DA_Alku

Dante’s Angels The Very First Tale

“Once upon a time there were three beautiful girls who went to different schools, and they were each assigned to very hazardous duties. But I took them away from all that and now they work for me. My name is Dante.”

2004 AD Maaliskuun 2 Kello 19.00 Englanti, Liverpool

”Talim!” Punatukkainen, nuori nainen hihkaisi innoissaan puhelimeensa, tavoittaessaan sen viimein vedestä märkiin käsiinsä. Hän oli juuri nauttinut suihkun tuomasta rentoutuksesta, kuullessaan Mortal Kombat tunnarin kajahtavana kännykästään. Englanti ei tosin ollut kovin kuuluisa suurista vesimääristään, mutta menestyvällä naisella oli varaa pieniin ylellisyyksiin, johon kuului huomattava lisämaksu, joka oli täysin riippuvainen siitä, kuinka paljon vettä käytti. Eihän talon ulkopuolelta mitään sellaista huomannut, se sijaitsi hieman syrjässä Liverpoolin vilkkaasta keskustasta ja olipa sen ympärillä muutamia puita muistuttavia kasvejakin. Mutta kun astui sisään, saattoi huomata, että talon haltija ei ollut köyhimmästä päästä. Seinillä kun roikkui toinen toistaan upeimpia aseita sekä sekalainen kokoelma japanilaisia sekä kiinalaisia silkkipainoteoksia. Muutamat suuret kirjahyllyt täyttivät eteisen ja jos alkoi tarkastella kirjoja, saattoi huomata, että jokainen niistä käsitteli erimaiden sotakulttuuria. Muutama yksinkertainen mutta kaunis viuhka sekä suuri, neliönmuotoisista paloista koottu peili, johon oli maalattu sininen lohikäärmeen hahmo, toi seinille hieman itämaista leimaa. Feenix oli saanut sen ostettua Enter the Dragon lavasteiden pakkohuutokaupasta. Niiden edellinen omistaja, kun oli elänyt yli varojensa, joten peili, sekä monet muut hänen esineensä pakkohuutokaupattiin valtion käskystä. ”Mitä sinulle?” Nainen kysäisi ja heittäytyi viininpunaiselle, antiikkiselle sohvalle. ”Mitäpä sen kummempaa, sain viimein käännettyä ne latinankieliset kirjeet, joista sinulle puhuin.” ”Sen roomalaistyypin kirjeet?” ”Juu, sen Saccus Severin.” Talim vastasi ja sai vastaukseksi Feenixin rehevän naurun toisesta päästä. ”Niin, se olikin se Saccus tyyppi. Lapsi parka, mahtoi vanhemmilla olla huono päivä, kun antoivat pojalleen tuollaisen nimen...” Feenix sutaisi hiuksiaan, nousten sitten ylös keittämään itselleen kahvia. Yksi huono puoli Englannissa asumisessa oli se, että kaikkialla tarjottiin aina ensisijaisesti teetä eikä kahvia, johon hän oli kiintynyt. ”Joko lopetit?” Talim vastasi kuivasti puhelimen toisesta päästä. ”Juu, lopetin kyllä.” Nainen virnisti puhelimeen, kiroten samalla kahvinkeitintään, johon oli harvinaisen vaikea saada ahdettua suodatinpussia ja kahvijauhetta yhdellä kädellä. ”Minun pitäisi hommata handsfree-laite... Noh, löytyikö kirjeistä mitään kivaa?” ”Ne oli feikkejä. Kuvittelisi että jos joku väärentää Julius Cesarille lähetetyn kirjeen, niin hän tarkastaisi edes ajan oikein.” ”Ööh… just...” ”Tapahtui tässä muutakin jännää, mutta ajattelin kertoa sen sitten kun Shivakin on läsnä.” ”Aah, tosiaan! Oletko kuullut Shivasta mitään?” Feenix oli juuri saamassa suodatinta paikoilleen, kun 1

muoviset pidikkeet katkesivat ja kahvit putosivat lattialle rymähdyksen saatteessa. ”Pahus.” Feenix lausahti katsellen sottaista lattiaa ja heitti kahvipaketin lavuaariin. ”Feenix?” Kuului Talimin ääni puhelimesta. ”Minä oiskaan kahvia tahtonut...” Feenix mumisi ja istahti mielenosoituksellisesti keittiön pöydän ääreen. ”Feenix?..” Talim toisti hetken kuluttua. ”Ei mitään. Niin, siitä Shivasta?” Nainen tuhautti vielä kerran kahville, potkaisten nopeasti kierivää suodatinta, jolloin se potkun voimasta lennähti päin puista kaapin ovea aiheuttaen kamalan kolinan.

Purtuaan huultaan hetken aikaa, nainen päätti keskittyä vain puhelimeen. ”Miten niin onko?” Talim sanoi kuivasti. ”Sehän tuli sieltä kaivauksilta jo muutama päivä sitten.” Hän vielä jatkoi. ”Mitä?! Miksi kukaan ei ole minulle ilmoittanut siitä? ”Käsittääkseni Shiva on yrittänyt soittaa sinulle…” Talimin ääni muuttui epäileväksi. ”On vai? Hassu juttu, en ole tainnut olla silloin puhelimen ääressä...” Feenix vastasi huomautukseen kiertelevästi. ”Juu, et ole tainnut olla, et.” ”Oliko sillä jotain tärkeääkin?” ”Soita itse sille ja kysy.” ”Niin kai sitten...” Feenix huokaisi alistuneena ja lopetti puhelun hyvästeltyään Talimin. Naisen katse hakeutui yksinkertaiseen seinäkelloon ja nähdessään sen näyttävän jo 19.45, tuli hänelle kiire vaihtamaan vaatteitaan, kello 20.00 nimittäin oli hänelle tulossa vieraita.

Kello 20.05

Feenix istuskeli sohvallaan, tuijotelleen tylsistyneenä sumopainia telkkarista. Tähän aikaan ei nimittäin tullut oikein muuta ja vaikka olisi tullutkin niin, nainen ei välttämättä olisi pystynyt keskittymään siihen. Kului vielä muutama minuutti, joka sai naisen hermostuneesti nousemaan jaloilleen ja sulkemaan telkkarin, juuri ajoissa, koska lähes saman tien joku koputti vaativasti lasiseen oveen. Feenix käveli eteiseen, avasi välioven ja sen jälkeen kirkkaan lasioven, jonka takana odotti kolme miestä. ”Olette myöhässä.” Nainen sanoi, päästäessään miehet sisälle. ”Syvimmät pahoitteluni, miss Cotton.” Ensimmäisenä sisään tullut mies sanoi ja riisui korkean silinterin päästään. Mies oli pitkä ja hoikka, ja hänen sinimustat lyhyet hiuksensa oli kiharrettu vanhan aikaisesti ja vedetty taaksepäin ja vain yksi hiuskiehkura oli otsalla. Muutenkin miehen pukeutuminen oli hieman vanhahtavaa, hänellä oli pitkä, tummansininen takki joka muistutti lähinnä 1800-luvun miesten takkia, sekä erikoinen röyhelökauluksinen paita joka näytti myös kuin olisi revitty jostain hamasta menneisyydestä, jalassaan hänellä oli valkoiset suorat housut. Miehen silmät olivat mustat ja lähes epäinhimillisen julman näköiset, valkoisien hanskojensa välissä hän pyöritteli metallipäistä kävelykeppiä. Tulijan iäksi olisi voinut arvioida noin 30 vuotta. Hänen jäljessään tuli kaksi mustiin housuihin ja pikkutakkeihin sekä mustiin aurinkolaseihin pukeutunutta miestä, joka sai Feenixin kasvoille kohoamaan virneen. Aurinkolaseja englannissa maaliskuussa? Toisen kädessä näytti myös olevan musta, hopeisin koristein koristeltu salkku. ”Onko sinulla se?” Ensimmäisen miehen kovat silmät katselivat ilmeettömästi Feenixiä, joka kätki kasvoiltaan tuon virneen heti nähdessään katseen. Tämä ei ollut mies, jolle kannatti virnuilla, hassusta asusta huolimatta. ”Tietenkin on, mister Rasbery.” Feenix sanoi, sulkien molemmat ovensa, kun kaikki olivat astuneet sisään. ”Kysymys kuuluu, ovatko rahat teillä?” ”Mitä luulette?”

