Psykologi Tiina Grocholskin vastaanotolla sanoitetaan tunteita
Mikä meitä ilahduttaa?
Paikallinen kuten sinäkin.
75 vuotta syöpää sairastavan tukena
Tiistai 17.4.1951 oli yhdistyksemme kannalta merkittävä päivä: kyseisen päivän iltana nimittäin pidettiin kokous, jossa hyväksyttiin Suomen Syöpäyhdistyksen Turun osaston perustamiskirja. Nimi muuttui myöhemmin Lounais-Suomen Syöpäyhdistykseksi, jota yhdistys tänäkin päivänä ylpeästi kantaa.
Pöytäkirja ei kerro – eikä tekoälykään osaa sanoa –millainen sää tuona iltana vallitsi Turussa, mutta sen sijaan arkistossa on edelleen perustamisasiakirja, jossa on kolmen henkilön allekirjoitukset. Yksi näistä henkilöistä on maaherra Erkki Härmä, joka samalla valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Toinen on FM Maili Klingstedt-Huhtala, joka toimi myös yhdistyksen ensimmäisenä toiminnanjohtajana vuoteen 1963 saakka. Kolmantena allekirjoittajana toimi pankinjohtaja T.S.J. Jääskeläinen, joka hänkin tuli valituksi yhdistyksen ensimmäisen hallituksen kokoonpanoon. Lääketiede, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja liike-elämä olivat jo tuolloin edustettuina ja mahdollistivat alueellisen, syövän vastaisen työn eteenpäin viemisen – tämä samainen kolmikko on mukana vielä tänäkin päivänä.
Vuosikymmenten saatossa yhdistyksemme on niin monin eri tavoin edistänyt syöpää sairastavien ja heidän läheistensä tukemista, ettei näiden toimien luettelemiseen riitä tämän pääkirjoituksen korkein sallittu merkkimäärä. Mainittakoon näistä kuitenkin ensimmäiset vuosikymmenet toimintaa leimanneet radiumhoidot, joiden avulla yhdistys itse asiassa paransi syöpää sairastavia takaisin terveiden kirjoihin. Unohtaa ei myöskään pidä kymmenien tuhansien ihmisten papaja mammografiaseulontoja, joita yhdistyksessä tehtiin tämän vuosituhannen alkuvuosiin saakka.
Tänä päivänä Lounais-Suomen Syöpäyhdistys tunnetaan laajalti luotettavana asiantuntijana ja inhimillisenä kumppanina. Tarjolla on matalan kynnyksen
psykososiaalista keskusteluapua, vertaistukea, taloudellista tukea, sopeutumisvalmennusta, terveyden edistämistä, tutkimusta, yleistä syöpäneuvontaa ja ennen kaikkea yhteisö, joka pitää huolta jäsenistään.
Lämmin kiitos sinulle hyvä jäsenemme, joka olet tärkeä osa 75-vuotista tarinaamme. Suorittamallasi jäsenmaksulla voimme jatkossakin toimia laajalla rintamalla syöpää sairastavien ja heidän läheistensä hyväksi. Näin teemme yhdessä Lounais-Suomesta alueen, jossa tuki, toivo ja välittäminen ovat aina läsnä.
Juhlitaan menneitä vuosikymmeniä ylpeydellä ja katsotaan tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Jatketaan yhdessä työtä sen puolesta, että jokainen alueellamme syöpään sairastunut ja hänen läheisensä saa tarvitsemansa tuen myös tulevina vuosikymmeninä.
Näkemisiin ja kohtaamisiin juhlavuoden tapahtumissa eri puolilla Lounais-Suomea!
Toimitusjohtaja Ville Viitanen Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Lehti Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenille
Julkaisija Lounais-Suomen Syöpäyhdistys 2026
Päätoimittaja Minna Lämsä
Taitto Tmi Helle Laaksonen
Painopaikka PunaMusta Oy
Painosmäärä noin 25 000
Kansikuva Pekka Remes
Kannen kuva
Tiina Grocholski työskentelee LounaisSuomen Syöpäyhdistyksessä psykologina. Hän pitää vastaanottoa Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa. Vastaanotolla keskustellaan syövän herättämistä ajatuksista. Lue Tiinan haastattelu sivulta 12.
Kuva: Pasi Leino
Teksti ja kuvat: Raija Kerttula-Rantanen
Kuntosalilla puhutaan peittelemättä
Liikunnalla on iso merkitys syöpäpotilaille kuntoutumisvaiheessa ja hoitojen sivuoireiden lievittämisessä. Sen ovat tutkimustulokset jo osoittaneet. Samaan tulokseen päätyvät myös aktiiviset liikuntaryhmäläiset Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kuntosalilla Meri-Karinassa. He ovat jatkaneet yhdessä liikuntaharrastusta liikuntatutkimuksen päätyttyäkin.
Tiistaitreenit kohottavat kuntoa ja tuottavat iloa vieden ajatukset pois arjesta.
Monissa maissa tutkimukset ja käytännöt ovat osoittaneet jo vuosia, että fyysisellä aktiivisuudella on positiivinen vaikutus syöpädiagnoosin saaneille. Tämän vuoksi suositus liikkua oman voinnin mukaan on nykyisin osa potilaan hoitopolkua. Suomessa tähän on herätty hieman jähmeästi, mutta viime vuosina liikunnan merkitys on meilläkin noussut esiin tutkimustuloksissa: diagnoosin saaneelle ei enää suositella lepäämistä samassa määrin kuin aiemmin. Tiia Koivulan immunologian väitöstutkimus vuodelta 2025 osoitti, että rintasyöpä- ja lymfoomapotilailla jo yksittäinen liikuntasuoritus nostaa veren valkosolumääriä ja etenkin syöpää tappavien val-
kosolujen määrä nousee nopeasti liikuntasuorituksen aikana. Koivulan mukaan on rohkaisevaa, että jo kymmenen minuutin liikuntasuoritus voi saada syöpäpotilailla aikaan maksimaalisen valkosolujen liikkeen. Tämän perusteella lyhyetkin, mutta säännölliset liikuntasuoritukset voivat olla syöpäpotilaille kannattavia.
Tiistai-iltaisin Meri-Karinassa kokoontuva liikuntaryhmä toteuttaa säännöllisen liikunnan suositusta. Kimmokkeen liikunnan harrastamiseen ryhmä sai ollessaan mukana Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen rahoittamassa liikuntatutkimuksessa, joka toteutettiin vuosina 2022–2024.
Ryhmäläisten palaute liikunnan ja ryhmän merkityksestä on sangen positiivista. Ydinporukka on tehnyt kuntopiiriä kolmisen vuotta, mutta vähitellen mukaan on tullut uusia kuntoilijoita.
– Eikä yhteinen tekeminen rajoitu pelkästään kuntoiluun salilla. Meillä on ollut yhteistä brunssia ja ravintolakäyntiä, myös toisen tutkimukseen osallistuneen ryhmän kanssa. Ja paljon puhutaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, paitsi uskonnosta ja politiikasta, tiivistää ryhmässä alusta saakka mukana ollut Kirsti Vuori
Hänelle liikuntatutkimukseen päätyminen oli onnenkantamoinen, koska hän oli juuri palannut Turkuun vuosikymmenten jälkeen. Ulospäinsuuntautuvalle naiselle liikuntaryhmästä tuli valtavan tärkeä viiteryhmä uudessa elämänvaiheessa, sillä hän on myös hiljattain eläköitynyt. Vuoren muutto osui kahden hoitojakson väliin; Seinäjoen keskussairaala hoiti leikkauksen ja antoi sytostaattihoidot, mutta sädehoitoon hän pääsi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Sitä hän pitää merkittävänä vaiheena sairautensa ja paranemisensa kannalta.
Niin mukavat ihmiset
Liikuntaryhmä jakaa keskenään kiitosta jäsenten avoimuudesta, sosiaalisuudesta ja sitoutumisesta. Kaikki tämä on innostanut Vuorta jatkamaan, vaikkei hän olisi aiemmin elämässään lähtenyt kuntosalille lainkaan. – Liikuntatutkimuksessa ja tässä ryhmässä olen oppinut paljon syövästä ja syöpähoidoista.
Tuija Lehesvirta toteaa jalkaprässiä tehdessään, että tutkimusryhmä alkoi hänelle sopivaan aikaan, koska hän oli saanut vuoden 2022 keväällä syöpädiagnoosin. Samalla juttu luiskahtaa sujuvasti kokemusten vaihtoon prässin ympärillä olevien kanssa. Ryhmän sosiaalista antia ja vertaistukea suorastaan hehkutetaan.
– Tämä on ollut jotakuinkin sitä, mitä odotin ja enemmänkin, koska täällä on niin mukavat ihmiset!
Lehesvirta kokee ryhmän antavan myös riittävästi haastetta. Tunnin treeniohjelmaan kuuluu kuntopiiriä sekä toistoja ja suorituksia aikaa vastaan. Kuntoilijat tekevät liikkeitä usein pareittain ja pääosin Matias Kilpisen ohjauksella.
Selityksiä ei tarvita
Ryhmäpaine on saanut Janina Lönnrothin lähtemään salille yhä uudelleen.
– Vaikken olisi muuta liikuntaa harrastanutkaan, liikuntaryhmästä on tullut viikoittainen automaatio. Tämä on mielekästä toimintaa omaa vointia ajatellen. Täällä kaikilla on yhteinen ymmärrys monista asioista, eikä tarvitse selittää, koska toiset ymmärtävät muutenkin.
Hän kokee, että liikunta vähentää myös monella käytössä olevien vahvojen lääkkeiden aiheuttamia sivuoireita.
Kuntopiirissä on apua parityöskentelystä. Minna Hakasalo (oik.) auttaa Janina Lönnrothia kainalon alueeseen vaikuttavassa liikkeessä.
Minna Hakasalo on ollut mukana ryhmässä alusta asti ja mainitsee tärkeäksi muun muassa luuston vahvistamisen omalle tasolle sopivalla kuntoilulla. – Jo kerta viikossa auttaa, jos kunto ja luusto ovat heikkenemässä. Kun tabletti- ja pistoshoitojen myötä osteoporoosi uhkaa, liikunta vahvistaa. Ja on tällä liikunnalla vaikutusta myös unenlaatuun.
Tästä
liikuntatutkimuksessa on kyse
Liikuntaryhmäläiset osallistuivat monimuotoiseen liikuntainterventiotutkimukseen, joka oli Läntisen Syöpäkeskuksen sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen yhteistutkimushanke vuosina 2022–2024. Hankkeen rahoitti Lounais-Suomen Syöpäyhdistys.
Ryhmiin osallistui 50 syöpäkuntoutujaa kahdeksan viikon ajan. Pääosin liikunta koostui kestävyysliikunnasta ja lihasvoimaharjoittelusta sekä venyttely- tai rentoutustuokioista.
Tutkimustavoitteena oli lisätä syövästä kuntoutuvien fyysistä aktiivisuutta sekä edistää toimintakykyistä arkeen paluuta ja arjessa pärjäämistä. Tutkimus arvioi monimuotoisen liikuntainterventiomallin vaikutuksia osallistujien elämänlaatuun, toiminnalliseen kuntoon sekä fyysisen aktiivisuuden määrään.
Teksti: Tuula Vainikainen Kuvat: Pasi Leino
Syöpähoidot voivat heikentää kuuloa
Kehittyneet syöpähoidot voivat vaikuttaa kuuloon. Audiologi Tytti Willberg haluaa tutkimusryhmineen selvittää, mitä kuulon aleneminen merkitsee syöpää sairastaneille ja kuinka tilannetta voitaisiin parantaa.
Korvalääkäri, audiologi Tytti Willberg on työskennellyt Turun yliopistollisen keskussairaalan Kuulokeskuksessa vuodesta 2017 diagnosoiden ja kuntouttaen kuulovammoja. Hän vastaanotti keväällä 2025 kolmivuotisen apurahan, yhteensä 90 000 euroa, syöpähoitoja saaneiden potilaiden kuulotutkimukseen.
Huonosti tunnettu hälykuulo
Heikkenevä kuulo kuuluu ikääntymiseen. Myös syöpähoidot voivat alentaa kuuloa. Hälykuulosta väitel-
leen Willbergin tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten syöpähoidot vaikuttavat hälyssä kuulemiseen, kognitiivisiin toimintoihin, kuten muistiin, tarkkaavaisuuteen ja toiminnanohjaukseen, sekä elämänlaatuun.
– Hälyssä kuulemisen vaikeuksia tunnistetaan yllättävän huonosti, vaikka ne ovat yleisiä ja vaikuttavat laaja-alaisesti toimintakykyyn. Lievän kuulovian ensimmäinen oire on vaikeus saada selvää puheesta taustahälyssä. Siitä seuraa vaativaa ylimääräistä ponnistelua sosiaalisissa tilanteissa, mikä voi johtaa tärkeiden sosiaalisten kontaktien vähenemiseen.
Kuulokeskuksen kuulontutkimustilassa mitataan kuulokynnyksiä. Psykologi Iiris Nieminen (edessä) näyttää esimerkkiä, kuinka tutkimusta tehdään. Taustalla audionomi Sanna Karhu (vas.), korvalääkäri, audiologi Tytti Willberg ja korvalääkäri Akseli Tommila seuraavat mittausta.
Kuulon alenemisella saattaa olla vaikutuksia myös muistiin, Willberg selvittää.
Hälyssä kuulemiseen vaikuttaa paitsi kuulo myös kognitiiviset taidot, koska aivot yrittävät kompensoida alentunutta kuuloa päättelemällä ja arvailemalla huonosti kuultuja sanoja. Vaikka useisiin syöpähoitoihin liittyy riski sekä kuulonalenemaan että muistin tai tarkkaavuuden heikkenemiseen, ei syöpähoitojen vaikutusta hälyssä kuulemiseen ole tutkittu aiemmin. – Tutkimusryhmämme on monitieteinen ja siihen kuuluu korvalääkäreitä, psykologeja ja syöpälääkäreitä. Jatkossa tulemme tarvitsemaan myös radiologien, fyysikoiden ja tilastotieteilijöiden apua tutkimuspotilaiden aivojen kuvantamislöydösten analysoinnissa.
Tavoitteena kuulon suojaaminen ja vaurioiden ehkäisy
Kuulovaurioiden kehittymistä syöpähoitojen yhteydessä halutaan ehkäistä myös lääkehoidoin. Markkinoilla on jo yksi lääke, ja muitakin lääkeaineita on kehitteillä.
Myös vanhojen, muiden sairauksien hoitoon käytettyjen lääkeaineiden soveltuvuutta kuulon suojaamiseen tutkitaan. Jotta kaikille potilaille voidaan kehittää lääkkeet, tarvitaan tietoa nykyisten hoitojen aiheuttamista kuulovaikutuksista ja siitä, mitkä menetelmät tunnistavat ne parhaiten.
– Kuulon kuntoutustuloksia arvioitaessa toiminnallista kuuloa mittaavat hälykuulotestit ovat olleet käytössä jo vuosia, mutta syöpähoitoja saaneiden potilaiden kuulon seuranta perustuu kuulokynnysmittauksiin. Ne eivät huomioi riittävän hyvin arjen todellisia kuunteluolosuhteita; suurin osa kommunikaatiostamme tapahtuu taustahälyssä, ja tämän takia lievän kuulovian aiheuttamat haitat voivat jäädä huomaamatta.
– Syöpähoitoihin liittyy riski muistin, tarkkaavuuden tai toiminnanohjauksen heikkenemiseen, mutta niiden systemaattiseen seurantaan ei tällä hetkellä ole resursseja, koska nykyiset seurantamenetelmät perustuvat psykologin tekemiin neuropsykologisiin arvioihin. Osana tutkimusta käännämme ja testaamme syöpäpotilaiden kognition seurantaan kehitetyn kyselyn, jonka avulla voisimme tunnistaa ne syöpähoitoja saaneet potilaat, joilla on viitteitä hoitoihin liittyvistä kognitiivisista haitoista ja ohjata nämä potilaat tarkempiin tutkimuksiin.
Tutkimuspotilaita rekrytoidaan
Willbergin tutkimusryhmä on lokakuusta 2024 kerännyt syöpähoitoja saaneita tutkimuspotilaita ja vapaaehtoisia kontrolliryhmään kuuluvia. Tavoitteena on saada tutkimukseen mukaan 200 syöpähoitoa saavaa potilasta ja seurata heitä kolme vuotta hoitojen loppumisesta, eli tutkimus jatkuu todennäköisesti vuoteen 2031 asti.
Korvalääkäri Akseli Tommilalla ja korvalääkäri, audiologi Tytti Willbergillä on laite, joka mittaa impedanssiaudiometriaa eli sitä, miten välikorva toimii.
Tutkimusryhmän kuulontutkimusaineistosta vastaa korvalääkäri Akseli Tommila ja kognitiivisista tutkimuksista psykologi Iiris Nieminen. Ryhmän johtaja Willberg koordinoi tutkimuspotilaiden kontrollikäyntejä yhdessä tutkimushoitaja Taru Kähkösen kanssa. Ensimmäiset julkaisut tutkimusaineistosta ovat jo työn alla.
Willbergin tutkimusryhmän saamalla rahoituksella on valtava merkitys.
– Suurin syy sille, ettei syöpäpotilaiden hälykuuloa ole maailmallakaan tutkittu, on kuulotutkimusten huono saatavuus, erityisesti kun mittauksia tarvitaan toistetusti ja seuranta-aika on pitkä. Saamme käyttää tutkimusmittauksiin Turun yliopistollisen keskussairaalan Kuulokeskuksen laitteistoja ilmaiseksi, mutta tarvitsemme koulutettuja ja kokeneita kuulontutkijoita tekemään mittauksia.
– Tutkimusrahoitus mahdollistaa kuulontutkijoiden palkkaamisen. Lisäksi sen avulla me tutkijat voimme välillä irrottautua kliinisestä työstä ja keskittyä tutkimukseen. Näin tutkimus etenee aikataulussa, ja pystymme ottamaan mukaan mahdollisimman paljon tutkittavia.
