Skip to main content

Tukiviesti 4 / 2018

Page 1

KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO RY:N LEHTI

NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

20

UNELMISTA TOTTA: KOKKI JOONA KORPINEN HOITAA HOMMAT

s.06 OMILLAAN-OSUUSKUNTA MYY MONENLAISTEN IHMISTEN OSAAMISTA.

s. 32 TEKIJÄTORI AUTTOI SAGA HÄNNISTÄ LÖYTÄMÄÄN HARJOITTELUPAIKAN.

s. 38 MIKÄ MUUTTUISI UUDEN VAMMAISPALVELULAIN MYÖTÄ?


PÄÄKIRJOITUS

TUKIVIESTI NRO 4/2018

Mahdollisen raja

Tällä kertaa Tukiviestin teemaotsikon perässä on kysymysmerkki, koska aihe on läpeensä täynnä kysymyksiä. Mikä on työtä ja mikä ei ole? Määritteleekö vastauksen toiminnan sisältö, toimijan oma kokemus vai se, että toiminnasta saa palkkaa? Kenelle työ on mahdollista ja kenelle ei? Tämän tiedämme: Suomessa on paljon sekä työelämästä syrjäytettyjä työhaluisia ja -kykyisiä kehitysvammaisia ihmisiä että työllistämiseen valmiita työnantajia, jotka eivät löydä toisiaan. Siksi yksi kysymys on ohittamaton. Miten rakentaa siltoja heidän välilleen? Kiinnostavim” Että ihmisellä on aito mat vastaukset mahdollisuus valita löysimme sieltä, itselleen sopiva tie.” missä lähtökohta ei ole joko-tai: olet työkyvytön, ellet pysty ”normaaliin” työpanokseen. Kerromme täysiaikaisen palkkatyön ja eläke-työosuusraha-yhdistelmän välitilaan mahtuvista malleista, joissa hyvin monenlaiset ihmiset voivat ansaita osaamisellaan leveämpää leipää. (Jopa nykyään, vaikka työn ja eläkkeen yhteensovittaminen on aivan liian jäykkää.) Uudet avaukset ovat tuoneet muutoksia monien yksilöiden elämään. Lisäksi ne antavat kaikille toivoa: työelämän epätasa-arvo on asia, jolle voi tehdä jotain. Mahdottoman ja mahdollisen rajaa voi siirtää. Lehden tarinoissa rajaa on siirretty myös sen suhteen, kenelle palkkatyö on mahdollista. Tämän ajatteleminen ihan kouraisee sydämestä. Kun ajattelen kaikkia tuntemiani palkkatyöhön päätyneitä kehitysvammaisia ihmisiä, heitä yhdistää yksi asia. Heidän tukenaan on uskomattomia voimanlähde­ ihmisiä, jotka haluavat auttaa omaa läheistään siirtämään rajaa. Jos tämä niin haluaa. TYÖTÄ?

KYSYMYKSIÄ LISÄÄ käsitteiden sekava käyttö. Jos työtoimintana pyöritettävässä kahvilassa ahertava, pätevä ja osaamisestaan ylpeä kehitysvammainen toimija kutsuu tekemistään työksi ja kun mediakin vielä heh-

kuttaa kehitysvammaisia ihmisiä työllistävää kahvilaa, ei ole ihme, jos asiaa huonosti tunteva eksyy. Siihen, mikä kullekin on se oikea paikka, ei ole yksioikoista vastausta. Yhdelle se on elämänhallintaa tukeva päivätoiminta, toiselle työtoimintakahvila, kolmannelle palkkatyö ja neljäs löytää kutsumuksensa vapaaehtoistyöstä. Useimmilla vastaus vaihtelee eri elämänvaiheissa. Sen sijaan varsin yksioikoisesti voimme vaatia, että asioista puhutaan niiden nimillä. Tekijöidensä tahdosta ja osaamisesta ammentava (avo)työ- tai päivätoiminta on hienoa toimintaa. Palkkatyötä se ei ole. YK:n vammaissopimuksen artiklan 27 mukaan jokaisella on yhdenvertainen oikeus työhön ja mahdollisuuteen ansaita elantonsa. Meidän on vaikea saada otetta sopimuksen toteutumisesta, jos käytämme sanoja suurin piirtein ja sinne päin. Tässä lehdessä emme keskity työ- ja päivätoimintaan, vaikka sen kehittäminen on vähintään yhtä välttämätöntä kuin palkkatyömahdollisuuksien. Tukiliitto on vahvasti mukana tähän liittyvässä vaikuttamistyössä, vaikka työtä vaikeuttaa keskeneräisen lainsäädäntöuudistuksen viipyminen. Toivottavasti odottaminen päättyy pian. VIELÄ YKSI KYSYMYS ,

joka on syytä kaivaa esiin rivien väleistä. Jos ja kun nykytodellisuus tuottaa rakenteellista epätasa-arvoa, onko tärkeämpää korjata rakenne vai pelastaa yksilö? Jos vastaisin tähän äitinä, jonka oma nuori kamppailee löytääkseen paikkansa, keskittyisin pelastamiseen. Antaisin kaikkeni. Jos taas vastaisin tähän valtakunnallisen keskusjärjestön näkökulmasta, valitsisin rakenteet. Eri vastaukset saattavat tuottaa pelikentälle useita eri suuntiin kulkevia hyökkäyslinjoja, mutta ei se mitään. Molempia tarvitaan ja maali on yhteinen: se, että ihmisellä on aito mahdollisuus valita itselleen sopiva tie. Merja Määttänen Päätoimittaja

PS. Ensi vuonna uudistamme Tukiviestin ulkoasua ja rakennetta. Kurotamme myös his-

toriaan ja teemme näkyväksi muutoksia, joita kehitysvammaisen ihmisen elämässä on tapahtunut. Helmikuussa ilmestyvä lehti on eri näköinen kuin tämä, mutta yksi asia pysyy: se, mikä on mahdollista, valitaan joka päivä uudestaan.

2


PAINAVA SANA

Kykyjä ja halua löytyy, mutta mikä estää?

TUKIVIESTI 4/2018 49. vuosikerta

PÄÄTOIMITTAJA

ohjelmissa on asetettu tavoitteeksi vammaisten ihmisten työllistyminen palkkatyösuhteeseen. Suomi on myös allekirjoittanut ja ratifioinut YK:n vammaissopimuksen, jossa taataan oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Voisi olettaa, että myös vammaisten työllisyyspalvelujen tavoitteena olisi työsuhteinen työllistyminen. Kehitysvammaliiton tutkimuksen (Vesala ym. 2015) mukaan kuitenkin vain noin kolme prosenttia (400–500 henkilöä) vammaisten työllisyyspalveluja käyttävistä noin 15 000 kehitysvammaisesta hen­kilöstä on palkkatyösuhteessa. Tutkimuksen mukaan noin kolmanneksella tällä hetkellä työtoiminnassa olevasta 9000 kehitysvammaisesta henkilöstä olisi mahdollista työllistyä palkkatyöhön. Tosiasiassa siirtymiä työtoiminnasta palkkatyöhön tapahtuu vain vähän. Suurimmalle osalle sijoittuminen työkeskukseen tai avotyötoimintaan on pysyvä ratkaisu. Esimerkiksi avotyötoiminnassa olevista kehitysvammaisista henkilöistä lähes neljä viidestä on ollut nykyisessä työpaikassaan yli vuoden, monet vuosikymmeniä. Kun avotyötoimintaa kehitettiin 1980-luvun lopulla, sitä perusteltiin yhteiskuntaan integroitumisen lisäksi sillä, että se voisi monelle olla askel palkkatyöhön. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. KANSALLISISSA

Merja Määttänen puh. 040 653 1159 merja.maattanen@tukiliitto.fi JULKAISIJA

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere Puh. 0207 718 200 www.tukiliitto.fi ILMOITUSMYYNTI

Iina Pirhonen, puh. 044 7276 470 Samuli Mannonen, puh. 050 4115 982 ilmoitusmyynti.tukiviesti@gmail.com TAITTO

Mika Aalto-Setälä | Otsomaria Oy KANNEN KUVA

Laura Vesa

KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO RY:N LEHTI

20

KUNNAN VELVOLLISUUS on järjestää työllisyyteen liittyvät palvelut (kehitys)vammaisille kuntalaisilleen. Tällöin ratkaisevia ovat kunnan asettamat tavoitteet: tavoitellaanko ensisijaisesti palkkatyösuhteisia työpaikkoja ja resursoidaan” Järjestelmä on ko riittävästi työhönvalmennukseen? täysin kestämätön, Monissa kunnissa tyydytään avotyötoimineikä todellakaan taan, eikä työhönvalmentajan palvelua ole saatavissa. Tämä kävi konkreettisesti ilmi työntekoon kannustava.” Kehitysvammaliiton ja K-Kauppiasliiton yhteishankkeessa (Seppälä 2013), jossa moni työnantaja jäi ilman kehitysvammaista työntekijää, koska paikkakunnalta ei löytynyt työhönvalmentajaa, eikä siten myöskään potentiaalisia työntekijöitä. Avotyötoimintaa suositaan kunnissa siksi, että sen kuvitellaan olevan kunnalle edullista. Tuettu työ on kuitenkin tutkimusten mukaan kunnalle vieläkin edullisempaa, mutta tästä ei todennäköisesti olla tietoisia.

ja palkkatulon yhteensovittamisesta on tehtävä työllistymiseen kannustavaa. Nykylainsäädännön mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä oleva henkilö saa ansaita kuukaudessa 737,45 euroa; rajan ylittyessä eläke täytyy jättää lepäämään. Käytännössä tulojen täytyisi yli kaksinkertaistua, jotta pääsisi edes samaan taloudelliseen tilanteeseen. Järjestelmä on täysin kestämätön, eikä todellakaan työntekoon kannustava. Vammaisalan järjestöt ovat jo pitkään esittäneet tilalle lineaarista mallia, jossa palkkatulojen kasvaessa eläke pienenisi niin, että kokonaisansiot kuitenkin koko ajan kasvaisivat. Ei ole realistista ajatella, että kaikki kehitysvammaiset ihmiset voisivat työllistyä palkkatyöhön avoimille työmarkkinoille. Mutta miksi emme soisi tätä mahdollisuutta kaikille niille, joilla siihen kykyjä ja haluja on?

ELÄKKEEN

NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

UNELMISTA TOTTA: KOKKI JOONA KORPINEN HOITAA HOMMAT

s.06 OMILLAAN-OSUUSKUNTA MYY MONENLAISTEN IHMISTEN OSAAMISTA.

s. 32 TEKIJÄTORI AUTTOI SAGA HÄNNISTÄ LÖYTÄMÄÄN HARJOITTELUPAIKAN.

s. 38 MIKÄ MUUTTUISI UUDEN VAMMAISPALVELULAIN MYÖTÄ?

TILAUSHINNAT 2018 JA 2019

30 €/vuosikerta. Jäsenille maksuton JÄSENASIAT, LEHTITILAUKSET

Jäsensihteeri Sinikka Niemi Puh. 040 483 9362 jasenpalvelu@tukiliitto.fi PAINOS

13 500 kpl ISSN-L 0355-7669 ISSN 0355-7669 (Painettu) ISSN 2242-9123 (Verkkojulkaisu) Aikakauslehtien liiton jäsen PAINOPAIKKA

Forssa Print, Forssa 2018 Tukiviesti ei sitoudu julkaisemaan aineistoa, jota se ei ole tilannut, ja toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja muokata tilaamatta lähetettyjä juttuja. Tilaamattomista artikkeleista ei makseta palkkiota. AIKATAULU

Teemat, aineisto- ja ilmestymispäivät 2019 1. Vaikuttava kansalainen 14.1. 22.2. 2. Naisten lehti 8.4. 17.5. 3. Voimat käyttöön 19.8. 27.9. 4. Nuoresta aikuiseksi 4.11. 13.12. Löydät Kehitysvammaisten Tukiliiton myös Facebookista.

Hannu T. Vesala Kirjoittaja (PsykM) on työskennellyt tutkijana Kehitysvammaliitossa vuodesta 1991 lähtien. 441

PAINOTUOTE

428

PEFC/02-31-162


TUKIVIESTI NRO 4/2018

SISÄLTÖ

6

02 PÄÄKIRJOITUS

TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: XXX

TEEMA: XXX

OSUUSKUNTA ON OMILLAAN

Merja Määttänen

03

PAINAVA SANA Hannu T. Vesala

Teksti Merja Määttänen Kuvat Laura Vesa TAMPERE

R

iku Seppälä ja Valtteri Rantanen istuvat vierekkäin tietokoneen ääressä, kulmat kurtussa. Samasta asennosta heidät on löytänyt usein parin viime vuoden aikana, sillä osuuskunnan perustaminen on vaatinut lievästi sanottuna paljon tiedonhankintaa ja selvitystyötä. ”Juuri nyt opettelemme palkanmaksua ja etsimme sovellettavaa työehtosopimusta. Osuuskunnan kautta tehdään monen alan töitä ja eri aloilla sovelletaan eri sopimuksia”, selvittää Riku Seppälä. Laskuri tuntuu toimivan. ”Työnantajakulut menevät tuosta ja sovellus tekee ilmoituksen verohallintoon. Sieltä tulee lasku”, opastaa Riku. NEO – Omapolun yksikönjohtaja Valtteri Rantanen nyökkäilee, roolijakoon tottuneena. ”Riku on ottanut haltuun kaiken sen, mikä on omassa päässäni ihmeellistä puuroa: verotus, sääntöasiat, pankkipalvelut ja rekisteröitymisen mutkat. Hän on etsinyt tietoa ja minä olen aina voinut kysyä häneltä. Jos hän ei ole tiennyt heti, hän on yleensä tiennyt hetken päästä.” On lokakuun loppu ja Omillaan-osuuskunnan perustamiskokouksesta on kaksi kuukautta. Paljon on tapahtunut: tarjouksia on tehty, tilaussopimuksia on syntynyt. Ensimmäisenä käynnistyivät Mediastudion videointi- ja editointityöt sekä siivouspalvelut. ”Olemme tehneet ensin lyhyitä sopimuksia, jotta näemme, saammeko kulut katettua”, Valtteri Rantanen sanoo. Suunnitelmissa on paljon muutakin, muun muassa taidevuokraamo ja verkkokauppa, jonka kautta pystytään myymään Omapolun kuvataiteilijoiden tuotteita. Perustamisvaiheessa osuuskuntaan rekrytoitiin yhdeksän omapolkulaista jäsentä: mediaosaajia Mediastudiolta ja taiteentekijöitä Ateljeesta. ”Kun jäseniä on yli seitsemän, meidät luokitellaan palkansaajiksi, ei yrittäjiksi”, Mediastudion tekijätiimiin kuuluva Riku tarkentaa. Seuraavalla rekrytointikierroksella jäsenyyttä tarjotaan kaikille Omapolun nuorille ja heidän perheenjäsenilleen.

Osuuskuntamalli antaa palkkatyötä monipuolisemmin mahdollisuuksia tehdä ja myydä erilaisten ihmisten erilaisia osaamisia. Tämä on tavallaan tiimiyrittämistä, kiteyttää Riku Seppälä, yksi perustajajäsenistä.

05

ALKUPALA Valle ja Palle ”Työtä?” T YÖTÄ?

06 OSUUSKUNTA ON

Osuuskunnan perustaminen on kestävyyslaji, josta voi selvitä, vakuuttavat Valtteri Rantanen ja Riku Seppälä. Tietoa löytää, kun sitä jaksaa etsiä.

OMILLAAN

Mahdollisuus ansaita omalla työllä Osuuskunnan perustaminen on ollut ajatuksena vireillä siitä asti, kun 15-vuotiasta Omapolkua perustettiin. Valtteri Rantasen

10 OMENAT JA KYVYT

6

KÄYTTÖÖN

10

13 MYÖ HOSTELLISSA

TUKIVIESTI NRO 4/2018

7

TEEMA: TYÖTÄ?

TEEMA: TYÖTÄ?

16 PUHDASTA JÄLKEÄ

Susanna Pykäläinen unelmoi maailmasta,

KUNNON PALKALLA

jossa mikään tai kukaan ei mene hukkaan. Tätä unelmaa hän on päässyt toteuttamaan keräämällä ylijäämäomenoita mehustettaviksi yhdessä

18 SANNAAN VOI LUOTTAA

osatyökykyisten omenasieppareiden kanssa. Teksti Kati Ranta | Kuvat Omenasiepparin kuvapankki UUSIMAA

P

20 OMAA POLKUA

AMMATTIIN ASTI

Veli Virtanen (vas.) pitelee tikkailee, kun Atte Karvinen kurottaa kohti saalista.

23

KOLUMNI Kari Vuorenpää

24 T YÖLLIST YJÄN

aljon kykyjä on vailla käyttöä. Susanna Pykäläinen oli jo pitkään miettinyt, millä tavalla vaikeasti työllistyvien ihmisten taitoja voisi hyödyntää paremmin. Tähän joukkoon hän samaistui itse valmistuessaan kirjallisuuden maisteriksi. ”Kellot soivat kovaa, kun törmäsin Norjan ideaan osatyökykyisistä omenasieppareista”, Susanna kertoo. Omenasiepparit keräävät vapaaehtoisten omenanluovuttajien ylimääräiset omenat mehustettaviksi ja myyntiin. Norjasta Susanna sai hyviä neuvoja yrityksen perustamiseen sekä Epleslang-yrityksen hienon visuaalisen ilmeen omenasieppareiden käyttöön Suomessa. Haasteena yrityksen käynnistämisessä oli ikuinen byrokratia, tukien selvittäminen ja haku sekä palkkatuen maksatus osatyökykyisille työntekijöille. Noin puolen vuoden selvitystyön jälkeen ensimmäiset kymmenen siepparia pääsivät aloittamaan omenoiden poiminnan elokuussa 2017. Vuonna 2018 Susannan kanssa työskenteli kaksitoista osatyökykyistä siepparia ja kaksi tiiminvetäjää.

Arto Dahlberg (toinen vasemmalta) ja Susanna Pykäläinen (keskellä) keräävät omenoita omenasieppareiden iloisessa porukassa. Muut kuvassa ovat Henri Reiman Vas.), Jose Räsänen, Severi Rossi ja Peep Lootmäe.

Osalliseksi ja palkolliseksi Susanna Pykäläinen työskenteli aiemmin päiväkodissa henkilökohtaisena avustajana lapselle, jolla oli oppimisvaikeuksia. Hänestä tuntui, ettei varhaiskasvatuksessa ollut

32

28 NUOREN PALVELUPOLUT

TUKIVIESTI NRO 4/2018

11

TEEMA: TYÖTÄ?

TEEMA: TYÖTÄ?

TYÖNANTAJAT JA HARJOITTELUPAIKAN ETSIJÄT SAMALLE TORILLE

30 ME ITSE PALKKASI

KOULUTUS­SUUNNITTELIJOITA

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Tekijätori löysi Saga Hänniselle työssäoppimis­ paikan Kirstin päiväkodista Espoosta. Hanke tukee harjoittelijoita ja työnanta­ jia, ja tekee paikkojen löytämisen helpommaksi kouluille ja oppilaitoksille. Teksti Tuula Puranen Kuvat Mikko Käkelä UUSIMAA

E

rityisopettajana toimiessaan Riikka Ahovala paini vuosikausia sen kanssa, että 8.–10.-luokkalaisten TET-paikkojen etsimiseen meni valtavasti aikaa. ”Kehitysvammaiset oppilaat eivät useimmiten kysy TET-paikkoja itse, kuten muut koululaiset, vaan tarvitsevat siihen tukea. Lisäksi työnantajille sai selittää yhä uudestaan, mitä kehitysvammaisuus tai erityistuen tarvitseminen tarkoittaa ja millä tavalla harjoittelu saadaan onnistumaan.” Nyt hän toimii Tekijätori-hankkeen projektipäällikkönä ja ammentaa kokemuksistaan. Me Osalliset ry:n hanke 2018–2020 alkoi STEAn rahoituksella viime maaliskuussa. Kun Me Osalliset ry perustettiin 2016, Riikka kutsuttiin yhdistyksen työelämäryhmän asiantuntijajäseneksi. ”Esitin ensimmäisessä kokouksessa, että olisipa valmis yritysverkosto, josta TET-paikkoja voi etsiä. Ajattelimme heti, että verkoston luominen voisi olla yksi yhdistyksen toimintatapa”, hän kertoo.

32 T YÖNANTAJAT JA

HARJOITTELU­PAIKAN ETSIJÄT SAMALLE TORILLE

35 KOLUMNI

Yritykset kiinnostuivat

Tuuli Tomperi

36 SELKOSIVUT

Kuvitushahmot esiintyvät Tekijätorin nettisivuilla: www.tekijatori.

Työssäoppimisjaksot auttavat oppijaa löytämään omia kykyjään, taitojaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Saga Hänninen pitää työstään Kirstin päiväkodissa.

Riikka Ahonvala aloitti keskustelut työssäoppimispaikoista tuolloisen työpaikkansa eli Espoon Kuitinmäen koulun lähistön yrityksissä. ”Ne kiinnostuivat nopeasti ja olivat valmiita liittymään verkostoon ja tekemään pitkäaikaistakin yhteistyötä.” Yritysten myönteisyys herätti aavistuksen, että verkoston luomisessa ja koordinoinnissa voisi olla ainesta isompaankin. Niin Me Osalliset teki hankehakemuksen STEAlle 2017. Yhteistyökumppanina hankkeessa toimii Kehitysvammaisten Palvelusäätiö.

32

38 KESTÄÄKÖ KETJU?

38

4 3 KOLUMNI

harppauksen eteenpäin, kun hallitus antoi syyskuun lopussa eduskunnalle esityksen uudeksi vammaispalvelulaiksi. Kaivattu uusi laki toisi palvelut nykyistä yhdenvertaisemmin kaikkien vammaisten henkilöiden saataville.

44 AJANKOHTAISTA

KESTÄÄKÖ KETJU?

TUKILIITOSTA

50 KUN NÄIN BAJRAKTARIT

Teksti Saara Kokko | Kuvitus Mika Aalto-Setälä

53 LYHYESTI

33

TUKIVIESTI NRO 4/2018

Vammaislainsäädännön uudistustyö otti

Jyrki Pinomaa

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

MAAKUNTA- JA SOTEUUDISTUS Uudistuksen tarkoituksena on, että vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä siirtyy uusille maakunnille 1.1.2021. Tällä hetkellä kunnat, kuntayhtymät ja erityishuoltopiirit vastaavat vammaisten henkilöiden palveluiden järjestämisestä. Kunnat vastaisivat uudistuksen jälkeenkin muun muassa varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta. Uudistuksella lisättäisiin valinnanvapautta, eli ihmisten oikeutta valita haluamansa palveluntarjoaja yksityiseltä tai julkiselta puolelta. Vammainen tai ikääntynyt henkilö voisi saada uudistukseen kuuluvan valinnanvapauslain nojalla henkilökohtaisen budje-

tin, jos hän pystyy itse tai tuettuna suunnittelemaan ja hankkimaan tarvitsemansa palvelut. Budjetin suuruus perustuisi palveluntarpeeseen, joka arvioidaan maakunnan liikelaitoksen kanssa. Valmistelun aikana on herännyt jonkin verran huolta siitä, että henkilökohtainen budjetti rajattaisiin vain sosiaalihuollon palveluihin. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai marraskuussa valmiiksi mietintönsä maakunta- ja sote-uudistuksesta, ja asian käsittely jatkuu perustuslakivaliokunnassa. Eduskunnan on tarkoitus päättää uudistuksesta vielä syyskaudella 2018.

UUSI VAMMAISPALVELULAKI Esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi annettiin eduskunnalle 27. syyskuuta. Uusi laki korvaisi vammaispalvelulain sekä kehitysvammalain ja tulisi voimaan 1.1.2021 yhtä aikaa maakuntaja sotelainsäädännön kanssa. Uuden vammaispalvelulain mukaisten palveluiden rahoitus kytkeytyy maakunta- ja sote-uudistukseen: hallitus on esittänyt verotuksen invalidivähennyksen poistamista osana uudistusta ja verotuen korvaamista suoralla taloudellisella tuella vammaispalvelujen kehittämiseen. Uuden vammaispalvelulain mukaisia palveluita olisivat valmennus ja tuki, henkilökohtainen apu, asumisen tuki, tuki esteettömään asumiseen, lyhytaikainen huolenpito, päiväaikainen toiminta ja liikkumisen tuki. Lisäksi vammaisen henkilön

olisi mahdollista saada harkinnanvaraisesti muita tarvittavia palveluita ja taloudellista tukea, kuten nykyisinkin. Yksi uuden vammaispalvelulain tavoite on, että palvelut olisivat yhdenvertaisesti kaikkien vammaisten ihmisten saatavilla diagnoosista riippumatta. Vammaisella henkilöllä olisi lain mukaisiin palveluihin pääsääntöisesti subjektiivinen oikeus, eli palvelu olisi järjestettävä silloin, kun vammainen henkilö täyttää lain kriteerit palvelun myöntämiselle. Vaikeavammaisuuden käsitteestä luovuttaisiin. Uusi laki on tällä hetkellä perustuslakivaliokunnassa, jossa kuulemiset pidetään todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Uudistukseen liittyy keskeisesti myös se, millaiseen ratkaisuun itsemääräämisoikeutta koskevien säännösten suhteen päädytään.

Uusi vammaispalvelulaki kietoutuu kuitenkin moneen muuhun uudistukseen, joten läpimenon edessä on vielä mutkia. Suurin uhka on se, että käsittelyaika tällä hallituskaudella loppuu kesken. Tukiviesti kokosi yhteen keskeiset vammaislainsää-

4

riittäviä resursseja turvata lasten yksilöllistä oppimista. Hän mietti, miten voisi auttaa olematta instituutioiden vähäisten resurssien armoilla. ”Monet voivat saada kokemuksia, etteivät pärjää tai kuulu joukkoon. Meille voi työllistyä ja osoittaa olevansa paljon kyvykkäämpi kuin itse uskoikaan. Monilla on ollut ongelmia, kun he eivät ole päässeet osallistumaan yhteiskuntaan. Työn kautta se onnistuu. Se motivoi ja auttaa elämän ylä- ja alamäissä”, Susanna toteaa. Hän haluaa maksaa työntekijöilleen oikeaa palkkaa. Omenasieppareille maksetaan työstä 10 euron tuntipalkka. Siepparit voivat itse vaikuttaa työpäivänsä pituuteen tekemällä halutessaan ekstratöitä. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien kanssa tuntimäärä suunnitellaan niin, ettei eläke lähde alta. Puolet sieppareista on löytynyt Helsingin ja Vantaan kaupunkien vammaispalveluiden tuetun työllistämisen kautta ja puolet Autismisäätiön kautta. Kaupunkien ja Autismisäätiön työvalmentajat ovat suositelleet Susannalle omenasieppareiksi sopivia työntekijöitä. ”Työvalmentajista on ollut suuri apu sekä

10

MATKAKUMPPANI

55 KYSY. LAKIMIES VASTAA

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Omenat ja kyvyt käyttöön

VAIKUTAT NUKKUMALLA

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

dännön uudistamiseen liittyvät palaset.

www.tukiliitto.fi

38

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUTTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET Uusi vammaispalvelulaki tarvitsee rinnalleen säännökset itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Tällä hetkellä niistä säädetään kehitysvammalaissa, joka kumoutuisi uudella vammaispalvelulailla. Itsemääräämisoikeutta sekä rajoitustoimenpiteitä koskevat pykälät on tarkoitus tulevaisuudessa sisällyttää asiakas- ja potilaslakiin, joka korvaisi erilliset asiakaslain sekä potilaslain. Lakia sovellettaisiin eri asiakasryhmiin, myös vammaisiin henkilöihin. Asiakas- ja potilaslain uudistus oli tarkoitus toteuttaa tämän hal-

lituskauden aikana, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiedotti 11. lokakuuta, ettei asiakas- ja potilaslaki ehdi eduskunnan käsittelyyn muutoin kuin lastensuojelua koskevin osin. Asiakas- ja potilaslain viivästyminen ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö uusi vammaispalvelulaki voisi edetä eduskunnan käsiteltäväksi. Lakia STM:ssä jatkovalmisteleva tiimi on aloittamassa työtään. Lakiehdotus on tarkoitus antaa eduskunnalle vuonna 2020, ja lain olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta.

39


VALLE JA PALLE

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

JUKKA AHONEN on Tukiviestin sarjakuvataiteilija. Tilaustöiden tekeminen on osa hänen toimenkuvaansa Pudasjärven Työkeskuksessa.

5


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

OSUUSKUNTA ON OMILLAAN Osuuskuntamalli antaa palkkatyötä monipuolisemmin mahdollisuuksia tehdä ja myydä erilaisten ihmisten erilaisia osaamisia. Tämä on tavallaan tiimiyrittämistä, kiteyttää Riku Seppälä, yksi perustajajäsenistä.

Osuuskunnan perustaminen on kestävyys­­laji, josta voi selvitä, vakuuttavat Valtteri Rantanen (oik.) ja Riku Seppälä. Tietoa löytää, kun sitä jaksaa etsiä.

6


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Teksti Merja Määttänen Kuvat Laura Vesa TAMPERE

R

iku Seppälä ja Valtteri Rantanen istuvat vierekkäin tietokoneen ääressä, kulmat kurtussa. Samasta asennosta heidät on löytänyt usein parin viime vuoden aikana, sillä osuuskunnan perustaminen on vaatinut lievästi sanottuna paljon tiedonhankintaa ja selvitystyötä. ”Juuri nyt opettelemme palkanmaksua ja etsimme sovellettavaa työehtosopimusta. Osuuskunnan kautta tehdään monen alan töitä ja eri aloilla sovelletaan eri sopimuksia”, selvittää Riku Seppälä. Laskuri tuntuu toimivan. ”Työnantajakulut menevät tuosta ja sovellus tekee ilmoituksen verohallintoon. Sieltä tulee lasku”, opastaa Riku. NEO – Omapolun yksikönjohtaja Valtteri Rantanen nyökkäilee, roolijakoon tottuneena. ”Riku on ottanut haltuun kaiken sen, mikä on omassa päässäni ihmeellistä puuroa: verotus, sääntöasiat, pankkipalvelut ja rekisteröitymisen mutkat. Hän on etsinyt tietoa ja minä olen aina voinut kysyä häneltä. Jos hän ei ole tiennyt heti, hän on yleensä tiennyt hetken päästä.” On lokakuun loppu ja Omillaan-osuuskunnan perustamiskokouksesta on kaksi kuukautta. Paljon on tapahtunut: tarjouksia on tehty, tilaussopimuksia on syntynyt. Ensimmäisenä käynnistyivät Mediastudion videointi- ja editointityöt sekä siivouspalvelut. ”Olemme tehneet ensin lyhyitä sopimuksia, jotta näemme, saammeko kulut katettua”, Valtteri Rantanen sanoo. Suunnitelmissa on paljon muutakin, muun muassa taidevuokraamo ja verkkokauppa, jonka kautta pystytään myymään Omapolun kuvataiteilijoiden tuotteita. Perustamisvaiheessa osuuskuntaan rek­ ry­­toitiin yhdeksän omapolkulaista jäsentä: mediaosaajia Mediastudiolta ja taiteentekijöitä Ateljeesta. ”Kun jäseniä on yli seitsemän, meidät luokitellaan palkansaajiksi, ei yrittäjiksi”, Mediastudion tekijätiimiin kuuluva Riku tarkentaa. Seuraavalla rekrytointikierroksella jäsenyyttä tarjotaan kaikille Omapolun nuorille ja heidän perheenjäsenilleen.