Nainen mittaili hetken katseellaan kolmikkoa, kunnes nyökkäsi. ”Olkaa kuin kotonanne, herrat.” Feenix osoitti kohti olohuonetta ja katsottuaan että vieraat olivat kadonneet sinne, hän vilkaisi nopeasti ulos oven vieressä olevasta ikkunasta kohottaen tummaa verhoa ikkunasta. Ketään ei näkynyt, katulamput hohtelivat sumuisesti ja katu kiilsi märkänä päivemmällä sataneesta vedestä. Oven eteen kadulle, oli pysäköity musta auto, jonka ikkunat olivat tummennetut, Rasbery oli jättänyt autonsa valot palamaan kuin kertoakseen ettei asuntoon tulleet kolme miestä olleet 2

ainoat, jotka tällä hetkellä olivat Feenixin asunnon vaikutuspiirissä. Tosin senhän nainen tiesi kertomattakin.

Kohauttaen olkiaan hän antoi ikkunan verhon peittää jälleen näkymän ja lähti astelemaan kohti keittiön takana näkyvää pientä huonetta. Kohta hän palasikin sieltä käyrän, koristeelliseen tuppeen laitetun sapelin kanssa.

Saavuttaessaan olohuoneen, kaksi miestä käännähti nopeasti häntä kohden kädet sujautettuna takkinsa sisälle tavoittelemaan asetta, mutta huomatessaan tulijan olevan vain Feenix, heidän olkapäänsä laskivat hieman ja kädet tulivat pois takin sisältä. Kenties miehet olivat vain tahtoneet näyttää hänelle, että kaikkeen oli varauduttu. Herra Rasberyksi kutsumansa mies seisoi erään seinustan luona, ihaillen seinällä lepäävää miekka sarjaa. ”Upeaa käsityötä ja veikkaisin että 150 ekr.?” Miehen katse irtautui aseista ja hän käänsi silmänsä kohti Feenixiä. ”Olette lukeneet läksynne.” Nainen hymähti ja asetti sapelin olohuoneen pöydälle. ”Sekö se on?” Herra Rasberyn silmiin kohosi jotain ahnetta ja melkeinpä pakkomielteenomaista. Feenix nyökkäsi, jolloin kaikki kolme miestä tulivat lähemmäksi. Odotettuaan että kaikki olivat tarpeeksi lähellä, nainen veti sapelin varoen tupesta, saaden aikaisiksi herra Rasberyssä syvän huokauksen. ”Se on kauniimpi kuin osasin kuvitellakaan...” Mies henkäisi katsellen silmät palaen asetta. Se oli ehkä noin 100 cm pituinen ja sen taitavasti kuvioitu terä kaartui voimakkaasti. Kädensija oli pronssia ja siihen oli upotettu tuhansien dollarien arvoisia jalokiviä, kaikkein isoin niistä oli musta, ovaalin muotoinen ja sileä oniksi. Kädensija oli myös täyteen kaiverrettu yksityiskohtaisia kuvia intialaisista taruista, joka olikin saanut herra Rasberyn kiinnostumaan aseesta. ”Täydellinen kopio Pratyshin sapelista, jolla hän suojeli sulttaaniaan.” Feenix ojensi kätensä kohti sapelia, ottaen sen sitten käteensä ja kokeillen sen terää. ”Ja teräväkin vielä.” Sanottuaan sen hän nappasi käsiinsä myös yksityiskohtaisesti kaiverretun tupen ja sujautti sapelin siihen, saaden herra Rasberyn kohottamaan kulmiaan hieman. ”Missä rahat ovat, Rasbery?” Nainen sanoi, tuijottaen tiukasti miestä kertoen tälle, että hän ei saisi koskea sapeliin, ennen kuin rahat olisivat vaihtaneet omistajaansa. Herra Rasbery tarkkaili katseellaan hetken Feenxiä, ja nyökkäsi sitten nopeasti eräälle käskyläiselleen, joka asetti pöydälle mustan salkun. ”Avaa se.” Nainen kehotti, jolloin salkun tuonut katsahti kysyvästi pomoonsa. ”Ettekö luota minuun?” ”Luottaisitteko itse itseenne?” Feenixin siniharmaiden silmien katse ei väistynyt miehen mustista silmistä, jolloin hänen kasvoilleen kohosi iloton ja kylmä hymy. ”Tee kuten neiti sanoi.” Naisen korviin kantautui metallinen napsahdus, ja hän näki silmäkulmastaan, kuinka salkun kansi aukeni ja sieltä paljastui siisteissä nipuissa satojen tuhansien edestä dollareita. ”Teidän on parasta toivoa, että myös päällysseteleiden alla on aitoa rahaa.” Feenix lausahti ja ojensi sapelin miehelle, joka otti silmät kimaltaen sen vastaan. ”Tietenkin on, olette liian taitava väärentäjä, jotta uskaltaisin pettää teidät.” ”Sääli, että asia ei ole teidän kohdallanne aivan niin.” Feenix sanoi ja ennen kuin mies ehti vastata mitään tuohon, joku iski voimakkaasti talon lasisen ulko-oven säpäleiksi ja välioven sisään.

Heti kun ääni oli kuulunut, Feenix hypähti sulavasti pois herra Rasberyn tieltä, joka pudotti kalliin sapelin lattialle, etsien esiin pienen, hopeisen aseen takkinsa sisältä. Myös kaksi muuta miestä olivat kaivaneet aseensa esille, mutta siinä vaiheessa sisään oli pakkautunut jo kymmenisen poliisia, jotka nyt osoittivat aseilla kolmikkoa. ”Pudottakaa aseenne ja nostakaa kätenne päänne päälle.” Terävä käsky kuului ja poliisien joukosta astui esiin pitkähiuksinen mies, joka oli pukeutunut ruskeisiin, henkseleillä ylhäällä pidettäviin housuihin, sekä valkoiseen paitaan. Vyötäröä hänellä kiersi ruskea asevyö, jossa oli kullanvärinen merkki, joka ilmoitti hänen kuuluvan poliisiin. Herra Rasberyn käskyläiset tajusivat, että peli oli menetetty, joten he pudottivat suosiolla aseensa lattialle ja nostivat kätensä päänsä päälle. Kaksi poliisia meni heidän luokseen, asettaen heidät vasten seinää ja alkaen tekemään ruumiin tarkastusta. Vain Rasbery ei suostunut luovuttamaan asettaan vaan tähtäsi niillä poliisipäällikköä. ”Talo on piiritetty ja yksikin väärä liike saa sinut täyteen luoteja.” ruskeahousuinen mies sanoi, osoittaen omalla aseellaan miestä. Rasberyn vihaa tihkuvat silmät eivät edes rävähtäneet, hänen pudottaessa oman 3

aseensa lattialle ja nostaessa kätensä selkänsä taakse. Edelleen asetta pitävä poliisi käski miehen vasten seinää, tehden tälle ruumiin tarkastuksen. Sen jälkeen hän kaivoi vyötäröltään käsiraudat ja iski ne miehen käsien ympärille. ” Iso-Britannian maan minulle suomin oikeuksin pidätän teidät, Nathan Joakim Rasbery syytettynä 5 taposta, kansallisaarteiden varastamisesta, 1 murhasta, uhkailuista kuningasperhettä kohtaan, lukuisista varkauksista sekä salakuljetuksista. Teillä on oikeus puolustautua ja kaikkea sanomaanne voidaan käyttää teitä vastaan.” Luettuaan litanian läpi, hän tyrkkäsi herra Rasberyn erään toisen poliisin otteeseen ja kääntyi nostamaan sapelin lattialta. ”Onko se pakko viedä?” Feenix sanoi hieman surkeana, jolloin poliisi hymähti. ”Se pitää viedä asemalla todisteeksi.” ”Niin kai sitten... ja rahat?” ”Ne takavarikoidaan. Olen pahoillani.” Mies hymyili Feenixille jonka kasvoilla oli hieman masentunut ilme. ”Minä muistan tämän, neiti Cotton.” Herra Rasbery käänsi viimein katseensa Feenixiin johon ei ollut luonut vilkaisuakaan poliisien saapumisesta lähtien. Noiden mustien silmien ilme oli niin julma ja kostonhimoinen että nainen väkisinkin mietti mihin oli itsensä sotkenut. Toisaalta todisteet miehen syyllisyyttä kohtaan olivat niin valtavat, ettei hänen tarvitsi moisesta välittää. ”Niin minäkin sinua, herra Rasbery.” Feenix loi aurinkoisen hymyn miehelle.

