Kynnys 3 / 2021

ynnys No 3 / 2021

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänenkannattaja

Kynnys

Pääkirjoitus

Valtakunnallinen vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestön äänen­ kannattaja ISSN 1235-9920 Julkaisija: Kynnys ry – Tröskeln rf Siltasaarenkatu 4 (5. krs) 00530 Helsinki Puhelin: (09) 685 0110 Päätoimittaja: Leena Ollila Toimitussihteeri: Sanni Purhonen / Kynnys ry Siltasaarenkatu 4 00530 Helsinki sanni.purhonen@kynnys.fi Puhelin: 045 7732 4116 Taitto: Väinö Heinonen / Kynnys ry Painopaikka: PunaMusta Kannen kuva: Shutterstock Kynnys-lehden aineistot Aineisto lähetetään toimitussihteerille. Lähettäessäsi kuvaa/tekstiä, toimita myös yhteystietosi.

Lehden tilaushinta Kotimaassa kestotilaus 17 € / vuosi ja vuosi­tilaus 20 € / vuosi (4 numeroa).

Jäsen­maksu 19 € / vuosi, johon sisältyy Kynnys­lehden tilaus­maksu. Tilauksiin ulkomaille lisätään posti­maksu.

Kynnys-lehti on saatavissa myös sähköisessä muodossa. Lisätietoja näkövammaisille tarkoitetusta sähköisestä lehdestä Näkövammaisten liiton tiedonhallintapalvelusta.

Voit saada lehden luettavaksesi myös CD:llä. Lisä­tietoja: jari.gusev@kynnys.fi.

Kynnys ry:n toimikunnat: Itsenäisen Elämän Keskus – Jyväskylä Yhteystiedot, ks. Kuopio Puh. 045 7732 4109 Itsenäisen Elämän Keskus – Kuopio Hermanninaukio 2 A 70100 KUOPIO Itsenäisen Elämän Keskus – Oulu Kansankatu 53, 90100 OULU Puh. 045 7732 4108 Itsenäisen Elämän Keskus – Tampere Pellervonkatu 9 h. 1020, 33540 TAMPERE Puh. 040 940 1399 Itsenäisen Elämän Keskus – Turku Yliopistonkatu 9 b, 20100 TURKU

Leena Ollila Puheenjohtaja leena.ollila@kynnys.fi

Kuntavaalien jälkeen valitaan myös uusi vammaisneuvosto

S

uomessa astui 1.6.2017 voimaan kuntalaki, jossa kuntaan velvoitettiin perustamaan vammaisneuvosto. Suurimmissa osissa kunnista on ollut jo pitkään vammaisneuvostot, mutta kuntalain uudistuessa kaikkiin kuntiin saatiin toimielin, jonka kautta vammaiset voivat vaikuttaa. Vammaisneuvosto on tarkoitettu yhteistyötahoksi päätöksentekijöille, jonka avulla vammaisnäkökulmaa tuodaan esille. Vammaisneuvoston toimikausi on neljä vuotta, eli vaalikausi, kuten kuntien muissakin toimielimissä. Kunnat ja vammaisneuvostot saivat tälle syksylle uudet päättäjät kuntavaalien myötä.

Vammaisneuvoston tehtävä on vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnassa. Asiantuntemustansa on hyvä hyödyntää kunnan eri hallinnonaloilla, sillä yhteistyö kunnan ja vammaisneuvoston välillä auttaa kaikkia. Vammaisneuvoston ja eri hallinnonalojen välistä yhteyttä vahvistaa myös vammaispoliittisen ohjelman laatiminen. Ohjelmassa linjataan hallinnonaloja sitouttavia toimenpiteitä, joilla vahvistetaan vammaisten oikeuksien toteutumista. Kunnan kan-

nattaa ottaa huomioon suunnittelussa ja laatimisessa vammaisneuvoston asiantuntemus, jotta vammaisnäkökulman tärkeys näkyy kaikessa kaupungin suunnittelussa ja toiminnassa.

Vammaisten arkea koskevia päätöksiä ei kuitenkaan tehdä vammaisneuvostossa, vaan ne tekevät viranomaiset ja lautakunnat. Talousarviosta puolestaan päättävät kaupungin- ja kunnanvaltuustot, jotka näyttävät palveluiden toimivuuden tai toimimattomuuden. Vammaisneuvoston onkin hyvä olla aktiivinen ja ammattitaitoinen, tehdä aloitteita sekä antaa lausuntoja ja kannanottoja. Tavoitteena on, että vammaisten henkilöiden ääni kuullaan ja oikeudet toteutuvat.

Vammaispalvelujen laadukkuus ja toimivuus edellyttävät paitsi poliittisilta päättäjiltä ja viranhaltijoita selvää tahtotilaa panostaa näihin palveluihin, myös laajaa osallistamista ja kuulemista. Palveluiden kehittämisessä on kuunneltava ennen kaikkea meitä vammaisia ihmisiä, joita asia koskee. Vammaisneuvoston tärkein tehtävä on toimia yhteistyöelimenä vammaisyhdistysten, päätöksentekijöiden sekä viranomaisten välillä.

Efter kommunvalet väljs det nya funktionshinderråd

I

Finland trädde kommunallagen som förpliktade kommunerna till att grunda funktionshinderråd i kraft den 1 juni 2017. Största delen av kommunerna har också redan länge haft funktionshinderråd, men med reformen av kommunallagen bör nu alla funktionshindrade ha ett eget påverkningsorgan i sina kommuner. Funktionshinderrådet är avsett att fungera som ett samarbetsorgan för beslutsfattare som tillvaratar funktionshindrades intressen. Funktionshinderrådets mandatperiod är fyra år, alltså samma som alla andra kommunala organ. Kommunerna och funktionshinderråden fick nya beslutsfattare på hösten efter kommunvalet.

Funktionshinderrådets uppgift är att påverka all verksamhet i kommunen. Att ta del av rådets sakkunskap i den kommunala förvaltningen är viktigt eftersom ett gott samarbete mellan kommunen och funktionshinderrådet gagnar alla.

Samarbetet med funktionshinderrådet är också ägnat att stärka det funktionshinderpolitiska programmet. I programmet stadgas det om riktlinjerna för alla sådana åtgärder som måste vidtas för att tillvarata rättigheterna för personer med funktionsnedsättning inom respektive förvaltningsgren. Det är skäl för kommunen att använda sig av funktionshinderrådens sakkun-

skap så att funktionshinderperspektivet syns i all stadsplanering och verksamhet.

