Page 1


TOIM. huom.

Ympäristöstä, elämästä ja Kirkkotiestä Erittäin hyvää syksyä kaikille ja erityisen lämpimästi tervetuloa Lexiin, uudet fuksit! Tässä lehdessä te emana on ympäristö. Teemaan liittyen voitte lukea esimerkiksi Aleksi Lundénin jutun siitä, kuinka oman alamme työnantajat huomioivat ympäristön toiminnassaan. Lisäksi vuoden Lex ry:n klubimestarinakin aikoinaan toiminut Eeva Kirveskari tarjoaa lexiläisille ainutlaatuisen kurkistuksen ympäristöjuristin päivään - mitä siellä oikeissa töissä sitten oikein tehdäänkään? Ainutlaatuista luettavaa on myös sivulta 31 alkava oikeusministeri Tuija Braxin haastattelu! Jutussa Tuija kertoo esimerkiksi talouslaman vaikutuksista ympäristönsuojeluun ja omista mietteistään ilmastonlämpenemisestä ja siitä mitä sille voitaisiin lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmilla tehdä. Lehden loppupuolelta löytyy pari artikkelia myös rakkaan klubihuonesitomme Kirkkotien historiasta. Kirkkotie täyttää kunniakkaat 40 vuotta lokakuun 21. päivänä, ja sen kunniaksi muistelemme sekä ensimmäistä että toista käryä. Vuoden 2006 palosta meille kertoo ko. vuoden Lexin puheenjohtajana toiminut OTM Jaakko Laurila.

sitä juhlitaankin ympäri maailmaa - aina Lexissä asti. Lexin Oktoberfestjuvista vietettiin Kirkkotiellä 7.10. Panimoravintola Koulun baarimikon asiantuntevassa ohjeistuksessa. Kesä on ohi ja syksy käynnistynyt toden teolla fuksiviikon ja muiden Lextouhujen siivittämänä. (Fuksiviikosta ks. s. 22). Lex Caféen pöytien ääressä on käyty monia keskusteluja kesälomasta, kuka käytti kesäkuukaudet mäkkärin kassalla, kuka Calonian lukusalissa. Jotkut lexiläiset käyttivät hyväkseen yliopiston tarjoamia korkeakouluharjoittelupaikkoja. Lue juttu Markus Laineen ja Helmi Arolan kesän mielenkiintoisista kokemuksista sivulta 38 alkaen. Koska Lexin kotisivujen kuvagalleria on ollut rikki jo useamman viikon, on tässä lehdessä tapahtumista kuvia neljän sivun verran, alkaen sivulta 59. Lexin hallitus tekee paljon töitä saadakseen netin kuvagallerian taas toimimaan, kiitoksia kärsivällisyydestänne! Muistattehan, että tapahtumista otettuja kuvia voi aina tulla katselemaan myös Lexin toimistolle sen normaaleina aukioloaikoina - ja aina muulloinkin, kun toimistolla näkyy olevan valot päällä. Mahtavaa syksyn jatkoa Lexissä toivottaa

Vuoden kolmannella juvispalstalla käsitellään oluita - tarkemmin sanottuna Oktoberfestin historiaa. Tämä hieno juhla on jo 200 -vuotias ja

LexPress

- LexPressin toimitus lexpress@lex.fi

3


CALONIA g a l l u p Kysymykset: 1) Ensivaikutelmasi uusista fukseista? 2) Mistä et luopuisi mistään hinnasta? Joona Puupponen, 2. vk 1) Ihan kivoja. 2) Jäätelöstä. Erityisesti vanilijapehmis kinuskikastikkella on herkkua!

LexPress 03/10

s. 17

Päätoimittaja: Paula Kovari lexpress@lex.fi

Taitto: Paula Kovari

Toimituskunta: Katrin Puolakainen Antti Säiläkivi Aleksi Lundén Tuomas Fonselius Eeva Kirveskari Jaakko Laurila Helmi Arola Markus Laine Ulla Riipinen Lauri Kinnunen Helena Tolvanen Henriikka Tiainen Adelina Leino Mirka Kuisma Anna-Sofia Säämänen Riku Äärimää Ida Utunen

Maarit Levoniemi, 3. vk 1) Vaikuttavat kilteiltä ja viattomilta, ainakin toistaiseksi! 2) iPodista ja ystävistä.

s. 55

Etukansi:

Ossi Raita, 2. vk 1) Ensivaikutelma on erinomainen. 2) No tietenkään en luopuisi klubimestari Asko Metsolasta!

Paula Kovari

Kansikuvat: www.dreamstime.com

Julkaisija: Lex ry

Painopaikka: Newprint Oy

Ann-Mari Poso, 2. vk 1) Mitäänsanomaton. 2) Omasta kodistani.

Painos: Painos: 550 kpl

ISSN 1235-371X

Copyright © 2010 Lex ry

Teksti ja kuvat: Henriikka Tiainen ja Helena Tolvanen

Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää tekstejä.

s. 21


sisällys s. 22

s. 27

3 Calonia Gallup . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 Sisällys . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Pääkirjoitus: Kierrätyksen vaikeudesta . . . . . . . . . . 6 Puheenjohtajalta: Hyvin menee - vai meneekö? . . . . 8 Edarissa tapahtuu: Ryhmä Lex innolla syksyyn! . . . 10 Senilexin kuulumisia: Syyskuulumisia alumneilta . . . 1 2 Vinkkipalsta: Idan opiskeluvinkit fukseille . . . . . . 15 Ympäristöjuristin päivä . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17 Juvispalsta: Olutta ja mennyttä . . . . . . . . . . . . . . 21 Fuksiviikko fuksin kokemana . . . . . . . . . . . . . 22 Fuksiviikko tuutorin silmin . . . . . . . . . . . . . . . 24 EU:n maataloustuet: Byrokratian nielemänä . . 27 Haastattelussa oikeusministeri Tuija Brax . . . . 31 Korkeakouluharjoittelussa . . . . . . . . . . . . . . . 38 Oikeustaju: Ympäristönsuojelusta . . . . . . . . . . . . 43 Toimistojen ympäristöpolitiikasta . . . . . . . . . . 47 Opintotuen sitominen indeksiin: Nyt olisi korkea aika! . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50 Toim.huom.: Ympäristöstä, elämästä ja Kirkkotiestä . .

Kirkkotie 40 vuotta:

Kirkkotien käry 1982 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Kirkkotien palo 2006 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Galleria . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 s. 31


PÄÄ kirjoitus

Kierrättämisen vaikeudesta Heitin teepussin lasipurkin päälle roskikseen - jälleen kerran. Mietin, että milloinkohan saisin aloitettua kierrättämisen, olenhan potenut asiasta huonoa omatuntoa siitä asti kun nykyiseen asuntooni muutin - siis syyskuusta 2009 lähtien. Ympäristönsuojelu, ympäristöystävällisyys ja yritysten ympäristöpolitiikat ovat jo vuosia nousussa ollut trendi. Eikä trendistä enää voi kai edes puhua, ympäristönsuojelu kun on tullut jäädäkseen. Joka paikassa tulee nykyään vastaan ympäristöystävällisyys. Eräänä elokuisena iltana kokosimme pienen iskuryhmän kanssa fuksipusseja tiede kunnan uusille opiskelijoille jaettavaksi. Kassiin solahti perinteisten muistiinpanovihkosten ja Olaus Petrin Tuomarinohjeiden lisäksi myös biohajoavia kyniä sekä myöskin biohajoava, paljon keskustelua herättänyt omenanmuotoinen eväsrasia. Pussien valmistuessa tulin miettineeksi näidenkin yrityslahjojen kierrättämistä. Kun aika joskus tuosta eväsrasiastakin jättää ja fuksi haluaa sen hävittää, niin tuleeko tämä biohajoava muoviboksi

6

laittaa biojätteeseen? Vai kuuluuko se kenties energiajakeeseen? Mahdollista on sekin, että kyseinen rasia tulisi hävittää muiden poltettavien roskien seassa. Entisessä työpaikassani, isossa toimistossa, osallistuin työntekijöiden sisäiseen kierrätyskoulutukseen. Pohdittiin post-it -lappujen paikkaa: oliko se kentien sekaroskis, paperinkeräys vai ehkä sittenkin tietosuojaroskille varattu astia. Minne kalvot kuuluu laittaa ja pitääkö paperinipuista poistaa niitit ennen niiden paperinkeräykseen laittamista? Vasta vähän aikaa sitten en tiennyt, että lasinkeräykseen saa laittaa vain elintarvikkeiden pakkauksina käytettyjä lasipurkkeja ja -pulloja, ei siis esimerkiksi rikkoontuneen juomalasin sirpaleita tai kahvikupin korvaa. Kauaa en myöskään ole tiennyt, että jos kaikki yhden suomalaisen vuodessa tuottama biojäte menisi kaatopaikalle, se synnyttäisi yhtä paljon kasvihuonepäästöjä kuin bensiinikäyttöinen henkilöauto 800 kilometrin matkalla. Alkoi harmittaa jäteastiaan tänään kaapimani lounaantähteet - vaikka ne biojätteeseen menivätkin.

LexPress


Mikä meitä suomalaisia - tai minua itseäni - sitten oikein vaivaa? Miksen voi käyttää hedelmäostoksillani kankaista hedelmäpussia, kuten ympäristöasioissa valveutunut ystäväni? Sama ystävä toimii myös omatuntonani, kun ostan kuitenkin niitä reilun kaupan vanulappuja tavallisten sijaan euron kalliimmalla hinnalla, vaikka opintotuesta ei vastaavanlaisiin myönnytyksiin rahaa oikein riittäisikään. Kuten suurin osa suomalaisista, myös minä palautan aina tyhjät pulloni. Siitähän saa rahaa! Onko avain suomalaisen kierrätykseen siis kylmä kova käteinen? Mutta ei rahakaan aina riitä. Asiat pitää tehdä tavalliselle kuluttajalle paitsi houkuttelevaksi, myös helpoiksi. En tiedä missä asuntoani lähin käytettyjen pattereiden keräyspiste on, mutta omatuntoni ei anna minun heittää niitä sekajätteeseenkään. Tuloksena on, että keittiön kaapin ylähyllylle kertyy pikkuhiljaa suureneva kasa ongelmajätettä, laitoinhan sinne pattereiden kaveriksi myös rikki menneen energiansäästölampun. Toivottavasti jossain vaiheessa ne löytävät tiensä oikeaan kierrätysastiaan. Nyt jos me kaikki tänä syksynä ryhdistäytyisimme ja laittaisimme sen teepussin sinne biojätteeseen. Ja nauttisimme kirpenevästä syysilmasta vähän paremmalla omatunnolla. Ihana kun vielä tulee talvi.

Paula Kovari LexPressin päätoimittaja lexpress@lex.fi


PUHEEN johtajalta

Hyvin menee - vai meneekö? Jau jau jau! Syksy on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, mutta vauhdikkaasti. Tähän aikaan vuodesta lehdet pursuavat mainoksia ja ohjeita uuden elämän aloittamiseen, ja uuden elämän on myös aloittanut loistavalta vaikuttava vuosikurssi 2010! Uudet fuksit laittavat saapuessaan heti pakan täysin sekaisin. Keväällä omiin uomiinsa asettunut opiskelijaelämä sekoitetaan täysin yli sa-

dan uuden opiskelijan syöksyessä pää edellä valmiiseen yhteisöön, tietämättä kuitenkaan etukäteen juuri mitään tämän yhteisön toiminnasta tai keskinäisistä suhteista. Aivan mahtavaa! Vipinää ja vilskettä riittää, ja opiskelijatapahtumia on ilo järjestää, sillä se into, jolla uudet ja jo tutummatkin tapahtumat otetaan vastaan, kannustaa järjestäjiä panostamaan tapahtumien laatuun entisestään. Toisaalta alkuinnostus johtaa myös jokasyksyisiin varjolistajonotuksiin. Kuten esim. kielten kurssien jonotuksesta olemme huomanneet, hulluimman mukaan mennään. On ymmärrettävää, että tapahtumaa tullaan jonottamaan jo edellisenä iltana tai yöllä, jos kyseessä on Iso-excu tai SAKKE, joihin kumpaankin mahtuu vain osa halukkaista (ja jotka molemmat ovat todella kokemisen ar voisia). Sen sijaan kenenkään ei pitäisi joutua valvomaan yötään Calonialla kaikille yhteisten, pakollisten kurssien takia. Vaihtoehtona kurssi-ilmoittautumisille voisi olla sähköinen järjestelmä, mutta kokemuksen mu-

8

LexPress


kaan siinä kursseille pääsy menee usein arvonnaksi. Elämää tai HOPSia on aika vaikea mennä suunnittelemaan lottovoiton varaan. On sääli, että yliopiston jo muutenkin halvimman tutkinnon opiskelijat joutuvat resurssien puutteessa taistelemaan paikoista pakollisille kursseille. Opiskelijoiden edunvalvonnassa valtakunnallisella tasolla on tällä hetkellä puheenaiheina opiskelijoiden työllistyminen ja työsuhteen ehdot. Opiskelijoita tapaa töissä usein ala-arvoisella palkalla, tai jopa täysin palkatta. Osa työnantajista käyttää häikäilemättä hyväkseen opiskelijoita, jotka kovan kilpailun paineessa suostuvat lähes mihin vain saadakseen ansioluetteloonsa merkinnän ns. oman alan hommista. Lakimiesliiton opiskelijavaliokunta tekeekin parhaansa herättääkseen koko liiton näkemään ongelman, joka vääristää työmarkkinoita ja pahimmillaan rikkoo lakia. Opiskelija on työmarkkinoilla usein kuitenkin se heikoin osapuoli, jolla ei ole paljon neuvotteluvaltteja. Siksi onkin tärkeää, että Lakimiesliitto tukee myös opiskelijoita ja tarjoaa heille selkänojan, jota vasten on helppo tukeutua työhaastattelussa ja jatkossa myös itse töitä tehdessä. Kiitos kuuluukin kaikille niille työnantajille, jotka näkevät opiskelijat tulevina ammattilaisina ja potentiaalisina omina työntekijöinä, ja tarjoavat näin ollen myös opiskelijoille reilut työsuhteen ehdot. Palatakseni taas Turkuun ja tähän hetkeen, tämän lehden tullessa painosta keskustelu ensi vuoden hallitustyrkyistä käy kuumana. Kähmintälista on täynnä innokkaita hallitushakijoita, joilla pyörii mielessä tuhat uutta ideaa ensi vuotta varten. Vuonna 2011 vietetään vieläpä Lexin 50-vuotisjuhlavuotta, joten tahto ja into tehdä vuodesta vieläkin parempi ja erityisempi ja juhlavampi, kuin kaikki

muut vuodet tähän mennessä yhteensä, on kova. Kulissien takana kuhisee, kun jännittyneet ehdokkaat yrittävät vai vihkaa selvittää omia mahdollisuuksiaan kilpailijoita vastaan ja samalla osoittaa olevansa itse erinomaisia valintoja hakemaansa pestiin. Tänä vuonna, kun oma pää ei enää ole pölkyllä, on vaalien seuraaminen osaltani paljon vähemmän stressaavaa kuin viimeksi. Nyt, kun oma kausi alkaa vääjäämättä olla lopuillaan, tulee aika paljonkin ajateltua kuluvaa vuotta ja myöskin omaa edellistä hallitusvuottani. Pieni häiriintynyt ajatuksenpoikanen pulpahtikin mieleeni; jos sitä sitten kuitenkin hakisi vielä kolmannelle kaudelle? Aika on Lexin hommissa kulunut kuin siivillä, ja saatuja kokemuksia muistelen lämmöllä ja rakkaudella, vaikka aika ei niitä muistoja olekaan vielä ehtinyt kullata. Toisaalta, jos kahden hallitusvuoden jälkeen ehtii vielä hyvin valmistua samassa ajassa, kuin oikkarit keskimäärin (eli kuudessa vuodessa), niin kolmen jälkeen se ei ehkä enää onnistukaan. Onkin aika päästää uudet toimijat muokkaamaan Lexistä näköistään. Ihmisillä tuntuu olevan jonkinlainen luontainen tarve jättää jälkensä historiaan ja pyrkiä säilyttämään oma aikaansaannoksensa muuttumattomana myös jatkossa. Onneksi se on kuitenkin melkeinpä mahdotonta, jolloin toiset, joilla on täysin sama tarve, pääsevät muuttamaan ja kehittämään asioita. Tämän mielessä pitäen uskon, että Lex kasvaa, kaunistuu ja viisastuu edelleen vuosi vuodelta. En malta odottaa näkeväni, miten tämä tästä jatkuu.

Katrin Puolakainen Hallituksen puheenjohtaja puheenjohtaja@lex.fi

LexPress

9


EDARISSA tapahtuu

Ryhmä Lex innolla syksyyn! Edustajistoryhmälle syksy on ollut tuttuun tyyliin kiireinen, ja tämän lehden ilmestyessä vähintään kolme kokousta on jo ehditty istumaan. Syksyn kokouksissa on päästy jo valitsemaan TYYlle uusi pääsihteeri sekä Tylkkärille vakituinen päätoimittaja. Myös ylioppilastalojen remontti on sekä varainhankintakampanja ovat olleet vahvasti esillä. Uusia avainhenkilöitä

Syyskauden avanneeseen elokuun kokoukseen osuivat ehkä TYYn merkittävimmät henkilövalinnat. Ylioppilaskunnassa ylintä päätösvaltaa käyttävä edustajisto pääsi valitsemaan uutta pääsihteeriä Katja Sauvolan tilalle sekä vakituista päätoimittajaa Turun ylioppilaslehdelle.

10

voi jatkua yhtä elinvoimaisena myös tulevaisuudessa. Hankkeen toteuttamisesta on olemassa monenlaisia skenaarioita, joissa ylioppilaskunnan ja TYS:n välinen rooli vaihtelee. Villeimmissä visioissa ylioppilastaloja kaupataan TYYlle yhden euron hintaan, mikä merkitsisi remontin vastuun ja organisoinnin siirtymistä kokonaan ylioppilaskunnalle. TYS:llä on jo olemassa tätä varten organisaatio, joten ei ole missään nimessä järkevää, että näitä tehtäviä siirrettäisiin TYYn harteille. On syytä pitää mielessä ylioppilaskunnan keskeisin tehtävä: edunvalvonta.

Valituiksi tulivat valtiotieteen yo. Tomi Nyström (pääsihteeri) sekä FM Anna-Elina Matilainen (päätoimittaja).

Rahankäyttöä tällaiseen projektiin ryhmämme pitää kannatettavana, mikäli investointi on mahdollista tehdä ilman, että TYYn perustoiminnot vaarantuvat. Ennen kaikkea on varmistettava, ettei vuokrataso nouse alayhdistyksille kohtuuttoman suureksi.

Edunvalvontaorganisaatio vai ihan jotain muuta?

Varainhankintakampanja loppusuoralla

Ehkä yhdeksi kuluvan syksyn tärkeimmäksi keskustelunaiheeksi on muodostunut ylioppilastalojen remontti, joka tulee koskettamaan niin itse ylioppilaskuntaa kuin sen yksittäisiä alayhdistyksiäkin. Monen muun ryhmittymän tavoin myös Ryhmä Lex pitää tärkeänä, että toimintaedellytykset yo-taloilla pyritään säilyttämään lähellä nykyistä tilaa, jotta ylioppilaskunnan ja sen alayhdistysten toiminta

Lisäksi kättä väännetään ylioppilaskunnan roolista varainhankintakampanjassa . Pitäisikö myös opiskelijoiden osallistua kampanjaan? Osa tuntuu ajattelevan, ettei opiskelijarintaman tarvitse tehdä mitään, koska opiskelunhan pitäisi olla maksutonta. Totuus on kuitenkin se, että julkisen rahoituksen perään on tässä vaiheessa enää turha itkeä – se juna meni jo! Niinpä onkin ensiarvoisen tärkeää, että

LexPress


myös opiskelijat kantavat kortensa kekoon. Tuleehan kerätty raha nimenomaan meidän hyödyksi. Tässä on TYYllä erittäin tärkeä linjauksen paikka. TYYn toimintaan mukaan

Myöhemmin syksyllä alkaa taas tuttu kähmintä tulevan vuoden hallituspaikoista. Kiinnostaisiko sinua toimia TYYssä tai jopa sen hallituksessa? Innokkaille ja motivoituneille löytyy varmasti mieluisaa tehtävää. Ryhmä Lexin toimintaan ovat tervetulleita kaikki aiempaan kokemukseen ja vuosikurssiin katsomatta. Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä allekirjoittaneeseen! Muista, että tekemistä ja tehtävää löytyy myös oman tiedekuntamme ulkopuolelta! Tuomas Fonselius Ryhmäpuheenjohtaja Ryhmä Lex

HUOM! Ryhmä Lexin blogi: http://lexed.wordpress.com/


SENILEXIN kuulumisia

Syyskuulumisia alumneilta Lehtien jo leijailessa alas kaduille ja fuksien suunnatessa ensimmäisiä kertoja Kirkkotielle, on myös Senilexin toiminta lähtemässä liikkeelle kesälomien jälkeen. Yhdistyksen hallituksen syksyn ensimmäinen kokous pidettiin Calonialla 31.8. Seuraavassa tapahtumatietoa alumneille sekä muutamia muitakin Senilex-liitännäisiä asioita. Syystapaaminen Helsingissä

Perinteinen Senilex ry:n syystapaaminen Helsingissä järjestetään torstaina 4.11.2010 klo 18.30 alkaen. Tapaamista on ystävällisesti lupautunut isännöimään Huhtamäki Oyj:n hallinto- ja lakiasiainjohtaja Juha Salonen. Tilaisuus järjestetään Huhtamäki Oyj:n tiloissa osoitteessa Keilaranta 10, Espoo. Syystapaamiseen järjestetään vakiintuneen tavan mukaisesti yhdistyksen kustantama bussikuljetus Turusta (ja takaisin). Ilmoittautumiset ja lisätietoa kuljetuksesta saat Tuire Nurmiolta sähköpostilla tuire.nurmio@oikeus.fi. Viimeinen ilmoittautumispäivä on torstai 21.10. Tiedekunnan ja Lexin 50-vuotisjuhlallisuudet

Senilex on aktiivisesti mukana juhlistamassa tiedekunnan ja Lexin puolivuosisataista taivalta. Osana juhlallisuuksia, vuoden 2011 Tiedekunnan Päivä ja vuosikurssien 1961, 1971, 1981, 1991 ja 2001 kurssitapaamiset järjestetään perjantaina 18.3.2011. Tiedekunnan Päivän yhteydessä pidetään myös Senilex ry:n sääntömääräinen vuosikokous Calonialla.

12

Tiedekunnan Päivän iltatilaisuus järjestetään tänä juhlavuotena yhdessä Lexin kanssa siten, että Tiedekunnan Päivä huipentuu Lex ry:n 50-vuotisjuhlaan Turun Messukeskuksessa. Tapahtuma ja iltajuhla ovat jo nyt herättäneet suurta kiinnostusta senilexiläisten keskuudessa, ja odotammekin että Tiedekunnan Päivä ja vuosijuhla keräävät ennätysmäärän senioreita paikalle - myös muilta kuin kurssitapaamisten vuosikursseilta. Kokoa siis hyvissä ajoin yhteen opiskeluaikainen kaveri-iskuryhmäsi ja varmista paikkasi näissä juhlallisuuksissa! Sokerina i:n päälle senilexiläisten keskuudessa on muodostunut ad hoc – sillistoimikunta, joka on luvannut järjestää turnauskestävyyttä omaaville senioreille tapahtumarikkaan silliaamiaisen vuosijuhlaa seuraavana päivänä! Osana tiedekunnan 50-vuotisjuhlallisuuksia Calonialla järjestetään erillinen juhlaseminaari ja illallisjuhla toukokuussa. Seminaari järjestetään joko torstaina 5.5. tai perjantaina 6.5.2011, tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Myös tänne tilaisuuteen on odotettavissa sankka joukko senilexiläisiä, joten merkitse ajankohta kalenteriisi jo nyt!

LexPress


Vuosikurssien yhdyshenkilöprojekti

Senilexin hallitus on pitkällisen osoiteselvitystyön ja lukuisien puhelinsoittojen jälkeen saanut kokoon suuren osan eri vuosikurssien yhteyshenkilöistä. Hallitus lausuu suuret kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille yhteyshenkilöiksi lupautuneille! Yhteyshenkilöihin tullaan olemaan yhteydessä lähiviikkojen aikana. Ilman yhteyshenkilöä ovat kuitenkin vielä vuosikurssit 1963, 1965, 1969, 1977, 1981, 1986, 1987, 1993 ja 2000, joiden osalta yhteyshenkilöiden metsästys vielä jatkuu. Jos olet joltain em. kurssilta ja olet kiinnostunut tehtävästä voit olla yhteydessä kehen tahansa hallituksen jäseneen. Yhteystietomme löytyvät Senilexin nettisivuilta osoitteesta www.senilex.fi. Valokuvia Lexin 50-vuotisteokseen

Lexin historiateoksen toimituskunta etsii edelleen vanhoja valokuvia Lexin 50-vuotiselta taipaleelta. Historiateoksen tarkoituksena on antaa teoksen lukijalle mahdollisuuden laaja käsitys lexiläisyydestä viiden vuosikymmenen ajalta. Mikäli sinulla on valokuvia omalta opiskeluajaltasi, voit olla osaltasi auttamassa historiateoksen laatimisessa. Kaikenlaiset opiskelijaelämästä ja lexiläisyydestä vuosikymmenten varrelta kertovat kuvat ovat tervetulleita kokoelmaan. Kuvat voivat olla esimerkiksi juhlista, opiskelijareissuilta, luennolta tai vaikka kahvitauolta. Voit toimittaa digitaalisessa muodossa olevat kuvat osoitteeseen historia@lex.fi. Mikäli kuvat ovat cd:llä tai dvd:llä taikka paperiversioina, voi kuvat toimittaa postiosoitteeseen: Lex ry /Valokuvat, Yo-talo A, 2.

krs, 20500 Turku. Toimikunta palauttaa kaikki kuvat lähettäjille. Laitathan kuvien mukana tiedot: (i) lähettäjästä valo-kuvien palauttamista varten, (ii) kuvassa esiintyvistä henkilöistä, (iii) kuvan ottamispäivämäärästä, (iv) kuvatus ta tapahtumasta tai kuvaan liittyvästä tarinasta sekä (v) kuvan tekijänoikeuksien haltijasta. Kesäkuun publiikin Senilexstipendiaatti

Senilexin stipendirahastosta jaettiin tuttuun tapaan 500 euron suuruinen stipendi myös 4.6. järjestetyssä publiikissa. Senilexin stipendin jakoperusteina ovat stipendirahaston sääntöjen mukaisesti opiskelijan tutkintotodistuksen mukainen opintomenestys ja muut akateemiset ja yhteisölliset ansiot. Stipendin saajan valitsee oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani yhdessä Senilexin hallituksen puheenjohtajan kanssa. Tämänkertainen stipendinsaaja oli OTM Niina Suvanto. Niina sai tutkielmastaan arvosanan Eximia cum laude approbatur. Hän on toiminut tiedekunnan suunnittelutoimikunnan jäsenenä ja Suomen Lakimiesliiton valtuuskunnan jäsenenä. Niina on myös osallistunut aktiivisesti Lexin toimintaan, josta hänelle on myös myönnetty Kettumerkki vuonna 2008. Hän on myös ollut Lexin hallituksen jäsen ja ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja vuonna 2006. Onnittelut Niinalle vielä kerran!

Nähdään syystapaamisessa! Antti Säiläkivi Asianajaja, Senilex ry:n hallituksen tiedotusvastaava

LexPress

13


VINKKI palsta

Idan lukuvinkit Kesän jäljiltä lukutuntuma saattaa olla vähän kadoksissa, kun tieteellisen tekstin sijaan on tullut luettua lähinnä pehmeäkantisia pokkareita. Opintopisteitä olisi kuitenkin saatava kasaan, joten mitä tehdä? Kiirettä ja stressiä välttääkseen on hyvä tehdä itselleen sopiva ja realistinen lukusuunnitelma, jossa huomioit myös opiskeluun liittymättömät aktiviteettisi. Opiskelutekniikoita on yhtä monta kuin opiskelijoita, joten kaikkea kokeilemalla löydät varmasti itsellesi sopivimman vaihtoehdon. 1) Lukusuunnitelma KELA odottaa opiskelijoiden opiskelevan 40 tuntia viikossa. Opiskeletko? 2) Käy luennoilla Mikäli et ehdi, voit turvautua esim. Lexin nettisivujen luentomuistiinpanoihin. 3) Vanhat tenttikysymykset Mallivastauksia tekemällä asiat jäävät paremmin mieleen. 4) Muistiinpanot Kirjoita tukisanoja (kopioittesi) marginaaleihin ja tee kaavioita ja miellekarttoja vaikeiden asioiden selventämiseksi. 5) Säädösluettelo Käytä lakeja kirjojen ohella mm. kertaamiseen ja asioiden jäsentämiseen. 6) Opintopiirit Tiedekunnan opintopiirit tai ihan vaan kavereiden kanssa. Yhdessä opiskelu on mukavampaa! 7) Lukupaikka Lue kirjastossa, jos et saa kotona aikaiseksi. 8) Kertaaminen Tärkein vaihe urakassa. Palautat mieleesi luetun materiaalin. Kertaamiselle kannattaa jättää aikaa! 9) Lepo Väsyneenä et opi mitään ja keskittyminen on vaikeaa. Perjantaiaamuisin lukeminen on pelkästään itsensä huijaamista! 10) Älä luovuta Vaikka kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, kannattaa yrittää loppuun asti.

Opinnoissa etenemisen auttamiseksi on tarjolla tiedekunnankin puolelta apua. Opiskelijoiden kanssa yhteistyössä suunnitellulla valinnaisella opintojaksolla Taitava opiskelu perehdytään mm. juuri erilaisiin opiskelutek niikoihin. Tämän lisäksi osasta oikeudenalojen perusteista järjestetään ohjattuja opintopiirejä opiskelun tukemiseksi. Opintopiirejä voit perustaa myös itse kavereidesi kanssa: vaikeita asioita on hyvä käydä yhdessä läpi niiden ymmärtämiseksi. Ohessa muutamia hyväksi koettuja vinkkejä avuksi tenttiin valmistautumiseen! Lukuiloa! Teksti: Ida Utunen Kuva: Saara Ingström

LexPress

15


Eräs maanantai ympäristöjuristina Oletko joskus miettinyt, mitä siellä asianajotoimistoissa oikeasti tapahtuu? Kokouksia, sähköposteja, pelkkää asiaa? Istuvatko juristit vain omissa huoneissaan facebookkaamassa kahvikuppi kädessä? Ympäristöjuristi Eeva Kirveskari asianajotoimisto Hammaström Puhakka Partnersilta valottaa LexPressin lukijoille normaalia maanantaita toimistolla. 06:20 Louis Armstrongin ”What a Wonderful World” –biisi herättää. Seuraa noin 5 – 7 torkutusta.

vitaan vesistöbiologian ja kemian tuntemusta, jota olen pyytänyt yhtiöltä. Tutkin yhtiön kommentteja ja materiaalia.