2004 AD Maaliskuun 2 Kello 10.00 Englanti, Huddersfield

”Ei voi olla totta?!” Talim katseli hämmennyksen vallassa kolmea kirjettä pöydällään, jotka oli kirjoitettu latinaksi. Naisen nenään tuoksui mahonkisella kirjoituspöydällä oleva muste, sekä paperien vanha tuoksu.

Naisen katse siirtyi pöydän vasemmalle puolelle, jossa lepäsi muutama kellertävä ja vanhan näköinen paperiarkki, eihän nainen nimittäin tietenkään uskaltanut alkuperäisiä kirjeitä käsitellä. Nehän olisivat saattaneen hajota käsiin. Käsi haparoi pöydän laatikkoon, josta se poimi ylös paksun, historiallisen näköisen kirjan. Nainen nousi ylös pöytänsä äärestä ja käveli suuren ikkunan eteen, ojentaen kirjaa ikkunan valoa kohti, samalla kun toinen sormi kohosi lukemaan rivejä. Luettuaan huolellisesti läpi tuon yhden ja saman rivin, nainen pamautti kirjan rajusti kiinni ja iski lattiaan, saaden kallisarvoiset maalaukset seinillä helisemään. ”Uskomatonta!!” Nainen käänsi katseensa takaisin pöydälleen ja alkoi kirota kuin pahainen merimies. Hän oli kääntänyt noita helvetin kirjeitä muutaman kuukauden ja nyt kun hän viimein oli saanut ne käännettyä, hän havaitsi, että kirjeet olivat täyttä potaskaa. Täysiä ja vieläpä huonoja feikkejä. Kyllähän väärentäjällä oli ollut taito tehdä papereista vanhan näköisiä sekä kirjoituksesta ja olipa jopa onnistunut musteenkin valmistamaan täysin samoin kuin muinaisessa Roomassa. Mutta siihen oli loppunut ammattitaito. Kirjeiden väärentäjälle ei ollut tullut mieleenkään tarkastaa milloin Julius Ceasar oli ollut vallassa, joten ne oli päivätty 105 ekr. Idioottikin tietää, että Julius Ceasar eli 100-44 ekr. ”Tuollaiset amatöörit pitäisi ampua ja mielellään vielä sen verran ohi tappavista paikoista, että ne varmasti kituisivat ja pitkään.” Talim manaili, huvittaen itseään mielikuvilla siitä, miten hitaasti tappaisi kirjeiden väärentäjän. Naisen sinisten silmien katse kääntyi kohti takkaa, jossa leimusi iloinen roihu ja hetken mieli johteesta hän käveli pöytänsä luokse ja nappasi väärennetyt kirjeet käsiinsä. Tämän jälkeen hän käveli takan luokse ja heitti kirjeet roihuamaan, katsellen sadistisen ilon vallassa kuinka tuli tarttui kirjeisiin ja ahmaisi ne kitaansa. ”Bu-aha-haa, bu-aha-haa!!” Talim alkoi hekottaa vähäjärkisesti katsellen, kuinka hänen kuukausien työnsä paloi poroksi.

4

”Miss Latex…” Kylmä ääni keskeytti hänen mielipuolisen kohtauksensa, saaden naisen niskakarvat nousemaan pystyyn, nainen nappasi käsiinsä takan luona olevan hiilihangon ja kääntyi nopeasti kohti ääntä, kerraten mielessään mitä oli taekwondossa oppinut. Siniset silmät haparoivat ympäriinsä erottamatta kuitenkaan ketään. ”Kuka siellä?” Talim kysäisi ja otti paremman otteen hiilihangostaan. ”Tiedät kyllä kuka.” Kylmä ääni vastasi ja eräästä varjoisasta nurkasta hahmottui miehen hahmo, joka astui sitten valoon. Mies oli hyvin pitkä, ja mustat hiukset oli vedetty pitkin päätä limaisen näköisesti, päällään hänellä oli mustat suorat housut, sekä musta pikkutakki ja solmio. Silmillä miehellä oli mustat aurinkolasit, jotka hän tosin otti pois astuttuaan Talimin eteen. Niiden takaa paljastui tumman siniset ja jääkylmät silmät.

Kalpeille kasvoille kohosi ivallinen hymy hänen katsellessa hiilihangolla varustautunutta naista. ”Sinä!” Talim sihahti. ”Kyllä vain miss Latex. En kuvitellut sinun unohtaneen minut niin helposti.” Mies taivutti aurinkolasit taskuunsa, astuen vielä askeleen lähemmäksi naista, joka perääntyi takkaa kohti. ”Olet hyvin unohdettava herra Martinez...” Talim sanoi valmistautuen hyökkäämään miestä kohti. ”POIKKI!!” Vihainen huuto kajahti halki hallin, saaden Talimin laskemaan hiilihangon irvistäen, hän oli tehnyt sen taas. ”Kuinka helvetin monta kertaa minun on sanottava sinulle, että Martinezin hahmo on nimeltään Equardo?!”

Elokuvan ohjaaja käveli vihaisin askelin kohti Talimia joka pyöräytti silmiään vastanäyttelijälleen joka heitti takaisin myötätuntoisen virneen, samalla kun otti kulauksen vesipullostaan. ”Tämä puku päällä ei ole mikään ihme, jos ajatus ei kulje...” Talim sanoi purevasti ohjaajalle, miehen pysähtyessä megafonin kanssa hänen eteensä. Talim oli nimittäin joutunut ahtamaan itsensä uskomattoman tiukkaan mustaan pvc-housupukuun, hänen vaalea pitkä tukkansa oli niin kireällä letillä, että varmaan se veti hänen silmänsäkin vinoon. ”Huono selitys, Latex.” Mies sanoi hampaat irvessä, heilutellen megafoniaan naisen kasvojen edessä. ”Miksi minun sitten pitää esiintyä omalla nimelläni, jos kerran Andreinkin hahmon nimi on eri kuin hänen oma nimensä?” Nainen katseli silmät salamoiden karvaista ja leveää miestä edessään. ”Koska se nimi kuvaa hahmoasi parhaiten!” Mies henkäisi pahanhajuisesti Talimin kasvoille, joka otti nenästään kiinni merkityksellisesti. He eivät oikein tulleet juttuun ohjaajan kanssa, se tosin saattoi johtua siitä, että Talim oli antanut selväsanaiset ja näkyvät rukkaset miehelle. ”No hankkikaa sitten joku muu rooliin. Minä lopetan!” Talim sihahti vastaan ja iski käsissään olleet mustat hanskat miehen jalkoihin. ”Sinä mitä?!” ”Kuulit kyllä oikein Sergei.” Talim repäisi hiuksistaan kuminauhan pois ja avasi kiristävän letin, heilauttaen kihartuneita hiuksiaan vapautuneesti. Oli jumalaista saada tuo kiristävä kampaus pois. ”Jos nyt lähdet, niin takaisin ei ole tulemista. Ja turha kuvitellakaan, että saisit jostain muusta leffasta roolin!” Mies karjahti Talimille, tämän kävellessä tyynesti ohi ohjaajan. Kuvauspaikalle oli kerääntynyt muitakin ihmisiä, Talim ja ohjaaja kun olivat ottaneen yhteen harva se päivä koko kuukauden ajan jolloin ”Queen of Fists” elokuvaa oli kuvattu. ”No nyt tuntuu tosi pahalta. Ja muista että Talim Latex on sitten minun copyright, joten sitä nimeä et saa käyttää b-luokan Matrix-Bruce Lee sekasikiössäsi.” Talim heilautti kättään, viitsimättä edes kääntyä ohjaajan puoleen, joka muistutti tällä hetkellä karvaista tomaattia. ”Min... min... Sinä!!” Ohjaajan suupielestä alkoi valua vaahtoa ja hän kupsahti maahan, saaden kimppuunsa muutamia ensihoitajia. Andrei Martinez katseli hetken aikaa ohjaajaa ja käänsi sitten katseensa Talimin poistuvaan selkään ja lähti tämän perään. ”Ajattelitko ihan oikeasti lopettaa tällä kertaa?” Mies kysyi tavoitettuaan Talimin. ”Usko pois, että aion.” Talim vastasi. ”Sergei ei löydä koskaan yhtä hyvää actiontähteä kuin sinä.” Andrei sanoi saaden Talimilta omituisen vilkaisun. ”Ihan oikein sille, päätykööt takaisin liikennettä ohjaaman.” Kaksikko kulki hetken aikaa hiljaisena, kunnes Talim kysäisi. ”Mitä se sinua liikuttaa?” ”Minusta oli mukava näytellä sinun kanssasi.” Mies naurahti ja kohautti olkiaan jatkaen sitten: ”Kuule, lähtisitkö kahville tuossa joku päivä kanssani?” Miehen kylmien silmien katse kääntyi Talimiin, 5

saaden naisen nauramaan. Andrei kun ei ollut vielä ehtinyt riisua piilolinssejään, joten hän näytti harvinaisen julmalta tuossa asussaan, vaikka mies ei elokuvan ulkopuolella ollut ollenkaan sellainen. ”En kyllä juo kahvia, mutta voisinhan minä lähteä.”

