LeijonaVilkku
Suomen Lionsliitto Piiri 107-H 2013
Leirielämyksiä maanuumenista kansallismaisemaan
Sää suosi risteilyämme Höytiäisellä. Kuvat: Jari Matikainen
”Lissää löyllyy!!!” kajahtaa Outokummun Kolmikannan leirikeskuksen rantasaunasta. Murteesta päätellen sauna kätkee sisäänsä joukon paikallisia nuoria, mutta totuus on toinen. Innokas huutojoukko koostuu kolmestakymmenestä nuorisovaihtolaisesta! Reilun viikon mittainen nuorisovaihtoleiri Camping and Mining järjestettiin Outokummussa heinäkuun lopussa. Leirimme oli erittäin kansainvälinen, sillä leiriläiset olivat kotoisin neljästä eri maanosasta; suurin osa oli kotoisin Euroopasta, mutta kaukaisimmat leiriläiset tulivat Aasiasta sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta. Leiriohjelma perustui pitkälti leirin nimeen. Vierailimme Outokummun vanhassa kaivoksessa, kaivosmu-
seossa ja tutustuimme Kivikerhon toimintaan tekemällä itse pienen matkamuiston paikallisista kivistä. Leirimme lähimaastoon tutustuimme niin vesiteitse kanooteilla meloen kuin jalankin metsäpolkuja vaeltaen. Ohjelmaamme kuului myös maakuntamatkailua; vierailimme Juuan Kivikeskuksessa, kiipesimme ihailemaan Kolin kansallismaisemaa ja käväisimme Joensuun keskustassa. Yksi päivä vierähti myös Polvijärvellä: en-
”YES, we made it!” - takaisin kotirannassa melontaretken jälkeen.
sin vierailtiin luomumaatilalla tutustuen sen toimintaan sekä eläimiin. Tämän jälkeen nousimme lähisatamasta laivaan ja risteilimme iltapäivän Höytiäisellä. Viikon aikana koettiin myös vauhdin huumaa hurjassa mäkiautokisassa, jonka tuoksinnassa ei edes pieneltä vahingolta vältytty. Kertaalleen iltaa käytiin viettämässä tanssilava Tulenliekissä. Opettelimme päivällä lavatansseja, jotta illasta saatiin mahdollisimman pal-
jon irti. Lopputulos oli mitä mainioin, sillä saimme aikaan paljon hymyileviä kasvoja tanssikansan keskuuteen tanssimalla letkajenkkaa! Muutoin iltamme kuluivat alun esimerkin mukaisesti saunoen ja uiden. Illan pimetessä leppoisa yhdessäolo jatkui leirinuotiolla, jossa paistoimme makkaraa sekä lettuja. Muita vapaa-ajan harrastuksia olivat musisointi leirialueen entisessä saunamökissä, joka oli muuntautunut studioksi, sekä rantalentopallon pelaaminen. Leiriä suunnitellessa mietimme pitkään, millainen ohjelma olisi sopivan kiinnostavaa leiriläisille tai mitä ruokaa tarjoaisimme, jotta makuelämykset eivät olisi liian eksoottisia. Yksi mieleenpainuvimmista ruokaelämyksistä olivat karjalanpiirakat, joita ensin tehtiin itse ja syötiin sitten yhdessä juhlakansan kanssa leirin päätösjuhlassa. Leirin aikana huomasin, että itsellä taisi olla enemmän ennakkoluuloja kuin nuorilla. Reilussa viikossa tuli opittua aimo annos niin oman kuin toistenkin kulttuurien arvostamista ja kuin-
Mäkiautokisassa menestyneitä muistettiin pokaaleilla leirin päätösjuhlassa. Nopeimmin radan ajoi Christophe Ranskasta (kuvassa ylhäällä keskellä).
ka erilaisuuksista huolimatta olemme loppujen lopuksi melko samanlaisia - vaikka ketsuppi makaronilaatikon kanssa oli liki pyhäinhäväistys italialaisten mielestä… Jo leirin ensimmäisinä päivinä saimme luotua loistavan yhteenkuuluvaisuuden tunteen. Kun leirin alussa itkettiin sitä, että jouduttiin jättämään hyvästit isäntäperheille, niin itkettiin sitä leirin lopussakin, kun jouduttiin sanomaan näkemiin toisillemme. Mutta mikä parasta – yhteen paluuta on jo suunniteltu seuraavalle kesälle! Leirimme oli erittäin onnistunut ja iso kiitos sii-
tä kuuluu kollegoinani toimineille isäntänuorille sekä hurjan työpanostuksen erinomaisella lopputuloksella antaneelle leirinjohtajallemme Tommi Parkkiselle. Suuret kiitokset kuuluvat myös lions-hengessä monessa mukana olleille Jari ja Leena Matikaiselle, itävaltalaiselle ohjaajalle David Drobeschille, sekä tietenkin paikallisille Lions Clubeille. Leirin päiväkirja kuvineen löytyy osoitteesta: www.opaasi.fi/lcoutokumpu/YE2012 Maiju Matikainen, Camping and Mining –leirin isäntänuori