Skip to main content

Lehdykkä 3/2020

Page 1

LEHDYKKÄ 3/2020

Syntaksis

1


Sisällysluettelo Pääkirjoitus 2 Puheenjohtajan palsta 3 Fuksiesittely 2020

4

Top 10 kalat

13

59. vuosikerta Joulukuu/2020 Julkaisija Oulun yliopiston biologikilta Syntaksis Ry lehdykka@syntaksis.org Päätoimittaja Valtteri Leppilampi Toimitus Antti Pöllänen Sameli Piirto Otso Valkeeniemi 1

Lauri Kylmänen Maria Honkanen Noora Nahkala Taitto Siri Kerola Kansikuva Pinja-Emilia Lämsä Takakansikuva Valtteri Leppilampi Paino Keuruun Laatupaino Lehdykkä


M

Päätoimittajan palsta

oikkamoi vaan kaikille lukijoille ja hyvää loppusyksyä/talvea riippuen lumitilanteesta ja siitä milloin tämä lehti ilmestyy. Se olisi vuoden viimeisen Lehdykän aika ja samalla viimeinen minun päätoimittama Lehdykkä. Yleensä tällaisissa tilanteissa reflektoidaan kulunutta vuotta ja niin aion tehdä minäkin. Mitkä ovat siis fiilikset? Kulunutta vuotta Lehdykän kannalta voisi kuvata ehkä hieman vaikeaksi. Jylläävän pandemian vuoksi lehden jakaminen oli keväällä käytännössä mahdotonta yliopiston sulkeutumisen vuoksi ja wabu-Lehdykkäkin jäi siinä rytäkässä tekemättä. Nykyistä tilannetta ei helpota se, että opiskelen tällä hetkellä mikrobiologian maisterivaiheessa noin viidensadanneljänkymmenen kilometrin päässä Oulun yliopistosta, joten konkreettinen tekeminen ja puuhastelu

lehden parissa muun toimittajakaartin kanssa on aika vaikeaa. Jotta asiat eivät olisi olleet liian helppoja, Oulun yliopiston IT-palvelut poistivat uuden opiskelupaikan myötä sähköpostitunnukseni ja siinä samalla Lehdykän päätoimittajan sähköpostin. Tämän seurauksena kaikki Lehdykkään sähköpostitse tullut materiaali on päätynyt jonnekin bittiavaruuteen. Pahoitteluni siis, jos lähettämäsi Lehdykkämatsku ei päätynytkään tähän lehteen ja edellä mainittujen syiden vuoksi Lehdykkä ei ehkä ole ollut sisällöltään niin rikasta kuin aiemmin. Vaikeuksista huolimatta näkee tämäkin lehti viimein päivänvalon ja toivottavasti siitä olisi jotain iloa teille lukijoille. Lehti kyllä kaipaisi kipeästi uutta verta toimittajistoon. Jos vähäänkään edes ihan hupijuttujen tekeminen kiinnostaa, kannattaa ryhtyä mukaan toimintaan. Lehden tekeminen rennolla porukalla on kuitenkin mukavaa ja palkitsevaa touhua. Suurinta osaa toimittajista, kun uhkaa sellainen ikävä asia kuin valmistuminen! Mitäs muuta? Killan täyttäessä pyöreitä vuosia olisi myös hyvä ehkä fiilistellä jotain synttärijuttuja, mutta vujujen siirtyessä yhä kauemmas tulevaisuuteen, voisin jättää synttärihumun tulevan päätoimittajan vastuulle. Kovasti onnea kuitenkin rakkaalle killalle! Mutta mutta… synttärifiilistelyn sijaan voisinkin kiittää teitä kaikkia rakkaita kiltalaisia kolmesta huikeasta vuodesta ja niistä hienoista hetkistä, jotka sain teidän kanssanne kokea. Vuodet Syntaksiksella menivät ohi loppujen lopuksi todella nopeasti, joten muistakaa nauttia opiskelijavuosistanne. Pysykää mahtavina ja toivottavasti törmäillään! Kiitos ja kumarrus! Valtteri Leppilampi Päätoimittaja

Syntaksis

2


Puheenjohtajan palsta

Moro kaikille! Tää kummallinen vuosi lähestyy loppuaan. On ollu villiä, mutta yhdessä tästäkin on selvitty! Haluan siis kiittää kaikkia, jotka on ollu killan toiminnassa mukana ja apuna. Vaikka jännät ajat saattaaki jatkua (toivottavasti ei jatkuis haluun jo kaiken normaaliks), luotan Syntaksiksen hyvään yhteishenkeen. Loppuvuosi saattaa olla vähän pimeetä ja märkää aikaa. Onneks sitä valasee vähän ne muutamat pippalot, joita voi fiilistellä itekseenki. Halloween tarjoaa kylmiä väreitä ja säikähdyksiä vaikkapa kauhuleffojen muodossa. Ja on jo ainakin melkein okei alkaa kuuntelemaan joululauluja. Onhan kauppoihin tullu joulusuklaatki. Syksyyn kuuluu myös glögi <33333. Glögi on nii best terästettynä tai ilman. Mun suosikki on ihan perinteine punaviiniglögi. Glögin kanssa ultimaattisen herkkupöydän muodostais brie, patonki, suolakeksit, korvapuustit, persimonin siivut ja joku suklaa. Jos oikein haluaa extrata nii ehdottomasti mukaan joku jäätelö, mieluiten sellanen missä on paljon sattumia esim. suklaasta tai kinuskista. Kyllä tolla herkkupöydällä syksyn pimeys hälvenis hetkeks. Pitkää kiikarit suunnattuna kohti tulevaisuutta. Terkuin PJ-Iia P.S. Jos ootte oikein rohkeella tuulella, kokeilkaa Glömbinaa. 3

Lehdykkä


Fuksiesittely 2020 1. 2. 3. 4.

Kuka olet ja mistä tulet? Miksi Oulu? Suosikki ouluasiasi? Kryptinen kompetenssinne?

Iiriksen pienryhmä

1. Oon Ville ja Oulusta kotosin 2. Ei täältä poiskaan kannata lähteÜ 3. Murre 4. Ossaan tehä minuuttipuuron 58 sekunnissa 1. Mä oon Iida Porista, Satakunnasta 2. Mietin Oulun ja Jyväskylän välillä, Oulu vei voiton merenrantakaupunkina :) 3. PyÜräbaanat ja Nallikari! 4. Ensinnäkin googlasin kysymyksen, oon vähän huono ite vastaa tohon mutta mun äiti sano et oon hyvä pesee vessanpytyn, joten se olkoon vastaus tähän! :))

Heidi, Eerika, Iida, Ville kuvassa. Kuvasta puuttuu Eevasisko, Hilma, Hilma, Milla, Sara, Suvi.

1. Heippu! Olen Eeva Mehtätalo ja tulen Välivainiolta.đ&#x;&#x152;ą 2. Oulussa on opiskelijan hyvä olla! Oulu on ollut mun kotikaupunki jo useamman vuoden ajan.đ&#x;?˘ 3. Ehottomasti sanasto ja kebab-m ajo-känkky!đ&#x;?&#x2022; 4. Mulla on kuulemma ihan mieletĂśn visuaalinen silmä. đ&#x;&#x2018;&#x20AC;

Syntaksis

4


Veeran pienryhmä

Venla, Anna, Anni, Susanna, Laura ja Emilia (vasemmalta oikealle), kuvasta puuttuu Ronja, Sara, Tiia, VäinÜ ja Veikko.

1. VäinĂś, Helsingistä 2. Pisteet riitti 3. Ă&#x2013;Ăś varmaan halpa sali 4. En keksi mitään :D 1. Tiia Ylikoski ja Lahesta tuun 2. Oulu oli paras kaupunkivaihtoehto opiskella bilsaa ja halusin vähän kauemmas opiskelemaan 3. Varmaan luonto ja pyĂśrätiet 4. Ei nyt tuu mitään oikeen mieleen, mutta eipä kai ainakaan kielellinen lahjakkuus ku hämmennyin kysymyksestäki jo niin paljon.đ&#x;&#x2DC;&#x2026; 1. Anna, lähtĂśisin Hämeenlinnan perämetsistä 2. Oulun pohjoisuus kiehtoi ja yliopisto kuulosti houkuttelevalta 3. Murre :)) lisäksi luonto ja sen läheisyys 4. Viittomakielen alkeet

5

Lehdykkä


1. Oon Venla Kärsämäeltä 2. Yliopiston takia ja myĂśs siksi että pystyy näkemään perhettä enemmän. 3. Kämppikset ehottomasti. Ei oo tullu paljo liikuttua Oulussa muute. Nii ja tietysti täällä on kivoja kahviloita.â&#x2DC;&#x2022; 4. Vislaus đ&#x;&#x2DC;&#x201E; 1. Susanna Vuokatista 2. Oulu on kivalla etäisyydellä Vuokatista, ja tänne avautui opiskelupaikka 3. Vaikka Oulu on iso kaupunki, niin kaikki tarvittava on kuitenkin pyĂśrämatkan päässä 4. Osaan jonglÜÜrata.đ&#x;&#x2DC;&#x201A; 1. Laura, Kotkasta 2. En halunnut pitää välivuotta lukion jälkeen ja hain kaikkiin mahdollisiin kaupunkeihin 3. Talvella on lunta 4. Osaan tehdä mustikkarahkapiirakkaa 1. Emilia, Oulusta, valmistuin keväällä 2020 lukiosta 2. Ouluun oli kiva jäädä, kun perhe ja lukioystävät ovat lähellä, muuttaminen oli helppoa ja kaupunki rakas 3. Oulussa on rento meininki. Kunnon talvet. 4. Oon musikaalinen, soitan monia soittimia ja friikkeilen musiikkitrivialla 1. Sara Väyrynen, â&#x20AC;?Suomen ateenastaâ&#x20AC;? Jyväskylästä 2. Alunperin tulin Ouluun genetiikan perässä, mutta jälkikäteen totesin että ehkä kyse oli myĂśs seikkailumielestä, uuden kokeilemisesta sekä uusista kokemuksista. 3. Ei ainakaan suunnasta riippumaton naamaan puhaltava tuuli, se on varmaa. Pidän kuitenkin siitä, että täällä ei ole jatkuvien ylä- ja alamäkien vitsausta. 4. Hetken miettimisen jälkeen sanoisin organisointi ja visiointi. 1. Anni Rovaniemeltä 2. Kiva sijainti ja ennestään tuttu kaupunki 3. Meri Syntaksis

6


Milan pienryhmä

Kuvassa vasemmalta oikealle: Konsta Kaasalainen, Henri Katila, Senja Iskala, Nette Kaukko, Emilia Kallio, Helmiina Kinnunen, Laura Jääskeläinen ja Karen Karppinen

1. Riikka ja Oulusta tulen. 2. Koska kotikaupunki best 3. Ookko nää -lausahdukset 4. Tää oli liian vaikee kysymysđ&#x;&#x2DC;&#x201A; 1. Olen Konsta Kaasalainen ja tulen Tampereelta. 2. Oulun yliopisto vaikutti kiinnostavalta opiskelupaikalta, ja lisäksi Oulussa asuu sukulaisia (ja satuin pääsemään ensimmäiseen hakutoiveeseen). 3. En osaa sanoa. 4. Ei ole, tietääkseni. 7

Lehdykkä


1. Nette Kaukko Oulusta, tarkemmin Jäälistä 2. Koska kotikaupunki ja ihan hyvä sellainen 3. Varmaa torinrannan värikkäät aitat 4. Im professional procrastinator (and stresser) 1. Karen Karppinen. Juankoski 2. Alunperin halusin tänne ja opetta suositteli 3. Lenkkien reitillä vesistĂśjä 4. En ny tii mitä meinaađ&#x;&#x2DC;&#x2026; 1. Helmiina Kinnunen Kinnulasta Keski-Suomesta. 2. Niin kiva kaupunki ja paljon tuttuja ihmisiä! 3. Ehdottomasti luonto. Esimerkiksi Koitelinkoski oli nätti paikka. 4. Jos nyt oikein ymmärsin mitä google kerto tän takottavan niiin varmaan se että osaan lukea hyvin ihmisiä 1. Olen Emilia, biologian fuksi ja tulen Sallasta. Muutin sieltä nyt takaisin tänne Ouluun monien vuosien jälkeen. 2. Oulu on jo ennestään tuttu paikka ja perhettä asuu täällä. Kaupunkina myĂśs mukavan kotoisa eikä liian suuri. Täältä lĂśytyy kaikki tarvittava, sekä hyvät kulkuyhteydet muualle maailmaan. 3. Oulun tarjoamat mahdollisuudet. Pienen paikkakunnan jälkeen täällä tuntuu olevan loputtomasti mahdollisuuksia tehdä mitä ikinä haluaakaan. 4. Olen hyvä muistamaan kaikki turhat asiat. 1. Henri Seinäjoeltađ&#x;&#x2018;? 2. Sopivan kokonen paikkakunta, kiva ympäristĂś ja Oulussa tuttuja ihmisiä entuudestaan! 3. Nallikari 4. Herätyskellon ignooraaminen aamuisinâ&#x153;&#x152; 1. Senja Seinäjoelta 2. Tää on nii pähee paikka 3. Bilsaâ&#x153;&#x152; 4. osaan tehä parhaat darrasafkat Syntaksis

8


Jannan pienryhmä 1. Erika Oulusta 2. Koska asun valmiiksi oulussa 3. Paskakaupunni 4. Mikä? 1. Olen Helmi ja kotoisin Porvoosta. 2. Muutin Ouluun, koska halusin opiskella biologiaa. 3. Oulussa on paljon hyviä ravintoloita! 4. Huilunsoitto 1. Taavi Lahest 2. Oulu valitsi minut 3. Pyöräilijä ystävällinen 4. Ik kan een eenwieler rijden

1. Noora ja tuun Mustasaaresta 2. Kävin kokemassa Turun talven ja totesin, että pitää päästä pohjoisemmaksi. 3. Sen verran pyöräilyhullu olen, että sanon pyörätiet :D 4. Oon aika mestari sulattamaan suklaata. 1. Katariina Joensuusta 2. koska tykkään pyöräillä vastatuuleen 3. MURRE 4. Osaan heiluttaa korvia

1. Katri Viljakkalan metropolista 2. Hieno kaupunki, hieno luonto, ehkä lumiset talvet.. No joo joo, en päässy etelämmäs. 3. Pataässä, Basso, Kaarle Fillariväylät 4. Mihin ikinä mennään, oon aina imus, (mut yleensä 2 minsaa myöhässä). Kuvassa vasemmalta oikealle: Helmi, Erika, Noora, Taavi ja Hanna. 9

Lehdykkä


1. Hanna, ja kotosin Kittilästä 2. Oulu siksi, koska en halunnu lähteä yhtään tämän etelämpään opiskelemaan ja kiva kaupunki muutenki. 3. Suosikki ouluasiani on Hupisaaret. 4. Pystyn nukkumaan ihan milloin vaan ja ihan missä vaan. 1. Oon Enni ja oon avojalakane oululainen. 2. Oon täältä kotosin, mulla on maailman paras asunto ja mulla assuu täällä palijon rakkaita ihimisiä. Haluan myös olla lähellä Lappia niin pääsee kaupungin melskettä heleposti karkuun. Paskakaupunni best. 3. Majokänkky, ryybs & narcs, meri ja ikune vastatuuli. 4. Oon hyvä kerräämään kohomeisia pihilajammarjoja sorbus-kilijua varten 1. Emma, Piikkiöstä 2. Pohjoinen sijainti 3. Lähiseudun luontokohteet 4. Pidetään salaisuutena 1. Olen Sointu, 22v ja kotoisin Lahdesta 2. Hain Ouluun koska haluan lukea nimenomaan kasvifysiologiaa. Oulu myös kaupunkina kiinnosti paljon! 3. Oulussa ihastuin heti ensimmäisenä pyöräteihin kun tulin! Kuljen kaikkialle pyörällä ja Oulussa on paljon maisemateittejä joihin tykästyin. 4. Oon tosi tehokas rypyttämään Dumplingeja! 1. Aapo Määttä ja olen kotoisin Kuusamosta 2. Lähin paikka Kuusamoa, jossa voi opiskella biologiaa. 3. Hyvät pyöräilyreitit 4. En osaa sanoa