Mies katsahti kelloaan ja irvisti sitten Talimille. ”Nyt en ehdi, minun pitää mennä tekemään toista otosta. Huomenna?” ”Käy oikein hyvin, minunkin pitää mennä riisumaan tämä asu.” ”Eihän studio ole siellä päin...” Kaksikko seisahti pieneen risteykseen. ”Kuka sanoi, että aion palauttaa tämän?” Nainen iski silmää Andreille ja lähti kävelemään kohti hotellia, johon oli majoittunut.

2004 AD Helmikuun 1 Kello 17.00 Mexico, Huaxyacac

”Se siis on totta...” Pitkähiuksinen nainen mutisi itsekseen, tarkastellen suurennuslasin avulla erään temppelin raunioita. Nainen oli ollut kaivauksilla jo pari kuukautta, pystyttäneenä yksinkertaisen teltan raunioiden ulkopuolelle ja keittäen itselleen kaasukeittimellä nuudeleita. Kukaan ei ollut häntä saanut pois kaivauksilta, vaikka se oli keskellä viidakkoa ja siellä täällä kierteli nälkäiset pedot sekä salametsästäjät. ”Löysittekö sen nti Leather?” Matala miehen ääni kuului hänen vierestään ja Shiva käänsi onnellisena tuikkivat silmänsä kohti itämaalaista miestä, joka oli äänettömästi kävellyt hänen viereensä. ”Shao-Lung, tämä on mahtavaa!” Nainen katseli silmät sädehtien komeaa miestä, joka korjasi hieman silmälasiensa asentoa ja kumartui kohti Shivan tutkimaa kuvaa. ”Kerroinhan että erään legendan mukaan ylin jumala Huitzilopochtli antoi ensimmäiselle atsteekkien papille verikivillä koristellun tikarin, jota tuli käyttää vain punaisen kuun aikaan. Kukaan ei ole uskonut siihen, koska tutkijoiden mielestä atsteekkien kulttuuri ei ollut tarpeeksi kehittynyttä siihen, että he olisivat käyttäneet korukiviä koristelemiseen. Ja tässä seisoo todiste siitä, että ne olivat väärässä.” Shiva nousi ylös maasta ja puhdisti valkoisten housujensa polvia, jotka olivat ryvettyneet hänen siinä tutkiessa seinäkuvaa. ”Verikivi ei kuulosta kovin hyvältä.” Shao sanoi ja suoristi itsensä, ottaen silmälasinsa pois ja puhdistaen niitä paitaansa. Vaalean violetit silmät katselivat Shivaa arvoituksellisesti mustana roikkuvien otsahiusten takaa. ”Se johtui vain kiven väristä, joka taasen merkitsee...” Shiva aloitti selittämään, mutta Shao jatkoi, samalla kun hänen kasvoilleen kohosi innostunut valkoinen hymy. ”...että se on rubiini.” ”Exactly!” Shiva naurahti, heilauttaen pitkän palmikkonsa selkäpuolelle. ”Ja sinä tiedät missä se on?” Shao laittoi silmälasinsa takaisin kasvoilleen, katsellen Shivaa pää kallellaan. ”Tiedän.” Nainen hymyili voitonriemuisesti ja kipaisi telttaansa hakemaan muutamaa tiirikkaa ja muita tarvittavia välineitä. Shaon katse seurasi naisen innostunutta olemusta ja hetkeksi hänen kasvoilleen kohosi surullinen ilme, mutta se pyyhkiytyi heti pois Shivan palatessa juoksu jalkaa ruskean kaivausvälinepakettinsa kanssa.

Varoen nainen laskeutui alas tutkimiensa kuvien luokse ja avasi ruskean paketin, josta paljastui, jos jonkinlaista pikkuvälinettä. Hitaasti, kieli keskellä suuta Shiva alkoi nyhertää auki erästä kohtaa kuvasta, johon oli maalattu värikkäästi pelottavan näköinen jumalhahmo, joka ojensi alaiselleen pienen esineen.

Kuvan ympärille oli maalattu enemmänkin kohtauksia atsteekkien historiasta mutta vain tuo keskimmäinen kiinnosti Shivaa. ”Sain sen!!” Nainen hihkaisi hiljaa saaden ensimmäisen laatan irti seinästä, mutta heidän pettymyksekseen 6

sen takana oli tyhjä tila. Kaksikko katseli hetken aikaa syvän hiljaisuuden vallassa tyhjää aukkoa, ennen kuin Shao liikahti ensimmäisenä ylös. Shiva näytti olevan ihan turtunut epäonnistumisestaan. ”Shiva...” Mies sanoi hiljaa naiselle, hän puhutteli harvoin naista etunimellä mutta nyt se tuntui huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta kuin neidittely. ”Minä olin varma, että se on tässä...” Nainen sanoi hiljaa, kuin itselleen. ”Jokainen erehtyy joskus.” Shao sanoi hieman välttelevällä äänellä noustessaan ylös, Shiva ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota miehen äänensävyyn. ”Minä en voinut laskea väärin.” Kuumat kyyneleet tuntuivat naisen silmäkulmissa, mutta urheasti hän yritti räpytellä niitä pois silmistään. Hän ei tahtoisi assistenttinsa näkevän, kuinka paljon epäonnistuminen koski häneen. ”Shiva...” Mies aloitti, mutta sulki suunsa naisen kohottaessa silmänsä häneen kuin pyytäen että toinen sanoisi olevansa väärässä eikä nainen olisi erehtynyt. Shao sulki kuitenkin suunsa ennen kuin jatkoi lausettaan ja pudisti päätään. ”Sinä olet koko maailmassa ainoa, joka uskoo verikiven olemassaoloon. Ehkä... ehkä olet saattanut erehtyä tämän kerran.” Hän viimein sanoi vaikkakin naisen vihreisiin silmiin kohosi jotenkin särkynyt katse. Hän oli viettänyt kuukausia, lähes vuoden tutkien vanhoja kirjoituksia, tapellut rahoituksen kanssa koska museot eivät ottaneet uskoakseen nuoren naisen päätelmiä. Viimein hän oli saanut eräältä nimettömänä pysytelleeltä henkilöltä suuren lahjoituksen, jotta voisi toteuttaa unelmansa ja näyttää maailmalle olevansa oikeassa. Ja nyt koko reissu oli mennyt hukkaan, kuukausien työ oli täysin hukkaan heitettyä sekä rahoitus ja jotenkin hänen pitäisi kyetä maksamaan edes osa korvauksista takaisin lahjoittajalle koska tämän rahat olivat menneet hukkaan. ”Minä... en jaksa...” Shiva ei voinut enää pidätellä kyyneleitä. Liika rasitus, valvominen ja turhautuminen, sekä epäonnistuminen kävivät ylivoimaiseksi. ”Nohnoh...” Shao yritti lohduttaa, kietoen kätensä nyyhkivän naisen ympärille tämän painaessa päänsä vasten miehen rintaa. ”Kaikki meni aivan hukkaan... Ja rahat pitäisi maksaa takaisin...” Shiva onnistui nyyhkimään kyyneltensä lomasta. ”Minä...” Mies sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, saaden naisen vilkaisemaan ylöspäin hieman kysyvästi.

Shaon ääni oli kuulostanut kovin erilaiselta kuin ennen. ”Shao...” Shiva lausui hiljaa, mutta ennen kuin hän ehti jatkaa, painoi mies varoen huulensa vasten naisen huulia suudellen tätä lempeästi. Hautovan kuuma ja ahdistavan imelän makuinen tuuli sai kaksikon hiukset sekoittumaan toisiinsa mutta kumpikaan ei näyttänyt välittävän siitä. Jostain kauempaa viidakosta kuului nälkäisen pedon voitonriemuinen murahdus ja tämän uhrin kuoleman vinkaisu, mutta kumpikaan ei kiinnittänyt huomiota ympäröiviin ääniin, tämä hetki oli vain heille. Haparoiden kaksikon kädet kietoutuivat toistensa ympärille kummankin ollen epävarma toistensa aikeista sekä ajatuksista tapahtumien käänteessä.

