DA_Atlantti osa 1

Dante’s Angels Angels Rock the Boat

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.” osa 1 2006 AD Kesäkuun 27 Kello 13.00 USA, Los Angeles

Aamu oli alkanut aivan tavallisesti. Feenix oli nukkunut puolille päivin, kuten aina, ja Talim oli lähtenyt käymään kaupassa. Shiva rentoutui huoneiston sohvalla surfaillen kanavilla, jos sieltä sattuisi, vaikka tulemaan jotain katsomisen arvoista. ”Tuleeko mitään?” Feenix käveli haukotellen sohvalle, höyryävä kahvikuppi kädessään. ”Nääh... Joku yltiöromanttinen pusi, pusi leffa ja urheilua. Luulisi että 30 kanavalta tulisi jotain katsottavaakin. Tiesitkö muuten, että meidän telkkarissamme on sellainenkin kanava, joka näyttää visailuohjelmia ympäri vuorokauden? Se voittaa Talimin löytämän saippuaooppera kanavankin.” Shiva laski kaukosäätimen eteensä jääden sitten laiskana katsomaan, kuinka vompattien käytös muuttui niiden soidinmenojen aikana. ”Plääh.” Feenix käpertyi sohvan nurkkaan katselemaan ikkunasta ulos kohti Los Angelesin kaupunkinäkymää. He olivat asuneet nyt pari viikkoa L.A:ssa, Danten kehotuksesta. Heidän pomonsa oli vuokrannut heidän käyttöönsä tämän pilvenpiirtäjän luksushuoneiston, tosin syytä moiseen mies ei ollut kertonut, eivätpä he olleet nähneetkään häntä pitkään aikaan. ”Missä Talim on?” Feenix kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Hän lähti ostamaan mehuja tarjouksesta, kantaa varmaankin selkä vääränä niitä kohta puoliin tänne.”

Shiva sulki television, kääntyen sitten selälleen sohvalle. Heillä oli kuolettavan tylsää, luulisi että sellaisen elämän välillä, mitä kolmikko vietti, olisi jumalaista saada olla viikon, pari rauhassa. Rentoutua ja niin edespäin, mutta vielä mitä. He olivat jo niin tottuneet työrutiiniin, että kyllästyivät parissa päivässä jouten oloon. ”Eiköhän hän kohta tule.” Shiva haukotteli.

Pian kuuluikin huoneiston oven ulkopuolelta askelia sekä avaimen päästämä ääni, kun se kiertyy lukossa. ”Siinä paha missä mainintaan...” Feenix virnisti kääntyen ovelle päin. ”Huomenta.” ”Huomenta? Kello on yksi...” Kuului Talimin naurava vastaus vaalean naisen tullessa sisään. ”Milloinkahan Dante tuo meille uusia tehtäviä? Olen kuoliaaksi kyllästynyt... Joskus hän iskee eteemme läjittäin tehtäviä ja sitten välillä on tuollaisia taantumiskausia. Miksei hän voisi yrittää sumplata niitä tasaisemmin?” Shiva huomautti sohvalta katsellen katossa pyörivää tuuletinta. Täällä oli uskomattoman kuuma. ”Tuotah... Shiva...” Feenix sanoi ystävälleen hiljaisella äänellä, joka sai Shivan laskemaan katseensa sohvan päätyyn, jossa Feenix istui yrittäen pidätellä nauruaan parhaansa mukaan. ”Älä sano…” Shiva irvisti ja nousi nopeasti ylös sohvalta.

1

”Kas... Dantehan se siinä... En huomannutkaan sinua...” Nainen katseli hieman nolostuneena punapukuista miestä, joka oli ovella, Talimin nauraessa tämän vieressä katketakseen. ”Iloksesi voin todeta että ”taantumiskausi” on tältä erää ohitse.” Dante huomautti hymyillen kävellessään sohvan luokse ja jääden nojailemaan seinään. Hän odotti Talimin paluuta keittiöstä. Kohta nainen tulikin mehulasillisen kanssa heidän luokseen, istuen sitten Shivan ja vieläkin nauravan Feenixin keskelle. ”No niin, kuten Shiva jo kauniisti ilmaisikin, viime aikoina on ollut hiljaista. Mutta mielestäni olette ansainneet pienen hengähdystauon, mutta nyt olen saanut käsiini jutun, joka on kuin luotu teille...” ”Niin kuin ne kaikki muutkin...” Talim kuiskasi ystävilleen kuivasti, pienen virneen saatteessa. ”Tässä on tehtäväkansionne.” Mies jakoi jokaiselle tummanpunaisen kansion, jonka naiset avasivatkin heti. ”Kohteenne on Mizuya Ashima, rikas ja kovaluontoinen teollisuuspomo. Hän valmistaa sotilashelikoptereita Yhdysvaltojen sotilasvoimien käyttöön. Viime aikoina on tullut ilmi epäilyjä, että hän myisi koneiden piirustuksia myös kilpaileville valtioille. Teidän tulee luikerrella hänen suosioonsa ja sisäpiiriin, jotta saisitte tarvittavia todisteita häntä vastaan. Kun olette ne saaneet, annatte tiedot yhdyshenkilölle, joka toimittaa ne eteenpäin. Osuutenne on sillä selvä, yhdyshenkilö hoitaa loput.” ”Löydätte Mizuyan kuvan kansiosta samoin kuin yhdyshenkilönne.” Kolmikko selasi kansiota hiukan eteenpäin, kunnes heidän silmiinsä iski kuva noin 40-vuotiaasta komeasta, tummasta miehestä, joka oli pukeutunut tummansiniseen, siistiin pukuun. ”Hän on aika iivilin näköinen.” Feenix huomautti heidän yhteisen ajatuksensa ääneen, vilkaisten sitten Dantea. ”Ei sinulla ole mitään lisättävää hänestä? Kuten esimerkiksi yliluonnollisia voimia tai jotain…”

Dante rypisti hiukan kulmiaan ja sanoi: ”Noh... jotain juttuja kiertää Ashima suvun kirouksesta mutta ne ovat vain huhupuheita.” ”Niiden on parasta olla vain huhupuheita...” Talim huomautti kääntäen sitten kansion sivuja eteenpäin. ”Siinä on yhdyshenkilönne Kan Ji.” ”Mut... hänhän näyttää ihan Mizuyalta...” Shiva huomautti katsellen kuvaa nuoresta, hurjan näköisestä miehestä, jolla oli hieman silmille roikkuva, musta tukka sekä ruskeat silmät. ”Kan on Mizuyan poika.” Dante kohautti olkiaan. ”Näiden isä ja poika suhde ei taida oikein olla kunnossa...” Feenix mutisi katsellen kahden miehen kuvaa ja lukien heidän tietojaan. ”Missä ja milloin tapaamme Kanin?” Talim sulki kansion, jääden katselemaan Dantea odottavasti. ”Täällä.” Valkotukkainen mies heitti heidän eteensä kolme laivalippua, jotka Talim nopeasti nappasi käsiinsä. ”Laivalla?..” Shiva sanoi, irrottaen katseensa kansiosta ja siirtäen sen kolmeen lippuun, joita Talim piti kädessään. ”Jep. Osallistutte Mizuyan järjestämään kamppailuturnaukseen St. Felicityllä.” ”Kamppailuturnaukseen?! Tarkoitatko ihan sellaista turnausta, jossa mätetään tyyppejä kumoon jatkuvalla syötöllä?” ”Juuri se on tarkoitus, Shiva. Hän järjestää kerran viidessä vuodessa turnauksen, jonka avulla valkkaa itselleen uutta henkilökuntaa. Sinne on kutsuttu ympäri maailmaa miehiä ja naisia taistelemaan paikastaan, ja yleensä kamppailijat ovat lain väärältä puolelta. Joten älkää ihmetelkö, jos näette siellä tuttuja naamoja. Juuri se onkin yksi syy, miksi joudutte pukeutumaan valepukuihin ja käyttämään valenimiä. Ette varmaankaan halua paljastua agenteiksi keskellä Atlanttia roistojen ympäröimänä…” ”Hyvä pointti.” Talim virnisti ja laittoi kansion pöydälle. ”Tässä on teidän henkilökuvanne.” Dante jakoi heille toiset kansiot. ”Talim on tästä edes Tae-Seon, Feenix on Fei-San ja Shiva on Sadeh ”Fei-San? ” Feenix naurahti lukien omaa kuvaustaan: Nimi: Fei-San, synt. paikka. Kiina, ikä: 21, tyyli: kung-fu ”Mitä teillä sanotaan?” Feenix kurkisti Talimin kansioon: Nimi: Tae-Seon , synt. paikka: Korea, ikä: 22, tyyli: taekwondo ”Entä Shiva? Kuka sinä olet?” Feenix yritti kurkotella kohti Shivaa Talimin yli, menettäen tasapainonsa ja rysähtäen Talimin jaloille. ”Nyt... nyt on ihminen välissä...” Talim piipitti jostain Feenixin alta. ”Anteeksi...” Feenix naurahti, nousten pois Talimin päältä.

2

”Jos minä ihan vain luen tämän tästä, niin Talim voisi säilyä hengissä laivalle...” Shiva naurahti alkaen lukemaan omaa kuvaustaan. ”Sadeh, synt. paikka: Egypti, Ikä: 23, tyyli: Karate” ”Dante... Kun tässä puhutaan kung-fusta... niin... eikö siinä pitäisi minun kohdallani olla kenjutsu?” Feenix käänsi katseensa Danteen, joka ei ollut kolmikon pienen väliepisodin aikana väräyttänyt ilmettäkään, vaikkakin tämän silmistä näki miehellä olleen hyvinkin hauskaa. ”Ei, sinähän kävit pitkäänkin kung-fu opissa, ennen kuin päätit siirtyä kokonaan miekkaan, joten tyylisi saa luvan olla se. Turnauksessa ei saa käyttää aseita.” ”Mitäh?!” Talim, Shiva ja Feenix huudahtivat yhtä aikaa. He eivät koskaan olleet taistelleen ilman aseita.

Talimhan tosin taisteli enimmäkseen aseettomasti, mutta tällä oli ollut lähes aina, sait tukena. Kun taas Feenix ja Shiva käyttivät aina aseitaan, Feenix miekkaa ja Shiva jotain heitettävää ja he käyttivät kung-fuaan ja karateaan vain tukena... ”Niin, Mizuyan itsensä tyyli on sekoitus kaikkia maailman kamppailulajeja ja hän vaatii sitä myös alamaisiltaan.

Naiset katsoivat hetken toisiaan ja huokasivat sitten yhteen ääneen: ”Voi pahus...”

2006 AD Kesäkuun 29 Kello 22.10 Atlantti, St. Felicity

”No niin, täällä sitä sitten ollaan.” Talim huokaisi, katsellen ympärillään vellovaa merta. Laiva oli lähtenyt vasta kymmenen minuuttia sitten, joten rannikon valot pystyivät vielä erottamaan. Muutakin varmaan näkyisi, ellei yön pimeys olisi jo laskeutunut ja tähdet alkaneet luomaan omaa himmeää valoa laivan ylle. ”Ohjelmassa sanotaan, että kamppailut alkavat vasta huomenna. Tänään olisi ilmeisesti tervetulotoivotus tai jokin sen tapainen kahdeksannen kannen ravintolassa. Pitäisikö meidän mennä sinne?” Feenix kysyi katsellen kahta ystäväänsä, jotka näyttivät aivan erilaisilta nyt valepuvuissaan.

Shivalla oli yllään mustat, nilkkoihin levenevät housut, jotka peittivät kokonaan kengät näkyvistä sekä sinertävä, egyptiläisvaikutteinen paita, joka valui vähän väliä yli Shivan olkapäiden, joka taas meinasi ajaa naisen hermoromahduksen partaalle. Shivalla oli päässään musta, tasaiseksi leikattu peruukki, joka antoi Shivalle egyptiläisiä piirteitä, otsallaan hänellä roikkui pieni musta kivi.

Talimilla taas oli päällään valkoiset housut sekä valkoinen tiukahko toppi, jonka päälle hän oli sitonut tummansinisen paidan, Talim ei ollut suostunut laittamaan peruukkia päähänsä, joten hän oli sävyttänyt hiuksensa mustanruskealla värillä, joka lähti pesussa pois tai ainakin hän toivoi niin. Silmiinsä Talim oli laittanut tummanruskeat piilolinssit, jotta saisi itseensä hiukan enemmän korealaista ulkonäköä. Feenix taas oli pukeutunut vaaleansiniseen paitaan, jossa meni edessä kaksirivinen napitus alas, sekä mustiin housuihin. Hän oli myös laittanut päähänsä mustan, letitetyn peruukin ja silmiinsä tummanruskeat piilolinssit. ”Kaipa sinne voisi mennä. Tapaisimme hiukan muita kamppailijoita ja saisimme jotain informaatiota käytännönjärjestelyistä.” Talim kohautti olkapäitään, luoden sitten kysyvän katseen Shivaan. Johon toinen vastasi nyökkäämällä. ”Luuletteko muuten, että täällä kuolee paljon tyyppejä? Siis että onko taistelut ihan loppuun asti...” Shiva mutisi suupielestään kolmikon saapuessa kahdeksannelle kannelle ja suunnistaessaan kohti ravintolaa ja 3

tyhjään pöytään, joka oli aika kaukana esiintymislavasta. He eivät ihan vielä halunneet testata pukujensa toimivuutta, jos paikalla sattuisikin olemaan vanhoja tuttuja. ”Ei tietoa... Ei varmaankaan, Mizuyalla voisi olla lieviä hankaluuksia hoitaa kaikki ruumiit pois näkyvistä...”

Talim mutisi takaisin heidän istuutuessaan alas ja alkaessa tarkkailemaan muita matkustajia. Paljon heitä ei vielä ollut täällä, mutta joitain kuitenkin. ”Meidän pitäisi varmaankin tilata jotain... Otatteko te mitä?” Feenix sanoi, vilkuillen tiskiä, jonne kuitenkin oli jo myyjä ilmestynyt. ”Alkoholitonta jotain.” Shiva vastasi. ”Minä tulen mukaan, sinä et kuitenkaan osaa tilata minulle sitä mitä haluan.” Talim virnisti, nousten ylös. ”Selvä, eipähän tarvitse taiteilla kolmen lasin kanssa.” Feenix nyökkäsi ja lähti suunnistamaan Talimin kanssa kohti tiskiä. ”Hei. Saako täältä alkoholittomia drinkkejä?” Feenix kysyi reippaasti heidän saapuessaan tiskille. Tarjoilija nyökkäsi, katsoen kuitenkin hieman ihmeissään naista. Suurin osa täällä olevasta porukasta tilasi kaikkein väkevintä mitä oli saatavana. ”Noh, kaksi sellaista sitten.” Feenix hymyili tarjoilijalle, joka alkoikin tekemään tilausta. ”Minulle yksi Lemon Coctail.” Talim sanoi, kun oli aikansa tutkaillut drinkkivalikoimaa.

Sillä aikaa, kun tarjoilija teki tilausta Feenix ja Talim käyttivät ajan hyödyksi tutkaillen ihmisiä, joita oli jo alkanut pikkuhiljaa kerääntymään tänne.

Nähdessään erään osallistujan Talim säpsähti hereille pienestä horroksesta, jonka vallassa oli ihmisiä katsellut. Hän siristi silmiään tarkentaakseen katseensa juuri saapuvan joukon jäseniin ja räpäytti sitten yllätyksestä silmiään niin, että piilolinssi oli lutsahtaa ulos silmästä. ”Feenix…” Talim nykäisi varovasti ystävänsä hihaa, kiroten sitten itseään. Heidänhän piti kutsua toisiaan salanimillä. ”Fei-San...” Talim korjasi ja tarttui hiukan tiukemmin kiinni ystävänsä käsivarteen. Tämän oli nähtävä tämä ennekuin joukko katoaisi. ”Hmh? Mitä?” Feenix viimein kiinnitti huomionsa Talimiin, joka nyökkäsi ravintolan ovelle päin. ”Lee...”

Feenix käänsi nopeasti katseensa toisen osoittamaan suuntaan kiroten sitten suupielestään. Todellakin, eräs heidän ”vanhoista tutuista” oli juuri saapunut sisään. Lee oli valkohiuksinen mies, jolla oli yhteyksiä Mishima-Megumi rikollisklaaniin. Mies oli pukeutunut mustiin housuihin ja siniseen paitaan ja hänellä oli kainalossaan punaiseen, tiukkaan kotelomekkoon pukeutunut vaalea nainen. ”Meidän on parasta häipyä näkyvistä...” Talim kuiskasi ottaen tarjoilijalta drinkkinsä lähtien sitten suunnistamaan takaisin pöytään, jossa Shiva istui. Feenix kääntyi tarjoilijan puoleen, maksaen omansa ja Shivan juoman lähtien sitten Talimin perään. Feenix lähti niin nopeasti, ettei kiinnittänyt huomiota vastaan tulijoihin, joten törmäsi heti lähdettyään vasten jonkun rintaa, mutta onnekseen hän kuitenkin sai juomat pysymään käsissään ilman sen kummempia läikkymisiä. Laivalla, joka oli täynnä laitapuolen kulkijoita, ei ollut kovin turvallista läikyttää juomiaan vastaan tulijoiden päälle. ”Olen kamalan pahoillani herra...” Feenix kohotti katseensa ylös, painaen sen saman tien alas. Pahus!

Laiva oli täynnä ihmisiä ja hänen oli törmättävä niistä kaikista juuri Nothamiin. Jo toinen heidän vanhoista tutuistaan. Vieläköhän muita ilmestyisi?! ”Te voisitte hiukan katsoa eteenne, neiti...” Mies sanoi vaarallisella äänellä tuijottaen kylmästi Feenixiä. ”Ja niin voisitte tekin... ” Feenix pamautti vastaan luoden tympääntyneen katseen mieheen. Hän oli niin kurkkuaan myötä täynnä tuota pitkätukkaista miestä... ”Haluaisitteko toistaa tuon?” Mies kähähti pehmeästi, astuen lähemmäksi naista. Hetkessä heidän ympärilleen ilmestyi aukio muiden siirtyessä hiukan sivummalle. Tätä he olivatkin jo odottaneet. Kuka nyt jaksaisi huomiseen odottaa tappeluiden alkamista. Olisi mitä viihdyttävämpää seurata tätä esitystä. ”Tiedätkö, minulla ei nyt todellakaan olisi aikaa, saatikka intoa alkaa leikkimään kanssasi, joten voisitko päästää minut eteenpäin?” Feenix alkoi todella hermostua, mutta onnistui viime hetkessä hillitsemään itsensä. ”Hmm... Enpä taida päästää. Tämä olisi hyvää harjoitusta huomista varten.” Mies aloitti sivaltaen sitten nopeasti kohti Feenixiä, joka väisti vielä nopeammin liikkeen, jysäyttäen sitten polvensa miehen alavatsaan.

