KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO RY:N LEHTI
NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
s.14 TYÖHÖNVALMENNUKSEN AVULLA AVOTYÖSTÄ PALKKATYÖHÖN.
s. 10 OPPISOPIMUSKOULUTUS AVASI KAROLIINA KOSKELALLE (OIK.) TIEN UNELMA-AMMATTIIN.
s. 20 VIHDISSÄ KEHITETÄÄN TUETTUA YRITTÄJYYTTÄ.
PÄÄKIRJOITUS
TUKIVIESTI NRO 3/2015
Sanojen ja sisältöjen sekamelska TYÖTOIMINTA, TUETTU TYÖTOIMINTA , tuettu työ, avotyö, avotyötoiminta, tuetun työn työhönvalmennus, työhönvalmennus ja näyttöön perustuva työhönvalmennus. Kaikkea tätä on tarjolla palkkatyöhön pyrkiville kehitysvammaisille ihmisille. Tuetun työn työhönvalmennus alkoi Suomessa 90-luvulla projekteilla ja hankkeilla. Työhönvalmentaja tuki kehitysvammaisia ihmisiä kohti palkkatyötä. Pian oivallettiin, että tuen pitää olla jatkuvaa: ei kokoaikaista, mutta aina tarvittaessa saatavilla. Malli todettiin tulokselliseksi ja sitä alettiin käyttää myös muiden asiakasryhmien kanssa. Kehitysvammaisten tukipalveluksi se on kuitenkin juurtunut luvattoman hitaasti. Työ- ja toimintakeskusten kehittämisessä valitettavan usein muutetaan nimiä – ei toiminnan sisältöä. Työtoiminta kehittyy tuetuksi työtoiminnaksi tai tuetuksi työksi, avotyötoiminta tuetuksi työksi tai työhönvalmennukseksi. Avotyönohjaajasta tulee työhönvalmentaja tai työvalmentaja ja työkeskuksesta työhönvalmennuskeskus. Kuitenkin työkeskus on edelleen työkeskus ja avotyötoiminta avotyötoimintaa. Työtoimintaa on tarjolla työosuusrahalla, ilman työehtoja, mutta toimeentuloa nostavaan palkkatyöhön on vielä matkaa. Keskiössä on vastuu! Kenelle kuuluu työllistäminen ja sen tukeminen? OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISMAHDOLLISUUKSIEN parantamiseksi ja palvelui-
den päällekkäisyyksien purkamiseksi ministeriöt miettivät palvelurakenteita ja työllistymisen tukea määrittäviä säädöksiä. Samannimisiä palveluita ei käytäväkeskusteluiden mukaan saisi olla tarjolla usealla eri vastuutaholla. Kehitysvammaisille työllistyjille työhönvalmennusta on perinteisesti tarjottu kunnan erityishuoltona. Erityishuoltoa purettaessa ja sosiaalihuollon tehtäviä arvioi taessa oikeaa vastuutahoa haetaan sosiaalihuollon lisäksi työ- ja elinkeinopalveluista ja toisaalta Kelasta. ” Kokonaisvaltaisen ja Vuosien varrella molempiin on syntynyt työhönval jatkuvan tuen tarve mennus-niminen palvelu, nykyisten asiakkaiden tarpei siin. Joskus sitä tarjotaan työpöydän takaa, jalkaututäytyy huomioida myös matta. Joskus se päättyy, kun työsopimus kirjoitetaan. työllistymisessä ja sen Ratkaisevaa on se, että palveluita tarjotaan vain ennalta tuessa.” määrätty tuntimäärä. Erityispalveluita purettaessa ei riitä, että ”erityinen” siirretään olemassa oleviin yleispalveluihin. Jotta kehitysvammaisten erityistarpeet tulisivat huomioiduksi, yleispalveluita tulee kehittää vastaamaan uusien palvelunkäyttäjien tarpeita. Tarvitaan jotain lisää. Tarvitaan jotain uutta. Parhaiten kehitysvammaisten työllistyjien tarpeita vastaa tuetun työn työhönvalmennuksen ajatuksia noudattava, näyttöön perustuva sisältö: 1. Keskitytään etsimään työtä avoimilta työmarkkinoilta. 2. Palvelu on avoin kaikille asiakkaille. 3. Työn etsiminen alkaa ripeästi. 4. Asiakkaan omat valinnat ja toiveet ovat keskeisellä sijalla. 5. Tuki on yksilöllistä, eikä sen kestoa ole rajattu. 6. Yhteistyö hoitotahojen kanssa toimii. 7. Taloudellisia etuisuuksia ja tukia koskeva neuvonta ja ohjaus sisältyvät työhönvalmennuspalveluun. Jotta tulevaisuuden palveluhimmelit eivät olisi sanojen, sisältöjen ja palveluiden sekamelskaa, sanat eivät riitä. Palveluiden sisältöjä täytyy kehittää käyttäjiensä tarpeita vastaaviksi ja vastuut pitää jakaa oikein. Kokonaisvaltaisen ja jatkuvan tuen tarve täytyy huomioida myös työllistymisessä ja sen tuessa. Kari Vuorenpää Tukiliiton työelämän asiantuntija
2
PAINAVA SANA
Luottamusta ja huumoria työhön
TUKIVIESTI 3/2015 46. vuosikerta
PÄÄTOIMITTAJA
kolme vuotta sitten, koska minusta tuntui siltä, ettei enää luotettu siihen, että osaan tehdä työni oikein. Huolehdin seurakunnassa piha-alueista. Olen ollut muissakin avotyöpaikoissa, esimerkiksi kunnalla. Monissa työpaikoissa on ensin mennyt hyvin, mutta sitten minua on alettu sortaa. Kohdeltiin niin kuin en enää osaisi työtäni, ja tyrkytettiin neuvoja, vaikka tein työni oikein. Osaan pyytää apua, jos tarvitsen sitä. Jos ehdotin jotakin muutosta, minua ei kuunneltu. Sanottiin, että pitää kysyä johtajalta tai muulta ylemmältä taholta. Kun läksin avotöistä, olin ensin vihainen. Sitten elämä tosiaankin muuttui paremmaksi. Minulla ei ole vakituisia hommia, eikä rahantulo aina ole niin säännöllistä, mutta olen tehnyt sellaisia asioita, joista ” Kehitysvammaisia ei saa tykkään, elämä on nyt ihan toista. JÄTIN AVOTYÖN
laittaa automaattisesti suojatyöhön ja avotyöpaikkoihin. Pitäisi katsoa, millainen työ keneltäkin onnistuu, ja neuvoa heitä ja työnantajia.”
AVOTYÖN JÄLKEEN menin maansiirtourakoitsijalle ajamaan kaivinkonetta. Sitten olen tehnyt ympäri pitäjiä muillekin kavereille töitä, ollut apuna automiehille ja vanhuksille. Kaikki on sujunut hyvin, työ on neuvonut tekijäänsä. Nyt odottaa iso halkomisurakka, 3500 pölkkyä pitää saada haloiksi. Taitaa siitä olla rahaakin tulossa. Kävin juuri jättämässä paperit ystäväpalveluun, että pääsisin kesällä ulkoiluttamaan vanhuksia ja pitämään juttutuokioita vapaaehtoisena. Ystäväpalvelu toisi lisää sisältöä elämään. Minulla on myös harrastuksia. Pelaan bocciaa eläkkeensaajien yhdistyksen porukan kanssa. Ystäväni kanssa kalastelen Nilakka-järvellä ongella, pilkillä ja verkoilla. Osallistun myös tukiyhdistyksen toimintaan. Nyt olen ollut mukana elokuisten syyskisojen järjestelyissä. MINULLA on avotyöpaikoista hyviäkin kokemuksia. Hyvässä työpai-
kassa kehitysvammaisten ihmisten annetaan tehdä työnsä rauhassa, heihin luotetaan. Silloin käydään vain näyttämässä tehtävät ja sanotaan, että pyydä apua, jos tarvitset. Hyvässä työpaikassa puhutaan totta, ei mustamaalata ketään eikä haeta omaa etua sortamalla muita. Ja huumoria pitää olla. Työtä on helpompi tehdä, kun se ei ole niin vakavamielistä. Kehitysvammaisia ei saa laittaa automaattisesti suojatyöhön ja avotyöpaikkoihin. Pitäisi katsoa, millainen työ keneltäkin onnistuu, ja neuvoa heitä ja työnantajia. Sitten aloitettaisiin avoimilla työmarkkinoilla niistä töistä, jotka kultakin luontuvat.
Kauko Jauhiainen Keitele Kirjoittaja on 62-vuotias moniosaaja, jolta sujuvat niin keskustelu, ruoanlaitto, pihanhoito, koneiden kuljettaminen kuin metsänraivuu ja kalastelukin – muiden muassa. Tarinan kirjurina toimi Tuula Puranen.
Merja Määttänen puh. 0207 718 213 merja.maattanen@kvtl.fi JULKAISIJA
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere Puh. 0207 718 200 Faksi (03) 222 7994 www.kvtl.fi ILMOITUSMYYNTI
Miia Leivo, puh. 040 7257 795 Veera Leppäniemi, puh. 0400 797 283 ilmoitusmyynti.tukiviesti@gmail.com TAITTO
Mika Aalto-Setälä | Otsomaria Oy KANNEN KUVA
Laura Vesa
KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO RY:N LEHTI
NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
s.14 TYÖHÖNVALMENNUKSEN AVULLA AVOTYÖSTÄ PALKKATYÖHÖN.
s. 10 OPPISOPIMUSKOULUTUS AVASI KAROLIINA KOSKELALLE (KUVASSA OIK.) TIEN UNELMA-AMMATTIIN.
s. 20 VIHDISSÄ KEHITETÄÄN TUETTUA YRITTÄJYYTTÄ.
TILAUSHINNAT 2015
30 €/vuosikerta. Jäsenille maksuton JÄSENASIAT, LEHTITILAUKSET
Jäsensihteeri Sinikka Niemi Puh. 0206 90 283 jasenpalvelu@kvtl.fi PAINOS
15 000 kpl ISSN-L 0355-7669 ISSN 0355-7669 (Painettu) ISSN 2242-9123 (Verkkojulkaisu) Aikakauslehtien liiton jäsen PAINOPAIKKA
Forssa Print, Forssa 2015 Tukiviesti ei sitoudu julkaisemaan aineistoa, jota se ei ole tilannut, ja toimitus pidättää oikeuden lyhentää ja muokata tilaamatta lähetettyjä juttuja. Tilaamattomista artikkeleista ei makseta palkkiota. AIKATAULU
Teemat, aineisto- ja ilmestymispäivät 2015 1. Minun perheeni 14.1. 20.2. 2. Kotia kohti 18.3. 24.4. 3. Oikeus toimeentuloon 3.6. 10.7. 4. Vapaaehtoistyön uudet askelmerkit 2.9. 9.10. 5. Itsenäisyys 4.11. 11.12. Löydät Kehitysvammaisten Tukiliiton myös Facebookista.
441
PAINOTUOTE
428
PEFC/02-31-162
TUKIVIESTI NRO 3/2015
SISÄLTÖ
02 PÄÄKIRJOITUS
10
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
KÄYTÄNTÖ OPETTAA KAROLIINAA
Sanojen ja sisältöjen sekamelska
03
PAINAVA SANA Luottamusta ja huumoria työhön
Karoliina Koskela löysi tuetusta oppisopimuskoulutuksesta reitin
04 SISÄLTÖ
haaveammattiinsa lastenohjaajaksi. Työ tuntuu niin hyvältä, ettei
iltapäivällä malttaisi lähteä kotiin. Teksti Mari Vehmanen | Kuvat Laura Vesa TAMPERE
05
ALKUPALA Kiitos PKN! OIKEUS TOIMEENTULOON
Karoliina Koskelan mielestä parasta työssä ovat ehdottomasti lapset. Lounas maittaa Viktorialle.
08 T YÖMIES ON PALKKANSA
ANSAINNUT
10 KÄYTÄNTÖ OPETTAA
10
14
11
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
KAROLIINAA
14 ENSIMMÄINEN T YÖSOPIMUS Ensimmäinen työsopimus
19
AMMATTITAITOKILPAILU VAHVISTAA TIETÄ T YÖELÄMÄÄN
Bertil Kröger nostaa kynän paperilta. Allekirjoitus työsopimuksessa
20
on valmis. On maanantai 4. toukokuuta, ja työsopimus on ensim-
KÄSIT YÖLÄISY YS ON SININ JUTTU
mäinen 26-vuotiaan autonasentajan elämässä. Nyt ei korjata autoja, vaan tehtävän kohdalla lukee: Eläintenhoito.
23
KOLUMNI Osallisuus omaan elämään
24 SELKOSIVUT
14
20
15
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Käsityöläisyys on Sinin juttu
26 LIITTOKOKOUS
Vihtiläinen Työpaja Kisälli luo kehitysvammaisille osaajille uudenlaisia ansaitsemisen ja työnteon malleja. Sini Grönroosille
30 AJANKOHTAISTA
sopii itsenäinen työskentely yrittäjän tapaan. Teksti Mari Vehmanen | Kuvat Laura Vesa VIHTI
T
TUKILIITOSTA
yöpaja Kisällin tilat Vihdin keskustassa ovat täynnä aherruksen ääniä: kangaspuiden paukahtelua, paino karusellin kolinaa ja iloista puheensorinaa. Vuosituhannen vaihteessa perustettu Kisälli on monella kin tavalla poikkeuksellinen kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminnan tarjoaja. Kisällin osaajat ovat ammatistaan yl peitä käsityöläisiä, jotka haluavat haastaa itseään. ”Elinikäisen oppimisen näkökulma ei meillä Suomessa ole oikeastaan ulottunut kehitysvammaisiin henkilöihin. Meil lä Kisällissä jatkuva kehittyminen ja uudistuminen kuuluvat olennaisesti kaikkeen tekemiseen”, pajan esimies, työvalmen taja Annamari Pajunen kertoo. Yksi Kisällin erityispiirteistä on narratiivisten menetel mien hyödyntäminen. Tämä tarkoittaa muun muassa, että työstä ja sen tavoitteista keskustellaan paljon sekä ryhmässä että kahden kesken ohjaajien kanssa.
32 ”NYT KUULUN OIKEASTI PORUKKAAN”
35 MUISTOA KUNNIOITTAEN Yrjö Aaltonen (1945–2015)
36 LYHYESTI
36 Teatterintekijä muiden joukossa 37 Tanssia sateenkaaren alla 37 Sanottua 38 Taidetta ja tietoa seksuaalisuudesta 38 Perhesirkuskerho Turussa 40 Sisujengi lähtee Amerikkaan 42 Kertomuksia lyhytaikaishoidosta 42 Selkokieltä lintujen ystäville
20
32
21
TUKIVIESTI NRO 3/2015
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Teksti Tiina Herttuainen Kuvat Mikko Käkelä HELSINKI
”T
ämä on uutta, että saan olla tällä tavalla mukana. Tuntuu, siltä että kuuluu yhteisöön. Olen oikeasti osa jotain porukkaa, eikä ole väliä, tehdäänkö juttuja ei-kehitysvammaisten tai kehitysvammaisten kanssa”, sanoo Outi Kero. Outi on ollut Vekkarin toiminnassa vuodesta 2013 ja vetänyt työväenopiston viikoittaista TunneTeatteri-ryhmää opiston tuntiopettajan ja vertaiskaverin tuella. Hän sanoo lähteneensä mukaan, koska halusi kokea jotain uutta, ja uudenlainen vastuu kiehtoi heti. Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n Vekkari-projektissa kehitysvammaiset ihmiset vetävät omia vertaisryhmiään, ja suunnittelevat ja järjestävät toiminnan. Huhtikuussa Helsingin Diakoniaopiston kanssa
43 KYSY. LAKIMIES VASTAA 44 YHTEYSTIEDOT
4
+
” Nyt kuulun oikeasti porukkaan” Vekkarin vapaaehtoistoimijat perustavat ja vetävät
Lisää kehitysvammaisasiaa osoittessa: www.kvtl.fi
vertaisryhmiä omilla ehdoillaan. Pikku hiljaa varmuus kasvaa ja heijastuu koko elämään.
32
Ari Savolainen inspiroitui taiteilemaan Laura Loimarannan vetämässä sarjakuva- ja värityskuvaryhmässä.
33
ALKUPALA
! N K P S O T I KI ” Me e
k tämä koko n ii tt e it o v me oon, mutta tk ja Wien ty s ä ä ip t 19.5.2015
Kuri talo, Per tti – Toni Väli
Teksti Merja Määttänen
SUOMI WIEN EUROOPPA MAAILMA ELLI HAVERISEN mielestä PKN:n pojat ovat hurmaavia. Varsinkin Toni Välitalo. ”Vaikka biisit ovat vähän pelottavia”, arvioi balladeista pitävä nuori nainen. Elli oli onnettaren suosikki arvonnassa, jonka Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki järjesti jäsenilleen. Voittona oli matkapaketti Wieniin, konserttilipun ja tukihenkilöksi lupautuneen Olli-Pekka-isän kera. Sattuman kruunasi se, että sisko Rea voitti oman matkapaketin yhdistyksen Facebook-tykkääjille järjestetyssä arvonnassa. Matkan huippukohtien lista on pitkä: Huikea show Wienin Stadhallenissa. PKN:n ta-
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
kan Nimip
ilpa ilu ! ”
äivä
paaminen bändin hotellilla. Taksikuski, joka esitteli Haverisille ilmaiseksi Wieniä kiertoreittejä ajellen, historiaa kertaillen. Miespari, joka halusi tulla kuvatuksi Ellin kanssa, koska toisella heistä oli samanlainen mekko kuin hänellä. Paluumatkan komea stuertti, joka ihastui Elliin niin, että salakuljetti tälle suklaata ja eron hetkellä lähetteli vielä lentosuukkoja. ”Parasta oli kokea kaikki yhdessä tyttöjen kanssa”, tiivisti Olli-Pekka Haverinen matkan jälkeen. TUKIVIESTI TEKEE vielä yhden sukelluksen toukokuun viisuhulinaan. Kun semifinaalispektaakkeli käynnistyi Wienissä, Suomessa elettiin täysillä mukana Kohtaamut-kisakatsomoissa. Pohjoisin kat-
somo oli tiettävästi Kemijärvellä ja suurin Espoossa Rinnekoti-säätiöllä, jossa yli 300 fania vietti pitkän ja riehakkaan illan. Euroopan tuomaristot eivät olleet valmiita punkkiin, mutta katsomoissa oli voittajafiilis. Pistelaskun tarkempi analyysi paljasti, että kansa olisi äänestänyt PKN:n finaaliin, mutta tuomarit eivät lämmenneet punkille, ja valta oli heillä. Suomalaiset ovat karaistuneet ottamaan vastaan tappioita näissä karkeloissa, mutta tällä kertaa lopputulos maistui voitolta. Euroviisuhistorian suurissa tarinoissa on aina juhlittu erilaisuutta. PKN teki voittajia kaikista, jotka haluavat jatkaa juhlia arjessa. Bändi sai ihmiset tuntemaan, että meitä on paljon.
T YSILL NYT JA AINA KUVA EUROVISIONIN PRESSIKUVA
5
TUKIVIESTI NRO 3/2015
ALKUPALA
.. JA JU URI NYT! KIK UNTA KUVA HAV ERI SEN RET
HETKE ENNEN. . .
a ylpeitä me teihin ja olemme ain ”Kiitos PKN! Me uskom ibänd Ell : kin muusikko itse teistä!” Elli Haverinen on in teosta, um alb an ja haaveilee om -yhtyeen laulaja-soitta ja materiaalia riittää.
KU VA HAVE RI SE N RE TK IK UN TA
19.5. ”Hyvin nu kutun yön ja aa mupalan jälkee hotellin lähiym n tutustuimm päristöön kesä e au ringon lämmös kävimme moikk sä. Sitten aamassa PKN :n muusikoita täynnä ja odot . Bändi oli into ti illan show’ta a kuumeisesti. Lo levättävä enne unaan jälkeen n illan suurta on tapausta.” Elli Haverinen pitiv , Rea ja Olli-Pe ät Facebook-p kk a äiväkirjaa ajan tasalla.
kehitysvam PKN nosti vään e k t a isten asi m ih n te olis ma kiin mahd lkein kaik e m a inss e kulu in ja kansa n medioih ii is a on m ti ta o in lisiin k . Huike oli valtava io m sa, o u is h a n väline tunut m miö on tun il tä ä il e m p , ä a h ajatell liittyvä isuuteen a m m tä a v is joissa ista ihmis ysvammais li tekee kehit ia maita o is iä. Tälla m ö tt ä m y k a nä koss if inaaliloh PKN:n sem . monta
A CONCHITAN KANSS SA AR IKO SK I KU VA TO MM I
, Kari Aalto ja olla. Sami Helle at m lla ise na pu eltävänä Voittaja-ainesta in viisuviikkoa ed t Conchita Wurst iva as ht kertoi mykisko ri t ta uu m lisvuoden mes el ed in m m he yö puvan jatkosta. sunnuntaina. M issa Suomen tip om ro n ee gr i ul a ja Suomi oli tyneensä, kun ku vetoa finalisteist sa ns ka ”, in m tii ylpeitä itsestään ”Olimme lyöneet ja he voivat olla ä öt ty a ea up ki listallani. PKN te astattelussa. Ilta-Sanomien ha i no sa ta hi nc Co
6
M ATKAP IV KIR JA ?
Pertti Kurikan siv upersoona, sarja kuvataiteilija Ka tulkitsi reissua om levi Helvetti aan tapaansa. Ku va levisi sosiaalise mediassa englan ssa niksi käännettynä .
ALKUPALA
FANITU WWW
.G L O
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
OTTEE T
BEHO
P E .C
O
M/FI Globe Hope o n teh tysma nyt fa teriaa nit leista kaise ja nim uotteita ki sti. ”M erräe nnyt n i e s hais on ko e asia rvatu ee” -m n l mup a a t t, kas ja silm kapus vopyy sukas älapu he, ha sa t. Kos pesul mmas ka ain la. harja a mun pitää käydä
T #KOHTAAM U TO IV ON EN KU VA PA SI
taisen en Ajankoh Anu Lehton ja a, en n o to katsom ss ina Kau , sanovat N Telakan kisa n ä” tä ee it on er n p it n li m jä ki ”Nyt oli Tu yksessä Ta päri Suomea rassa lähet o Ym su a. omoin ts ku se al ka o n kakk n yhteisiä lähetykse ie li m aa to in at if m m se ja vam juuri ennen mmaisten erustettu va p a an am st inno edia. na bailasi m ta, ja muka
TERKUT SUOM ESTA Posti liittyi kannustaj ien joukkoon julkaisemalla uuden postimerkin toukokuun alussa. ”M erkki on hyvän näköinen ja punk”, ko mmentoi Kari Aalto Iltalehde ssä.
VOITTAJAT PIRITORILLA KUVA SIRK KA NIKU LAIN EN
ittyä siipi käväisi maassa, mutta matkaa. Semifinaalituloksen selv nin Wie en enn talo Väli Toni i Torilla tavataan, sano ja suomalaisia yhdisti entistä suu , toisteltiin kaikkialla mediassa, PKN s Kiito . ttiin han i pan ktio kansallinen tunnerea e. lahjoitti rempi ylpeys viisuedustajastamm en kehitysvammaisten asialle ja omat omisti torstaina 21.5. lehd San n ingi Hels :lle miseen. PKN tuke n ena Kunnianosoituks rten vapaa-ajan toiminna maisten Tukiliitolle, lasten ja nuo vam itys Keh on tuot eä siellä in nim yynn dän päivän irtonumerom e. ”Ihmiset huusivat mei avastaanoton Helsingin Piritorill juhl in taan spon aisi polk sa Sunnuntaina kan sanoi Pertti Kurikka. vät olisi voittaneet tämän kisan”, aivan kuin Pertti Kurikan Nimipäi
7
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
Tyรถmies on palkkansa ansainnut
8
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
Petteri Periäiselle palkka on oikean työn merkki. Omilla ansioillaan hän matkustelee ja harrastaa. Kirjaaja Mari Vehmanen Kuvat Mikko Käkelä
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
ja Sini. Hänen kanssaan käymme leffassa, futismatseissa ja bändien keikoilla. Olim me juuri kuuntelemassa Haloo Helsinkiä. Ja Pertti Kurikan Nimipäiviä fanitan kanssa lujaa. Asuntolan ohjaaja lähtee mukaan, kun menen vaateostoksille. Olen huomannut, ettei ihan halpaa kannata ostaa. Kun laatu on huono, vaatteet menevät nopeasti rikki. Ja itse hankin mieluummin uutta kuin etsin kirppiksiltä käytettyä.”
HELSINKI
Palkka kuuluu kaikille
”O
len ollut täällä Paciuksenkaa ren Mäkkärissä töissä muuta man vuoden. Ensin olin vähän aikaa harjoittelijana, sitten määräaikaisena ja nyt vakituisena. Tämä ei ole ensimmäi nen työpaikkani: tiskasin kymmenen vuotta astioita Asumiskeskus Wilhelmiinan keit tiössä. Teen töitä neljänä päivänä viikossa aina neljä tuntia kerrallaan. Siltä ajalta saan ihan oikeaa palkkaa – ja omasta mielestäni oikein hyvää palkkaa. Minun hommaani on pitää paikat siistei nä. Vessat ovat tärkeitä, sillä asiakkaille jää sotkuisista vessoista huono mieli koko ravin tolakäynnistä. Haluan, että minun vuorolla ni sali on ihan puhdas. Roskat pitää kerätä, lattiat, pöydät ja tuolit pestä ja viedä tarjotin pinot keittiöön. Olenkin saanut hyvää palau tetta huolellisesta ja tarkasta työstä. Esimies kertoo työvuorot. Muuten suun nittelen itse, missä järjestyksessä teen mitä kin. Välillä on vähän kiire, mutta minä sel viän siitä kyllä. Tämä on ihan minun paikkani. Tykkään tehdä töitä, kun ympärillä on asiakkaita. Aina välillä joku moikkaa tai juttelee hetken. Työkaverit ovat myös oikein kivoja. Sitä paitsi en ikinä kyllästy hampurilai siin. Syön niitä aina ruokatunnilla. Tällä het kellä suosikki on ruis-kalahamppari.”
”Minun mielestäni työstä pitää aina saada palkkaa. Ei ole oikein, että vammaiset ihmi set tekevät päiväkeskuksissa työtä melkein ilmaiseksi. Työnantajat saisivat huomata, että me ke hitysvammaiset pystymme moniin asioihin. Sopivia töitähän olisi vaikka kuinka paljon: ravintoloissa, vanhainkodeissa, kaupoissa tai vaikka postinjakajina. Esimerkiksi minun työssäni ei haittaa, vaikken osaa lukea. Eikä työnhakijaa tarvitse palkata heti va kituiseksi. Ensin voi kokeilla vaikka harjoit telussa, miten homma sujuu. Kaikille kehitysvammaisille ihmisille sa noisin, että kannattaa miettiä, mitä oikeasti haluaa ja mikä kiinnostaa. Sen jälkeen pitäisi hankkia oma työvalmentaja. Minulla on ollut jo kolme omaa valmentajaa. He ovat neuvo neet ja auttaneet minua tosi paljon. Uudessa työpaikassa pitää aluksi täyttää kauheasti papereita, mutta valmentajan kanssa kaikki selviää.”
Petteri Periäisen vuorolla McDonald’s Meilahden sali pysyy järjestyksessä.
Hauskoja ja järkeviä hankintoja ”Eläke ja palkka yhdessä riittävät minulle hy vin. Olen opetellut säästämään. Yritän, etten heti tuhlaisi kaikkea johonkin turhaan. Säästämiäni rahoja käytän esimerkiksi reissuihin, joita teemme asuntolan porukan kanssa. Olemme olleet risteilyllä ja matkail leet Turkuun ja Tampereelle. Lisäksi voin omilla rahoilla tehdä va paa-ajalla kaikenlaista mukavaa, mitä mieli tekee. Minulla on henkilökohtainen avusta 9
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
KÄYTÄNTÖ OPETTAA KAROLIINAA Karoliina Koskela löysi tuetusta oppisopimuskoulutuksesta reitin haaveammattiinsa lastenohjaajaksi. Työ tuntuu niin hyvältä, ettei iltapäivällä malttaisi lähteä kotiin. Teksti Mari Vehmanen | Kuvat Laura Vesa TAMPERE
Karoliina Koskelan mielestä parasta työssä ovat ehdottomasti lapset. Lounas maittaa Viktorialle.
10
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
11
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
Koulutuksen käytännönläheisyys on sopinut Karoliina Koskelalle erinomaisesti. Viktoria (vas.) ja Elma tarvitsevat vielä aikuisen apua syömisessä.
...
”O
len aina hoitanut mielelläni naapureiden ja sukulaisten lap sia, ja olin yhden kesän töissä eräässä perheessä. Tiesin, että juuri tätä ha luan tehdä”, kertoo Karoliina Koskela. Unelmasta tulee totta ensi vuoden lopus sa, kun hän valmistuu lastenohjaajaksi. Tie toiveammattiin on kuitenkin kulkenut mutkien kautta. Peruskoulun jälkeen tampe relainen Karoliina kävi kehitysvammaisille nuorille tarkoitettuja valmentavia opintoja ja ehti suorittaa kodinhuoltajan tutkinnon. ”Keittiöpuoli olisi vielä menetellyt, mutta siivous ei vaan ole minun juttuni”, hän pe rustelee. Kouluttautuminen hoitoalalle kiinnosti, mutta opinnot tuntuivat liian vaativilta ja teoriapainotteisilta. Karoliina sai tuekseen Seurakuntaopiston ja Tampereen Kaupun kilähetyksen, jotka alkoivat rakentaa sopivaa tuetun oppisopimuskoulutuksen kokonai suutta. ”Ensimmäiseksi oli löydettävä oppisopi muspaikka. Meidän vastuullamme oli ottaa yhteyttä Tampereen päiväkoteihin. Kissan maalla vastaanotto oli heti myönteinen”, oh jaaja Anu Vehkakoski Kaupunkilähetyksestä kertoo. Tampereen kaupunki osallistuu yhteis työhön maksamalla päiväkodille palkkatu kea Karoliinan oppisopimusjakson ajan.
Koutsi kulkee rinnalla Oppisopimuskoulutuksessaan Karoliina Kos kela tekee päiväkodissa täyttä työviikkoa 12
ja saa työehtosopimuksen mukaista mi nimipalkkaa. Noin kerran kuukaudessa Seurakuntaopisto järjestää Järvenpäässä muutaman päivän mittaisen tietopuolisen opetuksen jakson. ”Niitä päiviä varten varaan huoneen opis ton asuntolasta”, Karoliina kertoo. Työpaikalla hänen nimettynä lähiohjaa janaan toimii päiväkodin henkilökuntaan kuuluva Hannu. ”Itse käytän roolistani mielelläni nimi tystä koutsi. Tietynlaisesta valmentamises tahan on kyse: kuljen Karoliinan rinnalla hänen kasvaessaan alalle. Alkuvaiheessa keskityimme yleiseen perehdyttämiseen ja sopivien tehtävien etsimiseen. Vähitellen on menty syvemmälle varsinaiseen lasten kans sa työskentelyyn”, Hannu kertoo. Hänen mielestään koutsina toimimisen ehdoton edellytys on oma mielenkiinto opis kelijan ohjaamiseen. Hannu ilmoittautui itse tehtävään, kun päiväkodissa etsiskeltiin val mentajaa Karoliinalle. Hannun mukaan myös koutsi saa yhteis työstä paljon uutta omaan työhönsä. Yhtenä tehtävänä on pitää yhteyttä oppilaitokseen, mikä tarjoaa mahdollisuuden perehtyä itse kin alan tuoreisiin oppeihin. ”Muutenkin tässä joutuu mukavalla taval la kyseenalaistamaan omia ajatuksia. Tekee tosi hyvää pysähtyä välillä miettimään, miksi jokin asia työyhteisössä tehdään juuri tietyl lä tavalla – vai olisiko jokin muu keino sitten kin parempi.” Lisäksi on palkitsevaa nähdä nuoren kol legan kehittyvän vähitellen ammattilaiseksi.
”Karoliina on selvästi omalla alallaan. Hän on rauhallinen persoona, josta lapset kin pitävät kovasti. Karoliinaan voi myös luottaa. Kun jotain on sovittu, se myös ta pahtuu”, Hannu kiittää.
Töihin on kiva tulla Karoliina Koskela kertoo työpäiviinsä kuu luvan lasten auttamista kaikenlaisissa as kareissa. Hän työskentelee 3–5-vuotiaiden Lounatuulet-ryhmässä. ”Autan pukemisessa. Askartelen ja luen kirjoja lasten kanssa. Olen mukana ulkoiluis sa ja erilaisilla retkillä”, Karoliina luettelee.
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Karoliinan unelmana on vakituinen työ lastenohjaajana. Santeri ja Elma viihtyvät tutussa sylissä.
Parasta työssä ovat hänen mielestään yk sinkertaisesti lapset. Myös kannustava työ yhteisö saa hänet viihtymään. ”Töihin on joka kerta kiva tulla. Kaikkien työkavereiden kanssa pystyy juttelemaan, ja aina tarvitessa saa apua. Iltapäivällä en melkein malttaisi lähteä kotiin”, Karoliina nauraa. Hänen unelmiinsa kuuluu ensin valmis tuminen alalle ja sen jälkeen vakituisen työ paikan löytäminen jostakin kotikaupunkin sa päiväkodista. Hannu-koutsi sanoo Karoliinan tulleen jo tärkeäksi työyhteisössä, vaikka palkkatuen ansiosta Karoliina pystyttiin työllistämään vakituisen henkilöstön päälle. ”Kyllä Karoliinaa kaivataan hänen läh tiessään Järvenpäähän lähiopetuspäiviä te kemään.” Hannu kertoo seuraavansa, mikä teema tietopuolisissa opinnoissa kulloinkin on menossa. Näin töissä on mahdollista nostaa esiin ja syventää samoja aiheita. Karoliinan itsensä mielestä tuettu op pisopimus on ollut nappivalinta. ”Saan oppia tekemällä eikä pelkästään koulussa istumalla. Minulle kertyy työkoke musta ja palkkaa.” Kissanmaan päiväkodin johtaja Hanna-Leena Säntti uskoo niin ikään, että tue
Karoliina itse pitää vahvimpana ominaisuutenaan rauhallisuutta.
tusta oppisopimuskoulutuksesta voi jatkossa vakiintua yksi reitti alalle muiden joukossa. ”Tämä vaikuttaa oikein hyvältä, käytän nönläheiseltä opiskelumuodolta. Karoliinan
tapauksessa lähiohjaajan osuus on ollut rat kaisevan tärkeä. Esimiehenä roolini on esi merkiksi varata riittävästi resursseja ohjaa miseen ja seurantapalavereihin.”
JOKAINEN POLKU TYÖELÄMÄÄN RÄÄTÄLÖIDÄÄN OPISKELIJAN MUKAAN MOPPE ELI MONIMUOTOISET OPPISOPIMUSPOLUT -hankkeessa etsitään uusia tapoja yhdistää perinteinen teoriapainotteinen opiskelu käytännön työssäoppimiseen. ”Erilaiset tuetun oppisopimuskoulutuksen muodot sopivat henkilöille, joiden on helpoin oppia konkreettisesti tekemällä”, Seurakuntaopiston oppisopimuspäällikkö Sirpa Tuomisto kertoo. Järvenpäässä on tarjolla esimerkiksi niin kutsuttu 2+1-malli. Siinä opiskelija siirtyy kahden vuoden ammatillisten perusopintojen jälkeen työelämään opiskelemaan alaa käytännössä. ”Tässä mallissa oma työvalmentaja on äärimmäisen tärkeä. Hän tukee kaikin tavoin opiskelijaa erityisesti siirtymävaiheessa. Alussa valmentaja voi olla työpaikalla hyvinkin tiiviisti mukana uusien tehtävien opettelussa ja työyhteisöön tutustumisessa.” Sirpa Tuomiston mukaan jokaisen opiskelijan polku räätälöidään omanlaisekseen. ”Opinnot on jaettu palasiin. Tukea on jokaisessa vaiheessa tarjolla juuri sen verran kuin opiskelija ja työpaikka tarvitsevat. Jokin osio menee vaivattomammin, ja toisessa taas voi kaivata enemmän apua”, Sirpa Tuomisto kuvailee.
ennen kaikkea, että lähiohjaajaksi nimetty työntekijä saa käyttää riittävästi aikaa opiskelijan opastamiseen. Työlistojen suunnittelussa on otettava huomioon lähiopetuspäivät, jotka opiskelija on oppilaitoksessa. ”Lähiohjaajalla on oltava pitkäjänteisyyttä ja ymmärrystä neuvoa nuorta, joka ehkä vasta opettelee työelämän peruspelisääntöjä. Mutta työyhteisö myös saa paljon: raikkaan tuulahduksen opiskelumaailmasta – ja parhaimmillaan ehkä uuden pysyvän työntekijän.” Moppe-hankkeessa voi opiskella kotityö-, puhdistuspalvelu- ja kiinteistöpalvelualoja. ”Meillä on myös yksi tätä kautta kokiksi opiskeleva nuori”, Sirpa Tuomisto mainitsee.
MALLI EDELLYTTÄÄ TYÖANTAJALTA
Lue lisää Moppe-hankkeesta: www.seurakuntaopisto.fi > oppisopimus.
13
TUKIVIESTI NRO 3/2015
14
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Ensimmäinen työsopimus Bertil Kröger nostaa kynän paperilta. Allekirjoitus työsopimuksessa on valmis. On maanantai 4. toukokuuta, ja työsopimus on ensimmäinen 26-vuotiaan autonasentajan elämässä. Nyt ei korjata autoja, vaan tehtävän kohdalla lukee: Eläintenhoito.
15
TUKIVIESTI NRO 3/2015
...
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
Teksti Tuula Puranen Kuvat Janne Ruotsalainen KOUVOLA
”H
iukan jännitti, mutta olin myös helpottunut”, Bertil Kröger muistelee pari viikkoa myöhemmin kotieläinpiha Toivotassussa, joka on hänen työpaikkansa seuraavat viisi kuukautta. Eläintenhoidosta maatalon pojalla on kokemusta, ja nikkarointikin sujuu; yrttilaatikko saa hyllyn tuossa tuokiossa. Bertilin työnantaja on Kouvolan seudun työttömien yhdistys, ja hän saa päivittäiset tehtävänsä yhdistyksen Toivotassu-hankkeen projektipäälliköltä Hilkka Tiihoselta. ”Kun vain yksi ihminen antaa minulle tehtäviä ja yhden kerrallaan, ei tarvitse miettiä, mitä pitikään tehdä”, Bertil kertoo. Hän kuvaa itseään luotettavaksi työntekijäksi – ehkä muita hitaammaksi, mutta sellaiseksi, joka tekee loppuun kaiken, minkä aloittaa. ”Ja tulen ajoissa töihin, en ole kertaakaan myöhästynyt Toivotassusta.” Hän perehtyy tehtäviinsä työskentelemällä toisen työntekijän parina, ja Hilkka Tiihosen mielestä hän on asettunut hyvin työporukkaan. ”Hänellä on omia mielipiteitä, ja on ihanaa, että hän sanoo asiat suoraan, mutta ei pahalla, vaan ehdottamalla, voisiko tehdä niin tai näin.”
”Työnantaja saa TE-keskukselta palkkatukea, asumistukeni säilyi eikä työ vaikuta eläkkeeseen, jos työskentelen alle 16 tuntia viikossa”, Bertil tiivistää. Hän työskentelee Toivotassussa kolme päivää viikossa; kahtena päivänä hän hurauttaa työkeskus Vapriikkiin. Hän halusi käydä ansiotyön lisäksi työtoiminnassa, jotta kaikkina arkipäivinä olisi tekemistä. Työtoiminnassa voi myös jutella palkkatyön kuulumisista.
Kolmannes voisi työllistyä Kouvolan kaupungin työtoiminnan johtajan Pertti Rinkisen mukaan alueen avotyötoiminnan asiakkaista kolmannes voisi sijoittua palkkatyöhön.
16
vaa siihen liittyviä pelkoja esille ja käsitellä niitä. On myös selvitettävä, mistä henkilö pitää avotyössään ja mikä siinä hänestä on hyvää. Sitten voimme kertoa, että ne kyvyt ja taidot, jotka hän on jo osoittanut, riittävät palkkatyöhön.” Rinkinen korostaisi myös palkkatyön taloudellista puolta, kuten eläkkeen kerryttämistä. ”Lisäksi on tärkeää tuoda esille, että jos palkkatyö ei onnistu, ei tarvitse jäädä kotiin, vaan tausta turvataan, ja palkkatyössä saa työhönvalmentajan tukea.”
Työhönvalmennusta tarvitaan
Olennaista on oma halu Kun työhönvalmentaja Päivi Sippu löysi tiedon Toivotassun kesätyöpaikasta ja kertoi siitä Bertil Krögerille, tämä kiinnostui välittömästi. Myös työttömien yhdistys suhtautui myönteisesti. ”Sanoin heti, että meille käy”, Hilkka Tiihonen kertoo. Päivi on saanut koulutusta, tietoa ja tukea Kehitysvammaliiton KIT- eli Kehitysvammaiset ihmiset töihin -hankkeessa. Siinä ovat Kouvolan lisäksi mukana Kotka ja Hamina sekä Kaakkois-Suomen TE-toimisto, Parik-säätiö, Sotek-säätiö, Carea ja Ravimäkiyhdistys. Hankkeessa sovelletaan näyttöön perustuvaa työhönvalmennuksen mallia edistämään kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatyöhön. ”Olennaista on kehitysvammaisen henkilön oma halu työllistyä, ja kun sellainen on, prosessiin ryhdytään ripeästi”, projektipäällikkö Tea Kairi kertoo. Ennen työsopimuksen tekemistä Bertilillä ja Päivillä riitti selvitettävää, mutta lopulta kaikki tarpeellinen tieto oli koossa.
Ennen avajaisia Toivotassussa riitti nikkaroitavaa eläinten aitauksista yrttihyllyihin. ”On tärkeää, että saan tehdä työt omaan tahtiin,” Bertil Kröger kertoo rakentaessaan hyllyä yrttilaatikon kehikkoon.
Tavoite on, että yhä useampi kehitysvammainen henkilö tekee työsopimuksen palkkatyöhön. ”Olen haasteista huolimatta luottavainen ja iloinen kehityksen suunnasta”, työtoiminnan johtaja Pertti Rinkinen sanoo.
”Avotyössä on noin sata asiakasta, joista kehitysvammaisia henkilöitä on noin 40. Pyrimme aktiivisesti kartoittamaan ihmisiä, jotka haluavat työsuhteiseen työhön, ja tekemään sitten kaikkemme, että se toteutuu.” Avotyöstään pitävä, siihen tottunut ja sen turvalliseksi kokeva kehitysvammainen henkilö ei välttämättä ensi kysymältä halua työsuhteeseen. ”Olemme pohtineet, että emme saa luovuttaa heti ei-vastauksen jälkeen, vaan asiaan pitää palata ja käyttää enemmän aikaa sen kertomiseen, mitä työsuhde kunkin kohdalla tarkoittaisi,” Pertti Rinkinen sanoo. Palkkatyöhalujen selvittäminen vaatii aikaa ja ymmärrystä. ”Meidän pitää kai-
Suomessa on noin 3500 palkkatyötä haluavaa ja siihen pystyvää kehitysvammaista ihmistä. Vain noin 400–500, eli noin joka seitsemäs heistä, on saanut töitä. KIT-hankkeessa tehty kyselytutkimus kartoittaa kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilannetta Suomessa vuosina 2013–2014. Aineistossa on tiedot runsaasta tuhannesta kehitysvammaisesta henkilöstä. Heistä vajaat 400 oli Helsingin ja Vantaan kaupunkien asiakkaita, joista palkkatyötä teki 121. Koko aineistossa palkkatyössä oli 156 henkilöä. Kymenlaaksossa, johon Kouvolakin kuuluu, työsuhteessa oli vain kaksi kehitysvammaista henkilöä. ”Mahdollinen selitys on, että Helsingissä työhönvalmennus on osa kehitysvammaisten ihmisten palveluja. Ilman tätä palvelua työllistymistä ei tapahdu”, tutkimuspäällikkö Hannu Vesala pohtii. ”Kymenlaaksossa kehitysvammaiset ihmiset ovat olleet perinteisesti työkeskuksessa tai avotöissä. Sijoittaminen päivä- tai työtoimintaan on ollut helpompaa kuin sijoittaminen palkkatyöhön, eikä varmaan ole ollut sellaista osaamistakaan, että olisi oikeasti lähdetty edistämään tuettua työllistymistä”, Pertti Rinkinen kertoo.
Bertil Kröger kävi katsomassa Hilmaa ja Onnia, jotka vielä toukokuun alussa ennen Toivotassuun siirtymistä olivat omistajansa Pia Pakkalan hoivissa. Bertilin päätehtävä kesän ajan on eläintenhoito.
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
17
TUKIVIESTI NRO 3/2015
...
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
Avotyö nähtiin 1990-luvulla inkluusioon johtavaksi siirtymävaiheeksi, mutta optimismi osoittautui katteettomaksi. ”Moni kehitysvammainen ihminen jäikin vuosikymmeniksi avotyöhön”, Hannu Vesala toteaa.
työtoiminnassa. Organisaatioon on myös palkattu kaksi yrityskoordinaattoria, joiden tehtävä on pitkäaikaistyöttömien saaminen
palkkatöihin. ”He eivät suoraan liity kehitysvammaisten ihmisten työllistämiseen, mutta voimme tarjota heille kehitysvammaisia asiakkaitamme”, Pertti Rinkinen kertoo. KIT-hanke lähestyy työllistymistä tavoitteena, jonka toteutuminen edellyttää toimintakulttuurin muutosta monelta taholta. ”Tarvitaan palkkatyöhön tahtovien kehitysvammaisten ihmisten ja työhönvalmentajien lisäksi johtavien viranhaltijoiden ja esimiesten sitoutumista”, Tea Kairi sanoo. Pertti Rinkisen mielestä kehitysvammaisten palkkatyöllistyminen pitäisi kirjata tavoitteena kaupungin strategiaan. ”Vasta silloin dramaattiset muutokset olisivat mahdollisia, sillä kaikkien hallintokuntien olisi noudatettava tavoitetta tukevia ohjeita. Voitaisiin edellyttää, että rekrytoinnissa tietty kiintiö työntekijöistä pitäisi olla palkkatukityössä tai tuetussa työssä.” Suunnitelmissa onkin tavata kaupungin johtoa lähiaikoina.
”Olen tosi iloinen Bertilin työsopimuksesta”, työhönvalmentaja Päivi Sippu sanoo. Ennen työsopimuksen tekemistä kaksikolla riitti selvitettävää muun muassa palkkatuesta, verotuksesta, asumistuesta ja eläkkeestä.
Tietoa ja tukea ryhmistä
Samalla viivalla Päivi Sippu ja hänen esimiehensä Pertti Rinkinen työskentelevät Kouvolassa työllistymisen edistämisen palveluyksikössä. Sen palvelut on tarkoitettu kaikille niille kouvolalaisille, jotka tarvitsevat työllistymiseensä erityistä tukea – kehitysvammaisten ihmisten lisäksi esimerkiksi mielenterveyskuntoutujille. ”Työllistämisessä diagnoosin sijaan on olennaista osaaminen ja työpanos, jonka ihminen voi antaa, kun hän saa tarvitsemansa tuen”, Pertti Rinkinen sanoo. Hän uskoo, että ennakkoluuloja ja muita ajattelun ongelmia voidaan poistaa löytämällä oikeanlaiseen työhön oikeanlainen tekijä, oli hänellä kehitysvamma tai ei. ”Eikä tämä tarkoita, että kehitysvammaiset ihmiset jäisivät työllisyyden edistämisen palveluyksikössä syrjään.” Päivi Sippu työskentelee sekä työhönvalmentajana että ohjaajana kuntouttavassa
18
KIT-hanke toimii verkostoivasti, mikä näkyy muun muassa kolmenlaisina yhteistyöryhminä. Alueella muodostetaan palkkatyöstä
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
kiinnostuneista kehitysvammaisista ihmisistä vertaisryhmiä, ja myös työhönvalmentajat ovat kokoontuneet omiin ryhmiinsä. Bertil Kröger osallistui itsensä Torpan Tontuiksi nimenneeseen Kouvolan vertaisryhmään. ”Sain paljon tietoa työllistymisen mahdollisuuksista”, hän kertoo. Tiedonsaannin ohella ryhmän jäsenet kartoittivat omia vahvuuksiaan, osaamistaan ja ammatillisia toiveitaan. He tutustuivat myös erilaisiin työpaikkoihin ja TE-toimistoon. Yksi tavoite oli, että myös kehitysvammaiset ihmiset ilmoittautuisivat työn hakijoiksi, minkä kaksi ryhmän jäsentä tekikin. Päivi Sippu huomasi, että ryhmä voimaannutti osallistujiaan. ”He rohkaistuivat ja itsetunto vahvistui, kun he näkivät, että on mahdollista työllistyä ja onnistua.” Työhönvalmentajien ryhmässä osallistujat saivat koulutusta muun muassa työhönvalmennuksesta ja yhteistyöstä työnantajien kanssa, ja kokoontumiset mahdollistivat asioiden jakamisen, pohtimisen ja keskustelun muiden kanssa. ”Ryhmän antama vertaistuki oli tärkeää”, Päivi Sippu toteaa. Strategiaryhmiin osallistuu esimerkiksi johtavia viranhaltijoita ja jatkossa toivottavasti myös TE-toimistojen edustajia. Pertti Rinkinen pitää ryhmää hyvänä keskustelufoorumina. ”Kokoontuminen saman pöydän ääreen pohjustaa yhteistyötä, ja koska olemme organisaatioissamme tarpeeksi korkealla, yhdessä sopimillamme asioilla on paremmat edellytykset toimia myös kentällä.”
Roope-kissa ei lähtenyt Toivotassuun, mutta kissojakin siellä on. Maatalon poikana Bertil Krögerillä on kokemusta eläintenhoidosta, mikä työhaastattelussa oli plussaa.
LUE LISÄÄ: Lonka, Minna: Voimaantumalla työhön? Kehitysvammaisten kokemuksia KIT-vertaisryhmätoiminnasta (2015). Opinnäytetyö, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Vesala, Hannu T. – Klem, Simo – Ahlstén, Marika: Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne 2013–2014. Kehitysvammaliiton selvityksiä 9 (2015). Sähköisenä kehitysvammaliiton sivustolla www.kvl.fi > tutkimus.
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Ammattitaitokilpailu vahvistaa tietä työelämään Teksti ja kuva Taina Saarinen TURKU
”O
n se iso saavutus, kai sillä merkitystä on”, miettii kultamitaliaan ihaileva Elisa Riihimäki. Puhdistuspalveluiden TaitajaPlus-kisan voiton nappasi ensimmäisen vuoden opiskelija Järvenpään Validia-ammattiopistosta. Elisa uskoo, että voitosta on hyötyä, kun hän aikanaan valmistuu toimitilahuoltajaksi. Valtakunnallisiin Taitaja-kisoihin ei mennä kevätretkelle, eikä se ole reippaiden opiskelijoiden palkintomatka. Ammattiosaamisen SM-kisoihin lähtevät kilpailemaan oppilaitoksensa ja alueellisten semifinaalien parhaat osaajat. TaitajaPlus-kisassa kilpailevat erityistä tukea tarvitsevat ammattiin opiskelevat nuoret. ”On mahdotonta mitata, miten tällainen kilpailu vaikuttaa työelämään siirtymisessä”, arvioi hämeenlinnalaisen Kiipulan ammattiopiston rehtori Markku Aunola. Se kuitenkin tiedetään, että viime vuoden asiakaspalvelun ja myynnin TaitajaPlus-voittaja ja neljänneksi tullut työskentelevät nyt työsuhteessa. Kilpailuun osallistumisesta ja siinä menestymisestä tulee maininta todistukseen. Kisaan lähtijöillä on Aunolan mukaan ominaisuuksia, jotka ovat kova sana työelämässä. He ovat kiinnostuneita itsensä kehittämisestä, ja rohkeita ja avoimia uudelle. ”Kaikilla nuorilla on hyvin vähän työkokemusta. Kilpailut ovat jo kokemuksena merkittävä ja kannustava”, Aunola sanoo.
Prosessi ja tulos arvioidaan Kilpailussa opiskelijan on pystyttävä suorittamaan annettu 40-minuuttinen tehtävä yleisön ja tuomarien edessä, ja tulos arvioidaan. ”Ei ole olemassa mukautettua hygieniaa tai muunneltua siivousta. Työn tuloksen on oltava sama, oli työn tekijä erityistä tukea tarvitseva tai ei”, sanoo Kiipulan puhdistuspalveluiden opettaja Arja Honkanen. Puhdistuspalveluiden kilpailutehtävänä oli tänä vuonna asuinhuoneen ylläpitosiivous. Lisäksi tuli lajitella jätteet ja pyykki sekä valmistaa terveellinen välipala. Kokonaispistemäärä muodostui hygieniasta, työjärjestyksestä, oikeiden työvälineiden ja puhdistusaineiden valinnasta, ergonomiasta ja asiakkaan kohtaamisesta. Elisa Riihimäki kertoo, että suoritustilanne jännitti, eikä hän itse edes tuntenut onnistuneensa. Onneksi tuomaristo oli toista mieltä. Opettaja Hanna Ruotsalainen arvelee, että Elisalle kisaan lähteminen oli kuitenkin helppoa, koska tämä on luonteeltaan kilpailuhenkinen. ”Monet nuoret saavat kilpailusta motivaatiota opiskeluun, ja se onkin yksi tavoite. Toki haluamme myös kouluna olla mukana ajan hengessä, kilpailemassa. Menestys kertoo, että olemme Validiassa tehneet jotain oikein.” Taitaja2015-kisassa kävi neljän päivän aikana 51 000 ihmistä. Tänä vuonna kisat pidettiin Turussa. Mukana oli 400 yritystä ja työnantajaa, joiden edustajat näkivät konkreettisesti, mitä esimerkiksi kehitysvammaiset ammattiopiskelijat pystyvät tekemään.
Tuliaiset kunnossa. Elisa Riihimäki, kultamitali ja oppilaastaan ylpeä opettaja Hanna Ruotsalainen.
19
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
Käsityöläisyys on Vihtiläinen Työpaja Kisälli luo kehitysvammaisille osaajille uudenlaisia ansaitsemisen ja työnteon malleja. Sini Grönroosille sopii itsenäinen työskentely yrittäjän tapaan. Teksti Mari Vehmanen | Kuvat Laura Vesa VIHTI
T
yöpaja Kisällin tilat Vihdin keskustassa ovat täynnä aherruksen ääniä: kangaspuiden paukahtelua, paino karusellin kolinaa ja iloista puheensorinaa. Vuosituhannen vaihteessa perustettu Kisälli on monella kin tavalla poikkeuksellinen kehitysvammaisten henkilöiden työtoiminnan tarjoaja. Kisällin osaajat ovat ammatistaan yl peitä käsityöläisiä, jotka haluavat haastaa itseään. ”Elinikäisen oppimisen näkökulma ei meillä Suomessa ole oikeastaan ulottunut kehitysvammaisiin henkilöihin. Meil lä Kisällissä jatkuva kehittyminen ja uudistuminen kuuluvat olennaisesti kaikkeen tekemiseen”, pajan esimies, työvalmen taja Annamari Pajunen kertoo. Yksi Kisällin erityispiirteistä on narratiivisten menetel mien hyödyntäminen. Tämä tarkoittaa muun muassa, että työstä ja sen tavoitteista keskustellaan paljon sekä ryhmässä että kahden kesken ohjaajien kanssa.
20
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Sinin juttu
21
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
”Työ- ja päivätoimintakeskukset voisivat tulevaisuudessa olla paikkoja, joissa eri alojen kehitysvammaiset ammattilaiset kokoontuvat ja saavat tukea – myös toisiltaan.”
Sini Grönroos innostui käsitöistä jo pikkutyttönä, ja into on muuttunut ammattitaidoksi. Kisällin työvalmentaja Annamari Pajunen (oik.) on ollut tärkeä tuki tiellä itsenäiseksi käsityöläiseksi.
...