07:00 Vielä pienet torkut lattialla.

10:02 Tiimipalaveri osakas B:n huoneessa. Käydään läpi ympäristötiimin työtilannetta: Työtilanne on tasaantunut merkittävästi alkusyksyn jutturuuhkien jälkeen. Asianajaja C toteaa elokuun olleen hänelle kiireisin kuukausi 18 vuoteen. Itselläni on vain yksi fatalji tulevana perjantaina, eli tilaa ottaa lisääkin töitä. Sovitaan, että asianajaja C delegoi osan tulevasta ympäristörikosasiasta minulle tehtäväksi.

07:15 Aamiaista, Hesari, tukka järjestykseen, hampaiden tiskaus, kissoille ruokaa, jne… 08:52 Lähijuna M kohti Helsingin päärautatieasemaa. Nukuttaa vieläkin, kuten näköjään muitakin matkustajia. Matkalla sähköpostien ja Facebookin tutkimista. 09:12 Wayne’s Coffee, iso latte mukaan. Edessäni jonossa on mies, jonka pää ulottuu melkein kattoon. Hieraisen silmiä. Mies on edelleen siinä. 09:22 Toimistolla. Kone auki, tutkailen viikon kalenterimerkintöjä. Sisäisessä kokoustilassa on alkamassa koulutus aiheesta ”Distressed Finance”. 09:25 Yhteiskunnallista toimintaa harjoittava asiakas A Oy on lähettänyt sähköpostitse lisämateriaalia laadittavana olevaan vastaselitykseen hallintooikeudelle. Vastaselityksessä on kyse ympäristöluvassa yhtiölle määrätystä päästörajaarvosta. Olemme hakeneet muutosta raja-arvoon, jonka johdosta viranomaiset sekä muut asianosaiset ovat antaneet vastineensa. Vastineiden johdosta laadittavan vastaselityksen argumenteiksi tar-

Todetaan, että minun on pidettävä muutaman viikon kuluttua parin tunnin esitelmä virolaisille asianajajille, jotka tulevat vierailulle Helsinkiin. Aiheena on ”Environmental liabilities” sekä ”Environmental permits and notifications”. Löytyy aasinsilta kertoa osakas B:lle ja asianajaja C:lle muutama hyvä juttu mm. entisen työntekijän entisestä aviomiehestä, moottorikelkkailusta suolla ja moottorikelkan uppoamisesta suohon. Pohditaan praktiikan markkinointia ja mahdollisen seminaarin järjestämistä. Päätetään jatkaa pohtimista osakas B:n mökillä kuukauden päästä perjantaista lauantaihin. Asianajaja C. kertoo, ettei osakkaan savusaunaa saatu palamaan viime kerralla, mutta lämpöä oli 130 astetta. 10:35 Asianajaja C. saapuu hetki pala-

LexPress

17


verin jälkeen paperipinon kanssa huoneeseeni ja esitelmöi ympäristörikosasian taustat. Haastehakemuksen mukaan kyse on ympäristön turmelemisesta (RL 48 luku 1 § 1). Yhtiön väitetään tietoisesti sijoittaneen rakennusjätettä sille kuulumattomaan paikkaan.

asiakas G Oy:n tarvetta hakea muutosta ympäristölupamääräyksiin tuotannon kasvun johdosta. Tuotteiden valmistusprosessissa käytetään aineita, joista aiheutuu päästöjä ilmaan. Näille päästöille on asetuksessa sekä ympäristöluvassa säädetty ylärajat.

10:56 Palaan tutkimaan asiakas A Oy:n papereita ja avaan vastaselityksen koneelle laadittavaksi. Huomaan, että aiemmin nauttimani iso latte (normaalikokoisen sijaan) aiheuttaa lievää vapinaa.

Vien allekirjoitetun muistion sihteerille, joka skannaa sen PDF-muotoon lähetettäväksi. Palaan työstämään asiakas A Oy:n vastaselitystä.

11:15 Kuulen, että esitelmä ”Distressed finance” päättyy. Vaihdetaan sähköpostitse kollegoiden D., E. ja F:n kanssa muutama ajatus tulevasta Amsterdamin/Brysselin viikonloppureissusta. Kollega E. toteaa, että kannattaisi varata hotellihuoneet nyt, ettei tarvitse asua Hiltonissa. 11:17 Osakas B. tuo allekirjoitettavaksi viime viikolla tehdyn muistion, joka käsitteli teollista toimintaa harjoittavan

12:00 Lounaalle ravintola Katsomoon kollegoiden D ja E:n kanssa. Pääasiallisena puheenaiheena on urheilu ja urheilemattomuus. Lopputulokset: ennen aamiaista juokseminen ei ole tervettä, eikä nainen muutu amatsoniksi, vaikka treenaisi useamman vuoden. 13:00 Takaisin toimistolle. Hissimatkalla nopeat kuulumiset osakas H:n kanssa, joka on juuri saanut uudeksi perheenjäsenekseen terrierin. Kaksi perheeseen kuuluvaa kissaa eivät pidä uudesta tulokkaasta.


13:05 Kaffetta. Kuulumiset asianajaja I:n kanssa, joka vietti viikonloppunsa skutsissa. Päivän sähköpostien järjeste-lyä ja paluu asiakas A Oy:n vastaselitykseen. 13:58 Osakas J tulee kysymään ehdinkö laatia huomiseen mennessä erään vahingonkorvausasiassa tehtävän vastauskirjeen, ja hän selittää asian taustat. Kyse on öljyvuodosta rantakiinteistöille aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. Alan tutkia asiaa. 14:24 Asianajaja K. tulee kysymään voinko osallistua ensi viikolla Pykälän fuksiryhmille toimistollamme pidettävään tilaisuuteen. Vaihdetaan siitä pari sanaa. Merkkaan tilaisuuden kalenteriin ja palaan öljyvuoto-asiaan. 14:32 Kaupungin L. maanmittausosastolta soitetaan. Olen Asiakas M Oy:n puolesta viime viikolla selvittänyt yhtiön omistaman teollisuuskiinteistön rasitemerkintöjä, joista yksi on selvästi virheellinen. Asia liittyy teollisuuskiinteistön kauppaan, jonka kauppakirjaa laadin viime viikolla. Keskustelen kaupungin edustajan kanssa merkinnän alkuperästä ja mahdollisesta poistamisesta. 15:10 Kaffetta. Osakas B:n huoneessa on skeittilauta. Käyn ihmettelemässä sitä. Kommentoidaan longboardin ja skeittilaudan hintaeroa. Kumpikaan ei ole kokeillut skeittausta eikä longboardia. 15:15 Kollega N. tulee vaihtamaan kuulumisia möreällä viski-bassolla streptilssit kourassa. Puhutaan muutama minuutti Helsinki Midnight Run –tapah-

tumasta ja kollega N:n naisasioista, kunnes hän yskii huonekasviin ja poistuu omaan huoneeseensa konkurssiasian pariin. Palaan öljyvuoto-asiaan ja alan kirjoittaa asiakkaan puolesta kirjettä vahingonkorvauksen maksamisesta. 15:32 Asianajaja I. poikkeaa näyttämässä lopullista versiota uusitusta EU:n ja kansallisen ympäristölainsäädännön seurantamuistiosta, jota laadimme kuukausittain asiakas O Oy:lle. Lainsäädännön seuranta auttaa asiakasyhtiötä ennakoimaan jatkuvasti muuttuvaa toimintaympäristöään tehokkaasti. 17:03 Jopa huolestuttavan syvällisen vahingonkorvauksiin keskittymisen johdosta on pidettävä tauko ja keitettävä teetä ja syötävä pari keksiä. Kollegat D. ja F. poikkeavat vaihtamassa pari sanaa. Todetaan, etteivät halvat kengät ole kovinkaan kestäviä. Jatkan vielä vahingonkorvauskirjettä. 17:40 Ehdin pysäyttää osakas J:n juuri ennen kuin hänen kätensä ehtii hänen huoneensa valonkatkaisimelle. Käymme pikaisen keskustelun vahingonkorvausasian korvausperusteista ja -summista. Osakas J. sammuttaa valot ja syöksyy ulos. Jatkan vielä hetken kirjeen viimeistelyä. 18:05 Vaihto juoksuvaatteisiin, duunivaatteet kaappiin, poppia korville. Reipasta hölkkää kohti kotia. Päivä ympäristöjuristina on päättynyt ja vapaaaika alkaa!

Teksti ja kuva: Eeva Kirveskari

LexPress

19


Juvis palsta

Olutta ja mennyttä Harvalla juomalla on oma kansanjuhlansa. Oluellapa on. Maailman suurin kansanjuhla, Münchenin Oktoberfest, on omistettu vain ja ainoastaan tälle mallasjuomalle, jonka sanotaan olevan maailman vanhin alkoholijuoma ja kaikista maailman juomista kolmanneksi suosituin – heti veden ja teen jälkeen.

Juhlan suosio on vanhasta iästään huolimatta huipussaan, ja järjestäjät odottivat tänä vuonna festivaalien oluenmyyntiennätyksen rikkoutuvan noin 7 miljoonan kävijän avulla. Nykyinen [juttua kirjoittaessa tämän vuoden festivaali ei ollut vielä päättynyt] ennätys on vaatimattomat 6,9 miljoonaa olutlitraa.

Oktoberfest vietti tänä vuonna 200-vuotisjuhliaan – ensimmäisen kerran tämä perinteinen festivaali järjestettiin jo vuonna 1810. Olutta on tosin juhlittu ”vasta” 177 kertaa, sillä muun muassa maailmansotien aikaan juhlaa ei ymmärrettävistä syistä järjestetty.

Kovemmallakin kaverilla on Oktoberfestissä tekemistä kisakunnon kanssa, sillä oluen juhlaa kestää 17 päivää putkeen, tänä vuonna siis aikavälillä 18.9.–4.10. Omistautuneimmat oluenjuojat jatkoivat festivaalien jälkeen Suomeen; olutta maisteltiin sopivasti Oktoberfestin jatkoksi Lexin Oktoberfestjuviksessa 7.10.

Teksti: Riku Äärimaa Kuva: www.dreamstime.com


Ensimmäiset askeleeni uutena

lexiläisenä “No niin, ja sitten kaikki tänne rannan suuntaan, seuraavaksi ohjelmassa Lexin perinne!” kaikui huuto kiertoajelun kolmannella pysähdyspaikalla, Ruissalon rannalla. Sinne menivät kiltisti fuksit riviin vanhempien tieteenharjoittajien kanssa kun Silja Line lipui näköpiiriin. Ja siellä sitten tulevat lakimiehet näyttelivät Siljan matkustajille siloisia poskiaan. Mahtoivat olla Siljan matkustajat ihmeissään! Viimeistään tuossa hetkessä allekirjoittanut tajusi, kuinka upeaa on olla lexiläinen! Legenda fuksiviikosta ja sen loistavuudesta on kiirinyt varmasti jokaisen oikikseen hakevan korviin. Totuus on, että se on vielä miljoona kertaa parempi kokemus kun sen pääsee itse kokemaan eikä vain kuule siitä juttua. Yhteenkuuluvuuden tunne tiedekunnassa on ihan mieletön! Tämän sai jokainen fuksi varmasti kokea jo heti Tutustumisiltana ja -bileissä kun van

hemmat tieteenharjoittajat tulivat iloisina juttelemaan ja hengailemaan meidän fuksien kanssa. Aluksi ehkä hieman

jännitti kun vanhemmat tieteenharjoittajat, ja varsinkin hallitus, näyttivät aika pelottavilta ja kaikki olivat vielä ihan tuntemattomia. Kun sitten kuitenkin pääsi tutustumaan lähemmin ihanaiseen Susseen, huippuystävälliseen Sannaan, mielettömän hauskaan ja mukavaan Katriniin sekä muihin huippuihin hallituslaisiin ja tieteenharjoittajiin, olivat kaikki pelot ja epäilykset pois pyyhittyjä – tässä tiedekunnassa on koti! Lautasten hakeminen kaupasta, uiminen Ruissalossa, rumasti tanssiminen ja kaikenmaailman muut esitykset – you name it, we do it! Kunhan vaan palkaksi saa pelimiespisteitä.. tai no... Ehkä voidaan tehdä kaikkea ihan ilmankin, on se vaan niin kivaa olla fuksi!! Pelimiespisteitä on siis viikon ajan keräilty jos jonkinmoisista tempauksista ja on tehty kaikkea mautonta, mutta näyttävää! Itse kukin pisteen saanut tietää, miten suuria tekoja pisteiden

22

LexPress


saaminen on vaatinut. Kunnioitettava suoritus siis jokaiselta, joka on passinsa täyteen saanut! Ja sitten se laulaminen! Onko mitään hienompaa kuin hieman hiprakassa, upeiden ihmisten ympäröimänä, mielettömissä fiiliksissä ja ennen kaikkea täysillä, laulaa omasta laulukirjastamme upeita ja koskettavia lauluja yhdessä? Kiertoajelulla opittiin paljon uusia lauluja ja meno oli ihan mahtavaa. Meininki oli upeaa jokaisessa bussissa eikä mikään bussi jättänyt laulutaidoiltaan ketään kylmäksi! En tiedä muista, mutta oma laulukirjani tulee varmasti olemaan kovassa käytössä ja viimeistään ensi keväänä pitää suurimman osan lauluista tulla ulkomuistista ja suoraan sydämestä. Olihan fuksiviikossa sitten vähän haasteitakin. Hatunnosto niille, jotka saivat aarteita metsästäessään paikalle ihka aidon Jethron ja kaksikymmentähenkisen turistilauman! Aivotyötä ja ankaraa keskittymistä vaati myös Turun Käräjäoikeusyhdistyksen soveltuvuustesti. Kovinkaan moni meistä

ei taida soveltua alalle, sillä aika harva mitään papereihin kirjoitti... Mikä siis oli fuksiviikon saldo? No ainakin hurjasti uusia ystäviä (osan muistaa jo nimeltäkin!), paljon infoa (osa jo ehkä unohdettukin), aarteenmetsästystä, kiertoajelua, upeita kuvia, kärsinyt fuksipassi täynnä merkintöjä, uusia legendoja, unettomia öitä, Lexin upea kaulahuivi kaulassa, laulukirja hyllyllä odottamassa uusintakierrosta, käheä ääni, monta kumottua juomaa ja monta uutta juomalaulua, ja ennen kaikkea palava halu olla lexiläinen ja osa tuota upeaa eliittiä! Siirtäessäni fuksiviikon loistokkaat kuvat kamerastani tietokoneelle kirjoitin kansion nimeksi Fuksiviikko Vol.1. Aion nimittäin kokea tämän huvin vielä uudestaan – ensi vuonna sitten vanhemman tieteenharjoittajan näkövinkkelistä! Teksti: Adelina Leino Kuvat: Paula Kovari