Beslut som berör funktionsnedsatta personers vardag fattas inte i funktionshinderrådet, utan av myndigheter och nämnder. Budgeten görs upp av stads- och kommunfullmäktige, vilket är det som är avgörande för hur tjänsterna fungerar eller inte fungerar. Det är skäl för funktionshinderrådet att agera aktivt och professionellt, att ta initiativ, uttala sig och ta ställning. Målet är att personer med funktionsnedsättning skall höras och att deras rättigheter skall förverkligas.

Kvaliteten på tjänsterna och hur de fungerar för personer med funktionsnedsättningar förutsätter förutom en uttalad vilja hos våra politiska beslutsfattare och tjänstemän att satsa på service och tjänster, också deltagande och samförstånd. Vid utvecklingen av service och tjänster bör man framför allt höra oss funktionsnedsatta som saken berör. Funktionshinderrådets viktigaste uppgift är att fungera som ett samarbetsorgan mellan funktionshinderföreningar, beslutsfattare och myndigheter. Översättning Ulf Gustafsson

Kynnys Nro 3 / 2021

Sinikka Luhtasaari Mopomama Arabianrannasta

Terhi Toikkanen Lakimies, Kynnys ry

Toteutumaton perusoikeus ei ole perusoikeus

En tiennyt kaipaavani kapakkaan

K

E

päättää mennä uimahalliin, jolloin hän a) ei pääse sinne b) kuulee sattumalta palveluista, joihin hänellä on oikeus päästäkseen sinne c) ymmärtää sattumalta hakea palveluja päästäkseen sinne d) voittaa valituksen kautta prosessin saada tarvitsemansa erityispalvelut peruspalvelua eli uimahallikäyntiä varten ja menee uimaan 2 vuoden kuluttua päätöksestään mennä uimahalliin. Kohteleeko kunta kuntalaisiaan tässä yhdenvertaisesti ja onko oikeussuojakeino tosiasiallinen?

Perusoikeusongelma on sekä hallinnollinen ja rakenteellinen, lakia tulee muuttaa. Esimerkiksi prosessin viranomaisvetoisuus hakuvaiheessa vaarantaa prosessin puolueettomuuden, kun molemmat osapuolet ovat kuultavina ja mahdollisina jatkovalituksen tekijöinä hallinto-oikeuksissa. Lisäksi maksaja arvioi ja päättää - tilanteet ovat jo lähtökohtaisesti uhka puolueettomuudelle. Hallintovalituksen voi tehdä ainoastaan laillisuusperusteella. Valittajan pitää vaatia päätöksen muuttamista tai kumoamista. Valittajan pitää tuntea erityislaki tai hallinnollista prosessia rasittavat muotoseikat voidakseen arvioida valittaako. Laitonkin päätös on heti täytäntöön pantavissa ilman, että hakija tietää sen olevan laiton.

Mikä sitten on lainmukainen päätös arvioitaessa esimerkiksi henkilökohtaisen avun palvelun välttämättömiä tunteja päivittäisiin toimiin? Onko se hakijan osoittama tuntimäärä vai kunnan arvioima? Vammaisten oikeuksien toteutumisen kannalta päätös on laiton, ellei yksilöllisen tarpeen (määrältään ja laadultaan) mukaista palvelua myönnetä. Jos tarve avulle on 100 h /vko, ei myönnetty 30 h /kk ole laillinen. Verrannollista olisi, jos äänioikeus myönnettäisiin ensin vain omatyöntekijän osoittamiin vaaleihin ja vasta monen vuoden omakustanteisen valitusprosessin jälkeen saisi oikeuden käyttää äänioikeutta kaikissa vaaleissa. Toteutumaton perusoikeus ei ole perusoikeus.

KUVA: ISMO HELÉN

Kolumni

Lakiasiaa

unnan tärkein tehtävä on kuntalain mukaan tuottaa kuntalaisilleen palvelut. Erityiset palvelut on turvattu erityislailla. Vaadittua osaamista erityisten palvelujen järjestämiseen ei kuitenkaan ole turvattu. Yleisen järjestämisvelvollisuuden alaisia palveluja organisoivat osaajat hoitavat myös erityislailla turvattujen palvelujen toteutuksen.

Erityislailla turvattuja palveluja ei kuntatasolla tunneta eikä niistä tiedoteta palveluntarvitsijaa. Palveluun oikeutetut eivät saa heille erityislain mukaan kuuluvia palveluja. Seurauksena ovat jatkuvat ja pitkittyneet palvelujen hakuprosessit.

Eri palvelutarpeiden arvioinnissa kunnan valitsemia asiantuntijoita käytetään vaihtelevasti ja vaihtelevin tuloksin, usein palvelunkäyttäjän itsemääräämisen kustannuksella vastoin lakia. Lain täytäntöönpano on erityispalveluja tarvitsevan kuntalaisen henkilökohtaisten taitojen varassa ja edellyttää pitkälle menevää erityislain sisällön osaamista ja tietoa näennäisistä oikeussuojakeinoista.

Kuntien viranomaiset eivät tunne riittävästi erityislakeja kuten vammaispalvelulakia ja sen perusoikeusvaikutuksia, soveltamisohjeet voivat olla laittomia ja päätökset lähtökohtaisesti usein lainvastaisia – seurauksena on mielivalta ja palveluja tarvitsevien mittava palveluvaje. Palvelunhakemisesta tulee prosessi, jossa palveluntarvitsijasta tulee tahtomattaan valittaja.

Lainsäädäntömme mahdollistaa erityispalveluja tarvitsevien kuntalaisten perusoikeuksien toteutumisen jättämisen valituksenalaisten hallintopäätösten varaan. Perusoikeuksien toteutuminen on siis vammaisten ihmisten osalta hakemusasia.

Kunnan asukkaiden peruspalvelut ja oikeus niiden käyttämiseen riippuu yksilön ominaisuuksista. Vammaton kuntalainen päättää mennä uimahalliin ja menee sinne. Vammainen kuntalainen, joka tarvitsee apua pukeutumiseen, liikkumiseen ja kommunikointiin,

3

lokuun alun lämmin ilta hyväili. Poikaystäväni, avustajani ja minä istuimme lasitetulla terassilla. Siitä näki eri pöytiin, mitä syötiin ja mikä parasta, keitä ravintolassa oli lisäksemme.

Vieressä aterioi nuoria äitejä pikkulapsineen, toisaalla oli porukka lihansyöjiä. Se paljastui, kun pöytään kannettiin ruoka ja tirisevästä paistista leikattiin siivuja koko seurueelle. Pääruokavaihtoehtoja listalla oli tasan kaksi: liha tai kala. Me kolme tilasimme paistettua kuhaa uusilla perunoilla ja kanttarellikastikkeella. Jälkiruoaksi oli crème brûlée ja espresso tai cappuccino.