”Meille on tärkeää tuntea jokaisen käsi työläisemme elämäntarina.” Kisälli on myös monin tavoin avoin ja ulospäin suuntautunut työyhteisö. Vierai levina suunnittelijoina projekteissa käy säännöllisesti ammattitaiteilijoita, ja tällä kin hetkellä pajassa työskentelee useita kansainvälisiä harjoittelijoita. Käsityöläiset myös järjestävät itse näyttelyitä ja reissaavat ahkerasti. Aleksi Kämärä kertoo viihtyvänsä pajan ilmapiirissä. ”Minulla on hyvä mieli, kun teen käsitöi tä. Retket ja omat näyttelyt ovat tärkeitä. On kiva tavata taiteilijoita ja saada uusia tuttuja”, hän kertoo.
Oma tuotemerkki Vihdissä on lähdetty luomaan myös täysin uusia tapoja kehitysvammaisten henkilöi den ansaitsemiseen. Sini Grönroos tuli tu tustumaan Kisälliin ensimmäisen kerran kouluikäisenä TET-harjoittelijana. Artesaa niopintojen jälkeen hän palasi työpajalle ja toimii nykyään sen tiloissa itsenäisen yrittä jän tapaan. ”Päätän itse kaikista käytännön asioista, mutta saan Annamarilta ja muilta kisälliläi siltä apua aina halutessani”, Sini Grönroos kuvailee järjestelyä. Työpaja tarjoaa hänelle materiaalit, väli neet ja kaiken tarvittavan tuen. Sini itse valit see valmistamansa tuotteet ja suunnittelee oman päiväohjelmansa. Valmiit työt hän kauppaa omalla Arte 22
sini-merkillään ja saa myyntitulot kokonai suudessaan omalle tililleen. Pääasiallisen toimeentulona on ainakin toistaiseksi eläke. ”Neuvoja kaipaan lähinnä talouspuoleen ja hinnoitteluun. Käsityöläisen pitää uskal taa pyytää kunnon korvausta tuotteistaan”, Sini Grönroos pohtii. Artesinin valikoimaan kuuluu monenlai sia tuotteita: ryijyjä, mattoja, kierrätysmate riaalista valmistettuja kasseja, tilkkutyötyy nyjä ja paljon muuta. ”Mietin joskus ohimennen myös oman työhuoneen hankkimista, mutta sitten taju sin tämän olevan paljon parempi juttu. On kiva, kun ympärillä on samanhenkistä seu raa”, Sini sanoo. Hän lähteekin useimmiten mukaan esi merkiksi kisälliläisten retkille. Ja toisinaan Sini toimii avustavana ohjaajana – auttaa vaikkapa jotakuta käsityöläistä loimen luo misessa kangaspuille tai näyttää vierailevalle koululaisryhmälle askarteluvinkkejä.
Laadusta tarkka Vaikka toistaiseksi Artesinin tuotot ovat ol leet melko pieniä, niillä on Sini Grönroosin mukaan tärkeä periaatteellinen merkitys. ”Tuntuu kivalta nähdä omalla tiliotteella jostakin tietystä tuotteesta tullut raha”, hän kertoo. Aidon käsityöläisen tapaan Sini on tarkka tuotteidensa laadusta. Alkuaikoina hän ker too pyytäneensä ohjaajilta apua virheiden bongaamiseen, mutta nykyään hän tarkkai lee työnsä jälkeä itsenäisesti.
”Puran ja teen uudelleen väärin menneen kohdan. Haluan, että minä ja asiakas olem me molemmat tyytyväisiä tuotteeseen.” Yrittäjämäiseen työtapaan kuuluu sekin, ettei kukaan muu sanele töiden valmistu misjärjestystä tai -aikaa. Sini Grönroos on huomannut, että tilaustyöt kannattaa panna omavalintaisten projektien edelle. Jokaisen yrittäjän tapaan Sini Grönroos myös kehittää ammattitaitoaan jatkuvasti. Hän on opiskellut esimerkiksi tilkkutyötek niikan itsenäisesti kirjoista ja suunnittelee itse omat tilkkutyömallinsa. ”Alan ensin miettiä värejä. Kangaskau poissa saa myös hyviä ideoita ihania kankai ta hypistellessä”, Sini kertoo suunnittelupro sessista. Hän kertoo olevansa kaikin puolin tyyty väinen nykyiseen työtilanteeseensa. ”Olen lapsesta asti tykännyt käsitöistä, enkä osaa oikein kuvitellakaan muuta am mattia. Mielestäni jokaisen muunkin pitäisi saada tehdä haluamaansa työtä.”
Tulevaisuuden suunta Annamari Pajunen uskoo, että Sini Grön roosin valitsema yrittäjämäinen mutta tuet tu työskentely olisi hyvä vaihtoehto monille muillekin kehitysvammaisille henkilöille. ”Usein vammainen osaaja valmistaa ai van upeita tuotteita, muttei koskaan näe nii den myynnistä tulleita rahoja. Kaikki katoaa jonnekin yhteiseen kaupungin kassaan”, An namari Pajunen toteaa. Hänen mielestään perinteisille ratkaisuil
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
KOLUMNI
Osallisuus omaan elämään
Kari Vuorenpää toivoo, että Kisällin esimerkki inspiroi muitakin.
le on etsittävä ennakkoluulottomasti uusia vaihtoehtoja. ”Meidän tehtävämme on taata Sinille ympäristö, joissa hän voi toteuttaa itseään. Sini on määrätietoinen ammattilainen, joka myös ilmaisee tahtonsa.” Työelämän asiantuntija Kari Vuorenpää Kehitysvammaisten Tukiliitosta näkee Sini Grönroosin esimerkissä monia hienoja piir teitä. ”Meidän visiossamme nykyiset työ- ja päivätoimintakeskukset voisivat tulevaisuu dessa muuttua paikoiksi, joihin eri alojen kehitysvammaiset ammattilaiset kokoontu vat oman valintansa mukaan. Saatavilla olisi tukea ja toisten yrittäjien seuraa”, Vuorenpää sanoo. Tässä mallissa kehitysvammaisen henki lön vaihtoehdot olisivat samat kuin kaikilla muillakin: palkkatyö tai yrittäjyys. Omat vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet ratkaisi sivat valinnan. ”Yrittäjämäisen toiminnan yhdistäminen eläkkeeseen on mahdollista. Yksityiskohdis ta kannattaa sopia erikseen verottajan ja Ke lan kanssa”, Kari Vuorenpää lisää.
OLEN MIETTINYT viime aikoina paljon, että antaako yhteiskunta kehitysvammaiselle ihmiselle mahdollisuuden onnistua? Ja sallinko minä sen? Pääsin toukokuussa kuuntelemaan kehitysvammaisia ihmisiä Euroopan eri maista. Kaikki kertoivat oman henkilökohtaisen tarinansa ja jäin miettimään, kuinka erilaisia ihmisten arkielämät saattavat ollakaan. Monen kohtalo oli sydäntä riipivä, taisi siinä tippa välillä silmäkulmaankin hiipiä. Jotkut olivat eläneet kadulla, varastaneet selvitäkseen. Kuulija kyllä ymmärsi, että varastaminen oli pienin paha niistä huonoista asioista, joita nämä ihmiset olivat läpikäyneet. Seuraavassa hetkessä istuin kuuntelemassa toisia, jotka olivat päässeet varsinaiseen ”elämän oravanpyörään”. Vuorokauden tunnit eivät tuntuneet riittävän kaikkeen, mitä piti tehdä. He olivat aktiivisesti mukana työelämässä, politiikassa ja järjestötoiminnassa. Huolehtivat omasta taloudestaan ja sosiaalinen elämä oli vilkasta monien ystävien ansiosta. Oli suuria tulevaisuuden unelmia. Heitä kuunnellessani hyvänolon tunne levisi sisälläni ja mietin, että tätähän kaiken pitää olla – osallisuutta omaan elämään ja mahdollisuuksia kokea onnistumisia. Päivän päätteeksi istuin itsekseni ja mietin ihmiskohtaloiden erilaisuutta, usein epäoikeudenmukaisuuttakin. Elin tunteiden myllerryksessä, elämä on niin epäreilua tai elämä on niin ihanaa.
Antaako yhteiskunta kehitysvammaisen osallistua ja onnistua siinä? Meillä Suomessa puhutaan kehitysvammaisten oppimisvaikeuksista. Edistyneissä maissa ongelma ei ole yksilö, vaan sosiaalisen ympäristön toimivuus tai toimimattomuus yksilön näkökulmasta. Ympäristö voi olla rajoitteinen, yksilö ei. Koska minulla on helpompi löytää virheitä muualta kuin itsestäni, voin todeta, että Suomi yh” Salliiko yhteiskunta teiskuntana asettaa vielä melkoisia esteitä monen osallisuudelle. kehitysvammaisen Entä minä? ihmisen onnistua? Ensimmäinen vastaus itselleni oli, että totta Sallinko minä?” kai minä sallin kaikille samat mahdollisuudet. Pian kuitenkin huomasin, että eihän ensimmäinen vastaukseni ollut oikea, eikä edes rehellinen. Miten minä olin niin yllättynyt siitä, että kehitysvammainen henkilö saattoi tehdä poliittisia päätöksiä yhdenvertaisesti muiden joukossa, olla ylityöllistetty, sosiaalinen ja niin edelleen – jos kerran olen täysin avoin erilaisuudelle? Enkö osaa nähdä kehitysvammaisten kykyjä tai mahdollisuuksia? Olenko minä sitten se tulppa? Ehkä. Mutta toivon, että tietoisella henkisellä kasvulla ja toiminnalla muutun henkilöksi, joka on mukana mahdollistamassa kehitysvammaisten osallisuutta omaan elämään ja onnistumisiin. SALLINKO MINÄ?
MONET MEISTÄ ovat huolestuneita siitä, turvaavatko tulevat uudet lait meille ne kaikki tarvittavat palvelut. Hyvät lait ovat meille toki tärkeitä, mutta sosiaalisen ympäristömme toimintaa ohjaavat kirjaamattomat normit ja toimintatavat ovat vähintään yhtä tärkeitä – myös silloin, kun puhumme kehitysvammaisten työllistymisestä työmarkkinoilla. Me kaikki olemme osaltamme mukana muuttamassa yhteiskuntaa ja näin myös kehitysvammaisten ihmisten elämää parempaan suuntaan. Antakaamme heille itselleen polttoainetta omien unelmien toteuttamiseksi. Silloin varmasti rikastutamme toistemme elämää yhä useammin myös työssä, politiikassa ja vapaa-ajalla.
Rauno Rantaniemi Tukiliiton puheenjohtaja
23
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
SELKOSIVUT TEKSTI: MERJA MÄÄTTÄNEN JA JAANA TERÄVÄINEN KUVAT: MIKKO KÄKELÄ, LAURA VESA JA JANNE RUOTSALAINEN
REITTI AUKI TYÖELÄMÄÄN Tässä Tukiviestissä käsitellään työelämään ja rahaan liittyviä kysymyksiä.
KEHITY TEEMA:
SVAMMA IST OIKEUS
EN TUKIL
TOIMEE
IIT TO RY :N LEHT
NTULOO
I
N NRO 3/
Tuhannet kehitysvammaiset ihmiset haluavat ja pystyvät palkkatyöhön. Kuitenkin vain hyvin harva heistä on saanut töitä. Jokaisen halukkaan pitäisi saada työllistymiseen omien tarpeiden mukaista ja jatkuvaa tukea. Kuntien pitäisi palkata työhönvalmentajia.
s.14 TYÖ HÖNV AV ULLA ALMENNUK SEN AVOT YÖ PALKKA STÄ TYÖHÖ N.
s. 10 OP PIS OPIMU SKOULU AVASI TUS KAROLII NA KO LALLE SKE(KU TIEN UN VA SS A OIK .) ELM A-A MM ATT IIN.
s. 20 VIH DIS SÄ TUET TU KEHIT ETÄ ÄN A YRITT ÄJ YY TTÄ .
Kun työstä saa palkkaa, voi tehdä kivoja asioita Helsinkiläinen Petteri Periäinen siivoaa ja saa työstään palkkaa. Hänen mielestään palkka on oikean työn merkki. Petteri päättää itse, mihin käyttää palkkansa. Hän käy elokuvissa ja konserteissa, ja matkustelee. Hän on myös opetellut säästämään. Vaatekaupassa hän ostaa mieluummin kestävää kuin halpaa. Petteri Periäinen. 24
2015
TEEMA: OIKEUS TOIMEENTULOON
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Tuettu oppisopimuskoulutus avaa tietä unelmaan Tamperelainen Karoliina Koskela on aina unelmoinut lastenhoitajan työstä. Tavallinen koulutus olisi kuitenkin ollut hänelle liian vaativa ja teoreettinen. Tuettu oppisopimuskoulutus sopii Karoliinalle. Hän oppii käytännön tekemisen kautta. Lyhyet koulujaksot täydentävät oppimista. Työ lasten kanssa tuntuu niin kivalta, ettei Karoliina aina malttaisi lähteä töistä kotiin.
Karoliina Koskela.
Avotyöstä palkkatyöhön työhönvalmennuksen tuella Kouvolalainen Bertil Kröger allekirjoitti keväällä elämänsä ensimmäisen työsopimuksen. Hän on eläintenhoitaja ja saa palkkaa. Aiemmin hän teki avotyötä ja sai työosuusrahaa.
Bertil Kröger.
Kymenlaaksossa on käynnissä hanke, jossa tuetaan palkkatyöhön haluavia kehitysvammaisia ihmisiä.
Työpaja tukee omaa yritystoimintaa Vihtiläinen Sini Grönroos on taitava käsityöläinen. Hän tekee työtä kuin itsenäinen yrittäjä. Hän myy valmistamansa tuotteet. Työpaja Kisälli tukee Siniä hinnoittelemaan tuotteet ja hoitamaan taloutta. Sini Grönroos. 25
TUKIVIESTI NRO 3/2015
AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA
LIITTOKOKOUS
”Joskus tuntuu, että työllä on merkitystä”
Tukiliiton liittokokouksessa luovutettiin Vuoden tulppaani -tunnustuspalkinto Ajankohtaisen kakkosen Kehitysvammais-illan tekijätiimille. Ilta antoi äänen ihmisille itselleen
Tea Helen (vas.), Saara Kokko, Koo Havumäki, Ville Vaarne, Pasi Toivonen, Sanna Sepponen ja Kati Leskinen sekä taustatukea antanut Me Itsen työntekijä Sirkka Nikulainen muistavat aina illan 10.2.2015.
ja käynnisti historiallisen mediakevään. TEKSTI MERJA MÄÄTTÄNEN | KUVAT JAANA TERÄVÄINEN
T
arina Vuoden tulppaanista 2015 alkaa oikeastaan jo kesäkuussa 2013. Tuolloinkin oltiin koolla Tampere-talossa, sillä kertaa KVANKin Valta virtaa -konferenssissa. Tauolla, konferenssin kulisseissa Me Itse -vaikuttaja Tommi Kivimäki kysyi juontajaksi pestatulta Pasi Toivoselta tärkeän kysymyksen: Milloin te oikein järjestätte teemaillan meidän kehitysvammaisten ihmisten asioista?
26
En tiedä, mutta mikään ei ole mahdotonta, oli A2-teemailtojen tuottaja sanonut. Ja nyt, toukokuussa 2015, hän seisoi tiiminsä kanssa palkittavana saman Tampere-talon eri salissa. Missä ja miten kehitysvammaisen ihmisen on hyvä asua? Kenellä on oikeus mennä naimisiin ja hankkia lapsia? Kenellä on oikeus syntyä? A2-ilta kysyi ydinkysymyksiä ja nosti ne kaikkien tietoisuuteen. Siksi Tu-
AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA
kiliiton liittohallitus oli päättänyt luovuttaa järjestön tärkeimmän tunnustuspalkinnon illan tekijätiimille. ”Helmikuinen A2-teemailta käynnisti kevään, jonka aikana meille tärkeitä asioita on käsitelty julkisuudessa enemmän kuin koskaan. Ilta antoi historiallisella tavalla äänen kehitysvammaisille ihmisille ja teki näkyväksi heidän ajatuksiaan, tunteitaan, tarpeitaan ja oikeuksiaan”, perusteli hallituksen puheenjohtaja Rauno Rantaniemi. Hän kiitti myös aiheeseen liittyvien juttujen sarjaa, joka jo ennen teemailtaa valtasi Ylen kanavat ja nosti kehitysvammaisen ihmisen aseman yhdeksi valtajulkisuuden ykkösaiheeksi. ”Samalla käynnistyi pieni kansanliike, kun ohjelmatiimi haastoi ihmiset ympäri maata järjestämään vammaisten ja vammattomien ihmisten yhteisiä Kohtaamut-tapahtumia”, Rantaniemi jatkoi. Illan jättämistä jäljistä kertoi sekin, että palkintopuhetta kuunteleva liittokokousväki oli koristellut itsensä Kohtaamut-rintanapeilla, valmiina viisuhumuun ja Kohtaamut-kisakatsomoihin.
Kohtaamisia ja ystävyyttä Tekijätiimin omissa puheenvuoroissa toistui kiitollisuus. Operaatio ei ollut mahdoton, mutta erityinen kyllä. Toimittaja-juontaja Kati Leskiselle työprosessi oikeastaan alkoi sen oivaltamisesta, että hän ei ole koskaan kohdannut kehitysvammaista ihmistä. Nyt hän on kohtaamisen lisäksi ystävystynyt monen kanssa. ”Oli aivan mahtava kokemus saada tehdä tällaista ja tutustua kaikkiin näihin ihmisiin”, painotti Sanna Sepponen, yksi illan juontajista. ”Kun kuulin, että olisi tällaisia juontohommia, olin ihan että mitä. Sitten tavattiin ja juteltiin ja tehtiin käsikirjoitusta. Kun vihdoin tuli se ilta, ajattelin studiossa, että nyt mennään. Ja sitten kaikki menikin ihan täydellisesti”, muisteli juontaja Kalle ”Koo” Havumäki. Ammattilaiset tunnustavat jännittäneensä suoraa lähetystä tavallista enemmän. ”He jännittivät, me emme”, arvioi Sanna, jolla onkin vakuuttava määrä esiintymiskokemusta muun muassa Toisenlaisista frendeistä ja Me Itsen luottamustehtävistä.
