
2 minute read
Leena K. Vanhatalo: Illallistanssiaiset – taas Messukeskuksessa!
from Materia 2/2024
Viime vuodesta tuttuun tapaan palasimme Messukeskukseen viettämään Vuorimiespäivien iltajuhlaa. 81-vuotisjuhlaa viettämään saapui taas kerran runsaslukuinen joukko, noin 615 henkeä.
Eteisaulassa kävikin kova kuhina eikä vähiten siksi, että juhlaväki halusi valokuvauttaa itsensä ennen varsinaisen tilaisuuden alkua. Illan juontajana ja esiintyjänä toimi Krista Siegfrids. Vuorimiesyhdistyksen puheenjohtaja Pentti Vihanto esitti tervetuliaissanat vuorimiehille ja heidän seuralaisilleen. Isäntäyrityksen tervehdyksen toi Bolidenin toimitusjohtaja Mikael Staffas. Hän sai yleisön puolelleen kehuskelemalla suomalaisia onnellisuudesta. Keittiöpäällikkö kävi esittelemässä illan menun. Illallisruoka oli hyvää, jopa jälkiruokaa myöten.
Pääruoan syötyämme kuulimme vielä Vuorimiesyhdistyksen nuoren jäsenen ja stipendiaatin Lassi Pekkasen puheen. Tuomo Tiainenkin kävi lavalla laulattamassa juhlakansaa. Myös Polyteknikkojen kvartetti viritti muutaman juomalaulun. Illan tähtiesiintyjää mainostettiin pitkin iltaa. Tosin hänen esiintymisensä tapahtui sen verran myöhään, että vain sinnikkäimmät juhlijat jaksoivat odottaa Jenni Vartiaisen nousemista lavalle.
TEKSTI JA KUVAT LEENA K. VANHATALO






