Lehtovuoren tuote-esite

Page 1

1


YMPÄRISTÖ ON YHTEINEN ASIAKKAAMME TAVOITTEENAMME ON IHMISTEN ONNELLISUUS JA LUONNON HYVINVOINTI PUHTAASSA JA KESTÄVÄSSÄ YMPÄRISTÖSSÄ. Kaikki alkoi pienestä metalliverstaasta Itä-Suomessa vuonna 1945. Syntyvoimana oli halu valmistaa uudenlaisia – kestäviä, helppokäyttöisiä ja kauniita – kalusteita ulos, kaikkien ihmisten käyttöön.

Tarkkoihin selvityksiin ja testauksiin perustuneen Cityn® suunnittelussa sovellettiin onnistuneesti skandinaavisen muotoilun periaatetta, joka kiteytyy lauseeseen ”Form follows function”.

Vuonna 1990 syntyi City®, joka teki Lehtovuoren Finbin-brändistä kansainvälisesti tunnetun merkin. Cityn® menestys alkoi Helsingin kaupungin järjestämästä suuresta suunnittelukilpailusta, jonka muotoilija Hannu Kähönen voitti tiimeineen. Kilpailussa tavoitteena oli luoda roska-astia, joka voidaan tyhjentää mahdollisimman helposti, tehokkaasti ja turvallisesti.

2000-luvun alkuvuosina oivalsimme, että uusi teknologia voi paitsi auttaa asiakkaitamme, myös vähentää jätehuollon hiilidioksipäästöjä todella merkittävästi. Vuonna 2017 julkaistiin Finbin CitySolar, markkinoiden tehokkain aurinkovoimalla jätteet puristava älyroska-astia, joka on jo valloittanut Pohjoismaiden suuret kaupungit. Emme olisi olleet olemassa viime vuosisadan puolivälistä saakka ilman loistavien ammattilaistemme ymmärrystä siitä, että meillä on mahdollisuus luoda uutta juuri asiakkaidemme ansiosta. Vuosi vuodelta yksi asiakas erottuu yhä selvemmin kaikkien asiakkaidemme joukosta. Ympäristö. Meillä on nyt paremmat mahdollisuudet kuin koskaan aiemmin tehdä yhdessä töitä, jotta sekä ihmisten onnellisuus että luonnon hyvinvointi säilyvät myös tuleville sukupolville.

Tiesitkö, että teräs on maailman kierrätetyin materiaali? Päämateriaali tuotteissamme on teräs. Valmistamme tuotteet yli 75 vuoden kokemuksella kestämään pohjoisen kovia sääolosuhteita. Joskus kestävinkin tuote tulee tiensä päähän ja silloin on tärkeää, että materiaali voidaan käyttää uudelleen. Terästä voidaan kierrättää uudelleen ja uudelleen materiaalin ominaisuuksien kärsimättä.

Suomalainen suunnittelu ja valmistus ovat toimintamme kivijalka. Tuotteemme valmistetaan omassa tehtaassa Ylöjärvellä. Laadukas ja kestävä tuote säästää myös luonnonvaroja. 2


Tulevaisuuden maailmassa ei ole roskaa, meillä on vain materiaalia.

Yrjö Ojanen, yrittäjä, Lehtovuori Oy

Lehtovuori Oy:n yrittäjä Yrjö Ojanen pukee sanoiksi visiomme tulevaisuuden maailmasta, jossa kaikki materiaali tulee kerätä ja hyödyntää mahdollisimman tarkasti. Haluamme osaltamme olla mukana edistämässä materiaalin keräämistä ja lajittelua luomalla tuotteita, jotka tekevät siitä helppoa ja vaivatonta.

3


CITYSOLAR TUOTEPERHE SMA R CITY T

CITYSOLAR 6-11

CITYPACK 12-13

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

ROSKA-ASTIAT

4

CITY® 14-17

ELLIPSE 18-20

PLAZA 22-23

KAARI 24-25

ROBOMAT 26-27

EKOCITY 28-29

LAJITTELUASTIAT

BERMUDA 30-31

EDGE 32-33

LISÄVARUSTEET COMBI tuhkakuppi 21

MUUT LISÄVARUSTEET 34

Lehtovuoren materiaalinkeräysastiat suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.


MODUL 36-43

JÄTEASTIASUOJAT

JÄTEASTIASUOJAT

BASIC 52-53

VARIO 46-51

VIVA 54-69

PYÖRÄTELINEET U2

FIPO

72-73

72-73

RUNKOLUKITUS

RUNKOLUKITUSPOLLARI

CUBIQ

PYÖRÄ- JA POTKULAUTATELINEET

74-77

KLASSIKKO

TREO

PYÖRÄTELINE

PYÖRÄTELINE

78-79

78-79

VELOPA

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

KATOKSET

KAKSIKERROSTELINE

80-81 5


PENKIT JA PÖYDÄT

PENKIT JA PÖYDÄT

VERA 92-93

VILLE

106-107

6

KURU

KUUSAMO

82-85

86-87

VERA SOLO 94-95

OGRE 108

COMBI 88-89

INTERVERA 96-97

PARITEET 109

RIVAGE 98-99

KLASSIKKO 90-91

ORBIT 100-101

BISTROT 102-103

MIELA 104-105


VAKIOVÄRIT 112-113

MATERIAALIT

HUOLTO-OHJEET

KIERRÄTYS

114-115

116-117

118-119

Oletko suunnittelija?

Lataa ilmaiset tietomallit tuotteistamme suoraan suunnitelmaasi mallikirjastoista: prodlib.com ja bimobject.com

MATERIAALIT JA HUOLTO

MATERIAALIT JA HUOLTO

7


8


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

CITYSOLAR PURISTAVA ÄLYROSKA-ASTIA CitySolar toimii 100 % aurinkoenergialla ja on valmistettu kestävistä, 90 % kierrätettävistä materiaaleista. Tuote on suunniteltu kestävää kehitystä ajatellen. Kentällä vaihdettavat kylkipaneelit voidaan vaihtaa vaivattomasti alle 10 minuutissa. Tämä vähentää ilkivallasta koituvia kustannuksia ja pidentää tuotteen elinkaarta. Optimoimalla jätteenkeruun älyteknologian avulla, CitySolar vähentää tarpeettomia keräyksiä, mikä johtaa merkittäviin säästöihin. CitySolar-älyastioiden tiivistysominaisuus auttaa kasvattamaan jätekapasiteettia jopa 2000 litraan, mikä vähentää tarvittavaa keräystiheyttä. CitySolar on markkinoiden ainoa tuote, jossa sisäastia voidaan helposti vaihtaa 120/240/360 litraan. Sisäastiana toimii 240/360 l standardi pyörällinen jäteastia. Sano hyvästit ylitäyttyneille roskakoreille ja siirry tehokkaaseen, kestävään jätehuoltoon CitySolar älyroska-astian avulla! Kun jäte tiivistetään, säiliöt eivät ole täynnä ja houkuttele tuholaisia, kuten rottia. Jalkapolkimella toimiva luukku edistää hygieenisyyttä.

Aurinkopaneeli: min. 50 W Akku: min 50AH

Paneelien vaihto onnistuu alle 10 minuutissa myös kenttäoloissa

DESIGN HENRI SYDÄNHEIMO

MITAT (P,L,K)

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

960 x 780 x 1500 mm

Jopa 2000 litraa

leveys 380 mm

190 kg

Ruostumaton teräs ja galvanoitu teräs. Materiaalin korroosioluokitus korkein C5.

useita

VAKIOVÄRIT

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113

LISÄVARUSTEET

Tarroitus

Tuhkakuppi

Muut RAL sävyt

Antigraffitipinnoite

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

REFERENSSEJÄ - Oslo (Norja) - Tallinna (Viro) - Tukholma (Ruotsi) - Solna (Ruotsi) - Nora (Ruotsi) - Helsinki (Suomi) - Hanko (Suomi) - Porvoo (Suomi) - Turku (Suomi) - Pays de l’Or (Ranska) - Rouen (Ranska) - Divers (Ranska) - Hvar (Kroatia) - Verona (Italia)

9


10 SYYTÄ VALITA CITYSOLAR Suurin kapasiteetti Jätekapasiteetti jopa 2000 litraa.

Patentoitu puristusjärjestelmä Patentoitu puristusjärjestelmä mahdollistaa jäteastian kapasiteetin maksimaalisen hyödyntämisen.

Ei virheellisiä mittaustuloksia Ei epäluotettavaa ultraääneen- tai laseriin perustuvaa mittausta. Patentoitu täyttöasteen mittaustekniikka.

100% aurinkoenergialla toimiva Suunniteltu ja testattu toimimaan pohjoisen niukassa valossa.

3 in 1 sisäastia Markkinoiden ainoa tuote, jonka sisäastia voidaan helposti vaihtaa 120/240/360 litraan. Pienempi koko mahdollistaa manuaalisen tyhjennyksen. 10

1

10

Reaaliaikainen data pilvipalvelussa FinbinCare pilvipalvelu antaa reaaliaikaisen tiedon mm. täyttöasteesta.

2 UUSI DESIGN!

3

9

8

4 7

5

6

Kustannustehokas Eniten säästöä, kun huomioidaan sekä kustannukset että hiilijalanjälki.

Korroosiota kestävät materiaalit Valmistettu ruostumattomasta teräksestä sekä galvanoidusta jauhepolttomaalatusta teräksestä.

Vaihdettavat paneelit Kaikki paneelit ovat vaihdettavissa kentällä alle 10 minuutissa. Tämä vähentää radikaalisti ilkivallasta koituvia kustannuksia ja pidentää tuotteen elinkaarta.

Turvallisuus ja työergonomia Standardi 240L /360 L jäteastia (EN-840) voidaan tyhjentää koneellisesti, jolloin vältetään manuaalisen käsittelyn tuomat riskit esim. selälle.


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

Miten se on toimii? Tehokas puristus Patentoitu puristusjärjestelmä on suunniteltu hyödyntämään astian koko tilavuuden. Massa puristuu astian pohjaan asti jopa 600 kg puristusvoimalla. Tämä mahdollistaa jopa 2000 litran jätekapasiteetin.

Voima auringosta CitySolar käyttää energialähteenään tehokkaita aurinkopaneeleita, jotka varastoivat energian akkuihin.

Tarkka mittausjärjestelmä CitySolarin patentoitu mittausjärjestelmä on toimintavarma eikä aiheuta turhia hälytyksiä. Tämä mahdollistaa kapasiteetin täyden hyödyntämisen ilman turhia välityhjennyksiä.

Tieto täyttöasteesta pilveen CitySolar lähettää tiedon täyttöasteesta pilvipalveluun. Tämä mahdollistaa oikea-aikaisen tyhjennyksen, joka vähentää kustannuksia (JIT emptying).

Finbin Care pilvipalvelu Finbin® Care toimii pilvipohjaisena palveluna, joten se on käytettävissä internet-yhteyden kautta älypuhelimella tai tietokoneella. Palvelu ei vaadi ohjelmistoasennuksia. Finbin Caresta voidaan seurata CitySolarin täyttöastetta reaaliaikaisesti.

Tieto täyttöasteesta pilveen

CitySolar lähettää tiedot laitteen mittaamasta täyttöasteesta sekä luukun avaamiskerroista pilvipalveluun.

Automaattinen huoltokutsu

Huoltokutsu lähtee asiakkaan asettaman täyttöasteen mukaan suoraan vastaavalle henkilölle.

Karttanäkymä kertoo kokonaistilanteen Palvelussa voi tarkastella täyttöasteen lisäksi laitteiden perustietoja sekä sijaintia kartalla. Palveluun on mahdollista lisätä myös muita katukalusteita, jolloin nekin näkyvät tietoineen kootusti karttanäkymässä.

11


UUSI DESIGN!

12 Pikkukuvissa tuotteen aiempi malli.


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

TILAVA ROSKA-ASTIA LAAJENEE CITYPACK LAJITTELUASEMAKSI CityPack soveltuu esimerkiksi kaduille ja puistoihin, joissa kerättävää materiaalia kertyy paljon, mutta materiaalia ei ole välttämätöntä puristaa. CityPack sopii hyvin myös puristavan CitySolar älyroska-astian kaveriksi, sillä se vastaa ulkomuodoltaan CitySolaria. CityPackin ulkoasua voidaan muuntaa asiakkaan brändin mukaiseksi värivalinnoilla ja teippauksilla.

OMINAISUUDET CityPack on on valmistettu kestävistä materiaaleista – ruostumattomasta teräksestä ja galvanoidusta jauhepolttomaalatusta teräksestä. Lisävarusteina Citypackiin voidaan liittää panttiputki, tuhkakuppi tai lajittelusuuaukot paperille ja pulloille.

DESIGN HENRI SYDÄNHEIMO

CITYPACK

VAKIOVÄRIT

LISÄVARUSTEET

MITAT (P,L,K)

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

960 x 790 x 1500 mm

240 L pyörällinen muoviastia ( DIN EN 840 )

leveys 380 mm

140 kg

Jjauhemaalattu galvanoitu teräs, rst

useita

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

Tarroitus

Lajittelusuuaukot

tuhkakuppi

Panttiputki

Muut RAL sävyt

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Standardi 240 l jäteastia sopii CityPackin sisäastiaksi ja on näin ollen todella helppo ja ergonominen tyhjentää. Tiedustele 360 L kapasiteettia myynnistämme. Citypack on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Standardoitu sisäastia CityPackin ja CitySolarin sisäastia on standardi 240 litrainen pyörällinen jäteastia. Tämä helpottaa huoltoa ja tyhjennystä.

