Hanna Kökkö - Rocky, Rauha ja rakkaus

1

Toukokuu oli irrottanut otteensa keväästä ja tarrannut kesän helmaan kiinni. Rocky tuijotti takapuolta viidenkymmenen metrin päässä edessään. Tytöllä oli yllään pakaroilta piukat vihreät reisitaskuhousut ja lyhyt musta t-paita. Ruskettunut vyötärön iho oli juuri sopivasti näkyvissä. Kevyt kankainen olkalaukku keikkui rennosti lantiolla. Likaiset lenkkarit, paljon käytetyt.

Tyttö oli herkullisesti muodokas ja sopivasti lihaisa, ei missään nimessä lihava. Rennon ja itsevarman oloinen. Paksut kuparinruskeat hiukset olivat mukavasti sekaisin, huolettomasti poninhännälle sitaistu pehko. Vähän niin kuin Rockylla itsellään. Kiehtova pakkaus, erilainen kuin kukaan heidän koulunsa tytöistä.

Tyttö vaikutti hänen ikäiseltään, ehkä vain vähän vanhemmalta, mutta mistäpä sitä tiesi? Rockyn oma äitikin näytti hennolta teinitytöltä. Sen hän tiesi, ettei tyttö käynyt heidän kou­luaan Iittalassa. Sieltä hän tunsi kaikki, tai ainakin tiesi ulkonäöltä. Jos tyttö olisi häntä vuoden, kaksi tai vaikka kolmekin

5

vuotta vanhempi, tämän pitäisi kaiken järjen mukaan käydä lu­kiota tai ammattikoulua kaupungissa eikä pyöriä Iittalassa arkena päiväsaikaan.

Rocky oli nähnyt tytön kaksi kertaa aiemmin ja kysellyt hänestä kavereiltaankin. Ehkä nämä eivät olleet törmänneet tyttöön vain siksi, että pysyivät välituntisin koulun alueella. Pelkäsivät uutta rehtoria liikaa. Rocky ei pysynyt aitauksessa, se ahdisti. Tänään, niin kuin usein ennenkin, hän oli karannut kauppaan hakemaan nälkäänsä jotakin syötäväksi kelpaavaa. Kasvissosekeitto ei oikein ollut tyydyttänyt hänen vatsaansa. Hän oli kasvava nuori. Metri kahdeksankymmentä senttiä pituutta vaati lihaakin luiden päälle, ettei häntä pidettäisi ihan kukkakeppinä.

Mutta kuka tuo kiehtova tyttö oli? Mistä mimmi tuli ja minne hän oli menossa?

Tyttö kääntyi vasemmalle Lasimäen suuntaan, ja Rocky seurasi.

Siitä hän kulkisi muutenkin. Lasimäen kautta pääsi huomaamattomasti koulun pihaan. Pensaiden takaa saattoi livahtaa kiipeilytelineille, sillä välituntivalvoja yleensä maleksi lähempänä sisäänkäyntiä. Kävellessään Rocky haukkasi palan sämpylästään ja kaivoi mehutölkin muovikassistaan. Parasta tuhota todistusaineisto.

Oli Kososen valvontavuoro. Hän seisoskeli aina lähellä sisäänkäyntiä, vältteli ruuhkaisia paikkoja. Kun kello soi, Kosonen loikki opettajienhuoneeseen kumoamaan hätäisesti kupin kahvia ennen luokkaan menoa. Ei kukaan muukaan opettaja singahtanut luokkaan heti kellon soidessa. Silloin sisään pystyi livahtamaan ilman ongelmia. Rocky tiesi kaikki valvontavuorot.

Hän oli kuvannut puhelimellaan nimilistan opettajanhuoneen eteisen ilmoitustaululta edellisellä viikolla, kun matikan maikka oli pyytänyt hänet avukseen kantamaan tablettikoreja. Hänen oli

6

pitänyt odottaa hetki ilmoitustaulun ääressä. Se oli ollut hyödyllinen hetki. Yksinäinen vanhapoika, herkkä ja hyväksyntää kaipaava Kosonen oli välituntivalvonnan heikoin lenkki.

