Kreikka_2020

i v f o s g n i g r n n i e r v n e e s v

Dante’s Angels Seven Rings of Virtue

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

Vanhan tarinan mukaan tuhansia vuosia sitten tiedon ja viisauden jumalatar Athene käski seppä Hefaistosta takomaan seitsemän sormusta, jotka hän sitten lahjoitti Ateenalaisille. Näihin seitsemään sormukseen, hän istutti kuhunkin kiven edustamaan yhtä niistä seitsemästä hyveestä, joita hän tahtoi kansansa vaalivan; Punainen edustamaan sotataitoja, Vihreä edustamaan viisautta, Sininen edustamaan taidetta, Violetti edustamaan kauneutta, Keltainen edustamaan oppimista, Valkoinen edustamaan oikeudenmukaisuutta, Musta edustamaan uskollisuutta.

Mutta Ares, sodanjumala, joka oli aina kadehtinut häntä, suostutteli Hermeen, jumalien vikkelän sanansaattajan, sekä varkaiden suojelijan, varastamaan nuo seitsemän sormusta Ateenalaisilta, ja kätkemään ne ympäri Kreikkaa.

Sormuksia ei koskaan löydetty, eikä niiden tarinaa kirjoitettu, ja kun vanhat jumalat väistyivät uusien tieltä, veivät he tiedon sormuksista mukanaan. Niin kertomus unohtui ja katosi ihmisten mielistä. Kuten niin monesti aikaisemminkin on käynyt tarinoille muinaisista jumalista.

1

OSA 1 2006 Arkeologiset kaivaukset Rooma, Italia

”Moneltako helikopteri tuli meidät hakemaan?” Talim kysäisi hörpäten leilistään vettä. ”Joko kaipaat kotiin?” Shiva virnisti, ihastellen hyvin säilynyttä kaunista naista esittävää veistosta parin pylvään välissä.

Kolmikko oli päättänyt uuden vuoden lupauksena yrittää tehtävistään huolimatta tutustua vähän paremmin sen kaupungin kulttuuriin, missä milloinkin sattuivat olemaan. Tällä kertaa, saatuaan onnellisesti päätökseen jälleen yhden reissun, joka oli tällä kertaa heidät vienyt Italian Roomaan, he olivat päättäneet tutustua kadonneeseen Rooman kulttuuriin. He olivatkin saaneet pikaisen suostuttelun jälkeen erityisen luvan matkustaa ihastelemaan pienestä kalliosolasta löytyneitä raunioita.

Vielä tutkijat eivät olleet saaneet selvitettyä mitkä rauniot olivat kyseessä, mutta aikaisempien tutkimusten mukaan he arvelivat raunioiden olevan osa Apollonin temppeliä. Mutta koska arkeologinen löytö oli vasta tehty, ei esiin ollut vielä saatu paljoa, vain muutamia katkenneita pylväitä, sekä naisveistos oli saatu kaivettua esille.

Näky oli silti agenttien mielestä erittäin kaunis kaikkine köynnösten peittämine seinineen ja katkenneine pylväineen. Etenkin kun temppelin katto oli aikojen saatossa romahtanut, päästäen auringon valon pilkistämään murentuneiden kattolaattojen välistä. Muutamissa paikoissa esiin itsepäisesti puski keltaisia, liljan kaltaisia kukkia. ”En, tekisi mieli vain tutkia tätä paikkaa vielä vähän enemmän. Kenties teemme vielä uuden löydön.” Talim lausahti, mutta saman tien maa vavahti heidän allaan, saaden agentit lennähtämään nurin pudonneiden kattolaattojen päälle. ”Sitä saa mitä tilaa.” Feenix virnisti, nousten hoippuen jaloilleen. ”Se oli varmaan vain pieni maanjäristys.” Shiva sanoi, mutta samalla maa heidän allaan repeytyi halki ja enkelit putosivat kiljahtaen tyhjän päälle.

Onneksi pudotus ei kuitenkaan ollut kovin korkea ja he päätyivät loiskahtaen johonkin märkään. ”Miksi en ole yllättynyt...” Shiva naurahti kolmikon kömpiessä pois koristeellisesti reunustetusta altaasta, johon olivat katon läpi tipahtaneet. He ilmeisesti olivat olleet temppelin katolla, ja maanjäristys oli saanut lattian repeämään heidän altaan. ”Noo, ainakin voimme sanoa tehneemme sen löydön.” Feenix naurahti, jääden sitten kunnioittavan hiljaisuuden vallassa katselemaan heidän ympärilleen avautunutta näkymää.

Kuten tutkijat olivat arvioineetkin, niin löytö oli kuin olikin Apollonille pyhitetty temppeli. Se tuli heti selväksi, sillä pitkän muotoisen huoneen toista päätä komisti valtavan kokoinen, upeasti veistetty mieshahmo, jonka he tiesivät esittävän auringonjumalaa. Patsaan yläpuolella oli suuri, kullasta taottu aurinko säteineen sekä henkeäsalpaavan taidokkaasti veistetyt, marmoriset koristeet, jotka oli kiinnitetty reunustamaan jotain oviaukon tapaista. Ilmeisesti patsas oli asetettu vartioimaan kultaista aurinkoa sekä sen alla avautuvaa oviaukkoa, jonka takaa he näkivät kullan kimalluksen. Ilmeisesti huone oli tarkoitettu varastoimaan Apollonille uhrattuja esineitä.

Allas, johon he olivat pudonneet, sijaitsi täsmällisesti keskellä pitkää huonetta, ja sen turkoosinsinisenä kimaltava pinta heijasteli heidän putoamisaukostansa kurkistavaa auringonvaloa, valaisten koko huoneen. ”WOW” agentit lausahtivat yhteen ääneen tuijottaen upeaa näkyä. Toisin kuin ylemmässä kerroksessa, täällä olevat pylväät olivat säästyneet ehjinä, ja niitä pitkin kohti valoa kasvoi erikoislaatuista köynnöstä, jonka lehdet näyttivät siltä kuin ne olisivat sulaa kultaa. Lähempi tarkastelu tosin osoitti, että lehdet olivat aivan tavallista murattia, mutta ne olivat jotenkin kummassa saaneet kullanhohtoisen värin lehtiinsä.

2

”Tiedättekö, taisimme todella tehdä vuosisadan löydön.” Talim henkäisi kävellen lähemmäksi komeaa auringonjumalaa esittävää patsasta. ”Sitähän sinä toivoit.” Feenix huomautti ihmetellen, kuinka altaan vesi oli pysynyt niin kirkkaana, vaikka temppelin täytyi olla tuhansia vuosia vanha. ”No siitä ei taida olla paljoakaan hyötyä, ellemme pääse täältä pois.” Shivan ääni palautti heidät takaisin maanpinnalle. ”Hmm, hyvä huomio.” Talim vastasi nostaen katseensa kohti kattoa, josta he olivat pudonneet. Vaikkei pudotus ollut ollutkaan kovin pitkä, niin katto kuitenkin oli heidän tavoittamattomissaan. ”Kännyköissä ei ole taajuutta.” Feenix lausahti vilkaistuaan nopeasti toistaiseksi ehjänä säilynyttä puhelintaan. ”Ehkä he lähettävät jonkun hotellista kyselemään peräämme, ellemme ole iltaan mennessä palanneet maksamaan laskua.” Shiva kohautti olkiaan, huitaisten sitten otsaan muistaessaan jotain. ”...paitsi että, hehän eivät tiedä meidän olevan täällä.” ”Mutta entä helikopteri? Senhän piti tulla noutamaan meitä.” ”Lentäjä saattaa luulla, että olemme päättäneet seikkailla keskenämme hotellille, jos emme ilmesty sovittuun paikkaan.” ”Loistavaa.” Feenix purskahti nauruun, ”tämä on juuri meidän tuuriamme ja tapaistamme.”

Kaksi muuta agenttia yhtyivät ystävänsä nauruun, vaikka tilanne näyttikin hankalalta, mutta siinä silti oli tiettyjä koomisuuden piirteitä. ”Emme muuten tulleet ottaneeksi makuukamppeita mukaan...” Shiva lausahti viimein katkaisten heidän naurunpuuskansa. ”Eli meidän taitaisi olla melkein pakko päästä täältä pois. En usko, että Apollonin aurinko meitä pahemmin lämmittää.” Feenix lausahti. ”Taisin keksiä miten.” Talim sanoi tyytyväisenä hetken kuluttua. ”Katsokaa.” agentti osoitti kohti viiniköynnöksiä. ”Hmmm nehän ovat… viiniköynnöksiä.” Feenix lausahti epäillen. ”Niin.” Talim vastasi lyhyesti, alkaen repiä köynnöksiä irti pylväistä. ”Ja sinä aiot tehdä niillä... mitä?” ”Vanhan sido-lakana-naruksi-tempun. Paitsi että lakanoiden sijaan käytämme köynnöksiä.” ”Eeeeeh, luuletko että ne kestävät?” Shiva kysyi epäillen, katsellen yhtä epäluuloisesti kuin Feenix, ystävänsä touhua. ”No onko parempia ideoita neropatti?” Talim lausahti irvistäen. ”No eipä oikeastaan. ” Shiva kohautti olkiaan, ja alkoi auttaa Talimia köynnösten kanssa. ”Feenix, kolme käsiparia toimisi nopeammin kuin kaksi.” Talim vilkaisi Feenixiä, joka oli kiinnittänyt huomionsa johonkin kimaltelevaan altaan pohjalla. ”Juu, ihan heti. Otan vain –” Agentin sanat lopetti valtava molskahdus hänen liukastuessaan ja heilahtaessaan altaaseen. ”Jeeeeeep.” Talim sanoi ja vilkaisi Shivaa nauraen. ”No pitäähän meillä olla jokin todiste siitä, että löysimme oikeasti jotain.” Agentti sanoi ja kömpi ylös altaasta, pitäen jotain tiukasti kiinni nyrkissään. ”Eiköhän tuo reikä ole tarpeeksi hyvä todiste.” Shiva huomautti ja kiepautti sitten Talimin avustuksella heidän repimät köynnökset tiiviiksi nipuksi. ”Tämä oikeasti saattaisi kestää.” Hän lisäsi vetäisten muutaman kerran voimakkaasti köynnösnarua käsiensä välissä. ”Jos ei kestäkään, niin ainakin tiedämme, minne me putoamme.” Talim huikkasi silmäänsä iskien. ”Ja sitten on keksittävä keino, jolla saamme köyden ylös.” ”Kävisikö tuo?” Feenix osoitti eräässä ehjänä säilyneessä kattolaatassa olevaa koukkua, jossa oli ilmeisesti aikaisemmin roikkunut jokin astia tulta varten. ”Kestääköhän se...” ”Yhtä todennäköisesti kuin tuo köysi. ” ”Kokeilemallahan se selviää… Mitä sinä muuten löysit sieltä altaasta?” ”Tämän!” Feenix avasi kouransa, ja paljasti kultaisen sormuksen, jossa kiilteli niin täydellisesti hiottu valkoinen timantti, että se vaikutti lähes yliluonnolliselta.

