Aasien tarinat

Kuva: Josi Purhonen

Kavioiden kopina Vivamon tiluksilla ja sen laajoilla ruohokentillä oli taas päivittäisen päivälenkin aika nuorelle Jeriko-aasille.

- Klip, klop, klip, klop – ”Tässä minä vain jolokotan kesäisellä hiekkatiellä ja valmistaudun tuleviin näytöksiin ja Lasten festaripäivään.

Pitäähän niihin olla bikinimitoissa ja hyvässä kunnossa, että saa parastaan

antaa lapsille. Viimeksi lapset pitivät meistä niin paljon, että puhti meinasi loppua kesken, niin nyt päätin ottaa kunnolla ruista ranteeseen!”

Orava oli pysähtynyt istumaan polun reunaan läheiselle nurmikolle. Sen häntä liikkui vilkkaasti, kun se katseli tarkkaavaisesti ympärilleen ja välillä otti terhon suustaan kätösiensä väliin.

Tarkkailijan vierestä jänis pyrähti hur-

jaa kyytiä toiselle puolelle nurmikkoa ja sitten sekin istahti ja jäi kyttäilemään kärryä kuljettavaa aasia.

- Klip, klop, klip, klop – ”Kyllä minä kovempaakin pääsisin!

Mutta tuo minun ulkoiluttajani ei anna.

Näin kauniina aurinkoisena päivänä olisi ilo kirmata harja hulmuten ja jättää pölypilvi taakseni. Välillä minun täytyy antaa kunnolla äänimerkki ympärilleni, jos ohittelen ihmisiä tai pitää tervehtiä traktorilla ajajaa. Ja tietysti ilmoitella ystävälleni kurrelle, että täältä tullaan, kun se lenkkiäni sivusta tammenterho suussa seurailee. Ja kyllä pupujussikin on minua tullut tervehtimään, vaikka ei ihan uskalla lähelle tulla. Ehkä kavioni ovat pelottavat.”

Riparilaiset leikkivät ja pelailivat pihalla, kun lampaat lekottelivat puiden varjossa ja makailivat maassa.

Lämmin ilma loi rauhallisen ja lepäävän tunnelman näiden villaturkkien keskelle. Nekin tulivat tervehtimään välillä vierailevia ohikulkijoita.

- Klip, klop, klip, klop - Hiaaah-jaah-jaah-JAAH! ”Siinä se traktori taas meni. Ihmettelee varmaan miksi minä vedän kärryä perässäni, kun heillä tuo metallihepo on… Toisaalta, minähän olen silti paljon parempi! Minuahan ne lapset tulevat sinne festareille katsomaan varta vasten. Lampaatkin ovat siitä kateellisia, mutta minä sentään näen vaivaa asian eteen. Ne vain märehtivät ruohoa ja lokoilevat puiden varjossa…

Laiskimukset.”

Aasin häntä heilahti vasemmalta oikealle, kun hän katsahti taivaalla lentäviä lintuja ja järvelle päin sen kimaltelevaa tyyntä vettä. Kesän vihreys ympäröi polut tuulessa tanssivana ruohona ja niityn kukkina. Jopa muutama peura seisoskeli läheisellä nurmella ja laukkasi pois, kun traktori kehtasi tulla liian lähelle.

- Klip, klop, klip, klop, swoosh, swoosh, vips, vips ”Näin kuumilla kyllä mietin, että ei se talvikaan huonoa aikaa ole. Lumi on kaunista ja saan taas ottaa osaa siihen joulunäytelmään ja sitten keväällä pääsiäisnäytelmään. Olen olennainen osa prosessissa, kuten näette. Palkinnoksi saan ruokaa mahan täydeltä ja kieriskellä ihanassa hiekka/lumikylvyssä.

Sekin saa jostain syystä ihmisille hymyn huulille.”

Lenkki oli edennyt Pyhän Birgitan kappelille. Kappelin kukkulalta avautuva järvinäkymä oli vertaansa vailla ja lenkin kohokohta. Muutama ihminen kysyi, että: “Saako aasia paijata?”, kun he astuivat ulos kappelista. Matka jatkui takaisin odottavaan aitaukseen.

