Skip to main content

Lehdykkä 4/2019

Page 1

Ä K K Y D LE4/H 2019

Syntaksis

1


Sisällysluettelo Pääkirjoitus 2 Puheenjohtajan palsta

3

Spectacular expedition toScotland: Stories of SymBioSE and other escapades 5 Otteita Jerry Cottonista

9

Fuksiesittely vuosimallia 2019

13

Bilsan vihreet armeijan vihreiksi

19

Kenttäkurssikertomus Kilpisjärveltä 22 Kiltahuoneen kahvinkulutus 2019

25

Satunnaisia tärkeyksiä 27

56. vuosikerta 11/2019 Julkaisija Oulun yliopiston biologikilta Syntaksis Ry lehdykka@syntaksis.org Päätoimittaja Antti Pöllänen Toimitus Sameli Piirto Otso Valkeeniemi Valtteri Leppilampi Pinja-Emilia Lämsä Rasmus Hindström Susanna Mertanen Taitto Siri Kerola Kansikuvat Otso Valkeeniemi Paino Keuruun Laatupaino

1

Lehdykkä


Päätoimittajan palsta Heipä hei,

Kirjotin eilen pitkät sepustukset, mutta onnistuin hävittämään sen jollain kummalla. Ehkä hyvä niin, tässä päätoimittajan palsta volyymi 2 perkele. Olen saanut kehua pitkään, että killan hommista olen onnistunut miehittämään ne kaikista leppoisimmat: Lehdykän päätoimittajana ja linnuntie vastaavana olemisen. Kun muut ovat tuskailleet milloin mitäkin vastoinkäymisiä ja kokoustelemisia hallituksessa, on Lehdykän tekoprosessin läpikäyminen rennolla porukalla ja kaikille iloa tuottavan konkreettisen lehden saaminen lopulta kiltahuoneelle jakamista varten mieltä ylentävä ja palkitseva hetki - jok’ikinen kerta. Perinteitä kunnioittavana ja nostalgiaan taipuvaisena heebona on ollut myös hienoa olla osa sekä Lehdykän vuosikymmenten kestoista kuin opiskelijakulttuurin satoja vuosia vanhaa jatkumoa toimittamalla lehteä, jonka sisällön on oman alan opiskelijat tuottaneet. Nyt se päättyy. Kiitos kaikille lehdykkäihmisille näistä vuosista ja siitä epäitsekkyydestä, jota olette osoittaneet laittamalla etusijalle yhteisen hyvän ja ilon, kaikkia vaivaamasta ajan vähyydestä huolimatta. Linnuntievastaavana oleminen ja killan linnunpöntöistä huolehtiminen on ollut myös kunniatehtävä minulle. Järjestin neljät pönttöjen puhdistustalkoot maaliskuisin, kahdet rakennustalkoot puutarhalla ja kärkiryyppäsin yhdet Pönttö sekaisin -bileet. Aina löytyi reippaita talkoolaisia ja olin ylpeä jokaisesta vihreästä haalarista, joka kaupungin katu- ja puistokuvaa koristi putsauspäivänä. Uusia pönttöjä lojuu puutarhan autokatoksen takana ripustamista odottamassa viitisenkymmentä; siitä on seuraavalla pönttövastaavalla hyvä jatkaa. Olen väsynyt. Kiitos Syntaksis eli te kaikki. Opetitte minulle niin paljon elämästä ja kaikesta. Olen ikuisesti velassa teille siitä. Palveluksessanne Antti Pöllänen

Syntaksis

2


Puheenjohtajan palsta Kukkuluuruu. Niin se vaan aika kuluu ja taas on yksi vuosi lopuillaan. Monia asioita on ehtinyt vuoden aikana tapahtua, mutta näköjään PJ-palstan kirjoittaminen on edelleen yhtä haastavaa kuin aina ennenkin. Kulunut vuosi on ollut kyllä hyvä ja päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus kaikkia teitä kohtaan, jotka olette olleet mukana järjestämässä, kehittämässä ja osallistumassa killan toimintaan. Mennyt on kuitenkin mennyttä ja onkin aika siirtää katseet kohti tulevaa. Vuosi 2020 tuo mukanaan uuden puheenjohtajan ja hallituksen (onnea valinnasta), Kilta täyttää pyöreitä vuosia (kaikki mukaan järkkäämään vujuja!) ja paljon muuta (loppu ideat enkä osaa ennustaa). Eipä siinä, never stop the madness ja sitä rataa. Allekirjoittanut kiittää ja kumartaa. PuheenjohtaJanne

3

Lehdykkä


Syntaksis

4


Spectacular expedition to Scotland: Stories of SymBioSE and other escapades Narrated by Sameli, Earl of Wessex and Laird of Glencoe

teksti: Sameli Piirto kuvat: Sameli Piirto ja Elina Hanhimäki

A

s a consequence of signing up to one particular event me and my retinue, made of three of Syntaksis colleagues, found ourselves boarding onto an aviation vehicle, destined to arrive to the area spoken of as Caledonia by the Romans.

At the instant of our arrival began a furious inspection of Glasgow city centre. Most of the time was spent inspecting local dispensing facilities, also called ‘pubs’ and their fine selection of beverages but time was also spared to spectate Saint Georges Square, Glasgow Cathedral and the necropolis hill filled with obelisks and tombs. The hill provided an outstanding view to the valley Glasgow was built upon. Thereafter we mounted an automobile and headed towards the site in which our experience would mostly take place: Auchengillan outdoors center.

S

ymBioSE is an organization run by volunteer contribution and the work of all levels of international biology students. To a knowledgeable member of Syntaksis

5

the event might be described as “BiTa on a European scale”. The program of the conference was built upon individual speeches, workshops, lectures by local professors, excursions and parties. To integrate us into the Scottish mindset the ninetyish participants were divided into clans, resembling the societal structure of the Highlands themselves. The clans would rival against each other and collect points in activities and tasks presented to them every once and a while.

A

fter one morning of speeches and lectures our clans were venturing through the Botanic Garden of Glasgow and the ancient campus area of Glasgow uni. Then cèilidh happened. A cèilidh is a party in which folk music and dancing form the core of interactions. We were honored to learn the dances with Glasgow university’s folkdance clubs’ students. Swirling dancers filled the dance floor guided by violin and other instruments of the band, accompanied by clapping and cheering of the people. The task to master complicated folk dances, explained

Lehdykkä


to us by a loving but tough old gentleman with thick Scottish accent was not an easy one. Nevertheless, beer and whisky gave us strength till the end.