13


14

Aito ja alkuperäinen City® valmistetaan Lehtovuoren tehtaassa Suomessa.


Cityn® tuotesuunnittelu 1990-luvulla perustui tarkkaan selvitykseen ja testauksiin. Hannu Kähösen johtaman muotoilutiimin tehtävänä oli luoda roska-astia, joka voidaan tyhjentää mahdollisimman helposti, turvallisesti ja tehokkaasti. City®-roska-astiat ovat valloittaneet maailmaa 1990-luvulta lähtien, ja niitä on tilattu jo yli 40 maahan. Samanaikaisesti syntyi vankka tuote, joka kestää ilkivaltaa ja pitkäaikaista mekaanista rasitusta. Cityn® kansainvälinen suosio kasvoi nopeasti sen jälkeen, kun se oli voittanut Helsingin kaupungin 1990-luvulla järjestämän suuren suunnittelukilpailun. City®-mallisto on monipuolinen, ja malleihin on saatavilla paljon lisävarusteita. City® onkin löytänyt lukuisten kaupunkien kaduille, puistoihin, taloyhtiöiden pihoille, kauppakeskuksiin, lentokentille ja sisätiloihin ympäri maailmaa. Kaikki City® -roska-astiat valmistetaan Suomessa. City® tuotteista on mahdollista koota myös kierrätyspiste, katso lisää ideoita sivulta 35.

AITO JA ALKUPERÄINEN KLASSIKKO DESIGN HANNU KÄHÖNEN MITAT (P,L,K) ILMAN JALUSTAA

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

CITY® 30

315 x 315 x 580 mm

30 L

220 x 95 mm

14 kg

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja RST

2 mm

CITY® 60

400 x 400 x 700 mm

60 L

260 x 120 mm

27 kg

CITY® 100

400 x 400 x 868 mm

100 L

270 x 115 mm

34 kg

CITY® 140

460 x 460 x 890 mm

140 L

300 x 115 mm

39 kg

® uutta! CITY 200

500 x 500 x 1130 mm (jalustalla)

200 L

380 x 120 mm

44 kg

460 x 460 x 900 mm

140 L

364 x 130 mm

35 kg

CITY® CASTLE

OMINAISUUDET City® roska-astioiden materiaalina on erittäin kestävä ja laadukas galvannealed -rakenneteräs tai ruostumaton teräs. Pitävä kolmiolukko on vakiovarusteena. Saatavilla myös magneettikiinnityksellä. Astiat maalataan korkealaatuisilla jauhepolttomaaleilla. Vakiovärien lisäksi saatavilla on laaja valikoima RAL erikoisvärejä. Galvannealed-pinnoitteella on hienojakoisesti karhea pinta, johon maali tarttuu paremmin kuin sinkittyyn pintaan. Maalatun galvannealed pinnan korroosionkesto on erittäin hyvä. City® astioiden materiaali on saanut virallisessa ISO 12944-6 standardin mukaisessa testissä tulokseksi C5 tason korroosionsietoluokan.

Harmina ilkivalta?

Joskus roska-astioiden lukkoja rikotaan, tarkoituksena päästä käsiksi pantillisiin pulloihin. Olemme ratkaisseet asian magneettikiinnityksellä, joka on saatavilla kolmiolukon tilalle City® -tuotteisiin.

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

CITY®

VAKIOVÄRIT

RST

2 mm

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja RST

2 mm

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja RST

2 mm

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja RST Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja RST

2 mm

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

Lintuläppä ja hygienialuukku

Magneettikiinnitys

LISÄVARUSTEET

2 mm

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja RST

Panttiputki

Combi tuhkakuppi

Muut RAL -värit

Pidätämme oikeuden muutoksiin. 460

500

460

400

400

315

REFERENSSIT - Bilbaon kaupunki (Espanja) - Malmön kaupunki (Ruotsi) - Englantilainen puutarha (Munchen, Saksa) 900

960

1130

940

780

580

- Kaupungit ja kunnat ympäri Suomen

CITY CASTLE

CITY 200

CITY 140

CITY 100

CITY 60

CITY 30 15


CITY® kiinnitystarvikkeet Malli

Upotettava metallijalusta

Metallijalusta

City 30®

City 60®

City 100®

City 140®

City 200®

City Castle® 16

integroituna

Betonijalusta rst -pinnalla

Betoniantura uppopylväälle

Uppopylväs kiinnikkeillä

Uppopylväs

(tarvitaan lisäksi 2 kpl pylväskiinnikkeitä)

Pylväskiinnikkeet

Laattapylväs

Seinäkiinnike


Maahan upotettava pylväs on saatavilla kiinteillä kiinnikkeillä tai ilman kiinnikkeitä, jolloin tarvitaan lisäksi myös kaksi pylväskiinnikettä. City® 60 voidaan kiinnittää valotolppaan niin, että pääsy tolpan huoltoluukulle ei esty. Laattapylväs on hyvä valinta, kun tolpallinen astia halutaan sijoittaa esimerkiksi sisätiloihin. Laattapylväs voidaan pultata alustaan. Seinäkiinnikkeen avulla astian kiinnitys seinään onnistuu kätevästi. Seinäkiinnikkeissä on kaksi kokoa, oikea koko määräytyy valitun astian koon mukaan. Jalustavaihtoehtoja on kolme: kevyempi metallijalusta, jämerä betonijalusta sekä uppoasennettava uppometallijalusta.

Uppopylväs kiinnikkeillä, laattapylväs sekä uppopylväs ja pylväskiinnikkeet

Metallijalusta

Betonijalusta

Uppometallijalusta Seinäkiinnike 17

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

City® tuoteperheen astioihin on saatavilla tarvittavat kiinnitysvälineet niin seinään, tolppaan kuin maahan kiinnittämistä varten.


18

Ellipse on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

ELLIPSE

PALKITTUA MUOTOILUA

Max Bruunin suunnittelema, palkittu Ellipse on Suomessa valmistettu roska-astia. Ellipse pysyy siistinä kaltevan kattonsa ansiosta.

DESIGN MAX BRUUN

Ellipsen täyttökorkeus on tarkkaan mitoitettu, ja sen rakenne on suunniteltu kestäväksi sekä tukevaksi. Roska-astiaa on helppo käyttää ja huoltaa. Muotoilu estää lintujen ja sateen pääsyn sisäastiaan.

MITAT (P,L,K)

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

ELLIPSE 60

350 x 450 x 700 mm Jalustan kanssa 930mm

60 L Sisäastia 40 L

300 x 140 mm

25 kg

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja rst

2 mm

ELLIPSE 100

350 x 450 x 900 mm Jalustan kanssa 960mm

100 L Sisäastia 56 L

300 x 140 mm

31 kg

OMINAISUUDET Ellipse-astioiden saranoitu ovi aukeaa sivuttain ja avaa samalla roska-astian katon, joten astia on helppo tyhjentää ja huoltaa.

RST

VAKIOVÄRIT

Ellipse-mallien valmistusmateriaaleja ovat korkealaatuinen ruostumaton teräs ja jauhepolttomaalattu galvannealed rakenneteräs. Ellipse on löytänyt tiensä kansainvälisesti monenlaisiin tiloihin, joissa arvostetaan luovia yksityiskohtia ja korkeaa laatua – esimerkkeinä hotellit, metroasemat, vastaanottotilat, lentokentät, virastot, tapahtumatilat, rautatieasemat ja yritysten toimitilat.

LISÄVARUSTEET

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs ja rst

2 mm

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

Muut RAL -värit

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

450

450

350 REFERENSSIT – Dubain metro (Arabiemiriikunnat) – Manchester Metrolink (Iso-Britannia) 960

700

– Amsterdamin kaupunki (Alankomaat) – Amiensin kaupunki (Ranska)

19


ELLIPSE kiinnitystarvikkeet Malli

Upotettava metallijalusta

Metallijalusta

Betonijalusta rst -pinnalla

Betoniantura uppopylväälle

Uppopylväs kiinnikkeillä

Uppopylväs

(tarvitaan lisäksi 2 kpl pylväskiinnikkeitä)

Pylväskiinnikkeet

Ellipse 60

Ellipse 100 Sisältyy Ellipse 100 astiaan

Muotoilu on intohimomme Tiedämme, että kauniilla muotoilulla voidaan vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Houkutteleva tuote kutsuu kierrättämään. Skandinaavinen muotokielemme kiteytyy ajatukseen: Form follows function. Tuotteidemme muotoilussa yhdistyvät modernius, funktionaalisuus, houkuttelevuus ja korkealaatuisuus. Lehtovuoren tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa.

20

Laattapylväs

Seinäkiinnike


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

COMBI

TUHKAKUPPI ASTIAAN, SEINÄÄN TAI PYLVÄÄSEEN

COMBI TUHKAKUPPI

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

ø 120 x 490 mm

4,5 L

25 x 25mm

2,6 kg

Jauhemaalattu teräs ja rst EN1.4301

2 mm

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

RST

VAKIOVÄRIT

LISÄVARUSTEET

MITAT (ø,K)

Pylväskiinnikkeet

Muut RAL -värit

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Lisää tuhkakuppeja verkkosivuillamme lehtovuori.fi

Sammu

Viisto

Näyttävä ja käytännöllinen Combi tuhkakuppi on saatavilla vakioväreillämme. Pohjassa on saranoitu ja kolmiolukolla toimiva tyhjennysluukku. Pakkauksessa mukana kiinnittimet seinään tai roska-astiaan. Saatavilla myös pylväskiinnityksellä. Combin materiaali on ruostumaton teräs ja se on saatavissa pulverimaalattuna versiona.

Roskiksen kaveri Combi soveltuu lisävarusteeksi City® malliston tuotteisiin.

21


22


Plaza on tyylikäs, vankka ja kookas ulkotilojen roska-astia, jonka ulkokuori voidaan muuntaa asiakkaan värien mukaiseksi. Plaza soveltuu roska-astiaksi liikennemääriltään vilkkaisiin puistoihin ja kaupunkien kaduille.

OMINAISUUDET Plazan lattateräsrunko aukkoineen estää ilkivaltaa, sillä pinta ei ole helppo kohde töhrimiselle. Ympäri avonainen yläosan täyttöaukko soveltuu myös kookkaille roskille, esimerkiksi ruokapakkauksille. Sisäastian tyhjennys tapahtuu avaamalla sivusaranoitu lukollinen ovi. Suosittelemme käyttämään jätesäkkiä sisäastiassa. Plaza voidaan kiinnittää pulteilla kovaan alustaan tai asentaa erilliselle betonijalustalle.

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

PLAZA

HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ JA KAPASITEETTIA

DESIGN YRJÖ OJANEN

PLAZA

MITAT (P,L,K)

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

550 x 550 x 1150 mm

140 L

172 mm

25 kg

Jauhemaalattu rst ja galvanoitu teräs

5 mm / 2 mm

VAKIOVÄRIT

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

LISÄVARUSTEET

Combi tuhkakuppi

Panttiputki

Muut RAL -värit

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

PLAZA kiinnitystarvikkeet

Integroitu metallijalusta (vakiona)

Betonijalusta rst -pinnalla

Vähemmän töhrimistä Plazan säleikkörakenne ehkäisee tarrojen liimailua ja töhrimistä.

23


24


Kaari on käytännöllinen jätesäkkiteline, joka sopii sisäkäyttöön, esimerkiksi kioskien, pikaruokaravintoloiden ja liikekeskusten roska-astiaksi.

MARKETTIEN KÄYTÄNNÖLLINEN TYÖJUHTA

DESIGN TIINA-LIISA AALTO

KAARI 150

MITAT (P,L,K)

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

390 x 480 x 1160 mm

100 l, säkkipanta 150 l jätesäkille

385 x 200 mm

19 kg

Jauhemaalattu teräs

1,25 mm

OMINAISUUDET Täyttöaukot molemmilla sivuilla, saranoitu katto ja saranoitu etuovi tekevät sekä Kaaren käyttämisestä että tyhjentämisestä helppoa. Kaari tyhjennetään kääntämällä saranoilla varustettu kaarikatto sivuun ja avaamalla saranoitu etuovi roskasäkin vaihtoa varten.

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

KAARI

VAKIOVÄRIT

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

LISÄVARUSTEET

Muut RAL -värit

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Kaari on kestävä tuote. Sen materiaali on jauhepolttomaalattu teräs. Kaari on valmistettu Suomessa.

Kaikille tuttu Kaari -astioita voi bongata lukuisista myymälöistä ja marketeista ympäri Suomen.

25


26


ROBOMAT

HUOLTOASEMIEN VAKIOKALUSTE

Robomat tuoteperhe sisältää roska-astian käsipyyhetelineellä tai ilman sekä imeytysaineastian. Robomat kestää vaativaa käyttöä, sulautuu hyvin rakennusten seinustoille tai huoltoasemien mittarikentille ja on mukautettavissa ketjun brändin ilmeeseen.

