Page 1

2017

JÄSENTIEDOTE

www.lssy.fi l www.merikarina.fi l www.lssy.fi/matkari l

1


Lähijournalismia Maakuntalehdessä pystymme kertomaan havainnollisesti, miten uutiset vaikuttavat tämän seudun asukkaiden elämään. Emme ole unohtaneet myöskään sitä, että lehden pitää tarjota elämyksiä – parasta seuraa kahvikupin ääreen." Sanna Keskitalo, toimittaja

2


Poutasäässä

K

ari Tapion legendaarinen laulu ”Myrskyn jälkeen” alkaa seuraavin sanoin: ”Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen. Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen”. Tällaisissa tunnelmissa oli yhdistyksen hallinto runsas neljä vuotta sitten, kun hävisimme Kelan kilpailutuksessa runsaasti syöpäpotilaiden sopeutumisvalmennuskursseja hinnat hurjasti alas painaneille kylpylöille. Edessä olevan vuoden kalenteri näytti Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen osalta viittä tyhjää kuukautta. Jotakin piti tehdä ja nopeasti. Käytännössä tämä tarkoitti Meri-Karinan palvelujen tarjoamista muillekin kohderyhmille kuin syöpäpotilaille. Menneinä neljänä vuotena olemme osallistuneet eri ryhmien kuntoutuspaikan valintaan liittyviin tarjouskilpailuihin ja usein menestyneetkin niissä. Meri-Karina onkin tullut tutuksi niin näkö- ja kuulovammaisille, keliaakikoille, sydänkuntoutujille, uusperheellisille kuin monille muille uusille palvelujemme ostajille. Rinnalla on koko ajan kulkenut myös syöpäpotilaiden sopeutumisvalmennustoiminta. Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin. Ainakin harjoittelua tarjousten tekemisestä oli viljalti takana, kun Kelan järjestämä syöpäpotilaiden sopeutumisvalmennus tuli jälleen kilpailutettavaksi viime vuoden keväänä. Syyskuun lopulla saimme kuulla erinomaisen uutisen – voitimme takaisin kaikki ne tärkeät syöpäpotilaille tarkoitetut kurssit, jotka neljä vuotta sitten menetimme, ja tulevana neljänä vuotena näiden kurssien määrä lähes kolminkertaistuu. Tämän lisäksi Meri-Karinan hyvinvointikeskus on saanut uuden, merkittävän yhteistyökumppanin Petrea Säätiöstä, joka toteuttaa tules-kuntoutustaan Meri-Karinan tiloissa helmikuusta lähtien. Nämä kaksi päätöstä takaavat sen, että Meri-Karinan käyttöaste on tulevina vuosina huomattavasti edellisiä vuosia korkeampi ja samalla huoli töiden riittävyydestä on tällä erää poispyyhitty. Nöyrinä ja kiitollisina tulemme tekemään parhaamme, jotta asiakkaiden määrän kasvaessa laatu ei kärsi, vaan ennemminkin paranee entisestään. Myös aika ajoin julkisuudessakin puhuttanut saattohoitokoti Karinakodin tulevaisuus näyttää aikaisempaa paremmalta. Tiivis yhteistyö kaupungin kanssa sekä säätiölle osoitetut testamentit takaavat toiminnan jatkumisen tulevinakin vuosina. Tarkalla taloudellisella suunnittelulla ja joustavalla toiminnalla säätiö pystyy toteuttamaan sääntöjensä mukaista arvokasta ja tärkeää saattohoitotyötä myös paljon puhutulla sote-aikakaudella sitten kun sen aika koittaa. Joka vuosi syöpä diagnosoidaan yhä useammalta kansalaiselta. Tulevina vuosina diagnosointien määrä vain kasvaa, kun suurilla ikäluokilla on entistä suurempi riski sairastua syöpään. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että yhä useampi sairastuneista selättää syövän tai elää hyvä elämää syövästä huolimatta. Tämän mahdollistaa huimasti kehittynyt syöpähoito, jota toteutetaan yhä yksilöllisemmällä tasolla. Hyvien tulosten takana on syöpätutkijoiden tinkimätön työ syövän arvoituksen ratkaisemiseksi. Tähän elintärkeään työhön tulee jatkossakin riittää varoja maailman talousheilahteluista huolimatta. Syöpäpotilaiden kasvava määrä lisää myös yhdistyksemme toiminnan tarvetta. Julkisen terveydenhuollon kiireisessä maailmassa syöpäpotilas jää usein yksin kysymyksineen ja huolineen. Syöpäyhdistyksellä onkin merkittävä rooli potilaiden tukipylväänä. Meillä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä kohdataan päivittäin syöpäpotilaita, ja heidän hyväkseen teemme voitamme. Auttamisen keinoja ovat esimerkiksi edellä mainitut sopeutumisvalmennuskurssit, hoitopäiväkorvausten myöntäminen, vertaistuen

antaminen, keskusteluryhmät, erilaiset terapiamuodot tai esimerkiksi vain kuuntelijan tarjoaminen silloin, kun oma maailma on saanut kolauksen vakavan sairauden takia. Kaikkien näiden palvelujen tarjoaminen maksutta kaikille alueemme syöpäpotilaille on mahdollista tunnollisten jäseniemme ansiosta – jäseniemme, jotka vuodesta toiseen maksavat jäsenmaksun, joka lähetetään tämän lehden mukana. Ilman tällaista tukea olisivat mahdollisuutemme palvella syöpäpotilaita huomattavasti rajallisemmat. Kiitos Sinulle jäsenyydestäsi. Kappaleen ”Myrskyn jälkeen” kertosäkeessä todetaan seuraavaa: ”Myrskyn jälkeen on poutasää”. Poutasäätä toivotan myös kaikille jäsenillemme. Nähdään, kuullaan ja ollaan yhteydessä tärkeän syöväntorjuntatyön merkeissä. Toimitusjohtaja Ville Viitanen Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y.

3


MERI-KARINAN HYVINVOINTIKESKUS Seiskarinkatu 35, 20900 Turku Avoinna: arkisin klo 8–20, viikonloppuisin klo 8–16 (kassapalvelut sulkeutuvat tuntia ennen sulkemisaikaa) Yhteydenotot info 02 2657 666, meri-karina@lssy.fi toimitusjohtaja 02 2657 601, ville.viitanen@lssy.fi kurssi- ja neuvontapalvelut 02 2657 610, kurssi@lssy.fi keittiöpäällikkö 02 2657 603, keittio@lssy.fi asuntosihteeri 050 591 4974, camilla.carpelan@lssy.fi www.merikarina.fi

JÄSEN- JA MATKATOIMISTO MATKARI OY Itäinen Pitkäkatu 30, 20700 Turku Avoinna: ma–pe klo 9–16.30 Yhteydenotot 02 2657 913, matkari@lssy.fi

KARINAKOTI Seiskarinkatu 37, 20900 Turku Yhteydenotot kanslia 02 2657 622, karinakoti@lssy.fi vastaava hoitaja 02 2657 623, merja.leinonen@lssy.fi vastaava ylilääkäri 02 2657 625, riitta.lahtonen@lssy.fi asiamies 02 2657 601, ville.viitanen@lssy.fi

KARINARANTA Seiskarinkatu 35, 20900 Turku Yhteydenotot kanslia 02 2657 765, karinaranta@lssy.fi asunto- ja järjestösihteeri 050 591 4974, camilla.carpelan@lssy.fi

SALO-KARINA Helsingintie 52, 24100 Salo Yhteydenotot asunto- ja järjestösihteeri 050 591 4974, camilla.carpelan@lssy.fi

4


LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN NEUVONTAPALVELUT Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille: maanantaista perjantaihin klo 9–11, p. 02 2657 927 • neuvontahoitajat ovat kaikki syövän hoidon ammattilaisia • ohjausta ja neuvontaa: muun muassa yleinen syöpäneuvonta, kuntoutusohjaus, syövän periytyvyysneuvonta, rintojen omatarkkailun opastus • luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille 20 €:n toimistomaksulla) • proteesivälitys: rintaproteesit, rintaliivit, uimapuvut • keskusteluapua syöpäpotilaille ja läheisille • vertaistukihenkilövälitystä erityisesti ensitietovaiheessa SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA TURKU Seiskarinkatu 35, 20900 Turku Neuvontahoitajan vastaanotto maanantaista perjantaihin ajanvarauksella SALO-KARINAN PALVELUASEMA Helsingintie 52, 24100 Salo Neuvontahoitajan vastaanotto kaksi kertaa kuussa ajanvarauksella SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA LOIMAA Seppälänkatu 15–17, 32200 Loimaa (Loimaan aluesairaalan tiloissa) Puhelinaika Loimaan syöpäsairaanhoitajalle to klo 9–10, p. 044 055 1572 (Huom! Puhelinaika, ei koske ajanvarausta)

MISTÄ SAAN TUKEA JA NEUVONTAA? Askarruttaako sinua jokin syöpään liittyvä kysymys? Kaipaatko tukea selviytymiseen vaikeassa elämäntilanteessa, joka liittyy omaan tai läheisen sairastumiseen? Älä jää kysymysten kanssa yksin – voit ottaa yhteyttä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluun. Puhelinneuvonta Syöpäjärjestöjen valtakunnallista puhelinneuvontaa saa numerosta 0800 19414 maanantaisin ja torstaisin klo 10–18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10–15. Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Kysymyksiisi vastaavat Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajat, jotka ovat syöpään erikoistuneita terveyden- ja sairaanhoitajia. Sähköpostineuvonta Potilaille on myös tarjolla sähköpostineuvontaa. Hoitajalle voi lähettää kysymyksen tai soittopyynnön osoitteeseen neuvonta@cancer.fi. Hoitajat vastaavat viestiisi neuvontapalvelun aukioloaikana mahdollisimman pian.

Etuusneuvontapuhelin Etuusneuvontapuhelin antaa maksutonta neuvontaa potilaan oikeuksiin ja taloudelliseen asemaan vaikuttavista tekijöistä sairauden kohdatessa. Neuvontapuhelin palvelee keskiviikkoisin klo 15–17 numerossa 0800 411 303. Chat Chat antaa mahdollisuuden keskustella syöpään liittyvistä kysymyksistä Syöpäjärjestöjen neuvontahoitajien kanssa. Palvelusta voi varata oman keskusteluajan hoitajalle tai paikan ryhmäkeskusteluun, johon on mahdollista osallistua nimettömänä. Lue lisää valtakunnallisista neuvontapalveluista: www.kaikkisyövästä.fi www.neuvontahoitaja.fi

5


PAIKALLISOSASTOJEN JA POTILASKERHOJEN TUKI- JA VIRKISTYSTOIMINTA Toimintaa ylläpidetään pääsääntöisesti vapaaehtoistyönä. Tarjolla on keskustelua, ryhmätoimintaa, vertaisia ja tukihenkilöitä sekä sovitusti myös yhdistyksen kouluttamia vertaistukijoita. Psykososiaalinen tuki sekä vertaisryhmät ovat maksuttomia syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Osastot ja kerhot järjestävät tukitoiminnan lisäksi monenlaista virkistystä. Toimintaa koordinoi erikseen valittu johto- tai toimikunta. Lisätietoa toiminnasta saat: ● netistä: lssy.fi/paikallisosastot ja lssy.fi/potilaille-laheisille/ tukitoiminta/vertaistuki ● puhelimitse osaston/ryhmän yhteyshenkilöltä/toimistosta tai Meri-Karinan infosta (02 2657 666) ● LOKI-lehdestä ja paikallislehdistä Huom! Jos haluat oman paikallisosastosi ja/tai potilaskerhosi tiedotteen kotiin postitettuna, lähetä yhteystietosi sähköpostilla tai soita yhteyshenkilölle. SYÖPÄYHDISTYKSEN PAIKALLISOSASTOT FORSSA Paikallisosaston toimipiste Solukko Siurilankatu 28, 30300 Forssa l Tukihenkilövälitys ti-to klo 10–17, p. 050 5777 338 Forssan seudun paikallisosaston toiminta-alue on Forssan kaupunki, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kunnat. Paikallisosasto järjestää potilaille ja heidän läheisilleen valistus- ja virkistystoimintaa erilaisten luentojen, tutustumiskäyntien ja virkistysmatkojen muodossa. Jäsenillat Joka kuukauden toinen keskiviikko (ei kesä-elokuu) klo 18 paikallisosaston toimipisteessä Solukossa. Jäseniltojen aiheet ilmoitetaan erikseen.

l Liivikeskus,

ta tuotteista

Torikeskus, alennus -10 % normaalihintaisis-

Lisätiedot ja yhteydenotot Kaisa Salminen, p. 050 5691 271, kaisam.salminen@gmail.com l Elina Kaislasalo, lapsisyöpäpotilaat, p. 040 5073 684, elina.kaislasalo@gmail.com l forssa@lssy.fi l lssy.fi/paikallisosastot/forssa tai www.solukko.net l ajankohtaisista asioista ilmoitamme Seutusanomien järjestöpalstalla. l puheenjohtaja

LOIMAA Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvonta-asema Loimaalla toimii Loimaan aluesairaalan tiloissa, Seppälänkatu 15–17 l oireita

koskevaa neuvontaa, terveystietoa ja opastusta: yleinen syöpäneuvonta, syövän periytyvyysneuvonta, rintojen omatarkkailun opastus l luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille 20 €:n toimistomaksulla) l rintaproteesit, rintaliivit, uimapuvut Ajanvaraus ja soittopyynnöt ma-pe klo 9–11, p. 02 2657 927 Puhelinaika Loimaan syöpäsairaanhoitajalle to klo 9–10, p. 044 055 1572 (Huom! Puhelinaika, ei koske yleistä Meri-Karinaan keskitettyä ajanvarausta ma-pe klo 9–11, p. 02 2657 927) Lisätiedot ja yhteydenotot l puheenjohtaja Kaisa Hyvärinen, p. 040 762 4196 l loimaa@lssy.fi l lssy.fi/paikallisosastot/loimaa l lisätietoa myös paikallislehdistä RANNIKKOSEUTU

Virkistystoiminta l Kylpylämatka Viron Rakvereen 21.–23.3. Hinta jäseniltä 190 €, muut 200 €. Lisätiedot matkasta ja ilmoittautumiset: Kaisa, p. 050 5691 271 tai kaisam.salminen@gmail.com.

Rannikkoseudun alueella (Masku, Naantali, Nousiainen, Raisio ja Rusko) toimivan paikallisosaston keskeisenä tehtävänä on terveyskasvatustoiminta.

Muu toiminta l Vesijumppa Vesihelmessä torstaisin (ei kesä-elokuu) klo 19.15. l Rintasyöpään sairastuneiden keskusteluryhmä kokoontuu erikseen ilmoitettavina aikoina. l Paikallisosaston oma Kirpputori Solukko (Kauppakatu 12, Forssa) ottaa vastaan lahjoituksina käyttökelpoista tavaraa. Tuotto käytetään paikallisosaston toiminnan tukemiseen. Avoinna: ma-pe klo 10–17, la klo 10–14.

l l

Alennusliikkeet l Kauneuskeskus Marisa, Rautatienkatu 10, alennus -15 % l Satulinna, Sibeliuksenkatu 1, alennus -10 % (ei sidontatyöt) l Kello-Nyström, Sibeliuksenkatu 1 (Prismakeskus), alennus -15 % ovh:sta l Forssan Poika, Sibeliuksenkatu 1, alennus -10 % normaalihintaisista tuotteista

6

Tukitoiminta Parainen, p. 050 569 0610 Kemiö, p. 040 734 1931 ja 040 768 5456 Lisätiedot ja yhteydenotot puheenjohtaja Raimo Sulonen, p. 040 848 7113 rannikkoseutu@lssy.fi lssy.fi/paikallisosastot/rannikkoseutu

l l l

SALO Paikallisosaston toimisto ja palveluasema Salo-Karina Helsingintie 52, 24100 Salo, p. 02 7281 670 Avoinna: pe klo 10–12 (parillisina viikkoina, suljettu kesäheinäkuussa) l Vertaistukihenkilöiden välitys, p. 040 741 2736 (Siru Virpi)


Salo-Karinasta saat tietoa paikallisosaston ja syöpäjärjestöjen toiminnasta, sopeutumisvalmennuskurssille hakemisesta sekä jäsenyydestä ja korvauksista. Toimistolle voit tulla keskustelemaan syöpään liittyvistä, mieltä askarruttavista asioista, ja tarvittaessa pyrimme hankkimaan tukihenkilön. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalvelu Neuvontahoitajan vastaanotto Salo-Karinassa parittomina viikkoina keskiviikkoisin. Luomitarkastukset jäsenille maksuttomia, ei-jäsenille 20 €. Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajalle arkisin klo 9–11, p. 02 2657 927. Tapaamisillat Tapaamisiltoja järjestetään kuukausittain Salo-Karinassa (ellei paikkaa toisin mainittu). Tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja maksuttomia (kahvitarjoilu á 2 € sekä arvat á 2 € potilastoiminnan hyväksi). Otamme mielellämme vastaan arpavoittoja ja lahjoituksia. l 9.3.

klo 18 Suolistosyöpä. Asiantuntijana dosentti Arto Rantala. Perniön osuuspankki, Salontie 1. l 19.4. klo 18 Naistentautien syövät. Asiantuntijana professori Tuula Salmi, naistensyöpätautien erikoislääkäri. l 20.5. klo 13–16 pihatapahtuma. Tapahtuma on kaikille avoin. Tarjolla kahvia, makkaraa, lettuja, arpoja sekä leikkimielisiä pelejä. Vapaaehtoinen osallistumismaksu. Teatterit

l 18.3. Finnhits. Hämeenlinna. Hinta 48 €. Lähtö klo 15.15. l 1.7. Niskavuoren nuori emäntä. Pyynikin kesäteatteri.

Hinta 52 €. Lähtö klo 14.15. l 19.8. Rakkauden autokorjaamo. Samppalinna. Hinta 45 €. Lounas Meri-Karinassa (varmistuu myöh.). Lähtö klo 12. l 13.1.2018 Cats. Tampereen teatteri. Ilmoittautuminen: Kirsti, p. 050 512 2245 tai Siru, p. 040 741 2736. Maksu 5 vk ennen tilille SOP FI15 5410 0220 1869 39. Matkat l Kylpylämatka Pärnuun 26.2.–4.3. Majoittuminen Estonia Medical Spa & Hotellissa. 2 hengen huone 352 €/hlö, 1 hengen huone 442 € ja soluhuone 388 €/hlö. Syksyllä 24.–30.9. hintaan 406 €. Ilmoittamiset: Sinikka, p. 040 847 1120 ja Juhani, p. 0408457195. Maksu 5 vk ennen tilille LSSY, SSPO FI71 5410 8140 0113 76. Keskusteluryhmät rintasyöpään sairastuneille jatkavat. Uudet ryhmät aloittavat syksyisin. Lisätietoja: p. 02 728 1670 (Salo), p. 044 012 4483 (Somero).

Keskusteluryhmä eturauhassyövästä kiinnostuneille ja heidän läheisilleen jatkaa. Kokoontuminen kerran kuukaudessa lauantaina klo 10–12. Muita keskusteluryhmiä voidaan muodostaa kysynnän ja tarpeen mukaan. Kahvipussiaskartelut Salon Diabeteksen kanssa klo 13. Kysy paikkoja, p. 050 339 5286. Hartaushetket joka kuukauden toisena maanantaina klo 15. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Pilates tiistaisin klo 16.45, 18 ja 19.15 (10.1. – 11.4.). Syöpään sairastuneet 104 €, muut 143 €. Kysy paikkoja, p. 040 741 2736.

Selviytyminen arjessa syöpähoitojen keskellä -ensitietopäivä Salon sairaalan auditoriossa (Sairaalantie 9) torstaina 9.5. klo 12–16. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen luomihuoli- ja infopäivä 7.3. Somerolla Lamminniemen hyvinvointikeskuksessa, Jänistie 1. Ajanvaraus luomitarkastukseen arkisin klo 9–11 p. 02 2657 927. Lisätiedot ja yhteydenotot l puheenjohtaja Juhani Ivanoff, p. 040 845 7195, juhani_ivanoff@hotmail.com l varapuheenjohtaja Maija Iltanen, p. 040 768 1534, maija.iltanen@hotmail.com l sihteeri Siru Virpi, p. 040 741 2736, siru.virpi@gmail.com l salo@lssy.fi l Salo-Karinan toimisto perjantaisin klo 10–12, p. 02 728 1670. Muina aikoina ajanvarauksella. TURKU Paikallisosaston tavoitteena on toimialueen syöpäpotilaiden virkistys- ja vertaistukitoiminta, lisäksi pidetään ajankohtaisia luentoja. Vuoden aikana järjestetään jäseniltoja, retkiä, matkoja ja myyjäisiä. Paikallisosasto lahjoittaa varoja syöpäpotilaiden hoitoa ja hyvinvointia edistäviin hankkeisiin vuosittain. Jäsenillat Kokoontuminen Meri-Karinassa joka kuukauden toinen tiistai klo 17.45. Jäsenilloissa on kahvitarjoilu ja arpajaiset. Meri-Karinan tilaisuuksiin pääsee bussilla nro 54. Pysäkki on Eerikinkadulla kauppahallia vastapäätä. Paluukuljetus Kauppatorille klo 20. l 14.3.

Ulkoisen sädehoidon kehitys ja menetelmät, LT Miia Mokka. Terttu Honkaranta laulaa 1950–60-lukujen sävelmiä. l 11.4. Villivihannekset, biologi ja kokki Päivi Lehtonen. Lahjan Tytöt esiintyvät. l 9.5. Kevätjuhla. Ilmoittautumiset huhtikuun jäsenillassa tai viimeistään 2.5. Meri-Karinan infoon, p. 02 2657 666. Retket ja teatterit Turun seudun paikallisosasto järjestää omia päiväretkiä ja teatterimatkoja. Osasto haluaa edistää syöpäpotilaiden virkistäytymistä ja aktiivista osallistumista retkille tukemalla matkojen hintaa. Osa kevään 2017 retkistä varattiin loppuun 13.12. pietyssä joulujuhlassa. Jäljellä olevia paikkoja ja peruutuspaikkoja voi tiedustella Ulla Strömiltä puhelimitse maanantaisin klo 13–15, p. 044 552 4814 tai sähköpostilla: ulla_strom@hotmail.com. l 18.3.

klo 12 Kino-ooppera Verdin La Traviata, Finnkino, Kauppiaskatu 11. Esitys on tallennettu Metropolitan oopperatalossa. Kesto n. 3 tuntia. Englanninkielinen tekstitys, suomenkielinen tapahtumaseloste. Väliaikakahvi Elvina Caféssa. Hinta 30 €. Kokoontuminen Finnkinon ala-aulassa klo 11.45. l 20.4 Tuusulanjärven retki: tutustutaan Lottamuseoon ja Villa Kokkoseen. Opastus Lottamuseossa, lounas Gustavelundissa ja opastettu tutustuminen leivoskahveineen säveltäjä Joonas Kokkosen kotimuseoon. Potilasjäsen 50 €, jäsen 55 €. Maksut viim. maaliskuun jäsenillassa

7


14.3. Lähtö Impivaara jalkapallohallin parkkipaikalta klo 7.45 ja Aurakatu 2:sta klo 8.00. Paluu noin klo 18. l 18.5. Retki Visavuoreen: tutustutaan Emil Wikströmin ateljeekotiin ja Kari-paviljonkiin. Lounas Ellilän Kievarissa. Paluumatkalla käydään Nuutajärven Lasikylässä ja Auran Palvituote Oy:ssä. Hinta 40 €. Maksut viim. huhtikuun jäsenillassa 11.4. Lähtö Impivaaran jalkapallohallin parkkipaikalta klo 7.45 ja Aurakatu 2:sta klo 8.00. Paluu noin klo 18. Käsityöpiiri Ahkerat Kertut kokoontuu Meri-Karinan kirjastossa tiistaisin klo 10.00–12.30, paitsi kuukauden toinen tiistai klo 14.00–17.00. Ahkerien Kerttujen käsitöitä on myynnissä joka päivä Meri-Karinan pääaulassa sijaitsevassa Putiikissa. Tuolijoogaa Paikallisosaston järjestämä tuolijooga Meri-Karinassa torstaisin klo 10.10–11.00. Ohjaajana joogaopettaja Eva Suominen. Hinta 26 €/13 kert. Tiedustelut: 040 530 9942/Soile Tammero tai sähköpostilla turku@lssy.fi. Virkistyspäivä jäsenille Meri-Karinassa 25.3.2017 Ohjelmassa kevyttä liikuntaa, mukavaa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa (aamiainen, lounas ja kahvit). Mahdollisuus saunomiseen ja uimiseen. Päivän hinta 15 €. Ilmoittautumiset Ulla Strömille maanantaisin klo 13–15 p. 044 552 4814 tai sähköpostilla ulla_strom@hotmail.com. Lisätiedot ja yhteydenotot

l puheenjohtaja Anneli Suominen, p. 050 596 0470 l varapuheenjohtaja Salme Kauppinen, p. 044 205 8940 l sihteeri Soile Tammero, p. 040 530 9942 l Sirpa Teräs, Ahkerat Kertut -toiminta, p. 0400 226 616 l Marja-Leena Louhi, Ahkerien Kerttujen Putiikki,

p. 050 533 1277 l turku@lssy.fi l Turun Sanomien Yhdistystoiminta-palsta l Turun Sanomien verkkolehden Menovinkit: http://menovinkit.ts.fi l lssy.fi/paikallisosastot/turku tai turkulssy.fi UUSIKAUPUNKI

Ystävän Tupa Alinenkatu 26, 23500 Uusikaupunki puhelin 02 8443 600 Avoinna: ma klo 10–13, ti klo 10–14, ke klo 10–14, to klo 10–13, pe 10–14 l Syöpäyhdistyksen oma vastaanotto torstaisin klo 13–17 - korvausasiat, hakeutuminen sopeutumisvalmennuskursseille yms. - tukihenkilövälitys, p. 050 321 8173 (Tarja-Liisa Kukkonen) Paikallisosaston toiminta on keskittynyt Ystävän Tuvalle. Tilat on vuokrattu yhdessä Suomen Punaisen Ristin Uudenkaupungin paikallisosaston kanssa. Toiminta

l Yhteislaulua

joka kuukauden viimeisenä torstaina klo 18. Hanurisäestys. l Kirjallisuuskerho toimii kerran viikossa. l Rintasyöpä- ja eturauhassyöpäpotilaiden vertaistukiryhmät kokoontuvat Ystävän Tuvalla kerran kuukaudessa.

8

l Paikallisosaston

vuosikokous Ystävän Tuvalla 22.2. klo 18.

Lisätiedot ja yhteydenotot l puheenjohtaja Esko Tähtinen, p. 040 5775 817 l sihteeri Marjo Öhrnberg, p. 050 3589 111 l uki@lssy.fi l lssy.fi/paikallisosastot/uusikaupunki l lisätietoa vertaistukihenkilöistä myös Ystävän Tuvalta, Tyksistä ja Tyksin Vakka-Suomen sairaalasta sekä MeriKarinan hyvinvointikeskuksesta. SYÖPÄYHDISTYKSEN POTILASKERHOT LAPSISYÖPÄPOTILAIDEN KERHO SYKERÖ Sykerö-kerho tarjoaa monipuolista toimintaa lapsisyöpäpotilaille ja heidän perheilleen. Syöpää sairastavien lasten vanhemmista koostuva, vapaaehtoisvoimin toimiva Sykerö-toimikunta järjestää perheille muun muassa virkistystä, vertaistukea ja infektioriskittömiä tapahtumia. Toiminta mahdollistuu lahjoitusvaroin sekä itse kerättyjen varojen turvin. Sykerö-toimikunta ottaa mielellään mukaan uusia aktiivisia jäseniä toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen! Toimintapäivät Meri-Karinassa Infektioriskittömiä toimintapäiviä järjestetään MeriKarinassa noin kerran kuukaudessa. Tapahtumien tarkempi ohjelma ja aikataulu ilmoitetaan aina lähempänä ajankohtaa Facebookissa, nettisivuilla ja sähköpostilla Sykerö-kerhon postituslistalla oleville. Ilmoittautuminen tapahtumiin tehdään osoitteeseen sykero@lssy.fi, pyydettyyn päivään mennessä. Leikkihuoneet ovat sykeröläisten käytössä koko toimintapäivän ajan. Muistathan saapua mukaan toimintapäivään vain täysin terveenä, kiitos! Infektioriskittömät perheuinnit ja uimakoulu Sykerö-kerho järjestää kevään 2017 aikana infektioriskittömiä perheuinteja ja uimakoulun. Tarkista paikka ja aikataulu Facebookista tai nettisivuilta. Infektioriskittömät elokuvat Kinopalatsissa Sykerö-kerho järjestää infektioriskittömiä elokuvanäytöksiä lapsisyöpäpotilasperheille yhteistyössä Kinopalatsin kanssa. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan Facebookissa, nettisivuilla ja sähköpostitse. Syöpää sairastavalle lapselle Sykerökerho tarjoaa elokuvakäynnin, muiden perheenjäsenten omavastuu on 5e/lippu. Varaathan tasarahan mukaan. Muu toiminta Sykerö-kerhon aktiiviset vanhemmat järjestävät infektioriskittömiä tapahtumia yhteistyössä muun muassa Zoolandian, Tivoli Seiterän, Vartiovuoren kesäteatterin sekä Turun kaupungin kanssa. Seuraa ilmoittelua Facebookissa ja nettisivuilla! Lisätiedot ja yhteydenotot l lapsiperhekoordinaattori Niina Ollikainen, p. 02 2657 853, niina.ollikainen@lssy.fi l julkisilta Facebook-sivuilta: www.facebook.com/sykero l nettisivuilta: www.lssy.fi l sähköpostitse: sykero@lssy.fi


ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA HEIDÄN LÄHEISENSÄ Etuset-ryhmä on suunnattu eturauhassyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Ryhmän tarkoituksena on tarjota tietoa eturauhassyövästä ja sen hoidosta sekä sairauden vaikutuksesta elämään. Ryhmä luo potilaille läheisineen mahdollisuuden virkistäytyä ja tavata muita saman sairauden kokeneita. Ryhmällä on oma toimikunta, joka suunnittelee toimintaa ryhmäläisten toiveiden mukaisesti. Liittyäksesi Etuset-ryhmään ja saadaksesi ryhmän postia, ilmoita nimesi ja osoitteesi puhelimitse: 050 591 4974 tai postitse MeriKarinaan (Seiskarinkatu 35, 20900 Turku) tai sähköpostitse etusetpotilaat@gmail.com Lisätietoa Etuset-ryhmän toiminnasta em. sähköpostiosoitteesta tai sihteeriltä, 02 2657 841, kaarina.anttila@lssy.fi. Luento- ja keskusteluryhmätoiminta Eturauhassyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen tarkoitetut luento- ja keskustelutilaisuudet järjestetään yleensä kuukauden kolmantena keskiviikkona (huomioi ohjelmassa olevat poikkeukset) Meri-Karinassa. Kokoontumisten yhteydessä on kahvitarjoilu ja arpajaiset. Vuoden aikana Etuset-ryhmä saattaa järjestää muutakin toimintaa, jolloin toiminnasta ilmoitetaan erikseen kirjeitse. Luento-, keskustelu- ja virkistystoimintaa Meri-Karinassa (ellei toisin mainittu) l 15.2. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 suuhygienisti Piia Roitto l 15.3. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 Mariitta Vaara, hyvinvointi l 19.4. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 Etusetin 20-vuotisjuhla l 17.5. klo 7.45 Etusetin retki Visavuoreen ja Hämeenlinnaan l 21.9. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 grilli- ja saunailta l 18.10. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 urologi Harri Backman l 15.11. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 Auria Biopankki l 13.12. klo 16.30 toimikunnan kokous, klo 18.00 joulujuhla Liikuntakerho miehille ja naisille, Etuset-ryhmän jäsenille Eturauhassyöpäpotilaiden liikuntakerho Meri-Karinassa maanantaisin klo 12. Jumppa kestää noin 45 minuuttia, jonka jälkeen sauna- ja allasosasto on varattuna jumppaajille klo 15 asti. Ohjelmassa muun muassa mattojumppaa, kuntopiiriä ja kuntosaliharjoittelua, jokaisen oman kunnon mukaan. Aikaisempaa jumppa- tai liikuntakokemusta ei tarvita. Liikuntakerholaiselle 10 kerran maksu on 25 € tai kertamaksu 3 € (maksetaan Meri-Karinan infoon). Liikuntakerhon ohjaajana toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja. Jos olet kiinnostunut yhdessä liikkumisesta tutussa porukassa, tule mukaan! Mukaan mahtuu ja voi tulla kesken kaudenkin. Liikuntakerho on tarkoitettu sekä miehille että naisille.

Lisätiedot ja yhteydenotot sihteeri Kaarina Anttila, p. 02 2657 841, kaarina.anttila@lssy.fi l Etuset-ryhmän puheenjohtaja Janne Tamminen, p. 040 963 0026, etusetpotilaat@gmail.com l Etuset-ryhmän

VERTAISTUKI VERTAISTUKIHENKILÖVÄLITYS Vertaistukitoiminta perustuu osallistujiensa omaan elämänkokemukseen, keskinäiseen tasa-arvoon, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen sekä kohtaamiseen ja keskinäiseen tukemiseen. Vertaistukihenkilöltä saatu tuki auttaa arjesta selviytymisessä, mutta ei korvaa ammattityötä. Vertaistukihenkilöinä toimivat Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kouluttamat vapaaehtoiset. Jos haluat yksin tai läheisesi kanssa keskustella vertaistukihenkilön kanssa, ota yhteyttä: neuvontahoitaja Pirkko-Liisa Santala, p. 02 2657 619 (soitot keskiviikkoisin), pirkko-liisa.santala@lssy.fi VERTAISTUKIHENKILÖKSI Vertaistuki on vapaaehtoista ja vastavuoroista kokemusten vaihtoa sekä tukemista samoja elämäntilanteita kokeneiden ja samoja ongelmia käsittelevien kesken. Vertaistukihenkilöllä omakohtainen sairauden kokemus tai kokemus läheisen sairastumisesta (läheisvertaistukihenkilö) mahdollistaa yhteisen kielen ja kokemusmaailman jakamisen tuettavan kanssa. Uusille vertaistukihenkilötoiminnasta kiinnostuneille järjestetään koulutusta. Ennen peruskoulutukseen osallistumista on henkilökohtainen haastattelu. Tällä hetkellä erityistä tarvetta on harvinaisempia syöpäsairauksia sairastavien potilaiden vertaistukihenkilöille. Tiedustelut: Pirkko-Liisa Santala, p. 02 2657 619 (soitot keskiviikkoisin), pirkko-liisa.santala@lssy.fi TERVETULOA MUKAAN TALKOO- JA YSTÄVÄTOIMINTAAN Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä on mahdollisuus osallistua monipuoliseen talkoo- ja ystävätoimintaan. Tarvetta on esimerkiksi avustaviin keittiötehtäviin, tilojen kalustamiseen, keräystoimintaan ja pihatehtäviin sekä virikkeelliseen toimintaan, kuten kerhotoimintaan. Lisäksi kaivataan ystäviä Meri-Karinan asukkaille ulkoilu- ja keskusteluseuraksi. Talkoo- ja ystävätoiminnasta kiinnostuneille järjestetään perehdytyskoulutusta toimintaan. Mikäli olet kiinnostunut talkoo- tai ystävätoiminnasta, ota yhteyttä: Kaarina Anttila, p. 02 2657 841 (soitot ma–ke), kaarina.anttila@lssy.fi

9


-2016

Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku

lounais-suomen syöpäyhdistyksen

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Parikurssi, KELA nro 67413 Parikurssi, KELA nro 67414 Parikurssi, KELA nro 67415

18.04. – 22.04.2017 05.06. – 09.06.2017 28.08. – 01.09.2017

HEMATOLOGISET JA KANTASOLUHOIDETUT SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Parikurssi, KELA nro 67419 Parikurssi, KELA nro 67420 Parikurssi, KELA nro 67421

06.03. – 10.03.2017 15.05. – 19.05.2017 25.09. – 29.09.2017

RINTASYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67451 Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67452 Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67453 Parikurssi, yli 68 v., KELA nro 67456 Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67454 Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67455 Yksilökurssi, alle 68 v., KELA nro 67434 Yksilökurssi, alle 68 v., KELA nro 67435 Yksilökurssi, yli 68 v., KELA nro 67437 Yksilökurssi, alle 68 v., KELA nro 67436

13.03. – 17.03.2017 08.05. – 12.05.2017 07.08. – 11.08.2017 11.09. – 15.09.2017 16.10. – 20.10.2017 06.11. – 10.11.2017 27.02. – 03.03.2017 02.05. – 06.05.2017 09.10. – 13.10.2017 13.11. – 17.11.2017

SUUN- JA NIELUNALUEEN SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Parikurssi, KELA nro 67466 Parikurssi, KELA nro 67467

24.04. – 28.04.2017 18.09. – 22.09.2017

KAIKILLE SYÖPÄPOTILAILLE SYÖPÄSAIRAUDESTA RIIPPUMATTA

Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67475 Parikurssi, alle 68 v., KELA nro 67476 Parikurssi, yli 68 v., KELA nro 67477 Yksilökurssi, alle 68 v., KELA nro 67485 Yksilökurssi, yli 68 v., KELA nro 67486

08.05. – 12.05.2017 21.08. – 25.08.2017 23.10. – 27.10.2017 07.08. – 11.08.2017 20.11. – 24.11.2017

PERHEKURSSIT / LASTEN JA NUORTEN KURSSIT HYVÄNLAATUISIA KASVAIMIA SAIRASTAVAT LAPSET JA NUORET

Lasten perhekurssi, KELA nro 61586

17.07. – 21.07.2017

LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEET

Sopeutumisvalm.kurssi KELA nro 61584 Sopeutumisvalm.kurssi, KELA nro 61585

26.06. – 30.06.2017 24.07. – 28.07.2017

NUORET SYÖPÄPOTILAAT

Osittainen perhekurssi, KELA nro 61593

12.06. – 16.06.2017

02 2657 610 | www.lssy.fi | kurssi@lssy.fi 10


RAY-RAHOITTEISET KURSSIT: SOSIAALI- JA TERVEYSJÄRJESTÖJEN AVUSTUSKESKUKSEN (stea) TUKEMAT SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT GYNEKOLOGISET SYÖPÄPOTILAAT

Minä, Nainen -yksilökurssi, STEA

29.05. – 02.06.2017

MELANOOMAPOTILAAT JA LÄHEISET

Iho- tai silmämelanoomaan sairastuneet -parikurssi, STEA

20.02. – 24.02.2017

KAIKILLE SYÖPÄPOTILAILLE SYÖPÄSAIRAUDESTA RIIPPUMATTA

Energiaa luonnosta – villivihannekset tutuiksi (pari-/yksilökurssi), STEA Keula kohti kaakkoa -melontakurssi (pari-/yksilökurssi), STEA Keula kohti kaakkoa -melontakurssi (pari-/yksilökurssi), STEA Liikunnasta iloa ja eheyttä elämään -parikurssi, STEA Liikunnasta iloa ja eheyttä elämään -parikurssi, STEA Taideterapiapainotteinen yksilökurssi, STEA Voimavarakurssi – parikurssi parantumatonta syöpää sairastaville, STEA

22.05. – 24.05.2017* 05.06. – 09.06.2017 03.07. – 07.07.2017 11.09. – 15.09.2017 30.10. – 03.11.2017 13.11. – 16.11.2017** 27.11. – 01.12.2017

SYÖPÄ JA KELIAKIA

Yksilökurssi syövän sairastaneille keliaakikoille STEA / Keliakialiitto / LSSY

28.03. – 31.03.2017

AIKUISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN PERHEKURSSIT

Vanhemmuutta tukeva perhekurssi, STEA Vanhemmuutta tukeva perhekurssi, STEA Surusta tie eteenpäin -nuorten leskien perhekurssi, STEA

10.07. – 14.07.2017 31.07. – 04.08.2017 20.10. – 22.10.2017

AIVOKASVAINPOTILAAT JA LÄHEISET

Voimavaroja arkeen -parikurssi, STEA

11.12. – 15.12.2017

AVO-KURSSIT RINTASYÖPÄÄN SAIRASTUNEILLE - Toteutetaan yhteistyössä Tyksin rintasyöpähoitajien kanssa.  NUORTEN RINTASYÖPÄPOTILAIDEN RYHMÄ - Ryhmä kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 18–20 Meri-Karinassa 2.2., 2.3., 30.3. (Huom! viim. to), 4.5. ja 1.6.2017. YLI 45-VUOTIAIDEN RINTASYÖPÄPOTILAIDEN RYHMÄ - Ryhmä kokoontuu joka kuukauden toinen torstai klo 18–20 Meri-Karinassa 9.2., 9.3., 6.4. (Huom!

ensimmäinen to), 11.5. ja 8.6.2017.

 LEVINNYTTÄ RINTASYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN RYHMÄ

- Ryhmä kokoontuu joka kuukauden kolmas torstai klo 18–20 Meri-Karinassa 16.2., 16.3., 20.4., 18.5. ja 15.6.2017. TAIDETERAPEUTTINEN AVO-KURSSI SYÖPÄLASTEN VANHEMMILLE

- Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo 17.30–20.00 Meri-Karinassa. - 6.3., 13.3., 20.3., 27.3., 3.4. ja 10.4.2017. SYÖPÄÄN SAIRASTUNEIDEN LÄHEISTEN VERTAISTUKIRYHMÄ

- Toteutetaan yhteistyössä Lounais-Suomen Mielenterveysseuran kanssa. - Ryhmä kokoontuu Turun Kriisikeskuksen ryhmätiloissa joka toinen keskiviikko. -1.3., 15.3., 29.3., 12.4., 26.4. ja 10.5.2017 klo 17.00–19.00. SURURYHMÄ LOIMAALLA LÄHEISENSÄ SYÖPÄKUOLEMAN KOKENEILLE

- Paikka: Loimaan syöpäneuvonta-asema. - Ryhmä kokoontuu viisi kertaa, päivämäärät tarkentuvat myöhemmin.

HUOM! Muutokset kurssiaikatauluun mahdollisia. Katso tarkemmat tiedot Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen nettisivuilta

www.lssy.fi

AVO-KURSSEILLE haetaan Syöpäjärjestöjen hakulomakkeella, joka palautetaan Meri-Karinaan. Hakuaika avo-kursseille päättyy 1 kk ennen ensimmäistä kokoontumiskertaa. Syksyn 2017 avo-kurssien päivämäärät tarkentuvat myöhemmin. * + seurantapäivä syksyllä 2017 ** + seurantapäivä vuonna 2018

11


MITEN PÄÄSEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSILLE?

1.

Olet sairastunut syöpään ja sairastumisestasi on kulunut aikaa vähintään puoli vuotta. Voit hakeutua Kansaneläkelaitoksen tai STEAn tukemalle sopeutumisvalmennuskurssille. Voit hakeutua kursseillemme myös syövän uusiutuessa tai sairastuessasi uuteen syöpään.