D

uring one evening after the official program we observed something curious: as we opened a container of vodka the distinct crack of the seal summoned five Slavs in front of us, as if a result of a magic trick. We proceeded to enjoy this beverage with our newly acquired comrades. With true Slavs vodka and pickles were especially scrumptious! We also cherished an elegant Eastern European Gopnik posture: squatting. Furthermore, The Earl of Wessex experienced a padjest, a “staircase party”: we would squat, drink and have a good time in the staircase of the main building.

E

xperiences of Scottish nature were, in the end, quite scarce. First of our excursions was to a waterfall close to our accommodation. Waterfall was dammed to a dribble, but the deceased waterfall

had carved a prominent cave that was fun to inspect. Another example of a missed opportunity was an excursion to Loch Lomond National Park. Unfortunately, we spent most of the day around the visitor center and the full potential of the national park was left significantly lacking. Tight schedule allowed us only a little of our own venturing there.

H

owever, we did do some expeditions of our own around Auchengillan. Devil’s Pulpit was a gorge sculpted into a bedrock of

Syntaksis

6


B

red sandstone. Passage to the bottom of it was perilous to say at least, making descending a task of itself. Once at the bottom my ragtag companions (a Latvian, two Russians and an Iranian) and I were as amazed as ever. We removed our shoes and wondered deeper into the gorge while cool water of the creek tingled our feet, adoring the cloudy shapes water had sculpted into the rock. One could have spent a whole day in the canyon, but we had to hurry back (by 09:30 am) to listen to the speeches of our peers.

A

delightful tradition of us Finns, a Swede, an Estonian, couple of Slovenians and Croats was to play the debonair game of cards called UNO before dinner. I certainly miss those serene moments in the middle of all the hustle.

I

n the last day, we were informed of something astonishing: the SymBioSE organization had purchased a small plot of terrain from the nature reservation area of Glencoe. As a result, Scottish law grants us the right to be called Lairds and Ladies of Glencoe. After this delightful and fully earned title the night was reserved for all out partying. To inebriate all participants fairly and evenly the Spaniards, according to SymBioSE tradition, prepared cauldron-tons of sangria.

7

eing as tired as ever from nine days of intense activities and late nights around a bonfire but invigorated by our new honorary titles we gathered our belongings to return the capital of Scotland. The city of Edinburgh was as magnificent to see as one might imagine. Of course, the first thing we saw, as the bus arrived to the city, was the castle. The majestic structure was glorious sight to behold. Word of our arrival hadn’t yet reached the castellan, so my retinue did the secondbest thing: being Lairds and Ladies we had reserved accommodation from the city’s finest hostel; Castle Rock Hostel, right next to the stronghold itself. Every room had been given a nickname and ours happened to be PLANT BIOLOGY (no kidding), very suitable for a retinue of accomplished naturalists.

A

dventuring around Edinburgh was lovely, to say at least; I’ve never been so excited about architecture as I was in Edinburgh. The old shires made of iconic brown stone created sophisticated and dignified atmosphere in the old town, from where Laird Rasse and I purchased a piece of genuine Scottish apparel, kilts. Never mind the castle, the most important monument of the city was the statue of the most prestigious doggo of Scotland: Greyfriars Bobby. Even beyond the grave he’s such a good boi that people have booped his snoot so often that it had been polished to the colour of shining bronze. After petting the canine, we enjoyed a beer in the immediate proximity of the statue, in Greyfriars Bobby’s Bar.

A

fter the last souvenirs were acquired (for example a stuffed highland cow for my sister) an aviation vehicle flew us back to a fine Finnish nation called “Suomi” by the natives.

Lehdykkä


The last anecdote:

Once upon a time during the first breakfast of SymBioSE 2019 I introduced myself to a bunch of new people and I saw a glint from the eyes of one Spanish gentleman. Realizing that I’m a Finn he leaned forward across the table and shouted: “MÄ PUUKOTAN SUA!” with a gesture of a poking hand grabbing a ghost blade. I wonder what sort of cocktail of emotions flashed through my baffled face, starting from outrage and ending up in roaring laughter. A year ago a Finnish girl had taught this extroverted chap an “important” Finnish phrase. I happened to share a clan with him, so we utilized this powerful comment as a war cry to intimidate other clans.

HEAR YE, HEAR YE! In case you’d like to participate in SymBioSE (BiTa in European scale!!) hear me out! SymBioSE 2020 will take place in the Netherlands and the committee has already started a fundraising campaign to adopt a seal from local marine reservation :-D he/she will probably be visited during an excursion. Invitations to the conference should arrive during the first quarter of 2020. Level of your studies does not matter, everyone’s welcome from undergrads to PhD students. I highly recommend this event to all biology students, who want to widen their horizons and experience new places with lovely likeminded people. Syntaksis

8


Antti Pöllänen

J

erry Cotton on klassikko tusinajännityskirjallisuuden kulta-ajoilta, jolloin skenen kirjailijoiden oli julkaistava varmaan kuukausittain uusi ”jännäri” kustantamon miellyttämiseksi ja oman elantonsa turvaamiseksi. Vaikka kynänikkareilla ei ollut juonikuvioihin juuri aikaa kiinnittää suurta huomiota, Jerry Cottonin ja muiden aikalaistensa kirjalliseksi ansioksi voidaan eittämättä lukea kielen rikkaus ja verbaalinen nokkeluus; ne ovat aivan vertaansa vailla, kuten seuraavasta näytteestä käy ilmi. Vastaavanlaiseen sanalliseen ilotulitukseen tutustuin tämän kirjasarjan osalta Mustos-Jaanin kanssa Kuusamon Näätämutkan eräässä autiotuvassa, jossa riemastutimme iltaamme lainauksilla vuoden 1976 Cottonista.

Kirjasta ”Luoteja kaikilla mausteilla” ”Nyt on henkikullasta kysymys, päättelin, ja komusin pystyyn niin pian kuin pääsin. Tähdet leiskuivat silmissäni, mutta hammasta purren kapusin edessä olevan vaunun kaiteelle. Vaunut liukuivat jarrut sutina edelleen ja pitivät helvetillistä meteliä. Saman tien huomasin, että takaaajettavallani eivät asiat olleet yhtään sen paremmin. Mies oli siirtynyt yhtä kkabiinia edemmäs tai sitten jarrumies oli muistanut väärin. Siellä hän nimittäin konttasi verta valuva avohaava takaraivossaan, koluten kuumeisesti penkkien alusia. Asettaan hakemassa, arvasin, ja heittäydyin surutta naapurin niskaan. 9

Mies vingahti kuin sika jouluna ja aloitti hurjan kamppailun vapautensa puolesta. Hän vääntyi väkisin ympäri ja työnsi sormet silmiini. En halua näköelimiini edes piilolaseja, puhumattakaan aikamiehen hikisistä nakeista, joten tartuin häntä molemmin käsin ranteesta. Väänsin näpit irti ja paukautin kriminaalia vitsikkäästi kyynärpäällä poskeen. Se ilmeisesti sattui, koska tyyppi ulvahti ja painoi kädet kasvojensa suojaksi. Hän täräytti vastalahjaksi polvensa alaviistosta kohti sukukalleuksiani. Ei tuntunut hassummalta sekään. Käperryin osumasta sykkyrälle kuin siili

Lehdykkä


koiratarhassa ja kurkustani pääsi epämääräinen kurlutus. Sosiopaatti kampesi itsensä pystyyn ja suuntasi banaanipotkun suoraan päin klyyvariani. Sain vedettyä näyttöpäätettäni syrjään sen verran, että nelivitonen ainoastaan hipaisi poskeani. Ei ollut miehessä ainesta Liverpoolin tähdistöön, sillä hän luiskahti oman potkunsa voimasta selälleen penkille. Rämmimme pystyyn yhtä aikaa ja tuijotimme hetken puhisten toisiamme. Huojahdimme kuin taisteluhärät, kun vaunut pysähtyivät nytkähtäen seuraavan vastamäen puoliväliin. Olimme arviolta kymmenen metrin korkeudella, päättelin alhaalla näkyvistä valoista. -Eiköhän vihelletä peli poikki, kähisin toiveikkaana. – Sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia, joten ojennapa räpyläsi. Laitetaan niihin oikein trendikkäät rannekorut, joita on sitten mukava esitellä selliosaston päivystäjälle. Heppu ei ilmeisesti ollut korujen ystävä, koska hän torjui ehdotukseni päättäväisesti. – Sinulla itselläsi viheltää päässä, jos luulet, että saat laittaa minulle valtion kihlat. Ennen laitetaan risti sinun rintaasi, kuin miekka minun tuppeeni. Sanojensa vakuudeksi hemppa heilautti merimies-svingin kohti ympärivuotisessa käytössä olevaa vappunaamariani. Tein vaistomaisesti u-väistön, mutta se jäi puolinaiseksi. Jalkani lipesi kaltevalla alustalla ja nyrkki jysähti olkapäähäni kuin moukari. Paiskauduin kylki edellä vaunun laitaa vasten ja olin vähällä horjahtaa reunan yli tyhjyyteen. Sain kuitenkin viime tingassa huteran otteen kaiteesta. Syntaksis

10


Pyörähdin sisuuntuneena ottamaan vastaan uuden hyökkäyksen. Karju ryntäsi kädet ojossa kimppuuni. Heittäydyin vaunun penkille puolittain istualleni, tuin selkäni reunaa vasten ja potkaisin molemmat jalat suoraksi vasten miehen rintaa. Vastustajani ynähti tukahtuneesti kuin kaupparatsu herätessään vahingossa oman eukon vierestä. Venäläinen rumisi selälleen vastapäiselle penkille, lyöden kaltoin kohdellun takaraivonsa toistamiseen. Heppu kapusi kuitenkin huojahdellen ylös, mutta vain ottaakseen vastaan sepänsällin spesiaalini. Olosuhteista johtuen oikea suorani lähti hieman puutteellisena. Se oli kuitenkin riittävän tehokas paiskatakseen reippailuhenkisen ystäväni silmät muljahdellen vasten vaunun toista reunaa. Mies pyörähti lyönnin voimasta ympäri ja jäi roikkumaan

11

vatsastaan kaiteelle. Jalat vaunussa, ylävartalo vaunun ulkopuolella. Tässä tilanteessa James Bond olisi oikaissut smokkinsa ja kävellyt miehen luo. Ironisesti hymyillen superagentti olisi nostanut hänen jalkansakin kaiteen yli ja toivottanut ”Bon Voyage”. Koska minä olen kuitenkin vain vaatimaton valtion virkamies, tyydyin napsauttamaan uupuneelle raudat ranteisiin. Saman tien poimin aseeni toisesta vaunusta. Kaivoin myös vastustajani revolverin taskuuni ja kiskaisin hänet penkille viereeni. Kailotin jarrumiehelle, että kaappari oli nalkissa ja kysyin pystyykö tämä järjestämään meille kyydin pääteasemalle. Juniori huusi takaisin, että tämä kyllä onnistuu, onhan hänellä taskussaan Nokian viimeisin viestikapula. Jonkin ajan kuluttua vaunut nytkähtivätkin eteenpäin ja samalla syttyivät radan valot. Ajelimme sikeitä vetelevän ystäväni kanssa herroiksi ja laskeuduimme asemalaiturille juhlavalaistuksessa. Jo kaukaa näin, että konehuoneen ympärille kertyneessä joukossa seisoivat virkatoverini leveästi hymyillen. Ilmeisesti konemiesveteraani oli kertonut huviajelun onnellisesta lopusta. Noustessani laiturille Phil (toim. huom. Decker) ei malttanut olla vinoilematta: ”Kuinka tyypillistä, Jerry kuomaseni. Me muut teemme raskasta poliisityötä, mutta sinä se vaan ajelet vuoristoradalla. Etkä malta edes siellä olla tappelematta. Mitähän mummovainajasi sanoisi.” G-kvartetti nauraa hytkyi ympärillä yhdessä muun yleisön kanssa. Luitani jomotti sen verran, että tyydyin kiskaisemaan

Lehdykkä


pikkuhiljaa virkoavan unikeon laiturille. Ehdotin, että lähtisimme vähitellen hipsimään. Kiitin vielä jarrumiestä ja koneenhoitajaa kädestä pitäen yhteistyöstä. Lupasin pistouvata heille kaljat tilaisuuden tullen. Vanha konemies ei kuitenkaan antanut hämätä itseään, vaan vaakkui. - Kuusi dollaria! Se tekee kuusi dollaria! - Mikä tekee kuusi dollaria? ihmettelin ääneen. Koko agenttilauma, venäläisgangsteri mukaan lukien, pällisteli nestoria kysyvästi. - Vuoristorata-ajelu. Se on kolme taalaa per nuppi ja teitä oli kaksi. Tekee yhteensä kuusi taalaa.”

