Liken 25-vuotishistoriikki

LIKE 25 v.

Työläisneuvosto muistelee

2 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE

LUE LISÄÄ OSOITTEESTA: www.like.fi LIKE KUSTANNUS OY • LIKE PUBLISHING LTD PL 37 00521 HELSINKI, Finland (09) 622 9970 • like@like.fi • www.like.fi Taitto: Tommi Tukiainen • Kannen kuva: Jaakko Jaskari • Toimitus: Liken toimeenpaneva työläisneuvosto • Painopaikka:TT Print OÜ, Tartumaa 2012

012

SISÄLLYS 3

LIKE 25 V. – TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE Kristiina Sarasti: Liken henkiset heimotunnukset –4– Tommi Tukiainen: LikeFestin synty – perse edellä puuhun –6– Petri Leppänen: LikeFest 2002 – artistin näkökulma – 10 – Nora Varjama: Hullu koira Suomessa – 12 – Päivi Paappanen: Nick Caven kahdet kasvot – 14 – Jaakko Launimaa: Jean-Paul Sartre vs. Liken nopean toiminnan joukot – 16 – Tommi Tukiainen: Hynynen eestä ja Hynynen takaa, Hynynen sammuneena pöydän alla makaa – 19– Petri Leppänen: Miten käy Likeltä rock’n’roll?

– 24– Milla Palovaara: Kirjallisen loiston todistajana – Sofin kannoilla maaliskuusta 2012 – 26 – Petri Stenman: Avainhenkilö romaanissa – 28–

4 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE

Liken henkiset heimotunnukset Kristiina Sarasti, Liken työläisneuvoston jäsen ”Liken vahvuus on, että me kaikki ollaan mielenterveysongelmaisia”, eräs entinen likeläinen valisti minua aikoinaan. Totta toinen puoli. Liken vahvuus taatusti on, että se on kautta aikojen vetänyt puoleensa kyseenalaistajia ja oman tähden seuraajia, joille keskitie ei ole kultainen.

Liken katon alta on 25 vuoden ajan löytynyt vallankumouksellisia, ­antifasisteja, poliittisia toisinajattelijoita, kommareita, anarkosyndikalisteja, vegetaristeja, hippejä, punkkareita, rokuja, joogeja, buddhalaisia ja muita taivastanssijoita, vapaa-ajattelijoita ja libertiinejä – hörhöjä joka lähtöön.

Siksi vapaa-ajan käsite menettää täällä helposti merkityksensä. Vapaa mistä? Vapaa vapaudesta työskennellä vapaasti vapaiden sielujen kanssa?

Kun vuonna 2000 tulin Likeen töihin, jotkut työntekijät viettivät lomansakin hengailemalla toimistolla ja houkuttelemalla muita terassille.

Like-jengi on kautta aikain pitänyt tiiviisti yhtä, ja nykyään ehkä enemmän kuin koskaan miellämme työyhteisömme ennen kaikkea posseksi tai heimoksi. Jo se, että lafkan keulilla on entinen hc-punkkari, on rokotus turhaa hierarkkisuutta, tittelikeskeisyyttä, itsetarkoituksellista pomottelua ja muita työyhteisöjen näivetystauteja vastaan.

Ostelemme toisillemme vaatteita ja tuliaisia, ravaamme yhdessä keikoilla, toimimme toistemme stylisteinä, Cupidoina ja parisuhdeneuvojina ja vuodatamme sydänveret toistemme pikareihin. Jos maailmasta löytyy virhe, maailma pitää ensin korjata, töitä jatketaan vasta sen jälkeen. Jos pomo kutsuu tiukan näköisenä toimistoonsa, puhuttelun sisältö saattaa olla: ”Mikset sä ota herra X:ää, sehän on nyt vapaa?”

Kuormasta on Like-historian aikana syöty enemmän kuin laki sallii ja heimorutsan jälkiseuraukset ovat joskus olleet kiusallisia, mutta se on hinta, jonka useimmat ovat liian ihanasta työyhteisöstä valmiit maksamaan.

Heimorutsa lävistää myös retoriikan: jotkut meistä puhuttelevat huonetai tiimikavereitaan avomiehiksi tai -vaimoiksi ja lukuisat tsoukkailumme rekisterit kuulostaisivat ummikosta seksuaaliselta häirinnältä. Palkokas-

LIKEN HENKISET HEIMOTUNNUKSET 5

veja poskionteloon vetävien ei kannata vaivautua apajille.

Useimmille entisille ja nykyisille likeläisille Like ei ole pelkkä työ vaan elämäntapa, mikä aiemmin näkyi myös piikkeinä burnout-tilastoissa mutta ilmenee ennen kaikkea henkisissä heimotunnuksissa: karnevalistisessa yhteishengessä, kyseenalaistavassa asenteessa ja halussa laajentaa kollektiivista tajuntaa.

Yleensä kaikki uusille urille lähteneet ovat saaneet huomata, että ihminen voi lähteä Likestä mutta Like ei lähde ihmisestä.

Aluksi siteeraamani entinen likeläinen viittasi heitollaan ehkä myös kaikkeen tähän. Jos vaihdamme sanan ”mielenterveysongelmainen” sen hurmaavimpaan kiertoilmaukseen ”mentally hilarious”, ”henkisesti hillitön”, olemme jo aika lähellä likeläisyyden pehmeäpäistä ydintä.

66 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

LikeFestin synty – perse edellä puuhun Niin kuin sen muistan, Tommi Tukiainen, Liken työläisneuvoston jäsen Vuonna 2000 Like Uutiset -niminen Liken markkinointilehti oli paisunut yhdeksi maan suurimmista kaupunkikulttuurilehdistä. Toimituksessa syntyi ajatus järjestää Like Uutisten kylkeen rockhenkinen tapahtuma Helsinkiin. Sopivien yhteyksien kautta paikaksi järjestyi VR-makasiinit.

Ensimmäinen LikeFest järjestettiin 25.8.2000. Esiintyjiksi haalittiin kirjapalkkiolla muun muassa tuon ajan tanssisuuruus Arto Muna ja Millenium sekä Eläkeläiset. Taiteellisesti vain osin onnistunut festivaali jätti jälkensä suomalaisen kevyen musiikin historiaan. Eläkeläisille oli buukattu samalle päivälle keikka myös Hollannin Groeningeniin, ja tuo esiintyminen sujui mallikelpoisesti. LikeFesteille valjastetun kakkosketjun showsta tulikin sitten pannukakku. Eläkeläiset ryyppäsivät takahuoneessa, ja kun bändi meni lavalle julistamaan keikan alkua, rumpuja tai muutakaan ei ollut pystyssä. Lavalla ei ollut yhtään mitään. Bändi päätti palata bäkkärille juopottelemaan. Takahuoneessa Arto Munassa bassoa soittanut, nykyisin Radio Helsingissä aamulähetystä juontava Harri Niemi joutui käsikähmään Eläkeläisten Kristian Voutilaisen kanssa ja laittoi Pekka Koposelta lainaksi saadun hienon käsintehdyn viiden tonnin basson tuhannen pillun päreiksi. No, rahallahan Harri siitä selvisi. Kun Eläkeläiset vihdoin saatiin esiintymään, Kristian sammui lavalle ja jäi sinne makaamaan muiden poistuttua paikalta.

Seuraavana keväänä järjestettiin Tavastia-klubin tiloihin indiebändeihin painottunut LikeFest Underground -tapahtuma tähtinään muun muassa Thee Ultra Bimboos, The Protestants, The Duplo!, The Mutants ja Chain­ smoker.