– Kelan paikallistoimistosta tai 2. Lisätietoja: – Meri-Karinasta, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku, www.lssy.fi

puhelin 02 2657 610 (kurssitoimisto) tai 02 2657 666 (info), s-posti: kurssi@lssy.fi

kurssitarjontaan ja valitse itsellesi sopivin kurssiajankohta. Kursseja kohdennetaan ikäryhmittäin eri syöpäpotilasryhmille. Lisäksi kurssit kohdennetaan joko kuntoutujalle, koko 3. Tutustu perheelle (lapset ja nuoret syöpäpotilaat) tai pareille (potilaalle ja hänen läheiselleen). haet Kelan rahoittamalle kurssille, täytä Kelan hakemuslomake KU132. Hakemuslomakkeita on saatavana Kelan paikallistoimistoista, Meri-Karinan kurssitoimistosta 4. Mikäli sekä Kelan internet-sivuilta (www.kela.fi). Liitä hakemukseen epikriisi eli sairauskertomus tai

lääkärin B-lausunto. Edellä mainituista asiakirjoista on käytävä ilmi diagnoosi (sairaus) sekä tämänhetkinen tilanne, joten epikriisi tai lääkärin lausunto tulisi olla kirjoitettu hakemusta edeltäneen vuoden aikana. Palauta hakemuslomake liitteineen suoraan Kelalle.

haet STEAn tukemalle kurssille, täytä Syöpäjärjestöjen hakulomake ja lähetä 5. Mikäli hakemuksesi Meri-Karinaan, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku. Hakemuslomakkeita on saatavana kotisivuiltamme (www.lssy.fi) sekä Meri-Karinan kurssitoimistosta.

RAUMA 96 km TAMPERE 170 km 9

8

10

HÄMEENLINNA 150 km

TURKU

HELSINKI 170 km 1

HIRVENSALO MERI-KARINA

12


Kurssitoimisto| Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | 02 2657 610 | kurssi@lssy.fi

HUOM! Muutokset aikatauluun mahdollisia.

Meri-Karinan hyvinvointikeskus

Virkistyslomat 2017

Katso tarkemmat tiedot Meri-Karinan nettisivuilta

www.merikarina.fi

Meri-Karinassa Turussa järjestetään mieltä ja kehoa virkistäviä lomia. Virkistysloman hintaan sisältyy monipuolinen ohjelma, ruokailut ja majoitus. Lomaohjelma sisältää mm. ohjattua liikuntaa (tutustutaan myös uusiin lajeihin), luovaa toimintaa, kuntosalin ja allasosaston käyttömahdollisuuden sekä rentouttavaa mukavaa yhdessäoloa. Virkistysloma 22.5.–26.5.2017 Virkistysloma 2.10. – 6.10.2017. Majoitus yhden hengen huoneessa 265 € ja kahden hengen huoneessa 225 €/henkilö. Hakulomake on saatavilla: - Meri-Karinan kurssitoimistosta, p. 02 2657 610 tai - verkkosivuilta www.merikarina.fi

WELLNESS WEEKEND FOR LADIES

Hinta 100 €/hlö (sis. majoituksen, ohjelman ja ruokailut). Mahdollista myös osallistua ainoastaan lauantain ohjelmaan hintaan 60 €/hlö (sis. ohjelman ja ruokailut) Ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Kuva: Pasi Leino

6.5.–7.5.2017 18.11.–19.11.2017.

Lue lisää virkistylomista ilmoitaudu ja ilmoittaudu Lue lisääjavirkistyslomista

www.merikarina.fi

13


kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | p. 02 2657 610 | www.merikarina.fi

Sopeutumisvalmennuskurssit meri-karinassa 2017

Kuulovammaisille ja näkövammaisille aikuisille Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa toteutetaan kuulovammaisille ja näkövammaisille sekä heidän läheisilleen suunnattua Kelan sopeutumisvalmennuskurssitoimintaa. Kurssien tavoitteena on tukea kuntoutujaa hyväksymään oma vammansa, antaa hänelle tietoa aistista, kommunikaatiosta ja kuntoutumista tukevista käytännön ratkaisuista ja tukipalveluista, tukea hänen omia voimavarojaan selviytyä elämässään sekä antaa mahdollisuus vertaistukeen. KUULOVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT: Osittainen perhekurssi, KELA nro 61861 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61862 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61863 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61864 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61865 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61866

20.3.–24.3.2017 15.5.–19.5.2017 3.4.–7.4.2017 4.9.–8.9.2017 6.11.–10.11.2017 4.12.–8.12.2017

MENIERE-KUNTOUTUJIEN AIKUISTEN KURSSIT: 24.4.–28.4.2017 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61868 Osittainen perhekurssi, KELA nro 61867 4.9.–8.9.2017 KUULONÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT: Osittainen perhekurssi, KELA nro 61498

25.10.–3.11.2017

NÄKÖVAMMAISTEN AIKUISTEN KURSSIT: Osittainen perhekurssi, KELA nro 62002 Osittainen perhekurssi, KELA nro 62003 Osittainen perhekurssi, KELA nro 62004

assa iat).

12.6.–16.6.2017 14.8.–18.8.2017 2.10.–6.10.2017

ESTEETÖN MERI-KARINA Meri-Karinan tilat ovat esteettömiä ja soveltuvat aistivammaisille ja liikuntaesteisille. Kongressi- ja luentosalissa on induktiosilmukka.

kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | p. 02 2657 610 | www.merikarina.fi 14

Meni hyv kuu ratka


MITEN PÄÄSEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSILLE MERI-KARINAAN?

1. 2.

Täytä Kelan hakemuslomake: - KU132 (harkinnanvaraiselle kurssille) - KU104 (vaikeavammaisten kurssille)

3.

Palauta hakemuslomake liitteineen suoraan Kelalle.

Liitä hakemukseen alle vuoden vanha B-lääkärinlausunto tai vastaavat tiedot sisältävä lääketieteellinen selvitys (epikriisi tms).

Muutokset kurssiaikatauluun mahdollisia. Katso tarkemmat tiedot Meri-Karinan nettisivuilta

www.merikarina.fi

Kuva: Pasi Leino

HAKEMUSLOMAKKEITA SEKÄ LISÄTIETOJA: Meri-Karinan hyvinvointikeskus, Seiskarinkatu 35, 20900 TURKU 02 2657 610 (kurssitsto) tai 02 2657 666 (info) kurssi@lssy.fi www.merikarina.fi

HUOM!

kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | p. 02 2657 610 | www.merikarina.fi 15


Camilla rentoutuu luonnossa liikkuen

Asunto- ja järjestösihteeri Camilla Carpelanin ura Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä alkoi jo alle 15-vuotiaana, kun hän oli mukana lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerön järjestämillä leireillä. Yhdistykseen kokopäivätöihin Camilla siirtyi parturi- ja kosmetologiopintojen sekä muun muassa vaate- ja kosmetiikkamyyjänä toimimisen jälkeen. Nykyisen toimenkuvansa asunto- ja järjestösihteerinä hän aloitti työskenneltyään ensin viisi vuotta Meri-Karinan infossa. Camilla suoritti viime vuoden aikana töiden ohessa sihteerin tutkinnon. Camillan työhön kuuluu muun muassa hoitopäiväkorvausten käsittelyä, jäsenrekisterin ylläpitoa sekä vuokra-asuntojen esittelyä ja vuokraamista. – Parasta nykyisessä ammatissani on ihmisläheinen toimistotyö sekä tehtävien vaihtelevaisuus ja monipuolisuus. Myös loistavat työkaverit ovat tärkeässä roolissa, kertoo vuosia asiakaspalvelupainotteisissa töissä työskennellyt Camilla. Vapaa-aikansa Camilla viettää mielellään luonnossa liikkuen ja mökkeillen. Kahden pienen chihuahuan omistajana myös koirienhoito ja lenkkeily ovat tärkeä osa elämää. Teksti ja kuva: Daniel Heino

16


Mikon tie vei ekstrakokista keittiöpäälliköksi Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen keittiötä johtaa keittiöpäällikkö Mikko Rantala. Mikko vastaa kaikista Meri-Karinan ruokapalveluista, kuten tuotteiden hankinnasta, myyntipalvelusta sekä keittiön tehokkaasta jokapäiväisestä toiminnasta. Mikko on toiminut alalla jo vuodesta 1982 lähtien. Hän aloitti uransa ravintolakokkina, siirtyi sittemmin Meri-Karinaan ensin ”ekstrakokiksi” ja lopulta vakinaiseksi työntekijäksi. Hän toimi myös silloisen Meri-Karinan keittiöpäällikön sijaisena, kunnes loppuvuonna 2010 siirtyi päällikön tehtäviin. Parasta keittiöpäällikkönä toimimisessa on Mikon mukaan työn vaihtelevaisuus. – Yksikään päivä ei ole samanlainen. Keittiöhenkilöstö on pysynyt jo pitkään melkein samana, ja porukka pelaa hyvin yhteen, Mikko kertoo. Lisäksi Meri-Karinan keittiössä työskentelee keikkalaisia tarvittaessa. Keittiöpäällikön aika työn ulkopuolella kuluu muun muassa liikunnan parissa. – Vapaa-ajalla tulee urheiltua lenkkeillen ja talvella hiihtäen. Muuten sitten vietänkin aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Teksti ja kuva: Daniel Heino

17


Niina tarjoaa onnistumisen kokemuksia nuorille syöpäpotilaille Niina Ollikainen toimii lapsiperhekoordinaattorina Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kurssija neuvontapalvelujen tiimissä. Alun perin vapaaehtoistoiminnan sijaiseksi tullut Niina jäi sijaisuuden jälkeen taloon lapsiperhekoordinaattoriksi, ensin osa-aikaisena ja lopulta kokopäiväisenä. Niina järjestää syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen muun muassa virkistys- ja vertaistukitoimintaa. Toimintaterapeutin koulutusta hän pääsee hyödyntämään Meri-Karinassa pidettävillä sopeutumisvalmennuskursseilla yhtenä moniammatillisen tiimin jäsenenä. – Keskiviikkoisin työskentelen Tyksin T-sairaalassa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapisteessä, jossa jaamme tietoa yhdistyksen toiminnasta ja tukimuodoista, Niina kertoo. – Tarvittaessa myös vastaan vertaistukipuhelimeen ja autan vertaistukihenkilöiden välityksessä. Suomessa sairastuu syöpään vuosittain noin 130–150 lasta. Rankkojen hoitojen aiheuttaman alentuneen vastustuskyvyn vuoksi on erittäin tärkeää huomioida pienten syöpäpotilaiden infektioriskittömyys. – Lapsiperheiden sosiaalinen ympäristö kaventuu huomattavasti, joten tarjoamme heille mahdollisuuden tavata toisia samassa tilanteessa olevia. Muuten lasten ja nuorten syöpäpotilaiden kanssa työskentely ei Niinan mukaan niinkään eroa aikuisten potilaiden kanssa toimimisesta. – Hyödynnän luovia menetelmiä, kuten tanssia, ja pyrin tarjoamaan ilon ja onnistumisen kokemuksia, Niina hymyilee. Teksti ja kuva: Daniel Heino

18


Pääsiäismyyjäiset

12.4. klo 11

Myynnissä muun muassa herkullisia pääsiäisleivonnaisia.

! Pitkänäperjantaina 14.4. lounas tarjolla klo 11–14. a o l tu e v r Aikuiset 13 e, jäsenet 11 e, 6–12-vuotiaat 6 e. Te Pääsiäispäivänä 16.4. katetaan juhlalounas klo 12–15. Aikuiset 26 e, jäsenet 22 e, 6–12-vuotiaat 10 e. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys Meri-Karinan hyvinvointikeskus, Seiskarinkatu 35, Turku

HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI

KUUTAMOSSA PYHÄN HENRIKIN EKUMEENINEN TAIDEKAPPELI 22.4.2017 KLO 18.00

Sopraano Katri Jalonen Pianisti Esa Ylönen Konsertin tuotto suunnataan saattohoitokoti Karinakodin hyväksi. Liput 18 e. Osta lippu ennakkoon Meri-Karinasta (Seiskarinkatu 35, Turku) tai yhdistyksen jäsentoimistosta (Itäinen Pitkäkatu 30, Turku).

Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli, Seiskarinkatu 35, Turku

19


HOITOPÄIVÄKORVAUS Korvausehdot vuonna 2017 Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y:n talousarviossa on varattu vapaaehtoisuuteen perustuva määräraha, jonka puitteissa maksetaan yhdistyksen toimialueella kirjoilla oleville jäsenille korvausta syöpätaudin hoidosta aiheutuneista kustannuksista alla olevien ehtojen mukaan. Korvauksia maksetaan kerran kahdessa kuukaudessa, ja niitä vastaanotetaan Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa maanantaista perjantaihin klo 10–18. Hoitopäiväkorvaushakemukset voi myös postittaa samaan osoitteeseen Seiskarinkatu 35, 20900 Turku (kuoreen merkintä ”hoitopäiväkorvaukset”) tai toimittaa sähköisesti korvaus@lssy.fi Korvauslajit 1. Hoitopäiväkorvaus, jota maksetaan syövän hoidosta 5 euroa sairaalan hoitopäivältä. Korvausta suoritetaan enintään 90 vuorokaudelta kalenterivuodessa (koskee myös sairauden ylläpitohoitoa). 2. Korvaus solunsalpaaja- ja sädehoidosta (sarjahoito) on 5 euroa käyntikerralta. 3. Korvaus syöpätaudin avohoidon kustannuksista on 17 euroa kahdelta ensimmäiseltä kerralta, enintään 34 euroa kalenterivuodessa. Näihin kustannuksiin katsotaan kuuluviksi lääkärinpalkkion omavastuuosuus. Jatkossa avohoitokorvaus on 5 euroa käynniltä. 4. Korvaus lymfaterapiahoidosta on 5 euroa käyntikerralta, ja sitä maksetaan enintään 50 euroa kalenterivuodessa. Menettely korvauksen hakemiseksi Mikäli haluatte hakea korvausta SYÖVÄN hoidosta: Postittakaa 1. Lääkärin, sosiaalityöntekijän tai sairaanhoitajan selvitys sairaudesta, hoitoajasta sekä hoitopaikasta (ensimmäinen hakemus). Jatkossa voitte hakea korvauksia lähettämällä laskukopiot sekä yhteystietonne tilinumeroineen. Voitte käyttää myös netistä ladattavia syöpäpotilaan hoitopäiväkorvausanomuksia (ensimmäistä kertaa haettaessa/ jatkohakemus). Lapsille ja nuorille on omat kaavakkeet (ks. www.lssy.fi > Potilaille & läheisille > Taloudellinen tuki > Lapsisyöpäpotilaat / Nuoretsyöpäpotilaat). 2. Sairaalalaskujen kopiot (ei koontilistoja, ei pankkitositteita) 3. Varmistakaa, että hakemuksessanne on selkeästi yhteystietonne ja tilinumero, johon korvaus suoritetaan. Korvauksia on haettava puolen vuoden sisällä laskun eräpäivään nähden. Korvausmäärä perustuu hoitovuoden korvausehtoihin. Mikäli korvauksen hakija liittyy yhdistyksen jäseneksi hoidon jo alettua, suoritetaan em. korvauksia maksetun jäsenyyden alkamisajankohdasta lukien. Päätöksestä ei lähetetä erillistä ilmoitusta. Ainoastaan epäselvissä tapauksissa otamme yhteyttä. Korvausta ei suoriteta 1. Hakijalle, joka ei noudata yllä olevia korvausehtoja korvausta hakiessaan. 2. Sellaisista kustannuksista, jotka muutoin olisivat näiden ehtojen mukaan korvattavia, mutta joista hakija on saanut tai joista hän voi saada korvauksen julkisista varoista tai vakuutuslaitokselta vakuutussopimuksen perusteella. 3. Kotisairaalan, kotisairaanhoidon, kotipalvelun eikä vanhainkotien vuodeosastolla annetusta hoidosta – poikkeuksena syöpäpotilaan saattohoito, joka on erikseen mainittava hakemuksessa. 4. Mikäli hakija on hoidossa muun kuin syövän vuoksi, esimerkiksi lonkkaleikkaus, keuhkokuume, heikentynyt kunto jne. 5. Kuolinpesälle, mikäli korvaukseen oikeutettu yhdistyksen jäsen kuolee hoidon alettua, eikä korvausta ole haettu hänen elinaikanaan. 6. Lääke-, matka- eikä hautauskuluista.

Korvausehdoista päättää vuosittain Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen hallitus arvioidessaan yhdistyksen taloudellista tilannetta.

Lisätiedot: Camilla Carpelan järjestösihteeri 050 591 4974 camilla.carpelan@lssy.fi

20


AsumispalvelutMeri-Karinan Meri-Karinanalueella alueella Asumispalvelut Meri-Karinan Asumispalvelut alueella Meri-Villa 1 ja Meri-Villa 2

Karinaranta 2

• rivitalojen rakennusvuodet 1990 ja 1994 • vuokrat 10,10 – 11,22 €/m²/kk • vuokraan sisältyy lämmitys-, sähköja vesimaksut sekä puhelimen perusmaksu

• kerrostalon rakennusvuosi 2012 • keskivuokra 15,50 €/m²/kk, vesimaksu 15,00 €/kk • vuokraan sisältyy lämmitys- ja sähkömaksut sekä puhelimen perusmaksu

Tehostetun palveluasumisen Karinaranta

Palveluvuokratalo Salo-Karina

• rakennusvuosi 2000 • vuokra 560,00 €/kk (39 m²) • ravintopalvelut 343,00 €/kk • vuokraan sisältyy lämmitys-, sähkö- ja vesimaksut sekä turvapuhelin. Vuokran lisäksi erillinen hoito- ja palvelusopimus

• sijaitsee Salossa • kerrostalon rakennusvuosi 2001 • vuokra 475–555 €/kk • vuokraan sisältyy lämmitys-, sähkö- ja vesimaksut • talon asukkaita palvelee talonmies

1 h + tk (40 m²) – 3 h + k + s (81,5 m²)

tk + alkovi (39 m²) – 1 h + tk (48,5 m²)

2 h + kk (39 m²) – 2 h + kk (50 m²)

1 h + kk (35 m²) – 2 h + kk (41 m²)

Palvelut on tarkoitettu syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen, muille pitkäaikaissairaille tai vammaisille, terveydenhuollon, sosiaalihuollon tai muiden viranomaisten osoittamille palvelujen tarvitsijoille sekä yhdistyksen jäsenille. Vuonna 2012 valmistuneen Karinaranta II:n kerrostaloasunnot on rakennettu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tuella, joten asukasvalinta perustuu aravarajoituslain, vuokra-asunto- ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain sekä asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annetun valtioneuvoston asetuksen säännöksiin. Hakijoiden keskinäistä etusijajärjestystä arvioidaan kokonaisuutena hakijoiden asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Turun kaupunki tekee lopullisen päätöksen asukasvalinnoista sosiaalihuoltolain perusteella. Meri-Karinan alueen rivitalo- ja kerrostaloasukkaiden kotisairaanhoidosta sekä kotipalvelusta vastaa Turun kaupunki. Tehostetun palvelun yksikkö Karinarannassa hoitohenkilökunta ja perushoidon palvelut ovat saatavilla ympäri vuorokauden, ja hoitomaksu peritään erillisen hoitosuunnitelman ja hoitoisuusluokituksen mukaisesti. Asumis- ja hoitokustannuksiin on mahdollista hakea KELA:lta asumis- ja hoitotukea. Osa tarjotuista hoito- ja hoivapalveluista oikeuttaa myös kotitalousvähennykseen verotuksessa. Tehostetun palvelun yksikkö Karinarantaan on mahdollisuus saada myös sosiaalikeskuksen maksusitoumus. Asuntohakemuksen saa alla mainitulta yhteyshenkilöltä sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen verkkosivuilta. Asuntohakemus on voimassa 6 kk saapumispäivästään. Hakemus toimitetaan osoitteeseen Meri-Karina / Camilla Carpelan Seiskarinkatu 35, 20900 Turku. Lisätiedot ja asuntohakemukset: asuntosihteeri Camilla Carpelan, p. 050 591 4974 tai camilla.carpelan@lssy.fi www.lssy.fi/asumispalvelu

Huom! Vuokrien tarkistus 1.4.2017

www.lssy.fi www.lssy.fi 21


Lahjoittamalla teet hyvää

Anna hyvän kiertää ja tue syöpään sairastuneiden hyväksi tehtävää työtämme. Voit halutessasi kohdentaa (merkintä viestikenttään) lahjoitusvarat tiettyyn toimintaan, kuten saattohoitoon, lapsisyöpäpotilaille tai tieteelliseen tutkimukseen.

ikin r n e H n Pyhä appeli k e d i a t n umeenine

ek

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y:n rahankeräystili: FI96 5713 4520 0005 05 Lahjoitusvaroilla muun muassa kohennetaan infektioriskissä olevien potilaiden edellytyksiä elää mahdollisimman normaalia elämää, rahoitetaan Lounais-Suomessa tehtävää syöpätautien tieteellistä tutkimustyötä ja -hankkeita, hankitaan tarvittavia laitteita ja apuvälineitä, ylläpidetään syöpäpotilaiden kuntoutustoimintaa sekä parannetaan toimitiloja. Myös yhdistyksemme kannatusjäsenenä tuet arvokasta syöväntorjuntatyötä. sa! s, n kiito ttamas Lämmi t mukana au e että ol

avoinna syys-huhtikuussa ti-pe 11–15, to 11–18.30, la-su 12–15 touko-elokuussa ma-pe 11–16, to 11–18.30, la-su 12–15 Huomioittehan yksityistilaisuudet Juhla- ja kirkolliset tilaisuudet, kaste, vihkiminen, siunaus, hartaudet jäsenalennus -10 % www.taidekappeli.fi Instagram: Taidekappeli Art Chapel Facebook: Taidekappeli Art Chapel Seiskarinkatu 35, 20900 Turku, 02 265 7777, taide.kappeli@gmail.com

ä l ! E ä l l i s y ä t 22


Tiedustelut

www.merikarina.fi

p. 02 2657 666, meri-karina@lssy.fi

Meri-Karinan hyvinvointikeskus Vuodesta 1990 toiminut Meri-Karinan hyvinvointikeskus sijaitsee merellisessä ympäristössä hyvien kulkuyhteyksien päässä Turun keskustasta. Meri-Karinasta on vuosien varrella kehittynyt hyvinvointi-, kokous-, ravintola-, juhla- ja majoituspalveluita tuottava keskus. Meri-Karina soveltuu erinomaisesti perhejuhlien – kuten syntymäpäivien, häiden, valmistujaisten ja muistotilaisuuksien – järjestämiseen sekä erilaisten kokous-, kongressi- ja koulutustilaisuuksien tapahtumapaikaksi. Hyvinvointikeskuksessa on otettu huomioon lapsiperheiden ja erityisryhmien, kuten liikuntaesteisten henkilöiden sekä kuulo- ja näkövammaisten, tarpeet. Hyvinvointikeskuksessa on leikkihuone, ja aivan naapurissa on leikkipuisto sekä lapsiystävällinen, matala uimaranta beach volley -kenttineen. Meri-Karinassa sijaitsevat lisäksi kosmetologinen hoitola, fysioterapiapalveluita tuottava Turun Kuntokolmio ja parturi-kampaamo.

• • • • •

pienryhmätiloja maksimissaan 16 henkilölle luentosali maksimissaan 40 henkilölle ruokasali maksimissaan 150 henkilölle takkahuone maksimissaan 20 henkilölle juhlasali 30–250 henkilölle

• • • • •

sauna- ja uima-allasosasto, kunto- ja liikuntasali 30 kahden hengen majoitushuonetta huoneista kaksi erityisvarusteltuja invahuoneita osassa huoneita lisävuodemahdollisuus yhden hengen huone lisämaksusta

Tiedustelut p. 02 2657 666, meri-karina@lssy.fi

Seiskarinkatu 35, 20900 Turku 23


Seiskarinkatu 35, Turku

-12- vuo-

ravintola- ja juhlapalvelut

ä on

Meri-Karina

inä klo

Meri-Ka

Hyvinvointike Seiskarink

Meren äärellä sijaitseva Meri-Karina soveltuu erinomaisesti juhlien sekä erilaisten kokous-, kongressi- ja koulutustilaisuuksien järjestämiseen. Meri-Karina sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä, ja alueella on reilusti pysäköintitilaa. Meri-Karinan

palveluja monipuolistaa keskuksen naapurissa sijaitseva Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli. Tutustu palveluihimme osoitteessa www.merikarina.fi.

Ota yhteyttä p. 02 2657 666, meri-karina@lssy.fi (juhlapalvelutilaisuudet minimissään 20 hengelle) Lounastarjoilu arkisin klo 11-13.30 Normaalihinta 9 e, jäseniltä 8 e, 6-12-vuotiailta 5 e Suosittu seisova pöytä katetaan juhlapyhinä klo 12-15 Juhlapyhäkattaukset pääsiäispäivänä äitienpäivänä isänpäivänä itsenäisyyspäivänä 3. adventtina 4. adventtina jouluaattona joulupäivänä

na.fi

Normaalihinta 26 e, jäseniltä 22 e, 6-12-vuotiailta 10 e Pöytävaraukset: p. 02 2657 666

Juhlapyhien menut ovat nähtävissä osoitteessa www.merikarina.fi kaksi viikkoa ennen juhlapyhää

lue lisää monitoimikeskuksen palvelutarjonnasta: www.merikarina.fi 24


virkistäydy ja hemmottele itseäsi

Meri-Karinan Hyvinvointikeskuksessa Seiskarinkatu 35

Kosmetologinen hoitola

Meri-Karinan kauneus- ja jalkahoitola on paikka sinulle, joka arvostat henkilökohtaista, ystävällistä ja kiireetöntä palvelua. Hoitola tarjoaa muun muassa hemmottelevia kasvohoitoja, virkistäviä jalkahoitoja sekä nautinnollisia käsihoitoja.

Nora Granlund 040 555 3200 ___________________________________

Parturi-kampaamo

Kampaamo- ja parturipalveluiden lisäksi peruukkien leikkaukset ja päänahan erikoishoidot. Muista myös lahjakortit!

Anette Tähti 02 2657 605 ____________________________________

Turun Kuntokolmio

Fysikaaliset hoidot ja hieronnat sekä vesihieronta. Käytössämme on myös terapia-allas. Monipuolisessa kuntosalissa on mahdollista antaa myös yksilöllistä ohjausta. Vastaanotolle voi tulla lääkärin lähetteellä tai ilman.

Turun Kuntokolmio 02 2657 606

lue lisää palveluista: www.merikarina.fi 25


Jäsenedut Julkaisut • valtakunnallinen Syöpä-Cancer-lehti neljästi vuodessa • Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen LOKI-lehti kahdesti vuodessa ilmaisjakeluna • Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Jäsentiedote-lehti kerran vuodessa osoitteellisena Taloudellinen tuki syöpäpotilaille Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsenenä olet oikeutettu hakemaan korvausta syöpähoidoista. Liikuntapalvelut Meri-Karinassa Meri-Karinassa järjestetään ohjattuja liikuntaryhmiä syöpään sairastuneille. Ohjaaja toimii Turun Kuntokolmion fysioterapeutti tai kuntohoitaja. Syöpäpotilaiden vesivoimistelut Meri-Karinassa l maanantaisin: klo 9 (kaikki potilaat), klo 10 (rintasyöpäpotilaat), klo 16.30 (jäsenet) ja klo 17.30 (jäsenet) l keskiviikkoisin: klo 11.30 (kaikki potilaat), klo 12.15 (kaikki potilaat), klo 17.30 (avanneleikatut) ja klo 18.30 (kaikki potilaat) Lisäksi syöpäpotilailla on mahdollisuus osallistua ohjattuun mattojumppaan maanantaisin klo 18.30. Mattojumpan ja vesivoimistelun kausimaksu (tammi-toukokuu ja syys-lokakuu) on jäsenille 35 €, muille 55 €. Lisätiedot: 02 2657 606 (liikuntapalvelut) tai 02 2657 666 (info). Alennukset • Meri-Karinan hyvinvointikeskuksen liikunta-, majoitus- ja ruokailupalveluista. • Matkatoimisto Matkarin järjestämistä matkoista (ks. alkaen sivulta 29) • jäsenalennusliikkeistä (ks. sivu 27) • seuraavilta yksityisiltä lääkäriasemilta: Terveystalon toimipisteet p. 030 6000 Terveystalo Pulssi Humalistonkatu 9–11, Turku Terveystalo Turku Aninkainen Aninkaistenkatu 13, Turku Terveystalo Salo Turuntie 12 B (2.krs.), Salo Terveystalo Forssa Kutomonkuja 2 A 2, Forssa l kuvantamis- ja laboratoriopalvelut –20 % (alennus voimassa olevasta hinnaston mukaisesta hinnasta, voimassa Turun, Salon ja Forssan toimipisteissä) l 10 euron etuseteli Terveystalon palveluihin (voimassa kaikissa Terveystalon toimipisteissä, LSSY on postittanut setelit jäsenpostituksen yhteydessä helmikuussa 2017) l 40 euron etu hammastarkastukseen voimassa olevaa jäsenkorttia vastaan (voimassa Turun ja Loimaan toimipisteissä) Edut ovat voimassa vuoden 2017 ajan. Etuja ja alennuksia ei voi yhdistellä. Mehiläisen toimipisteet p. 010 414 00 Sairaala Mehiläinen Turku Kauppiaskatu 8, Turku Sairaala Mehiläinen Salo Vilhonkatu 8, Salo l ei poliklinikkamaksua lääkärikäynneistä l kuvantamis- ja laboratoriotutkimukset –10 % l patologiset tutkimukset –15 % l rintojen alueen kuvantamistutkimukset ja näytteenotot

Edut ovat voimassa vuoden 2017 ajan.

26

–15 %


Hyvä jäsenalennusta myöntävä yhteistyökumppanimme, ilmoitathan mahdollisista muutoksista osoitteeseen viestinta@lssy.fi

JÄSENALENNUSLIIKKEET Turku Asianajotoimisto Brander & Manner Oy Kristiinankatu 3 testamentit ja perunkirjoitukset sopimuksen mukaan Asianajotoimisto Hannu Vehanen Käsityöläiskatu 1 -10 % testamentit ja perunkirjoitukset Digilind Tietokone Linnankatu 8 -10 % tv- ja digiboxhuollot Fysio- ja lymfaterapeutti Alisa Lempinen Puutarhakatu 12 -10 % fysio- ja lymfaterapiapalvelut Hautaustoimisto A. Perttala Ky Aninkaistenkatu 6 -10 % arkut ja uurnat Kaskenkatu 15 Hautaustoimisto Perttala, Annikki Perttala-Koskinen Oy Linnankatu 3 alennus sopimuksen mukaan Hautauspalvelu Pietét Eerikinkatu 25 -10 % arkut ja uurnat Kiinanmyllynkatu 5 Hautaustoimisto Saarinen Linnankatu 9 -10 % arkut ja uurnat Humaliston apteekki Humalistonkatu 11 itsehoitotuotteet sopimuksen mukaan Johanna Kaihdin Eerikinkatu 38 -15 % säle- ja rullakaihtimet ilman asennustyötä Kaihdinliike Sandberg Oy Nuppulantie 33 -10-20 % vakio rulla- ja säleverhot Kansallinen Kirjakauppa Linnankatu 16 -10 % paperitarvikkeet (ei koske kaikkia tuoteryhmiä) Hämeenkatu 7 Länsikeskus Kasken Apteekki Kaskenkatu 10 alennus sopimuksen mukaan Kelloliike Teppo Lampi Ky Sibeliuksenkatu 7 alennukset sopimuksen mukaan Kello- ja kultaliike Lindholm Prisma Itäharju -15 % (ei koske kaikkia tuoteryhmiä) Kinnunen Oy Yliopistonkatu 31 -10 % Kulta- ja kelloliike Ilmari Viitanen Humalistonkatu 8 alennus sopimuksen mukaan Kuva-Paijula Oy Hämeenkatu 1 passikuvat väri tai mustavalkoinen 12 € (norm. 15 €) Käsityö-Elisa Brahenkatu 5 -10 % Laukku Marjanen Maariankatu 3 -10 % Linnan Apteekki Kauppiaskatu 10 -10 % Smartlax-tuotteet Melers Pesulapalvelut Kaskenkatu 12 -10 % (ei koske laakamattoja eikä kilopesuja) Optikko Ukkonen Hämeenkatu 1 -20 % Pyhän Henrikin Apteekki Prisma Itäharju -5 % + S-bonus vapaakaupan tuotteet Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli Seiskarinkatu 35 -10 % juhla- ja kirkolliset tilaisuudet, kaste, vihkiminen, siunaus, hartaudet Rakentajan Sarokas Polttolaitoksenkatu 17 normaalihintaisten tuotteiden alennukset sopimuksen mukaan Raunistulan apteekki Autistenkatu 1 -5 % vapaakaupan tuotteet Ruusu-Aula Martinkatu 1 -10 % leikkokukat Siisti-Piste Oy Orikedonkatu 23 -15 % siivoustarvikkeet Soitinliike Vertikaali (Soitin-Asema) Eerikinkatu 2 -10-20 % Specsavers Optikko Yliopistonkatu 25 alennus sopimuksen mukaan Länsikeskus Turun Hautauspalvelu Uudenmaantie 58 -10 % arkut ja uurnat Turun Kivi Uudenmaantie 58 -20 % uudet hautakivet / -10 % hautakivien kaiverrukset ja kunnostukset Turun Lukko Rykmentintie 2 -15 % rakennushelat Vasaramäen apteekki Kivikartiontie 1 -10 % itsehoitotuotteet Wau lingerie Yliopistonkatu 26 -10 % koko valikoimasta (mm. Anita-merkkiset proteesiliivit, tukiliivit, muut erikoisliivit) Hanko Marine Lines Korkeavuorenkatu 10 B 11 alennus sopimuksen mukaan Laitila Laitilan I apteekki Keskuskatu 11 -10 % vapaakauppatuotteet Lieto Silmäasema Liedon Optiikka Hyvättyläntie 4, Kauppapiha normaalihintaiset silmälasit -20 %, muut tuotteet -10 % Loimaa Kelloliike J. Mäkelä Oy Turuntie 12 -10 % Silmäasema Silmäoptiikka Riipinen Vesikoskenkatu 3 normaalihintaiset tuotteet -20 %, aurinkolasit -15 % Sähköliike Hannu Rajala Oy Turuntie 73 -10-20 % Mynämäki Mynä-Kukka Kirkkokatu 1 -10 % (ei surulaitteet) Mynämäen Silmäasema Mynäcenter, Keskuskatu 24 -20 % Naantali Hautauspalvelu Pietét Henrikinkatu 2 -10 % arkut ja uurnat Raisio Alina Hoivatiimi (Turku-Raisio-Naantali) Tasalanaukio 7 -10 % kotityöpalvelut (mm. siivous, asiointi, ruoanlaitto, ulkoilutus) sekä hoiva- ja sairaanhoitajapalvelut, myös syöpäsairaanhoitajan asiantuntija-apu Hautaustoimisto A. Perttala Ky Kirkkoväärtinkuja 1 -10 % arkut ja uurnat Raision Kukkapalvelu Torikuja 4 -10 % yli 10 € tuoteostoksista (ei sidontatyöt) Raision Lukko Varppeenaukio 9 alennus sopimuksen mukaan Raision Ykkösapteekki Kerttulantie 4 -10% itsehoitotuotteista Rauma Asianajotoimisto Brander & Manner Oy Isokatu 21 testamentit ja perunkirjoitukset sopimuksen mukaan Rusko Rakennusliike Kari Hämäläinen Oy Ahopellontie 4 alennus sopimuksen mukaan Ruskon Sivuapteekki Vanhatie 2 -10% itsehoitotuotteista Salo Salon Kukkakimppu Helsingintie 5 -20 % ruukkukasvit, leikkokukat ja sidontatyöt (ei morsiussidonnat, tarjoukset ja välitykset) Uusikaupunki Alusasuliike Merenneito, alusasujen erikoisliike Alinenkatu 36 -10 % Järven Kello ja Kulta Ky Alinenkatu 30 -15 % Kenkäkauppa Alina Alinenkatu 36 -10 % Leninkiliike Reinholm Ky Sepänkatu 1 -10 % Putiikki SIK-SAK Torinkulma, linja-autoasema -10 % Uudenkaupungin 1. apteekki Alinenkatu 28 -5  % vapaakaupan tuotteista

27


Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry ja Petrea Säätiö sr aloittavat yhteistyön Petrea Kuntoutuksen toimipiste myös Meri-Karinaan

L

ounais-Suomen Syöpäyhdistys ry ja Petrea Säätiö sr ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Petrean kuntoutuspalvelutoiminta aloittaa toimintansa Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa helmikuussa 2017. Toimipisteen nimeksi tulee Petrea Kuntoutus, Meri-Karina Turku. Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa tullaan toteuttamaan muun muassa tuki- ja liikuntaelinsairaille suunnattua tules-kuntoutusta. Petrea Säätiön jo vuonna 2012 aloittama kuntoutuspalvelutuotanto nykyisessä Holiday Club Caribian toimipisteessä jatkuu laajentuen sisältämään aiempaa monipuolisempia kuntoutuspalveluita. Petrea Säätiön tarkoituksena on parantaa kuntoutusmahdollisuuksia sekä edistää ja säilyttää ihmisten terveyttä ja kuntoa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Petrea Sää-

tiö tuottaa Turun toimipisteissään erilaisia kuntoutuspalveluja etenkin työväestölle. – Meri-Karinan hyvinvointikeskus tarjoaa Petrea Kuntoutukselle toimivat puitteet monipuoliselle kuntoutuspalvelujen toteutukselle merellisessä ympäristössä. Olemme erittäin tyytyväisiä tulevasta yhteistyöstä, joka tulee osaltaan tukemaan asiakkaittemme kuntoutusprosessin vaikuttavuutta, iloitsee Petrea Säätiön toimitusjohtaja Päivi Dahl.

palveluasumistoimintaa majoitusja ravitsemuspalvelujen ohessa. – Alkamassa on uusi, huomattava yhteistyö, jonka myötä MeriKarinan hyvinvointikeskus saa kaivattua lisämyyntiä majoitus- ja ravitsemuspalveluiden osalta. Tulevasta yhteistyöstä on jatkossa etua kummankin osapuolen toteuttamissa palveluissa, toteaa Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja Ville Viitanen.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tavoitteena on auttaa syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä toteuttaa ennaltaehkäisevää työtä. Yhdistyksen toiminnan keskus on Turun Hirvensalossa sijaitseva Meri-Karinan hyvinvointikeskus, jossa toteutetaan terveydenedistämistoimintaa, sopeutumisvalmennustoimintaa sekä laajaa

Tähkä

TAKSIKULJETUKSET 1-8 & 1-6 henkilöä

0400 226 015 taksi666@icloud.com TAKSI Teppo Mäki inva- ja paarikuljetukset

Kokouspalvelut catering juhlatilat lounas www.maijalaine.net 050 525 7650 myynti@maijalaine.net 28

KUKKAKAUPPA

Aninkaistenkatu 1, 20100 Turku puh. (02) 231 7836

www.kukkakauppatahka.fi

TURKU TURKU TURKU TURKU 02-23 11 881 Kaskenkatu 02-23 11 881 Kaskenkatu 11 11 881 Kaskenkatu 1515 02-23 881 Kaskenkatu 151502-23 02-23 11 884 Aninkaistenkatu 6 02-23 11 884 Aninkaistenkatu 6 11 11 884884 Aninkaistenkatu 6 6 02-23 02-23 Aninkaistenkatu RAISIO RAISIO RAISIO RAISIO 02-438 Kirkkoväärtinkuja 02-438 438 Kirkkoväärtinkuja 438438 4438 Kirkkoväärtinkuja 1 111 02-438 02-438 4 44 Kirkkoväärtinkuja

% % %% % % %% % % %% Arkut jaja uurnat Arkut uurnat Arkut ja uurnat Arkut ja uurnat Liikeajan jälkeen 02-23 11884 884 Liikeajan jälkeen 11 884 Liikeajan jälkeen 02-23 11 11 884 Liikeajan jälkeen 02-23 %02-23 %% % %% -10 -10 -10 %-10 % www.hautaustoimistoperttala.fi www.hautaustoimistoperttala.fi www.hautausperttala.fi www.hautaustoimistoperttala.fi www.hautaustoimistoperttala.fi

LSSY:n jäsenille LSSY:n jäsenille LSSY:n jäsenille LSSY:n jäsenille


TERVETULOA MATKALLE! Matkari Oy on jo kolmen vuosikymmenen ajan vienyt Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäseniä ja muita matkakärpäsen puraisemia kaikkialle maailmaan. Lähditpä sitten lähelle tai kauas,  Matka­rin mat­kalla voit luottaa siihen, että matkasi jokainen yksityiskohta on huolellisesti suunniteltu. Si­nusta pide­tään hyvää huolta kotiportilta maailmalle ja takaisin. Kaikilla matkoilla on erittäin moni­puolinen ja kiinnostava ohjelma. Palveluksessasi on koko matkan ajan asioista huolehtiva kielitaitoinen matkanjohtaja ja joukko eri kohteita esitteleviä paikallisoppaita. Toisinaan mukana seuraa  luennoit­sijoita tai viihde-esiintyjiä, jotka tarjoavat

mielenkiintoisia ja hauskoja hetkiä matkalaisten yhteisiin hetkiin. Monet Mat­karin asiakkaat tulevat mukaan yhä uudelleen ja uudelleen, mutta uudet kasvot ovat enemmän kuin ter­vetulleita! Olemme koonneet näille sivuille tämän vuoden matkatarjontamme, josta löytyy toivottavasti juuri sinua kiinnostava paketti. Vastaamme erittäin mielellämme kysymyksiin ja annamme lisätietoja kirjallisesti, puhelimella tai kotoisasti kasvokkain Itäisen Pitkänkadun toimistossamme. Tervetuloa viihtymään ja kokemaan upeita matkaelämyksiä! MATKARI OY

Praha Matkari Oy toimii Kuluttajaviraston matkanjärjestäjäluvalla ja on asettanut vakuuden, joka kattaa Matkari Oy:n tarjoamat matkat. Matkari Oy noudattaa Yleisiä valmismatkaehtoja sekä Matkari Oy:n lisä- ja erityisehtoja, jotka ovat saatavana Matkari Oy:n toimistosta, Itäinen Pitkäkatu 30, 20700 Turku, tai www.lssy.fi

29


Kevätmatkat Matkan hinta: jäsenet 82 € ei-jäsenet 102 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - teatterilippu - väliaikatarjoilu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Hanna-Leena Laihonen

”JUURIHOITO” SUOMEN KANSALLISTEATTERISSA LAUANTAINA 25.3.2017 Näytelmä ”Juurihoito” on kirjailija Miika Nousiaisen uutuusromaaniin perustuva menestysteos. Esityksessä Esko Kirnuvaara (Markku Maalismaa) on työlleen omistautunut, vakava töölöläinen hammaslääkäri, jonka vastaanotolle saapuu Pekka (Esa-Matti Long). Pekalla on sama sukunimi kuin Eskolla ja akuutti juurihoidon tarve, mutta yllättäen käy ilmi, että kahta varsin erilaista miestä yhdistää syvemmälle ulottuva salaisuus. Aleksis Meaneyn dramatisoima matkakertomus vie miehet harharetkelle Lieksasta maailman ääriin. Mysteeri sakenee entisestään, kun kaksikko saa matkalla seurakseen hämmentäviä ulkomaalaisvahvistuksia. Viisas ja lämminhenkinen komedia kertoo juurista, juurettomuudesta, muuttuvasta vanhemmuudesta, oikeudesta kotimaahan ja siitä, mikä meitä lopulta yhdistää kaikista ulkonaisista eroista huolimatta.

Matkaohjelma Lähtö klo 16.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Helsinkiin. Näytelmä ”Juurihoito” alkaa Suomen Kansallisteatterissa klo 19.00. Näytöksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 23.30.

Kuvat: Tuomo Manninen

30


KIRKKORETKI SÄKYLÄÄN JA LOUNAS MERI-KARINASSA SUNNUNTAINA 16.4.2017 Säkylän kirkko on vuonna 1776 käyttöön vihitty puukirkko. Monet pitävät Säkylän kirkkoa yhtenä Suomen rakennustaiteen kauneimpana saavutuksena. Kirkko on tyypiltään pitkäkirkko, jossa lounaissuomalainen sipulikupolinen tapuli on liitetty kirkon länsipäätyyn. Säkylä ja Köyliö yhdistyivät vuoden 2016 alussa. Jumalanpalveluksen jälkeen ihaillaan vielä kulttuurimaisemia Köyliönjärvellä, jossa legendojen mukaan piispa Henrik sai marttyyrikuolemansa.

Matkaohjelma Lähtö klo 8.30 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Linja-autokuljetus Säkylään, jossa osallistutaan jumalanpalvelukseen Säkylän kirkossa. Jumalanpalveluksen jälkeen ajetaan Köyliönjärven ympäri

Kalevala-korut

Kevätmatkat Matkan hinta: jäsenet 50 € ei-jäsenet 70 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - lounas Meri-Karinassa - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Tiina Oittinen

ja sen jälkeen ajetaan Turkuun, MeriKarinan hyvinvointikeskukseen, jossa tarjoillaan buffetlounas kaikilla pääsiäispäivän herkuilla. Paluu takaisin Turun ortodoksisen kirkon luo noin klo 15.00.

-rannekoru, -riipus, -korvakorut

Kultaseppä

Veikko Suominen Oy

Nevakatu 1, Kaanaa Raisio l Puh. 02 439 7050 l Avoinna ark. 9–19, la sulj.

31


Kevätmatkat Matkan hinta: jäsenet 105 € ei-jäsenet 125 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - teatterilippu - brunssi Fazer Caféssa - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

”MIELENSÄPAHOITTAJAN SUOMI” TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERISSA LAUANTAINA 22.4.2017 Kuka olisikaan parempi kertomaan suomalaisuuden tarinan kuin Mielensäpahoittaja? Kirjailija Tuomas Kyrön luoma hahmo sopii hommaan kuin… karvalakki päähän. Tutunoloinen jääräpää kertoo uudessa näytelmässä lapsuudestaan, nuoruudestaan, vaimostaan ja perheestään. On hyvä aika muistella. On tultu tilanteeseen, jossa hän ei enää voi asua tilallaan yksin, sillä vaimo on vuodeosastolla. Tarvitaan apua. Hän palkkaa kodinhoitajaksi maahanmuuttaja-Alin, jolle Suomi on vielä uusi. Kuluu paljon saunapuita, pottuja ja kahvia, kun Mielensäpahoittaja kertoo Suomen vaiheita. Samalla kun hän tulee kertoneeksi ensimmäistä kertaa omasta elämästään jollekin, näemme hänet ensi kertaa lapsena ja nuorena miehenä. Kuten myös koko joukon suomalaisia sankareita ja ihmisiä, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet maamme kohtaloon. Selviää, miten viinatrokarit, sukset ja Kekkonen liittyvät Mielensäpahoittajan elämään. Kuinka Jukka-heppa selvisi sodasta. Mitä tapahtui, kun Mielensäpahoittaja kohtasi Nokia-insinöörin. Ja mikä oli se neuvo, jota Mika Myllylän olisi kannattanut kuunnella. Rooleissa nähdään muun muassa Teija Auvinen, Jaana Oravisto, Pentti Helin ja Vesa Tietäväinen.

Matkaohjelma Lähtö klo 8.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Tampereelle, jossa nautitaan maittava brunssi Fazer Caféssa klo 10. Ennen näytöstä on Tampereen Työväen Teatterin esittelykierros klo 12. Näytös alkaa klo 13. Takaisin Turkuun saavutaan noin klo 17.

32


Vuoden tärkein päivä on päivä vapaaehtoisena Hyvää voi tehdä vaikka päivän kerrallaan. Hiiop on vapaaehtoistyön välityssivusto, jossa tarve ja tekijät kohtaavat. Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi kutsumme jokaisen tekemään kanssamme tärkeitä tekoja, sadan vuoden edestä. Anna sinäkin vuodestasi yksi päivä.

hiiop100.fi #hiiop

33


Kevätmatkat Matkan hinta: jäsenet 1225 € ei-jäsenet 1245 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 115 € Hintaan sisältyy: - lennot Turku–Helsinki– Berliini–Helsinki–Turku Finnairin reittilennoilla - 3 yön majoitus hotellissa kahden hengen huoneessa - 3 aamiaista, 2 illallista, 1 lounas - kaupunkikiertoajelu ja Potsdamin-retki suomenkielisen paikallisoppaan johdolla - sisäänpääsymaksut museoon, Sanssoucin linnaan ja revyyteatteriin - kuljetukset ohjelman mukaan - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Telle Tuominen

34

VAPPUMATKA KEVÄISEEN BERLIINIIN JA POTSDAMIIN 28.4.–1.5.2017 Berliini on monipuolinen suurkaupunki, joka elää täysillä yötä päivää. Entinen Itä-Berliini viehättää boheemilla tunnelmallaan, länsiosa on hienostuneempi. Berliini on miljoonakaupungiksi viihtyisä ja sympaattinen. Kaupungin nähtävyyksiin tutustumisen lisäksi päästään myös kokemaan upea revyynäytös sekä vierailemaan Potsdamin kaupungissa, joka sijaitsee noin 26 kilometriä Berliinistä lounaaseen Havel-joen varrella metsäja järvialueiden ympäröimänä.

Matkaohjelma Perjantai 28.4.2017 Kokoontuminen Turun lentoasemalla klo 5.15. Finnairin lento AY230 lähtee klo 6.15 Helsinkiin, jonne saavutaan klo 6.50. Helsingistä jatketaan Finnairin lennolla AY911 klo 8.10, ja Berliinin Tegelin lentokentälle saavutaan klo 9.05. Kuljetus keskustaan, jossa mahdollisuus ostaa ja nauttia aamupalaa ennen kolmen tunnin mittaista opastettua kaupunkikiertoajelua. Ajelulla saadaan hyvä yleiskuva Berliinistä ja sen kehityksestä. Kiertoajelulla nähdään muun muassa Keisari Wilhelmin

muistokirkko, pääkatu Kurfürstendamm, Potsdamin aukio, Checkpoint Charlie ja Berliinin tuomiokirkko. Pääsemme näkemään myös kaupungin symbolin Brandenburgin portin ja hallituskorttelit. Kuljetus iltapäivällä Charlottenburgin kaupunginosaan, jossa majoittuminen Wyndham Berlin Excelsior -hotelliin kolmeksi yöksi. Illallinen hotellissa klo 18.00. Lauantai 29.4.2017 Aamiainen hotellissa.

Tutustutaan


Kevätmatkat hotellin lähellä sijaitsevaan Story of Berlin -museoon, joka kertoo mielenkiintoisella tavalla Berliinin historiasta. Tämän jälkeen halukkaat voivat käydä Zoologischer Garten Berlin -eläintarhassa, joka on eläinlajiensa määrällä mitattuna yksi maailman suurimmista eläintarhoista. On myös mahdollista vain nauttia ulkoilusta Tiergartenin luonnonläheisellä puistoalueella. Mahdollisuus myös käydä kuuluisalla Kurfürstendammin ostoskadulla, jonne on lyhyt kävelymatka. Baijerilaistyylinen illallinen ravintola Bavarianissa lähellä hotellia klo 18.00. Sunnuntai 30.4.2017 Aamiainen hotellissa. Tänään tehdään retki Potsdamiin. Potsdam on kaunis pieni kaupunki Berliinin kyljessä. Kiertoajelulla nähdään muun muassa Sanssoucin linna-alue, pittoreskit Hollantilaiskorttelit ja idyllinen vanhakaupunki. Lounas ravintolassa linnan alueella. Iltapäivällä paluu hotelliin, josta myöhemmin kuljetus klo 19.30 alkavaan varieteenäytökseen Euroopan suurimpiin kuuluvassa Friedrichstadt Palast -revyyteatterissa. Paluukuljetus hotelliin näytöksen päätyttyä.

Wyndham Berlin Excelsior Hotel **** Hardenbergstarsse 14, 10623 Berlin Tyylikäs neljän tähden hotelli sijaitsee elegantilla Charlottenburgin alueella. Hotellista on vain kahdeksan minuutin kävelymatka Kurfürstendammin ostoskadulle ja eläintarhaan. Hotelli tarjoaa äänieristetyt ja ilmastoidut huoneet, joissa on wc, suihku, taulutelevisio, minibaari ja tallelokero.

Maanantai 1.5.2017 Aamiainen hotellissa. Linja-autokuljetus Berliinin lentoasemalle, josta Finnairin lento AY912 lähtee klo 12.00 Helsinkiin, jonne saapuminen klo 15.00. Helsingistä jatketaan Finnairin lennolla AY225 klo 16.15 ja Turkuun saavutaan klo 16.50.

Muita huomioita: Matkalle mukaan voimassaoleva ulkomaanpassi tai virallinen EU-henkilökortti. Matkavakuutus, johon sisältyy myös matkatavaravakuutus sekä riittävä peruutusturvavakuutus oman, lähiomaisen tai matkatoverin vakavan sairastumisen varalta, on syytä tehdä heti matkavarauksen jälkeen. Perusrokotusten voimassaolo kannattaa myös tarkistaa.

35


Kevätmatkat Matkan hinta: jäsenet 55 € ei-jäsenet 75 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - kahvi ja lounas - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Tiina Oittinen

Matkan hinta: jäsenet 105 € ei-jäsenet 125 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - opastettu kierros Alvar Aallon ateljeessa sekä kotitalossa - lounas (3 ruokalajin lounas) - sisäänpääsylippu Ateneumiin - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Hanna-Leena Laihonen

UUTISVUODON NAUHOITUS PERJANTAINA 5.5.2017 Koska ohjelma on saavuttanut suuren suosion, järjestämme myös tänä vuonna matkan Helsinkiin Yleisradion studiolle seuraamaan Uutisvuodon nauhoitusta. Pääset seuraamaan viihteellistä tietovisailua, jossa kaksi kolmen hengen joukkuetta ruotii ajankohtaisia uutisaiheita humoristisella ja satiirisella tavalla.

Matkaohjelma Lähtö klo 8.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Helsinkiin Yleisradion studiolle, jossa nautitaan uutisvuotokahvit. Seurataan Uutisvuodon nauhoitusta, joka alkaa noin klo 11.30. Nauhoituksen jälkeen lounasbuffet Yleisradion ravintolassa klo 13.00. Paluu Turkuun noin klo 16.30.

TAIDETTA JA KULTTUURIA HELSINGISSÄ – ARKKITEHTI ALVAR AALLON ELÄMÄ JA TYÖ PERJANTAINA 12.5.2017 Arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto suunnitteli Munkkiniemessä sijaitsevan rakennuksen arkkitehtitoimistokseen vuonna 1955. Toimisto sijaitsee kävelymatkan päässä Aallon omasta kotitalosta, jossa toimisto aiemmin sijaitsi. Alvar Aalto johti arkkitehtitoimistoaan kuolemaansa saakka, vuoteen 1976. Ateneumissa avataan näyttely nimeltä ”Alvar Aalto – Taide ja moderni muoto”, joka on ollut esillä jo useassa maassa. Näyttely on tuotettu Vitra Design Museumin ja Alvar Aalto -museon yhteistyönä. Näyttelyssä tutustutaan Alvar Aallon töihin sekä hänen läheisimpien taiteilijaystäviensä, kuten Jean Arpin, Alexander Calder ja Fernand Leger, teoksiin.

Matkaohjelma Lähtö klo 7.45 Turun ortodoksien kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Helsinkiin, jossa opastettu kierros Munkkiniemessä, Alvar Aallon ateljeessa ja hänen kotitalossaan. Kierroksen jälkeen ajomatka ravintola Eliteen, jossa syödään lounas. Lounaan jälkeen suunnataan Ateneumiin, jossa jokainen saa tutustua Alvar Aallon näyttelyyn. Lähtö takaisin Turkuun noin klo 16.00. Turkuun saavutaan noin klo 18.00.

36


Kevätmatkat

KOSKETTAVIA KOHTALOITA TURUN VANHALLA HAUTAUSMAALLA KESKIVIIKKONA 24.5.2017

Matkan hinta: jäsenet 35 € ei-jäsenet 55 €

Retki tutustuttaa noin kuuteenkymmeneen mielenkiintoiseen ihmiskohtaloon. Lähes kaikki henkilöt kuolivat nuorina, usein onnettomuuksissa, mutta on joukossa yksinäinen miljonäärikin, vieraalle maalle ajautunut emigranttiperhe, seikkailunhaluinen sotaretkelle lähtenyt poikaporukka, yleisnero pasifisti sekä sähkölaitoksen räjähdyksen uhrit. Traagisesti kuoli hautausmaan ensimmäinen vainajakin, Willian Cramp, joka menehtyi jäätyään hevoskärryjen alle.

Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - lounas - Meri-Karinan ja Taidekappelin esittelyt - opastus hautausmaalla - matkanjohtajan palvelut

Matkaohjelma Lähtö klo 11.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Meri-Karinan hyvinvointikeskukseen, jossa lounastarjoilu. Lounaan jälkeen Meri-Karinan palvelujen esittelyä sekä käynti Pyhän Henrikin eku-

meenisessa taidekappelissa. Ajetaan Turun hautausmaalle, jossa opastus (kaksi tuntia) alkaa klo 14.00. Paluukuljetus Turun ortodoksiselle kirkolle klo 16.00.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Seija Somerpalo

37


Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 325 € ei-jäsenet 345 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 40 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset ja opastettu kiertoajelu Ilmajoella - 1 yön majoitus hotelli Lapuanhovissa 2 hengen huoneessa - päivällinen, aamiainen, buffetlounas ja väliaikatarjoilu - oopperalippu (katettu A-katsomo) - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Johanna Aalto Muita huomioita: Suosittelemme mahdollisimman pikaista ilmoittautumista oopperalippujen suuren kysynnän vuoksi.

MANNERHEIM-OOPPERA ILMAJOEN MUSIIKKIJUHLILLA 14.–15.6.2017 Mannerheimin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta, minkä kunniaksi Ilmajoen Musiikkijuhlilla saa kantaesityksensä kotimainen ooppera ”Mannerheim”. C.G.E. Mannerheim koki kouriintuntuvasti Suomen ja maailmanhistorian suuret vaiheet. Täten Mannerheim on oopperan itseoikeutettu ja luonteva päähenkilö. Pääroolin esittäjän, baritoni Waltteri Torikan lisäksi oopperassa laulaa kymmenen muuta solistia, muun muassa sopraano Johanna RusanenKartano ja mezzosopraano Essi Luttinen. Musiikin on säveltänyt Tuomas Kantelinen, ja libreton on kirjoittajat Laila Hirvisaari ja Eve Hietamies.

Matkaohjelma Keskiviikko 14.6.21017 Lähtö klo 10.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Tampereen ja Virtojen kautta Tuuriin, jossa käydään Suomen suurimmassa kyläkaupassa nimeltä ”Veljekset Keskinen”. Nautitaan kolmen ruokalajin ateria Onnentähti-ravintolassa klo 14.00. Ruokailun jälkeen on mahdollisuus tutustua kauppakeskukseen ja tehdä edullisia ostoksia. Tuurista jatketaan matkaa Lapualle, jossa lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen majoitutaan hotelli Lapuanhoviin.

Torstai 15.6.2017 Aamiainen hotellissa. Ajetaan Ilmajoelle, jossa opastettu kaupunkikiertoajelu. Ooppera-alueella Marskin buffetlounas ennen näytöstä, joka alkaa klo 14.00. Väliaikatarjoilu Ylä-asteen juhlasalissa (noin 300 m). Esityksen jälkeen lähdetään kotimatkalle Kauhajoen, Kankaanpään ja Huittisten kautta. Turkuun saavutaan noin klo 23.00.

Kuva: Saara Salmi

38


”NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ” PYYNIKIN KESÄTEATTERISSA TIISTAINA 20.6.2017 Pyynikin kesäteatteri juhlistaa 100-vuotiasta Suomea esittämällä klassikon ”Niskavuoren nuori emäntä”. Näytelmän ohjaa ja dramatisoi musikaaliksi Miika Muranen. 1800-luvun hämäläiseen maisemaan sijoittuva tarina koskettaa vielä tänäkin päivänä suurilla tunteillaan ja aidoilla ihmiskohtaloillaan. Rooleissa nähdään muun muassa Maria Pere, Mikko Nousiainen ja Elina Keinonen.

Matkaohjelma Lähtö klo 15.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Tampereelle. Esitys al-

kaa klo 18.00. Väliajalla on kahvitarjoilu. Esityksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 22.30.

Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 85 € ei-jäsenet 105 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - kesäteatterilippu - väliajan kahvitarjoilu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

39


Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 530 € ei-jäsenet 550 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 140 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset ohjelman mukaan - laivamatkat Turku– Maarianhamina–Turku kansipaikoin - 2 yön majoitus Pommern-hotellissa kahden hengen huoneessa - 2 aamiaista, 3 päivällistä - sisäänpääsyt ja opastukset ohjelman mukaan - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan myös syntymäaika. Matkanjohtaja: Johanna Aalto Muita huomioita: Matkalle mukaan henkilöllisyystodistus. Suosittelemme voimassaolevaa matkavakuutusta sekä perusrokotusten voimassaoloa.

40

JUHANNUS AHVENANMAALLA 23.–25.6.2017 Lähde viettämään keskikesän yöttömän yön juhlaa Ahvenanmaalle. Matkalla osallistutaan paikalliseen juhlaperinteeseen juhannussalon nostosta lähiruokien maisteluun. Juhannuspäivänä käydään kuuluisassa Stallhagenin panimossa ja ihaillaan Vårdön maisemia Anni Blomqvistin ”Myrskyluodon Maijan” tunnelmissa. Majoittuminen on Maarianhaminan keskustassa, uusitussa Pommern-hotellissa.

Matkaohjelma Juhannusaatto, perjantai 23.6.2017 Lähtö klo 7.30 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Turun satamaan, josta Viking Linen M/S Amorella lähtee klo 8.45. Maarianhaminaan saavutaan klo 14.10. Bussikuljetus Pommern-hotelliin ja majoittuminen kahdeksi yöksi. Kaupunkikierroksen jälkeen nähdään Kastelholman linna ja Bomarsundin linnoituksen rauniot. Päivällinen Smakbyn ruokaparatiisissa. Jatketaan Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseon alueelle, jossa ohjelmassa juhannussalon nosto ja mukaansatempaavaa juhannusjuhlintaa musiikin, laulun ja tarjoilujen merkeissä. Illan päätteeksi kuljetus takaisin hotelliin. Juhannuspäivä, lauantai 24.6.2017 Aamiainen hotellissa. Tehdään retki Vårdön kuntaan. Käydään Vårdön kir-

kossa ja Anni Blomqvistin haudalla. Jatketaan ”Myrskyluodon Maijan” kotimaisemiin aina Simskälaan asti kahdella vaijerilossilla ja vieraillaan myös kirjailijan kotimuseossa. Paluumatkalla käydään Godbyn Stallhagenin panimoravintolassa, jossa esittelykierros ja maistiaiset. Iltapäivällä palataan hotelliin ja nautitaan päivällinen Kvarter5ravintolassa. Ilta vapaata aikaa. Sunnuntai 25.6.2017 Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jälkeen käydään Merikorttelissa ja Vuoden museo 2016 -palkinnon saaneessa Ahvenanmaan merenkulkumuseossa. Bussikuljetus satamaan, josta Viking Grace lähtee klo 14.25. Laivalla buffetpäivällinen ruokajuomineen. Turkuun saavutaan klo 19.50. Kuljetus Turun ortodoksiselle kirkolle, Yliopistonkatu 19, Turku.


Kesämatkat ”MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI” VIIKINSAAREN KESÄTEATTERISSA KESKIVIIKKONA 28.6.2017 Viikinsaaren kesäteatterissa Tampereella nähdään hulvaton komediaklassikko ”Mies, joka ei osannut sanoa ei”. Näytelmä perustuu Risto Jarvan vuonna 1975 ohjaamaan elokuvaan. Esitys kertoo pastori Aimo Niemestä, joka palaa ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen kotikonnuilleen Suomeen. Hänet palkataan saman tien seurakunnan ensimmäiseksi parisuhdeneuvojaksi. Tästä seuraa kommelluksia, rakkautta ja ystävyyttä. Rooleissa nähdään muun muassa Janne Kallioniemi, Ilkka Heiskanen ja Ria Kataja.

