Kritiikki: Venla Saalon Kukkia maan

Venla Saalon Kukkia maan alla – sanomattomat toiveet

Tatu Pajula

Kukkia maan alla (Gummerus, 2020) on Venla Saalon romaani Berliinissä risteävistä ihmiskohtaloista. Saalon lasten-ja nuortenromaani Kirkkaalla liekillä oli 2012 Finlandia-palkintoehdokkaana. Kukkia maan alla aloittaa Saalon aikuisille suunnatun kirjallisuuden uran loistokkaasti. Teos kuvaa pääasiassa kahta hahmoa, Mariannaa sekä Amaliaa. Marianna on jämähtänyt Berliiniin kukkakaupan myyjäksi maailmalla vietetyn nuoruuden jälkeen. Hänen elämäänsä kuuluu myös Puolassa asuva veli, Borys, sekä vieraantunut äiti. Amalia taas on tulevaisuuteen kurkottava urakiituri, joka unelmoi englannin kielen kartuttamisen tuomasta mahdollisuudesta päästä korkealle business-elämään. Amalian mukana kulkee hänen poikansa, vilkkaalla mielikuvituksella sekä luovuudella varustettu Karim. Lyhyehkö (159 s.) Kukkia maan alla muodostuu nopeasti luettavista luvuista, joiden välillä näkökulma siirtyy henkilöstä toiseen. Mariannan ja Amalian lisäksi Borys, Mariannan äiti sekä Karim pääsevät kertojan rooliin ja kertojan vaihtuessa teoksen maailmakin muuttuu kiitettävästi. Henkilöiden äänet, ajatukset ja teot erottavat heidät toisistaan ja luovat teokseen pirteästi etenevän rytmin. Kukkia maan alla on teos, jota on todella ilo lukea ja sen lyhyyden vuoksi teos etenee äkkiarvaamatta kerralla tai muutamalla loppuun asti. Teoksen lyhyys on kuitenkin hämäävää. Vaihtuvat luvut loppuvat monesti kuin kesken tilanteisiin, joita olisi halunnut tarkkailla kauemminkin. Marianna tapaa esimerkiksi vieraantuneen äitinsä yhtäkkiä kukkakauppansa edessä 12 vuoden erilläänolon jälkeen. Kohtaus loppuu äidin ilmoittaessa, ettei hän ole saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiinsä. Luvun jälkeen erikoiseen tapaamiseen ei enää palata. Fragmentaarisuus teoksessa palvelee kuitenkin sen teemaa henkilöiden keskinäisestä irrallisuudesta. Marianna joutuu kestämään katkeilevaa puhelinyhteyttä veljeensä ja Amalia elää enemmän tulevaisuuden fantasioissaan unohtaen keskittyä nykyhetkeensä. Borys haluaisi Mariannan muuttavan takaisin Puolaan mut-

tei pysty sanomaan tätä ääneen. Karim taas toivoo, että hänen äitinsä kiinnittäisi enemmän huomiota häneen. Hahmoja yhdistävä tekijä on Puolassa sijaitseva vanha talo, jossa Marianna, Borys sekä heidän äitinsä asuivat. He muistelevat taloa ja näkevät siitä sa-

FRAGMENTAARISEN TEOKSEN LUVUT LOPPUVAT USEIN KUIN KESKEN

mankaltaisia unia. Amalia taas haikailee kiireisen kaupungin keskellä muuttavansa samaiseen henkilöiden unissa esiintyneeseen taloon. Mennyt, nykyhetki ja tulevaisuus sekä ihmisten välit vaikuttavat toisiinsa matkojen päästä, joten teoksen kirjallinen katkonaisuus sopii kuvaan hyvin. Kukkia maan alla vihjailee etevästi henkilöidensä toiveista antamatta liikaa ilmi. Kaikki heistä toivovat jotakin, mutta heidän tuntuu olevan vaikea ilmaista toisilleen, mitä se jokin on. Henkilöiden vaikeus puhua toisilleen toiveistaan on aidosti ja herkästi esitetty piirreromaanissa. Kukkia maan alla näyttää henkilönsä tilanteissa, joissa menneisyydestä on jo liikaa aikaa, mutta tulevaisuuteenkaan ei vielä pääse: ”Amalia odottaa ja odottaa, että aika kuljettaisi hänet eteenpäin, nopeasti, nopeasti, sinne, missä hänen kuuluu olla.” Välitilassa olevat valtaa se jokin nimetön ahdistus, joka estää heidän läheisyytensä. Mariannakin pohtii tätä jotakin: ”Ihan kuin hän olisi unohtanut jotakin. Tai kuin olisi juuri muistamaisillaan jotakin. Jokin uni, jokin tilaus? Lupaus, sopimus, aie?” Kuin päiväunessa hahmot kurottavat havahtumista kohti, mutteivat juuri yllä ja tämä kurotus ihmisten välissä luo teoksesta erityisen syvällisen. Kukkia maan alla on tarkkanäköinen, varma ja koskettava romaani tilanteesta, jossa vaikeat, julkipuhumattomat asiat ovat tapahtuneet jo aikoja sitten ja ne poispyyhkivä sovinto odottaa itseään.