OMINAISUUDET Robomat -tuotteet kestävät vaativaa käyttöä. Materiaalina on jauhepolttomaalattu teräs. Robomat tuotteet ovat vapaasti seisovia, mutta ne voidaan tarvittaessa pultata alustaan. Robomatit on valmistettu Suomessa.

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

MITAT (P,L,K)

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

ROBOMAT ROSKA-ASTIA

438 x 570 x 1200 mm

200 L

300 x 145 mm

45 kg

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs

1,25 / 2 mm

ROBOMAT ROSKA-ASTIA JA KÄSIPYYHETELINE

438 x 570 x 1200 mm

200 L

300 x 145 mm

45 kg

ROBOMAT IMEYTYSAINEASTIA ei sis. imeytysainepaalia

438 x 570 x 1200 mm

VAKIOVÄRIT

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

LISÄVARUSTEET

Muut RAL -värit

45 kg

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs

Jauhemaalattu galvanoitu rakenneteräs

1,25 / 2 mm

1,25 / 2 mm

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Robomatien saranoitu etuosa aukeaa sivulle. Imeytysaineastian paali on nopeasti käytettävissä nestevahingon imeyttämiseen.

Vahingon varalta Robomat tuoteperheeseen kuuluu imeytysaineastia, johon imeytysainepaalin saa säältä suojaan ja nopeasti saataville.

27


28


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

MODERNI KIERRÄTYSRATKAISU EKOCITY KAUPUNKIYMPÄRISTÖÖN EkoCity lajitteluastiat tarjoavat tilavan ja tyylikkään kierrätysratkaisun, joka on suunniteltu sekä moderni ulkonäkö että helppo käytettävyys huomioon ottaen. EkoCityn kierrätysastiat voidaan yhdistää lajittelupisteiksi, joissa astiat voi sijoittaa vierekkäin tai selkänojat vastakkain. Lajittelua on helppo opastaa väreillä ja merkinnöillä. Kätevä jalkapoljin on vakiovarusteena ja helpottaa täyttöluukun hygieenistä avaamista. EkoCity kierrätysastia sopii parhaiten kaupunkiympäristöön, sekä sisä- että ulkotiloihin. Lajitteluastian puhtaanapito on tehty helpoksi. Tasaisen lattian lisäksi alaosan 45 asteen kulmat mahdollistavat pesuveden valumisen seinistä lattialle, josta vesi on helppo poistaa. Materiaalina on laadukas jauhemaalattu galvanoitu teräs ja ruostumaton teräs.

DESIGN HENRI SYDÄNHEIMO MITAT (P,L,K) ILMAN JALUSTAA

KOKONAISKAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

EKOCITY 120

620/745 x 640 x 1090/1150 mm

120 L pyörällinen jäteastia

250 x 250 mm

80 kg

Jauhemaalattu sinkitty teräs, ruostumaton teräs

2 mm

EKOCITY 240

840/965 x 740 x 1149/1239 mm

240 L pyörällinen jäteastia

300 x 200 mm

100 kg

VAKIOVÄRIT

LISÄVARUSTEET

Jauhemaalattu sinkitty teräs, ruostumaton teräs

1-2 mm

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

Lajittelutarrat

Muut RAL-värit

Standardoitu sisäastia Ekocity lajitteluastioiden sisäastia on standardi 120 litrainen tai 240 litrainen pyörällinen jäteastia. Tämä helpottaa huoltoa ja tyhjennystä.

29


30


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

BERMUDA SISÄTILOJEN LINJAKAS LAJITTELUASTIA DESIGN YRJÖ OJANEN

Erityisesti sisätiloihin suunniteltu Bermuda soveltuu yhden, kahden, kolmen tai neljän eri jätelaadun lajitteluun. Bermuda on turvallinen roska-astia mm. itsestään sammuvan rakenteensa ansiosta. Kannen muotoilu estää tulen hapensaannin ja tukahduttaa alkavan palon.

OMINAISUUDET Suomessa valmistetun, korkealaatuisen Bermudan materiaaleja ovat jauhemaalattu rakenneteräs ja ruostumaton teräs. Lisävarusteena on saatavilla kanteen kiinnitettävä peitelevy, jossa on pyöreä täyttöaukko pulloja varten. Innovatiivisen tyylikkäästi muotoiltu Bermuda on suosittu lajitteluastia ympäri maailmaa kohteissa, joissa tarvitaan turvallista, korkealaatuista lajittelupistettä.

MITAT (P,L,K)

KAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

BERMUDA 80

400 x 400 x 760 mm

80 L

200 x 200 mm

13 kg

Jauhemaalattu rakenneteräs ja rst EN 1.4016

1,25 mm

BERMUDA TUPLA

860 x 450 x 770 mm

2 x 100L

200 x 200 mm 210 x 100 mm

29 kg

BERMUDA TRIPLA

1160 x 450 x 770 mm

3 x 100 L

200 x 200 mm 210 x 100 mm

42 kg

BERMUDA TETRA

1560 x 450 x 770 mm

4 x 100 L

200 x 200 mm 210 x 100 mm

57 kg

BERMUDA JUMBO

560 x 560 x 880 mm

200 L

300 x 300 mm

21 kg

VAKIOVÄRI

Jauhemaalattu rakenneteräs ja rst EN 1.4016

Jauhemaalattu rakenneteräs ja rst EN 1.4016

Jauhemaalattu rakenneteräs ja rst EN 1.4016

Jauhemaalattu rakenneteräs ja rst EN 1.4016

1,25 mm

1,25 mm

1,25 mm

1,25 mm

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

LISÄVARUSTEET

Lajittelutarrat

Sisäastia

Lajittelusuuaukko pulloille

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

450

450

450

400

560

REFERENSSIT Lentokentät - Washington DC (USA)

ITSESTÄÄN

1560

860

1160

560

450

SAMMUVA RAKENNE KARTIOKANNELLA

- Islamabad (Pakistan) - Astana (Kazakhstan)

770

770

770

770

880

- Luton (Grande-Bretagne) - Nokia Arena (Tampere)

31


32


Hillityn tyylikäs Lehtovuoren Edge-lajitteluastia soveltuu sisätiloihin, joissa voit koota moduulaarisista astioista tyylikkään keräyspistekokonaisuuden. Lajitteluastia Edgen suorakulmainen ja selkeä muotoilu soveltuu esimerkiksi toimistoihin, julkisiin tiloihin, sairaaloihin, koulukampuksille, urheiluhalleihin sekä näyttelytiloihin ja messutiloihin, joissa lajittelutarpeet voivat vaihdella. Edge-astiat soveltuvat myös klassista tyyliä arvostaviin ympäristöihin kuten museoihin.

OMINAISUUDET

ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

EDGE

LAAJENEE KIERRÄTYSASEMAKSI

DESIGN HENRI SYDÄNHEIMO

EDGE

MITAT (P,L,K)

KAPASITEETTI

TÄYTTÖAUKKO

PAINO

MATERIAALI

MATERIAALIVAHVUUS

380 x 380 x 780 mm

100 L

160 x 160 mm

15 kg

Jauhemaalattu rakenneteräs ja rst EN 1.4016

1,25 mm

VAKIOVÄRIT

Tutustu laajaan vakiovärivalikoimaamme sivuilla 112-113.

LISÄVARUSTEET

Lajittelutarrat

Lajittelusuuaukko

Edge 100 malliin on suunniteltu käyttöä helpottavia ja käyttäjää opastavia kansivaihtoehtoja eri jätejakeiden kierrätykseen. Vaihtoehtoja ovat lajittelukannet sekajätteelle (yleisroskille), pulloille, paperille, biojätteelle ja energiajätteelle. Astiat voidaan liittää yhteen liitospaloilla.

Sisäastia

Liitososat astioiden yhdistämiseen

Muut RAL sävyt

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Edge-mallisto on valmistettu korkealaatuisesta ruostumattomasta teräksestä tai jauhemaalatusta teräksestä. Edge-astiat on suunniteltu ja valmistettu Suomessa Lehtovuoren omalla tehtaalla.

REFERENSSIT

Täydennä tarroilla Meiltä löytyy laaja valikoima lajittelutarroja astioihin lisättäväksi.

- Tallinnan rautatieasema (Viro) - Tallink-Silja (Viro) - Instituut Verbeeten (Pays-Bas) - PLC Mega kauppakeskus (Liettua) - Brittany Ferries (Englannin kanaali) - Helsinki Vantaan lentoasema (Helsinki) - Nykytaiteen museo Kiasma (Helsinki) - Ratinan kauppakeskus (Tampere)

Saatavilla myös Edge kahdelle jakeelle. Kysy lisää!

33


Lisävarusteet Roska-astioiden monipuolinen lisävarustevalikoima on suunniteltu asiakkaidemme toiveita kuunnellen. Luukut ja läpät ovat saatavilla kaikkiin City® -malleihin lukuunottamatta City® Castlea. Combi tuhkakuppi ja panttiputki sopivat kaikkiin City® -sarjan astioihin. Lisävarusteet sisältävät tarvittavat kiinnikkeet.

Lintuläppä

Sisäpuolelle taittuva lintuläppä estää lintujen pääsyn astiaan levittelemään roskia.

Combi tuhkakuppi

Putkituhkakuppi kiinnitetään roska-astiaan. Saatavilla myös pylväs-/seinäkiinnityksellä. 34

Hygienialuukku

Hygienialuukku on helppo ja siisti avata luukun reunassa olevasta kädensijasta.

Magneettikiinnitys

Doggyluukku + tarra

Hygieenisesti avattava doggyluukku sopii astioihin, joihin päätyy koirien jätöksiä. Sisältää tarran.

City® roska-astiat voidaan varustella magneettikiinnityksellä, joka helpottaa ja nopeuttaa astioiden tyhjentämistä. Se vähentää myös lukkojen hajottamista pullonkeräyksen.

Panttiputki

Lajittelutarrat

Saatavilla laaja valikoima lajittelutarroja erilaisille jakeille.

Kätevä pullojen ja tölkkien kierrätysastia kiinnitetään roska-astian kylkeen. Soveltuu kaikkiin City® sarjan tuotteisiin, asennuksessa tulee kuitenkin huomioida sopiva korkeus, jotta putki on tyhjennettävissä. Saatavilla myös pylväs-/seinäkiinnityksellä.


ROSKA - JA LAJITTELUASTIAT

LAJITTELU TAVAKSI MYÖS ULKOTILOISSA Roskien lajittelu on jokaiselle tuttua kotoa ja työpaikoilta. On vain ajan kysymys, milloin lajittelu yleistyy myös yhteisissä ulkotiloissa, kuten puistoissa ja katujen varsilla. Ulkolajittelun onnistumisen edellytyksenä ovat selkeästi merkityt ja helppokäyttöiset astiat. Lehtovuoren tuotteista tähän soveltuvat esimerkiksi EkoCity -tuotteet, joihin mahtuu 120 tai 240 litraa jätettä. Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan, suosittu klassikkoroska-astia City on helppo muuntaa lajitteluastiaksi värien ja tarrojen avulla. Myös älyroska-astia CitySolarista ja saman tuoteperheen CityPackeista on helppoa luoda moneen tarpeeseen sopiva usean jakeen lajittelupiste. Autamme mielellämme sopivan ratkaisun löytymisessä. Meiltä myös turvalliset ja kestävät keräysastiat paristoille.

Klassikkoastia City® muuntautuu lajitteluastiaksi väreillä ja tarroituksella.

Chrystal on tyylikäs ratkaisu lajitteluun.

EkoCity on reilun kokoinen ja tyylikäs lajitteluastia hygienisellä jalkapolkimella. 35


MODUL JÄTEASTIASUOJAT

Modul jäteastiasuojien avulla siistin ja käytännöllisen keräyspisteen rakentaminen on helppoa. Modul-mallistossa on useita malleja erilaisille astiayhdistelmille. Saatavilla myös paloturvamalli. 36


Modul tuoteperhe Modul SOLO

Modul DUO

000716 täysluukku 000718 pieni luukku 001065 täysluukku, paloturva 001068 pieni luukku, paloturva

000720 täysluukku 000722 pieni luukku 001072 täysluukku, paloturva 001075 pieni luukku, paloturva

Syvyys

Leveys

Korkeus

Mahdolliset jäteastiayhdistelmät

1000 mm

940 mm

1660 mm

1 x max 370 L

1000 mm

1790 mm

1660 mm

2 x max 370 L

JÄTEASTIASUOJAT

Tuotenumero

Malli

Modul

001079 täysluukku 001081 täysluukku, paloturva

1000 mm

1500 mm

1660 mm

2 x max 360 L tai 1 x 660 L

Modul XL

001086 täysluukku 001088 täysluukku, paloturva

1000 mm

1990mm

1660 mm

3 x max. 360 L tai 1 x 660 l + 1 x max. 240 l

1490 mm

1040 mm

1660 mm

1 x 660 l, jäteastia sijoittuu katokseen pitkittäin

1490 mm

1990 mm

1660 mm

2 x 660 l, jäteastiat sijoittuvat katokseen pitkittäin

Modul MAXI SINGLE

Modul MAXI

001102 täysluukku 001106 pieni luukku 001104 täysluukku, paloturva 001108 pieni luukku, paloturva

001092 täysluukku 001096 pieni luukku 001094 täysluukku, paloturva 001098 pieni luukku, paloturva

37


Modul Maxi Single

Modul Maxi

Modul XL

Modul

Modul Solo

Valitse kahdesta luukkuvaihtoehdosta. 38

Modul Duo


MODUL SOLO jäteastiasuoja Jauhepolttomaalattu Marine Grade alumiini + Galvannealed-teräs Valitse kahdesta luukkuvaihtoehdosta.