Matkaohjelma Lähtö klo 9.30 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Loimaan kautta Tampereelle, josta matkataan lyhyen laivamatkan päässä sijaitsevaan Viikinsaa-

Matkan hinta: jäsenet 95 € ei-jäsenet 115 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - lounas - teatterilippu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

ren. Ennen esitystä on ruokailu. Mies, joka ei osannut sanoa ei -esitys alkaa klo 14.00. Teatterissa on katettu katsomo. Takaisin Turkuun saavutaan noin klo 19.30.

41


Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 115 € ei-jäsenet 135 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - merimatkat majakkasaarelle - lounas (kylmäsavukirjolohikiusaus ja isokarinlimppu) - opastettu saarikierros sekä sisäänpääsy Isokarin majakkaan - sisäänpääsy Taidetalo Pilvilinnaan sekä kahvitarjoilu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Telle Tuominen

RETKI ISOKARIN MAJAKKASAARELLE JA TAIDETALO PILVILINNAAN TORSTAINA 29.6.2017 Selkämeren kansallispuistoon kuuluva Isokarin majakkasaari on Eteläisen Selkämeren lumovoimaisin matkailukohde. Saaren näkymää hallitsee vuonna 1833 valmistunut punavalkoraitainen majakka, joka on Pohjanlahden korkein. Majakkasaarelle suuntautuvan retken päätteeksi omaperäinen Taidetalo Pilvilinna Uudessakaupungissa tarjoaa värikkään taide-elämyksen.

Matkaohjelma Lähtö klo 9.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Matkustaja-alus M/s Kerttu lähtee Uudestakaupungista Isokarin saarelle klo 10.30. Merimatka kestää noin puolitoistatuntia. M/s Kerttu on ryhdikäs Haminan Summassa rakennettu laiva, jonka viihtyisissä sisätiloissa on kahvila ja aurinkokannella tilaa nauttia kesäpäivästä merellä. Merimatkalla pääsee näkemään, kuinka maisema muuttuu tunnelmalliselta kaupunginlahdelta suojaisan sisäsaariston ja karumman rannikkovyöhykkeen kautta lopulta avomereksi. Opastetulla kävelykierroksella (kesto noin kaksi tuntia) kuullaan vanhan luotsituvan historiasta sekä siitä, millaista luotsaustoiminta on nykyään sekä tarinoita elämästä majakkasaarella ennen vanhaan. Sisällä majakassa on mahdollisuus kiivetä ylös lyhtyhuoneeseen asti. Majakalta takaisin satamaan tullaan saaren ainoaa tietä pitkin. Matkan varrelle jää muun muassa neljä sotaa nähnyt Obuhov. Tie halkoo vanhaa

42

muinaisrantaa, ja tienvieren kedoilla ja hiekkarannalla on paljon mielenkiintoista kasvillisuutta. Lounas tarjoillaan puolustusvoimien vanhassa kasarmissa. Lähtö paluumatkalle klo 16.00 ja saapuminen Uuteenkaupunkiin noin klo 17.30. Majakkasaarelle suuntautuneen retken päätteeksi ajetaan noin kolmen kilometrin päässä satamasta sijaitsevaan Taidetalo Pilvilinnaan. Taidetalon pihassa on tunnelmallinen pitsimökki, jossa voi tutustua naivistiseen taidenäyttelyyn. Pilvilinnan pihapiiriä sekä sen ulko- ja sisäseiniä koristavat kuvitukset ovat taiteilija Raija Nokkalan käsialaa, ja seiniltä voi lukea Ulla Kamppisen kirjoittamia pilvirunoja. Lammen ympäri kiertää taidepolku, jonka kulkeminen tuottaa kävelijälle hyvän mielen. Herkullisen kahvipöydän antimista nautitaan talon rantaterassilla. Kohti Turkua lähdetään klo 20.00. Turkuun saavutaan klo 21.00. Otathan matkalle mukaan hyvät jalkineet ja säänmukaisen vaatetuksen.


KAHDEKSAN LOSSIN KIERROS KESKIVIIKKONA 5.7.2017 Suositulla kahdeksan lossin kierroksella ihaillaan saaristomaisemia. Kierroksen aikana myös eri saaristokunnat tulevat tutuiksi. Aitoa saaristoelämää nähdään myös Tackorkin luomutilalla Nauvossa.

Matkaohjelma Lähtö klo 8.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan pitkin saariston reittiä halki Taivassalon, Kustavin, Iniön, Houtskarin, Korppoon, Nauvon ja Paraisen. Matka tehdään linja-autolla, yhteysaluksilla ja losseilla. Päivän aikana syödään lounasta Iniössä ja tutustutaan Nauvossa sijaitsevaan aitoon

Tackorkin puutarhaviljelytilaan. Tilan erikoisuuksia ovat laadukkaat erikoismarjat ja vihannekset, jotka ovat myynnissä tilamyymälässä. Käydään myös Nauvon kirkonkylässä. Paluu Turkuun noin klo 20.00. Matkan kesto noin 12 tuntia. Otathan mukaan hyvät jalkineet ja säänmukaisen vaatetuksen.

Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 85 € ei-jäsenet 105 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - yhteysalusmaksut - lounas ja 2 kahvitarjoilua - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Tiina Oittinen

43


Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 485 € ei-jäsenet 505 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 55 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - majoitus hotellissa kahden hengen huoneessa - lippu Kullervo-oopperaan (A-katsomo) - aamiainen, 2 lounasta, kahvitarjoilu - opastettu kierros Langinkoskella - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT 12.–13.7.2017 Savonlinnan Oopperajuhlat on yksi Suomen kulttuurielämän valovoimaisimmista ja kansainvälisesti merkittävimmistä tapahtumista. Oopperaesitys keskiaikaisen linnan pihalla on ainutkertainen elämys. Kullervoooppera on kohokohta 100-vuotiaan Suomen juhlavuonna. Syvälle suomalaisuuden ytimeen pohjautuva teos on Aulis Sallisen säveltämä ja Kari Heiskasen ohjaama. Baritoni Ville Rusanen tulkitsee taidokkaasti ”Kullervon” tummia sävyjä.

Matkaohjelma Keskiviikko 12.7.2017 Lähtö klo 7.30 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Linja-autokuljetus kohti Kärkölässä sijaitsevaa Huovilan puistoa, jossa kahvitarjoilu. Ajetaan Mikkeliin ja nautitaan lounasbuffet Tertin kartanossa. Ruokailun jälkeen matka jatkuu Savonlinnaan, jossa majoitutaan hotelli Pietari Kylliäiseen. Kullervo-ooppera alkaa Olavinlinnassa klo 19.00. Torstai 13.7.2017 Aamiainen hotellissa. Lähtö klo 10.00 Lappeenrantaan, jossa lounas tarjolla ravintola Wolkoffissa klo 13.00. Lou-

44

naan jälkeen lähdetään kohti Kotkaa, jossa tehdään opastettu kierros Langinkoskella. Yli sata vuotta sitten paikkaan ihastui Venäjän tuleva keisari Aleksanteri III, joka rakennutti kalastusmajan ja vietti siellä kesäpäiviä perheineen. Keisarillinen kalastusmaja on nykyisin kotimuseo. Vierailun jälkeen lähtö kohti Turkua, jonne saavutaan noin klo 21.30.


Kesämatkat VIRON KARTANOKIERROS TARTTO–RAKVERE–VIHULA– LAHEMAA–TALLINNA 17.–19.7.2017 Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki ja yliopistokaupunki. Kuuluisan yliopiston lisäksi Tarton vanhakaupunki tarjoaa paljon nähtävää. Rakveren historiallisessa kaupungissa pääsee tutustumaan vanhaan linnaan ja sen raunioihin ja nauttimaan pienen kaupungin leppoisasta ilmapiiristä. Matkalla voi ihailla Pohjois-Viron kansallispuistoaluetta kartanoineen. Lahemaalta löytyy kivisiä ja hietikkoisia rantoja, maalauksellisia suomaastoja, mäntymetsiä, jokia sekä jääkauden kuljettamia siirtolohkareita.

Matkaohjelma Maanantai 17.7.2017 Lähtö Helsinkiin klo 7.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. M/S Megastar lähtee Helsingin Länsisatamasta klo 10.30. Laiva saapuu Tallinnaan klo 12.30. Ajetaan Tarttoon (noin 185 kilometriä), jossa majoittuminen hotelli Dorpatiin. Nautitaan hotellissa myöhäinen buffetlounas, minkä jälkeen tehdään noin kolmen tunnin mittainen opastettu kiertoajelu (osittain kävellen). Kierroksella nähdään muun muassa vanhaakaupunkia, Toomemäen puistoalue, Raatihuoneen tori sekä yliopisto. Takaisin hotellille ajetaan Viron uuden kansallismuseon kautta ja katsastetaan upea rakennelma ulkoapäin. Illalla vapaata aikaa. Tiistai 18.7.2017 Aamiainen hotellissa. Ajetaan Rakvereen, jossa kaupunkikierros ja tutustuminen Rakveren linnaan ja viinikellariin. Jatketaan matkaa 1500-luvulta peräisin olevaan Vihulan Manor Country Club & Spa -kartanoon, jossa majoittuminen ja päivällinen Kaval Ants -ravintolassa klo 17.00. Ilta aikaa tutustua kartanon upeaan pihaympäristöön.

somassa Sagadin kartanoa ja saadaan opastettu esittely Palmsen kartanossa. Aikaa jää vielä tuliaisostoksiin Tallinnassa. M/S Tallink Star lähtee Tallinnasta klo 16.30. Buffetpäivällinen laivalla. Saapuminen Helsingin Länsisatamaan klo 18.30. Ajetaan Turkuun, jonne saavutaan noin klo 21.00.

Matkan hinta: jäsenet 415 e ei-jäsenet 435 e Lisämaksu yhden hengen huoneesta 60 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset ohjelman mukaan - majoitus hotellissa: 1. yö Tartossa ja 2. yö Vihulassa kahden hengen huoneissa - 2 aamiaista, 1 lounas, 2 päivällistä - paikallisoppaan palvelut ja sisäänpääsymaksut - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan myös syntymäaika. Matkanjohtaja: Johanna Aalto

Matkalle mukaan voimassaoleva ulkomaanpassi tai virallinen EU-henkilökortti. Matkavakuutus, johon sisältyy myös matkatavaravakuutus sekä peruutusturvavakuutus oman, lähiomaisen tai matkaseuralaisen vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta, on syytä tehdä heti matkavarauksen jälkeen. Myös perusrokotusten voimassaolo kannattaa tarkistaa. Valuutaksi euroja.

Keskiviikko 19.7.2017 Aamiainen Vihulan kartanossa. Aamiaisen jälkeen lähdetään ajamaan kohti Tallinnaa ja poiketaan Lahemaalla kat45


Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 68 € ei-jäsenet 88 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - kahvitarjoilu - lounas - opastus - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

WESTERSIN PUUTARHA JA SAGALUNDIN KULTTUURIKESKUS KEMIÖNSAARELLA LAUANTAINA 29.7.2017 Westersin puutarha sijaitsee Turunmaan saaristossa, Kemiönsaarella. Se on kaunis, monipuolinen ja ekologisesti viljelty hyötypuutarha, jossa kukat, yrtit ja vihannekset kasvavat rinta rinnan. Tilan myymälässä on myynnissä taimia, ruukkuja ja sisustusesineitä. Kukkia saa poimia omatoimisesti. Sagalund on vuonna 1900 toimintansa aloittanut ulkomuseo, jonka perustaja Nils Oscar Jansson otti esikuvakseen Ruotsin Skansenin. Kaikki paikalle siirretyt rakennukset ovat Kemiösaaresta, ja ne kertovat paljon Lounais-Suomen maaseudun menneisyydestä.

Matkaohjelma Lähtö klo 9.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Kemiöön, jossa tutustutaan Westersin puutarhaan ja nautitaan aamupäiväkahvit. Matka jatkuu Sagalundiin, jossa tarjoillaan lounas. Ruokailua

seuraa draamaopastus. Opastuksen jälkeen on mahdollisuus tutustua museoalueeseen, jonne on juuri avattu elävä maatalo ”Falla”. Paluu Turkuun noin klo 17.00.

SILLANPÄÄ-OOPPERA HÄMEENKYRÖSSÄ SUNNUNTAINA 6.8.2017 Matkan hinta: jäsenet 155 € ei-jäsenet 175 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - vierailu Tättälän tilalle, jossa myös ruokailu - opastettu kiertoajelu - oopperaliput - väliaikatarjoilu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

46

Baritoni Waltteri Torikan tähdittämä ja taiteellisesti johtama ooppera ”Sillanpää” kertoo Suomen ainoan Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään elämästä. Kantaesitys nähdään Sillanpään syntymäkodin miljöössä Hämeenkyrössä, Myllykolun Kesäteatterissa. ”Nykyhetken onni, ainoa oikea ja väärentämätön, täytti taas meidän sydämemme, niin kuin tuo äänetön soitanto koko avaruuden tähtitaivaan alla.” - F.E. Sillanpää -

Matkaohjelma Lähtö klo 12.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Hämeenkyröön, jossa tarjoillaan maalaisruokaa Tättälän tilalla klo 14.00. Tättälän tila sijaitsee keskellä kauneinta hämeenkyröläistä kansallismaisemaa. Tila edustaa talonpoikaiskulttuuria sekä nykypäivää. Tilan puodista voi ostaa kynttilöitä ja

luomupellon tuotteita. Ruokailun ja ostoksien teon jälkeen opastettu, tunnin mittainen kiertoajelu Hämeenkyrön maisemissa, minkä jälkeen siirrytään Myllykolun Kesäteatteriin. Esitys ”Sillanpää” alkaa klo 18.00. Katsomo on katettu. Väliaikatarjoilu. Esityksen jälkeen lähdetään kotimatkalle ja Turkuun saavutaan noin klo 23.00.


MÄLAREN-JÄRVEN LINNA- JA PUUTARHAKIERROS GRIPSHOLM– ENKÖPING–GRÖNSÖÖ 11.–13.8.2017 Mälaren on Ruotsin kolmanneksi suurin järvi Vänernin ja Vätternin jälkeen. Mielenkiintoisella kiertomatkalla tutustutaan Mälaren-järven ympäristössä oleviin vanhoihin linnoihin ja ihastellaan kauniita maisemia.

Matkaohjelma Perjantai 11.8.2017 Lähtö klo 19.45 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. M/S Viking Grace lähtee kohti Tukholmaa klo 20.55. Majoittuminen A-luokan ikkunallisissa kahden hengen hyteissä. Lauantai 12.8.2017 Laivan saavuttua Tukholmaan klo 6.30 on paikallinen opas vastassa, ja päivä aloitetaan nauttimalla runsas aamiainen lähistöllä olevassa hotellissa. Aamiaisen jälkeen matka jatkuu ihastuttavaan Mälaren-järven rannalla sijaitsevaan Mariefredin pikkukaupunkiin, jossa käydään tutustumassa Kustaa Vaasan 1500-luvun Gripsholmin linnaan. Kierroksen aikana kuullaan linnan 500-vuotisesta historiasta, nähdään muun muassa Kaarle-herttuan kamari, Kustaa III:n teatteri sekä osa valtion muotokuvakokoelmasta. Gripsholmin kierroksen jälkeen lähdetään ajelemaan Mälaren-järven pohjoispuolelle, Enköpingin puutarhakaupunkiin. Matkalla ohitamme Strängnäsin kaupungin. Enköpingin kaupunki on tunnettu hienoista puutarhoistaan, joten teemme paikallisen puutarhaoppaan johdolla noin tunnin mittaisen kävelykierroksen kaupungin puistoalueella. Kierros on pituudeltaan noin kilometrin. Puistokierroksen jälkeen on runsas lounasbuffet. Lounaan jälkeen suuntaamme noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalle yksityiselle Grönsöön linna-alueelle, jossa tehdään kierros linnassa ja linnan puutar-

hassa. Tutustutaan myös ainutlaatuiseen simpukoin koristeltuun huvimajaan. Grönsöön linnalla on myös mielenkiintoinen historia: sen rakennutti 1600-luvulla Johan Skytte, joka toimi muun muassa suurvallan kuninkaan, Kustaa II Adolfin opettajana. Linnan nykyinen omistajasuku, von Ehrenheim, on asuttanut linnaa 1800-luvulta lähtien, ja kuulemmekin kierroksen aikana myös miten linnanherra ja -rouva elävät nykypäivää Grönsöössä. Ajetaan satamaan, josta M/S Viking Amorella lähtee klo 20.00. Majoittuminen A-luokan ikkunallisissa kahden hengen hyteissä. Sunnuntai 13.8.2017 Laiva saapuu klo 7.35 Turun satamaan, josta kuljetus Turun ortodoksiselle kirkolle.

Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 345 € ei-jäsenet 365 € Lisämaksu yhden hengen hytistä 95 € Hintaan sisältyy: - laivamatkat A2-luokan hyteissä (vuoteet vierekkäin, ikkuna) - linja-autokuljetukset - 1 aamiainen, 1 lounas - suomenkielinen paikallisopas ja sisäänpääsymaksut - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan myös syntymäaika. Matkanjohtaja: Tiina Oittinen Muita huomioita: Matkalle mukaan voimassaoleva ulkomaanpassi tai virallinen EUhenkilökortti. Matkavakuutus, johon sisältyy myös matkatavaravakuutus sekä peruutusturvavakuutus oman, lähiomaisen tai matkaseuralaisen vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta, on syytä tehdä heti matkavarauksen jälkeen. Myös perusrokotusten voimassaolo kannattaa tarkistaa. Valuutaksi Ruotsin kruunuja (SEK).

47


Kesämatkat Matkan hinta: jäsenet 105 € ei-jäsenet 125 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - 2 kahvitarjoilua - lounas - opastukset ruukkialueella ja luontopolulla - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Telle Tuominen

RETKI MATHILDEDALIN RUUKKIMILJÖÖSEEN SUNNUNTAINA 20.8.2017 Mathildedalin Ruukkitehtaat on kulttuurihistoriallisesti arvokas ruukkimiljöö, jonka alueella on aikanaan työskennellyt satoja ihmisiä. Nykyään kokonaisuus toimii ympärivuotisena kulttuurimatkailukeskuksena ja kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin säilytettäviin kohteisiin. Retkellä tutustutaan Mathildedalin ruukkikylään ja sen historiaan. Kylä edustaa 1800-luvun ruukkia punamultataloineen, kartanomiljöineen ja vanhoine tehdasrakennuksineen upean luonnon ja meren äärellä. Retken aikana tutustutaan alueen ja koko Suomen teolliseen historiaan sekä niihin liittyviin tarinoihin ja tapahtumapaikkoihin. Teijon kansallispuistossa voi kokea Suomen luonnon monivivahteisuuden. Alue on muovannut kulttuurimaisemaamme vuosisatojen ajan, ja sen luonnonvaroilla on ollut merkittävä rooli ruukin teollisessa tuotannossa.

Matkaohjelma Lähtö klo 9.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Mathildedalin ruukkialueelle, jossa nautitaan aamukahvit saaristolaisleivällä. Kävelyretken aikana tutustutaan tehdasalueen vanhoihin rakennuksiin ja niiden historiaan oppaan johdolla sekä vieraillaan Teijon Tehtaan Vuosisatojen saatossa -historianäyttelyssä, jossa on esillä ruukeissa valmistettuja koneita ja laitteita. Alpakkakierroksen aikana tutustutaan alueella laiduntaviin alpakoihin ja niiden elintapoihin. Mahdollisuus myös

48

ostaa alpakkatuotteita. Lounas nautitaan ravintola Ruukin krouvissa, joka on kunnostettu entiseen karkaisimorakennukseen vanhaa kunnioittaen. Ajetaan läheiselle Teijon luontotalolle, josta aloitetaan opastettu patikointi. Kierretään 3–5 kilometrin mittainen lenkki. Lenkin varrella sijaitsee muun muassa Jeturkastin muinaisranta. Lopuksi nautitaan pullakahvit ulkona nuotiolla. Paluukuljetus Turkuun, jonne saavutaan noin klo 18.00. Otathan matkalle mukaan hyvät jalkineet ja säänmukaisen vaatetuksen.


Kesämatkat ÖRÖN LINNAKESAARI LAUANTAINA 26.8.2017 Örön linnakesaari on Saaristomeren kansallispuiston mittakaavassa erityinen kohde. Kokoa saarella on runsaat kaksisataa hehtaaria, ja saarelta löytyy ainutlaatuisia luontotyyppejä, kuten paahdenummet ja hiekkarannat, joita koristavat useat harvinaiset kasvilajit. Örö on myös perhosten paratiisi, sillä saarella on tavattu yli 1500 perhoslajia. Matkapäivämme on sopivasti Suomen luonnon päivä ja muinaistulien päivä.

Matkaohjelma Lähtö klo 9.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajomatka Kasnäsiin, josta matkustetaan aluksella 45 minuutin päässä sijaitsevalle Örön linnakesaarelle. Örössä vietetään noin kolme tuntia. Tehdään opastettu kiertokävely, jonka aikana kuullaan saaren historiasta

sekä ainutlaatuisesta ja uhanalaisesta luonnosta. Ohjelmassa myös Obuhovtykin esittely. Lounas nautitaan Kasarmiravintolassa. Paluumatkalla saaresta nautitaan munkkikahvit. Takaisin Turkuun palataan noin klo 18.00. Otathan mukaan hyvät jalkineet ja säänmukaisen vaatetuksen.