LikeFest 2001:n ohjelmassa oli bändien lisäksi kuulantyöntöä ja tikka­ kisa. Tilaisuudessa esiteltiin Liken syksyn kirjailijoita ja uutuuskirjoja medialle ja suurelle yleisölle. Kansa sai myös käydä ottamassa ilmaisen juhlakampauksen fiftarityylisessä parturointipisteessä. LikeFestin innoitta-

LIKEN DEKKARIKATALOGI LIKEFESTIN SYNTY 77

mana päätettiin samana vuonna järjestää ohjelmallisia klubeja esimerkiksi kirjamessujen yhteyteen Turkuun.

Vuonna 2002 LikeFest suuntasi Merihaan edustalla kelluvaan Ravintola­ laiva Wäiskiin. Rock’n’roll-päällikön tittelillä erinäisiä hommia hoidellut Jukka Kangas ja allekirjoittanut varasivat Club Spendersiä järjestävien ystäviensä kanssa koko laivan käyttöönsä ja buukkasivat kymmenkunta bändiä soittamaan kolmeen eri kerrokseen. Kunnianhimoinen kattaus piti sisällään muiden muassa Turun Romantiikan, Endstandin, Clumsyn, Sister Flon ja Underwater Sleeping Societyn keikat. LikeFest 2002 OmBoard olikin nykymuotoisten LikeFestien pilottihanke, joka antoi runsaasti kokemusta vielä tuolloin (ja yhä, toim. huom.) keikkajärjestäjinä kokemattomille likeläisille. Kyseisillä festivaaleilla porukalle selvisi esimerkiksi se, että konsertteihin olisi hyvä varata jonkinlainen backline tai edes riittävä määrä mikrofoneja ja vaikkapa miksaaja. Kapteeni Wallu Valpion kanssa aamupäivän ensimmäisiä siidereitä loppukesän kuulaassa auringonvalossa aution laivan takakannella siemaillessamme tuli mieleen, että pitikö jonkun hoitaa myös tiedotuspuoli. Illalla laivan salongit kuitenkin pullistelivat hikistä juhlakansaa ja jotkut taisivat roikkua partailtakin. Muusikot olivat mukana talkoohengessä punkasenteella. Takahuoneeseen oli ostettu kaksikymmentä pulloa Jaloviinaa, miedommat juomat olivat päässeet unohtumaan kokonaan. Ruuaksi tarjoiltiin Liken keittiössä kokattua couscous-salaattia suoraan ämpäristä ja Hakaniemen Elannosta ostettua halvinta ranskanleipää. LikeFestin järjestäjät lupasivat artisteille ystävällisesti hommata seuraavalla kerralla miksaajan ja PA-kamat etukäteen. Jatkossa saatiin järjestettyä olutsponsorikin. Tuolloin oltiin vielä onnellisen tietämättömiä teosto-maksuista tai ohjelmatoimistoista. Illan pimetessä Wäiskin takakannelta sai seurata villiintyneen yleisön henkeäsalpaavia hyppyjä mereen Hakaniemen sillalta.

Onnistunut festivaalitoiminta päätettiin mobilisoida myös maakuntiin.

Seuraavan vuoden aikana Tampereen Telakalla järjestettiin kahdet LikeFest WarmUp -bileet. Keväällä 2003 silloinen kustannuspäällikkö Arto Leivo oli epähuomiossa mennyt varaamaan koko Nosturin Liken käyttöön yhdeksi illaksi. Pika-aikataululla paikalle järjestettiin soittamaan muun muassa

LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE 88 LIKEN

Olavi Uusivirta, LAB ja Notkea Rotta. Tilaisuus hieman floppasi kun Liekki, Pelle Miljoona ja YUP joutuivat perumaan mainostetut esiintymisensä edesvastuuttomaan tilaansa, päällekkäisbuukkauksiin ja ohjelmatoimiston vastustukseen vedoten.

LikeFest 2003 järjestettiin Wäiskillä esiintyjinään muun muassa Martti Servo, Kauko Röyhkä, Pelle Miljoona ja Lehtivihreät. Laiva oli loppuunmyyty. Keikkajärjestäjät saivat eteensä jälleen uusia haasteita bändien majoitusten osalta. Onneksi Meritullinkadun kellarissa oli runsaasti pahvilaatikoita, joista saatiin rakennettua eristävä kerros kylmälle betonilattialle ja taattua soittajille riittävät yöunet. Jotkut yhtyeet kyselivät keikkapalkkioita kirjojen sijasta luonnontuotteina tai jopa rahana.

Seuraavat pari vuotta rullasivatkin LikeFestien osalta omalla painollaan ja sujuivat varsin rutiininomaisesti. Wäiski kellui uppoamattomana paikallaan ja lukemattomat kirjamessubileet ja musiikkikirjajulkkarit rytmittivät vuoden kiertoa. Muistikuvien mukaan vuonna 2004 (tai saattoi olla 2005) esiintyjinä loistivat 22-Pistepirkko, The Valkyrians ja Soul Tattoo.

Illan yllätysnimeksi oli pyydetty Suomen punkbändien kuohukermasta kasattu Börje & The Punk Stars, johtajanaan Hybrid Childrenin Börje eli Jasse ”Kojootti” Salonen. Jasse olikin vuosikaudet letkuttanut erilaisissa bakkanaaleissa Liken tarjoamaa lämmintä Kukkoa, joten tässä tarjoutui sopiva tilaisuus vastapalvelukselle. Yleisö oli aivan nuts. Ja vuonna 2006 lavalla nähtiin esimerkiksi Kauko Röyhkä, No Shame, Superchrist ja Anal Thunder.

Liken täyttäessä 20 vuotta vuonna 2007 päädyttiin juhlat järjestämään Tavastia-klubilla. Tällöin suuri osa käytännön säädöistä jäi klubin työn­ tekijöiden osaaviin käsiin ja likeläiset saattoivat keskittyä edustamiseen sekä juhlimiseen. Japanilaisen Kabuki-ravintolan omistaja Aki kokkasi kutsuvieraille maittavat sushit ja sashimit. Yleisöä tanssittivat Tuomari Nurmio, Martti Servo, The Skreppers, Turku Romantic Movement, Black Magic Six sekä Kakkahätä 77, jonka huuruiseen esiintymiseen ilta kulminoitui. Bändi itse ei muista esiintyneensä Tavastialla. Juhla-LikeFestistä on muutenkin olemassa vähänlaisesti muistijälkiä tai dokumentteja. Joku pinnisteli nähneensä jollekin työntekijälle kuuluneet höyryävät alushousut

SYNTY 99 LIKEN LIKEFESTIN DEKKARIKATALOGI

LikeFestin ohjelmatoimikunta työn touhussa.

Ravintolalaiva Wäiski juhlavalaistuksessa.

Jasse, LikeFestin vakiobörje.

saniteettitilojen lattialla. Marian sairaalasta taas löytyy tuolta illalta merkintä Herra Ylpöstä ja ranteista pulppuavista veristigmoista.

LikeFestien viehätys on pitkälti järjestelyjen kotikutoisuudessa ja amatöörimäisyydessä. Yleisöltä ja bändeiltä tullut palaute on ollut aina raikkaan positiivista, ja Likelle tapahtumat ovat tuottaneet henkistä pääomaa.

Vuosien varrella kassalippaat ovat kadonneet lipunmyyjien mukana, lavamanagerit ovat joutuneet popsimaan rauhoittavia ja organisaattorien kännykät ovat pudonneet meren pohjaan aina strategisilla hetkillä. Paljon on festivaaleilla tapahtunut myös sellaista, jota ei voida elossa olevien sukupolvien aikana ääneen lausua. Kuitenkin pelkkä tapahtuman nimen mainitseminen Liken henkilökunnan, esiintyjien tai paikalla olleen yleisön keskuudessa piirtää aina kasvoille iloisen virneen ja kirvoittaa kielenkannat mehukkaisiin muisteloihin.