Nyt oli päivän hyvät työt tehty ja aitaukseen päästyään Jeriko kirmasi iloisesti sen ympäri tervehtien ystäviään lampaita ja vieraillen tähystyskukkulalla.

Lopuksi, itseään palkiten, se heittäytyi hiekkakuoppaan ja kieriskeli siellä sydämensä kyllyydestä.

- Klop, klop, klop, klop, hiaahahaa Vieraileva kirjoittaja

Kuvat: Teemu Vestovuo

Aasi jatkaa kulkuaan Alavilla mailla lumi pöllähti ja jokin harmaa viuhahti vauhdilla tiellä lähellä metsän rajaa puiden ohitse. Auringon himmeä valo siivilöityi runkojen raoista ja sädehti hulmuavaan lumiseen harjaan.

Aasi laukkasi sydämensä kyllyydestä lumisella tiellä ja poikkesi jopa metsän puolelle hypäten kaatuneen puun yli.

Oliko aasi päässyt omille teilleen ja nautti siitä nyt ihan valtoimenaan?

Laukkati, laukkati, klip, klop, laukkati!

Jeriko-aasi ilmestyi metsän lomasta ja laukkasi takaisin aitaukseen sisälle aidan raosta. Aasin hoitajan kaulaliina heilahti ohi kiitävän karkulaisen suuntaan ja hän piti hatustaan kiinni.

Läheisellä niityllä kaksi jänistä käänsi päätään katsoen laukkaavan perään ja orava hyppäsi pörröistä häntäänsä heilutellen aidan päälle ihmettelemään aasin menoa. Aasi hirnahti iloisesti ja heittäytyi pehmeään lumeen piehtaroimaan selälleen kaviot kohti taivasta.

Hiiia-hahaaa! Hirn…! ”Jeriko, herätys! On aika.”

Unelmoija makasi lämpimillä oljilla ja säpsähti avaten toisen silmänsä kuullessaan hoitajan kutsun. Kaikki olikin ollut unta ja nyt oli aika ruveta päivän töihin. Aasi nousi jaloilleen ja venytteli. Sille aseteltiin huopa ja satula selkään tuttua esitystä varten. Ulkona paukkui pirtsakka pakkanen, kun aasi asteli rauhallisesti ulos. ”Ette varmaan arvaakaan, mutta olen olennaisessa osassa joulunäytelmässä.

Selässäni ratsastaa erittäin tärkeä matkustaja ja olen huomion keskipisteenä pitkän aikaa! Tiesittekö, että tarinan päähenkilöille ei suotu yösijaa majataloista? Teen siis parhaani, että matka sentään olisi mukava.”

Klip, – – klop, – – klip, – – klop.

Maria istui aasin selässä, kun sitä talutettiin eteenpäin ulkotulien valai-

semalla tiellä. Näky oli henkeäsalpaavan koskettava. Joosef ojenteli kädessään olevaa lyhtyä oikealle ja vasemmalle valaisten tietä. Kohta he saapuivat perille ja ratsukin sai nauttia näytöksestä. ”Mitenkähän ystäväni lampaat voivat? Ne ovat taas karussa ja luistavat töistä, kuten normaalisti. - huokaus – Noh, ikävöin niitä kuitenkin. Täällä ei ole ketään juttelukumppania ja olen tottunut lampaiden huumoriin ja niiden kuivaan sarkasmiin. Kyllähän ihmiset juttelevat minulle, mutta kun he eivät ymmärrä hirnahduksistani mitään.”

Whisk, whisk, swoosh, swoosh.

Lumihiutaleita alkoi hiljalleen leijailla taivaalta. Aasi nappasi nopeasti yhden hiutaleen kielelleen ja hirnahti iloisesti. Näyttelijät ja katsojat siirtyivät eteenpäin ja aasi ohjattiin pienelle iltakävelylle siksi aikaa. ”Onpas tänään mukava ilma. Pidän lumesta kavioiden alla ja pikku pakkanenkin on kivaa. Puut uinuvat lumipeitteen alla, järvikin nukkuu, vaikka jää välillä ritisee pakkasesta. Ympärillä on niin rauhallista ja hiljaista.