Asennus Asennusjalusta helpottaa asennusta, se soveltuu laajan säätövaransa vuoksi myös hieman epätasaisiin pihoihin. Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

Mitat • Syvyys 1000 mm • Leveys 940 mm • Korkeus 1660 mm

JÄTEASTIASUOJAT

Materiaali

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 1112-113.

1 x max. 370 l

MODUL DUO jäteastiasuoja Materiaali Jauhepolttomaalattu Marine Grade alumiini + Galvannealed-teräs

Asennus Asennusjalusta helpottaa asennusta, se soveltuu laajan säätövaransa vuoksi myös hieman epätasaisiin pihoihin. Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

Mitat • Syvyys 1000 mm • Leveys 1790 mm • Korkeus 1660 mm Valitse kahdesta luukkuvaihtoehdosta.

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113.

2 x max. 370 l 39


Tyylikäs ja turvallinen Modul jäteastiasuojista on helppo koota niin taloyhtiön pihaan kuin julkiselle alueelle sopiva jätekeräyspiste. Yhdistelemällä erikokoisia suojia saadaan optimoitua tilan käyttö ahtailla pihoilla. Lukittavuuden avulla Modul saadaan eriytettyä oman kiinteistön käyttöön. Tiivis rakenne estää rottien pääsyn jäteastiasuojiin. Modul-tuotteet on valmistettu pohjoisen vaihteleviin sääolosuhteisiin sopivasta Marine Grade merialumiinista. Korroosiota kestävänä materiaalina se ei hätkähdä esim. katusuolasta tai kotitalousjätteiden jäämistä.

40

Asennusjalusta tekee asentamisesta entistä helpompaa ja tuo säästöä kustannuksiin poistamalla maatöiden tarpeen. Asennusjalusta sopii myös hieman epätasaisille pihoille.


MODUL 1 jäteastiasuoja Mitat

Materiaali Jauhepolttomaalattu Marine Grade alumiini + Galvannealed-teräs

Asennus

tai

JÄTEASTIASUOJAT

Vakioväri

Asennusjalusta helpottaa asennusta, se soveltuu laajan säätövaransa vuoksi myös hieman epätasaisiin pihoihin. Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla. 2 x max. 360 l

• Syvyys 1000 mm • Leveys 1500mm • Korkeus 1660 mm

Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

1 x 660 l

MODUL XL jäteastiasuoja Materiaali Jauhepolttomaalattu Marine Grade alumiini. + Galvannealed-teräs

MItat • Syvyys 1000 mm • Leveys 1990 mm • Korkeus 1660 mm

Asennus Asennusjalusta helpottaa asennusta, se soveltuu laajan säätövaransa vuoksi myös hieman epätasaisiin pihoihin. Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

3 x max. 360 l

tai

1 x 660 l + 1 x max. 240 l

41


MODUL PALOTURVA Paloturvattu jäteastiasuoja voidaan sijoittaa kiinteistön seinän läheisyyteen Kaikki Modul tuoteperheen jäteastiasuojat on mahdollista saada myös paloturvattuina. Tällöin suoja voidaan sijoittaa aivan kiinteistön seinän tuntumaan.

mahdollistaa joustavan kierrätyspisteen sijoittelun myös pienissä pihoissa. Sijoituspaikka on kuitenkin varmistettava ja hyväksytettävä paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

Modul Paloturva -jäteastiasuoja on testattu VTT:n luomalla testimenetelmällä (testausseloste VTT-S-4706-16). Testin perusteella lukituksella varustettu Modul Paloturva -jäteastiasuoja voidaan sijoittaa rakennuksen välittömään läheisyyteen. Tämä

Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

OMINAISUUDET JA LISÄVARUSTEET • Modul jäteastiasuojista voidaan muodostaa erilaisia kokonaisuuksia tarpeen mukaan. • Tiivis rakenne estää rottien pääsyn astiaan. • Kaksi luukkuvaihtoehtoa. • Täyttöluukku voidaan varustaa lukkorungolla. Lukkorunko voidaan varustaa taloyhtiön ja jäteyhtiön sarjoitetuilla lukoilla. Myös yhteensopivuus ILOQ-digitaaliselle lukitusjärjestelmälle. • Täyskokoisissa täyttöluukussa kaasujousi. • Ovien saranat mahdollistavat oven nostamisen ylöspäin, mikäli jäätä tai lunta on kertynyt oven kynnyksen eteen. • Laadukas pulverimaali, paljon värivaihtoehtoja. • Kätevä asennusjalusta laskee kustannuksia, kun maatöiden tarve vähenee. 42

Modul poistaa rottaongelman!

Asennusjalusta laskee kustannuksia


MODUL MAXI SINGLE jäteastiasuoja Jauhepolttomaalattu Marine Grade alumiini + Galvannealed-teräs Valitse kahdesta luukkuvaihtoehdosta.

Mitat • Syvyys 1490 mm • Leveys 1040 mm • Korkeus 1660 mm

JÄTEASTIASUOJAT

Materiaali

Asennus

1 x 660 l, jäteastia sijoittuu

Asennusjalusta helpottaa asennusta, se soveltuu laajan säätövaransa vuoksi myös hieman epätasaisiin pihoihin. Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

katokseen pitkittäin

MODUL MAXI jäteastiasuoja Materiaali Jauhepolttomaalattu Marine Grade alumiini Galvannealed-teräs

Mitat • Syvyys 1490 mm • Leveys 1990 mm • Korkeus 1660 mm

Valitse kahdesta luukkuvaihtoehdosta.

Asennus Asennusjalusta helpottaa asennusta, se soveltuu laajan säätövaransa vuoksi myös hieman epätasaisiin pihoihin. Keräyspisteen sijoittelussa tulee huomioida kulkuväylät käyttäjille ja tyhjentäjille sekä pelastustie. Sijoittelu kannattaa varmistaa ja hyväksyttää paikallisilla rakennus- ja paloviranomaisilla.

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113. 2 x 660 l, jäteastiat sijoittuvat

katokseen pitkittäin

43


Katoksemme soveltuvat pohjoisen olosuhteisiin. Katoskokonaisuuksissamme lumikuorman kestävyys pystytään ratkaisemaan sijaintipaikan tarpeen mukaan.

44


Lehtovuoren katoksilla on pitkät perinteet. Katokset on suunniteltu ja valmistettu pitkäikäiseen käyttöön ja valikoimasta löytyy katokset monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin. Katokset ovat helposti muokattavissa tarvittavan katetun tilan mukaan ja ne mukautuvat eri variaationa erilaisiin kohteisiin ja ympäristöihin. Lehtovuoren ajattomat ja kestävät katokset soveltuvat erinomaisesti julkisympäristöön, liikekiinteistöille, kouluille, asuintaloyhtiöille jne. Eri kokovaihtoehdot, muodot ja laaja värivalikoima tarjoaa lähes rajattomasti mahdollisuuksia ympäristön kalustamiseen.

valmistuksessa käytetään kierrätettäviä materiaaleja. Vakiotuotevalikoiman lisäksi, tarjoamme asiakkaillemme myös räätälöityjä tuoteratkaisuja. Räätälöity ratkaisu voi olla vakiotuote mukautettuna kohteen konseptiväreihin tai arkkitehtuuriin, tai täysin uusi tuote, joka on projektikohtaisesti suunniteltu ja valmistettu asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Enemmän Lehtovuoren katoksista ja muista tuotteista:

lehtovuori.fi

Lehtovuoren katokset edustavat suomalaista muotoilua, jossa kohtaa toiminnallisuus ja käytännöllisyys. Käyttäjälähtöisen suunnittelun lähtökohtana on tuotteiden kestävyys ja turvallisuus. Tuotteiden suunnittelussa ja materiaalivalinnoissa on haettu pitkää käyttöikää,

KATOKSEMME OVAT CE-MERKITTYJÄ Kantavien rakenteiden kestävyys ja valmistuksen laatu on erittäin tärkeä seikka katosratkaisuissa. Polkupyörä-, pysäkki- tai muita katoksia hankkiessa on hyvä huomioida, että teräs- tai alumiinisten katosten toimittajalla on osoittaa kantavien teräskokoonpanojen ja tuotejärjestelmien vaatimustenmukaisuus, EN1090-1 rakennustuotestandardin mukaisesti. EU:n rakennustuoteasetuksen mukainen CE-merkintä tuli pakolliseksi kantaville te-

räsrakenteille 1.7.2014, mikä koskee myös katosten kantavia rakenteita. CE-merkinnällä osoitetaan, että valmistetun tuotteen ominaisuudet on määritelty ja varmennettu yhdenmukaisella tavalla. Lehtovuori Oy:n katokset valmistetaan vaaditun EN 1090-1 rakennustuotestandardin mukaisesti. Tästä osoituksena Lehtovuori Oy:lle on myönnetty tarkastusyhtiön Dekra:n tuotannon sisäisen laadunvalvonnan vaatimustenmukaisuustodistus ja oikeus katosten CE-merkintään.

SINKKIPOHJAMAALI TORJUU KORROOSIOTA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISEMMIN Kaikki katoksemme käsitellään sinkkipohjamaalilla ennen pulverimaalausta. Tämä lisää tuotteen käyttöikää suojaten materiaalia korroosiolta. Sinkkipohjamaalaus on perinteiseen sinkitykseen verrattuna huomattavasti ympäristöystävällisempi vaihtoehto. 45

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

SUOMESSA SUUNNITELTU JA VALMISTETTU


VARIO KATOKSET

46


KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Varion kaarta ja kulmaa yhdistävä ilme antaa katokselle luonnetta.

VARIO 1 JA 2 -polkupyöräkatos Vario on joustava valinta katokseksi polkupyöräpysäköintiin. Katos voidaan varustaa erityyppisillä telineillä, 1- tai 2-puolisena ja katos-osan leveys voidaan valita tämän mukaisesti. Vario-katokset voidaan varustaa penkillä, roskakorilla ja tuhkakupilla. Katosmoduuleilla voidaan rakentaa pitkiä katoskokonaisuuksia.

47


48

Lehtovuori Vario suunnitellaan ja valmistetaan Ylöjärvellä.


VARIO 1 polkupyöräkatos Materiaali • Sinkkipohjamaalattu ja jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) • Polykarbonaattikate

Asennus Toimitetaan osina asennettavaksi betoni-anturoiden tai laatan päälle. Saatavana myös maajalka pinta-asennukseen. Ankkuroidaan maan pintamateriaaliin pulteilla tai maaruuveilla. Mahdollista tilata myös valmiiksi koottuna betonilaatalle.

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Kapeampi katosmalli yksipuoliselle pyörätelineelle

Mitat • Pituus 2000, 4000, 6000, 8000, 10 000 12 000 ja 16 000mm • Syvyys 2500 mm • Korkeus 2500 mm • runkoputket 80x80 mm

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

49


VARIO 2 polkupyöräkatos

Leveä katos suojaa kaksipuolista pyörätelinettä

Materiaali • Sinkkipohjamaalattu ja jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) • Polykarbonaattikate

Asennus Toimitetaan asennettavaksi betoni-anturoiden tai laatan päälle. Saatavana myös maajalka pinta-asennukseen. Ankkuroidaan maan pintamateriaaliin pulteilla tai maaruuveilla.

50

Mitat • Pituus 2000 mm, 4000, 6000, 8000, 10 000, 12 000 ja 16 000mm • Syvyys 3600 mm • Korkeus 2500 mm • runkoputket 80x80 mm

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.


Lehtovuori Vario suunnitellaan ja valmistetaan Ylöjärvellä.

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Vario 2 yhdistettynä kaksipuoliseen CubiQ Premium -pyörätelineeseen.

51


BASIC KATOKSET

52

Basic -katos on monikäyttöinen, klassinen peruskatos, joka koostuu moduleista.


BASIC katos Materiaali • Sinkkipohjamaalattu ja jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) • Polykarbonaattikate.

Asennus Toimitetaan osina, katos tulee ankkuroida maahan.

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Monikäyttöinen, kotimainen peruskatos

Mitat • Pituus: 1 moduuli 2 moduulia 3 moduulia 4 moduulia • Leveys: • Korkeus • runkoputket

2360 mm 4690 mm 6980 mm 9390 mm 2448 mm 2353 mm 50x50 mm

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

BASIC katokset Modulaarinen Basic-katos on sivuilta avoin ja katettu polykarbonaatti-aaltokatteella. Basic-katoksen kanssa voidaan yhdistää sopiva pyöräteline Lehtovuoren mallistosta. Katosmoduleista voidaan muodostaa pidempiä katoskokonaisuuksia tarpeen mukaan. Basic on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. 53


VIVA KATOSRATKAISU

54


KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

SINÄ VALITSET OMINAISUUDET - ME TOTEUTAMME ViVa vie modulaarisuuden uudelle tasolle Akva- ja Vivid-mallistoissamme. Katoksen tehtävä ei ole tarjota ainoastaan suojaa. Sen tulee soveltua ympäristöönsä niin arkkitehtuurin, maantieteen kuin sääolojenkin suhteen. Katoksen on oltava mitoiltaan ja toiminnoiltaan täydellinen.