Syntaksis

12


Fuksiesittely vuosimallia 2019 1. Nimesi 2. Kuinka tulit Ouluun? 3. Lempi ouluasiasi? 4. Turun kaupungin hankkeena tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että eniten huonoosaisiksi luokiteltavia asuinalueita on Oulussa, kun verrataan Suomen kuutta suurinta kaupunkia keskenään. Mikä on mielestäsi syy tälle ilmiölle ja pitäisikö asialle tehdä jotain?

Hannan ryhmä: Alarivi vasemmalta oikealle: Vili, Mikko ja Hanna PRO Ylärivi vasemmalta oikealle: Inka, Oona ja Silja.

13

Lehdykkä


Hannan ryhmä

4. En tiedä tästä ilmiöstä mitään ja vielä vähemmän sen ratkaisukeinoista.

1. Taru 2. Bussilla kahen matkalaukun kanssa 3. Kylmyys 4. Suomenruotsalaiset äänestävät tyhjää.

Katariinan Ryhmä

1. Vili Törmänen 2. Autolla 3. Ei ole 4. Syy on oululaiset. Asialle ei voi tehdä mitään 1. Heidi Niemi 2. Ouluun muutin jo 12v sitten, lautalla tulin Hailuodosta 3. Kesällä jokisuisto ja Kesän sauna Tuirassa, talvella monipuolinen kyldyyrielämä punk-keikoista kansantanssiin. 4. Tämän vuoden puolella Rajakyläläiset (tämä kaupunginosa hyvin oletettavasti mainitussa Turkulaisten tutkimuksessa) kehuivat vuolaasti kaupunginosaansa yhteisölliseksi ja hyväksi paikaksi asua. Samaa sanovat Kaketsulaiset ja Tuirassa on paljon hyvää pöhinää. Pistikö turkulaiset luonnontieteilijöitä vai arkeologeja tutkimaan? 1. Anniina Turunen 2. Kohtalo ohjaa 3. Paska kaupunni 4. Monet paikat aiemmin huonomaineisia ja maine on jäänyt kummittelemaan. Mutta ei se kai haittaa:D 1. Mikko Henrik II Vallinmäki 2. Nelipyöräisellä moottoroidulla kulkuneuvolla 3. Täällä on viihtyisämpää kuin Vaasassa 4. Liian pitkä kysymys, en tiedä mistä johtuu eikä ongelmanratkaisu kuulu minulle 1. Inka Välipakka 2. Autolla 3. Nallikari 4. Oulussa nyt vaan halutaan, että kaikilla on tasapuolisesti yhtä kurjaa 1. Silja Töyrylä 2. Päädyin opiskelemaan tänne, koska pääsin sisään :D ja autolla tultii 3. Uudet kaverit ja pannukakkutalo

1. Essi-Noora Hakala 2. Ouluun tulin auton kyydillä 3. Yliopisto 4. Tietenkin pitäisi tehdä jotain asialle. Kaupunki voisi jollain tavalla esim. tukea huono-osaisempia alueita viihtyvyyden parantamiseksi. 1. Tuukka Rantanen 2. Olen asunut koko elämäni Etelä-Suomessa ja minua kiinnosti nähdä myös PohjoisSuomen luonto ja ympäristö. Sain myös melko helposti opiskelu- ja asuinpaikan Oulusta. 3. Tähän mennessä eniten ihmetystä on aiheuttanut ihana liikennekulttuuri. Täällä autoilijat pysähtyvät aina jalankulkijan näkiessään, toisin kuin Etelässä . 4. Oulu sijaitsee melko Pohjoisessa muihin suuriin kaupunkeihin nähden. Tämä saattaa heijastaa syrjäytyneisyyden tunnetta ihmisiin johtaen muihin ongelmiin, kuten juuri huonoosaisiin asuinalueisiin. Tämä ei tietenkään ole ainoa tekijä, vaan ilmiö johtunee monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta. En ole varma mitä asialle pitäisi tehdä, mutta tuskin sille mitään suoraa ratkaisua onkaan. Yleensä ratkaisu ongelmaan löytyy sen tekijöistä, eli ihmisistä. Suosittelisin tekemään vastaavanlaisia kyselyitä useilta ihmisiltä oikean vastauksen löytämiseksi. 1. Heidi (-Mari) Hyvönen 2. Junalla 3. Perämeren läheisyys on siistiä, kun on ennen asunut sisämaassa. 4. Syynä tähänkin ongelmaan on varmaan se "liian" pohjoinen sijainti, mutta onpahan halpoja asumisvaihtoehtoja köyhille opisklijoille. Ei siis kannata yrittää tehdä asialle mitään. 1. - Helmiina Järvi 2. - Yhteishaun kautta kun tänne pääsin opiskelemaan ja ensimmäistä kertaa autolla nyt myöhemmin aika paljon junalla tullut kuljettua

Syntaksis

14


3. - Eipä ole oikein vielä kehittynyt mitään 4. - Vaikea sanoa kun en ole täältä kotoisin, mutta eikö Oulussa ylipäätään tehdä aika paljon rikoksia? ja varmaan pitäisi 1. Robert Helenius 2. Synnyin Oulussa, joten vastaus on varmaankin "verisenä ja kirkuvana." 3. Kaksi parasta asiaa Oulussa ovat epäilemättä Kaijon kipsa ja Kuivasjärven Amigo. Ehkä pronssisijalle mahtuu hyvät pyörätiet. 4. En kyllä osaa sanoa, en ole opiskellut kyseistä aihetta. Mieleen ainakin pomppaa työpaikkojen mahdollinen puute ja hieman eristäytynyt sijainti; ainakin toinen noista voitaisiin korjata taikomalla Oulu jonnekkin päin Järvi-Suomea. 1. Iiris Katavisto 2. Pakettiautolla 3. Talvi ja lumi 4. En kommentoi 1. Siri Hiljanen

2. Tulin ouluun äidin kyydissä 3. Lemppari ouluasia on varmaan uudet kaverit 4. En osaa sanoa syytä mutta asialle pitäisi varmaan tehdä jotain 1. Laura 2. Ouluun tulin biologian perässä. 3. Täältä löytyy kaikenlaista. 4. Oma ymmärrys ei riitä selittämään ilmiön syitä. Tottakai asian eteen tulisi tehdä jotain.