10 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE 10

LikeFest 2002 – artistin näkökulma Niin kuin se tapahtui, Petri Leppänen, Liken työläisneuvoston jäsen

Vuonna 2002 saimme jo edesmenneen Turun Romantiikan kanssa pyynnön tulla soittamaan mielikuvissamme cooliuden vuorenhuipulle LikeFestiin, jonka räväköitä mainoksia olimme nähneet aiempina vuosina Like Uutisten sivuilla. Toinen toistaan tyylikkäämmät bändit esiintyivät tuon kustannusmaailman nuoren kapinallisen bileissä, ja olimme tietysti innoissamme päästessämme tuohon seuraan. Vähänpä tiesimme.

Meille ei ollut tullut mieleenkään, että järjestelyissä olisi voinut olla toivomisen varaa – sen verran monesti festit oli jo järjestetty. Siksi hämmennys yllätti, kun puhelin soi saavuttuamme kehä kolmosen sisäpuolelle ja luurin toisessa päässä Liken rock’n’roll-päällikkö Jukka Kangas kysyi, onko meillä mikrofoneja mukana. ”No ei ole mikkejä mukana”, vastasimme. ”No, pitää säätää jotain”, kuului epämääräinen vastaus toisesta päästä. Emme miettineet asiaa sen enempää vaan jatkoimme kohti festivaalialuetta, Haka­ niemen Ravintolalaiva Wäiskiä.

Wäiskissä selvisi, että bändejä oli buukattu kahteen kerrokseen minuutti­ aikataululla. Plussaa oli se, että jonkinlainen äänentoisto löytyi molemmista kerroksista. Miinusta puolestaan se, että mikkejä riitti ainoastaan yhteen kerrokseen kerrallaan. Järjestäjät päättivät roudata mikit edestakaisin kerrosten ja bändien välillä. Luovaa, jos mikä.

Saimme backlinemme koottua, kun paikallisen bändin jäsen tuli kysymään meiltä vahvistimia lainaan. Lupasimme lainata. Viiden minuutin kuluttua sama kaveri tuli kysymään piuhoja ja pedaaleja. Ei luvattu. Seurasi nurinaa ja vittuilua.

Kului jokunen minuutti ja edellä mainittu oman elämänsä rocktähti lähestyi taas yhtyettämme: ”Saadaanko me lainata teidän basistia? Meidän basisti on hävinnyt.” Tuosta ei hennottu kieltäytyä, mutta vain sound­ checkiin.

ARTISTIN NÄKÖKULMA 11 11 LIKEN DEKKARIKATALOGI

No Shamen Sampsa.

Turun Romantiikka vuosimallia 2002.

LABin Ana.

Juomapuolella festeillä oli tällä kertaa tarjolla Jallua, jota sai hakea tiskiltä juomalippua vastaan. Kouraan lykättiin kymmenittäin lippuja, jotka päätimme säästää keikan jälkeiseen juhlintaan.

Keikka tuli ja meni. Samoin Jallu. Totesimme keikan jälkeen jallutarjoilun loppuneen ja käsissämme olevan kymmeniä turhia paperinpalasia.

Liken henkilökunta oli täysin tutkalla, samoin bäkkärin lokkiparvi. Reklamoimme asiasta, jolloin meidät johdateltiin pois laivalta Liken autonröttelön takaluukulle juomaan pussikaljaa. Kävihän se niinkin.

Kun majoitusasiat tulivat ajankohtaisiksi, meidät saatettiin Liken toimistolle Meritullinkadulle. Nukuimme keittiön lattialla pahvilaatikoiden päällä. Kuka ikinä väitti, että rock’n’rollissa olisi glamouria? Seuraavana aamuna Jukka Kangas maksoi keikkapalkkion kirjoina. Tyhjensimme varaston kiinnostavista opuksista ja lähdimme kotimatkalle hyvällä fiiliksellä.

Se mikä järjestäjien ammattitaidossa puuttui korvattiin armottomalla säätämisellä, hyvällä asenteella ja fiiliksellä. Eikä keikka jäänyt Turun Romantiikan viimeiseksi Liken bileissä.

12 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE 12

Hullu koira Suomessa Nora Varjama, Liken työläisneuvoston jäsen Sir Roger Mooren vierailu on tähänastisen urani suurin yksittäinen pr-­ menestys. James Ellroyn vierailu alkuvuodesta 2009 sen sijaan oli haastavin ja hulluin.

James Ellroy on yksi merkittävimmistä elossa olevista amerikkalaisista rikoskirjailijoista. Moni menestyvä dekkaristi mainitsee esikuvakseen itseään­ ”Amerikan hulluksi koiraksi” nimittävän Ellroyn. Tyly tyyli, salaliitto­kiemurat, kuuluisa murhatun äidin tapaus ja maailmanmenestys L. A. Confidentialin ja Mustan Dahlian elokuvafilmatisointien myötä tekevät hänestä silmissäni etukäteen jännittävän – ja todella pelottavan.

Aiemmin haastatteluja on ollut käytännössä mahdoton saada. On käynyt ilmi, että kirjailija oli ollut vuosia hoidossa hermoromahduksen takia. Näillä tiedoilla ihmetys on suuri, kun kuulemme, että Ellroy myöntyy kutsuun saapua markkinoimaan kuusi vuotta odotettua uutta kirjaansa Levoton veri.

Alku menee juuri niin kuin kirjoissa: Ellroy on ärjynyt pari toimittajaa hermoromahduksen partaalle jo ennen haastattelutiloihin saapumistaan.

Liken silloinen pomo Päivi Isosaari on kuitenkin saanut erittäin lämpimän vastaanoton, ja minutkin hän hyväksyy. Myöhemmin Ellroy kertoo minulle itse auliisti syyn: hänelle jokainen punatukkainen nelikymppinen nainen on muistutus hänen murhatusta äidistään Jean Hillikeristä. Hurmaavaa.

Ellroy on eräällä tavalla tiedottajan unelma: hän ei jorise. Hän on tullut markkinoimaan kirjaansa Levoton veri, ja se, joka kysyy epärelevantteja, tulee murskatuksi. Eräs toimittaja erehtyy kysymään Obamasta. Ellroy raivostuu toimittajalle eikä vastaa asiallisesti kaikkein älykkäimpiinkään kysymyksiin. Kiitän jälkikäteen toimittajan ammattitaitoa, kun jutusta ei käy ilmi, että toimittajan unelma tavata suuri idolinsa on murskautunut.

Illalla autan saunan päälle hänen sviitissään. Kirjailija ilahtuu suomalaisesta erikoisvarustelusta: saunassa hän voi lurkkia. ”En lue kirjoja enkä katso tv:tä iltaisin. Yleensä makaan vain sängyllä ja märehdin ajatuksiani”,

HULLUDEKKARIKATALOGI KOIRA SUOMESSA 13 13 LIKEN

Akateeminen nokkimisjärjestys.

hän väittää. Vaikka väite kuulostaa sepitteeltä, uskon siihen sillä hetkellä, kun kirjailija katsoo minua ensimmäistä kertaa silmiin.

Seuraavana iltana testataan Liken markkinoinnin arviointikyky.

Olemme kutsuneet Tukholman alamaailman kuvaajana tunnetun Jens Lapiduksen haastattelemaan idoliaan Ellroyta Akateemisen kirjakaupan Kohtaamispaikalle, ja hän on suostunut! Emme voi kuitenkaan olla varmoja, miten tähti itse suhtautuu ”Ruotsin Ellroyhin”.