Syntyi ViVa, huippujoustava katosratkaisu, jossa on mahdollista yhdistellä Lehtovuori Akva- ja Vivid-katosten elementtejä sekä lukuisia muita ominaisuuksia täydellisen katoksen aikaan saamiseksi.

Suunnittelijamme halusivat tarjota asiakkaille uudenlaisen katosvaihtoehdon, jossa ominaisuuksien muokattavuus on viety niin pitkälle kuin mahdollista.

Valitse tarvittavat ominaisuudet ja anna asiantuntijamme tarjota juuri kohteeseesi sopiva VIVa -katosratkaisu. 55


VIVA KATOSRATKAISU ita oduule m o t t a ,3 m k a stele 1 i d h Y 1. tai kaksipuoleisen 2,6 m i s k y

3,9 m

5,2 m

6,5 m

7,8 m

9,1 m

10,4 m

11,7 m

2. Valitse muut tarvittavat ominaisuudet ja niiden sijainnit yhdessä asiantuntijamme kanssa. Esim. valaistus, perustustapa, tolpat, istuimet...

3. Teemme tarjouksen sinulle räätälöidystä ViVa-katoksesta.

56


Modulaarinen

Yksi- tai kaksipuoleinen

Penkki

Pyöräteline

Valaistus

Viherkatto

Hammerglass®

Verhoilu

Lumikuorma

Sadeveden ohjaus

Pinta- tai uppoasennus

Lisävarusteet

erikoiskestävä lasi

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

VALITSE TARVITTAVAT OMINAISUUDET - TULOKSENA TÄYDELLINEN VIVA

Ota yhteys asiantuntijaamme! Suunnitellaan yhdessä täydellisesti kohteeseesi sopiva Viva-katosratkaisu.

info@lehtovuori.fi | +358 (0)3 7846 777 57


VIVA KATOKSET

58


KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

VIVA polkupyöräkatos Huipputyylikäs, tilaa säästävä pyöräkatos. Pyöräkatos sopii linjakkaan muotoilunsa ansiosta erinomaisesti vaativiin kohteisiin, joissa tarvitaan vapaata kulkua ja esteetöntä näkyvyyttä ympäristöön.

Viherkatto virkistää kaupunkiympäristöä Katoksemme ovat tilattavissa viherkattovalmiudella (asiakas asentaa haluamansa viherkaton itse) tai valmiiksi asennettuna. Viherkattomateriaalina toimii maksaruohokatto, jonka asentaa ja toimittaa kotimainen yhteistyökumppanimme EG-Trading. Viherkatto on saatavissa ViVa- katosratkaisun lisäksi Vario-katoksiin. 59


Tyylikäs ja pelkistetty ViVa mukautuu monenlaiseen ympäristöön.

60

Lehtovuori ViVa suunnitellaan ja valmistetaan Ylöjärvellä.


VIVA yksipuolinen Pelkistetty muotoilu soveltuu monenlaisiin ympäristöihin

• Sinkkipohjamaalattu ja jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) • Polykarbonaattikate.

Mitat • Pituus (modulaarinen) 2600, 3900, 5200, 6500, 7800, 9100 mm jne. • Leveys 2000 mm • Korkeus max. 2530 mm (maan pinnasta) • runkoputket 80x80 mm Myös pidemmät katosjonot mahdollisia, kysy lisää asiakaspalvelustamme.

Asennus Toimitetaan elementteinä asennettavaksi betoni-anturoiden tai alustan päälle. Mahdollista tilata myös valmiiksi koottuna betonilaatalle. Saatavilla asennusta helpottavat betoniharkot.

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

61

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Materiaali


VIVA kaksipuolinen Ilmava ja elegantti katos soveltuu vaativiinkin kohteisiin

Materiaali • Sinkkipohjamaalattu ja jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) • Polykarbonaattikate.

Mitat • Pituus 2600, 3900, 5200, 6500, 7800, 9100 mm jne. • Leveys 4080 mm • Korkeus max. 2530 mm (maan pinnasta) • runkoputket 80x80 mm Myös pidemmät katosjonot mahdollisia, kysy lisää asiakaspalvelustamme.

Asennus Toimitetaan osina asennettavaksi betoni-anturoiden tai laatan päälle. Saatavilla asennusta helpottavat betoniharkot.

62

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.


63

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET


64


PYÖRÄTALLIT KASVATTAVAT SUOSIOTAAN KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Pyörätallien suosion kasvu heijastaa pyöräilykulttuurin nopeaa kehittymistä. Pyöräily on yhä suositumpaa ja ihmiset ovat valmiita panostamaan pyörien laatuun. Tämä luo paineita pyörien turvalliseen ja käyttäjäystävälliseen säilytykseen työpaikoilla, julkisissa organisaatioissa ja kaupunkien yleisissä ulkotiloissa. Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää pyörätalliratkaisuista!

Pyörätalli on turvallinen ja käyttäjäystävällinen ratkaisu pyöräpysäköintiin. 65


VIVA PYSÄKKIKATOKSET

66


KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

ViVa-katosmalleista löytyy yhteensopivat pysäkkikatos ja polkupyöräkatos. Erilaisia pysäkkikatos ratkaisuja voidaan toteuttaa yhdistelemällä ViVa tuoteperheen katoksen osia.

VIVA Pysäkkikatos Yksinkertaisen tyylikäs ViVa-pysäkkikatos antaa esteettömän näkyvyyden liikenteelle. Katos voidaan varustaa penkillä, ilmoitustaululla, roskakorilla ja tuhkakupilla. Seinät ovat karkaistua lasia ja katto polykarbonaattia.

Saatavilla myös kovapinnoitetulla

Aikon®PC AR 2021 -polykarbonaattilevyllä, jolla on erittäin korkea kulutuksen ja naarmuuntumisen kesto sekä erinomainen iskulujuus

67


68

Lehtovuori ViVa suunnitellaan ja valmistetaan Ylöjärvellä.


VIVA pysäkkikatos Valoisa pysäkkikatos

• Sinkkipohjamaalattu ja jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) • Polykarbonaattikate. • seinät karkaistua lasia

Mitat

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Materiaali

• Pituus 2600, 3900, 5200, 6500, 7800, 9100 mm jne • Syvyys: 1550 mm • Korkeus 2530 mm (maan pinnasta) • runkoputket 80x80 mm

Asennus Toimitetaan valmiiksi koottuna betonilaatan päällä tai osina asennettavaksi betoni-anturoiden tai laatan päälle. Saatavilla asennusta helpottavat betoniharkot.

Vakioväri Tutustu laajaan sivuilla 112-113.

värivalikoimaamme

69


PYÖRÄTELINEET

70


PYÖRÄTELINEET

RUNKOLUKITUS

Olemme valmistaneet pyörätelineitä vuodesta 1945. Pohjoisissa oloissa testatut laadukkaat pyörätelineet ovat kestäviä, helppokäyttöisiä ja yhdistettävissä katoksiimme. Uusimmissa malleissamme on huomioitu myös polkupyörien kehitys, telineet on mitoitettu niin, että niihin sopivat myös levyjarrulliset pyörät ja hyvin paksurenkaiset Fatbiket.

Runkolukitusmahdollisuus on tärkeä osa turvallista pyöräparkkia, etenkin sijainneissa, joihin on vapaa pääsy. Valikoimassamme on niin pyörätelineeseen kiinnitettäviä runkolukituskaaria, kuin maahan asennettavia kaaria ja pollareita.

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Lehtovuoren polkupyörätelineet ovat kuuluneet suomalaiseen katukuvaan jo vuodesta 1945.

71


U2 ja FIPO RUNKOLUKITUSTELINEET

Pollari- tai kaarimallinen runkolukitusteline on suosittu ja monenlaiseen ympäristöön sopiva pyöräpysäköintiratkaisu. 72


U2 runkolukitusteline Yksinkertainen ja moneen ympäristöön sopiva ratkaisu

• Materiaali ja pintakäsittely: - RST (ruostumaton teräs) - kuumasinkitty teräs - kuumasinkitty + jauhemaalattu teräs - sinkkipohjamaalattu+jauhepolttomaalattu teräs (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) Asennus

Mitat • Standardileveydet 300mm ja 1000mm • Korkeus 900 mm ( betonoitavassa + 400 mm maan alle) • Rungon halkaisija d60, 3mm

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Materiaali

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

• Betonoidaan maan alle tai pinta-asennetaan pulteilla alustaan. Saatavilla myös upotettavat kiskoparit helpottamaan asennusta.

FIPO pyöräteline-pollari Toimii pollarina tai runkolukitustelineenä kahdelle pyörälle

Materiaali • Materiaali ja pintakäsittely: - sinkkipohjamaalattu+jauhepolttomaalattu teräs - kuumasinkitty teräs

Asennus • Pultataan alustaan, tai uppoasennetaan sijoittamalla laipan esim. laatoituksen alle. Saatavilla myös upotustolppa.

Mitat • Syvyys 80 mm, laippa 180 mm • Leveys 80 mm, laippa 180 mm • Korkeus 1000 mm

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

73


CUBIQ PYÖRÄTELINEET MARKKINOIDEN MONIPUOLISIN TELINERATKAISU CubiQ PREMIUM ja STANDARD ovat aidosti modulaariset telinemallit, joiden kaarien etäisyydet ovat asiakkaan vapaasti muutettavissa myös asennuksen jälkeen. Molemmista on saatavilla 1- ja 2-puoleiset mallit ja CubiQin avulla voidaan muodostaa myös pitkiä pyörätelinejonoja. Lisämahdollisuuksia tuo kolmiportainen kaaren kulmansäätö, mikä mahdollistaa kaaren säädön vasemmalle, keskelle tai oikealle. Tarjoamme kolme vakiomittaa kaarien etäisyydeksi: 420, 500 ja 600 mm. CubiQ-tuoteperhe on täysin yhteensopiva valmistamiemme katosmallien Vario, ViVa ja Basic kanssa.

74

CubiQ Standard -pyöräteline on runkolukituksen tarjoava ratkaisu kaikkiin julkisiin ympäristöihin, joissa vaaditaan tuotteelta helppoutta, kestävyyttä ja turvallisuutta. Pyöräteline on mahdollista yhdistää myös saman tuoteperheen potkulautatelineeseen.


CUBIQ STANDARD pyöräteline Modulaarinen pyöräteline kolmiportaisella kaaren kulmasäädöllä.

• Teräs • Kaaret tehty korkealaatuisesta Magnelis® pintasuojatusta teräksestä Pintakäsittely:

Mitat

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Materiaali

• Pituus: useita vaihtoehtoja • Leveys: yksipuoleinen teline 760 mm kaksipuolinen teline 1460 mm • Korkeus 439 mm

Sinkkipohjamaali (runko)+ jauhepolttomaali (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) Asennus • Betonoitava tai betonikakkuun kiinnitettävät uppopylväät • Pinta-asennus pylväät • Seinäkiinnitys

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

CUBIQ PREMIUM pyöräteline Käytettävyyttä ja variointimahdollisuuksia

Materiaali • Teräs • Kaaret tehty korkealaatuisesta Magnelis® pintasuojatusta teräksestä Pintakäsittely:

Mitat • Pituus: useita vaihtoehtoja • Leveys: yksipuoleinen teline 760 mm kaksipuolinen teline 1460 mm • Korkeus 439 mm

Sinkkipohjamaali (runko) + jauhepolttomaali (C5-korroosioluokan pulverimaalaus) Asennus • Betonoitava tai betonikakkuun kiinnitettävät uppopylväät • Pinta-asennus pylväät • Seinäkiinnitys

Vakioväri Tutustu laajaan värivaihtoehtoimme sivuilla 112-113.

75


CUBIQ POTKULAUTATELINEET CubiQ soveltuu kaikenlaisille pyörämalleille, myös fatbikeille. Suunniteltu yhteistyössä pyöräilijöiden, arkkitehtien ja maisemasuunnittelijoiden kanssa.

76


KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

CubiQ-potkulautateline on yhdistettävissä katokseen tai pyörätelineeseen. Telineisiin voidaan lisätä myös päätypaneelit.

CUBIQ E-SCOOTER potkulautateline Järjestystä potkulautojen pysäköintiin

Materiaali • Teräs • Potkulaudan kiinnike: ”sandwich”-rakenne, jonka välissä on kumireuna estämässä potkulaudan rungon vahingoittumista. Pintakäsittely: Sinkkipohjamaali + jauhepolttomaali (C5-korroosioluokan pulverimaalaus)

Mitat • Pituus: useita vaihtoehtoja • Leveys 2190 mm • Korkeus 700 mm Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

Asennus • Betonoitava tai betonikakkuun kiinnitettävät uppopylväät • Pinta-asennus pylväät • Seinäkiinnitys

Vakiovarusteena salparauta potkulaudan lukitsemiseen. 77


KLASSIKKO ja TREO PYÖRÄTELINEET

78


KLASSIKKO pyöräteline Perinteinen pyörämalli 4, 5 tai 6 pyöräpaikan moduuleina

• Teräs Pintakäsittely: - kuumasinkitty - kuumasinkitty+jauhemaalattu Asennus • Telinekaaret ovat kehikossa viistosti oikealle ja eri korkeuksille asennettuna. • Telineet voidaan kiinnittää yhteen ja rakentaa halutun pituisia kokonaisuuksia.

Mitat • Pituus 4 paikkaa 1345 mm 5 paikkaa 1685 mm 6 paikkaa 2030 mm • Leveys 520 mm • Korkeus 250 / 300 mm

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Materiaali

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

TREO pyöräteline

Monipuolinen teline seinään, katokseen tai tolpilla aitamaiseksi jonoksi

Materiaali • Tukeva teräsputkirakenne Rungon pintakäsittely: - kuumasinkitty - kuumasinkitty+jauhemaalattu Asennus • Saatavana laippapylväillä pinta-asennukseen, betonoitavilla tolpilla tai voidaan kiinnittää seinään tai katokseen. • Pyörätelineosia saatavana 1- tai 2-puoleisena, tarvittaessa pyöräkaaret voidaan valmistaa vinoon oikealle tai vasemmalle. • Pyörätelineosat kiinnitetään tolpissa oleviin laippoihin pulteilla.

Mitat

Lisävarusteena runkolukituskaari

• Useita mitoituksia pyöräpaikkojen mukaan • syvyys 1-puol. 400 mm, 2-puol. 690 mm • Kaarien vakioväli c/c 415 mm

Vakioväri Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivuilla 112-113.

79


VELOPA

KAKSIKERROKSISET PYÖRÄPYSÄKÖINTIRATKAISUT

Käyttäjän edut • Pyörää ei tarvitse juuri nostaa • Lukitusjärjestelmä pyörälle • Ergonomisesti suunnitellut, liukumattomat kahvat • Ulkonevat osat turvallisesti suojattu • Lisälukituslenkit varkaudenestoon • Älykäs vedenpoistojärjestelmä

80


Velopa kaksikerrospyörätelineet ovat käyttäjäystävällisiä ja telineet toimivat kaasujousituksella, joka helpottaa pyörien nostamista ylemmälle tasolle. Ergonomisesti muotoillut kahvat ja sujuva liikkeellelähtö tekevät niiden käytöstä vaivatonta. Kaksikerrospyörätelineet on suunniteltu sopimaan erilaisille pyörille, mukaan lukien maasto-, sähkö- ja lastenpyörät, tarjoten monipuolisen säilytysratkaisun. Joissakin malleissa on integroituja latauspisteitä sähköpyörille, mikä tekee niistä vieläkin käytännöllisempiä nykyajan liikkumistarpeisiin.

Mallit • • •

VelopA-Up CapaCity Easylift 500 & Premium

KATOKSET JA PYÖRÄTELINEET

Kaksikerrospyörätelineet tuplaavat säilytystilan, mahdollistaen useamman pyörän sijoittamisen samaan tilaan. Tämä on erityisen hyödyllistä rajoitetuissa tiloissa, kuten kaupunkialueilla, missä tila on arvokasta.

VELOPA Kaksikerroksinen pyöräteline Vakiovärit Kahvat ja kaasujousien kansi: RAL 3000 punainen Muut muoviosat: RAL 9005 musta

Mitat

Materiaali

Yksipuolinen teline 4,12 tai 16 pyörälle Kaksipuolinen teline 8, 16, 24 tai 32 pyörälle Elementit voidaan yhdistää minkä tahansa pituisiksi riveiksi

Runko, telineet ja kannakkeet: teräs, galvanoitu ja/ tai pinnoitettu Pyöräurat: anodisoitu alumiini Muoviosat: PA6 lasikuituvahvisteinen

Suositeltu tilan korkeus: 2750 mm

Valmistaja Velopa, Hollanti

Katso koko pyörätelinevalikoima lisävarusteineen

lehtovuori.fi

81


82

Kuru penkit ja pöydät valmistetaan Lehtovuoren tehtaassa Suomessa.


KURU

ESTEETÖN TERÄKSEN JA MÄNNYN LIITTO

Käsinojat voi sijoitella vapaasti molempiin vaihtoehtoihin. Kuru-puupöytä noudattaa penkkien muotokieltä. Myös pöydän pinta on mäntyä ja jalat terästä. Kuru-sarjan teräsosat ovat sinkkipohjamaalattuja ja sen jälkeen jauhepolttomaalattuja. Kuru yhdistää käyttäjäystävällisyyden, tyylikkään designin ja kestävät materiaalit. Kuru selkänojallinen penkki täyttää esteettömyysvaatimukset ja se on saatavilla myös korkeammalla istuinkorkeudella varustettuna senioripenkkinä. Design-penkkimme on löytänyt tiensä ulkotilojen lisäksi myös sisälle kodin, toimiston tai julkisen tilan persoonalliseksi yksityiskohdaksi.

KURU PENKKI- selkänojallinen ja selkänojaton malli Mitat (l,s,k)

Vakiovärit Rungon vakiovärit

1800 X 525 X 900 mm (selkänojallisessa mallissa)

Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113.

Istuinkorkeus

Puuosien värit

490 mm seniorimalli 550 mm

kuultotammi

kuultohonka

Käsinojan mitat (l,k)

lämpökäsitelty mänty

55 x 170 mm. Huom! Käsinoja on lisävaruste Materiaali

Puupenkin lisävarusteet

Runko: sinkkipohjamaalattu + jauhepolttomaalattu teräs Puuosat: Mänty / lämpökäsitelty mänty

Käsinoja, muut värivaihtoehdot, korkeammalla istuinkorkeudella varusteltu Seniori-versio, avoimilla tai umpinaisilla jaloilla, kysy lisää asiakaspalvelustamme.

PENKIT JA PÖYDÄT

Suomessa suunniteltu ja valmistettu Kuru eroaa perinteisistä puupenkeistä tyylinsä lisäksi esteettömyydellään. Teräsrunko liittyy sulavasti Kuru-penkin männystä valmistettuun istuinosaan. Käsinojan etureuna asettuu istuimen reunan tasalle, joten siitä saa hyvän tuen penkiltä ylös noustessa. Kuru-tuotesarja on suunniteltu kalustemuotoilijoiden kanssa. Sarjan puupenkit ovat saatavilla myös ilman selkänojaa ja käsinojia.

Asennus Vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

Kuru saatavilla nyt myös tuolina, käsinojilla tai ilman. Runko RAL 9005/ puuosat kuultotammi.

Kuru selkänojallinen malli käsinojilla ja avoimilla päädyillä. Runko RAL 9005/ puuosat kuultotammi.

Kuru selkänojaton malli umpinaisilla päädyillä. Runko RAL 9005/ puuosat kuultotammi.

83


84


KURU PÖYTÄ

Mitat (l,s,k) 1800 x 690 x 715 mm

Vakiovärit Rungon vakiovärit Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113.

Materiaali Runko: maalattu teräs (sisätiloihin) tai sinkkipohjamaalattu + jauhepolttomaalattu teräs (ulkotiloihin) Puuosat: Mänty / lämpökäsitelty mänty

Puuosien värit

kuultotammi

kuultohonka

lämpökäsitelty mänty

Asennus

PENKIT JA PÖYDÄT

Vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

Kuvassa Kuru pöydät avoimella sekä umpinaisilla päädyillä. Runko RAL 9005/ puuosat kuultotammi. 85


KUUSAMO PUISTONPENKKI TUO TALONPOIKAISTUNNELMAN KAUPUNKIIN Kuusamon suunnittelun lähtökohta oli perinteinen talonpoikainen pirttipenkki. Paksut lankut ja yksinkertainen, vankka rakenne siirtävät talonpoikaismielikuvat uuteen aikaan. Lehtovuoren tuotteiden muotoilussa huomioidaan ja testataan aina myös käytettävyys, sekä loppukäyttäjän että huollon näkökulmista. Kuusamon kohdalla lankkujen muoto takaa paitsi hyvän istumamukavuuden myös varman säänkeston. Koko penkkisarja täyttää esteettömyyssuositukset. Kuusamo-sarjaan kuuluvat puiston penkit saatavilla selkänojalla ja ilman selkänojaa. Penkki voidaan betonoida maahan tai pinta-asentaa. Kuusamo-puistonpenkit valmistetaan Suomessa, Ylöjärven tehtaallamme.

86


KUUSAMO PENKKI

SELKÄNOJALLINEN MALLI Mitat (l,s,k) 1780 X 420 X 900 mm

Vakiovärit Rungon vakiovärit Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113.

Istuinkorkeus 460-500 mm Materiaali

Puuosien värit kuultotammi

kuultohonka

lämpökäsitelty mänty

PENKIT JA PÖYDÄT

Runko: sinkkipohjamaalattu + jauhepolttomaalattu teräs. Puuosat: Mänty / lämpökäsitelty mänty Asennus Betonoitava, vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

SELKÄNOJATON MALLI Mitat (l,s,k)

Vakiovärit Rungon vakiovärit

1780 X 420 X 900 mm Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113. Istuinkorkeus 460-500 mm Materiaali

Puuosien värit

kuultotammi

kuultohonka

lämpökäsitelty mänty

Runko: sinkkipohjamaalattu + jauhepolttomaalattu teräs. Puuosat: Mänty / lämpökäsitelty mänty Asennus Betonoitava, vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan). 87


COMBI Mitat (l,s) 1700 x 1500 mm

KESTÄVÄ PÖYTÄPENKKI HOUKUTTELEE PIKNIKILLE Combi

1780

Vakiovärit Rungon vakiovärit

730

Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113.

430 mm / 750 mm

450

Istuinkorkeus / pöytäkorkeus Puuosien värit 1360

Paino

kuultotammi

kuultohonka

lämpökäsitelty mänty

290

65 kg

Asennus Vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

670

Runko: kuumasinkitty + maalattu teräs Puuosat: Mänty / lämpökäsitelty mänty

1470

Materiaali

This drawing is owned by Lehtovuori Oy. The use of the drawing for copying or for any other purposes without permission is absolutely prohibited

Kestävä on sana, joka kuvaa kenties parhaiten pöytä-penkkiyhdistelmä Combia. Tämä ominaisuus on vuosien mittaan laajasti testattu ja paikkansa pitäväksi osoitettu. Combeista voi muodostaa pitkän pöydän liittämällä useampia pöytäpenkkejä yhteen. Combi on käytännöllinen, kun olosuhteet ovat suomalaiset ja käyttö kovaa. Penkit pysyvät takuuvarmasti pöydän äärellä. Combin kulutuskestävyys perustuu korkealaatuisiin materiaaleihin – teräkseen ja mäntyyn. Combi on kotimainen. Nämä pöytäpenkit valmistetaan Ylöjärvellä, Lehtovuoren tehtaalla.

88


PENKIT JA PÖYDÄT

Combi pöytäpenkki valmistetaan Lehtovuoren tehtaassa Suomessa.

89


90


SUOMALAISTEN SUOSIKKI JO 70 VUODEN AJAN

Lehtovuoren Klassikko valloitti paikkansa jo 1950 luvulla ja on pitänyt asemastaan ylväästi kiinni yli 70 vuoden ajan. Kun Klassikot tulivat markkinoille 1950-luvulla, ne edustivat täysin uutta, raikkaan siroa muotoilua. Klassikko hurmasi istujansa ja huoltajansa nopeasti. Ensinnäkin tämän puistonpenkin istuttavuus on erinomainen. Lisäksi Klassikot on helppo pinota päällekkäin kuljetusta varten. Myös kestävyys on aina ollut Klassikon vakiovaruste.

Mitat (l,s,k)

Vakiovärit Rungon vakiovärit

1800 X 695 X 780 mm Tutustu laajaan värivalikoimaamme sivulla 112-113. Istuinkorkeus 430 mm Materiaali

Puuosien värit

kuultotammi

Runko: kuumasinkitty + jauhepolttomaalattu teräs Puuosat: Mänty / lämpökäsitelty mänty Puupenkin lisävarusteet Käsinoja, muut värivaihtoehdot

kuultohonka

lämpökäsitelty mänty

Asennus Vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

PENKIT JA PÖYDÄT

KLASSIKKO

Klassikko soveltuu moniin ympäristöihin, designpenkkimme on löytänyt tiensä paitsi ulos, myös sisälle kodin, toimiston tai julkisen tilan persoonalliseksi yksityiskohdaksi.

Klassikko penkit valmistetaan Lehtovuoren tehtaassa Suomessa. 91


VERA

AJATON TUOTEPERHE

Vera tuoteperheen modulaarisista ja monipuolisista penkeistä on helppo muodostaa visuaalisia kokonaisuuksia julkisiin ja yksityisiin tiloihin. Ajattoman Veran runko-osa on valmistettu jauhemaalatusta teräksestä ja istuin sekä selkänoja on valittavissa puisena tai teräksisenä. Penkki on mahdollista saada käsinojilla tai ilman selkänojaa. Kevyestä ulkomuodostaan huolimatta Vera penkit ovat kestävää ja lujaa tekoa.

VERA PÖYTÄ Mitat

Asennus

Vaihtoehtoina leveydet 600 mm, 1500 mm ja 1800 mm

Vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

Materiaali

Valmistaja

Trooppinen kovapuu, Resysta komposiitti, Teräs, HPL (korkeapainelaminaatti)

mmcité - Tšekki

Vakiovärit Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

92

VERA PENKKI Mitat

Asennus

Vaihtoehtoina leveydet 600 mm, 1500 mm ja 1800 mm

Vapaasti seisova (pulttikiinnitysmahdollisuus alustaan).