Syöpähoitojen vaikutus hälykuuloon, kognitioon ja kuuloon liittyvään elämänlaatuun -tutkimushanketta rahoittavat Moikoisten Syöväntutkimussäätiö, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiö ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistys pääomiensa suhteessa.
Teksti: Liisa Koivula Kuva: Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Nikotiinipussi on myrkkyä
Nikotiini on myrkky, joka on yhdistetty syöpien kehittymiseen ja kasvainten kasvuun ja leviämiseen. Tuli nikotiini sitten tupakasta, nuuskasta tai nikotiinipusseista, mitään hyvää siitä ei seuraa terveydelle.
Nikotiinipussit ovat valkoisia, valmiiksi annosteltuja pusseja, jotka sisältävät synteettistä nikotiinia, mutta eivät varsinaista tupakkakasvia. Pussit ovat saaneet nopeasti jalansijaa suomalaisten keskuudessa. Käytön kasvu näkyy myös nuorissa ikäluokissa – pussi vilahtaa monella pojalla ja tytöllä tottuneesti huuleen.
– Pussin nikotiini imeytyy limakalvoilta verenkiertoon. Riippuu tietysti monesta seikasta, kuinka nopeasti aineen vaikutukset terveyteen alkavat tuntua. Suun terveydessä vaikutuksia voi nähdä nopeastikin, sillä pussit aiheuttavat suun limakalvolle tulehdusta ja mekaanista ärsytystä, terveyden edistämisen asian-
Syövän kehittyminen vie aikaa – ellei käyttäjällä ole jo valmiiksi vakavia solumuutoksia –, mutta esimerkiksi verenpaineen nousu ja sydämen sykkeen kiihtyminen ovat nikotiiniannoksen välittömiä oireita. On kuitenkin kiistatonta, että nikotiinissa piilee syöpäriski, sillä se aiheuttaa soluissa samanlaisia muutoksia kuin muutkin tunnetut syöpävaaralliset aineet.
Koukuttavuus heroiinin luokkaa
Suomessa saa nykylain mukaan myydä enintään 16,6 milligrammaa sisältäviä nikotiinipusseja. Vaskelainen huomauttaa, että sekin on varsin suuri pitoisuus. Vuonna 2025 voimaan astunut laki toi kaivattuja uudistuksia, mutta Vaskelaisen mukaan kehitettävääkin jäi. Laki nimittäin sallii edelleen muun muassa mentolin ja mintun maut, jotka ovat nuorten käyttäjien suosiossa. Nikotiinia käytetään, koska se tuottaa mielihyvän tunteita. Tuntemuksiin kuitenkin tottuu nopeasti, ja nikotiinia on saatava lisää. Riippuvuus syntyy herkästi, ja sanotaankin, että nikotiini on koukuttavuudeltaan heroiinin luokkaa.
– Nikotiiniriippuvuudesta irti pääsy on vaikeaa, mutta se on mahdollista. Helpointa kuitenkin olisi, ettei sen käyttöä edes aloittaisi, Vaskelainen kiteyttää. Apua lopettamiseen voi saada koulu- ja opiskeluhuollosta tai esimerkiksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Niko-toiminnasta. Yleisimpiä fyysisiä vieroitusoireita ovat ärtyisyys, huonovointisuus, kärsimättömyys, tupakanhimo, levottomuus, keskittymisja univaikeudet ja päänsärky. Ne menevä ohi muutamassa viikossa, mutta psyykkinen riippuvuus saattaa kestää vuosia.
Vaskelainen toivoo, että lainsäätäjät kiristäisivät entisestään tupakkalainsäädäntöä niin, että Savuton ja nikotiiniton Suomi 2030 -tavoite on mahdollista saavuttaa. Hän ei silti usko käskemiseen, vaan tiedon jakamiseen ja keskusteluun ja sitä kautta tapahtuvaan asenteiden muokkaamiseen. Yhteiskunnan lisäksi koulujen, järjestöjen ja vanhempien pitäisi toimia asiassa samaan suuntaan, ja näin paljolti jo tapahtuukin.
Saatat herätä yöllä siihen, että kielesi on liimautunut kitalakeesi tai kurkkusi tuntuu käsittämättömän kuivalta, eikä nieleminen tunnu onnistuvan. Tämänkaltaisista oireista kärsivät monet suun limakalvojen kuivumisen seurauksena. Oireet ovat tuttuja myös monille syöpäpotilaille erilaisten hoitojen aikana tai niiden jälkeen.
Yleisimpiä syöpähoitojen aiheuttamia ongelmia suun limakalvoilla ovat kuiva suu, limakalvotulehdus, infektiot, haavaumat, verenvuodot sekä makuaistin muutokset. Limakalvomuutokset saattavat heikentää potilaan elämänlaatua ja vaikeuttaa ravitsemusta sekä hoitojen toteutusta, joten oireiden ehkäisy ja hoito ovat tärkeä osa potilaan kokonaisvaltaista hoitoa. Yksi suun limakalvojen ja hampaiden ongelmien aiheuttaja on sytostaattihoito yhdistettynä sylkirauhasten alueen sädehoitoon. Tämä voi pahimmillaan tuhota suun puolustuskyvyn kokonaan. Kun limakalvo-ongelmia ilmaantuu, on potilaan kannalta erityisen tärkeää, että hän hakeutuu ja pääsee hammaslääkäriin ja saa varhaista oireidensa mukaista hoitoa. Vaikeasta kuivan suun ongelmasta kärsivä potilas kuuluu erikoissairaanhoidon piiriin myös suun ja hampaiston ylläpitohoidon osalta. Hänelle oleellisen tärkeää on tehostettu ehkäisevä hoito ja oireita lievittävä hoito.
Vältä napostelua, juo vettä, käytä ksylitolia
Suun limakalvojen omahoitoon on monenlaisia suosituksia. Osa näistä liittyy ravintoon. Suun hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että suu ja leukaluut saavat purtavaa, sillä ruoan pureskelu aktivoi syljeneritystä. Asiantuntijat neuvovat syömään säännöllisesti, välttämään napostelua, juomaan vettä aterioiden jälkeen ja niiden välillä sekä käyttämään joko ksylitolipurukumia tai -pastilleja.
Monilla suu kuivuu erityisesti yöaikaan. Tämän vuoksi hampaiden pesu illalla miedolla fluoria sisältävä, vaahtoamattomalla herkän suun hammastahnalla on tärkeää. Tunnettu suositus on pitää yöpöydällä käden ulottuvilla vesilasia, ksylitolituotteita ja esimerkiksi ruokaöljyä, jota kannattaa sivellä kevyesti suun limakalvoille ennen nukkumaanmenoa.
Apua kuivan suun ongelmiin voi etsiä apteekista, missä on tarjolla muun muassa tahnoja, geelejä, tabletteja, pastilleja ja suihkeita.
Suomessa valtaosa potilaista saa oireiden lievittämiseksi ja syljenerityksen vähenemisestä johtuvien haittavaikutusten poistamiseksi muunlaista kuin leikkauksiin ja muihin kirurgisiin toimenpiteisiin perustuvaa hoitoa.
Lähteet: Potilaan käypä hoito -suositus, Suomen Hammaslääkäriliitto
Teksti ja kuva: Raija Kerttula-Rantanen
Tekoäly auttaa luomien tarkastuksessa
Terveydenhuollon asiantuntijat muistuttavat tehokkaasti, miten jokaisen olisi hyvä tarkkailla ja seurata säännöllisesti luomiaan ja ihomuutoksiaan. Erityisen tärkeää seuranta on, jos henkilö on kertaalleen sairastanut ihosyövän tai ihosyövän esiasteen. Myös runsas pigmenttiluomien määrä on peruste tarkkailulle.
Luomia ja niiden muutoksia voi tutkituttaa perusterveydenhuollossa, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajien vastaanotolla sekä yksityisillä lääkäriasemilla. Turun yliopistollisen keskussairaalan erikoissairaanhoidossa luomitarkastuksen tekee lääkäri lähetteellä.
Turun yliopistolliseen keskussairaalaan on tulossa vanhahkon luomikuvauslaitteen tilalle modernimpi versio. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä sairaanhoitajilla on käytössään dermatoskooppi, instrumentti, jossa on valonlähde ja suurentava optiikka.
Ihotauteihin erikoistuneessa lääkärikeskus Ihotalossa hoitajan ja lääkärin dermatoskoopilla tekemää tutkimusta täydentävät moderni luomitarkastuslaite ja sen liitännäislaite, videodermatoskooppi, joka antaa luomen kohdevideoinnilla tarkan kuvan myös sen rakenteesta.
– Kuvaamisen ja laitteen tekoälyalgoritmien tekemän riskiarvion jälkeen ihotautilääkäri arvioi, pitääkö luomi poistaa. Pitkällä aikavälillä kuvauslaitteen käyttö ennemminkin vähentää kuin lisää luomien poistamista, kertoo Atte Kivisaari, ihotautilääkäri ja yksi neljästä Ihotalon perustajasta.
Nimenomaan pigmenttiluomien tunnistamiseen suunniteltu laite auttaa Kivisaaren mukaan myös melanooman sairastaneiden luomiseurannassa, koska seurantakäynnillä on käytössä edelliskerran arkistoidut kuvat vertailun tueksi. Muiden ihosyöpien arviointiin tai seurantaan laite ei kuitenkaan sovellu.
Algoritmit poimivat epäilyttävät
Parhaiten laitteen merkitys avautunee esimerkin kautta. Luomikuvaukseen ja videodermatoskopiaan voi päästä useammalla eri tavalla, mutta Kivisaari suosittaa asiakasta varaamaan ajan suoraan ihotautilääkärille, joka arvioi tarpeen jatkotoimille.
Luomikuvauksessa asiakas seisoo hiukan röntgenlaitetta muistuttavan laitteen edessä stringit yllään. Laite kuvaa hänet edestä ja takaa eri asennoissa päästä jalkapohjiin. Esimerkkitapauksessa laite havaitsi asiakkaalla 157 luomea, joista erottui 80 pigmenttiluomea.
– Hoitaja tai lääkäri ei voi kuvata käsin 80:tä yksittäistä luomea, mutta luomitarkastuslaitteen kuvista tekoäly arvioi, kuinka epäilyttäviä luomet ovat ja tarvitseeko niitä jatkokuvata erittäin tarkalla videodermatoskoopilla.
Lääkäri on kuitenkin se, joka asettaa kriteerit, joiden perusteella jatkokuvaus tehdään. Kriteerejä ovat esimerkiksi pigmentin muoto, epätyypillisyys ja väritys.
Kun kuvauslaite arvioi kaikki esimerkkitapauksen luomet, lopputulemana kuusi luomea päädyttiin jatkokuvaaman videodermatoskoopilla. Mikäli tarkasteltu luomi on lääkärin mielestä pigmenttiluomi ja sekä tekoälyn että lääkärin mukaan vaaraton, sitä ei tarvitse poistaa.
Laitteella on useita käyttötarkoituksia
Melanooman jälkeisen luomiseurannan ohella luomikuvauslaite soveltuu hyvin heille, joilla on paljon aurinkoaltistusta sekä heille, joilla esiintyy runsasluomisuutta, eli heillä on yli sata luomea. Oma lukunsa ovat Kivisaaren mukaan luomihuolipotilaat.
– On mielestäni lääketieteellisesti perusteltua, että asiakas käy luomikuvauksessa ja seurantakäynneillä, sillä seurannan kautta hän saa tietoa, jolloin huoli helpottaa. Ihotautilääkärin tarkoitus on seurata luomia, ei poistaa niitä mahdollisimman paljon.
Luomitarkastusten ja seurannan lisäksi laitetta käyttävät hiustenlähtötauteihin erikoistuneet hiusspesialistit. Korkealaatuinen kuvantaminen tukee diagnoosia esimerkiksi tulehduksellisissa hiuspohjan sairauksissa.
– Uskomme luomien poiston ennemminkin vähentyvän kuin lisääntyvän tekoälyn ja lääkärin yhteistyöllä, sanoo erikoislääkäri Atte Kivisaari, yksi Ihotalon perustajista. Kuvassa huippumoderni luomikuvauslaite ja kuva esimerkkiasiakkaan selästä.
Laitteesta on hyötyä myös plastiikkakirurgian esteettisissä toimenpiteissä ja niiden seurannassa Luomikuvaus ei ole toimenpide, jonka kustannuksia Kela korvaisi. Kuluja mahdollisesti korvaavat yksityiset sairaskuluvakuutukset, mikäli kuvauksen syy on melanooman seuranta tai dysplastisten luomien syndrooma.
Yhdistyksessä maksuton tarkastus on jäsenetu
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajat tekevät huolestuttavien ihomuutosten tarkastuksia Turussa, Salossa, Forssassa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Yhdistyksen jäsenet saavat vuodessa yhden tarkastuksen veloituksetta, jäsenistöön kuulumattomille vastaava tarkastus maksaa 49 euroa.
Yhdistyksessä hoitajat tekevät luomitarkastuksia tietyin perustein: ihomuutoksen tai luomen tulee olla muuttunut, poikkeava tai muutoin huolestuttava. Sairaanhoitaja ei tee diagnoosia, vaan ohjaa asiakkaan tarvittaessa hakeutumaan lääkäriin tarkempaa arviota varten. Palvelu ei myöskään ole tarkoitettu melanooman sairastaneille.
Yhdistyksen tarkastuksissa tavoitteena on ihosyöpien ehkäisy ja varhainen toteaminen sekä tiedon jakaminen erilaisista riskeistä. Asiakkaat saavat myös ohjausta luomien omatarkkailuun ja seurantaan. Hoitajilla on käytössä perusdermatoskooppi.
Leikkaa ja ota mukaan Ihotalon alennuskuponki lehden sivulta 55. Saat kupongilla 50 prosentin alennuksen palvelumaksusta. Etu on voimassa 31.5.2026 saakka.
Teksti: Pekka Remes Kuva: Ville Remes
Tiina Grocholski aloitti
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen psykologina viime elokuussa
Tunteiden sanoitusta
Tiina Grocholski, 49, aloitti Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen psykologina viime vuoden elokuussa. Tätä ennen hän työskenteli psykologina perhekuntoutuksessa.
Syöpädiagnoosin saaminen on ihmiselle merkittävä asia. Sairastunut kaipaa tukea, Tiina Grocholski sanoo.
Grocholski pitää vastaanottoa pääasiassa Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa, jossa yhdistys järjestää muun muassa kursseja sekä vertaistuki- ja liikuntaryhmiä. Tarvittaessa hän ottaa asiakkaita vastaan myös Itäisellä Pitkälläkadulla.
Psykologin vastaanottotoiminta käynnistyi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä jo vuonna 2023. Käynnistämällä uudenlaisen palvelun yhdistys halusi löytää ratkaisun kasvaneeseen psykologisten palvelujen tarpeeseen: julkisella puolella psykologin vastaanotolle voi joutua jonottamaan pahimmillaan useita kuukausia.
Yhdistys pyrkii siihen, että tuen tarpeeseen vastataan muutaman päivän odotusajalla ja että palvelu on syöpää sairastavalle yhdistyksen jäsenelle maksuton. Myös läheinen voi tulla keskustelemaan maksutta, mikäli hän on yhdistyksen jäsen.
Oireet jäävät usein huomaamatta
Mitä Tiinan vastaanotolla sitten tapahtuu? Onko siellä tv-sarjoista tutuksi tullut sohva? – Ei, ei ole sohvaa. Vastaanotoilla ei tehdä analyysia, vaan siellä keskustellaan ja sanoitetaan tunteita ääneen.
Tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia syöpää sairastavista kokee ahdistuneisuutta ja noin puolet tarvitsisi lääkehoitoa ja terapiaa masennusoireisiinsa toipuakseen sairaudestaan. Usein nämä oireet jäävät huomaamatta ja hoitamatta päivittäisillä hoitokäynneillä.
Syöpä on lähellä meitä jokaista
Tilastojen mukaan joka kolmas sairastuu syöpään jossakin vaiheessa elämäänsä. Käytännössä jokainen
meistä joko sairastuu itse tai tuntee jonkun, joka on sairastunut.
Grocholski on ollut Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsen jo vuosikymmeniä. Jäseneksi hänet sai liittymään sukulaisen sairastuminen.
– Syöpä on asia, joka on aina liittynyt elämääni. Opiskellessani Englannissa kurssikaverini sairastui. Keskustelin hänen kanssaan syövästä. Itselleni se oli kasvun paikka.
Uppsala, liian lähettyvillä
Grocholski opiskeli psykologiaa Englannissa, Sussexin yliopistossa. Opiskelujen jälkeen hän suoritti harjoittelun Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutuskeskus Huvituksessa Yläneellä.
– Olin aina halunnut lähteä opiskelemaan ulkomaille. Opinnot olisi voinut suorittaa myös Ruotsissa, mutta Uppsala olisi ollut aivan liian lähellä, Grocholski naurahtaa.
Grocholskilta jäi Englannista muutakin matkaan kuin tutkinto, ja se muu näkyy hänen sukunimessään: hän tapasi opiskeluaikana ranskalaisen aviomiehensä, jonka suku on peräisin Puolasta. Perheeseen kuuluvat myös vuosina 2007 ja 2008 syntyneet pojat sekä perheen havannankoira Netta.
Vapaa-aikanaan Grocholski harrastaa historiaa lukemalla historiaa käsitteleviä kirjoja ja katsomalla dokumentteja. Harrastus juontaa juurensa Sussexin yliopistoon, jossa hän luki historiaa sivuaineena.
– Se on niin mielenkiintoista! Olen kiinnostunut etenkin siitä, miten yhteiskunnat ovat kautta aikain muodostuneet.
– Toinen rakas harrastus on lukeminen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, mutta luen erityisesti naisten kirjoittamia dekkareita, kuten brittiläistä P. D. Jamesia.
Psykologi Tiina Grocholskin vastaanotolla keskustellaan syövän herättämistä ajatuksista turvallisessa ilmapiirissä.