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
JÄRJESTÖ UUDISTUU, OTA KANTAA ”NYT ON AIKA ottaa kantaa”, korosti Tukiliiton toiminnanjohtaja Risto Burman esitellessään Tukiliiton uudistusprosessin vaihetta liittokokous edustajille. Sääntöjen uudistamistyön taustalla ovat kansalais- ja järjestötoiminnassa käynnissä oleva muutos sekä aiemmissa liittokokouksissa tehdyt aloitteet. Burman korosti, että uudistumisen selkeä tarve nousee sekä ihmisten käyttäytymisen että toimintaympäristön muutoksista. Valmistelutyötä on tehty vuoden 2013 joulukuusta alkaen. Lähtökohtana on ollut se, että työlle annetaan riittävän pitkä valmisteluaika ja että jäsenyhdistyksiä kuullaan. Liittohallitus on jäsenistöstä kootun valmistelutyöryhmän esityksen pohjalta päättänyt alustavista muutosesityksistä. Ne koskevat lähinnä liiton tarkoitusta ja päätöksentekomallia. TARKOITUS ON antaa esitys sääntöjen muuttamisesta vuoden 2016 liittokokoukselle. Tällä kertaa ei siis tehty mitään päätöksiä, mutta toiminnanjohtajalla oli kokousväelle tärkeä viesti: ”Jokainen yhdistys saa toukokuussa postilaatikkoonsa lausuntopyynnön. Ottakaa se sopivassa ryhmässä käsittelyyn, käykää keskustelua ja jättäkää lausunto.” Lausuntopyynnössä todetaan, että tavoitteena on päivittää järjestön perustehtävää ja huomioida paremmin erilaisten ryhmien tilanteet sekä vammaisuutta koskevien ajatusten muuttuminen yksilöllisiä tarpeita, ihmisoikeuksia ja osallisuutta korostavaan suuntaan. Toiminnanjohtajan esittelyn jälkeen savukoskelainen Raimo Haapakoski painotti uudistusten tarvetta yhdistystoimijan näkökulmasta. ”Järjestö on mennyt perustamisesta asti samalla mallilla. Jotta pystyisimme jatkossa turvaamaan yhdistystoiminnan edellytykset, meidän täytyy uskaltaa rohkeasti viedä uudistuksia eteenpäin”, Haapakoski sanoi. Lausunnon voi jättää syyskuun loppuun asti. Liittokokous käsitteli myös yhdistysten tekemät aloitteet ja hyväksyi tehdyt päätösesitykset. Lisäksi hyväksyttiin vuosiraportti 2014 sekä vuoden 2016 toimintasuunnitelma, lisäevästyksillä.
Vieraat tekevät juhlan A2-ilta sai myös suurelta yleisöltä niin suuren positiivisen palautteen vyöryn, että iltaa juontanut Pasi Toivonen ei ole koskaan vastaavaa kokenut. Hänen mielestään studiovieraiden tapa olla läsnä loihti suoraan lähetykseen pienen ihmeen. Vaikka lähtökohtana olivat marginaaliryhmän erityiskysymykset, ilta kurotti lopulta kohti kaikkien ihmisten yhteisiä, perimmäisiä kysymyksiä. ”Joskus tulee sellainen olo, että työllä on merkitystä. Nyt tuli”, hän sanoi. Myös kameroiden takana oli toisenlaista. ”Kun kuvauslamput sammuivat, studiossa vallitsi ilo, jollaista en ole kokenut koskaan pitkän työurani aikana”, sanoi illan ohjaaja Tea Helen. Tiimi halusi kiittää Me Itsen ja Tukiliiton taustatukea sekä kaikkia, jotka osallistuivat jollain tavalla illan ja taustajuttujen tekemiseen. Erityiskiitoksen he lähettävät Tukiviestin lukijoille, jotka järjestivät Kohtaamut-tapahtumia tai osallistuivat niihin. Vuoden tulppaani -tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle, yhteisölle tai hankkeelle, joka on merkittävästi edistänyt suvaitsevaisuutta, vaikuttanut suuren yleisön asenteisiin ja helpottanut kehitysvammaisten ihmisten liittymistä yhteiskuntaan. Viime vuosina tunnustuksen ovat saaneet Yimby-juoksun järjestänyt Mervi Savo, Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova Kovasikajuttu-elokuva, erityistyön ohjaaja Ari Impola ja Toisenlaiset frendit -televisiosarja.
LIITTOHALLITUS 2016–2017 Tukiliiton sääntöjen mukaan liittohallituksen jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä toimikausi on kaksi kalenterivuotta. Heistä puolet on vuosittain erovuorossa, puheenjohtajaa lukuun ottamatta. Niiden osalta, joiden toimikausi vuodenvaihteessa päättyy, kokoonpanoa päivitettiin sääntöjen mukaan. Henkilö voi toimia samassa tehtävässä liittohallituksen jäsenenä tai varajäsenenä yhtäjaksoisesti kolme kautta. Liittokokous valitsi kahdeksan hallituksen jäsentä ja heille varajäsenet vuosiksi 2016–2017: Jukka Ekman (Uusimaa), Iiro Auterinen (Helsinki), Leena Jokipakka (Pirkanmaa), Marita Jurva (Etelä-Savo), Arvo Järvinen (Etelä-Häme), Veijo Lehtonen (Varsinais-Suomi), Kaisu Leinonen (Kainuu), Minna Lintulahti (Popoke). Heistä Iiro Auterinen ja Minna Lintulahti aloittavat uusina jäseninä, muut jatkavat. Seuraavien jäsenten kausi jatkuu: Taimi Tolvanen (Lappi), Harri Nieminen (Keski-Suomi), Kaarina Korhonen (Pohjois-Savo), Lyyli Röning (Pohjois-Karjala), Jaana Karhu (Pohojalaaset-99), Tommi Kivimäki (Me Itse), Teemu Peippo (Satakunta), Hannu Kaipiainen (Kymi).
27
TUKIVIESTI NRO 3/2015
AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA
Mistä tulevaisuus rakennetaan? LIITTOKOKOUSTA EDELTÄVÄNÄ perjantaina satakunta järjestötoimijaa kokoontui pohtimaan Kehitysvammaisten Tukiliiton tulevaisuutta. Seminaarin ryhmätyö vahvisti aiempien strategiapajojen sanomaa: yhteistyötä tarvitaan. Aluksi Heikkalan Juha, ennakoinnin asiantuntija Valo ry:sta, puhui järjestöjen tulevaisuudesta otsikolla ”Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025”. Keskeisin sanoma oli, että menestyvän järjestön tulevaisuus tulee rakentaa jäsenistön ja kohderyhmän tarpeista lähtien, ei organisaation. Toiminnan pitää lisätä kehitysvammaisten ja heidän perheidensä hyvinvointia ja helpottaa arjen pulmia. Lisäksi toiminnan pitää olla tekijälleen merkityksellistä ja tuottaa mielihyvää. Jos tämä ei toteudu, ” Epäkohtiin puuttuminen vapaaehtoistoimijat ovat herkkiä ei nyt riitä, vaan äänestämään jaloillaan. Uuden sukupolven toimintatakannattaa laittaa vat pitää omaksua, jos yhdistys tai paukkuja yhteistyön järjestö aikoo menestyä tulevairakentamiseen.” suudessa. Sen sijaan, että nuoret istuisivat kokouksissa, he haluavat toteuttaa ideoitaan kevyellä byrokratialla. Yhä enemmän internet ja sosiaalinen media ovat nopean tiedon saannin, verkostoitumisen ja vertaistuen välineitä. Meillä Tukilitossa on näissä asioissa paljon pohdittavaa. Tiedämmekö riittävän hyvin, millaisia tarpeita kehitysvammaisilla ja heidän omaisillaan on? Osammeko kuunnella nuorta polvea riittävän herkällä korvalla vai jatkammeko totutulla linjalla? ILTAPÄIVÄN PIENRYHMÄTYÖSKENTELYSSÄ pohdittiin kehitysvammaisten henkilöiden oikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumista eri elämänalueilla. Tukiliiton työntekijät toimivat kirjaajina. Monet ryhmät valitsivat tärkeimmäksi vaikuttamisen kohteeksi asumisen sekä työ- ja päivätoiminnan. Yksilöllisyys korostui osallistujien
Paljon onnea vaan! Liittokokouksessa onniteltiin Me Itse -yhdistystä siitä, että sen jäsenmäärä on noussut jo yli tuhannen. Yhdistyksen perustajiin kuuluva Teuvo Taipale viritti kokoussaliin spontaanin yhteislaulun.
Viesti ei vanhene koskaan, kaikki haluavat tulla kohdatuiksi.
28
puheessa. Heidän mielestään on tärkeää muistaa, että myös niillä, jotka tarvitsevat tukea, on oikeus oman näköiseen arkeen. Yhdistystoimijoiden mielestä toivottava tilanne olisi sellainen, jossa kehitysvammainen henkilö voisi valita asumispaikan ja -muodon sekä päiväaikaisen toimintansa. Yhden ryhmän pohdinnat keskittyivät parisuhteeseen ja perheeseen. Yhdenvertaisuuden toteutuminen tällä elämänalueella edellyttää paikkoja, joissa voi tutustua ja seurustella. Lisäksi pariskunnille tarvitaan ryhmäasumisen rinnalle yksilöllisiä asumisvaihtoehtoja. Ehkä tärkein oikeuksien toteutumista edistävä asia on kuitenkin salliva asenneilmapiiri. Se mahdollistaisi paljon. Mitä kautta siiten ryhmien hahmottelemaan tulevaisuuteen voitaisiin päästä? Keskustelu oli vilkasta. Paljon toiveita tuli keskusjärjestölle, mutta myös vinkkejä yhdistysten toimintaan kirjattiin. Yksi keskeinen viesti iltapäivässä oli, että vanhempien ja ammattilaisten vastakkainasettelun aika on ohi. Pelkkä epäkohtiin tai toimimattomiin käytäntöihin puuttuminen ei riitä, vaan kannattaa laittaa paukkuja yhteistyön rakentamiseen. Muutos niinkin monitahoisessa asiassa kuin oikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa edellyttää yhdessä toimimista järjestön ja julkisen sektorin kaikilla tasoilla. liittyi käynnissä olevaan strategiaprosessiin. Seminaarin lisäksi kentällä pidettiin eri puolella Suomea yhdeksän työpajaa. Suurin osa työpajoista pidettiin Aika haastaa -verkostotapaamisten yhteydessä. Lisäksi oli joitakin erillisiä työpajoja aktiivisille kehitysvammaisille toimijoille. Jäsenistön näkemykset luovat perustan tulevaisuuden suunnittelulle. Jäsenistö näkee kattojärjestön ja yhdistysten perustehtävän tulevaisuudessa hyvin samanlaisena kuin aikaisemminkin: kehitysvammaisen ihmisen ja hänen perheensä oikeuksien puolustamisena. Sen sijaan toimintatavoissa nähtiin olevan paljonkin muutoksen tarvetta. Kehitysvammaisten henkilöiden omissa pajoissa esille tuli toive saada nykyistä enemmän tukea heidän omiin ideoihinsa ja aloitteisiinsa. Alkusyksystä strategian suunnittelu jatkuu hallituksen työnä. Liittohallituksen tehtävänä on päättää viisaasti järjestön isoista linjoista: mitkä ovat Kehitysvammaisten Tukiliiton tulevien vuosien tärkeimmät tavoitteet ja mitkä ovat ne pääasialliset keinot, joilla näihin tavoitteisiin pyritään. Tähän päätöksentekoon hallituksella on käytettävissään paitsi jäsenistöltä kerätty tieto myös työntekijöiden näkemys.
TOUKOKUINEN SEMINAARI
TEKSTI LEA VAITTI
Kirjoittaja on Tukiliiton erikoissuunnittelija, joka vetää järjestön strategiatyötä. Strategian valmisteluprosessi löytyy Tukiliiton kotisivuilta www.kvtl.fi > Tukiliitto > Mikä on Kehitysvammaisten Tukiliitto > Strategian valmistelu. Sivustolle on koottu työpajojen yhteenvetoa ja aiheesta kirjotetut blogit.
AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
MISTÄ NOITA RINTANAPPEJA SAA? KOHTAAMUT-RINTANAPPEJA voi nyt tilata erikokoisissa erissä Tu-
kiliiton Ystävänkaupan kautta. Kun liittokokouksen ja Kohtaamut-kisakatsomoiden yhteydessä rintanappikuvat levisivät sosiaalisessa mediassa, Tukiliiton postilaatikoihin satoi kyselyitä: mistä noita ihania rintanappeja saa? Vastaus on: Ystävänkaupasta! – Ystävänkaupan hinta yhdistyksille on 40 centtiä/kpl + toimituskulut. Tilaukset tehdään 50 kpl erissä (50–100–150 ja niin edelleen). Yhdistykset voivat halutessaan liittää rintanapit varainhankintatyöhönsä ja myydä nappeja eteenpäin euron kappalehintaan. – Muille kuin yhdistyksille rintanapin hinta on myös Ystävänkaupassa euron/kpl + toimituskulut, ja tilaukset voi tehdä 10 kpl erissä (10–20–30...). – Napista on kymmenen väriversiota ja tilaukset toimitetaan sekavärisinä erinä. Ystävänkauppa, http://ystavankauppa.fi tai Tiina Hänninen, tiina.hanninen@kvtl.fi, p. 0207 718 273. Kuitenkin ajalla 13.7.–8.8. Ystävänkaupan kaikki toimitukset ovat kesätauolla henkilökunnan vuosilomista johtuen.
LISÄTIETOA JA HINNASTO:
Mikä on tärkeintä? Liittokokousta edeltävässä strategiatyöpajassa pohdittiin työryhmissä tulevan strategian ydinkohtia.
TEKSTI MM
Uusi vammaispalvelulaki tarvitaan Sirkka Sivula esitteli liittokokouksessa vammaislainsäädännön uudistustyön tilannetta. Tuolloin edellinen hallituskausi oli ohi ja uusi vasta neuvotteluvaiheessa. ”Sosiaalihuoltolainsäädännön kokonaisuudistuksesta on valmiina ja pääosin voimassa kokonaisuuden perustan muodostava sosiaalihuoltolaki. Uuden hallituksen ja eduskunnan vastuulle jäivät vielä sosiaalihuollon järjestämislaki, työelämäosallisuutta edistävä laki, itsemääräämisoikeuslaki ja uusi vammaislaki kuten myös YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin loppuunsaattaminen”, Sirkka Sivula kertasi. ”Lainsäädäntökokonaisuus on kuin palapeli, jonka kuva on epätäydellinen yhdenkin palan puuttuessa. Siksi päättäjillä on nyt suuri vastuu huolehtia siitä, että kokonaisuus etenee aiempien suunnitelmien mukaan.” Yksi merkittävä kokonaisuudesta vielä puuttuva pala on vammaislakityöryhmän esittämä laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista. Lakiesitys on työryhmän huolella valmistelema kokonaisuus, jonka tavoitteena on varmistaa, että kaikki vammaiset henkilöt diagnoosista riippumatta voivat saada yhdenvertaisesti tarvitsemansa välttämättömän avun ja tuen. Lain on tarkoitus yhdistää uudella tavalla joustaviksi palvelukokonaisuuksiksi vammaispalvelulain ja kehitysvammalain nykyisin turvaamat palvelut. ”Siksi on välttämätöntä, että laki säilyy eheänä kokonaisuutena jatkovalmistelussa”, Sivula painottaa.
TUKILIITON JOHTAVA LAKIMIES
LAIN UUDENLAINEN , tarpeista lähtevä ajattelu näkyy erityisesti valmennus ja tuki -nimisessä palvelukokonaisuudessa, jonka tarkoituksena on tukea vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja itsenäistä suoriutumista vahvistamalla henkilön omia voimavaroja. Vammaisella henkilöllä on pykälän perusteella mahdollista saada tukea elämässä tarvittavien taitojen harjoittelussa, elämän muutostilanteissa, kommunikaatiossa, päätöksenteossa taikka yleensä elämässä suoriutumisessa silloin, kun omat taidot eivät riitä. Lain tavoitteet toteutuvat vain, jos vammainen henkilö on itse kertomassa toiveistaan sekä arvioimassa tarpeitaan, suunnittelemassa palveluitaan ja arvioimassa niiden toteutumista. Siksi osallisuuteen ja sen mahdollistamiseen tässä prosessissa on kiinnitetty erityistä huomiota. Sirkka Sivula korosti, että tarvitsemme kaikkien meidän yhteistyötä, jotta uudistus ei kaadu kustannusarvioihin, jotka ottavat huomioon vain välittömät kustannukset. ”Kukaan ei pysty laskemaan sitä inhimillistä ja taloudellista hintaa, joka aiheutuu puuttuvista ja vääränlaisista palveluista.” TEKSTI MM
Tukiliiton otti kantaa hallitusohjelmaan 1.6. ja korosti, että vammaislainsäädännön uudistus on välttämätön. Kannanotto kokonaisuudessaan: www.kvtl. fi/fi/tukiliitto/tukiliiton-lausunnot-ja-kannanotot
29
TUKIVIESTI NRO 3/2015
AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA
Kursseja, koulutusta, tapahtumia ja lomia Perheille
Aikuisille
Ensitietokursseja 14.– 17.9. Murkkuikäiset 5.–8.10. Vauvat ja taaperot 9.–12.11. Esi- ja alakoululaiset Paikka: Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto, Ylöjärvi Hakuaika päättyy 1½ kuukautta ennen kurssia. Kursseille perheet hakevat maksusitoumusta kunnan tai keskussairaalan kautta.
Aikuisten loma 9.–14.11. Paikka: Ikaalisten Kylpylä Järjestetään yhteistyössä Hyvinvointilomat ry:n kanssa, RAY:n tuella. Omavastuuhinta: 125 € Hae lomalle Hyvinvointilomien hakulomakkeella ja lähetä se Tukiliittoon viimeistään 7.8. esikäsittelyä varten. Lisätiedot: www.hyvinvointilomat.fi soilikki.alanne@kvtl.fi
Kommunikaatiokurssi 24.–26.9. Lapsiperheet Paikka: Villa Elba, Kokkola Hakuaika päättyy 24.8. Kurssi on lapsiperheille, joissa lapsi tarvitsee arjessaan tukea kommunikointiin ja käyttää arjessaan eri kommunikointikeinoja. Ohjelmassa on tietoa vuorovaikutuksesta ja keinoja kommunikaation tukemiseen. Opettelemme yhdessä viittomia ja valmistamme materiaaleja kuvakommunikaatioon. Osallistumismaksu: 50 €/perhe Perheily-tapahtuma 28.11. Lapsiperheet Paikka: Hyria Hyvinkää, Karankatu 3–5 Tapahtuma on suunnattu perheille, joiden erityistä tukea tarvitseva lapsi on päiväkotitai kouluiässä. Päivässä on monenlaista ohjelmaa koko perheelle. Lisätiedot: Tanja Laatikainen p. 0207 718 251 tanja.laatikainen@kvtl.fi
Kurssit ja hakukäytännöt: Soilikki Alanne p. 0206 90281 soilikki.alanne@kvtl.fi. Kehitysvammaisten Tukiliitto, Pinninkatu 51, 33100 Tampere. www.kvtl.fi > Kurssit ja koulutus> Kurssit ja lomatarjonta
Tilauskoulutukset Tukiliitto tarjoaa jäsenyhdistyksille ja muille toimijoille mahdollisuuden tilata koulutusta eri aihepiireistä. Koulutuksen kesto on 1–2 päivää. Tukiliitto tarjoaa koulutuksen vetäjän, koulutuksen asiasisällön ja aihepiiriin liittyvän materiaalin. Koulutustoiminta tarjoaa myös koulutusta perheille sekä aikuisille ja nuorille kehitysvammaisille eri aihepiireistä. Lisätiedot: Pia Henttonen p. 0207 718325 pia.henttonen@kvtl.fi
KELAN KURSSEILLE KANNATTAA HAKEA Tukiliitto suosittelee: Kelan sopeutumisvalmennuskursseja on tarjolla lasten ja nuorten perheille ja aikuisille. Aikuisten kursseille voivat hakea myös omaiset. Kursseja järjestävät eri järjestöt ja kuntoutuskeskukset. Kelasta saat tietoja eri kurssivaihtoehdoista. Hae kuntoutukseen toimittamalla kuntoutushakemus haluamasi kurssin järjestäjälle, joka esivalinnan jälkeen toimittaa hakemuksen Kelaan. Kuntoutus on osallistujille maksuton. Kela ei edellytä hakijalta vammaistuen saamista. Kysy myös kurssin järjestävän tahon yhteyshenkilöltä lisätietoja. Lisätietoja: www.kela.fi/kuntoutus. Kursseista kerrotaan myös Tukiliiton kotisivulla ajankohtaisissa uutisissa. Saat uutiset sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla uutiskirjeen, www.kvtl.fi/fi/media/tilaa-uutiskirje.