Syntaksis

10


Suvin pienryhmä Kuvassa Akseli Ahonperä, Elice Haataja Ismo Hyväri, Julia Harju, Peppi Heikkilä, Anette Heinonen, Katariina Hakola

1. Olen Elice Haataja ja tulen Pudasjärveltä. 2. Valitsin Oulun koska se on lähellä kotipaikkaani ja poikaystäväni on Oululainen. 3. Oulun murre on ihana <3 4. Kryptinen kompetenssini on pizzan valmistus. Teen jumalaisen hyvää pizzaa. 1. Hakolan Katariina, tulen Nokialta 2. Halusin lähteä mielummin pohjoisempaan kuin etelään 3. Mukavat ihmiset 4. Olen viettänyt pari kesää talomaalarina 11

Lehdykkä


1.Oon Peppi Lohjalta 2. Pohjoinen sijainti ja meri (vaikka se tarkoittaakin aina vastatuuleen pyöräilemistä silmät vetisinä) 3. No murre tietenkin! 4.Osaan soittaa nokkahuilulla My heart will go on 1. Olen Julia Harju ja tulen Teuvalta Etelä-Pohjanmaalta. 2. Olen kuullut Oulusta paljon hyvää. Se on iso kaupunki, jossa kaikki palvelut ovat lähellä, mutta metsäänkään ja luonnon lähelle ei ole pitkä matka. Myös koulutus on korkealaatuista. 3. Kaupungin keskeltä löytyy myös luontoa. Harrastusmahdollisuudet ovat laajat. Lisäksi oululaiset ovat todella mukavia ja rentoja. 4. En oikein ymmärtänyt kysymystä, mutta jos tässä tarkoitetaan salaista erikoisosaamista, niin voisin sanoa, että tulen todella hyvin eläinten kanssa toimeen. Biologiassa ehkä eniten kiinnostaakin ekologia ja eläinten käyttäytyminen. 1. Ismo Hyväri, Torniosta 2. Koska Oulu on kuulemma mukava metsäinen kaupunki ja sopivan pohjoisessa 3. Oulun kiipeilykeskus 4. Itsenäinen työskentely 1. Nimeni on Sari Hankilanoja ja tulen Härmästä Etelä-Pohjanmaalta. 2. Oulusta pääsee junalla helposti kotia ja veljen luokse Kajaaniin. Lisäksi lukioni biologian opettaja on myös opiskellut Oulussa ja hänen puheittensa perusteella tuntuu viihtyneen hyvin. 3. Oulussa olen tykännyt ainakin siitä, että kaikki tarvittavat palvelut on käytännössä kävelymatkan päässä, mutta luontokaan ei ole kaukana. 4. Tykkään askarrella ja muutenkin tehdä kaikenlaista käsin. Joskus, jos nään jonkin mielenkiintoisen askarteluidean jossain, päättelen, miten se on tehty ja teen perässä tai sovellan ideaa johonkin muuhun. Harvemmin mitään ohjeita lueskelen. Syntaksis

12


TOP 10 KALAT Lauri Kylmänen

J

okainen on ollut tekemisissä kalojen kanssa. Jotkut ovat saattaneet kalastella kaloja vaikkapa järvestä tai soppakulhosta, jotkut taas ovat ehkäpä nähneet ”Apua! Olen kala” klassikkoelokuvan ja samaistuneet kalojen märkään elämään. Mutta mitä kalat oikeasti tekevät pinnan alla ja mitä mieltä kalat ovat kalapuikoista? Näihin korventaviin kysymyksiin löytyy varmasti vastauksia jostain muualta, sillä tänään tarkastellaan maailman kymmentä sykähdyttävintä säynävää.

10. Katkarapukala, Aeoliscus strigatus

Onko katkarapukala kala vai katkarapu? Kukaan ei tiedä katkarapukalan todellista identiteettiä, jonka takia katkarapukala löytyy myös useimpien ihmisten kymmenen parhaan katkaravun listalta. Mitä katkarapukala sitten hommailee päivät pitkät? Kaloille epätyypilliseen tapaan se roikkuu vesipatsaassa pää alaspäin, mistä voisi äkkiseltään päätellä, että katkarapukalat ovat varsin apeavireisiä kaloja/katkarapuja.