Kaipaatko keskustelutukea?
l Psykologin vastaanotto on tarkoitettu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenille.
l Keskustelemaan voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai läheisen kanssa.
l Keskustelu on maksuton. Myös puoliso tai muu läheinen voi tulla keskustelemaan maksutta, mikäli hän on yhdistyksen jäsen.
l Vastaanotolla voi käydä 1–3 kertaa. Keskustelu voidaan järjestää myös puhelimitse tai Teamsin kautta.
l Keskustella voi myös yhdistyksen sairaanhoitajan tai perhetyön asiantuntijan kanssa. Sairaanhoitaja tarjoaa keskustelutukea aikuisille syöpää sairastaville, perhetyön asiantuntija lapsiperheille, joissa vanhempi tai lapsi sairastaa syöpää.
l Aika psykologin ja sairaanhoitajan vastaanotolle varataan numerosta 02 2657 927. Numero on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–11. Lapsiperheet voivat varata ajan perhetyön asiantuntijan numerosta 044 451 5655.
Keskittäminen tekee bonusta
OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakkaana hyödyt OP-bonuksistasi eniten, kun keskität pankkipalvelusi ja vakuutuksesi meille. Vain meiltä saat yhdestä paikasta kaikki tarvitsemasi pankki-, vakuutus- ja varallisuudenhoitopalvelut – ja sehän tekee bonusta omistaja-asiakkaalle.
Sinulle kertyy bonuksia jatkossa aiempaa laajemmin, sillä niitä kerryttävien tuotteiden ja palveluiden määrä kasvaa 1.1.2026 alkaen.
Lue lisää: op.fi/bonus
Vahinkovakuutukset tarjoaa Pohjola Vakuutus Oy ja Henkivakuutuksen tarjoaa OP-Henkivakuutus Oy, joiden asiamiehenä osuuspankit toimivat.
JOKAINEN YRITYS PITÄÄ HUOLTA
OMISTAJISTAAN
Osuuskaupan omistamme me asiakkaat itse. Kaikki tuottomme käytetään sinun ja lähialueesi hyväksi. S olet sinä.
Syöpäyhdistyksessä tapahtuu
Tervetuloa mukaan yhdistyksen toimintaan! Tietoihin on saattanut tulla muutoksia lehden painamisen jälkeen, joten tarkistathan ne osoitteesta www.lounais-suomensyopayhdistys. fi. Verkkosivulta löydät myös lisää tapahtumia ja toimintaa! Meri-Karina sijaitsee osoitteessa
Seiskarinkatu 35, Turku.
Sairaanhoitajien vastaanotot
Vastaanotot Turussa, Salossa ja Loimaalla tarjoavat muun muassa huolestuttavien ihomuutosten tarkastuksia. Varaa aika vastaanotolle tai etävastaanotolle sähköisestä ajanvarauskalenterista tai numerosta 02 2657 927. Ajanvarausnumero on avoinna maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina klo 9–11. Palvelut on tarkoitettu sekä oireettomille että syöpää sairastaville.
Yhdistyksen neuvontapiste
Yhdistyksellä on neuvontapiste Turun yliopistollisen keskussairaalan T-sairaalassa, syöpäpoliklinikan ja sädehoitopoliklinikan välisessä aulassa. Yhdistyksen sairaanhoitaja on tavattavissa keskiviikkoisin klo 9–12 ja vertaistukijoita tiistaisin ja torstaisin klo 9–13. Saat tietoa muun muassa yhdistyksen palveluista ja toiminnasta.
Wellness-mix Meri-Karinassa
Kevyt tunti sisältää venytyksiä sekä hengitys- ja rentoutusharjoituksia. Hinta: 11 €/kerta, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenet 5,5 €/kerta. Katso aikataulu verkosta.
Äänimaljarentoutus Meri-Karinassa
Sopii jännityksen purkamiseen, ahdistuksen ja stressin lievittämiseen sekä kuormituksesta palautumiseen. Hinta: 11 €/kerta, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenet 5,5 €/kerta. Katso aikataulu verkosta.
Tanssimix-tunti Meri-Karinassa
Yksinkertaisia askelkuvioita sisältävällä helpolla ja hauskalla tunnilla liikutaan eri tanssityylien tahtiin. Hinta: 11 €/ kerta, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenet 5,5 €/kerta. Katso aikataulu verkosta.
Meri-Karinan kuntoportaat
Tiesitkö, että Meri-Karinan kuntoportaat ovat kaikkien käytettävissä maksuttomasti? Käynti portaille Meri-Karinan vieressä sijaitsevan Sorttamäen hiekkarannan kautta. Huomioithan, että portaissa ei ole valaistusta eikä talvikunnossapitoa.
Kuntosalivuorot Meri-Karinassa
Kuntosalivuoro omatoimiseen harjoitteluun maanantaisin klo 9–10, keskiviikkoisin klo 18.30–20 ja lauantaisin klo 9–12. Hinta 5 €/kerta, yhdistyksen jäsenille maksuton.
Syöpää sairastavien nuorten aikuisten kuntosalivuorot Maksuttomia, ei ilmoittautumista. Katso tarkemmat tiedot verkosta.
Etäliikunta ja -rentoutus
Syöpää sairastavien ohjatut ja maksuttomat etäliikuntatunnit ovat käynnissä 29.4. saakka. Tarjolla muun muassa tanssia, kuntonyrkkeilyä, joogaa, rentoutusta ja lihasvoimaharjoittelua. Ilmoittautuminen. Katso aikataulu verkosta.
Vertaistukiryhmät
Turussa ryhmät syöpään sairastuneille naisille, syöpään sairastuneille miehille, rintasyöpää sairastaville, hematologista syöpää sairastaville, parantumatonta syöpää sairastaville sekä syöpää sairastavien läheisille. Ryhmiä on myös muualla Varsinais-Suomessa. Maksuttomia, osaan ilmoittautuminen. Katso tarkemmat tiedot verkosta.
Vertaistukiryhmä lapsensa menettäneille
Meri-Karinassa torstaina 12.3., 26.3., 9.4., 23.4., 7.5. ja 21.5. klo 17.30–19. Vanhempia autetaan pääsemään elämässä eteenpäin ja löytämään voimavaroja tulevaisuuteen sekä arjessa jaksamiseen. Ohjaajana psykologi. Maksuton. Ilmoittautuminen verkossa 22.2. mennessä.
Fuck Cancer -kahvit
Café Art -kahvilassa tiistaina 17.2., 17.3., 14.4. ja 12.5. klo 17–18.30. Syöpää sairastavien ja sen sairastaneiden 18–40-vuotiaiden nuorten aikuisten vertaiskahvit. Mukana yhdistyksen ammattilainen ja koulutettu vertaistukija. Maksuttomia, ei ilmoittautumista.
Vapaaehtoistoiminnan infotapahtuma
Meri-Karinassa keskiviikkona 11.3. klo 17–19. Tule kuulemaan talkootoiminnasta, vertais- ja läheistuesta sekä saattohoidon vapaaehtoistoiminnasta. Maksuton, kahvitarjoilu. Ilmoittautuminen verkossa 1.3. mennessä.
Hoitojen jälkeen -tilaisuus
Meri-Karinassa torstaina 19.3. klo 17–20. Asiantuntijoina syöpälääkäri Liisa Rautakorpi, sairaanhoitaja Christina Westerberg ja psykologi Tiina Grocholski. Maksuton. Ilmoittautuminen verkossa.
Muita tapahtumia
Meri-Karinassa järjestetään myös Wellness Weekend for Ladies -tapahtuma 10.–11.4., Äijäpäivä lauantaina 25.4. ja syöpää sairastavien nuorten aikuisten päivä lauantaina 19.9. Keväällä pidetään myös tilaisuus keuhkosyöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Katso lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet verkosta.
Lounais-Suomen
Syöpäyhdistyksen jäsen,
hyödynnä lukuisat edut!
Pidäthän jäsenkortin mukanasi ja esitäthän sen maksun yhteydessä.
Alennukset
l Ravintola Kipon lounaasta.
l Matkarin järjestämistä matkoista.
l Lukuisista yrityksistä Varsinais-Suomen alueella.
l Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen liikuntatunneista.
l Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen sauna- ja uintivuoroista.
l Ihotalon, Pihlajalinnan, Mehiläisen ja Turun Gynekologikeskuksen palveluista.
l Viking Linen, EasyFitin, LadyLinen, Holiday Clubin, GreenStar Hotellien, Hotelli Pikku-Syötteen ja BookBeatin palveluista.
Muut edut
l Syöpäjärjestöjen Syöpä-lehti neljästi vuodessa.
l Huolestuttavan ihomuutoksen tarkastus maksutta.
l Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Oma Loki -lehti kerran vuodessa.
l Keskustelu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen psykologin kanssa maksutta.
l Alkuavustuksen ja hoitopäiväkorvauksen hakeminen syövän hoidosta aiheutuneisiin kustannuksiin.
Lue lisää jäseneduista osoitteessa www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/jasenyys.
VANKKA KOKEMUS JO YLI 50 VUODEN AJALTA.
VARAA AIKA www.peruukkipalvelu.fi
Meille käy myös sairaanhoitopiirien maksusitoumukset sekä palvelusetelit.
Palvelemme teitä osoitteessa Yliopistonkatu 31 (sisäpiha), Turku Ark. 8:30–16:30 / p. 010 680 1080
LSSY:n jäsenkortilla peruukeista -10 %
YKSILÖLLISESTI HÄNELLE
Suunnitellaan arkku yhdessä
Lssy:n alennus sopimuksen mukaan.
HAUTAUSTOIMISTO
Annikki Perttala-Koskinen Oy
Linnankatu 3, Turku 02 231 4074 perttala.fi 1932 - 2025 93 v.
ONGELMIA PUIDEN KANSSA?
Meiltä ammattitaidolla
- Puunkaadot
- Ongelmapuiden kaadot (myös nosturilla)
- Pihojen siistimiset
- Tontin raivaukset metsatyoaittala@gmail.com
7-14.3. Estonia Medical Spa Hotel, puolih. 540 € 7-14.3. Tervis Spa kylpylämatka, puolih. 590 € 17.3. Hyrsylänmutka ja Tytyrinkaivos, ruokailu 128 € 21-28.3. Jooga ja Kylpylämatka Fra Mare Thalasso Spa, puolih. 593 € 2-7.4. Pääsiäismatka Vilnaan, opastettu, puolih. ........ 790 € 3-5.4. Pääsiäinen Tallinnassa puolih., opastettu 270 € 16-25.4. Tulppaanimatka Hollantiin, puolih., opastettu 1841 € 26.4-3.5. Kreetan matka puolih., opas mukana koko matkan 1329 € 1-3.5. Siguldan kukkamarkkinat opastettu, puolih. ........ 298 € 4-7.5. Tarton matka, Peipsijärvi, opastettu, puolih. 650 €
Matkat ja Retket
Tornikatu 4, Raisio p. 020 793 1040
PERUUKKIALAN ERIKOISLIIKE
Perustettu v. 1972
- kevyet nauha- ja monofilament pohjaiset yms. peruukit
- turbaanit, huivit ja uimalakit
- pesu- ja hoitotuotteet - huollamme ja korjaamme peruukit ja lisäkkeet ammattitaidolla
Olemme Varhan palvelusetelituottaja!
Eerikinkatu 9 b 20100 Turku 02-231 9277 Wiklundin viereinen valopiha omistaja
Tarja Laaksonen o.s. Hyvärinen
Ma-Pe klo 9.30-17, La 10-13 www.peruukkiliikehyvarinen.fi
Soita ja sovi maksuton arviointikäynti ! Petri Aittala 040 5244 976
Seuraa meitä somessa! Facebook: Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt Instagram: @lssyopajarjestot
Esim:
• Tukikahvojen asennus
• Sisäovien kynnysten luiskaus / madallus
• Pyörätuoli- / rollaattorirampit
Maksuton arviokäynti!
• Myös perinteiset kylpyhuone-, huoneistoremontit ja terassit ym.
yhteyttä, jutellaan!
Henkilökohtaisesti ja paikallisesti asiakkaidemme arjessa.
Liikeajan jälkeen puh. 02-23 11 884 www.hautausperttala.fi
TÄYDEN PALVELUN HAUTAUSTOIMISTO
RAISIO Kirkkoväärtinkuja 1 02-438 4384
Liikeajan jälkeen puh. 02-23 11 884 www.hautausperttala.fi
Arkku ja uurna -10 % LSSY:n jäsenille.
Puh. 02 2360 329
Hautakivenkatu 5 turunhautakivipalvelu.fi 20720 TURKU posti@turunhautakivipalvelu.fi
LSSY:n jäsenille hautakivityöt -1 0 % kun tilaat suoraan toimistostamme.
PAIKALLISOSASTOJEN JA POTILASKERHOJEN
TUKI- JA VIRKISTYSTOIMINTA
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen paikallisosastot ja potilaskerhot tarjoavat syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen monenlaista tietoa ja tekemistä, kuten vertaistukiryhmiä, luentotilaisuuksia sekä erilaisia retkiä ja matkoja.
Osastojen ja kerhojen jäsenkunta koostuu yhdistyksen jäsenistä, eikä erillistä jäsenmaksua peritä. Toimintaa koordinoi erikseen valittu, vapaaehtoispohjalta toimiva johto- tai toimikunta.
SYÖPÄYHDISTYKSEN PAIKALLISOSASTOT
FORSSA
Paikallisosaston toimipiste Solukko
Siurilankatu 28, 30300 Forssa
Forssan seudun paikallisosaston toiminta-alue on Forssan kaupunki sekä Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnat. Paikallisosasto järjestää syöpää sairastaville ja heidän läheisilleen valistus- ja virkistystoimintaa, kuten luentoja, tutustumiskäyntejä ja virkistysmatkoja.
Jäsenillat joka kuukauden toinen keskiviikko (ei kesä–elokuu) klo 18.00 (ellei toisin mainita) paikallisosaston omassa toimipisteessä Solukossa.
l 18.2. Vuosikokous, jossa valitaan paikallisosastolle puheenjohtaja ja johtokunta. Kokouksen jälkeen suuhygienisti Mari Seppänen Oma Hämeestä kertoo suunterveyden tärkeydestä.
l 11.3. Edunvalvontapalvelut ja Suomi.fi-valtuudet, erityisasiantuntija Sanna Suomalainen-Ajanko.
l 8.4. Airfryerin käyttövinkit, Eliisa Marttila.
l 13.5. klo 17 Kevätretki. Paikka ilmoitetaan myöhemmin.
l 9.9. Yhteislaulua.
l 17.9. klo 17 Matkalla mukana -tapahtuma. Paikka ilmoitetaan myöhemmin.
l 14.10. Jäsenilta. Aihe ilmoitetaan myöhemmin.
l 11.11. Jäsenilta. Aihe ilmoitetaan myöhemmin.
l 2.12. Joulujuhla. Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin.
Virkistystoiminta
l Tuolijumppaa Solukossa maanantaisin klo 14 yhteistyössä Reuma-Tules ry:n kanssa.
l Vesijumpparyhmän jatko tarkentuu Vesihelmen remontin valmistuttua.
l Askarteluiltoja järjestetään keväisin ja syksyisin.
l Teatteri- ja konserttimatkoja järjestetään ympäri vuoden.
l Tapahtumista tarkemmin osoitteessa www.solukko.fi ja keskiviikkoisin julkaistavalla Forssan lehden seura- ja järjestöpalstalla.
Muu toiminta
l Naisten ja miesten syöpäryhmät ovat syöpään sairastuneille tarkoitettuja keskusteluryhmiä. Aiheet sekä kokoontumisajankohdat ja -paikat ilmoitetaan Forssan lehdessä ja osoitteessa www.solukko.fi.
l Syöpään sairastuneille lapsille on oma ryhmänsä, joka on tarkoitettu syöpään sairastuneen lapsen perheelle. Ryhmä tarjoaa vertaistukea ja järjestää virkistystoimintaa.
l Huolestuttavien ihomuutosten tarkastuspäivät yhteistyössä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen sairaanhoitajien kanssa keväisin ja syksyisin.
l Vertais- ja läheistukivälityksestä vastaa syöpäsairaanhoitaja Annamari Rivero, 044 055 1583 tai annamari. rivero@lssy.fi.
Lisätiedot ja yhteydenotot
l Puheenjohtaja, naisten syöpäryhmä Anita Lilja, 050 572 1912, forssa@lssy.fi
l Varapuheenjohtaja, miesten syöpäryhmä Kari Saarinen, 044 0335 325, kari.i.saarinen@gmail.com
l Sihteeri Anna-Kaisa Merikallio, 050 5876 848, annakaisa.merikallio@gmail.gom
l Solukko-tilan vuokraus, keittiövastaava Ritva Ojala, 050 521 2590, ritvaojala8@gmail.com
l Lapsisyöpäperheiden yhteyshenkilö Eija Junttila, eijahaarala@gmail.com
l www.solukko.fi
l www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/forssa
l Forssan lehden seura- ja järjestöpalsta
Paikallisosaston toimisto ja palveluasema Salo-Karina
Helsingintie 52, Salo, 02 728 1670
Avoinna maanantaisin klo 10–12 (muulloin jätä viesti vastaajaan)
Salon paikallisosaston toimialue käsittää Salon ja Someron kaupungit. Paikallisosasto jakaa asiatietoa syöpää sairastaville ja heidän läheisilleen sekä antaa tietoa terveyteen liittyvistä asioista kaikille kiinnostuneille.
Palveluasemalta saa tietoa paikallisosaston toiminnasta, jäsenyydestä ja korvauksista sekä kurssille hakeutumisesta. Mahdollisuus keskustella syöpään liittyvistä asioista, myös yhdessä läheisten kanssa. Palveluasema avoinna maanantaisin klo 10–12. Tule käymään tai soita.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvonta-asema Salossa toimii Salo-Karinan tiloissa. Sairaanhoitajan vastaanotto keskiviikkoisin ajanvarauksella. Varaa aika numerosta 02 2657 927 (ma, ke ja pe klo 9–11) tai verkon ajanvarauskalenterista osoitteessa www.lounais-suomensyopayhdistys.fi. Aseman osoite on Helsingintie 52, Salo.