Materiaali

Lisävarusteet

Trooppinen kovapuu, Resysta komposiitti, Teräs, HPL (korkeapainelaminaatti)

Käsinoja

Vakiovärit

Valmistaja

Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

mmcité - Tšekki


93

PENKIT JA PÖYDÄT


94


VERA SOLO

Runko-osa on valmistettu jauhemaalatusta galvanoidusta teräksestä ja istuin sekä selkänoja on valittavissa puulautoina tai säleinä sekä teräksisenä. Vera Solo penkit ovat huomaamattoman tyylikkäitä esimerkiksi puistossa, kävelykaduilla, piha-alueilla ja asemilla.

Mitat

Asennus

Suoran penkin moduulin leveys: 1810 mm, kaarevan penkin moduulinen sisämitta 1000 mm ja ulkomitta 1500 mm

Uppo- tai pinta-asennus sekä seinään kiinnitys

Materiaali

Lisävarusteet

Trooppinen kovapuu, Resysta komposiitti, Teräs

Käsinojat ja selkänojat

Vakiovärit

Valmistaja

Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

mmcité - Tšekki

PENKIT JA PÖYDÄT

Modulaariseen Vera-sarjaan kuuluva Vera Solo penkki on monikäyttöinen, joka koostuu suorista tai kaarevista moduuleista ja mahdollistaa pitkien ja tyylikkäiden penkkien luomisen linjoina tai ympyröinä. Jalat sijaitsevat penkin keskellä, mikä yhtenäistää siluettia ja helpottaa pääsyä molemmilta puolilta. Penkit voidaan asentaa myös seinään, mikä laajentaa valikoiman mahdollisuuksia.

ERINOMAISTA MUKAVUUTTA

95


INTERVERA

MODERNI JA VISUAALISESTI KEVYT PENKKI

Mitat

Asennus

Vaihtoehtoina leveydet 600 mm, 1200 mm, 1730 mm, 1765 mm ja 1800 mm

Uppo- tai pinta-asennus

Materiaali

Lisävarusteet

Trooppinen kovapuu, Resysta komposiitti, Teräs

Käsinoja, saatavilla pyörivällä istuinosalla

Vakiovärit

Valmistaja

Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

mmcité - Tšekki

Vera-sarjan Intervera penkki seisoo kahdella jalalla, joka tuo ulkonäköön ilmavuuden tuntua, sekä helpottaa asennusta. Penkin runko-osa on valmistettu jauhemaalatusta galvanoidusta teräksestä ja istuin sekä selkänoja on valittavissa kovapuulevyinä tai teräksisenä. Intervera penkki on modulaarinen malli, joka on saatavilla käsinojilla tai ilman sekä ilman selkänojaa. Interverasta on saatavilla myös käännettävä malli Intervera penkin muotoilussa on kiinnitetty huomiota ergonomiaan.

96


97

PENKIT JA PÖYDÄT


RIVAGE

98

Mitat (l,s,k)

Asennus

1600 x 600 mm, 1630 x 600 mm tai 1655 x 600 mm

Pinta-asennus tai vapaasti seisova

Materiaali

Lisävarusteet

Trooppinen kovapuu, Resysta komposiitti, Teräs

Integroitu pöytä, USB-lataus

Vakiovärit

Valmistaja

Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

mmcité - Tšekki

LEPOTUOLEJA JULKISIIN TILOIHIN Rivage tuolit mahdollistavat lepohetken niin puistoissa, julkisissa puutarhoissa, ranta-alueilla, koulujen taukotiloissa, hotellien terasseilla ja monissa muissa ympäristöissä. Rivage tuolit voidaan pultata tukevasti maahan tai ne voivat seisoa vapaasti, jolloin niiden siirtäminen on helppoa. Rivage kansituoleihin on mahdollista saada lisävarusteena teräspöytä, johon voi laskea juoman, kannettavan tietokoneen tai vaikka kirjan. Rivage tuolin runko on valmistettu jauhepolttomaalatusta teräksestä. Istuin ja selkänoja on mahdollista saada puisena tai teräksisenä. Tuolin jalat ovat säädettävät.


99

PENKIT JA PÖYDÄT


100


VAKAA JA TURVALLINEN PÖYTÄPENKKI

Mitat

Asennus

korkeus 465 mm, leveys vaihtoehdot: 1845, 2020 mm,

Pulttaus alustaan, vapaasti seisova

Kokonaisuudet

Lisävarusteet

4 penkkiä + pöytä, 6 penkkiä + pöytä, 5 penkkiä + pöytä + paikka pyörätuolille

Graafinen suunnittelu HPL levylle

Materiaali HPL (korkeapainelaminaatti), alumiini, teräs Vakiovärit Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

Valmistaja mmcité - Tšekki

Orbit pöytäpenkeistä voidaan muodostaa erilaisia kokonaisuuksia ja vaihtoehdoista löytyy esteetön malli, jonka sivulle mahtuu pyörätuoli. Orbit pöytäpenkissä on säädettävät jalat, jotka voidaan pultata alustaan kiinni tai jättää vapaasti seisomaan. Orbit pöytäpenkkien värivalikoiman ansiosta pystyt luomaan uniikin ulkoruokailu alueen niin puistoissa, aukioilla, kampuksella tai yrityksien ruokaloissa.

PENKIT JA PÖYDÄT

ORBIT

101


102


BISTROT

Bistrot on ihanteellinen konsepti julkisiin tiloihin, kun tarvitaan paikka nopeaan kokoukseen, välipalan syömiseen tai sähköpostien lähettämiseen. Korotettu istuin on todella mukava, vaikka olisit puvussa. Kompaktin kokonsa ansiosta Bistrot sopii pieniinkin tiloihin. Bistrot sarjan avulla pystytään luomaan mielenkiintoisia ratkaisuja ulkotiloissa tapahtuvaan ruokailuun.

KOMPAKTI ISTUIN- JA PÖYTÄRYHMÄ SARJA Mitat (l,k)

Asennus

300 x 450 mm tai 300 x 740 mm

Uppo- tai pinta-asennus

Materiaali

Lisävarusteet

HPL (korkeapainelaminaatti), teräs

Graafinen suunnittelu HPL levylle

Vakiovärit

Valmistaja

Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

mmcité - Tšekki

PENKIT JA PÖYDÄT

Pöydän ja istuimen runko on valmistettu kestävästä teräsrakenteesta ja levyt ulkokäyttöön soveltuvasta korkepainelaminaatista (HPL), joka on saatavana yksivärisenä tai erilaisilla graafisilla kuvioilla varustettuna.

103


MIELA

104

HIENOSTUNUT JA KARISMAATTINEN PENKKI

Mitat

Asennus

Vaihtoehtoina leveydet 590 mm ja 1850 mm

Pulttaus alustaan, vapaasti seisova

Materiaali

Lisävarusteet

Akaasia kovapuu. Trooppinen kovapuu, Resysta komposiitti, Valettu alumiini

Käsinoja ja selkänoja

Vakiovärit

Valmistaja

Laaja värivalikoima, kysy lisää asiakaspalvelustamme

mmcité - Tšekki

Mielan laadukas muotoilu ja hienostunut siluetti tuovat modernia vastapainoa historiallisiinkin kohteisiin. Miela-penkin jalat ovat valmistettu kierrätettävästä valetusta alumiinista. Istuin ja selkänojat ovat valmistettu puulaudoista, mutta käsinoja on mahdollista saada myös valetusta alumiinista. Miela-penkit soveltuvat tyyliltään moneen paikkaan sekä ulko että sisäkäyttöön: puistot, pihat, kauppakeskukset ja liikekiinteistöt.


105

PENKIT JA PÖYDÄT


VILLE 2 SELKÄNOJATON PENKKI Mitat (l,s,k)

Asennus

2000 x 430 x 453 mm

Vapaasti seisova

Materiaali

Lisävarusteet

Runko: Vesihiottu korkealuokkainen betoni. Puuosat: kuutokäsitelty liimattu kuusi. Teräsosat: jauhemaalattu teräs

Käsinojat

Vakiovärit Puu: mahonki Teräsosat: RAL 9005

Valmistaja Deconord Oü, Viro

VILLE 2 PENKKI SELKÄNOJALLA Mitat (l,s,k)

Asennus

2000 x 430 x 832 mm

Vapaasti seisova

Materiaali Runko: Vesihiottu korkealuokkainen betoni. Puuosat: kuutokäsitelty liimattu kuusi. Teräsosat: jauhemaalattu teräs Vakiovärit Puu: mahonki Teräsosat: RAL 9005

106

Lisävarusteet Käsinojat Valmistaja Deconord Oü, Viro


VILLE TYYLIKÄS YHDISTELMÄ PUUTA, METALLIA JA BETONIA VILLE PÖYTÄPENKKI

Ville-kalustesarjaan kuuluvat selkänojaton penkki, selkanojallinen penkki ja pöytä. Kalustesarjan mallit ovat kaikki tilattavissa erikseen tai ne ovat saatavissa tyylikkäänä pöytä-penkki yhdistelmänä. Yhdistele vapaasti puuosilla tai ilman. Kysy lisää asiantuntijoiltamme!

Mitat (l,s,k)

Asennus

penkit: 2000 x 460 x 450 mm/ 2000 x 517 x 832 mm pöytä: 2000 x 600 x 750 mm

Vapaasti seisova

Materiaali

Lisävarusteet

Runko: Vesihiottu korkealuokkainen betoni. Puuosat: kuutokäsitelty liimattu kuusi. Teräsosat: jauhemaalattu teräs

Käsinojat

Vakiovärit

Deconord Oü, Viro

Deconord-malliston tuotteet ovat valmistettu korkealuokkaisesta vesihiotusta betonista, kuultokäsitellystä kuusesta tai saarnista sekä korkealuokkaisesta jauhemaalatusta teräksestä. Lisähinnasta on betoniosiin mahdollista kaivertaa tekstiä ja logoja.

PENKIT JA PÖYDÄT

Valmistaja

Puu: mahonki Teräsosat: RAL 9005

Ville pöytä

Ville selkänojaton penkki

Ville selkänojallinen penkki 107


OGRE

TUKEVA KAUPUNKI KALUSTE

OGRE 2 PÖYTÄPENKKI Mitat (l,s,k)

Asennus

Selkänojaton penkki: 1920 x 450 x 460 mm. Selkänojallinen penkki: 1920 x 700 x 490 mm. Pöytä: 1910 x 750 x 550 mm

Vapaasti seisova

Materiaali Runko: Vesihiottu korkealuokkainen betoni. Puuosat: kuutokäsitelty liimattu kuusi. Teräsosat: jauhemaalattu teräs Vakiovärit Puu: mahonki Teräsosat: RAL 9005

Lisävarusteet Käsinojat Valmistaja Deconord Oü, Viro

Ogre pöytä

Ogre penkki

108


PARITEET

MODERNI JA SÄRMIKÄS PENKKI

PARITEET 2 SELKÄNOJATON PENKKI Mitat (l,s,k)

Asennus

Vaihtoehtoina leveydet 1920 mm tai 1720 x 464 x 450 mm

Vapaasti seisova

Runko: Vesihiottu korkealuokkainen betoni. Puuosat: kuutokäsitelty liimattu kuusi. Teräsosat: jauhemaalattu teräs Vakiovärit Puu: mahonki Teräsosat: RAL 9005

Lisävarusteet Käsinojat Valmistaja Deconord Oü, Viro

PENKIT JA PÖYDÄT

Materiaali

PARITEET 2 SELKÄNOJATON PENKKI Mitat (l,s,k)

Asennus

Vaihtoehtoina leveydet 1920 mm tai 1720 x 464 x 832 mm

Vapaasti seisova

Materiaali Runko: Vesihiottu korkealuokkainen betoni. Puuosat: kuutokäsitelty liimattu kuusi. Teräsosat: jauhemaalattu teräs Vakiovärit Puu: mahonki Teräsosat: RAL 9005

Lisävarusteet Käsinojat Valmistaja Deconord Oü, Viro

109


LEHTOVUOREN ERIKOISPROJEKTIT RÄÄTÄLÖITYÄ OSAAMISTA JA INNOVATIIVISIA RATKAISUJA Lehtovuoren laaja-alainen asiantuntemus ei rajoitu vain perustuotteisiimme, vaan ulottuu myös mittatilaustyönä toteutettujen erikoisprojektien alueelle. Vuonna 2023 toteutimme useita merkittäviä hankkeita, joista jokainen edusti ainutlaatuista yhteistyötä ja innovatiivista suunnittelua.

Helsingin Esplanadin Terassiprojekti Tässä projektissa loimme Helsingin sydämeen ainutlaatuisen terassialueen, johon kuuluivat tyylikkäät istusaltaat ja erikoispenkit. Yhdessä WSP:n kanssa suunnitellut tuotteet eivät ainoastaan täyttäneet esteettisiä vaatimuksia, vaan olivat myös käytännöllisiä ja kestäviä. WSP:n Projektipäällikkö Pia Salmi kehui yhteistyötämme sanomalla: ”Yhteistyö Lehtovuoren kanssa oli erittäin sujuvaa ja mukavaa. Tässä nopeatempoisessa projektissa yhdessä tehty kalustesuunnittelu oli ainoa tapa onnistua. Viimeistelty työn jälki, hiotut yksityiskohdat ja siistin asennuksen mahdollistaminen mietittiin Lehtovuorella loppuun asti. Työn tuloksia voi ylpeänä esitellä.”

