Teksti: Eino Taina Kuvitus: Oskari Kautto
Haastateltavana Tuomas Nevanlinna Numeron teemaan sopivasti, katkeilevan etäyhteyden tähden, pääsemme aloittamaan haastattelun viitisentoista minuuttia sovittua myöhemmin. Vastaukseni ovat sitten improvisaatiota, Tuomas Nevanlinna pohjustaa. Paljastan hänelle, että keskeneräisyyttä ja epäjohdonmukaisuutta juhlistavan KATKOKSEN hengessä, olen minäkin luonut kysymykset haastattelua edeltävänä aamuna. No niin. Hei Tuomas, Olit aikoinasi itsekin mukana Minervan Pöllön toiminnassa. Mitä muistat niiltä ajoilta? Ensimmäinen ja vähän pinnallinen mielleyhtymä on se, kuinka alkeellista lehden tekeminen oli. Elettiin aikaa juuri ennen henkilökohtaisten tietokoneiden tulemista. Kaikki oli käsipeliä; teippiä, liimaa ja alkukantaisia kopiokoneita, jotka olivat mukana enintään puolirelevantissa mielessä. Se oli fyysistä sotkua. Pöllön kasaamiskokoukset olivat sellaisia, että juotiin viiniä ja huone oli lattiaa myöten täynnä paperia. Jonkinnäköinen nivaska syntyi joskus loppuyöstä. Lyöntivirheiden editoiminen oli konkreettista suttaamista; virheitä jäi paljon. Se oli nimenomaan keskeneräistä ja katkonaista hommaa.
On minulla joitakin irtonaisia muistikuvia lehtien sisällöistä. Eräs opiskelukaveri, silloinen lehden päätoimittaja kirjoitti Dan Steinbock -kritiikin. Nykyään Yhdysvalloissa asuva mediatutkija Steinbock kirjoitti aikoinaan pari kohua herättänyttä, Frankfurtin koulun henkistä kulttuurikriittistä kirjaa. Päätoimittaja kirjoitti sitten hyvin fundamentaalin kritiikin Steinbockista, jossa kuulsi närkästys ylipäänsä tämän henkilön olemassaolosta. Steinbock asui tuolloin Lauttasaaressa ja näiden edellä mainittujen teknisten hankaluuksien vuoksi, kun lyöntivirheiden korjaaminenkin oli hankalaa, lopulliseen versioon jäi, että “Luttasaaresta käsin toimii tämä kyseenalainen kulttuurikriitikko…” Entä mitä muistoja herää Dilemmasta ja filosofian opiskelemisesta Helsingin yliopistolla? Tavallaan jaan opiskeluaikani kahteen vaiheeseen. Ensimmäinen oli se aktiivinen Dilemma-kausi. Oli tietty laajahko porukka, johon kuului kymmenestä kahteenkymmeneen henkeä ja tehtiin kaikki yhdessä; opiskelut, illanvietot ja lehdet. Se oli hyvin intensiivinen opiskelijaelämän vaihe ja se oli hauskaa; opimme perusasioita ja väittelimme keskenämme. Sitten alkoi virallisen opiskeluajan jälkeinen opintopiiri-vaihe, joka liittyi Helsingin yliopiston filosofian laitoksen tiettyihin rajoittuneisuuksiin. 1980-luvun alussa tilanne oli ollut parempi; Niiniluoto omassa liberalismissaan salli erilaisia
36