Rauman puolella Tutustu ehdokkaisiimme!
Kuntavaalit sunnuntaina 13.6.2021. Ennakkoäänestys 26.5.–8.6.2021 MUISTA ÄÄNESTÄÄ!
Matias Marttinen haluaa jatkossakin kaupunginvaltuutettuna pitää yllä tärkeää suhdettaan synnyinkaupunkiinsa Raumaan.
Äänestä ehdokkaitamme! Kokoomuksen ehdokaslistalla Raumalla on osaavia ja erilaisia ehdokkaita, jotka toimivat yhteisen edun hyväksi monella eri tavalla. Valitse koko 45 ehdokkaan joukosta itsellesi mieluisin ehdokas, äänestä ja olet mukana! VAIKUTA VALTAKUNNALLISESTI
tuustossa.
Vuodesta 2013 alkaen kaupunginvaltuutettuna toiminut Matias Marttinen tekee lainsäädäntötyötä kansanedustajana Eduskunnassa. Hän ajaa ja valvoo Rauman seudun sekä koko maakunnan etua. Ensimmäisen kauden kansanedustajana Marttinen haluaa jatkossakin kaupunginvaltuutettuna pitää yllä tärkeää suhdettaan synnyinkaupunkiinsa Raumaan.
VAIKUTA YHTEISÖÖN
VAIKUTA SATAKUNNASSA Samu Vahteristo on Kokoomuksen Satakunnan piirin puheenjohtaja ja edustaa maakuntaa myös puoluehallituksessa. Hän tekee laajaa yhteistyötä Satakunnan alueella ja on puoluehallituksessa mukana vaikuttamassa Kokoomuksen valtakunnalliseen linjaan. Rauman kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana toimiva Vahteristo haluaa jatkaa työtään Rauman ja koko seutukunnan hyväksi myös val-
Jere Saarelan vetämä Kokoomuksen kunnallisjärjestö kokoaa paikalliset kokoomusyhdistykset yhteen. Kunnallisjärjestössä tuetaan valtuustoryhmän työtä ja välitetään heille jäsenistön ääni. Kunnallsjärjestö koordinoi raumalaista kokoomustoimintaa. Saarela on myös Kokoomuksen puoluevaltuutettu ja siellä vaikuttamassa puolueen valtakunnalliseen linjaan.
VAIKUTA YHDISTYKSESSÄ Kaikki kokoomuslaiset kuuluvat paikallisyhdistykseen, jotka toimivat monella eri tavalla ja aktivoivat jäseniään poliittisiin ja yhteiskunnallisiin keskusteluihin. Otso Huuska toimii Rauman Kokoomuksen eli
tuttavallisemmin ukko-Kokoomuksen puheenjohtajana, kun taas Rauman Kokoomusnaisten puheenjohtaja on Anu Sallinen. Rauman Kokoomusnuoria johtaa Emin Karaca ja Lapin Kokoomusta Rauli Antola. Liittymällä paikallisyhdistykseen pääset mukaan vaikuttamaan paikallisiin asioihin ja raumalaiseen kunnallispolitiikkaan.
VAIKUTA ÄÄNESTÄMÄLLÄ Rauman Kokoomuksen valtuustoryhmän muodostavat valtuutetut ja varavaltuutetut. Ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Otso Huuska toimii valtuustoryhmän puheenjohtajana. Rauman valtuustoryhmän muodostavat tällä kaudella kahdeksan valtuutettua ja kahdeksan varavaltuutettua. Huuska edustaa koko ryhmää neuvotteluissa muiden valtuustoryhmien kanssa. Äänestämällä Kokoomuksen ehdokkaita vaikutat! Suurempi valtuustoryhmä saa enemmän aikaan.
60
Eija Ainasoja
KTM, palvelutuotannon johtaja Elinvoimaiset yritykset tuovat työtä ja hyvinvointia kaupungille ja kaupunkilaisille.
64
SIMO HEINO
61
Marja-Leena Alho Lääkäri
ELINA JUNNILA
Rauli Antola
Insinööri, eläkeläinen
Terveyspalvelujen puolustaja. Päivystys on pidettävä omassa kaupungissa.
65
LEEA HILTUNEN
Toiminnanjohtaja
68
62
66
OTTO HONKAHEIMO Yrittäjä
Johtava hoitaja, eläkeläinen
69
EMIN KARACA
Sairaanhoitaja, yrittäjä
Opiskelija
63
MIKAEL EKLÖF
DI, markkinointi- ja tapahtumajohtaja
67
OTSO HUUSKA
FM, lukion lehtori Töissä raumalaisten hyväksi, niin lukiolla kuin valtuustossa! Äänestä tasapainoista asiantuntemusta valtuustoon.