Potku sai miehen taittumaan kaksinkerroin ja vihaisen liekin syttymään toisen silmissä. Nopeasti mies 4

suoristui ja kohotti kätensä alakautta iskuun, joka pysähtyi juuri kun oli vauhtiin päässyt, vahvan kouran tarttuessa Nothamin ranteeseen. ”Täällä ei ole sallittua tapella.” Ärtynyt ääni sanoi, vääntäen sitten Nothamin käden alas. ”Ai niinkö? Emmekö me sitä varten ole täällä, Ji?” Notham sanoi myrkyllisesti, riuhtaisten kätensä irti toisen otteesta ja luoden sitten vihaa tihkuvan katseen Feenixiin kääntyen sitten kannoillaan kadoten väkijoukkoon. Katselijat alkoivat pikkuhiljaa hajaantua. Näytös oli ohi ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. ”Oliko tuo mielestäsi huomaamatonta?” Mies kuiskasi vihaisesti tarttuen sitten Feenixin käsivarteen kiinni. ”Luulin että saisin apua joltain, joka osaa asiansa, enkä miltään tappelupukarilta.” ”Jos olisit tullut aikaisemmin, olisit nähnyt, että minä yritin päästä Nothamin ohi ilman väkivaltaa. Hän se hyökkäsi ensin. Olisiko minun pitänyt vain ottaa sitä iskua itseeni?” Feenix vetäisi kätensä Kanin otteesta, joksi oli tämän tunnistanut, lähtien sitten puikkelehtimaan kohti pöytää. ”Tunnet hänet?” Mies kysyi seuraten Feenixiä. Ilmeisestikin tämä tahtoi tavata myös muut enkeleistä. ”Olemme törmänneet häneen aika ajoin.” Feenix vastasi välttelevästi, saapuen viimein pöytään. ”Mikä siellä kävi?” Talim käänsi katseensa Shivasta, jolle oli juuri kertonut Leen ilmestymisestä. ”Notham.” Feenix vastasi kuivasti istuen paikalleen ja ojentaen drinkin Shivalle. ”Ja seuralaisesi on?..” Shiva kiinnitti huomionsa Kaniin, joka oli jäänyt seisomaan pöydän ääreen tarkkailemaan kolmikkoa. ”Yhdyshenkilömme.” Feenix kohautti olkiaan, antaen miehen hoitaa puhumisen. Heidän tapaamisensa ei ollut alkanut oikein hyvin. ”Kan Ji, palveluksessanne. Ja niin, teinä puhuisin hiukan varovaisemmin. Isäni on hyvin... epäluuloinen.” Kan sanoi ilmeisen varmana siitä, että oli tekemisissä pahimpien amatöörien kanssa, joita maa päällään kantoi. ”Hauska tutustua.” Talim sanoi tylyllä äänellä, arvaten miehen ajatukset. ”Siis onko Nothamkin täällä?” Shiva repäisi katseensa irti Kanista kääntyen Feenixin puoleen. ”Kyllä vain on. Olin joutua tappeluun sen typeryksen kanssa. Ajatella, aluksella on satoja vieraita ja se johon minä törmään on juuri Notham...” Feenix huokaisi, juoden kulauksen vihertävästä juomastaan. ”Tiedäthän sinä... Notham on kirouksemme.” Shiva naurahti, luoden sitten katseensa tumman miehen puoleen, joka edelleenkin seisoi heidän pöytänsä ääressä. ”Onko sinulla jotain asiaa, vai ajattelitko muuten vain jäädä siihen seisomaan loppuillaksi? Se, jos mikä, on epäluuloisuutta herättävää.” Shiva huomautti miehelle. ”Halusin vain nähdä millaisia te olette ja täytyy myöntää, etten ole kovin vaikuttunut. Mutta, hauskaa illan jatkoa neidit. Isäni tulee kohta pitämään pienen puheen tuonne ja minun on oltava paikalla silloin.” Kan huitaisi kohti lavaa, luoden vielä katseen heihin ja kadoten sitten omille teilleen.

Kolmikko tuijotti tumman miehen perään hänen lähtiessään. ”Ärsyttävä.” Feenix huomautti sitten tuhahtaen. ””Täytyy myöntää, etten ole kovin vaikuttunut”” Talim matki miehen itsevarmaa äänensävyä niin täydellisesti että kolmikko purskahti nauruun. ”Mutta hän oli tosi hyvän näköinen.” Shiva viimein huomautti lopettaessaan naurunsa, saaden sitten pitkän katseen molemmilta ystäviltään. ”Hyvää iltaa, arvoisat matkustajat.” Itse Mizuya, heidän kohteensa oli juuri noussut lavalle. Miehen hiukset oli laitettu geelillä hieman pystyyn, ja hän oli pukeutunut tumman violettisiin housuihin ja samansävyiseen pikkutakkiin, sekä valkoiseen kauluspaitaan. ”Tuota, jos mitä, minä sanoisin hyvän näköiseksi.” Feenix kuiskasi Shivan ja Talimin korvaan. ”Minusta hän näyttää hieman luihulta. ” Talim kuiskasi takaisin. ”Shh! Kuunnellaan mitä hän sanoo.” Shiva sihahti heille ja kolmikko keskittyi jälleen Mizuyaan. ”Kuten te tiedättekin, tämän tapahtuman tarkoitus on pieksää kaikki vastustajat. Sääntöjä on vain muutama: Ei tappamista eikä aseita. Kamppailut tapahtuvat ensin kaksi kahta vastaan, kunnes heikoimmat on karsittu pois. Sen jälkeen jokainen kamppailu on yksi yhtä vastaan, kunnes jäljellä on enää yksi ottelija, eli voittaja. Hänelle on luvassa mahtava rahapalkinto, vastapalveluksena on, että voittaja tulee töihin minulle.” Mies piti tauon, katsellen osallistujia ja tehden havaintoja heistä. ”Hän ei voi nähdä meitä...” Shiva sanoi hiljaa, kun miehen katse haravoi ravintolaa.

5

”Ja vaikka näkisikin niin mitä sitten? Hän ei tiedä keitä me olemme...” Talim mutisi, kohottaen lasin huulilleen ja juoden siitä hiukan. ”Mutta kuten varmaan tiedättekin, myös häviäjillä on mahdollisuus tulla töihin minulle. Katson jokaisen ottelun ja arvioin sitten, onko teistä muista mihinkään. Poikkeus edellisvuosien turnauksiin on se, että minulla on tänä vuonna oikeus haastaa voittaja valitsemassani paikassa.” Miehen sanat saivat levotonta liikehdintää aikaan väkijoukossa. Tiedettiin, että Mizuya oli eräs parhaimmista taistelijoita, joita tällä hetkellä eli. Ja että hän olisi tappanut useammankin vastustajan... ”Ja nyt, esimakua tulevasta.” Miehen kasvoille syttyi julma hymy ja hän kutsui paikalle Kanin, joka oli tässä välissä käynyt vaihtamassa vaatteensa. Miehellä oli yllään vain mustat, nahkaiset housut, joissa oli sivuilla liekkikuviot. ”Oh Behave!” Talim hengähti nähdessään miehen ja kaksi muuta eivät voineet muuta kuin yhtyä huomautukseen. ”Ketähän vastaan hän taistelee? ” Shiva kysyi, mutta saikin jo melko pian vastauksen kysymykseensä. ”Onko täällä ketään, joka haluaisi haastaa hänet?” Mizuya katseli odottavasti vieraitaan. Hetkeksi hänen katseensa tuntui pysähtyvän kolmikkoon, mutta katse liukui saman tien eteenpäin palaten sitten jälleen heihin kolmeen. ”Hän ei edelleenkään voi nähdä meitä...” Talim lausui ystävilleen tuntien olonsa hyvin epämukavaksi.

Miehessä oli jotain armotonta... ”Luuletko, että hän laittaa jonkun meistä tappelemaan?..” Feenix kuiskasi ystävilleen. ”Hän ei v...” Shiva aloitti, mutta keskeytti lauseensa käden noustessa ylös jostain yläparvilta. ”Mä haastan hänet.” Möreä mies ääni ilmoitti. ”Olkoon niin, mutta haluan huomauttaa sinulle, etten ota vastuuta tapahtumista.” Mizuya hymyili julmasti ison apinan näköisen miehen ilmestyessä esiin. ”Toivottavasti tuo aikoo pitää paidan päällään...” Talim irvisti. ”Mä kyllä pieksän tuollaisesta tipusest ilmat pellolle.” Mies röhähti kovaääniseen nauruun, noustessaan lavalle. ”Tuo on vainaa alta aikayksikön.” Shiva huomautti huvittuneena.

Ja niinhän siinä kävikin. Ennen kuin mies ehti edes astua lähelle Kania, Kan teki yläpotkun kohti miehen päätä, joka osui pehmeän kumahduksen saatteessa perille. Ison miehen silmät lasittuivat ja hän kaatui maahan mahtavan rysähdyksen saatteessa. ”Kiistämätön voitto.” Mizuya hymähti Kanin kumartaessa ja poistuessa lavalta. Lavalle ilmestyi kaksi miestä, jotka nostivat tajuttoman kömpelyksen ylös ja raahasivat hänet pois. ”Mutta nyt voitte nauttia laivani antimista. Kaikki palvelut ovat käytettävissänne. Tietenkin maksua vastaan.

Taistelua ei ole suvaittu muutoin kuin harjoitusmielessä ja vain alakannella. Yksi kerros on varattu vain ja ainoastaan sitä käyttöä varten. Mikäli sellaista toimintaa esiintyy muualla kuin sallituissa tiloissa, on rangaistus ankara.” ”Arvostakaa näitä hetkiä, kuin ne olisivat viimeisenne.” Mizuya vielä hymähti jollekin omalle vitsilleen ja kumarsi sitten yleisölleen poistuen näyttämöltä.

”Uh-huh... Mitäs sanotte?” Feenix katsahti ystäviään. ”Raakaa peliä. Mutta mitäpä muuta tällaisesta turnauksesta voisi odottaakaan...” Talim pudisti päätään. ”Mitenkähän nuo alkukamppailut jaotellaan? Tarkoitan siis, että miten parit valitaan... En haluaisi millään otella yhdessä jonkun sellaisen kanssa kuin tuo äskeinen idiootti.” Shiva pyöritteli tyhjää lasiaan kädessään. ”Minua huolestuttaa eniten se, että koska meitä on kolme, niin vain yksi meistä voi selvitä voittajaksi ja se taas saa ajatukset siihen suuntaan, että joudumme luultavasti lopussa taistelemaan toisiamme vastaan...”

Feenix sanoi hiljaa miettiväisen näköisenä.

6

”Oletpa sinä itsevarma.” Shiva huomautti virnistäen ystävälleen. ”Sovitaan se myöhemmin. Jos joudumme tappelemaan toisiamme vastaan, sovimme kuka voittaa.

Sopupeliä ja sitä paitsi, Mizuyahan sanoi, että hän palkkaa muitakin kuin pelkästään voittajan. Toivotaan, että pystymme vakuuttamaan hänet.” Talim sanoi huolettomasti juoden loput juomat lasistaan, huomaten sitten ystäviensä katselevan häntä pieni, pirullinen kimallus silmissään. ”Mitäh? Miksi te katsotte minua noin?” ”Kukakohan meistä oikein loppupeleissä voisi voittaa?” Feenix kysyi täysin viattomasti Shivalta. ”Niin, niin. Sen täytyy olla joku, joka osaa toodella hyvin kamppailla.” Shiva vastasi samalla äänensävyllä katsoen vekkulisti Talimia. ”Ja joka on piiitkään harrastanut jotain aseetonta lajia...” Feenix lisäsi nyökäten Shivalle. ”Ette voi tarkoittaa minua?!” Talimin silmät pyöristyivät. ”Oh, kyllä vain voimme.” Feenix virnisti pikkuilkeästi. ”Talim ihan totta, sinä osaat meistä parhaiten taistella. Joten tietysti sinä olet voittaja.” Shiva kohautti olkiaan. ”Ja pöh! Kyllä tekin taistella osaatte. Teidän on turha käyttää mutta-me-taistelemme-aseilla tekosyytä.”

Talim mulkaisi kahta ystäväänsä. ”Ei se mikään tekosyy ole... Se on totta. Minä ja Shiva olemme avuttomia ilman aseita.”

Talim loi tympeän katseen Feenixiin avaten suunsa sanoakseen jotain mutta sulki sen saman tien, kuullessaan lavan luota jotain ääntä. Nopeasti kolmikko käänsi katseensa sinne. ”Nooouuuu...” Shiva huudahti niin kovaa kuin vain pystyi kiinnittämättä muiden huomiota. Se mitä lavalla oli nyt juuri tapahtumassa, ylitti lähes heidän pahimmat painajaisensakin. Lavalle oli noussut kaksi miestä, hyvin lurjuksen näköisiä molemmat, toinen oli blondattu ja punapukuinen ja toinen oli iso sekä kalju ja pukeutunut nahka-asuun. Miehet olivat asettuneet lavan keskelle mulkoilemaan julmasti ympärilleen. ”Tämä ei voi olla totta... Miten he voivat sallia tämän...” Talim painoi kätensä silmilleen kääntyen ystäviensä puoleen. ”Ei... he eivät voi tehdä sitä...” Feenixkin katsoi silmät kauhusta pyöreinä lavalle. ”Luulin että Mizuya olisi sivistyneempi, mutta tuo osoittaa jo julmaakin julmempaa barbaarisuutta.”

Shiva jatkoi päätään pudistaen, kun kaksikko rykäisi ja alkoi laulamaan pienestä televisioruudusta jotain hempeätä balladia. ”Karaokea... Jospa mentäisiin tarkastamaan se harjoituspaikka?” Shiva nousi ylös vikkelästi, katsoen rukoilevasti Talimia ja Feenixiä.

7

osa 2 2006 AD Kesäkuun 29 Kello 24.00 Atlantti, St. Felicity

Vihdoin he pääsivät kuulomatkan ulkopuolelle hermoja raastavasta karaoke rääynnästä. Noiden kahden roiston tulkinnassa menivät kaikki kohdat nuottien vierestä pohjamutia myöten. Talim oikein värisi pariovien sulkeuduttua heidän takaansa. ”En olisi kestänyt tuota korvien rääkkäystä enää hetkeäkään. Kiesus, mitä kappaleen pahoinpitelyä.” Feenix tiuskaisi ja korjasi toppauksiaan. ”Toivottavasti alakannella on jotain mielenkiintoista.” Shiva sanoi pohdiskellen ja hieroen niskaansa.

He laskeutuivat rappuset hitaasti, kun edestä päin alkoi kuulua sparrauksen ääniä. He astuivat ovesta sisälle hajaantuen ympäri huonetta. Mizuya oli remontoinut täysin varustein olevan punttisalin laivalle. Lattian tatami oli uuden veroinen ja takaseinä oli lattiasta kattoon päällystetty peileillä. Tatami ja punttisali olivat tarpeeksi erillään ja yksi korsto oli juuri kovaäänisesti mätkimässä yhtä nyrkkeilysäkkiä.

Kukaan ei näyttänyt kiinnittävän huomiota enkeleihin ja he halusivat pitää asia myös sillä tolalla. Shiva kierteli punttisalilaitteiden keskellä ja Talim meni juttelemaan toisen taekwondoa harrastavan naisen luokse. Feenix nojasi sillä välin seinään ja tutki muiden liikkeitä. Hänen katseensa pysähtyi Jiihin, joka oli myös tutkimassa vastustajiensa vahvuuksia ja heikkouksia. Tällä ei ollut vieläkään paitaa päällään ja Feenix ihaili autuaasti miehen lihaksia ja nahkaisia housuja.

Feenix käveli rauhallisesti Talimin luo ja silmänlumeeksi pyysi tätä harjoittelemaan kanssaan. He siirtyivät tatamille ja Shiva siirtyi huomiota herättämättä Kan Jiin viereen. He katselivat molemmat pienen tovin kaikkia harjoittelijoita sanomatta sanaakaan. ”Oletko saanut hyviä vinkkejä huomisen varalle, herra Ji?” Shiva rikkoi hiljaisuuden katsellen ystäviään. ”Huomioiva mieli on virkeä taistelussa.” Ji sanoi ja risti kätensä. ”Voisitte samalla antaa tietonne nyt heti minulle, ettei asia jää selvittämättä.” Shiva sanoi kuiskaten.

Ji pysyi hiljaa ja tuijotti eteensä. ”Ei täällä...”

Mizuya oli myös saapunut salille vartioidensa saattelemana ja katsoi tutkivasti poikansa suuntaan ja Shivaan. Kan kalpeni hiukan ja sihahti jotain erilleen menosta. Shivalla taasen kiehahti, sillä miten amatöörimäisinä Ji oikein piti heitä. ”Saanen testata oppinne!” Shiva sanoi tiukasti ja iski terävällä ja yllättävällä iskulla Jiin päätä kohti. Tämä torjui sen ottamalla häntä ranteesta kiinni ja huitaisten sen alas. ”Mitä oikein yrität...” Ji kuiskasi hampaidensa välistä, mutta sitten suoristautui Shivan kylmän katseen edessä. ”Mielelläni.” Ji sanoi kuuluvalla äänellä ja he siirtyivät tatamin puolelle.

Kaksikko ei ollut huomannut vuoropuhelun aikana, mitä kahdelle muulle enkelille kuului. He olivat harjoitelleet jo vähän aikaa toisiaan vastaan, kun varma käsi nappasi Feenixiä ranteesta kiinni ja kiepautti hänet ympäri. ”Ei taas.” Feenix puuskautti, kun näki Nothamin tutun hahmon edessään. ”Mitä sinä nyt haluat?”

Notham hymyili kylmää hymyään ja puristi naisen kättä kivuliaasti. ”Loukkasit kunniaani ruokasalissa. Saanen puhdistaa sen pienellä harjoittelulla.”

8

Feenixillä näytti olevan kärsivällisyys lopussa, kun Talim pelasti tilanteen. ”Anteeksi herra, mutta minä olin juuri harjoittelemassa hänen kanssaan. Ja saanen huomauttaa, että vastustajallani...” ”Fei-Sanilla” Feenix täydensi Talimin kysyvän katseen saattelemana. ”On myös sanottavansa asiaan, niin en voi hyväksyä töykeyttänne.”

Notham irrotti katseensa Feenixistä ja käveli uhkaavana varjona Talimin eteen. Talim tuijotti jäätävästi Nothamia ja potkaisi nopeasti oikealla jalallaan miestä jalkoihin kaataakseen tämän. Notham kumminkin pomppasi keveästi sen yli. Talim jäi valmiusasentoon ja hymyili. ”Minä olen Tae-Seon ja jos sinun nimesi ei ole pelkuri niin anna tulla vain.” Talim hymyili kylmäverisesti Nothamin ottaessa asennon.

Feenix hiippaili sivummalle ja katsoi kamppailua. Silloin hän huomasi Shivan ja Jiin käsirysyn. Tämä oli potkaissut ison mustelman Jiin kylkeen ja mies irvisti kivusta. Kan oli kuitenkin muuten vältellyt Shivan hyökkäykset, kuten tämä hänen yrityksensä. Shivan oli todettava, että Kan osasi todellakin asiansa ja kamppailu pitemmän päälle päättyisi huonosti tai hyvin huonosti.

Feenix näytti tilastaan onnelliselta, sillä hän sai olla kerrankin rauhassa. Ei tappelua, eikä mitään muutakaan terveydelle vaarallista toimintaa ollut nähtävissä. Näin ollen seuraava asia oli väistämätön, koska asioiden ollessa tällä tolalla pitäisi todellakin koputtaa puuta eikä tuudittautua turvallisuuteen. ”Hei kaunokainen. Et taida olla kovin hyvä tappelija, kun annat toisen hoitaa asian puolestasi. Ulkonäköä sinulla kyllä on.” Valkotukkainen mies sanoi seisoessaan Feenixin vieressä.

Olisihan se pitänyt arvata, ettei Lee antaisi muiden pitää hauskaa jäädessään itse toimettomaksi. Feenix kääntyi rauhallisesti miestä kohti ja otti tätä kauluksesta vilauksessa kiinni. ”Minä tulen varmasti katumaan tätä” Feenix ajatteli mielessään. ”Antaa tulla. Sinä et mahda minulle mitään.” Hän sanoi päästäen irti kauluksesta ja käveli katsomatta taakseen tatamille. ”Oletpas tulinen tyttö. Hmm, tästä tulee hauskaa! Kiai.” Lee huusi ja tähtäsi lentävän potkun Feenixin päätä kohti.

