Kesä kirjastossa

TEKSTI, PIRKKO KORHONEN

Rakastin jo lapsena, lettipäisenä tyttönä lukemista. Sain aina toivomani kirjan syntymäpäivänä ja jouluna lahjaksi. Ensin vain kuvakirjoja ja sitten pidemmillä teksteillä varustettuja. Kesäisin ensimmäiset itsenäiset retkeni tein vihreällä Jopolla Forssan kirjastoon, joka sijaitsi tuolloin samassa talossa kuin kouluni, Keskuri. Koulu on säilyttänyt nimensä, mutta kirjasto on nykyään muualla.

Pahvisessa, pinkissä lainastokortissa luki nimeni. Kun olin löytänyt sopivat kirjat, vein ne tiskille, jossa arvovaltainen virkailija tarkasti kortin, kirjoitti pieneen pahviseen korttiin päivämäärän ja laittoi sen lainaamani kirjan takasivulle sille osoitetulle paikalle. Jo sisäänkäynti kirjastoon oli juhlava. Harmaat liuskekivet ulkona lattiassa, raskaat ulko-ovet olivat nykymittapuullakin hienoja. Sisään astuttua näki laajojen lasien takaa Keskurin aulan, joka kesäisin oli unenomaisessa tilassa. Joskus siellä kauhukseni saattoi haistaa alakerroksessa sijainneen hammaslääkärin hajun. Vastaanotto oli kaikkien lasten painajainen. Käynnit jättivät ikuisen pelon, josta ei ole ollut helppo päästä eroon, vaikka jokin aika sitten mel - kein nukahdin ammattitaitoisen hammaslääkärin nykaikaiseen käsittelyyn.

Itse kirjasto oli väriltään ruskea, eri ruskean sävyt toistuvat mielikuvissani myös kirjaston henkilökunnan vaatteissa ja olemuksissa. Lasten puolen kirjahyllyt olivat luonnollisesti matalat ja tilaan oli sijoitettu tuon ajan pöytäryhmät. Muistaakseni kukaan ei koskaan istunut niissä.

Pääasiassa lainasin Viisikko-sarjan kirjoja, Anni Swanin nuorisokirjoja, Astrid Lindgrenin kirjat. Hieman vartuttuani siirryin Mika

Waltarin teoksiin, jotka lienevät herättäneen kiinnostuksen historiaan, erilaisiin kulttuureihin ja uskontoihin.

Kirjaston pyhin paikka oli erillisellä lasiseinällä erotettu lukusali, jonka valoisuutta lisäsi takaseinä, josta pääsi valo tulvimaan vapaasti. Kävin lukusalissa, koska samassa tilassa oli käsikirjasto. Siellä sai tutustua suuriin tietokirjoihin. Niitä ei saanut lainata, mutta niiden kuvia ihailin varmaankin Maijan innoittamana ja hänen kanssaan.

Hauskaa tai vähän surullistakin on, että nykyisen kirjaston ”ilmaiset kierrätyskirjat” - vaunusta olemme sisareni kanssa löytäneet kauan sitten ihailemiamme kirjoja. Ne ovat päätyneet koteihimme. Painavien kirjojen mustavalkoiset kuvat ovat epätarkkoja, mutta tuolloin ne olivat ainoita kuvia, joista saattoi ihailla taidehistorian mestariteoksia, suurten eurooppalaisten kaupunkien arkkitehtuuria tai hämmästellä Amazonin viidakon temppeleitä.

Toisin on nyt. Kirjat, lehdet, maailman eri sanomalehdet ovat netissä saatavilla. Mutta jokin voi pysyä samana. Sain työtovereilta lahjaksi lahjakortin kirjakauppaan. Aivan kuten sain joskus kauan sitten, kun olin lettipäinen Peppi

Teksti, Pirkko Korhonen Kuvat, Maija Korhonen

Kirjoja Ja Kirjalijoita

Seuraavilla sivuilla esittelemme naisia, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka ovat olleet omana aikanaan edistyksellisiä, itsenäisiä ja poikkeuksellisen elämän eläneitä. He ovat arvoituksellisesti vaikuttaneet toisiinsa, lukeneet toistensa romaaneja, runoja ja kirjoituksia. Heidän elämänsä on jo itsessään suurta taidetta, sillä varsinkin

Anna Ahkmatova ja Karen Blixen selvisivät uskomattomistakin tilanteista.

Nämä naiset ovat innoittaneet meitä. Maija loi kuvasarjan heistä, eräänlaiseksi korttisarjaksi. Mahdollisesti ne tulevat myyntiin tulevina aikoina, kun Anhelit -yrityksenverkkosivut ja myynti rakentuvat.

Karen Blixen (1885-1962) on tullut tutuksi menestyselokuvasta Minun Afrikkani ja viime aikoina hänen elämänsä viimeisistä vuosista tehtiin Tanskassa uusi elokuva, Yhteinen sopimus. Karen Blixen eli Afrikassa yrittäen viljellä kahvia, mutta epäonnistui ja sairastui. Hän joutui palaamaan takaisin kotimaahansa Tanskaan, jossa hän aloitti kirjallisen uransa. Hän oli aina kertonut kuvitteellisia tarinoita, mutta kirjoittamisen hän aloitti suhteellisen myöhään.

Anna Akhamatova (1889-1966) oli venäläinen runoilija jonka runot ovat kuin hänen omaelämänkertojaan. Ne avautuvat lukijalle kertomuksisina hänen nuoruuden avioliitosta, elämästä Traskoje Selossa, miehensä teloituksesta ja poikansa joutumisesta Stalinin vainojen aikaan vankileirille.

Anais Niinin päiväkirjat ovat kuin psykoanalyysiä kirjoituksen muodossa. Hänestä tuli jossain vaiheessa elämää myös itävaltalaisen psykoanalyytikon Otto Rankin potilas ja oppilas.

Karen Blixen

”Happiness is in the ordinary things, a table, a chair, a book with a paperknife stuck between the papers and the petal falling from the rose, and the light flickering as we sit in silent.”

-virginia woolf, i am flowing againi have lost my fears, my anguishes. i have multiple desires, curiosities, interests. i can be everywhere.

-anais nin

SHORT HISTO RY OF FLOWERS”

The Stories That Make

ADVOLLY

RICHMONDS,

Samettikukilla koristellaan Meksikossa Kuolleiden päivien kulkueissa kulkevat hahmot, Maija loi Lilalle oman!