Ennen tähtihaastattelua pieni Like jakautuu kahtia ja yrittää selviytyä kahden suuren kirjailijan erillisistä haastatteluista. Lapidus antaa lausuntoja pian valmistuvasta Rahalla saa -filmatisoinnista ja syö pizzalounasta käytävällä haastattelujen välissä, ja Ellroy kiistää tv-uutisten toimittajille olevansa synkkä kirjailija. Synkästi, tietenkin.

Jens Lapidus, lakimies kun on ammatiltaan, onnistuu kirjakaupan lavalla kymmenen pisteen arvoisesti. Hän onnistuu olemaan tarpeeksi kunnioit­ tava mutta säilyttää kuitenkin oman charminsa. Myöhemmin taksissa ­Ellroy äityy jopa kehumaan Lapidusta kirjailijana – vaikka ei ollut hetkeä aiemmin koskaan kuullutkaan hänestä.

Toivomme kovasti, että Ellroy palaisi Pohjolaan markkinoimaan seuraavana syksynä suomeksi ilmestyvää ”naiselämäkertaansa” Hillikerin kirous.

Euroopan-matka kuitenkin imi kirjailijasta mehut, eikä uutta vierailua ole toistaiseksi saatu järjestymään. Kuusikymppinen kirjailija kuitenkin muistaa ”Jeanit Suomesta”: lähetti tuo kahden viikon kuluttua Päiville ja minulle komeat kukkapuskat. Kimpussa on kalloja.

14 14 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

Nick Caven kahdet kasvot Päivi Paappanen, Liken työläisneuvoston jäsen

Vuonna 2009 Liken silloinen toimitusjohtaja antoi minulle työtehtävän: ”Kirjoita Nick Cavelle.” Caven brittikustantamosta Canongatesta oli ilmoitettu, että Cave odottaa viestejä ulkomaisilta kustantamoiltaan. Minä tein tietenkin työtä käskettyä. Ja Nick Cave tosiaan odotti viestejä. Vastaus tuli viidessä minuutissa.

Saman vuoden keväänä olin Lontoossa kirjamessuilla. Caven brittikustantamon juhlien teemana oli Caven tuleva kirja Bunny Munron kuolema.

Pupupukuinen Bunny tanssi terassilla ihmisjoukon keskellä. Yhtäkkiä tungoksen keskeltä ilmaantui Canongaten kustantaja Jamie Byng, joka halusi esitellä minut Nick Cavelle. Juuri parittajanviiksensä pois ajellut Cave tervehti kohteliaasti poskisuudelmin, ja jutustelimme hetken hänen jetlagistaan – kirjailija oli edellisenä päivänä palannut Australiasta – ja Lontoon säästä. Cave kehui vuolaasti kirjansa suomentajaa Jukka Jääskeläistä. Jukka oli bongannut Caven tekstistä tuotteen, jota ei enää ollut olemassa. Ylistimme kilvan Jukkaa, kunnes kateellinen ranskalaiskustantaja tuli huitomaan väliin, ja poistuin paikalta saatuani vielä uudet kohteliaat poskisuudelmat.

Sen paremmin sähköpostiviesteissä kuin tapaamisessammekaan en kertonut Cavelle, että omistan suurimman osan hänen albumeistaan, olen nähnyt hänen esiintyvän lukuisia kertoja ja matkustanut kerran Pietariin asti katsomaan Bad Seedsin keikkaa, kun silloinen kiertue ei ulottunut Suomeen.

Kirjailija-Cave ja laulaja-Cave ovat nimittäin kaksi eri miestä. Kirjailija on kohtelias, pehmeällä äänellä keskusteleva, ikääntyvä herrasmies. Laulaja taas on maanisen intensiivinen ja karismaattinen esiintyjä, josta Sydneyn Kings Crossissa puhuttiin 90-luvulla ”Pimeyden ruhtinaana”. En ollut matkustanut Australiaan Nick Caven jalanjäljissä – niin kuin Jaska Filppulan syksyllä 2012 ilmestyvän romaanin Vieraslista päähenkilö – mutta ilahduin kyllä kohdatessani Caven tunte-

NICKLIKEN CAVENDEKKARIKATALOGI KAHDET KASVOT 15 15

neita australialaisia, jotka kertoivat miehen urotöistä kotimaassaan.

Ensimmäistä kertaa näin Caven 80-luvun lopussa San Franciscon Reckless Recordsissa, jossa Cave Bad Seedseineen soitti pari akustista biisiä promotakseen illan keikkaa. Tiuhaan tahtiin pulloa kallistellut Cave oli illalla I-Beamissa melkoisen maaninen – ja loistava. Ja vielä muutama vuosi ennen Lontoon Bunny-juhlia olin ollut eturivissä, kun Cave soitti Finlandia-talolla.

Onneksi kirjailija-Cave ei sentään tavatessamme tunnistanut.

Bunny Munro Suomessa.

Nick Cave keikalla San Franciscon Reckless Recordsissa 1980-luvun lopussa.

16 16 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

Jean-Paul Sartre vs.

Liken nopean toiminnan joukot Jaakko Launimaa, Liken työläisneuvoston jäsen ”Mitä kirjallisuus on”, kysyi Jean-Paul Sartre klassikkoteoksessaan vuonna 1948. ”Sartre katsoo, että kirjallisuuden merkittävä tehtävä on toimia yhteiskunnan peilinä”, kirjoitin tenttivastaukseni alkuun Jyväskylässä joskus vuonna 2005. Sartren näkemys on edelleen ajankohtainen, ja se näkyy myös Liken kustannusohjelmassa, mutta oma kirjallisuuskäsitykseni on muuttunut hivenen vuodesta 2005. Kirjallisuus – ainakin sanan laajassa merkityksessä – on myös ennakoimattomia tilanteita, kaaoksen hallintaa ja nopeaa reagointia katastrofin uhatessa milloin missäkin yhteydessä. Tällaisissa tapauksissa Liken nopean toiminnan joukot (LNTJ) mobilisoidaan kentälle setvimään keissi tyynesti mutta militantin määrätietoisesti.

Kun LNTJ jalkautuu kentälle, tilanne on yleensä viittä vaille vakavahko: huolella laadittu suunnitelma on kaikesta huolimatta kosahtanut ja jollakulla muhii kookospähkinä klyyvarissa. Siis tilanne tyylillä haltuun, askel takavasemmalle ja toivottavana lopputuloksena on se, ettei kukaan huomaa mitään yllättävää tapahtuneenkaan. Nopean toiminnan joukkojen tarkoin varjeltu toimintakertomus pitää sisällään tarunhohtoisia raportteja täpärästi vältetyistä katastrofeista, kuten esimerkiksi päiväkirjamerkintä keväältä 2009 osoittaa.

Byroo 4.5.2009 09.15 Roger Moore soittaa Hotelli Tornista ja sammaltaa oudosti. ”It seems there’s one nasty toothferry lurking in my grinder, and I’m feeling a bit awkward, I might add”, sir Roger selittää. Kirjailijavierailun pressi alkaa klo 11.

Pikapuhelu päivystävälle hammaslääkäriasemalle: – Löytyisikö päivystysaikaa ihan saman tien?

– Kyllä, näyttäisi olevan yksi aika vapaana. Millä nimellä?

– Roger Moore.

LIKENTOIMINNAN DEKKARIKATALOGI LIKEN NOPEAN JOUKOT 17 17

– Aha. Moore kiidätetään hammaslääkärille, pari buranaa kyytipojaksi ja pressiin klo 11.

LNTJn erikoisosaamista on kadonneiden ja puhelimettomien kirjailijoiden paikantaminen Helsingin kantakaupungin alueelta, mutta nopean toiminnan joukkojen toimintaympäristö ei rajoitu vain Helsinkiin. Sen todistavat haastattelukeikat maakunnissa, jonne on matkustettu tunnelmallisesti neuvostoaikaisilla bussirohjakkeilla, festariraporttikomennukset sateisilla leirintäalueilla vuotavissa teltoissa tai yllättävä eksyminen kirjailijavierailulla Viron syksyisellä, pilkkopimeällä maaseudulla bilikan bensatankin tyhjennyttyä. Myös eksoottinen Espoo on toiminut kujanjuoksun näyttämönä.

Hotelli Klaus K. 16.11.2011 15.30 Michael Monroen haastattelu- & nimmarisessio Espoon Sellon Suomalaisessa Kirjakaupassa ja Ison Omenan Prismassa erittäin tiukalla aikataululla, lopuksi Michael Pöllölaakson studioille. Matkaan lähdetään Universalin kautta keskiraskaassa varustuksessa ruuhka-aikana. Taksi kurvaa Sellon eteen muutamaa minuuttia ennen aloitusaikaa, ja Michael häviää Sellon ovista, kun maksamme laskun. Astumme Selloon, aulassa kaikuu ”Perhanan

18 18 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

nuorisovandaalit” -huuto eikä Monroeta näy missään. Kuuloaisti käyttöön.

Jostain kulman takaa kuuluu Monroen ääni, hän vetää ”Proud Marya”, seuraamme ääntä juosten ja näemme erittäin ripeäaskelisen Monroen kävelevän parinkymmenen metrin päässä uteliaiden katseiden saattelemana kohti kirjakauppaa ja satametristä jonoa. Michael tervehtii fanejaan ystävällisesti, kun saamme hänet kiinni, ja haastattelu alkaa vain pari minuuttia myöhässä. Sessio venyy ja Isoon Omenaan saavutaan myöhässä. Ryntäämme juosten sisään, näemme kuin hidastuskuvassa vartijan kasvoilla hämmästyneisyyden koko spektrin ja pian kuulemme takanamme ylimääräiset juoksuaskeleet. Ehdimme kuitenkin infotiskille ennen kuin vartija tavoittaa meidät.

Setvimme henkilöllisyydet, ja samainen vartija saattaa meidät ystävällisesti nopeinta reittiä määränpäähän.

Useimmiten uhkaava katastrofi väijyy nimenomaan kentällä, kun jokin ennalta arvaamaton muuttuja sotkee derivaatan tavalla tai toisella. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu kotona, kertoo kansanviisaus, ja toisinaan uhkaava tilanne voi vaania myös toimistolla.

Byroo 22.2.2012 14.40 Jouni Hynynen saapuu Liken toimistolle edustettuaan edellisen yön ja annettuaan haastatteluja aamupäivän. ”Sullon iso pöytä”, raportoi kirjailija graafikko Tommi Tukiaiselle. ”Jätkä on kääntänyt Bukowskia, mie arvostan, ainoa jota mie täällä arvostan”, kommentoi Hynynen tuottaja Petri Leppäselle, kömpii puoliksi graafikon ison pöydän alle ja sammuu. Klo 16 kirjailijan pitäisi olla Levykauppa X:ssä nimmaroimassa ja kertomassa ­uudesta kirjasta. Klo 15.15 Hynynen ei reagoi lempeisiin elvytysyrityksiin. Klo 15.30 Hynysen asiamies lausuu tarkoin varjellun taikasanan ”Jaloviina”, ja Hynynen virkoaa kuin ihmeen kaupalla. Hän ehtii ajoissa paikalle.

Jean-Paul Sartren näkemys kirjallisuuden tehtävästä on tärkeä ja todellinen, mutta todellisuutta on myös se hiljainen tieto, joka elää kulttuurialan parrasvalojen varjoissa. Kirjallisuus on niin ikään ennakoimattomia tilanteita ja katastrofin hallintaa – yllätyksellistä kuin elämä itse.

LIKEN JADEKKARIKATALOGI HYNYNEN EESTÄ HYNYNEN TAKAA 19 19

Hynynen eestä ja Hynynen takaa, Hynynen sammuneena pöydän alla makaa Tommi Tukiainen, Liken työläisneuvoston jäsen Puhelu toimitusjohtajalta toimi kylmänä suihkuna surkastuneille aivo­ soluilleni kesken kuuman kesäiltapäivän vuonna 2007. ”Onko Hynysen kirjan kansi valmis? Tarvitaan ensi-viikolla, menee Infon koulunaloituskampanjaan.” Olin pari päivää aiemmin silmäillyt Hynysen käsikirjoitusta, ja jonkinlaiseksi köyhän miehen Bukowskiksi raapustuksia saattoi luonnehtia. Idea kansikuvasta sikisi päässäni muutama minuutti puhelun jälkeen.

Naputtelin tekstarin Hynyselle: ”Tissipimu vai pubiruusu?” Vastaus saapui nanosekunnissa keikkabussista toiselta puolen Suomea: ”Tissit.”

Rocktähtien kuvaajana kunnostautunut Ville Juurikkala olisi tähän hommaan sopiva valokuvaaja, ja sillä oli studiokin Kalliossa. Tai jonkinlainen varaston, prätkätallin, jatkobailukämpän, pornoluolan ja kaatopaikan risteytys, jossa Ville asui. Oli siellä otettu HIMin levynkansikuvatkin. Ville innostui asiasta ja lupautui hankkimaan myös kuvaan sopivan, vaatimukset täyttävän mallitytsänkin.

Liken aktivistisiivessä vaikuttanut Timo Kalevi Forss tiesi kertoa, että Hämeentien maailmanparannusyhteisö oli hankkinut armeijan ylijäämävarastosta henkilökuntansa leposijoiksi vanhoja intin kerrossänkyjä. Raahasimme yhden hetekan Suomen Rauhanpuolustajien kellarista Vegaaniliiton toimiston läpi Voima-lehden kämäiseen jakeluautoon ja päristelimme kuvausstudiolle. Vielä taksikeikka Laitilan Kukon varaston kautta Katajanokalle lainaamaan tiedemies Tex Kännisen omistamaa museokirjoitus­ konetta ja puitteet alkoivat olla valmiina. Lähdimme noutamaan vakavasta krapulasta kärsivää tuoretta sanataiteilijaa Villen sukellusvene-Saabilla Pasilan asemalta.

Itse kuvaustilanne luovittiin niillä välineillä, jotka käytössä oli. Ja sehän riitti. Lopputuloksessa lattialla lojui Jack Daniels -pullo, Hynysellä oli yllään Tarjoustalosta hankittu verkkopaita ja hetekalla retkotti alaston

20 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE 20

naikkonen. Punasteleva Karjalan poika naputteli kirjoituskonetta sängyn reunalla. Myöhemmin Pikku-Jouni sai ylpeänä ojentaa äidilleen esikoiskirjansa, jonka sekä etu- että takakantta koristivat silikonihinkit. Ville sai myytyä samoilla säädöillä otetut bonusruudut vielä erääseen alan lehteen.

Sittemmin Loiston pokkariversiona julkaistusta Rakkaudella, Hynynen -kirjasta piti Photoshopilla retusoida tissit pois.

Sitten Hynynen kirjoitti ”runokirjan” Mies katoaa (2009), ja kansikuvamietinnöt tulivat jälleen ajankohtaisiksi. Päätimme tehdä kuvaelman GallenKallelan Väinämöinen ja Aino -triptyykistä, jossa sukupuoliroolit heitetään päälaelleen: alaston viäräleuka-Väinämöis-Hynynen pakenemassa jäisessä rantavedessä veneestä kurottelevaa pissisblondi-Ainoa urbaani Merihaka taustalla. Hynynen osti idean jälleen sen kummemmin pureskelematta.