Mizuya kurtisti lievästi kulmiaan ja hänen silmänsä kapenivat viiruiksi. Harjoittelevat yksilöt olivat taitavimpia kamppailijoita, joita hän oli koskaan nähnyt. Kilpailun järjestäjä oli hakenut vaalean liilan pitkän nahkatakkinsa ylleen ja hän kuiskasi jotain turvamiehille, jotka ottivat pamput esiin.

Talim ja Notham olivat taistelleet jo tovin ja, kun he huomasivat Mizuyan tuijottavan heitä molemmat lopettivat äkisti ja kumarsivat toisilleen. Heidän katseessaan ei kuitenkaan ollut hiukkaakaan lämpöä, päinvastoin. Heidän erimielisyytensä saisivat jäädä tällä kertaa.

Feenix oli taas vangittuna seinän ja Leen vartalon väliin. Hän ei ymmärtänyt kuinka he olivat edes päätyneet tähän tilanteeseen. Lee piti Feenixin käsistä kiinni ja nuuhkaisi nopeasti tämän hiuksia. ”Ah, lootuksen kukkaa.” Kiinni pitäjä mutisi ja läheni Feenixin kasvoja. ”Mitä sinä yrität. Peräänny heti!”

Kun käsky näytti menevän kuin kuuroille korville, Feenix potkaisi Leetä sääreen hyvin kivuliaasti. Samalla he huomasivat myös taustalla uhkaavan vaaran ja lopettivat kamppailun. Leen kuitenkin piti saada viimeinen sana ja hän läpsäytti Feenixiä takamukselle vinkaten silmää. ”Että jollakin on otsaa. Olkoonkin valkotukkainen, mutta silti.” Feenix manasi ja siirtyi hiljaa väkijoukkoon. ”Toivottavasti Shiva huomaa tilanteen, mutta hän näyttää olevan raivon vallassa. Hyvin outoa...” Talim kuiskasi itsekseen väkijoukosta.

Ainoat, jotka tappelivat enää, olivat Ji ja Shiva. Tällä hetkellä Ji istui Shivan vyötärön päällä lattialla, sillä he olivat kieriskelleet siellä jo jonkin aikaa. Shivalla häivähti kasvoillaan kuin naamio jostain entisestä tapahtumasta ja silmissä vilahti liila väri.

9

”Uh, nyt tiedän miltä Talimista tuntui Spyn alla. Tämä on nöyryyttävää.” Shiva mietti ja säpsähti siihen, kun Ji hellästi kosketti alla olijan poskea.

Shiva pyörähti hetkessä ympäri saaden Jiin alleen, mutta tällä kertaa hän makasi tämän yllä. Kumpikin oli hetken hämillään, mutta Shiva ponkaisi pikaisesti ylös, ottaen uudestaan valmiusasennon. Heidän kamppailunsa näytti päättymättömältä. Vihdoin Shiva löi ja samalla raapaisi Jiitä poskelle, niin että viillosta alkoi vuotaa verta. Hän peräytyi kuin tajuten, että tällä kertaa hän oli mennyt liian pitkälle. Shiva vilkaisi nopeasti yleisöön ja, kun hän käänsi kasvonsa Kaniin, tämän otsalla vilahti outo tribaali-tatuointi.

Mizuya liikahti kuin estääkseen poikaansa tekemästä jotain peruuttamatonta. Oli vaarallista näyttää voimiaan vieraiden silmien edessä. Shiva kaatui säikähtäen selälleen maahan. Ji pysähtyi liikkumattomaksi heti nähdessään isänsä ja tatuointi hävisi. Talim ja Feenix kirosivat Danten alimpaan helvettiin. Ei muka yliluonnollisia kykyjä. Jostainhan pojan oli pitänyt omansa periä. Heidän ystävänsä piti olla nyt hyvin varovainen.

Shiva oli päättänyt esittää osansa loppuun asti kylmäverisesti ja potkaisi nopeasti jalallaan Jiitä leukaan kuin ei olisi pelästynyt ollenkaan. Hän kierähti takaperin kuperkeikalla ylös siistien asunsa. Kan siristi silmänsä ja hänen huulestaan vuosi verta. Hän koski sormillaan haavaa ja katsoi niissä olevaa verta hieroen niitä yhteen. Ji oli hyvin vihainen ja hän oli aikeissa tarttua Shivaa käsivarresta. ”En alennu kenenkään vuoksi herra Kan Ji, en kenenkään!” Shiva kääntyi kannoillaan ja käveli katsomattakaan Mizuyaan ja turvamiehiin heidän ohitseen huoneesta ulos.

Mizuya hieroi leukaansa ja katsoi melkein halveksivasti poikaansa. Ji hieroi vihaisena nyrkkiään ja käveli kylmäkiskoisesti sivuuttaen isänsä ovesta ulos. Sen kiinni mentyä Jiin silmissä välähti ja hän lähti yläkannelle menneen Shivan perään, joka nojasi haukkoen henkeään ja tuntien heikotusta vatsassaan kaidetta vasten ja katseli kuuta ja merta. Salissa Feenix ja Talim katsoivat hiljaa toisiaan ja viimeksi mainitun hihaan tartuttiin taas kiinni. ”Et tiedä kenelle teit tänään hallaa, neiti Tae-Seon.” Notham sanoi matalalla äänellä, mutta harmikseen väärässä paikassa.

Talimin, kuten muidenkin, pinna oli hyvin kireällä ja hänelläkin oli pata kiehumassa hyvän matkaa yli. Se tarvitsi vielä pienen tuuppauksen sen tehdäkseen ja sen se toden totta sai. Talim kiepautti salamannopeasti Nothamin eteensä ja iski mahdottoman voimakkaalla lyönnillä tätä rintaan. Mustahiuksinen lensi pitkän matkaa tippuen selälleen Mizuyan eteen maahan, joka vilkaisi nopeasti putoajaa ja iskun lyöjää. Hän oli pannut merkille naisen, ja jo aikaisemmin lähteneen, sekä yleisössä piilottelevan Feenixin ruokasalissa.

Talim käveli tunteettomin ilmein, astuen matkalla Nothamin vartalon yli, ja ohittaen joukon ovesta ulos.

Yleisössä oli alkanut yleinen supina ja puheensorina. Feenix pysytteli turvallisen kaukana Leestä, sillä hän ei halunnut itse herättää samanlaista huomiota. Mizuya lähti pois salista ja Feenix juoksi muiden lähtijöiden mukana ulos. ”Huomaamatonta, todella huomaamatonta, tytöt... Vielä vähemmän ja me oltais riisuttu valeasumme istumalla Mizuyan sylissä. Yllättäen, mä säilytin parhaiten meistä rauhallisuuden. Todella hyvä... No niin, mun tarttee löytää muut ennen kuin ne pääsevät lopullisesti hengestään. Jees...” Feenix kiroili ja juoksi hyttikannelle.

Laivan hytit olivat todella hienoja ja hyvin varustettuja. Ne olivat isoja ja vain yhdelle henkilölle. Jokaisessa oli oma minibaarinsa ja puhelimensa sekä ylelliset pesutilat. Mizuya ei todellakaan säästänyt kuluissaan.

Talim oli sillä hetkellä saapunut omaan hyttiinsä ja vilkaisi kelloa. Hän heitti pienen Myh-myh käsilaukkunsa sängylle suutahtaneena ja istuutui alas. ”Kello on kolme aamulla. Ei tule taaskaan nukuttua tänä yönä. Hiivatti...”

10

OSA 3 Atlantin Valtameri St. Felicity Noin Kello 3.00

Talim käveli männyltä tuoksuvaan pesuhuoneeseen, huuhtomaan kasvojaan. Nainen olisi mielellään ottanut myös piilolinssinsä pois, muttei uskaltanut riskeerata henkilöllisyyttään. Eihän tietenkään halunnut ajatella mahdollisia kameroita, joita olisi tungettu joka paikkaan. Pahiksilla oli yleensä hyvin pervoja taipumuksia, mutta paras pitää varansa. Kuten Dante oli sanonut, maailmaa pelastaviksi ja pahaa vastaan taisteltaviksi agenteiksi paljastuminen keskellä Atlantin valtamerta, toinen toistaan kierompien pahisten piirittämänä ei kuulunut pitkän elämän suunnitelmiin.

Talim nosti kasvonsa puhtauttaan hohtelevasta pesualtaasta, painaen sitten päänsä käsiänsä vasten. Hän oli saanut siltä kirotulta Nothamilta aika ilkeän iskun korvansa alle, ja vieläkin tuntui pientä huimausta.

Kitkerä maku nousi naisen suuhun, mutta päättäväisesti hän pakotti nesteen takaisin alas ja kuivasi sitten kasvonsa pehmeään pyyhkeeseen. Tehtyään tämän hän käveli laittamaan cd-soittimen päälle, alkaen hiljalleen hoilaamaan: ” Nee vei mun saanoomalehden, nee vei mun saanoomalehden.” Pian hän kuitenkin huomasi, ettei ollut ehkä kovin suotavaa huudattaa soitinta tähän aikaan yöstä, joten hän laittoi sen kiinni ja heittäytyi sängylle pohtimaan tapahtumia. Kan Ji ja hänen tatuointinsa... Eikö heidän pomonsa ollutkin jotain välttelevää maininnut suvun kirouksesta? Dante saisi alkaa hieman paremmin kertomaan palkkalaisilleen näistä suvun kirouksista tai muista yliluonnollisista asioista, tai he menisivät lakkoon.

Talim sulki haukotellen silmänsä, vilkaisten ensin kelloaan silmiensä raosta. Mahtavaa, tämä päivä tuntui taas venyvän ties kuinka pitkäksi ilman unta. Onneksi he kuitenkin olivat saaneet löhöillä kattohuoneistossa muutaman viikon, joten univelkaa ei ihan kamalasti kasautuisi. Talim oli juuri nukahtamassa, kun hänen oveltaan kuului vaivihkainen koputus ja naisen silmät rävähtivät auki. Kuka... Luultavasti Feenix tai Shiva, kenelläkään muulla ei olisi asiaa tähän aikaan yöstä. Haukotellen hän kömpi ylös avaamaan oven, jonka takaa paljastui pitkähiuksinen mies. ”Sinä.” Talim voihkaisi ja oli jo tunkemassa ovea kiinni, mutta Notham oli onnistunut sujauttamaan jalkansa oven väliin ja tunki itsensä sisälle. ”Yllätyitkö?” Miehen ääni oli kuivan ilmeetön, hänen astuessa sisään ja alkaessa tarkkailla hyttiä. ”Tämähän on hyvää palvelua, kun hyttien numerotkin annetaan noin vain niille, jotka sitä pyytävät.” Nainen liikahti vaivihkaisesti niin, että takanaan oli sopivaa tilaa nopeaan hyppyyn, jos mies aikoisi jotain. Hän ei oikein uskonut, että Notham oli aivan sattumalta valinnut juuri tämän hytin oven, joten seuraava lause jonka mustahiuksinen komistus esitti, ei tullut hänelle kovin suurena yllätyksenä. ”Taistelu jäi kesken, herra Ashiman saapuessa paikalle, tahdon viedä sen loppuun. Nyt.” ”Täälläkö? Taidat olla hieman hullu.” Talimin sanat ivasivat miestä, hänen kuitenkin viedessä toisen jalkansa hieman taaksepäin painon siirtyessä takana olevalle jalalle. Siitä olisi hyvä nopeasti lähteä liikkeelle, jos mies todella aikoi käydä hänen kimppuunsa hytissä. ”Harjoittelusalissa, puoli neljä.” Nothamin silmissä välähti vaarallisesti, hänen vastatessa naisen ivaaviin sanoihin. Talimin pää kallistui hieman, hän ei oikein tiennyt alkaako nauramaan vai huutamaan. Oliko Notham oikeasti tosissaan? Mitähän mies oli tänään oikein nauttinut? ”Selvä sitten, tapaamme puolen tunnin kuluttua harjoitussalissa, koska niin kovasti tahdot esittää olevasi jostain kotoisin.” Miehen käsi pusertui nyrkkiin ja hänen leukapielensä kiristyi mutta hän onnistui hillitsemään itseään, laivan omistajaa ei kannattanut suututtaa. Mies nyökkäsi ja kääntyi kannoillaan kävellen ovesta ulos, sanomatta enää sanaakaan naiselle.

Talim istahti turtuneena pehmeälle sängylle, johon oli jo toivonut pystyvänsä uppoamaan. Tämä oli mieletöntä, hän oli sopinut Nothamin kanssa kaksintaistelun harjoitussalilla. Kunhan Feenix ja Shiva saisivat tietää, heidän virnuilustaan ei koskaan tulisi loppua...

11

Saapuessaan hyttinsä ovelle, Feenix alkoi kaivamaan laukustaan muovista avainkorttia levottomien ajatusten pyöriessä mielessä. Hän ei oikein tiennyt mitä harjoitussalissa oli tapahtunut, tai no se nyt oli selvää, että Notham ja hänen miehinen ylpeytensä oli kärsinyt kolauksen Talimin kanssa, mutta mitä Shivan ja heidän yhdyshenkilönsä välillä oli tapahtunut? Pian hänen ajatuksensa kuitenkin keskeytyivät, kun hän kuuli läheltään huvittuneen äänen. ”Minkälainen taistelija on sellainen, joka välttelee kamppailuja viimeisen asti, piiloutuen väkijoukon sekaan?” Ääni sai naisen voihkaisemaan sisäisesti ja hän kääntyi katsomaan Leen koviin silmiin. Mies nojaili rentoutuneen näköisesti vastapäiseen seinään, ja tuijotti huvittuneesti Feenixiä. ”Viisas?” Feenix vastasi kuivasti, saaden miehen naurahtamaan ja irrottautumaan seinästä sekä ottamaan muutaman lyhyen askeleen naisen vierelle. Hyttikäytävä ei ollut kovin leveä, joten nainen alkoi tuntemaan oloaan hiukan ahdistuneeksi Leen läheisyydestä. ”Ehkäpä sitten niin, nti Fei-San.” Naisen silmissä kävi terävä välähdys hänen yrittäessä tutkia valkotukkaisen miehen äänensävyä.

Oli mahdotonta, että tämä tunsi hänet, he olivat kohdanneet vain muutaman kerran ennen St Felicitya, tosin se eräs kerta oli ollut aika... Mieleenpainuva. Feenix käänsi katseensa pois, kätkien kasvojen hennon punerruksen muistaessaan miehen yllättäen tekemän suudelman. Tosin se myös muistutti naiselle, että hän oli tekemisissä hyvin julman ja vaarallisen miehen kanssa. Eikös tämä ollutkin näyttänyt lähes nauttivalta, kun Notham oli iskenyt miekkansa Shivan olkapään lävitse?

Käytävällä ei näkynyt ketään muita ja se oli hyvin huolestuttavaa naisen mielestä, vaikka olikin vaarallinen sekä raaka, miehessä oli vetovoimaa, joka oli saada naisen pasmat täysin sekaisin. Purren huultaan, Feenix kokosi itsensä, hänen olisi löydettävä Shiva ja Talim, heidän pitäisi käyttää hyväkseen yötä, jotta saisivat selville Mizuyan suunnitelmat. ”Sinun hyttisi siis on tässä?” Mies katseli nyt oven numeroa, joten Feenix sai tilaisuuden livahtaa tämän lähettyviltä hieman kauemmaksi. Pitikö miehen juuri nyt tulla puhelemaan hänelle, kun oli tekemistä? ”No niin taitaa ollakin. Hassu juttu, että tulin juuri tähän ja aloin avaamaan ovea.” Naisen äänessä oli ironiaa, hänen miettiessä miten pääsisi Leestä eroon. ”Se varmaan johtui siitä, että minulla on tarve mennä hyttiini.” Nyt Feenixin ääni oli muuttunut selvän vihjailevaksi siitä, että miehen olisi aika häippästä. Lee käänsi katseensa jälleen naiseen, samalla kun huulille kohosi vino hymy. ”Meillä jäi jotain kesken, ajattelin että voisimme jatkaa sitä...” Feenixin silmät räpsähtivät hänen tuijottaessa miestä, nyt alkoi menemään hieman yli. Ei kai tämän puhe ollut tarkoitettu niin vihjailevaksi kuin se kuulosti... ”Minusta tuntuu, etten tahdo jatkaa siitä mihin jäimme.” Punatukkainen nainen mutisi, yrittäen katsella epätoivoisesti ympärilleen, jotta näkisi Talimin tai Shivan tutun hahmon ja saisi tekosyyn lähteä miehen seurasta. ”Pelkäätkö?” Miehen toinen kulmakarva kohosi ivallisesti, saaden Feenixin mielen kiehahtamaan. ”Pelkäänkö? No en todellakaan, minulla vain on tärkeämpää tekemistä.” ”Yöllä?” ” Niin, sitä kutsutaan nukkumiseksi.” Punatukkainen nainen alkoi hiljalleen menettämään hermojaan miehen kanssa, joka ei näyttänyt olevan lähdössä minnekään. ”Nukkua voi sitten kun on kuollut. Miten on? Kamppailu loppuun tänä yönä?” Feenixin suu repsahti hyvin epähienosti auki. Mitä Lee oikein selitti? ”Siis hetkinen, ehdotatko sinä minulle, että kävisimme taistelun loppuun, tänä yönä, tässä ja nyt?!” ”No se minulla oli mielessä, en tiedä mitä sinä ajattelit…” Valkohiuksinen mies naurahti, tutkien punastuvaa naista edessään.

12

Feenix tuijotti miestä silmät selällään tuntien kuuman punan poskillaan. Tämä oli todella hämärä tyyppi.

Mitä hän nyt tekisi? Jos hän kieltäytyisi, mies pitäisi häntä pelkurina ja jos hän suostuisi, no siinä oli hyvin paljon ongelmia... Feenix pohti ajatusta vielä vähän aikaa, punniten vaihtoehtoja. Hän tiesi, ettei pääsisi miehestä eroon ennen kuin olisi suostunut tämän omituiseen ehdotukseen... ”Selvä, kävisikö kello...” Nainen nyökkäsi viimein ja vilkaisi kelloaan. ”... Puoli neljä?” Hänellä olisi hieman vajaa puolituntia aikaa etsiä Shiva ja Talim suuresta laivasta...

Toivottavasti nämä eivät olleet kaukana. ”Harjoitussalilla. Odotan kamppailuamme innolla.” Miehen kasvoille levisi vino hymy, hänen kääntäessä selkänsä naiselle ja poistuessaan käytävältä. Feenix ei jäänyt ihmettelemään poistuvaa miestä vaan räpläsi nopeasti hytin lukon auki, ja vilahti sisään viileään huoneeseen. Talim ja Shiva tappaisivat hänet, kun kuulisivat tästä...

Shiva katseli kannelta öistä meren pintaa, antaen tuulen viilentää mielensä ja ruumiinsa. Laiva ei enää kulkenut niin nopeasti eteenpäin kuin heidän lähtiessä, mutta kuitenkin sen verran että öinen tuuli viilensi naisen oloa. Olisi ollut jumalaista heittää musta peruukki pois päästä ja antaa tuulen hyväillä hiuksia, mutta nainen tiesi, ettei voinut. Kuten Talimkin, myös hän arvasi, että silmiä oli joka puolella, täytyi olla näinkin vaarallisessa porukassa. Onneksi kuitenkin peruukki oli sen verran lyhyt verrattuna hänen omiin hiuksiinsa, että tuuli pääsi puhaltamaan niskaan.

