Loimaan Korikonkarit kausijulkaisu 2010-2011

Page 1

★★★★★★★★★★★★★★ Loimaan Korikonkarit

2010–2011

www.loimaankorikonkarit.fi


2

• LoKoKo 2011


LoKoKossa

hyvää meininkiä

Kuva: Kati Uusitalo, Loimaan Lehti

Loimaan Korikonkarit jatkaa seuratyönsä kehittämistä. Tähän mennessä tehty työ on jo tuonut hienoja tuloksia sekä organisaatiossa että pelillisestikin. Seura palkkasi edustusjoukkueen valmentajaksi Greg Gibsonin, joka samalla lupautui ”huolehtimaan” muistakin joukkueista ja toimijoista. Gregin valoisa persoona ja sitoutuminen seuratyöhön ovat innostaneet meitä kaikkia. Suomen Koripalloliitto järjesti seurojen kehittämiseksi laajan vuoden kestäneen

Seuraava askel -koulutuspaketin, johon osallistui seitsemän valikoitua seuraa. LoKoKo tarttui ennakkoluulottomasti haasteeseen, joka vaati juniorivalmennuspäälliköltä ja johtokunnan jäseniltä paljon aikaa. Koulutus ohjasi seuraa toimimaan uudella tavalla, mm. käytänteitä on nyt dokumentoitu aiempaa tarkemmin. LoKoKo jatkaa yhteistyötä Loimaan kaupungin kanssa. Alakoulujen oppilaat pääsevät tutustumaan lajiin ja liikkumaan seuran vetämissä iltapäiväkerhoissa. Kerhot ovat seuralle iso panostus, mutta toivottavasti tätä kautta saadaan lisää koripalloharrastajia. Seuratoimijoidemme aktiivisuus näkyy eri turnausten ja tapahtumien järjestelyissä ja toteutuksissa. Syksyn junioriturnaus laajentui aikaisemmista kerroista huomattavasti, mutta ahkera ja yli satapäinen talkooväkemme hoiti sen mallikkaasti. Ilman vapaaehtoistoimijoiden talkootyötä ei seura pärjäisi mitenkään. Pelkästään jo pelijärjestelyissä tarvitaan monta henkeä. Seuran laatutyöstä kertoo se, että Loimaan Korikonkarit voitti jälleen Koripalloliiton Kultainen Kori -palkinnon pienempien paikkakuntien sarjassa. Joulukuun alussa seurallemme myönnettiin Nuori Suomi Sinetti osoituksena laadukkaasta junioritoiminnasta. Sinetin luovuttanut Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén  LoKoKo 2011 •

3


kertoi, että liitolla on erittäin tiukka linja suositellessaan tällaisiä huomionosoituksia. Loimaan Korikonkarit onkin vasta yhdeksäs koripallon sinettiseura. Minulla on ollut ilo seurata, kun seuraaktiivit ja talkoolaiset touhuavat lajimme ja harrastuksemme parissa hyvällä mielellä ja yhteistyössä. Tällaisella ilmeellä ja toi-

minnalla me kaikki saamme mielihyvää ja siirrämme positiivista energiaa myös muille. Kiitos tästä kaikille toimijoillemme. Kiitos myös kaikille tukijoillemme ja kannattajillemme. Hallilla tavataan. Jarmo Metsänperä puheenjohtaja

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★ Citroen & Peugeot varaosat ja tarvikkeet

SITRONEN OY 32560 Virttaa, puh. (02) 766 7107 Fax. (02) 766 7111 www.sitronen.fi e-mail: sitronen@kolumbus.fi

• LOMAKKEET • ESITTEET • TULOSTEET • KIRJEKUORET • TARRAT • KORTIT • YM

JOUSTAVAA JA

LUOTETTAVAA PAINOPALVELUA

Puh. (02) 763 1997 • Sillankorvankatu 6 Fax (02) 762 1150 • 32200 LOIMAA


Loimaan Korikonkarit

on laatuseura LoKoKon tekemä seuratyö on saanut tunnustustusta valtakunnallisesti. Ensin marraskuussa 2010 Suomen Koripalloliitto myönsi konkareille seitsemännen kerran Kultaisen Korin laadukkaasta seuratyöstä. Joulukuussa 2010 seura sai Nuorelta Suomelta Sinettiseura-arvon. Molemmat tunnustukset painottavat seuratyön laadukkuutta. Kultainen Kori

-seurakilpailussa seuran toiminnassa on tunnusomaista laadukas ja järjestelmällinen nuorisotyö, seuratoimijoiden jatkuva aktivointi, valmentajien motivointi ja koulutus. Merkittävää on myös vastuunkantaminen Koripalloliiton yhteisten asioiden hoidossa liitto- ja aluetasolla. Nuori Suomi Sinetin saamiseksi on täytettävä mm. yhdeksän kriteeriä, jotka koskevat seuran eettisiä ja 

Koripalloliiton puheenjohtaja Curt Lindbom ojensi Kultaiset Korit Tapiolan Hongan puheenjohtaja Mika Nummiselle ja LoKoKo:n varapuheenjohtaja Marko Toivolalle. LoKoKo 2011 •

5


 kasvatuksellisia periaatteita, seuraorganisaatiota ja sen toimintaa sekä harjoitusten laatua. Keskeistä on seuran laadukas toiminta lasten ja nuorten liikuttajana. Loimaan Korikonkarit on 2000-luvulla panostanut erityisesti toimintansa kehittämiseen ja sen laatuun. Konkarit oli ensimmäisten urheiluseurojen joukossa tekemässä omaa laatukäsikirjaa ja sai sen myötä kirjatuksi olemassa olevat käytänteet. Laatukäsikirjan laatiminen johti taas koko

toiminnan jatkuvaan tarkasteluun ja kehittämiseen. Koripalloliitto myönsikin seuralle oman laatupalkintonsa ensimmäisten seurojen joukossa. Oman lisänsä seuratyöhön toi vakituisen juniorivalmennuspäällikkön palkkaaminen. Kultainen Kori ja Sinettiseura-arvo vaativat kaikilta seuratyöntekijöiltä paljon työtä, jotta seura pysyy kriteerien arvoisena. Onneksi pohjatyö on tehty hyvin, joten jatkossa on vain tehtävä asiat niin kuin on sovittu.

★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★★ • Kukkia • Taimia • Kukkasidontapalvelua

P. (02) 762 2528

Puutarhakatu 1 - 3, LOIMAA

Loimaan Automaalaamo Lamminkatu 34 puh. 02 - 7622 667

Uimaan...

at m i o k i l va Hyvä-tasuja... uima 4, katu 1 linnan 6 Heimo 00-726 60 4 A, p. 0 A IM O L

6

• LoKoKo 2011


Menossa mukana....

Arjen käsikirja - tietysti juhlankin LoKoKo 2011 •

7


Se on palannut.

Turhien vakuutuslaskujen noutaja. Tule katsomaan, mitä se tekisi sinun vakuutuslaskuillesi. Kysy lisää konttoristamme, katso op.fi tai soita 0100 0500.

Yhdessä hyvä tulee.

8

• LoKoKo 2011

Alastaron, Loimaan Seudun, Mellilän Seudun, Metsämaan ja Niinijoen Osuuspankit


Loimaan Korikonkarit ry PL 122, 32201 LOIMAA Puh. 050 5425430 E-mail: lokoko@loimaankorikonkarit.fi Toimisto: Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA

Johtokunta 2011 Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Taloudenhoitaja: Jäsenet: Varajäsenet:

Jarmo Metsänperä Marko Toivola Ulla Seppäkoski Harri Karppinen Ari Hannula Asko Hämäläinen Pekka Levomäki Juha Littunen Marko Mäkilä Kai Pitkäranta Tanja Välitalo Lauri Hollo Riitta Jaanu Eero Ristimäki Timo Sirén

050-3752795 040-5676210 0500-523959 040-5156215 044-5111637 050-5502115 040-7612713 0400-507359 044-2726227 0400-531081 040-8679062 050-5537757 0400-420150 040-5478435 0500-614916

www.loimaankorikonkarit.fi

LOIMAA SE NYT ON VAAN TYHMÄÄ MAKSAA LIIKAA LoKoKo 2011 •

9


Koriskausi vauhdilla alkuun Loimaan Korikonkareiden perinteinen kauden aloitusturnaus mikroille, mineille ja C-ikäisille oli kaikkien aikojen menestys: mukana oli kaikkiaan 41 joukkuetta, jotka pelasivat yhteensä 91 ottelua.

10

• LoKoKo 2011

Pelikentillä oli tunnelmaa ja vauhtia. Jotkut pelasivat aivan ensimmäistä kertaa oikeaa ottelua, mikä varmasti oli jännittävää. Kokeneemmat pelurit pääsivät hiomaan kuvioitaan tulevaa sarjakautta varten. Ja ennen


Kuvat: Petri Pohjanoksa

kaikkea: sai kohdata uusia vastustajia ja sai uusia ystäviä. Katsomoissa riitti kannustajia, sillä moni huoltaja oli tullut seuraamaan pelejä. Lauantain iltaohjelmana oli tällä kertaa miesten ottelu LoKoKo vs. Team Select USA. Kun jenkkipelaajat saapuivat paikalle ennen peliä, olivat juniorit aivan ihastuksissaan. Infopisteen kaikki kynät hävisivät hetkessä, kun nimikirjoituksia metsästettiin. Harmi vain, että kotijoukkue hävisi… Järjestäjät pysyivät kiireisinä, kun piti huolehtia, että ottelut alkavat ajallaan ja että toimitsijat ja tuomarit ovat paikalla.

Myös kahvioissa ja keittiöllä oli vilskettä, kun varmistettiin, että turnausväki ei jää nälkäiseksi. Yli sata talkoolaista osallistui Ship Tek Basketin järjestelyihin. Hieno homma! Osallistujat olivat varsin tyytyväisiä turnaukseen ja moni joukkue oli ollut mukana jo aiemmin. Joku jopa harmitteli, ettei turnausta järjestetä B-ikäisillekin, koska joukkue on ensi vuonna ”yli-ikäinen”. Osallistujien kommentteja: – Turnaus oli jälleen kerran hienosti järjestetty, kaikki toimi moitteettomasti. – Ruoka oli hyvää!  LoKoKo 2011 •

11


– Turnaus oli kerta kaikkiaan hieno kokemus. Järjestelyt toimivat joustavasti ja järjestäjät olivat ystävällisiä. Paikat olivat siistejä. – Kiitos kovasti hienosta kokemuksesta.

Me tulemme ensi vuonna takaisin tällä samalla porukalla. Tervetuloa vaan! Toivottaa infopisteen täti Kuvat: Petri Pohjanoksa

LAIVASÄHKÖASENNUKSET, TEOLLISUUS- JA VOIMALAITOSHUOLLOT Puntarintie 210, 32210 Loimaa 0400-507043, 0400-507107, 0400-507359 Portti avoinna hyvään palveluun!

METSÄMAAN

Puh. 0207 412181 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi

12

• LoKoKo 2011

OSUUSPANKKI

Mukana elämän eri käänteissä


Loimaan Lukko Oy

Turuntie 7, 32200 Loimaa, puh. (02) 769 2200

ABLOY-valtuutettu A-LAATU-Lukkoliike

Kuljetukset kaikkialle Suomeen. Perälautanosturi-varustus.

LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, 32200 LOIMAA 0400 - 926 170

ARI TAALIKKA LOIMAA

Autopuh. 0500 222 163

AUTOHUOLTO

J. Mäkinen

Voimakatu 1, 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 4844

Opel- ja Fiat-merkkikorjaamo Myös muut automerkit!

Leppäkuljunkatu 3, puh. (02) 762 1030 Hulmin teollisuusalue 32200 LOIMAA

LOIMAAN HAUTAUSTOIMISTO K.V. Haapasen seur. Veli Reunanen Ky Heimolinnankatu 16, 32200 Loimaa Puhelin (02) 762 2700 ja 762 2857 0500 531 814, 050 561 0547 LoKoKo 2011 •

13


Miesten edu VALTAKUNNALLINEN

4

Jani Kivinen takamies • 184 cm • -86

13

Akseli Lepola takamies • 181 cm • -90

33

Maurice Horton takamies • 183 cm • -84

14

• LoKoKo 2011

5

Santeri Latvala takamies • 186 cm • -91

15

7

Turkka Rikkonen laituri • 188 cm • -85

21

Janne Kinnunen takamies • 181 cm • -87

Damion Dantzler sentteri • 203 cm • -76

Greg Gibson päävalmentaja

Marko Toivola joukkueenjohtaja


ustusjoukkue  MIESTEN 1. DIVISIOONA

8

Henri Hyppönen takamies • 183 cm • -87

10

Toni Karppinen takamies • 180 cm • -90

12

Eero Aaltonen laituri • 193 cm • -90

MIESTEN I DIVISIOONA

24

J'son Stamper sentteri • 200 cm • -85

Juha Kojo huoltaja

Runkosarja Miesten I divisioonan runkosarja pelataan kahdentoista joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Runkosarjan kuusi parasta joukkuetta pelaavat kauden päätteeksi pudotuspelit. Runkosarjan viimeinen joukkue putoaa suoraan alueelliseen II divisioonaan. Runkosarjan 11. sijoittunut joukkue osallistuu II divisioonien parhaiden joukkueiden kanssa karsintoihin I divisioonaan. Pudotuspelit - pudotuspeleihin selviävät runkosarjan sijoille 1-6 sijoittuneet joukkueet - pudotuspelit sisältävät puolivälierät, välierät ja finaalit - puolivälierät (3.-6. & 4.-5.) pelataan "paras kolmesta järjestelmällä" - välierät ja finaalit pelataan "paras viidestä järjestelmällä" - pudotuspeleissä vastakkain asetetaan aina runkosarjassa parhaiten ja huonointen sijoittuneet joukkueet, toiseksi parhaiten ja toiseksi huonointen sijoittuneet jne. - pudotuspeleissä kaikki ottelusarjat aloitetaan aina runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä - finaalit voittanut joukkue nousee suoraan Korisliigaan ja hävinnyt joukkue pelaa SM-karsintaottelut Korisliigan 11. sijoittuneen joukkueen kanssa yhdestä Korisliigan paikasta LoKoKo 2011 •

15


Peikko-Yhtiö Oy /Kangas-Peikko

M. LAHTI Oy

Satakunnantie 13, 32200 LOIMAA

0500 590 724

Vartioimisliike Jarmo Hakala Poikkitie 9, 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 2953

Turuntie 67, LOIMAA Puh. 7631 223 fax 7631 276

Loimaan Talohuolto Jarmo Ruuhi Oy Satakunnantie 60, 32200 LOIMAA Puh. 0400 534373

Loimaan Huonekalu ja Matto Oy Lamminkatu 40, 32200 Loimaa puh. 02-7622 269 sähköposti: info@loimaanhuonekalujamatto.fi kotisivut: www.loimaanhuonekalujamatto.fi