Hovikuvaajamme asui tuohon aikaan Los Angelesissa, joten kysäisin Jouko Lehtolan studiolla työskennellyttä mainoskuvaaja Marek Sabogalia hoitamaan kuvaussession. Marek innostui asetelmasta ja neuvottelut vaihdon välineestä sujuivat hyvässä yhteisymmärryksessä. Mainosmaailman hyperkapitalismin sumentama nelosella alkava nelinumeroinen luku vaihtui kulttuurityöläisen ykkösellä alkavaksi kolminumeroiseksi luvuksi.

Subcomandante Teemu Matinpuro ja Rosebudin ykkösnyrkki Hannu Paloviita olivat lainanneet Kemiöstä kotoisin olevan kolmimetrisen Lucky Ticket -nimeä kantavan lasikuitujollan kalastusveneekseen Helsingin ­vesille. Paikansimme Timo Kalevi Forssin kanssa Lucky Ticketin Herttoniemenrannan jäisestä rantapusikosta. Tyhjensimme purkin sadevedestä ja soudimme hyytävässä kevätsäässä kaksimetristen vaahtopäiden seassa kolmen meripeninkulman matkan Korkeasaaren ja Mustikkamaan välistä Kruununhaan edustalle Tervasaaren kannakselle. Rytmi-baarin synttäreiltä bongattu kansikuvatyttö lupautui esiintymään pissis-Ainona.

Hynynen riisuutui munasilleen hetkeäkään epäröimättä, ja pissis-Aino kiipesi kiikkerään ruuheen miehen viiman sinertämää vartaloa tavoittelemaan. Tilanteessa oli miehen esineellistäminen kauheimmillaan ja suomalainen mies kauneimmillaan.

Kuvauksista tehty videoteaseri poistettiin siveettömänä YouTubesta

HYNYNEN EESTÄ HYNYNEN TAKAA 21 21 LIKEN JADEKKARIKATALOGI

puolen tunnin ja tuhannen katsojan jälkeen. Vuotta myöhemmin kuva oli analysoitavana Suomen lukiolaisten valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa.

Seuraava Hynysen ”kirjallinen” projekti oli netistä vauhdilla kopipeistattu Kesämies, joka ilmestyi kesällä 2010. Kyseisen hengentuotoksen kanteen lätkäisimme yhdeksän viikkoa Kotiteollisuuden levytyssessiossa Hynysen kanssa ryypänneen tuottaja Mikko Karmilan räpsäisemän foton. Tuomas Holopaisen ökyhuvilan laiturinnokassa otetussa irvokkaassa kuvassa hymyilee alaston, parroittunut ja pöhöttynyt punainen hirviö suviyössä.

Päätimme teettää markkinointimielessä Aleksin Suomalaiseen Kirjakauppaan kolmimetrisen jättilakanan, johon lihotin Hynystä Photoshopilla entisestään. Kuvan nähtyään Hynynen aloitti maratonjuoksuharrastuksen, ja pokkari puolestaan nousi Mitä Suomi lukee -listan kärkeen useammaksi kuukaudeksi.

Hynynen ja Kotiteollisuus-rumpali Sinkkonen päättivät CMX:n viitoittamalla polulla ja ankarassa rahapulassaan laittaa nettisivuillaan olleen kysymys- ja vastauspalstansa myös kansien väliin. Kotiteollisuus.com – Vittuilua jo vuodesta 2001 -kirjan (2012) kannen ideointipalaveri pidettiin ravintola Kokomossa. Kansigraafikkoa saatikka kuvaajaa ei pyydetty paikalle. Hynynen kuulemma antoi ruokailun lomassa täyden luottamuksensa visiooni, josta ei ollut vielä kuullut.

Saimme Walter de Campin antaman vinkin pohjalta Villi-Iran omistaman sadomasokistisen kartanon Kirkkonummelta päiväksi käyttöömme.

Kuminen SM-domina saisi piiskata viimeisetkin mehut näistä nilviäisistä.

Kuvauspäivän aamuna krapulaiset Hynynen ja Sinkkonen odottivat toimistomme ovien avautumista kuin kesälaitumia vartovat sonnit. Köröttelimme Ville Juurikkalan ilmajousitetulla Citroën-laivalla jännityksen vallassa puhelimessa saatujen salaisten ajo-ohjeiden mukaisesti kohti kehä kolmosta. Tiet muuttuivat aina vain pienemmiksi ja mutkaisemmiksi. Viimein peltojen keskeltä kohosi valtaisa linna, jonka pihamaalla oli ilmeisesti ihmisille tarkoitettuja rautahäkkejä. Oven tuli avaamaan parikymppinen täydellisen vartalon omaava kokenut aikuisviihteen ammattilainen. Pojille

22 22 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

LIKEN JADEKKARIKATALOGI HYNYNEN EESTÄ HYNYNEN TAKAA 23 23

laitettiin käsi- ja kaularaudat, ja tämän jälkeen Linnanmäen pimeän puolen kaikki laitteet olivat vapaasti käytettävissä. Talossa majaileva rintaliivejä käyttänyt vanhempi mieshenkilö toimi kuvausassistenttinamme. Muistoksi kansikuvaussessiosta dominamme Susu lahjoitti pojille suoraan käytöstä riisumansa pikkupöksyt. Tuottaja Petri Leppänen kuvasi keikan LikeVision­ YouTube-kanavalle niin hienovaraisesti, etteivät netin siveyspoliisit ole vielä tänä päivänäkään keksineet, mitä pätkästä ajattelisivat.

Kesämiehen myyntilukujen innoittamana Likessä päätettiin julkaista toinenkin Hynysen päiväkirjoista kasattu kesäpokkari, tällä kertaa nimellä Karjalainen ruletti (2012). Hynysen urheiluharrastuksen innoittamina päätimme tehdä sporttisen sauvakävelykannen. Pitihän jo ensimmäisen kirjan nimeksikin tulla Kuka keksi sauvakävelyn? Hynysen ainoa vaatimus oli saada samaan kuvaan vähäpukeinen, vaaleahiuksinen povipommi, joka kannustaisi Ahvenanmaan lippua heilutellen Hynysen sauvoittelua kirjallisesta riemuvoitosta toiseen. Kyseiset kriteerit täyttävä malli löytyi helposti kirjamessupromotyttöjemme reservistä. Hikinauhan saimme kilpailevalta kustantamolta, urheiluvetimet lainasimme Iso-Roban UFFista ja tuulikoneen Nosturista. Kuvaus toteutettiin kivuttomasti muutaman Kukon voimalla Juurikkalan kakkosstudiolla Hernesaaressa ruskeaa fondia vasten. Tuottaja Leppänen oli jälleen Otavamedian roskiksesta kaivettuine mini-DV-kameroineen paikalla ja taltioi taidespektaakkelin vaatteidenvaihtoineen Like­ Visiolle internetin vähäpoikien silmäniloksi.

Kirjailija Jouni Hynynen on helppo ja mutkaton kuvattava. Varsinkin krapulassa tai kännissä. Itse asiassa muissa olotiloissa emme ole häntä kuvanneetkaan. Tai tavanneet. Vuosien varrella kuvaustiimistämme on muotoutunut toimiva fiilikseen ja hetken intuitioon nojaava ryhmä, jonka lopputulos on yleensä kohtalainen. Seuraavaa Hynysen hengentuotetta odotellessa ­kuvauscastingiin voi ilmoittautua osoitteessa like@like.fi (kuva pakollinen! toim. huom.).