Se oli tapahtunut taas, se jokin, joka oli alkanut Sepastian Rothin kartanosta. Voima, joka veti naista puoleensa, käskien käyttämään itseään. Houkutellen ja kiehtoen. Hän tiesi, ettei voima ollut paha, vaikka se olikin ehkä vaikuttanut siltä Rothin luona. Se vain oli reagoinut niin voimakkaasti miehestä tulevaan pahuuteen. Mutta se pelotti naista ja teki hänet yksinäiseksi. Dante oli joskus heidän alkuaikoinansa selittänyt jotain sekavaa voimista, mutta kukaan heistä ei oikein ollut uskonut siihen. Vasta viime aikoina Shiva oli alkanut tuntemaan jotain siitä, mistä heidän pomonsa oli puhunut. Yksinäiseksi asian teki se, ettei Talimissa eikä Feenixissä kummassakaan ollut koskaan erottunut mitään erikoista tai voimakasta…

Nainen kosketti lähes huomaamattaan kämmenselässään olevaa tatuointia, joka merkitsi jäätä. Dante oli puhellut myös joskus noista kuvioista ja niiden merkityksistä ja siitä, kuinka ne liittyivät katkeamattomasti heidän kohtaloihinsa. Feenixin merkki merkitsi tulta, kuten hänen tulilintuun viittaava nimensäkin, Talimin taas tähtiä ja avaruutta. Hänen nimessään puolestaan kaikui unohtunut menneisyys ja kadonneet kansat.

Shivan nimessä taas tanssi luomisen ja tuhon jumala. Kolme voimaa; kaaos, ikuisuus ja tuho, kolme tunnetta; ilo, vilpittömyys ja rauhallisuus, kolme lakia; puhdistautuminen, väistämättömyys ja hajoaminen.

Miksi Dante oli valinnut heidät? Shiva katseli liplattavaa vettä. Lokkien kirkuna oli vaiennut. Vain joskus saattoi erottaa petolinnun kimeän kiljahduksen jostain kaukaa. Äänettömyyden ja hetken rauhan kuitenkin rikkoi pehmeät askeleet, jotka kantautuivat ajatuksiinsa vaipuneen naisen mietteisiin.

Kan saapui kävellen kannelle, asettuen sitten nojaamaan Shivan viereen, tuijottaen miettiväisesti horisonttia. Hetken mies oli hiljaa, tuulen humistessa hiljaisesti korvissaan. Hän katseli kuitenkin sivusilmällä naista, avaten sitten suunsa. ”Te ette koskaan pysty voittamaan isääni.” Shiva nosti katseensa meren pinnasta ja käänsi sen mustahiuksiseen mieheen. Tämän äänensävy ei kumma kyllä, ollut niin moittiva tai halveksiva kuin heidän ensi kerralla tavatessa. ”Niinkö tykkäät?” Shiva sanoi lauseen hieman tylymmin kuin oli ajatellut, mutta miehen aikaisempi käytös ei ollut unohtunut naiselta. Kaiken lisäksi, mies oli kehdannut tulla rikkomaan hänen syvällisen hetkensä.

Kan käännähti naisen puoleen ja hänen kasvoilleen oli kohonnut hieman ivallinen hymy. ”Teillä on liian isot heikkoudet, että selviäisitte hengissä.”

13

”Just.” Shiva ei kuulostanut kovin vakuuttuneelta mittaillessa katseellaan Kan Jia. Tämä oli kyllä pahuksen hyvän näköinen ja yön pimeys sai hänet vaikuttamaan entistä kiehtovammalta. ”Ja sinä tiedät ne, vai?” Kan hymähti ja käänsi katseensa jälleen merelle, antaen tuulen pörröttää hiuksiaan. ”Ei niitä tarvitse tietää, ne näkyvät.” ”Sinä taistelet liikaa tunteilla, et kykene hillitsemään itseäsi ja ajatuksiasi.” Shiva oli aikeissa sanoa jotain siitä, että kukakohan tässä ei pystynyt hillitsemään itseään, muistaessaan tribaalitatuoinnin miehen otsalla, mutta päätti olla ihan hiljaa. Hän ei oikeastaan tahtonut alkaa setvimään salaperäisiä kykyjä juuri nyt. ”A-haa...” ”Kiinalaisen näköinen ystäväsi, suhtautuu taisteluihin liian kevyesti. Hän on liian huoleton eikä suhtaudu vakavasti taitoihinsa. Ja kolmas teistä, on liian itsevarma. Uskoo tyyliinsä oppeihin liikaa ja on sen takia kahlehdittu käyttämään vain muilta oppimaansa.” Kan lopetti puheensa, kääntäen jälleen ruskeiden silmiensä katseen Shivan silmiin, saaden tämän jalat notkahtamaan. Onneksi mies kuitenkin oli laittanut paitansa takaisin päälle... ”Niin kauan, kun heikkoutenne ovat läsnä, isäni on ylivoimainen teihin nähden. Pärjäätte kyllä noille tuolla...” Mies nyökäytti päätään laivan sisätiloihin. ”... Mutta Mizuya näkee teidän läpi ja kääntää ongelmanne edukseen.” Enempää mies ei ehtinytkään sanoa, kun laivan toiselta kannelta alkoi kuulumaan iloisia miehen ääniä, jotka saivat Kanin säpsähtämään. Shivan kulmat rypistyivät hieman. Mies todella taisi pelätä isäänsä. ”Muista mitä sanoin.” Sanottuaan tämän Kan kumarsi nopeasti Shivalle ja katosi kannen varjoihin. Shivan katse seurasi poistuvaa miestä niin kauan kun tämä näkyi, ennen kuin katse hakeutui lähestyviin ääniin. ”O ou...” Nainen sihahti ja alkoi tekemään nopeasti lähtöä, mutta liian myöhään. Lähestyvästä porukasta oli eronnut yksi mies ja tämä asteli nopein ja varmoin askelin kohti Shivaa, tarttuen sitten ripakalla otteella pakoon yrittävän naisen olkapäähän. ”Rottia laivassa.” Mies ääni kuiskasi hänen korvaansa, kääntäen sitten naisen itseään vasten, pystyen katsomaan suoraan tämän kasvoihin.

Naista pitelevä mies oli hyvinkin pelottavan näköinen; hänellä oli keltainen pystytukka, lävistyksiä korvissa, otsassa ja alahuulessa, sekä pienet sarvet, jotka pistivät miehen otsasta esiin, mutta pelottavinta miehessä oli hänen punaiset silmänsä. Muuten mies olisi saattanut olla hyvinkin komean näköinen. ”Teidän lisäksenne, arvaan mä.” Shiva pyristeli miehen otteessa, päätyen lopulta terävään polvipotkuun miehen nivusia kohti ja kohdistaen kädellään iskun miehen niskaan. Pitelijä väisti naisen liikkeet sulavasti, vangiten huitovan naisen ranteen kiinni huolettomasti, hymyillen huvittuneesti. ”Mitä Danten Enkeli tekee tällaisessa paikassa, tähän aikaan?” Mies sanoi hymähtäen vilkaisten kahta lähestyvää hahmoa, jotka tulivat heitä kohti. ”Just, et voisi sanoa tuota vielä hiukan kovemmalla äänellä, että kaikki kuulisivat sen?” Nainen vastasi ivallisesti, vääntäen kätensä irti miehen otteesta, joka päästikin yllättävän helposti irti naisesta, saaden tämän hieman horjahtamaan. ”Missä Talim ja Feenix ovat?” Mies ei ollut moksiskaan Shivan sanojen äänensävystä. ”Missä Lion ja Keifor ovat?” Shiva vastasi kysymykseen kysymyksellä. Molemmat tuijottivat hetken toisiaan ajatusten myräkässä.

Loistavaa, todella loistavaa, pitikin törmätä F.A.T.E:een juuri täällä. Koko tehtävä sen kuin tuntui paranevan koko ajan.

Kolmikko ei paljoakaan tiennyt tuosta porukasta, johon kuului kolme miestä. Kreon, tummatukkainen Keifor ja Lion joka oli kolmikosta nuorin. Miehet olivat toimineet jonkin aikaa samalla alalla kuin Enkelit, mutta yleensä eri paikoissa, ja he toimivat omaan pussiinsa, kun taas Danten Enkelit toimivat Danten alaisuudessa. ”Mitäs täältä löytyi?” Kuului kohta huoleton ääni, jostain Kreonin takaa ja kohta näkyviin ilmestyikin pitkä, ruskeatukkainen ja -silmäinen mies. Jolla oli hyvin mielenkiintoisia tatuointeja hieman siellä sun täällä... Mies seisahtui naisen eteen tarkkailemaan tätä kummastuneesti, ihmetellen kuka tämä oli.

Viimein tunnistaessaan Shivan, miehen kasvoille kohosi leveä Pepsodent-hymy, jota varsinkin Feenix inhosi sydämensä pohjasta. ”Enkeli jäi koukkuun.” ”Rakas Kollegani. Hauska nähdä pitkästä aikaa, missäs muut muuten ovat? Tahtoisin oikein mielelläni 14

nähdä teidät kaikki...” Keifor jatkoi edelleen tuota ärsyttävää hymyä ja pian toinenkin ruskeatukkainen mies ilmestyi näkyviin, tämä tosin oli huomattavasti lyhyempi kuin kaksi muuta ja hänen piirteensä olivat vielä lähes poikamaiset. ”Kreon, me alamme saamaan pitkiä katseita, jos jatkamme juttua tässä. Tiedät, että se Mizuya muutenkin tuntuu tarkkailevan meitä... Olisi parasta häipyä jonnekin vähemmän huomiota herättävään paikkaan.”

Tulija selitti yhteen putkeen, katsellen hieman levottomasti ympärilleen. ”Miten olisi treenit? Harjoitussalissa. Siellähän on harvoin ketään, ainakaan näin myöhään. Kaikki ovat juomassa itseään pöydän alle kilpaa tai tekemässä jotain vielä hämärämpää Mizuyuan kutsumien naisten kanssa.” Keifor sanoi hieman sillä äänensävyllä, että olisi itsekin mieluummin jossain muualla kuin viileällä kannella. Kreon mietti hetken vastausta ja hymyili sitten Shivalle. ”Käykö? Voisimme puhella kaikessa rauhassa siitä, miksi me kaikki olemme täällä.” ”Minä ainakin tiedän, miksi te olette täällä...” Shiva mutisi hampaidensa välistä, vilkuillen epätoivoisesti kolmea miestä. ”Hyvä on, käykö puoli neljä? Ehdin etsiä Fei-Sanin ja Tao-Seon mukaani.” Nainen painotti noita nimiä, toivoen että nuo tajuaisivat pitää suunsa kiinni heidän oikeista nimistänsä. Lion oli lähtenyt jo painumaan kohti salia, Keiforin ja Kreonin nyökätessä. ”Odotan mielenkiinnolla otteluamme.” Keifor iski silmää ja kääntyi Lionin perään, jonne katosi myös kohta Kreon.

”Shiva! Siinähän sinä olet. Olen etsinyt sinua joka paikasta. Missä helkutissa sinä kuppasit?!” Feenix juoksi Shivan luokse, nähdessään tämän erään hissin luona, jolla nainen ilmeisesti aikoi mennä hyttikäytäväänsä. ”Minulla on asiaa, tapasin Leen...” ”Feenix, et ikinä usko ketä näin, F.A.T.E.n!” Molemmat aloittivat yhteen ääneen, hiljentyen sitten kuin seinään kuullessa toisen puheen. ”Sinä...” Molemmat aloittivat jälleen yhtä aikaa ja hiljentyivät. ”Feenix! Shiva! Te kuolette, kun kuulette... Mitä te oikein teette?” Talimin kirkas ääni kuului kohta heidän sivultaan, naisen jäädessä ihmeissään katsomaan kahta kumppaniaan, jotka tuijottivat toisiaan suu auki. ”Opettelemme puhumaan erikseen. Shiva, sinun juttusi kuulostaa paljon paremmalta kuin minun. Kerro sinä ensin.” Feenix sanoi jalomielisesti. ”No siis... Olin tuolla mietiskelemässä syntyjä syviä, kun Kan tuli paikalla...” ”Kan? Miten se nyt liittyy F.A.T.E:en?” Feenix keskeytti, saaden Shivalta ”anna minun kertoa” -katseen. ”F.A.T.E?!” Talim puolestaan sanoi lähes samaan aikaan, saaden osakseen samanlaisen katseen. ”Puhelimme Kanin kanssa, kunnes hän häippäsi muutaman tyypin tullessa kannelle. Ja ketäs muita nämä tyypit olisivatkaan olleet, elleivät vanhat kunnon Kreon, Keifor ja Lion.” ”Great, tämähän menee hyvin... Mitä ne halusivat?” Talim mutisi hiljaa. ”Luultavasti samaa kuin me. Sovin että tapaamme heidät puoli neljä, harjoitussalissa. Olemme muka harjoittelemassa siellä, jos joku sattuisi tulemaan paikalle.” ”Eeh... Sanoitko puoli neljä, harjoitussalilla?” Feenix kysyi irvistäen hieman. ”Sanoin, mitä sitten?” ”Tuota niin... Muistatko kun puhuin Leestä kun äsken kohtasimme...” Feenixin ääni vaimeni hieman. ”Muistan...” ”No siis, tämä juttuni liittyy tuohon puoli neljään ja saliin...” ”Kakista nyt ulos vain.” Shiva kehotti, katsellen Feenixiä epäluuloisesti. Kumpikaan ei kiinnittänyt huomiota Talimiin, joka tuntui olevan ihmeen hiljaa. ”Minä sovin taistelun hänen kanssansa puoli neljältä harjoitussalissa!” Feenix parahti nopeasti. ”Sinä teit mitä?!! #?%¤*! Kuinka saatoit?!” Shiva huudahti manaustulvansa keskeltä. ”No kun en olisi päässyt siitä muuten eroon, kun minulla oli kiire etsimään teitä.” ”Oh Man, kiva soppa tästäkin tulee. Miten selitämme F.A.T.E.n Leelle ja päinvastoin?..” Shiva pudisti avuttomana päätään.

15

”Shiva... Minulla olisi kanssa ihan pienen pieni asia...” Talim sanoi viimein. ”Et kai sinäkin ole sopinut jotain treffejä?” ”Shiva, Ne eivät ole treffit!” Feenix lausahti pahastuneena väliin. ”Itse asiassa joo. Notham tuli kovistelemaan ovelleni ja no... siis niin. Me taistelemme puoli neljältä.” ”I can’t believe this. Te olette uskomattomia.” ”Mekö?!” Feenix ja Talim huudahtivat yhtä aikaa. ”Kuka se sopi tapaamisen F.A.T.E.n kanssa, häh?” Talim mulkaisi syyttävästi Shivaa. ”D’Artagnanillakin tämä meni paremmin. Se sentään sopi tapaamiset eri ajankohdiksi. Miten me voimme muka nyt tapella F.A.T.E.n kanssa, samalla kun Feenix ottaa yhteen Leen kanssa ja Talim Nothamin?!”

Kolmikko jäi seisomaan paikoilleen katsellen toisiaan avuttomana. Pian kaikkien kasvoille kuitenkin ilmestyi pieni virne, joka sitten leveni hymyksi, kunnes koko porukkaa purskahti raikuvaan nauruun. ”This can’t be happening...” Shiva lausui naurunsa välistä.

Kukaan heistä ei tuntunut kiinnittävän siihen seikkaan huomiota, että olivat koko keskustelun ajan puhuneet toisistaan omilla nimillään.

16

OSA 4 Atlantin Valtameri St. Felicity Kello 3.30

Muutamaa minuuttia vaille puoli neljän kolmikko astui harjoitussaliin. Paikalla olikin yllättävän useita yövirkkuja, jotka eivät olleet malttaneet odottaa seuraavaa päivää päästäkseen veren makuun. Salissa leijailikin vahva hien lemu. Tai itse asiassa ei vain leijaillut, vaan haju mätkähti päin heidän kasvojaan kuin märkä rätti. ”Iyyh... Mä en tajua miten ne jaksaa aina olla haastamassa riitaa. Mä ainakin olisin mieluummin nukkumassa…”, Talim aloitti kyllästyneellä äänellä. ”No mutta sehän onkin tässä koko hommassa asian YDIN, että mätetään ilman järjen häivää.” Feenix totesi, näyttäen samalla oikean kätensä sormilla ylöspäin, laittaen sormenpäänsä yhteen ja toisti uudestaan ”Ydin, toistetaanpa yhdessä kaikki yhteen ääneen… yyydin!” ja Talim ja Shivakin toistivat sanan Feenixin kanssa samaan aikaan ja näyttivät sormillaan asian ytimen.

Seurasi sekava naurunpuuska, jonka Shiva kuitenkin nopeasti hiljensi: ”Feenix on oikeassa. Me herätämme vähän liikaa huomiota, jos emme mekin näytä verenhimoisilta murhamiehiltä. Paras vain esittää kovanaamaa ja vastata haasteisiin. Kieltäytyminen toisi varmasti vain lisää haasteita.” Muut olivat samaa mieltä ja nyökkäsivät. ”Noh…Sinulta se verenhimoisuus sujuu näköjään helposti… Tarkoitan vain sitä sinun ja Kanin esitystä aiemmin illalla…” Feenix sanoi katsoen Shivaan. ”Mitä se oikein oli olevinaan?” ”Eeh…” Shiva vältteli Feenixin katsetta. ”No mutta sinun tuskin tarvitsee näytellä vihaista taistellessasi Leen kanssa.”, hän vain vastasi. ”No se on kyllä aivan totta”, Feenix nyökkäsi. Lee tosiaan sai hänen sappensa kiehumaan. Tyyppi oli jo turhan monesti ollut heidän riesanaan, ja pian Feenix menisi varmaan laskuissa sekaisin…tai jossakin muussa… Noh, tyyppi tosiaan ansaitsisi saada kunnolla turpaansa. ”Ja minulla tosiaan on Nothamin kanssa kana kynittävänä.” Talim puuttui puheeseen ja hieroi kädellä merkityksellisesti kylkeään. Hän muisti vähän liiankin hyvin, kun noin vuosi sitten he olivat kohdanneet Nothamin, ja mies oli päässyt yllättäen iskemään ja murtamaan Talimin kylkiluut. Talim kiristeli hampaitaan. ”Kosta sille minunkin olkapääni puolesta”, Shiva sanoi Talimille. Samaisessa taistelussa Notham oli iskenyt miekan Shivan olkapään läpi. ”No, tällä kertaa hänellä ei ole apuna rakasta miekkaansa. Mitenhän hän mahtaa pärjätä ilman sitä?” Talim naurahti.

Silloin Kreon, Lion ja Keifor astuivat saliin. Shiva nopeasti vilahti heidän luokseen ja veti tyypit sivummalle oven viereiseen nurkkaukseen. Kreon murisi jotain vastalauseita, mutta seurasi silti Shivaa. Nopeasti Shiva selitti kuiskaten, että Talimilla ja Feenixillä oli sovittuina taistelut, eivätkä he saisi olla tuntevinaan heitä, eivätkä missään nimessä saisi paljastaa heidän olevan Danten Enkeleitä. Miehet katsoivat Shivaa kohottaen kulmiaan. Lion risti kätensä rinnalleen, mutta Keifor katsoi Shivaa syvälle silmiin ja sanoi sitten hitaasti: ”Noh, hyvä on, suostumme olemaan hiljaa. Mutta sillä ehdolla, että saamme täyden selostuksen, missä bisneksissä te olette täällä.” Shiva nyökkäsi ja he siirtyivät saliin seuraamaan käynnissä olevia taisteluita.

Feenix ja Talim seisoskelivat salin reunoilla, toisista erillään. Kello oli nyt tasan puoli ja Notham astui sisään saliin. Hänellä oli pitkä musta takki yllään, joka leijaili hänen takanansa pienen ilmavirran saattelemana.

Hänen musta, pitkä, kiiltävä tukkansa valui pitkin selkää ja myös se leijaili hitaasti tuulessa. Kylmät väreet kulkivat pitkin Talimin selkärankaa, mutta hän ei halunnut jäädä tarkemmin erittelemään, mistä tuo tuntemus johtui… Talim veti syvään henkeä, tyhjensi mielensä ja keskittyi. Mies etsi katseellaan häntä.

