2 minute read

Kollegion tervehdys

K o l l e g i o n k e v ä t t e r v e h d y s L e g i o l a i s i l l e

Maailma on ollut sekaisin viimeiset kaksi vuotta ja elämä sen keskellä on ollut odottamatonta ja korona-ajan päättymisen odottaminen on tuntunut kaikkine vaiheineen loputtomalta. Kollegio on elänyt näinä aikoina hiljaiseloa, koska tapahtumien järjestäminen on ollut haastavaa eikä mielekästä yhteistä toimintaa ole ollut helppo järjestää. Suuret suunnitelmat toiminnan ylläpitämisestä ja kehittämisestä on jouduttu laittamaan telakalle odottaen sitä kuuluisaa uutta normaalia. Tämä kevät alkaa vähitellen näyttää vihdoin siltä, että se aika alkaa vihdoin koittamaan ja elämästä todella tulee taas asteen verran normaalimpaa (jos ei lueta mukaan itänaapurimme viimeisimpiä edesottamuksia), joten toimintaakin voidaan jälleen käynnistellä aktiivisemmin aikaisempaan tapaan.

Advertisement

Hiljaiselo sosiaalisten kontaktien suhteen on varmasti jättänyt jälkensä meihin kaikkiin ja alumniyhdistyksenä näkisimmekin, että nyt maailman vähitellen avautuessa on tärkeää ottaa kiinni menetettyä aikaa ja verkostoitua erityisesti kanssaopiskelijoiden, mutta myös alumnien kanssa. Toivomme, että saisimme yhdessä luotua uusia yhteyksiä, jotka tukevat teitä viimeistään siirryttäessä työelämään ja myös työelämän varrella. Ei ole vertaistuen ja verkostojen voittanutta! Loputtomien Teams-putkien jälkeen sitä myös kovin kaipaa aitoa ja välitöntä kanssakäymistä, jossa ei tarvitse nostaa käpälän merkkiä pystyyn, jos on jotain sanottavaa – sen kun puhuu vaan!

Kollegio valitsi uuden hallituksen vuoden 2021 lopulla ja siihen kuuluvat Outi Slant (puheenjohtaja), Anniina Torvinen (varapuheenjohtaja), Sami Kiiski (sihteeri), Enni Alm (rahastonhoitaja) sekä Susanna Hietala (opiskelijayhteistyövastaava). Pyrkimyksenämme tänä vuonna on palata perinteisten tapahtumien järjestämiseen jäsenistöllemme. Meille on kuitenkin tärkeää näyttäytyä matalan kynnyksen yhdistyksenä myös teille mahdollisille tuleville jäsenillemme ja siksi toivommekin, että saisimme järjestettyä myös yhteistä toimintaa. Legiolaiset ovat luonnollisesti tervetulleita mukaan Kollegion tapahtumiin myös muissa kuin virallisen yhteistyön merkeissä eli jos bongaat meidän tapahtuman esimerkiksi meidän somesta, niin tervetuloa vain paikalle!

Kivaa kevättä toivotellen, Kollegion hallitus

Manifesti

R u n o j a M a n i P u l u l l e

Legion mani

Ensin oli muna ja siitä kuoriutui mani. Mani oli ensin yksinäinen pulu, Kunnes jostain kuului hirveä melu. Mani löysi tiensä Educalle, Ja tuli oikeaan aikaan sitsipaikalle, Toustit kertoivat säännöistä, Ja yllättäen kaikki alkoivat sihistä.

Kuka on Mani Pulu? Mani Pulu on osa Legiota, Maskotti, spiritualiteettivastaava, kesykyyhky. Manilta voi kysyä apua, jos jokin vaivaa, Mani ei tuo mitse. Mani on ollut mukana vappusouduilla, Helsingissä ja monilla monilla sitseillä, Mani on myös joskus ollut hukassa ja ryöstettynä. Mutta Mani Palaa aina Legioon, sillä Legio olen minä ja meillä on Mani!

Kirjoittanut: Sonja Orela, Mani Pulun manipulo imana

This article is from: