajatus siitä, että tekee kahta tärkeää työtä, joiden välillä ei näe mitään yhteyttä, ole intellektuellismia, vaan katastrofi! Filosofian pitäisi pyrkiä kokonaisena ihmisenä olemiseen. Jos näkee oman elämäntyönsä jakautuneen kahteen suuntaan, joiden yhteyttä ei itse kykene ymmärtämään, on kyseessä paha epäonnistuminen.”

Kuva: NASA Marshall Space Flight Center Collection

kuolleita, on tämä vain merkki siitä, että ollaan kaikkein vaikutusvaltaisimman ideologian piirissä.

Kyllä. Se on suoraan selkäytimessä.

AVOIN LÄHDEKOODI JA TUOTANTO Aloitetaan perusteista. Mitä tarkoittaa lähdekoodi? Mitä ovat vapaat ja avoimen lähdekoodin ohjelmat eli VALO:t? Enää nämä kysymykset eivät ole mitään nörttijuttuja toisin kuin joskus 1990-luvulla. Oletko muuten huomannut, että ketään ei enää kutsuta nörteiksi, koska me kaikki olemme välttämättä nörttejä!

Jos esimerkiksi Microsoft myy käyttölisenssin valmistamaansa ohjelmaan, rullaa tuo ohjelma koneellasi binäärikoodin muodossa ja tällöin on käytännössä mahdotonta tutustua kyseiseen koodiin, koska se on vain sarja ykkösiä ja nollia. Tämän tietokoneen käyttämän kielen sijaan ihmiset kirjoittavat ja ymmärtävät ohjelmointikieliä, joilla ohjelmistoja koodataan. Jotta niitä voisi ymmärtää ja parannella, on oltava vapaa pääsy niiden lähdekoodeihin.

Eli lähdekoodi on se perusta?

Lähdekoodi on se perusta jota ihminen ymmärtää ja käsittelee. Se on algoritmin tai ohjelman taso. Avoimen lähdekoodin ajatus tulee siitä, että lähdekoodiin pitäisi olla pääsy koska tietokoneohjelma ei ole mitään muuta kuin monimutkainen matemaattinen kaava, joka muuttaa ykkösiä ja nollia toisiksi ykkösiksi ja nolliksi ja miten tällaisen voisi omistaa? Miten joku

voi sanoa, että jotain algoritmia ei saa tutkia? Tietokoneohjelmaa ei voi muuttaa ilman pääsyä lähdekoodin ja avoimen lähdekoodin liike vaatii, että sinne tulisi olla kaikilla pääsy. Näin tietokoneohjelmia voidaan kehittää.

19

Eli jos joku kysyy, miksi ohjelmistojen pitäisi olla vapaita, voi siihen vastata, että siitä aiheutuu paljon haittaa jos niiden lähdekoodeja ei päästä käsittelemään? Vai mikä tämä argumentti on?

Sen voi ymmärtää tuollaisella instrumentaalisella tavalla, eli ajatuksena siitä, että avoimen lähdekoodin avulla ohjelmat kehittyvät parhaiten. Tai sitten sen voi ymmärtää eettis-ihanteellisesti. Matemaattisia algoritmeja ei nyt vain voi omistaa. Mitä tarkoittaisi jonkin algoritmin omistaminen? Miten se ylipäänsä voisi olla mahdollista ja miksi siihen pitäisi suostua?

Avoimen lähdekoodin ohjelmia on olemassa todella paljon. Nettiä on lähes mahdoton käyttää ilman avoimen lähdekoodin ohjelmia, käytännössä kaikki palvelin- ja e-mailohjelmistot ovat avointa lähdekoodia. Avoimen lähdekoodin perustalta on luotu myös Wikipedia ja siihen perustuvalta toimintamallilta voi odottaa vielä paljon.

Eli olemme vasta alussa avoimeen lähdekoodiin perustuvassa tuotantotavassa?

Tämän voi ajatella kolmen aallon kautta. Ensimmäisenä tulivat ohjelmistot. Se raaka-aine ja tuote, joka on ykkösiä ja nollia ja jota voidaan käsitellä ja jakaa tietoverkoissa. Toinen aalto käsittää muun

funktionaalisen informaation josta Wikipedia on paras esimerkki. Näillä alueilla yksimielisyys on vielä mahdollista. Kolmas aalto on muu kulttuuri, jossa ei enää vallitse yksimielisyys siitä, mikä on parannusta. Tätä vaihetta kokeillaan koko ajan.

20

Idea alkuperästä tietyllä tavalla häviää, jos oletetaan, että meillä on elokuvan x raakamateriaalit, jotka ovat kaikkien saatavilla, ja jotka lähtevät rönsyilemään eri suuntiin kunkin editointipöydältä. Biisistä ei tehdä enää remiksiä, koska kaikki on jo välttämättä sitä.

On vain rinnakkaisia eri versioita. Tästä on myös tieteenfilosofinen paralleeri eli Kuhnin ja Feyerabendin huomio siitä, että kilpailevia paradigmoja on jo aina olemassa. Kilpailevia versioita on aina olemassa ja on paradigmapoliittinen päätös, mikä nimetään valmiiksi biisiksi.

Kyse on siis keskitetyn mallin hajottamisesta ja vapaaehtoisuudesta?

Kyse on siitä miten löydetään ne oikeat dynamiikat, eli missä voidaan toimia siten, että pienet panostukset saavat jotain aikaan. Keskeistä Open source -mallin kannalta on, että ihmiset jotka sijaitsevat eri puolilla maailmaa ja tekevät eri asioita, voivat tehdä pienen jutun ja silti ne pienet jutut kasautuvat yhteen merkittäviksi kokonaisuuksiksi.

Puhutaan seuraavaksi tietotyöstä.

Minkälaista tuotantomallia avoimen lähdekoodin ohjelmat edustavat? Ne ilmeisesti poikkeavat suuresti palkkatyömallista?