Kun hänen katseensa löysi Talimin, se pysähtyi ja Notham hymyili julmasti. Kädellään hän viittasi Talimin 17

viereiselle tatamille. Talim käveli hitaasti, ilmeettömänä miehen luokse, joka oli nyt riisunut takkinsa yltään.

He kumarsivat toisilleen lyhyesti, kummankaan irrottamatta katsettaan vastustajastaan.

Samaan aikaan oli Lee astunut saliin toisesta ovesta ja hän käveli itsevarmasti Feenixin eteen. ”Ah, vihdoinkin hetki, jota olen odottanut. Viimeksi taistelumme jäi kesken juuri niin harmillisessa kohtaa, Fei-San…”, Lee sanoi astuen aivan muutaman millin päähän Feenixistä. Feenixillä alkoi keittää. Eikö tämä tyyppi saanut deittejä, vai mikä sillä oli ongelmana, kun pitää ottaa lähikontaktia joka tilanteessa?! Jestas.

Feenix väisti nopeasti Leen luota ja asteli päättäväisenä tatamille. ”Eiköhän hoideta tämä nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin jutella sinun kanssasi small talkia koko päivä.” Feenix tuhahti. ”Aa, nainen, joka käy suoraan asiaan. Siitä minä pidän”, Lee sanoi virnistäen ja seurasi Feenixiä tatamille.

He hädin tuskin ehtivät kumartaa toisilleen, kun Lee saman tien teki ensimmäisen siirron ja hyökkäsi kohti Feenixiä.

Samaan aikaan Talim ja Notham kumarsivat toisilleen ja Notham hyökkäsi kohti Talimia. Talim väisti helposti Nothamin lyöntiä sivulle ja samalla hän pyörähti ympäri ja iski kyynärpäänsä kohti Nothamin takaraivoa. Mies oli kuitenkin jollakin tapaa aavistanut Talimin siirron ja hän väisti lyönnin pudottautumalla alas olkapäidensä ja kämmeniensä varaan. Siitä hän salamannopeasti iski jalkansa ylös ja potkaisi täysillä voimillaan Talimia kasvoihin. Talimin edessä ollut oma käsi vaimensi hieman iskua, mutta silti hän vavahti iskun voimasta ja lensi selälleen. Talim kieräytti salamannopeasti takakuperkeikalla itsensä ylös ja Notham oli ponkaissut käsiensä avulla itsensä seisomaan. Notham hyökkäsi uudestaan ja Talim väisti liikkeen viime sekunneilla. Hänen kuitenkin onnistui samalla potkaista Nothamia sääreen, mutta isku ei ollut tarpeeksi kova pysäyttämään Nothamin menoa. Talim hyökkäsi vuorostaan Nothamin kimppuun ja potkaisi miestä kohti vatsaa. Notham torjui iskun molemmilla käsillään, mutta oli liian innokas omaan seuraavaan siirtoonsa ja pudotti saman tien suojauksensa ja Talim pääsi potkaisemaan nopeasti uudestaan, sillä hän ei ollut vielä palannut takaisin perus valmiusasentoonsa. Notham ähkäisi ja viha hänen silmissään yltyi. Hän katsoi kasvojensa eteen valahtaneen tukkansa ja kulmiensa alta Talimia ja Talim suorastaan häkeltyi, koska mies näytti niin murhanhimoiselta, aivan kuin tämä olisi ollut kostoretkellä. Olikohan nyt aivan varmasti niin, ettei Notham tunnistanut häntä? Ei ollut aikaa ihmetellä asiaa enempää, sillä samassa Notham hyökkäsi uudestaan.

Feenix oli väistänyt Leen ensimmäisen hyökkäyksen, ja nyt he molemmat kaartelivat toisiaan, odottaen kumpi tekisi seuraavan siirron. Feenixiä häiritsi Leen intensiivinen tuijotus, joka kohdistui suoraan hänen silmiinsä. Yleensähän vastustajat tarkkailivat toistensa koko kehoa, mutta Lee katsoi Feenixiä kasvoihin, aivan kuin yrittäisi lukea tämän ajatukset. Feenix ei kestänyt enää, vaan hyökkäsi kohti Leetä. Mies väisti Feenixin lyönnin naurahtaen. Salamannopeasti Feenix kierähti Leen kimppuun uudestaan ja iski Leetä kipeästi vatsaan. Lee vaipui kaksinkerroin ja Feenix hyppäsi miehen luokse iskeäkseen tätä takaraivoon, mutta samassa Lee nousi ja pamautti nyrkkinsä Feenixin kasvoihin. Nenästä lensi kaaressa verinoro. Lee pysähtyi kuin haltioituneena nähdessään tummanpunaisten pisaroiden putoilevan vaalealle tatamille.

Feenix huomasi tilaisuutensa tulleen. Tämä isku viimeistelisi taistelun… Vaikka hänen näkökenttänsä oli puoliksi samean punaisen peitossa, hän hyökkäsi kohti Leetä nyrkki tähdättynä kohti miehen silmien väliä… ”TAISTELU SEIS!” Terävä huuto kajahti salin ovelta. Samassa ovelta juoksi Mizuya Ashima -yhtiön väreihin pukeutuneita korstoja, jotka juoksivat taistelijoiden luo ja ottivat heistä kiinni ja pakottivat taistelut loppumaan. Feenix kirosi pitkään ja hartaasti. Vielä pari sekuntia lisää ja hän olisi voittanut Leen!

Idioottimaista, mikä ajoitus! Myös Talimin ja Nothamin väliin juoksi muutama mies. Notham kiristeli hampaitaan ja katsoi Ashiman alaisia viha silmissään. Sitten hän näytti kokoavan itsensä ja katsoi kohti Talimia. ”Sinulla oli tällä kertaa onnea. Mutta tämä ei jää tähän”, hän sihahti hampaidensa välistä. ”Ei jääkään.” Ovella huutanut nainen asteli heidän luokseen. Naisella oli ruskea polkkatukka ja päällään pitkä, karmiva kirkkaanpunainen mekko, jonka halkio ylettyi niin ylös, että se oli lähes tieteellisesti mahdotonta. Samoin mekon muotoon leikattu etumus ei jättänyt paljon arvailujen varaan. Naisella oli myös yllään pitkät punaiset hansikkaat ja tummat sukkahousut sekä kirkkaanpunaiset piikkikorkokengät.

18

Huhu kertoi, että nainen taisteli nuo kengät aina jalassaan. Auts. Talim tunnisti tulijan. Ana William oli yksi Ashiman korkeimmista alaisista. ”Ashimalta ilmoitus teille. Myös Leelle ja Tae-Seonille.” Talim ja Lee talutettiin myös paikalle. ”Ashima on tarkkaillut teitä ja minulla on ilmoitus häneltä teille. Hän on järjestänyt teille taistelut huomiseksi keskenänne. Huomenna illalla kello kuusi Notham vastaan Tae-Seon ja kello seitsemän Fei-San vastaan Lee. Ashima tulee itse katsomaan taisteluita ja siksi kehotan teitä ehdottomasti lepäämään ennen taisteluita, mikäli mielitte päästä Ashiman alaisuuteen. Hän ei katso hyvällä turhaa, naurettavaa taistelua vain esiintymisen vuoksi.” Ana sanoi naurahtaen ja samalla viitaten kohti muita paikalla olevia taistelijoita, jotka koostuivat lähinnä puoliksi sammuneista miehistä, jotka olivat tulleet saliin uhoamaan muutaman liian monen lasillisen jälkeen baarin puolella. Ana lähti takaisin kohti ovia. ”Tapaamme siis huomenna kello kuusi”, Notham sanoi ja Talim huomasi, että mies oli kaikkea muuta kuin iloinen asioiden uudesta suunnasta. Notham nappasi takkinsa mukaansa ja marssi ovesta pihalle. Myös Feenix näytti mustanpuhuvalta. Lee huomasi sen: ”Voi, minäkin olen kovin murheissani, että meidän piti lopettaa vasta kun olimme päässeet vauhtiin. Mutta nautinto jatkuu huomenna kello seitsemän. Siihen asti…” Mies katsoi Feenixiä päästä varpaisiin ja käänsi sitten selkänsä ja käveli reteästi ovesta ulos. Feenix puristi käsiään nyrkkiin, niin että sormista meni lähes tunto.

Oven suussa Shiva ja F.A.T.E. olivat seuranneet taisteluita silmä tarkkana. He olivat kyllä aikoneet mennä itsekin taistelemaan, mutta sitten he olivat huomanneet, että paikalla oli paljon muitakin, jotka vain seurasivat sivusta muiden taisteluita ja ajattelivat sitten itsekin jäädä seuraamaan. Shivaa harmitti Feenixin puolesta taistelun keskeytyminen, sillä hän huomasi, että Feenixillä olisi ollut hyvä paikka iskeä Leetä, kun mies oli jostakin kumman syystä jäänyt seisoskelemaan paikalleen kuin huumattu. Talimin ja Nothamin taistelu olisi sen sijaan saattanut jatkua hyvinkin kauan. No, hyvä kuitenkin. Tämä ainakin tarkoitti sitä, että Ashima oli huomannut Talimin ja Feenixin kyvyt, eikä heidän tarvitsisi enää käydä turhia taisteluja teollisuuspomon huomion herättämiseksi… Samassa Ana käveli Shivan eteen. ”Oletteko te Sadeh?” ”Kyllä olen”, Shiva vastasi kummissaan. ”Samoin teille Ashima on järjestänyt taistelun huomiseksi kello kahdeksan. Kerätkää voimia taistelua varten. Ashima odottaa näkevänsä teidät parhaassa suorituksessanne.” Ana kääntyi lähteäkseen. ”Entä ketä vastaan minä taistelen?” Shiva kysyi. Ana kääntyi takaisin ja selasi papereitaan. ”Aivan. Taisteluparinne on Heyechi Ashima.” Hän antoi Shivalle valokuvan ja käveli pois Ashiman alaiset kintereillään. Shiva katsoi saamaansa valokuvaa. Kuvassa oli harmaantunut mies, jolla oli tuima ilme. Mies oli muuten kalju, mutta hänen molempien korviensa yläpuolelta lähti pitkät, teräksen harmaat hiukset, jotka sojottivat kohti taivasta. Miehellä oli paksut pulisongit ja viikset. Mutta kaikista karmivinta oli, että mies oli pukeutunut vain pelkkään valkoiseen vaippaan.

”Viestit on nyt viety heille, mestari Ashima.”, Ana sanoi ja sulki oven perässään. ”Hyvä, hyvä. Jos he voittavat, palkkaan heidät alaisikseni. Jos eivät, niin heistä ei ole vaaraa, eli heistä ei tarvitse murehtia. Joka tapauksessa minä voitan. Miten se menikään… Paras pitää ystävät lähellä, mutta viholliset vielä lähempänä.” Ashima puhkesi mielipuoliseen nauruun, johon myös Ana yhtyi.

19

Kello 3.55

Talim ja Feenix kävelivät Shivan luo. He olivat huomanneet, että Ana oli käynyt myös Shivan luona. ”Selitän kohta”, Shiva sanoi puristaen valokuvaa kädessään, ennen kuin he ehtivät kysyä mitään. ”Meidän pitää nyt tavata F.A.T.E. heidän hytissään. Se on numero 2344. Mennään eri matkaa. He menivät jo sinne.”

Enkelit hajaantuivat ja yksitellen he saapuivat huoneen ovelle. Talim ja Shiva vain poikkesivat matkalla ruokailukerroksessa, jossa tarjoiltiin jo varhaista aamiaista ja varastivat itselleen mukaan voileipiä ja kananmunia, jotka he sitten käärivät vaaleanpunaisiin serviettipapereihin. Kun kaikki olivat paikalla hytissä, Keifor aloitti keskustelun. ”Mistä ihmeestä tuolla alhaalla oli äsken kyse? Ettehän te vain ole oikeasti pyrkimässä Ashiman alaisiksi?

Jotain pientä sisäpiiriin soluttautumista kenties?” Enkelit katsoivat vauhkoina ympärilleen. ”Voitte puhua aivan huoleti täällä. Me ollaan tehty huoneen kuuntelulaitteet toimintakyvyttömiksi”, Lion sanoi. Enkelit rentoutuivat ja istuivat alas tuoleille, kun Kreon viittasi heitä istumaan. ”Me kerrotaan, jos tekin kerrotte millä asioilla te täällä liikutte”, Feenix sanoi. Keifor nyökkäsi ja hymyili isoa hammashymyä Feenixille, joka oli vähällä vetää pultit jo siitäkin. Äskeinen keskeytetty taistelu Leen kanssa raivostutti häntä vieläkin. ”Näittekö, kun olin juuri aikeissa saada voiton Leestä, ennen kuin se ämmä tuli keskeyttämään!?” Feenix raivosi. ”Juu, huomasin. Mitä se silleen halvaantui kesken kaiken?” Shiva kysyi. ”No, se intoutui, kun näki veren lentävän minun nenästäni. Iyyh, sairasta!” Talim katsoi kummastuneena ja nopeasti Feenix selitti hänen ja Leen taistelun kulun. Sen jälkeen Talim kertoi omansa Nothamin kanssa.

Hän ei kuitenkaan muistanut omituista tunnettaan, että Notham oli tuntenut hänet. Shiva kertoi, että hänen taistelunsa oli viimeisenä heistä kolmesta. ”Mitä sukua Heyechi Ashima on Mizuyalle?” Shiva kysyi. Kaikki pudistelivat päätään. ”No siitä pitää ottaa selvä”, Shiva jatkoi, ”Minä nimittäin taistelen häntä vastaan.” Hän näytti muille saamansa valokuvan. Talimin ja Feenixin naamat eivät pysyneet peruslukemilla, vaan he röhähtivät sekopäiseen nauruun nähdessään valokuvan ja Shivan kärsivän ilmeen. ”Voi ei, mikä vaippatyyppi!” Feenix sai vain sanottua naurunsa seasta kuivatessaan kyyneleitään, ”Onnea vaan!”

Shiva selitti F.A.T.E:lle heidän Dantelta saamansa tehtävänannon. Miehet menivät hiljaisiksi. ”Minusta tuntuu, ettei Dante ole kertonut teille aivan kaikkea…” Kreon aloitti. Enkelit vilkaisivat toisiaan. ”Me olemme kuulleet sellaista legendaa, että tämä Ashima tyyppi ei ole ihan sitä, mille vaikuttaa.” Lion sanoi ja nosti jalkansa pöydälle laittaen kädet niskansa taakse. ”Hänellä huhutaan olevan hieman...tuota ylimaallisia kykyjä. Ja me tultiin ottamaan niistä hieman selvää”, Keifor sanoi. Kreon nojaili selkä seinää vasten oven luona ja jatkoi: ”Eikö teistä pelkkien sotilashelikoptereiden valmistus olekin hieman liian pieni bisnes saavuttaakseen niin paljon rahaa ja valtaa? Se on pelkkää kuorta, sanon minä. Me päätettiin, että on aika hieman ottaa selvää, mitä tämä Ashima on miehiään.” ”No niinpä tietysti! Mikä se olikaan se juttu sukukirouksesta, vai mikä se nyt olikaan?” Feenix sanoi ja pamautti nyrkkinsä pöytään. ”Niin, noilla oudoilla voimilla saattaa olla jotain tekemistä sen sukukirouksen kanssa”, Talim myönsi. ”Jos Dante ei tiennyt asiasta, on tietenkin järkevää, että me otamme hieman siitä selvää, eikö totta? Tuskin pieni salapoliisihomma Dantea haittaa muun työn lomassa”, Shiva sanoi ja muut enkelit nyökkäsivät. ”Sitä paitsi on tietysti hyvä tietää vihollisesta mahdollisimman paljon, varsinkin jos teollisuuspomon hommat ovat vain peitettä laajemmalle toiminnalle”, Feenix täydensi. ”Toimimmeko siis yhdessä?” Lion kysyi.

Muut nyökkäsivät.

20

”Minusta se teidän saama taistelukutsu oli hieman epäilyttävä”, Kreon totesi yhtäkkiä. ”Minun tietääksenihän Notham työskentelee jo Ashimalle. Miksi hän laittaisi oman alaisensa taistelemaan, kun tarkoitushan on taistella päästäkseen alamaiseksi?” Muut kääntyivät katsomaan Kreonia. ”Ai miten niin?” ”No, Notham on työskennellyt Ashiman jengissä siitä lähtien kun sai potkut edelliseltä pomoltaan jonkun Pietarin tapauksen jälkeen”, Lion jatkoi. ”Mitä? Sai potkut?”, Talim kysyi epäuskoisena. Ja Pietari…voisiko se tarkoittaa…? ”Joo, sen pomo Dan Li suuttui sille, kun se möhli jonkun tapauksen, kun ei ollut saanut jotain kolmea typyä hengiltä, vaikka oli väittänyt niin. Notham oli aika nolona siitä tapauksesta, ja koko alamaailman silmissä siltä vähän niin kuin meni maine. Odottakaa vaan, kun se saa ne kolme käsiinsä, joiden takia se menetti maineensa ja yhteydet kaikenlaisiin suuriin rikollisliigoihin kuten Xing-Nijin klaaniin, niin huonosti käy”, Keifor selitti. Enkeleistä tuntui, että veri lakkasi virtaamasta heidän suonissaan. ”Eeh… se taitaa olla niin, että ne kolme typyä ollaan me”, Feenix totesi pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Minusta tuntuu, että Notham taitaa olla meille aika vihainen…” ”Hmm… paras ottaa selvää nyt kuitenkin ensimmäisenä Ashiman touhuista. Varsinkin toi Nothamin taisteluttaminen vaikuttaa hieman kummalliselta. Jos hajaannutaan keräämään tietoa?” Lion ehdotti. ”Paras toimia nyt heti yön aikaan, kun teillä kerran on taistelut vasta illalla. Päivällä voitte sitten levätä. Nyt illalla porukalla on kielen kannat vähän löysemmällä, kun ne on ottaneet pari drinkkiä ja parempi sauma kuulla meheviä juoruja” Keifor naurahti ja iski silmää. ”Me mennään yhdessä Shivan kanssa.” Shiva punastui lievästi, kun Keifor hymyili tälle leveästi. ”Selvä, me menemme sitten yhdessä Feenixin kanssa”, Kreon päätti. Feenix näytti aika tyytyväiseltä, Talim pani merkille. He lähtivät huoneesta eri suuntiin. Talim ja Lion lähtivät viimeisenä. Kiva, kiva, hänelle jäi nuoriso-osasto, Talim ajatteli myrtyneenä, mutta moitti sitten saman tien itseään. Mistäpä hän tiesi, kuinka hyvä Lion oli ammatissaan. ”Selvä, paras liikkua herättämättä turhaa huomiota”, Talim sanoi. Lion nyökkäsi. ”Let’s go! Mennäänkö tsiikaamaan ylemmiltä kansilta, mitä siellä on meneillään?” Lion kysyi ja Talim nyökkäsi. Hän seurasi Lionia portaikkoon. Tämä alkoi harppoa portaita ylös ja hänen vaatteissaan olevat ketjut kilisivät ja kolisivat kovaäänisesti. Jestas! Tämäkö oli muka huomaamatonta toimintaa!? Talim löi kätensä otsaansa kärsivänä. Hän juoksi Lionin vierelle. ”Tuota…mikä tarkoitus noilla…jutuilla on tossa?” Talim kysyi ja osoitti ketjuja. Tämäpä alkoi todella hyvin…

21

OSA 5 Atlantin Valtameri St. Felicity Kerros 5

”Noh, mihin ajattelimme mennä ensimmäiseksi?” Feenix kysyi Kreonilta, piilottaen haukotuksensa. Vaikka he olivatkin saaneet ylimääräisen loman kattohuoneistossa, niin yövalvominen verotti silti naisen voimia, eikä aliarvioida kannattanut myöskään taisteluiden rasittavuutta, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Josta tulikin mieleen... ”Voisimme pistäytyä kyllä ihan ensimmäisenä vessassa.” Feenix vastasi omaan kysymykseen, jääden sitten tihrustamaan valkoisella seinustalla olevaa karttaa, johon oli merkitty kunkin kerroksen paikat sekä laivan matkareitti. Tällä hetkellä laiva ilmeisestikin oli pysähtynyt. ”Vessaan?” Kreon katsahti kysyvästi Feenixiä kunnes tajusi, että tämän nenästä tirsui edelleen verta. ”Minulla on nenäliina, sinä valut nimittäin tuota menoa kuivaksi ennen kuin löydämme vessaa...”