APURAHAT Apurahoja myönnetään 16 vuotta täyttäneille kehitysvammaisille. Apurahoja voivat hakea yksittäiset henkilöt ja ryhmät. Syksyn haku päättyy 30.10. Hakulomakkeet: www.kvtl.fi/fi/tukiliitto/apurahat-ja-hakulomakkeet Lisätietoja: Soilikki Alanne p. 0206 90 281 tai soilikki.alanne@kvtl.fi
VARAINHANKINTA JATKUU SYKSYLLÄ Tukiliitto tarttui euroviisuhuumaan ja PKN ilmiöön, ja toteutti toukokuussa nopean ja räväkän varainhankintakampanjan. Myöhemmin tänä vuonna varainhankintaan otetaan aktiivisesti uutta vauhtia, kun Tukiliitto käynnistää Best Buddies -kaveritoiminnan työtä tukevan varainhankintakampanjan. Jokaisen apua tarvitaan kampanjaviestin levittämisessä! Kerromme lisää syksyn tulevasta kampanjasta seuraavassa Tukiviestissä sekä kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Pysy kuulolla! TEKSTI RIIKKA MANNINEN
Voit tukea työtämme lahjoittamalla 10 euroa. Tekstaa KOHTAAMUT numeroon 16499. Kiitos! Tehdään yhdessä unelmista totta!
30
AJANKOHTAISTA TUKILIITOSTA
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
ERITYINEN SISARUUS ESIIN
KEHITYSVAMMAISTEN VIIKKO Kehitysvammaisten Tukiliiton paikallisyhdistykset ja Me Itse -yhdistyksen paikalliset ryhmät viettävät valtakunnallista teemaviikkoa 1.–7.12.2015. Viikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Teemaviikon aihe 2015 on YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Sopimus vahvistaa kehitysvammaisten henkilöiden ihmisoikeuksia. Teemaviikkoa varten voi hakea pientä taloudellista tukea. Hakuaika päättyy lokakuun viimeinen päivä. Lue lisää: www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/taloudellinen-tuki/
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN lapsen sisaruus on parhaimmillaan positiivinen, erilaisuuteen pienestä asti opettava asia ja sisarusten keskinäinen suhde on vahva. Tähän päästään silloin, kun sisaruksetkin saatetaan näkyviksi, heidän tuen tarpeensa tiedostetaan ja huomioidaan ja he saavat oikeaa, iänmukaista tietoa. Erityinen sisaruus on valtakunnallinen, Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama projekti vuosille 2015–2017. Projektin tavoitteena on, että pitkäaikaissairaiden tai vammaisten lasten ja nuorten sisarusten kanssa toimivat aikuiset – läheiset ja ammattilaiset – tuntevat erityiseen sisaruuteen liittyvät haasteet ja osaavat entistä paremmin tunnistaa erityislasten ja -nuorten sisarusten tarpeita, tukea heitä ja tarjota heille tietoa. Projektin tuotoksena avataan verkkosivusto, johon on kerätty aiheesta tietoa ja materiaalia. Sivusto avataan tulevana syksynä. Lisäksi projektin tuotoksena on sisarusten kokemuksista kertova julkaisu, jonka tarkoituksena on nostaa esille suomalaisten sisarusten kokemuksia erityisestä sisaruudesta. Julkaisua varten järjestetään sisaruksille keskustelutilaisuuksia Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Kehitysvammaisten Tukiliiton keskustelutilaisuudet tullaan järjestämään Oulussa.
ENSITIEDOSTA ETEENPÄIN toukokuussa Ensitiedosta eteenpäin – Tukea uuteen elämäntilanteeseen -seminaarin Oulussa, yhteistyössä Tahkokankaan palvelukeskuksen kanssa. Ammattilaisille ja perheille suunnattuun päivään saapui noin 40 osallistujaa. Ensitiedon laatu vaikuttaa koko perheen loppuelämään. Seminaarin yhteisissä keskusteluissa kävi selväksi, ettei sen antamiseen ole kaikille sopivaa patenttiratkaisua. Tärkeintä on löytää tasapaino toivon ja realistisen tiedon välillä, sillä toivoa ei saa viedä pois. Hyviä vinkkejä ja näkökulmia ensitiedon antamiseen löytyy esimerkiksi suomennetusta Irlannin ensitiedon antamisen suosituksesta, jota Tukiliiton Taina Koivunen-Kutila esitteli seminaarissa. Paneelikeskustelussa äiti Suvi Tarvas painotti kirjallisen materiaalin merkitystä. Vanhemmat eivät välttämättä muista puheesta mitään, mutta kirjalliseen materiaaliin voi myöhemmin palata. Negatiivinen materiaali ja ”vikalistat” eivät ole hyvä alku perheen yhteiselle taipaleelle. Seminaarissa syntyi ajatuksia jatkosta. Perheiden toiveeseen erityisestä perheiden sosiaaliturvaillasta Tukiliitto aikoo vastata, yhdessä Oulun Tukiyhdistyksen kanssa. Ammattilaiset aikovat jatkaa seminaarissa alkanutta pohdintaa siitä, miten Tahkokangas ja Oulun yliopistollinen keskussairaala voisivat tehostaa yhteistyötään perheiden parhaaksi.
TUKILIITTO JÄRJESTI
TEKSTI TANJA LAATIKAINEN
Ensitiedon antaminen – irlantilainen suositus löytyy sähköisenä Jaatisen sivuilta: http://jaatinen.info/ammattilaisille/ensitieto.
Tukiliiton Hyvä ensitieto kantaa –opas (2014) soveltuu myös sairaaloissa jaettavaksi. Sähköinen versio: www.kvtl.fi > Ammattisivut > Ensitieto. Painettuja versioita voi tiedustella osoitteesta tilaukset@kvtl.fi.
YHTEISTYÖPROJEKTISSA
ovat mukana harvinaisiin ja perinnöllisiin sairauksiin keskittynyt Rinnekoti-Säätiön Norio-keskus, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Milla Bergman haluaa tehdä syöpään sairastuneiden näkyväksi myös sisarusten lasten ja nuorten sekä heitarpeita. dän perheidensä tukiyhdistys Sylva sekä tapaturmaisesti loukkaantuneiden tai vammautuneiden lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tukiyhdistys TATU. Järjestöt ovat järjestäneet yhdessä jo viisi kertaa sisaruusseminaarin. Projektin aikana tullaan järjestämään vuosittain perinteitä jatkava seminaari. Projektia koordinoi allekirjoittanut. Olen koulutukseltani terveystieteiden maisteri ja perheterapeutti. Aikaisemmin olen työskennellyt mielenterveys- ja päihdeprojekteissa, hoitotyön opettajana ja psykiatrisena sairaanhoitajana. Aihe on minulle tärkeä ja lähellä sydäntäni myös siksi, että olen kehitysvammaisen ihanan lapsen äiti, ja tällä lapsella on kaksi ihanaa veljeä kotona. Mielellään saa olla asian tiimoilta yhteydessä: milla.bergman@ rinnekoti.fi tai p. 044 7438028. TEKSTI MILLA BERGMAN | KUVA PAULA AARNIALA
Sisaruuden teemaan syvennytään lisää myös tulevissa Tukiviesteissä.
31
TUKIVIESTI NRO 3/2015
” Nyt kuulun oikeasti porukkaan” Vekkarin vapaaehtoistoimijat perustavat ja vetävät vertaisryhmiä omilla ehdoillaan. Pikku hiljaa varmuus kasvaa ja heijastuu koko elämään.
32
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Teksti Tiina Herttuainen Kuvat Mikko Käkelä HELSINKI
”T
ämä on uutta, että saan olla tällä tavalla mukana. Tuntuu, siltä että kuuluu yhteisöön. Olen oikeasti osa jotain porukkaa, eikä ole väliä, tehdäänkö juttuja ei-kehitysvammaisten tai kehitysvammaisten kanssa”, sanoo Outi Kero. Outi on ollut Vekkarin toiminnassa vuodesta 2013 ja vetänyt työväenopiston viikoittaista TunneTeatteri-ryhmää opiston tuntiopettajan ja vertaiskaverin tuella. Hän sanoo lähteneensä mukaan, koska halusi kokea jotain uutta, ja uudenlainen vastuu kiehtoi heti. Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n Vekkari-projektissa kehitysvammaiset ihmiset vetävät omia vertaisryhmiään, ja suunnittelevat ja järjestävät toiminnan. Huhtikuussa Helsingin Diakoniaopiston kanssa
Ari Savolainen inspiroitui taiteilemaan Laura Loimarannan vetämässä sarjakuva- ja värityskuvaryhmässä.
33
TUKIVIESTI NRO 3/2015
...
yh dessä järjestetty seminaaripäivä osoitti kaikille mukana olleille, että vastuullinen, itse tehty toiminta antaa paljon – yhdistää, ilahduttaa, vapauttaa ja antaa varmuutta.
Halaushippaa lämmittelyksi Kuten monella muulla Vekkarin toimijalla, myös Outi Kerolla itsevarmuus on lisääntynyt toiminnan myötä. ”On tuntunut hyvältä kuin olla voi, koska on itse kehittynyt aikuisemmaksi. Olen oppinut olemaan jämäkkä ja osaan sanoa ei.” Ennen jokaista TunneTeatterin ryhmäkertaa vetäjä miettii ohjelman. ”Suunnittelen lämppärit eli lämmittelyharjoitukset edellisenä iltana ja ohjeistan vetäessä.” ”Parasta tässä ovat ystävät, ja se kun yhdessä valmistuttiin kokemusasiantuntijakoulutuksesta.” Seminaari oli kokemusasiantuntijoiden näytön paikka. Kaikki kahdeksan asiantuntijaa suunnitteli, toteutti ja arvioi toiminnan itse. ”Ensin oli halaushippa. Yksi otti muita kiinni ja jos se sai yhden kiinni, niin se piti pelastaa halaamalla. Sitten oltiin patsaita. Minä ja vertaiskaveri Jussi sanottiin muille, 34
mitkä patsaat pitää tehdä. Keksittiin ihan hassuja: bussi, vene, hevonen, koira, saksofoni. Sitten tuli pantomiimi. Yksi keksi jonkun – vaikka koiran – liikkeet ja muut arvasivat”, Outi kertasi seminaaripäivän jälkeen. ”Kaikki lähtivät hyvin mukaan. Kaksi vähän vastusti, ja minä olin vaan, että ota tai jätä. Ei tullut paha mieli, jos ei osallistunut.” Outi arvelee, ettei osaisi ohjata ryhmää, jos ei olisi ollut mukana Vekkari-projektissa. Hän aikoo jatkaa ryhmän vetämistä syksyllä. Samalla Outi etsii töitä. ”Haluaisin olla näyttelijä.” Seminaarista jäi mahtava olo jo siksi, että kaikki olivat paikalla. ”On aina mukava tulla tänne. Kaikki täällä ovat avuliaita. Seminaarissa ihmiset erosivat tavallisista tapaamisista myös sillä tavalla, että mukana oli niin paljon ei-kehitysvammaisia ihmisiä.”
”Jes, mä tein sen” Seminaarissa kokemusasiantuntijat pääsivät kokemaan ryhmän vetämistä isolla porukalla. Sarjakuva- ja värityskuvaryhmää vetänyt Laura Loimaranta kertoo, että oli vähän tavallista haastavampaa miettiä tilannetta etukäteen, kun ei tiennyt, montako osallistujaa tulee.
”Yleensä minun ryhmäläisiä on kahdeksan. Ryhmässäni ei ole taustatukea. Minä suunnittelen mitä tehdään ja käyn ostamassa tarvikkeet.” Suuresta osallistujajoukosta ja pienestä jännityksestä huolimatta Laura lähtisi vetämään isoa piirustusryhmää uudestaankin. ”Pystyin hallitsemaan ne, jotka olivat mukana, ja taustatukihenkilö oli tukena. Se sano et ’kerro nyt mitä tehdään’ ja ’nyt pidetään tauko’, mutta ei muuten sitten. Jäi sellainen fiilis, että jes, mä tein sen.” Hän veti seminaarissa kaksi tunnin sessiota, joiden välissä oli tunnin tauko. ”Kyllä ihmiset aika pitkään viihtyivät. Sitten piti vain sanoa, että tulkaa sitten tauon jälkeen uudestaan, jos haluatte.” Laura on sisäistänyt kokemusasiantuntijan roolin hyvin: ”Pitää nähdä, mitä kukakin osaa tehdä, ja jos joku kysyy, minä neuvon.” Laura kiinnostui Vekkari-projektista tukiyhdistyksen Ystävätuvalla uusien ystävien ja kokemusten saamisen vuoksi. Varmuus on heijastunut myös muuhun vapaa-aikaan: ”Pystyn nyt kommunikoimaan aiempaa enemmän uusien ihmisten kanssa. Jos olen vaikka ulkona ja joku tulee kysymään neuvoa, osaan neuvoa.”
”Pystyn jo vetämään vertaisryhmää ilman taustatukea. Syksyllä jatkan ilman taustatukihenkilöä, vertaiskaverin tuella”, kertoo teatteriryhmää vetävä Outi Kero.
Mukaan vapaaehtoistyöhön? Muita kokemusasiantuntijoiden aiheita seminaarissa olivat valotaide, karaoke, kirjapiiri, korttelikävely, piirustus, teatteri-ilmaisu, naisten oma ryhmä, kahvilatoiminta ja vapaa-aikakeskustelu. Kävijöitä oli yhteensä yli 230. Vertaisryhmätoiminnan lisäksi Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Vekkari- projekti tukee kehitysvammaisia ihmisiä toimimaan vapaaehtoisina erilaisissa tapahtumissa. Ryhmänvetäjiä ja vapaaehtoistoimijoita voi tilata osoitteesta www.vekkariprojekti.fi. Seuraavaksi ”vapareiden” kanssa lähdetään Kallio Block Party festareille Kallioon 1.8. Myös vapaaehtoisia taustatukihenkilöitä haetaan vapareiden tueksi tapahtumaan. Lähde mukaan laittamalla sähköpostia tiina. herttuainen@kvtuki57.fi. Kaikille yhteyttä ottaneille vastataan festariviikolla. Osallistujat pääsevät mukaan Vekkarin porukkaan täyttämällä osallistumislomakkeen internetissä osoitteessa www.vekkariprojekti.fi/tulemukaan.
Väritystyö on valmis, Ari Savolainen on tyytyväinen mies.
MUISTOA KUNNIOITTAEN
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
YRJÖ AALTONEN Me Itsen perustajajäsen ja kaikkien ystävä VAMMAISAKTIIVI Yrjö Aaltonen (1945–2015) on kuollut vaikean sairauden murtamana. Yrjö syntyi Paimiossa Paimion parantolan puutarhurin poikana, perheen toisena lapsena. Hän kävi Kyysilän kansakoulua oman kertomansa mukaan pitkän kaavan mukaan ”sitkeästi päästä päähän”. Koulun jälkeen hän meni armeijan syyniin, mutta sai punaisen kortin ja armeijaan meno jäi. Se ei Yrjöä pahemmin surettanut, hänelle tarjoutui runsaasti muita mieleisiä hommia. Työuransa hän aloitti isänsä apulaisena Paimion parantolan puutarhassa ja maatilalla. Isä kuoli vuonna 1961, minkä jälkeen Yrjö jatkoi vielä työtä parantolan tiluksilla. Vasta äidin kuoltua vuonna 1977 Yrjö muutti vähäksi aikaa siskon luokse Turkuun ja sieltä omaan asuntoon Lausteelle. Jo aikaisemmin hän oli mennyt Peimariin, mutta ei asumaan, vaan töihin. Hän toimi hoitajien apulaisena Yrjö Aaltosen tunsivat kaikki osastoilla ja viihtyi hyvin Tukiliiton ja Me Itsen hoitotyössä. Myös Peimarin toiminnassa mukana olleet. asukkaat pitivät Yrjöstä ja monenlaisia tehtäviä riitti. Ahkerasta työstään kehitysvammaisten ihmisten hyväksi hän sai vuonna 1991 erityishuoltopiirin ansiomerkin. Lausteelta Yrjö muutti Turkuun hankittuaan sieltä oman asunto-osakkeen ja lähti sitten alihankintatöihin toimintakeskukseen.
Yrjö Aaltonen toimi hyvin aktiivisesti monen vuosikymmenen ajan kehitysvammaisten ihmisten hyvän elämän puolesta eri järjestöissä paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Kehitysvammaisten Tukiliitossa hän toimi vuosien ajan erilaisissa toimikunnissa kehittämässä ja puolustamassa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia ja mahdollisuuksia. Hän oli aktiivisesti mukana Kumppanuusprojektissa, jonka toiminnan jatkona syntyi Me Itse ry. Yrjö oli sen perustajajäsen ja innokas toimija, joka oli mukana perustamassa alajaostoa Turkuun ja Peimariin. Voi varmasti sanoa, että Yrjön tunsivat kaikki Tukiliiton ja Me Itsen toiminnassa mukana olleet. Hänen myhäilevä ja hyväntuulinen olemuksensa tuli kaikille tutuksi. Yrjöllä oli sydämen sivistystä ja lämmintä kykyä huomioida muut ihmiset. Hän ei koskaan unohtanut kysyä, mitä kuuluu, ja kysymystä säesti aina ystävällinen ja iloinen hymy.
TYÖN OHELLA
TEKSTI MARJATTA TAMMISTO | KUVA LAURA KOTILA, ME ITSE RY
Kirjoittaja tutustui Yrjöön ja teki yhteistyötä hänen kanssaan vuosien ajan Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestöpäällikkönä ja sittemmin Me Itse ry:n toiminnassa.
35
LYHYESTI
KUVA YHTEISÖTEATTERI JÄÄNSÄRKIJÄT
LYHYESTI
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TEATTERINTEKIJÄ MUIDEN JOUKOSSA Aapo Lehti etsi kauan teatteri ryhmää, joka huolisi mukaan kehitysvammaisen, taitavan näyt telijän. Sitten löytyi Jäänsärkijät, ja nuorukaisen omat vahvuudet saivat tasoittaa tien ryhmän täysi valtaiseksi jäseneksi.