Reisitaskuhousut hävisivät lasimyymälän nurkan taakse.

Rakennuksen takana oli vanhaan navettaan rakennettu lasimuseo, pieniä putiikkeja vanhassa puutalossa ja Kultasuklaan tehtaanmyymälä. Rocky veikkasi herkkupepun menevän suklaa­ ostoksille. Rocky ei ollut kovin perso makealle. Äiti osti joka lauantai ison pussin salmiakkia, jonka he jakoivat katsellessaan sohvalla leffaa tai jotain harmitonta dekkarisarjaa.

Jospa mimmi oli juuri muuttanut, ehkä hän oli ottanut vähän lomaa muuton takia ja tulisi heidän kouluunsa myöhemmin?

Rocky tiivisti tahtiaan toiveikkaana ja melkein törmäsi japanilaisseurueeseen, joka lehahti kuin varpusparvi nurkan takaa ja suuntasi kohti parkkipaikalla seisovaa turistibussia. Aalto-vaasin metsästäjät olivat jo liikkeellä. Pian kylä räjähtäisi niitä täyteen.

Yllättäen tyttö astuikin sisään lasimuseon ovesta. Heidän luokkansa oli käynyt siellä pari kertaa, viimeksi seiskalla, kun opettajat olivat keksineet mahtavan ”monialaisen oppimiskokonaisuuden” aiheesta lasi, Iittalassa kun oltiin. Heidän piti tutkia lasin historiaa, valmistusta, muotoilua, käyttöä ja vaikka mitä. Rocky ei ollut yhtä omasta mielestään nerokasta runoaan lukuun ottamatta tehnyt mitään järkevää, saati oppinut jotain monialaista.

Välituntikello soi. Pimpeli pompeli. Kylläpä se kuuluikin hyvin tänne asti.

Rocky oli kahden vaiheilla. Jäljellä oli vain yksi äidinkielen tunti. Keskiviikko oli viikon lyhin koulupäivä, päättyi yhdeltä.

Vaikka äikkä oli Rockyn lempiaine, houkutus jatkaa mysteeri­ mimmin seuraamista oli liian suuri. Ehkä hän sanoisi äidille

7

päänsäryn iskeneen taas. Hänellä oli ollut sitä aiemminkin, usein tietokoneella vietetyn tunnin jälkeen. Äiti antaisi Buranaa ja kuittaisi poissaolon Wilmaan eikä kyselisi enempää. Korkeintaan varaisi ajan optikolle, kuten oli jo uhannut. Rocky oli varma, että näyttäisi ihan pöljältä rillit päässä.

Hän kurkisti sisään oven viereisestä pienestä ikkunasta, mutta ei nähnyt kunnolla ikkunalaudalla olevien maljakoiden välistä.

Hän painoi kasvonsa kiinni ikkunaan ja varjosti käsillään. Kyllä, tyttö oli sisällä ja jutteli vakavailmeisen naisen, ilmeisesti museon­ hoitajan kanssa. Tämä ojensi hänelle kirjekuoren. Tyttö tunki sen olkalaukkuunsa, kääntyi ja lähti tulemaan ovelle.

Rocky vetäytyi ikkunasta ja ehti singahtaa läheisen ilmoitustaulun luokse. Hän oli lukevinaan lähistön kivikautisista hautalöydöistä, mutta ei nähnyt tekstiä, vain lähestyvän hahmon näkökenttänsä laidalla. Tytön ollessa ihan kohdalla hän vilkaisi tätä niin välinpitämättömän näköisenä kuin osasi. Heidän katseensa kohtasivat sekunnin murto-osan ajan, niin kuin toisilleen tuntemattomien katseet kohtaavat, pysähtymättä. Rocky ehti huomata kevyesti meikatut silmät, sydämenmuotoiset kasvot ja luonnollisen punaiset, täyteläiset huulet.