Iian ryhmä 1. Neea Rahikainen 2. Opiskeluiden perässä 3. Hupisaaret ja pyöräbaanat 4. Varmaan halvat vuokrat asunnoissa, asialle voisi tehdä jotain 1. Pilvi Tervonen 2. Lentokoneella 3. Oma koti 4. Tuira on ainakin huono-osanen koska Riku asuu siellä...

Katariinan ryhmä vasemmalta oikealle: Laura, Essi, Laura, Siri, Tuukka ja Robert

15

Lehdykkä


1. Kia Skarp 2. Junalla 3. Hassu murre 4. Liian vaikee kysymys

4. ei kans mitää hajua 1. Jenni 2. Isäntä sai täältä töitä, joten opintojen aloittaminen täällä oli luontevaa. 3. Saunalautta.

1. Katri Sipola 2. Oulu oli jo ennestään tutumpi kaupunki, joten tuntui luontevalta lähteä opiskelemaan tänne. 3. Käydä Kärppien peleissä. 4. Ehkä Nokian työpaikkojen menettäminen vaikuttaa vieläkin.

Taikan ryhmä

1. Aleksi Pantsar 2. Muuttokuorman jatkeena 3. Varmaankin kärpät 4. Turku ei halunnu olla enää Suomen perse reikä niin se teetätti tälläsen kysymyksen. Ei asialle tartte tehä mitään. Suotakoon tämä turkulaisille ku tepsilläki menee niin huonosti 1. Laura 2. mitä täl haetaa? vr tuo 3. ei mitää hajua

1. Eveliina Ekström 2. junalla 3. rapea kalaleike!! 4. oon korsosta nii en osaa sanoa 1. Noora Lehtonen 2. Opiskelujen perässä, toiveena lähteä mahdollisimman kauas kotipaikkakunnalta. 3. Oulu ei vielä kovinkaan tutuksi ole tullut, mutta tällä hetkellä parhaiten mieleen on varmaankin jäänyt Nallikarin maisemat. 4. Parin kuukauden asumisen jälkeen en vielä ole Ouluun tai sen asuinalueisiin juurikaan perehtynyt, joten en oikein osaa asiaan kantaa ottaa

Iian ryhmä: vaakatasossa Aleksi ja vasemmalta oikealle Jasmin ja Pilvi.

Syntaksis

16


1. Riku Lappalainen 2. Olosuhteiden pakosta, eivät huolineet etelämmäs. 3. Pitkät kesät ja lämmin merituuli 4. Kysymys liippaa liian läheltä humanismiä ja täten kieltäydyn vastaamasta siihen 1. Minttu Korhonen 2. Autolla 3. Meri 4. Syystä en tiedä, mutta voisi sille tehdä jotain. 1. Anne Lähderinne 2. Tulin Ouluun opiskelemaan Lahdesta, kun täältä sain opiskelupaikan. 3. Pidän Oulussa merenläheisyydestä, jota sisämaassa asuessani ei kokenut. 4. Luulen, että huono-osaisten alueiden muodostumiseen suuri tekijä ovat pienet ja halvat yksiöt, joita Ouluunkin tiuhaan rakennetaan. Suuri opiskelijoiden määrä ehkä lisää ilmiötä. Tilastojen mukaan taidan itsekkin asua ns. huono-osaisemmalla alueella kanssa monen muun opiskelija ja tyytyväinen olen ollut.

ihmisten työllistymistä. Kun ihminen saa tehdä mitä haluaa tehdä, hän kokee olonsa onnelliseksi ja menestyneeksi. 1. Suvi 2. Autolla nelostietä 3. Meri 4. Sattumaa 1. Sonja-Maria Mattila 2. Oulu vaikutti monella tapaa parhaalta vaihtoehdolta. Yliopisto vaikutti viihtyisältä ja täällä oli myös hyvät harrastus mahdollisuudet. 3. On kiva kun on paljon luontoa ympärillä ja kunnon talvi. 4. Yksi syy voisi olla edullinen asuminen verrattuna muihin isompiin kaupunkeihin

Valtsun ryhmä 1. Taneli Mustonen 2. Ei ole tullut koskaan lähdettyä pois 3. Ehkä etäisyydet. Pyörällä pääsee lähes kaikkialle 4. En oo talous- tai valtiotieteilijä että jos sille järkevästi voi jotakin tehdä niin sama kai se ois. 1. Janna Lähteenmäki 2. Autolla 3. Murre 4. Huono-osaisia ihmisiä ei pidä kasata ja keskittää yksittäisiin lähiöihin. Asuinalueita tulisi suunnitella ja kehittää niin, että niihin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Tärkeintä on tietenkin edistää työpaikkojen syntymistä ja näiden huonompien alueiden

17

Taikan ryhmä: Keskellä Riku, vasemmalla alhaalla Anne ja ylhäällä Minttu. Oikealla ylhäällä Taru ja alhaalla Noora. Alhaalla keskellä Pro-Taika.

Lehdykkä


1. Enni Martikainen 2. autolla tulin 3. - vesistöjen läheisyys ja paljous 4. ratkaisuna varmaankin eri lähtökohdista olevien asukkaiden yhdistely asuinalueille, jolloin ei syntyisi huono-osaisia keskittymiä 1. Salla Purhonen 2. Itekkää en ihan tiiä 3. Tuban pitsa best 4. Turkulaisii ei kantsii ottaa liian vakavasti :-) 1. Noora Nahkala 2. Koiran kans hypättiin autoon ja körryyteltiin tänne 3. Salibandyjoukkue SB Hurricane tietysti ;) 4. Yhtenä syynä voisi ehkäpä olla huono organisointikyky, minkä johdosta huonoosaiset alueet ”paisuvat”. Ratkaisua ilmiöön en osaa antaa, mutta jonkinlainen asennemuutos voisi olla hyvä alku.