Yllätyin täydellisesti. Terveysapostoli, siis minä, aloin puhua kielillä. Hymy nousi kasvoille, elämä näytti ja kuulosti suloiselta. Yhtäkkiä en ollutkaan vaivainen, ainakaan siltä ei tuntunut.

Tippaakaan ei ollut alkoholia veressä. Me kolme emme nauti sitä enää. Kasvomaskeja ei näkynyt. Tarjoilijat, vanhat herrat mustissa kuluneissa paidoissaan, palvelivat jokaista asiakasta kuin ainokaistaan. Hienoon ja kalliiseen ravintolaan päädyimme, koska olin saanut apurahan. Ihana avustajani auttoi sen laatimisessa ja ateria hänen valitsemassaan paikassa oli lahjani meille kaikille. Ilman häntä en olisi anonut apurahaa saati saanut. Hän uskoi minuun silloin, kun itse en ja tarvitsin tukea.

Ravintolan valitseminen, illan odottaminen ja esteettömyyden varmistaminen olivat oma numeronsa hautovassa helteessä. Ne eivät tapahtuneet yhdessä päivässä ja se oli tarkoituskin. Saatiin mieluista ohjelmaa, kun kesä koronan kurittamassa kaupungissa pakotti eristäytymään kotiin.

Kapakka edusti vastakohtaa, unelmaa tavata ihmisiä, turvavälein joo, mutta vapaina maskeista.

Salissa hälistiin ja pulistiin. Lautaset kolisivat, lasit kilahtelivat, haarukat ja veitset palvelivat nautiskelijoita. Kuului naurua, jossain pöydässä laulettiinkin.

En tiennyt kaipaavani kapakkaan. En tapaa istuskella niissä. Elämänkutsu loputon viekoittelee koronan aikanakin, miten milloinkin ja sille kannattaa aina vastata, kyllä. Tahdon. Valmistaudun samalla kolmanteen rokotukseen. Maailma on muuttunut.

4

Kynnys Nro 3 / 2021

Miten syntyy saavutettava performanssi?

Etelä Suomen Aluehallintovirasto tilasi keväällä 2019 performanssitaiteilija Maire Karuvuorelta teoksen saavutettavuusseminaariin. Näin se suunnilleen meni.

Teksti: MAIRE KARUVUORI

Perjantai, 15.02.2019 Etätapaaminen AVIn ylitarkastajan, Viena Rainion kanssa. Hän tiedustelee, voisinko toteuttaa uuden teoksen saavutettavuusdirektiiviä käsittelevään seminaariin syyskuun puolivälin tienoille. Teos nostaisi esiin "sitä positiivista puolta, mitä lain toimeenpano saa yhteiskunnassa aikaan". Kuulostaa haastavalta, mutta olen tehnyt töitä saavutettavan esitystaiteen parissa aiemminkin, enkä ole aiemminkaan kieltäytynyt tilausteoksista.

Olen odottanut tilaisuutta sisällyttää saavutettavuutta teosprosesseihini vahvemmin, jo alusta lähtien. On harvinaista, että tilaaja on kiinnostunut saavutettavuudesta, saati laskenut budjettiin tulkkien palkkiot ja tekniikan.

Tuleva teokseni olisi yksi seminaarin "puheenvuoroista". Tarkoitus on näyttää esimerkki siitä, mitä kaikkea saavutettavuus voi tarkoittaa.

"Ne aiheet, joista seminaarissa puhutaan, muuttuvat teoksen kautta eläväksi ja todeksi", hän jatkaa. Kuulostaa juhlapuheelta, mutta juhlan Avi haluaakin. Sen aihe on EU:ssa säädetty direktiivi digipalvelujen saavutettavuudesta. Äkkiseltään EU-direktiivi ei kuulosta kovin hilpeältä bileteemalta, mutta tätä on ilmeisesti odotettu kauan.

Teokseni ei tarvitse käsitellä saavutettavuutta, mutta Rainio toivoo, että se toteutetaan saavutettavasti. Hän kannustaa minua tarttumaan ajatukseen juhlasta ja ilosta. Ehkä teokseni voi hälventää jännitystä, jota uusi laki ja sen vaatimukset saattavat tuottaa.

Jään pyörittelemään mielessäni serpentiiniä,

tötteröhattuja ja aasinhäntää, kun päätämme puhelun.

Perjantai, 19.04.

Teen mielelläni teoksia, joissa yleisö on jollain tavalla mukana. Lisäksi pidän kaikenlaisesta liiallisesta ja hölmöstä. Haluaisin esitykseeni konfetteja, ehkä jonkin räjähdyksen tai ilotulituksen. Visioin esitystilan kattoon vaijeriverkostoa, jonka avulla kuljettaisin katsojille yllätyksiä. Jotain, mikä tekee hetkessä kenet tahansa onnelliseksi. Ehkä taikapölyä.

Samalla, kun teosideani kiertelevät Putte Possun nimipäivien ja sambakarnevaalien välimaastoissa, odottelen tietoa siitä, missä seminaari tullaan järjestämään. On vaikeaa tehdä konkreettisia suunnitelmia näkemättä tilaa, sillä se määrittelee lopputulosta aivan valtavasti. Tiedän vain, että tila on esteetön. Puheenvuorot varmasti pidetään lavalla ja yleisö on istutettu suoraan sen eteen. Haluan kuitenkin tietää enemmän. Onko katsomo nouseva vai tasossa, onko tila suorakulmainen vai viuhka ja voiko kattoon ripustaa köysiratoja?

Hoksaan, että tarvitsen kuvailutulkin, jos teokseni pohjautuu pöllyävään väripaperisilppuun.

Torstai, 18.07.

Juuri ennen kesälomareissua saan yhteystiedot kuvailutulkille, joka haluaa nähdä videon

esityksestä. En tiedä, mitä vastaisin, eihän sitä ole vielä olemassa! Teos nähdään kerran, yhtenä ainoana päivänä kahden kuukauden päässä tulevaisuudessa, siinä hetkessä, johon häntä tarvitsen.

Harmittaa pyytää tulkkia töihin näin hankaliin olosuhteisiin, mutta tilanne ratkeaa, kun selviää, että hänet on jo buukattu muualle. Olen iloinen, kun hänen ei tarvitse kärsiä kummallisen taiteeni takia, mutta itse olen vähän pulassa. Tarvitsen yhä tulkkia ja olen juuri lähdössä vaellukselle Lappiin. Aktivoin sähköpostiin automaattisen lomavastauksen ja laitan puhelimen pois päältä. Tätä ei nyt murehdita seuraavaan kahteen viikkoon.