16

• LoKoKo 2011

Lamminperä 12, Loimaa


LoKoKo

2010 Review

As we get ready to welcome the holiday season and say goodbye to the year 2010, I would like to share my views and thoughts about my first six months here as a member of the Loimaan Korikonkarit basketball family. I would like to start by saying that I have always tried to associate myself with good people in whatever job I have had in the past. Without a doubt, I have definitely done that here in my new home of Loimaa. It is very nice to work with people that have the same goals and want to achieve what is best for our juniors all the way through to our men’s top team. This past Fall it has been nice to be a part of junior practices and also the school clubs that Mari Mattila has worked very hard to get up and running. I have seen a lot of excitement with both and really feel that the growth of basketball in Loimaa will increase in the near future. I have also seen the dedication by all the coaches and teachers and that is a must in gaining success. The juniors are the future of LoKoKo so our support to them is very important. It has also been nice to see some of our players (Men’s First Division) get involved with the junior teams and I am sure their support will only grow in the Spring season. Our players understand that they are role models for the youth so getting

involved with their basketball development is a big thing. As for the Men’s First Division Team, we are gearing up for a very big 2011. As I have stated on several occasions, we are a team that is set up to be playing our best basketball later in January on thru the Spring. I believe this for several reasons. First of all, we are a team that needs practice and with our three Army boys away for a lot of practice time, a lot of 5 on 5 has been missed. Secondly, anytime you bring in as many new players (and a new coach) as we have, it takes time to gain confidence with one another as well as the coach. We have already started to see a lot of positives both individually and as a team but I really feel and hope we will be playing our best basketball when it matters the most towards the end of season! The team unity both on and off the court has been very good and our leadership has been excellent. It really shows that our players don’t worry about individual achievements but rather the achievements we have as a team. A good example was our last game at Honka where our scoring distribution and overall game was truly a team effort and team win. Here now are my Fall 2010 one or two line  player thoughts; LoKoKo 2011 •

17


Viestin tuoja!

Jakelukulma Oy Viksbergintie 2, 30300 FORSSA, puh. (03) 422 4615

18

• LoKoKo 2011


 #4 Jani-Quietly becoming one of the better Finnish players in this league. Gaining confidence and getting better day by day. #5 Santeri-Continues to be a very consistent player. Very important to have a player like Santeri that can come into the game and produce. (see Lapua game) #7 Turkka-Understands his role and will be more valuable as the season progresses. Very hard worker! #8 Henri- One of the vocal leaders on this team who continues to work hard. Will see more from him once Army is behind him. #10 Toni-Has not had as much time on court but is definitely getting better in practice everyday. Could be a key in some game where opponent runs zone! #12 Eero- Looking to break-out in 2011! #13 Akseli-Should see a bit more action in backing up Maurice. Working hard! #15 Janne- Team leader and has been excellent team player. #21 Damion-Chairman of the boards. Has brought toughness inside for LoKoKo. #24 J’son-Brings it every game. #33 Maurice-Doing whatever needed to make team better. A big thanks to President Jarmo and all the board members for your continued support. Also to my team leader Marko and manager Ari and Juha for all your tireless work. We look forward to a successful 2011 season! Regards, Greg Gibson LoKoKo Basketball LoKoKo 2011 •

19


ä k ä ä l s a m Ham LON

OP-TA

ri

Y US O

KESK

Hammaslääkäri Teemu Varho Vesikoskenkatu 27 • LOIMAA Puh. 7624 554

Kauppalankatu 5 - 7 32200 Loimaa

Avoinna: Su – to 10 – 22, pe – la 10 –01

ti-to 9 – 17.00, pe 9 – 17.30, la 9 – 13.00 Turuntie 19–21, 32200 LOIMAA Puh. 02-7632 733

Strutsin ja biisonin lihat meiltä!

w w w. p r e t a x . n e t

20

• LoKoKo 2011


Harjoittelua tosissaan, muttei totisena Jokainen juniorikoriksen parissa työskennellyt on varmasti törmännyt siihen, että moni huoltaja pelkää harrastuksen tulevan liian kilpailulliseksi liian varhaisessa vaiheessa. Usein kuulee, että tämä on vain harrastus. Ja niinhän se on. Vain harrastus, pieni osa elämää. Ja niin pitääkin olla. Mutta valitettavan usein sanat harrastelu tai vain harrastus ovat koripalloilun parissa synonyymeja huonolle sitoutumiselle tai sille, ettei asioita tehdä niin hyvin kuin osataan. Hyvin ja kovaa harjoittelu saatetaan nähdä kilpailullisuutena. Näin ei tarvitsisi ja mielestäni ei saisikaan olla! Minun mielestäni koriksen harrastamisessa ilman kilpailullisia tavoitteita ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Lajina koripallo kehittää harrastajaa monipuolisesti. Fyysisen kunnon lisäksi sosiaaliset taidot ja kyky toimia ryhmässä lisääntyvät. Ja tämä ”hyöty” on mahdollista saada pelaamatta koskaan yhtään sarjaottelua. Mut-

ta se vaatii kuitenkin sen, että harjoituksissa keskitytään ja tehdään asiat niin hyvin, kuin osataan. Kaikesta tästä mielestäni on hyvä esimerkki aerobic-tunnit isommassa liikuntakeskuksessa harrastettuna. Kukaan noilla tunneilla käyvä ei kilpaile aerobicissa. Ihmiset käyvät harrastamassa kukin omista syistään. Suurin osa kuitenkin varmasti pitääkseen itsensä kunnossa. Tunneilla käymiseen on olemassa kuitenkin omat sääntönsä: tunneille on ilmoittauduttava etukäteen, poissaolostakin on ilmoitettava, tunnilta myöhästyvä ei ehkä pääse mukaan (vaikka onkin maksanut jo tunnista). Tunnin ohjaaja kannustaa osallistujia yhä kovempiin suorituksiin, suorastaan ”rääkkää”, silti kukaan ei valita, vaan on tyytyväinen, kun saa vastinetta rahalleen. Meillä koriksen harrastajilla olisi paljon opittavaa tuosta maailmasta. Myöhästyminen harjoituksista ei ole vain itseltä pois, vaan koko ryhmältä. Toki jokainen varmaan joskus myöhästyy hyvästäkin syystä, mutta useimmiten kyse on omasta kyvystä aikatauluttaa päivä. Ilmoittaminen harjoituksista pois-  LoKoKo 2011 •

21


 saolosta mahdollisimman ajoissa on myös perusteltua. Valmentajat käyttävät paljon aikaa harjoitusten suunnitteluun. Suunnittelussa oleellinen asia on tietää, kuinka monta harrastajaa harjoituksissa on. On aivan eri asia suunnitella harjoituksia 10 kuin seitsemälle pelaajalle. Ja tämä suunnittelu tehdään yleensä aikaisemmin kuin 15 min. ennen harjoituksen alkua, joten olisi suotavaa, että ilmoitus tulisi ajoissa. Kovat harjoitukset tai kovempi vaatimustaso nähdään liian usein liikana kilpailullisuutena tai liian vakavana toimintana, josta

on hauskuus poissa. Kun harjoituksissa mennään kovaa tai kun valmentaja vaatii keskittymään kunnolla tai parempia suorituksia, se ei tee harjoittelusta vähemmän hauskaa. Se lisää paitsi harjoittelun tehokkuutta ja laatua myös sen mielekkyyttä, muttei todellakaan poista hauskuutta. Liikuntaa harrastaessa pitää hikoilla ja hengästyä. Sehän on koko asian ydin! Treeni-intoa ja iloa toivotellen, Mari Mattila juniorivalmennuspäällikkö