1. Kaisa Palomäki 2. Päädyin Ouluun Lahdesta kun vastaanotin opiskelupaikan yliopistosta 3. Lempi ouluasiani on ehdottomasti luonnonläheisyys ja pohjoinen sijainti. 4. Ilmiötä sen syvällisemmin miettimättä, Oulu on pinta-alaltaan moninkertainen verrattuna muihin viiteen kaupunkiin, jolloin lukumäärällisesti huono-osaisia asuinalueita myös mahtuu enemmän. 1. Fanny 2. Autolla 3. Luihin ja ytimiin asti pureva kylmyys 4. En tiedä, mutta varmaan pitäisi tehdä jotain

Valtsun ryhmä: Ylärivi vasemmalta oikealle: Taneli, Janna, Salla, Kaisa, Sonja. Alarivi vasemmalta oikaelle: Noora, Enni, Suvi ja Valtsu Pro.

Syntaksis

18


Bilsan vihreet armeijan vihreiksi Iida-Maria Huhta

7.8.

viime kesänä heräsin aamuun, jolloin SE lopultakin alkaisi. En ollut kerennyt valmistautua armeijaan lähtöön en henkisesti enkä fyysisesti, sillä olin päivää aikaisemmin palannut kasvikenttikseltä. Mutta lopulta muutos alkukesän kenttäkursseihin verrattuna olikin aika pieni: herätys aikaisin aamulla, metässä rämpimistä säällä kuin säällä, linjastoruokailut, kerrossängyt ja paljon muita samanhenkisiä samassa tuvassa, iltapäivät itsenäistä opiskelua kokeisiin, vaiheen testeissä, jonne pääsi 120 koko ajan sykkimistä johonkin suuntaan… hakijasta 16, mutta loppujen lopuksi olin Eniten ennen inttiin menemistä olin niin onnellinen, ettei minua valittu. En pelännyt eniten sitä, etten pärjää edes olisi halunnut sotilaspoliisikoulutusta taistelemista pääsääntöisesti muitten naisten perässä, koska olen enkä varmasti pienin ja en mitenkään kamalan rakennetussa ympäristössä vaan veri veti vahvakaan. No turhaan pelkäsin, sillä metsään rämpimään, jota tiedustelulinja sain p-kaudesta paremmat pisteet kuin on kyllä biologille tarjonnut välillä ihan suurin osa äijjistäkään ja tulin valituksi hajoamispisteeseen asti. tiedustelulinjan aliupseerikurssille. Sinne oli Miten sitten päädyin tiedustelijaksi ja muuten kaikkein vaikein päästä, koska 2/19 mitä se oikein on? No suurin syy miksi erästä ei joutunut ketään pakkoaukkiin. laitoin tiedustelun ykkös vaihtoehdokseni Alunalkaen, niin kuin joku saattaa muistaa, jatkokoulutushakulomakkeeseen oli se, olisin halunnut sotakoiraohjaajaksi. Ja että halusin lierihatun, jota kutsutaan melkein pääsinkin. Kävin jopa viimeisen timppa-lakiksi ja jota vain tiedustelijat saisivat käyttää. Ei ehkä paras peruste valita tehtävää, jota tulisi kestämään seuraavat 9 kuukautta. Haku oli ja meni ja kun tulokset tulivat en edes aluksi uskonut, että olisin päässyt timpaksi. Ehdin kuitenkin riemuita lakin saamisesta jopa kokonaisen päivän, kunnes sain tietää, ettei lakkeja enää jaettaisi, koska niitä oli lipastettu edellisinä vuosina niin paljon… een tunnusta, että olisin itsekin suunnitellut sitä. Olenko sitten ollut tyytyväinen koulutuslinjaani? Oi kyllä. Parempaa paikkaa biologille ei intistä voi löytyä kuin tiedustelu. Koulutus on oikeasti sitä perinteistä v…..tun painava rinkka selässä metsässä samoilua, kuusen alla nukkumista, vihollisen selustassa hiippailua ja mikä parasta tunnistusta!

19

Lehdykkä


Asia mistä nautin tiedustelussa eniten on se, kun opettelemme tunnistamaan mallilleen sotakalustoa eli panssarivaunuja, kuljetusajoneuvoja yms. aivan kuin opettelisi esim. lintujen latinankielisiä nimiä. Eikä yhtäläisyydet bilsan kanssa lopu siihen; kun osaamme tuntomerkit ja tunnistuksen ns. teoriassa lähdemme oikeasti maastoon kiikaroimaan ja tunnistamaan kohteita… kuulostaako tutulta? Tiedustelijan koulutushaaratunnus myös miellyttää biologin sielua. Siinä ei ole mitään perinteistä asetta tai tykkiä yms. vaan HAVU. Havu on ainoa koulutushaaramerkeistä, joka pitää ansaita ja joka voidaan myös ottaa pois, jos ei esimerkiksi pääse tunnistuskoetta läpi.

oppilaskorpraalin natsoilla varustettuna, kun miettii tähänastista matkaa niin: kannattiko lähtä – kannatti; oonko halunnu pois – ihan liian monta kertaa mutta en silti liikaa; mitä kaipaan siviilistä eniten – oikeaa majoneesia pitsan päälle (ei salaatinkastiketta); lähtisinkö uudestaan, jos saisin valita – hyvin todennäköisesti en; haluaisinko jo kotiin, kun puolenvuodenmiehetkin lähteen – en todellakaan, mutta gonahan kun kaverit lähtee. Ps. Oon muuten sääsyäny kaikki lomapäivät ens vappuun, että sitten toivottavasti ainaki pääsen vaihtamaan viikoksi armeijan vihreet bilsan vihreiksi 2/19 TIEDL. Opp. Huhta TJ 222

Nyt 125 aamua hengissä selvinneenä ja Syntaksis

20


Pieniä tarinoita bilsalaisesta intissä:

lattareita. (harmi kun tuli talvi) Mutta kerran ihan aliupseerikurssin alussa, kun meidän yksikköön muutti uusia tyyppejä, -kauden käsikranaattikoulutuksessa käytiin niiden kanssa sotkussa munkilla makasimme jonkun nyppylän päällä niin yks sitten kysy multa että olinko mää ja odotimme omaa vuoroa, että pääsisi se biologi. Joo-vastauksen jälkeen se kysy heittämään harjoituskranaatin (ei siis tiiänkö sitten mikä on vaikka Spagnum räjähtänyt oikeasti). Odottelin käsi russowii. Meinasi mennä munkit väärään valmiiksi ylhäällä, että viereinen olisi kurkkuun. Todellakin tiesin. Ekaa kertaa heittänyt ja pääsisin viskaamaan omani. intin aikana puhuttiin jonkun kanssa Yhtäkkiä huomasin Montia fontana kasvin samaa kieltä. Ei ihme, että sekin oli vieressäni. Sen suurempia miettimättä päätynyt tiedustelijaksi. päästin irti käsikranaatista, joka putosi viereeni ja rupesin tutkimaan löydöstä. Samalla meidän alikersantti huusi naama punaisena: ”Huhta mitä vittua nää oisit räjähtänyt! Se kranaatti käteen ja heti niitä kukkasia kerkee katella myöhemminkin!”

P

Morttileirillä sain nakkihommaksi hakea ensisammutusvettä teltalle suolta, joka oli ehkä 100m päässä. Hommassa olisi siis pitänyt mennä maksimissaan joku 10 minuuttia. Löysin kuitenkin suolta Carex magellanikoja, limosoja, canescensseja ja eri rahkasammalia. Jäin tutkimaan niitä ja muistelemaan tuntomerkkejä niin pitkäksi aikaa, että muut ryhmäläiset olivat käyneet ilmoittamassa alikersantille, että olin varmaan eksynyt ja he olivat lähteneet etsimään minua. Lopulta alikki löysi mut nenä kiinni turpeessa ja kun mentiin takaisin teltalle, niin hän totesi vaan lopulle ryhmälle: ”tuota suohullua ei sitten enää päästetä yksin hakemaan vettä.” Hups… Yleensä p-kaudella pojilla meni ylleensä mun kans hermot metässä, koska jos hetkeksikään istahettiin jonnekin missä vähänkään kasvoi mitään, niin rupesin luettelemaan kasvien 21

Lehdykkä


Kenttäkurssikertomus Kilpisjärveltä Riika Poutanen

Kurssilaiset sekä opettaja vasemmalta oikealle: Pauli Jokikokko, Mika Jokikokko, Venla Virtanen, Heini Remes, Riika Poutanen, Saana Mattanen, Wille-Pekka Lepo, Risto Virtanen, Ville Näreaho.

A

amuvarhain 30.7.2019 Oulun linjaautoasemalla matkustajista erottuu joukko kumisaapasjalkaisia tyyppejä. Oulusta on startattu kymmentuntisille linjaautomatkoille usein kohti etelän aaltoja, mutta nyt kurssi on käännetty pohjoiseen. Keski-Lapin metsät jäävät taakse ja edessä kohoaa kansallismaisema. Nyt ollaan perillä.

selviävät siinä paikassa. Kylmää ja kirkasta on ainakin vesi Kilpisjärvellä. Aamuun herätään asemalta innoissaan. Huonekaverini Saana katselee ikkunasta Saanalle. Kurssimme aiheena on tunturiekologia. Ensimmäisen luennon tärkeimpänä pointtina on kuitenkin melko käytännönläheiset aiheet, kuten jyrkänteeltä tippuminen on kurssilla kielletty. Lähdemme aseman pihalle katselemaan Risto Virtasen kasvidemoja. Löydämme monta kymmentä lajia. Illasta haemme kylältä erilaisia elintarvikkeita tulevia kenttäpäiviä varten. Selviää, että tänään onkin opettajien saunailta.

Vastassa odottaa yllättäen keittäjä sekä lämmin ruoka. Eväsleivät jäävät huoneeseen, kun pääsimme heti testaamaan aseman tärkeimmän palvelun, ruoan! Ilta on ohjelmalta vapaa, joten itse kukin suuntaa tutkiskelemaan asemaa ja sen ympäristöä. Onnekseni rannasta löytyy sauna sekä laituri. Illan suunnitelmat Aloitamme Kilpisjärvellä Syntaksis

herbivorian pohdinnan. on maailmanlaajuiseen 22


nutrient network:iin kuuluvia koealoja. Abiskosta liittyy pohjoisamerikkalainen tutkija joukkoomme ja patikoimme Saanajärvelle katsomaan plotteja. Matkalla näemme lapinlauhan, tunturilieon sekä yhden sopulin kahdessa osassa. Rantasauna lämpenee ja lähdemme Venlan kanssa saunomaan. Vanhaan savusaunaan on isketty sähkökiuas, mutta löylyt maistuvat päivän käppäilyjen jälkeen. Laiturilla meidän seuraamme liittyy pikkuinen kärppä myyräjahdiltaan. Saana on sumun peitossa ja siirrymme labraan lajittelemaan eilisen massanäytettä aka kasaa törkyä. Heinänkorsia erotellessamme alkaa suut napsamaan. Nappaammekin ahkeran päivän päätteeksi pyörät alle ja kurautamme Kilpisjärven kylälle hotellin tulikuumalle terassille! Loppukesän aurinko on leveyspiirin huomioiden erityisen lämmin. “Voidaan huomenna sanoa, että tuli auringonpistos” “Hei tässä ei ole mitään kontrollia” ja Venla ohjaa meidät pöytään. Vesiekologiankenttikseltä tuttu opettaja vinkkaa seuraavaksi ravintolaksi Haltinmaata. Matkalla Venla eksyy tunturikoivikkoon, josta rymistelee takaisin reitille kuin hirvi konsanaan. “Oletko sä sellainen suunnistaja?” huikkaa ukko suojatieltä. Niin kai? Ville päätti perustaa baarin nimeltä ”Sikaileville”. Karaokepuoli ”Sooloileville”. Kai se on pakattava eväät matkaan. “Perinteisesti on saanut bilettää, mutta aamuksi on selvittävä”, “joo tuli mokattua”. Häntä jää askeltaessamme tunturia ylöspäin. Kädet vapisevat kuin Poa:t Saanan pohjoisrinteellä. Vihdoin istahdamme alas. Evästä naamariin, kyllä tämä tästä. Sopuli nousee kivelle, minkä kintuistaan pääsee. Rinteet täyttyvät juoksentelijoista. “Aa noista suunnistajista ne puhu” Nyhdämme 40 plottia näytteitä yhdessä päivässä. ”Ei ole totta, me selvittiin!” Nyt voi sanoa 23

Lehdykkä

Kurssilla käveltiin tunturissa kymmeniä kilometrejä


olevansa maastokelpoinen. Opettajakin antaa ujon nyökkäyksen. Saamme erikoisluvan kulkea Mallan luonnonpuistossa. Kiipeämme huipulle vuorikiipelijöiden tavoin saksalaisten bunkkereiden ja luotien (jo maahan laskeutuneiden) seassa. Vastassa hieman ohikukkinut jääleinikki, piekana vartiossa, ohikiitävä sepelrastas sekä juomatauolla meille rupattelevat vuorihempot. Ei jää epäselväksi, miksi paikka on luonnonpuisto.

