2 minute read

SITSIJAOSTO

Upeaa työtä uusi fuksi ja suuret onnittelut tiedekuntaan pääsystä! Edessäsi on varmasti mitä mahtavin fuksivuosi kaiken uuden parissa. Ensikosketus opiskelijaelämän saloihin tullaan kokemaan fuksiviikolla ja silloin onkin aika ottaa kaikki ilo irti.

Ilakointi ei kuitenkaan onneksi jää fuksiviikkoon, vaan opiskelujen parissa puurtamisen vastapainoksi on luvassa menoa ja meininkiä pitkin lukuvuotta. Tapahtumatoimikunnan alaisuudessa toimiva sitsijaosto on osaltaan mukana pitämässä yllä tätä vastapainoa järjestämällä niin sanottuja opiskelijakulttuurin helmiä eli sitsejä. Mitä tarkkaan ottaen sitsit sitten tarkoittavatkaan? Kyseessä on akateeminen pöytäjuhla, jossa tarjoillaan kolmen ruokalajin illallinen juomineen. Pääosassa ei kuitenkaan ole ruokailu, vaan erilaiset sitsilaulut (joita toki voi luonnehtia myös juomalauluiksi), joiden säestämänä nautitaan juomasta ja huikeasta sitsiseurasta. Sitseillä on joitakin sääntöjä ja tietty sitsikaava, mutta silti ei kannata kantaa huolta siitä, että kyse olisi pönötyksenomaisesta illallistamisesta.

Advertisement

Myös lexiläiset ovat sitsanneet jo vuosikymmeniä niin Kirkkotiellä kuin muissakin tiloissa, ja upea sitsikulttuurimme onkin säilynyt vuosien saatossa edelleen innostavana. Uutena fuksina sinut tullaan tietenkin tutustuttamaan sitsaamisen saloihin heti syksyn saatossa fukseille suunnatuilla fuksisitseillä. Muita sitsejä Lexissä järjestetään vuodessa noin kymmenet.

Sitsijaosto toimii siis tapahtumatoimikunnan alaisuudessa sitsivastaavan johdolla. Sitsivastaavaa avustaa sitsijaoston v a r a p u h e e n j o h t a j a (sitsiapulainen) Rita Hedman (kuvassa oikealla), joka toimii sitsivastaavan oikeana kätenä ja vakiokasvona sitsien järjestämisessä. Sitsijaostoon, eli keittiöläiseksi voi liittyä kuka tahansa vuosikurssista ja r u o a n l a i t t o t a i d o i s t a riippumatta. Jaoston jäsenet vastaavat yhdessä vastaavan ja

sitsiapulaisen kanssa sitsien käytännön järjestelyistä, loihtivat sitsiruoan, kattavat pöydän ja huolehtivat tarjoiluista sitsien aikana. Keittiöstä käsin voi toki yhtyä myös sitsilauluihin! Sitsikeittiöön osallistuminen onkin loistava tapa päästä matalalla kynnyksellä osaksi ainejärjestömme toimintaa ja tutustua eri vuosikurssien edustajiin.

Lämpimästi tervetuloa osaksi Lexiä ja lexiläisyyttä! Toivottavasti tulen näkemään mahdollisimman monen niin sitsijaoston toiminnassa mukana kuin myös nauttimassa itse sitsaamisesta.

Fuksisitsejä innolla odottaen,

Heidi Halttunen

Sitsivastaava hkhalt@utu.fi

HEIDI ON JYVÄSKYLÄN kovissa liemissä keitetty rempseän rento tehotyttö. Aurinkoinen Heidi on aina ollut “work hard play hard” –periaatteen uskollinen noudattaja. Vaikka Heidi on yleinen näky neljän tai viiden aikaan tanssilattialla, ei se estä häntä saamasta nelosia tai vitosia tenteistä. Suoraan verrannollista on

myös Heidin rautainen asenne kaikkeen muuhunkin, mitä hän tekee. Satoi tai paistoi, Heidi hoitaa mukisematta hommansa. Ystävät joskus miettivät, mistä tällainen korkea työmoraali on peräisin. Itärajalta? Heidillä on kämppiksenä nimittäin venäläinen mies, kuten Rita-kamu aina sanoo. Paljastettakoon: ei, valitettavasti Heidi “EI OLE SINKKU”, mutta seurustelukumppanina on aivan joku muu kuin tämä Fedja-kisukämppis. Mutta mikä tärkeintä, me kaikki siis voimme sitseillä hyvillä mielin jättää kaiken muun murheen kuin vessahädän Heidin haltuun!

This article is from: