Luomun myytit kumoon

TEKSTI: KIRSI HAAPAMATTI KUVITUS: EVELIINA SILLANPÄÄ

Luomun myytit

Mitä luomutuotanto on, ja mitä se ei ole? Vielä muutama vuosi sitten luomuun liitettiin monenlaisia vääriä uskomuksia. Luomutieto on sittemmin lisääntynyt, mutta jotkin hokemat ja luulot elävät sitkeästi. Tässä artikkelissa tartumme niihin asiantuntijoiden avulla.

”Luomulla ei maailmaa ruokita.”

Luomussa on keskimäärin 20 prosenttia pienemmät sadot kuin tavanomaisesti viljellyillä pelloilla. Luku ei kuitenkaan kerro kaikkea. – Suurimmillaan satoero on tehokkaasti viljellyillä alueilla, kun käytetään paljon keinolannoitteita ja torjunta-aineita. Kuivuuden koettelemissa kehitysmaissa luomu pärjää suhteessa paremmin, Luomuinstituutin Sari Iivonen sanoo.

Syy tähän on siinä, että luomuviljely parantaa ja ylläpitää maan kasvukuntoa. Jos kemiallisia tuotantopanoksia on käytettävissä vain vähän ja viljelyolosuhteet ovat haastavat, kasvukunnon merkitys kasvaa.

Olennaisempi vastalause tälle myytille on laajempi. – Nykyinen tapa tuottaa ruokaa ja kuluttaa sitä on ekologisesti kestämätön. Länsimaiden ihmiset syövät ravitsemuksellisiin tarpeisiinsa nähden liikaa, ruokahävikki on 10–30 prosenttia, ja eläintuotantoon käytetään peltoalaa, jota voitaisiin hyödyntää suoraan ihmisravinnon viljelyyn, Iivonen toteaa.

Juha Helenius Helsingin yliopistosta teroittaa: – Oikeammin olisi sanottu, että tavanomaisella tavalla ei ruokita maailmaa. On tieteellisesti moneen kertaan todistettu, että sen vaikutukset ylittävät biosfäärin kantokyvyn.

Pölyttäjäkato ja biodiversiteetin heikkeneminen ovat tästä esimerkkejä.

Sari Iivosen mukaan luomulla voitaisiin ruokkia 75 prosenttia väestöstä, jos kaikki maailman pellot olisivat luomussa. Lisäpeltoa tarvittaisiin jopa 30 prosenttia nykyiseen viljelyalaan verrattuna. Näin siis, jos kulutus säilyisi nykyisellä, kestämättömällä tasolla. – Vastuu ruokajärjestelmän muutoksesta on meillä kaikilla, ei vain tuottajilla, Iivonen lisää.

Juha Helenius huomauttaa myös, että nälkää näkevä miljardi on seurausta köyhyydestä, ei siitä, etteikö ruokaa pystyttäisi kestävästi kaikille tuottamaan. Ongelma on yhteiskunnallinen.

”Kaikki suomalainen ruoka on luomua.”

Hokemalla on tarkoitus luoda mielikuva suomalaisen ruuan puhtaudesta ja turvallisuudesta. Sitä se kansainvälisesti vertailtuna onkin. Luomuruoka on kuitenkin aina sertifioitua luomua, eikä kukaan perunamaassaan pottua luomumenetelmin viljelevä voi markkinoida satoaan luomuna, ellei ole mukana luomujärjestelmässä ja sertifikaatin valvonnassa.

Ruuan puhtaus on lisäksi vain yksi puoli luomussa ja ei-luomussa. Luonnonmukaiseen tuotantotapaan liittyy aina myös ekologinen kestävyys ja kysymys luonnonvarojen riittävyydestä.

”Ulkomainen luomu ei välttämättä ole luomua.”

WWF:n Mari Koistinen pohtii: – On totta, että ruokaväärennöksiä maailmalla ja myös Suomessa tehdään, eivätkä kaikki niistä paljastu. Luomutuotanto on kuitenkin valvottua kaikkialla maailmassa. Luomumerkkiin on siis hyvä syy luottaa niin kotimaisen kuin tuontituotteenkin kohdalla. Tietyllä tapaa on hyvä juttu, että väärinkäytöksistä jäädään kiinni ja niistä uutisoidaan. Se kertoo, että valvonta toimii. Huolestuttavampaa olisi, jos kukaan ei narahtaisi koskaan.