Shao suuteli Shivaa pitkään, irrottaen sitten varoen huulensa kuin peläten särkevänsä naisen. Vaalean violetit silmät katselivat hieman kysyvästi naisen silmiin, kuin yrittäen etsiä vastausta siitä mitä nainen ajatteli. ”Sinä käytät häpeilemättä hyväksesi heikkoa hetkeäni.” Shiva hymyili hieman varoen, pitäen kuitenkin kätensä Shaon olkapäillä. ”Olin tahtonut tehdä tuon jo pitkään.” Mies hymyili hieman helpottuneena, kietoen kätensä tiukemmin naisen ympärille. ”... en vain uskaltanut.” Hän vielä jatkoi. ”Noh, olisit sinä voinut tehdä sen puolestani hieman aikaisemminkin.” Naisen vihreät silmät hymyilivät miehen liiloihin silmiin rauhoittuneena samalla kun toinen käsi kohosi miehen poskelle. Rohkeasti, mutta kuitenkin hieman epävarmana, Shiva veti miehen päätä lähemmäksi painaen vuorollaan huulensa miehen huulia vasten.

7

2004 AD Helmikuun 2 Kello 10.00 Mexico, Huaxyacac

Aamun kuuma aurinko sai Shivan ähkäisten heittämään peittonsa sivuun, teltta tuntui tukahduttavan kuumalta aamulla vaikkakin yöt olivat kylmiä. Vihreät silmät avautuivat ja kohosivat sinertävän teltan kattoon mietteissään. Eilen oli tapahtunut jotain... Samassa hetkessä kuin ajatus oli muotoutunut naisen päähän, hän tunsi sisällään murskaavan pettymyksen, hänen muistaessa kuinka oli epäonnistunut verikiven löytämisessä. Mutta kuin vastapainona sille, Shivan mieleen kohosi sekavan onnellinen tunne hänen muistaessaan Shaon kädet ympärillään ja tämän huulet vasten omiaan. Ja kuin automaattisesti naisen toinen käsi laskeutui patjan toiselle puolelle kuin tunnustellen jotain. Käsi kohtasi pelkän viilenevän kankaan. ”Shao?” Nainen sanoi ja käänsi katseensa viereensä, joka oli tyhjä. Patjalla näkyi painauma, että siinä oli joskus ollut joku, mutta muuten hän oli aivan yksin teltassa. Säikähtäen nainen ponkaisi ylös makuualustaltaan, repäisten sitten kankaisen teltan oven auki. Entä jos miehelle oli tapahtunut jotain? ”Shao? Oletko sinä täällä?” Nainen astui ulos, varjostaen kädellään silmiään aamu auringon kirkkaudelta.

Ensimmäinen asia, minkä nainen tajusi oli se, että siinä missä Shaon vihreä teltta oli sijainnut, oli vain painautuma muistona siitä. Toinen asia minkä hän tajusi oli se, että heidän kahden maasturinsa oli kadonnut. ”Shaooooo!!!!” Shiva huudahti, mutta vain kaiku vastasi ja jotenkin nainen arvasi sen. Hän oli yksin, ilman maasturia sekä varusteita keskellä viidakkoa.

2004 AD Maaliskuun 4 Kello 14.00 Englanti, Liverpool

“Siis anteeksi? Se Shao jätti sinut yksin, ilman varusteita, keskelle viidakkoa?!” Feenix veti kahvinsa väärään kurkkuun, Shivan lopettaessa kertomuksensa. Kolmikko oli viimein saanut sovittua tapaamisajankohdan, Feenixin soittaessa Shivalle jonka jälkeen soitti Talimille jotta kolmikko saisi selvitettyä ajan jolloin he kaikki kolme olisivat vapaita. Tosin Talimhan oli irtisanoutunut näyttelijänhommastaan ja Shiva oli palannut epäonniselta retkeltään, joten heillä oli paljonkin tällä hetkellä tilaa kalenterissaan. Ja Feenixinkin oli hoitanut vain tuon yhden palveluksen vanhalle ystävälleen Lawrence Marshalille, jotta tämä saisi pitkään etsimänsä Rasberyn kiinni. ”Niin. Kun aamulla heräsin, oli hänen telttansa poissa sekä maasturimme.” Nainen hämmensi kaakaotaan, välttäen visusti katsomasta ystäviään silmiin. Hän ei ollut kertonut Talimille eikä Feenixille mitä kaksikon välillä oli tapahtunut edellisenä iltana ja yönä, ennen kuin mies oli livistänyt. ”Aika äpärä oli.” Feenix sanoi, kulaisten kahviaan. Kolmikko istuskeli eräässä pienessä kahvilassa Liverpoolin keskustassa, he olivat sopineet sen tapaamispaikakseen koska Shiva oli majoittautunut lähettyvillä olevaan hotelliin yöksi. ”Kuinka sinä sitten pois pääsit?” Talim kysyi. Tokihan Shiva oli puhelimessa kertonut retkestään jotain, ja siitä kuinka oli tullut petetyksi, muttei ollut maininnut kuinka hän pääsi pois viidakosta. ”Onneksi paikalle saapui eräs tutkijakollega, joka oli kuullut joltain, että Shao oli palannut viidakosta, mutta minä en.”

8

”Kuinka kauan siihen meni?” ”Olisikohan kuukausi...” ”Kuukausi?!” Talim ja Feenix kakaisivat yhdestä suusta. Shiva nyökkäsi vahvistukseksi. ”En ole aivan varma siitä, jossain vaiheessa ajantaju katosi.” ”Miten ihmeessä sinä selvisit siellä?!” ”No jäihän minulle oma viidakkoveitseni ja siihen kun sitoo narun, saa siitä varsin kelvollisen aseen metsästykseen.” Kaksikko katseli silmät pullistuneina Shivaa, oliko tämä tappanut ruoakseen eläimiä viidakossa olo aikana? Heidän lempeästä ystävästään ei voisi kuvitella sellaista. ”Älkää katsoko minua noin.” ”Tapoitko sinä oikeasti eläimiä siellä ruuaksesi?” ”Kyllä. No olihan minulla tietenkin nuudeleitani, joista olen muuten nyt saanut vähäksi aikaa tarpeekseen, mutta ei sillä kuukautta eletä.” ”Entä alkuasukkaat? Eikös siellä syödä ja uhrata ihmisiä?” Feenixin silmät paloivat kunnioituksesta. Hän ei ikinä voisi kuvitella elävänsä viidakossa päivääkään. Nainen oli liian mukavuudenhaluinen. ”No kyllähän niitä muutamia näkyi, mutta oikeastaan he olivat varsin kelpo ihmisiä. En tiedä miksi, mutta he pitivät minua jonakin ylempänä olentona tai sellaisena ja roudasivat minulle aina silloin tällöin ruokaa sekä juotavaa.” ”No just. Miksei minulle koskaan käy noin?” Talim huokaisi saaden vastaukseksi Shivan virnistyksen. ”Usko pois, et haluaisi kokea sitä.” ”Noh, mitä sitten kävi?” Feenix hoputti Shivaa jatkamaan, jalassaan, jota vasten hänen laukkunsa lepäsi, nainen tunsi pientä värinää. Ilmeisesti joku yritti soittaa hänelle, mutta tämä oli liian mielenkiintoista, jotta hän haluaisi keskeyttää jutun puhelulla. ”Noh, tämä kollegani löysi minut siis sieltä leiriltämme. En ollut uskaltanut lähteä minnekään, kun Shao vei kartat ja kompassinkin.” ”Miten sinä kuvittelit pääseväsi sieltä sitten pois?” ”Ajattelin että alkuasukkaat luottaisivat minuun jossain vaiheessa sen verran että pääsisin puhumaan heidän kanssaan ja kenties saisin neuvoja, minne suuntaan lähteä.” ”Enpä usko, että ne olisivat tahtoneet jumalansa katoavan.” Feenix naurahti. ”Älä keskeytä Feenix.” Talim yritti sanoa vakavasti mutta ei voinut estää itseään päästämästä pientä kikatusta. ”Anteeksi. Jatka vain.” Feenix potkaisi laukkuaan hieman kauemmaksi, puhelin tuntui värisevän taas vasten hänen jalkaansa. ”Joku yrittää soittaa.” Punatukkainen nainen vastasi Talimin kysyvään katseeseen, tämä kun oli tuntenut Feenixin jalan liikahtavan. ”Jos se on jotain tärkeää?” ”Ääh, enpä usko. Shivan juttu on tärkeämpi.” ”Ei väkisin.” Talim kohautti olkiaan ja vinkkasi tarjoilijaa tulemaan pöydän luokse, jotta kolmikko saisi täydennystä uhkaavasti tyhjenevään juoma ja naposteluvarastoonsa. Tarjoilijan toimittaessa tilauksen, Shiva jatkoi: ”Pääsin siis hänen kyydissänsä takaisin sivistyksen pariin ja sanoipa hän vielä, että oli nähnyt Shaon tapaavan muutaman hämärän näköisen hepun, näyttäen näille jotain punaista kiveä.”

