
1 minute read
EDARISSA TAPAHTUU Ryhmä Lex kaudella 2022-2023
from LexPress 5/21
by LexPress
RYHMÄ LEX KAUDELLA 2022-2023
TEKSTI | ELISA HYVÄRINEN, RYHMÄ LEXIN PUHEENJOHTAJA
Advertisement
Kiireinen vaalisyksy on nyt takana ja Turun yliopiston ylioppilaskunta on saanut uuden edustajiston vuosille 2022-2023. Olen Elisa Hyvärinen, 22-vuotias toisen vuoden oikeustieteen opiskelija ja Ryhmä Lexin uusi puheenjohtaja. Tehtävä on minulle kunnia-asia ja olen otettu vaaleissa teiltä kaikilta saamastani luottamuksesta. Ryhmän äänikuningattaren viitta tuo mukanaan paljon vastuuta, jonka otan nöyränä vastaan. Kanssani Ryhmä Lexiä edustavat edustajistossa varsinaisina jäseninä Sami Köseoglu ja Kaapo Havuluoto. Vaalijärjestelyistä, Calonialla tarjotuista pullakahveista ja järjestelyistä puolestaan on syytä kiittää kampanjapäällikkö Minna Vuolteenahoa, jonka panos ryhmälle oli edustajistovaaleissa korvaamaton. Haluan myös vielä kerran kiittää Katariina Juhakoskea, joka on ansiokkaasti luotsannut ryhmäämme viimeisen 1,5 vuoden ajan. Henkilökohtaisista onnistumisista huolimatta on kuitenkin todettava, että vaalien tulos oli Ryhmä Lexille pettymys. Paikkamäärämme putosi edelleen neljästä edaattorista kolmeen. Tämä on jopa puolet vähemmän kuin edustajistokaudella 2018-2019. Tuloksesta johtuen tulemme tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä muiden edustajistoryhmien kanssa. Tulemme vaatimaan tarkempaa taloudenpitoa ja talouskuria, edunvalvonnan asettamista etusijalle ja jatkamaan työtä Turun ylioppilaslehden sähköistämiseksi. Ensiaskel tähän otettiin jo aiemmin marraskuussa, kun edustajisto päätti myöntää lehdelle 12 500 euron lisämäärärahan Tylkkärin verkkolehden uudistamiseksi. Uskottava ja asteittainen siirtymä paperilehdestä verkkolehteen tarvitsee puolustajaansa. Tulevina vuosina tullaan todennäköisesti myös kiistelemään
Henkilökohtaisista onnistumisista huolimatta vaalitulos oli Ryhmä Lexille pettymys
TYY:n jäsenmaksun suuruudesta. Tänä vuonna korotuksilta vältyttiin nipin napin, mutta paineita maksun korottamiselle on. Tämä on kestämätöntä tilanteessa, jossa ylioppilaskunnan jäsenet eivät voi äänestää jaloillaan. Vaikka polku pakkojäsenyyden – tai kauniimmin ilmaistuna automaatiojäsenyyden - poistamiseksi näyttäytyy ajoittain kivisenä ja mahdottomana, ei näissäkään vaaleissa voi sivuuttaa sen yhtä perusongelmaa: alhaista äänestysprosenttia. Vain 31,92 prosenttia ylioppilaskunnan jäsenistä vaikutti itseään koskeviin asioihin. Äänestysaktiivisuus laski vaaleissa lähes viidenneksen. Ylioppilaskunnan legitimitaatio on silminnähden heikolla pohjalla ja on paljon tehtävää sen eteen, että äänestysaktiivisuus saataisiin edes yli 50 prosentin. Edustajiston rooli jokaisen ylioppilaskunnan jäsenen arjessa on kuitenkin kiistaton. Edustajisto muun muassa päättää, mitä ylioppilaskunta tekee. Se hyväksyy vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelmaa toteuttamaan edustajisto valitsee hallituksen ja samalla valvoo sen toimintaa. Näiden lisäksi edustajisto valitsee johto- ja valiokunnat sekä opiskelijajäsenet yliopiston toimielimiin muun muassa yliopiston hallitukseen, päättää ylioppilaskunnan jäsenmaksusta sekä tekee ylioppilaskunnan periaatteelliset linjanvedot. Ryhmä Lexin toiminta ei kuitenkaan ole vain kuivaa kokoustamista ja pönötystä Turku-salissa. Vaalien tulos kertoo kiistatta siitä, että edustajistoryhmällämme on parannettavaa positiiviseen näkyvyyteen panostamisessa ja tapahtumien järjestämisessä. Toivotan kaikki tervetulleeksi koko ryhmämme puolesta näihin tapahtumiin ja toimintaamme ylipäätään, kun vuosi saadaan kunnolla polkaistua käyntiin. Ollaan kuulolla!