Vertais- ja läheistukivälitys syöpäsairaanhoitaja Annamari Rivero, 044 055 1583 tai annamari.rivero@lssy.fi.
Tapaamisiltoja järjestetään Salo-Karinassa. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Illat alkavat kahveilla (2 €) puolta tuntia ennen esitystä. Muutokset mahdollisia.
l 23.2. klo 18.00 Vuosikokous.
l 9.3. klo 17.30 Ruokavaliovinkit hoitojen aikana sekä leikkausten jälkeen, ravitsemusasiantuntija, ETM, Niina Kuusisto.
Vertaisryhmät
l Eturauhassyöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattu ryhmä kokoontuu Salo-Karinassa (Helsingintie 52) joka kuukauden viimeinen torstai klo 18. Ei ennakkoilmoittautumista.
l Rintasyöpään sairastuneille suunnattu ryhmä kokoontuu Salon Sytyn tiloissa (Helsingintie 6) torstaina 12.2., 12.3. ja 9.4. klo 18. Ei ennakkoilmoittautumista. Järjestäjänä Rintasyöpäyhdistys Europa Donna ry.
Muu toiminta
l Vesijumppaa Lehmirannan lomakeskuksessa torstaisin klo 9.30–11.30. Lisätietoja Pirjolta, 044 357 5661.
l Keilausta Salon keilahallissa (Pormestarinkatu 1) keskiviikkoisin klo 10.00–11.00. Lisätietoja Aimolta, 050 363 9091.
l Kuntosalivuoro omatoimiseen harjoitteluun Ylhäistentien kuntosalilla (Ylhäistentie 2) keskiviikkoisin klo 15.00–16.30.
l Runoryhmä Salo-Karinassa (Helsingintie 52) joka kuukauden toinen maanantai klo 14.00. Ohjaajana Marja Toivonen.
Lisätiedot ja yhteydenotot
l Puheenjohtaja Kaisa Virtanen, 041 549 5115
l salo@lssy.fi
l www.sspo.fi
l www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/salo
l Facebook: L-S Syöpäyhdistys Salon seudun paikallisosasto
TURKU
Paikallisosasto tukee syöpää sairastavia ja heidän läheisiään jakamalla tietoa ja järjestämällä luentoja ja liikuntaa. Erityisen suosittuja ovat Meri-Karinassa järjestettävät jäsenillat ja Ahkerien Kerttujen käsityöpiiri. Paikallisosasto lahjoittaa varoja syövän tutkimukseen sekä syöpää sairastavien hyvinvointia ja viihtyvyyttä lisääviin hankintoihin. Jäsenillat
Kokoontuminen Meri-Karinassa (Seiskarinkatu 35) klo 18.00. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Maksuton kuljetus klo 17.20 (lähtö osoitteesta Aurakatu 14) ja paluukuljetus keskustaan klo 20.15.
l 10.2. ”Päätöntä menoa 1600-luvun Turussa” sekä tarinoita 1600-luvun turkulaisnaisista. Historioitsija, filosofian tohtori, kirjailija Veli Pekka Toropainen. Vuosikokous.
l 18.3. Aktiivisuuden arvostus, neuvojen nopeus ja oppimisen oikeus, maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. Ulla Kiminkinen pitää asahi-joogahetken. Ilmoittautuminen helmikuun jäsenillassa tai 2.3. mennessä Meri-Karinan infoon, 02 2657 666 tai meri-karina@lssy.fi. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Etusetin kanssa.
l 14.4. Turun ja Aurajoen retkeilykohteet tutuksi. Retkikamut Markku Kuittinen ja Olli Järvenkylä kertovat lähialueiden retkeilykohteista.
l 12.5. Kevätjuhla Taidekappelissa. Esiintyjänä Turun VPK:n puhallinorkesterin saksofonikokoonpano solisteinaan Jari Koivisto ja Sami Nieminen. Kahvit Meri-Karinan Airisto-salissa. Ilmoittautuminen huhtikuun jäsenillassa tai 28.4. mennessä Meri-Karinan infoon, 02 2657 666 tai meri-karina@lssy.fi.
Tuolijooga Meri-Karinassa 23.4. saakka torstaisin (ei kiirastorstaina) klo 10.00–11.00. Hinta 3 €/kerta.
Ahkerat Kertut -käsityöpiiri ja käsityöpiirin putiikki
Käsityöpiiri kokoontuu ohjatusti Meri-Karinassa joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 10.00–12.30 ja joka kuukauden toinen tiistai (ei 12.5.) klo 15.00–17.30. Lisäksi kokoontuminen keskiviikkona 18.3. klo 15.00–17.30 ja tiistaina 19.5. klo 10.00–12.30. Käsityöpiirin vetäjinä toimivat Irmeli Raitanen ja Liisa Mannonen. Ahkerien Kerttujen käsitöitä on myynnissä joka päivä Meri-Karinan pääaulassa sijaitsevassa Putiikissa. Tiedustelut Liisa Mannonen, 050 464 3719, tai Irmeli Raitanen, irmeli.raitanen@gmail.com. Retket ja matkat Paikallisosaston retket on tarkoitettu ensisijaisesti Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenille ja heidän läheisilleen.
l 25.2. Aboa Vetus ja Ars Nova. Opastus maan alta kaivettuun vanhaan Turkuun. Näyttelyä uudistettiin viime vuonna. Museon taidenäyttelyissä Umppa Niinivaara sekä Matti Rag Paananen. Opastuksen jälkeen nautitaan Brunndeli-kahviossa museon nimikkoleivos kahvin kera. Opastus alkaa klo 13.00, kahvittelu noin klo 14.45. Ilmoittautuminen ja maksu viimeistään 11.2. Hinta museokortilla 22 €, ilman korttia 36 €.
l 25.3. Forssa. Opastus Forssan museossa ja Kuosikeskuksessa. Lounas Vorssan Vapriikissa, ostosmahdollisuus Finlaysonin tehtaanmyymälässä, opastettu kiertoajelu Tyykkikylässä ja kahvit Jokioisten Leivän leipomossa. Lähtö Hepokullasta klo 9.00 ja Aurakadulta klo 9.15. Paluu Turkuun noin klo 17.00. Ilmoittautuminen ja maksu viimeistään 9.3. Hinta museokortilla 45 €, ilman korttia 50 €.
l 22.4. Historiallinen Pori. Opastettu kaupunkikiertoajelu, lounas Puuvillan kauppakeskuksessa, shoppailuhetki ja opastettu käynti Rosenlew-museossa. Lähtö Hepokullasta klo 8.45 ja Aurakadulta klo 9.00. Paluu Turkuun noin klo 17.30. Ilmoittautuminen ja maksu viimeistään 30.3. Hinta 49 €.
l 27.5. Söderlångvik. Amos Andersonin kartanomuseo ja Jarl Hohenthalin ainutlaatuinen lasitehdas Taalintehtaalla. Lounas Road Cafe Yttiksessä Kemiönsaarella. Lähtö Hepokullasta klo 8.45 ja Aurakadulta klo 9.00. Paluu Turkuun noin klo 16.30. Ilmoittautuminen ja maksu viimeistään 11.5. Hinta museokortilla 45 €, ilman korttia 50 €.
Matkailmoittautumiset puhelimitse maanantaisin klo 12–14 numeroon 045 1360 123 tai sähköpostitse to.matkat@gmail.com. Matkojen peruutukset: teatterimatkat 30 päivää ja muut retket 14 päivää ennen matkaa. Myöhemmissä peruutuksissa maksu voidaan palauttaa vain, mikäli matkalle saadaan toinen lähtijä.
Matkat maksetaan pankkitilille FI21 5716 9020 0975 85. Retkien lähtöpaikat: Hepokullassa Impivaaran jalkapallohallin parkkipaikka (Eskonkatu 1) ja Turun keskustassa tilausbussien pysäkki (Aurakatu 14).
Lisätiedot ja yhteydenotot
l Puheenjohtaja Seija Hummelin-Uusilehto, 050 545 0558, puheenjohtaja@turkulssy.fi
l turku@lssy.fi
l www.turkulssy.fi
l www.lounais-suomensyopayhdistys/turku
l Facebook: L-S Syöpäyhdistys Turun seudun paikallisosasto
l Turun Sanomien yhdistyspalsta ja menovinkit.ts.fi
Avoinna to klo 14–16.30, muina aikoina ajanvarauksella
Vakka-Suomen paikallisosaston toiminta-alueena on Kustavi, Laitila, Pyhäranta, Taivassalo, Uusikaupunki ja Vehmaa. Paikallisosasto pyrkii tukemaan sairastavia ja läheisiä jakamalla tietoa ja järjestämällä sosiaalista toimintaa, kuten luentoja, retkiä sekä liikunta- ja kerhotoimintaa.
l Rintasyöpää sairastavat torstaina 19.2., 19.3., 16.4. ja 21.5. klo 16.
l Eturauhassyöpää sairastavat torstaina 12.2., 12.3., 9.4. ja 7.5. klo 16.
Vertaistukiryhmä Ystävänportissa.
l Kaikille syöpää sairastaville. Lisätiedot ja ilmoittautuminen, p. 044 755 9448 tai laitila@lssy.fi.
Liikuntaryhmät Laitilassa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ystävänporttiin.
l Rintasyöpää sairastavien vesijumppa tiistaisin 21.4. saakka klo 18. Terveyskoti Laitila, Sairaalantie 1.
l Tuolijumppa kaikille yhdistyksen jäsenille torstaisin 23.4. saakka klo 13. Ystävänportti.
Matkat
l Kesällä tehdään teatterimatka. Ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin paikallislehdissä.
l Muut matkat vielä avoimia. Seuraa paikallislehtien ilmoituksia.
Muu toiminta
l Bingoa Ystävän Tuvalla yhdessä SPR:n kanssa joka toinen maanantai 12.1.–23.3. ja 13.4.–25.5. klo 13.
l Bingoa Ystävänportissa tiistaina 17.2., 17.3. ja 21.4. klo 16.
l Luento Winterissä Uudessakaupungissa keskiviikkona 11.3. klo 18. Syöpälääkäri Eeva Juhanojan luento ”Elämää syöpähoitojen kanssa ja syöpähoitojen jälkeen”.
l Ihomuutosten tarkastuksia Tyks Vakka-Suomen sairaalassa ajanvarauksella 12.2. (ajanvaraus avoinna), 12.3. (ajanvaraus alk. 12.2.), 9.4. (ajanvaraus alk. 12.3.) ja 7.5. (ajanvaraus alk. 9.4.). Varaa aika numerosta 02 265 7927 (avoinna ma, ke ja pe klo 9–11).
l Tyks Vakka-Suomen sairaalan syöpäpoliklinikalla infopiste parillisten viikkojen torstaina klo 9–13. Tietoa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen sekä paikallisosaston toiminnasta.
Mikäli et ole saanut toimintakalenteria sähköpostitse, tarkasta sähköpostiosoitteesi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsentoimistosta tai paikallisosaston toimistoista. Kalentereita on saatavilla myös paikallisosaston toimistoista.
Vapaaehtoistoiminta on paikallisosaston toiminnan edellytys. Jos olet halukas löytämään mielekästä tekemistä elämääsi, tule mukaan osaston toimintaan. Lisätietoja toimistoista.
Lisätiedot ja yhteydenotot
l Puheenjohtaja Esko Tähtinen, 040 577 5817
l Sihteeri Elisa Kivi-Jalonen, 044 755 9448
l uki@lssy.fi, laitila@lssy.fi
l www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/uusikaupunki
l Uudenkaupungin Sanomien, Laitilan Sanomien ja Vakka-Suomen Sanomien yhdistyspalstat
LOIMAA
Loimaan seudun paikallisosaston toimialueeseen kuuluvat Loimaa, Aura, Koski TL, Marttila, Oripää ja Pöytyä.
Paikallisosasto tukee syöpää sairastavia ja heidän omaisiaan jakamalla tietoa ja järjestämällä jäseniltoja, luentoja, retkiä sekä yhdessäoloa kahvittelun merkeissä.
Jäsen- ja tapaamisillat
Paikallisosasto järjestää kuukausittain vapaamuotoisen jäsenillan kahvin ja teen äärellä. Ilta järjestetään Loimaan Citynuokkarilla, osoitteessa Asemakatu 5, kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 17.00–18.30. Huomaathan poikkeukselliset kellonajat ja paikat.
Tapahtumat
l 26.2. klo 17.00–18.30 Vuosikokous Loimaan Citynuokkarilla.
l 5.3. klo 17.00–18.30 Äänimaljarentoutusta Loimaan Citynuokkarilla. Vetäjänä Terhi Ryösä. Oma alusta mukaan. Hinta 5 €, jäsenet ilmaiseksi. Ilmoittautuminen sähköpostitse loimaa@lssy.fi 26.2. mennessä.
l 9.4. klo 17.00–18.30 Nauti auringosta turvallisesti -luento Loimaan Citynuokkarilla. Luennoitsijana sairaanhoitaja Christina Westerberg Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksestä.
l 7.5. klo 18.30–20.00 Kasvatetaan yhdessä toivoa -kevätistutusilta Järvisen puutarhalla. Tietoa kevätistutuksesta sekä oman kasvin istutus. Maksimissaan 20 henkilöä. Järvisen Puutarha, Puutarhurinkatu 1–3, Loimaa.
l 4.6. klo 17.00–20.00 Kesän avaus Mellilänjärven Takkatuvalla. Grillausta, saunomista, uimista ja pihapelejä. Mellilänjärven Takkatupa, Huovintie 71, Mellilä.
Vertaistuki
Jäsenillat eivät ole vertaistukitoimintaa, vaan vertaistukea järjestetään erillisinä suljettuina tilaisuuksina, joihin on ennakkoilmoittautuminen. Katso tiedot osoitteesta www.lounais-suomensyopayhdistys.fi.
Vertais- ja läheistukivälitys syöpäsairaanhoitaja Annamari Rivero, 044 055 1583 tai annamari.rivero@lssy.fi.
Vapaaehtoistoiminta
Vapaaehtoistoiminta on paikallisosaston toiminnan edellytys. Jos haluat löytää mielekästä tekemistä, tule mukaan osastoon vapaaehtoiseksi. Ilmoita kiinnostuksestasi sähköpostitse loimaa@lssy.fi. Paikallisosastolla on aktiivinen johtokunta, joka ottaa mielellään vastaan apua.
Lisätiedot ja yhteydenotot
l loimaa@lssy.fi
l Facebook: @lssyloimaanseudunpaikallisosasto
l Instagram: @lssyloimaanseutu
l Loimaan lehden ja Auranmaan viikkolehden seurapalstat
SYÖPÄYHDISTYKSEN POTILASKERHOT
LAPSISYÖPÄPOTILAIDEN KERHO SYKERÖ
Syöpää sairastavien lasten vanhemmista koostuva, vapaaehtoisvoimin toimiva Sykerö-kerho järjestää lapsisyöpäpotilaille ja heidän perheilleen muun muassa virkistystä, vertaistukea ja infektioriskittömiä tapahtumia. Toiminta mahdollistuu lahjoitusvaroin sekä itse kerättyjen varojen turvin.
Toimintaa koko perheelle
Infektioriskitöntä toimintaa järjestetään perheille läpi vuoden. Tapahtumien tarkempi ohjelma ja aikataulu ilmoitetaan aina lähempänä ajankohtaa. Ilmoittautuminen tapahtumiin tehdään pyydettyyn päivään mennessä sähköpostitse osoitteeseen sykero@lssy.fi tai webropol-linkin kautta. Muistathan osallistua kerhon toimintaan ainoastaan täysin terveenä.
Tulevasta toiminnasta ilmoitetaan verkkosivuilla, Facebook-sivuilla, Instagramissa ja sähköpostitse Sykerö-kerhon sähköpostilistalla oleville.
Lisätiedot ja yhteydenotot
l Perhetyön asiantuntija Pia Ilves, 044 451 5655, pia.ilves@lssy.fi
l sykero@lssy.fi
l www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/sykero
l Facebook-sivu, jonka lukemiseen et tarvitse omia tunnuksia: www.facebook.com/sykero
l Instagram: @sykerokerho
ETURAUHASSYÖPÄÄN
SAIRASTUNEIDEN JA HEIDÄN LÄHEISTENSÄ RYHMÄ ETUSET
Ryhmän tarkoituksena on tarjota tietoa eturauhassyövästä ja sen hoidosta ja sairauden vaikutuksesta elämään. Ryhmä tarjoaa sairastaville ja heidän läheisilleen mahdollisuuden tavata muita saman sairauden kokeneita ja virkistäytyä. Ryhmällä on oma toimikunta, joka suunnittelee, kanavoi ja ohjaa ryhmän toimintaa ryhmäläisten toiveiden, tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Ryhmässä ei ole erillistä jäsenmaksua, mutta edellytämme ryhmäläisten olevan Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäseniä. Jäsenenä olet oikeutettu moniin jäsenetuihin. Luento- ja keskustelutilaisuudet järjestetään Meri-Karinassa. Katso ajankohdat ja aiheet osoitteesta www. lounais-suomensyopayhdistys.fi/etusetryhma.
Vertaistukipuhelimessa voit keskustella eturauhassyövästä, mieltä painavista asioista sekä saada neuvoa ja ohjausta. Vertaistuessa ei kuitenkaan oteta kantaa lääketieteellisiin asioihin. Voit soittaa täysin anonyymisti, ja keskustelut ovat luottamuksellisia. Vastaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset vertaistukimiehet. Puhelin palvelee arkipäivisin klo 12–17 numerossa 044 451 5510. Vertaistukilinja palvelee viikolle 20. Kesätauon jälkeen linja avataan jälleen viikolla 35.
Liikuntakerho kokoontuu Meri-Karinassa maanantaisin klo 12–13. Ohjelmassa muun muassa jumppaa, kuntopiiriä ja kuntosaliharjoittelua. Liikunnan jälkeen on mahdollista saunoa ja uida. Kymmenen kerran maksu 35 € tai kertamaksuna 4 €. Maksu Meri-Karinan infoon. Ohjaajana toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja. Liikuntakerho on tarkoitettu sekä miehille että naisille. Mukaan voi tulla myös kesken kauden.
Lisätiedot ja yhteydenotot
l Puheenjohtaja Matti Kanniainen, 044 451 5510
l Yhteyshenkilö Kati Tilli, 02 2657 841, kati.tilli@lssy.fi
l www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/etusetryhma
l Facebook: ETUSET Eturauhassyöpäpotilaat
Onhan myös ystäväsi yhdistyksen jäsen?
Jokainen voi liittyä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäseneksi – myös he, jotka eivät itse sairasta syöpää. Yksityisen henkilön kannatusjäsenmaksu on 25 euroa ja yrityksen 50 euroa.
Jäseneksi voi liittyä:
l osoitteessa liity.lounais-suomensyopayhdistys.fi tai
l soittamalla numeroon 02 2657 913. Numero palvelee ma–to klo 9–15.
Pankki, jossa on ovet auki?
Meillä on. Joka arkipäivä.
Meillä OmaSp:ssä voit hoitaa oman tutun asiantuntijasi kanssa arjen raha-asiat, vaurastumiseen tähtäävät säästämisen ja sijoittamisen ratkaisut sekä laina-asiat. Myös konttorissa paikan päällä.
Valinta on aidosti sinun. Tervetuloa.
OmaSp Turku
Yliopistonkatu 21. omasp.fi
TOYOTAT TURUSSA
JA HUOLTAA
TURKULAINEN PERHEYRITYS VUODESTA 1939
Kultakauppa villitsee nyt suomalaisia – Yrittäjä kertoo, miten palvelu onnistuu kilpaillulla alalla
Monen suomalaisen laatikoista löytyy vanhoja kultakoruja tai arvoesineitä, mutta mitä niille kannattaa tehdä? Yhä useampi haluaa vaihtaa arvometallin rahaksi. Kultaesineille riittää nyt ostajia, mutta toimijoiden asiantuntemuksessa on eroja.
Viime aikoina kullan ympärille on syntynyt Suomessa suorastaan villitys. Sosiaalinen media vilisee kultakorujen ostamiseen liittyviä ilmoituksia useilta eri toimijoilta.
Ilmiö selittyy ainakin osittain kullan markkina-arvolla, joka on tällä hetkellä verrattain korkea. Kullan hinta on noussut vuodessa noin 40 %. Useita kymmeniä kultaa ostavia yrityksiä kiertää autolla ostamassa ihmisten ylimääräisiä kultaesineitä.
Harva kuitenkaan tietää, että pienillekin paikkakunnille ulottuvan kauppa-autokonseptin takana on yksi mies, Matias Kerminen. Uusien kilpailijoiden ilmaantuminen alalle ei ole Kermistä hidastanut, sillä hänen yrityksensä Kultavintage kasvaa huimaa tahtia.
Palvelua tarvitaan pienilläkin paikkakunnilla
Vuoden 2022 alussa Kerminen keksi lähteä ajamaan Kultahopea-brändätyllä kauppa-autollaan pitkin pieniä pitäjiä ja suurempia kaupunkeja. Ideana oli ehtiä mahdollisimman moneen paikkaan saman päivän aikana.
“Halusin tehdä kullan ostamista eri tavalla kuin muut. Ihmiset kaipaavat palveluita, jotka tulevat lähelle ja ovat helposti saatavilla. Kun tein lyhyempiä pysähdyksiä monessa kohteessa, pystyin tarjoamaan palvelua laajemmalle kohderyhmälle”, kertoo Kerminen.
Kermisen yritys ostaa kultaa, hopeaa, arvoesineitä ja erilaisia keräilytuotteita, joista asiakkaille maksetaan markkina-arvoon suhteutettu korvaus.
”Monessa kotitaloudessa on tarpeettomia arvoesineitä, jotka halutaan muuttaa rahaksi. Palvelumme on helppo ja luotettava tapa myydä arvotavara eteenpäin
Asiantuntijat palvelevat kiertueella ja myymälöissä ympäri Suomen
oikealla hinnalla”, Kerminen toteaa. Matias Kerminen kiersi ensin yksin ympäri Suomea ja huomasi, että palvelulla on kysyntää. Kovin moni muu ei ollut pysähtynyt esimerkiksi Alastarolle tai Ypäjälle kultaa ostamaan.
Liiketoiminta kasvoi nopeasti: vuoden 2022 lopulla Kultahopean nimissä kiersi jo neljä kauppa-autoa. Seuraavana vuonna yritys perusti vakituisia ostopisteitä ja vähitellen kasvoivat myös panostukset markkinointiin.
Vuonna 2025 lanseerattiin Kultahopean rinnalle Kultavintage-brändi, jonka myötä yrityksen palvelukokonaisuus on monipuolistunut. Arvometallien ostamisen lisäksi yritys keskittyy enemmän myös asiantuntijapalveluihin ja arvotavaroiden myyntiin.
”Tällä hetkellä meillä on kymmenen kauppa-autoa, jotka tarjoavat palvelua kaikkialla Suomessa. Olemme maan isoimpia kullan ostajia. Vuoden aikana olemme lisäksi avanneet kymmenen myymälää,
joissa myydään erityisesti design-koruja”, iloitsee Kerminen.
Asiantuntijuus on kilpailuetu
Kullan ostajia riittää yllin kyllin, mutta miten asiakas valitsee sopivan toimijan? Palvelun saatavuuden ja helppouden lisäksi Matias Kerminen panostaa laatuun ja asiantuntijoiden erityisosaamiseen.
“Asiantuntijuudella voi hyvin erottautua alalla. Pyrimme palkkaamaan Suomen parhaita ammattilaisia eri aihealueille. Meillä on esimerkiksi jalokivien erityistuntijoita gemmologeja, kellospesialisteja ja numismaatikkoja. Tuotespesialistit pystyvät hyvin tarkkaan määrittämään eri esineiden arvoja”, sanoo Kerminen.
Korujen ja arvotavaroiden arvon hahmottaminen ei aina ole yksinkertaista. Kullan arvo materiaalina voidaan mitata laitteilla, mutta esinearvon määrittäminen vaatii asiantuntemusta. Korujen ja esineiden arvoon vaikuttavat materiaalin lisäksi esimerkiksi brändi, design ja mallin harvinaisuus.
“Kiertävistä toimijoista olemme tällä hetkellä ainoa, joka pystyy tarjoamaan esinearvoon liittyvää asiantuntemusta. Saatavuuden lisäksi haluamme olla laadukas ja ammattitaitoinen toimija”, Kerminen toteaa.
KultaVintage kiertue kiertää Suomea Hangosta nuorgamiin
Meri-Karinassa nautit upeasta luonnosta ja ainutlaatuisesta rauhasta meren äärellä.
Varaukset: Booking.com
järjestä kokous tai juhlat
Oletko järjestämässä juhlatilaisuutta?
Meri-Karina soveltuu monenlaisten perhejuhlien järjestämiseen. Upeat puitteet syntyvät merellisestä ympäristöstä sekä muunneltavista ja monikäyttöisistä tiloista.
Oletko järjestämässä kokousta tai koulutusta?
Meri-Karinassa on erilaisia tiloja esimerkiksi yritysten, asuntoosakeyhtiöiden ja oppilaitosten kokous- ja koulutustarpeisiin.
Tiloihin on saatavilla av-laitteet.
Tiedustelut: meri-karina@lssy.fi
Vuokraa koti hirvensalosta
Vuokraa viihtyisä koti Turun Hirvensalosta. Pienkerrostalot ja rivitalot sijaitsevat meren läheisyydessä, kauniin luonnon keskellä.
Tiedustelut: camilla.carpelan@lssy.fi
Putkiremontti tulossa?
Meri-Karinasta on saatavilla myös edullisia, lyhytaikaisia majoituksia esimerkiksi putkiremontin ajaksi.
Tiedustelut: meri-karina@lssy.fi
Seuraa Meri-Karinaa facebookissa ja Instagramissa
ALUSVAATTEET
JA UIMA-ASUT
Meri-Karinasta
Tervetuloa tutustumaan kauniisiin ja laadukkaisiin rintaliiveihin ja uima-asuihin!
Tuotteemme sopivat kaikille naisille, myös rintaproteeseja käyttäville. Lisäksi meiltä voit hankkia harrasteproteesit uintiin ja liikuntaan käytettäväksi.
Palvelemme yksilöllisellä sovitusajalla. Varaa aika verkkosivun ajanvarauskalenterista tai numerosta 02 2657 927. Ajanvarausnumero on avoinna ma, ke ja pe klo 9–11.
Meri-Karinan hyvinvointikeskus
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku www.lounais-suomensyopayhdistys.fi
Surun kohdatessa perheyrityksemme hoitaa hautausjärjestelyt toiveidenne mukaan.
Linnankatu 9, 20100 Turku 02 23 23 235
www.hautaussaarinen.fi
Arkku ja Uurna -10% Lssy:n jäsenille.
varatuomari
- riita-ja rikosasiain-oikeudenkäynnit
l riita- ja rikosasiain-oikeudenkäynnit
- riita-ja rikosasiain-oikeudenkäynnit
l perunkirjoitukset
- perunkirjoitukset
- perunkirjoitukset
- elatusavut
l elatusavut
- elatusavut
l edunvalvontavaltakirja
- asunto-ja kiinteistökauppariidat
- asunto-ja kiinteistökauppariidat
l ositukset
- ositukset
- ositukset
l lasten huolto- ja tapaamisoikeudet
- lasten huolto-ja tapaamisoikeudet
- lasten huolto-ja tapaamisoikeudet
- perinnönjaot
l vahingonkorvausasiat
- vahingonkorvausasiat
- vahingonkorvausasiat
- perinnönjaot
l perinnönjaot
- huonevuokra-asiat
- huonevuokra-asiat
l huonevuokra-asiat
- testamentit
- testamentit
l testamentit
- avioeroasiat
- avioeroasiat
l avioeroasiat
- kauppakirjat,lahjakirjat, sopimukset
- kauppakirjat,lahjakirjat, sopimukset
l kauppakirjat, lahjakirjat, sopimukset
Oikeusturva-asiat ja maksuttomat oikeudenkäynnit
Oikeusturva-asiat ja maksuttomat oikeudenkäynnit
Toimistohotelli Luoto, Henrikinkatu 4, Naantali
Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali
Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali
Puh. 02 435 1124 (myös ilt. ja la-su) 0400 720 178 anne.teuri@nettikirje.fi www.anneteuri.fi
Puh. 0400 720 178 (myös ilt. ja la-su) anne@lakitoimistoteuri.fi www.lakitoimistoturku.fi
Puh. 02 435 1124 (myös ilt. ja la-su) 0400 720 178 anne.teuri@nettikirje.fi www.anneteuri.fi
Haluaisitko ilmoituksesi seuraavaan lehteen? Ota yhteyttä: ville.viitanen@lssy.fi
Nuppulantie 33, 20320 TURKU puh. 02 2769 300
Katrineholminkatu 9, 24240 SALO puh. 02 731 5415 www.kaihdinliikesandberg.fi
-15% LSSY:n jäsenille! Täydellistä palvelua v. 1973 alkaen
Avoinna äitienpäivästä elokuun loppuun LOUHISAAREN KARTANON KAHVILA
SYÖPÄYHDISTYKSEN JÄSENKORTILLA MEILTÄ MYÖS PROTEESILIIVIT
Tarjous voimassa maaliskuun loppuun asti KÄVELYKADULLA TURUSSA | YLIOPISTONKATU 26 www.waunainen.fi -10%
Seuraa meitä somessa!
Peruukkien erikoisliike Turussa!
Tule ja ihastu keveisiin ja helppohoitoisiin peruukkeihin. Meiltä löydät myös laajan valikoiman ihastuttavia Christine Headwear -päähineitä.
Olemme Varhan:n hyväksymä palvelusetelituottaja.
Tällä ilmoituksella saat hoitotuotepaketin arvo 34€ ilmaiseksi peruukin hankinnan yhteydessä, rajoitettu erä!
Rauhankatu 6 Puh. 044 761 2692
Ma-Pe 10.00-17.00
Katso lisää www.hiusextra.fi
Herkullinen lounas
Grillikahvila Meriportti on kustavintien varrella sijaitseva maistuvia lounas-, grilli- ja kahvilatuotteita tarjoava yritys. Maukkaat hampurilaiset ja suuret ranskalaisannokset. Alusta asti itse tehty lounas, monipuolisten salaattien kera. Itse tehdyt munkit ja pullat, täytetyt sämpylät. Kaikkea voit nauttia paikanpäällä tai ottaa kotiin mukaan.
l Jarru-, kytkin-, pakoputki- ja pyörätuennan korjaukset
l Ilmastoinnin korjaukset
l Vianhaku
l Moottoridiagnostiikka
l Öljynvaihdot
Valvoline-öljyillä
l Forté tuotteet ja huollot
l Bosch pyyhkimensulat
l Huollot ja korjaukset ammattitaidolla
l Henkilö- ja pakettiautot
Huoltomiehentie 11, LIETO www.konepukki.fi
Soita 010 200 9500
(02) 231 4693
Peruukkien erikoisliike palveluksessanne jo vuodesta 1921
H. Kuokkasen Peruukkiliike Oy
Tule ja löydä asiantuntijoidemme avulla itsellesi laadukas sinulle sopivin peruukki!
Oston yhteydessä peruukin hintaan kuuluu kampaajan palvelut sekä mitoitus asiakkaalle sopivaksi istuvuuden varmistamiseksi. Meiltä myös ihanat turbaanit ja huivit.
Laaja valikoima lapsille sopivia peruukkeja
Meillä käy maksusitoumukset ja palvelusetelit
Tervetuloa asioimaan kanssamme!
Suosittelemme varaamaan ajan, jotta varmista varmistat palvelun haluttuna ajankohtana
Itäinen Teatterikuja 5B, 00100 Helsinki 050 4711415, www.kuokkasenperuukkiliike.fi
Kyrön Seudun Osuuspankki
Tule kokemaan tutkitusti Suomen paras pankkipalvelu poppankki.fi
Erikoishammasteknikko
Marko Rosendahl
n Uusien hammasproteesien valmistus
n Hammasproteesien pohjaus ja korjaus
n Hoitotuotteita ja jatkohoitoon ohjaus
n Hammasproteesien ja suun limakalvojen tarkastukset
Liedon Katsastuspalvelu Tuulissuontie 34, Lieto 02 436 4300 www.wp-katsastus.fi
Kuinka voit? Kuinka haluaisit voida? Astella tarjoaa tukea ja ohjausta eri elämäntilanteisiin.
Varaa aika maksuttomaan kartoituspuheluun. myynti@johannakaihdin.fi www.johannakaihdin.fi
Ota yhteyttä: �� www.astellaomaapolkua fi �� info@astellaomaapolkua fi �� +358 40 4107411
Tervetuloa mukaan matkalle!
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen matkakerho vie matkustajia moniin mielenkiintoisiin kotimaan ja ulkomaan matkakohteisiin. Lähdetpä lähelle tai kauas, voit luottaa siihen, että matkasi on huolellisesti suunniteltu ja sinusta pidetään hyvää huolta kotiportilta maailmalle ja takaisin. Palveluksessasi on huolehtiva matkanjohtaja ja asiantuntevat paikallisoppaat. Monet Matkarin asiakkaista lähtevät mukaan uudelleen joka vuosi, ja uudet matkailijat ovat aina lämpimästi tervetulleita!
Päivämatkoilla noudatetaan Matkarin erityisehtoja. Yöpymismatkoilla vastuullinen matkanjärjestäjä on Matkapojat Oy. Näillä matkoilla noudatetaan yleisiä matkapakettiehtoja sekä Matkapojat Oy:n lisä- ja erityisehtoja. Matkaehdot ovat saatavissa verkkosivuiltamme ja toimistostamme.
Ulkomaanmatkalle tarvitaan mukaan voimassa oleva ulkomaanpassi tai virallinen EU-henkilökortti. Kehotamme hankkimaan kaikille matkoille kattavan peruutusturvan sisältävän matka- ja matkatavaravakuutuksen sekä tarkistamaan perusrokotusten voimassaolon. Suosittelemme myös hankkimaan Kelasta maksuttoman eurooppalaisen sairaanhoitokortin, joka oikeuttaa saamaan lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa oleskellessasi tilapäisesti missä tahansa EU-maassa.
Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin ja peruutuksiin esimerkiksi matkustajamääräysten ja -suositusten vuoksi. Ajantasaisen tiedon löydät verkkosivuiltamme.
Pyrimme toteuttamaan kaikki matkamme valitsemiemme yhteistyökumppanien kanssa mahdollisimman vastuullisesti ja ympäristöä säästäen.
Tutustu tarjontaamme ja lähde viihtymään ja kokemaan upeita matkaelämyksiä! Lähtöpaikkana on Turun linja-autoaseman tilausajolaituri.