Matkan hinta: jäsenet 100 € ei-jäsenet 120 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - merimatkat - lounas ja kahvitarjoilu - paikallisoppaan palvelut - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Telle Tuominen

49


Syysmatkat Matkan hinta: jäsenet 1310 € ei-jäsenet 1330 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 175 € Lisämaksu huoneesta merinäköalalla 35 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset Turku– Helsinki-Vantaan lentokenttä–Turku - linja-autokuljetukset Madeiralla - lentomatkat Helsinki– Funchal–Helsinki - lennoilla lämmin ateria - 7 yön majoitus For Views Baya -hotellissa kahden hengen huoneessa - 7 aamiaista, 7 päivällistä - 3 retkeä sisältäen ohjelmassa mainitut ruokailut - matkanjohtajan ja paikallisoppaan palvelut

VIEHÄTTÄVÄ MADEIRA 4.–11.9.2017 Vehreä Portugaliin kuuluva Madeiran saari valloittaa ainutlaatuisella luonnollaan ja upeilla maisemillaan. Suurin osa saaresta on luonnonsuojelualuetta, ja korkeuserot ovat suuret. Atlantilta puhaltavat viilentävät tuulet tekevät ilmastosta ihanteellisen. Aurinkoisella Madeiralla aistit viehättävän tunnelman pääkaupungin Funchalin kaduilla. Funchal on tunnettu puistoista, puutarhoista, vanhoista linnoituksista ja lukuisista kirkoista. Kaupunki on kuitenkin myös saaren huvielämän keskus. Funchalissa paistatellaan päivää hotellin allasalueella ja merivesiuimaloissa, sillä hiekkarantoja alueella ei ole.

Matkaohjelma

Matkanjohtaja: Maija Parmanen

Tiistai–sunnuntai 5.–10.9.2017 Majoitus hotellissa puolihoidolla (yksi ateria/päivä). Retkipäivät vahvistuvat myöhemmin kevään aikana.

neimmat paikat. Vehreät laakeripuumetsät, jylhä vuoristo ja kallioinen rannikko – Madeira yllättää monipuolisuudellaan. Retkellä kuullaan saaren menneisyydestä, luonnosta ja nykypäivän elämästä, hengitetään raitista ilmaa vuoristokylässä ja tallennetaan kameraan perinteiset olkikattoiset talot Madeiran maaseudun sydämessä. Pikkukylistä voit ostaa mukaasi paikallisia käsitöitä, korkkituotteita ja lampaanvillaneuleita. Päivän aikana nautitaan maukas lounas paikallisessa ravintolassa. Retken kesto: koko päivä (noin klo 8.30–17).

Muita huomioita: Varaukset 31.3.2017 mennessä (rajallisen huonemäärän vuoksi).

Madeiran saarikierros Suositulla saarikierroksella nähdään Madeiran parhaat maisemat ja kau-

Nunnien laakso Retkellä matkataan kilometrin korkeudessa sijaitsevalle Eira do Serradon

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913

50

Maanantai 4.9.2017 Lähtö klo 4.45 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta Finnairin lento AY 979 lähtee klo 8.55. Saapuminen Madeiralle, Funchalin lentokentälle klo 12.40. Kuljetus Four Views Baya -hotelliin, jossa majoitutaan seitsemän yötä. Illallinen hotellissa ja tutustumista hotelliin ja sen ympäristöön.


Syysmatkat Hotelli Four Views Baia **** Rua das Maravilhas 74, Funchal, Madeira - Rakennettu 2009 - Kerroksia 11 ja huoneita 261 Huoneissa suihku, wc, parveke, lämmitys/ilmastointi, hiustenkuivain, tv sekä minibaari.

näköalapaikalle, josta on huikaisevat näkymät alhaalla laaksossa levittäytyvään kylään, joka tunnetaan Nunnien laaksona. Ylhäältä vuoristosta laskeudutaan alas kylään, jossa kierrellään ja tutustutaan sen viehättävään kirkkoon. Paluumatkalla nähdään Madeiran monumentaalinen Cristo Rei -patsas, joka on lähes identtinen kopio Brasilian Rio de Janeiron Kristus-patsaasta. Retken kesto: puoli päivää (noin klo 8–12.30). Iltapäivä ja ilta vapaata ohjelmaa. Madeiralainen ilta Aamupäivä vapaata ohjelmaa. Vietetään iltaa tunnelmallisessa perinneravintolassa Funchalin rinteellä maalaisherkkujen, fado-laulajan ja madeiralaisten tanssien parissa. Ravintolan bravuuri, laakerinlehdillä ja valkosipulivoilla maustettu espetada-lihavarras vie kielen mennessään. Illalliseen kuuluu myös muita perinteisiä ma-

kuelämyksiä madeiralaisesta keittiöstä. Madeiralainen kansantanssiryhmä tuo oman iloisen väriläiskänsä iltaan kansallispukuineen ja rytmeineen. Loppuillasta hiljennytään fado-laulajan esityksen ääressä. Portugalilainen kaipuusta kertova musiikki herkistää kuulijan. Surumielisten laulujen lisäksi ohjelmassa on kepeämpiäkin säveliä. Retken kesto: ilta (n. klo 19.30–22.30). Retki sisältää edestakaisen kuljetuksen, kansantanssiryhmän ja fado-laulajan esitykset sekä illallisen juomineen (valko- tai punaviini, vesi). Maanantai 11.9.2017 Aamiaisen jälkeen ajomatka Funchalin lentoasemalle, josta Finnairin lento AY 980 lähtee klo 13.40. Helsinkiin saavutaan klo 21.15. Linja-autokuljetus Turkuun, jonne saavutaan noin klo 23.30.

Funchalin keskustaan on matkaa yksi kilometri, meriuimalaan noin kolme kilometriä. Hotellilla oma uima-allasalue, baari ja ravintola. Wifi yleisissä tiloissa. Upeat vuori- ja merimaisemat näkyvät niin yleisistä tiloista kuin huoneistakin. Four Views Baia sijaitsee Funchalin keskustan yläpuolella, lyhyen kävelymatkan päässä palveluista. Auringosta nautitaan uima-allasalueella, jossa on myös lastenallas. Spa-osastolla voi rentoutua saunassa ja sisäaltaassa pientä lisämaksua vastaan. Hotellista on ilmainen kuljetus muutaman kerran päivässä Funchalin keskustaan. Muita huomioita: Matkalle mukaan voimassaoleva ulkomaanpassi tai virallinen EU-henkilökortti. Matkavakuutus, johon sisältyy myös matkatavaravakuutus sekä peruutusturvavakuutus oman, lähiomaisen tai matkaseuralaisen vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta, on syytä tehdä heti matkavarauksen jälkeen. Myös perusrokotusten voimassaolo kannattaa tarkistaa. Valuutaksi euroja.

51


Syysmatkat Matkan hinta: jäsenet 945 € ei-jäsenet 965 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 150 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset Turku–Helsinki-Vantaa lentokenttä–Turku - 5 yön majoitus hotelli Lapland Sky Hotel Ounasvaarassa kahden hengen huoneissa - 5 aamiaista, 5 päivällistä, 1 lounas sekä retkien sisältämät tarjoilut - kuljetukset, retket ja sisäänpääsymaksut ohjelmien mukaan paikallisoppaan johdolla - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Ralf Löfström

RUSKAMATKA ROVANIEMELLE – LUONTOA JA LAPIN KULTTUURIA PARHAIMMILLAAN 19.–24.9.2107 Rovaniemi on Lapin pääkaupunki pohjoisella napapiirillä ja portti arktiselle alueelle. Napapiiri kulkee kahdeksan kilometriä Rovaniemen keskustasta pohjoiseen sijaitsevan Joulupukin Pajakylän halki. Koe revontulet, museo- ja tiedekeskus Arktikum sekä ainutlaatuiset tunturimaisemat ja löydä luontoyhteys Ounasvaaran upeilla luontopoluilla. Hotelli Lapland Sky Hotel Ounasvaara on taivaallinen paikka lappilaista luontoa, kulttuuria ja Lapin herkkuja kaipaavalle. Hotellin läheisyydessä on myös vapaa-ajankeskus Santasport, jossa on mahdollisuus käydä uimassa, kylpyläosastolla ja kuntosalilla.

Matkaohjelma Tiistai 19.9.2017 Lähtö klo 9.30 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta Norwegianin lento lähtee klo 13.30 ja saapuu Rovaniemelle klo 14.50. Lentokentältä kuljetus hotelli Lapland Sky Hotel Ounasvaaraan, jonne majoitutaan viideksi yöksi. Päivällinen hotellissa. Tutustumista hotelliin ja sen ympäristöön. Keskiviikko 20.9.2017 Aamiainen hotellissa. Kiertoajelulla tutustutaan Rovaniemen tärkeimpiin nähtävyyksiin historiaa unohtamat-

52

ta: kiertoajelu sisältää myös käynnin museo- ja tiedekeskus Arktikumissa. Kiertoajelu kestää noin kolme tuntia. Iltapäivällä paluukuljetus keskustasta hotelliin ja päivällinen hotellissa. Torstai 21.9.2017 Aamiainen hotellissa. Ajetaan poroja huskytilalle ja tutustutaan sen elämään. Tavataan paikallinen poromies ja otetaan kuvia kauniiden sarvipäiden ja pörröisten huskykoirien kanssa. Levähdetään kodassa, jossa nautitaan kuppi kuumaa juotavaa ja kuullaan elämästä porotilalla. Päivän päätteeksi on


Syysmatkat aikaa kierrellä napapiirillä, Joulupukin Pajakylässä ja tehdä ostoksia. Retki kestää neljä tuntia. Paluukuljetus hotelliin ja päivällinen. Perjantai 22.9.2017 Aamiainen hotellissa. Ajetaan nähtävyyksille sekä kauniille luonnonmuodostelmille, jotka eivät ole tavanomaisella turistireitillä. Tutustutaan paikalliseen elämäntyyliin samalla kun kuljetaan nähtävyydeltä toiselle kuvia ottaen. Nähdään muun muassa Rovaniemen korkein kohta, kuvauksellisia maisemia sekä luonnonmuovaamia paikkoja. Retki kestää noin viisi tuntia. Paluukuljetus hotelliin ja päivällinen. Lauantai 23.9.2017 Aamiainen hotellissa. Lähdetään paikallisoppaan johdolla minivaellukselle upeaan muinaisrantaan, josta avautuu näkymä Rovaniemen ympäristöön. Jo kymmenen minuutin oleskelu luonnossa laskee stressihormonien tasoa ja alentaa verenpainetta. Makkaranpaisto ja nokipannukahvit kruunaavat päivän. Retki kestää kolme tuntia. Paluu hotelliin ja päivällinen. Sunnuntai 24.9.2017 Aamiainen hotellissa. Aamupäivä on omaa aikaa. Lounaan jälkeen kuljetus lentokentälle, josta Norwegianin lento lähtee klo 17.45 ja saapuu Helsinkiin klo 19.05. Ajetaan Helsinki-Vantaan lentokentältä Turkuun, jonne saavutaan noin klo 21.30.

53


MERITEATTERIA ITÄISELLÄ SUOMENLAHDELLA JA MERIKESKUS VELLAMO KOTKASSA LAUANTAINA 23.5.2009 Syysmatkat

129 euroa 143 euroa

y: ukset tarjoilu sut ja lman

Kotkan uusi, valtavan yleisösuosion ja useita palkintoja saavuttanut

”VIULUNSOITTAJA KATOLLA”

Matkan hinta: Merikeskus Vellamo kohoaa jykevänä maamerkkinä Kotkan kantasaTAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERISSA jäsenet 120tamassa. € Sen hyökyaallon muoto ja julkisivumateriaalit tekevät siitä ei-jäsenet 140 € poikkeuksellisen rakennuksen. Sisäänsä se kätkee Suomen Merimu-

LAUANTAINA 30.9.2017

seon, Kymenlaakson Museon sekä merenkulun tietokeskuksen. Velaiva Wel- Hintaan sisältyy: Ennakkomyynnissä suurmusikaali uskosta, toivosta lamon satamalaiturista lähdetään meriretkelle keskelle kauneinta itäi- ja rakkaudesta. - linja-autokuljetukset Suuret tunteet, räiskyvät tanssit ja intohimoinen sen Suomenlahden saaristoa Ruotsin kuningas Kustaa III:n johdolla. musiikki tempaisevat - brunssi Henriks-ravintolassa velut katsojat yhdistyy mukaan kiehtovaan tarinaan. Viulunsoittaja katolla -esitys kiehHuumorilla höystetty monologi elävällä tavalla merihistorian - musikaalilippu too ja puhuttelee ajankohtaisuudellaan. palvelut - matkanjohtajan tapahtumapaikoille Ruotsinsalmen meritaistelun maisemiin.Se sykkii iloa, väriä ja toivoa. Mupalvelut sikaalin ensi-ilta on 1.9.2017. Puvustus tulee olemaan näyttävä, eri aikakausien ja kulttuurien sulatusIlmoittautumiset ja uuni. Tuttujen sävellysten rinnalla kuullaan sielukasta maailmanmusiiklisätiedot: kia uusin sovituksin. Koreografia korostaa rytmiä ja liikkeen monipuoliMatkari Oy puh. 02 2657 913 suutta. Lavastus tulee olemaan hätkähdyttävän komea. Ohjaajana Miika Lähtö klo 8.00 Ortodoksisen kirkon 15.00 saaristolaiva Wellamo lähtee Muranen ja musiikin säveltäjänä Jerry Bock. Matkanjohtaja: luota, Yliopistonkatu 19, Turku. risteilemään itäiselle SuomenlahdelTiina Oittinen Ajo Kotkaan, jossa nautitaan kah- le. Kuningas Kustaa III:n roolissa

et ja

Matkaohjelma

13

76 euroa 90 euroa

y: tukset

Matkaohjelma vit Merimuseon kahvila-ravintola opas viihdyttää yleisöä sekä näyttää Laakongissa. Kahvihetken jälkeen ainutlaatuisen multimediaesityksen. tutustutaan museoihin. Lähtö Suomen Merimatka päättyy VillaHenriksissä Kärkisaa- klo 10.30. Näytös alkaa klo 8.30 Turun ortodoksisen Merimuseon perusnäyttelykirkon herättää reen, jossa nautitaan Tampereen Työväen Teatterin lavalla luota, Yliopistonkatu 19, Tur- noutopöydän värikkäästi eloon Suomen merenkuantimista. Villa Kärkisaari van-Takaisin Turussa olemme 13.00. ku. Ajomatka Tampereelle, jossa nau- klo on noin klo 17.30. maittavan brunssin Ravintola ha perhehuvila 1910-luvulta veden lun historian ja esineistön.timme Kymenlaakson museo kertoo elämänma- äärellä, keskellä lumoavaa luontoa. kuisia tarinoita virran varrelta. Klo Turkuun saavutaan noin klo 21.00.

ksut ja opasn mukaan n palvelut palvelut

et ja

Uudet hienot, muodikkaat peruukkimallit

2657 913

M

p

ja alveleva Peruukinonipuolinen pohja muotoillaan asiakkaan päänmuotoon sopivaksi. Peruukin hiukset leikataan asiakkaan haluamaan malliin.

P E R U U K K I L I I K E Liikkeestämme saatavana kaikki

o

Laadukkaat käsintehdyt peruukit antavat luonnollisen ilmeen Suomeen tuotavat peruukkimallistot.

Hetitoimituksessa laaja varasto. Kattava mallivalikoima: Ellen Wille, Sentoo, Envy, Henry Margue v Laadukkaat häivepohjaiset, aitohius/lämpökuitu- peruukit Revlon, Adolfo, Ellen Wille, Dimples, v Hyvät pesu- ja hoitotuotteet, kirjalliset ohjeet mukaan Henri Margu, Natural Image, Wig, Kampaajamestari muokkaa peruukin Sinun tyyliisi sopivaksi. v

Raquel Welch, Hairline EERIKINKADUN

Palvelemme: Ma-Pe klo 10-16, La 10-15

54

Eerikinkatu 9 20100 Turku Wiklundin viereinen valopiha puh. 231 9277 Eerikinkatu 9 B Pe 20100 Turkula Puh. Ma-To 10-17 10-16, sulj.231 9277

www.peruukkiliikehyvarinen.fi


TEHDÄÄN SUOMESTA PARAS PAIKKA ELÄÄ ÄSSÄKENTTIÄ NUORILLE

KANNUSTAMME KASVISTEN KÄYTTÖÖN

RATKAISUJA KESTÄVÄÄN KEHITYKSEEN

AUTAMME NUORIA TYÖELÄMÄÄN

paraspaikkaelaa.fi

#paraspaikkaelaa

55


Talvimatkat Matkan hinta: jäsenet 955 € ei-jäsenet 975 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 145 € Hintaan sisältyy: - lennot Turku–Helsinki– Praha–Helsinki–Turku Finnairin reittilennoilla - 3 yön majoitus Ibis Wenceslas Square -hotellissa kahden hengen huoneessa - 3 aamiaista, 3 lounasta, 1 illallinen - kaupunkikierros ja retket ohjelman mukaan suomenkielisen paikallisoppaan johdolla - sisäänpääsymaksut ja linja-autokuljetukset ohjelman mukaan - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Ulla Halsas

56

TUNNELMALLINEN PRAHA 12.–15.10.2017 Tšekin pääkaupungissa Prahassa on noin 1,2 miljoonaa asukasta. Praha sijaitsee Vltava-joen rannalla. Kaupungin hyvin säilynyt historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Praha on täynnä kauniita rakennuksia, kiehtovia katuja ja tunnettuja nähtävyyksiä. Nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä toisistaan. Kaupungin halki virtaavan Vltavajoen ylittää yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä, upea Kaarlensilta. Praha tunnetaan myös kirjailija Franz Kafkan kotikaupunkina.

Matkaohjelma Torstai 12.10.2017 Kokoontuminen Turun lentoasemalla klo 5.15. Finnairin lento AY230 lähtee klo 6.15 Helsinkiin, jonne saavutaan klo 6.50. Helsingistä jatketaan Finnairin lennolla AY715 klo 9.35 ja Prahaan saavutaan klo 10.50. Kuljetus keskustaan, jossa tehdään noin neljän tunnin mittainen kaupunkikierros. Paikallisoppaan johdolla saadaan paljon tietoa Prahan värikkäästä menneisyydestä ja myös tämän päivän tilanteesta. Alkuun ajellaan noin tunnin verran linja-autolla laajemmalla alueella Prahan keskustassa ja sen lähituntumassa. Tämän jälkeen tutustutaan Prahan Linnan kaupunginosaan. Lounas nautitaan Linnan alueella. Kävelykierros alkaa kuuluisan Strahovin munkkiluostarin pihalta. Tämä edelleenkin toiminnassa oleva luostari perustettiin jo 1100-luvulla. Linnakukkulan näköalapaikalta

avautuu upea näkymä yli Prahan kauniin keskustan ja Vltava-joen laakson. Matkan varrella ohitetaan Prahan kauneimmat palatsit, muun muassa Cernínin palatsi, Loretan ja Schwarzenbergien palatsit sekä mahtavan Pyhän Vituksen katedraalin. Kiertoajelun jälkeen kuljetus Ibis Wenceslas Square -hotelliin, jossa majoitutaan kolme yötä. Perjantai 13.10.2017 Aamiainen hotellissa. Päiväretki suuntautuu noin tunnin ajomatkan päässä olevaan Berounka-joen varrella sijaitsevaan pieneen Nizborin maalaiskylään. Vieraillaan kuuluisassa kristallitehtaassa. Opastetun kierroksen aikana on mahdollista nähdä monia eri valmistusvaiheita. Voidaan omin silmin todeta, miten monen henkilön tai-


Talvimatkat Ibis Wenceslas Square*** Katerinska 6, Praha 2 - Hotelli sijaitsee kaupungin keskustan alueella, noin 850 metriä Vaclavin aukiolta. - 187 tilavaa huonetta, joissa mukavuuksien lisäksi TV, ilmastointi, radio ja puhelin. - Hotellissa on ravintola ja baari. Vastaanotto on avoinna ympäri vuorokauden. - Hotellissa on myös uima-allas, sauna ja fitness centre. toja tarvitaan ennen kuin kristalliesine on valmis. Kierroksen jälkeen on mahdollista tutustua tehtaanmyymälään ja tehdä edullisia ostoksia. Matka jatkuu noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Krivoklatin linnaan, jossa on paljon nähtävää. Komea kivilinna rakennettiin 1200-luvulla. Linnan pihoilla on muutamia yksityisiä käsityöntekijöitä, jotka myyvät ainutlaatuisia tuotteitaan pikku putiikeissaan. Vierailun jälkeen nautitaan idyllisessä Krivoklatin kylässä lounas alku- ja jälkiruokineen. Paluu Prahaan hotellille iltapäivällä. Lauantai 14.10.2017 Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä ˇ tutustutaan läheiseen Nové Meston kaupunginosaan ja voidaan kävellä Na Prikopen ostoskadulla. Illalla kuljetus Moldau-joelle suuntautuvalle risteilyl-

le, joka alkaa klo 19.00. Kahden tunnin mittaisen jokiristeilyn aikana nähdään Prahan kauneimpia puolia aivan eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Laivalla tarjotaan tervetulojuoma ja illallinen noutopöydästä. Sunnuntai 15.10.2017 Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä tutustumista kaupunkiin omien mieltymysten mukaan. Halukkaat voivat käydä esimerkiksi vanhassakaupungissa tai lähellä sijaitsevassa kansallismuseossa. Huoneiden luovutus klo 12. Buffetruokailu hotellissa noin klo 15.00. Linja-autokuljetus noin klo 17.00 lentoasemalle, josta Finnairin lento AY718 lähtee Helsinkiin klo 19.30. Saapuminen klo 22.35 Helsinkiin, josta jatketaan Turkuun Finnairin lennolla AY229 klo 23.45. Turkuun saavutaan klo 00.20.