E
spoolainen Aapo Lehti, 16, muistaa, että Jäänsärkijät-ryhmään meneminen tuntui jännältä. ”Mutta oli kivaa päästä näyttelemään ja muut näyttelijät olivat heti kivoja.” Kymppiluokkalaisella oli näyttelemisestä kokemusta alakoulusta asti ja taitoakin oli kertynyt. Siksi Lehden perhettä hämmästytti, miten vaikea oli löytää teatteriryhmää, joka ottaisi nuorukaisen mukaan. Ja he sentään asuvat harrastamisen kannalta antoisalla pääkaupunkiseudulla.
36
Jäänsärkijät-ryhmän ohjaaja Siina Mäenpää oli ihana poikkeus. Hän kiinnostui heti, kun kuuli Aapon toiveesta päästä ryhmään. ”Jännitin kyllä vähän, että miten muut nuoret suhtautuisivat asiaan, mutta huoli oli turha. Olemme joka tapauksessa kaikki hyvin erilaisia keskenämme. Ohjaajan ja ryhmän on aina otettava se huomioon, jokaisen kanssa”, ohjaaja pohtii. Aapon kanssa hän on kehittänyt harjoitteluun omat, Aapolle sopivat keinot, koska tarkoitus on aina saada näyttelijästä parhaat puolet esiin.
Kaikki tukevat toisiaan Kesän alussa Jäänsärkijät kantaesitti Siina Mäenpään käsikirjoittaman näytelmän Siks juhannuksena kuolee aina. Mäenpää kirjoitti Aapo Lehdelle roolin heti, kun sai tietää hänen halustaan tulla ryhmään. ”Näytelmä kertoo juhannuksesta”, kuvailee Aapo.
”Repliikit oli helppo oppia, kun luettiin niitä kotona isän kanssa. Eero kuolee näytelmässä, mikä tuntuu tylsältä. Eemeli näyttelee Eero-vaaria, mutta herää kyllä näytelmän jälkeen. Eero on hyvä tyyppi. Ja Siina on tosi hyvä ohjaaja.” Näytelmä kertoo juhannuksen lisäksi erään perheen tarinan rakkaudesta ja sen puutteesta. Sukumökillä tapahtuva draama pohjautuu ohjaaja-käsikirjoittajan omaan elämään ja läheisiin suhteisiin. Siina Mäenpään mielestä Aapon läsnäolo ryhmässä on ollut kaikille antoisaa. ”Jonkin verran olen hoitanut esimerkiksi aikatauluasioita Aapon vanhempien ja avustajien kanssa, mutta en koe, että se olisi vaatinut minulta mitään erityistä ponnistelua. Siitä iloitsen, että Aapon mukanaolo tukee ennakkoluulotonta ajattelua.” Aluksi Aapo kävi harjoituksissa tukihenkilön kanssa, mutta jossain vaiheessa tuki alkoi tuntua kaikkien mielestä tarpeettomalta.
Aapo Lehti (vas.) esittää näytelmässä reipasta, teini-ikäistä Pekkaa, jolla on erityisen läheinen suhde isovanhempiinsa Mirjamiin ja Eeroon (Veera Winberg ja Eemeli Utunen).
”Teatteriryhmässä kaikki tekevät tiimityötä ja auttavat toisiaan tarpeen mukaan,” Siina pohtii. Aapo sanoo tarvitsevansa muiden apua esimerkiksi roolivaatteiden kanssa. ”Vyön laittamisessa Niki auttaa. Myös Teemu auttaa, kun juttelemme ja Teemu soittaa kitaraa. Matkat on kiva tehdä yksin taksilla.” Siinan mukaan Aapo on huumorintajuinen, mahtava persoona lavalla ja kulisseissa. Näyttelijänä hän on tunnollinen ja tarkka. ”Hän kuuntelee tarkasti ohjeet ja toimii niiden mukaan. Hän on niin aidosti roolissa sisällä, että näytöskaudella voin vain katsoa, eläytyä ja luottaa, että Aapo osaa hommansa.”
Luotetaan vahvuuksiin Aapo Lehti kävi aikanaan Auroran alakoulun, jossa panostettiin ilmaisutaitoon. Joka joulu ja kevät tehtiin isoja näytelmiä ja elokuvia, ja Aapo pääsi aina mukaan. Suurin puherooli oli Kolmessa iloisessa rosvossa, jossa viidesluokkalainen Aapo näytteli Pikku-Paavalia, poliisimestari Paavalin ”kaksoisolentoa”. Aikuisnäyttelijä veti ison Paavalin roolin ja yleisö ulvoi naurusta, kun
Pikku-Paavali teki ja sanoi perässä kaiken. ”Se oli ohjaaja-rehtori Martti Hellströmiltä hyvä oivallus. Hän on muutenkin ymmärtänyt paljon siitä, miten kehitysvammainen lapsi voidaan pitää mukana kouluyhteisössä”, kiittää Aapon äiti, Susanna Lehti. Kymppiluokkaa lukuun ottamatta Aapo kävi kaikki luokat yleisopetuksessa, ryhmäintegraation keinoin. ”Se sopi sosiaaliselle Aapolle. Koulussa kyky ottaa kontaktia tietysti vielä kehittyi, kun siinä sai harjoitusta”, äiti sanoo. Hänen mielestään kouluissa pitäisi ylipäätään panostaa nykyistä enemmän siihen, että kehitysvammaiset lapset ja nuoret saisivat löytää omat vahvuutensa tai erityistaitonsa. ”Olen miettinyt, että miksei kehitysvammaisia nuoria näy musiikki- tai kuvisluokilla, tai ilmaisupainotteisessa opetuksessa. Vahvuuksista saisi tukea muiden joukkoon asettumiseen, ja tietysti rutkasti iloa ja itsetuntoa.” Lapsiasiainvaltuutetun toissavuotinen slogan Luota mun vahvuuksiin osui Susanna Lehden mielestä asian ytimeen. ”Juuri niin olemme yrittäneet Aapon kanssa elää.” Teatterin lisäksi Aapo harrastaa Unified-koripalloa ja laskettelua. Kymppiluokan jälkeen hän haki jatko-opintoihin Järvenpään Validiaan ja kesän aikana selviää, toteutuuko toive. Teatterissa Aapon mielestä hauskinta on yksinkertaisesti itse näytteleminen. ”Olen hyvä siinä.” TEKSTI MERJA MÄÄTTÄNEN
TANSSIA SATEENKAAREN ALLA Kehitysvammaisten Tuki juhlisti helatorstaina Sateenkaari-tanhuryhmän 20-vuotisjuhlaa asianmukaisin menoin – tanhu esityksillä. Kokeneet esiintyjät ovat vuosien varrella vallanneet isompiakin lavoja: ryhmä on esiintynyt melkein kaikissa Speleissä Lapualla, Jurvassa, Teuvalla ja Isojoella, ja viime kesänä Kaustisen kansanmusiikkijuhlien suurareenalla. Myös tasavallan presidentille esiintymisestä Finlandia-talossa muistellaan vielä kauan. Mutta tanhuajien mielestä tämä on vasta alkua.
TEUVAN
TEKSTI MM | KUVA PÄIVI LAMMELA
SANOTTUA
LYHYESTI
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Kehitysvammaisten Tukiliiton Risto Burman korostaa, että vammaislainsäädännön uudistaminen on tarkoin harkittu paketti, joka täytyy toteuttaa esitetysti kokonaisuudessaan, jotta sen tarkoitus täyttyy. Uudistuksen taustalla on juuri YK:n vammaissopimus ja Suomen lainsäädännön muokkaaminen sopimuksen ratifiointia varten. Uusi Suomi 2.6. käsitteli hallitusohjelman herättämiä huolia.
EU-maissa kehitysvammainen voi päätyä suureen laitokseen tai pieneen, henkilökohtaiseen palvelu asuntoon. Mallioppilasmaisesti kehitysvammaisistaan huolehtii Ruotsi, kun Romaniassa pyristellään vielä irti vanhoista kommunistiajan toimintamalleista. YLE Uutiset käsitteli 11.5. kehitysvammaisten ihmisten tilannetta Suomessa ja maailmalla.
”Se on sitten ihan rehellinen pyörä, sanoo luovuttajiin kuuluva Nils Pyräntö. Keräykseen osallistui ’20–30 tyyppiä’ – kaikki vankeja. 300 euron tuotolla hankittiin PKN:n Toni Välitalolle keltainen Helkama.” Hämeen Sanomat 4.6. Välitalo oli huhtikuussa vankilakeikalla pyytänyt yleisöltään, että nämä palauttaisivat hänen varastetun pyöränsä.
1000 kilometrin pyöräilyreissu taittuu kevyesti, mutta vierailut vaikeavammaisten luona tuntuvat raskailta, asukkaiden kohtalot liian tutuilta. MTV 4.6. Autistinen Petri Virolainen pyöräilee, koska tietää, miltä yksinäisyys tuntuu. Hänellä ei ollut yhtään ystävää 30 vuoteen.
”Ei tämä ole hyväntekeväisyyttä. He antavat meille työpanoksensa, ovat työyhteisön jäseniä ja heistä on todella apua.” Helsingin Sanomat 21.5. HOK:n henkilöstöjohtaja Antero Levänen. HOK työllistää 30–40 kehitysvammaista ihmistä.
”Vanha, esteetön puutalo ja pihapiirissä lampaita ja koiria, miksei hevonenkin. Asukkaita oli neljästä kuuteen. Asuinkaverit ja henkilökunta olisivat Matin perhe.”
Teuvan Kulttuuritalo Orrelassa yleisö oli myyty.
Salon Seudun Sanomat 17.5. Salon KVT:n puheenjohtaja Kirsti Rämö tietää, ettei perheen aikuisen pojan muutto omaan kotiin toteudu palvelusuunnitelmaan kirjatussa aikataulussa, mutta unelma on selvä.
37
LYHYESTI
Pakkomuutto rikkoo ihmisoikeuksia. Kehitysvammainen voi joutua muutta maan kodistaan, kun kunta kilpailuttaa hoivapalvelut. Kehitysvammaisten Tukiliiton lakineuvonnassa kuullaan jatkuvasti pakkomuutoista. ”Ihmiset eivät osaa edes mieltää niitä pakkomuutoiksi. Ne tulevat ilmi sivulauseessa, kun ihminen sanoo, että silloin kun mun piti muuttaa”, kertoo vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen. Iltalehti 21.6.
Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, Aleksi Klemm, 18, asuisi nyt omassa vuokrayksiössään. Koti oli hankittu ja muuttovalmennus aloitettu, kun Valvira yllättäen ilmoitti vuonna 2012, ettei se salli alaikäisen muuttamista täysi-ikäisille tarkoitettuun asumisyksikköön. Sen jälkeen Aleksi on ollut jumissa Ylisen laitoksessa, kaukana kotoa, enimmäkseen täysi-ikäisten asuinkumppaneiden kanssa. Aamulehti 18.6. Tarina saanee onnellisen lopun. Jutunteon aikana kävi ilmi, että Aleksi pääsee muuttamaan Vuorekseen loppuvuodesta.
Kun kehitysvammainen Minna Pukkila syntyi 33 vuotta sitten, perheelle ei annettu paljon toivoa. ”Kun Minna oli viisivuotias, muistan joissain papereissa lukeneen, että äiti ei ole vielä valmis luopumaan lapsestaan laitokseen”, Eva Pukkila hymähtää. Meni vielä 28 vuotta, ennen kuin Minna muutti kotoa. Vanhempien rakkaus on kantanut pitkälle ja kantaa yhä. ”Päivääkään en vaihtaisi pois”, sanoo äiti. Oma aika 7–8 / 2015. Eva Pukkila on Kotkan Me Itse -ryhmän taustatukihenkilö.
”Meillä on joukko ihmisiä, joiden perustuslailla säädettyihin oikeuksiin puututaan ilman, että sille on laissa määriteltyjä perusteita”, sanoo Valviran ylitarkastaja Marjut Eskelinen. Syy ongelmalliseen tilanteeseen on lainsäädännön olemattomuus. ”Laki turvaisi kehitysvammaisten asemaa ja tekisi myös henkilökunnalle selväksi, kuka voi tehdä ja mitä”, Eskelinen lisää. Yle Uutiset 11.5. Viime vuonna Valviran luvalla toimivissa kehitysvammaisten asumispalveluyksiköissä tehtiin 39700 pakkotoimenpidettä. Kirjo on laaja: yhtäällä pakkokeinot ovat rutiinia, toisaalla niitä ei käytetä lainkaan.
38
SANOTTUA
TUKIVIESTI NRO 3/2015
TAIDETTA JA TIETOA SEKSUAALISUUDESTA JOENSUUN Parafest järjestetään viidennen kerran 13.–15. elokuuta. Tapahtuma tarjoaa vammaisille taiteilijoille mahdollisuuden saada esiin tuottamaansa taidetta ja tuo heidän taiteensa yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi. Kirjo on jälleen laaja: esityksissä nähdään tanssia, musiikkia, teatteria ja kuvataiteita. Nyt Joensuun Parafest-tapahtumassa on mukana myös Autismisäätiön Yksin ja kaksin -hanke, joka tuo tapahtumaan taiteen lisäksi tietoa seksuaalisuudesta. Perjantaina 14.8. Joensuun kaupunginkirjaston Muikkusalissa on luentoja, yhteiskeskusteluja ja työpajoja sukupuolen moninaisuudesta sekä seksuaaliterveyden edistämisestä ja seksuaalikasvatuksen kehittymisestä. Saman päivän iltana on runotapahtuma, jossa hankkeen runoryhmä esittää runoja ihmissuhteista ja seksuaalisuudesta. Parafest on esteetön ja kaikkiin esityksiin on vapaa pääsy. TEKSTI JT | KUVA BLUE FLAMENCO
Lisätietoa: www.joensuunparafest.org.
Blue Flamenco -tanssiryhmä on yksi Tukiliiton viime kevään apurahojen saajista. Kaikki kuvan tanssijat esiintyvät Parafestissä. Osa on tämän lehden ilmestyessä esiintymismatkalla Lontoossa, International Youth Arts -festivaaleilla.
PERHESIRKUSKERHO TURUSSA perhesirkuskerhoon ensisijaisesti alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten perheitä. Perhesirkuskerho on soveltavaa sirkusta, joka sopii kaikille, myös monivammaisille ja liikuntavammaisille. Kerhossa leikitään sirkusvälineillä ja tehdään koordinaatiota, tasapainoa ja vuorovaikutusta tukevia harjoitteita. Soveltava sirkus on hauskaa ja se tuo iloa ja riemua. Lisäksi siinä pystyy kokeilemaan omia rajojaan – niin lapsi kuin aikuinenkin. Kerho kokoontuu syyslukukauden 2015 aikana 10 kertaa, joka toinen lauantai klo 14–15.30. Kerho alkaa 22.8. ja päättyy 19.12. – Steiner-koulun liikuntasali, Mestarinkatu 2, Martinmäki, Turku. Hinta on 50 euroa / perhe. Ohjaajina toimivat SirkusUnionin ohjaajat. – Kerhon järjestävät Killin-, Turun Seudun ja Kaarinan Kehitysvammaisten Tuki ry yhteistyössä. Tukiliitto on myöntänyt toiminnalle taloudellista tukea Aika haastaa -yhteistyötuen kautta. – Tiedustelut ja ilmoittautumiset 12.8. mennessä: jaana.engblom@hotmail.com tai p. 044 0629 674.
KUTSUMME
Lue lisää: http://killinkvtuki.net/
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
ILMOITUKSIA LYHYESTI
Turun seudun Kehitysvammaisten Tuki ry järjestää
K E S Ä N SU U R I M M AT TA NSSIT
YLÄNEEN VALASRANTA
13.08.2015 K LO. 1 8 - 2 2
ESIINTYJÄT:
A TOL N I V RA
LOIMAAN LAATUAUTO OY
215€/hlö. Katso ryhmäalennukset netistä!
ISET AJA P R A
TIMO RAUTALA JA ISO ATLAS ORKESTERI K Y Ö S T I M Ä K I M A T T I L A SE BASTIA N , TI NO JA ANRI A HLGREN HENRI HURME J U H A S I M O L A K I K E E L O M A A RAISION TEAT TERI JA SIG MUSIKAALI M I N D O S O R K E S T E R I J U HA K I N N U N E N JA SI M PL E RO C K KASARI GIRLS MEIJU, TUTTA JA HEIDI A RTO N UOTIO PAU L I L E H T O N E N L I N JA- AU T O J A N I N A S TURKU-PUUTORI ARI KORHONEN KLO. 17.00 PERTTI KEIHÄS LIPPU JA MATKA HEIKKI KEIHÄS 15 € LASSI FORSSTRÖM LIPPU OVELTA LAURA PUISTO 10 € TERTTU HONKARANTA R AU S K I L I N J A - AU T O L L A L Ä H T I J ÄT
E S I I N T Y J I I N S A AT TA A TULLA MUUTOKSIA
Ryhmähinnat alkaen
ILMOITTAUTUMINEN 11.08 MENNESSÄ VEIJOLLE 041 4443000
7.–8.10.2015 FINLANDIA-TALO UUTTA YHTEISKUNTAA ETSIMÄSSÄ Syntyykö sinun työsi tuloksena hyvinvointia Suomeen? SOSTETALK on uusi, yllättävä ja inspiroiva kohtaamispaikka juuri sinulle!
VIISI KIEHTOVAA TEEMAA HYVINVOINNIN EVOLUUTIO
Kehittyykö kehitys todella? Onko innovointi ilmaista? Idea on häiriö rutiineihin – anteeksi saanko häiritä? Astu mukaamme boksin ulkopuolelle hyvinvointi-innovaatioiden maailmaan.
MISTÄ ON TULEVAISUUDEN PALVELUT TEHTY?
Kankaanpäässä on kivaa
- hyvä meininki ja monipuoliset mahdollisuudet
Sopeutumisvalmennuskurssi kehitysvammaisille Kelan kurssinumero 54843 Jaksot 5.-9.10.2015 ja 1.2.-5.2.2016 » Omatoimisuutta » Voimaa arkeen » Omat vahvuudet käyttöön » Vertaistukea » Uusia kokemuksia ja kohtaamisia » Myös omainen mukana osan kurssista
Sote-myllerryksellä pyritään parempiin palveluihin. Pystytäänkö julkiset palvelut vielä pelastamaan? Miten palvelut jatkossa rahoitetaan? Onko valinnanvapaus laadun tae, kaikkien oikeus vai harvojen herkku?
TAIVAS VAI HELVETTI? TYÖ NYT JA KOHTA
Työ voi olla elinehto, inhokki tai elämän tarkoitus. Työ on yhteiskunnan organisoitumisen ajassa muuttuva muoto. Mitä löydämme, kun mietimme työtä kulttuurillisena, taloudellisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä?
TALOUS, TALOUS, TALOUS!
