Tutustu metsäpuutarhaan

Page 1

Kuunlilja

Tutustu metsäpuutarhaan

Lipstikka


KUVAT SHUTTERSTOCK

etsäpuutarha on luontoa jäljittelevä puutarhaistutus, joka muodostaa nimensä mukaisesti pienen, itsenäisesti toimivan metsäekosysteemin. Kasvillisuus istutetaan tiiviiksi ryhmiksi, joissa kasvaa kerroksittain erilaisia puita, pensaita, köynnöksiä ja perennoja. Paljas maa peitetään maanpeitekasveilla ja maatuvilla katteilla. Kasvivalinnoissa voidaan yhdistellä rohkeasti koristekasveja, hyötykasveja ja luonnonlajeja. Hyötymetsäpuutarhassa voi myös kokeilla luonnonmukaista ruoantuotantoa, jos valitsee kasvien joukkoon monivuotisia vihanneksia eli syötäviä perennoja. Metsäpuutarha on helppohoitoinen, sillä se ei vaadi jatkuvaa kitkemistä, kääntämistä tai lannoittamista. Tiivis maanpeittävä kasvillisuus pidättää tehokkaasti kosteutta ja estää rikkaruohojen kasvua. Monivuotisia kasveja istuttamalla vältytään jatkuvilta uusintakylvöiltä. Kun lakastuvat kasvinosat saavat maatua paikoillaan, niiden sisältämät ravinteet palautuvat kasvien käyttöön. Suositeltavia ovat myös niin sanotut viherlannoitus- tai typensitojakasvit, kuten valkoapila ja tervaleppä. Niiden juurinystyröissä elävät bakteerit sitovat typpeä suoraan ilmasta kasvien käyttöön. Luonnonmukainen metsäpuutarha on ympäristöystävällinen, sillä se sitoo runsaasti ilmakehän hiiltä. Runsaan kasvillisuuden lisäksi tärkeä

osa metsäpuutarhaa ovat erilaiset pieneliöt ja mikrobit, sienet, hyönteiset, hämähäkit, matelijat, linnut sekä nisäkkäät. Jokainen laji osallistuu omalla tavallaan elämän ja ravinteiden kiertokulkuun pitäen metsäpuutarhan tasapainossa. Näin metsäpuutarha tukee myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä. MONIVUOTISIA VIHANNEKSIA Monia tuttuja puutarhakasveja voi käyttää ravintona; joko kokonaisia kasveja tai niiden osia. Kun haluat maistella uusia kasveja, pidä huolta siitä, että tunnistat lajin varmasti ja tiedät, mitkä kasvinosat kelpaavat syötäväksi. Ota selville, kuinka kasvit pitää käsitellä, ennen kuin niitä syödään. Aloita uusien kasvien maisteleminen varovasti, pienissä erissä. Ole erityisen varovainen, jos sinulla on terveysongelmia.

Karhunlaukka

M

KOKEILE VAIKKA NÄITÄ Hyvänheikinsavikka Blitum bonus-henricus Isomaksaruoho Hylotelephium telephium Karhunlaukka Allium ursinum Kotkansiipi Matteuccia struthiopteris Kuunliljat Hosta spp. Köynnöspinaatti Hablitzia tamnoides Lipstikka Levisticum officinale Mustajuuri Scorzonera hispanica Myskimalva Malva moschata Saksankirveli Myrrhis odorata Ukonkello Campanula latifolia

Lisää vinkkejä ja tarkemmat ohjeet www.martat.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.