Sunnuntai, 01.09.

Vihdoin alkaa tapahtua! Saan tietää, missä seminaari pidetään ja olen sattumalta Tampereella. Tila on aivan keskustassa, hotellin alakerroksessa. Lupaan ottaa kuvia Avia varten, sillä he eivät ole käyneet paikan päällä.

Tuntuu ihanalta, että pääsen viimein tutustumaan tilaan ja sen mahdollisuuksiin. Nyt voin todella laittaa hihat heilumaan!

Hotellin respasta minut ohjataan suurille parioville ja niistä sisään. Vastaanottovirkailija esittelee tilaa ja yritän parhaani mukaan peittää tyrmistystäni. Se ei ole suuri sali, ei näyttämö, eikä auditorio. Huone on matala, kahdesta erillisestä neukkarista yhdistetty u:n muotoinen lenkki, jonka mistään kohdasta ei ole esteetöntä näköyhteyttä kaikkialle.

5

KUVA JOONA ALI

Kynnys Nro 3 / 2021

Olin siis missä tahansa, olen jollekulle piilossa. Vaikka miten päin yritän miettiä, en keksi, kuinka voisin ylläpitää kontaktia yleisöön tai edes liikkua vapaasti. Mikään tällainen ei tullut mieleenkään, kun kuvittelin esteetöntä esitystilaa. Vaijerit, konfetit ja pikkuyllätykset voin unohtaa saman tien. Kiitän, astun kadulle ja lähden junalle tonnin painoiset kengät jaloissani.

Raskasta kotimatkaa seuraa lamaannus, johon minulla ei enää olisi aikaa. Kuukausilta tuntuvan viikon aikana yritän vastentahtoisesti kehittää uusia ideoita vanhan raunioille. Tehtävä on toivoton, ärsyttää ja aika tuntuu loppuvan. Haluan jo perua koko homman, kunnes saan kiinni edessäni lilluvasta, pienestä oljenkorresta. Jos näkyvyys ja liikkumatila tilassa ovat olemattomia, on sentään jotain, mitä jää. Puhe ja ääni minulla on, vaikka kaikki muu vietäisiin pois. Jos ihmiset eivät voi nähdä teosta silmillään, voin maalata sen heille kielen avulla. En vain yhtään tiedä, mitä kuvaan tulee.

Viikko 36 Opin lukupiirissä uuden sanan. Ekfrasis on sitä, kun kaunokirjallisuudessa kuvaillaan jokin olemassa oleva taideteos. Teos teoksen sisällä. Ja heureka! Yhtäkkiä tiedän, miten tuon performanssini osaksi mahdotonta tilaa. Seminaari on kaunokirjallinen tekstini ja ekfrasis sen sisällä on jokin oma aiempi teokseni. Aivoni alkavat heti surrata ja skan-

nata vanhoja esityksiäni, joita voisi herättää puheella henkiin. Olen hädin tuskin päässyt kotiin, kun jo tiedän, mitä haluan yleisölle näyttää, mutta nyt viimeistään tarvitsen kuvailutulkkia! Kaivelen omia vanhoja muistiinpanojani ja löydän yhteystiedot tulkille, jonka kanssa työskentelin pari vuotta aiemmin yhdessä toisessa projektissa. Laitan kiireen vilkkaa viestin Pipsa Toikalle ja hän on heti mukana juonessa.

Hän neuvoo, millaisista palasista kuvailutulkkaus muodostuu sekä mitä kannattaa ja mitä ei kannata kertoa. En tietenkään itse ole nähnyt esitystä, josta haluan kertoa, koska olin esityksen sisällä. Yritän muistella, keitä yleisössä oli ja ehdotan haastattelua muutamalle tutulle naamalle, jotka bongaan tilanteesta otettujen kuvien taustalta. Osa ei vastaa, osa ei muista ja osa ei tohdi, mutta löydän muutaman katsojan, joita jututan Pipsan vinkit mielessäni.

On asioita, jotka kaikki muistavat eri tavoilla, mutta myös sellaista, joka toistuu. Sidon sirpaleiset muistikuvat yhteen sen kanssa, mitä itse varmasti tiedän tapahtuneesta ja minkä voin tarkistaa. Palaset loksahtelevat kohdalleen, kuva rakentuu ja alan kirjoittaa.

Yritän pitää kaiken mahdollisimman selkeänä ja silti rakentaa tunnelmasta niin vahvan, että kuulija tahtomattaankin näkisi tapahtumat edessään. Luen ja korjaan rakentuvaa kuvaa, lähetän tekstin Pipsan kommentoitavaksi, korjaan, luen ja korjaan. Lo-

pulta edessäni on ehyt kuvailu teoksesta niin kuin yleisö sen näki. Olen päättänyt äänittää tekstin etukäteen niin, että seminaarissa soitetaan valmis ääniteos, enkä itse ole esillä.

Jos kaikki eivät voi nähdä minua, en halua, että kukaan näkee.

16.–18.09.

Teen koenauhoituksia vielä viimeisenä iltana kotona ja valitsen mukaan ääniklippejä, joilla värittää tilaa ja tunnelmaa näkyviin. Otan kotipihassa nauhoitetun hanhien ylilennon, iloista puheensorinaa irkkubaarista sekä askelia mukulakivikadulla. Aamulla junassa pänttään tekstiä ja hotellilla supatan nauhalle vaatekomerossa tyynyjen keskellä. Viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa maalaan äänimaiseman editointiohjelmalla. Saamme teknikon kanssa sound checkin valmiiksi juuri ennen kuin ihmiset valuvat tilaan.

Kuulen kuinka juontaja spiikkaa minun teokseni sisään. Pitelen mikrofonia huoltokäytävällä kylmin käsin ja sydän rinnassa hivuttautuu ylemmäs joka lyönnillä. Saan merkin teknikolta, otan vielä yhden hengenvedon ja nostan mikrofonin suuni eteen: "Mä olen performanssitaiteilija Maire Karuvuori ja mä olen valmistanut teille esityksen, jonka nimi on Kuva näkymättömästä teoksesta. Mä olen teidän kanssanne täällä Hotelli Koskipuistossa, mutta te ette voi nähdä mua, sillä mä en ole näkyvillä.



6

Kynnys Nro 3 / 2021

KIRJA-ARVIO

moral affirmation?