Parturi-kampaamo

Tuula Kajander Laiduntie 9, 32210 LOIMAA puh. 762 7261

Proteesiasioissa teitä palvelee erikoishammasteknikko

Juha Nepponen

Väinämöisenkatu 10 32200 LOIMAA Puh. (02) 7636 840

Arkisin lounas 11-14 21.30-01.30, KARAOKE pemyös& lakesäkeskiviikkoisin

Satakunnantie 14 Loimaa

22

• LoKoKo 2011

Väinämöisenkatu 6 B, OP-talo ti klo 9 - 17, pe 9 - 12 Muina päivinä tilauksesta 02 - 762 2393


Naisten edustusjoukkue NAISTEN 2. DIVISIOONA

Ylärivi: #21 Eveliina Toivola, #15 Lotta Knuutila, #13 Mari Mattila, #6 Maija Mäkelä, #14 Karoliina Sirén, #22 Leena Sirén, #18 Fanny Korpela Alarivi: Joukkueenjohtaja Vesa Parttimaa, #9 Nelli Salonen, #12 Essi Välitalo, #11 Enni Välitalo, #10 Elina Hongisto, #16 Tiia Parttimaa, #4 Laura Sirén, #8 Nea Höijer, valmentaja Petri Kajander LoKoKo:n Naisten edustusjoukkue pelaa läntisen alueen 2. divisioonaa nuorella joukkueella (keski-ikä 17 vuotta 10 kuukautta). Joukkueen kokoonpanossa on kuluvalla kaudella pelannut yksi C-, kolme B- ja seitsemän A-juniori-ikäistä pelaajaa. Kokoonpanon täydentää kolme kokenutta naispeluria. Läntinen lohko pelataan kahdeksan joukkueen kolminkertaisena sarjana, minkä päätteeksi sarjassa kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pelaa noususta valtakunnalliseen 1. divisioonaan muiden alueiden parhaita joukkueita vastaan.

LoKoKo 2011 •

23


LOIMAAN KUNNOSSAPITOPALVELU Hirvikoskentie 128, 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 7318, auto 0400 531 910

SOPURENGAS KANNISTO Ky Turuntie puh. 02 - 763 1582

TTP-Ruusunen Oy Ilmastointialan kiinnitystarvikkeet

Oppipojankatu 3, PL84 32201 LOIMAA Puh. (02) 762 4717

Loimaan Tili ja Kiinteistรถ Oy 24

โ ข LoKoKo 2011


Miehet II       3. div.

#5 Antti Salonen, #7 Joni Sainio, #8 Ise Seppäkoski, #9 Epe Seppäkoski, #10 Jaakko Sirén, #12 Jukka-Pekka Ollikainen, #13 Tuomas Kankare, #14 Lauri Mäkelä, #20 Veikko Rinne, #22 Jouko Lehtojärvi, #25 Teemu Saario.

PALKINTOJEN MAAHANTUONTI JA MYYNTI

Kelloliike

J. MÄKELÄ OY Turuntie 12, 32200 LOIMAA Puh. (02) 7622 569, fax (02) 7621 504

e-mail: palkinnot@kelloliikejmakela.fi www.kelloliikejmakela.fi LoKoKo 2011 •

25


In the game...

Turuntie 8–10, 32201 LOIMAA, puh. (02) 721 7250 26

• LoKoKo 2011


Naiset II       3. div.

Kuvassa ed.vas. Sofia Käyhkö, Emma Larkovuo, Julia Korkiamäki, Niina Jokinen, Nelli Salonen, tak.vas. Asta Hämäläinen, Satu Korvenpää, Eveliina Toivola, Emilia Suominen, Mari Jokinen, Mari Reunanen, ja Camilla Grönholm. Kuvasta puuttuvat Petra Hallapelto, Iida-Maria Tikakoski, Henna Saario ja GM Asko Hämäläinen. Muutama nyrkkisääntö joukkueen pelikirjasta: - Nuori Suomi -säännöillä pelaa kaikki, jotka jaksaa. - Liikkuessa pallon kanssa muista myös pompottaa välillä, ainakin jos tuomarit on lähellä. - Jos hymy hyytyy, on aihetta vaihtoon. - Varmista hyökkäyssuunta ennen kentälle menoa. - Sen minkä nopeudessa häviää, sen kankeudessa voittaa! T E R Ä S PA A L U T U K S I A

TAKSI Pekka Julkunen

MARKO KANKARE GSM 050 527 3614

050 - 520 3401 more with metals

Varkaanvuorentie 3 • 32500 ORIPÄÄ myynti@kankareenpaalutus.fi www.kankareenpaalutus.fi

Pyörätuoli- ja paarikuljetukset 1 + 6

Anne Julkunen

0400 - 692 695 LoKoKo 2011 •

27


Turuntie 10, 32200 Loimaa Puh. (02) 4148 400 • Fax (02) 4148 422 myynti@akrdata.fi • www.akrdata.fi

Liikekeskus Loimaa

Ma-Pe 9 La 10 Su 12 Liikekeskus Loimaa, Puh. 7624 700

28

• LoKoKo 2011

22


div. Miehet III 5.

Kuvassa ed.vas. Jaakko Rantanen, Pekka Levomäki, Jukka-Pekka Kivinen, Pekka Julkunen, tak.vas. Tommi Ala-Kleme, Vesa Parttimaa, Matti Selinheimo, Ari Hannula ja Petri Kajander. Lisäksi reservissä odottavat kentälle pääsyä vielä Paavo Mutkala, Hannu Lehtimäki, Mikko Lindman, Andres Tönisoja, Saku-Antti Sillanpää, Juha Nurmi, Niko Leppämäki, Pawel Wasalski ja Olavi Lehtimäki. Joukkue, jolla on takanaan loistava tulevaisuus. Sen kokoonpanon muodostavat 50-, 60-, 70-, 80- ja 90-luvulla syntyneet koripallolupaukset. Pelikokemusta joukkueesta löytyy jopa kuudelta eri vuosikymmeneltä. Siitä huolimatta pientä kehitettävääkin löytyy. Ainakin sarjajärjestelmän ymmärtämisessä on ollut vielä jonkun verran puutteita, sillä tässäkin sarjassa pelataan myös vierasotteluita…

www.aitotiili.fi

Tammi -takkapaketti

SY KYÄÄ! S I L

Puh. (02) 763 6530 • 32210 LOIMAA

www.raikkonen.fi

LoKoKo 2011 •

29


30

• LoKoKo 2011


B-pojat

Joukkueessa pelaavat pojat vasemmalta Alvari Einola, Mikko Salminen, Marko Välikangas, Niko Uusitalo, Kristian Kulmala, Verneri Niittumäki, Valtteri Mäkelä ja Roope Laaksonen. Valmentajana Mari Mattila ja joukkueenjohtajana Juha Niittumäki. Pojat pelaavat Läntisen alueen I divisioonaa.