Tämä on iso yhteiskunnallinen kysymys.

”Onhan tämä sellainen klisee, että länsimaalainen filosofian historia on vieraantumista lähiympäristöstä. Mutta vaikka se on klisee, se on totta. Klisee on sellainen totuus johon yritetään kyllästyä, mutta siinä ei onnistuta.”

Open source -projektit ovat hankkeina ja yhteisöinä kestäviä ja taloudellisesti kannattavia, mutta eivät välttämättä sen yksilön kannalta, joka niihin osallistuu. Useimmiten niiden on perustuttava siihen, että suurin osa ihmisistä, jotka niiden tekoon osallistuvat, saavat elantonsa muualta.

Joillekin Open source -kehittäjille maksetaan käytännössä perustuloa, mutta sitä ei maksa yhteiskunta vaan yritykset. Esimerkiksi Linux Foundation maksaa Linus Torvaldsille palkkaa siitä, että Torvalds tekee mitä huvittaa.

Jussi Vähämäki on kirjassaan Itsen alistus pohtinut sitä, mitä tapahtuu tässä kognitiivisessa ylijäämässä, jota on koko ajan enemmän ja enemmän. Ihmiset eivät halua olla vain median vastaanottajia vaan myös luojia. Kapitalistin näkökulmasta on kyse siitä, miten tämä saadaan tuotteistettua – miten vapaaehtoistyöstä voi imeä arvoa ja kaupallistaa sen.

Kapitalismin kannalta on siis keskeistä luoda niukkuus immateriaalisen sfääriin, jossa ei luontaisesti vallitse niukkuutta.Tästä nousee konflikti.

Kyllä. Tästä nousee myös kaupallisuuden pyrkimys levittäytyä tunteisiin ja elämyksiin. Tätä Vähämäki kuvaa osuvasti.Yhä

Kuva: LSE:n kuva-arkisto

useamman ihmisen työkyky on epäspesifiä kykyä olla hyvä tyyppi, hyvillä mielin ja verkostoitua. Keskiössä ovat ruumiillisuuteen liittyvät kyvyt hymyillä ja näyttää hyvältä.

Keskustelin pari viikkoa sitten uimahallin saunassa työstä ja eräs kuusissakymmenissä oleva mies otti osaa keskusteluun kysymällä ”Kun te puhutte työstä niin puhutteko te jostain nappuloiden painamisesta?” Vastasin toki myöntävästi ja hän kommentoi, että eihän noissa hommissa ole kyse töistä alkuunkaan.Tässä näkyy sukupolvien välinen kuilu.

Tuo on todellinen ilmiö. Tämä immateriaalityön konflikti on Žižekin mielestä yksi niistä neljästä antagonismista, joita kapitalismi ei edes periaatteessa kykene ratkaisemaan. Olen periaatteessa ihan samaa mieltä. Olen samaa mieltä myös Vähämäen kanssa, vaikka sisälläni on peikko, joka sanoo, että tekijänoikeuksiin ja immateriaalityöhön liittyvät ongelmat ovat rikkaan valkoisen miehen ongelmia. Suurin osa maailman ihmisistä ei ole missään tekemisissä tekijänoikeuksien ja immateriaalityön kanssa.

Toisaalta se ei ehkä ole noin yksiselitteistä. Otetaan yksinkertainen esimerkki. Etelä-Amerikassa asuva viljelijä on joutunut tilanteeseen, jossa ainoat siemenet joita hän voi hankkia, ovat suuren elintarvikealan yrityksen tuottamia ja myymiä. Nämä siemenet eivät lisäänny orgaanisesti vaan niitä pitää ostaa aina lisää. Konkreettiseen viljelyprosessiin tulevat siis mukaan immateriaalioikeudet, vaikka viljelijä ei itse niitä ajattelisi.

Kyllä, enkä väitä, etteikö hän ymmärtäisi niiden päälle jopa paljon paremmin kuin mitä me ”tiedämme”. Se, missä sijaitsee hikipaja, jossa painetaan t-paitaan Niken merkki, liittyy siihen, että arvostamme tavaramerkkejä ja copyrighteja enemmän kuin muita asioita. Tätäkin kautta immateriaalisuus on suoraan yhteydessä Intian hikipajoihin. Eli perun välittömästi äsken sanomani. (Naurua!)

Moni käyttää jo nyt avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmia kuten Firefox-selainta ja Open Officea, mutta Linuxin Ubuntu-käyttöjärjestelmään siirtyminen tuntuu jo suuremmalta askeleelta kohti tuntematonta. Miten VALOjen omaksumisen voi omalta osaltaan aloittaa?

Onhan se isompi askel. Kun siirtyy käyttämään esimerkiksi Linuxia, on oltava jonkinlainen turvaverkko; joku jonka puoleen kääntyä kun tarvitsee apua.Vaikka ketään ei olisi, Suomessa on paikallisia Linux-käyttäjäklubeja, joista saa tarvittaessa apua omiin ongelmiin. Ubuntun käyttö on jo niin helppoa, että se onnis-

21

tuu pelkkien Youtube-videoiden avulla.

Parhaassa tapauksessa opastavia videoita löytyy erilaisia, jolloin voi valita itselle parhaiten sopivan pedagogisen tyylin.

22

TALOUSLASKU JA VELKA

Viime vuosina on noussut keskusteluun ajatus talouslaskusta. Mistä tässä degrowth-liikkeessä on kyse?

Kuten näistä keskusteluista huomaa, Tällä hetkellä käynnissä olevan Davosin World Economic Forumin ja et ole tutkimuksissasi pysynyt kakonsulttiyhtiö McKinsey & Compapea-alaisesti perinteisen akateemisen filosofian piirissä. Olet kirjoitta- nyn julkaiseman raportin mukaan velan määrää maailmassa tulee nut myös mm. paljon öljyhuipusta, kasvattaa vielä nykyisestä huomattaloudesta ja taiteesta. tavasti enemmän tai muuten talous Öljyhuippu on asia, josta en haluaisi olla kiinnostunut. Nykyinen teollinen sivilisaa- ei kasva. Kapitalismi romahtaa jos ei ole talouskasvua, mutta tässä tio on massiivisen riippuvainen fossiiliraportissa olevassa skenaariossa vesista polttoaineista. Öljyn suhteen tämä lankasvua ei käsitetä negatiivisena raaka-aineen hiipuminen ja sen tuotanasiana, vaan se nähdään välttämättokustannusten kasvu aiheuttaa sen, että tömänä tai jopa hyvänä. sen avulla tuotetun energian määrä väKenties öljyn lisäksi tulisi keskushenee. Tämä aika on jo läsnä. Nämä ovat tella velasta. Meillä on tieteenfilomasentavia huomioita. sofiaa, mielenfilosofiaa ja poliittista Filosofit kuten Marx, Heidegger ja filosofiaa, mutta ehkä tarvittaisiin Adorno ovat osittain haukkuneet väärää velkafilosofiaa? puuta, sillä mikäli teollisen sivilisaation synty johtuu siitä ainutkertaisesta piikistä Degrowth-liikkeessä kyseenalaistetaan talouskasvu ja pysäytetään se rikkaisfossiilista energiaa, joka on sattumalta löytynyt maankuoren sisältä ja joka sitten sa ylikuluttavissa maissa. Tämä tehdään tahallisesti, sillä hallitsematonta talouspoltetaan olemattomiin, suuri osa heidän laskuahan me saamme joka tapauksesmassayhteiskunta- ja teknologiakritiikissa. Sen nimi on lama ja siitä seuraa myös tään ei osu kohteeseensa. He puhuvat ei-toivottuja asioita. Degrowth-liikkeen kyllä sinänsä todellisista ja mielenkiinajatus onkin toteuttaa hallittu talouslasku toisista asioista, mutta eivät puutu itse poliittisen konsensuspäätöksen pohjalta perusasiaan ja näe teollisen sivilisaation positiivisessa merkityksessä siten, että ainutkertaista luonnetta. ihmisten onnellisuus lisääntyy vaikka tuEsimerkiksi massiivinen työnjako tai lotaso laskisi. teknologinen kehitys riippuvat totta kai Yhteys velkaan tulee tähän energiakytietyistä ajatustottumuksista, luonnontiesymyksen kautta. Historiallisesti ajatelteen kehityksestä ja teknologisista edistysaskeleista, mutta vielä enemmän niihin len länsimaalaisiin talouksiin on pystytty pumppaamaan koko ajan enemmän ja vaikuttaa halpa öljy ja tästä ei kukaan ole enemmän energiaa. Kansantalouden tuotvielä sanonut mitään järkevää. Tämä on tavuus on kasvanut siihen nähden, miten täysin käsittämätöntä.

paljon on mahdollista saada irti yhdestä öljytynnyristä, mutta jo 70-luvun lopulta lähtien tämä nimellinen talouskasvu eli bruttokansantuotteen kasvu on jouduttu tekemään velan määrää kasvattamalla.

Ilmiö on levinnyt maailmalle Yhdysvalloista, jossa yksityistaloudet lisäävät kulutustaan ottamalla velkaa. Sama koskee kansantalouksia. Niidenkin kasvu on hyvin pitkälti perustunut velanottoon. Niin kauan kuin talous kasvaa, pienenee velan määrä suhteessa. Taloutta voi kasvattaa ottamalla valtavasti velkaa.

Tässä on tullut keskusteltua aika doomeista meiningeistä näin loppuun, mutta olisiko sinulla edes pieniä ehdotuksia toisenlaiseen maailmaan pääsemiseksi?

Tämä energiaongelma on niin iso ja hankala! Uusimman kirjani Kaksijalkainen ympäristövallankumous motto on ”Kukaan ei tiedä mitään.” On vaikea nähdä mitä pitäisi tapahtua. Toisaalta sen näkeminen on helppoa. Ruoan tuotantoa ja elinkeinoja pitää hajauttaa ja paikallistaa.

Riippuvuutta suurista, monimutkaisista ja kaukaisista asioista tulee vähentää.

Yhä suurempi osa ihmisistä joutuu tulevaisuudessa osallistumaan näihin aktiviteetteihin. Kun öljyn tuottaman energian määrä vähenee, tarvitaan lisää lihaksilla tuotettua energiaa. On laskettu, että jokaisessa kalorissa, joka teollisella maataloudella tuotetaan, on yhdeksän kaloria fossiilista energiaa. Maatalous ei suinkaan ole perustuotantoa, sillä se ei ole oikeastaan tapa tuottaa, vaan tapa kuluttaa energiaa.

Iso vastuu tämän paikallisuuden lisäämisessä on kaupunkisuunnittelulla. Kyse on siitä, millaisia kaupunkeja rakennamme, miten ne rakentuvat. Rakennetaanko pilvenpiirtäjäkeskusta ja hajautetaan ihmiset sadan kilometrin säteelle omakotitaloihin, joista tullaan joka päivä töihin moottoriteitä pitkin vai organisoidaanko koko rakenne fiksummin.

Tässä näkyy teknologian ja infrastruktuurin hitaus. Kun on rakennettu fossiilisilla polttoaineilla toimivia autoja, olemme jumissa niiden kanssa. Etenkin Suomessa tulisi miettiä näitä asioita, koska olemme massiivisen riippuvaisia tuontiöljystä ja kaasusta.

Surullista on pohtia esimerkiksi Matti Vanhasen taannoin kauppaamaa Nurmijärvi-unelmaa, jossa pääkaupunkiseudulla työskentelevät asuvat isoissa omakotitaloissa idyllisessä lähiössä, josta parilla autolla vähintään päivittäin suhataan sinne tänne. Unelma on hyvin jälkijättöinen,Yhdysvalloissakin jo romahtanut, ja kaiken lisäksi tekee meidät täydellisen riippuvaisiksi Venäjän fossiilisista polttoaineista.

Tämä sen sijaan että Keskusta nostattaisi joka niemeen notkoon ja saarelmaan pienvoimaloita, biokaasua, tuulivoimaa, haketta: olisi isänmaallista, pelastaisi maaseudun, pelastaisi luontoa. Huippuironia on juuri Nurmijärvessä: vain 150 vuotta sitten Kivi kävi siellä erällä ja luonnosteli henkisesti itsenäistä tapaa elää vireää elämää karuissa olosuhteissa.

23

Suomen imaginäärihistoria

24

Kuva: Otis Historical Archives

Seuraavasta käy ilmi, että vuotta 2011 edeltänyt Suomen historia on harhaa.

Ilari Aula

Turhauttavinta menneisyyttä on keksitty menneisyys. Sen kuvaama suuri kertomus on rakenteeltaan suorasukainen. Se ei sisällä haparoivia suunnanottoja maastosta eikä huonoja oikoteitä onneen. Sen sankarien silmien takana leiskuvat miljoonat liekit, kaikki samoin värein ja tahdoin varustettuna, yhtenäisenä joukkovoimassaan. Tämä on kertomuksen kaari: menneisyyden, hetken ja tulevaisuuden yhteen nivoman kansan vaellus kohti aamunkoittoa.

Sommitelma yhteisen juonen lujittamasta me-muodosta jättää piiloon sen loputtoman sattumanvaraisuuksien kehän, jonka kautta asetumme osaksi kokonaisuutta. Suomen historia on imaginääristä, eikä tätä tarvitse perustella, sillä todistuksen taakka asettuu sille perustaa muuraavien harteille. Filosofit H ja S ovat kuolleet, joten tarvetta olisi uusille urakoitsijoille. Tässä tekstissä heitä ei kuulu.

Se käytetään imaginäärihistorian määrittelemiseen.

Imaginäärihistorian kautta ymmärrämme tahallamme väärin paikkamme ajallisessa jatkumossa ja osana yhtä.

Imaginäärihistoria vandalisoi rajan tuiki tärkeän ja aivan epäoleellisen välillä. Imaginäärihistoria hapertaa pois yhteisen tietoisuutemme uneksitut kannet - jättämättä tilalle mitään. Imaginäärihistoria on terapiaa.

Imaginäärihistoria ei ole revisionismia, sillä se ei usko edes kulisseihin. Imaginäärihistoriallisen tutkimuksen menetelmiä ovat esimerkiksi: Raamatun lukeminen piripäissään; Suuren Kertomuksen katsomista 3D-lasit silmillä;Velikovskyn maapallon historia; mustavalkoisten valokuvien värittäminen niillä Faber Castell

– värikynillä, joilla lapsuudessa piirrettiin viivoja pöytäliinaan.

Neljä imaginäärihistoriallista esimerkkiä: 1.Talvisodan jatkot Talvisodan kesä 1940 oli kuuma ja paahteinen. Maailma kiiti nauraen kohti tuhoaan, varsinkin niiden rintamalta palaavien mielestä, joiden kämmenet olivat vereslihalla ja otsasuonissa tykytti kiima.

Juhlinta oli eskapistista, rehevää, holtitonta. Talvisodan jatkoja pidettiin usein meillä, sillä asuin sopivasti Tali-Ihantalaan vievän bussilinjan varrella. Aamuvarhaisella sieltä sitten köpöteltiin pysäkille, siemaistiin pakista tasoittavat ja mietittiin että taas sitä sai mutta mitä.

2.Toisen joulupukin pajan rakentaminen Rovaniemelle Kaupallistuminen järkytti suomalaisen myyttistä maailmankuvaa marraskuussa 1998, kun Rovaniemen kylkeen avattiin kilpaileva joulupukin paja. Tilastokeskuksen hiljattain julkaisemassa tutkimuksessa on todettu: masennuksen ja alkoholinkäytön takia hoitoon hakeutuneiden määrän lisääntymisen ja ko. kollektiivisen lapsenuskon menetykseen johtaneen tapahtuman välillä on osoitettavissa selvä tilastollinen yhteys. Joulupukkien rinnakkaisen esiintyminen herätti maailmanlaajuista vastarintaa ja johti globalisaatiokriittisen liikkeen syntyyn.

3. Kun isoisä lampun osti Isoisä osti lampun ja ripusti sen oveen,

25

26

eikä maailma ollut enää entisensä. Sen jälkeen tiiliseinillä väreili tummia hahmoja, jotka heräsivät eloon aina kun ovi avattiin, ja kun joitain meistä tultiin hakemaan (kukaan ei koskaan palannut), näytti siltä että ne tanssivat ulkoa kantautuvien huutojen tahdissa. Heinä tuoksui silti väkevästi. Painauduimme lähemmäs toisiamme.

4. Suomi: Noin 169 000 000 tulosta (0,15 sekuntia) Kansallisen heräämisen alkusoitto: ”Ei saatana, Marju, me ollaan täällä netissä!”

Havahtuminen siihen, missä todellisuus todella on, poiki vuoden 1917 itsenäisyysjulistuksen.Virtuaalinen kansakunta syntyi ilman kansallisia rajoja tai maantiedettä, raviten itseään hakutuloksista, luoden itseään foorumeilla ja tulosta-

Kuva: Ames Research Center Image Library

”Sommitelma yhteisen juonen lujittamasta me-muodosta jättää piiloon sen loputtoman sattumanvaraisuuksien kehän, jonka kautta asetumme osaksi kokonaisuutta.” uppoamasta nykyisyyden riitteen päältä postmodernin Suomenlahteen. Se purkaa rakentamatta uudestaan, repii rikki riemastuttavasti mutta kuitenkin.