Mahdollisuus ansaita omalla työllä Osuuskunnan perustaminen on ollut ajatuksena vireillä siitä asti, kun 15-vuotiasta Omapolkua perustettiin. Valtteri Rantasen 7


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

... mukaan

perustamisyritykset ovat vuosien varrella nousseet ja laskeneet aaltoina. ”Selviteltävää on niin paljon, että kellään ei ole ollut resursseja viedä prosessia läpi.” NEO – OmaPolku on nuorten elämänhallintaa ja osallisuutta tukevaa toimintaa, jonka asiakkaita ovat kehitysvammaiset ja erityistä tukea tarvitsevat nuoret sekä heidän läheisensä. Alun perin vanhempien perustama Omapolku on saanut NEO-etuliitteen ja on nykyään Setlementti Tampereen toimintaa. ”Tarve osuuskunnan perustamiseen liittyy perustehtävän toteuttamiseen. Me pyrimme vahvistamaan nuorten elämänhallintaa ja täysivaltaista kansalaisuutta. Yksi suuri osallisuuden este on se, että meidän nuorillamme on hyvin vähän rahaa. Osuuskunta parantaa mahdollisuuksia ansaita rahaa omalla työllä”, Valtteri Rantanen sanoo. ”Palkkatyö tavallisella työpaikalla on hieno asia, mutta se on nykyisin mahdollista vain pienelle vähemmistölle. Osuuskunta monipuolistaa sitä, millaisia töitä pystymme tekemään ja myymään.” Kun osuuskunta myy työn tai palvelun, asiakas vapautuu työnantajuuden riskeistä. Tämä madaltaa työllistämisen kynnystä. Tavoitteena on tuottaa eläkkeen päälle lisätuloa, ainakin aluksi. Jos eläkemalli kehittyy jatkossa lineaariseksi, tienaamiskattoa (nyt 737,45 euroa) ei enää tarvitse ajatella. ”Työtä tehdään pystymisen, jaksamisen ja töiden löytymisen mukaan. Malli joustaa. Pääasia on, että ihmiset pääsevät tekemään asioita, joista he pitävät ja joissa heillä on osaamista”, linjaa Valtteri Rantanen.

Työhönvalmennus seuraa tekijää Omillaan-tekijöiden osaamisen kärjet nousevat suoraan Omapolun vahvuuksista: mediatyö ja taide. ”Molemmat ovat aloja, joissa osaavankin kehitysvammaisen nuoren on vaikea päästä kiinni tavalliseen palkkatyöhön. Nopeatempoisessa mediatyössä meidän nuori päätyy palkkatyössä korkeintaan kantamaan kameralaukkua – ei tekemään itse asiaa”, Valtteri Rantanen sanoo. Omapolun Mediastudio on jo aiemmin tehnyt ulkopuolisille tilaustöitä. Jatkossa ne tuotetaan osuuskunnan nimissä. Työ tehdään Mediastudiossa, kuten ennenkin. Tuki on julkisin varoin kustannettavaa sosiaalipalvelua eli työhönvalmennuksen kaltaista tuetun yrittäjyyden ohjausta. Ensimmäinen osuuskunnan kautta tuotettava video on Tampereen vammaisneuvoston 8

tilaama ja se kertoo työn tekemisestä ja hakemisesta. Kun video on valmis, osuuskunta laskuttaa tilaajaa ja maksaa tekijöille palkan. Media- ja kulttuurityön lisäksi osuuskunta myy siivous- ja kiinteistöpalveluja – ja mitä tahansa. Toimialalista on tehty niin laveaksi, että mikä tahansa mahtuu valikkoon, rokkitähteydestä alkaen. ”Rajana on mielikuvitus. Kun nuorella on osaamista, voimme lähteä räätälöimään siihen työnkuvaa.” Tuottavuuteen pyritään mahdollisuuksien mukaan. Yksi tavoite on kehittää studiotyöskentelyn tuotantonopeutta ja sitä kautta tehdä parempaa tulosta. ”Tulosta aina kannattaa tehdä, vaikka tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, vaan työpaikkoja. Jos rahaa jää osuuskunnan pussiin, voidaan laittaa vaikka laitteisiin tai toiminnan kehittämiseen. Tai hyväntekeväisyyteen”, tarkentaa Riku Seppälä. Osuuskunta aikoo hakea yhteiskunnallisen yrityksen merkkiä heti, kun se on mahdollista. ”Ensimmäinen poikkeava tilikausi päättyy 30.12.2019, eli sen jälkeen”, Riku sanoo.

Taidetta, tavoitteellisesti Omapolun toiminnassa kuvataiteella on alusta asti ollut erityisasema. Työpajatoiminnan lisäksi muutama vuosi sitten perustettiin Ateljee, ammatillisen ryhmätoiminnan yksikkö, joka toimii Tampereen Taiteilijaseuran talossa Tampereen Takahuhdissa. Ateljeessa työskentelee kuusi nuorta, joiden työviikkoa rytmittää yhteisten, ohjattujen projektien ja ikiomien töiden vuorottelu. Jokaisen vahvuudet löytyvät, kun niitä ammennetaan omista mielenkiinnon kohteista, kunkin omaan tahtiin. Ammatillisuutta tuovat myös ansaitsemismahdollisuudet. Yksityis- ja yhteisnäyttelyiden yhteydessä teoksia on myyty, ja niistä on tuotettu kuvituksia ja myytäviä tuotteita. Ateljeen nuoret toimivat myös ohjaajina erilaisilla kuvataidekursseilla, toisen ohjaajan kanssa. ”Olen ansainnut sarjakuvilla ja ohjaustöillä pientä palkkaa, ettei minun tarvitse elää metsässä petoeläinten saaliina”, toteaa yksi taiteilijoista, Samuli Laurila. Hän varmistaa, että kuulija ymmärtää sävyn: ”Puhun usein vähän pilke silmäkulmassa.” Joillain Ateljeen nuorilla on ammattitutkinto. Samuli on valmistunut Kaarisillasta kuva-artesaaniksi. Jussi Aalto taas on puhdistuspalvelun ja kiinteistöalan ammattilainen – ja työnsä jalostama kuvataiteilija. ”Molempia töitä haluaisin tehdä osuuskunnan kautta”, Jussi sanoo.

Oma tyyli, yhteinen polku. Atte Selin (vas.) tutkii taiteen kautta luontoa ja puita. Samuli Laurila on sarjakuvantekijä, ja paljon muuta. Jussi Aalto (takana) on tehnyt sarjan töitä Ateljeen tilojen yksityiskohdista.

Jussi ja Atte Selin tosin suunnittelevat myös kapakan perustamista yhdessä. Paikkaa etsitään jo. ”Ei siellä mitään pimeää myytäisi, suolaista ja makeaa vain, ja olutta hanoista. Se olisi vapaa paikka, johon kaikki saisivat tulla”, Jussi ja Atte kertovat. Tarjontaan kuuluisi myös miesten yhteinen bändi, Aivottomat. Yksi kenties nopeammin toteutuva tilaus osuuskunnalle syntyi Tukiviestin vierailun yhteydessä. Ensi vuonna uudistuva lehti tarvitsee kuvituksessa käytettävän ”hahmogallerian”, jonka tekijäksi lupautui taiteilija Linnea Meuronen. Linnea on sanonut, että hänen tehtävänsä taiteilijana on koskettaa ihmisen tunteita. Mitä ajatuksesta vielä syntyykään, selviää Tukiviestissä 1 / 2019.

Kootut opetukset Koska osuuskunnan perustaminen on kestävyyslaji, Omillaan-tiimi toivoo, että heidän esimerkkinsä rohkaisisi muitakin rämpimään maaliin asti. Heillä aktiivinen selvittelyvaihe alkoi pari vuotta sitten ja tahti kiihtyi maalin lähestyessä. Hallituksen perustamiskokous pidettiin 21.8. Rekisteri-ilmoitus saatiin 13.9., jonka jälkeen perustettiin pankkitili. Sen jälkeen voitiin ryhtyä myymään ja tekemään. Kun Riku Seppälältä ja Valtteri Rantaselta pyytää koottuja opetuksia muille osuuskuntaa pohtiville, saa vastaukseksi huokauksia.


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Mediastudion tekijöitä ovat Rikun lisäksi tällä hetkellä Joona Laiho, Henri Laine ja Kari Virta. Studiotyötä ohjaa Omapolun ohjaaja Ville Asikainen. Tiimi editoi osuuskunnan ensimmäistä videotuotantoa, joka kertoo työstä ja työn hakemisesta.

Kenenkään vohvelityöt eivät ole sellaisia kuin Johanna Mäkisen. Tehdessä on mukava kuunnella iskelmämusiikkia.

”Yksi meidän palvelu voisi olla osuuskunnan perustamisen konsultointi ja tuki. Keskeisin opetus on kuitenkin se, että kaikki eteen tulevat kysymykset ovat ratkaistavissa”, Valtteri sanoo. Kysymys siitä, mitä osuuskunnalle kuuluu kymmenen vuoden päästä, tuottaa jo naurahduksia. Haastattelun hetkellä edes strategia ja ensi vuoden toimintasuunnitelma eivät ole vielä valmiita. Sitten miehet vakavoituvat. ”Tarkoitus on, että jonkinlainen määrä kehitysvammaisia ihmisiä tekee työtä osuuskunnan kautta. Se voi olla isokin määrä. Toivottavasti esimerkkimme myös rohkaisee siihen, että työ- ja päivätoimintakeskusten toimintaa voi lähestyä uusista näkökulmista”, sanoo Valtteri.

Molemmat ovat perusasiasta samaa mieltä. Tekemisen sisältöä ei saisi määrittää keskuksen pomo tai alihankintatyön tilannut yritys, vaan ihmisten kiinnostus ja osaaminen. ”Toisaalta alihankintatyössä ei ole mitään väärää, jos ihmiset itse haluavat tehdä sitä ja jos työstä maksetaan oikea palkka. Meilläkin voisi olla pakkauspalvelua myyvä tiimi niille, jotka pitävät pakkaamisesta”, Valtteri sanoo.

Menestystä meille kaikille Riku Seppälällä on osuuskunnassa monta titteliä: mediatyöntekijä, jäsen, hallituksen jäsen ja it-tuki. Valtteri Rantasen mukaan se, että osuuskunnan perustaminen saatiin tällä kertaa maaliin asti, on Rikun ansiota. ”Hän on potkinut hanketta eteenpäin niin, että kukaan muukaan ei ole voinut pysähtyä.” Riku itse virnistää. Mitäs sitä tosiasioita kiistämään. Jotkut lukijat saattavat muistaa miehen Paikka auki -videotiimistä kertovasta jutusta (Tukiviesti 2/2018). Tiimi toimi osana Tukiliiton viestintää vuoden ajan. Silloinkin kaikille tuli selväksi, että Riku on

tiedonhankinnan poikkeuslahjakkuus. Hyödyllistä tietoa Riku on löytänyt Pellervon osuustoimintakeskuksesta, Pienosuuskuntaforum-tapahtumasta, yrittäjäkurssilta, Uusyrityskeskuksesta – ja tietysti netistä. Sieltä hän löysi myös Holvipalvelut-sovelluksen raha-asioiden hoitamiseen. Osuuskunnan sääntöihin hän löysi pohjaa muiden yhteisöjen säännöistä. Jatkossa Riku ottaa vastuuta hallinnosta ja taloudesta. Ensimmäiset laskut on jo maksettu, ja jäsen- ja liittymismaksut laskutettu uuden palvelun kautta. Riku toivoo, että osuuskunnan kautta löytyy isojakin projekteja, ainakin välillä. ”Meidän täytyy näyttää, että osaamme tehdä työtä.” Miehessä palaa yrittäjän liekki. ”Minun äitini ja isäni ovat yrittäjiä, äiti sisustusalalla ja isä putkimies. Me lapset olemme saaneet kantaa paljon putkia, mutta olemme myös puhuneet paljon yrittämisestä”, Riku kertoo. ”On hyvä kokeilla itsensä työllistämistä, ja sitä tämä osuuskunta on. Tämä on tavallaan tiimiyritys. Minä toivon tästä menestystä meille kaikille.” Mediastudio on valmistanut Omillaan-osuuskunnan uunituoreet kotisivut: www.omillaan.fi.

9


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Veli Virtanen (vas.) pitelee tikkaita, kun Atte Karvinen kurottaa kohti saalista.

10


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Omenat ja kyvyt käyttöön Susanna Pykäläinen unelmoi maailmasta, jossa mikään tai kukaan ei mene hukkaan. Tätä unelmaa hän on päässyt toteuttamaan keräämällä ylijäämäomenoita mehustettaviksi yhdessä osatyökykyisten omenasieppareiden kanssa. Teksti Kati Ranta | Kuvat Omenasiepparin kuvapankki UUSIMAA

P

aljon kykyjä on vailla käyttöä. Susanna Pykäläinen oli jo pitkään miettinyt, millä tavalla vaikeasti työllistyvien ihmisten taitoja voisi hyödyntää paremmin. Tähän joukkoon hän samaistui itse valmistuessaan kirjallisuuden maisteriksi. ”Kellot soivat kovaa, kun törmäsin Norjan ideaan osatyökykyisistä omenasieppareista”, Susanna kertoo. Omenasiepparit keräävät vapaaehtoisten omenanluovuttajien ylimääräiset omenat mehustettaviksi ja myyntiin. Norjasta Susanna sai hyviä neuvoja yrityksen perustamiseen sekä Epleslang-yrityksen hienon visuaalisen ilmeen omenasieppareiden käyttöön Suomessa. Haasteena yrityksen käynnistämisessä oli ikuinen byrokratia, tukien selvittäminen ja haku sekä palkkatuen maksatus osatyökykyisille työntekijöille. Noin puolen vuoden selvitystyön jälkeen ensimmäiset kymmenen siepparia pääsivät aloittamaan omenoiden poiminnan elokuussa 2017. Vuonna 2018 Susannan kanssa työskenteli kaksitoista osatyökykyistä siepparia ja kaksi tiiminvetäjää.

Arto Dahlberg (toinen vasemmalta) ja Susanna Pykäläinen (keskellä) keräävät omenoita omenasieppareiden iloisessa porukassa. Muut kuvassa ovat Henri Reiman Vas.), Jose Räsänen, Severi Rossi ja Peep Lootmäe.

Osalliseksi ja palkolliseksi Susanna Pykäläinen työskenteli aiemmin päiväkodissa henkilökohtaisena avustajana lapselle, jolla oli oppimisvaikeuksia. Hänestä tuntui, ettei varhaiskasvatuksessa ollut

riittäviä resursseja turvata lasten yksilöllistä oppimista. Hän mietti, miten voisi auttaa olematta instituutioiden vähäisten resurssien armoilla. ”Monet voivat saada kokemuksia, etteivät pärjää tai kuulu joukkoon. Meille voi työllistyä ja osoittaa olevansa paljon kyvykkäämpi kuin itse uskoikaan. Monilla on ollut ongelmia, kun he eivät ole päässeet osallistumaan yhteiskuntaan. Työn kautta se onnistuu. Se motivoi ja auttaa elämän ylä- ja alamäissä”, Susanna toteaa. Hän haluaa maksaa työntekijöilleen oikeaa palkkaa. Omenasieppareille maksetaan työstä 10 euron tuntipalkka. Siepparit voivat itse vaikuttaa työpäivänsä pituuteen tekemällä halutessaan ekstratöitä. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien kanssa tuntimäärä suunnitellaan niin, ettei eläke lähde alta. Puolet sieppareista on löytynyt Helsingin ja Vantaan kaupunkien vammaispalveluiden tuetun työllistämisen kautta ja puolet Autismisäätiön kautta. Kaupunkien ja Autismisäätiön työvalmentajat ovat suositelleet Susannalle omenasieppareiksi sopivia työntekijöitä. ”Työvalmentajista on ollut suuri apu sekä 11


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Severi Rossi (vas.) ja Jani Kaipainen olivat tehokkaita sieppareita.

Tampereen seudun pihanomistajilta ja vammaispalveluista on tullut toiveita, että toimintaa laajennettaisiin sinne. Tämä onkin tulevaisuuden tavoitteena.

Ihanaa, kun olette olemassa

... työnantajalle

että työntekijöille”, Susanna kiittelee. Omenasieppareiden tehtävänä on kerätä ja erotella hyvät omenat talteen. Myös huonot ja muumiotautiset omenat kerätään pois pihoilta. Susanna on huomannut, että autisminkirjon henkilöillä on erityiskykyjä omenoiden erotteluun. Vantaalainen Arto Dahlberg, 54, on toiminut omenasiepparina kahtena vuonna. ”Olen poiminut omenoita ja erotellut hyviä ja huonoja. Se on ihan mukavaa ja vapaata hommaa. Pääsee liikkumaan paljon ja saa olla ulkona raittiissa ilmassa. Ihan mukavia työkavereita mulla on”, Arto kertoo. Hän kertoo muuttaneensa toukokuussa. ”Olen ostanut palkkarahoilla huonekaluja: sohvan, lamppuja ja pesukoneen.” Itselleen yrittäjä Susanna Pykäläinen ei ole vielä pystynyt maksamaan palkkaa, mutta sekin on lähitulevaisuudessa tavoitteena.

”Ihan kaikkialle emme tänä vuonna ehtineet. Seuraavana runsaan sadon vuotena pyrimme palkkaamaan lisää sieppareita”, Susanna kertoo. Vuonna 2017 siepparit keräsivät noin 30 000 kiloa omenoita ja vuonna 2018 noin 40 000 kiloa. Mehulitroja saadaan noin 70 prosenttia kilomäärästä. Omenat puristetaan mehuksi Sipoossa. Mehu pastöroidaan, ja se säilyy vuoden päivät. Liven eli entisen Keskuspuiston ammattiopiston erityisammattiopiskelijat pitävät yllä mehuvarastoa ja hoitavat jakelun kauppoihin. Omenasieppari-mehua myydään mm. K-ryhmän liikkeissä ja Stockmannilla kahden litran hanapakkauksissa. Susanna haluaisi laajentaa toimintaa myös varastointiin ja jakeluun, jotta yhä useammalle osatyökykyiselle voitaisiin maksaa työstä oikeaa palkkaa. Nyt omenasiepparit toimivat Uudenmaan alueella, noin 40 kilometrin säteellä Helsingistä. Myös Turun ja

Omenasieppareiden matkalla on ollut haasteita, mutta paljon enemmän onnistumisia. ”Ihmiset ovat yksilöitä. Sieppareillamme on esimerkiksi aistiyliherkkyyksiä ja motorisia vaikeuksia. Yritämme räätälöidä tehtävät ja välineet jokaisen kykyjen ja tarpeiden mukaan. Poimintavälineet ovat mahdollisimman ergonomisia ja helppokäyttöisiä”, Susanna Pykäläinen kertoo. Omenasieppari ja Väylä ry ovat mukana Kehitysvammaliiton projektissa, jonka tavoitteena on tarjota työnantajille tietoa ja vertaistukea kehitysvammaisten työllistämiseen. ”Onnistumisia näemme tosi paljon joka päivä. On ihana nähdä, miten työntekijämme ovat löytäneet itsestään uusia puolia ja miten työ vaikuttaa elämänlaatuun. Töissä saa kavereita ja tekemistä. Jokainen on tärkeä ja haluttu, ja se on merkittävä juttu”, Susanna toteaa. ”Kun pihanomistajat sanovat sieppareillemme: ’Onneksi tulitte, tervetuloa, ihanaa kun olette olemassa’, tietää olevansa oikeassa paikassa. On sydäntä särkevää, että ihmiset eivät ole saaneet aiemmin sellaista tunnetta. Mutta ihanaa on, että tämä työ pystyy tarjoamaan sen heille nyt.” Yhteystiedot: www.omenasieppari.fi, p. 010 318 13 70.

Tuhat omenanluovuttajaa Omenanpoiminnan sesonki kestää noin 2−3 kuukautta. Poiminta on ajoitettava tarkasti sen mukaan, milloin lajikkeet kypsyvät ja mihin asti ne pysyvät puissa. Satoa on kuitenkin vaikea ennustaa. ”Jos pölyttäjät eivät ehdi herätä ajoissa tai yksi pakkasyö sattuu kukinta-aikaan, sato voi olla mennyttä. Tänä vuonna sato oli runsas. Joka toinen vuosi puut lepäävät”, yrittäjä tietää. Vuonna 2017 omenasieppareille luovutti ylimääräisiä omenoita noin 200 pihanomistajaa. Vuonna 2018 omenanluovuttajia oli jo noin tuhat. Sanaa omenasieppareista on levitetty muun muassa Facebookin ja perinteisten ilmoitustaulujen kautta. 12

Kun hukkaan menneet kyvyt ja raaka-aineet kohtasivat toisensa, syntyi jotakin herkullista ja tärkeää: lähimehua ja merkitystä elämään.


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Myö Hostellissa vaikutat nukkumalla Viehättävä design-hostelli kutsuu matkailijoita Helsinkiin läheltä ja kaukaa. Hostellin perustajien lähtökohta on halu työllistää kehitys­ vammaisia ammattilaisia. 13


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Teksti Kati Ranta Kuvat Kati Ranta ja Myö Hostel HELSINKI

T

iia Salenius viikkaa lakanoiden kulmat taidokkaasti Myö Hostellissa Helsingin Ruskeasuolla. Tiia, 35, on työskennellyt Myö Hostellin huonesiivoojana viime vuoden lopusta lähtien. ”Tämä on ihan kivaa ja vaihtelevaa. Huoneesta ei koskaan tiedä, onko se siistissä kunnossa vai vaatiiko se supersiivousta. Huone on kuin yllätyslaatikko. Sieltä voi löytyä vaikka tavaroita kiitokseksi siivoojalle”, Tiia kertoo. ”Yllätyslaatikko on Ihana tapa ajatella tätä työtä”, huomauttaa yrittäjä Jenny Närhinen, toinen Myö Hostellin perustajista. Aiemmin Tiia työskenteli siivoojana koulussa. ”Koulusiivouksessa oli tiukempi tahti, tehtiin enemmän ja nopeammin. Täällä saa kuunnella musiikkia samalla, kun tekee töitä, ja saa tehdä omaan tahtiin. Musiikki saa asiat sujumaan, ja tulee iloinen mieli. Minulla on asiat hyvin. Pitää löytää ne positiiviset asiat.” 14

Lievästi kehitysvammainen Tiia painottaa, että on tärkeää antaa kaikille ihmisille samanlaiset mahdollisuudet. ”Ihmisestä riippumatta pitää saada kokeilla, mikä on oma juttu”, Tiia sanoo. ”Tiia on loistava osa meidän tiimiämme. Hän perehtyi työhön ihan hetkessä, tekee työnsä hyvin ja on luotettava ja tunnollinen”, kehuu toinen Myö Hostellin perustaja, Maiju Sundvall.

Idea Italiasta Jenny Närhinen ja Maiju Sundvall ovat molemmat kehitysvamma-alalle valmistuneita sosionomeja. He olivat tehneet monenlaisia alan töitä esimerkiksi kehitysvammaisten ohjaajina toimintakeskuksissa ja asumisyksiköissä. ”Näimme alaa monesta eri vinkkelistä ja ihmettelimme, miten voi olla niin, etteivät nämä tyypit saa töitä. Epäreilulta tuntui, etteivät he saaneet palkkaa, vaikka antoivat täyden työpanoksen”, Jenny sanoo. Jenny ja Maiju olivat pohtineet puolilei-

Tiia Salenius tekee taidokasta työtä Myö Hostellin huonesiivoojana. ”Jokainen huone on kuin yllätyslaatikko.”

killään reissatessaan, millaisen hostellin he joskus perustaisivat. Kun Jenny löysi artikkelin italialaisesta hotellista, jossa työskenteli kehitysvammaisia, tie unelman toteuttamiseen alkoi kääntyä kohti todellisuutta. Kummallakaan naisella ei kuitenkaan ollut asiantuntemusta yrittäjyydestä, eikä matkailualasta. ”Kaikki oli opeteltava alusta asti. Jyväskylän Yritystehtaan start up -ohjelmassa saimme apua yritysidean muokkaamiseen. Suurin haaste meille oli löytää sopiva toimitila. Vuokranantajat suhtautuivat meihin aika varauksellisesti”, Maiju kertoo.

Asuntolasta design-hostelliksi Naiset etsivät hostellille toimitilaa ensin Jyväskylästä. Koska sopivaa tilaa ei löytynyt, he päättivät muuttaa Helsinkiin.


TEEMA: TYÖTÄ?

”Lottovoitto oli, että saimme käyttöömme tämän Invalidisäätiön tilan. Meillä on yhteistä arvopohjaa. Yhteistyö on toiminut ja meidät oikeasti haluttiin tänne”, Jenny kertoo. Invalidisäätiön omistama rakennus valmistui alun perin sotasairaalan hoitajien asuntolaksi 1940-luvulla. Sen jälkeen talossa oli kuntoutustiloja ja viimeksi vastaanottokeskus. Rakennus soveltui hyvin hostelliksi, sillä se oli kaavoitettu majoituskäyttöön ja huoneissa oli suihkut ja wc:t valmiina. Suunnittelutoimisto Rune & Berg Design suunnitteli hostellin sisustuksen pro bono eli hyväntekeväisyysperiaatteella. Rune & Bergin väki suunnitteli kaikki uniikit design-tapetit, joita ei näe muualla. Hostellin yleisilme, valaistus ja keittiö toteutettiin ja huonekaluja hankittiin sisustussuunnittelijoiden ohjeiden mukaan.

Hyviä arvosteluja Idea hostellista syntyi loppukesällä 2015. Joukkorahoituskampanjan avulla Jenny ja Maiju keräsivät netissä pääomaa myymällä muun muassa t-paitoja ja kangaskasseja. Samalla levisi tieto perustettavasta hostellista ja alkoi karttua tulevaa asiakaskuntaa. ”Tuolla ollaan myö”, naiset esittelivät ideaansa rahoittajalle Savon murteella. Siitä

sai myös hostelli nimensä. Myö Hostel oli tarkoitus avata kesällä 2017, mutta virastot menivät kesäksi kiinni eikä lupaa saatu. Syyskuun lopussa 2017 hostelli avattiin off-sesonkiin. ”Ensimmäinen talvi oli kituuttamista, mutta nyt homma pyörii tosi hyvin. Meillä on vakiasiakkaita ja olemme saaneet tosi hyviä arvosteluja. Facebookissa tähtiluokituksemme on 5. Olemme saaneet hirveästi kiitosta yhteisistä tiloista. Moni sanoo, että tämä on hienompi kuin hotelli”, Jenny kertoo ylpeänä.

Kannattaa palkata Myö Hostellissa on 19 huonetta ja 56 asiakaspaikkaa, osa näistä makuusalipaikkoja. Hostellin palkkalistoilla on yrittäjien lisäksi kaksi kokopäiväistä työntekijää sekä osa-aikaisena Tiia Salenius. Toisen osatyökykyisen työntekijän lopetettua työnsä hänen tilalleen etsitään uutta tekijää. Palkkaa maksetaan kaikille työehtosopimuksen mukaan. Tiian palkka on noin 10 euroa tunnissa. Kehitysvammaisten työllistäminen kuuluu Myö Hostellin toiminta-ajatukseen. Yrittäjät ovat erittäin tyytyväisiä liikeideaansa alkuhankaluuksista huolimatta. ”Tietoa on saatavilla, mutta se on hajanaista, sirpaleista ja ristiriitaista. Tuen tar-

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Parhaimmillaan matkalaisista tulee hostellissa pieni, hetkellinen pop up -yhteisö.

vetta osatyökykyisillä on, se on selvä. Palkkatuki helpottaa asiaa ja työvalmennus on tärkeää”, Jenny toteaa. ”Työelämän tasa-arvo on meidän toimintamme ytimessä. Osaamme ohjata kehitysvammaisia työntekijöitä, koska olemme jo aiemmin toimineet ohjaajina. Työvalmennukseen pitäisi kuitenkin satsata vielä enemmän. Jos tukea ei ole riittävästi, työsuhde saattaa epäonnistua, ja se on kaikille osapuolille kurjaa. On ensiarvoisen tärkeää, että työntekijä saa sen tuen, mikä hänelle kuuluu”, Jenny sanoo. Jenny ja Maiju kannustavat ehdottomasti kehitysvammaisten työntekijöiden palkkaamiseen. ”Hirveän tyytyväisiä olemme olleet. Mielellämme myös neuvomme uusia työnantajia. Osatyökykyinen ihminen voi tehdä jokaisessa yrityksessä jotakin”, Maiju toteaa.

Lisätietoa: myohostel.com, p. 044 77 000 11. Yöpymisen hinnat vaihtelevat noin 30 eurosta makuusalipaikalla noin 100 euroon kahden hengen huoneessa.

15


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

1 2 3

PUHDASTA JÄLKEÄ KUNNON PALKALLA Iiris Mikkilä perusti Väylä ry:n tarjotakseen oikeaa palkkatyötä kehi­ tys­vammaisille. Samalla löytyi työn ilo ja jokaiselle oma bravuurinsa. Teksti Kati Ranta Kuvat Rela Similä ja Väylän kuvapankki ESPOO

16

K

un Iiris Mikkilä oli vanhempainvapaalla, hänen luonaan kävi kotisiivoojana Mervi, jolla on Downin oireyhtymä. ”Yllätyin siitä, kuinka oma-aloitteinen ja taitava Mervi oli. Mervi oli kotisiivoojana vanhempieni luona ja halusi tulla myös minun luokseni. Hän selvitti itse bussireitit valmiiksi ja teki työnsä tunnollisesti pelkällä ruokapalkalla”, Iiris kertoo. Toimintakeskus maksoi Merville työosuusrahan ja Iiris tarjosi hänelle lounaan. Työtoiminnasta maksetaan työosuusrahaa, joka on 0–12 euroa päivässä, keskimäärin viisi euroa päivässä. Työosuusraha ei ole veronalaista tuloa, jos sitä maksetaan enintään 12 euroa päiväs-

sä. Työosuusrahan määrästä päättää työkeskus tai työkeskusta ylläpitävä organisaatio. Yleensä työntekijä maksaa toimintakeskukselle ylläpitomaksun esimerkiksi lounaasta ja kahvista. Ylläpitomaksu voi olla korkeampi kuin työosuusraha. Kun Mervi jäi eläkkeelle, Iiris olisi halunnut palkata kehitysvammaisen siivoojan, jolle olisi voinut maksaa kunnon palkkaa. Väylää tähän ei kuitenkaan löytynyt. Iiriksen oli luotava se itse.

Toiveissa lisää töitä Ihan mutkatonta Väylän luominen ei ollut. Suurimpia haasteita ovat olleet byrokratia ja tietämättömyys. Koska kehitysvammaisten


TEEMA: TYÖTÄ?

1. Väylän päätoimiala ovat siivouspalvelut. Väyläläiset toivovat myös pakkaus-, purku- ja kokoonpanotöitä. 2. Miia Pallonen ompelee kasseja ja tyynynpäällisiä Väylä ry:n toimistolla. Työn ilo antaa vauhtia ompelijalle. 3. Miia Pallonen ja Iiris Mikkilä työskentelevät Väylä ry:ssä. Iiris perusti Väylän, koska ei löytänyt muuta keinoa työllistää kehitysvammaisia oikeisiin palkkatöihin.

työllistäminen nähdään vielä marginaalisena asiana, ensimmäisellä kysymyskierroksella ei yleensä saanut oikeaa vastausta. ”Yksi virkailija esimerkiksi vastasi, että työkyvyttömyyseläkkeellä ei voi saada palkkatukea, mikä ei se pidä paikkaansa. Säädökset myös muuttuvat jatkuvasti – kriteerit, prosentit ja summat. Palkkatuki maksetaan monta kuukautta jälkikäteen. Muutoksista ei tiedoteta. Niistä eivät saa tietoa edes työhönvalmentajat”, Iiris luettelee. Espoon kaupungin, Etevan ja Liven työvalmentajat ovat olleet hänelle tärkeä tuki ja voimavara perehdytyksessä, rekrytoinnissa, kehityskeskusteluissa – ja arjessa. ”He ovat tehneet kuvallisia työohjeita, miettineet välineitä ja auttaneet paperitöissä”, Iiris kehuu. Väylä ry:n toiminta alkoi syyskuussa 2016, ja se tarjoaa siivouspalveluita ja pihatöitä Espoossa. Uusi aluevaltaus ovat ompelutyöt. Toiveena on saada myös muita töitä. ”Olemme kiinnostuneita tekemään myös erilaisia pakkaus-, purku- ja kokoonpanotöitä. Duunarimme ovat näissä erittäin kokeneita, sillä vastaavia hommia tehdään paljon toiminta- ja työkeskuksissa alihankintana. Moni myös pitää näistä töistä, mutta tahtoisi saada niistä palkan”, sanoo Iiris Mikkilä, joka työskentelee nyt yhdistyksen toiminnanjohtajana.