ISÄNNÖINNIN AMMATTILAINEN LOIMAAN ALUEELLA Vesikoskenkatu 13, 32200 LOIMAA, puh. 02-7621905 www.loimaanisannointi.fi

RAKENNUSSANEERAUS

Markku Reunanen

- Keittiöremontit - Kylpyhuoneremontit - Kaikki sisäsaneeraukset Kirkkosaarentie 68 32270 Metsämaa

0500 528 414

TURUNTIE 13, LOIMAA LoKoKo 2011 •

31


www.valtra.fi

Lamminkatu 29, 32200 LOIMAA, puh. (02) 763 1944

”MOPOAUTO”

MOPOT KEVARIT

TULE

• MOPON RENKAAT • SKF -LAAKERIT KIWI • HYDRAULIIKKA- PNEUMATIIKKAKYPÄRÄT TARVIKKEET • OPEL -VARAOSAT & HUOLTO • PULTIT + VARMISTIMET • MOPOHUOLTO + -VARAOSAT • TYÖSUOJELUTARVIKKEET KOEAJAMAAN!

vallox.com

Vallox osaa matalaenergiailmanvaihdon

32

• LoKoKo 2011


C-pojat

Tämä virnistelevä joukkio on C-poikien hyvähenkinen joukkue. Vas. lukien valmentaja Janne Kinnunen. Ylärivissä Sten Saareluh, Kevin Aaviste, Valtteri Niittumäki, Viljami Mäkelä, Konsta Hannula, Konsta Seppälä, valmentaja Ari Hannula, jojo Marko Mäkilä. Alarivissä Matias Kauppinen, Antti Helin, Roope Järvi, Markus Lammela, Sami Repo, Roni Miinalainen, Gjavit Ebiballari, Juuso Mäkilä. Eikä tässä vielä kaikki! Kuvasta puuttuvat Gabriel Koit, Markus Kaunisto, Henri Metsokumpu, Toni Schwartz ja Sami Suomi.

KukkaBox Seppälänkatu 18, 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 2669

Puhelin (02) 762 1803, (02) 762 2101 Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA

Avoinna: ark. 11.00 – 20.00 la – su 9.00–20.00 LoKoKo 2011 •

33


Liikennekoulu Poussa Oy VESIKOSKENKATU 4, 32200 LOIMAA PUH. 010 8 343 434

Seuraavat B-kurssit alkavat: 7.2.2011 28.2.2011 14.3.2011 28.3.2011 11.4.2011 2.5.2011

34

Seuraavat 2-vaiheet: 17.2.2011 17.3.2011 14.4.2011 12.5.2011

โ ข LoKoKo 2011

Tiedustele ta myรถs mui e! m kurssejam

A-opetus: 8.3.2011 31.3.2011 28.4.2011 19.5.2011 Katso tarkat tiedot nettisivuiltamme: www.poussa.info

Soittaminen 010 numeroon maksaa lankapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 5,9 s/min. ja matkapuhelimesta 8,21 s/puhelu + 16,9 s/min.


C-tytöt

C-tyttöjen pieni mutta tehokas joukkue pelaa Läntisen alueen 2. divisioonassa. Joukkueen kokoonpano: #14 Katariina "supersentteri" Lammela, #13 Pilvi "ahkera renaaja" Pitkäranta, #12 Ella "kolmostykki" Välitalo, #11 Anette "pallohaukka" Suominen, #7 Tessa "kiistapallo" Rautiainen, #10 Tilma "pieni mutta pippurinen" Mäkilä, #6 Jeniina "Enni kato kyl mä jaksan heittää kolmosen" Kataisto. Valmentaja Enni Välitalo ja joukkueenjohtaja Janne Rautiainen. Peleissä mukana on ollut myös neljä pirteää minityttöä: Elsa Mäkelä, Eve Välitalo, Jemina Julkunen ja Sanni Katila

LoKoKo 2011 •

35


ASUNTOKAUPAN ASIANTUNTIJAT LOIMAAN SEUDULLA

YRITYSNEUVONTAA TIETOPALVELUT

Matkailupalvelut

Puh. 010 2703930

Puh.suora 010 2703938

Wareliuksenkatu 2B www.loimaanseutu.fi • www.vihreakolmio.com

OP-Kiinteistökeskus

SV-Siivouspalvelu Oy

Loimijoen OP-Kiinteistökeskus LKV Väinämöisenkatu 6, 32200 LOIMAA Puh. 0400 536 547 / Einola 0400 536 941 / Mäkinen

Taloushallintoliiton jäsen

Turuntie 8–10, 32200 LOIMAA Puh. (02) 763 7540 aki@an-tilipalvelu.fi

www.an-tilipalvelu.fi 36

• LoKoKo 2011

SANNA VALTONEN

– Lattioiden vahaukset – Tekstiilipintojen pesu – Ikkunoiden pesut – Sopimussiivoukset – Kotisiivoukset

Puh. 050-552 1973


Minipojat

Minipoikien kuvassa vasemmalta ylhäältä lukien: Valmentaja Hannu Lammela, Leutrim Ebiballari, Toni Ojala, Markus Lammela, Teemu Nurminen, Apulaisvalmentaja Jaakko Rantanen, Johannes Tynkkynen, Juho Kauti, Rasmus Laaksonen, Aleksi Väisänen, Leevi Salminen. Minipoikien joukkueessa riittää äijäenergiaa! Joukkue täynnä persoonallisuuksia: tsemppaavaa pelinrakennusta, älypeliä, todellista toimintaa ja taiturimaista pallonkäsittelyä.

Puh. 02 514 7400 Turuntie 22, 32200 Loimaa www.tapiola.fi

LOIMAA LoKoKo 2011 •

37


Shell

Autopesu Tällä kupongilla

Pesu kuin pesu

–50%

Tarjous voimassa 31.3.2011 asti. Shell-Loimaa, Asemakatu 9

Made to move

38

• LoKoKo 2011

Teollisuustie 15, 32440 ALASTARO Puh. (02) 7636 620, fax (02) 7641 108 www.topmec.fi e-mail: vesa.jauhiainen@topmec.fi


Minitytöt

Minityttöjä on yhteensä 17. Ryhmä on hauska ja sanavalmis joka tilanteessa. Muutama uusi tyttö aloitti harrastuksen syksyllä ja loput on jo "vanhoja" konkareita. Minitytöt pelaavat Läntisen alueen 2. divaria hyvällä mielellä. Takarivi vasemmalta: valmentaja Pekka Julkunen, jj Kai Pitkäranta, Jemina Julkunen, Eve Välitalo, Pauliina Jokinen, Sanni Katila, Veera Jaanu, Elsa Mäkelä, valmentaja Vesa Pakkanen. Keskirivi vasemmalta: Iida Värjönen, Petra Pitkäranta, Rosa-Maria Nenonen, Laura Mäki, Jaana Virtanen, Emma Pakkanen. Edessä: Liisi Nurmikko ja Ella Strander. Kuvasta puuttuvat: Anni Lehtonen, Iida Taatila, Tii Laaksonen ja valmentaja Seppo Taatila. Joukkue nauttii koripallosta peleissä ja harkoissa unohtaen koulun ja murheet. Tytöt kuuntelevat tarkkaan valmentajien ohjeet ja neuvot.

LoKoKo 2011 •

39


Turuntie 16, Loimaa

• Lahjakortit • Videovuokraus • Prepaidliittymät • Lehdet • Kalastusluvat • Matkaesitteet • Lippujen lunastus Tmi Leila Jalonen Heimolinnankatu 6 32200 Loimaa

40

• LoKoKo 2011

Tmi Sanna Kurppa Hossinkatu 1 - 3 32200 Loimaa

(Lippupiste, Lippupalvelu, VR, Matkahuolto)

• Matkavakuutukset


Mikropojat

Mikropoikien iloinen ja energinen joukkue (ilmeet kertovat) harjoittelee kolme kertaa viikossa. Joukkue on onnekkaassa asemassa, sillä valmentajat Juha ja Marko ovat saaneet avukseen B-pojat Alvarin ja Vernerin. Takarivissä: Alvari Einola, jj. Maarit Ojala, Verneri Niittumäki. Keskirivissä: Elmeri Aulasuo, Juho Koivisto, Lauri Kovanen, Saku Repo, Joona Mäkilä, Eemeli Hollo, Teemu Ojala, Kimi Pohjanoksa. Eturivissä: Juha Littunen, Herkko Turpeinen, Jere Nurminen, Jere Littunen, Eetu Hongisto, Lassi Rautiainen, Jesse Salonen, Lauri Koivisto, Marko Mäkilä. Kuvasta puuttuvat Nooa Jaarsma ja Joni Schwartz sekä vastikään aloittaneet Jere Rovio ja Otto Väliharju.