Imaginäärihistoria nakertaa suomalaisten avainkokemusten rikkoutumatonta ketjua, joka sukupolvelta toiselle toisintaa meitä minän sijasta. Siksi suomalaisuus itsessään julistaa imaginäärihistorian aktiivista kieltoa. Se ei halua asettua rienauksen kohteeksi, sillä sen piirteet ovat graniittiin uurretut ja tarkat.Viimeinen kansallinen utopia, Historia, tarjoaa me-muodon ainoan vankan perustan, jonka syleily hiljentää soraäänet ja epäilyn.

en vääjäämättä lauseet sen kirjailija L:n maahan, jonka kyntö tehtiin kuokalla eikä kannettavalla.

Historiasta ”historiaan” Edellisten kaltaiset imaginäärihistorian otokset vandalisoivat osallisuutemme suuresta kertomuksesta. Imaginäärihistoria on luovuuden terapiaa pakolla uurrettua historiaamme vastaan, mutta se ei tarjoa kiinnekohtaa, jonka päälle rakentaa menneisyydestä pysyvyyttä hamuavaa identiteettiä. Siltä puuttuvat ne henkiset luistimet, jotka pitäisivät yksilöä

nien joukkoon, suvaitsee tulkintaa ja keskustelee akateemisesti. Sen kertomuksessa on syrjäpolkuja, suoranaisia umpikujiakin, joiden kautta kuljettu tie tutkitaan askel askeleelta. Historiantutkimus pyrkii erottamaan oman polkunsa muiden matkaajien jäljistä, kirjaten samalla ylös ne törmäykset ja ystävyydet, kansalaissodat, vapaussodat, erot ja vihanpidot, joiden kautta vaeltajien joukon luonne on muovautunut matkan aikana.

Vain ”historia” ei siedä kertomuksia. Menneisyys on sille kaleidoskooppi, jonka peilit heijastavat takaisin oman katseemme. Se sylkee kohti Historian lineaarisuutta ja rienaa yrityksiä rakentaa kertomukselle selkeä kulku. Me luomme ”historian”, satunnaisuuksien kudelman, sitoaksemme itsemme autioon hetkeen, jossa keksitty sekoittuu toivottuun ja pelkomme salaisiin haluihin.Vain imaginääri”Imaginäärihistoria nakertaa suomalaisten avainkokemusten rikkoutumatonta ketjua, joka sukupolvelta toiselle toisintaa meitä minän sijasta.”

Isoin kirjaimin kirjoitettuna Historia on toimiva työkalu, jonka avulla löydämme varmasti oman paikkamme.

Tämän takia traagisinta on valinta Historian, historian ja ”historian” välillä.

Suuri kertomus vaatii tuekseen Historian soljuvat juonenkäänteet, rakenteen ja hahmot. Suomen Historian avulla rajataan joukkoon ja sommitellaan sen moninaisuus suuremman kehyksen sisään.

Suomen Historia pitää meidät koossa ja tarinan yhdellä uralla; sen käänteitä säestävät tutut laulut Suvivirrestä Sillanpään marssilauluun.

Suomen historia alentaa itsensä mo-

sen kautta siliää pois turhautuneisuus, ja rauhoitumme paikkaamme ”historiassa”.

Valintaa historioiden välillä ei ole helppoa: sen traagisuus on siinä, että varma perusta ei löydy kuoppaa kaivamalla, mutta toisaalta ilman urakointia ja lapion heiluttelua koko maa kumisee onttouttaan. Jäämme salaa kaipaamaan menetettyä varmuutta. Imaginäärihistoria rakastaa sattumaa minuutemme perustana, mutta kieltää nauraen sen päälle rakennetun pysyvyyden. Historia on joko luovaa tai totta, peruskivi tai psyykelääkkeitä aamupuurossa. Niiden välillä luoviessa kuluu ihmisikä.

27

Huumausaineiden Esittelyssä Mikko Ylikankaan teos Unileipää, kuolonvettä, spiidiä.

historia suomessa 1800-1950

käytön

28

Jotkin asiat taotaan oppilaiden päähän peruskoulun jokaisella luokalla ja toiset vaietaan kuoliaiksi.

Huumausaineiden käytön historia Suomessa on aihe, josta en muista kuulleeni oikeastaan mitään koko peruskoulun ja lukion aikana. Mitä nyt joku opettaja saattoi mainita, että 1970-luvulla hipit poltteli pilveä. Täten oletin, että huumausaineiden käyttö on varsin tuore ilmiö.

Mikko Ylikankaan teos Unileipää, kuolonvettä, spiidiä tuo Suomen huumausaineiden käytön historian hieman toisenlaiseen valoon. Suomessa huumausaineiden käytöllä on pitkät perinteet. Oopiumia käytettiin täällä todennäköisesti jo viimeistään keskiajalla muiden paikallisten rohtojen ohella. Näitä aineita käytettiin ”kiwun ja mojotuxen seisautukseen”.

Vaikka huumausaineiden väärinkäyttö tuli laittomaksi vasta 1950-luvun jälkeen, alkoi huumausaineiden kontrolli paljon aikaisemmin, jo vuonna 1800. Suomen Talousseura pelkäsi, että oopiumia käytettäisiin palkkamurhan

välineenä, eikä siksi suostunut julkaisemaan teologi Anders Chydeniuksen tutkimuksia oopiumista. Tosin ainoat huumekauppaa säätelevät lait olivat 1920-luvun puoliväliin saakka rohdos- ja myrkkyasetukset. Ennen 1950-lukua huumausaineiden laittomasta käytöstä ei oikeastaan voi puhua, koska huumeiden

Vesa Korkkula väärinkäyttö ei ollut rikos missään vaiheessa.

Eräs kiintoisa Ylikankaan huomio koskee sotaja lääketeollisuuden välisiä tiiviitä tuotantokytköksiä.

Esimerkiksi kunnollisen ja suurelta osin sotateollisuuden tarpeisiin kehitetyn injektioruiskun käyttöönotto 1853 lisäsi suuresti huumausaineiden käyttöä. Narkoottisten aineiden lainsäädännöllisellä kontrollilla on aina ollut suuri taloudellinen merkitys. Lääketeollisuus, lääkärit, apteekkarit ja järjestäytynyt rikollisuus ovat hyötyneet tiukentuneesta huumausainelainsäädännöstä.

Toinen tärkeä ja yllättävä huomio liittyy siihen pääosin positiiviseen sävyyn, jolla suomalaiset sanomalehdet käsittelivät huumausaineita 1800-luvulla. Niissä lähinnä korostettiin oopiumin, morfiinin, hasiksen ja kokaiinin nautintoa tuovaa puolta. Toki

29

”Kokaiini on puhtaasti länsimainen myrkky – Siinä ei ole oopiumin tympeää aistillisuutta, se on kirkasta järkeä, konsentroitua auringonpaistetta ja teräksenkimallusta.”

Mika Waltari romaanissaan Suuri Illusioni Kuva: Otis Historical Archives

liiallisesta käytöstä myös varoiteltiin.Vasta kun aineiden käyttö levisi työväen luokan piiriin raittiusliikkeen synnyn aikoihin, alettiin lehdissä kirjoitella turmiollisten huumeiden kirouksesta. 1800-luvun loppua kohden länsimaalaisen lehdistön mielipide muuttui pikku hiljaa negatiivisemmaksi huumausaineiden käyttöä kohtaan.

1920-luvulle tultaessa poliisin huumekontrolli oli vielä vähäistä, koska kieltolain aikainen pirtukontrollikoneisto vei suuren osan ressursseista.Vielä 1927 kokaiinia ja heroiinia ei tarvinnut ostaa Saksalaisilta salakuljettajilta, koska sitä sai laillisesti lääketukusta.

Kansainliitto harkitsi 1924 heroiinin valmistuksen täyskieltoa. Suomi vastusti sitä jyrkästi. Heroiinia puolusteltiin vetoamalla sen voimakkaaseen kykyyn poistaa

kipua. Suomen lääkäriseura totesi myös, että ei ollut näyttöä siitä, että heroiini aiheuttaisi riippuvuutta edes pitkäaikaisessa käytössä. Näkemys oli erikoinen, koska tällöin Suomen sairaaloissa oli jo pitkään hoidettu heroiinista riippuvaisia potilaita ja heroiiniaddiktiosta oli jo kirjoitettu ulkomaisissa lääkärilehdissä.

Heroiini oli myyntimenestys 1930-luvun Suomessa. Tällöin Suomi oli laillisen heroiinin kulutuksessa maailman kärkimaita. Esimerkiksi kulutus henkeä kohti ylitti kaikkien muiden Pohjoismaiden yhteenlasketun kulutuksen vuosikymmenen lopulla moninkertaisesti.

Ehkä kiinnostavin Ylikankaan teoksen osuus koskee talvi- ja jatkosotaa. Sodassa huumeiden avulla torjuttiin väsymystä, nostettiin mielialaa ja luotiin rohkeutta

ennen taistelua. Rintamalla sotilaille jaettiin auliisti heroiinitabletteja eikä niiden liiallisesti käytöstä turhaan varoiteltu.

Pelkästään jatkosodan aikana puolustusvoimissa kulutettiin noin 250 miljoonaa heroiini- ja morfiinitablettia.

30

Tämä on sitä suomalaista sisua.

Etenkin Pervitin, eräänlainen meta-amfetamiinivalmiste, oli tärkeä apu Suomen armeijalle. Se terästi valppautta, poisti

kokeilla ja tempaisi huiviin usean tabletin annoksen. Tämän jälkeen hänestä alkoi tuntua kuin hän hiihtäisi vasta ensimmäisiä kilometrejä. Tosin tässä vaiheessa ympäristö alkoi hämärtyä. Hän eksyi muusta joukosta ja hiihti Pervitin-huumassa kahden viikon pituisen yksinvaelluksen, paeten venäläisiä partioita. Hän hiihti yli 400 kilometriä, vaikka oli haavoittunut miinasta. Tänä aikana hän oli syönyt 30 Pervitin-tablettia.

Toisen maailmansodan jälkeen YK tiKuva: Otis Historical Archives

unentarpeen, kasvatti itsevarmuutta ja keskittymiskykyä sekä alensi riskinottorajaa. Se myös poisti näläntunteen ja stimuloi tavallista parempiin ruumiillisiin suorituksiin. Pervitiinin vaikutuksesta ääritilanteissa havainnollistaa kaukopartiomies Aimo Koivusen kertomus.

Hän oli osa tiedustelupataljoonaa Lapissa 1944. Hänen partionsa oli tehnyt matkaa suksilla yhteen putkeen kolme päivää, muutamaa taukoa lukuun ottamatta. Koivunen ei ollut syönyt juuri mitään ja väsymys painoi. Hän kantoi koko osaston Pervitin-annosta ja päätti

vasi syytä siihen, että Suomella kuluu heroiinia vuodessa sen verran mitä muilla mailla keskimäärin 25 vuodessa. Sisäasiainministeriön vastaus oli, että sitä tarvittiin kivunlievitykseen. Heroiinin käyttöä perusteltiin kansanterveydellisillä syillä.

Sodan jälkeen huumausaineita sai helposti apteekista väärennetyillä resepteillä.