Tampereen Tammelan Stadionin Istutusaltaat Tämä erikoisprojekti toi Tammelan Stadionin viereen räätälöityjä istutusaltaita, jotka sulautuivat saumattomasti ympäristöönsä ja loivat viihtyisän ilmapiirin alueelle.

Helsingin Kalasataman Jättipenkit Kalasatamaan sijoitetut jättipenkit ovat osoitus siitä, kuinka suurikokoisetkin rakenteet voidaan toteuttaa tyylikkäästi ja toiminnallisesti, tuoden lisäarvoa julkisiin tiloihin. 110

Tuusulan Rykmentinpuiston Linja-autoterminaalin Köynnösmoduuli Penkillä Mittatilaustyönä valmistetussa köynnösmoduulissa yhdistyivät esteettisyys, käytännöllisyys ja ympäristöystävällisyys, kun loimme uppoasennettavan, modulaarisen köynnösmoduulin, johon integroitu penkki tarjoaa odottaville matkustajille sekä mukavuutta että toimivuutta. Rakenne on valmistettu kestävästä teräksestä ja penkki on tehty Kebony-kovapuusta. Kebony on tunnettu ympäristöystävällisyydestään ja kestävyydestään, mikä takaa tuotteen pitkäikäisyyden ja vähäisen huollon tarpeen.

Sitoudumme laatuun ja asiakastyytyväisyyteen Nämä projektit ovat vain muutamia esimerkkejä, jotka kuvastavat sitoutumistamme laatuun, yksilöllisyyteen ja asiakastyytyväisyyteen. Pyrimme jatkuvasti ylittämään asiakkaidemme odotukset ja luomaan ainutlaatuisia ratkaisuja, jotka eivät ainoastaan täytä, vaan ylittävät toiminnalliset ja esteettiset vaatimukset.


Helsingin Esplanadi, istutusaltaat, koroketerassi ja ”pusupenkit”

111


LEHTOVUORI VAKIOVÄRIT

KAUPUNKISI VÄRIT Kuuntelimme asiakkaidemme tarpeita ja loimme monipuolisen vakiovärivalikoiman, joka tekee kaupunkikalusteiden suunnittelusta entistä inspiroivempaa ja helpompaa. Uudistettu vakiovärien valikoima tarjoaa laajan kirjon värejä, olitpa sitten suunnittelemassa modernia kaupunkimaisemaa tai perinteistä kaupunkiympäristöä. Meiltä löydät aina sopivan värin, joka täydentää visiotasi.

C5-korroosioluokan pulverimaalaus Maalatut tuotteemme viimeistellään C5-korroosioluokan eli korkeimman kestoluokan pulverimaalauksella. Pulverimaalaus on testattu ISO 12944:2018 standardin mukaisesti. Maalipinta kestää kovaa kulutusta niin sisä- kuin ulkotiloissa. Mikäli tarvitset erittäin korkeaa korroosionsietokykyä, tilaa tuotteet sekä sinkkipohjamaalattuna että pulverimaalattuna.

Sinkkipohjamaali Sinkkipohjamaali torjuu korroosiota ja on perinteistä sinkitystä huomattavasti ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Kaikki katoksemme käsitellään sinkkipohjamaalilla ennen pulverimaalausta.

112


RAL 1005 Honey Yellow

RAL 1013 Oyster White

RAL 1019 Grey Beige

RAL 1028 Melon Yellow

RAL 2008 Bright Red Orange

STRUKTUURIPINTA

Finbin Black 1945 RAL 3012 Beige Red

RAL 3016 Coral Red

RAL 3020 Traffic Red

RAL 3027 Rasberry red

DB703 Textured Grey

RAL 5002 Ultramarine Blue

RAL 1015 Light Ivory Textured

VÄRIVAIHTOEHDOT PUULLE RAL 6005 Moss Green

RAL 6012 Black Green

RAL 6018 Yellow Green

RAL 6021 Pale Green

RAL 7002 Olive Grey

RAL 7012 Basalt Grey

RAL 7021 Black Grey

RAL 7024 Graphite Grey

RAL 8003 Clay Brown

RAL 8019 Grey Brown

RAL 8024 Beige Brown

RAL 9005 Jet Black

RAL 9006 White Aluminium

RAL 9010 Pure White

Kuultotammi käsittely

Kuultohonka käsittely

Lämpökäsitelty mänty

MATERIAALIT JA HUOLTO

RAL 5024 Pastel Blue

RAL 9011 Graphite Black

113


MATERIAALILLA ON MERKITYSTÄ Teräs Maailman kierrätetyin materiaali Teräs on erittäin kestävä ja lähes loputtomasti kierrätettävissä oleva materiaali. Kierrätettävyys ja pitkä elinkaari tekee teräksestä ympäristöystävällisen valinnan. Lehtovuoren Finbin tuotteissa käytetään tavallisen teräksen lisäksi kestävää galvannealed-pinnoitettua terästä ja rakenneterästä.

114

Lehtovuori on vuodesta 1945 asti tunnettu korkeasta laadusta. Laadun takana on huolellinen suunnittelu ja valmistus sekä tarkoin valitut, markkinoiden parhaat materiaalit

Puu sertifioiduista metsistä Valtaosa tuotteissamme käytettävästä puus ta tulee suomalaisista, sertifioiduista metsistä. Metsäsertifiointi osoittaa, että metsiä käytetään vastuullisesti ja kestävästi. Puumateriaalina käytämme pääasiassa mäntyä.

Resysta - kierrätetty materiaali Resysta on erittäin kestävä materiaali joka muistuttaa esteettisesti puuta, mutta vaatii vain vähän hoitoa. Materiaali valmistetaan riisinkuorista (60%), suolasta (22%) ja mineraaliöljystä (18%). Resystan pinta on sileä, toisin kuin monissa muissa komposiittimateriaaleissa. Resysta täyttää jo useimmat tulevaisuuden ympäristön kestävän kehityksen vaatimukset; se on kierrätettyä ja täysin kierrätettävää materiaalia.


Materiaalien huolto ja 100% kierrätettävyys Tuotteiden pintamateriaaleista huolehtiminen pidentää käyttöikää ja vähentää ympäristökuormaa. Kun tuote on tullut elinkaarensa päähän, voit edistää kiertotaloutta ja kierrättää kaikki sen materiaalit.

Takuu

Ekologinen jalanjälki Teräs on tuotteittemme pääraaka-aine, sillä se on maailman eniten kierrätetty materiaali. Terästä voidaan kierrättää lähes loputtomasti ilman, että sen ominaisuudet muuttuvat. Teemme jatkuvasti töitä pienentääksemme ekologista jalanjälkeämme.

Säästämme luonnonvaroja

Vuonna 2024 saat meiltä maailman ensimmäiset

MATERIAALIT JA HUOLTO

Lehtovuoren tuotteilla on 24kk materiaali- ja osatakuu. Puupinnoilla, lukoilla, saranoilla ja kaasujousilla takuu on 12kk.

hiilivapaasta teräksestä valmistetut roska-astiat. Kysy lisää!

Tiedämme, että kauniilla muotoilulla voidaan vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Houkutteleva tuote kutsuu kierrättämään. Kaikki Lehtovuoren Finbin-tuotteet valmistetaan omassa tehtaassa Ylöjärvellä. Laadukas ja kestävä tuote säästää myös luonnonvaroja.

115


HUOLTO-OHJEET

METALLIPINNAT

116

Metallipintojen puhdistaminen

Ruostumaton teräs

Jauhepolttomaalatut metallipinnat

Säännöllisesti puhdistettuina metallipinnat ovat lähes ikuisia. Jauhemaalatun maalipinnan voi pestä vedellä, ruostumattomalle teräkselle suosittelemme sille tarkoitettuja puhdistussuihkeita.

Myös ruostumaton teräs eli rosteri voi kerätä pintaruostetta, joka ei kuitenkaan vahingoita pintaa syvemmältä. Puhdistamisessa ei tulisi käyttää raudasta tai hiiliteräksestä valmistettuja työkaluja tai hioma-aineita.

Jauhepolttomaalatut metallipinnat ovat kestävä ratkaisu, mutta joskus nekin tarvitsevat korjausta.

Erityisesti kaikki meri- tai katusuolalle altistuvat pinnat tulee puhdistaa säännöllisesti korroosion estämiseksi.

Ruostumatonta terästä voidaan puhdistaa sille tarkoitetulla puhdistusaineella (pH yli 8).

Suosittelemme esimerkiksi asennuksen ja muun käytön yhteydessä metalliin syntyvien naarmujen paikkamaalaukseen alkyylipohjaista liuotinohenteista maalia. Tällainen maali on esimerkiksi Teknos Teknolac Combi 50. Naarmut tulisi paikkamaalata mahdollisimman pian niiden syntymisen jälkeen. Mahdollinen pintaruoste tulee hioa pois ja tarvittaessa käsitellä pohja korroosiolta suojaavalla sinkkimaalilla.


Puupintojen valmistelu

Puun öljyäminen

Ennen käsittelyä

Öljy ja työvälineet

Öljyttävän puupinnan tulee olla täysin puhdas ja kuiva. Poista pinnalta lika ja mahdollinen vanha, hilseilevä öljy harjaamalla, hiomalla tai käyttämällä tarvittaessa kaavinta.

Lehtovuoren kaupunkikalusteiden puuosat käsitellään vesiohenteisella ulkokäyttöön tarkoitetulla kalusteöljyllä. Parhaan lopputuloksen saamiseksi tulee käyttää vastaavaa, vesiohenteista öljyä.

Pese puupinnat niille tarkoitetulla pesuaineella ja huuhtele huolellisesti. Anna kuivua vähintään vuorokausi.

Käytä vain puhtaita ja kuivia siveltimiä tai sieniä öljyämiseen.

Puhdas ja kuiva puu imee hyvin öljyä. Käsittelyolosuhteet Oikeanlaiset käsittelyolosuhteet takaavat kestävän lopputuloksen. Tilan, jossa puuta käsitellään tulisi olla lämpötilalta yli +5c ja ilman suhteellisen kosteuden alle 80%. Vältä suoraa auringonpaistetta. Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta ja suorita puun käsittely aina tilassa, jossa ei ole ilmassa irtolikaa ja pölyä.

MATERIAALIT JA HUOLTO

PUUPINNAT

Puun öljyäminen Levitä öljy ohuina kerroksina siveltimellä tai sienellä. Käsittele järjestelmällisesti yksi pinta kerrallaan, jotta saat mahdollisimman tasaisen jäljen, eikä epätasaisia kerrostumia pääse syntymään. Voit toistaa käsittelyn tarvittaessa, jos puun pinta on oikein kuiva. Pyyhi pintaan jäänyt, imeytymätön öljy puhtaalla ja kuivalla rätillä. Puupintojen tulee antaa kuivua vähintään vuorokauden ajan riittävän kuivassa ja lämpimässä tilassa. 117


TUOTTEIDEN KIERRÄTYS

Metalliosien kierrättäminen teräksestä uutta terästä

Puuosien kierrättäminen - puusta energiaksi

Betonin kierrättäminen - kasvava trendi

Metalliosat, kuten kaikki teräsosat ovat lähes loputtomasti kierrätettävissä. Kierrätetystä teräksestä valmistetaan uutta terästä, joka edistää kiertotaloutta ja vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Käsitelty puu (lämpökäsittely, maali, petsi, lakka) puu voidaan kierrättää puujätteenä, joka voidaan hyödyntää energiantuotannossa joko polttamalla tai hakettamalla.

Betonijalustojen ja -anturoiden betoni voidaan kierrättää betonituotannon raaka-aineeksi.

Voit kierrättää kaikki metalliosat metallijätteenä.

Puuosien kierrätystapa riippuu puun pintakäsittelystä. Tarkista ajantasaiset kierrätysohjeet paikalliselta jäteasemalta!

Murskattu betoni voidaan hyödyntää esimerkiksi uuden betonin valmistuksessa tai maanrakentamisessa.

Sanomme ei kertakäyttökulutukselle Ideologianamme on ”ei roskaa, vaan raaka-aineita”. Tuotteemme ja ratkaisumme auttavat asiakkaitamme vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja edistämään kiertotaloutta. Tuotteiden pitkä elinkaari ja kierrätettävyys vähentää ympäristökuormaa ja edistää kestävää kehitystä. Tuotteiden päämateriaalina on teräs, joka on maailman kierrätetyin materiaali.

Kompensoituja hiilidioksidipäästöjä Olemme kompensoineet hiilidioksidipäästöjämme suomalaisten metsien hiilinieluihin, jotka lisäävät biodiversiteettiä. 118


MATERIAALIT JA HUOLTO

”Vastuullisuus on tekoja”

119


Lehtovuori Oy lehtovuori.fi info@lehtovuori.fi +358 (0)3 7846 777

120

1/|2024 Copyright Lehtovuori Oy 2024. Pidätämme oikeuden muutoksiin.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.