Vaaleatukkainen mies penkoi nahkatakkinsa taskuja, kunnes veti esiin ruskehtavan nenäliinan. ”Tuota... niin...” Feenixin kasvoille kohosi ”iyh” ilme hänen tuijottaessa tuhruista kangasta. ”Jos kuitenkin menisimme sinne vessaan ensin, lupaan etten valu kuiviin ennen sitä?” Odottamatta vastausta nainen käännähti suunnistamaan kohti portaikkoa, joidenka luona oli vessan merkin nähnyt. ”Pah, sinä olet turhan vaatelias.” Mies huomautti, tunkien sitten nenäliinansa taskuunsa, jossa se oli ollut ties, kuinka kauan. Feenix vilkaisi taakseen, kohottaen kulmakarvaansa ja alkoi sanomaan jotain, mutta päätti pysyä hiljaa. ”Noin, nyt on parempi.” Feenix astui ulos vessasta, jonka vierustalla Kreon odottikin kärsimättömänä, purskahtaen sitten raikuvaan nauruun nähdessään valkoisen vessapaperi tupon, jonka nainen oli nenäänsä tunkenut. ”Noo-ooh! Ei tarvitse nauraa, en olisi saanut verenvuotoa muuten tukittua...” Nainen mutisi loukkaantuneena, katsellen alta kulmien miestä. Hän oli yrittänyt ties mitä kikkoja, jottei olisi tarvinnut tuota tuppoa nenäänsä tunkea Kreonin silmissä, mutta verta vain valui. Jälleen kerran nainen kirosi ja manasi Leetä ja tämän... Olemusta. ”Annahan kun minä...” Mies astui lähemmäksi naista, painaen sitten etusormellaan ja peukalollaan naisen nenävarresta kiinni ja tarttui toisella kädellä kiinni leuasta, kohottaen naisen pään ylöspäin. ”Ja tämäkö on parempi kuin tuppelo nenässä...” Nainen sanoi kuivasti ja katseli käytävän kattoon upotettuja, pyöreitä valaisimia, laskien niitä. Koko tapahtuma olisi ollut huomattavasti mukavampi, jos hän ei olisi tuntenut itseään täydeksi idiootiksi miehen pitäessä hänestä näin kiinni. ”Älä nyt höpötä siinä, nainen.” Mies tiuskahti, hieman virnistelevällä äänensävyllä, saaden Feenixin nopeasti vetäisemään päänsä irti miehen otteesta ja luomaan tähän suuttumusta tihkuvan katseen. Liike oli niin raju, että verinen tuppelo tipahti naisen nenästä punaisella matolla päällystetylle käytävälle, jääden sinne hyljättynä. ”Ettäs kehtaat sanoa minulle noin! Oletpa kuinka... mikä nyt oletkaan, niin sinuna suhtautuisin silti naisiin paremmalla asenteella.” Feenix papatti kiihkeästi, aikoen jatkaa vielä jotain, kunnes huomasi, ettei tuntenut enää lämpimän veren valumista kasvoillaan. ”Sehän toimi.” Nainen kohotti varovaisesti kätensä nenänsä alle, eikä tuntenut siinä enää mitään valuvaa.

Kreon naurahti huvittuneena. ”Tietenkin se toimi, en kai minä muuten sitä olisi tehnyt. No niin, ala tulla.” Mies lähti pitkin askelin johdattamaan heitä portaita alaspäin, Feenixin niellessä kiukkuisia sanojaan. ”En kai minä muuten olisi sitä tehnyt.” Feenix matki hiljaa miehen itsetyytyväistä ääntä manaten liikoja luulevat miehet hornaakin syvemmälle. ”Sanoitko jotain?” ”En, en paljoa mitään. Kunhan vain kiittelin parantajan taitojasi... Minne muuten olet menossa?” ”Ajattelin että voisimme katsastaa alakerran, jos vaikka kohteemme hytti löytyisi sieltä.” Kreon pysähtyi 22

laskeuduttuaan kolmannelle kannelle. Feenix astui pian hänen viereensä ja katseli valaistua aulaa sekä siitä lähteviä käytäviä. ”Koputammeko jokaiseen oveen ja kysymme, vai?” Kreon pudisti päätään luomatta katsettakaan naiseen. ”Kuuntelemme ja katselemme. Uskoisin että etsimämme hytit ovat hiukan paremman näköisiä, siis ovista.

Ja luulen että niissä lukee myös nimet.” ”Oletko varma? Vaikka laiva onkin oma, niin en usko, että Mizuya tuntee olonsa niin turvalliseksi, että kutsuisi palkkamurhaajia sisään, ilmoittamalla ovessa nimensä. Kaikki kun täällä eivät ole vain sen takia että pääsisivät hänen alaisekseen. Tietojen perusteella hänen päänahkansa olisi voiton merkki kenelle tahansa yrittelijälle, samalla alalla.” Feenix oli vaimentanut äänensä niin hiljaiseksi, että Kreon hädin tuskin kuuli sanoja. ”Sehän juuri onkin tarkoitus. Jos minä pelkäisin salamurhaajia, kutsuisin heidät luokseni ihan vain, jotta tiedän odottaa heitä.” Mies käänsi päänsä Feenixin puoleen, jonka kasvot olivat niin lähellä että hän oli saada sarvesta silmäänsä. ”Ihme kun olet vielä elossa...” Nainen mutisi, muttei voinut kieltää sitä, että miehen sanoissa oli järkeä. ”Ja varo vähän noiden ulokkeidesi kanssa.” Nainen lisäsi, vetäisten päänsä taaksepäin. ”Kuka käski olla niin lähellä?” Punaiset silmät tuijottivat Feenixin silmiin ilmeettömänä.

O-ou, selvä pysy kaukana merkki. Feenix naurahti itsekseen, okei, minun olisi aika todellakin mennä nukkumaan. Ajatukset alkoivat olemaan hieman sekavat. ”No, mikä on suunnitelmasi?” Miehen katse kääntyi jälleen valaistuun käytävään samalla kun otsa painui ajatusryppyihin. ”Emme voi vain kytätä tässä, tämä on liian huomiota herättävää.” Mies nousi ylös ja käveli valoihin, jääden sitten nojailemaan rennon oloisesti vasten seinää. ”Kreon! Mitä sinä teet...” Nainen puhisi itsekseen, päättäen nousta myös, kävellen Kreonin rinnalle, joka tarttui yllättäen naista kiinni vyötäröltä ja poimi Feenixin käden käteensä ja heilautti sen toiselle olkapäälleen. ”Mith...” ”Horju.” ”Horju?” ”Niin, onko se niin vaikea sana?” ”Anteeksi mitä?!” Feenix kimpaantui jälleen ja vetäisi kätensä pois miehen niskasta, tuijottaen tätä silmät kiukusta hehkuen. Miekkosen äänensävyssä oli jatkuvasti jotain siihen viittaavaa, ettei hän oikein uskonut naisten kykyihin selvittää tällaisia asioita. Kreon huokaisi. ”Miten ihmeessä te olette onnistuneet toimimaan näinkin pitkään ilman kiinni jäämistä...” Mies mutisi itsekseen saaden naisen silmät välähtämään suuttumuksesta. ”Kuka helvetti sinä sitten oikein kuvittelet olevasi?!” Enempää Feenix ei ehtinyt sanokaan, kun Kreon äkkiä kääntyi hänen puoleensa ja painoi nopeasti huulensa vasten naisen huulia. Feenixin silmät rävähtivät isoiksi, hänen tuijottaessa kuin puulla päähän lyötynä Kreonin siristyneitä silmiä. Puulla päähän lyötyä tunnetta lisäsi entisestään Kreonin käsi, joka nousi naisen takaraivolle, painaen tämän päätä alaspäin. ”Sinä... mitä... miksi?” Feenix sai viimein henkäistyä, vasten miehen huulia mulkoillen hulluna ympärilleen. ”Voisitko edes yrittää olla näyttämättä noin kauhistuneelta? Se vaippasankari tulee juuri kohti.” Kreon mutisi takaisin, jolloin Feenixin silmät viimein tavoittivat ilmestyksen, joka oli suoraan Shivan kuvasta. ”Mietin edelleen, että minne hän on housunsa oikein unohtanut?” Feenix alkoi kikattamaan, mutta puristus peruukista Kreonin toimesta kertoi, että nyt ei ollut aika selvitellä pahisten fetissejä. Miksi minä... Feenix voihkaisi hiljaa itsekseen, sulkien silmänsä ja kohottaen kätensä miehen niskaan, yrittäen kaikin voimin näyttää siltä kuin todella nauttisi tilanteesta, tokihan tässä oli oma viehätyksensä mutta... ”Huh, se oli tipalla.” Kreon irrotti otteensa Feenixistä kääntäen katseensa portaikkoon, jonne Heyechi oli kadonnut hetki sitten. ”Meidän ei taida tarvitakaan etsiä Mizuyan hyttiä.” ”Niinpä, kuka menee tähän aikaan alaspäin kohti konehuonetta, ellei siellä tule tapahtumaan jotain mielenkiintoista?” Feenix sanoi hiljaa, keskittäen huomionsa portaikkoon. Hän olisi voinut sanoa muutaman valitun sanan Kreonin käytöksestä, ellei Heyechi olisi jatkanut alaspäin, sinne missä nainen tiesi kartan perusteella olevan konehuoneen. Vaikkakin nainen oli väsynyt, niin silti hänen kehossaan tuntui jännityksen ja odotuksen aiheuttamaa pistelyä. Nukkua voisi muulloinkin, mutta tilaisuutta varjostaa jotain ei tullut kovin usein vastaan. Yleensä kolmikko vain pamautti paikalle ja mätti pahikset kummempia kyselemättä kumoon.

23

Kerros 6

”Ravintolabaari, niinpä tietysti.” Shiva mulkaisi Keiforin nahkaliivien peittämää selkää, pujotellen tämän jäljessä muutaman matti myöhäisen tai aikaisen ihmisen läpi. Ravintolabaarissa näytti olevan vieläkin täydet bileet menossa, joko ne olivat jatkuneet koko yön tai sitten täällä aloitettiin juhliminen todella aikaisin. ”Aah... Shinua minä olenkin khatsellut. Shinä oleth i-ihan näppärä tyttö.” Joku kietoi varoittamatta kätensä Shivan olkapäälle, painaen humalaiset kasvonsa ja sameat silmänsä lähes kiinni naisen kasvoille. ” Katsele tätä!” Shiva sähähti ja saman tien hänen oikea nyrkkinsä iskeytyi tungettelevan miehen leukaan, saaden tämän lennähtämään maahan selälleen. Joukko hajaantui lentävän miekkosen tieltä, nauraen kovaäänistä röhönaurua. ”Cano saisi hieman katsoa ketä yrittää.” Joku hörähti joukosta, mutta joku, joka oli ilmeisesti tämän tungettelevan miekkosen kumppani, astui Shivan eteen katsellen tätä röyhkeästi päästä varpaisiin, myhäillen itsekseen jotain epämääräistä. ”Olet aika kova typy, vai?” ”Luultavasti ainakin kovempi kuin sinä...” Shiva mutisi hiljaa, katsellen hieman huolestuneesti miesjoukkoa, joka oli alkanut kerääntymään hänen ympärilleen. ”Siitä minä pidän, joten miten olisi pieni suudelma, prinsessa?” Mies astui lähemmäksi. ”Ikävä poksauttaa unelmiasi, mutta sammakot eivät muutu oikeassa elämässä prinsseiksi.” Shiva loi humaltuneella miehelle suloisen hymyn, yrittäen samalla päästä menemään tämän ohi. Joukko röhähti jälleen nauruun mutta ilme tungettelijan kasvoilla koveni asteen. Hetken aikaa miekkonen katseli Shivaa, kuin yrittäen tajuta oliko lauseessa loukkaus vai ei, kunnes näytti tekevän päätöksensä... ”Kukaan ei sano minua sammakoksi rangaistuksetta!” Mies hengähti Shivan kasvoille tarttuen tiukasti kiinni tämän ranteeseen, naisen lähes pyörtyessä viinan leyhähdyksestä joka miehestä lemahti. ”Anteeksi vain, hyvä herra. Mutta neiti on minun seurassani.” Shivan onneksi kuului kohta hänen läheltään, samalla kun vahva käsivarsi kampesi humalaisen irti Shivasta. ”Ja kukas sinä luulet olevasi, häh?” Miehen haparoiva katse kiinnittyi Keiforin tatuoituihin kasvoihin. ”Hänen kavaljeerinsa ja mikäli ehdottelet hänelle jotain, niin saat vastata seurauksista minulle.” Keifor kietoi kätensä Shivan vyötärön ympärille, vetäen tämän itseensä kiinni. Tehtyään tämän mies loi valkoisena hohtavan hymyn tungettelijalle ja lähti kuljettamaan Shivaa kohti vapaata pöytää. ”Olisin minä selvinnyt ilman apuakin.” Nainen tiuskaisi, viimein kuin olivat ehtineet sen verran kauaksi, ettei humalainen joukko enää kuullut heitä. ”Niinkö?” Keifor katsahti syvälle Shivan silmiin saaden tämän hieman menettämään varmuuttaan. ”Voit siis päästää jo irti minusta.” Keifor jatkoi naurahtaen punastuvalle Shivalle, joka huomasi vasta nyt että oli kietonut kätensä miehen ympärille, Keiforin seisoessa vieressä viattoman näköisenä, pitämättä enää kiinni Shivasta. ”Äh...” Nainen tuhahti kääntäen polttelevat kasvonsa pois miehestä, joka oli varsin vaikeaa, tällä kun oli päällään vain nahkaiset liivit, jotka paljastivat selvästi treenatut vatsa- ja rintalihakset. ”Haluatko jotain juotavaa?” ”En, kiitos. Miksi pahuksessa me tänne tulimme, muuten?” Shiva sai viimein koottua itsensä ja katseli Keiforia vaativasti. Tietenkin he olivat tulleet tänne, mikään muu ei kai tuon miehen kanssa olisi tullut kysymykseenkään... ”Noh, täällä on paljon juopuneita ja heiltä on yleensä helpompi onkia tietoja. Varsinkin jos on nainen...”

Miehen katseeseen oli tullut jotain vihjailevaa. ”No pukeudu sitten naiseksi.” Shiva sanoi tyynesti, tehden katseillaan ja eleillään selväksi, ettei muka ollut tajunnut miehen suunnitelmaa. ”Minä? Minusta ei saa naista tekemälläkään, vai mitä luulet?”

24

”Vähän vain meikkiä niin kävisit oikein hyvin naiseksi, voin lainata sinulle pukuani, jos haluat.” Shiva katseli tummaa hallia ja sitä kiertäviä lasiparvia, joille pääsi ylemmältä kannelta. ”Mutta sitten meidän pitäisi mennä ensin sinun hyttiisi ja silloin menisi aikaa hukkaan. Joten tsemiä sinulle ja älä viitsi läimäistä päin näköä kaikkia niitä, jotka tulevat puhumaan sinulle.” Keifor loi Shivan paniikinomaiseen katseeseen vastaukseksi leveän virneen ja alkoi tekemään lähtöä. ”Keifor, uskallakin jättää minua tänne näiden kännikalojen kanssa yksin!” Shiva sihahti hampaidensa välistä tuijottaen ruskeasilmäistä miestä silmät palaen. ”Kyllä sinä pärjäät, kultaseni. Eiköstä niin? Räpsyttelet hieman noita silmiäsi ja heilautat hiuksiasi.” Keifor käänsi selkänsä naiselle, lähtien puikkelehtimaan notkeasti väkijoukkoon, kadoten viimein. ”Minä sinulle vielä räpsyttelyt ja heiluttelut näytän...” Shiva mutisi miehen perään, ennen kuin huokaisi syvään yrittäen hymyillä ystävällisen viattomasti eräälle suhteellisen selvälle miekkoselle, joka hoippui juuri ohi. Valitettavasti tämä ei oikein ymmärtänyt Shivan hymyn tarkoitusta ja hän kalpeni huomattavasti nähdessään sen ja nopeutti askeliaan. Tosin Shiva muistikin, että mies oli ollut yksi siitä joukosta, joka oli ollut todistamassa hänen kovakouraista kohtelua lähentelijää kohtaan. ”Oh man...” Shiva lausahti itsekseen päättäneenä mottaista Keiforia oikein kunnolla, jos tämä vielä ilmestyisi.

Kerros 8

Talim kuunteli irvistellen itsekseen kamalaa kalinaa ja kolinaa joka Lionin kamppeista lähti. Sitä oli jatkunut jo hetken aikaa ja Talim alkoi olemaan kurkkuaan myötä täynnä ääntä, eikä ruskeatukkaiselta mieheltä ollut kuulunut minkäänlaista selvää vastausta siihen, miksi hänen piti pitää noita helyjä. Juuri kun Talim oli ojentamassa kättään kohti niskassa näkyvää ketjua, ajatuksenaan vetäistä se irti ja heittää jorpakkoon, Lion teki äkkipysähdyksen ja Talim tömähti tämän selkään. ”Mikä tuo muka oli?” Nainen kohotti kätensä otsalleen, joka oli osunut ketjuun, Lionin seistessä muutamia portaita ylempänä. ”Hst!” Lion kuiskasi ja ojensi kätensä taaksepäin työntäen naisen vasten seinää, samalla kun itse painautui Talimin viereen, pitäen kättään tämän rinnalla. Talim ei ymmärtänyt miksi nuorukainen oli tehnyt niin, mutta varmasti tällä oli hyvä syy, joten nainen hiljeni ja yritti sulautua seinään. Nyt olisi ollut hyötyä Feenixin omituisesta taidosta läiskähtää littanaksi päin seinää. Tosin, ehkei sittenkään. Feenixin läiskähdykset eivät varsinaisesti olleet kovin huomaamattomia... ”Kuka se oli?” Talim viimein sanoi hiljaisella äänellä, huomatessaan Lionin rentoutuneen. ”Notham. Et varmaan olisi tahtonut hänen näkevän sinua.” Nuorukainen virnisti Talimille, joka oli nyt irrottautunut seinästä kurkistaakseen portaiden yläpäästä. Hän ehti vain nähdä Nothamin mustan nahkatakin heilahduksen. ”Tule, seurataan sitä.” Nainen viittoi Lionille, joka oli vielä muutamaa porrasta alempana. Lion punnitsi hetken ajatusta ja nyökkäsi sitten, harpaten yhdellä pitkällä askeleella Talimin rinnalle. ”Tämä on parempaa kuin kerroksissa harhailu. Jos hyvin käy niin Notham johdattaa meidät Mizuyan hytille.”

Hiljaa, mutta nopeasti Talim livahti Nothamin jälkeen Lion kannoillaan.