Ihmettelenkin suuresti miksi Suomen nykyinen hallitus ei paranna maamme kilpailukykyä sisällyttämällä koululaisten päivittäisiin ruoka-annoksiin pakollista pikku Pervitin-lisää. Ties vaikka seuraavassa hallitusohjelmassa näin lukisikin.

Näkök u l m i a Akseli

Kuva: Otis Historical Archives

Huhtanen

S u o m e st a

31

32

Suomea pidetään kulttuurisesti ja poliittisesti yhtenäisenä maana, jossa sitten 1910-luvun ei ole tarvinnut riidellä asioista.Välillä toki erimielisyyksiä ilmenee ja ihmiset ovat aatteelliselta taustaltaan varsin erilaisia, mutta pohjimmiltaan kyse on kuitenkin suomalaisten hyvinvoinnista, jota kukaan tuskin tohtii vastustaa. Suomessa eduskunta päättää asioista hallituksen esitysten mukaisesti, ja näitä esityksiä valmistelevat ammattitaitoiset virkamiehet ja riippumattomat asiantuntijat. Eihän kukaan halua vastustaa sitä, että asioista tietävät päättävät menettelytavoista. Politiikka toimii, koska keskenään tasa-arvoiset eturyhmät huolehtivat kukin omista eduistaan avoimen, parlamentaarisen hallintotavan mukaisesti.

Edellä esitetty kuva suomalaisesta politiikanteosta on paitsi tyypillinen mediassa, myös tyypillisen harhainen. Todellisuudessa eturyhmiä ei ole, tai ainakin vain osa niistä ajaa aktiivisesti omaa etuaan.

Suurin osa suomalaisista vaikuttaa ajattelevan samoin, sillä iso osa poliittisista kysymyksistä näyttäytyy täysin absurdeina. Kyse ei siis ole niinkään samanmielisyydestä, vaan siitä, että tietystä asemasta katsoen monet kysymykset ovat täysin merkityksettömiä, ja siten niistä ei olla samaa eikä eri mieltä. Isot kysymykset kuten talous, ulkopolitiikka ja oikeusturva eivät yksinkertaisesti kosketa henkilökohtaisella tasolla juuri ketään. Näin ainakin niin pitkään, kun niitä hoidetaan maltillisesti konsensuspolitiikan keinoin.

Kiinnostus politiikkaan kumpuaa kokemuksista siitä, että jollakin asialla on väliä. Afrikkalaisten lasten tilanne voi näyttää kurjalta paperilla, mutta valokuvassa tai paikan päällä se näyttää vielä hy-

vin paljon huonommalta. Ilman tunnereaktiota asiat kiinnostavat hyvin harvoja.

Katsoessa suomalaista valtakunnanpolitiikkaa esimerkiksi Lapista käsin vaikuttavat monet asetelmat täysin mielettömiltä. Ilmiselvimmät vierauden kokemukset tulevat ympäristö- ja ilmastokysymyksiä tarkasteltaessa.

Vihreä liike on pitkään ajanut luon-

Kuva: Walter Reed Historical Collection

nonsuojelullisia tavoitteita Suomessa.

2000-luvulla mukaan nousi vahvasti huoli ilmastonmuutoksesta ja sitä kautta energiapolitiikka sai liikkeen ja puolueen piirissä paljon huomiota. Helsinkiläinen cityvihreä kannattaa usein vesivoimaa, sillä se on uusiutuvaa ja päästötöntä. Suomessa vesivoimaa voidaan kuitenkin rakentaa ainoastaan peittämällä laajoja maa-alueita tekojärvien alle.

Näin onkin tehty, Lapissa: Lokka ja Porttipahta kuuluvat Euroopan suurimpiin tekojärviin, ja ne rakennettiin 1960-luvulla pakkomuuttojen, omistusoikeuskähminnän ja järviekologian tuhoamisen kautta. Nyt vastaavia tekojärvihankkeita on jälleen meneillään, sillä niiden suhteen vallitsee puoluerajat ylittävä kannatus. Kun samaan aikaan

tapahtuu esimerkiksi moottoriteiden uudelleenlinjauksia maankuulujen liito-oravanpapanoiden takia, voi vihreän politiikan arvojärjestystä olla vaikea ymmärtää tulevilla tekojärvialueilla.

Sama pätee pian uudistuvaan kaivoslakiin. Laki suhtautuu erittäin tarkasti pieneenkin ennalta määriteltyjen suojelualueiden, kuten kansallispuistojen sisällä tapahtuvaan kaivamiseen, mutta vapaut-

taa reippaasti muuta kaivostoimintaa myös ulkomaalaisille yhtiöille. Seuraukset ovat ilmeiset: pienkaivuuta harjoittavat paikalliset menettävät elinkeinonsa, kun taas suuryritykset valtaava Lappia kiihtyvällä tahdilla. Esimerkiksi Suomen suurimpiin kuuluvan kunnan, Sodankylän, pintaalasta noin 80% on kaivosvaltauksien tai valtausvarauksien piirissä. Lapin vallatuille alueille mahtuvat myös Euroopan viimeiset laajat erämaa-alueet, joita parhaillaan pilkotaan kaivosteiden edeltä.

Lappilainen luonnonsuojelu on vahvasti sidoksissa henkilökohtaiseen luontokokemukseen, joka taas kumpuaa luontoon liittyvistä elinkeinoista. Näitä elinkeinoja ovat muiden muassa kullankaivuu, poronhoito ja lohikalojen pyynti, jotka kaikki ovat ajautuneet uhanalaisiksi vesivoimaa ja kaivostoimintaa koskevien eduskunnan päätöksien takia.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että Lapista katsoen etelästä on aina tullut pelkkää paskaa: toinen maailmansota, tekoaltaat, kaivoslaki ja ahneita laiskoja ihmisiä. Toki tulee myös rahakkaita turisteja, mutta niilläkin on tapana lopulta leikata lappilaisen kakusta: ensin majoitutaan hotellissa ja sitten rakennettaan rantamökki.

