Vanhaa Leppävaaraa: Palokärjen teollisuusalue

Leppävaaraa ei hevillä mielletä teollisuuspaikkakunnaksi, mutta Leppävaaralla on pitkät teolliset perinteet. Viimeisenä teollisuusalueena sinnitteli Palokärki, jossa huippuaikoina työskenteli 200 henkilöä. Palokärki sijaitsi Pohjois-Leppävaaran ja Lintuvaaran välissä nykyisen Lintukorpi-kadun eteläpuolella ja joutui 2000-luvulla tiiviin asutuksen saartamaksi. Talouselämän muutokset ja asukkaiden valitukset teollisuuden päästöistä ajoivat yritykset muualle.

Leppävaaran vanhin teollisuus

Koko Espoon vanhin teollisuusrakennus, Nikolai Istominin höyrymylly, valmistui 1906 Mäkkylän seisakkeen tuntumaan. Istominilla oli kauppaliike nykyisen Lasipalatsin paikkeilla, jossa hän myi omassa myllyssään jauhettuja rukiita. Istomin oli myös tukkukauppias ja Suomen Sikuritehdas Oy:n osakas. Myllyä laajennettiin valkotiilisellä osalla, johon muutti sikuritehdas. Sikuri jauhettiin samassa myllyssä ja sitä myytiin kahvin korvikkeena. Mylly lopetti toimintansa 1943, mutta sen rakennukset ovat edelleen hyväkuntoisina tallella.

Teollisuus levisi vuosisadan alussa radan varteen. Kiviteollisuudella on Leppävaarassa pitkät juuret. Kiviosuuskunta Roima ja Kivi saivat aikaan teollisuusraiteen asemalle 1908, josta katu- ja rakennuskiviä voi- tiin kuljettaa Helsingin työmaille. Aseman teollisuusalueelle sijoittuivat myös halko- ja lautatarhat. Puuta tarvittiin lämmittämiseen ja vilkkaan rakennustoiminnan tarpeisiin.

Teollisuusalue laajeni radan ja Turuntien välissä. Sen muistetuimpia yrityksiä olivat automaalaamo Taximo, kenkälankkia ja -voitei- ta valmistanut KasKas, Kosan kaasun jakelupiste, vaihtoautoliike, Sahakonttori, Aallon tinaamo, pikasuutari ja lyhyttavaraliike Eveliitta. Radan varressa, nykyisen Kehä I:n sillan itäpuolella oli autohajottamo ja tahranpoistoliike

Teollisuusalue poistui käytöstä 1980-luvun alkupuolella, kun Turuntie siir-