3

”Ooooooooh!” Shiva ja Talim huokaisivat yhteen äänen, katsellen lumoutuneena kuinka siitä heijastuva valo hajosi tuhansiksi pieniksi säteiksi, saaden huoneen kiiltelemään sateenkaaren väreissä. ”Tämä näyttää niin kauniilta, että tekisi melkein mieli pitää se itse.” Feenix huokaisi, ”mutta tietenkin viemme sen museovirastoon.” Hän lisäsi nopeasti nähdessään ystäviensä katseet. ”Saattaa olla, että saatkin pitää sen, ellei tämä idea toimi.” Shiva huomautti ja sitoi pienen kiven kiinni köynnöksen toiseen päähän. ”Peukut pystyyn!” ”Hah, heti ensimmäisellä.” Talim virnisti Shivan sitoessa tyytyväisyydestä punaisena köyttä solmuun, saatuaan lenkin heitettyä koukun yli. ”Kuka ensin?” Shiva esitti kysymyksen, saaden ystävänsä katselemaan vältellen toisiaan. ”Hyvä on, minä menen. Senkin vellihousut.” Hän virnisti, koska Talim eikä Feenix näyttäneet pomppivan innosta kokeilunhaluisena. ”Muista sitten, että tämä oli sinun ideasi, jos putoa rytkähdän alas.” agentti lisäsi tökkäisten Talimia. ”Hei, ei tökitä siinä! Minä suunnittelin, joten on vain oikeus ja kohtuus, että joku muu kokeilee ideaa ensin.” ”Ei se minusta noin mene.” Shiva kohotti kulmakarvaansa, mutta otti kuin ottikin kiinni köydestä, vetäisten sitä alaspäin. Kun köysi ainakin toistaiseksi tuntui kestävältä, agentti alkoi varoen nousta sitä pitkin ylös, kahden muun odottaessa jännittyneinä, putoaisiko ystävänsä. ”Haha, sehän toimii!” Talim lausahti innostuneena Shivan tavoittaessa kattolaatat. ”Tai siis, tiesinhän minä, että se toimii…” ”Toki.” Feenix virnisti pikkuilkeästi Talimille, joka punastui vienosti, ja lähti vuorostaan kapuamaan ylös köyttä pitkin, saaden katolle jo ehtineeltä Shivalta käden avukseen. ”Joko voi tulla?” Feenix huudahti yläilmoihin, Talimin kadotessa myös kattoaukosta ulos. Mutta ilmeisesti kaksikko ei kuullut, vaan oli lähtenyt soittamaan helikopteria, sillä nämä eivät vastanneet.

Kietaisten nopeasti nenäliinan löytämänsä sormuksen ympäri, Feenix lähti kipuamaan köyttä pitkin ylös, odottaen näkevänsä ystäviensä virnistelevät ja voitonriemuiset kasvot yllä. ”Saa sitä apuakin tarjota.” Feenix lausahti tavoittaessaan kattolaatat, toivoen että hänen ystävänsä vetäisisivät hänet turvaan, sillä köynnösköysi oli alkanut uhkaavasti natista hänen kivutessa sitä pitkin. ”Tämä nimittäin ei kestä pitkään.”

Vastauksena tähän riuska käsi tarttui hänen ranteeseensa, ja hänet vedettiin kovakouraisesti ylös aukosta. ”Hei, ei tarvitse olla noin kovakourainen.” Hän lausahti pahastuneena, mutta hiljeni sitten huomatessaan, ettei häntä ollutkaan vastassa kumpikaan hänen ystävistään. Sen sijaan hänen edessään seisoi pitkä, nilkkoihin asti ulottuvaan valkoiseen takkiin pukeutunut nainen, jonka kapeista kasvoista häntä katsoi viileät siniset silmät. Tai silmä, sillä naisen vasenta silmää peitti musta silmälappu. ”Jaaa, sinä et olekaan he.” Feenix lausahti ja huomasi samassa kuinka kaksi isoa korstoa piti hänen ystäviään kiinni, painaen pistooleita näiden päätä vasten. ”Erittäin terävä oivallus.” Nainen lausahti kylmästi brittiaksentilla. ”Ja nyt haluan sormuksen.” ”Minkä sormuksen?” Feenix vastasi yrittäen voittaa aikaa ja miettiä mitä tekisi. ”Tiedät varsin hyvin mitä sormusta tarkoitan. Äänenne kantoi oivallisesti tänne.” Nainen lausahti halveksivasti ja ojensi kättään eteenpäin vaativasti. ”Eikä minulla ole aikaa leikkiä.”

Naisen lisäys sai Talimia ja Shivaa pitävät korstot napsauttamaan varmistimet pois pistooleistaan.

Feenix katseli päättämättömänä ystäviään, saaden näiltä nyökkäyksen. Anna sormus, selvitämme tämän myöhemmin. Talim muodosti huulillaan. ”Ota se sitten.” Feenix lausahti tylysti ja heitti sormuksen kohti korstoja, toivoen näiden irrottavan otteen kaksikosta yrittäessään ottaa sormusta kiinni. ”Hyvä yritys.” Nainen hänen edessään sanoi, ja nappasi sormuksen kiinni edes katsetta kääntämättä kesken ilmalennon. ”Kiitoksia, oli ilo asioida kanssanne.” hän lisäsi ja napsautti sormiaan, jolloin hänen takanansa olevat korstot iskivät aseiden kannalla Talimilta ja Shivalta tajun kankaalle.

4

”Hei!” Feenix huudahti yrittäen sännätä ystäviensä luokse, mutta ohittaessaan naisen, tämä iski jollain agenttia takaraivoon, jolloin tämäkin vaipui maahan tajuttomana.

Silmälappuinen nainen tuhahti kolmikkoa katsellen ja sanoi muutaman sanan korstoilleen. Nopeasti miehet kaivoivat esiin agenttien passit ja näyttivät ne naiselle, joka hätkähti hieman nähdessään nimet. ”Polttakaa ne.” Nainen lausahti ja korstot kaivoivat esiin tulitikut tuikaten agenttien passit ilmiliekkeihin, seuraten sitten pomoaan kohti takana odottavaan helikopteriin.

Kaksi vuotta myöhemmin...

Miami, Florida

5

”Tunnistatteko tämän naisen?”

Dante heitti agenttien eteen uusimman New York Timesin. Yhtä aikaa kolmikko kumartui katsomaan lehden etusivua, jossa komeili isoilla kirjaimilla ”Oikeus vapautti entisen Brittiagentin murhaepäillyistä; käsittelyn yksityiskohdat julistettu salaiseksi.” ja tekstin alla oli kuva tyylikkääseen jakkupukuun pukeutuneesta, lyhythiuksisesta naisesta, jonka vasemman silmän peitti musta silmälappu. ”Se on hän!” Agentit huudahtivat yhtä aikaa. ”Se narttu, joka varasti meiltä pari vuotta sitten sen sormuksen.” He lisäsivät tuohtuneesti. Agenttien mielestä ei ollut vieläkään kadonnut nolo kohtaaminen naisen kanssa. ”Hänellä oli silloin pidempi tukka.” Talim sanoi. ”Ja se oli vaalea.” Feenix lisäsi. ”Olette siis aivan varma, että kyseessä on sama nainen?” Dante kysyi tarkastellen kolmikkoa, joiden kasvot punehtuivat harmistuksesta. ”Tietenkin olemme!” Shiva lausahti ärtyneesti. ”Emme kai me voisi sitä unohtaa, vaikka haluaisimmekin...” Feenix lisäsi tuntien osasyyllisyyttä siitä, että nainen oli saanut sormuksen niin helposti. He eivät olleet koskaan saaneet selville miksi nainen oli halunnut niin kiihkeästi juuri tuon sormuksen, ja jättänyt heidät henkiin. ”Emme edes tiedä miksi hän halusi pelkän sormuksen.” Talim lisäsi kuin lukien Feenixin ajatukset. ”Palaamme siihen myöhemmin.” Dante sanoi arvoituksellisesti noukkien lehden Shivan käsistä. ”Heeeei, luin sitä!” Shiva huomautti saaden Dantelta vastaukseksi hurmaavan virnistyksen. ”Teillä on muuta tekemistä, kuin lukeminen.” Mies vastasi rullaten lehden ja pistäen sen taskuunsa. ”Tämä nainen taitaa liittyä sitten meidän uuteen hommaamme vai kuinka?” Feenix kysäisi, saaden mieheltä nyökkäyksen vastaukseksi. ”Luultavasti, en ole aivan varma vielä mitä kautta, mutta uskoisin, että saatte kostonne.” ”Noh, kuka nainen sitten on?” Talim kysyi uteliaisuudesta palaen. ”Hänen nimensä on Marisa Ammar. Hän toimi kymmenisen vuotta Brittien Salaisessa Palveluksessa, kunnes päätti viisi vuotta sitten lähteä luomaan uraa aarteenetsijänä. Joidenkin lähteiden mukaan eroamiseen liittyi valtavaa dramatiikkaa ja salaisten tiedostojen katoamisia, mutta kukaan ei myönnä mitään.” ”Eivät kai ne ikinä mitään myönnä.” Shiva lausahti kuivasti. ”Se on kyllä totta, mutta palataksemme aiheeseen. Käsittääkseni olette yrittäneet kohtaamisesta lähtien ottaa selvää hänestä ja sormuksesta vai kuinka?” ”Eipä meillä ole paljoakaan ollut aikaa ottaa selvää mistään, kun et suostunut kertomaan asiasta mitään, ja olet pitänyt meidät kiireellisenä.” Feenix huomautti hivenen katkeralla äänellä. ”Suostunut? Luuletteko minun pimittäneen teiltä tietoja?” Dante vastasi näyttäen niin viattomalta kuin puolidemoni vain voi. Silloin hän agenttien mielestä kyllä näytti demonisemmalta kuin muulloin... ”Pimität aika usein tietoja, kuten esimerkiksi jos kyseessä on vampyyrejä, hulluja demoneita, yliluonnollisia voimia ja niin edes päin.” Talim vastasi kuivasti saaden miehen naurahtamaan matalasti. ”Hyvä on, myönnän, että joskus saatan ihan vähän jättää kertomatta asioita. Mutta tällä kertaa en tiennyt asiasta mitään, vannon sen.”

”No kakista sitten ulos jo, mistä tässä on kysymys. Mikä siinä sormuksessa on niin erikoista?” ”Oletteko kuulleet tarinan Athenen sormuksista?” Dante aloitti, katsellen alaisiaan kysyvästi. Enkelit vilkaisivat toisiinsa miettiväisinä, ja käänsivät päätään pudistaen katseen takaisin Danteen. ”Noup, never heard.” Talim vastasi, saaden pomoltaan nyökkäyksen. ”Niin ajattelinkin. Tarina ei ole kuin harvojen tiedossa, edes Kreikan taruihin perehtyneet tutkijat eivät ole siitä kuulleet.” Dante nyökkäsi. ”Tarun mukaan Athene lahjoitti Ateenalaisille seitsemän sormusta, joista kukin edusti yhtä hänen hyveistään. Sormukset kuitenkin varastettiin ja kätkettiin eri puolille Kreikkaa, jonne ne katosivat jälkiä jättämättä ja ne unohdettiin.” ”Ja se meidän löytämämme oli yksi noista?” Feenix kysyi. ”Todennäköisesti, en keksi muuta syytä. Miksi Ammar olisi halunnut sen niin kiihkeästi?” ”Ovatko muut sitten vielä Kreikassa?” Shiva kysäisi, aavistellen, että heidän toimeksiantonsa liittyisi noihin sormuksiin jotenkin. ”Ei, ” heidän pomonsa pudisti päätään. ”Sormusten alkuperä tosin unohdettiin, mutta itse sormukset eivät kadonneet minnekään ja ajan saatossa ne ovat ilmestyneet esiin sieltä täältä. Turistit ja varkaat, jotka eivät ole olleet tietoisia niiden arvosta tai historiasta, ovat vieneet ne mukanaan eri puolille maapalloa.” ”Tiedätkö missä ne ovat?” ”Ei harmainta aavistuskaan.” Dante virnisti saaden agentit vilkaisemaan toisiaan huokaisten. He arvasivat mitä olisi tulossa. ”Tai no, kaksi niistä on paikallistettu. Toinen myytiin puoli vuotta sitten suljetussa huutokaupassa, ja sen sai haltuunsa nimettömänä pysytellyt New Yorkilainen miljardööri. Ja toinen löytyi kaksi viikkoa sitten Australian länsirannikon tuntumasta, vuonna 1957 uponneesta laivan hylystä. Teidän löytämästänne sormuksesta minulla ei ole mitään tietoa. Sen tiedän, ettei se ollut kumpikaan noista.” ”No niin, sittenhän meidän tarvitsee löytää enää neljä ja se yksi, jonka kadotimme. Äkkiäkös me löydämme ne, eihän meillä ole kuin KOKO MAAILMA mistä etsiä.” Feenix tuhahti. ”Siis olettaen, että loput ovat vielä olemassa.” Talim huomautti. ”Kyllä ne ovat.” Dante sanoi olkiaan kohauttaen. ”Tähän taitaa olla taas joku koira haudattuna...” Shiva sanoi kuivasti. ”Mitä tällä kertaa? Antavatko ne yli-inhimilliset voimat, alistavat maailman valtaansa tai nostavat kuolleita?” ”Tai ne kaikki yhdessä...” Feenix huokaisi. ”Eivät oikeastaan. Ne ovat vain kulttuurillisesti arvokkaita löytöjä.” Dante sanoi, lukien alaistensa kasvoilta, etteivät he uskoneet sanaakaan. ”No miksi sitten olet kiinnostunut niistä?” Talim kysäisi viattomasti hymyillen, saaden Danten naurahtamaan matalasti. ”Itse asiassa, minä en ole niistä kiinnostunut, vaan eräs toinen.” ”Mitä?!” Agentit vilkaisivat toisiaan yllättyneenä. Tätä he eivät olleet osanneet odottaa. ”Niin.” Dante hymähti, nauttien enkeleiden hämmennyksestä. ”Olen palveluksen velkaa eräälle... tutulleni. Hän on kiinnostunut sormuksista, joten lupasin teidät hänen avukseen.” ”Aaa-ha.” Agentit lausahtivat katsellen hieman paheksuen pomoaan. ”Hänen nimensä on Hans-Andrew desPluton, tapaatte hänet Saksassa.” ”Saksassa?!” ”Jep. Otin vapaudekseni varata teille paikat tämän illan lennolle. Olette Saksassa huomenna puolilta päivin ja tapaatte tuttavani kuudelta illalla.” ”Entä meidän vapautemme...” Feenix mumisi hiljaa ystävilleen. ”Noh, elä nyt murjota. Jos hän vaikka onkin aasialainen ninja.” Talim virnisti. ”Hans-Andrew ei kyllä kuulosta minusta kovin aasialaiselta ninjalta.” Shiva naurahti, ja otti Dantelta vastaan kirjekuoren, jossa oli heidän matkalippunsa, sekä ”asiakkaan” osoite. ”No se taas ei merkitse mitään. Etkö ole oppinut jo sitä.” Talim hihitti.

6

OSA 2 ”Tämä on säädytöntä, jopa Dantelta.” Talim huokaisi katsellen väsyneesti taksin ikkunan takaa vilahtavia maisemia.

Agentit olivat saapuneet Saksaan lennolla, joka oli lähtenyt Miamista puoli yhdeltätoista illalla, ja ollut Saksassa yhdeltä päivällä, jonka jälkeen heillä oli ollut kolme tuntia aikaa käydä ostamassa vaatteita, sillä he eivät kiireessä olleet ehtineet pakata kuin aivan välttämättömimmät asusteet mukaan.

Heti ostokset hoidettuaan he olivat joutuneet kiiruhtamaan junaan, joka vei heidät maaseudulle, jossa Danten tuttava asui. Ja ihan kuin siinä ei olisi ollut jo tarpeeksi, niin he olivat saaneet kuulla asemalta, että linja-autoliikenne oli lakossa, joten heidän oli täytynyt ottaa taksi, joka veisi heidät heidän lopulliseen päämääräänsä. ”Jeah, luulisi, että hän tietäisi, ettei ilman nukkumista mistään tule mitään.” Shiva lausahti kätkien haukotuksen kätensä taakse. ”Tiedä siitä, hänellä kuitenkin on jotain uberpowereita, jotka negatisoivat hänen tarpeensa nukkua.” Feenix lausahti nojaten ohimoaan viileään ikkunaan. ”Negatisoivat?” Shiva vilkaisi huvittuneena Feenixiä. ”Otin väärän kirjan matkalukemiseksi.” Feenix lausahti ja näytti kirjaa ”1000 ja 1 sivistyssanaa.”

Tämän pienen keskustelun jälkeen agentit hiljenivät katselemaan ohitse kiitäviä maisemia, taistellen väsymyksen tunnetta vastaan. ”Taidamme viimein olla perillä.” Talim huomautti taksin hiljentäessä vauhtia, ja pysähtyessä viimein Viktoriaanisen aikaisen talon eteen.

Maksettuaan matkansa, kolmikko kapusi taksista, jääden verryttelemään jalkojaan mustan kaksoisportin eteen, silmäillen samalla punatiilistä, synkähkön näköistä kaksikerroksista taloa, joka kohosi heidän edessään. Talon tonttia ympäröi korkea valurautainen ristikkoaita, jonka eteen oli istutettu matalampaa pensasaitaa jykevien tiilipylväiden väliin.