Oman alan töitä Miia Pallonen, 28, on valmistunut verhoilijaksi Keskuspuiston ammattiopistosta. Nyt hän tekee oman alansa töitä Väylän toimistolla Espoon Kuitinmäessä. Miia on ommellut esimerkiksi vesitekniikan yritys Oy Lining Ab:n vanhoista mainosbanderolleista kasseja mainoslahjoiksi. ”Ompelen erilaisia kasseja ja tyynynpäällisiä. Työ on kivaa. Kesäkuussa tein keikkahommaa ja syksyllä aloitin vakituisen työn.

Teen 3,5 tuntia töitä kolmena päivänä viikossa. Tässä pääsee rytmiin ja oman alan töitä tekemään. Työvalmentaja soitti ja tarjosi töitä. Se oli iloinen yllätys”, Mia kertoo. ”Täällä on mukavia työkavereita ja pomonkin pitää olla mukava. On se”, hän lisää, ja Iiris hymyilee. Miia on aiemmin ollut työtoiminnassa vakuutusyhtiössä ja kirjastossa työosuusrahalla. Tämä on hänen ensimmäinen oikea palkkatyönsä. ”Säästän johonkin reissuun”, Miia kertoo. ”Haluan näyttää, miten voi asiaan vaikuttaa. Muutkin työpaikat voisi ottaa mallia. Pitäisi ottaa ihmiset kokeiluun ja katsoa, pystyvätkö he tekemään töitä”, Miia kehottaa.

Vertaistukea yrittäjille Väylä ry:n palkkalistoilla on nyt 16 henkeä, joista 12 on vammaispalvelujen piirissä. ”Huomasimme, että kehitysvammaiset ja autisminkirjon henkilöt ovat niitä, joille tämä työ parhaiten sopii ja jotka tässä parhaiten menestyvät ja pysyvät. Osatyökykyisten osalta vaihtuvuus on tosi pientä. Meillä on myös maahanmuuttajataustaisia kehitysvammaisia töissä, joten rajoja rikotaan monella tasolla”, Iiris Mikkilä toteaa. Väylä työllistää työntekijänsä työehtosopimusten mukaisilla sopimuksilla. ”Palkattomia työkokeiluja tarjotaan järjestelmällisesti, mutta on vaikea nähdä niiden eettisyyttä. Kaikki jotka meillä tekevät töitä, saavat palkan. Osa saa kuukausipalkkaa ja osa tekee keikkaa tuntipalkalla.” Kehitysvammaliitto suunnittelee yhdessä Väylä ry:n ja Omenasiepparin kanssa työnantajaverkoston luomista ja sen hyödyntämistä uusien kehitysvammaisia palkkaavien työnantajien löytämiseksi. Tarkoituksena on koota työllistämisen tietopaketti, tarjota vertaistukea työnantajille ja jakaa tietoa myös kehitysvamma-alan työntekijöille. ”Oikeasti tuottava työ on mahdollista. Byrokratia, paperityö ja oikean tiedon löytäminen on kuitenkin haastavaa. Mielellämme keskustelemme uusien yrittäjien kanssa ja tarjoamme vertaistukea. Myös yhteiskunnan taloudellista tukea on saatavilla, kun sitä osaa löytää”, Iiris sanoo.

Hyvää jälkeä Väyläläiset tekevät keskimäärin 15 työkeikkaa viikossa. Siivouspalveluiden säännöllisinä asiakkaina on noin 40 kotitaloutta ja muutama yritys.

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

”Mitä enemmän saamme asiakkaita, sitä enemmän pystymme työllistämään”, Iiris sanoo. ”Kotitaloudet ovat löytäneet Väylän aika hyvin. Olemme markkinoineet Facebookissa ja jakaneet mainoksia, kun muita töitä ei ole ollut. Erityisesti yritysasiakkaita toivoisimme lisää. Porukallemme sopii, että tehtävät pysyvät samoina. Esimerkiksi Espoon Telinetaitureiden uusi voimistelusali on meille mukava kohde.” Jokaisella keikalla on mukana palveluohjaaja, joka toimii tasavertaisena työparina. Töitä tehdään rinnakkain mutta itsenäisesti. ”Täytyy olla armollinen ja hyväksyä että perehdytys on pitkä, mutta meillä on timanttisia työntekijöitä, kun rutiini löytyy. Pääsääntöisesti olemme saaneet hirveän hyvää palautetta. Teemme tasaisen tarkkaa jälkeä, joka pysyy aina hyvänä. Joka kerta pyyhitään keittiön kaappien ovet, eikä ote herpaannu.”

Jokaiselle löytyy bravuuri Työn räätälöinti on tärkeää. Jokaiselle etsitään sopivat välineet ja tehtävät, joissa voi näyttää taitonsa. ”Nuori kehitysvammainen, pelokas poika, joka ei uskalla käyttää julkisia liikennevälineitä tai istua autossa etupenkillä, saattaa ottaa käyttöönsä äänekkään painehuuhtelulaitteen. On hieno tunne, kun se yksilöllinen osaaminen löytyy”, Iiris kuvailee. Uudet kohtaamiset ovat kaikille osapuolille hyväksi. ”Eräs asiakkaamme ei ollut nukkunut edellisenä yönä, kun jännitti, tuleeko tästä mitään. Nyt hän saattaa jättää meille avaimen ja lähteä asioille. Luottamus kasvaa, ja näin avarretaan kaikkien maailmankuvaa.” Iiris Mikkilä korostaa, että kukaan ei voi tietää, mihin ihmiset kykenevät, kun saavat mahdollisuuden, turvallisessa ympäristössä. ”Kun löytyy se oma bravuuri, jokainen saa kokemuksen, että tekee hyvää työtä ja osaa. Täytyy myös haluta tehdä työtä juuri täällä. Työntekijämme ovat työstään todella ylpeitä ja iloisia, mikä ei ole itsestään selvää.” Iiris työskenteli itse aiemmin sairaanhoitajana psykiatrisella osastolla. Työ oli valtavan raskasta ja toisaalta lyhytjänteistä, koska asiakkaita ei pystynyt tukemaan sairaalajakson jälkeen. Nyt on toisenlaista. ”Työ on hirvittävän kivaa. Oli ihana huomata, että se on mahdollista. Lähimmät työkaverini ovat kehitysvammaisia, eikä parempia voisi kuvitella”, Iiris sanoo. Lisätietoa: vayla@vaylary.fi, www.vaylary.fi, p. 0452112130.

17


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Sannaan voi luottaa Työnvarjostus on hyvä keino madaltaa työllistymisen kynnystä, mutta sekään ei yksin riitä. Lisäksi tarvitaan yhteistyötä, tahtoa ja ihmisiä. Teksti Sanna Salmela Kuvat Johanna Kokkola ILOMANTSI

I

lomantsin S-marketilla on täysi kuhina. Ihmiset pysähtyvät ostosten lomassa vaihtamaan kuulumisia, jäävät vähän pidempään katsomaan outoja kasvoja. Täällä kaikki tuntevat toisensa. Marketpäällikkö Juha Juntunen toivottaa vieraat tervetulleeksi, vaikka samaan aikaan puhelin soi jatkuvasti. Hän on aloittanut työssään keväällä. Kauppa on Pohjois-Karjalan osuuskaupan S-marketeista kokoluokassaan se ”vähän suurempi”. ”Ilomantsi on mukavien ihmisten kylä. Asiakkaina on paljon eläkeläisiä ja marketilla on vahva asema. Meillä on hyvä, sitoutunut henkilökunta ja vaihtuvuus on vähäistä”, hän kertoo. S-market Ilomantsissa työskentelee tällä hetkellä 19 työntekijää. Yksi heistä on Sanna Kuivalainen.

Itsevarmuutta ja tutustumista ”Valmistuin vuonna 2014 Luovista. Suoritin siellä logistiikan perustutkinnon varastopuolella. Sen jälkeen olin avotyössä hyvinvointikeskus Toivonlahden keittiöllä”, Sanna kertoo. Tie S-markettiin alkoi avotyötoiminnan ohjaaja Satu Ikosesta ja työnvarjostus-päivästä. ”Ajattelin, että Sanna pärjäisi kyllä muuallakin, kun työ Toivonlahdesta ei auennut. Vuonna 2017 kokeilimme Ilomantsissa työnvarjostusta eli osallistuimme Job Shadow Day -päivään ja houkuttelin hänet mukaan. Siitä se lähti”, Ikonen nauraa. 18

Job Shadow Day -päivänä työnantajat tarjoavat mahdollisuuden työn seurantaan siten, että henkilökuntaan kuuluva ottaa vastaan työn seuraajan, opettaa ja näyttää hänelle työn sisällön. Ilomantsissa on käytössä myös vapaaehtoistyöntekijöitä, joiden tulosta avuksi työpaikalle sovitaan yksilöllisesti. Sanna oli mukana työnvarjostuksessa vuonna 2017 Hotelli Pogostan Hovissa. Seuraavana vuonna puolet ajasta kului palolaitoksella ja puolet rajavartiostossa. Heittäytyminen vaati ensin uskallusta ja rohkaisua, mutta kokemus antoi itsevarmuutta. Kun Satu sitten ehdotti tunnustelevansa kahden viikon työkokeilua Ilomantsin S-marketilta, Sanna oli valmis. ”Ajattelin, että ihan sama minne, kunhan on jotain työtä”, hän kuittaa. Uusi marketpäällikkökään ei epäröinyt. ”Satu kerkesi kehua Sannan valmiiksi. Mietin että jos tykkää olla, niin työtä kyllä riittää”, Juntunen kertoo.

Kuin kala veteen Sanna Kuivalainen tunnustaa suoraan, että ensimmäisenä päivänä jännitti. Mukana oli nuorten päivätoiminnan ohjaaja, mutta tuon jälkeen häntä ei kaivattu. ”Sanna sukelsi kuin kala veteen. Työhönvalmentajan tukea on koko ajan tarjolla, mutta sellaista ei ole juuri tarvittu”, Juha sanoo. ”Jos jotain kysyttävää on, kysyn työkavereilta tai Sadulta tai Juhalta”, Sanna kertoo. Viimeksi hän jutteli Sadun kanssa työkengistä: toisin kuin avotyössä, palkkatyössä ne hankitaan itse. Sanna työskentelee päivittäin kello 8–13.30. Lounastauko on vähän pidempi, koska hän käy syömässä kunnantalolla. Järjestelystä on sovittu S-marketin kanssa. Muutoin tauot ja työehdot ovat samat kuin muillakin työntekijöillä. ”Ennen lounasta käyn kahvilla ja joskus pidän juomatauon”, Kuivalainen kertoo. Hänen työnsä on pääasiassa hyllytystä. ”Haen rullakon hallista, laitan kuivatavaroita kaupan puolelle hyllyyn oikeille paikoilleen, sitten vien ylimääräiset varastoon tai toiseen rullakkoon ja taittelen tyhjän rullakon kasaan.” Lisäksi Sanna neuvoo ja auttaa asiakkaita, ja vastaa osaltaan yleisestä siisteydestä.

Kahden viikon jakson jälkeen tehtiin kahden kuukauden sopimus. Kauppias on tyytyväinen ja Kuivalaisella on elämänsä ensimmäinen palkkatyöpaikka. Tämänhetkinen sopimus on voimassa kahdeksan kuukautta, kesäkuulle asti. ”Tällä puolen on latu auki, kun työ ei lopu”, marketpäällikkö hymyilee. Sannan mielestä pääasia on, että saa tehdä töitä. Vielä parempi, että ne vastaavat koulutusta.

Jälki näkyy Esimies on erityisen tyytyväinen siihen, että Sanna Kuivalaiseen voi luottaa. ”Sanna tulee ja tekee työt säännöllisesti. Työn jälki näkyy arjessa. Työntekijänä hän on tunnollinen ja haluaa tehdä oman osansa. Hän on kiinnostunut asioista ja tuntee paikat kohta paremmin kuin kukaan täällä. Sanna osaa neuvoa asiakkaita ja laittaa tuotteita esille, on kehittynyt jo niin sanottua ’pelisilmää’. Lisäksi hänellä on asennetta ja huumorintajua”, Juha kehuu. Myös työkaverit ovat tyytyväisiä. ”Sanna on ahkera, kysyy, jos ei tiedä ja on kiinnostunut työstä, mitä me tehdään. Ei häntä mitenkään erikseen tarvitse huomioida. Sanna on työkaveri ja työn lomassa vaihdetaan kuulumisia muutenkin”, työntekijä Mirva Hiltunen kertoo. Juha Juntunen on ehtinyt vuosien varrella nähdä monenlaisia työntekijöitä, myös palkkatukea saavia. Kaupan menoissa henkilöstökulut ovat suurin menoerä. Palkkatuki tarkoittaa, että työnantaja saa osan palkkakulusta takaisin. Tuki ei kuitenkaan näy Sannan palkanmaksussa tai tuntilistojen tekemisessä – ne hoituvat samoin kuin muidenkin työntekijöiden, palkkahallinnon kautta. ”Työsopimus viedään konttorille ja konttori tekee palkkatukihakemuksen. Sannan työvuorot näkyvät listassa eli ne syötetään työvuorojärjestelmään, mistä ne ohjautuvat palkkoihin.” Tärkeintä on, että työntekijä hoitaa työnsä ja viihtyy. Palkkaamisen lähtökohta on kuitenkin aina työnantajan tarve työntekijälle. ”Kaupan näkökulmasta tässä ei ole mitään poikkeavaa, tämä on vain toimiva tapa toimia”, Juha sanoo.


TEEMA: TYÖTÄ?

”Työvoiman tarve ja tarjonta kohtasivat”, sanoo Juha Juntunen (oik.). Myös Sanna Kuivalainen sai tarvitsemansa: työtä.

Toimivia käytäntöjä ja rohkeutta kokeilla Ilomantsissa on saatu työnvarjostuksesta monella tapaa hyviä tuloksia. Osatyökykyiset ovat päässeet kokeilemaan uutta ja näkemään läheltä työtä, joka heitä kiinnostaa. Yrittäjät ovat saaneet matalan kynnyksen keinon tutustua potentiaalisiin tekijöihin ja näkyvyyttä. Osatyökykyisen palkkaaminen ei ole aina kiinni työnantajan asenteesta, sillä riski voi tuntua isolta. ”Yksityisen on oltava suhteellisen varma, että työntekijästä ei tule rasite”, yrittäjä Juha Tanskanen valottaa. Mantsin kiinteistöhuolto oli mukana Job Shadow Day -päivässä vuonna 2018. Se osoittautui toimivaksi tavaksi tutustua puolin ja toisin, ilman sitoutumisvelvoitetta. ”Varjostaja” vaikutti kuitenkin Tanskasen näkökulmasta olevan ”täsmäase töihin” ja niinpä yhteistyö jatkuu työkokeiluna.

Ilomantsi on panostanut työllistämiseen myös luomalla kuntaan kokonaan uuden, työllisyyskoordinaattorin, työnkuvan. Niina Kettunen auttaa työmarkkinoille heitä, joilla olisi halua ja pienellä tuella kykyäkin työllistyä. Hän tekee paljon yhteistyötä myös avotyötoiminnan ohjaajan ja yhdyshenkilön, Satu Ikosen, kanssa. ”Usein asiakas ei edes tiedä, mitä mahdollisuuksia hänellä on ja mistä lähteä hakemaan. Myös asiointitaitojen puute voi olla ensimmäinen este työnhaulle. Joskus jo kynnys tulla juttelemaan minun kanssani voi olla korkea”, Kettunen kertoo. Siksi ennen työnhakua pitää lähteä asioinnista, siitä että saa suunsa auki ja uskaltaa kysyä. Työllisyyskoordinaattori kohtaa paljon asiakkaita, joilla ei ole ketään, kenelle puhua. Yhdessä asiat ratkeavat ja suunnitelmia on helpompi paitsi tehdä, myös toteuttaa. ”Yrittäjien puolelta kysymykset koskevat usein sitä, mihin palkkaaminen sitoo ja mitä se edellyttää, millaista tukea siihen on tarjolla. Ei esimerkiksi tiedetä, mikä on työkokeilu tai ymmärretä, miksi työnhakijan kanssa työnhakuun tulee koordinaattori tai ohjaaja”, Niina sanoo.

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

”Avainsana on matalan kynnyksen toiminta. Annetaan puhelinnumero ja lupa soittaa, autetaan täyttämään lomakkeita, puhutaan asiat realistisesti”, hän lisää. Suoralla karjalalaisella asenteella saa aikaan pieniä ihmeitä. Satu ja Niina suunnittelevat jo vuoden 2019 Job Shadow Day -päivän toteutusta. Vapaaehtoisia rekrytoidaan parhaillaan.

JOB SHADOW DAY Job Shadow Day on päivä henkilöille, joiden elämäntilanne, sairaus tai vamma vaikeuttavat työllistymistä. Päivän aikana työn seuraaja pääsee tutustumaan unelmatyöhönsä. Työn seuraaminen sopii erityisesti siirtymävaiheessa oleville nuorille, jotka miettivät opintopolkuaan. Ilmiö on levinnyt Eurooppaan Irlannista. Suomessa Job Shadow Day -päivää koordinoi Vates-säätiö ja se järjestetään seuraavan kerran 16.5.2019. Lisätietoa: www.vates.fi/vates/job-shadow-day.

19


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

OMAA POLKUA AMMATTIIN ASTI

20


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Tamperelainen Joona Korpinen on suorittanut yleisopetuksessa sekä pääosan peruskoulua että ammattiopinnot. Tänä vuonna Joona on tehnyt totta lapsuuden unelmasta ja aloittanut työt kokkina. Teksti Mari Vehmanen | Kuvat Laura Vesa TAMPERE

A

rkiviikko on takana. Joona Korpinen, 19, on jo ehtinyt kotiin työpaikaltaan Kaukajärven koulukeittiöstä, ja myös muu perhe alkaa saapua tahoiltaan perjantai-­ illan viettoon. ”Tänään en kyllä jaksa enää laittaa ruokaa. Olen tehnyt sitä töissä koko päivän”, Joona huokaa ja istahtaa keittiönpöydän ääreen. Äiti Johanna laittaa sienikeiton hellalle lämpenemään ja paljastaa, että Joona kyllä jaksaa yhä innostua ruoanlaitosta usein myös vapaa-aikana. Palkkatyötä valmiina kokkina on nyt takana muutama kuukausi. Ammatti on ollut Joonalle pitkäaikainen haave. Jo 13-vuotiaana koulupoikana hän ilmoitti lehtihaastattelussa, että haluaa aikuisena työskennellä kokkina. Ja omalta ala tuntuu edelleen haaveen toteuduttua. ”Kivointa on päästä tekemään ruokaa. Olen pilkkonut kananmunia pinaattikeittoon, pyörittänyt lihapullia ja auttanut pääruokien tekemisessä. Joskus olen salin puolella tai otan tiskejä vastaan”, Joona kertoo tehtävistään. Ruokailijoita Kaukajärven koulussa riittää yli 700 henkeä eskari-ikäisistä aina yläkoululaisiin. Joona työskentelee keittiössä 4,5 tuntia päivässä, ja vuoro alkaa aina henkilökunnan yhteisestä aamupalasta. Työmatkat hän kulkee itsenäisesti bussilla.

Motivaatio kesti läpi opintojen

Pomo Lea Päivärinta seuraa luottavaisin mielin, kun Joona Korpinen pyörittelee lihapullat.

Joonan tie haaveammattiin ja palkkatyöhön on ollut varsin epätyypillinen. Hän oli luultavasti ensimmäinen tamperelainen, joka kävi peruskoulunsa pääosin yleisopetuksessa Downin oireyhtymästään huolimatta. Joonan jälkeen useat muutkin Down-lapset ja -nuoret ovat menneet Tampereella tavallisille luokille. 21


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Joona, Tuukka, Tapio, Johanna ja Toivo Kor­ pinen auttavat toisiaan kaikessa. Vanhemmat tukivat myös Joonan omaa valintaa, vaikka se ei ollut se helpoin tie.

...

Eikä Joona tyytynyt oppivelvollisuuden jälkeenkään niihin vaihtoehtoihin, joita kehitysvammaiselle nuorelle yleensä on tarjolla. Hän suoritti kokin tutkintonsa tavallisessa ammattiopistossa ilman minkäänlaisia helpotuksia. Ammattiopisto Treduun Joona pääsi niin kutsutun harkinnanvaraisen haun kautta. Ensiksi hän ehti kuitenkin käydä tutustumassa useisiin erityisoppilaitoksiin, joihin kehitysvammaiset nuoret useimmiten hakeutuvat. Mikään niistä ei tuntunut oikealta paikalta. ”Valma-vuottakin Joonalle ehdoteltiin, mutta se vaikutti aika turhalta. Eikä mikään erityisoppilaitos tuntunut vastaavan suoraan Joonan tarpeisiin”, äiti Johanna kertoo. Tapio-isä huomasi netin uudesta yhteishakuportaalista mahdollisuuden harkinnanvaraiseen hakuun. Peruskoulutodistuksen ja henkilökohtaisen haastattelun perusteella Joona valittiin Tredun opiskelijaksi. Ensimmäinen vuosi oli pienryhmä- ja kaksi seuraavaa yleisopetusta. Joona ja vanhemmat kertovat, että helppoa ei aina ollut. Sinnikkäästi Joona kuitenkin suoritti kaikki kurssit, käytännön jaksot vieläpä hyvin arvosanoin. ”Fysiikka meinasi olla vähän vaikeaa − samoin ruotsi, sillä sitä en ollut lukenut koulussa. Mutta opettelin vaan keittiösanoja ruotsiksi niin kauan, että muistin ne. Ja läpi meni, niin kuin kaikki muutkin kokeet”, Joona kertoo. 22

Vahvuuksikseen opiskelijana hän sanoo tunnollisuuden ja täsmällisyyden. ”Minulla oli motivaatio kohdillaan. Kaikilla muilla ei ollut”, Joona toteaa.

Ystävien vähyys miinuspuoli Vanhempien mukaan ammattiopiston henkilökunta suorastaan yllätti asenteensa ennakkoluulottomuudella. ”Peruskoulussa opettajat menivät herkästi sen taakse, ettei heillä ole erityisosaamista kehitysvammaisen lapsen kanssa työskentelemiseen. Ammattiopinnoissa suhtautuminen olikin ilahduttavasti sellainen, että keinot kyllä löytyvät.” Johanna ja Tapio Korpinen rohkaisevat kehitysvammaisten nuorten perheitä harkitsemaan muiden vaihtoehtojen rinnalla myös tavanomaisia ammattiopintoja, jos ne nuorta itseään kiinnostavat. ”Kyllä me vanhemmat tunnemme nuoremme. Aina ei tarvitse tyytyä siihen polkuun, joka kehitysvammaiselle ihmiselle mielletään kuuluvan. Tämä on ollut Joonan valinta, vaikkei aina se kaikkein kevein tie.” Yksi iso varjopuoli koulu- ja opiskelutaipaleeseen vammattomien nuorten joukossa on liittynyt. Joona kertoo, että hänen on aina ollut vaikea ystävystyä luokka- tai kurssitovereiden kanssa. Saman ikäisten kavereiden vähyys tuntuu ikävältä, vaikka kotona onkin seuraa veljistä ja vanhemmista.

”Ja oli minulla Best Buddies -kaveri, mutta hän muutti Helsinkiin”, Joona mainitsee. Joonan nuorempi veli Tuukka on vastikään hakeutunut Best Buddies -kaveritoimintaan ja saanutkin jo kaverin. ”Meitä nuoria vammattomia miehiä ei kuulemma ole mukana yhtään liikaa. Luulen, että syy on lähinnä tiedon puutteessa. Moni ei tunne ainuttakaan kehitysvammaista ihmistä, ja tiedotusvälineistäkin voi saada aika väärän kuvan”, Tuukka pohtii. Hän itse sanoo osallistuvansa kaveritoimintaan ennen kaikkea saadakseen kivoja kokemuksia ja tutustuakseen uusiin ihmisiin. Kaverinsa Saken kanssa Tuukka suunnittelee puuhailevansa kaikenlaista liikunnallista ja toiminnallista.

Haaveissa oma koti ja tyttöystävä Valmistumisensa jälkeen Joona sai tukea ensimmäisen palkkatyön löytämiseen tutulta Tredun opettajalta. Tämä oli huomannut Joonan motivoituneisuuden ja uskoi hänen mahdollisuuksiinsa. Töiden alettua myös esimiesten palaute on ollut positiivista. ”Joonan työnantajalle on myönnetty puolikas palkkatuki. Kyllä minun nähdäkseni investointi on ollut yhteiskunnan kannalta varsin kannattava. On valtavaa tuhlausta ohjata päivätoimintaan kehitysvammaisia ihmisiä, jotka kykenevät oikeisiin töihin ja haluavat niitä tehdä”, Tapio-isä sanoo.


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

KOLUMNI

Kun tavoitteena on elää kansalaisena

Suunnitelmia ja haaveita Joonalla riittää edelleen, vaikka yksi iso tavoite on nyt saavutettu. Häntä kiinnostaisi jossain vaiheessa siirtyä suurkeittiöstä pienempään ruokaravintolaan. ”Haluaisin joskus vielä perustaa oman lounaspaikan”, Joona paljastaa. Muita haaveita ovat esimerkiksi oma koti ja tyttöystävä. ”Ja rooli Salkkareissa”, Joona lisää. Vanhemmat arvelevat, että työelämän auettua seuraava iso askel onkin muuttaminen pois lapsuudenkodista. Joona kertoo, että haluisi mieluummin aivan tavallisen asunnon kuin paikan ryhmäkodista tai asuntolasta. ”Ja sen pitäisi olla sellainen talo, etteivät naapurit kovasti häiriinny pianonsoitosta”, musiikkia harrastava Joona huomauttaa. Vanhemmat pohtivat, kuka tulevaisuudessa viikkaa perheen puhtaat pyykit säntillisen ja siisteyttä rakastavan Joonan muuttaessa omilleen. ”Osaammekohan me muut enää edes tehdä sitä?”

HARKINNANVARAINEN HAKU Kaikkiin ammatillisiin opintoihin on nykyään mahdollista hakea harkinnanvaraisen valinnan kautta. Tällöin oppilaitos voi valita hakijan opiskelijakseen valintapisteistä riippumatta. Perusteita voivat olla esimerkiksi oppimisvaikeudet, sosiaaliset syyt tai peruskoulutodistuksen puuttuminen. Harkinnanvaraisesti hakeneille voidaan järjestää erillinen oppimisvalmiuskoe. Lisätietoa saa oppilaitoksista sekä osoitteesta www.opintopolku.fi.

KANSALAISUUS , kaikille avoin yhteiskunta ja sosiaalinen osallisuus ovat tavoiteltavia asioita. Tavoitteet meille antaa muun muassa YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Erityishuoltona annettavalla työ- ja päivätoiminnalla tavoitellaan, työn teettämisen lisäksi, myös yhteiskunnallista sopeutumista. Tavoite on kuntouttaa asiakkaat osaksi yhteiskuntaa. Vanhat ja nykyiset tavoitteet ovat samoja: päästä mukaan yhteiskunnan toimintaan. Entä kuinka olemme tässä onnistuneet? Jos mietimme nykyistä työ- ja päivätoimintapalvelua, niin ovatko toimintaan osallistuvat mukana yhteisessä menossa, osana yhteiskuntaa? Vai olemmeko me jääneet tavoitteissamme kuitenkin puolitiehen? Käytännössä toiminta on vakiintunut työn teettämiseksi ja virikkeellisen toiminnan antamiseksi työ- ja toimintakeskuksessa, jossa kehitysvammaiset ihmiset ovat keskenään ohjaajien ohjauksessa. Toki osa ihmisistä on sijoitettu työtoimintaan tavallisille työpaikoille. Työtä teetetään kuitenkin eri työehdoin ja ilman palkkaa. ” Emme ole enää erityis­ Yhdenvertainen osallistuminen yhteiskuntaan ei huollon antajia, vaan toteudu.

kehitysvammaisten ihmisten omatoimisuuden ja toimi­juuden tukijoita.”

kehitysvammaisista ihmisistä ei koe tarvetta osallistua työ- ja päivätoimintaan. Palvelulla ei ole heille mitään annettavaa. Se ei palvele heidän tarpeitaan. Nyt on työ- ja päivätoiminnan kehittämisen paikka. Tätä kehittämistyötä ovat alan toimijat tehneet jo jonkin aikaa: nopeasti kasvava työ- ja toimintakeskusten joukko on lähtenyt kehitystyöhön mukaan. Alan toimijoista koostuvan Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan työn ja päivätoiminnan valiokunta on luonut keskuudessaan laatuvaatimukset askelmerkeiksi toiminnan kehittämiselle. Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit ovat: OSA TÄMÄN PÄIVÄN NUORISTA

1. Tuki valintojen ja suunnitelmien tekemiseen 2. Tuki muutoksiin ja siirtymävaiheisiin 3. Tuki lähiyhteisöihin liittymiseen 4. Tuki opintoihin pääsemiseen 5. Tuki mahdollisimman suuren itsenäisyyden saavuttamiseen 6. Tuki terveyteen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin 7. Tuki ammatillisiin opintoihin ja työhön pääsemiseen 8. Tuki itseilmaisuun ja luovuuteen 9. Tuki merkityksellisissä sosiaalisissa rooleissa toimimiseen 10. Tuki palveluiden sisältöihin ja toimintatapoihin vaikuttamiseen ihmiset osallistuvat toimijoina ja tekijöinä toimintaan, joka tukee heidän toimijuuttaan ja osallisuuttaan omassa elämässään ja lähiyhteisöissään sekä yhteiskunnassa. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhteistoiminnassa työ- ja toimintakeskuksessa. Se tarjoaa valinnanvaraa ja useita eri toimintamahdollisuuksia, joista voi itse valita. Me muut emme ole enää erityishuollon antajia, vaan kehitysvammaisten ihmisten omatoimisuuden ja toimijuuden tukijoita.

TULEVAISUUDESSA KEHITYSVAMMAISET

Kari Vuorenpää Kirjoittaja toimii työelämän asiantuntijana Tukiliiton osallisuustiimissä.

23


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Työllistyjän matkakumppani Työhönvalmentaja Elisa Nappa tuntee onnistuneensa, kun asiakas on sitoutunut tavoitteeseen ja lopulta lopputulokseen tyytyväinen. Matka saa olla pitkä ja monivaiheinen.

Marjo Saviniemen (vas.) ja Elisa Napan yhteinen taival on jatkunut nyt viitisen vuotta.