Onko talous tulevaisuuden rakentajan pakkopaita? Siihenkö typistyvät yhteiskunnan uudistamisyritykset? Vai alkaako luovuus kukkia, kun raha vähenee? Pureudutaan tulevaisuuden talousmalleihin ja etsitään vaihtoehtoja tutulle talouspuheelle.
TERVEYDEN UUDET ULOTTUVUUDET
Kuinka torjumme yksinäisyyttä ja edistämme hyvinvointia? Keitä tarvitaan tuottamaan terveyttä? Mikä merkitys on teknologialla? Myös rakenteilla voi tukea terveyttä ja hyvinvointia – mutta miten niitä tulee johtaa?
Hae 5.8. mennessä! Toimita meille Kelan hakemus KU104 tai KU132 ja liitä mukaan lääkärin tekemä B-lausunto. Kysy lisätietoja: Tarja Lammi, p. 050 394 7524
ILMOITTAUDU: www.sostetalk.fi KYSY LISÄÄ: sostetalk@soste.fi SOSTEtalk!-puhelin 050 463 8166 #sostetalk2015
Kuntoutuskeskus Kankaanpää • (02) 57 333 • www.kuntke.fi
39
TUKIVIESTI NRO 3/2015
LYHYESTI
Valmiina, paikoillanne, nyt. Yhteensä 92 suomalaista urheilijaa aikoo tehdä parhaansa kesän Special Olympic -kisoissa – ja nauttia siitä. Ylen Sisujengiin kuuluu heistä viisi: Joni Roivanen (vas.), Noora Koponen, Tatu Kantonen, Anna Laitinen ja Jenny Kärkkäinen.
SISUJENGI LÄHTEE AMERIKKAAN -maailmankisoihin Los Angelesiin lähtee Suomesta 92 urheilijan joukkue. Yle seuraa viiden urheilijan treenikesää ja sen huipentumista heinäkuun lopussa vuoden suurimmassa urheilutapahtumassa. Sisujengi on kuusiosainen dokumenttisarja, joka seuraa uimari Tatu Kantosen, meloja Anna Laitisen, yleisurheilija Noora Koposen, ratsastaja Jenny Kärkkäisen ja purjehtija Joni RoivaSPECIAL OLYMPICS
40
sen olympiakesää. Kukin urheilija saa tuekseen kokeneen kummiurheilijan, joka tukee ja neuvoo kisa taipaleella. Kummiurheilijoina nähdään Jani Sievinen, Jenni Mikkonen, Manuela Bosco, Marko Björs ja Tuuli Petäjä-Sirén. Sarja nähdään keskiviikkoisin Yle TV2:ssa heinäkuun alusta alkaen. Jo ennen heinäkuuta Yle Areenassa julkaistiin kehitysvammaisten urheilijoiden arjesta ja Special Olympics -ki-
soista kertova kokonaisuus. Itse kisatapahtumat paikan päältä välittää Yle Urheilu. Kaikkiaan maailmankisoihin osallistuu 7000 kilpailijaa 170 eri maasta kisatakseen 25 eri lajissa. TEKSTI MERJA MÄÄTTÄNEN JA LAURI JAAKKOLA KUVAT ILMARI FABRITIUS, YLE
Sisujengin nettisivu: http://yle.fi/aihe/sisujengi.
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
TATU KANTONEN UIMARI ”OLEN SYNTYNYT VETEEN. Tiesin jo uimakoulusta saakka, että uiminen on minun lajini. Nautin urheilusta ja on hauska toimia muiden laji-ihmisten kanssa. Kilpailut motivoivat minua tekemään parhaani. Aina se ei ole helppoa, mutta siitäkin nauttii. Isä ja äiti ovat aina tukeneet ja pönkittäneet minua eteenpäin. Ilman heitä en olisi mitään. Pikkuveljiltä saan myös arvokasta tukea veljellisessä hengessä. Tukiviestin lukijat – muistakaa harrastaa omia mielenkiintoisia lajejanne, ja jos jollekin löytyy oma harrastus, niin sitten vain eteenpäin siinä.”
edustajan lajit Los Angelesissa ovat 100 m perhosuinti, 100 m vapaauinti, 200 m sekauinti ja 4 x 50 m vapaauintiviesti. Turkulainen Tatu, 31, aloitti urheilu-uransa Raision uintikeskus Ulpukan vauvauinneista ja vauhtia kiihtyi perheen kesämökin vesillä Iniössä. Harrastus muuttui kilpaurheiluksi ja Special Olympics -toimintaan Tatu lähti 2000-luvulla. Tatu työskentelee Luolavuoren koulun vahtimestarina. Hän huolehtii kirjastosta sekä hoitaa välituntivalvontaa ja muita valvontatehtäviä, avustaa luokissa ja valmistaa koulun omia teemapinssejä. Uimisen lisäksi hän harrastaa laskettelua, shakkia, musiikin kuuntelua, yhdistystoimintaa ja karaokea. Muita kiinnostuksen aiheita ovat maantieto, uutiset, jalkapallo, jääkiekko, partio, erätaidot ja elokuvat.
RAISION URHEILIJOIDEN
Sisujengi-sarjan seuraa suomalaisten kehitysvammaisten huippu-urheilijoiden matkaa Special Olympics -kisoihin Los Angelesiin. Kuvassa uimari Tatu Kantonen (vas.) ja urheilijakummi Jani Sievinen.
ANNA LAITINEN MELOJA on kaksi asiaa: liikunnan ilo ja yhdessä olo. Toiseksi parasta ovat kilpailut ja mitalien hakeminen. Minun vanhempani eivät osaa meloa, mutta he ovat antaneet paljon voimia minulle. Muistakaa ihmiset olla paljon ulkona aurinkoisella kesäsäällä. Ja ilman muuta katsokaa Sisujengiä!”
”URHEILEMISESSA PARASTA
LAHDEN VESISAMOILIJOIDEN edustajan lajit Los Angelesissa ovat
Kokka kohisten kohti unelmia. Nastolassa asuva meloja Anna Laitinen aikoo menestyä kehitysvammaisten urheilijoiden Special Olympics -maailmankisoissa Los Angelesissa kesällä 2015. Treenivinkkejä Anna (edessä) saa meloja Jenni Mikkoselta.
200 m ja 500 m yksikkömelonta. Nastolalainen Anna, 36, aloitti melomisen 1990-luvun alkupuolella Suomi meloo -retkimelonnoissa. Los Angelesin kisat ovat hänelle jo neljäs Special Oympics -tapahtuma. Anna toimii avotyöntekijänä Liikuntakeskus Pajulahdessa, ja työskentelee vuoropäivinä toimistossa, keittiössä ja siivoustehtävissä. Melonnan lisäksi Anna harrastaa pyöräilyä, sauvakävelyä, kuntosalia ja sählyä. Hän soittaa myös pianoa, kirjoittelee tarinoita ja tekee käsitöitä, erityisesti ryijyjä. Muita kiinnostuksen aiheita ovat maantieto ja iskelmämusiikki. Hyvä treenifiilis tulee esimerkiksi Katri Helenan kappaleita kuuntelemalla. Rentous taas löytyy musisoimalla kavereiden kanssa omassa Nastolan Reippaat -bändissä. Urheilu-uran jälkeen Anna toivoo pääsevänsä opiskelemaan hierontaa ja päätyvänsä alan ammattilaiseksi, siskon jalanjäljissä.
41
TUKIVIESTI NRO 3/2015
LYHYESTI
KERTOMUKSIA LYHYTAIKAISHOIDOSTA HERÄÄN VAPAAMMIN ,
SELKOKIELTÄ LINTUJEN YSTÄVILLE
1
sivuilla on julkaistu uusi selkokielinen verkkokirja Kaupunkien linnut. Kauniisti kuvitetussa kirjassa esitellään kaupunkien yleisimmät linnut ja selitetään niihin liittyviä käsitteitä. Kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut Jenni Sipilä. Kirja on tehty Papunetin ilmaisella Papuri-työkalulla, jolla kuka tahansa voi luoda omia verkkokirjoja.
PAPUNETIN
1 Vauhtia, äiti! Varisemo ruokkii nälkäiset poikaset oksentamalla ruuan niiden suuhun. 2 Fasaanit ovat kanalintuja. Ne ääntelevät kotkottamalla. Kun koirasfasaani etsii naarasta, se kiekaisee kovaa. Kaupunkien linnut -verkkokirja: papunet.net/kaupunkienlinnut. Papuri-verkkokirjatyökalu: papuri.papunet.net.
42
2
TEKSTI ELINA LEINONEN
KUVAT: JENNI SIPILÄ
Kirjan kertomuksista huokuu rakkaus erityistä tukea tarvitsevaa perheenjäsentä kohtaan.
hengitän helpommin – Kertomuksia lyhytaikaishoidosta kokoaa kansien väliin omaishoitajien, perheiden ja työntekijöiden kokemuksia ja tunteita tilapäishoidon merkityksestä. Kehitysvammaisten Palvelusäätiön julkaisema kirja luo pohjaa arvopohdinnoille perheitä kohdattaessa ja perhelähtöistä toimintaa suunniteltaessa. Tarinoista heijastuu yksilöllisyyden arvostaminen ja inhimillisen kohtelun merkitys. Kirja kertoo myös lyhytaikaishoidon yhteiskunnallisesta arvostuksesta eri vuosikymmenillä. Tarinat sisältävät perheitä vahvistavia ja heikentäviä kokemuksia, ja elämän haavoittuvuus on niissä läsnä. Yhteistä kokemuksille on perheiden omien vaikuttamismahdollisuuksien ja arjen tuntemisen tärkeys palveluita suunniteltaessa ja toteutettaessa. Kirjan julkaisemisen mahdollisti Kerttu Laineen testamenttilahjoitus. KVPS:lle osoitetun testamentin taustalla olivat Kerttu Laineen omat kokemukset onnettomuudessa vammautuneen aviomiehensä omaishoitajuudesta. Hän tunsi myös henkilökohtaisesti omaishoitajan jaksamista tukevan tilapäishoidon tärkeyden. Kirjaa on painettu rajattu painos, ja sitä voi tilata maksutta KVPS:n materiaalipankista: www.kvps.fi/materiaalipankki/julkaisut-ja-raportit. Teos on materiaalipankissa myös verkkojulkaisuna. KVPS haluaa kiittää lämpimästi kaikkia tarinansa kertoneita ja kirjan valmistumiseen osallistuneita.
KYSY. LAKIMIES VASTAA
NRO 3/2015 TUKIVIESTI
Voiko asumisyksikössä asuva saada henkilökohtaista apua? on tullut yhteydenottoja, joiden mukaan kunta on evännyt henkilökohtaisen avun asumisyksikössä asuvalta kehitysvammaiselta henkilöltä perustellen tätä sillä, että henkilö saa tarvitsemansa avun yksikön henkilökunnalta. Henkilöiden itsensä ja heidän läheistensä käytännön kokemukset ovat kuitenkin olleet toisenlaisia: asukkaat eivät saa asumisyksiköistä apua omien toiveidensa mukaiseen vapaa-ajan toimintaan kuin aivan poikkeuksellisesti. Asumisyksiköstä voidaan tehdä esimerkiksi retkiä ja lähteä osallistumaan harrastusryhmiin, mutta tämä on ryhmämuotoista toimintaa ja yksikkö päättää siitä. Vammaispalvelulain mukaan henkilökohtaista apua voi saada riippumatta siitä, missä ja miten henkilö asuu. Apua tulee myöntää, kun lain tarkoittamalla tavalla vaikeavammainen henkilö sitä päivittäisiä toimia, työtä, opiskelua tai vapaa-ajan toimintoja (harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä) varten välttämättä tarvitsee. Kunta voi järjestää apua työnantajamallilla, antamalla vammaiselle henkilölle palvelusetelin avustajan hankkimista varten tai käyttämällä ns. palvelumallia, jolloin kunta hankkii avustajapalvelun palveluntarjoajalta tai tuottaa sen itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa. TUKILIITON LAKINEUVONTAAN
mahdollista, että kunta ostaisi henkilökohtaisen avun palvelua samalta palveluntuottajalta, joka tuottaa vammaisen henkilön asumisyksikössä annettavat asumispalvelut, ja tämä palveluntuottaja sitten käyttäisi avustajapalveluiden toteuttamiseen ainakin osittain samaa henkilökun Lisätietoa: taa kuin asumispalveluiden toteuttamiseen. Koska avus Lisätietoa henkilökohtaisesta tettavalla on oikeus päättää itse siitä, mitä ja koska hän avusta löytyy Vammaispalveluavustajan kanssa tekee, avustajatoiminnan tuottaminen jen käsikirjasta: asumispalveluyksikön toimesta vaatisi käytännössä, www.thl.fi/fi/web/vammaispalettä yksiköllä olisi käytettävissään rinki avustajia asuvelujen-kasikirja/itsenaisen-elamisyksikön normaalin henkilökunnan lisäksi. man-tuki/henkilokohtainen-apu Asumisyksikön henkilöstömitoitus ei liene käytännössä koskaan sellainen, että pelkästään asumispalveluihin tarvittavalla ja osoitetulla henkilökunnalla olisi mahdollisuus toteuttaa jokaisen henkilökohtaiseen apuun oikeutetun asukkaan avustamista silloin ja niissä asioissa kuin kukin heistä toivoo. Asumisyksikön henkilökunnan käyttämisen henkilökohtaisen avun palvelun tuottamiseen tekee ongelmalliseksi myös se, että palveluasuminen ja henkilökohtainen apu ovat palveluina luonteeltaan erilaisia. Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on auttaa vammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan ja elämään vammasta huolimatta mahdollisimman itsenäistä elämää. Jos asumisyksikön työntekijä toimii asukkaan henkilökohtaisena avustajana, voi olla normaalia suurempi riski, etteivät avustettavan itsemääräämisoikeus ja henkilökohtaisen avun tarkoitus toteudu. TEORIASSA VOISI OLLA
on laissa säädetty, että läheinen voi vain poikkeuksellisesti toimia vammaisen henkilön avustajana. Henkilökohtaisen avun käyttäjän tulisikin aina voida valita itse, kuka häntä avustaa. Henkilökohtaisen avun järjestämistavasta on oikeus saada muutoksenhakukelpoinen hallintopäätös.
VASTAAVIEN SYIDEN JOHDOSTA
Tanja Salisma Kehitysvammaisten Tukiliiton lakimies vastaa jatkossakin ajankohtaisiin kysymyksiin Tukiviestin sivuilla.
43
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Pinninkatu 51, 33100 Tampere puhelin 0207 718 200 faksi poistettu käytöstä vuonna 2014 kotisivu: www.kvtl.fi sähköpostit: etunimi.sukunimi@kvtl.fi
Yleisjohto
Aluekoordinaattorit
Toiminnanjohtaja Risto Burman 0207 718 201
Johtava aluekoordinaattori Ritva Still Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi Isokatu 47 90100 Oulu 0207 718 254 Puhelinaika sosiaaliturvan asioissa parittomat tiistait klo 12–15
Viestintä Viestintäpäällikkö Merja Määttänen 0207 718 213 Tiedottaja Jaana Teräväinen 0207 718 211 Toimistotyöt, siivous ja catering Esimies Tiina Hänninen 0207 718 273 Keittiötyöntekijä Esa Pajunen Toimistotyöntekijä Timo Seppälä 0207 718 333 Toimistotyöntekijä Silja Tuomarla 0207 718 323
Koulutustoiminta Koulutustoiminnan esimies ts. Pia Henttonen 0207 718 325 Koulutussuunnittelija Anne Grönroos 0207 718 324 Koulutussuunnittelija Soilikki Alanne 0206 90 281 Koulutussuunnittelija Veijo Nikkanen 0207 718 329 MAHTI-projekti Projektipäällikkö Pia Björkman 0207 718 321 Projektityöntekijä Minni Haveri 0207 718 327
Aluekoordinaattori Salla Pyykkönen Pohojalaaset -99, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Etelä-Häme Kasarmikatu 7 B 13100 Hämeenlinna 0207 718 250 Puhelinaika sosiaaliturvan asioissa parilliset tiistait klo 12–15 Aluekoordinaattori Pirkko Sassi Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta Malmin kauppatie 26 00700 Helsinki 0207 718 255 Aluekoordinaattori Jonna Suhonen Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Kymi Teletie 6 E 70600 Kuopio 0207 718 253
Vaihde avoinna klo 8.30–15.30 arkipäivisin. 0206-alkuiset numerot ovat lisämaksuttomia asiakaspalvelunumeroita.
Löydät Kehitysvammaisten Tukiliiton myös Facebookista.
Harvinaiset kehitysvammaryhmät Suunnittelija Riikka Manninen 0207 718 231
Työelämän asiantuntija Mari Hakola (palaa elokuussa vanhempainvapaalta) 0207 718 339
Erikoissuunnittelija Lea Vaitti (Strategiatyö + Harvinaiset) 0207 718 335
Johtava lakimies Sirkka Sivula (ei lakineuvontaa) 0207 718 311
Jäsensihteeri Sinikka Niemi 0206 90 283 jasenpalvelu@kvtl.fi
Lakimies Tanja Salisma 0206 90 280 Puhelinaika ma klo 10–14
Best Buddies -kaveritoiminta
Lakineuvoja Maritta Ekmark Puhelinaika ma, ti, to klo 10–14 0206 90 284
Koordinaattori Pia Mölsä 0207 718 326 Suunnittelija Miisa Sankila Matarankatu 6, 2. krs 40100 Jyväskylä 0207 718245 Aluevastaava Petra Saarinen 0207 718 227 Tampereen seudun kaveritoiminta (osa-aikainen työntekijä) Aluevastaava Kaisa Juntunen 0207 718248 Oulun seudun kaveritoiminta (osa-aikainen työntekijä)
Aluekoordinaattori Tanja Laatikainen Lapsiperhetoiminnan koordinointi Perheily Tampere 0207 718 251
Vaikuttamistoiminta
Kansalaistoiminta
Vaikuttamistoiminnan päällikkö Jutta Keski-Korhonen 0207 718 205
Kansalaistoiminnan päällikkö Oili Jyrkämä 0207 718 225 Kansalaistoiminnan esimies Päivi Havas 0207 718 228
Lakineuvonta on lomalla 27.6.–2.8.
Lakineuvontaa sähköpostitse lakineuvonta@kvtl.fi
Työelämän asiantuntija Kari Vuorenpää 0207 718 336 Työelämän asiantuntija ts Sanna Salmela 0207 718 339
Malike
Malike-keskus Sumeliuksenkatu 18 b 3. krs 33100 Tampere 0206 90 282 Malike-toiminnan esimies Susanna Tero 0207 718 305 Verkostokoordinaattori Tanja Tauria 0207 718 304 Palvelusihteeri Päivi Ojanen 0207 718 301 Koulutussuunnittelija Perhetyö Soile Honkala 0207 718 302 Koulutussuunnittelija Aikuistoiminta Anssi Helin 0207 718 307 Toimintavälineneuvoja Antti Tulasalo 0207 718 306 Toimintavälineohjaaja Kari Mäkinen 0207 718 308