Ilmoituksen jälkeen laskeutui pöytään syvä hiljaisuus. Shiva käänsi katseensa pois kaksikosta, toivoen näiden pitävän hänen ilmettään enemmänkin pettymyksestä epäluotettavaan assistenttiin kuin johonkin muuhun. ”Siis, mitä?” Feenix ei näyttänyt tajuavan. ”Se Shivan assistentti veti Shivan löydön hänen nenänsä edestä.” Talim selitti ääni kireänä, kun Shiva ei näyttänyt kykenevät jatkamaan. ”Mutta miten?!” ”Kaipa hän oli tutkinut muistiinpanojani ja onnistui löytämään sen ennen minua...” ”Mutta miksi hän sitten jäi odottamaan sinun löytävän tyhjää?” Sitä Shivakin oli miettinyt jonkin aikaa, muttei tohtinut jatkaa ajatuksiaan sen pidemmälle siitä, miksi mies oli lähtenyt vasta sitten kun he olivat viettäneet yön yhdessä. ”En tiedä. En todellakaan tiedä. Kenties hän halusi olla todistamassa epäonnistumistani.” Shiva vastasi huokaisten ja keräsi itsensä. Se oli mennyttä nyt.

9

”Tapetaan se!” Feenix lausahti hieman turhan kovaa, saaden muutaman lähimmät ihmiset kääntämään katseensa ihmettelevinä kolmikon puoleen. ”Siis noin kuvainnollisesti...” Feenix punastui ja painui hieman alemmaksi tuolissaan, onnistuen jälleen saamaan jalkansa laukkuaan vasten niin että tunsi puhelimen vaativan tärinän. ”Jo on kumma, kun ei tajua lopettaa. Pakko kai siihen on vastata.” Feenix puuskahti ja kumartui penkomaan laukkuaan iloisena siitä, ettei hänen tarvinnut kohdata ihmisten katseita. Ne kyllä vähitellen kääntyivät kolmikosta poispäin, mutta he tunsivat, että heitä tarkkailtiin silmäkulmasta. ”Fantastista Feenix.” Talim mulkaisi ystäväänsä, joka kohosi kohta pois laukkunsa luonta tuijottaen näyttöään hieman ihmetellen. ”Se on Lawrence...” Naisen kulmakarvat supistuivat hieman ihmettelevinä. ”Lawrence?” Shiva toisi, Feenixin vastatessa puhelimeen. ”Se on Feenixin nahkapoliisiystävä.” Talim selvensi. ”Halloota?” ”Ööööö, siis mitä?” ”Milloin?!” ”Voi saakeli...”

Shiva ja Talim katsoivat Feenixiä kummastellen, naisen kimmotessa ylös ja alkaessa vilkuilla ympäriinsä hieman vainoharhaisen näköisenä. ”Milloin?” ”No ootte työkin yksiä. Mis-” Enempää ei nainen ehtinyt sanoa, kun kuului valtaisa räjähdys kadulta kahvilan ulkopuolelta. Ikkuna, jonka edessä kolmikko oli, hajosi pirstaleiksi viiltäen heihin verisiä naarmuja.

Ihmiset lakosivat ylös tuoleistaan ja alkoivat kiljua juosten kuka minnekin. Kolmikko heittäytyi maahan itsesuojeluvaiston saattelemana eikä se ollut ollenkaan hullumpi ajatus koska kohta ikkunasta rysähti sisään musta mersu josta purkautui ulos 5 naamioitunutta miestä. ”Antaa olla.” Feenix lopetti puhelun. ”Se oli Lawrence.” Feenix sanoi, tarkkaillen mustia jalkoja. Kolmikko oli onnistunut ryömimään erään pöydän alle, jonka liinan kulmat ainakin hetkeksi peitti heidät näkyvistä. ”Se poliisikaverisi?” ”Jep.” ”Miten minä luulen arvaavani, että soitto liittyy tähän mitä juuri nyt on tapahtumassa?” Talim huomautti, kierähtäen hieman kauemmaksi pöydän reunasta alueelle, jossa ei vielä lasinsirpaleita ollut. ”Joo. Rasbery oli karannut tuossa muutama tunti sitten.” ”No niinpä tietysti.”

Shiva katseli hieman kysyvästi Feenixiä ja Talimia, Feenix kun ei ollut ehtinyt kertoa omasta seikkailustaan. ”Se on eräs tyyppi, jonka Feenix hommasi vankilaan sen poliisiystävänsä kanssa.” Talim selitti. ”Ja anna kun arvaan, se on nyt kostonhimoinen?” Shivan kasvoille kohosi jotain huvittuneisuuteen viittaavaa. ”Saat uskoa, että on.” Feenix kikatti. Ääni tosin peittyi kohta erään toisen ikkunan pirstoutuessa rikki, kun sen läpi heitettiin jotain. Esine kolahti metallisesti lattialle ja vieri sitten aivan kolmikon silmien eteen. ”Aw crap...” He lausahtivat yhtä aikaa ja kierähtivät pois pöydän alta, ehtien juuri ja juuri sännätä pakoon eri suuntiin, ennen kuin granaatin räjähdys tuntui puhkovan heidän tärykalvonsa. Vaikka kolmikko ehtikin pois pahimman tieltä, niin ilman paine heitti heidät kuin räsynuket eri puolille kahvilaa, joka oli täysin rikottu, savua leijaili siellä täällä saaden kolmikon silmät täyttymään kyynelistä, joita he kovasti yrittivät räpytellä pois jotta näkökenttä selkenisi. Muita ihmisiä ei näyttänyt enää olevan paikalla, ainakaan elävinä, siellä täällä lojui muutama ruumis pirstoutuneiden kalusteiden keskellä. Jostain kauempaa lähestyivät poliisiautot sireenit ulvoen, mutta ne tuntuivat olevan vielä kaukana. ”Shiva, Feenix?” Talim kaki kurkustaan pois savun makua, yrittäen selkeyttää näkökenttänsä kirkkaista kyynelistä. Jokainen hänen luunsa tuntui olevan murskana mutta elossa nainen näytti vielä olevan. Hyvin resuisena ja likaisena, mutta elossa. ”Joo, täällä ollaan.” Helpotuksekseen Talim kuuli Shivan yskivän jostain läheltä ja pian hän näkikin jo ystävänsä ryvettyneen hahmon laahustavan esille. ”Feenix?” Vaalea nainen sanoi kysyvästi ja saikin kiroustulvan vastaansa.