70
JANNE KOIVISTO
Kehityspäällikkö
71
MILA KOTILAINEN Ensihoitaja AMK
Pidetään huoli pienistä, tulevista isoista kuntalaisista eikä jätetä yksin yhtään vanhusta.
72
Mika kuokkanen
Työturvallisuuspäällikkö
73
Pasi kusmin
74
janne kuusisto
Hallitusammattilainen
Isännöitsijä, työnantaja
Kriisistä elpyminen ja muuttuneeseen maailmaan sopeutuminen ovat mahdollisuus rakentaa tulevaisuutta uudella tavalla.
Elinvoimainen Rauma, asumisen hinta ja inhimillinen vanhuus päätöksenteon suuntaviittana.
Rauma
75
mika kähkönen
Erikoisupseeri, järjestelmäinsinööri (sitoutumaton)
79
sanna-kaisa lehto
76
77
Kasvatustieteen YO, opiskelija
TTM, toimipaikan päällikkö
santeri laaksonen
80
karoliina leino
VTM
83
merja loutti
Kirjanpitäjä, yrittäjä
87
iisak pertola
Opiskelija
84
matias marttinen
VTM, Kansanedustaja
88
sari pettersson
Tradenomi, isännöitsijä
Palvelupäällikkö, yrittäjä
Tukemalla yrittäjyyttä luodaan hyvinvointia kaikille.
Elinvoimainen kaupunki houkuttelee yrittäjiä, asukkaita ja turisteja. Äänestä minut rakentamaan vetovoimaista Raumaa meille kaikille. Rakkaudesta Raumaan
Haluan pitää Lapin edelleen elinvoimaisena osana kaupunkia.
marja lampela
81
marika leppänen
Toimialajohtaja
85
tomi ojanen
Toimitusjohtaja
89
matti pursiheimo
Opettaja, eläkeläinen
78
iida lampi TJ, yrittäjä
82
ari lintunen
Palvelupisteen päällikkö
86
touko parpola Opiskelija
Rauma
90
jere saarela Yrittäjä
Huolehditaan toinen toisistamme ja rakennetaan yhteistyötä.
94
teija sirola
91
anu sallinen
YTK, vientisihteeri
92
jarno sarin
Insinööri (YAMK)
93
anne sieviläinen
Osastonhoitaja, eläkeläinen
Varmistetaan nuorten ja aikuisten osaaminen tarjoamalla laadukasta ja monipuolista koulutusta.
95
jouni suominen FT, KT
Opiskelija, erityispalveluneuvoja
96
jere tammela Tiimiesimies
97
asko tanhuanpää Yrittäjä, toimittaja
Luodaan yhdessä sujuva ja turvallinen arki Raumalla. Liikennejärjestelyt kuntoon ja palvelut tasapuolisesti kaikkien saataville.
98
pauliina tanttu
Markkinointipäällikkö
99
jari tauluvuori
100
marcus teerialho
101
samu vahteristo
Insinööri, yksikköpäällikkö
Opiskelija, työnjohtaja
YTK, yrittäjä
Jo riittää verojen kiristäminen! Tehdään yhdessä Raumasta vetovoimainen kaupunki ihmisille ja yrityksille.
Rauma rakentuu yhdessä
Alhaisempi verotus kannustaa ja luo elinvoimaa.
Rauma
102
pentti vilo
Pankinjohtaja, eläkeläinen Vahva talous turvaa tulevaisuuden Hyvät palvelut kuuluvat kaikille
103
juha vuorenmaa
Liikenneopettaja, yrittäjä
104
toni yli-karro Yrittäjä
Rauma
ELINA JUNNILA
68
Sosiaali-ja terveydenhuollon yrittäjä
Olen 52-vuotias raumalainen sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjä. Olen toiminut alalla pitkään. Olen nähnyt työntekijänä ja johtajana asioiden hoidon ja päätöksenteon niin yksityisellä, kunnallisella kuin kolmannella sektorilla. Aiemmin kuntapolitiikassa pitkään mukana olleena niin valtuustossa kuin kaupunginhallituksessa ,olen kokenut päättäjien ja vir-
kamiesten haasteet. Vasta jäätyäni pois päivänpolitiikasta ,kehittäessäni omaa yritystäni, ymmärsin ,että vain päätöksiä tekemällä asiat etenevät. Haluan palata takaisin valtuustoon tekemään päätöksiä. Viisaampana, yhteistyökykyisenä ja toisten ajatukset huomioon ottavana.