Sauvon kirkko johdattaa 1400-luvulle – aikaan, jolloin se vihittiin Pyhälle Klemensille ja siitä tuli pitäjänsä pysyvä maamerkki. Kirkon kiviseinät ja maalaukset kertovat tarinoita keskiajan uskosta ja yhteisöstä. Karunan kirkko, jonka suunnitteli Josef Stenbäck, hurmaa jykevällä graniittirakenteellaan ja kansallisromanttisella arkkitehtuurillaan. Se edustaa suomalaisen kirkkorakentamisen uutta aikakautta ja on hieno esimerkki 1900-luvun alun taiteellisesta hengestä. Halikon kirkko puolestaan kertoo tarinaa keskiajan kiviseinistä 1800-luvun uudistuksiin. Kolmessa kirkossa näkyvät niin keskiajan, uudempien vuosisatojen kuin kansallisromantiikankin jäljet – ja jokaisessa on aivan oma ainutlaatuinen tunnelmansa.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta kohti Sauvon kirkkoa klo 9.30. Sauvon kirkon jälkeen vieraillaan Karunan ja Halikon kirkoissa. Jokaisessa kirkossa on opastus. Lounas syödään tunnelmallisessa Rikalan Krouvissa. Turkuun palataan noin klo 15.00.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- lounas
- opastukset
- matkanjohtajan palvelut
Uudenkaupungin merellinen historia ja Taidetalo Pilvilinna keskiviikkona 20.5.2026
Taidetalo Pilvilinna on kuin yksi suuri taideteos: vierailija kohtaa värit, kuvat ja veistokset, jotka johdattavat ruusukäytäville sekä metsään ja rantaan vieville poluille. Sisällä taidetalossa ihastusta herättää kattoa myöten täynnä maalauksia oleva merisali ja sen päälle kaareutuva enkelikatto. Tarinoiden Kaupunginlahti -kierros vie kaupungin merkkimiesten jäljille. Kierroksella kulkija saa kuulla purjelaivojen vaiheista sekä rantaan rakennetuista tarinaseinistä ja mietelauseista. Wahlbergin museotalo esittelee porvariston elämää 1800-luvun lopulla alkuperäisine kaakeliuuneineen, kattomaalauksineen ja kapteenien matkamuistoineen. Päivän aikana tutustutaan myös Uudenkaupungin vanhaan holvikattoiseen harmaakivikirkkoon.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.15 kohti Taidetalo Pilvilinnaa, jossa osallistutaan opastetulle kierrokselle. Lounas nautitaan viihtyisässä rantamakasiinissa, ravintola Wikussa. Tämän jälkeen ohjelmassa on noin tunnin mittainen opastettu Tarinoiden Kaupunginlahti -kävelykierros, jonka jälkeen aikaa jää omatoimiseen tutustumiseen ja ostoksien tekemiseen. Wahlbergin museotaloon vierailu tehdään oppaan johdolla. Iltapäiväkahvit maankuulujen munkkien kera nautiskellaan Pakkahuoneella. Ennen kotiinlähtöä käynti oppaan johdolla Uudenkaupungin kirkossa. Paluu Turkuun noin klo 18.45.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- lounasbuffet
- kahvi ja munkki
- sisäänpääsymaksut ja opastukset
- matkanjohtajan palvelut
Matkan hinta: jäsenet 100 € ei-jäsenet 110 €
Matkan hinta: jäsenet 155 € ei-jäsenet 175 €
Högsåra–Söderlångvik keskiviikkona
Högsåran saari tunnetaan kauniista rantakallioistaan, vehreistä niityistään ja perinteisestä saaristolaismiljööstään. Saarella sijaitsee viehättävä Farmors Café, vanha punamultainen mökki kauniine pihapiireineen, joka luo viihtyisän tunnelman. Liikemies, kulttuurimesenaatti Amos Andersonin omistama Söderlångvikin kartano hurmaa arkkitehtuurillaan ja huolitellulla puutarhallaan. Kartanon tiloissa sijaitsee myös museo, joka järjestää vaihtuvia näyttelyitä.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.30 kohti Kasnäsiä, josta on lyhyt merimatka M/S Sisselillä Högsåran saarelle. Perillä kävellään Farmors Café -kahvilaan, jossa on opastus. Kahvilassa nautitaan runsaasta lounasbuffetista ja kuuluisasta kakkupöydästä. Lounaan jälkeen tehdään pieni meriretki Kejsarhamniin, jossa Venäjän tsaarien purjehdusseurueet ovat jättäneet jälkensä kallioihin. Matka jatkuu Söderlångvikin kartanoon, jossa ohjelmassa on noin tunnin mittainen opastus. Opastuksen jälkeen on omaa aikaa tutustua tiluksiin ja sammaljättipatsaista koostuvaan patsaspuistoon. Halutessaan voi poiketa Glassgaragetin puodissa tai nauttia omakustanteisesti kartanon jäätelöä, omenamehua tai kahvia. Paluu Turkuun noin klo 17.45.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- merimatkat Kasnäs–Högsåra–Söderlångvik
- lounas, kahvi ja kakkupöytä Farmors Caféssa - opastukset Högsårassa ja Söderlångvikissa - matkanjohtajan palvelut
Matkan hinta: jäsenet 105 € ei-jäsenet 115 €
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetään sokkomatka, joka tarjoaa huolella valittuja kohteita, opastuksia sekä tasokkaat lounas- ja kahvihetket. Matkan kohteet pidetään yllätyksenä, mutta ohjelma on suunniteltu tarjoamaan monipuolisia elämyksiä koko päiväksi.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.00. Päivän aikana vieraillaan useissa mielenkiintoisissa kohteissa, nautitaan opastuksista, lounaasta ja kahvihetkestä. Paluu Turkuun noin klo 18.15.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- lounasbuffet ja kahvit
- sisäänpääsymaksut ja opastukset
- matkanjohtajan palvelut
Kuva: Niclas Warius
”Sitä saa mitä tilaa” Hämeenlinnan uudessa kesäteatterissa
lauantaina 27.6.2026
JP Koskisen ja Otto Kanervan musiikkikomediassa Elmeri Aaro Pessi pukeutuu päivisin varastomiehen haalareihin, mutta iltaisin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina. Yölinnun tutut hitit ja Esa Niemisen sovitukset rytmittävät esitystä. Kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen. Lavalla nähdään Patrik Hvitsjö, Leena Rousti, Tatu Siivonen ja tangokuningatar Heta Halonen. Esitystä seurataan kaupunginpuiston katetusta katsomosta. Istumapaikat on varattu.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta kohti Hämeenlinnaa klo 10.30. Teatterin lähei syydessä voi tehdä pienen kävelyretken 1920-luvun laululavan, tekoraunioi den, Larin-Kyöstin kotitalon ja Puistokomitean paviljongin historiallisesta tunnelmasta nauttien. Näyttämön lähellä on myös kivi, jolle Venäjän keisari Aleksanteri II laskeutui ratsunsa selästä vieraillessaan Hämeenlinnassa vuonna 1863. Ennen klo 14.00 alkavaa näytöstä nautitaan kevyt ruoka teatterin kahvilapaviljongissa. Väliajalla tarjolla pullakahvit. Paluu Turkuun noin klo 19.15.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- teatterilippu
- ruokailu ja kahvitarjoilu
- matkanjohtajan palvelut
Kahdeksan lossin kierros
keskiviikkona
8.7.2026
Matkan hinta: jäsenet 125 € ei-jäsenet 145 €
Matkan hinta: jäsenet 90 € ei-jäsenet 100 €
Lähde päiväretkelle ihastelemaan kesäisiä saaristomaisemia ja tutustumaan viehättäviin saaristokuntiin.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.00. Ensin suunnataan kohti kaunista Kustavia ja Kustavin Savipajaa, jossa tarjolla on kahvia ja vastapaistettuja munkkeja. Matka jatkuu yhteysaluksella Iniöön, jossa ohjelmassa on kirkkoon tutustuminen ja lounas Ravintola Lolassa. Merimatka jatkuu Houtskarin kautta Korppooseen. Saaristokeskus Korpoströmissä nautitaan kahvit ja tutustutaan kansanuskosta kertovaan näyttelyyn. Ennen Paraisten lossille ajoa jää hetki aikaa seurata vierasvenesataman vilkasta elämää.
Paluu Turkuun noin klo 20.15. Laitathan hyvät jalkineet jalkaan ja pukeuduthan säänmukaiseen vaatetukseen.
Viikinsaaren kesäteatterissa nähdään tänä kesänä suuren suosion saavuttanut, riemastuttava ja lämminhenkinen yhden miehen komedia Parasta ennen – esitys, jossa nauru ja oivallus kulkevat käsi kädessä. Ilmari Saarelaisen tähdittämä näytelmä sai aikanaan ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa, josta se jatkoi matkaa menestyksekkäästi myös ulkomaille. Tarina seuraa päähenkilön elämän eri vaiheita ja tarkastelee parisuhteita, elämänmuutoksia ja ikääntymistä lempeän humoristisesti. Retki Viikinsaareen sisältää venematkan kauniissa järvimaisemissa sekä kesäteatterielämyksen saarella.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 9.30. Ajetaan Tampereen Laukontorille, josta laivamatka Viikinsaareen. Buffetlounas Viikinsaaren ravintolassa ennen klo 14.00 alkavaa esitystä. Teatterissa katettu katsomo. Paluu Turkuun noin klo 19.30.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- laivamatkat
- lounas
- teatterilippu
- matkanjohtajan palvelut
Matkan hinta: jäsenet 115 € ei-jäsenet 135 €
Laukon
kartano ja Diandran puistokonsertti keskiviikkona 29.7.2026
Huikeaääninen Diandra hurmaa Laukon kartanon satumaisessa puistossa viihdemusiikin rakastetuimmilla kotimaisilla ja kansainvälisillä helmillä. Laukon kartano on historiallinen kulttuurikohde Vesilahdella, Pyhäjärven rannalla. Sen tarina ulottuu 1400-luvulle mahtisuku Kurkien aikaan. Nykyisin kartano tarjoaa kävijöilleen unohtumattomia puistokonsertteja ja taidenäyttelyitä.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta kohti Laukon kartanoa klo 12.45. Perillä nautitaan lounas kartanon noutopöydästä, minkä jälkeen on aikaa tehdä puotiostoksia ja osallistua historiaopastukseen. Ennen konserttia voi myös tutustua taidenäyttelyihin ja nauttia kartanon kesätunnelmasta. Diandran konsertti alkaa klo 18.30 ja kestää noin 75 minuuttia. Ei väliaikaa. Paluu Turkuun noin klo 22.30.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- ruokailu ja kahvitarjoilu
- konsertti- ja näyttelylippu
- matkanjohtajan palvelut
Kuva: Henry Salmi
Ahlströmin ruukki, Porin mausoleumi ja Yyterin dyynit keskiviikkona 19.8.2026
Noormarkussa sijaitseva Ahlströmin ruukkialue on yksi Suomen suurimmista ja näyttävimmistä ruukkialueista, kun taas Porin Juseliuksen mausoleumi kuuluu maamme merkittävimpiin muistomerkkeihin. Yyterin dyynimaisemat puolestaan tarjoavat upeat näkymät Satakunnan luontoon.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta kohti Ahlströmin ruukkialuetta klo 8.00. Noin kahden kilometrin mittaisella kävelykierroksella nähdään ruukkialueen rakennuksia ulkopuolelta käsin ja opas kertoo tarinoita ruukin, yhtiön ja suvun historiasta. Lounas nautitaan Noormarkun tunnelmallisella Klubilla, minkä jälkeen ohjelma jatkuu opastetulla kierroksella Satakunnan museossa. Tämän jälkeen tehdään oppaan johdolla kiertoajelu Porin keskustassa. Reitin varrella nähdään muun muassa Porin raatihuone ja kirkko. Pysähdys tehdään Juseliuksen mausoleumilla. Pääsy sisälle mausoleumiin on mahdollinen, ellei samaan aikaan järjestettävä toiminta estä sisäänpääsyä. Opas esittelee kohteen vähintäänkin ulkopuolelta. Iltapäiväkahvit suolaisen kera nautitaan Kirjurinluodossa sijaitsevassa Cafe Pori Jazzissa. Kotimatkalla pysähdytään Yyterin ranta-alueelle, jossa voi ihailla maisemaa tai vierailla vierailukeskuksessa. Paluu Turkuun noin klo 19.45.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- lounasbuffet ja kahvit
- sisäänpääsymaksut ja opastukset
- matkanjohtajan palvelut
Matkan hinta: jäsenet 125 € ei-jäsenet 145 €
Matkan hinta: jäsenet 125 € ei-jäsenet 145 €
Hämeen linna, kirkko ja Iittala Village perjantaina 25.9.2026
Hämeen linna on keskiaikainen linnoitus, jonka jyhkeät muurit ja torni kertovat yli 700-vuotisesta historiasta. Hämeenlinnan kirkko on kaunis, klassismin aikainen kirkko, jonka valoisat tilat ja hienostuneet yksityiskohdat luovat arvokkaan tunnelman. Iittala Village tunnetaan käsityön, muotoilun ja taiteen kylänä. Vierailuparvelta voi seurata, kuinka lasinpuhaltajat muovaavat kuumasta lasimassasta tyylikkäitä taide-esineitä ja arkea ilahduttavia astioita. Villagen viehättävissä puodeissa on mahdollisuus tehdä löytöjä ja ihastella suomalaista muotoilua.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta kohti Hämeenlinnaa klo 8.00. Opastettu kierros Hämeen linnassa, minkä jälkeen omatoiminen tutustuminen Hämeenlinnan kirkkoon ja lounas Ravintola Popinossa. Matka jatkuu Iittala Villageen, johon tutustutaan alkuun omatoimisesti. Mahdollisuus myös tehdä ostoksia. Opastetulla kierroksella tutustutaan lasitehtaan historiaan ja käydään vierailuparvella. Kahvit nautitaan tunnelmallisessa Kaffeli & Köökissä ennen kotimatkaa. Saapuminen Turkuun noin klo 19.15.
Vanhan Rauman kapeat ja mutkittelevat kadut sekä joulutori täyttyvät joulun alla myyntikojuista ja perinteisestä joulutunnelmasta. Käsityöläisputiikit ja kauniisti valaistut talot luovat lämpimän ja viihtyisän tunnelman. Opastettu kierros tuo esiin Unescon maailmanperintökohteen kiehtovat yksityiskohdat. Matkan aikana vieraillaan myös Tammelan tonttumaassa sekä Pyhän Ristin kirkossa.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta kohti Raumaa klo 9.00. Joulutorilla ja Vanhan Rauman putiikeissa on aikaa tehdä ostoksia ja nauttia joulun tunnelmasta. Jouluinen lounas nautitaan tilausravintola Etappi 22:n kattavasta noutopöydästä. Lounaan jälkeen on opastettu, noin kaksi tuntia kestävä kävelykierros Vanhan Rauman kaduilla. Kävelymatkaa kertyy noin puolitoista kilometriä. Kierroksen aikana ihastellaan maailmanperintökohteen yksityiskohtia ja käydään Tammelan tonttumaassa sekä Pyhän Ristin kirkossa. Opastuksen jälkeen vietetään kahvihetki tunnelmallisessa ravintola Savilassa. Iltapäivällä on vielä hetki aikaa kierrellä pimenevässä kaupungissa ja ihailla sen upeaa valaistusta. Paluu Turkuun noin klo 18.00.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- opastus
- lounas ja iltapäiväkahvit
- matkanjohtajan palvelut
Matkan hinta: jäsenet 105 € ei-jäsenet 115 €
Matkan hinta:
jäsenet 419 € ei-jäsenet 439 €
Lisämaksu
yhden hengen
huoneesta 50 €
Kotimaan yöpymismatkat ja ulkomaanmatkat
Malmgårdin kartano, Arboretum Mustila ja Repoveden risteily 2.–3.6.2026
Malmgårdin kartanossa nautitaan menneiden vuosisatojen tunnelmasta ja Arboretum Mustilassa kukkivan kasvillisuuden kauneudesta. Verlan tehdasmuseossa tutustutaan puunjalostuksen alkuvaiheisiin ja Repoveden risteilyllä ihaillaan kansallispuiston järvimaisemia, riippusiltoja ja luolia.
Matkaohjelma
Tiistai 2.6.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.15 kohti Porvoota, jossa nautitaan lounas ravintola Hanna-Marin seisovasta pöydästä. Matka jatkuu Loviisaan, Malmgårdin linnaan, jossa opastettu kierros kreivi Henrik Creutzin johdolla. Kartano on ollut Creutzin suvun omistuksessa yli 400 vuotta ja keskittyy nykyisin luonnonmukaiseen viljelyyn, luomutuotteisiin, panimotoimintaan ja matkailuun. Vierailun päätteeksi poiketaan panimon pubissa olutmaistatuksessa. Seuraavaksi tutustutaan Elimäellä sijaitsevaan Arboretum Mustilaan ennen siirtymistä Kouvolaan. Majoittuminen ja illallinen Original Sokos Hotel Vaakunassa.
Keskiviikko 3.6.
Aamiaisen jälkeen luovutetaan huoneet ja jatketaan matkaa UPM Verlan tehdasmuseoon. Tutustutaan tehdaskylän tunnelmaan ja vanhoihin koneisiin, jotka havainnollistavat puupahvin valmistuksen vaiheet. Alue on poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja ainoa puunjalostuskohde Unescon maailmanperintöluettelossa. Seuraavaksi nautitaan lounas Orilammen majalla Hillosensalmella, minkä jälkeen lähdetään Tuuletar II -aluksella risteilylle Repoveden kansallispuistoon. Matkan varrella Vuohijärveltä Repovedelle nähdään muun muassa Lapinsalmen riippusilta, Löppösen luola, Kuutinlahden uittoränni sekä Mäntysaaressa sijaitseva 700-vuotias hautausmaa ja kappeli. Risteilyn aikana kuullaan alueen historiasta, lauletaan hanurin säestyksellä ja ihaillaan järvimaisemia. Päivä päättyy kahveihin Heinolan Heilassa ja mahdollisuuteen tutustua lähiruokatoriin. Paluu Turkuun noin klo 21.00.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- 1 x hotelliaamiainen, 2 x lounas, 1 x illallinen, 1 x kahvit
- majoitus: 1 yö Original Sokos Hotel Vaakunassa
- maistiaiset Malmgårdin linnassa
- risteily Repoveden kansallispuistossa
- sisäänpääsymaksut ja opastukset Malmgårdin linnassa, Arboretum Mustilassa ja Verlan tehdasmuseossa
- päästömaksu
- matkanjohtajan palvelut
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Lounais-Englannin idylliset kylät 8.–12.6.2026
Ennakkoilmoittaudu 24.2.2026 mennessä!
Cotswoldsin lammaslaitumet, kumpuilevat kukkulat ja vehreät metsät luovat idyllisen ympäristön vierailulle alueen kyliin ja kaupunkeihin. Cirencesterin historiallinen markkinakaupunki ja Moreton-in-Marshin viehättävä pikkukaupunki kertovat vanhoista kaupankäyntiperinteistä, kun taas Cockingtonin olkikattoiset talot ja Bamptonin Downton Abbey -kuvauspaikat vievät menneen ajan tunnelmaan. Matkan aikana nähdään myös Greenway, Agatha Christien kesäkoti Dartmouthissa, sekä Blenheimin palatsi, Winston Churchillin syntymäpaikka.
Matkaohjelma
Maanantai 8.6.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 4.00. Finnairin lento AY1331 lähtee Helsingistä klo 8.00 ja saapuu Lontooseen klo 9.10. Lentokentällä bussi ja suomenkielinen opas odottavat, ja matka kohti Lounais-Englantia alkaa. Vieraillaan historiallisessa Salisburyssa, jossa nautitaan lounas ja tutustutaan upeaan katedraaliin sekä ihmisoikeuksien peruskirjaan, Magna Cartaan. Matka jatkuu Torquayhin, jossa majoittuminen The Grand Hotel Torquay -hotelliin. Illallinen hotellissa. The Grand Hotel Torquay Sea Front, Torbay Rd, Torquay TW2 6NT.
Tiistai 9.6.
Aamiaisen jälkeen suunnataan viehättävään Cockingtonin kylään, joka tunnetaan olkikattoisista taloistaan ja historialli sesta tunnelmastaan. Tämän jälkeen matkataan Paigntoniin, jossa noustaan Kingsweariin vievän historiallisen höyryjunan kyytiin. Kingswearista matka jatkuu lautalla Dart-joen yli Dartmouthiin ja edelleen laivalla Greenwayhin, Agatha Christien kesäkotiin. Greenway on avoinna yleisölle sellaisena kuin se oli Christien eläessä. Mrs Mallowan, kuten Agatha itseään kutsui, suunnitteli yhdessä miehensä kanssa upean puistoalueen, jota päästään ihailemaan. Päivän aikana voidaan nähdä myös Agathan kotikirkko, mikäli kirkossa ei ole tilaisuuksia. Lounaan jälkeen paluu Dartmouthin kylään ja edelleen Torquayhin, missä voi viettää aikaa omatoimisesti.
Keskiviikko 10.6.
Aamiaisen jälkeen huoneiden luovutus. Matkataan Cotswoldsin alueella sijaitsevaan Lacockin kylään, joka on yksi alueen kauneimmista kylistä ja suosittu elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikka. Sieltä matka jatkuu Chippenhamiin, viehättävään pikkukaupunkiin Wiltshiren kreivikunnassa, Avon-joen rannalla. Lounas nautitaan päivän aikana. Päivän päätteeksi matkataan Swindoniin, jossa majoitutaan hotelli Leonardoon. Leonardo Hotel, Swindon Fleming Way, Swindon SN1 2NG.
Torstai 11.6.
Matkan hinta: jäsenet 2299 € ei-jäsenet 2319 €
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 330 €
Aamiaisen jälkeen tutustutaan Cotswoldsin idyllisiin kyliin, joissa hunajankeltaiset kalkkikivitalot, kumpuilevat kukkulat ja vehreät metsät luovat postikorttimaisen tunnelman. Alueella on lukuisia historiallisia kyliä ja kaupunkeja, joissa
Perjantai 12.6.
voi ihailla keskiaikaisia kirkkoja, majataloja ja pikkukauppoja. Mielenkiintoisia kohteita ovat myös Moreton-in-Marsh ja Cirencester, joka oli yksi Rooman valtakunnan merkittävimmistä markkinakaupungeista. Yksi kauneimmista kylistä on Broadway, “Cotswoldsin jalokivi”. Siellä sijaitsee Lygon Arms -hotelli, jossa Oliver Cromwell yöpyi ennen Worcesterin taistelua vuonna 1651. Päivän aikana nautitaan perinteinen englantilainen iltapäivätee ennen paluuta Swindoniin ja illallista hotellissa.
Aamiaisen jälkeen huoneiden luovutus. Matkataan Bamptonin ja Blenheim Palacen kautta kohti Lontoota, Heathrow´n lentokenttää. Englannin vanhimmassa, vuodelta 1086 peräisin olevassa maakirjassa mainittu Bampton on pieni idyllinen kylä, joka on tunnettu Downton Abbey -sarjan kuvauspaikkana. Nähtävissä ovat muun muassa Churchgate House, vanha koulu ja Pyhän Marian kirkko, jossa sarjassa vietettiin häitä. Winston Churchillin syntymäpaikkana tunnettu Blenheimin palatsi on barokkityylinen rakennus, joka on kuuluisa myös kauniista puutarhoistaan. Päivän aikana nautitaan perinteinen pubilounas. Finnairin lento lähtee Lontoosta klo 18.10 ja saapuu Helsinkiin noin klo 23.00. Turkuun saavutaan noin klo 02.00.
Huomio! Cotswoldin ohjelma sitoumuksetta. Kylät voivat vaihtua, mikäli matkailijoiden pääsyä niihin rajoitetaan.
- yksi matkalaukku ruumaan ja yksi käsimatkatavara
- lentolippuun sisältyvät verot ja maksut
- 4 x hotelliaamiainen, 4 x lounas, 2 x illallinen, 1 x iltapäivätee
- majoitus: 2 yötä Grand Hotel Torquayssa, 2 yötä Leonardossa
- tutustumiskohteet matkaohjelman mukaisesti
- matkanjohtajan palvelut
- hiilijalanjäljen hyvitys yhteistyössä Luonnonperintösäätiön kanssa Suomen metsiä suojelemalla
Ota matkalle mukaan voimassa oleva passi ja ETA-matkustuslupa. Matkaa ei suositella liikuntarajoitteisille.
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Juhannus Utön majakkasaarella 19.–21.6.2026
Utö on Suomen eteläisin asuttu saari, joka sijaitsee Saaristomeren eteläosassa, noin 88 kilometriä Turusta lounaaseen. Saari tunnetaan majakastaan, luotsiasemastaan, monipuolisesta linnustostaan, historiallisista haaksirikoistaan ja merisäätiedotuksistaan. Karu ja tuulenpiiskaama, mutta luonnoltaan monimuotoinen saari, sekä sen lämminhenkinen kyläyhteisö tekevät Utöstä ainutlaatuisen matkakohteen.
Matkaohjelma
Perjantai 19.6.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 9.00. Matkataan Nauvon Pärnäisten satamaan, josta yhteysalus M/S Utö lähtee kohti saarta. Arvion mukaan alus lähtee klo 11.15; lähtöaika vahvistuu toukokuussa. Laivamatka kestää noin viisi tuntia, ja sen aikana voi nauttia kesäisen saariston kauneudesta. Saapumisen jälkeen majoitutaan Utö Havshotel -merihotelliin ja syödään illallinen hotellissa. Juhannuksen viettoa voi seurata Utön kotiseututalossa yhdessä kylän asukkaiden kanssa. Ohjelmassa on juhannussalon nostoa ja kokkojen sytytystä yöttömän yön tunnelmasta nautiskellen.
Lauantai 20.6.
Matkan hinta: jäsenet 485 € ei-jäsenet 505 €
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 110 €
Aamiainen hotellissa. Paikallisopas Martin johdattaa rauhallisella kävelykierroksella saaren historiaan, nykyelämään ja merenkulkuperinteisiin. Kierroksella vieraillaan majakalla ja kirkossa sekä kuullaan tarinoita saaren lähistöllä sattuneista haaksirikoista. Tunnetuimmat ovat S/S Park Victoryn tragedia vuonna 1947 ja Estonian uppoaminen vuonna 1994. Lounas nautitaan hotellin noutopöydästä. Iltapäivää voi viettää saarella kävellen ja pikkukylään tutustuen. Kylältä löytyy Hannas Horisont -kahvila, perinteistä saaristolaiselämää edustava kauppa sekä putiikkeja, joissa myydään paikallisia käsitöitä ja taidetta. Etäisyydet saarella ovat lyhyet, joten liikkuminen onnistuu helposti jalkaisin. Illallinen nautitaan hotellissa.
Sunnuntai 21.6.
Aamiainen hotellissa, huoneiden luovutus ja paluu mantereelle M/S Utön kyydissä. Arvioitu lähtöaika on klo 13.00 ja saapuminen Pärnäisiin klo 18.15. Matkan aikana tarjotaan lohikeittolounas. Matka jatkuu Nauvon Pärnäisten satamasta Turkuun, jonne saavutaan noin klo 20.00.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetus Turku–Pärnäinen–Turku
- lauttamatka Pärnäinen–Utö–Pärnäinen
- 2 x hotelliaamiainen, 1 x lounas, 1 × keittolounas, 2 × illallinen
- majoitus: 2 yötä Utö Havshotel -merihotellissa
- opastettu kierros Utön saarella
Pidätämme oikeuden mahdollisiin laiva-aikataulujen muutoksiin.
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Matkan hinta: jäsenet ei-jäsenet
Lisämaksu yhden hengen huoneesta
Savonlinnan Oopperajuhlien Figaron häät ja Punkaharjun elämykset 15.–17.7.2026
Ennakkoilmoittaudu 30.4.2026 mennessä!
Mozartin säveltämä ooppera Figaron häät on täynnä rakkautta, nokkelaa juonittelua ja huumoria. Kreivi Almaviva tavoittelee palvelustyttö Susannaa, mutta Susanna ja Figaro liittoutuvat kreivittären kanssa kreivin päänsä menoksi. Lukuisat väärinkäsitykset johtavat lopulta anteeksiantoon ja rakkauden juhlaan. Johannes Erathin ohjaama teos soi taianomaisessa Olavinlinnassa Andrea Sanguinetin johdolla. Kreivin roolissa Waltteri Torikka ja muissa päärooleissa esiintyvät Lucrezia Drei, Henning von Schulman ja Sonja Herranen. Matkan aikana nähdään myös Punkaharjun kansallismaisemia sekä tutustutaan Luonnonvarakeskuksen puulajipuistoon, Johanna Oraksen Taidekartanoon, Lappeenrannan linnoituksen kulttuurihistoriaan sekä Gumbostrand Konst & Form -taidekeskukseen.
Matkaohjelma
Keskiviikko 15.7.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.45. Ajetaan Sipooseen, Gumbostrand Konst & Formiin, joka on taidekeskus luonnonkauniilla merenrantapaikalla. Nautitaan keittolounas ja ihastellaan taidegallerian aarteita. Mahdollisuus tehdä ostoksia taidekeskuksen designmyymälässä. Matka jatkuu Lappeenrantaan, jossa tehdään kävelykierros linnoituksen alueella. Linnoitus on arvokas osa suomalaisten, venäläisten ja ruotsalaisten yhteistä kulttuuriperintöä. Vanhemmat rakennukset – pääportin vartiorakennus, taidemuseon rakennukset, ortodoksinen kirkko ja komendantin talo – ovat peräisin 1700-luvulta. Opastuksen jälkeen on aikaa tehdä ostoksia linnoituksen kaupassa. Tämän jälkeen jatketaan bussilla Punkaharjulle, jossa majoitutaan Hotelli Kruunupuistoon. Illallinen hotellissa.
Torstai 16.7.
Aamiaisen jälkeen tutustutaan oppaan johdolla Punkaharjuun. Retkellä ihaillaan Puruvedelle ja Pihlajavedelle avautuvia upeita maisemia ja kuullaan alueen kulttuurihistoriasta kivikauden asutuksesta Ruotsi-Suomen ja Venäjän rajaseuduksi sekä Aleksanteri I:n ajan kasketusta harjuselänteestä maamme tunnetuimmaksi kansallismaisemaksi. Luonnonvarakeskuksen puulajipuisto esittelee kotimaisia ja ulkomaisia puulajeja. Pienellä alueella kasvaa 54 havupuulajia ja 48 lehtipuulajia. Opastettu kierros puulajimetsään tehdään bussilla, välillä kävellään maastossa. Opastuksen jälkeen juodaan pullakahvit ja pidetään ostoshetki Wanhalla koululla Muotikuun myymälässä. Tämän jälkeen vieraillaan Aseman Taidelaiturilla, jossa yhdistyvät kaunis arkkitehtuuri, monipuoliset taideteokset ja lämmin henki. Palataan hotellille ja valmistaudutaan Savonlinnan oopperailtaan. Päivällisen jälkeen kohotetaan yhteiset maljat illalle ennen klo 19.00 alkavia Figaron häitä. Esitys kestää kolme tuntia ja kaksikymmentä minuuttia sisältäen väliajan. Oopperan jälkeen nautitaan yöpala hotellissa.
Perjantai 17.7.
Aamiaisen jälkeen luovutetaan huoneet ja lähdetään kotimatkalle. Ennen Punkaharjun hyvästelyä vieraillaan kansallismaisemien keskellä sijaitsevassa Johanna Oraksen ateljeessa. Taidekartano tarjoaa mahdollisuuden seurata taiteilijaa työssään ja nähdä teosten valmistumisen vaiheet inspiraatiosta viimeistelyyn. Matka jatkuu Heinolaan, jossa nautitaan lounas Heilassa. Kahvien ohessa on mahdollisuus tutustua lähiruokatoriin, josta löytyy ostettavaksi pientuottajien ruoka- ja juomatuotteita sekä käsityö-, lahja- ja sisustustuotteita. Paluu Turkuun noin klo 18.30.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- 2 x aamiainen, 1 x lounas, 1 x keittolounas, 2 x illallinen, 2 x kahvit, 1 x yöpala
- majoitus: 2 yötä hotelli Kruunupuistossa
- lippu Figaron häät -oopperaan (A-katsomo)
- opastus Punkaharjun harjukierroksella ja Luonnonvarakeskuksen puulajipuistossa
- päästömaksu
- matkanjohtajan palvelut
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Kuva: Timo Seppäläinen
Matkan hinta:
jäsenet 949 € ei-jäsenet 969 €
Lisämaksu
yhden hengen huoneesta 250 €
Kesämatka Pohjois-Karjalaan 3.–6.8.2026
Kesäinen Pohjois-Karjala lumoaa kauniilla maisemillaan, kulttuurillaan ja historiallaan. Kolin kansallispuisto tarjoaa vaihtelevia maisemia ja upeita näköalapaikkoja, ja Lieksassa sijaitsevan Paaterin taide- ja museokohteet kertovat karjalaisesta kulttuurista. Matkaa täydentävät Nurmeksen Bomba, Kuopion Lignell & Piispanen ja Kolin luontokeskus Ukko.
Matkaohjelma
Maanantai 3.8.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 7.00. Ensimmäinen pysähdys on Forssassa Antin konditoriassa, jossa nautitaan kahvit suolaisen kera. Matka jatkuu Mikkeliin Tertin kartanoon, jossa on tarjolla lounas ja mahdollisuus tehdä ostoksia kartanon herkkupuodissa. Iltapäivällä saavutaan Kuopioon. Vierailu Lignell & Piispasella sisältää Gustaf Raninin perustaman kauppahuoneen historian esittelyn, tehdaskierroksen ja maistiaisen sesongin tuotteesta. Päivän päätteeksi on mahdollista tehdä ostoksia. Majoittuminen Original Sokos Hotel Puijonsarveen. Illallinen nautitaan tunnelmallisessa kesäravintola Wanhassa Satamassa, noin 500 metrin kävelymatkan päässä hotellista. Rakennus on entinen tullikamari, jonka on suunnitellut arkkitehti Carl Alberg Edefelt.
Tiistai 4.8.
Aamiaisen jälkeen opastettu kierros Kuopiossa. Kierroksella tutustutaan kaupungin historiaan, kuljetaan keskustan ja lähiasutusalueiden kaduilla ja ihaillaan Kallaveden aaltoja rantareitin varrella. Matka jatkuu Nurmekseen, Bomballe. Majoittuminen Break Sokos Hotel Bombaan ja myöhäinen lounas hotellissa. Iltapäivällä opastettu kierros Bomban alueella. Kierroksen jälkeen aikaa majoittumiseen sekä mahdollisuus tutustua hotellin spa-osastoon.
Keskiviikko 5.8. Aamiaisen jälkeen lähtö Kolille, jossa tutustutaan Kolin kansallispuiston korkeimpiin näköalapaikkoihin, Ukko-, Akka- ja Paha-Kolille. Opas kertoo Kolin historiasta, luonnosta kulttuurista taiteilijakareliaaneista nykypäivän tekijöihin. Kä-
velymatkaa kertyy noin kilometrin verran helppokulkuisella polulla, jonka varrella on useita kauniita maisemapaikkoja valokuvaukselle. Seuraavaksi tutustutaan Luontokeskus Ukkoon, syödään lounas Kolin kylällä ja ihastellaan veistoksia Kolin veistosmuseossa. Lieksassa, Vuonisjärven Paaterissa, tutustutaan kuvataiteilija Eva Ryynäsen ateljee- ja asuinrakennukseen, galleriakahvilaan sekä Paaterin kirkkoon. Illaksi palataan Bomballe ja nautitaan karjalainen juhlabuffet Bomban karjalaistalossa, hotellin läheisyydessä.
Torstai 6.8.
Aamiaisen jälkeen lähtö kotimatkalle. Kahvitauko Naissaaren ihanassa Upeen kahvilassa sekä pysähdys Pandan tehtaanmyymälässä. Jyväskylästä matka jatkuu Jämsään Witikkalan kartanoon, jossa tarjolla buffetlounas. Lounaan jälkeen matkataan kohti Turkua, jonne saavutaan noin klo 17.30.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- 3 x hotelliaamiainen, 4 x lounas, 2 x illallinen, 2 x kahvit
- majoitus: 1 yö Original Sokos Hotel Puijonsarvessa, 2 yötä Break Sokos Hotel Bombassa
- opastukset Lignell & Piispasella, Bombassa sekä retkillä Kolilla ja Lieksassa
- sisäänpääsymaksu Eva Ryynäsen ateljeekotiin
- päästömaksu
- matkanjohtajan palvelut
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Matkan hinta:
jäsenet 299 € ei-jäsenet 319 €
Lisämaksu
yhden hengen huoneesta 40 €
Kujien ja tuulimyllyjen Kristiinankaupunki sekä historiallinen Närpiö 27.–28.8.2026
Kristiinankaupunki hurmaa idyllisillä puutaloillaan ja kapeilla kujillaan. Ulrika Eleonoran kirkko, Kissanpiiskajankuja ja Myllykallion tuulimylly johdattavat menneiden vuosisatojen tarinoihin, kun taas vanhat kauppiaantalot kertovat merikaupungin loistosta. Matkalla nautitaan Kaskisten pikkukaupungin viehätyksestä sekä tutustutaan Koivuniemen Herran monivaiheiseen historiaan sekä Närpiössä kohoavaan historialliseen kirkkoon.