24 24 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

Miten käy Likeltä rock’n’roll?

Petri Leppänen, Liken työläisneuvoston jäsen

Like Kustannus tunnetaan valtakunnan johtavana rockmusiikkikirjojen julkaisijana, eikä suotta. Painokoneille on syötetty suomenkieliset versiot niin kansainvälisten kuin kotimaistenkin huippuartistien elämäkerroista Kurt Cobainista Jimi Hendrixiin ja Michael Monroesta PMMP:hen unohtamatta kulttibändejä kuten Norjan deathpunk-messiaat Turbonegro ja Oulun lahja maailman autotalliräimeelle, Radiopuhelimet.

Käänteentekevä kirja oli tietysti jokaisen rokkarin kirjahyllystä, sieltä tv:n ja baarikaapin välistä, löytyvä Mötley Crüen Törkytehdas (2002) – kirja, joka nosti bändin takaisin huipulle. Tätä seksin, huumeiden ja rock’n’rollin pyhää kolminaisuutta ylistänyttä teosta on seurannut basisti Nikki Sixxin huuruiset Heroiinipäiväkirja ja Nikki Sixxin maailma sekä solisti Vince Neilin Tatuointeja & tequilaa. Törkytehtaan viitoittamaa polkua julkaisuohjelmassa jatkoivat muiden muassa sellaiset klassikot kuin Marilyn Mansonin Helvettiin ja takaisin (2003), Lemmy Kilmesterin omaelämäkerta Lemmy (2003), Aerosmithin Walk This Way (2007) sekä Suomen hienoimmaksi rockelämäkerraksi tituleerattu Hanoi Rocks – All Those Wasted Years (2009).

Rockelämäkertojen lisäksi Liken siipien suojissa on saanut kirjallisia ambitioitaan toteuttaa kirjava joukko kotimaisen rockkentän duunareita Kauko Röyhkästä Jarkko Martikaiseen ja rockeläkeläinen Miettiseen.

Mutta onpa Liken riveissä bändejäkin perustettu. Ensimmäinen lähinnä kehä kolmosen sisäpuolella mutta myös Kotkassa ja Virossa keikkaillut, kokonaan Liken henkilökunnasta koostunut bändi, Main Stream, turvautui salaperäisiin taiteilijanimiin Miss Middle-Finger, Shithead ja Suicide välttääkseen epäsovinnaisen rockelämän ja kurinalaisen korkeampaa kulttuurinmuotoa edustavan päivätyön sekä siihen liittyvien ihmiskontaktien yhteentörmäyksen. Bändi esitti jonkinlaista afrobeat-vaikutteista akustista punkkia, ja silloin tällöin keikoilla oli yleisöä paikalla vielä viimeisenkin

LIKEN DEKKARIKATALOGI MITEN KÄY LIKELTÄ ROCK’N’ROLL? 25 25

Aids-86 LikeFesteillä noin vuonna 2010.

Main Stream Liken Kirjakaupassa noin vuonna 2008.

biisin soidessa. Kun bändi houkutteli mukaan ulkopuolisen rumpalin, erehdyttävästi nuorta Veltto Virtasta muistuttavan herran nimeltä Lips, ja alkoi suunnitella kunnianhimoisempaa materiaalia (mm. reggaebiisiä), seinä nousi vastaan ja ryhmä hajaantui omille teilleen. Bändi toimi kuitenkin ponnahduslautana Miss Middle-Fingerin kansainvälisen rocktähden uralla, sillä solisti on sittemmin esiintynyt ja levyttänyt muun muassa Brian Jonestown Massacren kanssa.

Main Streamin raunioista nousi Shitheadin, Lipsin ja Liken aktivistisiipeä edustaneen Timo K. Forssin sekä Hynysen kirjan kansikuvauksista laulajaksi matkaan napatun hemaisevan mallipimun Aids-86 -yhtye, joka hajosi muutaman keikan jälkeen omaan mahdottomuuteensa.

Tätä kirjoitettaessa Uudenmaankadun puutalossa liikkuu huhuja, että LikeFest 2012 taluttaisi horjuvin askelin lavalle uuden Like-kokoonpanon Maailmanlopun tyttö & Hyeenat. Ehkä tästä Virginie Despentesin romaanista nimensä napanneesta retkueesta tulee ensimmäinen laajempaa kansansuosiota nauttiva Like-bändi. Todennäköisesti kuitenkaan ei.

26 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE 26

Kirjallisen loiston todistajana – Sofin kannoilla maaliskuusta 2012 Milla Palovaara, Liken työläisneuvoston jäsen Pari päivää sitten sain postissa Sofi Oksanen -mollamaijan. Nuken tilasin itse Haminan eläkeläisten Ravimäkiyhdistyksen MollaMaija-kerholta – ­tilaamisesta päätettiin yksissä tuumin, pelkin jaa-äänin suuressa Liken markkinointikokouksessa kesäkuun alussa.

Pari viikkoa sitten tuskailin Stockan naistenosastolla, millainen lamee olisi sopiva Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen vastaanotolle Tallinnan-matkalla, jossa vietimme viikon Sofin kanssa kuvauksissa, tapaamisissa, uuden romaanin julkaisujuhlien valmisteluissa ja Depeche Mode -baarissa hyvin ansaituissa purkupalavereissa.

Pari kuukautta sitten, alan vaihdon aiheuttaman lievän alkuhämmästyksen jälkeen, olin varma, että jään taloon. Ensimmäinen työtehtäväni Likellä, Sofi Oksasen uuteen romaaniin liittyvä tuotanto, pyörähti osaltani käyntiin neljä kuukautta sitten. Tähyän koko ajan lähelle ja kauas, hamuan palasia, kontakteja, leikkaan, liimaan, joudutan ja kyselen. Elokuinen julkistusjuhla on käytäntöä vaille valmis, marraskuun kirjailijakiertue buukattu, joulukuinen promomatka Tuurin kyläkauppaan varmistettu.

Tuotantoblogin avaus ja Sofin uuden kirjan nimen julkistus aiheuttivat mediavyöryn, sulkien kohahduksen suorastaan. ”Kyyhkyset” lähti lentoon.

Tämä on arkeani kaikessa absurdiudessaan. Hyppäsin kyytiin kirjalliseen Rolls Royceen nimeltä Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. ­Monisyisellä, vielä ilmestymättömällä kirjalla on jo nyt maan päällä juuria ja lonkeroita, värejä ja mutkia kuin kirjailijallaan rastoja. Romaanin painoarvo on monessa mielessä valtava. Välillä melkein pelottaa, mitä kaikkea kirja – ja Sofi – vielä saavatkaan aikaan.

Toukokuisella Tallinnan-kuvausmatkalla päivät vierähtivät nopeina kuin pikkukivet puroon: palelimme päivän Patarein vankilan muurien uumenissa, väistelimme Seewaldin mielisairaalan puiston verenhimoisten hyttysten

KIRJALLISEN LOISTON TODISTAJANA 27 27 LIKEN DEKKARIKATALOGI

Sofi ja STT/Lehtikuvan Antti Aimo-Koivisto Mustamäellä.

Kirjailija Oksanen ja tuottaja Palovaara hermosavuilla presidentin ruusutarhassa.

hyökkäyksiä, jäljitimme tietynlaisia 60-luvun kerrostaloja Mustamäellä, patsastelimme Viron presidentin ruusutarhassa sadan semiotiikkaseminaarilaisen kanssa, ihmettelimme Muisti-instituutissa KGB:n arkistojen palanutta sohvaa, kuvasimme valtavalla neuvostoaikaisella monumentilla Sofia ja Ikuisen Tulen maakaasuhanaa, joka oli sammunut, epäilemättä ikuisiksi ajoiksi. Kävimme häirintäantennilla, jonne Sofi olisi halunnut kiivetä kymmenen sentin koroillaan. Muistimme myös syödä, juoda, nauttia elämästä ja nauraa hyvillä mielin. Sofi hallitsee nämä kaikki esimerkillisesti, enkä itsekään ole ihan noviisi lajeissa.

Sofi kääntää päät missä kulkeekin, ja Tallinnan kaduilla hänet tunnetaan – monet tulivat pyytämään nimikirjoituksia ja sanomaan sanasen.

Viimeisenä päivänä Aleksanterin kirkon ikoniostosten ja Roosikrantsin kävelylenkin jälkeen kävimme viehättävässä pienessä paperi- ja levydivarissa etsimässä vanhoja kirjekuoria ja postimerkkejä. Sofi löysi etsimänsä, mutta muisti myöhemmin kaupungilla vielä yhden merkin, jota ei ollut epähuomiossa ostanut ensimmäisellä reissulla. Palasimme kauppaan, ja hiljaisen, hillityn oloinen omistaja laittoi heti ovitiu’un helähdyksestä vinyylilevyn soimaan. Minusta emme olleet tuhlanneet puotiin mitenkään älyttömiä summia. Mutta ehkäpä miekkonen sai silti kuukauden palkan meiltä kassaan, tai sitten hänellä oli vain hyvä, intuitiivinen päivä, sillä lähtiessämme hän katsoi silmiin ja sanoi vakavana: ”You women are the light of this world.” Maailman terävin gootti valaisi mielen ja huoneen.

28 28 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

Tämä artikkeli ilmestyi alun perin Iida Simeksen toimittamassa Liken perustajan Hannu Paloviidan 50-vuotisjuhlakirjassa, jonka painos (1 kpl) on loppu kustantajan varastosta.

Avainhenkilö romaanissa Petri Stenman, Liken työläisneuvoston jäsen Tapoja jäädä pysyvästi historiaan on monia. Kansalliset suurhahmot ikuistetaan patsaiksi, hieman vähäisemmistä merkkihenkilöistä maalataan muoto­kuva, monille nimetään katuja, joillekin useampiinkin kaupunkeihin, ja Spede Pasanen on päätynyt laatusanaksi suomen kieleen.

Romaanihenkilöksi joutuminen on usein tahdosta riippumatonta ja saattaa toisinaan olla jopa kiusallista: mikäpä sen oivempi tapa kirjailijalla on maksaa kalavelkoja tai suoranaisesti kostaa jollekulle kuin piirtää tästä vähemmän mairitteleva muotokuva kirjaan. Toisaalta olisi kohtuutonta vaatia, että kirjailija näkisi jokaisen hahmonsa kohdalla suunnattoman vaivan poistaakseen tältä kaikki mahdollisesti jostakusta muistuttavat piirteet.

Romaaneja, joissa henkilöhahmojen ja tapahtumienkin todenperäisyydestä on tehty itsetarkoitus, kutsutaan avainromaaneiksi, ja niitä on Suomessakin kirjoitettu useita. Joskus kuitenkin aivan muunkinlaisissa romaaneissa törmää hahmoihin, joissa on jotain tavattoman tuttua. Tuula-Liina Variksen romaani Vaimoni (2004) ei ilmeisesti ole avainromaani, mutta muuan avainhenkilö sen sivuilla 235–240 esiintyy.

Kirjan toinen päähenkilö on sensaatiolehden päätoimittaja Pete Arjosto, jonka ”erittäin lihava” vaimo Pippa katoaa yllättäen. Petellä on ollut rakastaja jo pitkään, ja hän on jopa haaveillut, että taakaksi muuttunut vaimo jollain tapaa vain häipyisi. Katoaminen saa hänet kuitenkin suistumaan pahemman kerran raiteiltaan, ja alamäki päättyy potkuihin lehdestä. ­Äidinkielensä rautainen ammattilainen on yllättäen vailla töitä.

Eräänä päivänä hän kohtaa kadulla miehen, jota hän ei ensi alkuun tunne: ”[H]iukset valuivat hartioille ja naama oli paksun kiharaisen par-

LIKEN DEKKARIKATALOGI AVAINHENKILÖ ROMAANISSA 29 29

Hannu Paloviita lukee paljon. Tässä työn alla Upo Pesukarhun käyttöohje.

ran peitossa. Päässä oli pyöreät rillit, ja musta hattu – –. Elähtänyt hippi, mikä lie hippi ja musulmaani.”

Pian Arjosto kuitenkin tunnistaa miehen Kassuksi: ”[V]anha opiskelukaveri vuosien takaa. Olimme venyneet samoilla luennoilla valtiotieteellisessä ja käyneet jonkin kerran yhdessä kaljalla.”

Jutun jatkuessa käy ilmi, että Kassu on perustanut ”perintörahoillaan pienen kustantamon, joka oli erikoistunut populaaritieteellisiin ja poleemisiin julkaisuihin, vähän muinoisten Huutomerkki-

pamflettien tyyliin.”

Nyt Kassu suunnitteli ajankohtaista mielipidekirjasarjaa nimeltä Tiedä!.

Kustantajan omin sanoin: ”Ekologiaa, EU:ta, globalisaatiokritiikkiä, Venäjän tulevaisuutta, markkinadiktatuurin analyysiä, mediakritiikkiä, USA:n ulkopolitiikan mokia ja sen semmoista. – – Aiheethan eivät lopu.”

Kustantajalla on kuitenkin ongelma, koska nopeita ja hyviä kääntäjiä ei ole tarpeeksi ”eikä varsinkaan sellaisia ihmisiä, jotka pystyivät editoimaan yliopiston heppujen tutkimuskieltä tavallisen lukijan ymmärrykselle sopivaksi”.

Kaksikon jatkaessa jutustelua Kassu tarjoaa vanhalle, ahdinkoon joutuneelle toverilleen juuri tällaista työtä. ”Lehtimies sanoo, ettei ole kokemusta editoinnista. – – Ja lisää kokemusta tulee tekemällä, ei se ole ongelma.

Englanti selviää sanakirjoista. Mutta suomea pitää osata. Kunnolla.”

Työnkuvan selvittyä Kassu-kustantaja kuitenkin tokaisee: ”Rahaahan minulla ei tietenkään ole. – – Mutta ei sinun ihan ilmaiseksi tarvitse tehdä.”

Arjosto hyväksyy tarjouksen ja alkaa suunnitella tulevaisuuttaan. ”Tätä siis on se kuuluisa tunnelin päässä näkyvä valo, josta ihmiset puhuvat.”

30 30 LIKEN LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE MUISTELEE

Liken työläisneuvostoa omassa kirjapainossaan 1990-luvun puolivälissä Kulmakatu 6:ssa: Katja Kallio, Hannu Paloviita, Samppa Ranta, Timo Ernamo, Pekka Suominen ja Kari Puikkonen.

LIKEN DEKKARIKATALOGI 31

KUKKO

32 LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE

LIKEN TYÖLÄISNEUVOSTO MUISTELEE L i k e K u s t a n n u s on edistänyt rauhan ja räyhän asiaa jo 25 vuotta. Matkan varrella on järjestetty monenmoista häppeningiä, kuohutettu kulttuurikermaa ja annettu aihetta meheville muisteluille. Tämä vihkonen tarjoaa kurkistuksen Liken työläisneuvoston arkipäivän ytimeen.

Nappaa trippi Liken maailmaan, siihen josta ei kirjoissa puhuta.