10

”Miksi *piip* se *piipiin* *piip* poliisi, ei voinut *piipin* nimeen kertoa aikaisemmin?!! *piippiippiip* ”Miten minusta tuntuu, että se on yrittänyt soittaa sinulle koko ajan?” Talim sanoi kitkerästi hapuillen tiensä kiroavan ystävänsä luokse. ”Noh... noh...” Feenix yritti, mutta hiljeni ystävänsä ankaran katseen edessä. ”... niin.” Hän viimein huokaisi ja nousi ylös pudistellen puun säleitä asustaan. ”Aika sotkua kyllä.” Shiva sanoi, nyppien letistään niin ikään puun säleitä, joita oli kalusteista irronnut. ”Neiti Cotton.” Viileä miehen ääni sai kolmikon jähmettymään sijoilleen kylmien väreiden kiiriessä heidän selkäpiissään. ”Sanoinhan muistavani tämän.” Savun seasta astui esiin pitkä mies, pukeutuneena tummansiniseen takkiin. ”Ympäri mennään, yhteen tullaan, mr. Rasbery.” Feenix puraisi huultaan. ”Hänellä on hieman erikoinen tyyli.” Hän vielä mumahti ystävilleen suupielestään, näiden katsoessa lievän ihmettelevästi silinterihattuun sonnustautunutta nilkkiä. ”Aika cool.” Shiva sanoi mutta hiljeni, kun savun seasta tuli esiin neljä naamioitunutta miestä, jotka asettuivat gorilla-asentoon laihan miehen ympärille. ”Meidän olisi aika tasata tilejämme nti. Cotton. En pidä siitä, kun minut petetään.” ”Pettämisestä nyt on itse kullakin kokemusta, joten get over it.” Shiva tokaisi. ”Aah, sinulla on ystäviä.” Miehen mustat silmät kääntyilivät ilmeettömästi Talimin, Shivan ja Feenixin ympärillä.” ”Niin näyttää olevan sinullakin.” Feenix sanoi, imitoiden Rasberyn ilmeetöntä katsetta vilkaisten neljää hänen ympärillensä ryhmittäytynyttä henkivartijan tyyppistä ratkaisua. ”Ei Feenix, hänellä on gorilloja.” Talim virnisti kuivasti, saaden Shivan ja Feenixin purskahtamaan nauruun, vaikka tilanteessa ei olisi ollut mitään hauskaa. Kaksi ylibodattua henkivartijaa rusautti mielenosoituksellisesti rystysiään samalla kun heidän leukaperänsä kiristyivät. Rasbery itsekin kalpeni asteen pidätellen raivoaan samalla kun nosti kävelykeppinsä sivulle merkiksi miehilleen, että nämä hillitsisivät itsensä. ”Noh, kosto on sen suloisempi mitä useampi siitä saa osansa.” Rasbery lausui pingottuneiden huuliensa välistä. ”Sääli poksauttaa unelmiasi, mutta oikeastaan se ei ole kuin yksi kosto, koska me emme ole tehneet mitään.” Talim selitti suloisella äänellä, hymyillen hieman pahoittelevasti miehelle, jonka kiukkukynnys oli ilmeisesti ylittymässä kohta puoliin. Hienoa, se oli tarkoituskin. Kun mies olisi tarpeeksi raivoissaan, hän saattaisi tehdä virheitä, jotka voisivat osoittautua hyödyksi kolmikolle. ”Etkö aio anella ystäviesi puolesta?” Rasbery ohitti Talimin huomautuksen. ”Aiotko sinä anella gorillojesi puolesta? Tosin en kyllä suosittelisi, en usko, että he osaisivat arvostaa uhrautuvaisuuttasi. Tuo rotu nimittäin tuppaa olemaan aika hidasälyistä sorttia.” Feenix kohautti olkiaan.

Palkaksi huomautuksesta, hän sai kuvottavien rusahdusten sarjan, kun kaksi muutakin miestä rusautti rystysiään. ”Oletko ostanut ne ihan varmasti luotettavalta periyttäjältä? Kun minusta he näyttävät hieman muotopuolilta. Olen varma, että saat rahasi takaisin, kun palautat ne.” Shivakin sai juonen päästä kiinni, katsellen kuin arvioiden Rasberyn kätyreitä. ”Ei, en usko, että hän saa rahat takaisin Shiva. Niiden myyjä varmaan ei haluaisi niitä takaisin, luultavasti hän on muuttanut maastakin jo ettei vain tarvitsisi ottaa niitä kontilleen.” Feenix pudisteli päätään. ”Saitko ne edes alennuk-” Enempää Talim ei ehtinyt sanoa, kun eräältä gorillan näköiseltä mieheltä napsahti päässä joku ja hän heittäytyi villisti kiljuen lähimmän naisen, eli Talimin kimppuun. Kuin yhteisestä merkistä kolme muutakin ryntäsivät kolmikon kimppuun, jotka hyppäsivät tieltä ketterästi. Talim oli heistä kolmesta nopein ja iski napakasti tuolilla, jonka oli käteensä hamunnut itsensä kimppuun käynyttä miestä niskaan.

Mies kääntyi vihasta suunniltaan katsomaan Talimia, tajuamatta kuitenkaan keskeyttää hyökkäystään ja läjähti ohimo edellä, päin seinää. Törmäyksen voima sai erään seinä hyllykön heilumaan uhkaavasti ja kun Talimin silmiin ehti iso pokaali, joka lepäsi keikkuvan hyllykön päällä, hän otti käsillään vauhtia miehen kyömyselästä, jotta saisi jalkansa tarpeeksi ylös saaden niiden potkun voimalla hyllykön romauttamaan pokaalin gorillan päähän. Notkeasti nainen ehti liitää miehen yli ennen kuin tämän silmät lasittuivat tuijottamaan eteensä ja hän rymähti kasaan lattialle. ”Yksi pelistä pois.” Nainen hymyili itsekseen, laskeutuen syvään asentoon lattialle poseeraamaan toinen käsi ojossa, itsekseen kikattaen.

11

Shiva oli hypähtänyt kuperkeikalla erään gorillan sivuun, napaten samalla käsiinsä erään rikki menneen tuolin jalan. Muutama lasinsirpale viilsi ikävästi hänen kämmeniään mutta se ei tahtia haitannut, hänen mäjäyttäessä kaikin voimin miestä ohimolle. Vielä kun mies näytti iskun voimasta huolimatta heiluvan pystyssä, yrittäen saada harottaviin silmiinsä kohteensa, joka vielä äsken oli hänen edessään ollut, Shiva viimeisteli hoidon ottamalla tukea eräästä vielä pystyssä olevasta pöydästä ja potkaisi molemmat jalkansa miehen niskaan. Naisen voima yhdistettynä pöydän tukeen, sai miehen lennähtämään päin seinää, jota pitkin hän sitten valui lattialle makaamaan.

Feenix oli jäänyt paikalleen siksi aikaa, kun mies kuvitteli tavoittavansa naisen ja ojensi kätensä tavoittelemaan naisen kurkkua, jolloin nainen heittäytyi alaspäin ja sujahti miehen kainalon ali napaten tämän kädestä kiinni ja taivuttaen sen taaksepäin. Tämän jälkeen hän vielä otti kiinni miehen limaisista hiuksista irvistellen, ja heitti rohjakkeen pää edellä päin seinää. Tehostaakseen vaikutusta, hän vielä potkaisi toisella kantapäällään miestä polvitaipeeseen sen verran voimakkaasti, että kuului inhottava rusahdus ja mies huudahti tuskasta polvilumpion muljahtaessa paikaltaan. Kun gorilla rysähti vasten maata, Feenix nappasi käsiinsä erään tuolin ja iski sillä kaikin voimin miestä päähän.