LexPress

23


Fuksiviikko tuutorin silmin Jokilaivakausi oli jo auki ja lukuvuoden lisäksi Lexvuosikin oli jo lähes taputeltu kasaan, kun viime toukokuussa notkuimme bileiden jälkitunnelmissa YO-talon pihalla. Juhla-

tumutunnelman keskellä päätään nosti haikeus – ensimmäisen tiedekunnassa vietetyn vuoden jälkeen fuksin asema oli auttamattomasti liukumassa pois käsistä tuleville vielä tuntemattomille kanssaopiskelijoille. Joku julistautui ikuiseksi fuksiksi ja uhosi teettävänsä asiasta vielä haalarimerkinkin, toiset suuntasivat ajatuksensa jo hyvillä mielin tulevaan ja vanhemman tieteenharjoittajan saappaiden täyttämiseen. Yhtä mieltä kaikki kuitenkin olivat siitä, että fuksivuosi on juhlaa.

mitä enemmän kokemusta matkalla on karttunut, mutta nollakympit vaikuttavat joko tienneen, mitä ovat ainejärjestöömme tulossa tekemään tai ovat vaihtoehtoisesti erittäin nopeasti oppivaa sorttia. Viimeistään fuksisitseillä nähtiin, että lexiläisten uusin aalto on valmis ottamaan toimintamme omakseen näyttävästi. Fuksiviikolla paikoittain kuultuja nurinoita vanhoista lexiläisistä lauluperinteistä sun muista kieltämättä eksentrisistä akateemiseen ilonpitoon kuuluvista käytännöistä tuskin enää pääsee ilmoille. Toisinkin voisi olla asian laita: poikkitieteellisten kontaktien kautta korviin kantautunut juttu erään sisarainejärjestön fuksista, joka sitseillä on nyreissään kysynyt, eikö laulamisen sijaan voitaisi vain istua ja nauttia sitä keskiolutta, saa vanhemman tieteenharjoittajan sydämen itkemään verta. Meillä taas näyttää olevan käsissämme vuosikurssi, joka kokeilee ja osallistuu. Tapahtumat ovat olleet

Juhlaa se totta vie näyttää alkusyksyn perusteella uunituoreiden fuksienkin osalta olleen ja tulevan olemaan. Hieman pidemmän aikaa tiedekunnassa viettäneen näkökulmasta pidot toki tuntuvat paranevan,

24

LexPress


läisen silmiin sellaisen onnen kipinän, ettei kenellekään tilannetta todistaneelle olisi jäänyt epäselväksi, miten iloisia integroitumisesta tässä vanhojen jarrujen piirissä ollaan. Alkanut yhteinen taival kohti tutkintoa on nimittäin todistanut jo jotain: meidät on veistetty samasta puusta. Teksti: Mirka Kuisma Kuvat: Paula Kovari

mustanaan fukseja ihmettelemässä menoa ja ottamassa tuntumaa uuteen ympäristöön. Näin asian kuuluukin olla – fuksi hei, tämän ensimmäisen vuotesi ajan maailma on sun. Ei sillä, että nollakymppejä olisi tarvinnut kahta kertaa kehottaa laittamaan itseään likoon: jo fuksiviikolla alkaneet paikoittaiset heittäytymisen hetket ryhmäesityksissä ja kastajaisten säästelemätön pisteidenmetsästys on pantu ilolla merkille. Showmeininkiä uudessa vuosikerrassa riittää, mikä ei välttämättä yllätä – erään lähteen, tosin jäävin sellaisen, mukaan jokainen parillisena vuotena aloittava vuosikerta kun on säännönmukaisesti päällikkövuosikurssi. Untuvikkomme ovat hiljalleen myös uskaltautuneet ottamaan kontaktia muihin vuosikursseihin. Tällä saralla mielensä voi rohkaista jok’ikinen vanhempia tieteenharjoittajia arasteleva fuksi: syksyn ensimmäisestä fuksin kaveripyynnöstä kertominen sytytti eräänkin varttuneemman lexi-

LexPress

25


Maataloustuki

ja byrokraattinen paperisota Harva suomalainen on enää viljelijä tai muu maatalousyrittäjä, mutta olemme kaikki jo tutustuneet maataloustukeen siinä muodossa, että ruuasta ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, vaan monipuolinen valikoima löytyy kohtuulliseen hintaan. Maataloustuet ovat tulleet tunnetuksi myös vuosittaisista suurien tuensaajien listoista. Suomen maa- ja puutarhatukijärjestelmä kätkee sisälleen monta eri tukea, vuonna 2010 eri tukia maksetaan yhteensä 1,9 miljardia euroa. Pienempi osa tuesta (40 %), eli n.766 milj. euroa, tulee EU:sta, ja tästä pieni osa tulee Suomelta itseltään maksamamme EU:n jäsenmaksun muodossa. Suurin osa, 1,15 miljardia euroa, on suoraan kansallista tukea, eli raha tulee valtion budjetista. Siitä voi kukin laskea oman osuutensa. EU:n hallinnollisilla hinnoilla on myös tarkoitus tukea maataloutta, eli tuotteen markkinahinta pidetään päätöksillä alempana kuin tuotantokustannukset ovat. Lisäksi käytössä on interventiojärjestelmä, jolla nimensä mukaisesti korjataan tuotteiden (kuten viljan) hintaa. Interventiojärjestelmä toimii esimerkiksi siten, että EU ostaa viljaa tuottajilta varastoon hyvänä satovuonna, ja huonona laittaa sen markkinoille ja estää siten hintojen nousun. Suomessa maataloustuotannon ongelmat voi tiivistää karkeasti maamme sijaintiin. Pohjoinen paikkamme lyhentää kasvukautta niin paljon, että tuotanto olisi kannattavaa ilman tukia vain, jos syömäsi ruoka olisi huomattavasti kalliimpaa. Tuotantokustannukset Suomessa ovat huomattavasti korkeammat kuin mitä maatalousyrittäjä saa tuotteiden myynnistä, joten tätä myynnin ja tuotan-

tokustannusten eroa paikataan tuilla. Mikäli tämänhetkiset tuet poistettaisiin, niin ruuan hinnan korotus ei olisi mitään makeisveron korotuksen jälkeistä luokkaa, vaan kolmin- tai nelinkertainen nykyiseen verrattuna. Toinen Suomen ongelma on tilojen pieni koko. Suomen tuotannon ongelmana oleva kannattamattomuus on ehdotettu ratkaistavaksi sillä, että kaikki kannattamaton tuotanto lopetettaisiin ja ruoka tuotaisiin lähempänä päiväntasaajaa olevista maista. Suomen maatalouspolitiikan ydin on kuitenkin tuotannon säilyttäminen nimenomaan Suomessa. Lisäksi maataloustukien vaikutus ei jää pelkkään ruuan hintaan, vaan niiden yksi tehtävä on pitää maaseutu asutettuna ennen muuta siten, että maaseudulta ei vain käytäisi töissä, vaan se myös tarjoaisi työtä. Valittavana ovat siis joko tuet, tai summa rahaa jokaiselle puhtaana käteen, ulkomailta tuotu tai erittäin kallis kotimainen ruoka, ja hyvin erilainen maaseutu. Lisäksi tulisi työttömyys, jota voinee verrata siihen, että noin 63 000 kaksi henkeä työllistävää yritystä lopettaisi toimintansa. Myös muut elintarvikeketjun osat työllistävät suomalaisia: koko määräksi on arvioitu n. 300 000 ihmistä.

LexPress

27


Tässä kohtaa voisi ajatella, että kyllä tuotannon jossakin määrin pitäisi olla kannattavaa ilman tukia, mutta tukien loppuessa valitettavasti hyvin suuri osa suomalaisista maatiloista lopettaisi toimintansa, sillä tuotanto ilman tukia on kannattamatonta. Tukea saavien tilojen määrä laskee koko ajan sitä mukaa kun maatilojen lukumäärä vähenee. Itse tukimäärä ei laske samalla tavoin, sillä pinta-ala ja tuotantoeläinten määrä pysyvät suunnilleen entisissä tasoissaan. Suurten tukien saajien määrä täten vain kasvaa, kun tilojen koko suurenee. Tilojen koon kasvu johtuu vain siitä, että pienemmän tilan on hankala enää olla kannattava; maatilaa voi verrata pieneen yritykseen. Maatalousasiat (maataloustuista tilatuki ja tuotantoon sidotut EU-tuet)

28

kuuluvat EU:n yksinomaiseen toimivaltaan ja niitä säännellään asetuksin, joten EU:n tukiin vaikuttaminen vaatii monen maan yhteistyötä. Kansallisesta tuesta Suomi päättää yhdessä EU:n kanssa. Suurin osa nahistelusta EU:n kanssa maatalousasioissa liittyy kansallisen tuen maksuun, sillä se väärentää kilpailua, vaikka menisikin vain korkeiden tuotantokustannusten maksuun. Kansallista tukea maksetaan, koska Suomessa on siitä sijainnista johtuen hankalampi olla maataloustuottaja kuin muissa EU-maissa. Kansallinen tukijärjestelmä on jaettu eri tukiin, joista merkittävimmät ovat Etelä-Suomen kansallinen tuki (141-tuki) ja pohjoinen tuki sekä luonnonhaittakorvauksen kansallinen

LexPress


lisäosa. Suomi on jaettu seitsemään tukialueeseen, joiden mukaan kansallisia tukia maksetaan. Alueittain maksetaan esimerkiksi luonnonhaittatuki, jonka tarkoitus on tasata Suomen alueellisten erojen aiheuttamia eroja tuotantoolosuhteissa. Luonnonhaittatuella on kansallinen lisäosa, mutta varsinainen luonnonhaittatuki maksetaan EU:n budjetista. Eri tukia on yhteensä n.200, ja niistä jokaisella on aikomus saavuttaa jotakin. Osa maataloustuista on ympäristö(nsuojelu)perusteisia. Maataloudella on tapana kuormittaa vesistöjä runsaasti ja muutenkin muokata luontoa ympärillään. EU ja Suomi maksavat yhdessä ympäristötukea maataloustuottajille, jotka sitoutuvat ohjelmaan maatalouden kielteisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Ohjelmakausi kestää viisi vuotta, joten tuloksia pitää tulla. Tuloksia tuen saaminen myös edellyttää. Perustavaraa olevien kosteikkojen perustamisen ja ravinnekuormituksen vähentämisen lisäksi ympäristötuella tuetaan myös luomutuotantoa ja -kotieläintuotantoa ja luonnon ja maiseman monimuotoisuutta. Ympäristötuella on myös kansallinen lisäosa, jota maksetaan Etelä-Suomessa. Kuluttaja-veronmaksaja voi myös olla ylpeä itsestään eläintensuojelun osalta, sillä maataloustukijärjestelmässä on myös eläinten hyvinvoinnin tuki, joka nimensä mukaisen toiminnan lisäksi tukee tuotantoeläinten lajinmukaisemman hoidon lisäämistä. Tukien myönteiset vaikutukset puolustavat niiden olemassaoloa, mutta itse tukijärjestelmän ja tukien hakemisen vaikeaselkoisuus on hankalammin puolustettavissa ja ne kaipaisivatkin selkeyttämistä.

Teksti ja kuva: Ulla Riipinen

Tilatuki, eli tulotuki:

EU maksaa kokonaan. Tarkoituksena varmistaa, että tuotanto jatkuu ja on kannattavaa. Maksuperuste on tukioikeus ja tilan tukikelpoinen pinta-ala, eli tarkasti laskettu todella maatalouteen (esim. viljely) käytetty pinta-ala. Tuotantoon sidotut EUtuet:

tuki, joka perustuu tilan tuotantoon. Merkitys vähentynyt tilatuen merkityksen kasvaessa.

Luonnonhaittakorvaus/-tuki

(myös ns. vuoristotuki ja kirjainyhdistelmä LFA): ympäristötekijöiden (kuten kasvukauden pituus, maan kivisyys) perusteella maksettava tuki.

141-tuki:

tuki määräytyy Suomen liittymissopimuksen 141 artiklan nojalla. Maksetaan vain Suomen eteläosissa ja on alueen tärkein tuki.

Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriö Mavi (Maatalousvirasto) Valtion talousarvioesitys

LexPress

29


oikeusministerin ympäristöaatteet Kun teemana on ympäristö ja julkaisupaikkana LexPress, kuka voisi olla parempi vastaamaan muutamaan ajankohtaiseen kysymykseen kuin oikeusministeri Tuija Brax? Haastateltavasta heti aistittava palava mielenkiinto ja halu vaikuttaa varsinkin ihmisoikeus- ja ympäristöasioihin osoittavat, että maassamme on tällä hetkellä erittäin asiantunteva ja aidosti välittävä vihreä oikeusministeri. Tuija Brax asettaakin itselleen ja muille kunnianhimoista tavoitteita, jotta edessämme olisi oikeudenmukaisempi ja puhtaampi huominen. Tuija Brax on toiminut muun muassa Vihreän liiton kansanedustajana ja puheenjohtajana, Helsingin kaupunginvaltuutettuna sekä lakivaliokunnan puheenjohtajana. Vuonna 2007 Brax valittiin oikeusministeriksi Vanhasen II hallitukseen ja Kiviniemen hallituksessa hän jatkaa tehtävässään. Kukapa olisi uskonut, että oikeusministerimme piti aikoinaan politiikkaa itseltään poissuljettuna vaihtoehtona. Lukioaikana poliittinen vakaumus kuitenkin löytyi. ”Olin ajatellut, että mitä muuta tahansa paitsi politiikkaa. Toisin kuitenkin kävi. Olin silloisessa Länsi-Saksassa vaihto-oppilaana ja siellä vihreän liikkeen synty näkyi erittäin vahvana. Liikehdintä oli erittäin mukaansatempaavaa ja Suomeen takaisin tullessani aloin itse tarkkailemaan Suomen vihreää liikettä ja sen syntyä.

Helsingin oikeustieteellisestä tiedekunnasta oikeustieteen kandidaatiksi tammikuussa 1990 valmistunut Brax ei kuulu niihin, jotka pienestä pitäen tiesivät haluavansa juristiksi, vaan päätös oikeustieteelliseen hakemisesta syntyi

Valmis mielenkiinto asioihin johtaa usein siihen, että ajautuu ennustamattomiin tilanteisiin. Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että Haaviston Pekka pyysi minua opintojeni loppuvaiheessa vihreiden eduskuntaryhmään töihin. Tällöin kysymykseen olikin jo helppo vastata myöntävästi.”