Jälkikirjoitus: Narrowed Lives is an illuminating portrait of what life

Kuva näkymättömästä teoksesta Maire Karuvuoren Kuva näkymättömästä teoksesta oli Etelä-Suomen aluehallintoviraston tilaama teos “Sanoista Tekoihin”-saavutettavuusseminaaria varten Tampereelle 18.9.2019. Se oli viittoma- ja kirjoitustulkattu ääniteos, joka kuvailee Karuvuoren aiemman teoksen “Miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan”. Kertomus alkaa Porista, aurinkoisesta joenvarresta, kulkee sisään Poriginal-galleriaan ja välittää 3.7.2018 esitetyn performanssin siten kuin se tapahtui, kunnes esitys on ohi ja kuulija astuu takaisin ulos aurinkoiseen jokirantaan.

Performanssitaiteen luonteeseen kuuluu se, että teos ikään kuin häviää esittämistilanteen jälkeen. Kuitenkin Kuva näkymättömästä teoksesta pohjautui niin pitkälti tarinaan ja ääneen, että sen voi kokea lähes samanlaisena vielä tänäkin päivänä, ainakin jos käytössä on ripaus mielikuvitusta ja heittäytymistaitoa. Kuvailuteksti kokonaisuudessaan sekä ääninauha ja valokuvia löytyvät Maire Karuvuoren nettisivuilta: www.mairekaruvuori.com.

NARROWED LIVES Meaning, Moral Value, and Profound Intellectual Disability

Vehmas & Mietola

is like in Finnish homeslaittoi where ääadults who have Näiden sanojen jälkeengroup teknikko intellectual andnäki multiple disabilities live their ninauhanprofound pyörimään ja yleisö näkymätlives. ItEn documents how esityksen care workers strive to guarantömän kuvan. tullut koko aikatee individuality and dignity a backdrop of scarce na esiin huoltokäytävästä, muttaagainst viittomakieresources and misguided policies. The book is a soberlen tulkkini Sirpa Teira oli pukeutunut niihin ing account of how the lives of people with profound vaatteisiin, jotka teoksessa kuvailen itseni intellectual and multiple disabilities are restricted, not päälle. Hän tulkkasi kaiken toiveideni muprimarily because of their impairments, but, rather bekaan, lyyrisesti ja eläytyen. Hän oli tutustucause well-meaning intentions do not always work out nut tekstiin ennalta hyvin, sai täydet taiteelthat way in practice. liset vapaudet sen kääntämisessä ja suoriutui työstä upeasti. Mikään ei olisi voinut mennä paremmin. Kuvailutulkkini Pipsa Toikka oli myös läsnä, siinä tekstissä, jonka auttoi luomaan.

Olin jo pitempään haaveillut mahdollisuudesta työskennellä tulkkien kanssa ja voin lämpimästi suositella sitä kollegoilleni. Taide kuuluu kaikille ja sen eteen olisi myös taiteilijoiden syytä nähdä vaivaa. Tietysti kannustan myös tapahtumajärjestäjiä ottamaan haasteen vastaan ja hakemaan apua ammattilaisilta. Kaikkea ei tarvitse osata itse, edes pienemmillä resursseilla. Paljon pystyy tekemään myös sillä, että ajattelee asiat toisin.

Mitään, varsinkaan taidetta, ei tarvitse tehdä niin kuin aina ennen on tehty.

NARROWED LIVES

Te ette voi nähdä tätä teostakaan, ainakaan silmät auki, ellette osaa Suomen viittomakieltä. Jos te osaatte Suomen viittomakieltä, mä suosittelen teiWhat issilmät day-to-day for people tä pitämään aukilifejalike kohti tuollawith profound intellectual and multiple disabilities who live in group edessä istuvaa, kauluspaitaista tulkkia. homes? How do they express their desires and wishes?

Kaikille muille mä suosittelen sitä, että How do care workers think about them and treat them? te laitatte silmät Do they havekiinni. basic rights to activities most of us take Nyt tää alkais.”activities like sociability, sexuality, and for granted:

Simo Vehmas Reetta Mietola

Kapee elämä Vehmas, Simo & Mietola, Reetta: Narrowed lives. Mea­ ning, Moral Value, and Pro­ found Intellectual Disability.

Stockholm University Press.

Tukholma 2021

S

UOMALAISEN vammaispolitiikan keskeisinä tavoitteina ovat viime vuosikymmeninä olleet yksilöllisyys ja hyvä, monipuolinen elämä. Laitoksissa ei asu enää juuri kukaan vaikka tosiasiallisesti monet vammaisten keskitetyistä asumisjärjestelyistä muistuttavat hyvin paljon laitoksia. Esteettömyys otetaan nykyään huomioon paremmin kuin ennen, vaikka siinäkin on vielä tekemistä. Itsemääräämisoikeuden toteutumisesta ollaan yhä kiinnostuneempia.

Simo Vehmaksen ja Reetta Mietolan tuore teos Narro­

wed lives (Stockholm University Press 2021) toteaa ja todistaa, että vammaispolitiikan myönteiset kehityskulut ovat toteutuneet kaikkein heikoimmin syvästi kehitysvammaisten ihmisten osalta. Vain heitä asuu vielä laitoksissa. He tarvitsevat apua kaikissa toiminnoissaan, eivätkä pysty osallistumaan keskusteluun. Syvästi kehitysvammainen ihminen on yhteiskunnalle hämmentävä, kiusallinenkin tapaus.

Kirja havainnoi kuutta syvästi kehitysvammaista, monivammaista ihmisiä heidän arjessaan. Lisäksi se pohtii syvästi kehitysvammaisten asemaa laajemmin filosofisten teorioiden kautta. Jo kirjan nimestä voi päätellä, millaista se elämä on.

Nimen inspiraatio tulee syvästi kehitysvammaisten ryhmäkodin työntekijän lausahduksesta, että asukkaiden elämä on kapeaa, mutta kirjoittajat ovat kääntäneet sen osoittamaan yhteiskun-

Kynnys Nro 3 / 2021

MIELIPIDE taa, joka sitä elämää määrittelee. Suoraan suomennettuna ”narrowed lives” olisi kavennettu elämä tai elämä josta on tehty kapeaa.

Käytännössä ryhmäkodit, joissa tutkimuksen päähenkilöt asuvat, ovat enemmän tai vähemmän laitosmaisia. Niiden käytännöt määrittelevät asukkaiden elämää. Tämä on erityisen merkittävää, kun ottaa huomioon, että syvästi kehitysvammaiset viettävät aikansa lähinnä kotona – muutenkin kuin korona-aikana. Kodin ulkopuolella liikutaan ovelta ovelle invataksilla, mikä sulkee pois satunnaiset kohtaamiset joukkoliikennevälineissä. Vain yhdellä kuudesta tutkimuksessa havainnoidulla ihmisellä on henkilökohtainen avustaja ja sen ansiosta mahdollisuus harrastuksiin kodin ja päivätoiminnan ulkopuolella.