KOTI Koti on paikka, jossa on hyvä olla. Toimintakyky ja avun tarve määrittävät oikean paikan meidän jokaisen kodille. Terveydenhuollon palvelujen pitää kattaa hyvinvointipalvelut. Olemme kaikki erilaisia ihmisiä. On tärkeää, että palveluita on tarjolla monipuolisesti ja kunta mahdollistaa vapauden valita ja takaa samalla
palvelujen saatavuuden. Vapaus valita palveluntuottaja palvelusetelillä esim., kotihoidossa tai omaishoidossa takaavat mahdollisuuden löytää jokaiselle oikea tapa tarvittaviin palveluihin. Oikea-aikaisella hoidolla ja hyvinvoinnin seurannalla turvataan kuntalaisten hyvinvointi ja tasa-arvoinen hoito. Varhain aloitetulla kotihoidolla mahdollistetaan elämänilo
ja hyvä toimintakyky kotona asumiseen.
PALVELUT-TALOUSLÄPINÄKYVYYS Talousarvion laatimisen taustalla tulee olla realistinen käsitys tuloista, toimialojen rakenteesta ja kunnan palvelujen tuotannon kustannuksista. Palvelujen tarve kasvaa ja
KANALINHELMEN LÄÄKÄRIASEMA LÄÄKÄRI SAIRA ANHOITA JA PSYKOLOGI FYSIOTERAPIA LY M F AT E R A P I A JALKOJENHOITO
Nortamonkatu 18 Ajanvaraus p. 041 3141 249
tulopuoli vähenee. Yksityisen sektorin ja kaupungin ei tule missään olosuhteissa olla vastakkain palvelujen tuottajina , vaan aina rinnakkain ja yhteistyössä , turvaten palvelujen laatu ja saatavuus kuntalaisille. Yritykset luovat työpaikkoja, maksavat veroja ja tuottavat palveluita. ”Vahva ja vakaa Rauma” rakenteiden tarkastelu antoi paljon miettimisen aihetta. Sen tuloksia ei tarkemmin esitetty missään julkisesti kuntalaisille. Kuntalaisten pitää saada tietää mitä he veroillaan maksavat, mitä mikäkin palvelu maksaa ja mitä muita vaihtoehtoisia tapoja palvelujen toteuttamiseen on olemassa. Kuntalaisten pitää nähdä mitä päättäjät päättävät ja mitä se heidän kukkarolleen tarkoittaa. Raumalaiset kantavat vastuunsa ja ymmärtävät tehtyjä päätöksiä, kun niiden lähtökohdat ja syyt on avattu heille näkyviin. Päättäjien pitää olla valmiita tekemään Rauman kehittymisen kannalta parantavia päätöksiä ja perustelemaan ne kuntalaisille. Elina Junnila Sosiaali-ja terveydenhuollon yrittäjä Kanalinhelmen Lääkäriasema Kotihoitopalvelu100
®
www.kotihoitopalvelu.com / 044 235 9073
73
Raumalaisia kokoomusnaisia
SYDÄMEN ASIALLA 60
Eija Ainasoja (KTM, palvelutuotannon johtaja)
61
Marja-Leena Alho (lääkäri)
65
Leea Hiltunen ( johtava hoitaja, eläkeläinen)
71
Mila Kotilainen (ensihoitaja, AMK)
77
Marja Lampela (TTM, toimipaikan päällikkö)
91
Anu Sallinen (YTK, vientisihteeri)
94
Teija Sirola (erikoispalveluneuvoja)
98
Pauliina Tanttu (markkinointipäällikkö)
Ilmoituksen maksaja: Ehdokas itse
asko tanhuanpää
97
Sanojensa mittainen suomalainen mies, jolta ei mene sormi suuhun missään tilanteessa. Raumalla ainoa oikea puolue on valtuuston yhdessä luotsaama Rauma-puolue. Tärkeimmät tulevaisuuden tekijät meille kaikille ovat suomalainen työ, yrittäminen ja palvelujen säilyminen, ei suinkaan hallituksen yksisilmäisesti ajama nopea punavihreä siirtymä.
71
Hallitusammattilainen
Ilmoituksen maksaja: Ehdokas itse
65
91
Kannatan vastuullista taloudenhoitoa, mikä on tehokkain tapa kuntien hyvinvoinnin parantamiseen. Ilman kestävää taloutta meillä ei olisi toimivaa terveydenhuoltoa ja Suomen parasta jääkiekkojoukkuetta; Rauman Lukkoa. Olen ratkaisukeskeinen ja siksi uskon, että asiat ovat tulevaisuudessa paremmin, kun tänään tehdään oikeita ja järkeviä ratkaisuja.
www.pasikusmin.fi
Ilmoituksen maksaja: Ehdokas itse
60
Pasi Kusmin
Maksaja: Rauman kokoomusnaiset ry.
77
61
94
Loppuu se nypyTtely – paitsi TyynylLä!
Toni ”yykoo” yli-karro
104