2 minute read
Seppo Ollilan 70 vuoden metsäsuhde
Seppo Ollila kertoi metsästään yhdistyksen harjoittelija Saku Hyriäiselle ja metsäasiantuntija Jari Antilalle elokuussa, kun suunniteltiin syksyn metsäkävelyä.
VALKEAKOSKI
Advertisement
Seppo Ollilan tilan läpi kulkeva kapea ajoura mutkittelee puiden lomassa ja seurailee maastonmuotoja.
Valkeakoskelainen Seppo Ollila tuntee metsänsä läpikotaisin. Ollilan isä hankki Valkeakosken ja Kangasalan rajalla sijaitsevan tilan vuonna 1934 ja Seppo Ollilan omistuksessa se on ollut vuodesta 1974 alkaen. Tilalla on metsää noin 16 hehtaaria, minkä lisäksi Ollila on metsittänyt tilan peltoja kolmen ja puolen hehtaarin verran.
Vajaat parikymmentä vuotta eläkkeellä ollut Ollila kuvailee työuraansa osa-aikaiseksi maanviljelijäksi ja ”toisaikaiseksi timpuriksi”.
Mainittujen ammattien lisäksi Ollilaa voi hyvällä syyllä kuvata myös metsuriksi, sillä hän on tehnyt säännöllisesti hankintahakkuita noin 70 vuotta. Alkuun isänsä
apuna, aloittaen jo 14-vuotiaana mutta aikuistuttuaan sekä yksin että yhdessä Sirkka-vaimonsa kanssa. Vuoden 2020 tammikuussa Ollila jäi leskeksi.
Metsänomistajana Ollilalla on valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, jotka perustuvat vuosikymmenten kokemukseen.
– Jos suomalainen metsänhoito on hyvää, niin miksi puun laatu on huonoa, Ollila kysyy.
Puun laatua Ollila uskaltaa arvioida, koska on maanviljelyn ohessa tehnyt myös rakennusalan töitä ja nikkaroinut melkoisen määrän huonekalujakin.
Metsänomistajuuden valtavirtaa ei edusta sekään, että Ollila ei ole istuttanut metsäänsä ainuttakaan puuntainta eikä tehnyt tai teettänyt taimikonhoitotöitä. Ainoat istutustyöt hän on tehnyt peltoja metsittäessään 2000-luvulla. Hakkuut hän on tehnyt poimintahakkuina ja metsätila on kauttaaltaan puustoinen.
– Parin vuoden välein olen tehnyt sellaiset 125–200 kuution hankintahakkuut. Siitä en ole pitänyt kirjaa, kuinka paljon puuta olen vuosikymmenten mittaan yhteensä täältä korjannut tai myynyt, Ollila sanoo.
Omasta metsästä on korjattu paitsi myyntipuuta hankintakauppoihin myös kotitarvepuuta niin rakennusmateriaaliksi kuin polttopuutakin. Puun lisäksi metsästä on ammennettu muitakin antimia, mustikoitakin satoja litroja.
– Usein väitetään, ettei pienillä tuloilla elä mutta eläähän niillä, jos pitää menotkin pieninä.
Ollilan tapa harjoittaa metsätaloutta perustuu omatoimisuuteen ja itse tekemiseen. Kävellessämme Ollilan metsässä kiemurtelevaa kapeaa ajouraa käy ilmi, että metsänomistajakonkari muistaa häkellyttävän hyvin mitä ja milloin palstalla on tehty tai tapahtunut. Pahimmat tuhot aiheuttaneista myrskyistä Ollila muistaa päivämäärätkin parinkymmenen vuoden takaa. Metsäammattilaisia Ollila moittii siitä, ettei metsänomistajan mielipidettä useinkaan kysytä vaan hänelle kerrotaan, miten hänen metsiään pitäisi käsitellä. Puun ostajat saavat Ollilalta sapiskaa hankintapuun hinnoittelusta, joka ei todellakaan kannusta omatoimiseen puunkorjuuseen.
Puunkorjuun ja metsäkuljetuksen näkökulmasta metsäpalstan muoto ei ole ihanteellinen, sillä kolmisen kilometriä pitkä palsta on vain noin 50 metriä leveä. Kutakuinkin palstan puolivälissä sen poikki kulkee metsäautotie, jonka kääntöpaikka on naapuritilan puolella. Metsäpalstan päästä päähän kulkee traktorilla ajettava ura, jota Ollila on puun ajoon käyttänyt.
– Tämäkin ura olisi reilusti leveämpi, jos puut olisi kuljetettu isolla ajokoneella, Ollila huomauttaa. Koneellisia hakkuita Ollilan metsässä on tehty vain kerran. Silloinkin kyse oli sähkönjakelun kantaverkkoyhtiö Fingridin teettämästä voimalinjakäytävän leventämisestä.
Metsänomistajana Ollila on oman ajouransa kulkija, jolle metsällä on monilla tavoin suuri merkitys. Omaa näkemystä noudattavalla ja poikkeuksellisenkin omatoimisella hankintahakkaajalla on hyvin henkilökohtainen ja läheinen metsäsuhde.