Elämän kapeus tarkoittaa harrastusten ja ihmissuhteiden vähäisyyttä. Kapea elämä rajoittuu “välttämättömään”. Syöminen, (alkoholittomien juomien) juominen, lepo ja henkilökohtainen hygienia turvataan, mutta kaikki muu on ylimääräistä luksusta, josta pitää kysellä ja neuvotella. Voi olla, että se jopa ohitetaan kokonaan. Tämä ei johdu siitä, etteivät syvästi kehitysvammaiset olisi yksilöitä. Ryhmäkotien henkilökunta on hyvin selvillä jokaisen luonteesta, kyvyistä ja mieltymyksistä, mutta vastaa niihin vaihtelevasti tai ei lainkaan.

Narrowed lives haastaa. Se ei väistä kiusallisia kysymyksiä.

Kirjoittajat pohtivat syvästi kehitysvammaisten ihmisten ihmisyyttä, iän vaikutuksia elämään, seksuaalisuutta. Miksi ryhmäkotien asukkaille ei tarjoilla kalan kanssa valkoviiniä? Miten nainen, joka tarvitsee apua kaikessa, tutustuu omaan kehoonsa seksuaalisessa mielessä? Yksiselitteisiä vastauksia teos ei tarjoa, eikä voisikaan, eihän niitä ole.

AMU URHONEN

Teos on ilmaiseksi ladattavissa osoitteessa https:// library.oapen.org/handle/20.500.12657/50179

Huonoa käytöstä sosiaalitätien käytävillä

V

IIME aikoina mediaa on leimannut #metooaiheiset keskustelut.

Olen itsekin työurallani kohdannut monenlaista häirintää ja syrjintää. Fyysistä häirintää koin esimerkiksi koulussa opetusharjoittelussa miespuolisen vammattoman luokanavustajan taholta, kun tämä avustaja hinkkasi itseään minua vasten.

Nämä tilanteet verhoutuvat helposti leikin taakse.

Vakavinta häirintää ja työpaikkakiusaamista koin joitain vuosia sitten erään ison vammaisalan vammais- ja potilasjärjestön johtamassa hankkeessa, jossa oli mukana useita eri vammaisjärjestöjä. Työhyvinvointitutkimusten mukaan myös johto ja esihenkilöt voivat käyttäytyä epäasiallisesti, ja näin oli työssänikin. Koin, että jäin usein työtä koskevan ajankohtaisen tiedon ulkopuolelle. Minulle puhuttiin joskus vähättelevään ja nöyryyttävään sävyyn muiden kollegoiden läsnä ollessa tai sähköpostiviestin välityksellä. Ilmeet ja eleet esimerkiksi kokouksissa olivat hämmentäviä ja paljastavia.

Nämä esimerkit täyttävät työpaikkakiusaamisen tunnusmerkit. Vihjattiin muun muassa, etten aikoisi tehdä töitä eräänä hankkeemme tapahtumapäivänä tai että tarjoaisin seksuaalisia palveluja, vitsin varjolla. Hankkeen vammaisista asiakkaista saatettiin puhua halveksuvaan sävyyn, jopa kirosanoilla. Välillä kuukausiin ei pidetty kokouksia. Minulla oli kuitenkin hankkeen työntekijöistä eniten asiakkaita ja siten olin myös tuloksellisimpia työntekijöitä. Sain hyvää palautetta kollegoiltani, mikä antoi voimaa työhöni.

Pääasiassa epäasiallisen kohtelun vuoksi jouduin jäämään sairaslomille, koska kuormittavalla työllä oli vakavia vaikutuksia terveyteeni. Työterveyshuollosta sain vahvaa tukea ja sieltä todettiin kertomani perusteella, että johdon taholta on ollut epäasiallista

kohtelua. Järjestetty kolmikantaeli työterveysneuvottelu ei onnistunut, koska kyseisen hankkeen päällikkö ei tullut kahdesta lääkärin kutsusta huolimattakaan neuvotteluihin. Lääkärini kertoi minulle, että kyseinen hankepäällikkö oli reagoinut voimakkaasti lääkärin puheluun ja käyttäytynyt kyseenalaisella tavalla. Hankepäällikkö ei myöskään suostunut ehdotettuun työnohjaukseen.

Ylemmältä taholta tuli viestiä, etten saisi tuoda esille raportoimiani asioita järjestöjen yhteistyöpalaverissa, koska ”katse on pidettävä tulevaisuudessa”. Palaveriin osallistunut johto päätti, että asia on loppuun käsitelty, kysymättä mielipidettäni. Annettiin ymmärtää, ettei työsuojeluvaltuutettua pahemmin tarvita. Tulkitsin, että järjestöjen diplomaattiset suhteet menevät työntekijän terveyden edelle. Jäin tässä tilanteessa yksin, vaikka olin raportoinut huolellisesti työni epäkohdista ja työterveyshuolto oli puolellani. Hanketyön jättäminen oli paras vaihtoehtoni.

Työpaikoilla tulisi olla nollatoleranssi epäasialliselle kohtelulle ja kiusaamiselle, mutta näin ei vammaisalallakaan valitettavasti aina ole. Olinkin harvoja vammaisia työntekijöitä koko hankkeessa ja vammaisalalla. Ei liene sattumaa.

Nykyään tutkijana yliopistossa Kirjoitus julkaistaan poikkeuk­ sellisesti nimimerkillä Yhteystiedot saa toimitukselta kir­ joittajan luvalla Jutun otsikko on muunnelma Sari Loijaan aiemmasta haastattelusta tässä lehdessä ”Huonoa käytöstä herrojen käytävillä” (2/2016).

Lukuvinkki: Se ei johdu sinusta – vähättelyn historia työelämässä – Tiina-Emilia Kaunisto (2021)

7

8

Kynnys Nro 3 / 2021

Vammaishistoria talteen!

Kynnyksen vammaishistoriallista aineistoa luovutettiin taannoin mittava joukko työväenarkistolle ja -museolle. Mitä se siellä tekee?

A

Teksti: SANNI PURHONEN

RKISTONJOHTAJA Petri Tanskanen kertoo Työväen Arkiston olevan Suomen vanhin kansanliikearkisto.

Se on perustettu vuonna 1909.

Laajasti ottaen kysymyksessä on sosiaalihistoriallista aineistoa tallentava yhteiskunnallinen arkisto. Työväen Arkisto ja Työväenmuseo Werstas tallentavat siis myös kansanliikkeiden historiaa ja sitä kautta vammaishistoriaa.