Vau, hän ajatteli ja tunsi sydämensä pomppivan ilosta. Hän ei ollut koskaan ollut rakastunut. Vain säälittävästi ihastunut rinnakkaisluokan Elinaan, joka puolestaan oli napannut hänen luokkansa urheilullisen ja itsevarman Riston. Jos rakastuminen oli vääjäämätön tapahtuma tässä iässä, niin hän halusi ehdottomasti rakastua tähän tyttöön. Miten ihmeessä hän saisi luotua kontaktin? Olisi jo pitänyt sanoa jotain. Moikata, näyttää kiinnostuneelta ja tehdä vaikutus jollakin älykkäällä repliikillä. Mutta millä?

Miksei näitä asioita opetettu koulussa? Rakkauden perus-

8

kurssi peruskoulun opetussuunnitelmaan! Siitä vasta monialaisen kurssin saisikin. Vähän kemiaa, draamaa ja kaunopuheisuutta.

Viettelyn taito. Ja seksin alkeet.

Rocky jäi tuijottamaan toivottomana tytön perään ja paloi halusta huutaa tätä kääntymään. Mutta ei hän tietenkään tehnyt niin, ja tyttö livahti lasimyymälän ovesta sisään. Rocky vilkaisi koulun suuntaan omatunto vain vaimeasti kolkuttaen ja ryntäsi sitten tytön perään.

Tartu hetkeen.

Suuren näyteikkunan läpi hän näki tytön kävelevän suoraan myymälän kassalle. Hän päätti jäädä eteiseen katselemaan samassa rakennuksessa sijaitsevan ravintolan ruokalistaa. Pyttipannu maksoi 10 euroa, järjetöntä!

– Seuraatko sä mua?

Rocky hätkähti ja kääntyi.

Siinä tuo unelmien tyttö nyt seisoi. Ihan hänen takanaan, jalat harallaan ja kädet lanteilla. Ruskeissa silmissä välähti huvittuneisuus, joka riisui paljaaksi Rockyn säälittävät yritykset olla huomaamaton. Rocky tunsi punastuvansa päästä varpaisiin. Sydän hakkasi, kämmenet hikosivat.

– Mitä… mä? En, en tietenkään. Hitto, älä säikyttele.

Onneksi hän sai feikattua hienoisen itsevarmuuden ääneensä.

– Siisti rotsi, tyttö sanoi ja katseli Rockya arvioivasti. – Ootko menossa katsomaan?

– Jaa mitä? Rocky äimisteli suu auki ja tunsi itsensä ääliöksi.

Missä oli hänen luova ilmaisutaitonsa ja nokkeluutensa, jota äikän ope aina kehui? Sitten hän tajusi, että tyttö tarkoitti hänen farkkutakkinsa hihassa olevaa Metallica-merkkiä, jonka hänen isänsä oli ommellut siihen nuorena hevarina.

9

– Marraskuussa, Hartwall Arenalla? tyttö selitti silmiään pyöritellen.

– Ai jaa, en. Tämä on faijan vanha rotsi. Mutta joo, kova bändi. Ootko sä sitten menossa?

Hassu tapa aloittaa keskustelu, mutta mikäs siinä. Nyt peli oli avattu. Tyttö oli huomannut hänet. Aika uskomatonta, kun sitä ajatteli. Hengitä sisään, hengitä ulos.

– Jep. Ostin liput heti, kun ne tuli myyntiin, tyttö sanoi ja sipaisi hiussuortuvan poskeltaan toisen korvan taakse.

– Liput? Onko sulla useita, tarvitsetko seuraa? Rocky kysyi ja katsoi tyttöä silmiin.

Paras tykittää yhtä suoraan, jos tässä oli tarkoitus päästä eteenpäin.

– En varsinaisesti TARVITSE, mutta isosiskon otan mukaan, tyttö sanoi nauraen ja Rocky sai lisää itseluottamusta.

Tämähän lähti hyvin käyntiin. Tyttö ei häipynyt. Oli ehkä yhtä utelias hänen suhteensa.

– Oletteko suuria faneja?

– Mä olen, sisko ei. Se soittaa huilua orkesterissa ja kuuntelee vain konserttoja ja sinfonioita. Se lähtee mukaan vain piruuttaan.