13

Lehdykkä


9. Pullukkamerihevonen, Hippocampus abdominalis Pullukkamerihevosella on iso masu ja iso sydän.

8. Maitokala, Chanos chanos

Maitokala ei kuulemieni huhujen mukaan maistu maidolta, ei eritä maitoa, eikä myöskään juo litrakaupalla maitoa, eikä taida edes olla erityisesti maidon värinen. Silti se ylpeänä kantaa nimeään Filippiineillä polskiessaan, missä se sattuu olemaan myös tärkeä paikallinen ruoka(juoma?)kala. Syntaksis

14


7. Piraattiahven, Aphredoderus sayanus

Piraattiahven on tyypillinen Disneylandin merirosvokarikatyyri. Piraattiahvenilla on tavattu silmälappuja, kolmikolkkahattuja ja jopa papukaijatovereita! Piraattiahvenen tieteellinen nimi sayanus juontuu todennäköisesti siitä, että munaisessa Pohjois-Amerikassa elävät piraattiahventen esi-isät tulivat paikallisen noitatohtorin kiroamiksi käytettyään sanaa anus liian liberaalisti. Kirous aiheutti aikuisten piraattiahventen anuksen matkustamisen kalan kurkkuun, missä se vielä tänäkin päivänä muistuttaa piraattiahvenen synkästä menneisyydestä.

15

Lehdykkä


6. Keltapyrstökeltti, Sicamugil cascasia Suoraan wikipediasta: ”Sicamugil is a genus of mugilid mullets” Enempää ei tipu.

5. Bulbous dreamer (kääntäjän mielestä sipuliunelmoija) Oneirodes eschrichtii

Sipuliunelmoija on torkkujakrottien heimoon kuuluva symppiskala. Kuten varmasti useimmat biologitkin tällä hetkellä, myös sipuliunelmoija ui syvissä vesissä. Sipuliunelmoija ei ehkä ole kalakunnan Miss/Mr. Universum, mutta onneksi viehättävyys on melko turha ominaisuus kun deittailee pilkkopimeydessä useiden kilometrien syvyydessä. Syntaksis

16


4. Ananaskala Monocentris japonica Kuten perinteisemmilläkin ananaksilla on yleensä tapana, ananaskala elelee päivisin luolissa ja onkaloissa, ja pujahtaa öisin ulos ruokailemaan. Tiedemiehet parhaillaan selvittävät kuuluuko ananaskala pizzaan.

3. Sarvilosserokala, Lactoria cornuta Sarvilosserokala näyttää päällepäin söpöltä ja hyväntahtoiselta uivalta Lego-palikalta. Ääni kuitenkin muuttuu kellossa äärimmäisen nopeasti jos tälle kalalle menee rähisemään ja ryppyilemään. Sarvilosserokalalla on nimittäin kyky erittää ympärilleen pahutoksiini-nimistä hermomyrkkyä, joka ei välttämättä ole vedenvarassa olevalle ihmiselle vaarallista, mutta saattaa aiheuttaa lähistön kanssakaloille terminaalista pahoinvointia, minkä on eittämättä tarkoitus laskea öykkäröivän ihmisen mielialaa.

17

Lehdykkä


2. Ampujakala, Toxotes jaculatrix

Ampujakala ampuu ensin ja kysyy kysymyksiä jälkeenpäin. Jos olette onnistuneet hankkiutumaan ongelmiin ampujakalan kanssa, älkää hätääntykö, vaan perääntykää hitaasti ja tehkää itsestänne mahdollisimman pieniä. ”Miksi ihmeessä pieniä?” saatatte huudahtaa ääneen. Minäpä kerron. Mitä pienemmältä näytätte, sitä pienempi maalitaulu olette. Krapulainen ampujakala kaihtaa kovaa meteliä, joten konfliktien ennaltaehkäisemisessä saattaa edesauttaa kaikenlainen älämölö ampujakalan reviirillä kuljettaessa.

1. Boga, Boops boops

Boops boops boops! Boops boops boops, boops boops. Boops boops boops boops, boops boops Boops boops. Boops boops boops boops boops. Syntaksis

18


19

Lehdykkä


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Lehdykkä 3/2020 by Lehdykkä - Issuu