Vaikka pensasaita näytti hyvin hoidetulta, samaa ei kuitenkaan voinut sanoa talon puutarhasta, jonka tumma nurmi rehotti hoitamattomana ja jonka koristepensaat näyttivät siltä, kuin sakset eivät koskaan olisi niihin koskeneet. ”Tämä talous pitäisi kyllä ilmoittaa johonkin puutarha-realityyn.” Feenix mumisi kolmikon lähtiessä kävelemään pitkin kivetettyä pihapolkua. ”Sääli, että puutarha on tämmöisessä kunnossa.” Talim sanoi nähdessään talon sivulla pienen lähteen, jonka pinnalla kellui muutama säälittävä koristelumme. Harmaasta kivestä veistetty naispatsas kaatoi kapeasta vaasista vettä lammikkoon, tai olisi kaatanut, mutta ilmeisesti lähteen mekanismia ei ollut korjattu vuosiin, joten vain muutama pisara tipahteli vaasin suusta. ”Paikka näyttäisi todella upealta, jos joku vähän näkisi vaivaa.” Hän lopetti huokaisten kolmikon seisahtuessa komean, tummanpunertavasta mahongista valmistetun parioven eteen. ”Ush, tämä talo ei kyllä näytä kovinkaan vieraanvaraiselta.” Shiva sanoi värähtäen, katsellen kohti mustana siintävää kattoa. Edes valkoiset ikkunakarmit eivät kirkastaneet synkkänä kohoavaa rakennusta, päinvastoin, ne tuntuivat korostavan seinän synkkyyttä entisestään. ”Toivottavasti sisätilat ovat kutsuvammat...” Talim huomautti ja kohotti kätensä raskaannäköiselle, pronssiselle kolkuttimelle, kopauttaen sitä kerran. Talo tuntui nielevän kolkuttimen kumean äänen kokonaan ja agentit vilkaisivat toisiaan hermostuneesti. Entä jos kukaan ei olisi kotona?

Meni muutama hermostunut sekunti, kunnes oven sivuilla olevat vanhan näköiset lyhdyt syttyivät palamaan, saaden enkelit räpyttelemään silmiään yllättävästä valosta. Kohta he kuulivat, kuinka joku käänsi avainta lukossa, ja mahtavat pariovet avautuivat paljastaen takaansa kumaraisen, tummaan pukuun pukeutuneet miehen. Miehen harmaat suortuvat roikkuivat vanhoilla, kelmeillä kasvoilla, vaikkakin tämä oli yrittänyt kiinnittää hiuksensa tummalla nauhalla niskaansa.

Enkelit vilkaisivat jälleen toisiaan, tämäkö oli heidän ”asiakkaansa”? ”Herra desPluton?” Talim kysäisi.

Kysymys nostatti oven avanneen miehen kasvoille huvittuneen irveen.

7

”En, olen hänen hovimestarinsa. Tulitteko tapaamaan häntä? ”Kyllä, pomomme Dante ajatteli meistä olevan apua isännällesi eräässä asiassa.” Shiva vastasi. ”Muistelinkin isäntäni maininneen asiasta, mutta luulin teidän tulevan vasta huomenna. Ehkä olen sekoittanut päivät.” Hovimestari sanoi, ja päästi agentit pieneen kasvein somistettuun eteisaulaan. ”Voitte jättää ulkovaatteenne tänne.” hovimestari sanoi osoittaen heidän oikealla puolellansa oleviin naulakoihin. ”Jättäkää myös kengät. Isäntä ei pidä jalanjäljistä matoillaan.” ”En usko, että tapaamisemme kestää niin kauan, että meidän kannattaisi riisua ulkovaatteet.” Feenix sanoi, haluamatta luopua vasta hankkimastaan beigen värisestä transsitakistaan. ”Kyllä teidän kannattaisi, sillä isäntäni ei ole paikalla vielä.” Vanha mies sanoi ja käveli laittamaan pikkueteisen takana siintävän ala-aulan kattovalaisimet päälle. Huokaisten kolmikko riisui takkinsa sekä kenkänsä, ja seurasivat sitten hovimestaria ala-aulaan, josta lähti yksinkertainen portaikko seuraavaan kerrokseen.

Agenttien toiveista huolimatta, ala-aula jatkoi talon julkisivun synkkyyttä tummilla ja raskailla, puusta valmistetuilla barokin aikaisilla huonekaluilla. Huonekalujen vallitsevana värinä oli hyvin tumma puu.

Ainoana poikkeuksena olivat poltettuun roosaan taipuvaiset marmoripinnat pöydillä. Vaikka huone olikin sisustettu hyvällä maulla, eikä kustannuksissa ollut säästetty huonekalujen yksityiskohdista päätellen, niin kaikki tämä suureleellisyys ja tummat värisävyt saivat agentit tuntemaan olonsa ahdistuneiksi.

Ainoa väriläiskä, muuten niin tummassa värimaailmassa, olivat valtavan kokoiset kauniit maalaukset, jotka esittivät tapahtumia Kreikan historiasta ja mytologioista, sekä hienostuneella maulla valitut koriste-esineet, jotka niin ikään olivat saaneet vaikutteita antiikin Kreikasta. ”Jos seuraatte minua, niin vien teidät olohuoneeseen, jossa voitte odottaa häntä virvokkeita nauttien.”

Hovimestari sanoi ja viittasi heidät peräänsä, sammuttaen samalla suuren lipaston päällä olevan, koristeellisen pöytälampun. ”Tämän paikan isäntä ei taida olla kovin värikäs persoona.” Feenix kuiskasi, saaden Shivan ja Talimin tirskahtamaan, heidän kulkiessa hovimestarin jäljessä ohitse keittiön, jota hallitsi perinteiset, mustaksi peitsatut laatikostot, sekä kermanväriset työtasot. Äännähdys sai hovimestarin käännähtämään heitä kohti kysyvä katse silmissään. ”Milloinka isäntäsi palaa?” Talim kysäisi, kätkien nopeasti huvittuneisuutensa. ”En ole aivan varma, mutten usko, että joudutte kauan odottamaan. Hän on yleensä hyvin säntillinen liikeasioissaan.” ”Vai niin.” Shiva sanoi ja vilkaisi korkeaa kaappikelloa, joka näyttä viittä yli kuuden illalla. ”Haluaisitteko kenties kahvia tai jotain suolaista odotellessanne?” Hovimestari kysyi ja johdatti heidät suureen olohuoneeseen, jonka vaakaseinustalla oli kivilaatoista valmistettu takka, sekä korkea rivistö mahonkisia kirjahyllyjä. ”Vai haluaisitteko mieluummin teetä?” ”Kahvia.” ”Teetä.”

Agentit vastasivat yhtä aikaa, vilkaisten toisiaan hämillisenä. ”Erinomainen valinta.” hovimestari sanoi kätkien visusti huvittuneisuuden kasvoiltaan ja käveli takan luokse, sytyttäen siihen iloisesti lepattavan tulen. Huone muuttui hetkessä kodikkaammaksi ja heidän huojennukseksensa, vaikka huoneen tyyli jatkoikin raskaan barokkista suuntaa, niin sohvat sekä massiiviset tuolit oli verhoiltu kermanvärisellä kankaalla. Ja kuten ala-aulakin, oli myös tämän huoneen seinillä antiikin aikaisia maalauksia. Yhdessä nurkassa oli jopa muutama marmorista veistetty jumalankuva. ”Isäntänne taitaa pitää Kreikan antiikin taiteesta.” Talim huomautti, kun he istahtivat sohville, hovimestarin viedessä matalalla kahvipöydällä olleen tammilaudan sivupöydälle. ”Hän varttui kreikan tarujen ja taiteen keskellä, joten hänellä on ollut aina hyvin läheinen suhde myytteihin.

Hän alkoi kerätä Kreikan antiikin taidetta 20 vuotta sitten, ja kuten näette, kokoelma on jo varsin laaja.”

Hovimestari sanoi, ja katosi olohuoneesta keittiöön, jättäen agentit keskenään. ”Tietääköhän museot näistä?” Shiva pohdiskeli kumppaneilleen, mittaillen katseellaan mahtavia maalauksia 8

ja taidokkaita veistoksia. Näiden lisäksi huoneessa oli myös muutamia koristeellisia aseita sekä vaaseja muinaisesta Kreikasta. ”En menisi vannomaan.” Talim vastasi ja käveli huoneen nurkkaukseen, jossa oli puusta valmistettu shakkipöytä jääden ihailemaan taidokkaasti ja yksityiskohtaisesti veistettyjä shakkinappuloita. Ne olivat ilmiselvästi mittatilaustyönä tehty, sillä normaalien shakkinappuloiden kuvituksen sijaan, mustat ja valkoiset nappulat kuvasivat Kreikan jumalia ja sankareita sekä titaaneja. ”Ei ole kyllä tällä isännällä pulaa rahasta.” Feenix sanoi, ahmien silmillään vaikuttavaa kilpeä, johon oli kuvattu Herakleen taistelu Kerberoksen kanssa. ”...tai pimeistä kontakteista.” Talim lisäsi laskien Zeusta esittävän shakkinappulan takaisin paikalleen, kävellen sitten Shivan luokse, joka katseli päätään puistaen upeita rintakuvia. ”Tiedätkö, en ole edes nähnyt näitä kaikkia. Suurin osa, ellei kaikki, muinaiset Kreikan löydöt on julkaistu kuvina ainakin jossain, mutta ei näitä.” ”Hänellä lienee omat toimituslähteensä.” Feenix sanoi kävellen ystäviensä luokse. ”Ilmeisesti...” Shiva sanoi pohtien, mutta kolahdus olohuoneen ovelta sai kolmikon kääntymään kohti hovimestaria, joka käveli asettamaan hopeisen tarjottimen sohvapöydälle. ”Toin teille myös jotain suolaista purtavaa.” Vanha mies sanoi asetellen aterimia pöydälle. ”Kiitos. Emme ole ehtineetkään tänään syödä paljoakaan.” Feenix lausahti istahtaessa epämukavan näköiselle sohvatuolille. Hänen yllätyksekseen tuoli kuitenkin tuntui paljon mukavammalta kuin näytti.