LexPress

31


rationaalisen harkinnan tuloksena, klassista poissuljentamenetelmää käyttäen. “En halunnut muutakaan. Varmaan olisin halunnut historioitsijaksi, jos elämässä ei tarvitsisi yhtään miettiä ammattia ja työtä. Varmistelin kuitenkin itselleni koulupaikkaa ja pääsin myös Helsingin opettajankoulutuslaitokselle. Liikuntatieteet olisivat voineet olla toinen takaportti.” Myöskään uravalinnan onnistuminen ei ollut nuorelle oikeustie-

teen ylioppilaalle itsestäänselvyys ja oman paikan löytäminen vei aikansa. “Ensimmäisen oikisvuoden jälkeen lähdin Amerikkaan leirinohjaajaksi. Heti aluksi minulle ei tullut vielä varmuutta siitä, onko oikis oma juttuni. Oikeustieteellistä ei silloin 80-luvulla päällisin puolin kauppakorkeakoulusta erottanut: oli hirveästi pukuja, jakkupukuja, nahkasalkkuja ja olkatoppauksia… Pääfiilis oli, että ihmiset haluavat Aleksille pankkeihin töihin. Vasta kun opinnot syvenivät ja pääsin muun muassa ihmisoikeusasioiden pariin, tiesin varmasti olevani oikeassa paikassa.” Nykyisin Tuija Brax on tyytyväinen suorittamaansa tutkintoon. “Juristin koulutuksesta on mielettömästi hyötyä politiikassa ja asioiden hahmottamisessa. On helppo oppia uutta, kun on valmiina tietty kehikko siitä miten muun muassa Euroopan Unioni, hallinto ja perussopimukset toimivat. Toisaalta miinuksena täytyy sanoa se, että juristin koulutus tuhoaa suomen kielen ylitarkkuudellaan.” Paljon kansainvälistä keskustelua aiheuttanut ilmastonlämpeneminen huolestuttaa myös oikeusministeriä. Globaalina ympäristöongelmana kasvihuoneilmiö on ylitse muiden ja sen torjuminen onkin avaintekijä kohti puhtaampaa ja ympäristöystävällisempää maailmaa. Ihmisen on aika kantaa vastuu teoistaan, sillä vaikka ilmasto on muuttunut, Brax pitää kasvihuoneilmiön pääasiallisena aiheuttajana ihmiskuntaa.

32

LexPress


“Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Luonto reagoi ihmisen tekoihin. Itse asiassa ilmaston lämpeneminen on pakko saada pysähtymään 2 asteeseen. Mikään ei viittaa siihen, että olisimme tarpeeksi pitkällä kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tämänhetkinen tieteellinen tieto maailman ilmastopaneelista ja muista lähteistä lähtee siitä, että jos ilmasto lämpenee sitä pidemmälle, seuraukset ovat katastrofaaliset niin ympäristölle kuin ihmiskunnalle. Seuraukset näkyvät esimerkiksi ääri-ilmiöinä, tulvina, kuivuutena ja ruokakriisinä. Yksi pelottava skenaario on, heikkeneekö golf-virta tulevaisuudessa merien lämpenemisen seurauksena.” . Ilmastonmuutosta pyritään torjumaan kansainvälisin sopimuksin ja yhteistyön avulla. EU ja näin ollen myös Suomi on mukana erilaisissa ilmastosopimuksissa, muun muassa Kioton pöytäkirjassa. Kuitenkaan isot talousjätit USA, Venäjä ja Kiina eivät ole sopimusta ratifioineet. Sopimuksen hyödyllisyydestä ilman kyseisten maiden panosta on kiistelty. Yhteistyötä todella tarvitaan, mutta asia ei ole aivan yksiselitteinen ja siksi tilanne onkin vaikea. Asiaa hankaloittaa entisestään todellinen kiire saada muutoksia aikaan. “EU:n keskeiset neuvottelijatkin ovat keskenään eri mieltä ja aiheesta debatoidaan jatkuvasti. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että jos EU ei näitä kysymyksiä pysty omalta osaltaan ratkaisemaan, olemaan edelläkävijä ja osoittamaan, että jos tahtoa on, on myös keino sekä osoittamaan, että ilmastokysymykset ja talouskasvu pystytään yhdistämään, niin onko meillä mitään toivoa? Toinen ratkaisu on varma tie tuhoon. Vaikka EU lopettaisi kaikki päästönsä, ilman kyseisten maiden panosta ei tavoitteisiin ikinä päästä.

Eihän se mikään salaisuus ole, että Obaman hallituksen luultiin toimivan asian suhteen nopeammin. Kyseisiä maita olisi painostettava. Toisaalta Kiina tekee yksittäisiä todella suuria teknologisia harppauksia hiilineutraalien uusien kaupunkien rakentamisessa. Yhdysvalloissa on myös hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia raideliikenteestä ja energiapihien kaupunkien infrastruktuurista. Mutta ongelma tällaisten suunnitelmien ja kiireen välillä on valtava.” Maailmalla myllertänyt finanssikriisi on väistämättä jättänyt luonnonsuojelun varjoonsa. Niin valtioille, yhtiöille kuin yksilöillekin taloudellisten päämäärien ajaminen on nyky-yhteiskunnassa useimmiten etusijalla. Tällöin asioiden pitkäkantoiset seuraukset jäävät helposti liian vähälle huomiolle. “Finanssikriisi taas kertaalleen opettaa, että ympäristölle on aina pahasta jos talous yhtäkkiä romahtaa. Silloin ihmisten pelko työttömyydestä ja lastensa tulevaisuudesta ajaa lyhytnäköisiin päätöksiin ja tekoihin.” Virheistä voi kuitenkin oppia ja Brax haluaakin uskoa tulevaisuuteen. “Suomen vihreiden yksi keskeinen linjaus on ollut se, että talouspolitiikka pitää hallita ja on huolehdittava, että ihmisillä on turvallinen olo tulevaisuuden suhteen. Myös tulevat työpaikat ovat entistä enemmän vihreitä työpaikkoja. Uudella energiaverolla ohjataan kriisin jälkeinen talous kasvamaan selvästi enemmän ympäristötalouden puolelle ja tekemään entistä kalliimmaksi sellainen tuotanto, joka perustuu vain ja ainoastaan ympäristön kulutukseen. Kyllä tästä tuhkasta voi nousta paljon uuttakin.” Brax on erikoistunut ihmisoikeusja ympäristöjuridiikkaan ja näitä

LexPress

33


aloja koskeviin kysymyksiin hän on keskittynyt myös poliittisessa toiminnassaan. Rutiinien kautta hän pyrkii noudattamaan konkreettisesti omia periaatteitaan käytännön elämässä. Ministerin työ tuo kuitenkin mukanaan velvoitteita, joiden täyttäminen ei onnistu ilman periaatteista joustamista. ”Ministerinä aiheutan työmatkoja lennellessäni sellaisen laskun, että minulla menee koko loppuelämä sen takaisin kerimiseen. Oikeusministeriössä on kuitenkin moneen kertaan esitetty, että voitaisiinko ainakin joka toinen EU:n konferensseista toimittaa niin sanottuna videokonferenssina. Ilmeisesti EU:n järjestelmä on kuitenkin vielä niin uusi, että toimintatapoja ei suostuta ainakaan toistaiseksi muuttamaan.”

34

Braxin mielestä demokratiaa parempaa järjestelmää ei ole keksitty. Sen heikkouksia tulisi parantaa laajentamalla demokratiaa, ei hylkäämällä sitä. “On erittäin tavallista, että diktatuurit ovat myös kaikista pahimpia ympäristön tuhoajia. Vanha Neuvostoliitto on tästä erittäin hyvä esimerkki. Maa, jossa ihmisillä ei ole oikeuksia, jossa hallitaan pelolla ja väkivallalla ja jonka hallinnossa ei ole alkeellisiakaan avoimuuden periaatteita, tuhlaa ja sotkee, suorastaan tuhoaa ympäristöä. Vastaavasti ei tiedetä yhtään diktatuuria, joka ei olisi jollain tavalla mustalla listalla ympäristökysymyksissä.” Usein ihmisoikeusrikkomuksiin liittyy vakavasti myös korruptio ja tällöin hyvin tyypillistä on myös uhan-

LexPress

Jatkuu sivulla 36


alaisten kasvien ja eläinten niin sanottu ryöstö. Tällaisissa tilanteissa on hahmotettavissa pahan kolmio: ihmisoikeusloukkaukset, korruptio ja ympäristötuho kulkevat käsi kädessä.” Nykyinen hallitus on tehnyt ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kannalta niin hyviä kuin huonojakin ratkaisuja. Tulevaisuusselonteossa asetettu pitkän aikavälin päästötavoite on ollut edistysaskel. Kuitenkin hallituksen lyhyen aikavälin ilmastopolitiikka tarvitsisi uudistamista. Yksi hallituskauden saavutuksista on ollut vesilain uudistusta koskeva esitys. Myös muita jo aloitettuja hankkeita olisi vietävä eteenpäin seuraavan hallituksen aikana. ”Vesien, kosteikkojen ja suojaalueiden suojelun lisäksi aivan realistisia, mahdollisesti ensi kevään hallitusohjelmaan kirjattavia tavoitteita riittää. Etelä-Suomen metsien suojeluun olisi budjetoitava lisää rahaa. Tämänhetkinen summa voitaisiin hyvin kolminkertaistaa. Saimaannorpan suojelu saataisiin vielä paremmalle tasolle kotimaisella lainsäädännöllä ja hallituksen käskyllä. Tällaisten asianlaitojen huonosta tilanteesta me vastaamme itse, emmekä voi syyttää muita. Joten nyt on aika toimia tilanteen parantamiseksi.” Hallituksen aloittama, mielipiteitä rankasti jakava vihreä verouudistus pyrkii muuttamaan verotuksen painopistettä. Veroja kerättäisiin enemmän ympäristöveroina ja vastaavasti tuloverotusta pyrittäisiin keventämään ainakin kaikkien pienituloisimpien osalta. Vihreä verouudistus onkin iso kysymys myös ilmastopolitiikassa. ” Linjaa on edelleen kiristettävä reilulla tavalla kertomalla äänestäjille ja veronmaksajille, että 3-4 vuoden välein ympäristöelementti tulee aina tiukentumaan. Tällöin ihmiset pystyvät varautumaan tulevaan. Omassa arjessa

36

pystytään investoimaan valintoihin jotka eivät kuluta uusiutumattomia luonnonvaroja. Asiat eivät saa tulla epäreiluina yllätyksinä ja esimerkiksi taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevat eivät saa joutua kestämättömiin tilanteisiin verouudistuksen myötä.” Suomen sisäisistä tasa-arvokysymyksistä avioliittolaki ja sen mahdollinen uudistaminen on ollut paljon esillä. Vihreä liitto, kuten myös suurin osa muista puolueista, kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Ennen esitetynlaista lakiuudistusta suurimmaksi kynnyskysymykseksi nousee kuitenkin tulevien eduskuntavaalien lopputulos ja seuraavan hallituksen kokoonpano. Jos perussuomalaiset saavuttavat tavoittelemansa vaalivoiton, voi avioliittolain uudistus olla vaikeaa. Haluun uudistaa avioliittolakia liittynee vahvasti myös muiden pohjoismaiden, Ruotsin, Norjan ja viimeisimpänä Islannin sukupuolineutraali avioliittolainsäädäntö. “Ratkaisevaa oli Islannin yksimielinen päätös. Se jättää Suomen pohjoismaista hännänpitäjäksi. Muiden pohjoismaiden malli on yksi syy siihen, miksi oikeusministeriö valmistelee asian hallitusneuvotteluja. Kotimaisena syynä on yksinkertaisesti se, että perussuomalaisten vaalivoitto olisi niin valtava, että sillä olisi ratkaiseva merkitys hallitusneuvotteluissa. Hyvä puoli tässä tietenkin on, että äänestämällä voi nyt vaikuttaa!”

Teksti: Anna-Sofia Säämänen Kuvat: Valtioneuvoston kuvapankki (http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/kuvapankki/kuvalistaus. jsp?locale=fi&oid=4830)

LexPress


Korkeakouluharjoittelu - kurkistus virkamiehen elämään Korkeakouluopiskelijoille tarkoitettu korkeakouluharjoittelu on oiva tilaisuus tutustua valtion, kuntien ja yleisesti koko julkisen hallinnon työmahdollisuuksiin. Halutessaan opiskelijalla on tosin mahdollisuus harjoitteluun myös yksityisellä sektorilla, mutta perinteisesti harjoittelut on toteutettu oikeustieteen opiskelijoiden osalta pääosin julkisella puolella. Korkeakouluharjoittelijat ovat työnantajalle otollinen vaihtoehto, sillä yliopisto osallistuu opiskelijan palkkakustannuksiin. Harjoittelua usein kartetaan sen matalan palkkauksen vuoksi, joka on välillä 900-1600 euroa, työnantajasta riippuen. Vähättelyyn ei kuitenkaan ole syytä, sillä harjoittelun tarjoamat työtehtävät ovat usein enemmän kuin opiskelija uskaltaa toivoakaan. Sopivan har joittelupaik an löytäminen ei tuottane ongelmaa, sillä vaihtoehtoja on laidasta laitaan. Tarjolla on työpaikkoja käräjäoikeudesta aina korkeimpaan oikeuteen, syyttäjävirastoon, ministeriöihin, oikeuskanslerille tai vaikka Suomen punaiseen ristiin. Erona perinteiseen oikeustieteilijän kesätyöhön voi olla myös se, että harjoittelussa pääsee käsiksi vaativiin juridisiin työtehtäviin. Harjoittelun ei tulisi pitää sisällään puhelinkeskuksena tai kahvinkeittäjänä olemista, vaan juridisen osaamisen käyttämistä oikeisiin, haastaviin, monipuolisiin ja opettavaisiin työtehtäviin.

Harjoittelun avulla voi myös ansaita itselleen tulevaisuuden työpaikan. Työnantajan huomatessa, että opiskelija on pätevä ja motivoitunut, on opiskelija hyvissä asemissa seuraavia kesätyöpaikkoja jaettaessa tai virkoja ja sijaisuuksia täytettäessä. Esimerkiksi Tilastokeskuksessa muutamia vuosia sitten vuoden aikana palvelleista 29:stä harjoittelijasta 12 jäi taloon. Yhä kiristyvässä kilpailussa työpaikoista on harjoittelu valttikortti jalan oveen väliin saamiseksi. Listat tulevan kesän harjoittelupaikoista ilmestyvät Calonian seinille helmikuun tienoilla. Aikaisempina vuosina paikkoja on ollut jaossa tiedekunnassamme 30-40 kappaletta. Toivotaan, että paikkojen määrää ei supisteta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Pidä siis silmäsi auki, jos olet kyllästynyt kahvinkeittoon asianjotoimistoissa tai muuten vaan haluat kokea työntekoa julkisella sektorilla, sillä ruoho saattaa olla vihreämpää aidan toisella puolella!

Tekstit: Markus Laine Kuva: Jenna Kiiskinen

38

LexPress


Korkeakouluharjoittelijana Keskusrikospoliisissa Työskentelin menneen kesän korkeakouluharjoittelijana Keskusrikospoliisin Kansainvälisellä osastolla Vantaan Jokiniemessä. Keskusrikospoliisin (KRP) vastuualueena poliisissa on vakavimman, erityisesti järjestäytyneen ja ammattimaisesti toimivan rikollisuuden torjunta ja tutkinta. Toisena päätehtävänään KRP tuottaa rikostorjunnan asiantuntijapalveluja koko poliisikunnan ja muiden lainvalvontaviranomaisten käyttöön. Keskusrikospoliisi on jakautunut viiteen osastoon, jotka ovat Rikostekninen laboratorio, Tutkintaosasto, Tiedusteluosasto, Hallinto-osasto ja Kansainvälinen osasto, jossa siis itse työskentelin. Kansainvälinen osasto toimii kansainvälisen rikospoliisiyhteistyön kansallisena keskuksena. Lisäksi osastolla on viestiliikennekeskus, joka vastaa kansainvälisestä tiedonvaihdosta poliisiviranomaisten kesken.

mukaan myös ns. operatiiviseen työhön. Tässä auttoi suuresti aikaisempi työkokemus poliisihallinnosta ja sainkin elokuun loppuun asti työskennellä pääosin talousrikostorjunnan operatiivisissa tehtävissä, joskin ohessa laadin myös muistioita ja selvityksiä poliisitoimintaan liittyen. Kuten Kansainvälisen osaston nimestäkin voi päätellä, toiminnot keskittyvät usein Suomen rajojen ulkopuolelle. Harjoittelussa tulivat erittäin tutuksi kansainväliset poliisiorganisaatiot kuten Interpol ja Europol kuten myös useiden eri maiden oikeusviranomaiset kotimaisia yhteistyöviranomaisia unohtamatta.

