4 minute read
"Ei mitään meistä ilman meitä"
from Kynnys 1 / 2023
by Kynnys
Gunilla Sjövall muistelee Kynnyksen historiaa
Teksti: SANNI PURHONEN
Esittele itsesi omin sanoin.
– Olen Gunilla Sjövall, yleisesti tunnettu nimellä Gee. Väittävät, että täytän tänä vuonna 74, mutta ikähän on vain numero… Olen yksi alkuperäisistä kynnysläisistä ja olin töissä Kynnyksessä koulutussihteerinä 17 vuotta.
Mitä kuuluu juuri nyt?
– Kiitos hyvää. Olen enemmän tai vähemmän eläkkeellä luovuttuani myös kaikista luottamustoimistani. Antaa nuorempien ”opetuslasteni” jatkaa. Uutta verta, uusia ideoita, niinhän sen kuuluu mennä.
Kerro Kynnyksestä, miten kaikki alkoi?
– Ai – monenko sadan sivun juttu tästä tulikaan? Pidemmästä versiosta kiinnostuneille suosittelen Matti Laitisen ja Heini Sarasteen teosta ”Elämän kynnyksellä – Vammaisliikkeen synty”, missä on kattavasti kerrottu Kynnyksen historiasta ja Heinin upea haastattelu minusta ja osuudestani siihen. Mutta ehkä Kynnyksen syntymisen syitä kuvastaa tämä muisto: yliopisto-opintoni toisena lukukautena äitini pyysi yhtä pakollisen oppiaineeni lehtoria siirtämään
Kun katsoo 50 vuotta taaksepäin tuntuvat silloinen ilmapiiri ja asenteet meitä kohtaan uskomattomilta! Me vammaiset korkeakouluopiskelijat olimme joko kummajaisia tai neroja – tai molempia yhtä aikaa. Mutta toisaalta saimme myös tukea muilta opiskelijoilta, elettiinhän vähemmistöryhmien esiinmarssien aikaa.
Millaista oli työsi Kynnyksellä?
– Haastavaa, innostavaa, kiehtovaa, turhauttavaa, ärsyttävää. Unohtumatonta. Oikeastaanhan minun ei pitänyt ollenkaan ruveta ammattikouluttajaksi – eihän vaikeasti puhevammainen siihen pysty. Minusta piti tulla kielenkääntäjä vanhempieni peräkammariin. Mutta sitten Kynnykseltä oli pyydetty puheenvuoroa silloisen sosiaalihallituksen seminaariin aiheena henkilökohtainen apu. Kynnys oli vahvasti ajanut sen saamista tulevaan vammaispalvelulakiin. Alkuperäinen puhuja Anneli Vesterinen oli menehtynyt kesällä ja Kalle puhui minut ympäri pitämään tuon luennon 300 sossulle. Siitä kouluttajan urani lähti.
Kynnyksen alkuaikojen toiminnassa oli oikeastaan vain kaksi painopistealuetta: koulutus ja vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet. Molemmat rakennettiin tyhjästä ja limittyivät toisiinsa ja siksi meistä tulikin Kynnyksen ensimmäisen juristin Jari Korven kanssa tiivis työpari. Oma kouluttajafilosofiani pohjasi vahvasti vertaistukeen ja vammaisten kouluttajien omiin kokemuksiin tai USA:n Itsenäisen Elämän
Liikkeen johtohahmoa Judy Heumannia lainatakseni ”Nothing about us without us!” (”Ei mitään meistä ilman meitä!”). Se, että vammaiset henkilöt voisivat olla vammaisena elämisen asiantuntijoita, oli vielä 90-luvullakin ennenkuulumatonta. Asennetta kuvaa hyvin se, että kun Kynnyksen Tampereen aluesihteeriä Rita Järvistä pyydettiin puhumaan korkean tason konferenssiin, hänelle luvattiin tarjota palkkioksi kahvit kun muille puhujille maksettiin kovat luentopalkkiot.
Olet ollut tuomassa henkilökohtaista apua Suomeen, kerro lisää siitä.
– Elämäni on kulkenut outoja polkuja: olen tehnyt asioita täysin itsekkäistä syistä omien tavoitteitteni tai paremman elämänlaadun saavuttamiseksi ja vasta vuosien mittaan olen tajunnut, miten monta ihmistä olen siinä sivussa tullut auttaneeksi. Henkilökohtainen apu on tästä hyvä esimerkki. Prosessi käynnistyi, kun Kallen ja Maijan kanssa vierailin ”Tanskan Kallen” Evald Krogin luona ja näin, miten hän eli normaalia työssäkäyvän perheenisän arkea henkilökohtaisten avustajiensa avustamana. Eräänä iltana hän punkkulasin ääressä sitten katsoi minua silmiin ja kysyi: ”Gunilla, kuinka kauan aiot elää vanhempiesi elämää?”. Se kysymys mullisti elämäni. Kotiin päästyäni päätin, että nyt saa loppua tämä vanhempieni turvakaukalossa eläminen ja on aika ottaa ohjat omiin käsiini ja ryhtyä oikeasti siksi itsenäistä, omannäköistä elämää eläväksi 3-kymppiseksi yliopisto-opiskelijaksi, jollaiseksi olin kuvitellut itseni. Vuoden häiritsin Kauniaisten sosiaalilautakunnan jokaista kokousta hakemuksellani ennen kuin he luovuttivat ja myönsivät tukea henkilökohtaisen avustajan palkkaamiseksi.
Vuosi oli 1979 ja tämä 500 mk/ kk (311,47 €) oli ensimmäinen henkilökohtaiseen apuun myönnetty tuki Suomessa. Loppu onkin historiaa.
Nykyisin sinut tunnetaan tanssijana, mistä se lähti?
– Tylsyydestä. Oli kesä 1996 ja minulla oli tekemisen puutetta. Silloin Tuuli Helle – myöhemmin monen alan vammaistaiteilijana tunnettu – ehdotti minulle lähtemistä Pyhäsalmelle Täydenkuun Tanssifestivaalille ja amerikkalaisen Alito Alessin inklusiivisen DanceAbility-metodin tanssikurssille. En tiennyt hommasta yhtään mitään, mutta jo toisena päivänä sisimpääni piiloutunut tanssija heräsi. Pari vuotta myöhemmin kouluttauduin Wienissä Aliton johdolla DanceAbility-tanssinopettajaksi ja olin mukana perustamassa ensin DanceAbility Finland ry:tä ja sitten Suomen ensimmäistä inklusiivisen tanssin ammattilaisryhmää Kaaos Companya. Viimeisin teokseni oli vuosi sitten ensi-iltaan tullut Swan Song, joka on mm. ikääntymistä ja muuttuvaa kehoa kuvaava duetto Sally Davisonin kanssa.
Miksi Kynnystä tarvitaan?
– Minusta Kynnyksen tehtävä on nyt ja tulevaisuudessakin se sama, minkä vuoksi me sen perustimme 50 vuotta sitten: olla vammaisten oikeuksien tinkimätön puolustaja ja tukea niitä ihmisiä, jotka eivät yksin osaa, pysty tai jaksaa pitää kiinni oikeudestaan omannäköiseen elämään.
Oletko itse vammaisaktivisti omasta mielestäsi?
– Viimeiseen hengenvetoon asti!
Synttäriterveisiä 50-vuotiaalle?
– Skoolataan taas 50 vuoden kuluttua!