Valitettavasti Shivan huomio oli herpaantunut sen verran urotyön tehtyään, että neljäs gorilla ehti yllättää hänet takaapäin kietomalla kätensä naisen rinnan ympärille ja alkaen puristamaan uhrinsa rintalastaa murskaksi. Talim ja Feenix näkivät kuitenkin ystävänsä ahdingon ja ehtivät pelastamaan tilanteen. Kaksikko tarttui riuskalla otteella miehen jaloista alkaen nostamaan tätä Shivan yli, joka alkoi kumartumaan nähdessään ystäviensä puuhat ja tuntiessaan miehen irrottavan hieman otettaan. Pian mies yritti rimpuilla hetken aikaa, mutta Feenixin ja Talimin ote piti ja pian hänen oli irrotettava ote Shivasta, jolloin tämä tarttui miehen ranteisiin ja teki oman osuutensa heittämällä miehen itsensä yli lattialle. Kun hän yritti nousta lattialta äristen, oli häntä vastassa kolmikon nyrkit ja kun kolmen päättäväisen naisen nyrkki iskeytyy yhtä aikaa samaan kohteeseen, ei siinä ole paljoakaan mahdollisuuksia. Miehen silmät lasittuivat ja pian hän retkahti takaisin maahan. ”Ou jea, me rulataan.” Feenix naurahti ja kolmikko iski kätensä yhteen voiton merkiksi. ”Tämä ei ole vielä ohitse!” Ystävysten voiton huuman katkaisi kireä miehen ääni ja metallinen liipaisimen painamisen ääni. Kuin hidastettuna kolmikko käänsi katseensa Rasberyyn joka osoitti heitä pienellä, hopeisella aseella. Miehen kasvot olivat lakanan valkoiset ja leukapielet nykivät raivosta, mustat silmät katselivat voitonriemuisen hämmästyneenä kolmikkoa, joka oli juuri päihittänyt neljä itseään isompaa miestä. ”Kyllä tämä taitaa olla.” Rasberyn taakse ilmestyi Lawrence jonka aseen piippu oli painettu vasten miehen kaulaa. Hopeista asetta pitelevä käsi alkoi vapisemaan raivosta, ja silmät tuntuivat laskelmoivan, ehtisikö hän ampua yhden luodin ennen kuin poliisin luoti uppoutuisi häneen. ”Älä kuvittelekaan, sinä et ehtisi ampua ennen minua.” Poliisi tuntui arvaavan vankinsa aikeet ja jälleen kerran hopeinen ase tipahti lattialle kolisten. ”En jaksa edes luetella sitä litaniaa. Tiedät kyllä sen.” Lawrence huokaisi ja iski jälleen kerran käsiraudat Nathan Joakim Rasberyn ranteisiin ja viittasi muutaman alemman konstaapelin noutamaan Rasberyn. ”Tiedän mitä ajattelit sanoa herra Rasbery. Meidän on lopetettava tapailu tällä lailla.” Feenix heitti, saaden Lawrencen purskahtamaan raikuvaan nauruun. Rasbery ei näyttänyt niinkään huvittuneelta, häneltä suoranaisesti valui vaahto suupielestä raivosta. ”Se siitä sitten.” Lawrence sanoi, hyppien särkyneiden esineiden ylitse. ”Olet muuten nyt velkaa minulle palveluksen.” Feenix virnisti. ”Kuinka niin?” ”Taas autoin sinua saamaan Rasberyn kiinni. Saisit palkata minut kohta poliisivoimiin.” ”Älä luule. Siellä on tarpeeksi katastrofeja ilman sinuakin.” Mies virnisti ja väisti Feenixin läimäisyä kääntäen katseensa sitten Shivaan ja Talimiin jotka olivat siirtynet hieman sivummalle keskustelemaan. ”Tosiaan, tässä on kaksi kaikkein parasta ystävääni, Shiva Leather ja Talim Latex.” Feenix huomasi viimein esitellä heidät. ”Tässä on Lawrence Marshall, Los Angelesin Poliisivoimista.” ”Los Angelesin?” Talim sanoi kysyvästi, heidän käteltyään. ”Niin, olen täällä vain lomalla.” Mies selitti hymyillen.

12

”Lomalla?..” Shivan kulmakarva kohosi kysyvästi samalla kun hän silmäili merkityksellisesti pommin aiheuttamaa sotkua ympärillään. ”Tapansa kullakin viettää se.” Mies naurahti ja kääntyi sitten Feenixin puoleen siirtyen siitä sitten seuraamaan neljää gorillaa, joita raahattiin miesvoimin huutavaan poliisiautoon. ”Teittekö te oikeasti tämän kaiken kolmestaan?” Lawrence katseli kummissaan kolmikkoa, jotka vilkaisivat toisiaan ja muodostivat sitten jonkinlaisen, epämääräisen muodon. ”Girlpower!” He huudahtivat yhtä aikaa ja alkoivat sitten nauramaan hervottomasti. ”Ja niitä oli vain neljä. Ja Rasbery.” ”No olette te silti aikamoisia.” Lawrence pudisteli päätään. ”Saisinko tarjota kolmikolle lounaan, näin kiitokseksi ikään kuin?” ”Ou jea, sopii meille.” Talim hihkaisi ja kääntyi sitten ystäviensä puoleen. ”Ja tällä kertaa, ilman pommeja.” Kolmikko lausui yhtä aikaa alkaen jälleen kikattamaan. Lawrence pudisti päätään huokaisten ja yhtyi nauruun sitten.

13

Epilogi 2004 AD Maaliskuun 4 Kello 22.00 Englanti, Liverpool

“Olipas tämä päivä.” Shiva huokaisi, makoillen Feenixin divaanilla ja juoden kokista. ”Aivan paras.” Feenix haukotteli napsien Talimin harmiksi, Manhattanin sipsejä. ”No ainakin kokemusrikkain.” Talim puolestaan sanoi, loikoen muutaman tyynyn varassa viininpunaisen divaanin toisessa päässä. Feenix makasi tapansa mukaan lattialla, nojaten itseään muutamaan lohikäärmekuvioiseen tyynyyn. ”Onko muuten sinun ja sen nahkapoliisin välillä jotain?” Shiva käänsi katseensa Feenixiin joka purskahti raikuvaan nauruun. ”No luoja varjelkoon, ei ole. Sehän asuu LA:ssa ja on sitä paitsi naimisissa. Olemme tuttuja, torspoilin joskus LA:ssa ja hän pelasti minut pulasta. Sen takia suostuin tuohon Rasberyn-hommaankin, olin palveluksen velkaa.” Feenix oli ehtinyt kertoa koko Rasbery seikkailun sillä aikaa, kun he olivat käyneet siistiytymässä ennen lounaalle menoa. ”Mutta mitenkäs sinä Talim? Menitkö kahville sen vastanäyttelijäsi kanssa?” Feenix laittoi vahingon kiertämään ja alkoi utelemaan Talimilta. ”Näh. se tyyppi on vähän liian kiltti ja nössö makuuni. Kaipaan jotain luonnetta.” ”Pahiksia. Pitkä tukkaisia, musta hiuksisia pahiksia.” Shiva ehdotti. ”Valkotukkaisia pahiksia.” Feenix puolestaan sanoi ja Talim lisäsi vettä myllyyn: ”Jotka pukeutuu pitkiin takkeihin ja joilla on iiiiiiiso miekka.” ”Ou jea. Sellaisia ei vaan taida näiltä leveysasteilta löytyä.” Feenix ja Shiva huokaisivat ja kolmikon ylle laskeutui haaveileva hiljaisuus, jonka keskeytti päättäväinen koputus heidän ovelleen. ”Kuka ihme?” Feenix vilkaisi ovelle päin. ”Mistä vetoa, että se on se Rasbery. Se on varmaa taas karannut ja himoitsee kostoa.” Shiva virnisti. ”Vähänkö olisi oikeasti rasittavaa, jos joku saisi sinut niin väärään kurkkuun, että eläisi vain sitä varten, että saisi kostaa jonkin ikuisuuksia sitten tapahtuneen asia.” Talim pudisti päätään. ”Niin ja metsästäisi sinua maailman ääriin vain jonkun kostopakkomielteen tähden.” Feenix kääntyi jälleen ystäviensä puoleen unohtaen, että oveen oli koputettu. ”Joo. Mutta onneksi sellaista tapahtuu vain leffoissa.” Talim sanoi. ”Feenix, se ovi muuten.” Shiva nyökkäsi ovea päin. ”Ai niin se! Toivottavasti se ei ole vielä mennyt.” Kuin vastauksena toiveeseen, koputus toistui, tällä kertaa hieman vaativampana. ”Tullaan tullaan.” Punatukkainen nainen nousi ylös ja käveli kiirehtimättä oven luokse, avaten ensin välioven ja sitten lasisen oven. ”Noh, onko se Rasbery siellä kostoa kinuamassa?” Shiva naurahti vilkaisten virnistelevää Talimia. ”Ööööhh... Ei aivan...” Shiva ja Talim nousivat parempaan asentoon kuulleessaan Feenixin hyvin omituiselta kuulostavan äänen. ”Kuka siellä on?” ”Tulkaas tytöt tänne...” Feenix vastasi hieman lamaantuneena. Kaksikko vilkaisi kummastuneesti toisiaan ja nousi ylös kävellen ovelle. Kun he pääsivät sinne, oli Feenix juuri sulkemassa ovea vieraan jälkeen, jonka jälkeen hän käveli kahden ystävänsä viereen ja kaikki tuijottivat jähmettyneenä saapunutta.

Ovesta oli tullut sisään viininpunaiseen, pitkään takkiin sekä housuihin sonnustautunut mies. Miehen hoikkaa uumaa kiersi musta asevyö, jonka molemmilla puolilla lepäsi kaksi asetta, toisessa oli musta kahva ja toisessa luunvalkoinen. Selässään hänellä oli mahtavan kokoinen ja gootahtavan upeasti koristeltu 14

kahden käden miekka. Valkoiset hiukset valuivat sateesta märkinä pitkin komeita kasvoja, joista kolmikkoa katseli tuimasti vihertävän siniset, vaaleat silmät.

Kun vieras puhkesi puhumaan, hänen huuliensa takaa kykeni erottamaan virheettömät, valkoiset hampaat. ”Minun nimeni on Dante ja minulla on teille ehdotus...”

- THE END And so, the saga begins…

Kirjoittaja: Mirva Vauhkonen

15