Klip, klop, klip, klop.

Matka jatkui verkkaisesti tallia kohti, jonka katolla tähti valaisee ympäristöä.

Aasi vilkaisi sitä ja ravisteli harjaansa.

Tähtikin loi omalla osallistumisellaan omanlaisensa tunnelman valkopeitteiselle pihamaalle. Aasi pysähtyi taluttajansa kanssa tallin kulmalle odottelemaan seuruetta.

”Nyt sitten odotellaan. Tänne he pääsevät turvaan ja suojaan. Lumessa on aika vaivalloista liikkua ja ulkona on jo aika vilpoinen. Minuahan se ei haittaa, olen raavas aasi! Kestän tuiverruksen ja tuiskunkin. Ah, sieltä he tulevatkin.”

Hirn.

Kun taluttajalta silmä vältti, aasi hiippaili niin pitkälle kuin talutusköysi salli tallin taakse ja kurkisti tallin lämpöistä valoa hohkaavasta ikkunasta sisälle. Siellä vastasyntyneen vauvan vanhemmat katsoivat kapaloitua pienokaista lämpimästi hymyillen. Tietäjät ja paimenet olivat tuoneet heille tervehdyksensä ja lahjansa. Aasin hengitys huurusti ikkunan lasin, jota koristivat jäiset pakkaskukkaset. Näytöksen ollessa lopuillaan, Jeriko siirtyi hiljaa takaisin taluttajan viereen. ”Sellainen loppuhuipennus! Kaikki päättyi lopulta hyvin eikö päättynytkin? Ilmassa tuoksuu taas pöydän antimet, kuten aikaisempana vuonna. Sitä ”riisipuuroa” ei ole kuitenkaan minulle tarkoitettu. Kuulemma se on hyvää.

Siinä se seurue kävelee laulelemaan.

Ihanaa, lapsoset haluavat pehmeillä kintaillaan taputella ja paijata minua palkaksi. Kaikki ihmiset hymyilevät, joten he varmasti pitivät esityksestä!”

Klip, klop, klip, klop, klip, klop.

Taluttaja vilkutti lapsille ja talutti minut talliin. Tapahtumarikkaan päivän jälkeen sain herkkuja: leivän kannikoita, omenan- ja porkkanan palasia. Olipas se ruhtinaallinen ateria palkaksi!

Jeriko popsi herkut samalla, kun satula

nostettiin pois sen selästä, ja sitten se laskeutui lämpimille oljille lepäämään.

Samalla ulkoa kirkosta kantautui hiljaista laulua.

Jouluyö juhlayö Päättynyt kaik on työ Kaks vain valveil on puolisoa lapsen herttaisen nukkuessa seimikätkyessään seimikätkyessään…

Hiaaah-jaah-jaah!

Jeriko liittyi lauluun hetkeksi ennen kuin laski päänsä, ummisti silmänsä ja vaipui rauhalliseen uneen. Hoitaja sammutti lyhdyn liekin ja sulki hiljaa karsinan oven hänen takanaan.

Unikko, vieraileva kirjoittaja

Kuvat: Pertti Kärki

iko r e J

n

da r o J

ko

Jeri

ith

Jud

Mamma teki me i stä julkk i ks i i Himmeässä lyhdyn valossa tallista kuului hiljainen kuorsaus, kun pitkän päivän tehnyt Jeriko nukkui pehmeillä oljilla hyvin ansaittua untaan. Sen häntä heilui välillä innoissaan puolelta toiselle ja pari ilon hirnahdustakin rauhallisen hengityksen lomassa. Jos sen uneen oli päässyt kurkistamaan, näkisi kuinka se kirmasi harja hulmuten kesäisessä aitauksessa välillä hyppien onnesta soikeana. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis sen suhahtaessa lampaiden ohi vieden melkein mukanaan niiden villat.