24


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Teksti Heli Mustonen Kuvat Pekka Mustonen VALKEAKOSKI

V

alkeakosken työllisyyspalveluissa työs­kentelevällä Elisa Napalla on monta ammattinimikettä. Hän aloitti avotyön ohjaajana, mutta myöhemmin rinnalle ovat tulleet ohjaajan, työvalmentajan ja työhönvalmentajan nimikkeet. ”Lähtökohta on koko ajan sama”, hän sanoo. Aluksi hän ottaa asiakkaan vastaan, kaikilla aisteilla, ja tutustuu taustatietoihin. Sen jälkeen hän lähtee etsimään asiakkaan vahvuuksia. ”Kun ne on löydetty ja asetettu päämäärä, kuljen työpolkua asiakkaan kanssa yhdessä kuin se olisi omani. Omalla tarkoitan sitä valtavirtaa, missä ’kaikki’ kulkevat.” Onnistuminen ohjaajan ja valmentajan työssä on sitä, että nimenomaan asiakas on sitoutunut tekemiseen ja on lopulta lopputulokseen tyytyväinen. ”Asiakas sitä autoa ajaa ja työhönvalmentaja istuu siinä lähellä, kuskin tarpeista riippuen.” Ensin hän saattaa istua ihan vieressä, sen jälkeen takapenkillä ja lopulta ajelee ehkä enää vain perässä. Tavoitteena on työsuhde, luovia keinoja käyttäen, oli se päämäärä sitten lähellä tai kaukana.

Vaihtoehdot lisääntyvät ”Arki ei ole sitä, että pusketaan kaikille väkisin työsuhdetta. Joskus keskusteluissa unohtuvat yksilölliset tavoitteet ja vaarana on, että toiminnan tavoitteet menevät yksilön edelle”, Elisa Nappa sanoo. Hän käyttää usein sanaparia vääränlaiset tavoitteet. ”Ne tarkoittavat, että asiakas ei ole valmis niihin.” Mikä sitten on oikeaa työtä? Nappa vastaa, että vaikka asiakas menisi perinteisen palkkatyön sijaan avotyöhön tai päivätoimintaan, hän menee omasta näkökulmastaan aina töihin. ”Oikea työpaikka on hyvin suhteellinen käsite. Joku on uransa huipulla avotyössä ja se on mielestäni täysin ok. Saattaa kuitenkin olla, että kohta sama uransa huipulla ollut löytääkin uuden oven.” Hän muistuttaa, että työelämän ja tukimuotojen monipuolistuessa vaihtoehtoja tulee lisää. Apuvälineiden, sovellusten ja mahdollisuuksien viidakosta voi yhtäkkiä löytyä uusi keino räätälöintiin ja matka jatkuu. ”Koen, että yksi tehtävistäni on tuottaa tietoa ja yhdistää sitä.” ”Välillä on myös pinnisteltävä, että pidän 25


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Elisa Nappa (oikealla) haluaa pitää mielen­ sä avoimena. ”Pitää olla johdattelematta unelmista puhuttaessa ja pitää myös olla typistämättä toisen unelmia.”

... mieleni avoimena asiakkaan saappaissa. Yri-

tän olla johdattelematta unelmista puhuttaessa ja yritän olla myös typistämättä niitä. Tämä on vaikeaa työtä, ja huomaan myös sen, kun teen virheen tai virheitä. Tällöin täytyy taas kohdistaa kurssia ja jatkaa.”

Ensiksi harjoitellaan Ennen kuin sopiva työpaikka löytyy, tarvitaan harjoittelua. Se onnistuu työharjoitteluna, työkokeiluna tai avotyösopimuksella. Näiden kautta edetään tuettuun työsuhteeseen. Asiakas voi sijoittua myös suoraan tuettuun työsuhteeseen – eteneminen riippuu asiakkaan tilanteesta ja tavoitteista. Työelämä opettaa ja näyttää nopeasti, jos pitää vielä miettiä joitakin kohtia omassa osaamisessa tai suhtautumisessa. Näissä tilanteissa työhönvalmentajat ovat erittäin tärkeitä. ”Jos asiaa katsellaan työtä tekevän kannalta, avotyö suojaa työntekijää eniten. Se on työelämään tutustumista, eikä työnantaja voi olettaa, että avotyössä oleva korvaa vakituisen työntekijän. Jos ja kun avotyö ajetaan alas, menetelmiä ja keinoja jää vähän harjoitteluun avoimilla työmarkkinoilla”, Nappa sanoo. Hänen mielestään kaikkien kohdalla työsuhde ei ole ensisijainen vaihtoehto tai työtä ei kerta kaikkiaan löydy. ”Toivoisin työhöni vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia yrittää toimia paremmin.” Jos asiakkaalla on edellytyksiä työsuhteeseen, sen pitää Elisa Napan mielestä lopulta näkyä työsuhteen lisäksi myös asiakkaan 26

tuloissa. ”Usein kannattaa hyväksyä se alin TES-sopimuksen palkkaluokka ja edetä pikkuhiljaa palkankorotukseen, kun edellytykset täyttyvät.” Moni lähtee liikkeelle harjoittelijan palkalla, mutta palkka nousee työkokemuksen ja osaamisen myötä. Palkkatyöpaikkoja ja työnantajia ei ole kuitenkaan helppoa löytää. ”Minulla ei ole aikaa tehdä markkinointityötä, mutta olisi hauskaa, jos joku tekisi sitä puolestani. Vinkkaisi, että hei, sinä työnantaja, tiesitkö, että myös erityistä tukea tarvitsevat etsivät töitä.” Harva työnantaja esimerkiksi tietää, että työllistäessä pystyy hakemaan TE-toimiston myöntämää työolosuhteitten järjestelytukea. ”Sitä haetaan käytännössä tosi vähän.”

Kansalaisuuden kaipuu Työtä etsiessään jokainen meistä on elämänhistoriansa summa, niin myös kehitysvammainen ihminen. ”Asiakkaani voi olla valveutunut ja isoilla tavoitteilla varustettu. Hän voi olla hyvin valmis työelämään ja saanut eväitä siihen esimerkiksi kotoa. Osa taas on ehkä elänyt suojattua elämää, eikä osaa asettaa toiveita tai tavoitteita, vaikka olisi taitojakin”, sanoo Elisa Nappa. Yksi asia kuitenkin yhdistää useimpia: tarve olla vähemmän yksinäinen, vähemmän tuuliajolla ja vähemmän irrallinen. ”Me kaikki haluamme olla osa yhteisöä ja ryh-

mää. Haluamme saada päivittäisen kontaktin johonkin.” Kehitysvamma ei poista kansalaisuuden ja kuntalaisuuden toiveita, eikä kaipuuta ammatti-identiteettiin. ”Yritän tukea parhaani mukaan sijoittumisessa työelämään. Keskeistä on pilkkoa työelämä pieniin osiin ja rakentaa siitä asiak­kaalle sopiva kokonaisuus. Pilkon myös asiakkaan osaamisen ja realistisen suunnitelman osiin, ja katson, mitä kohtia pitää tukea tai harjoitella. Tarvitsemme tähän aikaa ja yhteistyötä.” Nappa korostaa, että kaikki perustuu ymmärtämiseen: asiakkaan on ymmärrettävä missä hän on, mitä hän on tekemässä ja miksi. ”Samalla kun asiakas toimii, minä toimin taustalla ottamassa selvää ja kartoitan mahdollisuuksia.” Iso osa työstä on yhteistyötä palvelujärjestelmien kanssa. Elisa Nappa pyrkii luomaan verkostoja itselleen, jotta asiakkaan polku alkaisi näkyä myös siellä. Esimerkiksi Kelan, TE-hallinnon, verottajan ja ammattiliittojen kanssa yhteistyö vaatii oikea-aikaisuutta ja tietotaitoa, jota asiakkaalla harvemmin on.

Lähi-ihmisen tuki kantaa Elisa Napan mukaan lähi-ihmisten tuella on valtava merkitys, kun rakennetaan itsenäistä elämää. ”Heiltä tarvitaan avointa ja luottavaista yhteistyötä ammattilaisten kanssa. Ymmärrän, että vanhempien tehtävä on suojella. Työhönvalmentaja ei voi puolestaan olla niin suojaava, hänen tehtävänsä on toinen.” Elisa Napan omalla veljellä on kehitysvamma, ja se on jättänyt jälkensä työotteeseen. ”Omakohtaisuus on osa minua, ja varmasti sekä heikkouteni että vahvuuteni. Välillä olisi mukavampaa tuntea vähemmän. Toisaalta pystyn toimimaan palvelujärjestelmissä tunnistaen solmukohtia etukäteen.” Nappa vertaa oikean paikan löytämistä kakkureseptiin. Kakkupohja sisältää asiak­ kaan lähtökohdat, toiveet ja päämäärän. Taikinaan sekoitetaan työnantajan tavoitteet ja työpaikan olosuhteet. Sitten kaadetaan lähi-ihmisen myönteisestä vaikutusvaltapussista jauhoja.


TEEMA: TYÖTÄ?

”Kun vielä lisätään riittävästi harjoittelua ja toistoja, uunista putkahtaa usein onnistunut kakku.” Työhönvalmentajaa tarvitaan joka käänteessä: hän opettelee työn vaatimukset ensin itse ja kouluttaa vasta sitten asiakkaansa työhön. Sen jälkeen hän käy pitkin matkaa varmistamassa, että asiat sujuvat. Napan mukaan joskus työpaikoilla voisi olla enemmänkin rohkeutta kysyä, mitä tehdä pulmatilanteissa. ”Työhönvalmentajalla pitää olla kykyä tulkita myös asiakkaansa käytöstä ja viestejä. Työpaikalla voi muhia ’möykky’, josta kukaan ei tohdi puhua ja joka kaipaa selvittämistä.”

Ei alisteta, eikä ylistetä Työnantajan on hyvä tiedostaa, että kehitysvammainen työntekijä tarvitsee toistoa ja aikaa ymmärtämiseen. Tarvitaan aikaa myös kantapään kautta oppimiseen. ”Me harjoittelemme sitä, että pystymme olemaan työpaikalla niin kuin muutkin. Tarvitsemme tukea ymmärtämiseen ja opimme virheiden kautta kuten muutkin. Kehitysvammaisella ihmisellä lähtökohdat ovat kuitenkin erilaisia ja oppiminen hitaampaa.” Samalla on realistista hyväksyä, että ei ole olemassa ”hyväntekeväisyystyöpaikkoja”. Harvalla työpaikalla on myöskään ohjauskokemusta, kun henkilöstöön palkataan erityistä tukea tarvitseva. Jos Elisa Nappa voisi heilauttaa taikasauvaa, olisi olemassa valmennuskeskuksia, joissa valmennettaisiin työnhakijoita työelämää varten. Voitaisiin myös järjestää koulutuksia niitä kortteja varten, joita työpaikat vaativat, kuten vaikka hygieniapassikoulutuksia. ”Kaikki työtä hakevat törmäävät tähän. Työpaikoilla arvostetaan tutkintoja ja todistuksia. Myös video-CV:n tekeminen olisi mahtavaa! Me teemme nytkin kyllä CV:n, mutta emme videolle.” Julkiselta keskustelulta Elisa Nappa toivoo, että ihmistä ei sen enempää alistettaisi kuin ylistettäisi kehitysvamman perusteella. Kehitysvammaiseen ihmiseen voidaan suhtautua kuin kaikkiin muihinkin. ”Kukaan ei ole maskotti, eikä objekti. Asiakkaani eivät itse ajattele olevansa mitään erityistä. Toisaalta kukaan ei ole myöskään stara siksi, että hänellä on kehitysvamma.” Hän muistuttaa, että meissä kaikissa on jotain ”vikaa”. ”Voisimme saada jonkun diagnoosin itse kukin, jos meitä jokaista katsottaisiin samanlaisen suurennuslasin kanssa. Riittää, kun ollaan kiinnostuneita toisistamme.”

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

ISOIN KYNNYS OLI ITSENÄISEN TYÖMATKAN ALOITTAMISESSA MARJO SAVINIEMI ,

29, käy avotyössä kerran viikossa, parin tunnin verran. Hän harjoittelee siivoustyön eri työvaiheita. Marjon mukaan kesällä alkanut työ on mukavaa. Esimerkiksi pintojen pyyhintä ja ovenripojen puhdistus sekä desinfiointi sujuvat tarkasti ja ohjeiden mukaan. Työnkuva on räätälöity ja ammatillisia työotteita on käyty läpi työhönvalmentajan kanssa. Lisäksi työvaiheet löytyvät sekä valokuvina että puhuttuina ohjeina kommunikaatiotabletilta, joka kulkee mat­kassa. ”Marjo keskittyy töissä täysin työntekoon, eikä tule kiusausta alkaa seurustella muiden kanssa, vaikka paikalla olisi tuttujakin. Työt tehdään kunnolla”, työhönvalmentaja Elisa Nappa kehuu. Marjo Saviniemi on valmistunut Aitoon koulutuskeskuksesta kotitalous- ja kuluttajapalvelulinjalta vuonna 2010. Hän on asunut viitisen vuotta itsenäisesti omassa asunnossa. Itsenäinen arki mahdollistuu monen eri tahon yhteistyöllä. Tiimiin kuuluvat Marjon vanhemmat, tuetun asumisen ohjaaja, työhönvalmentaja ja henkilökohtainen avustaja. Myös työpajalla, jossa Marjo käy kolmena päivänä viikossa, on oma tärkeä paikkansa arjenhallinta- ja työelämätaitojen harjaannuttamisessa. Nykyinen avotyöpaikka on Marjolle kolmas työtaitojen treenauspaikka. Varsinainen työsuhde ei ole juuri nyt hänen henkilökohtainen päämääränsä. ”Maikulle itselleen varmaan tärkeintä on työssäkäynti ja se oma juttu. Viisi vuotta ollaan kuljettu yhdessä tätä matkaa ja koko ajan on menty eteenpäin. Jokainen avotyö on mahdollistanut jotakin uutta, ja ne on räätälöity tavoitteiden mukaan.” ovat suunnitelleet, että tulevaisuudessa Marjo käy ehkä useampana päivänä viikossa avotyössä. Siivoustöiden lisäksi hän voi laajentaa harjoitteluaan keittiötöihin. Sitä ennen hän ehtii kuitenkin katsoa monet jaksot animaatiosarja Winx-klu-

MARJO JA ELISA

bia netistä, sillä vaikka avotyö mukavaa onkin, ei se maagisia keijutyttöjä voita. ”Osaan Winx-tanssinkin”, hän hymyilee. Nykyisen avotyön ympärille on rakennettu itsenäisen liikkumisen harjoittelu. Päätavoitteena on kokonaisuuden hallitseminen, ei avotyö itsessään. on treenattu järjestelmällisesti. Päämääränä on itsenäinen kulkeminen aamulla kotoa työpaikalle ja töiden jälkeen syömään työpajalle. Kun harjoittelu alkoi syksyllä, alku oli haastava: Marjon piti ylittää yksin lähtemisen ja uskaltamisen kynnys. Kun sen yli päästiin, on voitu opetella liikennesääntöjä, liikennevaloja ja risteyksissä kulkemista. Turvallisuus on kaiken lähtökohta. ”Matka menee nyt nopeasti”, sanoo Marjo 1,8 kilometrin matkasta kotoa avotyöpaikalle. Toistaiseksi Elisa on kulkenut Marjon kanssa töihin. Reitti on rytmitetty erilaisten ”pysäkkien” mukaan. ”Sanoin Maikun äidillekin, että Maikku saattaa ajatella kulkevansa yksin, mutta olen siinä jossakin lähistöllä ja näen, miten menee.” Kävellen tehty reissu vahvistaa itsetuntoa ja kokemusta siitä, että voi, osaa ja pystyy. Vastuu itsestä ja omasta kulkemisesta kasvattaa kykyä luottaa omiin taitoihin. Työmatka kelpaa myös suoritukseksi liikuntakalenteriin ja pitää yllä fyysistä kuntoa siinä missä Marjon harrastukset, keilailu ja lenkkeily. ”Toki hän käyttää itsenäisesti myös taksia, jos joskus se on tarpeen. Itsenäinen bussinkäyttö on yksi tavoite, mutta ei vielä ajankohtainen”, Elisa Nappa arvioi. Hänen tehtävänsä on olla lähellä silloin, kun asiakas sitä tarvitsee. Osa hänen asiakkaistaan harjoittelee bussinkäyttöä niin, että mennään valmentajan kanssa vaihe vaiheelta. ”Lopulta se tarkoittaa sitä, että ajan henkilöautolla bussin perässä ja varmistan taustalta, että homma sujuu”, hän hymyilee.

TYÖMATKAA

27


elämä on täynnä muutoksia. Jokainen tekee omat valintansa ja kulkee omaa polkuaan. Kokosimme kysymyksiä, jotka tulevat vastaan aikuisuuden kynnyksellä eri elämänalueilla. Irrota ja ota talteen, tiekartaksi ja muistilistaksi. Kuvan ovat koostaneet Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiö.

KUN NUORI ON 16–18-VUOTIAS ,

Lisätietoja: Sosiaaliturvaopas ja Pikaopas


palveluihin 1, www.tukiliitto.fi/toiminta/tukiliiton-oppaat-ja-materiaalit


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

Me Itse palkkasi KEHITYSVAMMAISIA JÄSENIÄÄN KOULUTUSSUUNNITTELIJOIKSI Jäsenistön pitkäaikainen toive toteutui, kun yhdistyksessä aloitti neljä yhdistyksen kokenutta vammaistoimijaa työ‑ suhteensa osa-aikaisina työntekijöinä. Teksti Jukka Kaukola | Kuvat Laura Vesa

L

ähtökohdat olivat selvät, kun työsopimukset allekirjoitettiin lokakuun alussa: työehtosopimuksen mukainen palkka, työterveyshuolto ja muutenkin samat työsuhteen ehdot kuin muilla yhdistyksen työntekijöillä. ”Olin iloisesti yllättynyt, kun minut palkattiin yhtenä neljästä koulutussuunnittelijaksi Me Itseen, hakijoita oli sentään 21”, toteaa yksi valituista, Ulla Topi Salosta. ”Olen ollut perustamassa yhdistystä. Olemme kamppailleet palkkatyön puolesta koko yhdistyksen 20-vuotisen historian ajan. Vihdoinkin saimme myös yhdistykseemme vammaisia työntekijöitä, tosin vain määräaikaiseen työsuhteeseen”, jatkaa Ulla. Työsuhteen ensimmäinen kuukausi on ollut perehtymistä ja pohjan hakemista yhteisille työtehtäville. Tommi Kivimäki Ilmajoelta on opettanut muita suunnittelijoita käyttämään Skypeä yhteydenpitoon. ”Olemme pohtineet Skype-palavereissa, miksi Me Itse perustettiin, mitkä ovat sen keskeisiä tavoitteita, missä asioissa se on vahva ja missä se kaipaa vahvistusta”, Tommi kertoo. ”Toimin myös Vammaisten Ihmisoikeuskeskuksessa vammaisjäsenenä. Kokousreissut Helsinkiin kuuluvat nyt työtehtäviini, aiemmin ne olivat luottamustoimia. En ole katunut, että laitoin hakemuksen, mielenkiintoista on ollut.” 30

Kivimäen mainitsemat Skype-palaverit on suunnittelijoiden keskeinen yhteydenpitoväline, koska he asuvat eri puolella Suomea ja Tulppaanitalolle kokoonnutaan vain pari kertaa kuukaudessa. Skype-palavereissa kaikki eivät ole aina mukana, koska koulutukset ja muut tehtävät saattavat viedä minne milloinkin. Jokaisella Skype-työpajalla on teema, jota lähestytään ennakkoperehtymisen ja -tehtävien kautta. Nämä puretaan, niistä keskustellaan ja ne tiivistetään esimerkiksi oppimateriaaleiksi, julkilausumiksi, lausunnoiksi tai vaikkapa blogeiksi. Työtehtäviin kuuluu myös paikallisten Me Itse ryhmien kouluttamista ja kokemuspuheenvuoroja erilaisissa yhteistyökumppaneiden tilaisuuksissa.

Koulutusta ja tapahtumia Jaana Nordlund on kotoisin Vanha-Ulvilasta Porin läheltä. Jaana valittiin kevään vuosikokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi ensi vuoden alusta. Jaana on nyt Me Itsen johtoryhmän jäsen ja aktiivinen kokemuspuhuja. Hän tekee paljon vapaaehtoistyötä Meka-TV:n parissa ja on tuttu isommallekin yleisölle televisiossa näytetyn Kielletty rakkaus -dokumentin ansiosta. ”Olemme suunnitelleet yhdessä Tukiliiton työntekijöiden kanssa uusien hankkeiden aloitusseminaarin, joka on Jyväskylässä 5.12.2018. Toimin siellä juontajana Tukiliiton Jonna Suhosen kanssa”, Jaana kertoo. ”Ehkä vähän jännittää, toivon, että paikalle tulee tuttuja Me Itse -ryhmistä. Seuraava isompi tehtävä on Me Itse-päivät Porissa, osallistun niiden järjestelyihin. On ollut tosi antoisaa. Erityisesti Kehitysvammaliiton Paikka auki-hankkeen työntekijöiden vierailu Tulppaanitalossa oli mukava. Suunnittelimme heidän kanssaan kokemusasiantuntijakoulutusta.”

Paljon kerrottavaa Tamperelaisen Anu Lehtosen erityinen vahvuus on vankka tausta kokemuspuhujana.

Hän puhuu mielellään työelämästään, joka on melkoinen tilkkutäkki lyhytaikaisia työsuhteita, kursseja ja erilaisia koulutuksia, harjoittelujaksoja, avotyötä ja pitkiä työttömyysjaksoja. ”Alussa mietin, mihinkä oikein olen itseni laittanut, mutta oli kiva aloittaa työt Tulppaanitalon avoimien ovien päivänä, jossa hoidettiin Ullan kanssa Me Itsen esittelypöytää. Olen oppinut käyttämään Skypeä, innolla odotan tulevia tapahtumia”, kertoo Anu. ”Minulla on ollut jo kolme kokemuspuheenvuoroa ensimmäisen kuukauden aikana. Esiinnyin Tulppaanitalossa vierailleelle japanilaisryhmälle. He tykkäsivät kovasti esityksestäni. Toimin ’elävänä kirjana’ TAMK:issa pidetyssä tilaisuudessa opiskelijoille, joille kerroin tarinaani.” Anu ja Tommi osallistuivat ammatillisten opettajakorkeakoulujen järjestämään Skype-keskustelutilaisuuteen. He kertoivat näkemyksiään siitä, miten ihmisoikeudet ovat toteutuneet kehitysvammaisten elämässä. Tilaisuuteen osallistui ammatillisia opettajia Helsingistä, Oulusta ja Jyväskylästä. ”Heillä oli meille paljon kysyttävää. Hyvä palaute lämmitti, samoin muiden työntekijöiden lämmin vastaanotto Tulppaanitalolla aloittaessamme työt”, kertoo Anu.

Byrokratia koettelee Suunnittelijat ovat joutuneet kohtaamaan palkkatyön ja Kelan sosiaaliturvan yhteensovittamisen haasteet heti työsuhteen alkuvaiheessa. Palkka on työehtosopimuksen mukainen ja työaika on mitoitettu niin, että eläkettä ei tarvitse laittaa lepäämään. Kelan ansaintaraja 737,45 euroa on kuitenkin ehdoton, jolloin tämän päälle tulevat satunnaiset palkkiot saattavat vaarantaa eläkkeen maksamisen. ”Ärsyttävä laitos. Nyt kun saan työstä oikeaa palkkaa, Kela vähensi välittömästi asumistukea. Minulla tulee mieleen, että työn vastaanottamisesta rangaistaan”, Anu Lehtonen sanoo. ”Kun kesällä olin osa-aikaisessa palkkatyössä päiväkodissa, tuloni ylitti jonkun


TEEMA: TYÖTÄ?

Ulla Topi (vas.), Tommi Kivimäki, Jukka Kaukola, Anu Lehtonen ja Jaana Nordlund ovat rautainen tiimi, jolla on paljon sanottavaa vammaisena elämisen haasteista suomalaisessa yhteiskunnassa.

verran Kelan ansaintarajan, niin Kela uhkasi laittaa eläkkeen kellumaan ja periä takaisin neljän kuukauden eläkkeeni. Onneksi siellä käytettiin harkintaa ja takaisinperintä peruttiin. Kyllä tällainen hermostuttaa.”

Omakohtaisuus puhuttelee Vammaisten suunnittelijoiden rekrytoinnin perustana on kokemusasiantuntijuus, omakohtainen kokemus vammaisena elämisen haasteista suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä vahvuus näyttäytyy parhaiten heidän puheenvuoroissaan erilaisissa tilaisuuksissa. Kun Anu Lehtonen ja Tommi Kivimäki puhuivat ihmisoikeuksista vammaisen kokijan näkökulmasta verkkotapaamisessa ammatillisille opettajille, herkistyivät opet-

tajat vammaisuuden syvimmän olemuksen äärelle. Anun ja Tommin tarinat saivat kuulijat pohtimaan omaa näkemystään vammaisuudesta. Kun kuulijan näkemys vammaisuudesta kohtaa aidon eletyn elämän tarinan, on mahdollisuus kyseenalaistaa omat näkemyksensä ja ennakkoluulonsa. Näin tari-

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

noilla on mahdollisuus lähestyä toisiaan. Dialogissa piilee muutoksen mahdollisuus kohti aidosti osallistavaa ja yhdenvertaista yhteiskuntaa.

Jutun kirjoittaja Jukka Kaukola toimii koulutussuunnittelijoiden työhönvalmentajana.

ME ITSE VAIKUTAMME

Hanke (2018–2019) kuuluu STEA:n rahoittamaan Paikka auki II -avustusohjelmaan. Ohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Tukiliiton Me Itse -yhdistys palkkasi neljä aktiivijäsentään kehittämään koulutustoimintaansa. Työntekijät toimivat kouluttajina ja ovat mukana Me Itsen koulutusten suunnittelussa. Koulutussuunnittelijat saavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Osa-aikainen työ sisältää etätyöskentelyä. Suunnittelijoiden valmentajana toimii Jukka Kaukola. Lisätiedot ja koulutuspyynnöt: www.tukiliitto.fi/toiminta/me-itse-ry/me-itse-vaikutamme tai jukka.kaukola@meitse.fi, puh. 050-5164 922.

31


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

TYÖNANTAJAT JA HARJOITTELUPAIKAN ETSIJÄT SAMALLE TORILLE

Kuvitushahmot esiintyvät Tekijätorin nettisivuilla: www.tekijatori.fi.

32


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Tekijätori löysi Saga Hänniselle työssäoppimis­ paikan Kirstin päiväkodista Espoosta. Hanke tukee harjoittelijoita ja työn­a nta­ jia, ja tekee paikkojen löytämisen helpommaksi kouluille ja oppilaitoksille. Teksti Tuula Puranen Kuvat Mikko Käkelä UUSIMAA

E

rityisopettajana toimiessaan Riikka Ahovala paini vuosikausia sen kanssa, että 8.–10.-luokkalaisten TET-paikkojen etsimiseen meni valtavasti aikaa. ”Kehitysvammaiset oppilaat eivät useimmiten kysy TET-paikkoja itse, kuten muut koululaiset, vaan tarvitsevat siihen tukea. Lisäksi työnantajille sai selittää yhä uudestaan, mitä kehitysvammaisuus tai erityistuen tarvitseminen tarkoittaa ja millä tavalla harjoittelu saadaan onnistumaan.” Nyt hän toimii Tekijätori-hankkeen projektipäällikkönä ja ammentaa kokemuksis­ taan. Me Osalliset ry:n hanke 2018–2020 alkoi STEAn rahoituksella viime maaliskuussa. Kun Me Osalliset ry perustettiin 2016, Riikka kutsuttiin yhdistyksen työelämäryhmän asiantuntijajäseneksi. ”Esitin ensimmäisessä kokouksessa, että olisipa valmis yritysverkosto, josta TET-paikkoja voi etsiä. Ajattelimme heti, että verkoston luominen voisi olla yksi yhdistyksen toimintatapa”, hän kertoo.

Yritykset kiinnostuivat

Työssäoppimisjaksot auttavat oppijaa löytämään omia kykyjään, taitojaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Saga Hänninen pitää työstään Kirstin päiväkodissa.

Riikka Ahonvala aloitti keskustelut työssäoppimispaikoista tuolloisen työpaikkansa eli Espoon Kuitinmäen koulun lähistön yrityksissä. ”Ne kiinnostuivat nopeasti ja olivat valmiita liittymään verkostoon ja tekemään pitkäaikaistakin yhteistyötä.” Yritysten myönteisyys herätti aavistuksen, että verkoston luomisessa ja koordinoinnissa voisi olla ainesta isompaankin. Niin Me Osalliset teki hankehakemuksen STEAlle 2017. Yhteistyökumppanina hankkeessa toimii Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. 33


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

...

Riikka Ahonvalan lisäksi hankkeeseen on palkattu työhönvalmentajaksi toimintaterapeutti Meri Vahtera. Toiveena kuitenkin on, että mahdollisimman moni työssäoppija saisi ohjaajan omasta koulustaan tai oppilaitoksestaan. Meri ohjaa työssäoppimisjaksoilla koululaisia ja opiskelijoita tarpeen mukaan sekä pitää yhteyttä heidän vanhempiinsa ja opettajiinsa. Yhteydenpito tapahtuu yleensä Whatsapp-ryhmän kautta. ”Ryhmässä kaikki saavat reaaliaikaista tietoa harjoittelusta.” Meri aloitti työnsä elokuun alussa, ja hän on ehtinyt ohjata työssäoppijoita Kirstin päiväkodin lisäksi muun muassa kirjastossa, yliopistolla, rakennustyömaalla ja vaatekaupassa.

Ohjaaja auttaa alkuun Saga Hänninen on toista päivää työssäoppimisjaksolla Kirstin päiväkodissa Espoossa. Työt alkavat aamulla puoli yhdeksältä ja päättyvät iltapäivällä puoli kolmelta. Aamupäivän aikana hän on vetänyt sängyt esille lasten päiväunia varten, työntänyt ruokakärryjä ja pyyhkinyt pöytiä. Hän työskentelee päiväkodissa keskiviikkosta perjantaihin. Maanantain ja tiistain hän opiskelee Spesiassa Järvenpäässä. ”Toimitilahuoltajaksi eli siivoojaksi”, hän kertoo. Hän on jo työssäoppimisen konkari, sillä kokemusta on karttunut useampaan otteeseen Scandic-hotellista ja Mäkkäristä. 34

Riikka Ahovalan mielestä olisi kaikkien osapuolten etu, jos yksi kattava organisaatio koordinoisi työssäoppimispaikkoja.

”Scandicissa olin ensin keittiöllä, sitten siivosin huoneita. Kivointa oli keittiössä. Tykkään kokkaamisesta, astioiden laittamisesta pesuun ja pöytien pyyhkimisestä.” Sagan mielestä yhteistyö Merin kanssa on sujunut hyvin. Meri ohjaa Sagaa alkuaikoina vähän enemmän, mutta kun tehtävät, työn rytmi ja päiväkodin rutiinit tulevat tutuiksi, ohjauksen tarve vähenee. ”Nyt alussa kuljen päiväkodissa Sagan mukana ja autan siinä, että hän löytää paikat, ohjaan häntä kysymään työtehtäviä ja rohkaisen tekemisiin lasten kanssa. Pyrin kuitenkin olemaan taustalla niin, että Sagalle jää mahdollisimman paljon tilaa tehdä työt itse”, Meri kertoo.

Tuki rohkeisee yrityksiä Tekijätorin tarjoama apu ja tuki yrityksille ovat rohkaisseet niitä liittymään mukaan yrittäjäverkostoon. ”Kun etsimme työssäoppimispaikkoja, kerromme, että olemme mukana jakson suunnittelussa ja autamme työtehtävien räätälöinnissä. Oma ohjaaja on työssäoppijan mukana vähintään jakson alussa, mutta tarvittaessa koko jakson ajan”, Riikka Ahonvala kertoo.