”Luomupellosta leviää rikkaruohoja naapuripelloillekin.”

Jotkin kestorikkakasvit, kuten pelto-ohdake, voivat levitä ohdakekeskittymistä tuulen mukana kauemmas. Se leviää myös maanalaisesti. Todellisen ongelman sijaan kyse on useimmiten enemmän naapurisopuun liittyvä. Samaan tapaan on mahdollista, että tavanomaisen viljelijän suorittama rikkaruiskutus leviää myös luomupeltoon, jolloin haitta on ilkeämpi. Luomupellossa myrkyt ovat kiellettyjä, tavanomaisessa pellossa rikkakasvit eivät ole.

Sitä vastoin tavanomaisen pellon on tutkittu hyötyvän vieressä olevasta luomupellosta, jos viljakasvi on sellainen, joka tarvitsee pölyttäjähyönteisiä.

”Luomuviljelyssä on enemmän maanmuokkausta, joka kuluttaa polttoainetta. Siksi luomuviljely on vähemmän ympäristöystävällistä kuin tavanomainen viljely.”

Esimerkiksi rikkakasvien torjunta avokesannoilla lisää ajokertoja pelloilla ja polttoaineen kulutusta, mutta se on maataloustuotannossa ilmastovaikutuksiltaan pieni tekijä. Luomutuotteiden elinkaaristen päästöjen arvioinneissa on osoitettu, että päästöt hehtaaria kohden ovat pienemmät kuin tavanomaisessa tuotannossa.

Tähän vaikuttavat esimerkiksi kemiallisten lannoitteiden valmistuksen aiheuttamat päästöt ja kasvinsuojeluaineiden vaikutukset. – Tähän saakka nämä elinkaariset mittaukset eivät ole sisältäneet sitä, että luomun etuna on myös maan multavuuden eli maan hiilivaraston säilyminen. Tämä on seurausta viljelykierrosta ja orgaanisten lannoitteiden käytöstä lannoitesuolojen sijaan, Juha Helenius selvittää. ▷▷

”Luomussa eläimet voivat huonosti, kun niille ei anneta lääkkeitä, vaan vain homeopaattisia valmisteita.”

Väite elää sitkeästi, vaikka luomussakin eläimiä kyllä lääkitään tarpeen mukaan, eläinlääkärin ohjeistamana. Tuotannon kasvattaminen antamalla terveille eläimille antibiootteja sisältäviä rehuja on luomussa kiellettyä. Käytäntö on omiaan ehkäisemään antibiooteille resistenttien bakteerikantojen muodostumista.

Mari Koistisen mielestä homeopatiavalmisteiden mainitseminen luomun säännöissä tekee hallaa luomun maineelle. Homeopatian tehosta ei ole tieteellisiä todisteita.

Juha Helenius on samaa mieltä. Hän sanoo luomua huuhaaksi väittävien saavan puheilleen vauhtia eurooppalaisesta luomuasetuksesta, jossa on viittauksia ei-tieteelliseen uskomusjärjestelmään – Luomun menetelmät ovat tieteellisesti tutkittuja ja valideja, eivätkä tällaiset dogmaattiset linjaukset sovi siihen.

Helenius pohtii syitä luomun epäilylle ja luomuvastaisuudelle laajemmin: – Joillekin ihmisille luomu näyttäytyy epätieteellisenä, vaikka ajatukselle ei ole perusteita. Luomussa tapahtuu koko ajan tieteellistä edistystä ja tulee uusia teknologioita. Huuhaa-mielikuvaa saattavat sitten levittää mediassa usein esiintyvät henkilöt, vaikka heillä ei ole oikeasti mitään käsitystä aiheesta. ◀

Kysymyksiin vastasivat:

SARI IIVONEN – Luomuinstituutin johtaja, Luonnonvarakeskus ja Helsingin yliopisto. Iivonen johtaa useita luomuhankkeita. JUHA HELENIUS – Professori Maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa, Helsingin yliopistossa. Tällä hetkellä Helenius vetää Mikkelin Ruraliainstituutissa tutkimusryhmää, jonka aiheena on agroekologinen symbioosi, eli tuotantotapa, jossa raaka-aineet ja energia saadaan 20–30 kilometrin säteellä tuotantopaikasta.

MARI KOISTINEN – Suojeluasiantuntija, WWF. Koistisen keskiössä on ekologinen ruuantuotanto. Hän on myös kirjoittanut kirjan ruokaväärennöksistä