Lampaat katsoivat Jerikon menoa kuin olisivat ralliradalla. Vihdoin laukkaaja jarrutteli aidan viereen ja värikäs perhonen laskeutui sen turvalle.

Hirn, brrrhhhhh, hirn, brhhhh…

Siihen uinuja säpsähtikin, sillä talviunilta lämpöön herännyt kärpänen oli

laskeutunut sen turvalle. Lämmin unikin loppui tämän seurauksena ja Jeriko haukotteli makeasti. Se nosti unisena päätään ja silmät tuntuivat katsovan kieroon.

– Brrhhhhh, menetkös siitä mokoma pörisijä, Jeriko hirnahtaa ärsyyntyneenä häiritsijälle.

Kärpänen lennähti pois karsinasta tuohtuneesti suristen. Koivet olivat jäykät unen jälkeen, joten ylösnousu näytti kankealta. Pieni venyttely oli siis paikoillaan. Risti-ikkunasta näkyi vieläkin paksu lumipeite, keväästä ei näkynyt merkkiäkään. Taakse jääneet joulunäytelmän näytökset olivat menneet hyvin ja nyt katse kohdistui kevääseen ja tuleviin näytelmiin.

Hirn, Hirn…

– Tiesittekö muuten, että joulunäytökset olivat tänä vuonna draamaa täynnä?

Mun mamma Judith oli oikein pakomestari. Minä en olisi kyllä jäänyt kiinni, Jeriko hirnahtaa virnistäen. – Lisäksi mamma oli kerran julistettu yhdeksi vuoden kauneimmaksi aasiksi!

– Mamma oli siis huomannut, että tallin ovi oli jäänyt lukitsematta ja oli päättänyt lähteä käymään kaupassa. Ihan hyvinhän me täällä ruokaa ja herkkuja saadaan, mutta ehkä se oli se iltalenkin jälkeinen fiilis. Poliisithan ottivat mamman kiinni ja siitä syntyi suuri mediahaloo. Julkkishan mammasta tuli, koko Suomen aasi, ja nyt sen kanssaan on ihan mahdotonta elää.

Vhisk – Vhisk…

Jeriko heiluttelee häntäänsä.

– Mutta minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain silti porkkana- ja omenaherkkuja tuliaisiksi. Viisasta eikö, virnistää tämä vallattomasti.

-Tarvitsen paljon energiaa Ihmisen poika -pääsiäisnäytelmään, joten varaudun siihen ajoissa. Me aasit olemme siinäkin tärkeässä roolissa. Kuljetamme selässämme tärkeää henkilöä, oli meistä paikalla sitten minä, veli Jordan tai mamma Judith. Minähän olisin kuitenkin se paras vaihtoehto! Nähdään siellä, Jeriko hirnahti ja laski päänsä alas napaten sangosta porkkanan ja alkoi rouskuttaa sitä antaumuksella.

Unikko, vieraileva kirjoittaja

Aasinsilta Minä olen aasi. Yhden päivän olin tähti.

Olen siis se aasi, joka seikkailemaan lähti.

Minulla on aasin rooli joulunäytelmässä.

Sinä yönä ihmettelin: Miksi olen tässä?

Miksi lähdin yöhön? Sitä itsekään en tiedä.

Kauan sitten vieras erään aasin tahtoi viedä.

Miksi hän sen teki? Sama selitys nyt pysyy… ”Herra aasin tarvitsee”, jos joku siitä kysyy.

Erikoinen silloinkin on ollut aasin reitti.

Kansa huusi: Hoosianna! Oksat tielle heitti.

Aasi tuo ei aavistanut, minne matka johti.

Ratsastaja kulki pitkäperjantaita kohti.

Oli kylmä pakkasyö, ei vastaan tullut ketään.

Mietin, milloin ensimmäiset valot sytytetään.

Vaikka lämmin onkin aasin talviturkin villa, Ilahduin kun valo vilkkui Citymarketilla.

Joku aamuvirkku soitti Lohjan polisiille.

Miksei aasi kulkea saa Citymarketille?

Ehtinyt en marketista omenaakaan ostaa, Tunsin, kuinka konstaapelit minut kärryyn nostaa.