Shiva ja Talim istahtivat sohvalle, vetäen herkullisten lihapasteijoiden tuoksua sieraimiinsa. ”Mitä pidätte isäntäni taidekokoelmasta?” Hovimestari kysäisi kolmikon saatua kukin juomansa käsiinsä. ”Se on hämmästyttävä. Tuntuu melkein kuin olisi astunut museoon, eikä yksityiskotiin.” Talim lausahti, katsellen sivusilmällä hovimestarin reaktiota. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan mitään erikoista huomautuksesta. Sen sijaan vanhan miehen kasvoille kohosi ilahtunut ilme. ”Kuten sanoin, hän on kerännyt pitkään taidetta. Se on isäntäni pieni intohimo.” Hovimestari sanoi ylpeyttä äänessään. ”Hades etenkin näyttää olevan hänen suosiossansa.” Feenix sanoi ja haukkasi palan höyryävästä lihapasteijasta, huomaten sen yhtä herkulliseksi kuin miltä näyttikin. ”Hades on aina ollut hänen lempijumalansa.” Hovimestari hymähti. ”Hänen ympärillänsä leijuva salaperäisyys on aina kiehtonut isäntäni mieltä. Hän on yrittänyt taiteen kautta saada selville, millainen jumala Hades oikeastaan oli.” ”Hänhän oli kuolleiden ja alamaailman jumaluus, eikö?” Feenix sanoi, saaden hovimestarilta nyökkäyksen. ”Kyllä. Mutta toisin kuin useiden muiden maiden mytologioissa esiintyvät alamaailman valtiaat, Hades ei ollut paha jumaluus. Hän oli äärimmäisen kunnioitettu jumala antiikin Kreikassa, koska häntä pidettiin ankarana mutta oikeudenmukaisena tuomitsijana.” ”Minä luulin, hänen olleen eräs pelätyimmistä jumalista myös.” Shiva huomautti lusikoiden teen päällä olevaa kermaa suuhunsa. ”Sitäkin, ” hovimestari nyökkäsi. ”Häntä arvostettiin suuresti, mutta myös pelättiin, eikä hänen nimeään uskallettu lausua, sillä sen uskottiin tuovan huonoa onnea.”

Hovimestarin alun kankeus oli alkanut sulamaan, ja enkelit aavistelivat, ettei tälle tullut kovin usein mahdollisuutta jutella muiden kuin tuon salaperäisen isäntänsä kanssa. Jotenkin he epäilivät, ettei miehen luona kovin usein käynyt vieraita, sen verran luotaan työntävän kylmältä talo vaikutti ulkoapäin. Ja sisältäpäin, ellei otettu lukuun tämän huoneen kotoisuutta. ”Taidatte molemmat olla antiikin tarujen ystäviä.” Talim lausahti hymähtäen, saaden hovimestarin säpsähtämään aivan pienesti, mutta tämän kasvot eivät kuitenkaan ilmaisseet mitään. ”Olen ollut hänen palveluksessaan useimpia vuosikymmeniä kuin muistankaan, joten sinä aikana on jotain tarttunut mieleen.” Hovimestari sanoi ja alkoi kerätä tyhjentyneitä astioita tarjottimelle. ”Ilmeisesti.” Talim sanoi ja vilkaisi ystäviinsä, että olivatko nämä huomanneet vanhan miehen säpsähdyksen.

Kaksikko kuitenkin tuntui uponneen omiin asioihinsa, eli kiistelemään kumpi syö viimeisen lihapasteijan.

Kinastelu kuitenkin jäi ratkaisematta, sillä samassa talon eteisaulasta kuului kolinaa. Ilmeisesti talon isäntä 9

oli viimein saapunut kotiin. Eikä yhtään liian aikaisiin, Shivan vilkaistessa kelloa, hän huomasi sen käyvän jo seitsemää. ”No viimein.” Feenix lausahti suupielestään, hovimestarin lähtiessä kiireesti kohti eteistä. Pian sieltä kuuluikin matalaääninen keskustelu, joka heidän kummastuksekseen ei ollut saksankielistä, kuten olivat odottaneet, vaan keskustelu käytiin kreikaksi.

Pian keskustelu taukosi, ja he kuulivat, kuinka joku nousi portaita pitkin ylempään kerrokseen.

Harmistuneena agentit vilkaisivat toisiaan. Pitikö heidän vieläkin odottaa talon isäntää? He olivat hukanneet jo tunnin täällä, vaikkakin keskustelu ja taideaarteisiin tutustuminen oli ollut kiinnostavaa, niin he paloivat odotuksesta päästä itse jutun kimppuun ja nukkumaan. ”Valitettavasti joudutte odottamaan vielä hetken aikaa.” Hovimestari sanoi pahoittelevasti palatessaan olohuoneeseen. ”Ulkona oli alkanut satamaan, joten isäntäni meni vaihtamaan kuivat vaatteet päällensä.” ”Vai niin. ” Talim huokaisi, ei kai asialle mitään voinut, mutta tämä viivyttely ärsytti häntä, kuten kahta muutakin. Väsynein katsein agentit seurasivat hovimestaria, joka kävi kohentamassa tulta ja noukkimassa tarjottimen mukaansa, kadoten sitten jälleen talon muihin osiin. ”Pahus kun alkoi väsyttää. ” Feenix lausahti silmiään hieroen. Nyt kun pahin nälkä oli tyydytetty, kaikki he alkoivat tuntea energiansa vähenevän. Hehän olivat olleet liikkeellä melkein kaksi vuorokautta ilman unta. ”Jep, jos olisin tiennyt, että tapaaminen viivästyy näin paljon, en olisi tullut ollenkaan.” Talim sanoi haukotellen makeasti. ”Olisi pitänyt vaan vaatia Dantea siirtämään tapaamista huomiseksi.” Shiva lausahti räpytellen silmistään kuivaa kaiverrusta pois. ”Minun käsittääkseni, tapaaminen olikin sovittu huomiseksi.”

Matala miehen ääni herätti agentit horroksesta, ja he nousivat nopeasti seisomaan, ottaakseen viimein vastaan isäntänsä, sekä toimeksiantajansa. Ja jos Feenix olikin odottanut aasialaista ninjaa, niin heitä kohti kävelevä mies oli kaukana siitä mielikuvasta.

Talon isäntä oli melkoisen lyhyt, vain pari senttiä pidempi kuin agentit, ja tämän ikää oli vaikea määritellä kalpean olemuksen tähden. Jos enkeleiden olisi pitänyt arvioida jotain, he olisivat sijoittaneet miehen 35–45 ikävuoden väliin.

Miehen kasvot olivat neliönmalliset, ja ankarat tumman harmaat silmät olivat syvällä päässä. Miehen mustat hiukset oli kammattu taaksepäin, joka korosti entisestään ihon kalpeaa väriä. Kuten talo, myös miehen asustus jatkoi synkkää linjaa. Ei kuitenkaan niin koristeellista ja yltäkylläistä, sillä tämä oli pukeutunut mustaan Kashmir-pooloon, jonka taitettu kaulus ulottui leuan alle sekä siisteihin tummiin housuihin.

Musta asustus korosti hätkähdyttävästi miehen lähes valkoista ihoa, ja oli selvää, ettei tämä ulkoillut kovinkaan, joten ei ihme, että puutarha oli siinä kunnossa kuin oli. Siltikin, vaikka mies vaikutti ensi vilkaisulta melkeinpä luotaantyöntävältä, tämän olemuksessa oli jotain karismaa, joka väkisin käänsi katseita puoleensa. ”Tekö olette desPluton?” Talim lausahti tarkkaillen miehen olemusta. Hän kuten kaksi muutakin, vaistosi miehessä olevan jotain muuta kuin mitä päällepäin näytti. ”Kyllä. Olen Hans-Andrew desPluton.” Mies nyökkäsi ja seisahtui tarkastelemaan agentteja, jotka tunsivat äkkiä itsensä valtavan nuhruisiksi. ”Ja te ilmeisesti olette agentit, jotka Dante lähetti luokseni?” ”Kyllä, olen Talim.” Talim nyökkäsi ojentaen kätensä miehelle, joka puristi sitä lujalla otteella. ”Tässä ovat Shiva ja Feenix.” Hän esitteli miehen kätellessä kahta muuta. ”Tervetuloa.” Mies lausahti. ”Sääli että jouduitte odottamaan näin kauan.” ”Liikeasiat ovat liikeasioita.” Shiva lausahti. ”Ne on parempi hoitaa ajoissa.” ”Ilmeisesti Charles ei ole osannut pitää suutaan kiinni asioistani.” desPluton vastasi, saaden agentit säikähtäneenä vilkaisemaan toisiaan. He eivät halunneet hovimestarin saada syytettä isäntänsä asioiden levittämisestä.

10

”Hän vain mainitsi teidän olevan liikematkalla, kun ihmettelimme, miksette olleet paikalla.” Talim vastasi, aavistuksen syyttävä sävy äänessään. ”Olisin toki ollut paikalla, jos minulle olisi kerrottu tapaamisen siirtyneen tälle päivälle.” Mies vastasi hivenen terävällä äänellä. ”Mutta siitä tuskin kannattaa puhua enää. Tapahtunutta ei voida muuttaa.” Hän vastasi ja kutsui hovimestariaan, joka ilmestyikin nopeasti heidän luokseen. ”Onko illallinen valmis?” desPluton kysäisi. ”Melkein, korkeintaan 15 minuuttia, niin lammas on kypsynyt.” ”Erinomaista. Katatko paikat myös vieraillemme. He ovat varmasti nälkäisiä raskaan matkustuksen jälkeen.” ”Tietenkin herra.” Hovimestari nyökkäsi ja katosi ennen kuin agentit ehtivät esittää vastaväitteitä. ”Näen kasvoiltanne, että aioitte kieltäytyä kutsusta, mutta minä olen nälkäinen vietettyäni koko päivän toinen toistaan kuivemmissa kokouksissa, ja olisi epäkohteliasta syödä tarjoamatta teille.” desPluton katkaisi hetkessä agenttien vastaväitteet, jotka nyökkäsivät alistuneena. He olisivat halunneet päästä jyvälle jutusta heti, ja palata hotelliin nukkumaan, mutta olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä, ja paistettu lammas kieltämättä kuulosti herkulliselta. ”Tässä ruokaa odotellessamme, olisi hyvä aika aloittaa tämän tehtävän purkaminen, sillä meidän on ehdittävä Berliiniin ennen keskiyötä. Lähdimme niin kiireellä hotellista, ettemme ehtineet kuitata varaustamme. Ja mikäli emme käy sitä tekemässä ennen puoliyötä, menetämme huoneemme.” ”En mielelläni keskustele tärkeistä asioista nälkäisenä. Silloin tulee helposti tehtyä vääriä olettamuksia. Ja mitä hotelliinne tulee, niin talossani on sopivasti kolme vierashuonetta yläkerrassa, ja olisi minulle suuri kunnia, jos yöpyisitte täällä.”