Hain harjoittelupaikakseni nimenomaan poliisihallinnon paikkoja, sillä ammatillinen kiinnostukseni on keskittynyt lähinnä poliisityöhön. Itselläni ei juuri ollut ennakko-odotuksia harjoittelun suhteen, olihan korkeakouluharjoittelu minulle uusi ja tuntematon asia. Kuitenkin jo ensimmäisen työpäivän jälkeen totesin, että tulossa on erittäin mielenkiintoinen kesä. Ensimmäiset viikot menivät taloon ja sen eri toimintoihin ja osastoihin tutustuessa sekä muutamia juridisia muistioita kirjoitellen. Vähitellen alkoivat myös tunnukset poliisin eri tietojärjestelmiin ja rekistereihin saapua ja pääsin

LexPress

39


Työskentely rikosasioiden asiantuntijaorganisaatiossa oli haastavaa, mutta myös erittäin palkitsevaa. Huolellisuus ja motivaatio ovat erittäin tärkeitä, jotta poliisiviranomainen pysyisi mahdollisimman hyvin rikostilanteissa ajan tasalla ja jotta erittäin tärkeä oikeusvarmuus ei pääse heikkenemään. Rikosten maailma on myös todella mielenkiintoinen, kahta samanlaista työpäivää tuskin tulee vastaan. Korvaamaton apu työssäni olivat maamme kokeneimmat rikostorjunnan ja -tutkinnan asiantuntijat ja muut työtoverit, joilta sai apua aina tarvitessaan.

Voin suositella harjoittelua poliisissa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita rikoksista ja erityisesti niiden tutkinnasta ja torjunnasta. Harjoittelu valotti hyvin poliisin toimintojen kokonaisuuden Suomessa ja tärkeän kansainvälisen yhteistyön merkityksen rikosten tutkinnassa. Valtakunnallisena yksikkönä KRP on erinomainen työpaikka poliisin työstä kiinnostuneille ja asiantuntijaorganisaationa se työllistää suuren joukon eri alojen asiantuntijoita, mukaan lukien juristeja.

Harjoittelijana Aluehallintovirastossa Pohdiskellessani viime keväänä valtion korkeakouluharjoittelupaikkojen hakua vaikuttivat muutamat paikat mielestäni muita kiinnostavammilta. Yksi näistä paikoista oli Lounais-Suomen aluehallintovirastossa (entinen LänsiSuomen lääninhallitus). Aluehallintovirastossa eli AVIssa oli tarjolla useampia harjoittelupaikkoja, mutta itse olin kiinnostunut erityisesti paikasta, jossa pääsi käsittelemään terveydenhuollon kanteluita. En tiennyt tarkalleen ottaen, mitä työ pitäisi sisällään, mutta innostukseni oli suuri, kun minut kutsuttiin haastatteluun ja myös valittiin paikkaan. Harjoitteluni alkoi kesäkuun alussa ja tutustuin nopeasti uusiin työkavereihini. Muut harjoittelijat olivat mukavia ja aluehallintoviraston vakituinen henkilökunta toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi. Viihdyin AVIssa erinomaisesti rennon työilmapiirin ja mielenkiintoisten työtehtävien ansiosta. Huomioni kiinnitti alusta alkaen tietty mutkattomuus, sillä muutamista

40

aiemmista työkokemuksistani poiketen AVI ei vaikuttanut niin hierarkkiselta kuin valtion viraston olisi voinut kuvitella olevan. Kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään. Mitä sitten pääsin tekemään? Osallistuin kanteluprosessiin siinä vaiheessa, kun hallintokantelut olivat jo valmiita ratkaistaviksi. Käsittelemäni kantelut olivat terveydenhuollon alalta – hyvin usein kysymys oli potilaan kokemasta huonosta kohtelusta tai potilaan käsityksen mukaan epäasianmukaisesta hoidosta. Kun hallintokantelu saapuu aluehallintovirastoon, alkaa kantelun selvittely. Kantelun kohteelta tai kohteilta pyydetään selvitykset kantelussa kysymyksessä olevan asian suhteen, ja selvitysten saapumisen jälkeen kantelijalle varataan vielä tilaisuus vastineen esittämiseen. Kun kaikki selvitykset ovat saapuneet, on kantelu valmis ratkaistavaksi. Minun tehtäväni oli valmistella päätösluonnos saatujen selvitysten ja asiaan soveltuvan lainsäädännön perusteella. Aina

LexPress


tehtävä ei todellakaan ollut helppo, sillä suuressa osassa kanteluja tarvitaan myös lääketieteellistä asiatuntemusta. Tätä ei tietenkään juristeilta edellytetä, vaan lääketieteellisen puolen hoitavat aluehallintoviraston lääninlääkärit. Kantelujen käsittely vaatii silti myös juristilta hieman uudenlaista ajattelua, ja terveydenhuollon lainsäädäntö tuli kesän kuluessa tutuksi varsin monipuolisesti. Työn suhteen minulle oli mielestäni suurta hyötyä aiemmasta työkokemuksestani sairaalan tekstinkäsittelijänä. Potilasasiakirjat näyttivät jo valmiiksi tutuilta, eikä lääketieteellinen terminologiakaan ollut täysin vierasta. Tiedonhakutaidot olivat suureksi hyödyksi, enkä usko, että aiemmin käymästäni sosiaalioikeuden kurssistakaan oli haittaa. Tärkeintä työssä oli mielestäni kuitenkin into oppia uutta ja tutustua kantelukäsittelyn koukeroihin. Olin aina kuvitellut, etten ollut erityisen kiinnostunut hallinto-oikeudesta – viimeistään sosiaalioikeuden kurssi ja harjoittelupaikka valtionhallinnossa saivat kuitenkin mieleni muuttumaan. Hallinto-oikeuden perusteiden kurssikirjoista on mahdo-

tonta saada käsitystä siitä, mitä kaikkea hallinto-oikeus oikeastaan onkaan ja minkälaista on työskennellä valtion virastossa. Harjoittelun aikaiset työtehtäväni olivat mielenkiintoisia ja vastuullisia, ja pääsin tekemään ihan ”oikeita” juristin töitä. Tekemäni päätösluonnokset menivät tosin vielä esittelijälle muokattaviksi, mutta muutamat luonnokseni päätyivät esittelijän kautta ratkaisuvaiheeseen lähes sellaisenaan. Harjoittelupaikka aluehallintovirastossa auttoi hahmottamaan valtionhallinnon rakennetta ja kanteluprosessia aivan toisella tavalla kuin kirjoista opiskeleminen. Kesän aikana tuli myös selväksi, että varsin monet valtionhallinnon virkamiehet ovat aloittaneet uransa korkeakouluharjoittelijoina – harjoittelu saattaa siis myös konkreettisesti avata ovia myöhempää työuraa ajatellen. Kaiken kaikkiaan harjoittelukokemukseni AVIssa oli erittäin positiivinen ja suosittelen korkeakouluharjoittelua lämpimästi kaikille. Teksti ja kuva: Helmi Arola

LexPress

41


OIKEUS taju

Ympäristönsuojelu KKO:n pohdinnassa Oikeustaju-palstalla juristin koulutuksen saanut henkilölle esitellään muutama tosielämän tapaus, joihin hän parhaaksi katsomallaan tavalla kommentoi. Tässä numerossa ympäristöoikeudellisia ennakkopäätöksiä kommentoi tutkija Minna Pappila. Tapaus 1. KKO:2009:47

Hakkuuta valtion metsässä Lopen Keihäsjärvellä vastustaneet luontoaktivistit olivat hakkuun käynnissä ollessa oleskelleet hakkuualueella ja sen läheisyydessä. Kysymys oli siitä, olivatko he menettelyllään syyllistyneet metsälain 18 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn metsän hakkuun estämiseen. Pappilan kommentit

KKO katsoi, että rangaistussäännöstä on suhteutettava perustuslain turvaamaan sananvapauteen, kokoontumisvapauteen sekä mahdollisuuteen osallistua päätöksentekoon. Rangaistussäännöstä on tulkittava niin, ettei vaikeuteta luontoaktivistien laillista kansalaistoimintaa. Riihimäen käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus olivat pitäneet kaikkia kolmea syytettynä ollutta luonnonsuojelijaa syyllisinä metsän hakkuun estämiseen. KKO tuomitsi yhden aktivistin sakkoihin ja vapautti kaksi muuta syytteistä. Näistä toinen oli hakkuukoneen kuljettajienkin mukaan pysynyt kaukana hakkuukoneista ja toinen oli käynyt koneiden lähellä vain kun koneet eivät olleet käynnissä. Katson, että KKO aivan oikein tulkitsi metsälain 18a §:ä ottaen huomioon perustuslain turvaamat oikeudet. Suurin osa luonnonsuojelijoista oli pysynyt etäällä hakkuukoneista, eikä heidän tarkoituksenaan ollut suoraan estää hakkuita, vaan vaikuttaa Metsähallituksen päätöksentekoon, mikä on

perustuslain turvaamaa mielipiteen ilmaisua. KKO toteaa, että ”että metsän hakkuun estämisestä tuomitseminen edellyttää siten ensinnäkin metsälain mukaisesti suoritettavan hakkuun häirintää”. KKO ei kuitenkaan alempien oikeusasteiden tapaan ottanut kantaa siihen, olivatko hakkuut metsälain mukaiset. Suoraan minkään metsälain määräyksen vastaisia hakkuut eivät varmasti olleetkaan, mutta entä jos otetaan huomioon perustuslain 20 §:n mukainen vastuu ympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta? Suomen metsä- ja pääsääntöisesti muukaan lainsäädäntö ja sen täytäntöönpano ei nykyisellään kykene vastaamaan luonnon monimuotoisuuden vähenemisen aiheuttamaan haasteeseen. Ei edes vaikka niin metsälain mukaan pitäisi tapahtua ja käräjäoikeuskin tapausta ratkaistessaan surkuhupaisasti totesi: ”Perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille. Metsälain mukaan hakkuut tuli toteuttaa muun muassa siten, että metsäluonnon monimuotoisuus otetaan huomioon. Näin ollen metsälain 18 a § ei ollut ristiriidassa myöskään perustuslain 20 §:n 1 momentin kanssa.” Etelä-Suomen metsistä 1-2 % on suojeltu, kymmeniä lajeja uhkaa sukupuutto. Potentiaalisia suojelualueita ei valtion mailla enää ole monia EteläSuomessa, ja yksityisten metsien suojelu

LexPress

43


OIKEUS taju on sekä kallista että saattaa aiheuttaa ristiriitoja. Valtion uusi suojelutrendi pitää sisällään pienialaisia sekä vapaaehtoisia ja määräaikaisia suojelukohteita. Ekologinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että suojelualueiden pitäisi olla mahdollisimman laajoja ja toisiinsa kytkeytyneitä, jotta uhanalaiset lajit voisivat elää niillä. KKO:n ratkaisuun liittyneitä hakkuita kos kevan Luonto-Liiton tiedotteen mukaan ”perusteluina suojeluehdotukselle olivat Etelä-Suomen heikko metsiensuojelutilanne, Keihäsjärven alueen laajuus ja yhtenäisyys, uhanalaisen ja vaateliaan lajiston esiintyminen alueella, sijainti lähellä Vaskijärven ja Keihässuon Natura 2000 -alueita sekä alueen metsien hyvä kehityspotentiaali.” Metsänhakkuun estämisen määrääminen metsälaissa rangaistavaksi otettiin mukaan metsälain muutokseen vuonna 2005 kansanedustajien lakialoitteen pohjalta ja siitä käyty keskustelu oli yllättävän vähäistä. Mikään laajamittainen ongelma metsänhakkuiden keskeyttäminen ei ole ollut ja se on keskittynyt lähes poikkeuksetta

valtion omistamiin ja Metsähallituksen hallinnoimiin metsiin. Niillä ei ole estetty yksityisten metsänomistajien hakkuita. Muutamien yksityisen metsänhakkuuyritysten toimintaa ne sen sijaan ovat näissä yksittäistapauksissa vaikeuttaneet. Heille maksettavat vahingonkorvausmaksut olisivat saattaneet riittää, kun muistetaan, että monet metsät, joiden hakkuut luonnonsuojelijat ovat pysäyttäneet, on sittemmin suojeltu joko luonnonsuojelualueena tai Metsähallituksen omin päätöksin. Toisinaan aktivistit ovat maksaneet sakot suojeltuaan metsää, joka on päätynyt suojelualueeksi. Ilman metsäaktivistien laajamittaista kartoitustyötä, suojelualoitteita, neuvotteluja, painostusta ja toisinaan myös mielenosoi tuksia olisi metsiensuojelutilanteemme nykyistäkin paljon heikompi.

***

Tapaus 2. KKO:2008:33

Naantalissa Neste Oilin öljynjalostamolta oli sen työntekijöiden huolimattomuudesta päässyt suuri määrä öljyä jalostamon maaperään, josta sitä oli valunut myös mereen. Rantoja oli puhdistettu noin 10 km matkalta ja meren rannoilta oli poistettu noin 30 tonnia öljyyntynyttä maata ja noin 15 tonnia rantakasvillisuutta. Tapauksessa oli ensin ratkaistava voitiinko menettely katsoa yhtiön toiminnassa tehdyksi tuottamukselliseksi ympäristön turmelemiseksi ja toiseksi onko yhtiö tuomittava yhteisösakkoon. Ympäristön pilaantuminen oli laajamittaista ja kaksi yhtiön työntekijää oli jo aiemmin tuomittu rangaistuksiin tuottamuksellisesta ympäristön turmelemisesta. Neste Oil väitti, ettei yhtiön toiminnassa ollut tapahtunut rikosta. KKO kuitenkin totesi, että

44

LexPress


yhtiön toiminnassa oli maaöljyvahinkolain ja ympäristönsuojelulain vastaisesti päästetty öljyä ympäristöön ja näin aiheutettu vahinko ja vahingon vaara olivat olleet erityisen suuria ja että yhtiön toiminnassa on syyllistytty tuottamukselliseen ympäristön turmelemiseen. Pappilan kommentit

Rikoslain 9 luvun 2 §:n (369/2001) mukaan oikeushenkilö voidaan tuomita yhteisösakkoon, jos sen lakimääräiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluva taikka oikeushenkilössä tosiasiallista päätösvaltaa käyttävä on ollut osallinen rikokseen tai sallinut rikoksen tekemisen taikka jos oikeushenkilön toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.

totesi, että yhtiön toiminnassa oli ollut olennaisia puutteita, vahingonvaara oli ollut merkittävä ja vahingot olivat olleet laajat. Kyseessä oli kuitenkin tuottamuksellinen rikos, joka ilmentää enemmänkin ajattelemattomuutta kuin piittaamattomuutta lain säännöksistä. KKO tuomitsi yhtiön 500 000 euron yhteisösakkoon. Korkeimman oikeuden päätös vaikuttaa oikealta ja melko kohtuulliselta.

KKO totesi, ettei öljynsiirtolaitteita ollut varustettu erityisillä varmistustai hälytysjärjestelmillä ja öljynsiirron suorittaneen operaattorin oli sallittu poistua venttiilin avaamisen jälkeen paikalta, vaikka jo aikaisemmin oli tapahtunut kahdesti öljyä siirrettäessä vastaavanlaisia vahingonvaaraa aiheuttaneita virheitä. Yhtiö oli laiminlyönyt ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin öljyn siirtämisessä tapahtuvien laiminlyöntien seurausten estämiseksi. Näin ollen yhtiön toiminnassa ei oltu noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi ja yhteisösakon tuomitsemisen edellytykset täyttyivät.

Tosin yhteisösakko olisi saattanut olla vielä hieman korkeampikin, ottaen huomioon mm. sen, että läheltä piti tilanteita oli jo aiemmin ollut kaksi, ja että Neste Oilin liikevaihto oli vuonna 2008 yli 7 miljardia euroa. Tilanteen korjaaminen eli onnettomuuden aiheuttaneen venttiilin aukijäämisen estäminen maksoi yhtiölle vain 40 000 euroa. Luontovahingot olisivat olleet todella laajat, jos onnettomuus olisi sattunut kesällä.

Yhteisösakko voi olla 850 – 850 000 euroa. Sakkoa määrättäessä otetaan huomioon mm. rikoksen laji ja vakavuus sekä yhtiön koko- ja vakavaraisuus. Yhteisösakon määrää arvioidessaan KKO

Yhtiön toiminta vaikuttaa hieman tekopyhältä. Vuonna 2007, jolloin Neste Oil oikeudessa kiisti yhtiön toiminnassa tapahtuneen ympäristön turmelemista, se vuosiraportissaan samalla vakuutti

LexPress

45


OIKEUS taju ”vastuullisuuden” olevan yksi sen perusarvoista ja olevansa huipulla kestävän kehityksen huomioon ottamisessa. Nähdäkseni vastuullinen yhtiö muun kestävän toiminnan ohella myös huolehtisi teknistä valmiudesta jo ensimmäisen vahingon jälkeen – ja mieluummin jo ennen sitä – ja myös myöntäisi vastuunsa ja vastaisi suoraselkäisesti aiheuttamistaan ympäristövahingoista.

***

Tapaus 3. KKO:2006:88

Rantakaavassa (121 ha) oli annettu mm. maiseman suojelemiseksi metsätalouden harjoittamista rajoittavia määräyksiä. Esimerkiksi lähivirkistysalueella puuston kaataminen oli kokonaan kielletty ja maa- ja metsätalous- ja maisemansuojelualueilla tuli pyrkiä maiseman säilyttämiseen. Kim B oli tehnyt kaavaalueella avohakkuita ja metsänhoitotoimenpiteitä yhteensä 8,5 hehtaarin alalla. Kysymys koski sitä, täyttivätkö kaava-alueella suoritetut metsänhakkuut ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön (rikoslaki 48:1.3). KKO katsoi, että Kim B oli syyllistynyt ympäristön turmelemiseen, mutta oli alentanut hänelle tuomittua sakkorangaistusta. Pappilan kommentit

Kim B oli suorittanut hakkuita ja muita toimenpiteitä kuudella eri kuviolla. Ympäristön turmelemisen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää tässä tapauksessa maankäyttö- ja rakennuslain säännösten rikkomisen lisäksi, että muutos rinnastuu ympäristön pilaantumiseen. Silloin kun muutoksesta ei aiheudu vaaraa terveydelle tai vahinkoa luonnolle tai omaisuudelle, edellytetään KKO:n mukaan muutokselta verraten laajaa tai voimakasta vaikutusta suojat-

46

tuihin ympäristöetuihin. KKO katsoi hakkuualoista kahden täyttävän ympäristön turmelemisen tunnusmerkit. Kyseessä oli kaksi (1,8 ja 2,5 hehtaaria) vierekkäistä metsäalaa, joilla oli suoritettu avohakkuita ja osittain jätetty suojuspuita. Tapauksessa olivat kyseessä aivan normaalit, vallitsevan metsänhoito-opin ja metsälain mukaiset hakkuut. Rantakaavan vastaisuus ja maisematyöluvan puute sekä pilaantumiseen rinnastuvat vaikutukset tekivät niistä rangaistavia. Yllättävää tässä tapauksessa oli se, että kohtalaisen tavanomaisen kokoisten aukkojen katsottiin ”turmelleen maisemakuvaa ja melkoisesti vähentäneen alueen viihtyisyyttä”. Suomessa kun on aina korostettu metsänhakkuiden ”luonnonmukaisuutta” ja aukkohakkuiden ja maanmuokkauksenkin nopeaa maisemoitumista taimikon syntymisen myötä. Tapauksesta eivät selviä kaavaalueen maanomistusolot, mutta ilmeisesti yhtiö, jota Kim B edustaa, omistaa osittain tai kokonaan rantakaava-alueen ja on näin saanut kaavan myötä voittoa mökkitonttien myymisestä ja hyvitystä siitä, että on suostunut metsänkäytön rajoituksiin kaava-alueella. Toisaalta tapaus herättää miettimään, miksi ihmisten mökki- tai kotimaisemaa suojellaan turmelemiselta vain silloin, kun talo sattuu sijaitsemaan tällaisella kaava-alueella. Kaavoittamattomilla alueilla avohakkuut voivat ulottua aivan pihapiiriin. Metsälaki ei edellytä jättämään suojaavaa puustoa järvien ja jokien rannalle tai asuintalojen viereen, eikä avohakkuiden kokoakaan ole rajoitettu. Tosin yhä useammat suomalaiset, metsänomistajatkin, ovat alkaneet vastustaa avohakkuita ja vaatia vaihtoehtoisten hakkuumuotojen käyttämistä. Toimittaja: Lauri Kinnunen Kuvat: www.morguefile.com

LexPress


Ympäristöystävälliset

t o i m i s t o t

kohti vihrempää tulevaisuutta Kestävän kehityksen turvaaminen tulevaisuudessa on kaikkien yhteinen haaste, ja päämäärän eteen ponnistaminen on helpompaa yhdessä. Myös juridisella alalla työskentelevien sekä oikeustiedettä opiskelevien on hyvä ottaa asia omakseen. Etenkin asianajotoiminnalle on nimittäin tyypillistä, että suurimmat ympäristövaikutukset syntyvät paperin- ja sähkönkulutuksesta. Myös matkustamisesta syntyvät hiilidioksidipäästöt kuormittavat ympäristöä. Lex ry ja kaikki lexiläiset joutuvat viimeistään nyt todellisen haasteen eteen ympäristön puolesta. Suomen suurimpiin asianajotoimistoihin lukeutuvat Borenius & Kemppinen ja Castrén & Snellman ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten erityisesti lakialan ammattilaiset voivat kantaa kortensa kekoon ympäristötalkoissa. - Henkilökohtaisesti vältän printtaamasta asiakirjoja, jotka voin lukea suoraan näytön ruudulla. Mikäli jokin asiakirja tarvitsee välttämättä printata, valitsen asetuksiksi kaksi sivua rinnan ja kaksipuolisen tulostuksen, kertoo lakikielenkääntäjä Essi Partia Borenius & Kemppiseltä. Partia, kuten muutkin ympäristötietoiset työntekijät, penkovat kaikki vanhat toimistotarvikkeet läpi, ennen siirtymistä uusien pariin. Tämä saattaa tuntua pieneltä asialta, mutta on merkittävä toimenpide laajemmassa mittakaavassa. Edellä mainitun lisäksi Borenius & Kemppisellä kierrätetään kaikki jätteet, tulostetaan kaksipuolisesti, sammutetaan valot sekä tietokoneet, kun niitä ei käytetä, ja juodaan pullotetun veden sijaan kaupungin vesijohtovettä. Kaikki nämä teot liittyvät WWF:n Green Office -ympäristöohjelmaan

johon asianajotoimisto on liittynyt vuonna 2007. Ohjelman vaatimat kriteerit se täytti vuonna 2009. Tsemppaajalle palkinto

Green Office -merkin myöntämisen edellytyksenä on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja toimiston ekologisen jalanjäljen pienentäminen. Erityisesti Borenius & Kemppisellä tarkoituksena on ollut lisätä henkilökunnan ympäristötietoisuutta ja saada samalla aikaan kustannussäästöjä. Projekti käynnistyi työntekijöiden aloitteesta, ja nyt toimintatavat ovat muuttuneet konkreettisesti eritoten printtauksen, tulostuksen ja kierrätyksen osalta. Yrityksen henkilöstöstä kerätty työryhmä suunnittelee tulevia uudistuksia kuukausittain, ja yksittäinen työntekijä halutaan palkita yhteiseen tavoitteen eteen tehdystä työstä. - Toimistopalaverin yhteydessä jaetaan kiertopalkinto eli Green Office -diplomi kuukauden ekoteon tehneelle työntekijälle. Erityisesti hissin välttäminen, painetuista lakikirjoista luopuminen sekä työmatkahiihto ovat antaneet aihetta palkintoon, Partia selventää.

LexPress

47


Osakkaat esimerkkinä

Haaste lexiläisille

Myös Castrén & Snellmanin osalta ympäristöprojekti käynnistyi työntekijöiden aloitteesta toimiston muuttaessa uusiin toimitiloihin Helsingissä.

Castrén & Snellman on mukana myös muissa ympäristöprojekteissa. John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hanke saa heiltä tukea pro bono-työnä, eli Castrén & Snellman antaa säätiölle juridista neuvoa veloituksetta. Tämän lisäksi hankkeesta jaetaan tietoa asianajotoimiston tilaisuuksissa, ja säätiölle lahjoitetaan rahaa.

Tällä hetkellä kaikki Suomen ensimmäisen Green Office -maininnan saaneen asianajotoimiston työntekijät osallistuvat yhdessä ympäristötalkoisiin. Osakkaat näyttävät omalla toiminnallaan esimerkkiä. - Järjestämme erilaisia ympäristötempauksia ja kampanjoita, joista viimeisin koski paperin säästämistä. Kampanjassa kaksi osakasta kilpaili siitä, kumpi kulutti viikon aikana paperia vähemmän. Toinen osakkaista ei ollut tulostanut yhtään paperia koko kilpailuviikon aikana ja toinenkin oli tiputtanut kulutustaan 75 prosenttia normaalista, Castrén & Snellmanin viestintäpäällikkö Pia Dahlqvist selventää. Castrén & Snellmanilla pyritään siihen, että kaikki tuotettu toimistojäte pystytään kierrättämään tai hyödyntämään energiana. Paperin kulutuksen ja sähkön käytön lisäksi toimiston väki pyrkii keventämään ympäristökuormitusta vähentämällä erityisesti lentomatkustamista. -Pyrimme käyttämään sen sijaan videoneuvottelutekniikkaa ja jakamaan tapahtumissamme esitysmateriaalit sähköisesti. Uusille työntekijöille Green Office -ohjelma esitellään heti ensimmäisinä työpäivinä.

Maamme johtavien asianajotoimistojen esimerkistä viisastuneena lexiläisten olisikin nyt hyvä katsastaa myös omat kulutus- ja kierrätystottumuksensa. -Haastammekin Lex ry:n toimiston mukaan ympäristötalkoisiin. Ympäristön säästäminen lähtee liikkeelle jo aivan pienistä asioista. Ottakaa päämääräksi vaikka paperin kulutuksen vähentäminen vuodessa kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttiin tästä hetkestä. Dahlqvist suosittelee yhdistyksemme toimistoa lajittelemaan toimiston jätteet, vähentämään tulostamista, käyttämään energiasäästölamppuja, lopettamaan kertakäyttöastioiden käytön ja suosimaan julkisia kulkuneuvoja. - Ympäristöajatukset voi mieluusti viedä myös kotiin tuliaiseksi. Nämä asiat koskettavat meitä kaikkia, ei pelkästään viherpiipertäjiä, hän muistuttaa.

Teksti: Aleksi Lundén

Ympäristö pyritään huomioimaan kaikessa toiminnassa. -Muiden yritysten ympäristöystävällisyys vaikuttaa siihen, ketä valitsemme yhteistyökumppaniksemme, Dahlqvist painottaa.

48

LexPress


LEXPRESSIN YMPÄRISTÖVINKIT:

1. Vältä paperinkulutusta ja tulosta kaksipuolisesti. 2. Aktivoi energiansäästöasetukset tietokoneisiin ja muihin laitteisiin. Sammuta laitteet päivän päätteeksi. 3. Harrasta hyötyliikuntaa matkalla yliopistolle ja töihin tai käytä julkisia kulkuvälineitä. 4. Suosi kasvispainotteisia tarjoiluja ja lounasvalintoja. 5. Anna lahjaksi kavereille ja perheelle paikallisia palveluja tavaran sijaan. 6. Kuluta harkiten, käytä uudelleen, kierrätä! Lajittele kaikki jätteet. 7. Hanki mahdollisimman ympäristöystävällisiä tuotteita ja palveluja. 8. Sovella ympäristöystävällisiä toimintatapoja myös kaikessa toiminnassasi! Lähde: Haastattelut ja WWF Mikä Green Office?

- WWF:n ympäristöohjelma, jonka avulla työpaikat voivat vähentää ympäristökuormitustaan, saavuttaa säästöjä ja hidastaa ilmastonmuutosta. - Suomessa tällä hetkellä 130 myönnettyä merkin käyttöoikeutta. - Kotimaiset Green Office –toimistot säästivät vuonna 2009 yhteensä 2230 tonnia kasvihuonepäästöjä edelliseen vuoteen verrattuna. Säästö vastaa 260 henkilöautomatkaa maapallon ympäri. Lähde: WWF


Opintotuen

sitominen indeksiin - eikö olisi jo aikakin?

Tätä tekstiä kirjoittaessa, kuun toisena päivänä eli kaksi päivää ennen opintotuen seuraavaa erää, kirjoittajan tili kumisee tyhjyyttään. Ostin eilen kaupasta nuudeleita ja maitoa luotolla ja tänään kävin Assarin ullakolla syömässä - visalle, kiitos. Verojen ja vuokran jälkeen tuesta käteen jäävä 59,80 euroa kun pääsi jo pari viikkoa sitten loppumaan. Kiivaaseen keskusteluun säännöllisin väliajoin nouseva opintotuki herättää opiskelijoissa tyytymättömyyttä. Elämiseen jo tälläkin hetkellä riittämätöntä tukea ei hallituksen budjettiesityksessä ole edelleenkään sidottu indeksiin muiden perustoimeentuloa turvaavien sosiaalietuuksien tavoin, vaikka eri puolueet ja opiskelijajärjestöt sitä ovat painokkaasti vaatineetkin. Jos opintotukea ei sidota indeksiin, opintotuen ostovoima heikkenee vuosi vuodelta. Tällä hetkellä ostovoima on vuoden 2008 korotuksesta huolimatta alle vuoden 1992 opintotuen reaaliarvon. 2,5 % inflaatiolla maksimiopintotuen arvo tämän päivän rahassa vastaa kymmenen vuoden päästä 367 euroa kuukaudessa. Tämän päivän peruskoulun kolmasluokkalaiselle tulee olemaan taloudellisesti vaikeaa tulevaisuuden korkeakouluopiskelijana. 367 €/kk ei riitä aina edes asumiseen. Opintotuen riittämättömyyyden johdosta opiskelijan on tehtävä aiempaa enemmän töitä opintojen ohessa. Vaikka opiskeluaikana hankittu työkokemus on vastavalmistuneelle elintärkeä valtti työmarkkinoilla, ei opiskelijan tulisi tarvita tehdä mitä tahansa omaan alaan liittymätöntä työtä saadakseen leipää pöytään. On tärkeää, ettei opintotuen taso jäisi enää jälkeen yleisestä kehityksestä. Korotuksella olisi myös positiivisia

50

vaikutuksia valmistumiseen ja työuran alkuun. Kenenkään etu ei ole se, että nuoria rasitetaan jo opiskeluaikana niin paljon, että yli neljännes opiskelijoista kokee psyykkisiä vaikeuksia. On kohtuutonta yhteiskunnalta jättää vinoutuva huoltosuhde sekä kasvavat eläke- ja hoivakustannukset tämän sukupolven maksettavaksi, josta enenevä osa kuluu puhki ja siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle jo alle 35-vuotiaana. Opiskelijan toimeentulon taso on rittäämättömällä tasolla ja se pitää sitoa indeksiin, jottei se tästä heikkenisi edelleen. On arvioitu, että yksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäävä alle 35-vuotias maksaa yhteiskunnalle 1,5 miljoonaa euroa kuluina ja menetettyinä verotuloina. Opintotuen sitomisen indeksiin arvioitiin maksavan valtiolle 7,5 miljoonaa euroa vuonna 2012, siis saman verran kuin viiden nuoren ennenaikainen syrjäytyminen työelämästä. Käynnissä on kampanja, www. adressit.com/opiskelijanhyvinvointi, opintotuen indeksiin sitomisen puolesta. Käy allekirjoittamassa adressi ja vaikuta oman tilisi saldoon! Teksti: Paula Kovari, adressin 8798:s allekirjoittaja

LexPress


Uusi Suomi 4.11.1982:

“Tunnussanalla sisään Turussa - Juristiylioppilaiden

salakapakka paljastui!”

Me kaikki nuoremman polven lexiläiset olemme kuulleet tarinoita Kirkkotien kahdesta kärystä. Siitä 80-luvulla nopean päätöksen saaneesta salakapakkatoiminasta sekä vasta alle viisi vuotta sitten tapahtuneesta traagisesta onnettomuudesta: Kirkkotien palamisesta maan tasalle. Kirkkotien 40-vuotisjuhlien kunniaksi LexPress valoittaa lukijoilleen tarinoita molempien käryjen takaa. Ensinnäkin: Kuinka ja miksi Lex sai kerhohuoneiston Kirkkotieltä

Lexin oman kerhohuoneiston taru alkaa jo vuodesta 1965, jolloin luotiin pohja Kirkkotien hankkimiselle. Tuolloinen yhdistyksen puheenjohtaja sai yhdistyksen ensimmäisen kunniapuheenjohtajan Bengt Bromsin välityksellä oikeustieteellisen tiedekunnan merkittävimmän tukijan vakuutusyhtiö Sammon entisen pääjohtajan Ilmari Katajan tietoiseksi siitä, että yhdistyksemme haki omia kerhotiloja. Kataja taasen tunsi henkilökohtaisesti rakennusurakoitsija Armas Puolimatkan – ja menestystarina oli valmis. Suomalaisessa Pohjassa pidettyjen, muutamien konjakkipullojen mittaisten neuvotteluiden jälkeen Puolimatka oli valmis luovuttamaan Lexille oman huoneiston. Huoneisto valmistui Kaivokadulla olevaan kerrostaloon ja se luovutettiin verotussyistä suoraan Turun yliopistolle, tosin sillä edellytyksellä, että Lexillä on siihen

ikuinen käyttöoikeus. Tässä huoneistossa Lex ei kuitenkaan koskaan toiminut, sillä Puolimatkan uusi rakennus oli valmisteilla Kirkkotien ja Keskikadun kulmaan ja siihen oli piirretty valmiiksi Lexin käyttöön sopiva kaksikerroksinen kerhotila. Huoneiston hankintaan oikeuttavien osakkeiden merkintä As. Oy Kairisnummen kirjoihin suoritettiin 21.10.1970 ja huoneisto oli kaikilta osin virallisesti Lexin oma. Kaivokadun kerhohuoneistosta yliopisto oli luovutuskirjan mukaan velvollinen suorittamaan Lexille kohtalaisen ison korvauksen, joka turvasi oman kerhohuoneiston hankkimiselle sopivan pesämunan. Katajan myötävaikutuksella yhdistykselle saatiin myös edullinen laina pitkällä maksuajalla, sillä silloisella yhdistyksellämme ei ollut nykyisenlaista maksuvalmiutta jäsenmaksun ollessa kolme markkaa. Välissä yhdistys oli vuokralla Henrikinkadulla, jossa Lex-aktiivit ja yhdistys saivat opetella kerhotilojen kunnossapidon ja kirjastonhoidon saloja.

LexPress

53


Legendaarinen KÄRY

Eniten kiinnostusta Kirkkotien historiassa ainakin itsessäni herättää vuosia toimineen salakapakan käryäminen vuonna 1982. Asia kulkee perimätietona vuosikurssilta toiseen ja legenda elää: Torstai-iltana 7.10.1982 Kirkkotiellä oli tavalliset juhlat. Puolenyön jälkeen paikalle saapui liikkuva poliisi, jolle oli tullut hälytys metelöinnistä. Sana oikeustieteilijöiden pimeästä alkoholinmyynnistä levisi kulovalkean tavoin ja Lex sai osakseen paljon negatiivista julkisuutta valtakunnan lehdistössä. Käryn seurauksena yhdistyksen puheenjohtaja istui neljä päivää tutkintavankeudessa ja hallitusta sekä muutamia ulkopuolisia kuulusteltiin. Takavarikkoon joutui 779 pulloa olutta sekä melko laaja valikoima muita alkoholijuomia viinistä viinaan ja viskiin. Valtiolle menivät myös rikoksentekovälineenä käytetyt alkoholin anniskelumitat. Käräjäoikeudessa Lex tuomittiin menettämään rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 10 000 markkaa. Lisäksi yhdistys ja sen puheenjohtaja velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan 20 000 markkaa takavarikoimatta jääneiden myytyjen alkoholijuomien arvona. Sakkorangaistuksen saivat myös vastuun ottaneet toisen vuosikurssin isäntä ja emäntä. Onni onnettomuudessa oli se, etteivät muut kiusallisen raskauttavat todistusaineistot joutuneet poliisien käsiin. Tuolloin sakot olisivat olleet moninkertaiset. Kärystä ja sen syistä on esi-tetty vuosien varrella monia teorioita, kuten naapuriteoria, uudet-poliisit-jotka-eivättienneet-mitä-tekivät –teoria, oven vartioimattomuuden teoria (liikaa ulkopuolisia lexiläisten joukossa), kilpailuteoria (paikka oli niin suosittu, että siitä oli uhkaa laillisille kapakoille) sekä turkulaisen ylioppilaan

54

tekemä kantelu, jonka johdosta KRP tutki Lexin asioita ja varainhankintaa jo keväällä 1982. Tämän johdosta Kirkkotien historiassa tunnetaan myös episodi ”kadonneet pullot”, mutta siitä joskus myöhemmin. Varmuutta kärähtämisestä ei tulla koskaan saamaan, mutta todennäköisin selitys on se, että naapurin tekemä valitussoitto yhdistyi Turun poliisilaitoksen sijaan liikkuvaan poliisiin, josta partio lähetettiin. Turun poliisilaitoksen kanssa kun Lexillä oli jo vuosia ollut hyvät välit. Yhteishankintamenettelyn luominen

Merkittävin Käryn aiheuttama seuraus, jonka vaikutus näkyy vielä tänäkin päivänä, on yhteishankintamenettelyn luominen. Menettely luotiin yhteistyössä poliisin ja Alkon kanssa ja otettiin käyttöön vuonna 1983. Alkuun kukin sai yhteishankintana hankkia korillisen olutta, jota säilytettiin Kirkkotien sosiaalitoimistossa eli sossussa. Juomat sai Kirkkotieltä lunastaa suurta, lähinnä tietokoneen lerppua muistuttavaa reikäkorttia vastaan. Pikkuhiljaa menettely kehittyi kanta- ja vastakorttijärjestelmäksi, josta myöhemmin, vasta vuonna 2001 siirryttiin lippujen käyttöön. Myös juomavalikoima on vaihdellut oluesta lonkeroon ja siideristä viineihin.

Teksti: Lexin arkisto / Katariina Huikko Kuva: Lexin arkisto / Markus Laine Tekstin editointi: Paula Kovari

LexPress


Turun palo 2006

eli Kirkkotien toinen käry Turun palo -06

Lauantaiaamuna 29.7.2006 hieman kello kuuden jälkeen aamulla herään klubimestari Eeva Kirveskarin soittoon. Hän on saanut automaattisen varashälytyksen Kirkkotien kerhohuoneiston laitteista kännykkäänsä ja pyytää minua käymään paikalla. Hätäkeskuksesta on sanottu viereisessä kaupassa olevan mahdollisesti pieni tulipalo. Tilanteen suhteen vielä melko toiveikkaana epäilen jonkun Siwan jääkaapin hieman kärähtäneen, mutta vedän kuitenkin vaatteet päälleni ja lähden paikalle, jossa olen ensimmäisten siviilien joukossa. Kadulla on useita paloautoja ja tilanne vaikuttaa heti hieman huolestuttavalta. Savua tulee kattorakenteiden läpi kohtalaisesti. Tilanteen vakavuus valkenee melko nopeasti, kun tarjoan Kirkkotien avaimia palomiehille ja vastaus kuuluu: ”pojat taisivat juuri mennä moottorisahalla sisään”. Palon yhä yltyessä noin puolen tunnin kuluttua on selvää, ettei tiloissa juhlita ainakaan samana syksynä. Rakennus roihuaa pitkälle lauantaita ennen kuin se saadaan sammumaan. Epätodellista tilannetta ehtii käydä ihmettelemässä sankka joukko lexiläisiä. Joltain taitaa päästä jopa pieni kyynel. Istuvan hallituksen kesken toteamme, että lehtemme päätoimittajan erottaminen ei tainnutkaan olla vuoden ikävin tapahtuma.

Palon jälkeen nousi vilkasta keskustelua siitä, olisiko ollut aika jättää historiallinen Kirkkotie taakse ja hankkia uudet isommat tilat jostain muualta. Uutta kerhotilaa tietysti etsittiin kiireellisellä aikataululla, mutta mitään vakavasti otettavaa ei kuitenkaan löytynyt. Tulos ei sinänsä ole kovin yllättävä: uutta paikkaa on yritetty etsiä paremmallakin aikataululla vuosien saatossa, laihoin tuloksin. Toiminnan laatu asettaa tiloille ja sijainnille melko vaativat kriteerit, eikä taloudellistakaan puolta voitu sivuuttaa. Koska myöskään viereinen ruokakauppa ei ollut kiinnostunut myymään omia tilojaan ja tontin rakennusoikeus oli käytetty, ei lisäneliöitä monen harmiksi ollut tarjolla ja villit ideat kattoterasseista sekä saunasta piti haudata. Lexin suureksi eduksi koitui ruokakaupalla ollut keskeytysvakuutus, joka takasi jälleenrakennusprojektin nopean toteutumisen. Kun vakuutusyhtiö joutui korvaamaan jokaiselta kiinniolokuukaudelta huomattavalla summalla kaupan menettämiä tuloja, oli helpompaa luottaa luvattuun aikatauluun tilojen valmistumisesta helmikuun loppuun mennessä.

Savun hälvettyä

Koolle kutsuttu yhdistyksen kokous olikin lopulta yksimielinen, että tilanteessa järkevintä on saada vanhat tilat kuntoon ja käyttöön mahdollisimman pian. Kun luvattu aikataulu vanhan paikan korjaamiseksi oli hyvinkin nopea, olisi ollut turhan raju ratkaisu jäädä odottelemaan uuden sopivan paikan ilmaantumista tuntemattomaksi ajaksi.

Ilmeisesti ruokakaupan sähkölaitteista lähtenyt palo tuhoaa yläkerran kokonaan. Alakerta kärsi mittavat savuja vesivahingot ja jouduttiin purkamaan lähes täysin. Tilan vakuutukset olivat kuitenkin kunnossa ja tilanne siten hallinnassa.

Kirkkotiellä vuonna 2003 valmistuneesta perusteellisesta remontista oli edelleen kaikki piirustukset ja suunnitelmat jäljellä, mikä helpotti uudelleenrakentamista huomattavasti. Omat muutoksensa ja päänvaivaa toivat uudistuneiden rakennusmääräysten asettamat lukuisat


vaatimukset. Esimerkiksi pakollinen, koko portaikon vallannut ja huomattavan hintava invahissi kaatui taloyhtiön kanssa kiistelyn jälkeen lopulta Lexin maksettavaksi. Suuri osa parannuksista, kuten uusi koneellinen ilmastointi, saatiin vakuutusyhtiön piikkiin ja esimerkiksi ikiaikaisten sähkö- ja putkilinjojen uudistaminen oli suuri etu. Varsin kaivattu muutos oli myös ylimääräisen invawc:n rakentaminen. Menetettyä lattiapintaalaa pyrittiin lisäämään esimerkiksi liukuovia asentamalla ja myymällä biljardihuoneen ajoittain toiminut flipperi.

osallistui mukava määrä yrityksiä ja yksityishenkilöitä, joiden joukosta suurimmat lahjoittajat komeilevat Kirkkotien seinällä omassa taulussaan. Meikäläiset eivät unohda juuriaan. Kerhohuoneisto saatiin rakennettua aikataulussa takaisin vanhalle paikalleen muutamaa viikkoa ennen kevään vuosijuhlia. Maaliskuun alussa järjestetyt avajaiset olivat loistava kruunu työläälle projektille. Vaikka hymy palopaikalla seistessä oli varsin hyytynyt, niin nykyisin noita aikoja muistellessa fiilikset ovat jo varsin nostalgiset.

Kirkkotien puuttuminen toi ylimääräisen vaivan lisäksi myös pientä vaihtelua perinteisiin kuvioihin. Koska kaikki syksyn tapahtumat päätettiin sattuneesta huolimatta järjestää, pääsivät lexiläiset tutustumaan aiempaa enemmän erilaisiin bilepaikkoihin. Apua tilakysymykseen saatiin muilta ainejärjestöiltä ja vuosien mittaan syntyneistä suhteista oli suurta hyötyä. Muunlaisten paikkojen näkeminen myös osoitti monelle kuinka toimivat omat tilamme loppujen lopuksi ovatkaan.

Teksti: Jaakko Laurila, Lex ry:n hallituksen puheenjohtaja 2006 Kuvat: Lexin arkisto

Pro Kirkkotie -keräys

Haastavassa tilanteessa mieltä lämmitti vanhemmilta, jo työelämässä vaikuttavilta lexiläisiltä saatu sympatia ja tuki. Joidenkin kymmenien tuhansien eurojen kustannuksia paikkaamaan käynnistettiin Pro Kirkkotie –keräys, jonka tuotoilla saatiin katettua suurin osa syntyneistä kustannuksista. Keräykseen

56

LexPress


Profile for LexPress

Lexpress 03 2010  

Lexpress 03 2010  

Profile for lexry
Advertisement