Siihen päättyi retki. Minut talliin palautettiin, haastateltiin lehtiin, pääsin telkkariin ja nettiin. ”Aasi lähti markettiin,” ja siitä nousi häly!

Epäilikö joku, ettei riitä aasin äly?

Näytelmässä Maria taas odottaa sai Lasta.

Autoin hänet talliin synnyttämään Kuningasta.

Puhelimet soivat. Katsomoihin tulvi väki.

Moni tuli iloiseksi, kun vain minut näki.

Lapsi, joka vaeltamaan saapui aasin vuoksi, innoissaan myös seimen lasta tervehtimään juoksi.

Ihmeellistä tapausta mietin koko illan.

Seimen lapsen luokse rakentaa sain aasinsillan.

Luoja antaa tehtävän, ja tahdon sen näin täyttää.

Aasia hän tarvitsee ja minua saa käyttää.

Anna-Mari Kaskinen 21.12.2022.

Kuva: Anna-Mari Kaskinen

Hiiiiirn – hirn – hirn – hirn!

Kertoja hekottaa mielissään.

Kuvat: Pertti Kärki, Teemu Vestovuo

Siitä se idea sitten lähti Mitähän Judith-aasin päässä liikkui, kun tämän älynväläyksen sai?

Kirkas tähtitaivas valaisi lumisen maiseman ja tallin, jossa Judith-aasi seisoskeli näytöspäivän jälkeen. Sen tarkat silmät huomasivat tallin lukitsemattoman oven, ja siitä se idea sitten syntyikin. – Nyt olisi hyvää aikaa lähteä ostoksille, se mietti. Judith työnsi oven auki ja jolkotteli rauhallisesti ulos.

Virnistellen se alkoi astella Vivamon tiluksien aurattuja teitä. Valaistulla tiellä oli helppo kopotella eteenpäin. Välillä se nappasi leijuvan lumihiutaleen kielelleen. Yöllä kadut olivat hiljentyneet, sen seuraan liittyi kuitenkin hetkeksi jänis, jopa pari peuraa

kallistelivat päitään kulkijalle, kun se vihdoin saapui Citymarketin pihalle.

– Pöh, ovet ovat kiinni, Judith mutisi ja päästi ilmoille kaikuvan hiii-aah-aahhuudon.

Miksi ovet eivät aukea meille?

– Tästä tulikin mieleeni aivan oikea keisarinna, joka teki erityisvierailun luokseni Vivamoon. Ystävystyimme heti, kuninkaallisia kun me molemmat olemme. Keisarinna tosin ihmetteli, että minkä rotuinen koira minä olen, kun olen niin suuri. Itse kehuin hänen leijonamaisen upeaa turkkiaan. Turisimme niitä, näitä, nivelien kolotuksesta herkkuihin sekä miten päädyin julkkikseksi ja televisioon. Keisarinna kertoi itsekin kokeneensa huonoa

kohtelua. Palvelusväki ei päästänyt häntä käymään Prismassa ja siitä, miten hän siitä pahastui.

– Nykyään on niin vaikea löytää kunnon palvelusväkeä ja saada hyvää palvelua, hän tuhahti. Judith pyöräytti silmiään keisarinnan vilkaistessa olkansa yli ja sitten he jatkoivatkin matkaansa keisarinna pää ylväästi koholla.

Otetaan kaverikuva Citymarketin ovet pysyivät kiinni, ja sen sijaan poliisin partioauto kaarsi Judithin viereen. – Siinä sitä sitten pääsin kuviin poliisin vieressä seisten.

Ja kehtasivat väittää, että en muka mahdu partioautoon!

– Seuraavana päivänä Vivamoon saapui MTV:n kameraryhmä ja pääsin televisioon. Minua haastateltiin, olenhan näyttelijä, Judith intoilee. - Ja kauppiaskin tuli makoisten omenoitten ja porkkanoiden kera pahoittelemaan, että kaupan ovet olivat suljettuna vierailuni aikana.

- On ihanaa olla julkkis!

Unikko, vieraileva kirjoittaja