Miehen sanat saivat agentit vilkaisemaan toisiaan purren pohtien huuliaan. Tarjous ei ollut kovin houkutteleva, kun ottaa huomioon rakennuksen sekä isännän kalseahkon persoonan, mutta toisaalta heitä ei houkuttanut jatkaa matkustelua ilman unia. Ja kuka tietää, ehkä vierashuoneet olisivat enemmän olohuoneen, kuin muun ulkoasun kaltaisia. ”Olkoon niin, herra desPluton, otamme tarjouksen vastaan.” Talim lausahti kolmikon päästyä yhteisymmärrykseen. ”Hienoa. Uskoakseni Charles on laittanut ne jo valmiiksi. Meillä käy harvoin vieraita, mutta vierashuoneet ovat aina valmiita.” desPluton sanoi ja viittasi heidät mukaansa takaisin suureen ala-aulaan. ”Charles, neidit jäävät yöksi vieraaksemme. Olettaakseni olet laittanut vierashuoneet jo kuntoon?” Heidän isäntänsä lausahti ovelta keittiöön, jossa hovimestari näytti touhuavan. Ilmeisesti miehellä ei ollut muita alaisia kuin vanha mies, joka hoiti kaikki talon askareet. Kolmikkoa kävi vanha mies hieman sääliksi, mutta tämä ei näyttänyt tyytymättömältä ja tuntui oikeasti välittävän kalseasta isännästään. ”Kyllä isäntä.” hovimestari vastasi. ”Oliko vielä jotain muuta?” ”Ei, huolehdi vain siitä, että illallinen on maittava.” desPluton sanoi, ja johdatti enkelit portaita pitkin ylempään kerrokseen, jossa heitä odotti synkeä, vanhahtavin seinälampetein valaistu käytävä. ”Tässä on ensimmäinen kolmesta vierashuoneestamme.” desPluton sanoi ja avasi heidän vasemmalla puolellaan olevan oven, paljastaen takaansa siististi, agenttien huojennukseksi olohuoneen keveähköllä tyylillä sisustetun huoneen.

Huoneessa oli valtavat kattoon asti ulottuvat ikkunat, jotka onneksi päästivät aavistuksen valoa sisään.

Leveä pedattu kaksoisvuode, päällään ylellisen näköinen kermanvärinen päiväpeitto, johon oli kirjottu persialaisia koristepunoksia, oli sijoitettu ikkunoiden eteen. Sängyn molemmin puolin kohosivat matalat, leijonantassuilla ja köynnöksillä koristetut mahonkiset yöpöydät, joiden päälle oli aseteltu vaaleat yö valaisimet.

Huoneen toisella seinustalla oli massiivinen lipasto, jonka päälle oli aseteltu antiikkisen näköinen sapeli koteloineen. Lipaston vieressä olevaan nurkkaan oli laitettu lattiasta kattoon ulottuva, puisin kohokuvioin veistetty kokovartalopeili. Näiden lisäksi huoneen toiseen nurkkaan oli aseteltu vinottain vastatusten kaksi sohvatuolia, jotka kuuluivat samaan sarjaan kuin olohuoneen sohvakalusto, sekä pieni pyöreä pöytä sekä vihreä koristeviikunapuu.

11

Tekstuuria huoneeseen, päivä peiton lisäksi, toi kermanväriset verhot sekä paksu persialaismatto lattialla. ”Minä otan tämän.” Feenix lausahti tuijottaen ihastellen lipaston päällä olevaa sapelia. ”Älä kuolaa matolle.” Talim kuiskasi huvittuneena ystävälleen. ”Kaikki kolme huonetta on sisustettu samalla tavalla. Huonekalujen paikkoja on vain vaihdeltu pohjapiirroksen mukaan.” desPluton sanoi ja käveli käytävän päähän, avaten kaksi muuta ovea. ”Tässä ovat kaksi muuta huonetta.”

Nopeasti Talim ja Shiva ryntäsivät varaamaan omat huoneensa. Talim otti talon julkisivun puoleisen huoneen, jossa oli valtava takka, ja Shivalle jäi huone, jonka näkymä aukeni, kuten Feenixinkin, tontin puutarhaan.

Katsellessa ikkunastaan, hän huomasi, että talon takana oli pieni lampi, jonka ylitse vei koristeellinen kaarisilta. Upeat valkoiset ja punaiset ruusut olivat villiintyneet vuosien piittaamattomuudessa ja rehottivat nyt ruman näköisinä leikkaamattoman pensasaidan ympäröiminä. Komeat, eri puolilta maapalloa tuodut koristepuut, joissa ainakin oli kirsikkapuita sekä tammia pudottelivat säälittävän näköisinä lehtiään lakaisemattomalle kivipolulle. Agentti pystyi myös erottamaan pienen kreikkalaisvaikutteisen paviljongin himmentyneet pylväät kaarisillan takana, rehottavien pensaiden keskeltä. ”Ostin kartanon eräältä vararikkoon menneeltä perijättäreltä. Hän oli joutunut irtisanomaan koko palvelusväkensä. Siksi puutarha oli päässyt lakastumaan.” ”Se on melko sääli. Voin kuvitella kuinka upealta puutarhan on täytynyt näyttää joskus.” Agentti vastasi. ”Minulla ei ole ollut aikaa kiireideni keskellä huolehtia siitä, enkä totuuden nimessä muutenkaan viihdy ulkoilmassa.” desPluton sanoi, ja agentit pystyivät hyvin uskomaan sen. ”Ja Charles alkaa olla jo sen verran vanha, etten halua sälyttää hänen kontilleen vielä puutarhankin hoitoa.”

Samassa halki talon kajahti heleä kellojen kilkatus. Ilmeisesti hovimestari ilmoitti, että illallinen oli katettu. ”Mikäli haluatte käydä virkistäytymässä, niin kylpyhuone löytyy neiti Talimin huoneen vierestä.” heidän isäntänsä sanoi ja kääntyi kohti portaita. ”Älkää kuitenkaan viipykö kovin kauaa, ettei ruoka ehdi jäähtyä.” Hän lisäsi ja katosi yläkerrasta, jättäen agentit seisoskelemaan hieman orpoina paikalleen.

12

OSA 3 ”Mainitsiko Dante, kuinka satuin hänet tapaamaan?” desPluton aloitti hovimestarin korjatessa illallisen tähteitä pöydältä.

Agentit eivät muista milloin olisivat viimeksi syöneet jotain niin herkullista, kuin mitä talon isäntä oli heille tarjonnut illallisena.

Illallinen oli ollut melko yksinkertainen; alkupalaksi oli ollut herkullista juustopiirasta sekä fetasalaattia, josta varsinkin Talim oli pitänyt. Feenixillä oli ollut hieman vaikeuksia annoksensa kanssa, kunnes oli tehnyt vaihtokaupan Talimin kanssa; fetapaloja vastaan oliivit. Heidän isäntänsä oli vilkaissut hieman loukkaantuneesti kaksikoin touhuja, mutta oli jättänyt asian sikseen.

Pääruuaksi he olivat saaneet vartaissa paistettua lammasta punaviinikastikkeella. Lisukkeina oli ollut haudutettuja vihanneksia sekä juustotäytteisiä pastanyyttejä. Ruokajuomaksi heille oli tarjottu perinteistä kreikkalaista valkoviiniä, vaaleaa olutta sekä vettä. ”Ei, hän mainitsi vain olevansa palveluksen velkaa.” Shiva vastasi katsellen vesikielellä herkullisen näköistä, omenoista, appelsiineista ja vesimelonista valmistettua jälkiruokasalaattia, jonka hovimestari toi juuri pöytään. Tämän lisäksi jälkiruokatarjoiluun kuului vaniljajäätelöä sekä höyryävän kuumia hunajaleivoksia. ”Vai niin.” desPluton sanoi annostellessa kulhoonsa salaattia sekä nokareen jäätelöä, agenttien noudattaessa esimerkkiä. ”Miten te sitten tapasitte?” Feenix lausahti iskien haarukkansa houkuttelevaan hunajaleivokseen. ”Kreikassa, kuutisen vuotta sitten. En tiedä mainitsinko, tai mainitsiko hovimestarini, että äitini oli kreikkalainen hotellivirkailija.” ”Ei hän tainnut.” Shiva vastasi nielaisten mehevän vesimelonin palan. ”Olin lomailemassa Kreikan saaristossa, eräässä äitini omistamassa hotellissa, jonka hän oli siirtänyt nimiini kuolleessaan, kun hän ilmestyi ovelle yltä päältä veren peitossa. Onneksi lomasesonki oli ohitse, joten yhtään turistia ei ollut hotellissa sillä hetkellä.”