MAANRAKENNUS LANKINEN OY Puh. 0400 222 847 LoKoKo 2011 •

41


42

• LoKoKo 2011


Mikrotytöt

Mikrotyttöjen reippaassa joukkueessa ovat pelaajat 7 – 9 vuotiaita (01 – 03 synt.). Pelaajat ylärivi vasemmalta: #6 Petra, #13 Johanna, #11 Emilia, #5 Eveliina, #2 Janette ja #14 Laura. Alarivi vasemmalta: #16 Iita, #10 Eerika, #9 Inka, #1 Viiu, #8 Ida, #7 Olivia ja #3 Sofia. Valmentajina vaalea Asta ja tumma Emilia. Vanhempi herrasmies kuvassa jojo Lauri. Kuvasta puuttuvat pelaaja Salla ja apuvalmentaja Mari.

ANTENNIURAKOINTI

Jukka Leppämäki Puh. 050 4337 124 jukka.leppamaki@antennijateleasennus.fi

Loimaan

TELEASENNUS OY Mauri Heinonen

Puh. 040 5539 813 mauri.heinonen@antennijateleasennus.fi

SÄHKÖASENNUKSET • KUITUHITSAUKSET MASTOTYÖT • ANTENNIASENNUKSET • LÄHIVERKOT

www.antennijateleasennus.fi LoKoKo 2011 •

43


Poikien koriskoulu

Ylärivi: Otto, Leevi, Tomas, Johannes, Sisu ja Joel. Keskirivi: Oliver, Roope, Veeti, Santeri, Pekka ja Jesse. Alarivi: Jussa, Niklas, Veeti, Jami, Eetu, Artturi ja Lauri. Kuvan ottamisen jälkeen mukaan ovat tulleet vielä Aapo ja Joel. Ohjaajina toimivat Valtteri ja Kristian. Tämä tehoryhmä kokoontuu palloilemaan torstaisin klo 17.30 - 18.30 Keskuskoululla.

Loimaan Juhlapalvelu Puh. 040 064 2106

Henkilöstöravintola

TÄHKÄ

Puh. 040 7207 310 Eviran toimitalo, Tampereentie 51

44

• LoKoKo 2011


Tyttöjen koriskoulu

Ylhäältä vasemmalta: Amanda, Fanny, Elviira ja Emma. Alarivi: Viivi, Niina (ohjaaja), Julia (ohjaaja) ja Sara. Muiden kiireiden takia kuvasta valitettavasti jäivät pois Iida ja Heini. Energinen ryhmä kokoontuu torstaisin 16.30-17.30 Keskuskoulun salissa. Uusia reippaita, innokkaita ja koripallosta kiinnostuneita tyttöjä mahtuu mukaan!

AUTOKUNNOSTUS Ky Karsolantie 6, 32210 LOIMAA Puh. 020 7545 200 Telefax 020 7545 205

32200 Loimaa puh. (02) 7632 175 LEPPÄKULJUNKATU HULMIN TEOLLISUUSALUE LoKoKo 2011 •

45


Lamminkatu 38, puh. 02 - 762 1339

NAUTI MAUKAS LOUNAS MEILLÄ! PITOPALVELUA Teollisuuskatu 8, 32200 LOIMAA Puh. 762 1299

Loimijoentie 65, Alastaro, puh. (02) 76 431 www.sallila.fi

HIERONTAKOTI REK. HIEROJAT RAIJA VEINI JYRKI VEINI

PUISTOKATU 19, 32200 LOIMAA PUH. (02) 763 1832

Loimaan

TILIPISTE KY Myrskylinnankatu 2 C A1, 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 2123

46

• LoKoKo 2011


Naperopallokoulu

Takana vasemmalta: Fanni, Aaro, Johannes, Atte, Veera, Emilia ja Samu. Edessä: ohjaajat Seppo, Nelli ja Eveliina. Kuvasta puuttuvat Jasmine, Joel, Luka, Aake, Oosa, Milo ja ohjaaja Juha. Joukkueessamme on paljon energiaa ja intoa, josta jalostetaan huippupelureita ja seuraaktiiveja tuleviksi vuosiksi, kaikkien iloksi! Naperopallokoulu kokoontuu perjantaisin klo 17-18 Keskuskoululla. Tervetuloa mukaan alle kouluikäiset tytöt ja pojat!

TAKSI LOIMAA

Tapio Pentikäinen

0500 - 530 801

Aikuisen naisen palveleva vaatekauppa Kauppalankatu 9-11, Loimaa puh. 762 2341 LoKoKo 2011 •

47


Miesten kuntokoris

Training program 2011 Huipputulosten saamiseksi on välttämätöntä, että urheilija ottaa vastuun omasta harjoittelustaan. Ajatus, että urheilija suorittaisi harjoitteet vain, koska valmentaja määrää ja valvoo suoritusta, on käsittämätön. Monet urheilijat ovat päässeet yllättävänkin pitkälle harjoittelemalla tunnontarkasti valmentajan ohjeiden mukaan. Jos tavoitellaan omaa parasta ja etsitään omia rajoja, ei riitä pelkkä ohjeiden koneellinen toteuttaminen. Vasta kun mukaan otetaan sydän ja sielu voidaan päästä oman suorituksen huipulle, on se taso sitten mikä tahansa. Yksi tärkeä harjoittelun tavoite on opettaa urheilijoita ajattelemaan ja analysoimaan suoritustaan itse.

48

• LoKoKo 2011

Mitä enemmän huomaa itse, sitä enemmän voi ymmärtää myös urheilusuorituksesta. On turha kuvitella, että jos valmentaja tekee kaikki päätökset harjoituksissa, niin urheilija osaisi tehdä niitä pelissä. Miten voisi oppia tekemään päätöksiä nopeatempoisessa pelissä, jollei tätä ominaisuutta harjoitella. Psyykkisellä valmennuksella on myös tärkeä rooli kauden 2010 - 2011 kuntokorisporukan ohjelmassa. Seuraavassa teesimme parempien suoritusten saavuttamiseksi. 1. Muista, että mieli liikuttaa lihaksia  kuntokorislaisen lihakset tosin eivät enää välttämättä liiku niin nopeasti kuin mieli haluaisi.


Naisten kuntokoris

2. Muista, että rentoutuneessa tilassa luovuus ja oppimiskyky lisääntyvät  kuntokorislainen luottaa luovuuteen, uuttahan meidän on enää vaikea oppia. 3. Voittaja ajattelee sitä mitä hän haluaa saavuttaa  kuntokorislaisen suurin saavutus on selvitä maanantain fyysisestä treenistä. 4. Kiire ja stressi aiheuttavat uupumusta ja väsymystä  kuntokorislaisen uupumus tosin ei välttämättä johdu näistä asioista. 5. Mielikuvaharjoittelu parantaa suorituksia  onneksi on olemassa yksi tapa, jolla kuntokorislainenkin voi tuntea itsensä paremmaksi peluriksi.

KUNTOKORISTA - miehille: ma klo 20.00-21.30 - naisille: ti klo 20.15-21.30

YHTEISKOULULLA Tervetuloa mukaan!