Yritykset ovat kokeneet ohjaajan läsnäolon tärkeäksi. ”Kun tarjoamme työssäoppijan mukaan ohjaajan, pyrimme siihen, että jokainen nuori pääsee kokeilemaan työtä oikealla työpaikalla”, Riikka kertoo. Hän itse auttaa yrityksiä esimerkiksi räätälöimään tehtäviä työssäoppijalle sopiviksi. Kun Skanska Infra palkkasi kolme työssäoppijaa vakituisiin töihin työmaakoppien siivoukseen Kivenlahden metrotyömaalle, heidän piti suorittaa työturvallisuuskortti. ”Meri, minä ja Espoon vammaispalvelujen työhönvalmentaja avustimme koulutuksessa ja itse tarjosin erityisopettajana apua kurssin ja materiaalien räätälöinnissä.” Riikka Ahonvala on huomannut, että kynnys saada työssäoppimispaikka erityistä tukea tarvitsevalle nuorelle on matalin, jos hän lähestyy yrityksiä HR-osaston kautta. ”Yhteiskuntavastuu ja monimuotoinen työyhteisö ovat jo monen yrityksen arvoissa, ja henkilöstöosastoilla niistä ollaan tietoisia.” Käytännössä yrityksissä tarvitaan edelleen tietoa kehitysvammaisuudesta. Tietämättömyydestä kumpuavat epäluuloiset asenteet kuitenkin muuttuvat tiedon ja hyvien kokemusten myötä. Yrityksiltä saatu palaute työssäoppimisjaksoista on ollut Riikan mukaan poikkeuksetta myönteistä. ”Työssäoppijasta ja hänen potentiaalistaan on jäänyt koko työyhteisöön hyvä fiilis, ja ohjaajan mukanaolo on koettu tärkeäksi”, hän kertoo.


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

KOLUMNI

Yksilöllinen vai yksinäinen opintopolku? YHDEKSÄNNEN luokan jälkeen työelämä tuntui vielä kaukaiselta. Mietin ennen kaikkea sitä, saisinko kavereita uudessa oppilaitoksessani. Alle 18-vuotiaalle nuorelle ryhmään kuuluminen ja oma kaveriporukka ovat elämän tärkeimpiä asioita. Nuoruus on suurien tunteiden aikaa, kun kaikki on vielä uutta ja jännittävää. Sen pitäisi olla sitä ihan jokaiselle nuorelle – oli sitten kehitysvammaa tai ei. Ammatillisen koulutuksen reformia suunniteltaessa nuoren etu on näyttänyt unohtuneen. Reformi korostaa yksilöllisiä opintopolkuja ja työpaikalla oppimista samalla, kun kontaktiopetusta vähennetään. Lisäksi jatkossa ammatilliseen koulutukseen voi hakeutua jatkuvan haun kautta ympäri vuoden. Osaaminen kartoitetaan opinto” Vaikuttaa pahasti jen alussa keskustelussa, jossa jokaiselle tehdään siltä, että erityistä tukea henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitarvitsevat nuoret jäävät telma (HOKS). Koulutus keskittyykin puuttuvan osaamisen hankkimiseen. HOKSin laadinnassa muun opiskeluyhteisön selvitetään myös tarve erityiseen tukeen, ja siihen ulkopuolelle” kirjataan tarvittavat tukitoimet.

Meri Vahtera ohjaa Saga Hännistä mahdollisimman paljon taustalla, jotta Sagalle jää tilaa tehdä työtehtävänsä itse. ”On hyvä, jos työssäoppija saa käyttöön koko potentiaalinsa ja taitonsa”, Meri sanoo.

Jakso kerrallaan, onnistunut kokemus kerrallaan kehitysvammaiset nuoret tulevat yrityksissä yhä tutummiksi, ja parhaassa tapauksessa mahdollisuudet työllistyä lisääntyvät ja monipuolistuvat.

Etelästä kaikkialle? Tekijätori toimii nyt alueella, joka kattaa suunnilleen Riihimäen, Tuusulan, Järvenpään, Kirkkonummen, Helsingin, Espoon ja Vantaan. Riikka Ahonvalan mielestä toiminta voisi kuitenkin laajentua ja olla jossain vaiheessa vakiintunutta ja valtakunnallista. Hänen mielestään olisi kaikkien osapuolten etu, jos yksi kattava organisaatio koordinoisi työssäoppimispaikkoja. Yritysten viesti on se, että ne kokevat nykyisen systeemin sirpaleiseksi. Kouluille ja oppilaitoksille työssäoppimispaikkojen hankkiminen taas voi olla hyvinkin työlästä ja viedä paljon aikaa. ”Miksei voisi olla yksi suuri verkosto, jonka kautta työssäoppimispaikkoja voi etsiä? Se vaatisi paljon voimavaroja enkä tiedä, missä ajassa se voisi toteutua. Mutta näen sen mahdolliseksi”, Riikka Ahonvala sanoo.

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN reformilla tavoitellaan yli 190 miljoonan euron säästöjä. Koulutuksesta leikkaaminen on yksi syy ammatillisen koulutuksen uudistamiseen. Ajatellaan, että osaamisen kartoittaminen jättää resursseja erityistä tukea tarvitseville. Ajatus on kaunis, jos sitä ei ajattele sen pidemmälle. Uuteen lakiin ammatillisesta koulutuksesta on kirjattu oikeus tuki- ja ohjaustoimiin, mutta toteutusvastuussa olevat koulutuksen järjestäjät painivat samanaikaisesti suurten muutosten ja koulutusleikkausten kanssa. Jatkossa opiskelijat etenevät opinnoissaan yksilöllisesti ja mahdollisimman itseohjautuvasti. Vaikuttaa pahasti siltä, että erityistä tukea tarvitsevat nuoret jäävät muun opiskeluyhteisön ulkopuolelle, kun nopeasti etenevät opiskelijat siirtyvät työpaikoille oppimaan ja pelkkä osaaminen määrittää opiskelun tahdin. Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus saada opetusta ja siihen tarvittavaa tukea yleisessä koulutusjärjestelmässä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tuki tulisi järjestää opiskelijan edun mukaisesti niin, että erityistä tukea tarvitsevat nuoret ovat yhdenvertaisia opiskeluyhteisön jäseniä. Ryhmäytymistä vaikeuttaa myös jatkuva haku, joka rikkoo yhtenäisiä opiskeluryhmiä. Miten käy erityistä tukea tarvitseville nuorille, joilla saattaa kestää muutenkin muita kauemmin löytää oma paikkansa yhteisöstä? MITÄ JOS ANNETTAISIIN nuorten olla ensisijaisesti nuoria ja tuettaisiin sitä parhaimmalla mahdollisella tavalla? Nuoruuteen kuuluvat olennaisesti onnistumiset ja epäonnistumiset, halu kokeilla itsenäisyyden rajoja ja tarve kuulua yhteisöön. Juuri näiden asioiden toteutumisen tukemiseen pitäisi keskittyä ammatillisessa koulutuksessa. Jos nuoruuden yhteisöllisyys otetaan pois, jäljelle jää vain kolkko putki aikuisuuden haasteisiin. Ainakin minulla olisi monet surut ja ilot jäänyt kokematta ilman opiskelukavereitani.

Tuuli Tomperi Kirjoittaja työskentelee opiskelijaharjoittelijana Tukiliiton osallisuus­ tiimissä. Hän on tehnyt selvitystä ammatillisen koulutuksen reformin vaikutuksesta erityistä tukea tarvitseviin opiskelijoihin ja havainnut muun muassa, että lisääntynyt työpaikoilla oppiminen ei ole tar­ peek­si tuettua.

35


TUKIVIESTI NRO 4/2018

TEEMA: TYÖTÄ?

SELKOSIVUT TEKSTI: SANNA SALMELA JA MERJA MÄÄTTÄNEN KUVAT: JOHANNA KOKKOLA, LAURA VESA JA MIKKO KÄKELÄ

OVET AUKI TYÖELÄMÄÄN YK:n vammaissopimuksen mukaan jokaisella on oikeus tehdä työtä ja saada työstään palkkaa.

KEHITYSVA TEEMA:

MMAISTEN

TYÖTÄ?

TUKILIITTO

RY:N LEH

TI NRO 4/2

Työelämässä näiden asioiden pitäisi toteutua nykyistä paremmin: – Työhönvalmentajan tuki kaikille – Osaamisen mukaan joustava työnkuva – Opiskelijoille tukea ja harjoittelupaikkoja – Palkan ja eläkkeen joustava yhteensovittaminen Tässä lehdessä kerrotaan, miten kehitysvammaiset ihmiset ansaitsevat omalla työllään.

20

UNELMIST A TOTTA: KOKKI JO ON HOITA A HO A KORPINEN MMAT

s.06 OM ILLA ANOSUUSK MYY MO UNTA NENLAISTE N IHMISTE N OSA AM ISTA .

s. 32 TEK IJÄTORI AUT TOI HÄNNIS SAG A TÄ LÖY TÄM ÄÄN HAR JOITTE LUPAIK AN.

s. 38 MIK Ä MUUTT VAMMAISP UISI UUDEN ALVELULAI MYÖTÄ? N

Osuuskunta myy osaamista Riku Seppälä on ollut mukana perustamassa Omillaan-osuuskuntaa. Osuuskunta myy työn tai palvelun ja maksaa tekijöille palkan. Työn ostajalle työllistämisen kynnys madaltuu. Omillaan-osuuskunta myy monenlaista osaamista, esimerkiksi media- ja taidetyötä ja siivouspalveluita. Osuuskuntaan kuuluu jo yhdeksän jäsentä. 36

Riku Seppälä.

018


TEEMA: TYÖTÄ?

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Työnvarjostus toi työtä Sanna Kuivalainen on työssä Ilomantsin S-marketissa. Hän hyllyttää tavaroita eli laittaa niitä paikoilleen myymälässä. Sannan avotyötoiminnan ohjaaja auttoi häntä löytämään työpaikan. Sanna Kuivalainen.

Kokki unelma-ammatissa Joona Korpinen halusi jo pienenä tulla kokiksi. Hän opiskeli tavallisessa ammattiopistossa ja sai tarvitsemansa tuen. Tänä vuonna Joona on tehnyt lapsuuden unelmasta totta. Hän tekee työtä Kaukajärven koulun keittiössä.

Joona Korpinen.

Opiskeleminen ei aina ollut helppoa. ”Mutta minulla oli motivaatio kohdillaan”, Joona sanoo.

Tie auki työssäoppimiselle Harjoittelupaikkoja on usein vaikea löytää. Moni kehitysvammainen opiskelija tarvitsee siihen enemmän tukea kuin oppilaitos pystyy antamaan. Tekijätori-hanke auttaa etsimään harjoittelupaikkoja. Se löysi Saga Hänniselle työssäoppimispaikan. Saga Hänninen. 37


TUKIVIESTI NRO 4/2018

Vammaislainsäädännön uudistustyö otti harppauksen eteenpäin, kun hallitus antoi syyskuun lopussa eduskunnalle esityksen uudeksi vammaispalvelulaiksi. Kaivattu uusi laki toisi palvelut nykyistä yhdenvertaisemmin kaikkien vammaisten henkilöiden saataville.

KESTÄÄKÖ KETJU? Teksti Saara Kokko | Kuvitus Mika Aalto-Setälä

Uusi vammaispalvelulaki kietoutuu kuitenkin moneen muuhun uudistukseen, joten läpimenon edessä on vielä mutkia. Suurin uhka on se, että käsittelyaika tällä hallituskaudella loppuu kesken. Tukiviesti kokosi yhteen keskeiset vammaislainsää­ dännön uudistamiseen liittyvät palaset.

38


NRO 4/2018 TUKIVIESTI

MAAKUNTA- JA SOTEUUDISTUS Uudistuksen tarkoituksena on, että vastuu sosiaali- ja terveys­ palveluiden järjestämisestä siirtyy uusille maakunnille 1.1.2021. Tällä hetkellä kunnat, kuntayhtymät ja erityishuoltopiirit vastaavat vammaisten henkilöiden palveluiden järjestämisestä. Kunnat vastaisivat uudistuksen jälkeenkin muun muassa varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta. Uudistuksella lisättäisiin valinnanvapautta, eli ihmisten oikeutta valita haluamansa palveluntarjoaja yksityiseltä tai julkiselta puolelta. Vammainen tai ikääntynyt henkilö voisi saada uudistukseen kuuluvan valinnanvapauslain nojalla henkilökohtaisen budje-

tin, jos hän pystyy itse tai tuettuna suunnittelemaan ja hankkimaan tarvitsemansa palvelut. Budjetin suuruus perustuisi palveluntarpeeseen, joka arvioidaan maakunnan liikelaitoksen kanssa. Valmistelun aikana on herännyt jonkin verran huolta siitä, että henkilökohtainen budjetti rajattaisiin vain sosiaalihuollon palveluihin. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai marraskuussa valmiiksi mietintönsä maakunta- ja sote-uudistuksesta, ja asian käsittely jatkuu perustuslakivaliokunnassa. Eduskunnan on tarkoitus päättää uudistuksesta vielä syyskaudella 2018.

UUSI VAMMAISPALVELULAKI Esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi annettiin eduskunnalle 27. syyskuuta. Uusi laki korvaisi vammaispalvelulain sekä kehitysvammalain ja tulisi voimaan 1.1.2021 yhtä aikaa maakuntaja sotelainsäädännön kanssa. Uuden vammaispalvelulain mukaisten palveluiden rahoitus kytkeytyy maakunta- ja sote-uudistukseen: hallitus on esittänyt verotuksen invalidivähennyksen poistamista osana uudistusta ja verotuen korvaamista suoralla taloudellisella tuella vammaispalvelujen kehittämiseen. Uuden vammaispalvelulain mukaisia palveluita olisivat valmennus ja tuki, henkilökohtainen apu, asumisen tuki, tuki esteettömään asumiseen, lyhytaikainen huolenpito, päiväaikainen toiminta ja liikkumisen tuki. Lisäksi vammaisen henkilön

olisi mahdollista saada harkinnanvaraisesti muita tarvittavia palveluita ja taloudellista tukea, kuten nykyisinkin. Yksi uuden vammaispalvelulain tavoite on, että palvelut olisivat yhdenvertaisesti kaikkien vammaisten ihmisten saatavilla diagnoosista riippumatta. Vammaisella henkilöllä olisi lain mukaisiin palveluihin pääsääntöisesti subjektiivinen oikeus, eli palvelu olisi järjestettävä silloin, kun vammainen henkilö täyttää lain kriteerit palvelun myöntämiselle. Vaikeavammaisuuden käsitteestä luovuttaisiin. Uusi laki on tällä hetkellä perustuslakivaliokunnassa, jossa kuulemiset pidetään todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Uudistukseen liittyy keskeisesti myös se, millaiseen ratkaisuun itsemääräämisoikeutta koskevien säännösten suhteen päädytään.

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUTTA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET Uusi vammaispalvelulaki tarvitsee rinnalleen säännökset itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Tällä hetkellä niistä säädetään kehitysvammalaissa, joka kumoutuisi uudella vammaispalvelulailla. Itsemääräämisoikeutta sekä rajoitustoimenpiteitä koskevat pykälät on tarkoitus tulevaisuudessa sisällyttää asiakas- ja potilaslakiin, joka korvaisi erilliset asiakaslain sekä potilaslain. Lakia sovellettaisiin eri asiakasryhmiin, myös vammaisiin henkilöihin. Asiakas- ja potilaslain uudistus oli tarkoitus toteuttaa tämän hal-

lituskauden aikana, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiedotti 11. lokakuuta, ettei asiakas- ja potilaslaki ehdi eduskunnan käsittelyyn muutoin kuin lastensuojelua koskevin osin. Asiakas- ja potilaslain viivästyminen ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö uusi vammaispalvelulaki voisi edetä eduskunnan käsiteltäväksi. Lakia STM:ssä jatkovalmisteleva tiimi on aloittamassa työtään. Lakiehdotus on tarkoitus antaa eduskunnalle vuonna 2020, ja lain olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta.

39


TUKIVIESTI NRO 4/2018

UUSI LAKI LISÄISI YHDENVERTAISUUTTA Osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen on uuden vammaispalvelulain ydintavoite, joka pohjautuu viime kädessä YK:n yleissopimukseen vammaisten henkilöiden oikeuksista.

K

ehitysvammaisten Tukiliitto on ollut mukana vammaislainsäädännön uudistamistyössä vuosia. Liitto on tyytyväinen siihen, millaisena lakiesitys viimein annettiin eduskunnalle 27. syyskuuta. Uusi laki vahvistaisi kaikkien vammaisten henkilöiden yhdenvertaista oikeutta saada tarvitsemiaan palveluita, kun palveluiden saaminen perustuisi yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen eikä diagnoosiin. Vammaisella henkilöllä olisi pääsääntöisesti subjektiivinen oikeus uuden vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin, jos hän ei vammasta tai sairaudesta aiheutuvan pitkäaikaisen toimintarajoitteen takia suoriutuisi tavanomaisessa elämässä ilman lain takaamia palveluita. Nykyisen soveltamiskäytännön takia niillä henkilöillä, joilla on esimerkiksi autismin kirjoon kuuluva häiriö tai neuropsykiatrinen oireyhtymä, on ollut vaikeuksia saada tarvitsemiaan palveluja kehitysvammalain nojalla. Vammaispalvelulakiin kirjatut subjektiiviset oikeudet ovat puolestaan kuuluneet ainoas-

Uuden lain tavoite on turvata palvelut myös niille, jotka nykyään joutuvat väliinputoajan asemaan.

40

taan vaikeavammaisille henkilöille, minkä vuoksi lievästi kehitysvammainen henkilö on saattanut jäädä vaille kyseisen lain mukaisia palveluita. Uuden lain tavoite on turvata palvelut myös niille, jotka ovat joutuneet väliinputoajien asemaan diagnoosiin tai vamman vaikeusasteeseen liittyvissä rajanvetotilanteissa. Esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi sisältää myös joitakin huolta herättäneitä kohtia. Henkilökohtaiseen apuun sisältyy ensinnäkin yhä voimavararajaus, joka vastaa nykyistä oikeuskäytäntöä. Kriittistä keskustelua on herättänyt myös se, että valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen vaatisi jatkossa valitusluvan myös subjektiivisten oikeuksien osalta. Tämän on arveltu mahdollisesti heikentävän vammaisten henkilöiden oikeusturvaa.

Monia onnistuneita pykäliä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen velvoitteet välittyvät uudesta vammaispalvelulaista ja esimerkiksi seuraavista lain turvaamista palveluista: Valmennus ja tuki on joustava, yksilöllisten tarpeiden mukaan toteutettava palvelu, jota voi saada esimerkiksi sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tarvittavien taitojen harjoitteluun, kommunikaatioon tai elämän muutostilanteisiin. Valmennus ja tuki pitää sisällään myös tuetun päätöksenteon, jolla lisätään vammaisen henkilön mahdollisuuksia tehdä omaa elämäänsä koskevia valintoja. Uuden lain mukaan asumisen tuki tulisi järjestää ensisijaisesti vammaisen henkilön itse valitsemaan kotiin. Lisäksi asumisen tuki määritellään varsin laajasti: se sisältää päivittäisissä toimissa tarvittavan avun ja tuen lisäksi ne palvelut, joita vammainen henkilö tarvitsee hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä osallisuuden, kommunikaation ja perhe-elämän mahdollistamiseksi. Lyhytaikaisella huolenpidolla on uuden lain mukaan tarkoitus vahvistaa vammais­ten henkilöiden osallisuutta sen lisäksi, että palvelulla tuetaan perheiden jaksamista.


NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Lain kohtalo on epävarma Uusi vammaispalvelulaki on tällä hetkellä kytköksissä maakunta- ja sote-uudistukseen sekä itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamiseen. Kokonaisuuden valmistumisella tämän hallituskauden aikana alkaa olla kiire. Käsittelyaika ruuhkautuneessa eduskunnassa uhkaa loppua kesken. ”Olisi todella sääli, jos laki kaatuisi tässä vaiheessa”, Tukiliiton johtava lakimies Sirkka Sivula sanoo. Jos maakunta- ja sote-uudistus ei mene läpi, esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi pitäisi kirjoittaa muotoon, jossa kunnat vastaisivat yhä lain mukaisten palvelujen järjestämisestä.

Uuden vammaispalvelulain säätäminen edellyttää myös sen miettimistä, miten toimitaan uudistuksen voimaantulon yhteydessä kumoutuvan kehitysvammalain itsemääräämisoikeutta ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevien säännösten kanssa. Sosiaali- ja terveysministeriössä (STM) on jo useamman hallituksen aikana valmisteltu asiakas- ja potilaslakia, johon nämä säännökset tulisivat eri asiakasryhmiä koskien. Lakiluonnoksesta ehdittiin pyytää syksyllä lausunnot, mutta ministeriö tiedotti lokakuussa, ettei paketti ennätä nykyisen eduskunnan käsittelyyn. STM:stä kerrotaan, että uuden vammaispalvelulain voimaansaattamiseksi ja tarvittavien itsemääräämisoikeutta koskevien sään-

nösten säilymiseksi on tehty vaihtoehtoisia suunnitelmia. Kehitysvammaisten Tukiliiton näkemyksen mukaan lain eteneminen vielä tällä hallituskaudella olisi tärkeä edistysaskel vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen kannalta.

Lain eteneminen tällä hallituskaudella olisi tärkeä edistysaskel vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumiselle.

VAIKUTTAMISTOIMINNAN PAINAVA TYÖLISTA Syksyllä 2018 Kehitysvammaisten Tukiliitolla on ollut paljon sanottavaa lakiuudistuksista ja palvelurakenteen epäkohdista.

K

annatimme asiakas- ja potilaslakiesitystä, mutta totesimme, että lain toimeenpano vaatii erityisiä toimenpiteitä, koska laki oikeuttaa puuttumaan vahvasti asiakkaan ja potilaan perusoikeuksiin. Korostimme, että lain toimeenpanoon on varattava huomattavasti tavanomaista enemmän resursseja ja aikaa. Pidimme hyvänä sitä, että henkilöstön määrään ja osaamisvaatimuksiin kiinnitettiin selkeästi huomiota ja että työntekijöiden vähäisyys ei saa aiheuttaa rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Edellytimme, että läheisten asemaa laissa parannetaan. Vanhempien ja muiden läheisten tulee voida osallistua perheenjäsentensä tai muiden läheisten elämään myös silloin, kun he ovat täysi-ikäisinä palveluiden piirissä.

Sosiaali- ja terveysministeriö jatkaa asiak­ kaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamista koskevan lainsäädännön valmistelua hallituskauden yli. Lausuntopalautteen perusteella luonnokseen tuli niin paljon muutosesityksiä, että hallitus päätti poistaa sen tämän hallituskauden listalta.

va vain lapsen omien tulojen periminen palveluiden kustannusten kattamiseksi. Perheet päätyvät ratkaisuun äärimmäisen vaikeissa tilanteissa, usein siksi, että vammaispalvelut toimivat puutteellisesti, eivätkä perittävät maksut saa vaikeuttaa perheen tilannetta entisestään.

A

V

siakasmaksut eivät saa tulla palvelujen käytön esteeksi. Lausunnossamme asiakasmaksulakiesityksestä totesimme, että lain tarkoitus on oikeansisältöinen, mutta siinä on vahvemmin näyttävä, että sosiaali- ja terveydenhuollosta perittävien maksujen on oltava kohtuullisia. Palveluasumisessa maksun saa periä vain niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat tavallisesta asumisesta. Vaadimme, että vammaispalveluiden osalta lähtökohtana tulee normaalisuusperiaatteen mukaisesti olla vamman vuoksi tarvittujen palveluiden eli toisten henkilöiden avun ja tuen maksuttomuus. Esitimme, että vähimmäiskäyttövarasääntely on ulotettava vammaispalvelulain perusteella järjestettäviin asumisen tuen palveluihin, ja ehdotimme minimikäyttövaraksi 300 euroa kuukaudessa. Korostimme, että lapsen asuessa muualla kuin lapsuudenkodissa pääsääntönä on olta-

aadimme koulukyytien toteutumista ja lasten turvallisuuden takaamista. Otimme kantaa koulukyytien toimimattomuuteen ja joillain paikoin niiden täydelliseen epäonnistumiseen yhdessä Leijonaemojen, Lastensuojelun Keskusliiton ja Vammaisfoorumin kanssa. Vaadimme vastauksia siihen, miten ongelmat aiotaan ratkaista. Totesimme, että saapumaton tai väärä koulukyyti uhkaa lasten terveyttä ja turvallisuutta: etenkin erityistä tukea

Vaadimme vastauksia siihen, miten taataan lasten turvallisuus ja koulukyytien asianmukainen toteutuminen.

41


TUKIVIESTI NRO 4/2018

... tarvitsevilla

lapsilla eksyminen, arvaamaton käytös ja kyvyttömyys kommunikoida puheella johtaa todellisiin vaaratilanteisiin. Vaadimme, että valvontaviranomaisten on puututtava niiden kuntien toimintaan, jotka eivät ole kyenneet hoitamaan velvoitteitaan.

E

i myytävänä! -kansalaisaloitteen tavoitteen on toteuduttava. Yhdessä muiden kansalaisaloitteen taustajärjestöjen kanssa ilmaisimme huolemme siitä, että aloite raukeaa, ellei sitä käsitellä nykyisellä hallituskaudella. Toinen huolenaihe oli se, että eduskunta ei löydä asiaan ratkaisua ja lakipykälää, joka selkeästi vastuuttaisi toimimaan juridisesti sitovan YK:n vammaissopimuksen mukaan. Pelkkä poliittinen tahto ei riitä ratkaisun aikaansaamiseksi. Ei myytävänä! -kansalaisaloite edellyttää eduskunnalta erityistä huomiota, sillä kyse on kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksista ja heidän äänensä kuulemisesta. Budjettiriihessä hallitus päätti varata 300 000 euroa siihen, että kuntia ohjataan järjestämään ja hankkimaan vammaispalveluja asiakaslähtöisesti. Vammaisjärjestöt lähtevät mukaan vuonna 2019 järjestettävään hankkeeseen siitä näkökulmasta, että näin edistetään vammaisten henkilöiden yksilöllisistä tarpeista lähteviä ja heidän oikeuksiaan kunnioittavia palvelujen järjestämistapoja.

E

duskunnan on voitava hyväksyä vammaispalvelulaki tällä hallituskaudella. Uuden lain toteutuminen olisi iso edistys vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumisen kannalta. Lakiesitys on kytköksissä muun muassa maakunta- ja sote-uudistukseen sekä itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön uudistamiseen. Niiden mahdollinen viivästyminen ei saa vaikuttaa vammaispalvelulain etenemiseen. Uusi laki vahvistaisi kaikkien vammaisten henkilöiden yhdenvertaista oikeutta saada tarvitsemiaan palveluita, kun palveluiden saaminen perustuisi yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen eikä diagnoosiin. Uuden lain tavoite on turvata palvelut myös niille, jotka ovat joutuneet väliinputoajien asemaan diagnoosiin tai vamman vaikeusasteeseen liittyvissä rajanvetotilanteissa. Erityisen onnistuneina pidimme lain takaamia valmennuksen ja tuen, asumisen tuen sekä lyhytaikaisen huolenpidon palveluita. Lain merkityksestä voi lukea laajemmin oheisesta artikkelista Kestääkö ketju?

42

V

aadimme, että Kela jatkaa nykyisiä kuntoutussopimuksia, kunnes tarpeisiin nähden riittävän kattava täydennyshankinta on saatu tehtyä, jotta kenenkään kuntoutus ei tilanteen johdosta keskeydy. Kela muutti keväällä vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluiden kilpailutuksessa painotusta siten, että hintaa painotetaan 80 prosentilla ja laatua 20 prosentilla. Aiemmin laadun ja hinnan suhde oli 50:50. Otimme muiden vammaisjärjestöjen kanssa painotuksen muutoksen tyrmistyneinä vastaan. Muistutimme, että nykyinen sopimuskausi päättyy jo vuodenvaihteessa. Ilmaisimme huolemme siitä, että moni lapsi ja nuori saattaa jäädä vuodenvaihteessa vaille tarvitsemaansa kuntoutusta, jos heidän terapeuttinsa ei ole tullut jo tehdyssä kilpailutuksessa valituksi. Korvaavia terapeutteja ei ole aina mahdollista löytää nopeasti.

Vaadimme, että Kela jatkaa nykyisiä kuntoutussopimuksia, kunnes riittävän kattava täydennyshankinta on tehty. Kenenkään kuntoutus ei saa tilanteen johdosta keskeytyä.

V

aativat erityispalvelut on ymmärrettävä pääosin tukirakenteeksi. Lausuimme erityishuoltopiirien asemaa sosiaali- ja terveydenhuollossa koskevasta selvityshenkilöraportista. Kannatimme raportin näkemyksiä, joiden mukaan palveluiden ja tuen järjestämisen pääpainon on oltava siellä, missä ihmiset jokapäiväistä elämäänsä elävät. Kannatimme sitä, että vaativat erityispalvelut ja erityisosaaminen ovat lähi- ja muita palveluita tukeva rakenne. Palvelut on tuotava ihmisten luokse eikä niitä voi jatkossa järjestää diagnoosien pohjalta vaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Osaamis- ja resurssikeskusten pääpainona on jatkossa oltava laajassa yhteistyössä tehtävä asiakkaan arjen toimintoja tukeva kehittämistyö.  TEKSTI: JUTTA KESKI-KORHONEN

Lainsäädännössä tapahtuu jatkuvasti. Parhaiten pysyt ajan tasalla seuraamalla Tukiliiton sähköisiä välineitä: www.tukiliitto.fi. Tukiliiton uutiskirjeen kautta saat ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi joka viikko: uutiskirje.tukiliitto.fi. Lisätietoa vaikuttamistyöstä: www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/liittona-olemme-enemman/lausunnot-ja-kannanotot tai www.tukiliitto.fi/toiminta/tukiliitto-vaikuttaa.


NRO 4/2018 TUKIVIESTI

edustajat kävivät 16.11. tapaamassa Kelan johtajistoa. Kehitysvammaisten ihmisten läheiset ja liiton työntekijät nostivat esiin kuntoutukseen liittyviä kysymyksiä. Viestimme oli, että Kelan vaativan kuntoutuksen yksilöterapioiden kilpailutus on aiheuttanut paljon huolta perheissä. Tapaamisessa keskusteltiin myös ongelmista kuntoutuksen viemisessä arkeen, esimerkiksi kouluympäristöön. Oman lapsen tai nuoren arki koulussa kannattaakin kuvata hakemuksessa mahdollisimman tarkasti ja pyytää koululta lausunto kuntoutuksen tarpeesta. Kela on ilmoittanut täydennysmenettelystä, joka koskee lasten ja nuorten fysio- ja toimintaterapioiden hankintaa. Tarjouspyyntö julkistetaan joulukuussa ja hankintapäätökset tehdään toukokuussa. Kelan edustajat lupasivat, että heiltä ollaan yhteydessä jokaiseen perheeseen, jossa palveluntuottaja olisi vaihtumassa. Tilanne katsotaan yksilöllisesti asiakkaan etu edellä. Tukiliitto on vaatinut, että Kela jatkaa ny­ kyisiä sopimuksia, kunnes riittävä täyden­nys­ hankinta on saatu tehtyä, jotta kenenkään kuntoutus ei keskeydy. Kelan edustajat vahvistivat, että terapia ei katkea kilpailutuksen johdosta. Saimme lupauksen kutsusta jatkokeskusteluun ja kenttäkuulemiseen vaativan kuntouksen hankinnoista. Veimme terveiset myös laajemmin järjestökentältä. Vammaisfoorumin teettämän kyselyn mukaan kilpailutukset huonontavat vammaisten ihmisten kuntoutusta.

KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITON

ASUMISEN TALKOOT asumisohjelman (Kehas) mukaisesti laitosasumisen pitäisi olla Suomessa ohi vuonna 2020. Tavoitteen toteuttamisessa tarvitaan lisätoimia ja yhteistyötä. Vanhojen laitosrakenteiden tilalle on syntynyt YK:n vammaissopimuksen ja tulevan vammaislainsäädännön tavoitteiden vastaisesti uusia laitosmaisia ryhmäkoteja. Kuitenkin tiedetään, että kehitysvammaiset ihmiset itse haluaisivat samanlaisia koteja kuin muutkin, tarvitsemansa tuen avulla. Kehitysvamma-alan järjestöt, ympäristöministeriö, STM, ARA, Valvira ja THL ovat käynnistäneet Asumisen tekoja -hankkeen, jonka tavoitteena on tukea ja sitouttaa kuntia, maakuntia, asumisen ja palvelujen tuottajia sekä rakennuttajia parempien vaihtoehtojen luomiseen.

Osaamista hankintoihin? EI MYYTÄVÄNÄ! -kansalaisaloite keräsi 72 059 allekirjoittajaa ja meni sen myötä eduskuntaan. Suuri kiitos tästä kuuluu Tukiliiton kenttäväelle, jonka tiedän jalkautuneen eri puolilla maata allekirjoitusten keräämiseen. Kiitos vielä kerran siitä! Kaikkien suomalaisten vammaisjärjestöjen yhteistyönä ja kymmenien tuhansien kannattajien tukemana onnistuimme nostamaan meille kaikille tärkeän asian ennennäkemättömällä tavalla julkiseen keskusteluun ja eduskunnan käsittelyyn. Yli puoluerajojen on eduskunnan saleissa todettu vammaisten ihmisten elämänmittaisten palvelujen kilpailuttamisen toimimattomuus ja sen epäinhimilliset seuraukset. Odotimme eduskunnalta tahtotilaa ratkaisun löytämiseen. Odotamme sitä edelleen ja vaikuttamistyömme jatkuu. Tässäkin Tukiliiton jäsenistö on toiminut luotettavana kana” Hankintaosaamisen vana välittäessämme tietoa kansanedustajille vaalipiireittäin. parantaminen ei poista Peruspalveluministeri kertoi syksyn budperheiden pelkoa, huolta jettiriihen jälkeisessä video-ulostulossaan ja ahdistusta tulevien omasta ratkaisustaan vammaisten ihmisten ahdingon auttamiseksi – 300 000 euroa kilpailutusten suhteen.” koulutuskiertueeseen, jolla lisätään kuntien hankintaosaamista. Eduskunnan suuren salin lähetekeskustelussa kun kovasti korostettiin hankintojen kangertelevan huonon hankintaosaamisen vuoksi.

KOLUMNI

KUNTOUTUKSEN JATKUVUUS VARMISTETTAVA

hankinnoissa mittakaavaltaan yksi taho, josta ei luulisi hankintaosaamista puuttuvan. Tarkoitan Kansaneläkelaitosta. Kuitenkin juuri Kansaneläkelaitos on hankinnoillaan viime aikoina aiheuttanut valtaisaa huolta tuhansissa kehitysvammaisten perheissä. Viime vuoden tulkkauspalveluiden kilpailutuksen seurauksena katkesi lukematon määrä pitkään ja huolella rakennettuja, toimivia tulkkaussuhteita. Tänä syksynä Kelan päätösten asteittainen aalto, alue kerrallaan, suisti perheiden arjen raiteiltaan lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutuksen tulosten tultua julki. Tieto vuosia rakennettujen erityisosaamista vaativien terapioiden katkeamisesta saavutti perheet. Markkinaoikeus langetti tulkkauspalvelujen kilpailuttamisesta Kelalle 5 miljoonan euron uhkasakon – tähän Kela on hakenut valituslupaa. Lääkinnällisen kuntoutuksen suhteen aloitettiin välittömästi uuden hankinnan valmistelu. MAASSAMME LIENEE

KEHITYSVAMMAISTEN

Lisätietoa: Jutta Keski-Korhonen tai www. tukiliitto.fi/toiminta/tukiliitto-vaikuttaa.

jokapäiväinen, välttämätön apu ja tuki, on sellainen kokonaisuus, johon ei voida vastata hankintalain tarkoittamalla hankinnalla. Hankintaosaamisen parantaminen ei siksi poista perheiden pelkoa, huolta ja ahdistusta tulevien kilpailutusten suhteen. Kilpailuttaminen jo käsitteenä sisältää aina riskin avun ja tuen tar­ joajan vaihtumisesta. Pyrkimyksen tulisi näiden perustavaa laatua olevien sosiaalipalvelujen suhteen olla pontevasti päinvastainen. Jatkuvuuden takaaminen, erityisosaamisen varmistaminen ja niiden myötä kehitysvammaisten ja heidän perheidensä perusturvallisuuden ja arjen tasapainon vahvistaminen.

VAMMAISTEN IHMISTEN

Rauhaisaa joulun aikaa teille kaikille!

Jyrki Pinomaa Puheenjohtaja

43


TUKIVIESTI NRO 4/2018

AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA

Kursseja, koulutuksia, tapahtumia 2019 MALIKE MALIKE-TOIMINNAN TAPAHTUMAT

Hakuaika päättynyt, voit tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja.

ULOS TALOSTA, POIS PIHASTA -TOIMINTA­ VÄLINEKOULU­TUKSET

LUMELLA-LOMA

Kaksipäiväinen koulutus avaa uusia mahdollisuuksia vaikeasti vammaisten ihmisten osallistumiseen ja osallisuuden mahdollistamiseen. Koulutus on suunnattu vaikeavammaisten henkilöiden lähi-ihmisille ja eri alojen ammattilaisille. Osallistumismaksu 120 euroa sisältää kurssimateriaalin sekä lounaat ja kahvit. Koulutukseen mahtuu mukaan 14 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Aika: 6.–7.3. Paikka: Tampere Hakuaika päättyy: 8.2. Aika: 8.–9.5. Paikka: Tampere Hakuaika päättyy: 12.4. Aika: 25.–26.9. Paikka: Tampere Hakuaika päättyy: 30.8. Lisätiedot: www.malike.fi (tai www.tukiliitto. fi/malike) > Malikkeen tapahtumat, tai Tanja Tauria, yhteystiedot takakannessa.

TUETUT LOMAT KEVÄTHANGILLE-LOMA Kenelle: vaikeasti vammaiset aikuiset avustajineen Aika: 12.–15.3. Paikka: Kruunupuisto, Punkaharju Lomalle valitaan kuusi vaikeasti vammaista aikuista avustajineen.

44

Kenelle: vaikeasti vammaiset lapset ja heidän perheensä Aika: 25.–30.3. Paikka: Vuokatin urheiluopisto Lomalle valitaan seitsemän vaikeasti vammaista lasta perheineen. Hakuaika päättynyt, voit tiedustella mahdollisia peruutuspaikkoja.

LIIKKEELLE-LOMA Kenelle: vaikeasti vammaiset lapset ja heidän perheensä Aika: 9.–14.6. Paikka: Sport & Spa Hotel Vesileppis, Leppävirta Lomalle valitaan seitsemän vaikeasti vammaista lasta perheineen. Hakuaika päättyy: 9.3. Lomat toteutetaan täysihoidolla. MTLH myöntää lomalle valituille lomatuen. Omavastuu aikuisilta on 20 euroa/vrk sisältäen täysihoidon. Alle 17-vuotiaat lapset lomailevat ilman omavastuuta. Hakeminen: www.mtlh.fi > 2019 Lomatarjonta > Erityislomat > Kehitysvammaisten Tukiliitto / Malike. Lisätiedot: www.malike.fi (tai www.tukiliitto.fi/malike) > Malikkeen tapahtumat, tai Soile Honkala (lapsiperheiden lomat) tai Johanna Sakko (aikuisten loma), yhteystiedot takakannessa.

Tilaa uutiskirje Viikon kooste ajankohtaisuuti­ sista: uutiskirje.tukiliitto.fi/

YHDISTYSTEN JA TUKIPIIRIEN TOIMINTA-AVUSTUS 2019–2020 Toimintarahan hakuaika on vuonna 2019 tammikuussa. Uuden strategian myötä tukea myönnetään ensisijaisesti vammaisten henkilöiden oikeuksiin ja tukeen vaikuttamiseen. Tukea myönnetään myös yhdistystoiminnan kehittämiseen ja vertaistukitapahtumien järjestämiseen. Haettava avustus on suuruudeltaan 500–3000 euroa vuodessa. Tuen saamisen ehtona on edelleen yhteistyö muiden jäsenyhdistysten tai Me Itse ry:n paikallisten ryhmien kanssa. Tukipiireille jaetaan taloudellista tukea 1000 euroa vuosina 2019 ja vuosina 2020. Tätä tukea piirien ei tarvitse erikseen hakea. Lisäksi tukipiirit voivat hakea toimintarahaa kuten muutkin jäsenyhdistykset. Niiden yhdistysten, joille on jo myönnetty toimintarahaa vuodelle 2019/2020 ei tarvitse hakea tukea uudelleen. Toimintarahan jakokriteerit on päivitetty 22.9.2018. Lisätietoa hausta ja kriteereistä www.tukiliitto.fi > Tukiliitto ja yhdistykset > Tuemme yhdistyksiä > Taloudellinen tuki.

APURAHOJA KEHITYSVAMMAISILLE NUORILLE JA AIKUISILLE Apurahojen kevään haku päättyy huhtikuun lopussa. Apurahaa voivat hakea kehitysvammaiset ihmiset, jotka ovat täyttäneet 16 vuotta. Apurahoja voivat hakea yksittäiset ihmiset tai ryhmät. Apuraha tukee osallisuutta. Sitä voi hakea harrastuksiin, koulutuksiin tai tapahtumiin osallistumiseen. Hakulomakkeet ja lisätietoa: www.tukiliitto.fi > Tukiliitto-ja-yhdistykset > Tukiliiton-apurahat.

KILLIN SÄHLY-KERHOLLE TUNNUSTUS Opintokeskus Sivis on myöntänyt henkilökohtaisen stipendin rymättyläläiselle Eija Toivoselle, vapaaehtoiselle kehitysvammaisten sähly-kerhon ohjaajalle. Killin Kehitysvammaisten Tuki ry:n hallitukseen kuuluva Eija on ohjannut 15 vuotta nuorten sählyharkkoja Naantalissa. Eija ohjaa lisäksi miehensä Timon kanssa kesäisin kehitysvammaisten jalkapalloharkkoja. Opintokeskus Sivis on valtakunnallinen aikuisoppilaitos ja järjestöllisen koulutuksen kehittäjä.


AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA

AIKUISILLE MAHTI-SOPEUTUMIS­ VALMENNUS Aika: 7.–10.2. ja 24.–26.5. Paikka: Tulppaanitalo Tampere Sisältö: Kurssi on tarkoitettu sikiöaikana alkoholista vaurioituneille aikuisille eli henkilöillä joilla on FASD. Diagnoosia ei tarvitse olla, pelkkä epäilys riittää. Kurssilla käsitellään FASDin vaikutusta omaan arkeen ja vahvistetaan itsetuntoa. Kurssi on suunnattu myös lähi-ihmisille. Lähi-ihmisten kurssiosuus toteutetaan verkossa. Kurssiin osallistuminen edellyttää lähi-ihmiseltä tietokoneen käyttömahdollisuutta ja internetin peruskäyttötaitoja. Lisätiedot: Minni Haveri, yhteystiedot takakannessa sekä www.tukiliitto.fi/toiminta/mahti

TUETUT LOMAT Tukiliitto järjestää aikuisille lomia yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa. Lomille pääsyn perusteet ovat taloudelliset, sosiaaliset tai terveydelliset. Lomien täysihoitoon sisältyy aamiainen, lounas ja päivällinen sekä lomaohjelma. Välipaloista, matkakuluista ja mahdollisten retkien kustannuksista lomalaiset vastaavat itse. Lomat toteutetaan yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa. Lisätietoa: www.tukiliitto.fi/ aikuiset/tuetut-lomat. MTLH:n hakuohjeet ja hakulomake: www.mtlh.fi. Hyvinvointiloman hakulomake ja hakuohjeet: hyvinvointilomat.fi.

PERHEILLE

VOIMAA VERTAISUUDESTA 2 Kenelle: omatoimiset aikuiset Aika: 26.–31.5. Paikka: Imatran Kylpylä Molempien lomien omavastuuhinta on 120 euroa. Aikuisten lomalle otetaan 12 osanottajaa. Haku päättyy: 25.2.

MINILOMA KAHDESSA OSASSA Kenelle: omatoimiset aikuiset Aika: 19.–22.5. ja 1.–3.9. Paikka: Kuortaneen urheiluopisto Loman omavastuuhinta on 120 euroa. Aikuisten lomalle otetaan 12 osanottajaa. Haku päättyy: 18.2.

TILAUSKOULUTUKSET RYHMILLE Ryhmät voivat tilata selkokielisiä koulutuksia. Tilattavien koulutusten aiheet ovat vaikuttaminen ja hyvinvointi. Koulutukset toteutetaan aina yhteistyönä. Yhteistyökumppaneita voivat olla Tukiliiton yhdistykset sekä alueelliset Me itsen toimintaryhmät. Koulutusten sisällöt suunnitellaan yhdessä tilaajan kanssa.

TULOSSA SYKSYLLÄ 2019 ARJEN HUOLET -KURSSIT Paikka: Tampere ja Sodankylä

KOMMUNIKAATIO­ KOULUTUKSET Paikka: Oulu ja Pieksämäki Kurssien aika ja paikka varmistuu myöhemmin. Seuraa verkkosivujamme.

HYVINVOINTILOMA AIKUISILLE Kenelle: omatoimisille aikuisille Aika: 25.–30.3. Paikka: Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto, Ylöjärvi Loman omavastuuhinta on 90€. Huom! Haku päättyy 25.12.2018.

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Lisätiedot tilauskoulutuksista ja aikuisten kursseista: Minni Haveri, yhteystiedot takakannessa, tai www.tukiliitto.fi/toiminta/ aikuiset.

MAHTI-SOPEUTUMIS­ VALMENNUS Aika: 6.–8.6. ja 12.10. Paikka: Liikuntakeskus Pajulahti Sisältö: Kurssi on suunnattu vaikeasti vammaisten 6–9-vuotiaiden lasten perheille, jotka tarvitsevat tukea kommunikointiin ja vuorovaikutukseen. Kurssilla keskitytään arjen vuorovaikutusja kommunikaatiotilanteiden sujuvuuden edistämiseen. Kurssi tarjoaa ohjattua toimintaa koko perheelle. Osa kurssista toteutuu verkossa. Kurssiin osallistuminen edellyttää tietokoneen käyttömahdollisuutta ja internetin peruskäyttötaitoja. Hakuaika päättyy 22.4.2019 Lisätiedot: Päivi Havas, paivi.havas@tukiliitto.fi, 050 5695 331 sekä www.tukiliitto.fi/toiminta/mahti

VAHVISTU VANHEMPANA -PERHELOMA

teutetaan vuoden 2019 aikana. Lisätietoja: www.tukiliitto.fi/ toiminta/vahvistu-vanhempana tai hankkeen työntekijöiltä Taija Humisto ja Sirpa Mäkinen, yhteystiedot takakannessa.

VOIMAA VERTAISUUDESTA -PERHELOMAT Aika: 10.–15.6. Paikka: Ikaalisten kylpylä Aika: 14.–19.7. Paikka: Vesileppis, Leppävirta Molemmat lomat toteutetaan täysihoidolla, johon sisältyy aamiainen, lounas ja päivällinen sekä lomaohjelma. Välipaloista, matkakuluista ja mahdollisten retkien kustannuksista lomalaiset vastaavat itse. Samanaikaisesti järjestetään harvinaisten vammaryhmien sekä omatoimisten lapsiperheiden lomat.

Aika: 9.–14.6. Paikka: Kylpylähotelli Peurunka, Laukaa Kenelle: Loma on tarkoitettu alle 18-vuotiaiden lasten perheille, joissa vanhempi tarvitsee tukea oppimisessa ja ymmärryksessä.

Kullekin perhelomalle valitaan viisi harvinaissairaan lapsen perhettä ja viisi perhettä, jossa lapsella on muu kehitysvamma. Loman omavastuuosuus on 20 euroa/vrk aikuisilta. Alle 17-vuotiailta ei peritä omavastuuta.

Vahvistu vanhempana -hankeen kautta mukaan pääsee 4–5 per­ hettä. Lomalle tulee mukaan Vahvistu vanhempana -työntekijä. Lisätietoja ja hakuohjeet: Kysy neuvoa hakemiseen Taija Humistolta puhelimella 040 7078990 tai sähköpostilla taija.humisto@ tukiliitto.fi. Haku 9.3. mennessä osoitteesta www.mtlh.fi tai paperisella lomakkeella, jota voit kysyä Taijalta. Muista kirjoittaa lomakkeeseen, että haet Vahvistu vanhempana -lomalle.

Lomat toteutetaan STEA:n tuella ja yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa. Lomalle pääsyn perusteet ovat taloudelliset, sosiaaliset tai ter­veydelliset. Hakuaika on alkanut, haku loppuu aina kolme kuukautta ennen loman alkamista. Loman hakijana voi toimia myös lapsen isovanhempi.

Pysy ajan tasalla TULOSSA

VOIMAA VERTAISUUDESTA 1

Seuraa meitä

Kenelle: omatoimiset aikuiset Aika: 26.–31.5. Paikka: Härmän Kylpylä

Twitterissä: @tukiliitto, ja Instagramissa: tukiliitto

Vahvistu vanhempana -valmennus perheille, joissa vanhempi tarvitsee tukea oppimisessa ja ymmärryksessä. Valmennus to-

tapahtumista, kursseista, koulutuksista ja ajankohtaisista asioista: www.tukiliitto.fi

45


KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUSÄÄTIÖSSÄ TAPAHTUU

HENKILÖKOHTAISEN

KUVA: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/PETTERI KIVIMÄKI

budjetin yksi hyvä puoli on, että se sallii myös tavanomaisista eroavia valintoja. Villen teosta esittelevät itse taiteilija Ville Markkanen (vas.), Villen mentori, taiteilija Kristian Venäläinen sekä työvalmennus Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta.

ITSE TEHDYILLÄ, YKSILÖLLISILLÄ VALINNOILLA KOHTI UNELMIA JYVÄSKYLÄN kaupungin vammaispalve­

luissa on kokeiltu vuodesta 2017 lähtien henkilökohtaista budjetointia kehitysvam­ maisten ihmisten päiväaikaisen toiminnan järjestämisessä. – Mona Lisa, Michelangelo, Donatello, fantasia, tarut, legendat sekä ympärillä oleva luonto ja eläimet, listaa mosaiikkitöitä tekevä taiteilija Ville Markkanen innoittajiaan. Artesaani Ville Markkanen on henkilö­ kohtaisen budjetin mahdollistamana kou­ lutustaan vastaavassa työssä. Hän työsken­ telee yhden päivän viikossa työvalmennus Kätevässä ja kolmena päivänä Taidekeskus Järvilinnassa omalla työhuoneellaan, yhtenä taiteilijayhteisön jäsenenä ja on tyytyväinen. – Taiteellinen työ tuntuu mahtavalta, Ville sanoo.

– Teen töitä tilauksesta ja näyttelyihin. Mosaiikkityöt ovat kuin palapeli. Tykkään haasteellisista töistä, Markkanen toteaa. – Järvilinna on loistava ympäristö oppia uutta ja päästä oman alan yhteisön jäsenek­ si. Ja mikä hienointa, yksi yhteisön taitei­ lijoista, Kristian Venäläinen toimii Villen taiteellisena mentorina ja tukena, Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta, yksi Villen tuki­ henkilöistä kertoo.

Yhdessä suunnitellen Henkilökohtainen budjetti tarjoaa mahdolli­ suuden yksilöllisiin valintoihin. Nyt se on käy­ tössä muutamalla asiakkaalla, ja asiakkaiden määrä kasvaa. – Asiakkaalle ei ole ehkä löytynyt vam­ maispalveluiden monipuolisesta tarjonnasta

sopivaa, mielekästä tai tarpeen mukaista päiväaikaista toimintaa, selvittää johtava sosiaalityöntekijä Emmi Häyrynen. Henkilökohtainen budjetti vahvistaa asiak­ kaan itsemääräämisoikeutta ja vapautta itse tai tuettuna suunnitella, valita ja hankkia hänelle sopivimmat palvelut. Sen kulmakiviä ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet sekä palve­ luiden ja tuen kustannukset. Budjetti pohjau­ tuu asiakkaan palveluntarpeenarvioon. – Palvelusuunnitelmaa laadittaessa asiakas miettii omaa tilannettaan, tuen tarpeita ja sitä, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Kunnioi­ tamme asiakkaan omia valintoja ja itsemää­ räämisoikeutta, johtava sosiaalityöntekijä Häyrynen muistuttaa. TEKSTI: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/TUIJA IJÄS


Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä etsitään uusia keinoja omien vahvuuksien löytymiseen myös työelämässä.

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ ETEENPÄIN – HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN KESKUS KEHITTÄÄ UUSIA TOIMINTATAPOJA Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunta on aloittanut toimintansa osana Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimintaa. Säätiöllä on pitkäaikainen kokemus henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Suomessa. Kehittämis­ työtä on tehty yhteistyössä vammaisten ihmisten, heidän läheistensä ja kuntien kanssa. Ville Markkasen henkilökoh­ tainen budjetti, josta kerrotaan vierei­ sen sivun jutussa, on tästä yksi hyvä esimerkki. Suunnan tavoitteena on kehittää henkilö­kohtaiseen budjetointiin uusia toimintatapoja. Toimintaamme sisältyy yksilöiden henkilökohtaisten budjettien suunnittelun ja hallinnan tuki, palvelu­ muotoilu ja kokeilemalla kehittäminen, koulutus ja konsultaatio, tutkiminen, tiedon tuottaminen ja kerääminen, tiedon jakaminen ja verkostojen raken­ taminen. KIINNOSTUITKO? Lue lisää osoitteessa

www.suunta.fi

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toimintaa on kehitetty Kehitysvammaisten Palvelu­säätiössä jo vuodesta 2013 lähtien. Toiminnan tavoit­ teena on tukea kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään elämän muutosvaiheissa peruskoulun tai ammattiopintojen päättyes­ sä ja nuoren aikuistuessa ja itsenäistyessä. Yhteiskehittäminen on kaiken toiminnan perusta. Yhdessä nuorten, perheiden, kou­ lujen, vammaispalveluiden ja paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa saadaan tarpeet ja toiveet yhdistettyä toimivaksi kokonai­ suudeksi. Näin nuorille voidaan tarjota tulevaisuudessa mahdollisimman hyvät edellytykset itsenäiseen elämään ja tietoa jatko-opinnoista, työllistymisestä ja asumisen vaihtoehdoista.

tilkkutäkiksi, kertoo erityisopettaja ja luo­ vuusterapian asiantuntija Riitta Kotisara Haapaniemen koululta. Pyrimme huomioimaan nuoren omat voimavarat, haaveet ja unelmat. Samalla kannustamme nuoria ja heidän perheitään tulevaisuuden suunnitteluun jo kouluaikana, jotta nivelvaihe sujuisi kaikille osapuolille mahdollisimman pehmeästi, tiivistää Koivurinne. TÄMÄ YHTEISTYÖ on ollut niin intensiivinen ja hieno kokemus, että nyt on tunne siitä, että vielä monia portteja on avaamatta, lisää Kotisara. OLISIKO TEIDÄN ALUEELLANNE TARVETTA YHTEISKEHITTÄMISELLE?

VIITASAARELLA olemme päässeet kokei­

lemaan yhteiskehittämisen mallia nuorten ja heidän perheidensä, Wiita­unionin vammais­ palveluiden, Haapaniemen koulun ja ammat­ tiopisto Specian yhteistyönä. Kehitysvam­ maisten Palvelu­säätiö on toiminut eri tahojen yhteen kokoajana.

Katso lisätietoja ja ota rohkeasti yhteyttä: Lisätietoja www.kvps.fi/kehittaminen/aikui­ suuden-kynnyksella.

KUVA: MERJA SAASTAMOINEN

SUUNTA

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toiminta on viime vuosina löytänyt paikkansa nuorten elämän nivelvaiheiden tukemisessa. Tämä on mahdollista hyvällä yhteistyöllä eri toimijoi­ den kesken, kertoo projektipäällikkö Satu Koivurinne. Roolinamme on vetää toimijat yhteen ja samalla herätellä erityistä tukea tarvitsevia nuoria oman tulevaisuutensa rakentamiseen. TOIMINTA on saanut paljon kiitosta myös

yhteistyötahoilta. Me kudomme palasia nuoren oman elämän tukemiseksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on kokoava voima, joka liittää nämä palaset yhteen värikkääksi

HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ

ELLI JA OTTO

ovat mukana Viitasaaren

toiminnassa.

TEHTÄVÄMME

YHTEYSTIEDOT

Kehitämme ja tuotamme palveluita ja toimintoja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen – yhdessä heidän kanssaan.

Pinninkatu 51, 33100 Tampere puh. 0207 713 500 (vaihde) www.kvps.fi | etunimi.sukunimi@kvps.fi Facebook /palvelusaatio Twitter ja Instagram /kvpsfi


Osallisuus, hyvä elämä ja läheisten luottamus - olemme edelläkävijä omalla toimialallamme Tukena luo kehitysvammaiselle ja erityistä tukea tarvitsevalle ihmiselle yhteistyössä hänen itsensä, omaisten ja kotikunnan kanssa kestävän ja turvallisen palvelusuhteen. Tämä tarkoittaa, että omaiset voivat luottavaisin mielin antaa huolenpitovastuun asiantuntevalle henkilöstöllemme. Hyvän elämän visiomme on laadittu henkilöstön yhteisvoimin. Siksi se on lähellä jokaisen yksikön työtä ja jokainen työntekijä sitoutuu vision edellyttämän palvelutason toteuttamiseen. Niin tänään, huomenna kuin jokaisena vuoden päivänä.

t u k en a asia kasko kem u s

”Yhtä en vaihtaisi: Tukena Citytulppaania!”

Tarja Nevala

Helsinkiläinen Tarja Nevala kiittää lyhytaikaishoitokoti Tukena Citytulppaania asiaksi, jota hän ei tukiverkostossaan vaihtaisi. Hänen mielestään työn ilo ja hyvä tekemisen meininki Citytulppaanissa tuovat mukanaan kaiken muun: välittämisen, huolenpidon, avoimuuden ja luotettavuuden.

Tarja Nevala ja hänen vaikeavammainen poikansa Pekka ovat olleet Citytulppaanin asiakkaina alusta alkaen – yli 10 vuotta! Alkuvuosina Pekka oli Citytulppaanissa Tarjan iltatöiden vuoksi yön tai kaksi viikossa. Kun kokoustarpeet vähenivät, Pekka alkoi viettää hoidossa lakisääteiset omaishoidon vapaan ajat, kolmisen päivää kuukaudessa. Muutaman kerran vuodessa Pekka on Citytulppaanissa hieman pitemmän jakson, viikon verran. - Ajattelen, että Pekalle on tärkeää, ettei hän ole liian riippuvainen minusta vaan tottuu välillä olemaan muualla. Hän käy säännöllisesti myös päivätoimintakeskuksessa. Uskon, että Pekka kyllästyisi, jos hän olisi vain kotona minun kanssani, eikä toisaalta ole järkevää tai turvallista-

a.fi tuken

kaan sulkeutua liian pieniin ympyröihin. Myös itselleni on ihan jaksamisenkin vuoksi tärkeää välillä voida nukkua pidempään ja tehdä omia juttujani, käydä vaikka elokuvissa tai tuttuja tapaamassa. Luottamus on tärkeintä - Citytulppaani on paikkana tosi kiva. Pekka on sopeutunut tänne hyvin ja uskon, että hän viihtyy. Minulle on tärkeää, että lyhytaikaishoitopaikka on aina sama tuttu. Tarjan mielestä työn ilo on Citytulppaanissa läsnä. - Sen kyllä huomaa, suoritetaanko hoitotoimia vai hoidetaanko ihmistä ja ollaan läsnä. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tukena Citytulppaanissa Pekkaa hoidetaan. Luottamus on tärkeää, ja meillä on avoimet keskusteluvälit. Jos minulla on jokin huoli, puhun siitä. Täällä on hyvä tekemisen meininki, ja ihanaa huumoriakin riittää. Citytulppaania en vaihtaisi! Hoidon järjestämisessä on tärkeää, että esimerkiksi reissuun lähtö tai reissusta paluu poikkeuksellisiin aikoihin onnistuvat. - Citytulppaanista voi aina kysyä ja kun ajoissa kysyy, niin useimmiten onnistuu. Tarja toivookin, että ”jatkukoon yhdenmittainen onnellinen arki yhdessä Tukena Citytulppaanin kanssa”.

KVPS Tukena Oy on omaisjärjestötaustainen kehitysvammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa henkilöä ja hänen läheisiään auttavien ja tukevien palveluiden johtava valtakunnallinen tuottaja ja kehittäjä.


ILMOITUKSIA

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

LEHTIMÄEN OPISTO

Lehtimäen opisto on Suomen ainoa erityiskansanopisto, joka on erityistä tukea ja ohjausta tarvitsevien henkilöiden oppilaitos.

Marjatta-koulu 0440 771220 | marjatta-koulu@marjatta-koulu.fi

Työ- ja päivätoiminta:

Mikä on työtoiminnan ja palkkatyön ero?

TUKILIITTO.FI – TUKI JA NEUVOT Mitä meiltä kysytään?

Kehitysvammaisten Tukiliiton lakineuvontaan tulee vuosittain yli tuhat kysymystä. Lakineuvonta on koonnut nettisivuillemme vastauksia: laajan tietopaketin oikeuksista ja palveluista, sekä valmiita valitusmalleja erilaisiin muutoksenhakuihin.

Lehtimäen opistossa järjestetään KELA:n kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja vammaisille lapsille ja nuorille perheineen. Lehtimäen opistolla on sopimus KELA:n kanssa vaikeavammaisten lääkinnällisestä avokuntoutuksesta. Näitä palveluita ovat toimintaterapia, musiikkiterapia, fysioterapia ja sen erityismuotona allasterapia. Opistolla tuotetaan myös neuropsykiatrista valmennusta sekä jalkahoidon palveluita. Ratsastusterapiassa opisto tekee yhteistyötä kahden ulkopuolisen palveluntuottajan kanssa.

Lehtimäen opistolla on opintolinjoja peruskoulun päättäneille erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille opiskelijoille. Uusi opintolinja (TEO) on suunnattu erityisammattioppilaitoksesta valmistuneelle opiskelijalle, joka ei vielä ole löytänyt työpaikkaa, tai aikuiselle, jolla on haaveena päästä tekemään oikeita töitä. Opintolinjojen lisäksi järjestetään lyhytkurssitoimintaa, virikekursseja, opintoseteli- ja asumisvalmennusjaksoja sekä yksilöllisiä jaksoja.

Opistotie 1, 63500 Lehtimäki Toimisto 040 0353 826, info@lehopisto.fi www.lehtimaenopisto.fi

Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista

PERUSKOULUA KORVAAVA ERITYISKOULU OPETUSTA ESILUOKASTA KYMPPIIN

Opisto järjestää pääasiassa vaikeavammaisille henkilöille koulutusta, joka lisää tasa-arvoa ja elämänlaatua, edistää hyvinvointia ja terveyttä sekä ehkäisee yhteiskunnallista ja sosiaalista syrjäytymistä.