25

Kerros 1

”Alamme varmaan olemaan perillä.” Kreon sanoi viimein, heidän talsittuaan ties kuinka monet portaat alaspäin. Hetki sitten he olivat kulkeneet kylpy ja saunaosaston ohi, joka oli näköjään tarkoitettu naturisteille. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun he olivat joutuneet kulkemaan ensin naisten osaston läpi ja sitten miesten oston läpi. Pitkiä katseitahan kaksikko sai, kun he nyt sattuivat olemaan ilmeisesti kerroksen ainoat, joilla oli ollut vaatteet päällä... Noh, piti toivoa, ettei Mizuya ollut miesten joukossa, Feenix kun ei ollut uskaltanut luoda katsettakaan miesten puolen osastolla. ”Toivon totisesti, että olemme...” Feenix mutisi huuliensa välistä, yrittäen saada poskiensa punastuksen laskemaan. ”Kuuntele.” Ensin nainen ei kuullut äännähdystäkään, kunnes alkoi erottamaan vaimeaa jyminää, joka tuli moottoreita pyörittävien koneiden toiminnasta. Sen lisäksi vaimeasta jyminästä erottui hiljaista mutinaa.

Kreon ja Feenix katsahtivat toisiinsa, samalla kun molempien kasvoille kohosi iloisen yllättynyt ilme. ”Napakymppi.” Kreon nyökkäsi ja ojensi sitten kätensä suunsa eteen yksi sormi pystyssä, kehottaakseen naista hiljaisuuteen. Oli Feenixin vuoro nyökätä.

Hiljaa kaksikko hiipi läpi likaisen näköisen kerroksen, seuraten ääntä sen aiheuttajan luokse. Kohta heidän näkyviinsä tulikin muutamia suuria säiliöitä, joissa ilmeisesti kulki polttoaine. Vaimea humina tuntui voimistuvan samalla kun laiva nytkähti pehmeästi. He olivat ilmeisestikin lähteneet liikkeelle. Kreon pysähtyi ahtaan näköiseen käytävään, joka tuntui jatkuvan ohi laivaa liikuttavien koneiden. Matala mumina kuului sen päästä. Kreon kääntyi kohti Feenixiä, osoittaen ensin itseään ja sitten kohti käytävää muodostaen huulillaan: ”Minä menen, odota tässä.” Vastauksena siihen oli Feenixin kiivas päänpudistus ja kulmakarvojen ärtynyt rypistys. Hän osoitti itseään voimakkaasti ja sitten heilutti kahta sormeaan käsi alaspäin, näyttääkseen, että hän menee ja Kreon odottaisi täällä. Miehen silmät välähtivät kiukkuisesti ja hän esitti muutaman hyvin selvän merkin käsillään joihin Feenix vastasi koukistamalla oikean kätensä, iskien samaan aikaan vasemman kämmenen reunalla kyynärtaipeeseen, ja näyttäen oikealla kädellä keskisormeaan. Hetken aikaa Kreon katseli suu auki Feenixiä, kunnes purskahti hiljaiseen nauruun. ”Hyvä on, mene sinä sitten kun niin tahdot.” Mies kuiskasi hiljaisella äänellä naurun lomasta. ”Kiitoksia.” Feenix hymyili siloisesti ja puikkelehti miehen ohi kohti käytävää, kulkien lähes hengittämättä varoen pienintäkin kahahdusta vaatteistaan, kohti vihertävää valoa, joka erottui käytävän päässä.

Saavuttuaan sinne, nainen jäykistyi katsomaan edessään avautuvaa näytelmää...

Hänen Heyechiksi tuntemansa mies seisoi huoneen toisessa päässä, eräänlaisen alttarin päällä. Hänen yläpuolelleen kohosi ilkeän ja tahmaisen näköinen sekavanruskea, irvistävä patsas. Pitkin kattoa kulki sinne tänne paksuja, heikosti hohtelevia ketjuja, Feenix ei edes tahtonut miettiä mihin tarkoitukseen ne olivat...

Patsaan molemmilla puolilla hehkui kaksi, rautaisten jalkojen päällä lepäävää vatia, joista kohosi ylöspäin laimean vihertävää ja huumaavan tuoksuista savua. Seinät oli koristeltu jollain muinaisilla kirjaimilla, jotka olisivat voineet olla riimujen ja kanji-merkkien sekamuotoja. Feenixistä tuntui, että kukaan tässä maailmassa ei osaisi lukea tuota kirjoitusta, paitsi Heyechi joka solkotti jotain omituista puhetta.

Feenixin katsoessa, Heyechi polvistui maahan näyttäen hyvin epäedulliselta sumovaipassaan, ällötyksen tunne sai naisen sulkemaan toisen silmänsä, joka rävähti tosin hyvin pian myös auki, hänen pannessa merkille vihertävän hehkun joka tuntui voimistuvan irvokkaan patsaan ja sen palvojan ympärillä. Hän pani merkille myös, että miehen otsaan oli ilmestynyt jokin omituinen juttu, joka olisi voinut muistuttaa jopa silmää, jos niikseen sattui. Hehku voimistui ja sykähti kerran, kietoutuen sitten Heyechin ympärille, Feenixin tuijottaessa kuin lamaantuneena tapahtumaa, joka näytti hyvin kuvottavalta, johtuen suurin osin miehen pukeutumisesta. Pian hehku kuitenkin sammui ja Heyechi nousi ylös, alkaen katselemaan terävästi ympärilleen kuin etsien jotain. Se oli poistumismerkki piilossa kyhjöttävälle naiselle ja hän ampaisi, yrittämättä edes olla hiljaa takaisin sinne, missä Kreon odotteli. ”Oliko mielenkiintoista?” Kreon sanoi hieman kateellisella äänellä nähdessään Feenixin juoksevan käytävästä. Kaipa hänestäkin olisi ollut mukavampaa vakoilla jotain kuin odotella jonkun toisen uutisia vakoilusta.

26

”Ei nyt, juokse.” Feenix puuskahti, vilahtaen nopeasti vaaleatukkaisen miehen ohi, joka ei jäänyt ihmettelemään asiaa vaan seurasi esimerkkiä. Pian hänkin kuuli takaansa juoksevat askeleet.

Kaksikko juoksi niin nopeasti kuin pääsi portaita ylös ja tällä kertaa Feenixillä ei ollut edes aikaa jäädä punastelemaan miesten puolen saunaa, heidän kiiruhtaessa sen läpi. Piti vain toivoa, ettei kukaan ollut tunnistanut kaksikkoa jo heidän tulomatkallansa.

Mitä konekerroksessa olikaan tapahtunut, niin se ei ainakaan ollut antanut heidän takaansa ajalleen nopeutta, koska jo pian kaksikko huomasi, ettei askeleiden ääniä enää kantautunut heidän korviinsa. ”Huh.” Feenix hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi läähättämään painaen kätensä sydän alalleen. Sivusilmällä hän pisti vahingoniloisena merkille, että juoksu oli rasittanut myös Kreonia. ”Mitä siellä oikein tapahtui?” Kreon sanoi viimein, saatuaan hengityksensä tasaantumaan. Feenix pudisti päätään. ”Sain aika hyvän todisteen, että ainakin vaippahemmolla on erikoisia voimia. Kerron matkalla, meidän on löydettävä muut ja nopeasti.” Feenix pyyhkäisi kasvojaan kädellään, lähtien kulkemaan kohti poikien hyttiä, jos tavoittaisi muut vaikka sieltä.

Kerros 6

Shiva viihdytti itseään keksimällä mitä erikoisimpia tapoja kiduttaa Keiforia, jos tämä koskaan sattuisi enää hänen näköpiiriinsä tulemaan. Jättää hänet nyt tänne, keskelle örveltäviä ja humalaisia miehiä, jotka yrittivät kukin parhaansa mukaan tehdä vaikutusta egyptiläiseen kaunottareen. Eikö Mizuyan naiset muka riittänyt? Huokaisten itsekseen Shiva kokosi itsensä ja alkoi etsimään katseellaan mahdollisimman humalaista miestä, ironista kylläkin. Mutta mitä humalaisempi mies oli, sitä huonompi tämän tähtäys oli hävyttömissä läpsäyksissä... Kauaa ei tarvinnut Shivan kuitenkaan sellaista etsiä... ”Kukas kaunotar se täällä näin yksin on?” Shivan silmät pyörähtivät kerran ja hän käänsi katseensa kohti imelän kuuloista miestä. ”Ouh kaad...” Hän puuskahti hiljaa katsellen tungettelijaa, joka oli ilman lupaa istunut hänen pöytäänsä.

Mies oli ilmeisestikin joku fanaattinen Elvis hullu, ainakin ulkonäöstään päätellen. Mies oli pukeutunut valkoisiin housuihin, joiden lahkeet oli tungettu kiiltävän mustiin saappaisiin sekä valkoiseen takkiin jota, valitettavasti, piti auki niin, että vain yksi kultainen ketju yhdisti puolikkaita toisiinsa. Muutenkin takki oli prameasti koristeltu kullalla. Kasvot miehellä olivat hieman ylimielisen näköiset, hiukset olivat mustat ja lyhyet ja tummilla silmillä roikkui otsahiukset jonkinlaisena tötterönä, johon varmasti oli laitettu litra tolkulla geeliä. Lisäksi tämän kulmakarvat oli varmaan laitettu geelin jämillä lerputtamaan. Mutta asia, johon Shiva ensin kiinnitti huomionsa ja joka sai naisen suhtautumaan mieheen tietyllä mielenkiinnolla, oli se, että mies heilutteli huolettomasti toisella kädellään punaisia nunchakuja. ”Luulin, että täällä ei saa käyttää aseita.” Nainen sanoi kyllästyneellä äänellä, peittäen kiinnostuksensa ja ohittaen typerän alkukommentin. ”Mutta minä saan.” Mies vastasi luoden valkoisen jenkkihymyn naiselle. ”Aha.” Shiva näytteli kuin olisi menettänyt mielenkiintonsa ja sekoitteli hajamielisesti drinkkiään. Niitä olikin illan mittaan kertynyt naisen pöytään useita, suurin osa koskemattomia, minkä hän sille voi, että ravintolabaarin asiakkaat lähettelivät naiselle drinkkejä tutustumisen toivossa. Eräs sinertävä drinkki tosin oli aivan erityinen, laivan isäntä oli lähettänyt sen onnen toivotusten saattelemana hänelle, pistäytyessään jonkin aikaa sitten...

Shivan kavaljeeri oli näköjään hieman menettänyt varmuuttaan naisen osoittaessa täydellistä mielenkiinnottomuutta häntä kohtaan.

27

”Olen näet tämän laivan isännän palveluksessa, järjestyksen pitäjänä.” Mies sanoi kohta, tuijottaen Shivaan tiiviisti. ”Niinkö?” Nainen katsahti mieheen näyttäen sen verran kiinnostuneelta, että huulille palasi jälleen tuo valkea hymy. ”Niin, olen ollut Mestari Mizuyan palveluksessa jo viisi vuotta. Voitin silloisen turnajaisen nunchakujeni avulla.” ”Todellako? Saiko silloin käyttää aseita?” Nyt nainen näytti hyvin kiinnostuneelta, mutta kirosi innokkuuttaan miehen silmiin kohotessa hieman epäröivä katse. Pahus, pitäisi keksiä toinen lähestymistapa asiaan. ”Minä olen heikkona miehiin, jotka käyttävän itämaisia aseita.” Shiva sanoi viettelevällä äänellä, tarjoten vaivihkaa erästä saamaansa drinkkiä miehelle, jonka elvistelijä ottikin vastaan. ”Herra Ashima salli minun käyttää edelleen nunchakujani, koska olin niin taitava siinä.” Mies pyöräytti kuin ohimennen näppärästi asettaan ja jatkoikin heiluttelua hyvän tovin. Hiljalleen Shiva alkoi tulemaan kärsimättömäksi miehen vain heiluttaessa asettaan kuin ei osaisi lopettaa ajoissa. ”Nimeni on Sadeh.” Nainen viimein keksi, siristäen silmiään keimailevasti heiluttelijalle. Se tehosi, nunchakut pysähtyivät kuin seinään ja jo oli aikakin. ”Sa-deeh... Kuinka kaunis nimi, kauniille naiselle.” Shiva vastasi lausuntoon hieman jäykästi hymyillen. ”Minä olen Maxim.” Mies heilautti kättään saaden Shivan kalpenemaan, ei kai se heiluttelu taas alkaisi...

Mutta onneksi mies vain viittasi tarjoilijan lähemmäksi, ilmeisesti hän halusi jotain vahvempaa kuin drinkit.

Mitä jos tarjoaisi miehelle Mizuyan lähettämän juoman? Ehkei sentään, vielä... ”Minusta on todella sääli, ettei täällä enää saa käyttää aseita.” Shiva aloitti varovaisesti, kun Maximiksi itsensä esitellyt mies otti juomastaan kulauksen. ”Harmi todellakin, mutta ymmärtäähän sen. Kun hän oli kuitenkin Mizuyan isä ja kaikkea.” ”Niin, niin, todellakin. Ikävä se juttu mikä tapahtui...” Shiva jatkoi varovaisesti katsellen miestä kiinteästi, yrittäen saada tämän huomion herpaantumaan, jotta tämä kertoisi koko jutun. Maxim nyökkäsi. ”Aivan, mutta sellaistahan sattuu, kun on niinkin isot suunnitelmat. Aina tulee joku, joka tahtoo oman osansa kakusta. Mutta niinhän on ollut Ashiman suvussa jo sukupolvia. Voin vain sääliä niitä naisraukkoja, jotka menevät naimisiin Ashiman kanssa.” Mies hiljentyi äkkiä, kuin olisi tajunnut sanoneensa jo liikaa. ”Mutta ei enempää siitä, tahtoiskin kuulla sinusta.” Mustissa silmissä välähti liekki, jonka tarkoitusta Shiva ei tahtonut alkaa setvimään. ”Oh, kylläpä aika rientää, kun on hauskaa. Olen pahoillani, mutta minun on nyt kyllä lähdettävä. Mutta mikäli haluat niin voit tyhjentää pöydän näistä juomista. Varsinkin tuo sininen on ihanaa, kehottaisin sinua maistamaan sitä.” Shiva hymyili ystävällisesti, osoittaen Mizuyan lähettämää juomaa. ”Olen varma, että ne eivät mene hukkaan sinun käytössäsi.” Nainen alkoi tekemään lähtöä, mutta Maxim ei antanutkaan niin helposti naisen lähteä. Hän nousi ylös, astuen Shivan eteen. ”Et sinä noin vain karkaa minulta kultaseni. Olen väsynyt juomiseen ja puhumiseen, joten miksemme keksisi jotain mielekkäämpää tekemistä?” Miehen ääni oli muuttunut hieman uhkaavaksi ja tämä alkoi jälleen heiluttelemaan noita kapuloitaan. Ei taas... Nainen parahti sisäisesti, onko tuossa miehessä joku nappi, jota painamalla tuo heiluttelu alkaa?! ”Kuule, minusta voisit keksiä ihan keskenäsi mielekkäämpää tekemistä... Minun... Minun poikaystäväni on täällä laivalla ja hän on aivan uskomattoman mustasukkainen minusta.” Shiva selitteli nopeasti. ”Poikaystäväsi?” Heiluttelu lakkasi ja silmät alkoivat hakemaan väkijoukkoa, kuin tuo poikaystävä voisi milloin tahansa rynnätä paikalle vääntämään ilmat pellolle Maximista. ”Sadeh!” Shiva parahti kuullessaan äänen, pitikö Keiforin ilmestyä juuri nyt? ”Onko hän poikaystäväsi?” Maximin silmät pullistuivat Keiforin saapuessa paikalle. ”Olenko?” Mainittu katsahti virnistäen naiseen. ”Olet, et muka muista sitä? Mutta niin, tosiaan Maxim, meidän pitää nyt mennä. Muistahan mitä sanoin hänen hillitsemättömästä luonteestaan?” Elvismies kalpeni, vilkaisten nopeasti taakseen ja livahtaen ilman sen kummempia puheitta pois paikalta. ”Hillitsemätön luonne?” Keifor naurahti, mutta sai Shivalta kipeästi nyrkistä mahaan. ”Anti olla viimeinen kerta, kun jätät minut yksin.” Nainen tiuskahti ja lähti vihastuneena talsimaan pois salista. Hän oli saanut selville jotain, mutta ei oikeastaan tiennyt mitä. Tietoja kannatti ehkä pohtia enemmän, kun kaikki olivat koossa.

28

Kerros 10

Talim ja Lion olivat seuranneet jo useita minuutteja Nothamin synkkää hahmoa, mutta tämä tuntui aina vain kulkevan ylöspäin ja ylöspäin. ”Kuinka helvetin monta kerrosta tässä kirotussa laivassa on?!” Talim pysähtyi tasaamaan hengitystään noustuaan jälleen yhden portaat ylöspäin. Lion nojasi seinään tasaten hänkin hengitystään, hiljaisena vähän aikaa. ”En usko, että enää kovin useita. Ei tämä nyt mikään loistoristeilijä ole.” Lion sanoi hiljaa, pyyhkäisten muutaman hiuksen pois silmiltään. ”Sopii toivoa niin...” Talim lausui kitkerästi hampaidensa välistä ja lähti jälleen kohoamaan ylöspäin, jottei kadottaisi Nothamia. Siitä tosin ei ollut huolta. Mies oli pysähtynyt portaiden yläpäähän ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen, näyttäen vähintäänkin epäilyttävältä. Talim näytti nopeasti stop merkin Lionille, jotta tämä tajuaisi olla paikallaan. Jos Notham kuulisi nuorukaisesta lähtevän kilinän, niin koko seuraaminen olisi mennyt hukkaan. Onneksi Notham kuitenkin jatkoi jo pian matkaansa, mutta ei Talimin onneksi, enää ylöspäin, vaan suunnisti suoraan eräälle ovelle. Talim ja valitettavasti myös liikkuva Lion, jättäytyivät odottamaan nurkan taakse. ”Mikä pahuksen takia sinulla pitää olla nuo kilisevät jutut? Ei ole kovin helppoa seurata salaa jotain, kun kuulostaa apinaorkesterilta.” Talim sihahti Lionin korvaan saaden tältä loukkaantuneen ruskean katseen. ”No...” Lion aloitti, mutta Talim hiljensi miehen nopeasti ja kurkisti nurkan takaa Nothamia, joka astui juuri valkoisesta hytin ovesta sisään. Jäämättä odottamaan Lionin lauseen loppua, nainen vilahti nurkasta ja hiipi nopeasti oven taakse, painaen korvansa kiinni oveen, jonka takaa erottui epäselvää mutinaa. ”Hitto! Tuon läpi ei kuule mitään.” Nainen sihahti ja hillitsi halunsa motaista ovea, hän tyytyi vain katselemaan sitä ylhäältä alaspäin miettien, että mitäs nyt. ”Saanen ehdottaa, jos apinan sallitaan puhuvan?” Lion sanoi pisteliäästi Talimille, joka mulkaisi tätä pahasti. ”Ole hyvä vain.” ”Tuuletuskanava.” Mies viittasi hieman etäämpänä näkyvää verkkoa. ”Sopisit siitä läpi ja yleensä yksi kanava on yhteydessä kaikkiin huoneisiin.” Talim vilkaisi ahtaan näköistä aukkoa ja kalpeni asteen. Vai pitäisi hänen mennä mönkimään ahtaisiin ilmaputkiin... Nainen katsahti sivusilmällä Lionia, joka oli jo mennyt ritilän luokse ja alkoi varovaisesti irrottamaan sitä katosta. Päätös oli tehtävä nyt, Talim ei tiennyt kuinka kauan Notham oikein oli hytissä... ”Selvä sitten.” Nainen sanoi hieman heikohkolla äänensävyllä saaden Lionilta joka oli saanut jo ritilän irti, osakseen kummastuneen katseen. Talim käveli hitaasti matkan, huokaisi syvään ja astui Lionin käsille, jotka tämä oli ristinyt, jotta voisi ponnistaa naisen ylös. ”Mahdutko sinne?” ”Juu, jollain lailla...” ”Selvä, minä laitan ritilän takaisin, jos joku sattuisi ilmestymään. Odotan tässä lähettyvillä sinua, kun tulet alas.” Talim kuuli moninkertaisena ärsyttävän äänen, joka ritilän takaisin laitosta kuului, äänen kaikuessa metalli putkessa. Hikipisaroita kohosi naisen otsalle hänen katsellessa kauhuissaan putkea, jossa mahtui juuri ja juuri liikkumaan. Nielaisten hän alkoi liikkumaan ahtaassa kanavassa.