Esimerkiksi sosiaalihallitus on sekin tallentanut vammaishistoriaa. Vielä kovin kauan sitä ei ole ymmärretty omaksi historian alalajikseen. Yhteiskunnan käsitykset ovat kuitenkin hiljalleen muuttuneet, eikä kaikkien järjestöjen lähtökohta ole työväenliikkeessä. Kynnys sopii tällaiseen joukkoon luontevasti, sillä arkistossa on aineistoa esimerkiksi Setasta ja Trasekista.

Arkistoon tulee totta kai paljon materiaalia, Tanskasen arvion mukaan parhaimpina aikoina

jopa 400–500 metriä vuodessa.

Materiaalit eivät jää varastoon keräämään pölyä. Aineistot järjestetään, kansioidaan ja luetteloidaan. Niiltä osin kuin materiaali on julkista, se on järjestelyjen jälkeen tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden asiakkaiden – kuten vaikka median tai sukututkijoiden – käytössä.

Miksi tällaisen aineiston arkistointi sitten on tärkeää?

– Laajan kuvan luominen kansalaisyhteiskunnasta ja ihmisten arjesta on tärkeää. Siitä syntyy ihan eri käsitys kuin vaikka viranomaisarkistoista. Jos näitä tietoja ei tallennettaisi, moni puoli yhteiskunnasta jäisi piiloon. Sellainen historiattomuus olisi vaarallista, Tanskanen pohtii.

Vaikka aineistoa on paljon ja se voi olla sekalaisessakin kunnossa, Tanskanen muistuttaa, että juuri järjestäminen on arkiston työtä. Sellaisena se on myös

hyvin palkitsevaa.

– Työssä on parasta oman käden jäljen näkyminen ja se, kun aineisto alkaa saada sille ominaisen hahmon ja historian.

Aineisto kiinnostuneiden käyttöön Tanskanen toteaa, että Työväen Arkiston ja museon yhteistyö sujuu erittäin hyvin ja niiden välinen aineistovaihto on säännöllistä. Työväenmuseoyhdistys ry pitää yllä Työväenmuseo Werstasta ja arkisto on yksi museon perustajista. Karkean jaon mukaan esineistö luovutetaan museolle, arkistoaineisto arkistolle.

Lisäksi valokuvat ja julisteet jakautuvat osin molemmille tahoille. Museon näyttelyissä, joita on vuoden aikana useampi, saatetaan hyödyntää arkistoaineistoja esimerkiksi pohjatekstien laatimiseen.

Kaikenlaiselle aineistolle löytyy Tanskasen mukaan kyllä paikka jostain. Siitä huolehtii yk-

sityisten valtionapuarkistojen yhdessä Kansallisarkiston kanssa luoma yksityisarkistojen kansallinen hankintapoliittinen ohjelma, jossa sovitaan aineistojen jaosta ja ohjauksesta eri paikkoihin. Viime kädessä on tietysti luovuttajasta kiinni, mihin hän aineistonsa haluaa luovuttaa.

Jos joku tätä juttua lukeva henkilö innostuu arkistosta, Tanskanen kertoo, että heidän tilansa ovat esteettömät.

Arkistoja saadaan digitoitua yhä enemmän myös verkkoon, mutta niiltä osin kaikki ei valitettavasti vielä ole täysin saavutettavaa. Henkilökunta auttaa kävijöitä parhaansa mukaan.

– Arkistossa käynnissä on oma viehätyksensä. Täällä ei näy pölyä tai hämähäkinseittejä, niin kuin tv-sarjoissa, sillä tilat täytyy pitää puhtaana. Pääsääntöisesti hyllyt ja huoneet ovat aika selkeitä.

PETRI TANSKANEN

Työväenarkiston johtaja

Kynnys Nro 3 / 2021

9

Maailman tärkein kysymys Teksti: MAIJA BORÉN Kuvat: VIVI VIRTANEN JA SANNA SIRKIÄ

Kynnyksen esineet Werstaalle näyttelyiden ja tutkijoiden saataville Tiina Naukkarinen kertoo: “Työväenmuseo Werstas on opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämä työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo ja se avasi ovensa vuonna 1993 Tampereella. Kuten Työväen Arkistolla, Werstaallakin yhtenä keruuteemana ovat erilaiset kansanliikkeet.

Werstas teki ensimmäisen kerran yhteistyötä vammaiskentän kanssa, kun vuonna 2011 avattiin maamme ensimmäinen laajempi vammaishistorian näyttely ”Ihan epänormaalia”. Yhteistyö jatkui yllättävällä tavalla, kun Kuurojen museo fuusioitui Werstaan kanssa seuraavana vuonna. Kun Kynnys ry:ltä siis tuli viesti, että yhdistyksen historialliselle materiaalille etsitään sijoituspaikkaa, oli Werstas tietysti kiinnostunut.

Paikan päällä kävi ilmi, että suurin osa Kynnyksen materiaalista oli arkistoaineistoa ja valokuvia, joille säilytyspaikka löytyikin Työväen Arkistosta. Werstaalle siirrettävää materiaalia löytyi vähemmän. Näiden joukossa on muun muassa taideteoksia, kehystettyjä valokuvia, julisteita, mielenosoitusmateriaalia ja muutamia Kalle Könkkölälle kuuluneita esineitä. Nyt materiaalit ovat tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden tutustuttavissa. Myöhemmin ne tulevat myös verkkoon Finna.fi palvelun kautta.”

TIINA NAUKKARINEN

Työväenmuseo Werstaan erikoistutkija vastuualueena Kuurojen museo

A

I seksuaalisuus – kääk! Aspa-säätiön Voimaa seksuaalisuudesta -hanke on kolmen ja puolen vuoden aikana tehnyt osaltaan yhteiskunnallista työtä muistuttaakseen, että myös vammaisilla henkilöillä on oikeus seksuaalisuuteen. Seksuaalisuus on paljon muutakin kuin seksiä.

Seksuaalisuus on kiinteä osa ihmisyyttä ja henkilön identiteettiä ja siksi onkin tärkeää, että jokaisella olisi mahdollisuus päästä tutustumaan tähän osaan itsessään.

Hankkeen aikana yhdessä asumispalveluiden asukkaiden ja työntekijöiden kanssa kehitetyt Lupa puhua -työkalut antavat tietoa seksuaalisuuden eri teemoista, ja virittävät ajatuksia ja inspiraatiota käsitellä niitä yksin tai ryhmässä. Lupa puhua -korttipakan ensimmäinen sivu aukeaakin maailman tärkeimmällä kysymyksellä: Kuka sinä olet? Lupa määritellä itsensä luo kuvaa ihmisestä paitsi muille, myös itselle. Itsensä määrittely ääneen vahvistaa itseyttä ja tekee omat puolet todellisiksi, on kyse sitten seksuaalisuudesta, sukupuolesta tai muusta itseä määrittelevästä asiasta.