Matkaohjelma
Torstai 27.8.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.00. Ensimmäisenä pysähdytään Merikarvialle, Koivuniemen Herraan. Opastetulla kierroksella tutustutaan tilan mielenkiintoiseen menneisyyteen: historian saatossa tila on toiminut muun muassa lasi- ja oluttehtaana, lastenkotina ja mielisairaalana. Tervetuliaismaljojen jälkeen nautitaan keittolounas. Matka jatkuu Kristiinankaupunkiin, jossa tehdään opastettu kierros kaupungin nähtävyyksillä, joita ovat vanha Ulrika Eleonoran kirkko, Kissanpiiskajankuja, Myllykallion tuulimylly sekä Lebellin ja Felénin kauppiaantalot. Majoittuminen Hotelli Kristiinaan. Illallinen hotellissa.
Perjantai 28.8. Aamiaisen jälkeen huoneiden luovutus. Ajetaan oppaan johdolla Kaskisiin, jossa tutustutaan tähän hurmaavaan pikkukaupunkiin. Vierailukohteina ovat Savipaja Murray ja Saunapuoti. Matka jatkuu Närpiöön, jossa tutustutaan R. Siggin kasvihuoneisiin, tehdään opastettu kierros keskustassa ja käydään Närpiön kirkon, toiselta nimeltään Pyhän Marian kirkon, ja sen historiallisten kirkkotallien luona. Lounas nautitaan kasvihuoneravintola Lind’s Kökissä. Paluu Turkuun noin klo 18.00.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
- 1 x hotelliaamiainen, 1 x lounas, 1 x keittolounas, 1 x päivällinen
- majoitus: 1 yö hotelli Kristiinassa
- opastukset Koivuniemen Herrassa, Kristiinankaupungissa, Kaskisissa ja Närpiössä
- sisäänpääsymaksut Lebellin ja Felénin kauppiaantaloihin ja Koivuniemen Herraan
- päästömaksu
- matkanjohtajan palvelut
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Syysmatka pohjoiseen 14.–19.9.2026
Ennakkoilmoittaudu 7.7.2026 mennessä!
Matka kuljettaa syksyisiin maisemiin Kuusamon, Rukan ja Posion alueille, joissa metsät ja järvet tarjoavat kauniita näkymiä. Ohjelmassa on mielenkiintoisia kohteita, kuten Julma-Ölkky, Hossan kansallispuisto, ikivanha porotila sekä kulttuurikeskus Pentik-Mäki. Vaikka matka pohjoiseen on pitkä, perillä retkipäivät sujuvat kevyesti.
Matkaohjelma
Maanantai 14.9.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 7.00. Pysähdytään Kangasalla Vehoniemen automuseossa, jossa nautitaan kahvit suolaisen kera. Kauniilla luonnonsuojelualueella sijaitsevassa museossa on loistoautoja, käyttöautoja, erikoisuuksia sekä moottoripyöriä eri vuosikymmeniltä. Matka jatkuu Jyväskylän kautta Kuopioon Puijon tornille, jossa syödään lounas ja ihaillaan maisemia korkeuksista käsin. Majoittuminen Break Sokos Hotel Vuokattiin. Illallinen hotellissa.
Tiistai 15.9.
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu kohti pohjoista. Matkan varrella Suomussalmella meitä tervehtii suuri hahmojen joukko, Hiljainen kansa. Kuusamossa tutustutaan Julma-Ölkkyyn, Suomen suurimpaan maan halkeamaan syntyneeseen kanjonijärveen, jonka synty ajoittuu yli kahden miljardin vuoden taakse. Jyrkät kalliot nousevat paikoin yli puolen kilometrin korkeuteen. Järvi on noin kolme kilometriä pitkä ja kapeimmillaan kymmenen metriä leveä. Julma-Ölkyllä tehdään noin 45 minuutin mittainen veneretki. Matka jatkuu Hossan kansallispuistoon, jossa nautitaan lounas. Tämän jälkeen tehdään oppaan johdolla noin kolmen kilometrin mittainen kevyt kävelyretki luontopolulla, jonka varrella on penkkejä. Halutessaan retken voi jättää väliin ja odottaa luonto keskuksella. Päivän päätteeksi ajetaan Rukalle ja majoitutaan Scandic Rukahoviin. Illallinen hotellissa.
Keskiviikko 16.9.
Matkan hinta: jäsenet 1129 € ei-jäsenet 1149 €
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 350 €
Aamiaisen jälkeen suunnaksi otetaan vanha porotila. Vierailulla kuullaan tarinoita poronvuodesta ja tilan historiasta sekä ihastellaan maalaismaisemia ja poroja vasoineen. Tutustutaan myös tilan käsityöpajaan ja myymälään. Vierailun jälkeen tehdään oppaan johdolla pieni patikkaretki luontoon ja tutustutaan luonnon vuosikiertoon ja vuodenaikojen merkkeihin. Loppukesästä ja syksyllä metsästä voi löytää marjoja ja sieniä. Tauolla nautitaan kuumaa juotavaa ja makkaraa. Paluu hotellille noin klo 14.00, minkä jälkeen omatoimista tutustumista alueeseen. Illallinen hotellissa.
Torstai 17.9.
Aamiainen hotellissa. Päivä alkaa retkellä Kuusamon Suurpetokeskukseen, jossa tutustutaan oppaan johdolla keskuksen toimintaan ja eläimiin. Tämän jälkeen lähdetään opastetulle kiertoajelulle Kuusamon keskustaan. Kierroksella käydään matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassussa, jossa sijaitsee Hannu Hautalan luontokuvakeskus. Päivän aikana pysähdytään myös Riipisen
riista- ja matkamuistomyymälään. Lounas nautitaan päivän aikana. Iltapäivällä paluu hotellille ja vapaata ohjelmaa. Halutessaan voi esimerkiksi lähteä katsomaan maisemia Rukan gondolihissillä.
Perjantai 18.9.
Aamiainen hotellissa. Suunnataan Posiolle, kulttuurikeskus Pentik-mäelle, jonka lasikäytävillä yhdistetyt rakennukset muodostavat 2500 neliömetrin kokonaisuuden. Alueella sijaitsee museo, tehtaanmyymälä, näyttelytiloja ja kahviloita. Mahdollisuus tehdä ostoksia Pentik Vintage -kaupassa, jossa on myynnissä 1970- ja 1980-lukujen keramiikkaa. Matka jatkuu Taivalkoskelle, jossa sijaitsee Suomen vanhin yhä toiminnassa oleva kauppa, Jalavan kauppa. Se on toiminut jatkosodan päämajana ja tarjonnut yösijan matkalaisille. Lounas nautitaan hotelli Herkossa. Iltapäivällä ajetaan Rokualle, jossa majoitutaan Rokua Health & Spa -hotelliin. Mahdollisuus nauttia kylpylän palveluista.
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetukset
Lauantai 19.9.
Aamiaisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen lähdetään kohti etelää. Matkalla poiketaan Pandan tehtaanmyymälässä, josta voi hankkia makeita tuliaisia. Matka jatkuu Jyväskylään Toivolan vanhaan pihaan, harvinaiseen palaan vanhaa puutalokaupunkia. Pihapiiri toimii nykyisin korkealaatuisten palveluiden keskuksena, jossa on koettavaa museoista putiikkeihin. Lounas nautitaan Toivolan Vanhassa Pappilassa. Tämän jälkeen matka jatkuu kohti Turkua, jonne saavutaan noin klo 19.00.
- 5 x hotelliaamiainen, 5 x lounas, 3 x illallinen, 1 x kahvihetki, 1 x kuuma juotava ja makkara
- majoitus: 1 yö Break Sokos Hotel Vuokatissa, 3 yötä Scandic Rukahovissa, 1 yö Rokua Health & Spassa
- risteily Julma-Ölkyllä
- opastukset matkaohjelman mukaisesti
- päästömaksu
- matkanjohtajan palvelut
Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy.
Syysmatka Kroatiaan ja Sloveniaan
12.–17.10.2026
Ennakkoilmoittaudu 3.7.2026 mennessä!
Matka suuntaa Slovenian ja Kroatian kauniisiin maisemiin, joissa voi nauttia idyllisistä kaupungeista, lumoavista järvi- ja rannikkonäkymistä sekä ainutkertaisista vuoristoalueista. Ljubljana hurmaa barokkirakennuksillaan, linnallaan ja viehättävillä puistoillaan, kun taas Bledin ja Bohinjin järvialueet tarjoavat upeita vuoristomaisemia. Postojnan luolasto johdattaa kiehtovaan maanalaiseen maailmaan, ja Adrianmeren rannikon kohteet Portorož ja Piran sekä Kroatian Istrian niemimaan kaupungit Rovinj ja Pula tarjoavat kulttuuria ja historiaa.
Matkaohjelma
Maanantai 12.10.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 3.00. Finnairin lento AY1201 lähtee
Helsingistä klo 7.05 ja saapuu
Ljubljanan lentokentälle klo 8.45. Bussi ja suomalainen opas ovat vastassa. Aamiaisen jälkeen tehdään kävelykierros Ljubljanassa, joka on yksi Euroopan pienimmistä pääkaupungeista. Sen vanhakaupunki tarjoaa oopperatalon, barokkirakennuksia, vanhan raatihuoneen, Pyhän Nikolauksen katedraalin, lukuisia museoita ja gallerioita sekä Ljubljanan linnan upeine näkymineen. Kierroksen aikana nähdään myös Josip Plecni kin suunnittelema maailmankuulu Kolmoissilta sekä viehättäviä puistoja. Kierroksen päätteeksi nautitaan lounas ja lähdetään tunnin mittaisel le jokiristeilylle, jonka jälkeen majoi tutaan B&B Hotel Ljubljana Parkiin. Hotelli sijaitsee saneeratussa rakennuksessa Ljubljanan keskustan alueella, kävelymatkan päässä historiallisista nähtävyyksistä. Hotellissa on kaikki mukavuudet sekä ilmainen langaton lähiverkko. Maukasta ruokaa ja trendikkäitä juomia voi nauttia hotellin ravintolassa ja baarissa. B&B Hotel Ljubljana Park, Tabor 9, 1000 Ljubljana.
Tiistai 13.10.
Matkan hinta: jäsenet 1689 € ei-jäsenet 1709 €
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 350 €
Aamiaisen jälkeen tehdään retki Bledin ja Bohinjin vuoristojärville ja niiden hurmaavaan ympäristöön. Bled on suosittu kaupunki luontolomailijoiden ja urheilijoiden keskuudessa. Kaupunki sijaitsee Alppien juurella, ja sitä pidetään alppiseudun kauneimpana loma- ja terveyskylpyläalueena. Bledin keskiaikainen linna on rakennettu lähes 140 metrin korkuiselle kalliolle. Retken aikana tutustutaan sekä linnaan että kaupunkiin. Matka jatkuu kauniiden maisemien halki kohti suurta Bohinj-järveä. Lounas nautitaan retken yhteydessä. Paluu Ljubljanaan.
Keskiviikko 14.10.
Aamiaisen jälkeen hyvästellään Ljubljana, ja matka jatkuu kohti rannikkoa. Matkalla pysähdytään Postojnan luolastoon, jossa kiehtovaan maanalaiseen maailmaan tutustutaan osittain kävellen ja osittain avojunalla. Kävelyosuus kestää reilun tunnin ja junaosuus noin 20 minuuttia. Lounaan jälkeen kuljetus Portorožeen, jossa kaupunkiin tutustutaan alkuillasta. Majoittuminen hotelli Boutique Portoroseen. Hotelli on kodikkaasti sisustettu ja sijaitsee rauhallisessa, maisemoidussa välimerellisessä puistossa 300 metrin päässä venesatamasta ja 400 metrin päässä Portorožin rannalta. Hotellissa on wellness-keskus saunoineen, ilmainen langaton lähiverkko sekä ilmastoidut huoneet, joissa on parveke. Ravintolassa tarjoillaan runsas aamiainen, ja polkupyöriä voi vuokrata hotellin pihalta. Portorožin keskustaan on matkaa noin kilometrin verran. Boutique Hotel Portorose, Obala 89, 6320 Portorož.
Torstai 15.10. Piran on vanha ja viehättävä kalastajakaupunki Adrianmeren rannikolla. Kuvankaunista Pirania on kutsuttu myös ”Slovenian Venetsiaksi”. Sen kauneimpiin nähtävyyksiin kuuluvat 1300-luvulta peräisin oleva Pyhän Yrjön kirkko, 1300-luvulla perustettu fransiskaanien luostari sekä Giuseppe Tartinin mukaan nimetty aukio. Matka jatkuu Terstiin, jossa tutustaan keskustaan. Päivän aikana nautitaan lounas. Paluu Portorožeen alkuillasta.
Perjantai 16.10.
Aamiaisen jälkeen lähdetään Istrian länsirannikon kierrokselle. Ensimmäiseksi vieraillaan viehättävässä, keskiaikaisessa Rovinjissa. Matka jatkuu Pulaan, joka oli historiallinen keskus ja merkittävä kohtaamispaikka jo 500-luvulla. Pulassa tutustutaan yhteen maailman kuudesta säilyneestä amfiteatterista. Lisäksi nähdään kaupungin muut tärkeimmät historialliset nähtävyydet. Lounas nautitaan kaupungissa vierailun yhteydessä. Yö vietetään Boutique Hotel Portorosessa.
Lauantai 17.10.
Varhainen aamiainen hotellissa ja huoneiden luovutus. Kuljetus Ljubljanan lentokentälle, josta Finnairin lento AY1202 lähtee klo 9.30 ja saapuu Helsinkiin klo 13.05. Saapuminen Turkuun noin klo 16.00.
- yksi matkalaukku ruumaan ja yksi käsimatkatavara
- lentolippuun sisältyvät verot ja maksut
- 5 x hotelliaamiainen, 5 x lounas
- majoitus: 2 yötä B&B Hotel Ljubljana Parkissa***+, 3 yötä Boutique Hotel Portorosessa****
- tutustumiskohteet matkaohjelman mukaisesti
- matkanjohtajan palvelut
- hiilijalanjäljen hyvitys yhteistyössä Luonnonperintösäätiön kanssa Suomen metsiä suojelemalla
Ota matkalle mukaan voimassa oleva passi ja kuvallinen henkilökortti. Matkaa ei suositella liikuntarajoitteisille.
Vastuullinen järjestäjä Matkapojat Oy.
"Älykkäät tulostusratkaisut automatisoivat työnkulkuja ja pitävät tietosi turvassa
Toshiba Tec Nordic Ab www.toshibatec.fi
Haluaisitko saada uutiskirjeen?
Uutiskirjeessä kerrotaan esimerkiksi yhdistyksen kursseista, vertaisryhmistä ja liikuntatunneista.
Jos sinulle ei vielä tule uutiskirjettä, mutta haluaisit saada sen sähköpostiisi, ilmoita osoitteesi: lounais-suomensyopayhdistys.fi/jasenyys/muutajasentietoja.
Omaishoitaja, kaipaatko tukea jaksamiseesi? Hae omaishoitajan kuntoutuskurssille
Kurssit tarjoavat sinulle ja hoidettavalle läheisellesi tukea ja virkistystä. Kurssit ovat Kelan kustantamia ja osallistujille maksuttomia. Katso aikataulu osoitteessa www.lounais-suomensyopayhdistys.fi/kurssit
Meri-Karinan hyvinvointikeskus
Seiskarinkatu 35, 20900 Turku 02 2657 610, kurssi@lssy.fi
Tällä kupongilla 50 % alennus palvelumaksustamme.
Esitäthän kupongin kassalla hyvissä ajoin ennen maksua. Etu voimassa 31.5.2026 asti.
Huom! Etua ei voi yhdistää muihin alennuksiin
Ihotalo
Yliopistonkatu 15, sisäpiha, Turku 040 8686 000, www ihotalo com
PARIKURSSIT
18–39-vuotiaat
Kurssi 25.5.–29.5.
40–64-vuotiaat
Kurssi 10.8.–14.8.
18–39-vuotiaat & 40–64-vuotiaat
Kurssi 4.5.–8.5.
Kurssi 5.10.–9.10.
Kurssi 9.11.–13.11.
Kurssi 7.12.–11.12.
Yli 65-vuotiaat
Kurssi 23.3.–27.3.
Kurssi 13.4.–17.4.
Kurssi 18.5.–22.5.
Kurssi 17.8.–21.8.
Olemme tässä, sinua varten
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys
Syöpään sairastuminen on pysäyttävä kokemus. Vakavan sairauden kanssa ei tarvitse pärjätä yksin. Me haluamme olla tukenasi ja auttaa sinua jaksamaan raskaassa elämänvaiheessa.
Tule mukaan kurssille, joka tarjoaa sinulle vertaistukea, tietoa syövästä ja sen hoidoista sekä työkaluja omien voimavarojen tunnistamiseen ja vahvistamiseen. Saat myös konkreettista neuvontaa, ohjausta ja keinoja jatkaa mahdollisimman täysipainoista elämää syövästä huolimatta. Tukenasi on ammattilaisten joukko, jolla on vahva osaaminen. Kurssit toteutetaan meren äärellä sijaitsevassa Meri-Karinassa Turun Hirvensalossa. Kurssit majoituksineen ovat maksuttomia.