Seuraavana vuorossa onkin kalastusoikeuksien vaatiminen, porojen liikkumisen rajoittaminen ja kunnallistekniikan vaatiminen keskelle korpea.

Turhautuminen ”etelän politiikkaan” onkin johtanut konkreettisiin ehdotuksiin.

Lapin läänin entinen maaherra Hannele Pokka ja monet muut ovat puhuneet maakunnan autonomisuudesta, joka vastaisi osin tilannetta ennen toista maailmansotaa. Tavoiteltu autonomia muistuttaisi Ahvenanmaan maakunnan nykyistä

33

34

asemaa.Vaikka kysymys itsehallinnosta on ollut pitkään esillä ja sillä on laaja kansalaiskannatus myös Etelä-Suomessa, se ei ole juuri edennyt. Aihetta ei pidetä oleellisena, sillä se koskee alle kahdensadantuhannen hengen väestönosaa, jonka edustus hallintoelimissä on perinteisesti kovin pieni.

sia aloja tutkivan yliopiston edut maakunnan taloudelle eivät nekään ole ilmeiset.

Oleellista esimerkiksi Lapin ja Oulun yliopistojen kannalta onkin niiden merkitys alueen henkiselle omavaraisuudelle ja identiteetille.

Yliopistot ovat ensimmäisiä keskushallinnon Pohjois-Suomeen viemiä ins-

”Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että Lapista katsoen etelästä on aina tullut pelkkää paskaa: Kysymys itsehallinnosta lienee paras esimerkki poliittisesta aiheesta, joka Etelä-Suomesta käsin vaikuttaa merkityksettömältä, mutta on lappilaisten mielestä hyvin tärkeä. Aihe saattaa nousta yllättäen esille tupakkatauolla kesken turistikeskuksen työpäivän tai bussikuskin

tituutioita, jotka eivät vie sinne kulttuurihegemoniaa, vaan päinvastoin lisäävät paikallisen kulttuurin ja yhteisöllisyyden elintilaa alueella. Tämä näkyy esimerkiksi lappilaisten tutkimuskohteiden valinnassa niin yhteiskunnallisilla, humanistisilla kuin luonnontieteellisillä aloilla. Toisaalta on

”Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että Lapista katsoen etelästä on aina tullut pelkkää paskaa: kanssa matkalla Ivaloon. Kyse on monen mielestä lappilaisten oikeusturvasta, sillä nykyisellään hajanaista, heterogeenistä maakuntaa kohdellaan hallinnossa heikolla asiantuntemuksella ja monen ei-lappilaisen eturyhmän ohjauksessa.

Vierauden kokemus etelästä pohjoi-

syntynyt myös kokonaan uusia tutkimushaaroja, kuten saamelaiskulttuurin tutkimus. Näin yliopistot pohjoisessa ovat auttaneet paikallisia yhteisöjä vahvistamaan omaa identiteettiään, tiedostamaan taustaansa ja asemaansa sekä parantaneet paikallisten ymmärrystä välittömäs-

”Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että Lapista katsoen etelästä on aina tullut pelkkää paskaa: seen ja toisin päin katsoessa näkyy voimakkaasti myös kysymyksessä maakuntayliopistoista. Typerän, keinotekoisen aluepolitiikan takia 1960–70-luvuilla maaseutukaupunkeihin perustetut yliopistot eivät vaikuta erityisen dynaamisilta huippuosaamiskeskittymiltä, ja kulttuuri-

ti käsillä olevasta luonnosta. Hiljattain tulleen suomalaistutkimuksen mukaan asuinpaikka vaikuttaa voimakkaasti yliopistoon hakemiseen ja pääsemiseen, joten vaikuttaa ilmeiseltä, että PohjoisSuomi olisi varsin erilainen paikka ilman yliopistojaan.

Ei vaikuta uskottavalta väittää, että ihmiset Pohjois-Suomessa olisivat jotenkin lähtökohtaisesti mielipiteiltään tai arvopohjaltaan erilaisia kuin etelässä. Ei myöskään ole todennäköistä, että paikka saisi ihmisen muuttamaan arvojaan vahvasti erilaisiksi, sillä Lapissakin on nykyään esimerkiksi autoja, sähköä ja tasokkaita

tyihin poliittisiin kysymyksiin vaihtelee voimakkaasti juuri asuinpaikan mukaan.

Arvopohja voi pysyä muuttumattomana, mutta silti mielipide yksittäisen kysymyksen kohdalla voi muuttua tai ainakin alkaa horjua. Kyse ei ole vain tiedollisten todisteiden määrän kasvusta, vaan pikemminkin siitä, että olemme niin sitoutuneita

toinen maailmansota, tekoaltaat, kaivoslaki ja ahneita laiskoja ihmisiä.”

toinen maailmansota, tekoaltaat, kaivoslaki ja ahneita laiskoja ihmisiä.”

Kuva: Library of Congress

toinen maailmansota, tekoaltaat, kaivoslaki ja ahneita laiskoja ihmisiä.” olutravintoloita. Esimerkiksi vaaleilla mitattu puoluepoliittinen jakauma ei eroa dramaattisesti muusta Suomesta.

Kuitenkin edellä esitettyjen esimerkkien valossa vaikuttaa siltä, että asioiden tärkeysjärjestys ja suhtautuminen tiet-

elinympäristöihimme, että niitä koskevat kysymykset painottuvat ennalta arvaamattomilla tavoilla. Tämä ei ole irrationaalisuutta vaan inhimillisyyttä: olemme tilallisia olentoja, ja Suomessa tilaa on paljon.

35

S EU R AAVA P Ö L LÖ I L ME S T Y Y TOU KO KUU S S A J A S EN T EEMA ON P A R A - T R I P P I - H Ä M Y