LoKoKo 2011 •

49


Korvantie 11, 32500 ORIPÄÄ

50

• LoKoKo 2011


Kauppakeskus LOIMARI

Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY Varatuomari Jari Heikman varatuomari Kaarina Nylamo varatuomari Katri Ranta-Eskola

Turuntie 8–14, II krs. Loimaa, puh. (02) 762 4400, fax 763 1301 • jari.heikman@aatsto.inet.fi www.heikman.com

VUORISEN LIIKENNE OY Puh. 76 27 072 auto 0500 789 040

www.vuorisenliikenne.fi

Kauppalankatu 9-11 32200 Loimaa Puh. 010 4309 500

Kuljetus Jari Lehtinen ky 0400 322640

TRAKTORIT, PUIMURIT ja TYÖKONEET VARAOSAT

www.loimitraktori.fi

www.kiekuoy.fi LoKoKo 2011 •

51


Väinämöisenk. 7, 32200 LOIMAA Puh. (02) 763 1193

Turuntie 3-5, 32200 LOIMAA Puh. (02) 763 1615

Vesikoskenkatu 13

Vesikoskenkatu 3, LOIMAA puh. 762 2140

Kirsi Toivanen 040 763 7265 Puh. (02)7622 381 Turuntie 3-5, 32200 Loimaa

52

• LoKoKo 2011

Marika Maunu 050 557 8006 Kauppalankatu 2, 32200 Loimaa


Loimaan alueen koripalloerotuomareita Gibson Greg.............. 050-4672718 Heikkilä Tero............. 050-5951204 Hongisto Elina........... 040-5937492 Julkunen Pekka........ 050-5203401 Kajander Petri........... 050-4025140 Karppinen Toni.......... 040-7715703 Kinnunen Janne........ 0400-418590 Levomäki Pekka....... 040-7612713 Littunen Juha............ 0400-507359 Metsänperä Jarmo.... 050-3752795

Saario Henna............ 040-5276746 Saario Teemu............ 040-5637342 Sainio Joni................ 040-7446210 Salonen Antti............ 050-3523537 Sirén Jaakko............. 050-4003093 Sirén Karoliina.......... 0500-728566 Sirén Leena.............. 050-4014849 Taevere Tiit............... 040-7758248 Välitalo Seppo........... 0400-534831

Puh. 020 5108 200

LoKoKo 2011 •

53


Junnut Jöötteporissa Korikonkareiden pitkät perinteet omaava junnujen jokavuotinen turnausmatka "rapakon taakse" kohdistui toistamiseen tuttuun keväiseen Göteborg Basketball Festival-tapahtumaan. GBF-turnaus on yksi Euroopan suurimmista junioriturnauksista, johon tällä kertaa osallistui n. 7000 pelaajaa 12 eri maasta. LoKoKo:lta matkassa olivat B-tyttöjen, C-tyttöjen, C-poikien ja minipoikien joukkueet, jotka kaikki esiintyivät edukseen tässä kansainvälisessä seurassa niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Eli eihän tähän voi todeta kuin että Jöötteporissa oli jepaa. Javisst!

54

• LoKoKo 2011


LoKoKo 2011 •

55


Hirvikosken Kioski ja Kukkakauppa Kanta-Loimaantie 1, 32210 Loimaa Puh. 02-7627069

Pelihengessä mukana

Plussaa ostoksistasi! Puh. 762 7104

Maatalous ja Öljy Ky 32100 YPÄJÄ Puh. (02) 767 3791

Välimäen Puutarha Oy ILMARISTENTIE 258 32210 LOIMAA

Kauppalankatu 13 Väinämöisenkatu 6, 32200 LOIMAA, puh. 02-7622520 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 1411 avoinna: ma-pe 9.00-17.00 0400 531 576 myynti@fmtours.fi

56

• LoKoKo 2011

CAFE-RAVINTOLA Seppälänkatu 5, 32200 Loimaa Puh. (02) 762 1291

Tervetuloa hyvälle lounaalle!


LOIMAAN KAUHAKONE OY Puh. 045 - 324 7090 silkkipaino 045 - 272 2711

Puh. 0400 536 475

www.mellilanautoverhoilu.fi

Auto- ja Koneliike AKR Oy Lamminkatu 36, 32200 LOIMAA P. 020 799 5600 www.akr.fi

LoKoKo 2011 •

57


Kauden 2009-2010 palkitut Kiertopalkinnot: • Veikon Malja (nuori seura-aktiivi): Elina Hongisto • Konkareitten Malja (kauden junnupelaaja): Kristian Kulmala • Ansioitunut juniorivalmentaja: Pekka Julkunen • Annan ja Eevan pytty (tyttövalmentaja): Iida-Maria Tikakoski • Kauden joukkue: Mikrotytöt

Joukkueiden palkinnot: Naiset: Miehet: B-tytöt: C-pojat: C-tytöt: Minipojat: Minitytöt: Mikropojat:

58

Leena Sirén Jani Kivinen Fanny Korpela ja Rebekka Ojala Verneri Niittumäki ja Antti Helin Nelli Salonen ja Julia Heinonen Sami Repo ja Leutrim Ebiballari Pauliina Jokinen ja Veera Jaanu Saku Repo ja Joona Mäkilä

• LoKoKo 2011


Mikrotytöt: Jemina Julkunen ja Eve Välitalo Poikien koriskoulu: Jere Nurminen Tyttöjen koriskoulu: Inka Nummela Naperopallokoulu: Oliver Kandén ja Jasmine Suikkanen

Erikoismaininnat: Juha Kojo ja Hannu Lammela (miesten edustusjoukkue) Minitytöt (kannustajapalkinto) Supermikropojat

LoKoKo 2011 •

59


Uuden ajan ASUNTOKAUPPA

Luontaistuote

MINTTU Heimolinnankatu 14 • 32200 LOIMAA GSM 0400 692 753 • Puhelin (02) 7623 015

Velj. Taberman Oy Teollisuustie 4, 32210 LOIMAA

Heimolinnankatu 12, 32200 LOIMAA Puh. (02) 762 2105

Tutustu Suomen laajimpaan lankkuparkettien värivalikoimaan osoitteessa

www.timberwise.fi

Konditorialeipomopitopalvelukahvila Vesikoskenkatu 18 LOIMAA Mervi Suomi Puh. (02) 763 2242

Tervetuloa!

KONEHUOLTO HANNU ONNELA OY Kytömaantie 354, 32410 Niinijoki Puh. 050 514 1196, Puh./fax (02) 7688174

Teollisuustie 11, 32440 ALASTARO Puh. (02) 764 1205

www.taltor.com

Hierontapalvelu Nurminen 0400 358 235 Latvatie 11, Hirvikoski YRITYKSESI PARHAAKSI! • Maatalouskirjanpidot • Liikekirjanpidot

• Tilintarkastukset • Laskutukset • Yritysten perustamiset

Oripääntie 1049 • 32410 NIINIJOKI Puh. (02) 768 9108, fax (02) 768 9182

60

• LoKoKo 2011


OY

20 v.

Oppipojankatu 5, 32 200 LOIMAA p. (02) 7621144 0400-854058 www.loimaanpesula.fi Pesulapalveluja 20 vuotta vesi- ja kemiallisella pesulla.

Kievarissa voit viettää kaikki juhlatilaisuutesi!

Elävää musiikkia, hyvää ruokaa, iloinen tunnelma... Tiedustelut: (02) 768 3135 www.katinhannankievari.com

www.loimaanseurahuone.fi

Täällä Sinua palvellaan:

• Ruokaravintola Pihvilinna (lounas & ála carte) • Yökerho & Viihderavintola • Sauna- ja kokoustilat • Myös saunallisia hotellihuoneita • Hääsviitti!

Oikea paikka isompiinkin kokouksiin, tilaisuuksiin ja juhliin!

i Uus

!

Puh. (02) 76 365 100

TELAKONE • kapea ja kompakti • tehokas, nopeat liikkeet • erinomainen mäennousukyky • liikkuu ketterästi vaikeakulkuisessa maastossa • nivelvarsistolla helposti ohi esteiden

vaativiin työkohteisiin

DINO-uutuudet: www.dinolift.com LoKoKo 2011 •

61


LoKoKo supermikropojat

pelasivat oman viiden joukkueen sisäisen kevätturnauksensa liikuntahallilla. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua...

62

• LoKoKo 2011


LoKoKo 2011 •

63


Olisiko kuitenkin helpompi pelata piilareilla!

Hämeentie 101 32200 Loimaa Puh. +358 2762 4630 Fax +358 762 4631

Kertakäyttöiset piilolinssit alk.1,70 /pari

Optikko Kirkassilmä Synsam Heimolinnankatu 14, 32200 Loimaa Puh. 02-7632030

maxit Floor www.maxipinnoite.fi Puh. 0400 870 029

64

• LoKoKo 2011


Nordea Pankki Suomi Oyj

Nordea Pankki Suomi Oyj

Heimolinnankatu 18 32200 Loimaa Puhelin 010 19 2800

Oletko varmistanut, että sinulle jää rahaa asunnon oston jälkeen myös lomaan? Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma–pe 8–20 Kartoitetaan yhdessä kokonaistilanteesi asuntolainan oton yhteydessä. Näin sinulle tai tule käymään konttorissamme. jää rahaa nauttia elämästä myös asunnon Löydä sinulle sopiva asuntolaina osoit­ oston jälkeen. Meiltä saat hyvät neuvot ja teesta nordea.fi/asuntolaina. hyvät hinnat. Teemme sen mahdolliseksi Loimaan seutukunta nordea.fi

LoKoKo 2011 •

65


JUNNUKORIKSEN HARJOITUSAJAT KEVÄÄLLÄ 2011 Naperopallokoulu (-04 ja sen jälkeen synt. tytöt ja pojat): pe 17.00–18.00 Keskuskoulu

Tyttöjen koriskoulu (-03 ja myöh. synt.): to 16.30–17.30 Keskuskoulu

Poikien koriskoulu (-03 ja myöh. synt.): to 17.30–18.30 Keskuskoulu

Mikrotytöt (-01 ja -02 synt.): ke 16.30–18.00 Yhteiskoulu pe 18.00–19.30 Keskuskoulu

Mikropojat (-01 ja -02 synt.): ti 17.45–19.00 Yhteiskoulu to 17.30–18.30 Yhteiskoulu la 12.00–13.30 Keskuskoulu

Minitytöt (-99 ja -00 synt.): ma 16.30–18.00 Yhteiskoulu ke 18.30–20.00 Liikuntahalli la 12.30–14.00 Yhteiskoulu

Minipojat (-99 ja -00 synt.): ti 16.30–17.45 Yhteiskoulu to 16.00–17.30 Liikuntahalli pe 18.00–19.30 Yhteiskoulu

C-tytöt (-97 ja -98 synt.): ma 16.30–18.00 Liikuntahalli ke 18.30–20.00 Liikuntahalli pe 16.30–18.00 Yhteiskoulu

C-pojat (-97 ja -98 synt.): ma 16.30–17.30 uudet, Liikuntahalli 17.30–18.30 harrastaneet, Liikuntahalli ke 18.30–20.00 kaikki, Liikuntahalli to 15.30–16.30 uudet, Liikuntahalli 16.30–17.30 harrastaneet, Liikuntahalli

A-tytöt (-92–94 synt.) ja B-tytöt (-95 ja -96 synt.): ma 18.00–20.00 Yhteiskoulu ti 16.30–18.00 Liikuntahalli to 19.00–21.00 Hirvihovi pe 20.00–22.00 Liikuntahalli la 12.30–14.00 Liikuntahalli

B-pojat (-95 ja -96 synt.): ma 16.30–18.00 Liikuntahalli ti 19.00–20.15 Yhteiskoulu to 16.00–17.30 Liikuntahalli pe 16.00–18.00 Liikuntahalli

Tervetuloa mukaan kaikki koripalloilusta kiinnostuneet!

Tiedustelut: puh. 050-5425430

tai mari.mattila@loimaankorikonkarit.fi

www.loimaankorikonkarit.fi 66

• LoKoKo 2011


Joukkueiden yhteystiedot 2010-2011

Naperopallokoulu (2004 ja myöh. synt.) Juha Littunen 0400 507 359 Seppo Taatila 050 522 1274 Eveliina Toivola 040 419 0702 Nelli Salonen 050 432 3131 Tyttöjen koriskoulu (2003 ja myöh. synt.) Niina Jokinen 050 402 8299 Julia Korkiamäki 040 727 6375 Mari Mattila (yh.) 050 542 5430 Poikien koriskoulu (2003 ja myöh. synt.) Kristian Kulmala 040 419 9512 Valtteri Mäkelä 040 418 1995 Mari Mattila (yh.) 050 542 5430 Mikrotytöt (2001-02 synt.) Asta Hämäläinen 050 572 8261 Emilia Suominen 040 726 9433 Mari Koenkytö 050 382 4743 Lauri Hollo (jj.) 050 553 7757 Mikropojat (2001-02 synt.) Juha Littunen 0400 507 359 Marko Mäkilä 044 272 6227 Verneri Niittumäki 045 132 0759 Alvari Einola 040 774 7631 Maarit Ojala (jj.) 0500 969 569 Minitytöt (1999-2000 synt.) Pekka Julkunen 050 520 3401 Vesa Pakkanen 050 517 8975 Seppo Taatila 050 522 1274 Kai Pitkäranta (jj.) 0400 531 081 Minipojat (1999-2000 synt.) Hannu Lammela 050 370 9575 Jaakko Rantanen 050 525 1422 Katja Hannula (jj.) 040 510 6080

C-tytöt (1997-98 synt.) Enni Välitalo Janne Rautiainen (jj.)

040 526 2394 050 330 4280

C-pojat (1997-98 synt.) Ari Hannula 044 511 1637 Janne Kinnunen 0400 418 590 Marko Mäkilä (jj.) 044 272 6227 B-ja A-pojat (1994-96 synt.) Mari Mattila 050 542 5430 Juha Niittumäki (jj.) 040 566 2643 B-ja A-tytöt (1992-96 synt.) Petri Kajander 050 402 5140 Vesa Parttimaa (jj.) 050 349 3288 Naiset I Petri Kajander Vesa Parttimaa (jj.)

050 402 5140 050 349 3288

Miehet I Greg Gibson Marko Toivola (jj.)

050 467 2718 040 567 6210

Naiset II Asko Hämäläinen (yh.)

050 550 2115

Miehet II Antti Salonen (yh.)

050 352 3537

Miehet III Pekka Levomäki (yh.)

040 761 2713

Naisten kuntokoris Iida-Maria Tikakoski (yh.) 040 748 7403 Miesten kuntokoris Pekka Levomäki (yh.)

040 761 2713

jj. = joukkueenjohtaja yh. = yhteyshenkilö

LOIMAAN KORIKONKARIT R.Y. KAUSIJULKAISU • Toimituskunta: Kausijulkaisutyöryhmä • Sivunvalmistus: Etusivupaja • Paino: Forssa Print Oy, Forssa – 2011

2010-2011

Jakelu YHTEENSÄ N. 5.400 KPL

Loimaan Korikonkarit r.y.

KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI kaikkia vuosijulkaisussamme ilmoittaneita

vapaaehtoisen nuorisotyön tukemisesta. Toivomme ystäviemme suosivan tukijoitamme. LoKoKo 2011 •

67



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.