Talimista tuntui, että hän oli ryöminyt likaisessa putkessa tunteja ennen kuin hän erotti Nothamin matalan äänen jostain. ”En usko.” ”Notham, olet työskennellyt minulle niin kauan, että kuvittelisin sinun jo luottavan minuun.” Talim kuuli Mizuyan äänen kaiun ja ryömittyään lähemmäksi hän erotti ristikon läpi huoneeseen, jossa oli kolme ihmistä. Notham seisoi synkkänä ja tummana juuri etuoven luona, kasvoillaan tyypillinen ilmeetön Nothamilme. Häntä vastapäätä istui Mizuya Ashima eräällä sohvalla, punaviinilasi kädessä. Hänen vieressään istui 29

Ana William hyvin itseensä tyytyväisen näköisenä, kietoneena toisen kätensä Mizuyan hartioille. ”Tällä alalla ei puhuta luottamuksesta, herra Ashima.” Notham sanoi tyynellä äänellä, saaden Anan suunasta kuulumaan idioottimaisen kiherryksen. Hieman ärtyneenä Mizuya pudotti vaalean käsivarren hartioiltaan, nousten seisomaan, lasin hän tunki polkkatukkaisen naisen käsiin, joka mutristi suutaan pahastuneesti. ”Notham. Olen ottanut sinut palvelukseeni epäonnistumisistasi huolimatta, joten sinuna puhuisin hieman varovaisemmin. Tai saat pian huomata, että olen hyvin eri sorttia kuin Dan Lii.” Mizuya lähes sylkäisi Nothamin edellisen pomon nimen suustaan. Ilmeisesti Dan Liillä ja Mizuyalla oli joitakin erimielisyyksiä.

Talim päätti muistaa asian, eihän se välttämättä ollut tärkeää, mutta parempi kuin ei mitään. Samassa kuului ovelta terävä koputus ja ilman että kukaan aukaisi ovea, sisään pelmahti vaalea blondi, joka oli ollut aikaisemmin Leen kainalossa. Tällä kertaa hän oli jättänyt mekkonsa pois ja vaihtanut päälleen mustat nahkahousut ja hyvin paljastavan nahkatopin. Jalassaan hänellä oli valkoiset korkokengät, vaaleat hiukset oli vedetty tiukalle ponihännälle. ”Niia!” Ana ponkaisi ylös sohvalta heittäen viinilasin päin vaaleaa naista, joka väisti halveksiva hymy suupielessään sen. ”Ana! Rauhoitu.” Mizuya sanoi kiukkuisesti polkkatukkaiselle naiselle, joka näytti olevan valmis syöksymään tulijan kimppuun ja repimään tämän silmät päästä. ”Noh? Mitä teet täällä, luulin että viihdytit isääni.” Mizuya sanoi ottaen pöydältään uuden viinilasin ja tarjoten sitä vaalealle naiselle, joka kuitenkin torjui sen, vilkaisten voitonriemuisesti Anaa, joka kihisi näköjään kiukkua. ”Ongelmia. Joku oli todistamassa rituaalia.” ”Mitä?!” Mizuya huudahti saaden Nothamilta ilottoman ”mitä minä sanoin” -katseen. ”Onko se vanhus jo niin itsevarmaksi alkanut...” Mizuya mutisi itsekseen mutta jatkoi sitten. ”Onko vakoilija saatu kiinni?” ”Vakoilija tai vakoilijat. Saunapuolella oli nähty kahden ihmisen juoksevan läpi kerroksen kuin tuli hännän alla...” Niia sanoi, katsellen Mizuyaa joka näytti painuneen ajatuksiinsa. ”Mitä sinä siinä vielä seisot? Ota kiinni se tai ne ja hankkiudu eroon heistä.” Mies kiinnitti huomion vaaleaan naiseen, jonka silmissä välähti suuttumus miehen käskyistä, mutta hän päätti totella niitä kuitenkin ja katosi ovesta. ”Kirottua.” Ashima puuskahti heittäen lasin päin seinää. Lasi osui hyvin lähelle sitä paikkaa, jossa tuuletuskanava oli, joten muutamat kimpoavat sirpaleet osuivat Talimiin saaden tämän äännähtämään säikähdyksestä. Nothamin pää nousi nopeasti ylös ja hän alkoi tarkkailemaan vaivihkaa ympärilleen. Mizuya eikä Ana kumpikaan tuntuneet kuulleen mitään. ”Minulla on muutamia asioita hoidettavana.” Notham sanoi yllättäen, rikkoen hiljaisuuden. Sanottuaan tämän mies käännähti ympäri ja avasi hytin oven, josta tuleva ilmavirta sai mustat hiukset leviämään viuhkan tavoin ilmaan.

Talim jäi hetkeksi paikalleen päättäneenä kuunnella vieläkö Mizuyalla olisi jotain sanottavaa, mutta harmikseen hän huomasi, että Ana oli noussut ylös ja alkoi hieromaan voimakkain ottein laivan isännän hartioita. Eleistä päätellen naisen suunnitelmissa oli jotain muutakin kuin hieromista, joten Talim katsoi parhaaksi poistua paikalta ennen sitä ”muuta”.

Nopeasti, yrittäen olla ajattelematta ympärillään puristavia seiniä nainen suoriutui takaisin paikalle, josta Lion oli ritilän irrottanut. Se repsotti sen verran auki, että nainen sai itse kimmottua sen paikoiltaan ja nostettua ylös, ihmetellen tosin hiukan itsekseen sitä miten Lion oli voinut laittaa sen niin huonosti kiinni.

Sokeakin näkisi, että sitä oli vastikään siirrelty... Notkeasti nainen pudottautui alas hytti käytävän matolle, alkaen sitten räpeltämään tuuletusritilää takaisin paikoilleen. ”Tiesinhän, että jotain asiaan kuulumatonta oli ilmassa.” Naisen vartalon läpi kulki sävähdys ja hän kääntyi sormet pistellen säikähdyksestä katsomaan Nothamin karuihin kasvoihin. ”Oops...” Nainen yritti livahtaa toiseen suuntaan, mutta mies oli nopeampi ja sulavasti kuin kissa hän hyppäsi Talimin luokse, vangiten käsillään naisen ranteet ja taivuttaen ne kipeästi selän taakse. ”Älä luule, että pääset minulta karkuun, Talim.” Mies kuiskasi hiljaa naisen korvaan vetäen tämän itseään vasten. Talim oli sievästi nalkissa, kummatkin kädet oli vangittu selän taakse ja mies veti niitä alaspäin, niin että naisen selkä oli kaarella.

30

”Pahus...” Nyt alkoivat olla asiat huonolla tolalla. Jos Notham oli tunnistanut hänet, oli vain ajankysymys, milloin mies tunnistaisi myös Feenixin ja Shivan, ellei ollut jo tunnistanut näitä. ”Mitä sinä oikein haluat, häh?” Talim sihahti hiljaa. ”Tule mukaani.” Mies lähti raahaamaan Talimia mukanaan, joka ei oikein muuta voinut. Missähän se Lionkin nyt oli, kun sitä tarvittaisiin?

Kaksikko saapui erään hytin ovelle ja Notham kaivoi jostain takkinsa taskusta avainkortin ja avasi hytin oven, heittäen Talimin rajusti sisälle huoneeseen. Tehtyään tämän, mies sulki oven ja kääntyi katsomaan Talimia pienen voitonriemun hehkuessa silmistä. Nainen katseli lähes pakkomielteisen siistiä huonetta, jossa joka ikinen tavara oli asteltu geometrisesti. ”Sinullahan on mielenkiintoinen harrastus, siis sen lisäksi että tunkeudut muiden huoneisiin haastamaan riitaa.” ”Sinuna pitäisin varani, Talim Latex. Henkesi ja henkilöllisyytesi eivät ole minkään arvoinen, jos kerron Mizuyualle pikku roolileikistäsi.” Notham sanoi, seisten edelleen oven suussa, katsellen Talimia omituinen kiilto silmissään. Nainen kääntyi ja kohtasi rävähtämättä tuon katseen. ”Toistan edelleen, mitä haluat, Notham?” Talim lausui viileällä äänellä. ”Teidät ja teidän kuolemanne.” Miehen silmissä välähti jokin epämääräisesti mielipuolisuutta muistuttava pilkahdus. ”No niin tietenkin, että saat muiden alamaailman raunioiden silmissä arvosi takaisin.” Talim naurahti, mutta se lopahti lyhyeen Nothamin astuessa muutamalla askeleella naisen luokse, ja puristaen kätensä Talimin leuan ympärille. ”Haluan teidän häviävän huomenna.” ”Anteeksi?” ”Jos pääsette Mizuyan palvelukseen niin, ette pysy elossa kovin pitkään. Hänellä on omat keinonsa ottaa työntekijöistään kaikki mahdollinen irti.” ”Eikös se olisi oikein ihanteellinen ratkaisu sinulle? Pääsisit meistä eroon helposti ja pikku ongelmaasi ei kukaan enää muistaisi.” Nothamin ote Talimin leuasta tiukkeni niin että Talim oli varma, että sai aivan jumalattomat mustelmat puristuskohtiin. Ellei mies sitten päättäisi murskata hänen leukaansa. ”Minä tahdon tappaa teidät.” Mies sanoi lähes mustasukkaiselta kuulostavalla äänellä, joka sai Talimin ajattelemaan, että tämän täytyi olla hullu... ”Just, eli jos häviämme, kuolemme ja jos emme häviä, kuolemme. Voi, totta kai kuolemme mieluimmin sinun käsittelyssäsi.” Talim äännähti pilkallisesti, ollen varma, että Notham viimeistään nyt murskaisi hänet. Mutta yllättäen mies päästikin irti Talimin kasvoista ja hänen kasvoilleen kohosi jotain hymyä, hyvin kylmää hymyä, muistuttava ilme. ”Mizuya ei epäonnistu.” Siinä se tuli. Notham kuvitteli saavansa kolmikon luottamaan itseensä niin paljon että kuvittelisivat pärjäävänsä hänelle. ”Anna kun mietin. Juu, ei käy.” Talim sanoi tuijottaen huvittuneesti Nothamia, jonka leukaperä alkoi nykimään. ”Selvä sitten, jos et sinä taivu niin kysytäänpä ystäviltäsi. Odottele sinä täällä kaikessa rauhassa, kun käyn juttelemassa Shivalle ja Feenixille.” Mies hymähti jättäen sitten naisen yksin hyttiin. Heti kun mies oli kadonnut Talim juoksi ovelle, kokeillen sitä ja tietenkin se oli lukossa. ”Hiton hitto. Miksi ne aina lukitsevat ovensa?!” Talim mottaisi nyrkillä seinään ja painui ajatuksiinsa miettien, miten pääsisi pois hytistä. Kohta hänen tajuntaansa tunkeutui pieni rapina, joka tuli ovelta. Talim siirtyi lähemmäksi ovea, painaen korvansa kiinni sen pintaan. Kyllä, kyllä, joku rapisi siellä. Ovi lennähti auki ja Talim sen mukana suoraan Lionin syliin. ”Kunnossa?” ”Juu, ihan hyvässä.” ”Miten sinä tuonne jouduit?” Feenixin hämmästynyt ääni tuntui kuuluvan jostain Lionin vierestä. ”Enkä nyt tarkoita Lionin syliä.” Punatukkainen nainen lisäsi nauraen. ”Feenix? Sinä täällä. Missä Kreon on?” Talim ravisti itsensä irti Lionin sylistä ja käänsi katseensa ystäväänsä. ”Missäs muualla kuin hytissään. On siinä mies. Laittaa nyt minut etsimään sinua koska on ”itse niin väsynyt”. ” Nainen puuskahti ärtyneenä, mulkaisten virnistelevää Lionia. ”Mutta sinä, Notham ja hytti?” ”Ääh, se on pitkä juttu. Kerron sen kun on löydetty Shiva.” Talim vastasi ja lähti painelemaan kohti heidän hytti kerrostaan.

31

Shiva seisahtui vihaisesti hytin 2344 kohdalle, naputellen jalallaan pehmeää mattoa. Hän oli unohtanut kokonaan, että hytin avain oli Keiforilla, joka saapuikin juuri paikalle. ”Älä sano sanaakaan.” Shiva sihahti siristäen silmiään varoittavasti miehelle, joka meinasi jo avata suunsa.

Kohauttaen olkiaan, Keifor avasi oven ja astui sisään, tietenkin ennen Shivaa. ”Missä Feenix on?” Shiva sanoi epäilevästi Kreonille, joka makasi sängyllä kädet päänsä alla, jalka nostettuna toisen päälle, pitäen silmiään kiinni ja hyräillen itsekseen jotain. ”Lähti etsimään sinua ja Talimia.” Mies raotti toista silmäänsä vilkaisten ensin Shivaa ja sitten Keiforia, joka vetäisi hytin ainoan tuolin alleen niin, että nojasi käsillään selkänojaan. ”Ei kai sillä pitkään mene.” Kreon sulki jälleen silmänsä. ”Juu, ei varmaankaan. Eihän tässä laivassa ole kuin noin 12 kerrosta.” Nainen vastasi ivallisesti, jääden seisomaan ja nojaamaan vessan oveen. Kreonin silmät raottuivat ja hän kohotti kysyvästi kulmiaan Keiforille, joka vastasi eleeseen olan kohautuksella ja iänikuisella virneellään. Shiva tarkkaili silmäkulmastaan eleitä tullen entistä vihaisemmaksi, kohta varmaan olisi tapahtunut jotain kamalaa, ellei ovi olisi käynyt ja Lion astunut sisään Talim ja Feenix vanavedessään. Feenix mulkaisi Kreonia myrkyllisesti ja meni vessaan juomaan. Nyt oli Keiforin vuoro näyttää kysyvältä Kreonille nähdessään Feenixin ilmeen. ”Naiset ovat oikukkaita.” Mies sanoi haukotellen, nousten sitten ylös istumaan. Olisi aika käydä läpi yön saldo.

Viimein kun muutkin olivat löytäneet istumapaikat eli, Lion oli kiivennyt yläsängylle, Talim oli istahtanut toisella puolella olevalle sängylle, Shivan edelleen nojatessa vessan oveen. Feenix oli etsinyt itselleen paikan Talimin vierestä tultuaan vessasta, niin silloin alkoi tarinoiden purku. Jokainen kertoi omat seikkailunsa ja mitä pidemmälle Shiva ja Feenix pääsivät kertomuksessaan sitä iloisemmaksi Talim tuli siitä, että hänellä oli ollut parinaan Lion. Tämän kilahtelu oli huomattavasti pienempi paha kuin naisten suoristuskyvyn aliarvioiminen tai naisellisen viehätysvoiman väärin käyttö. ”Eli, siis jos kokoamme kaikki palat yhteen meille tulee seuraavanlainen tarina. Ashima suvussa on joku kirous, joka saa ilmeisesti miespuoliset jäsenet etsimään voimaa liian syvältä. Tämän takia, viisi vuotta sitten tapahtui onnettomuus tai mahdollinen vallankaappaus, jossa kuoli Mizuyan isä. Luultavasti poikansa kädestä.” Talim keräsi kaikki palat kokoon. ”Tämän lisäksi Shivan vaippavastus, tämä Heyechi on käsittääkseni tämä isä, jonka jonkun palvomismenon todistajaksi Feenix joutui.” ”Hee-eetkinen. ” Feenix puhui, takertuen tähän yhteen asiaan, joka särähti epämiellyttävästi hänen korvaansa. ”Etkös sanonut, että tämä isä kuoli? Miten hän sitten voi olla jonkun pimeän jumalan palvoja täällä laivassa? Minusta hän vaikutti hyvinkin eläväiseltä...” Nainen värähti. Hiljaisuus laskeutui kuusikon ylle. ”Ehkä hän ei kuollutkaan? Loukkaantui tai jotain?” Shiva katsahti kysyvästi muita, jotka nyökkäsivät. ”Huomenna se kai selviää?” Kreon haukotteli jälleen, laskeutuen jälleen pitkäkseen. ”Hyvä pointti, onko jollain kelloa?” ”Se on puoli kuusi.” Talim haukotteli myös. ”Minä ehdotan nukkumaan menoa. Saimme tänään tietoa jonkun verran ja kuten Kreon sanoi, huomenna luultavasti saamme selville loput.” ”Näittekö muuten Nothamia?” Shiva ja Feenix pudisti päätään. ”Noh, hän saa huomenna nähdä, ettei hänen suunnitelmansa mennyt oikein nappiin.” Talim virnisti pirullisesti samalla kun nousi ylös. Kaksi muuta seurasivat esimerkkiä. Kreon katseli laiskasti kolmikkoa ja Keifor iski vekkulisti silmää Shivalle. ”Kauniita unia.” ”Samaa en toivo sinulle.” Shiva vastasi takaisin. Feenix ei vilkaissutkaan Kreoniin. Tämä oli kai pannut merkille hänen kertoessa heidän seikkailuaan, ettei nainen ollut maininnut mitään peitesuudelmasta.

32

”Minä en suostu enää ikinä toimimaan F.A.T.E.n kanssa yhdessä.” Shiva puuskahti, kun kolmikko oli vaeltamassa hytteihinsä, jotka sijaitsivat vierekkäin. ”Juu, en minäkään.” Feenix sanoi täydestä sydämestä. ”Minulla ja Lionilla juttu toimi ihan hyvin, mitä nyt hän piti enemmän ääntä kuin luurangot peltikatolla puukengät jalassa... mutta muuten.” Naiset pysähtyivät kukin ovelleen. ”Hyvää yötä. Minua on sitten turha tulla kiskomaan ennen 14.00 ylös.” Feenix vilkaisi kumppanuksiaan. ”Kuin myös.” ”Sitä samaa.” Kolmikko avasi yhtä aikaa ovensa, unelmoiden petien lämmöstä ja pehmeydestä, mutta juuri ennen kuin ovet sulkeutuivat heidän jäljessään, jokainen ryntäsi ulos kukkapaketit kädessään. ”Mitä ihmettä tämä on?” Kumppanukset katsoivat toisiaan ja kukkia. Feenixillä oli sylissään kaunis kimpullinen valkoisia liljoja, Shivalla syli taasen pursui upeita valkoisia kalloja ja Talimin sylissä tuoksui taidokas kimppu valkoisia neilikoita. Shiva ojensi kätensä kohti kukkapuskaansa ja otti käteensä pienen, valkoisen lapun, johon oli painettu sinisellä koristekuvioita ja aloitti lukemaan: ”Toivotan teille mahdollisimman paljon onnea huomiseen koitokseen.” Allekirjoituksena on Mizuya Ashima.” ”Minulla lukee niin myös.” Feenix penkoi kukkiaan kuten myös Talim, jolta löytyi sama lappu. ”Tiedättehän te, että nämä kaikki kukat ovat hautakukkia?..” Talim sanoi hiljaisella äänellä, tuijottaen kylmien väreiden kiiriessä selkärangassaan, ystäviään, jotka nyökkäsivät. ”Mitä ihmettä tämä on?” Feenix toisti värähtävällä äänellä. ”Minä en tiedä.” Shiva pudisti päätään. ”Olipa mitä hyvänsä niin meidän pitäisi mennä nukkumaan... Huomenna on rankka päivä.” Talim sanoi saaden myöntyvät nyökkäykset. Kolmikko painui uudelleen omiin hytteihinsä, mutta kukaan heistä ei odottanut huomisia otteluita enää niin innoissaan.

33