Muita huomioita: Matkalle mukaan voimassaoleva ulkomaanpassi tai virallinen EU-henkilökortti. Matkavakuutus, johon sisältyy myös matkatavaravakuutus sekä riittävä peruutusturvavakuutus oman, lähiomaisen tai matkatoverin vakavan sairastumisen varalta, on syytä tehdä heti matkavarauksen jälkeen. Myös perusrokotusten voimassaolo kannattaa tarkistaa. Tšekin valuutta on Koruna (CZK).

57


Talvimatkat Matkan hinta: jäsenet 125 € ei-jäsenet 145 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - musikaalilippu - väliaikatarjoilu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Johanna Aalto

”MYRSKYLUODON MAIJA” HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERISSA LAUANTAINA 11.11.2017 Lasse Mårtensonin säveltämä uusi kotimainen suurmusikaali ”Myrskyluodon Maija” juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Myrskyluodon Maija -musikaali kuvaa suomalaisen naisen elämää ja itsenäistymistä 1800-luvun Ahvenanmaalla, keskellä merta sijaitsevalla Myrskyluoto-nimisellä saarella. Teos tuli tunnetuksi Anni Blomqvistin romaanisarjaan perustuvana tv-sarjana, johon Lasse Mårtenson sävelsi unohtumattoman musiikin. Tämä hieno musiikki kuullaan nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä musikaaliteoksena. Musikaalin ohjaa Kari Rentola ja dramatisoi Seppo Parkkinen Anni Blomqvistin teosten pohjalta. Laulujen sanat ovat Maija Vilkkumaan käsialaa. Myrskyluodon Maija -musikaali kertoo taiteen vertauskuvan kautta Suomen itsenäisyystaistelusta: ”Myrskyluodon Maija” on kuin Suomi-neito. ”Juhlaesityksemme on musikaali, sillä musiikkiteatteri on oleellinen osa Helsingin Kaupunginteatteria”, sanoo teatterinjohtaja Asko Sarkola.

Matkaohjelma Lähtö klo 16.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Helsingin Kaupunginteat-

58

teriin, jossa musikaali alkaa klo 19.00. Esityksen jälkeen paluukuljetus Turkuun, jonne saavutaan noin klo 23.00.


Talvimatkat SUOMEN KÄDENTAIDOT -MESSUT TAMPEREELLA LAUANTAINA 18.11.2017 Vuoden odotetuin käsityö- ja designtapahtuma Tampereen Messukeskuksessa tuo valoa marraskuun keskelle. Suomen juhlavuosikin näkyy ohjelmasisällössä monin eri tavoin. Kiertele – kokeile – innostu. Tapahtumasta löytyy varmasti mukavia lahjoja pukinkonttiin.

Matkaohjelma Lähtö klo 9.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Vesilahdelle Laukon kartanoon, jossa alkuun opastettu kierros historiallisessa kartanomiljöössä ja sen jälkeen maittava lounas noutopöydästä. Jatketaan matkaa Tampereen Messukeskukseen, jossa on noin kolmisen tuntia aikaa kierrellä ja katsella tuotteita ja tapahtumia. Turkuun palataan noin klo 19.00.

Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - sisäänpääsy messuille - esittely ja ruokailu - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Hanna-Leena Laihonen

Kuva: Mona Räsänen

PORVOON LUCIAN KRUUNAAMINEN KESKIVIIKKONA 13.12.2017 Lucian muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään erityisesti ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Porvoon Raatihuoneen torilla järjestetään pitkän perinteen mukaan tunnelmallinen tapahtuma Lucian päivän kunniaksi.

Matkaohjelma Lähtö klo 11.30 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Porvooseen, jossa on aikaa katsella putiikkeja ja ihastella torin joulutunnelmaa. Nautitaan joulupöydän antimia ravintola Wanhassa Laamannissa ennen kruunajaisia, jotka alkavat klo 18.00. Siirrytään kulkueen mukana Porvoon tuomiokirkkoon, jossa nautitaan musiikkiesityksistä. Paluu Turkuun noin klo 21.30.

Matkan hinta: jäsenet 75 € ei-jäsenet 95 €

Matkan hinta: jäsenet 90 € ei-jäsenet 110 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset - buffetpäivällinen - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Maija Parmanen

59


Talvimatkat Matkan hinta: jäsenet 555 € ei-jäsenet 575 € Lisämaksu yhden hengen huoneesta 95 € Hintaan sisältyy: - linja-autokuljetukset ohjelman mukaan - sisäänpääsy ja opastus Lasimäessä - opastettu kiertoajelu Hämeenlinnassa - 3 yön majoitus Cumulus Resort Aulangossa kahden hengen huoneessa - 3 aamiaista, 3 illallista, 1 puurolounas ja glögi, 1 kahvitarjoilu - kylpyläosaston käyttö, jouluohjelma hotellissa - matkanjohtajan palvelut Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. 02 2657 913 Matkanjohtaja: Tiina Oittinen

JOULU HÄMEENLINNAN AULANGOLLA 23.–26.12.2017 Kulttuurihistoriallinen Cumulus Resort Aulanko sijaitsee Hämeenlinnassa, Aulangon luonnonpuiston komeissa maisemissa Vanajaveden rannalla. Läheisyydestä löytyy myös Hämeen upea linna. Luvassa on luonnonrauhaa, herkullista ruokaa, jouluista ohjelmaa ja hemmottelua kylpylässä. Kylpyläosastolla on monipuolisen sauna- ja allasosaston lisäksi myös lämminvesilaguuni, kylmävesialtaat sekä ulkoallas.

Matkaohjelma Lauantai 23.12.2017 Lähtö klo 10.00 Turun ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajetaan Iittalan Lasimäkeen, jossa opastettu kierros designmuseossa ja mahdollisuus tehdä viime hetken lahjaostoksia. Lasikylä on monipuolinen kokonaisuus, joka koostuu muun muassa tehtaanmyymälästä, suklaa- ja keramiikkapuodeista sekä kahvilasta. Hämeenlinnaan saavutaan noin klo 15.00. Majoittuminen Cumulus Resort Aulanko -hotelliin kolmeksi yöksi. Buffetpäivällinen ja aikaa tutustua hotelliin ja sen tarjoamiin palveluihin sekä ympäristöön. Jouluaatto, sunnuntai 24.12.2017 Päivän ohjelmassa aamiainen, jonka jälkeen kiertoajelu Hämeenlinnassa ja sen lähiympäristössä. Nähdään muun muassa Hämeen linna, kauniit kirkot,

60

Jean Sibeliuksen kotitalo ja Vanajanlinna. Paluu hotellille, jossa tarjolla joulupuuro ja glögi. Nautitaan joulusaunasta ja kylpylästä, minkä jälkeen juhlava illallinen. Perinteistä aattoillan ohjelmaa. Joulupäivä, maanantai 25.12.2017 Aamiainen. Mahdollisuus käydä kauniissa Hämeenlinnan joulukirkossa. Hotellissa nautitaan iltapäiväkahvit joulutortun kera ja rentoudutaan kylpyläosaston palveluissa. Illallinen hotellissa. Tapaninpäivä, tiistai 26.12.2017 Aamiaisen jälkeen ulkoilua ja kinkunsulattelua Aulangon luonnonpuistossa. Huoneiden luovutuksen jälkeen klo 12.00 lähdetään kotimatkalle ja saavutaan takaisin Turkuun noin klo 14.00.


Talvimatkat JOULURISTEILY RIIKAAN TURUSTA BALTIC PRINCESS -LAIVALLA 24.–26.12.2017

Tarkemmat tiedot matkasta vahvistuvat myöhemmin.

61


YKKÖS APTEEKKI www.laitilan1.fi

Keskuskatu 11 23800 LAITILA (02) 856 518

Puutarhakatu 14, 20100 Turku 020 7660 800

SALORANTA Uudenkaupungintie 594, Taivassalo

Pirjo 040 587 9147, Antti 0400 831 266

www.salorannanmarjatila.fi

www.paimio.fi

Hyvien muotokuvien merkeissä

02 236 3700

AUTOHUOLTO S U VA N T O

Puh. 2366 426, 040 842 8765 www.autohuoltosuvanto.fi

www.studiobrahe.fi Nuppulantie 33 l 20320 TURKU l puh. 02 276 9300 info@kaihdinliikesandberg.fi

www.kaihdinliikesandberg.fi

Kello- ja Kultaliike J. MÄKELÄ OY

SORALIIKE JOUNI OJALA Hiekat, sorat ja maa-aineet

VARATTU

0400 821 316

Mäntysaarenkuja 25, Paattinen

Turuntie 12, 32200 Loimaa, puh. 02-762 2569

www.kultastore.fi

JÄSENETU SOPIMUKSEN MUKAAN

IT-Tuki Kotiin ja konttoriin 045 347 0220 teemu@iteemu.fi

AnnikkiPerttala-Koskinen Perttala-Koskinen Oy Oy Annikki Palveleva perheyritys jo vuodesta 1932

Palveleva perheyritys jo vuodesta 1932

LINNANKATU 3, TURKU, Vähätorin laidalla Puh. 02 231 4074 www.perttala.fi Maksuton asiakaspysäköinti LINNANKATU 3, TURKU, Vähätorin laidalla

Puh. 02 2314074 www.perttala.fi

Teollisuustie 8, 21530 Paimio Puh. 02 4732 130 info@autokorjaamosonkki.fi

SAUVON KUNTA www.sauvo.fi

www.autokorjaamosonkki.fi

TV- ja DIGIBOXI HUOLTO MEILTÄ!

Myös tallentavat

TVSAARNI

Avoinna: ma-pe 0 Linnankatu 8 puh. 02-2510 985 klo 9.30-17.3

RAISION YKKÖSAPTEEKKI RUSKON SIVUAPTEEKKI

tvsaari@dnainternet.net

Täydellistä hautauspalvelua yli 113 Täydellistä hautauspalvelua yli 112 113 v114 Täydellistä hautauspalvelua yli 113 Täydellistä hautauspalvelua yli vv v 113 v 112 Täydellistä hautauspalvelua yli 112 HAUTAUSTOIMISTO HAUTAUSTOIMISTO HAUTAUSTOIMISTO

MATKARI OY Maksuton asiakaspysäköinti

Mukavia matkoja kaikille kiinnostuneille! www.lssy.fi/matkari

62

Linnankatu 9, Turku Turku Linnankatu 9,

Linnankatu 9, Turku Linnankatu 9, Turku Linnankatu 9, Turku Linnankatu 9, Linnankatu 9, Turku puh. 02-23 23 23 puh. 02 23 235 235Turku 5 5 puh. 02-23 23 23 puh. 02-23 23 23 puh. 02-23 23 23 5 Kuljetuspalvelumme päivystää 24 h 5 puh. 02-23 23 23 puh. 02-23 23 23 5 Kuljetuspalvelumme päivystää Kuljetuspalvelumme päivystää 24 h Kuljetuspalvelumme päivystää 24 h 24 h www.hautaussaarinen.fi

www.hautaussaarinen.fi Kuljetuspalvelumme päivystää 24 h Kuljetuspalvelumme päivystää 24 h www.hautaustoimistosaarinen.fi www.hautaustoimistosaarinen.fi www.hautaustoimistosaarinen.fi Arkut ja uurnat-10 -10 % % LSSY:n jäsenille Arkut ja uurnat LSSY:n jäsenille www.hautaustoimistosaarinen.fi

Arkut ja uurnat -10 %-10 LSSY:n jäsenille www.hautaustoimistosaarinen.fi Arkut % LSSY:n jäsenille Arkut jawww.hautaustoimistosaarinen.fi uurnat -10ja%uurnat LSSY:n jäsenille


Täyden palvelun

Täyden palvelun Täyden palvelun Täyden palvelun hautaustoimisto hautaustoimisto hautaustoimisto hautaustoimisto jatilauskukkakauppa tilauskukkakauppa ja jajatilauskukkakauppa tilauskukkakauppa

Huolehdimme kaikesta tarvittavasta

ja neuvomme käytännön asioissa. Huolehdimme kaikesta tarvittavasta Huolehdimme kaikesta tarvittavasta neuvomme käytännön käytännön asioissa. jajaneuvomme asioissa. Syöpäyhdistyksen jäsenetu

arkut ja uurnat – jäsenetu 10% Syöpäyhdistyksen Syöpäyhdistyksen jäsenetu arkut ja uurnat – arkut ja uurnat – 10% 10%

Eerikinkatu 25, Turku p. 2780 760 Eerikinkatu 02 2780777 760 Kiinamyllynkatu 5, Turku p.p. Eerikinkatu25, 25,Turku Turku p.2780 2780 760 Eerikinkatu 25,2,Turku p. 2780 760 Kiinamyllynkatu 5, 02 2780126 777 Henrikinkatu Naantali www.pietet.fi Kiinamyllynkatu 5,Turku Turku p.p. p.4353 2780 777 Kiinamyllynkatu 5, Turku p. p. 2780 777 Henrikinkatu 2, Naantali 02 4353 126 Henrikinkatu 2, Naantali p. 4353 126 www.pietet.fi www.pietet.fi

Henrikinkatu 2, Naantali www.pietet.fi

p. 4353 126

www.pietet.fi kukkakauppapietet.fi www.pietet.fi kukkakauppapietet.fi

KUKKAOSTOISTA -10% Palvelemme: Arkisin 9-18 La 9-15, Su 11-15

kukkakauppapietet.fi

ei lahjatavaroista eikä surulaitteista

Kirkkokatu 1, 23100 Mynämäki puh. (02) 430 7247

Kukat meiltä arkeen, juhlaan ja suruun...

LOIMAAN PESULA OY Vesipesut Kemiallinen pesu  Kotitalouspyykit

Emulsiopesu Pöytäliinavuokraus  Pyykinpesuaineiden myynti

Täyden palvelun toimisto Avoinna: Arkisin 9.00 - 16.30

KYSY KULJETUSPALVELUA! Avoinna ma-pe 6.30-16.30 02 762 1144, muina aikoina 0400 854 058 Oppipojankatu 5, 32200 Loimaa

Puh. (02) 243 2779 Puntarikatu 1, 20780 Kaarina

www.loimaanpesula.fi

www.kaarinanseudunht.fi

Joukahaisenkatu 2,20520 Turku 010 320 1630

Meillä myös saatavana hautausjärjestely vihkosia!

www.investo.fi

Meille on Meille on helppo Sujuvaa apteekkipalvelua matkasi varrella! helppo tulla tulla

varatuomari - riita-ja rikosasiain-oikeudenkäynnit - elatusavut - ositukset - vahingonkorvausasiat - huonevuokra-asiat - avioeroasiat

- perunkirjoitukset - asunto-ja kiinteistökauppariidat - lasten huolto-ja tapaamisoikeudet - perinnönjaot - testamentit - kauppakirjat,lahjakirjat, sopimukset

Meille on helppo tulla

Meille on helppo tulla

Ilmaiset parkkipaikat oven edessä

Oikeusturva-asiat ja maksuttomat oikeudenkäynnit

Ilmaiset Ilmaiset parkkipaikat oven edessä parkkipaikat oven edessä

Tullikatu 11, 21100 Naantali Puh. 02 435 1124 (myös ilt. ja la-su) 0400 720 178 Fax 02 435 6522 anne.teuri@nettikirje.fi www.anneteuri.fi

Invapaikka, pyörätuoliluiska ja Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet automaattiovet

Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15 Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet

Autistenkatu 1, Turku (Satakunnantien varrella), puh 02-231 7728 Satakunnantie 19, Turku Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15 puh ja fax 020 740 4300 www.raunistulanapteekki.fi Satakunnantie 19, Turku 60 Avoinna: arkisin 9 19 ja lauantaisin 9 - 15 puh ja fax 020 740 4300 www.raunistulanapteekki.fi

www.raunistulanapteekki.fi

60

63


LÄHDE MUKAAN MUKAAN LÄHDE LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN SYÖPÄYHDISTYKSEN LOUNAIS-SUOMEN VAPAAEHTOISTOIMINTAAN! VAPAAEHTOISTOIMINTAAN! Haluaisitkoosallistua osallistuavapaaehtoistoimintaan, vapaaehtoistoimintaan,jota jotaarvostetaan arvostetaanjajatoivotaan? toivotaan? Haluaisitko Lounais-SuomenSyöpäyhdistys Syöpäyhdistystarvitsee tarvitseeapuasi apuasimonenlaisissa monenlaisissatehtävissä. tehtävissä. Lounais-Suomen Vapaaehtoisetkoulutetaan koulutetaanjajaperehdytetään perehdytetääntehtäviin, tehtäviin,jajaheille heillejärjestetään järjestetääntäydennyskoulutusta. täydennyskoulutusta. Vapaaehtoiset Vapaaehtoistoimintatäydentää täydentääammattihenkilökunnan ammattihenkilökunnantoimintaa, toimintaa,mutta muttaeieikorvaa korvaaammatillista ammatillistatyötä. työtä. Vapaaehtoistoiminta tavallisenihmisen ihmisentiedoin, tiedoin,taidoin taidoinjajaehdoin ehdointoteutuvaa toteutuvaatoimintaa. toimintaa.Vapaaehtoistehtäviin Vapaaehtoistehtäviinvoit voit SeSeonontavallisen halutessasi osallistua vaikka viikoittain tai myös harvemmin, sinulle sopivana ajankohtana. halutessasi osallistua vaikka viikoittain tai myös harvemmin, sinulle sopivana ajankohtana. TALKOO- JA JA YSTÄVÄYSTÄVÄTALKOOTOIMINNAN PERUSKOULUTUS PERUSKOULUTUS TOIMINNAN

Maksutonkoulutus koulutusjärjestetään järjestetäänMeri-Karinan Meri-Karinan Maksuton hyvinvointikeskuksessa7.4. 7.4.kloklo9-15. 9-15. hyvinvointikeskuksessa Koulutukseensisältyy sisältyylounas lounasjajakahvi. kahvi. Koulutukseen Ilmoittaudukoulutukseen koulutukseenviimeistään viimeistään Ilmoittaudu keskiviikkona29.3.2017. 29.3.2017. keskiviikkona (Kerrothanilmoittautumisen ilmoittautumisenyhteydessä yhteydessä (Kerrothan mahdollisestaerikoisruokavaliosta.) erikoisruokavaliosta.) mahdollisesta LISÄTIEDOTJA JAILMOITTAUTUMINEN: ILMOITTAUTUMINEN: LISÄTIEDOT Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori KaarinaAnttila Anttila Kaarina 022657 2657841 841(soitot (soitotma-ke) ma-ke) p.p.02 kaarina.anttila@lssy.fi kaarina.anttila@lssy.fi TALKOOTOIMINTA TALKOOTOIMINTA

pihatalkoot,myyjäiset myyjäiset • •pihatalkoot, lipaskeräys • •lipaskeräys tilaisuuksissajajatapahtumissa tapahtumissaavustaminen: avustaminen: • •erieritilaisuuksissa keittiö-jajasalitehtävät, salitehtävät,kalustaminen, kalustaminen,kuljetuskuljetuskeittiötehtävät,liikenteen liikenteenohjaus, ohjaus,tilojen tilojenkoristelu koristelujaja tehtävät, järjestely, esitteiden jakaminen jne. järjestely, esitteiden jakaminen jne. VERTAISTUKIHENKILÖTOIMINTA VERTAISTUKIHENKILÖTOIMINTA

YSTÄVÄTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA

Vertaistukihenkilöononsairastunut sairastunutitse itsetaitaihän hän Vertaistukihenkilö sairastuneenläheinen. läheinen.Vertaistukitoiminta Vertaistukitoiminta ononsairastuneen perustuuosallistujiensa osallistujiensaomaan omaanelämänkokeelämänkokeperustuu mukseen.Vertaistukea Vertaistukeatoteutetaan toteutetaanyksilöyksilö-jaja mukseen. ryhmämuotoisesti. ryhmämuotoisesti.

ulkoilua • •ulkoilua • lukemista • lukemista keskustelua • •keskustelua yhdessäoloa • •yhdessäoloa • kerhojenjajatapahtumien tapahtumienjärjestämistä, järjestämistä, • kerhojen esimerkiksiluku-, luku-,peli-, peli-,askarteluaskartelu-jajalauluhetkiä lauluhetkiä esimerkiksi saattaminenjajaavustaminen avustaminenesimerkiksi esimerkiksilääkärilääkäri• •saattaminen käynneilläjajaerieritilaisuuksiin tilaisuuksiinosallistumiseen osallistumiseen käynneillä ystävänävoi voitoimia toimiasekä sekäMeri-Karinan Meri-Karinanasukkaille asukkaille • •ystävänä ettäsyöpäsairaalle syöpäsairaallehenkilölle henkilölletaitaihänen hänenperheelleen perheelleen että

LISÄTIEDOTVERTAISTUKITOIMINNASTA: VERTAISTUKITOIMINNASTA: LISÄTIEDOT NeuvontahoitajaPirkko-Liisa Pirkko-LiisaSantala Santala Neuvontahoitaja 022657 2657619 619(soitot (soitotkeskiviikkoisin) keskiviikkoisin) p.p.02 pirkko-liisa.santala@lssy.fi pirkko-liisa.santala@lssy.fi

Jäsentiedote 2017  
Advertisement