Oikeastaan siksi, että sen ex-poikakaveri, jolle konsertti olisi ollut unelmien täyttymys, ei pääse. Se on Valman kosto. Mitäs meni muhinoimaan toisen kanssa.

Rocky naurahti ja tunki kätensä farkkujen taskuihin. Muhinoimaan.

– Hassu yhdistelmä, hevityttö ja huilutyttö.

– Sä sen sanoit. Meillä on vielä pikkusisko. Se on heppatyttö.

– Siistiä. Kolme siskosta. Mulla ei ole sisaruksia, yksinäinen susi.

10

Rocky ei tiennyt, mihin olisi katsonut. Tytön katse oli polttava, hän tunsi kuumotuksen poskillaan ja käänsi katseensa lattiaan.

– Mitä sä teet? Mikset sä ole koulussa? tyttö uteli.

– Loppui jo, lyhyt päivä, Rocky valehteli. – Mitä SÄ teet?

Et ainakaan käy meidän koulua. Tai siis, oletko sä töissä täällä jossain?

Ehkä tyttö olikin jo jotain kaksvitonen ja loukkaantui, kun Rocky piti häntä ikäisenään teininä? Sormusta ei ainakaan ollut sormessa.

– Olen opparina lasitehtaalla. Mun pappani on ollut siellä lasinpuhaltajana. Asun sen ja mummin luona tuolla Vastamäessä.

Kiva tuntea täältä joku. Ootko sä mitä, ysillä?

Rockystakin oli kiva tuntea Joku.

– Joo. Siis mitä, opparina? Rocky ihmetteli.

– Oppisopimuksella. Opin työn tekemällä työtä, käyn välillä Nuutajärvellä, jossa opetetaan teoriaa. Tai kyllä siellä puhalletaankin. Mä olen muuten Rauha. Rauha Aalto. Entäs sä?

– Rocky. Är, oo, see, koo, yy. Rocky Haapa. Ootko sä sen Aalto-vaasin tekijän sukua?

– En tietääkseni. Ai Rocky, oikeesti?

Rauha lausui nimen niin kuin se kirjoitetaan ja sai sen kuulostamaan hoopolta.

– No ei. Robert. Isänisän mukaan. Se oli suomenruotsalainen. Mutta kaikki sanovat Rocky, opettajatkin.

– Vähän niin kuin taiteilijanimi? No, oletko sä sitten enemmän rokkari kuin hevari?

– Mmm, vähän molempia. Mä tykkään kuunnella monenlaista, Rocky sanoi.

11

Hän toivoi, ettei Rauha ollut kovin ahdasmielinen musiikin suhteen. Jospa tämä olikin ihastunut nimenomaan hänen hevilookiinsa eikä välittäisi sisältä paljastuvasta hempeilijästä, joka ihaili myös Pauli Hanhiniemen sanoituksia ja lauloi silmät vesissä Abban Mamma Mia -musikaalin biisejä äitinsä kanssa.

– Kuunnellaanko yhdessä joskus? Teemalla Rockya ja Rauhaa, Rauha ehdotti ja nauroi iloisesti sanaleikille.

Tytöllä oli tasainen rivi kauniin valkoisia hampaita, ja poskiin muodostui syvät hymykuopat. Niihin olisi voinut upota.

Ja rakkautta, Rocky lisäsi mielessään. Rocky, Rauha ja rakkaus. Siinä vasta pakkaus.

Hän nyökkäsi ja hymyili. Eikä ollut uskoa onneaan. Joskus todellakin kannatti tarttua hetkeen. Rauha, ihana nimi. Mummojen nimi, hän olisi ajatellut aiemmin, mutta ei enää. Täydellinen nimi täydelliselle naiselle.

– Mahtava juttu. Mitä sä käytät?

Rauha otti puhelimen reisitaskustaan, ja Rocky nielaisi vas­ tauksensa. Hetken hän jo luuli Rauhan tarkoittaneen jotain aineita, mutta ilmeisesti tämä tiedusteli sopivaa äppiä.

– Snapchat, käykö?

12

N 84.2 ISBN 978-952-341-271-2 www.kustannusmakela.fi

13