Agentit katsahtivat toisiinsa. Heidän pomonsa yltä päältä veren peitossa? Ei kuulostanut lainkaan Danten tapaiselta. ”Huomasin heti, ettei veri ollut peräisin hänestä ja kun hän kysyi, voisiko käyttää hotelliani siistiytymiseen, mietin pitkään, sekaannunko asiaan. En yleensä sekaannu ihmisten asioihin, mutta jokin sai minut päästämään hänet sisään.” desPluton jatkoi kertomusta, agenttien miettiessä, että mihin tämä keskustelu oli johtamassa. ”Hänen kadottuansa hotellihuoneeseen, ilmestyi ovelleni kolme miestä, jotka kysyivät olinko nähnyt tästä menevän ohitse valkohiuksisen, punaiseen pukeutuneen miehen. Sanoin heille, että hotelli oli suljettu lomasesongin loputtua, joten tuskin täällä ketään liikkuu. Vastaukseksi he näyttivät minulle virkamerkkinsä, jotka selvittivät miesten olevan FBI:n agentteja.” ”Olivatko FBI:n miehet Danten perässä?” Talim keskeytti kertomuksen hämmästyneenä. ”Siltä se näytti, mutta pysyin silti kertomuksessani, enkä epäilyistäni huolimatta paljastanut hänen olinpaikkaansa.” desPluton sanoi ja näytti merkin hovimestarilleen, joka kaatoi heidän kuppeihinsa vahvan tuoksuista kahvia. Shiva huoahti hieman harmistuneena, hovimestarin kaataessa kahvia hänen kuppiinsa.

Ilmeisesti hän ei saisi tällä kertaa teetä. ”Tuo kaikki on hyvin mielenkiintoista, mutta miksi kerrot tämän meille?” Feenix kysäisi hieman töksähtäen hörpäten kahvia, ja polttaen kielensä. ”Feenix on oikeassa. Vaikka arvostammekin suuresti sitä, ettet ilmiantanut Dantea, niin haluaisimme mielellämme viimein tietää sormuksista.” Talim lisäsi. Koko illallisen aikana he olivat visusti kiertäneet sormusten aiheen, puhuen lähinnä taiteesta ja kreikkalaisista taruista. ”Halusin vain tuoda julki toiveeni siitä, että se mitä kerron nyt, pysyy visusti näiden seinien sisällä ja, että tapahtuipa mitä tahansa tai kertoipa kuka mitä hyvänsä, te säilytätte luottamuksenne ja uskollisuutenne minua kohtaan.” desPluton sanoi katsellen tiukasti agentteja.

13

”Yritämme parhaamme, mutta teidän on hyvä tietää, että loppujen lopuksi olemme lojaaleja ainoastaan Dantelle.” Shiva sanoi. ”Kohtuullinen vaatimus.” desPluton nyökkäsi luoden kitsaan hymyn kolmikolle. ”Mitä kaikkea Dante kertoi teille sormuksista?” ”Ei paljoakaan. ” Agentit kohauttivat harteitaan. ”Hän kertoi ainoastaan, että Athene lahjoitti sormukset Ateenalaisille ja että ne varastettiin ja kätkettiin Kreikkaan.” ”Mutta hän ei siis maininnut, kuka sormukset varasti, tai mitä ne edustivat?” ”Ei, luulimme, ettei sitä tiedetä.” Talim vastasi. ”Hän tosin mainitsi, että ne edustivat Athenen seitsemää hyvettä.” Feenix lisäsi. ”Mutta ei eritellyt erikseen hyveitä, tai mitkä sormuksen kivet edustivat mitäkin?” desPluton kysyi hieman ihmetellen. ”Hän ei yleensäkään kerro meille kaikkea...” Feenix vastasi kuivasti. ”Vai niin, sepä erikoista.” desPluton sanoi aprikoivasti. ”Hän varmaan oletti teidän tietävän paremmin asiasta?” Talim kysäisi vihjaisten, nojaten maha herkkuja pullollaan tuolinsa selkänojaan. ”Voi olla.” desPluton vastasi poissaolevasti, huomaamatta näköjään agentin vihjausta. ”Sinun varmaan pitäisi kertoa meille asiasta tarkemmin...” Feenix huomautti, saaden heidän isäntänsä säpsähtämään ajatuksistaan. ”Toki, tietenkin.” Hän vastasi ja nousi ylös sulkeakseen valtavat pariovet, jotka ruokailuhuoneesta johti alaaulaan. Agentit hieman ihmettelivät tätä. Etenkin jos kyseessä oli vain muutama kulttuuriperintö, mutta eivät maininneet asiasta mitään kohteliaisuussyistä.

Viimein, kun hän oli istahtanut takaisin paikoilleen, hän aloitti vakaalla äänellä. ”Kuten Dante sanoi, tarina kertoi, että sormukset todellakin varastettiin, mutta sitä hän ei kertonut, että varas oli Hermes, antiikin jumalien luotettu viestinviejä. Alkuperäinen idea ei kuitenkaan ollut hänen, vaan Ares, sodanjumala, joka oli aina tuntenut kateutta Athenea ja hänen sotataitojaan kohtaan, suostutteli Hermeen varastamaan sormukset. Toivoen näin heikentävän Ateenalaisten puolustusta, jotta saisi kauan kaipaamansa voiton Athenesta.” ”Oliko sormuksissa sitten jotain taikavoimia?” Talim kysäisi napsien viimeisiä omenapaloja maittavasta salaatista. ”Ei. ”desPluton pudisti nopeasti päätään. ”Ne olivat enemmänkin rohkaisu kuin keino ateenalaisille. Kun sormukset katosivat, he kyllä hävisivät erään ja ainoan taistelunsa Areksen joukkoja vastaan, mutta se johtui todennäköisesti enemmän itseluottamuksen katoamisesta, ja pelosta Athenen raivoa kohtaa. Olivathan he kadottaneet jumalattaren heille antaneensa lahjan.” ”Mikä sormuksista sitten teki niin erikoiset?” ”Ne seitsemän hyvettä, jotka Athene halusi kaupunkinsa vaalivan. Jokaisessa sormuksessa on jalokivi istutettuna edustamaan yhtä niistä hyveistä; punainen pyrooppi sotataidoille, vihreä peridootti viisaudelle, vaalean sininen akvamariini taiteelle, violetti tansaniitti kauneudelle, keltainen sitriini oppimiselle, valkoinen timantti oikeudenmukaisuudelle ja musta onyksi uskollisuudelle.” ”Ufh, en ole edes kuullut noista kaikista kivistä.” Feenix irvisti Talimille. ”Onneksi hän sanoi kuitenkin värit.” Agentti kuiskasi takaisin irvistäen myötätuntoisesti. Hänellekin suurin osa nimistä oli hepreaa. ”Eikö siinä meidän sormuksessamme ollut timantti?” Shiva kysäisi kahdelta muulta, jotka nyökkäsivät. ”Onko teillä yksi sormuksista?” desPluton kysyi kiihkeästi ja ensimmäistä kertaa agentit näkivät miehen kasvoilla tunnetta. ”No... meillä oli se, mutta sitten eräs nainen varasti sen meiltä.” Shiva selitti. ”Ah, vai niin.” desPluton huokaisi hieman pettyneenä istahtaen takaisin tuoliin, josta oli kiihkeyksissään noussut ylös. ”Miksi ne sormukset kiinnostavat niin kovasti?” ”Ne ovat osa kulttuuriperintöä.” desPluton vastasi vähättelevästi, saaden agentit huokaisemaan. He alkoivat olla jo melko täynnä tätä ”kulttuuriperintö”-selitystä, jota eivät uskoneet ensinkään. Eikö kukaan suostuisi heille kertomaan oikeaa syytä sormusjahtiin?

14

”Jos ne ovat vain osa kulttuuriperintöä, niin en usko, että olemme oikeat henkilöt auttamaan.” Shiva lausahti, saaden desPlutonilta kysyvän katseen. ”Emme ole aarteenmetsästäjiä aivan sanan tavanomaisessa merkityksessä.” ”Tiedän kyllä sen, eikä tässä ole kyse pelkästään aarteenmetsästyksestä.” Heidän isäntänsä vastasi hieman halveksivasti. ”Kysymys on siitä, että haluan takaisin jotain, mikä on kuulunut minulle.”

Agentit katsahtivat toisiinsa yllättyneenä suorasukaisuudesta. ”Kuulunut teille?” ”Niin, sormus, joka myytiin huutokaupassa puoli vuotta sitten, varastettiin minulta hieman ennen sitä.

Mihinkään muuhun ei koskettu, vaikka taloni on täynnä toinen toistaan arvokkaampaa taidetta, mutta ainoastaan sormus vietiin.” ”Erikoista.” Talim sanoi pohtivasti. ”Niin minustakin, sen lisäksi sormus, joka löydettiin pari viikkoa sitten Australian edustalta, kuului myös minulle.” ”Minä luulin, että historialliset aarteet, jotka löydetään, kuuluvat automaattisesti sen kaupungin kulttuurivirastolle, josta löytö tehtiin.” Shiva huomautti. ”Niin, se tietenkin on totta, mutta lupauduin rahoittamaan hylyn noston sillä ehdolla, että saisin tuon sormuksen. Kaiken muun he saisivat pitää, vain sormus tulisi olemaan minun.” ”Ei kuulosta hirveän lailliselta sopimukselta...” ”Sopimuksen yksityiskohdat eivät kuulu tähän, mutta sen sanon, että sopimus tehtiin kaikessa yhteisymmärryksessä. Mutta sormusta en koskaan saanut, sillä seuraavana yönä noston jälkeen kaikki projektiin osallistuneet henkilöt surmattiin. Ja kuten talooni murtautumisen yhteydessä, ainoastaan sormus katosi. Kaikki arvokkaat kultaesineet, korut sekä vanhat kultarahat jätettiin rauhaan. Niistä olisi helposti saanut paljon rahallisempaa arvoa, kuin yhdestä sormuksesta.” ”Näyttää siltä, että varas tietää mitä haluaa.” Shiva lausahti. ”...varas ja murhaaja.” Feenix lisäsi. ”Täsmälleen.” desPluton sanoi. ”Kyseessä ei siis enää ole pelkästään sormukset vaan vaarassa on ihmishenkiä, sillä laivan nostajat surmattiin, kuten myös huutokaupan järjestäjät.” ”Niinkö?!” Agentit henkäisivät. ”Sitä emme tienneet.” ”Kyllä, heidät kaikki on surmattu. Yksityiskohtia ei ole suostuttu julkaisemaan.” ”Joku haluaa pitää varsin hyvin salassa, kuka on.” Talim nyökkäsi. ”Entä viisi muuta sormusta, nehän eivät kuuluneet teille?” ”Eivät, ne eivät ole varsinaisesti omaisuuttani, mutta kuten olette huomanneet, intohimoni on Kreikan antiikin taide, joten haluan täydentää kokoelmani sormuksilla.” ”Entä jos sormukset ovat jo jonkun omistuksessa? Emme ala varastamaan, jotta te saisitte kokoelmaanne täydennystä.” ”Ymmärrän sen täysin, enkä vaadikaan teiltä sitä. Haluan ainoastaan ne kaksi sormusta takaisin.

Huutokaupassa myyty oli oppimisen hyveen keltainen sormus, ja Australian rannikolta löydetty oli kauneuden hyveen violetti sormus.” desPluton sanoi katsellen tutkivasti agentteja. ”Joten miten on?” ”Ei kai meillä ole mahdollisuutta kieltäytyä, jos Dante on jo luvannut meidät avuksesi.” Feenix sanoi. ”Kunhan olette tietoinen, ettemme riko lakia takianne.” Talim lisäsi. ”En uskonut sen olevan ongelma teille.” desPluton sanoi hymyillen heille kuivasti, saaden agentit punastumaan syyllisyydestä. ”Dante on lörpötellyt liikaa...” Shiva murahti nolostuneena, desPlutonin noustessa ylös avatakseen ruokailuhuoneen ovet. ”Joten meillä on siis sopimus?” Mies sanoi kääntyen heidän puoleensa. ”Jep, siltä näyttää.” Agentit vastasivat ja nousivat ylös. ”Erinomaista.” desPluton lausahti ja kutsui hovimestarinsa korjaamaan jälkiruoka aterimet pois. ”Nyt lienee teidän parasta mennä nukkuman. Kello lyö jo yhdeksää ja olette olleet valveilla pitkään.”

Tähän ei agenteilla ollut vastaan sanomista ja he lähtivät raahustamaan portaikkoa ylöspäin.

15

”Mikäli kaipaatte jotain, niin huoneissanne on pienet kellot, jolla voitte kutsua Charlesin avuksenne.

Kauniita unia.” ”Uskotteko, että Kreikan jumalat ovat vielä olemassa?” Talim kysäisi yllättäen, kolmikon käytyä iltapesulla ja vaihdettua isännältään lainaamat yövaatteet päällensä, jotka hovimestari oli heidän syödessä käynyt asettamassa heidän sängyilleen.

Toimitettuaan askareensa, he kaikki linnoittautuivat Talimin takalliseen huoneeseen, jossa rätisi kotoisen kuuloinen tuli, puidakseen päivän tapahtumat ennen kuin menevät nukkumaan. ”En oikeastaan. Ehkä he ovat olleet olemassa, mutta katosivat ihmisten vaihtaessa uskontoa.” Shiva kohautti olkiaan. ”Noinko vain?” ”Yep, miten niin?” Shiva vastasi vilkaisten kysyvästi ystäväänsä. ”Tiedätkö… Minä luulen, että he ovat vielä täällä.” Talim vastasi pohtivasti. Häneen kuten kahteen muuhunkin oli tehnyt talon isännän taidekokoelma suunnattoman vaikutuksen. ”Älä viitsi.” ”Hei, me olemme nähneet kummempaakin. Pari vanhaa jumaluutta ovat pientä verrattuna siihen.” Feenix tokaisi väliin. ”Uskotko sinä niihin sitten?” Shiva vilkaisi Feenixiä, joka nyökkäsi. ”Noooo, jooooo, tavallaan. Kai… He olivat jumalia. Eivät he noin vain voi kadota, kun alaiset loppuvat.” ”Missä he sitten ovat? Ei minun näköpiiriini ainakaan ole sattunut yhtään muinaista Kreikan jumaluutta.”

Shiva vastasi, mutta samassa hänen mieleensä ilmestyi muisto Uuden-Seelannin seikkailusta, ja eräästä tummasta nahka-asuisesta pahiksesta. Katsahtaessaan kahteen muuhun, hän näki saman ajatuksen heidän kasvoiltaan. ”Oh my god, älkää muistuttako siitä!” Talim parahti. ”En vieläkään käsitä, mitä te oikein näitte hänessä. Hän oli äääälllööö.” Agentti lisäsi, saaden Shivan ja Feenixin vilkaisemaan toisiaan virnistäen. ”No hän oli paaaaahis.” ”Ja pukeutui mustaan nahkaan, mm-mmm.” Shiva lisäsi, saaden Talimin pyöräyttämään silmiään. ”No haloo, jotain rajaa kuitenkin, olipa pahis tai ei.” Talim vastasi irvistäen, saaden kaksi muuta kikattamaan vallattomasti. ”No hän nyt ei ainakaan mikään jumala ollut, ei varmasti.” Feenix viimein sanoi, ja palasi heidän aikaisempaan puheenaiheeseensa. ”Niin tosiaan. Luulisi, että jos olisi kreikkalainen jumala, niin tekisi melkoisen shown olemassaolostaan. Kun ottaa huomioon, kuinka mahtipontisia he olivat jo muinaiseen aikaan. Tuskin he vain antaisivat ihmisten unohtaa itsensä.” Shiva nyökkäsi. ”Mutta ehkä heidänkin oli sopeuduttava.” Talim vastasi, saaden ystäviltään kysyvän katseen. ”Jumalien, sopeuduttava? Hah, ei ikinä.” Feenix naurahti. ”Mutta juurihan sanoit, että uskot niiden olevan vielä olemassa?” ”No niin, mutta ajattelin heidän... hmm, asuvan jossain jollain salaperäisellä saarella. Tai jotain.” ”Kai semmoinen saari sitten olisi jo löydetty, vai kuinka?” ”He ovat jumalia. Kai he ovat voineet jotenkin taikoa sen näkymättömiin.” Feenix vastasi kiemurrellen Talimin huvittuneesta katseesta. ”No mikä sitten on sinun teoriasi?” ”Minä uskon, että kun kreikkalaiset hylkäsivät heidät uusien uskontojen tilalla, jumalat joutuivat sopeutumaan uuteen maailmaan, jotteivat katoaisi.” ”Missä he sitten ovat?” Shiva kysäisi, hieman vielä epäillen ystävänsä järkeä. ”Täällä, maan päällä. Ehkä he elävät keskuudessamme, kuolevaisiksi naamioituneena, eläen elämäänsä kuin normaalit ihmiset. Toivoen, että joskus joku vielä muistaisi heidät ja he saisivat takaisin jumaluutensa.” ”Talim... et kai sinä juonut liikaa valkoviiniä?” Shiva lausahti, muttei voinut välttyä ajattelemasta ”mitä jos”.

Teoria ei kuulostanut lainkaan niin mielikuvitukselliselta, kuin olisi voinut kuvitella. ”Tiedätkö... jos tuo on totta, se kuulostaa yhtä aikaa aivan järkyttävän pelottavalta ja surulliselta.” Feenix viimein sanoi hiljaisuuden vain kestäessä.

16

”Minä en kyllä edelleen usko tuota.” Shiva sanoi, kuulostaen kuitenkin epävarmalta. ”Ajatus on melko absurdi, että jumalat muka kulkisivat joukossamme...” ”Ei heillä vaihtoehtoa ollut. Ihmiset lakkasivat uskomasta, ja ehkä heidän voimansa vähenivät. He eivät tahtoneet kadota, joten sopeutuminen ihmisten joukkoon oli ainoa vaihtoehto. Enkä tarkoita vain Kreikan jumalia, vaan kaikkien; Skandinaavien, Egyptin, Japanin ja niin edelleen.” ”Mutta lähdet ajatuksesta, että nuo kaikki jumalat olivat oikeasti olemassa. Ei niitä ole koskaan toteen näytetty, on vain tarinoita.” ”Oh no... ei kai tästä tule teologista väittelyä?” Feenix kysäisi, ennen kuin Talim ehti vastata. ”Ei, olen liian väsynyt teologiseen väittelyyn.” Shiva vastasi hymyillen Talimille sovittelevasti. ”Olen vain kokenut hieman liikaa jumalallisuuksia, että haluaisin kokea niitä yhtään lisää.” Agentti virnisti. ”No sittenhän sinulla olisi hyvä pohja uskoa teoriaani.” Talim naurahti silmäänsä iskien. ”Olkoonkin, että Kreikan jumalat kulkevat maan pinnalla, niin jos he tajuavat parastaan, he eivät astu tiellemme.” Feenix naurahti, ja sitten hiljentyi kahden muun kanssa kuuntelemaan askeleita kerroksen toisesta päästä. Ilmeisesti heidän isäntänsä oli myös päättänyt siirtyä yöpuulle. Pian he kuulivatkin lyhyen kreikan kielisen keskustelun, jonka jälkeen he kuulivat desPlatonin menevän makuuhuoneeseensa. ”Jaa, parasta meidänkin asettua yöpuulle.” Talim sanoi makeasti haukotellen, kävellen sammuttamaan takassa roihuavan valkean. ”Jeh, huomenna on pitkä, matkustuksen täyteinen päivä jälleen edessä.” Feenix lausahti venytellen olkapäitään.

Kolmikko toivotti hyvät yöt toisilleen ja vetäytyi omiin huoneisiinsa. Pian talon hiljaisuutta rikkoi vain sateen hiljainen ropina katolla, ja desPlutonin palvelijan askeleet alakerrassa, hänen laittaessa taloa yö kuntoon.

TO BE CONTINUED…

Kirjoittaja: Mirva Vauhkonen

17