49


TUKIVIESTI NRO 4/2018

BOSNIA JA HERTSEGOVINA

SERBIA Suhadoll

MONTE­ NEGRO KOSOVO

Bajraktarin viiden sisaruksen tarina Kosovosta, on kertomus elämän ihmeel­li­sistä käänteistä, BULGARIA tuhosta ja selviytymisestä. Toimittaja tapasi

perheen ensimmäisen kerran keskellä sodan

MAKEDONIA ITALIA

Kun näin Teksti ja teksti Heini Saraste

ALBANIA

tuhoja vuonna 1999. Silloin kukaan ei osannut kuvitella, mitä edessä vielä odottaa.

Bajraktarit

KOSOVO

K

un näin ensimmäisen kerran Bajrak­ tarin perheen Lipjanin kylässä Keski­ Kosovossa vuonna 1999, koko maa oli raunioina. Matkasimme tulkkini Duki Kelmendin kanssa tuhotusta Pristinasta läpi maiseman, jossa talot toinen toisensa jälkeen oli poltettu ja talojen luhistuneet sei­ nät törröttivät maasta kuin mustat jättiläisen hampaat. Tiilimuurien jäännöksiin olivat serbit maalanneet kostonviestejään. Tuona syksynä albaanit palasivat pako­ laisleireiltä koteihinsa, joista oli usein vain seinät jäljellä. Takana oli vuosikymmenen sorto, taistelu serbien kanssa, kylien polt­ tamista ja terroria, joka huipentui NATO:n pommituksiin ja albaanien joukkopakoon ympäröiviin maihin. Tulossa oli kylmä ja luminen talvi. Kamiinoita, märkiä vaatteita, värjöttelyä pakkasessa. Autossa Duki Kelmendi alkoi katsoa pa­ pereitaan epäuskoisena. Olemme menossa tapaamaan perhettä, jonka isä Bajram Baj­ raktari elää kotinsa raunioissa viiden ke­ hitysvammaisen lapsensa kanssa. Perheen ainoa vammaton poika käy hanttitöissä ja perheen äiti on kuollut. Duki, itsekin pakolaisleirit ja sodan ko­ kenut, katselee tietoja järkyttyneenä. Mitä, miten, onko tämä mahdollista?

1999: pako vuorille Perheen isän kohtaaminen nurmikolla koti­ talon raunioilla on poltinmerkitty mieleeni. 50

Fatmir ottaa vieraat vastaan niin kuin aina: iloisena.

Se itse asiassa muutti minut. Kun aurinko paistaa keskeltä taivasta, talojen rikkirevi­ tyt siluetit piirtyvät takanamme, arvokas albaani-isä seisoo lapsiensa ympäröimänä keskellä tuhoa, tyyneyden perikuvana. Miten hän ojentaa meille lasilliset vettä. Miten hän huolimatta sodasta, tuhosta, lap­ sien aiheuttamasta murheesta, huolimatta lähestyvästä talvesta säilyttää arvokkuutensa. Tässä olen, en muuta voi. Isän nimi oli Bajran ja hänen sukunimen­ sä Bajraktari, mikä albaniaksi tarkoittaa suu­ ria juhlapyhiä. Isä kertoo minulle Fadilin, Fatmirin, Nexhmije, Sabrijen ja Faikin tarinan. Saan kuulla, miten serbiterrorin vuosina Fadil, sisarusten villikko, heitti kivellä serbipoliisia ja piti koko perheen jännityksessä.

Erityisesti päätös pitää lapset kotona, poissa pahamaineisesta Stimljen laitokses­ ta, tekee minuun vaikutuksen. Lääkärin painostuksesta isä kerran jo lähti matkalle kohti laitosta. Lapset pääsi­ vät ensimmäistä kertaa kylän ulkopuolelle ja olivat innoissaan, luulivat olevansa huvi­ matkalla. Perillä laitoksen muurien sisällä, virtsanhajussa ja surkeudessa, isä tajuaa, että tänne hän ei lapsiaan jätä. Niin kauan kuin käteni kantavat, pidän heistä huolta, isä kertoo sanoneensa. Saan kuulla paosta vuorille metsän kes­ kelle pommituksen ajaksi. Perhe syö ruokaa, jota albaanisotilaat ovat varastaneet kylistä ja antavat ihmisille. Yönsä perhe nukkuu pen­ saiden alla. Tuolloin, vuonna 1999, ymmärrän koh­ taavani ensimmäistä kertaa elämässäni ää­ rimmäistä köyhyyttä ja samalla äärimmäistä arvokkuutta.

2012: laitos Vuonna 2012 saan ajatuksen, että etsin per­ heen jälleen käsiini. Käy ilmi, että isä Bajram on kuollut, samoin Faik, lapsista nuorin. Sisa­ rusten vammaton veli on muuttanut Saksaan ja huolenpito lapsista on käynyt suvulle ylivoi­ maiseksi. Neljä sisarusta on laitettu Stimljeen. Isän kädet ovat lakanneet kantamasta. Tapaamme Stimljessä laitoksen johtoa, lääkäreitä ja hoitajia. Tunnevyöry tulee, kun sisarukset johdatetaan huoneeseen. He ovat saman näköisiä kuin ennenkin, he ovat iloi­ sia. Jostain syystä aina kun tapaan heidät, he ovat iloisia.


NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Niin kauan kuin käteni kantavat, pidän heistä huolta, sanoi isä Bajram Bajraktari vuonna 1999. Sen hän myös teki.

Myös Stimlje käy läpi hidasta muutosta, aikaisemmin psykiatriset potilaat ja kehitys­ vammaiset ihmiset olivat hujan hajan, nyt kaksi laitosta on erotettu aidalla toisistaan. Vuonna 2012 suljettujen porttien takana asuu 58 kehitysvammaista ihmistä, kun aiemmin heitä oli 500. Lääkehoito on massiivista, asukkaat lää­ kitään ”tukkoon”. Talojen ovet avautuvat sotkuiselle pihalle, mutta pihaa ympäröivät muurit ovat lukoilla kiinni ja portilla on vahti vahtikopissaan.

2018: ryhmäkoti Viime keväänä saan välikäsien kautta kuulla, että sisarukset on siirretty Stimljestä ryh­ mäkotiin Suhadollin kylään Luigi Gukagvi -kadulle. Siis sinne. Sovin matkan yhteyteen tapaamisen ryhmäkodissa. Johtaja Arjeta Thagi Stubla ottaa mei­ dät vastaan ystävällisesti. Hän vie meidät suurehkoon omakotitaloon, jonka sohvalla odottavat Fadil, Fatmir, Nexhmije, Sabrije. Jälleen he nauravat ja hymyilevät. ”Mammy äiti, pesetkö minut illalla”, ky­ see Nexhmije, ja takertuu Anjan, matkaka­ verini käteen.

Arjeta piti huolta sisaruksista jo Stiml­ jessä. Nyt ryhmäkoti on hänen vastuullaan. Hän kertoo, että aivan alussa muuton jäl­ keen sisarukset olivat jopa rauhattomampia kuin alkuvuosina Stimljessä. ”Nyt kaikki sujuu paljon paremmin. Meil­ lä on ihme kyllä rahaa tarpeeksi, sillä ryhmä­ kotien budjetti on hyvä”, Arjeta kertoo. ”Teemme myös retkiä ja pidämme haus­ kaa. Olemme vierailleet sisarusten vanhassa kylässä. Heidän kotinsa on rakennettu uudel­ leen, mutta nyt se on vieraan omistuksessa. Kävimme ravintolassa kylän keskustassa, jon­ ne kyläläiset saapuivat sisaruksia tapaamaan.” Arjeta on tuonut ryhmäkotiin omat pie­ net lapsensa. Kun hän teki matkan Ruotsiin, sisarukset soittivat hänelle ja pyysivät palaa­ maan pian.

Älä koskaan luovu toivosta En voi tietää ovatko sisarukset onnellisia, mut­ ta ainakin heidän elämänsä on mennyt hyvään suuntaan. He ovat hengissä ja he nauravat. Vierailemme sisarusten huoneessa. Huo­ neet ovat siistejä, verhot ovat kirkkaat ja laka­ nat puhtaat, mutta yhtään ainutta yksityistä tavaraa ei näe missään. Miksi, mistä se johtuu?

Bajraktarin neljä sisarusta Fadil (vas.), Fat­ mir, Nexhmije ja Sabrije asuvat nyt ryhmä­ kodissa. Johtaja Arjeta Thagi Stubla (takana oik.) sanoo, että alussa oli vaikeaa, mutta elämään on löytynyt tasapaino.

Kuulen myös, että sisaruksille annetaan ”terapiaa”, eli heille syötetään vahvoja lääk­ keitä, vaikka he eivät todellakaan niitä tar­ vitsisi. Lääkehoito on muodissa Kosovossa. Eniten jää askarruttamaan Arjetan lause: ”I am rich, I don t have to be here.” Olen ri­ kas, minun ei tarvitsisi olla täällä. Rikas ei tule työpaikalleen siksi, että hän tarvitsisi rahaa, vaan siksi, että kokee työnsä tarpeelliseksi. Vaikea tietää, mikä on koko totuus. Joka tapauksessa, jos 20 vuotta sitten minulle olisi kerrottu, että Bajraktarin sisarukset ate­ rioivat ravintolassa sypressien katveessa ja että he nukkuvat puhtaissa lakanoissa ja että he nauravat paljon, minun olisi ollut vaikea uskoa sitä. Eli älä koskaan tee johtopäätöksiä kovin nopeasti: asiat voivat olla myös tulevaisuu­ dessa paremmin. 51


ANNA TÄNÄ JOULUNA JOULULAHJA YHDENVERTAISUUDEN PUOLESTA

Hilma ja hänen perheensä löysivät Kehitysvammaisten Tukiliiton perhetapaamisessa iloa, vertaistukea ja työkaluja arkeen. Lahjoittamalla voit auttaa meitä tukemaan kehitysvammaisia ihmisiä ja heidän läheisiään, ja puolustamaan heidän oikeuksiaan. Järjestämme koulutusta, kursseja, tapaamisia ja sopeutumisvalmennusta. Annamme palveluita ja oikeuksia koskevaa tietoa, tukea, neuvoja ja ohjausta. Vaikutamme lainsäädäntöön, palveluihin ja asenteisiin, jotta kehitysvammaisten ihmisten yhdenvertaisuus ja aito osallisuus toteutuisivat kaikilla elämänalueilla, kaikissa elämänvaiheissa.

Kiitos, kun autat.

Lahjoita MobilePay -mobiilimaksuna lyhytnumeroon 50270 Lahjoita tekstiviestillä 20 euroa lähettämällä tekstiviesti KOHTAAMUT20 numeroon 16499. 10 euroa lähettämällä tekstiviesti KOHTAAMUT numeroon 16499. Lahjoita tilisiirtona: Nordea IBAN FI49 1146 3007 2069 12 Yhdenvertaisuus ei ole maailmassa valmiina, se vaatii tekoja. Kehitysvammaisten Tukiliitto rakentaa kaikkien yhteistä maailmaa, jossa jokainen kuuluu joukkoon.

Kehitysvammaisten Tukiliitto Risto Burman, toiminnanjohtaja / Katja Korpela, varainhankinnan koordinaattori Lisätietoa: www.tukiliitto.fi/lahjoita Poliisihallituksen rahankeräyslupa nro RA/2017/204 on myönnetty 24.2.2017. Rahankeräyslupa voimassa 1.4.2017 – 31.3.2019 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kerätyt varat käytetään kuluvan vuoden tai seuraavan vuoden aikana kyseessä olevaan lahjoituskohteeseen.


TUKIVIESTI NRO 4/2018

LYHYESTI

LYHYESTI

VIDEOJOULUKALENTERISSA vaikeasti vammaiset lapset näyttävät, mitä mukaan pääseminen merkitsee

nen ja itse tekeminen.

lapsen oikeuksien sopimuksen takaamasta oikeudesta. Videokalenterin avulla Tukiliiton Malike-toiminta haluaa kiinnittää huomion siihen, että liian moni vammainen lapsi Suomessa jää vaille tarvitsemaansa tukea. YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja YK:n vammaissopimus takaavat lapsen oikeudet täysimääräisesti myös vammaisille lapsille. Tämä ei toteudu Suomessa vuonna 2018. Kehitysvammaisten Tukiliitto vaatii asiaan muutosta.

EEMELILLÄ on 27 diagnoosia. Hän ei pysty liikkumaan ja puhumaan niin kuin muut 7-vuotiaat. Oikeanlaisilla toimintavälineillä ja toisen ihmisen tuella hän liikkuu, leikkii, oppii ja ilmaisee itseään. Hän pystyy vaikuttamaan siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänen oikeutensa toteutuvat. Eemelin päivä oli ensimmäinen luukku Malike-toiminnan videojoulukalenterissa. Jokainen noin minuutin mittainen video sukeltaa yhden vaikeasti vammaisen lapsen päivään ja samalla muistuttaa jostain

VAMMAISET LAPSET eivät pysty osallistumaan yhdenvertaisesti kaikkien lasten yhteisiin juttuihin – harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintaan. Vammaisia lapsia ei palvelujärjestelmässämme kuulla heitä itseään koskevissa asioissa, eikä heidän näkemyksiään huomioida riittävästi. He eivät saa tarvitsemaansa tukea mielipiteen muodostamiseen ja ilmaisemiseen. Vammaisten lasten perheet joutuvat taistelemaan jopa lain takaamista palveluista. Kun perheet jäävät ilman tarvitsemaansa

Malike-toiminnan joulukalenteri antaa pääroolin Eemelille ja 23 muulle lapselle, jotka jäävät liian usein näkymättömiksi. Videoiden kautta lapset saavat mahdollisuuden itse kertoa, mitä merkitsee osallistuminen, mukaan pääsemi-

tukea, vanhemmat uupuvat, eivätkä pysty tukemaan lapsensa kehitystä. Ilman tukea vammainen nuori ei voi itsenäistyä. Omille siiville nouseminen edellyttää yksilöllisen tarpeen mukaisia palveluita, kuten henkilökohtaista apua sekä riittäviä kuntoutus-, tulkkaus- ja kuljetuspalveluita. Ilman tietoa siitä, mikä on mahdollista, ei voi kasvaa omaan täyteen mittaansa. Käsitys maailmasta ja omasta itsestä syntyy vain kokemuksen ja osallistumisen kautta. Omat voimavaransa löytänyt lapsi voi kasvaa aikuiseksi, joka vaikuttaa omaan elämäänsä ja kaikkien yhteiseen yhteiskuntaan. Mahdollisuus osallistua on syrjinnän tehokkain vastalääke. Tukiviestin ilmestyessä joulukalenteri on jo puolivälissä, mutta videot eivät koskaan vanhene. Katso videot ja levitä sanaa. – Facebook: www.facebook.com/maliketoiminta ja www.facebook.com/Tukiliitto. – Twitter: @maliketoiminta @tukiliitto – Youtube: www.youtube.com/user/Tukiliitto , soittolista Malike-toiminta. – Seuraa joulukuussa tunnisteita #lapsenoikeudet #osallisuus – Videot on kuvannut Riina Rinne.

53


LYHYESTI

Maaseudun Tulevaisuus 4.11.

”Oppisopimuskoulutus voisi olla ratkaisu sitkeään nuorisotyöttömyyteen ja syrjäytymisen ongelmaan. Menetelmä on todettu hyväksi väyläksi työelämään – myös vammaisille ja muille vaikeasti työllistyville ryhmille.” Helsingin Sanomat 29.10., Marja Irjalan ja Kari Viinisalon Vieraskynä-kirjoitus.

Tavallisen päiväkodin ja koulun käyminen on vaikuttanut hyvällä tavalla Sagaan, sanoo isä Mika Hänninen. Mitä tyttären itsenäistyminen on vaatinut vanhemmilta? Kärsivällisyyttä ja byrokratiaa ainakin, toteaa Mika. Saga on kuten muutkin ikäisensä, roikkuu sosiaalisessa mediassa ja liikkuu omatoimisesti harrastuksiin sekä ystävien luokse. YLE Akuutti 28.10.

Islannissa syntyy hyvin harvoin vauvoja, joilla on Downin syndrooma. Äitejä kehotetaan aktiivisesti testeihin ja aborttiprosentti on lähellä sataa. Down-tyttären äiti Thordis Ingadottirin sanoo, että korkeat aborttiluvut eivät heijastu syntyneiden lasten kohteluun. ”Tilanne on hämmentävä, sillä oma kokemukseni on, että tyt­tä­reni on otettu todella hienosti vastaan. Hänellä on hyvä koulu ja hän saa tarvitsemansa tuen.” YLE Akuutti 28.10.

”Onko se kuollut? Ei poikani, ei hän ole kuollut. Hän ei vaan saa auttaa sinua enää, koska kaupungin virkamiehet ovat listanneet uuden palveluntuottajan paremmaksi.” Lapin Kansa 21.10. Kirjoittaja Taimi Tolvanen on Tukiliiton liittohallituksen jäsen ja kahden lapsen äiti, jonka on kovin vaikea vastata poikansa kysymyksiin. Miksi entinen avustaja ei tule enää?

54

PERHEET KAIPAAVAT NÄHDYKSI JA KUULLUKSI TULEMISTA Erityislasten vanhemmille suunnattu kysely kertoo, että vanhempien jaksaminen on koetuksella ja arki päivittäistä taistelua.

P

ähkinänsärkijät-verkosto on kartoit­ tanut yhdessä perheiden tilanteita tuen ja palveluiden parantamiseksi. Kyselyyn vastasi 324 erityislapsen vanhempaa, joista valtaosa on äitejä. Avoimissa vastauksissa he kertoivat ajatuksistaan ja kokemuksistaan laajasti. Suuri vastaajajoukko kertoo, että aihe on ajankohtainen ja tärkeä. Juuri ilmestyneen raportin tarkoitus on antaa erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille ääni. Taustalla on järjestötoimijoiden huoli erityislapsiperheiden jaksamisesta.

Raskas, rakas arki Erityislapsen vanhemmuus herättää usein ristiriitaisia tunteita. Samalla kun vanhempi kokee suurta rakkautta, iloa ja ylpeyttä sekä lapsestaan että omasta itsestään, rinnalla risteilee myös negatiivisia tunteita. Lapsi tuo myös mukanaan huolta ja menettämisen pelkoa. Lähes puolet vastaajista, kuvasi arkensa kuormittavuutta numerolla 4, asteikolla 1–5. ”Sitä vain pakottaa itsensä jaksamaan, kun muutakaan ei voi”. Tästä saattaa seurata myöhempi romahtaminen ja psyykkinen tai fyysinen oireilu. Erittäin kuormittavaksi (5) arkensa kokevista vastaajista enemmistö on yhden vanhemman perheessä olevia. Kaksi kolmesta kokee, että erityislapsen vanhemmuus vaikuttaa myös vanhempien keskinäiseen vuorovaikutukseen, tunneyhteyteen ja seksuaalisuuteen. Kun arki on raskasta, puolisoa ei jaksa huomioida. Vastauksista nousee esiin myös se, että apua on hyvin hankala saada ja löytää.

lapsia. Siivoaisi ja tekisi ruokaa. Päästäisi vanhemmat pieneen irtiottoon. Auttaisi uuvuttavassa byrokratiaviidakossa ja ajaisi lapsen etua. Vanhemmat toivovat lapselleen mahdollisuutta avustajaan ja kuntoutukseen. He toivovat säännöllistä vapaa-ajan toimintaa, jonka avulla lapsi voi hyvin ja osallistuu. He toivovat selkeyttä palvelujärjestelmään, jotta siinä olisi helpompi luovia ja siihen voisi luottaa. Lisäksi he toivovat taloudellista tukea ja etätyömahdollisuutta. Toiveiden konkreettisuus kuvastaa väsymystä arjessa. Selviytyminen päivästä toiseen edellyttää jatkuvaa valppautta, asioista perillä olemista sekä sellaista toime­liaisuutta, josta kuka tahansa kaipaa välillä lepoa. Kyselyn yksi tarkoitus on hälventää ennakkoluuloja tekemällä asioita näkyväksi. Vain siten voimme auttaa vanhempia avun ja tuen piiriin. Siten voimme saada muutosta aikaan ja vanhempien taakkaa helpotettua. Parisuhde, vanhemmuus ja ero erityistä tukea tarvitsevan lapsen perheissä: Raportti erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhemmille suunnatusta kyselystä (2018). Löydät raportin kokonaisuudessaan Ensi- ja turvakotien liiton sivuilta: ensijaturvakotienliitto.fi/wp-content/uploads/2018/10/Parisuhde-vanhemmus-ja-ero-raportti-2018-Pähkinänsärkijät.pdf?x52679. Pähkinänsärkijät-verkostoon kuuluu Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Ensi- ja turvakotien liitto, Setlementti Tampere, Leijonaemot ry, Parisuhdekeskus Kataja, Tampereen evankelisluterilainen seurakunta ja Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

KUVA LAURA VESA

Kalle Salmela, 13, haaveilee pääse­ vänsä jonain päivänä töihin ja ostavansa ison Scanian rekan. Pojan äiti Elina Leiponen sanoo, että Kallen työllistyminen on hänenkin toiveissaan. [...] Työkyvystä huolimatta harva Suomessa asuva kehitysvammainen tekee töitä, vielä harvempi saa palkkaa. Tukiliiton toiminnanjohtajan Risto Burmanin mukaan suuri rakenteellinen syy on avotyön vahva asema Suomessa.

SANOTTUA

TUKIVIESTI NRO 4/2018

Apua tarvitaan Lähipiiriltä ja palvelujärjestelmältä vastaajat toivovat tietoa ja vertaistukea sekä konkreettista apua arjessa selviytymiseen. He toivovat, että joku tulisi, uskaltaisi kohdata lapsen ja hyväksyisi hänet sellaisena kuin hän on. Olisi läsnä ja auttaisi hoitamaan

Erityislapsi tuo perheeseen rakkautta ja iloa, mutta myös huolta, selviytymistaistelua ja menettämisen pelkoa.


KYSY. LAKIMIES VASTAA

NRO 4/2018 TUKIVIESTI

Onko kehitysvammaisten henkilöiden avotyötoiminta laillista? henkilöiden työtoimintaa, jossa työtoiminnan asiakas sijoitetaan työskentelemään ta­ vallisella työpaikalla, kutsutaan avotyöksi tai avotyötoi­ minnaksi. Avotyöstä ei solmita työsopimusta, eikä sitä siten tehdä työsuhteessa, vaan huoltosuhteessa: avotyötä tekevä henkilö on työpaikalla sosiaalihuollon palvelun asiakkaana, ei työntekijänä. Avotyöstä sopi­ vat keskenään palvelun järjestäjänä toimiva kunta tai kuntayhtymä sekä organisaatio, jolle avotyötä tehdään. Kehitysvammainen asiakas ei saa avotyöstä palkkaa, vaan sosiaalitoimi voi maksaa hänelle verottomana avus­ tuksena työosuusrahaa korkeintaan 12 euroa/päivä. Kun henkilö ei ole työsuhteessa työnantajaan, hän ei saa muu­ takaan työsuhteeseen perustuvaa turvaa tai oikeuksia, kuten irtisanomissuojaa tai vuosilomaa. Koska kyseessä on sosiaalihuollon palvelu, avotyöstä voi kieltäytyä. KEHITYSVAMMAISTEN

liittyy käytännöllisiä ja juridisia ongelmia. Sen lisäksi, että avotyöntekijällä on heikko asema, avotyötä teettävä organisaatio, esimerkiksi yksityinen yritys, voi saada palkatonta työtä teettämällä perusteetonta etua Lisätietoa: markkinoilla. Eri osapuol­ – Kehitysvamma-alan ten vastuut ja velvollisuudet verkkopalvelu Verneri: eivät ole avotyön osalta sel­ verneri.net/yleis/tyo-ja-paivaviä. Kuka esimerkiksi ohjaa toiminnan-ja-tyohonvalmennukavotyötä tekevää asiakasta ja sen-lainsaadanto millä perusteella? Entä kuka – Tukiliiton nettisivut: on vastuussa, jos asiakas avo­ www.tukiliitto.fi/tavoitteet/ työtä tehdessään aiheuttaa tyosta-palkkaa vahinkoa? Avotyö johtaa hyvin harvoin palkkatyöhön. Siitä on tullut käytännössä pikem­ minkin este tai ainakin hidaste sille, että kehitysvam­ maiset henkilöt työllistyisivät paremmin palkkatöihin. Harvat yritykset tai toimijat haluavat maksaa työstä, jonka ne ovat tottuneet saamaan ilmaiseksi tai hyvin halvalla. Avotyötä voidaan pitää YK:n vammaissopimuksen vastaisena. Juridisesta näkökulmasta avotyötoiminta on ongelmallista myös siksi, että avotyö voi joissain tilanteissa täyttää työsopimuslain mukaiset työsuhteen tunnusmerkit, kuten OTT Jaana Paanetoja totesi väi­ töskirjassaan Työsuhteista työtä vai työ­ AVOTYÖTOIMINTAAN

toimintaa? (2013). Tällöin tilanteeseen tulisi soveltaa työsuhdetta koskevaa lainsäädäntöä ja asiakkaalla tulisi olla työntekijän oikeudet. Suomessa tuomioistuimet eivät ole käsitelleet asiaa, mutta EU-tuomioistuimen ratkaisussa ranskalaisen työtoimintakeskuksen asiakas on katsottu EU:n työ­ aikadirektiivissä tarkoitetuksi työntekijäksi ja oikeu­ tetuksi palkalliseen vuosilomaan. Samankaltaiseen lopputulokseen saatettaisiin päätyä tuotannollisen työtoiminnan asiakkaan osalta suomalaisessakin tuo­ mioistuimessa. Tämä tekee tällaisesta työtoiminnasta oikeudellisesti epävarman ja riskialttiin palvelun. käsiteltävänä olevaan uuteen vammais­ palvelulakiin, jonka on tarkoitus vuonna 2021 korvata nykyiset kehitysvammalaki ja vammaispalvelulaki, ei ehdoteta säännöstä vammaisten henkilöiden työtoi­ minnasta. Siellä säädettäisiin vain vaikeimmin vammai­ sille henkilöille tarkoitetusta päivätoiminnasta. Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lain­ säädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioinut TEOS-työryhmä ehdotti loppuraportissaan vuonna 2014 uutta sosiaalihuollon erityislakia heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden sosiaalises­ ta kuntoutuksesta. Työryhmän ehdotuksen mukaan kehitysvammaisten asiakkaiden avotyötoiminta yksityisissä yrityksissä olisi mahdollista enää määräaikaisena palkkatyöllistymi­ seen tähtäävänä palveluna. Nyt olisikin tärkeää, että TEOS-ehdotus etenisi konkreettiseksi laiksi. Muuten työtoiminnan ja avotyön juridinen perusta muuttuu ke­ hitysvammalain kumoutuessa entistä epäselvemmäksi. Myös kehitysvammaisten henkilöiden palkkatyön tekemisen tueksi yleensä tarvitsemasta työhönvalmen­ nuspalvelusta on syytä säätää uudessa erityislaissa. Tarvittaessa työhönvalmennusta tulee kuitenkin olla vammaisen henkilön saatavilla myös osana uuteen vammaispalvelulakiin ehdotettua valmennuksen ja tuen palvelua. Tällä hetkellä työhönvalmennusta voi saada kehitysvammalain perusteella yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Asiakas voi vaatia sitä tukemaan hänen pääsyään avotyöstä tai muusta työtoiminnasta työsuhteiseen palkkatyöhön. Tähän ja muihin työelämäasioihin liit­ tyvää ohjausta ja neuvontaa saa osoitteesta tyollisyys@ tukiliitto.fi. EDUSKUNNAN

Tanja Salisma

Kari Vuorenpää

Tukiliiton lakimies

Työelämän asiantuntija, Tukiliiton osallisuustiimi

Tällä palstalla Tukiliiton lakimies vastaa ajankohtaisiin kysymyksiin.

55


Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Osoite: Pinninkatu 51, 33100 Tampere Puhelin: 0207 718 200 Kotisivu: www.tukiliitto.fi Sähköpostit: etunimi.sukunimi@tukiliitto.fi

Kansalaistoiminta Jäsensihteeri Sinikka Niemi ja Sanna Tikkanen 040 483 9362 jasenpalvelu@tukiliitto.fi Suunnittelija Soilikki Alanne 040 483 9318 Kansalaistoiminnan päällikkö Lea Vaitti 050 528 8386 Erikoissuunnittelija, MAHTI-sopeutumisvalmennus Päivi Havas 050 569 5331 Suunnittelija, MAHTI-sopeutumisvalmennus Minni Haveri 040 184 1240 Suunnittelija ts., perhetyö Johanna Kaario 040 526 8272 (Tanja Laatikainen perhevapaalla) Suunnittelija (osa-aik.), perhetyö ja Erityinen sisaruus -hanke Taina Koivunen-Kutila 040 4858 665 Suunnittelija, harvinaiset kehitysvammaryhmät Pia Henttonen 050 302 9608 Koulutussuunnittelija, aikuistyö Veijo Nikkanen 050 464 6006 Koulutussuunnittelija, aikuistyö, Aarne ja Aune -hanke Anne Vuorenpää 040 641 8025 Best Buddies -kaveritoiminta Koordinaattori Pia Björkman 050 528 8381

Vaihde avoinna arkipäivisin klo 8.30–15.30. Löydät Tukiliiton myös Facebookista, Twitteristä, Instagramista ja Youtubesta.

Suunnittelija Miisa Sankila Jyväskylän seutu 040 679 0529

Projektipäällikkö (Aarne ja Aune -hanke) Jonna Suhonen 040 650 7929

Aluevastaava (osa-aik.) Minttu Karppinen Tampereen seutu 040 6691 909

Projektisuunnittelija Wilma Karikko 040 6743 631

Aluekoordinaattorit Johtava aluekoordinaattori Ritva Still Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi Toimipiste Oulussa 050 569 5360 Aluekoordinaattori Salla Pyykkönen Pohojalaaset -99, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Etelä-Häme Toimipiste Hämeenlinnassa 050 528 8392 Aluekoordinaattori Pirkko Sassi Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta Toimipiste Helsingissä 050 528 8385 Aluekoordinaattori Sari Pohjolainen Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Kymi Toimipiste Kuopiossa 050 528 8394 Toimipisteiden tarkat osoitteet www.tukiliitto.fi > Yhteystiedot Kehittämistoiminta Kehittämistoiminnan esimies Sirpa Mäkinen 040 6819 666 Projektipäällikkö (Vahvistu vanhempana -hanke) Taija Humisto 040 707 8990 Projektipäällikkö (Verkkoauttamisen hanke Tuleva) Riikka Manninen 040 6374 968

Vaikuttamistoiminta Lakineuvontaa sähköpostitse lakineuvonta@tukiliitto.fi Lakimies Tanja Salisma 050 316 0663 Puhelinaika ma klo 10–14 Lakineuvoja Maritta Ekmark Puhelinaika ma, ti, to klo 10–14 050 500 3311 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen (ei lakineuvontaa) 050 377 5040 Johtava lakimies Sirkka Sivula (ei lakineuvontaa) 050 538 0548 Osallisuustiimi Työelämän asiantuntija Mari Hakola 040 167 6990 Työelämän asiantuntija Kari Vuorenpää 050 329 6170 Suunnittelija, osallisuuden edistäminen Pia Mölsä 050 465 6283 Malike Malike-keskus Sumeliuksenkatu 18 b 3. krs 33100 Tampere 040 483 9327 Palveluneuvoja Päivi Ojanen 050 587 0084

Malike-toiminnan esimies Susanna Tero 050 556 1273 Verkostokoordinaattori Tanja Tauria 050 376 4980 Suunnittelija, aikuistoiminta Johanna Sakko 040 180 1883 Suunnittelija Perhetoiminta Soile Honkala 050 313 9848 Toimintavälineohjaaja Kari Mäkinen 040 167 8555 Toimintavälineneuvoja Antti Tulasalo 050 917 7471

Yleisjohto Toiminnanjohtaja Risto Burman 050 556 9900 Viestintäpäällikkö Merja Määttänen 040 653 1159 Tiedottaja Jaana Teräväinen 050 465 6282 Suunnittelija Sanna Salmela 040 672 0476 Varainhankinnan koordinaattori Katja Korpela 040 1985144 Siivous ja toimitalon palvelut Toimitilapalvelujen vastaava Tiina Hänninen 040 483 9159 Toimistotyöntekijä Silja Tuomarla 040 483 9239 Toimitilahuoltajat Jaakko Lehtonen Teemu Savolainen Lasse Purmonen

Uudistunut verkkosivusto www.tukiliitto.fi on julkaistu marraskuussa 2017. Vanha osoite www.kvtl.fi ohjautuu uudelle sivustolle. Uuteen osoitteeseen ohjautuvat myös vanhat erillissivustot, www.malike.fi, www.perheily.fi ja www.meitse.fi. Myös www.ystavankauppa.fi on siirtynyt uuden sivuston Kauppaan.

Samassa yhteydessä muuttuivat Tukiliiton sähköpostiosoitteet. Entiset etunimi.sukunimi@kvtl.fi ovat muuttuneet muotoon etunimi.sukunimi@ tukiliitto.fi. Myös sähköpostin siirto toimii yli siirtymävaiheen. Kannattaa kuitenkin ottaa mahdollisimman pian uudet osoitteet käyttöön.


KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUSÄÄTIÖSSÄ TAPAHTUU

HENKILÖKOHTAISEN

KUVA: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/PETTERI KIVIMÄKI

budjetin yksi hyvä puoli on, että se sallii myös tavanomaisista eroavia valintoja. Villen teosta esittelevät itse taiteilija Ville Markkanen (vas.), Villen mentori, taiteilija Kristian Venäläinen sekä työvalmennus Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta.

ITSE TEHDYILLÄ, YKSILÖLLISILLÄ VALINNOILLA KOHTI UNELMIA JYVÄSKYLÄN kaupungin vammaispalve­

luissa on kokeiltu vuodesta 2017 lähtien henkilökohtaista budjetointia kehitysvam­ maisten ihmisten päiväaikaisen toiminnan järjestämisessä. – Mona Lisa, Michelangelo, Donatello, fantasia, tarut, legendat sekä ympärillä oleva luonto ja eläimet, listaa mosaiikkitöitä tekevä taiteilija Ville Markkanen innoittajiaan. Artesaani Ville Markkanen on henkilö­ kohtaisen budjetin mahdollistamana kou­ lutustaan vastaavassa työssä. Hän työsken­ telee yhden päivän viikossa työvalmennus Kätevässä ja kolmena päivänä Taidekeskus Järvilinnassa omalla työhuoneellaan, yhtenä taiteilijayhteisön jäsenenä ja on tyytyväinen. – Taiteellinen työ tuntuu mahtavalta, Ville sanoo.

– Teen töitä tilauksesta ja näyttelyihin. Mosaiikkityöt ovat kuin palapeli. Tykkään haasteellisista töistä, Markkanen toteaa. – Järvilinna on loistava ympäristö oppia uutta ja päästä oman alan yhteisön jäsenek­ si. Ja mikä hienointa, yksi yhteisön taitei­ lijoista, Kristian Venäläinen toimii Villen taiteellisena mentorina ja tukena, Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta, yksi Villen tuki­ henkilöistä kertoo.

Yhdessä suunnitellen Henkilökohtainen budjetti tarjoaa mahdolli­ suuden yksilöllisiin valintoihin. Nyt se on käy­ tössä muutamalla asiakkaalla, ja asiakkaiden määrä kasvaa. – Asiakkaalle ei ole ehkä löytynyt vam­ maispalveluiden monipuolisesta tarjonnasta

sopivaa, mielekästä tai tarpeen mukaista päiväaikaista toimintaa, selvittää johtava sosiaalityöntekijä Emmi Häyrynen. Henkilökohtainen budjetti vahvistaa asiak­ kaan itsemääräämisoikeutta ja vapautta itse tai tuettuna suunnitella, valita ja hankkia hänelle sopivimmat palvelut. Sen kulmakiviä ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet sekä palve­ luiden ja tuen kustannukset. Budjetti pohjau­ tuu asiakkaan palveluntarpeenarvioon. – Palvelusuunnitelmaa laadittaessa asiakas miettii omaa tilannettaan, tuen tarpeita ja sitä, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Kunnioi­ tamme asiakkaan omia valintoja ja itsemää­ räämisoikeutta, johtava sosiaalityöntekijä Häyrynen muistuttaa. TEKSTI: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/TUIJA IJÄS


Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä etsitään uusia keinoja omien vahvuuksien löytymiseen myös työelämässä.

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ ETEENPÄIN – HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN KESKUS KEHITTÄÄ UUSIA TOIMINTATAPOJA Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunta on aloittanut toimintansa osana Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimintaa. Säätiöllä on pitkäaikainen kokemus henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Suomessa. Kehittämis­ työtä on tehty yhteistyössä vammaisten ihmisten, heidän läheistensä ja kuntien kanssa. Ville Markkasen henkilökoh­ tainen budjetti, josta kerrotaan vierei­ sen sivun jutussa, on tästä yksi hyvä esimerkki. Suunnan tavoitteena on kehittää henkilö­kohtaiseen budjetointiin uusia toimintatapoja. Toimintaamme sisältyy yksilöiden henkilökohtaisten budjettien suunnittelun ja hallinnan tuki, palvelu­ muotoilu ja kokeilemalla kehittäminen, koulutus ja konsultaatio, tutkiminen, tiedon tuottaminen ja kerääminen, tiedon jakaminen ja verkostojen raken­ taminen. KIINNOSTUITKO? Lue lisää osoitteessa

www.suunta.fi

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toimintaa on kehitetty Kehitysvammaisten Palvelu­säätiössä jo vuodesta 2013 lähtien. Toiminnan tavoit­ teena on tukea kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään elämän muutosvaiheissa peruskoulun tai ammattiopintojen päättyes­ sä ja nuoren aikuistuessa ja itsenäistyessä. Yhteiskehittäminen on kaiken toiminnan perusta. Yhdessä nuorten, perheiden, kou­ lujen, vammaispalveluiden ja paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa saadaan tarpeet ja toiveet yhdistettyä toimivaksi kokonai­ suudeksi. Näin nuorille voidaan tarjota tulevaisuudessa mahdollisimman hyvät edellytykset itsenäiseen elämään ja tietoa jatko-opinnoista, työllistymisestä ja asumisen vaihtoehdoista.

tilkkutäkiksi, kertoo erityisopettaja ja luo­ vuusterapian asiantuntija Riitta Kotisara Haapaniemen koululta. Pyrimme huomioimaan nuoren omat voimavarat, haaveet ja unelmat. Samalla kannustamme nuoria ja heidän perheitään tulevaisuuden suunnitteluun jo kouluaikana, jotta nivelvaihe sujuisi kaikille osapuolille mahdollisimman pehmeästi, tiivistää Koivurinne. TÄMÄ YHTEISTYÖ on ollut niin intensiivinen ja hieno kokemus, että nyt on tunne siitä, että vielä monia portteja on avaamatta, lisää Kotisara. OLISIKO TEIDÄN ALUEELLANNE TARVETTA YHTEISKEHITTÄMISELLE?

VIITASAARELLA olemme päässeet kokei­

lemaan yhteiskehittämisen mallia nuorten ja heidän perheidensä, Wiita­unionin vammais­ palveluiden, Haapaniemen koulun ja ammat­ tiopisto Specian yhteistyönä. Kehitysvam­ maisten Palvelu­säätiö on toiminut eri tahojen yhteen kokoajana.

Katso lisätietoja ja ota rohkeasti yhteyttä: Lisätietoja www.kvps.fi/kehittaminen/aikui­ suuden-kynnyksella.

KUVA: MERJA SAASTAMOINEN

SUUNTA

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toiminta on viime vuosina löytänyt paikkansa nuorten elämän nivelvaiheiden tukemisessa. Tämä on mahdollista hyvällä yhteistyöllä eri toimijoi­ den kesken, kertoo projektipäällikkö Satu Koivurinne. Roolinamme on vetää toimijat yhteen ja samalla herätellä erityistä tukea tarvitsevia nuoria oman tulevaisuutensa rakentamiseen. TOIMINTA on saanut paljon kiitosta myös

yhteistyötahoilta. Me kudomme palasia nuoren oman elämän tukemiseksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on kokoava voima, joka liittää nämä palaset yhteen värikkääksi

HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ

ELLI JA OTTO

ovat mukana Viitasaaren

toiminnassa.

TEHTÄVÄMME

YHTEYSTIEDOT

Kehitämme ja tuotamme palveluita ja toimintoja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen – yhdessä heidän kanssaan.

Pinninkatu 51, 33100 Tampere puh. 0207 713 500 (vaihde) www.kvps.fi | etunimi.sukunimi@kvps.fi Facebook /palvelusaatio Twitter ja Instagram /kvpsfi


KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUSÄÄTIÖSSÄ TAPAHTUU

HENKILÖKOHTAISEN

KUVA: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/PETTERI KIVIMÄKI

budjetin yksi hyvä puoli on, että se sallii myös tavanomaisista eroavia valintoja. Villen teosta esittelevät itse taiteilija Ville Markkanen (vas.), Villen mentori, taiteilija Kristian Venäläinen sekä työvalmennus Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta.

ITSE TEHDYILLÄ, YKSILÖLLISILLÄ VALINNOILLA KOHTI UNELMIA JYVÄSKYLÄN kaupungin vammaispalve­

luissa on kokeiltu vuodesta 2017 lähtien henkilökohtaista budjetointia kehitysvam­ maisten ihmisten päiväaikaisen toiminnan järjestämisessä. – Mona Lisa, Michelangelo, Donatello, fantasia, tarut, legendat sekä ympärillä oleva luonto ja eläimet, listaa mosaiikkitöitä tekevä taiteilija Ville Markkanen innoittajiaan. Artesaani Ville Markkanen on henkilö­ kohtaisen budjetin mahdollistamana kou­ lutustaan vastaavassa työssä. Hän työsken­ telee yhden päivän viikossa työvalmennus Kätevässä ja kolmena päivänä Taidekeskus Järvilinnassa omalla työhuoneellaan, yhtenä taiteilijayhteisön jäsenenä ja on tyytyväinen. – Taiteellinen työ tuntuu mahtavalta, Ville sanoo.

– Teen töitä tilauksesta ja näyttelyihin. Mosaiikkityöt ovat kuin palapeli. Tykkään haasteellisista töistä, Markkanen toteaa. – Järvilinna on loistava ympäristö oppia uutta ja päästä oman alan yhteisön jäsenek­ si. Ja mikä hienointa, yksi yhteisön taitei­ lijoista, Kristian Venäläinen toimii Villen taiteellisena mentorina ja tukena, Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta, yksi Villen tuki­ henkilöistä kertoo.

Yhdessä suunnitellen Henkilökohtainen budjetti tarjoaa mahdolli­ suuden yksilöllisiin valintoihin. Nyt se on käy­ tössä muutamalla asiakkaalla, ja asiakkaiden määrä kasvaa. – Asiakkaalle ei ole ehkä löytynyt vam­ maispalveluiden monipuolisesta tarjonnasta

sopivaa, mielekästä tai tarpeen mukaista päiväaikaista toimintaa, selvittää johtava sosiaalityöntekijä Emmi Häyrynen. Henkilökohtainen budjetti vahvistaa asiak­ kaan itsemääräämisoikeutta ja vapautta itse tai tuettuna suunnitella, valita ja hankkia hänelle sopivimmat palvelut. Sen kulmakiviä ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet sekä palve­ luiden ja tuen kustannukset. Budjetti pohjau­ tuu asiakkaan palveluntarpeenarvioon. – Palvelusuunnitelmaa laadittaessa asiakas miettii omaa tilannettaan, tuen tarpeita ja sitä, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Kunnioi­ tamme asiakkaan omia valintoja ja itsemää­ räämisoikeutta, johtava sosiaalityöntekijä Häyrynen muistuttaa. TEKSTI: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/TUIJA IJÄS


Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä etsitään uusia keinoja omien vahvuuksien löytymiseen myös työelämässä.

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ ETEENPÄIN – HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN KESKUS KEHITTÄÄ UUSIA TOIMINTATAPOJA Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunta on aloittanut toimintansa osana Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimintaa. Säätiöllä on pitkäaikainen kokemus henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Suomessa. Kehittämis­ työtä on tehty yhteistyössä vammaisten ihmisten, heidän läheistensä ja kuntien kanssa. Ville Markkasen henkilökoh­ tainen budjetti, josta kerrotaan vierei­ sen sivun jutussa, on tästä yksi hyvä esimerkki. Suunnan tavoitteena on kehittää henkilö­kohtaiseen budjetointiin uusia toimintatapoja. Toimintaamme sisältyy yksilöiden henkilökohtaisten budjettien suunnittelun ja hallinnan tuki, palvelu­ muotoilu ja kokeilemalla kehittäminen, koulutus ja konsultaatio, tutkiminen, tiedon tuottaminen ja kerääminen, tiedon jakaminen ja verkostojen raken­ taminen. KIINNOSTUITKO? Lue lisää osoitteessa

www.suunta.fi

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toimintaa on kehitetty Kehitysvammaisten Palvelu­säätiössä jo vuodesta 2013 lähtien. Toiminnan tavoit­ teena on tukea kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään elämän muutosvaiheissa peruskoulun tai ammattiopintojen päättyes­ sä ja nuoren aikuistuessa ja itsenäistyessä. Yhteiskehittäminen on kaiken toiminnan perusta. Yhdessä nuorten, perheiden, kou­ lujen, vammaispalveluiden ja paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa saadaan tarpeet ja toiveet yhdistettyä toimivaksi kokonai­ suudeksi. Näin nuorille voidaan tarjota tulevaisuudessa mahdollisimman hyvät edellytykset itsenäiseen elämään ja tietoa jatko-opinnoista, työllistymisestä ja asumisen vaihtoehdoista.

tilkkutäkiksi, kertoo erityisopettaja ja luo­ vuusterapian asiantuntija Riitta Kotisara Haapaniemen koululta. Pyrimme huomioimaan nuoren omat voimavarat, haaveet ja unelmat. Samalla kannustamme nuoria ja heidän perheitään tulevaisuuden suunnitteluun jo kouluaikana, jotta nivelvaihe sujuisi kaikille osapuolille mahdollisimman pehmeästi, tiivistää Koivurinne. TÄMÄ YHTEISTYÖ on ollut niin intensiivinen ja hieno kokemus, että nyt on tunne siitä, että vielä monia portteja on avaamatta, lisää Kotisara. OLISIKO TEIDÄN ALUEELLANNE TARVETTA YHTEISKEHITTÄMISELLE?

VIITASAARELLA olemme päässeet kokei­

lemaan yhteiskehittämisen mallia nuorten ja heidän perheidensä, Wiita­unionin vammais­ palveluiden, Haapaniemen koulun ja ammat­ tiopisto Specian yhteistyönä. Kehitysvam­ maisten Palvelu­säätiö on toiminut eri tahojen yhteen kokoajana.

Katso lisätietoja ja ota rohkeasti yhteyttä: Lisätietoja www.kvps.fi/kehittaminen/aikui­ suuden-kynnyksella.

KUVA: MERJA SAASTAMOINEN

SUUNTA

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toiminta on viime vuosina löytänyt paikkansa nuorten elämän nivelvaiheiden tukemisessa. Tämä on mahdollista hyvällä yhteistyöllä eri toimijoi­ den kesken, kertoo projektipäällikkö Satu Koivurinne. Roolinamme on vetää toimijat yhteen ja samalla herätellä erityistä tukea tarvitsevia nuoria oman tulevaisuutensa rakentamiseen. TOIMINTA on saanut paljon kiitosta myös

yhteistyötahoilta. Me kudomme palasia nuoren oman elämän tukemiseksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on kokoava voima, joka liittää nämä palaset yhteen värikkääksi

HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ

ELLI JA OTTO

ovat mukana Viitasaaren

toiminnassa.

TEHTÄVÄMME

YHTEYSTIEDOT

Kehitämme ja tuotamme palveluita ja toimintoja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen – yhdessä heidän kanssaan.

Pinninkatu 51, 33100 Tampere puh. 0207 713 500 (vaihde) www.kvps.fi | etunimi.sukunimi@kvps.fi Facebook /palvelusaatio Twitter ja Instagram /kvpsfi


KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUSÄÄTIÖSSÄ TAPAHTUU

HENKILÖKOHTAISEN

KUVA: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/PETTERI KIVIMÄKI

budjetin yksi hyvä puoli on, että se sallii myös tavanomaisista eroavia valintoja. Villen teosta esittelevät itse taiteilija Ville Markkanen (vas.), Villen mentori, taiteilija Kristian Venäläinen sekä työvalmennus Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta.

ITSE TEHDYILLÄ, YKSILÖLLISILLÄ VALINNOILLA KOHTI UNELMIA JYVÄSKYLÄN kaupungin vammaispalve­

luissa on kokeiltu vuodesta 2017 lähtien henkilökohtaista budjetointia kehitysvam­ maisten ihmisten päiväaikaisen toiminnan järjestämisessä. – Mona Lisa, Michelangelo, Donatello, fantasia, tarut, legendat sekä ympärillä oleva luonto ja eläimet, listaa mosaiikkitöitä tekevä taiteilija Ville Markkanen innoittajiaan. Artesaani Ville Markkanen on henkilö­ kohtaisen budjetin mahdollistamana kou­ lutustaan vastaavassa työssä. Hän työsken­ telee yhden päivän viikossa työvalmennus Kätevässä ja kolmena päivänä Taidekeskus Järvilinnassa omalla työhuoneellaan, yhtenä taiteilijayhteisön jäsenenä ja on tyytyväinen. – Taiteellinen työ tuntuu mahtavalta, Ville sanoo.

– Teen töitä tilauksesta ja näyttelyihin. Mosaiikkityöt ovat kuin palapeli. Tykkään haasteellisista töistä, Markkanen toteaa. – Järvilinna on loistava ympäristö oppia uutta ja päästä oman alan yhteisön jäsenek­ si. Ja mikä hienointa, yksi yhteisön taitei­ lijoista, Kristian Venäläinen toimii Villen taiteellisena mentorina ja tukena, Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta, yksi Villen tuki­ henkilöistä kertoo.

Yhdessä suunnitellen Henkilökohtainen budjetti tarjoaa mahdolli­ suuden yksilöllisiin valintoihin. Nyt se on käy­ tössä muutamalla asiakkaalla, ja asiakkaiden määrä kasvaa. – Asiakkaalle ei ole ehkä löytynyt vam­ maispalveluiden monipuolisesta tarjonnasta

sopivaa, mielekästä tai tarpeen mukaista päiväaikaista toimintaa, selvittää johtava sosiaalityöntekijä Emmi Häyrynen. Henkilökohtainen budjetti vahvistaa asiak­ kaan itsemääräämisoikeutta ja vapautta itse tai tuettuna suunnitella, valita ja hankkia hänelle sopivimmat palvelut. Sen kulmakiviä ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet sekä palve­ luiden ja tuen kustannukset. Budjetti pohjau­ tuu asiakkaan palveluntarpeenarvioon. – Palvelusuunnitelmaa laadittaessa asiakas miettii omaa tilannettaan, tuen tarpeita ja sitä, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Kunnioi­ tamme asiakkaan omia valintoja ja itsemää­ räämisoikeutta, johtava sosiaalityöntekijä Häyrynen muistuttaa. TEKSTI: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/TUIJA IJÄS


Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä etsitään uusia keinoja omien vahvuuksien löytymiseen myös työelämässä.

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ ETEENPÄIN – HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN KESKUS KEHITTÄÄ UUSIA TOIMINTATAPOJA Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunta on aloittanut toimintansa osana Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimintaa. Säätiöllä on pitkäaikainen kokemus henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Suomessa. Kehittämis­ työtä on tehty yhteistyössä vammaisten ihmisten, heidän läheistensä ja kuntien kanssa. Ville Markkasen henkilökoh­ tainen budjetti, josta kerrotaan vierei­ sen sivun jutussa, on tästä yksi hyvä esimerkki. Suunnan tavoitteena on kehittää henkilö­kohtaiseen budjetointiin uusia toimintatapoja. Toimintaamme sisältyy yksilöiden henkilökohtaisten budjettien suunnittelun ja hallinnan tuki, palvelu­ muotoilu ja kokeilemalla kehittäminen, koulutus ja konsultaatio, tutkiminen, tiedon tuottaminen ja kerääminen, tiedon jakaminen ja verkostojen raken­ taminen. KIINNOSTUITKO? Lue lisää osoitteessa

www.suunta.fi

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toimintaa on kehitetty Kehitysvammaisten Palvelu­säätiössä jo vuodesta 2013 lähtien. Toiminnan tavoit­ teena on tukea kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään elämän muutosvaiheissa peruskoulun tai ammattiopintojen päättyes­ sä ja nuoren aikuistuessa ja itsenäistyessä. Yhteiskehittäminen on kaiken toiminnan perusta. Yhdessä nuorten, perheiden, kou­ lujen, vammaispalveluiden ja paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa saadaan tarpeet ja toiveet yhdistettyä toimivaksi kokonai­ suudeksi. Näin nuorille voidaan tarjota tulevaisuudessa mahdollisimman hyvät edellytykset itsenäiseen elämään ja tietoa jatko-opinnoista, työllistymisestä ja asumisen vaihtoehdoista.

tilkkutäkiksi, kertoo erityisopettaja ja luo­ vuusterapian asiantuntija Riitta Kotisara Haapaniemen koululta. Pyrimme huomioimaan nuoren omat voimavarat, haaveet ja unelmat. Samalla kannustamme nuoria ja heidän perheitään tulevaisuuden suunnitteluun jo kouluaikana, jotta nivelvaihe sujuisi kaikille osapuolille mahdollisimman pehmeästi, tiivistää Koivurinne. TÄMÄ YHTEISTYÖ on ollut niin intensiivinen ja hieno kokemus, että nyt on tunne siitä, että vielä monia portteja on avaamatta, lisää Kotisara. OLISIKO TEIDÄN ALUEELLANNE TARVETTA YHTEISKEHITTÄMISELLE?

VIITASAARELLA olemme päässeet kokei­

lemaan yhteiskehittämisen mallia nuorten ja heidän perheidensä, Wiita­unionin vammais­ palveluiden, Haapaniemen koulun ja ammat­ tiopisto Specian yhteistyönä. Kehitysvam­ maisten Palvelu­säätiö on toiminut eri tahojen yhteen kokoajana.

Katso lisätietoja ja ota rohkeasti yhteyttä: Lisätietoja www.kvps.fi/kehittaminen/aikui­ suuden-kynnyksella.

KUVA: MERJA SAASTAMOINEN

SUUNTA

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toiminta on viime vuosina löytänyt paikkansa nuorten elämän nivelvaiheiden tukemisessa. Tämä on mahdollista hyvällä yhteistyöllä eri toimijoi­ den kesken, kertoo projektipäällikkö Satu Koivurinne. Roolinamme on vetää toimijat yhteen ja samalla herätellä erityistä tukea tarvitsevia nuoria oman tulevaisuutensa rakentamiseen. TOIMINTA on saanut paljon kiitosta myös

yhteistyötahoilta. Me kudomme palasia nuoren oman elämän tukemiseksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on kokoava voima, joka liittää nämä palaset yhteen värikkääksi

HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ

ELLI JA OTTO

ovat mukana Viitasaaren

toiminnassa.

TEHTÄVÄMME

YHTEYSTIEDOT

Kehitämme ja tuotamme palveluita ja toimintoja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen – yhdessä heidän kanssaan.

Pinninkatu 51, 33100 Tampere puh. 0207 713 500 (vaihde) www.kvps.fi | etunimi.sukunimi@kvps.fi Facebook /palvelusaatio Twitter ja Instagram /kvpsfi


KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUSÄÄTIÖSSÄ TAPAHTUU

HENKILÖKOHTAISEN

KUVA: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/PETTERI KIVIMÄKI

budjetin yksi hyvä puoli on, että se sallii myös tavanomaisista eroavia valintoja. Villen teosta esittelevät itse taiteilija Ville Markkanen (vas.), Villen mentori, taiteilija Kristian Venäläinen sekä työvalmennus Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta.

ITSE TEHDYILLÄ, YKSILÖLLISILLÄ VALINNOILLA KOHTI UNELMIA JYVÄSKYLÄN kaupungin vammaispalve­

luissa on kokeiltu vuodesta 2017 lähtien henkilökohtaista budjetointia kehitysvam­ maisten ihmisten päiväaikaisen toiminnan järjestämisessä. – Mona Lisa, Michelangelo, Donatello, fantasia, tarut, legendat sekä ympärillä oleva luonto ja eläimet, listaa mosaiikkitöitä tekevä taiteilija Ville Markkanen innoittajiaan. Artesaani Ville Markkanen on henkilö­ kohtaisen budjetin mahdollistamana kou­ lutustaan vastaavassa työssä. Hän työsken­ telee yhden päivän viikossa työvalmennus Kätevässä ja kolmena päivänä Taidekeskus Järvilinnassa omalla työhuoneellaan, yhtenä taiteilijayhteisön jäsenenä ja on tyytyväinen. – Taiteellinen työ tuntuu mahtavalta, Ville sanoo.

– Teen töitä tilauksesta ja näyttelyihin. Mosaiikkityöt ovat kuin palapeli. Tykkään haasteellisista töistä, Markkanen toteaa. – Järvilinna on loistava ympäristö oppia uutta ja päästä oman alan yhteisön jäsenek­ si. Ja mikä hienointa, yksi yhteisön taitei­ lijoista, Kristian Venäläinen toimii Villen taiteellisena mentorina ja tukena, Kätevän ohjaaja Juha Hurmerinta, yksi Villen tuki­ henkilöistä kertoo.

Yhdessä suunnitellen Henkilökohtainen budjetti tarjoaa mahdolli­ suuden yksilöllisiin valintoihin. Nyt se on käy­ tössä muutamalla asiakkaalla, ja asiakkaiden määrä kasvaa. – Asiakkaalle ei ole ehkä löytynyt vam­ maispalveluiden monipuolisesta tarjonnasta

sopivaa, mielekästä tai tarpeen mukaista päiväaikaista toimintaa, selvittää johtava sosiaalityöntekijä Emmi Häyrynen. Henkilökohtainen budjetti vahvistaa asiak­ kaan itsemääräämisoikeutta ja vapautta itse tai tuettuna suunnitella, valita ja hankkia hänelle sopivimmat palvelut. Sen kulmakiviä ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet sekä palve­ luiden ja tuen kustannukset. Budjetti pohjau­ tuu asiakkaan palveluntarpeenarvioon. – Palvelusuunnitelmaa laadittaessa asiakas miettii omaa tilannettaan, tuen tarpeita ja sitä, mitä hän tarvitsee ja haluaa. Kunnioi­ tamme asiakkaan omia valintoja ja itsemää­ räämisoikeutta, johtava sosiaalityöntekijä Häyrynen muistuttaa. TEKSTI: JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI/TUIJA IJÄS


Hyvän elämän edellytyksiin kuuluu mahdollisuus itsensä toteuttamiseen. Kehitysvammaisten Palvelusäätiössä etsitään uusia keinoja omien vahvuuksien löytymiseen myös työelämässä.

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ ETEENPÄIN – HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN KESKUS KEHITTÄÄ UUSIA TOIMINTATAPOJA Henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Suunta on aloittanut toimintansa osana Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimintaa. Säätiöllä on pitkäaikainen kokemus henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Suomessa. Kehittämis­ työtä on tehty yhteistyössä vammaisten ihmisten, heidän läheistensä ja kuntien kanssa. Ville Markkasen henkilökoh­ tainen budjetti, josta kerrotaan vierei­ sen sivun jutussa, on tästä yksi hyvä esimerkki. Suunnan tavoitteena on kehittää henkilö­kohtaiseen budjetointiin uusia toimintatapoja. Toimintaamme sisältyy yksilöiden henkilökohtaisten budjettien suunnittelun ja hallinnan tuki, palvelu­ muotoilu ja kokeilemalla kehittäminen, koulutus ja konsultaatio, tutkiminen, tiedon tuottaminen ja kerääminen, tiedon jakaminen ja verkostojen raken­ taminen. KIINNOSTUITKO? Lue lisää osoitteessa

www.suunta.fi

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toimintaa on kehitetty Kehitysvammaisten Palvelu­säätiössä jo vuodesta 2013 lähtien. Toiminnan tavoit­ teena on tukea kehitysvammaista nuorta ja hänen perhettään elämän muutosvaiheissa peruskoulun tai ammattiopintojen päättyes­ sä ja nuoren aikuistuessa ja itsenäistyessä. Yhteiskehittäminen on kaiken toiminnan perusta. Yhdessä nuorten, perheiden, kou­ lujen, vammaispalveluiden ja paikkakunnan muiden toimijoiden kanssa saadaan tarpeet ja toiveet yhdistettyä toimivaksi kokonai­ suudeksi. Näin nuorille voidaan tarjota tulevaisuudessa mahdollisimman hyvät edellytykset itsenäiseen elämään ja tietoa jatko-opinnoista, työllistymisestä ja asumisen vaihtoehdoista.

tilkkutäkiksi, kertoo erityisopettaja ja luo­ vuusterapian asiantuntija Riitta Kotisara Haapaniemen koululta. Pyrimme huomioimaan nuoren omat voimavarat, haaveet ja unelmat. Samalla kannustamme nuoria ja heidän perheitään tulevaisuuden suunnitteluun jo kouluaikana, jotta nivelvaihe sujuisi kaikille osapuolille mahdollisimman pehmeästi, tiivistää Koivurinne. TÄMÄ YHTEISTYÖ on ollut niin intensiivinen ja hieno kokemus, että nyt on tunne siitä, että vielä monia portteja on avaamatta, lisää Kotisara. OLISIKO TEIDÄN ALUEELLANNE TARVETTA YHTEISKEHITTÄMISELLE?

VIITASAARELLA olemme päässeet kokei­

lemaan yhteiskehittämisen mallia nuorten ja heidän perheidensä, Wiita­unionin vammais­ palveluiden, Haapaniemen koulun ja ammat­ tiopisto Specian yhteistyönä. Kehitysvam­ maisten Palvelu­säätiö on toiminut eri tahojen yhteen kokoajana.

Katso lisätietoja ja ota rohkeasti yhteyttä: Lisätietoja www.kvps.fi/kehittaminen/aikui­ suuden-kynnyksella.

KUVA: MERJA SAASTAMOINEN

SUUNTA

AIKUISUUDEN kynnyksellä -toiminta on viime vuosina löytänyt paikkansa nuorten elämän nivelvaiheiden tukemisessa. Tämä on mahdollista hyvällä yhteistyöllä eri toimijoi­ den kesken, kertoo projektipäällikkö Satu Koivurinne. Roolinamme on vetää toimijat yhteen ja samalla herätellä erityistä tukea tarvitsevia nuoria oman tulevaisuutensa rakentamiseen. TOIMINTA on saanut paljon kiitosta myös

yhteistyötahoilta. Me kudomme palasia nuoren oman elämän tukemiseksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on kokoava voima, joka liittää nämä palaset yhteen värikkääksi

HYVÄN ELÄMÄN EDELLYTYKSIÄ

ELLI JA OTTO

ovat mukana Viitasaaren

toiminnassa.

TEHTÄVÄMME

YHTEYSTIEDOT

Kehitämme ja tuotamme palveluita ja toimintoja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja heidän läheisilleen – yhdessä heidän kanssaan.

Pinninkatu 51, 33100 Tampere puh. 0207 713 500 (vaihde) www.kvps.fi | etunimi.sukunimi@kvps.fi Facebook /palvelusaatio Twitter ja Instagram /kvpsfi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Tukiviesti 4 / 2018 by Merja Määttänen - Issuu