meidät keskelle tunturia. Takaisin ei ole tulemista ennen kuin hommat on tehty. Luvassa on kurssin viimeinen tehtävä. Tiimit käyttävät kaiken tietotaitonsa viikon ajalta ja listaavat satunnaisesti valituilta aloilta esiintyvät lajit sekä niiden peittävyydet. Kurssi on läpäisty! Viimeisenä iltana nautitaan isommalla porukalla kodassa soijamakkaraa, suklaabanaania sekä viimeisiä saunajuomia. Selviää että muuan tutkijat Aino Juips sekä Kati M. O. Tomu* (*nimet muutettu) ovat aikoinaan aiheuttaneet hämminkiä tunturikurssilla mm. matkustamalla asemalle ostoskärreillä. “Ennen kurssit oli pelkkää biletystä, en ole uskaltanut kertoa” “Mitäköhän se Riika meinaa kirjoittaa” “No voin tunnustaa, että ei ole kovat paineet”

Ollaan saatu tartulaisilta tarkkaakin tarkemmat ohjeet. Aiomme aloittaa uuden dark diversity -plotin. On kumihanskaa, pusseja, tarroja, muovisia kahvilusikoita... No, hoidamme homman ja nappaamme maanäytteet sekä kuvasimme alueen lajiston ja peittävyydet. -Riika Poutanen Aurinkoiset päivät ovat vaihtuneet jäämerelliseen puhuriin. Risto heittää Syntaksis

24


Kiltahuoneen kahvinkulutus 2019

Otso Valkeeniemi ahvin nauttiminen kiltahuoneella mennessä yli 3000 kupillista. Lukema kuuluu monen kiltalaisen jokapäiväisiin on todellisesta määrästä alakanttiin, rutiineihin yliopistolla. Jotkut saattavat koska vuoden aikana kiltahuoneelle on juoda pienen herkullisen jälkiruokakahvin ruokailun jälkeen, toiset taas päätyvät kofeiinin himoissaan suurkuluttamaan kahvia monta kupillista päivän mittaan. Kahvipannu käy siis kuumana aamuvarhaisesta usein iltaan asti. Monen mielessä onkin käynyt, että kuinka paljon kiltiksellä kuluu kahvia vuoden mittaan?

K

Kysymykseen ei yksiselitteisesti voi antaa vastausta, mutta arvioita voidaan tehdä hyödyntämällä tietoja kiltahuoneelle ostettujen kahvien kuiteista. Samalla saadaan myös tiedot kahvimaitojen ja kauramaitojen määristä, joita myös kuluu huomattavat määrät. Kuiteista saadun tiedon perusteella kiltahuoneelle on ostettu tammikuun ja lokakuun välisenä aikana 65 pakettia kahvia. Jos yhdestä paketista saa noin 50 kupillista kahvia, on kahvia juotu lokakuun loppuun

Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhikuu Toukokuu Syyskuu Lokakuu YHT

Maito (kpl) 21

Kauramaito (kpl) 12

Kahvi (kpl) 11

Maidon hinta (€) 44,55

Kahvin hinta YHT (€) 37,95 82,5

16 17

15 12

16 11

42,86 38,73

44,52 37,95

87,38 76,68

17 0 10 11 92

12 0 10 10 71

12 0 6 9 65

33,97 0 28,38 33,42 222,01

33,16 0 20,78 31,13 205,49

67,87 0 49,16 67,96 431,93

Taulukko kiltahuoneen kahvi- ja maito-ostoksista tammi-lokakuu 2019 25

Lehdykkä


ajautunut huomattavan paljon ylimääräisiä kahvipaketteja mm. eri tapahtumien, kuten bitan ylijäämänä. Lehdykän julkaisun takia marras-joulukuun kahvien menekki jää jutusta pois, mutta perustuen kuukauden kulutuskeskiarvioihin kokonaismäärä noussee noin 90 paketin tuntumaan. Tällä kahvipakettimäärällä päästään noin 4500 kupilliseen. Kun tähän lisää myös ylimääräiset paketit, kahvikupillisten määrän voi olettaa kohoavan yli 5000 kupin maagisen rajan. Kofeiiniaddiktion tuoksu on vahva.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kiltahuoneelle ostettujen tuotteiden kohdalla on, että keväällä huhtikuun 23. päivän jälkeen ei yhtäkään kahvia tai maitoa ole ostettu. Kirjoittaja epäilee vapulla olleen vaikutusta tähän ilmiöön, silloin kun yleensä kofeiinituottet vaihtuvat muihin nautintoaineisiin.

Maidon ja kaurajuomien kulutus on ollut niinikään huomattavaa. Maitoa on kulunut liki 100 litraa lokakuuhun mennessä ja kaurajuomia yli 70. Syntaksis

26


Montako corgia kuvasta löytyy?

Olipa kerran kiltiksellä mietittiin Muumeissa esiintyvän Drontti Edvardin korkeutta. Oletetaan kuvassa esiintyvien puiden olevan Picea abies -lajia, joiden korkeus vaihtelee 3045m välillä. Täten animen tulkitsema Drontti näyttäisi olevan pystyasennossa noin kahden kuusen korkuinen, eli otuksen korkeus asettuu 60-90m välille.

27

Vastaus: Monta!

Ajatuksia Drontti Edvardista

Kuva: Veera Kohtamäki jaksosta Muumipapan muistelmat #1, Teksti: Sameli

Lehdykkä


Asiantuntijat ker

tovat:

Syntaksis

28


GHANALAISET T E E T S I L U J A V ELOKU

Taittajan löydöksiä:

29

Lehdykkä


Syntaksis

30


Opiskelija on oikeutettu saamaan opiskelijakortillaan ja tällä passilla leimaa vastaan 12 x -20% kaikista ruokaostoksistaan. Passi on voimassa 31.8.2020 saakka. Passin voi saada tämän lehden välistä tai kauppurin tiskiltä kysymällä. Lisäksi erikoistarjouksena tätä lehteä vilauttamalla kaksi burgeria yhden hinnalla!

Voimassa 30 päivää Lehdykän ilmestymisestä.

31

Lehdykkä


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Lehdykkä 4/2019 by Lehdykkä - Issuu