Kuka minä olen -kysymys auttaa myös hahmottamaan mikä itsessä on olennaista missäkin tilanteessa: näkyvän apuvälineen käyttö vai sittenkin it-alan ammattilaisuus, bi-seksuaalisuus, lemmikin omistajuus tai harrastus astioiden keräilijänä?

Pystyäkseen tunnistamaan omia toiveitaan, on tärkeää saada myös oikeaa tietoa asioista.

Seksuaalisuuteen liittyy oman sukupuolikäsityksen ja seksuaali-identiteetin lisäksi pohditta-

vaa esimerkiksi siitä, millainen suhde on omaan kehoon, millaisia ihmissuhdetoiveita on ja millaisia rajoja asettaa suhteessa muihin. Voidakseen kokea kuuluvansa esimerkiksi seksuaalivähemmistöön, pitää ensin tunnistaa omat tunteensa ja oppia kuvaamaan niitä yhdessä määritellyillä sanoilla. Lupa puhua -korttipakka tarjoaa tietoja ja kysymyksiä liittyen myös näihin aiheisiin. Itsensä määrittely on helpompaa, kun sille saa myös hyväksynnän kaverilta, joka ei kyseenalaista tai epäile. Onkin tärkeää, että jokaisella on luotettava henkilö, jolle on mahdollista kertoa itsestään ja toiveistaan.

Syksyn hämärtyessä voikin löytyä tärkeä hetki hiljentymiselle ja omien toiveiden ja tarpeiden tunnistamiselle. Työkaluiksi voi valita Lupa puhua -materiaalien lisäksi esimerkiksi paperia ja kynän, ääninauhurin tai kuvakortit ja kaveriksi ystävän, kumppanin tai avustajan. Jokainen ääneen kerrottu toive auttaa tulemaan paremmin kuulluksi ja nähdyksi kokonaisena ihmisenä. Tästä voi olla hyvä muistuttaa myös kaveria: sinulla on lupa puhua!

Aspa-säätiön Lupa puhua -korttipakka ja Idis-identiteettipeli ovat tilattavissa ilmaiseksi yhteisöille vuoden loppuun saakka. Materiaalien tilausohjeet ja seksuaalisuuden kohtaamisen koulutukset: www.aspa. fi/voimaaseksuaalisuudesta.

Aspa-säätiö vuokraa kohtuuhintaisia asuntoja arjessaan tukea tarvitseville. Säätiön hankkeissa kehitetään asiakkaiden itsenäistä elämää.

Lisätiedot: Maija Borén, 040 8480909 tai maija.boren@aspa.fi.

Lupa puhua-korttipakka on selkeäkielinen työkalu, jossa käsitellään 12 eri seksuaalisuuteen liittyvää teemaa. Seksin lisäksi teemoja ovat esimerkiksi keho, ihmissuhteet ja tunteet.

Idis-identiteettipeli on korttipeli, jossa pelaajat pääsevät tutustumaan erilaisiin syrjintätilanteisiin ja pohtimaan niihin ratkaisuja. Peli auttaa tunnistamaan erityisesti moniperustaisen syrjinnän muotoja ja löytämään toimijuuden paikkoja syrjintätilanteissa.

Lupa puhua, into ilmaista-tehtävävihko on ryhmille tarkoitettu toimintapaketti.

Se sisältää yksityiskohtaiset ohjeet harjoitteisiin, joiden avulla voidaan tutustua mm. omien rajojen asettamiseen, seksuaalioikeuksiin ja ihmissuhdetaitoihin.

10

Kynnys Nro 3 / 2021

Uratavoite: esteetön työelämä Kesä 2018 Esteettä töihin -sivuston kimpussa kirkasti minulle, että oma uratavoitteeni on esteetön työelämä ihan kaikille. Mitkä vammaisten ihmisten liittyvät harhaluulot haluaisin heittää silppuriin ja mitkä ovat omat vinkkini työllistymiseen?

T

OUKOKUUSS A 2018 aloitin projektisuunnittelijana Tarinoista voi­ maa -hankkeessa. Sen kesän tavoitteena oli laittaa pystyyn verkkosivusto, joka tukisi mahdollisimman hyvin erityisesti fyysisesti vammaisia korkeakouluopiskelijoita sekä korkeakoulusta jo valmistuneita osaavia työnhakijoita. Hankkeen toteuttajat (HY+, Invalidiliitto, Kynnys ry & HAMK) ja työtä tukenut ohjausryhmä olivat jo tehneet pohjatyön: rajanneet kohderyhmän sekä Kynnys ry:n johdolla tehneet esiselvityksen kohderyhmän tarpeista. Pääsin siis suoraan hommiin: etsimään sopivia kuvattavia kertomaan oman tarinansa sekä järjestämään itse kuvauksia sekä kirjoittamaan yhdessä muiden kanssa sivuston tekstejä.

puolella, vaikka kykyä, halua ja osaamista olisi tarjottavaksi.

Kun kuuntelee ns. kentän keskusteluja, uskoa puuttuu niin työnhakijoiden kuin työnantajienkin puolelta. Paras tapa lisätä uskoa ja ymmärrystä sekä lieventää mahdollisia pelkoja on kohtaamiset. Peruskoulun TET-jaksot ja myöhemmin erilaiset työharjoittelut sekä keikkatyöt ovat hyvä tapa tavata työnantajia ja näitä tarjoamalla voi tutustua tuleviin työntekijöihin jo etukäteen ilman raskaita rekrytointiprosesseja. Esimerkiksi keikkatyöt ja työkokeilu voivat myös olla tapoja tutustua siihen työelämän kuuluisaan ”hyvään tyyppiin”, joka halutaan palkata myöhemmin aukeavaan pestiin, koska hänen osaamisensa ja kykynsä tunnetaan jo valmiiksi.

Harhaluuloja työelämästä

Työelämätarinoista uskoa omaan työllistymiseen Työryhmässä oli hyvä henki, vaikka oltiin vakavan asian äärellä: vammaisia ihmisiä ei aina vielä 2020-luvullakaan nähdä osaavina ammattilaisina vaan usein jotenkin vajaakuntoisina työelämään. Me kaikki tiesimme asian olevan toisin ja etsimme esimerkkejä onnistuneista työelämätarinoista. Kiitos vielä kaikille tarinansa jakaneille! Te olette tämän sivuston sielu ja sydän, ilman teitä tätä ei olisi. Myös sivustosta kerätyn palautteen perusteella videot ovat olleet innostavinta ja samaistuttavinta sisältöä, jota emme olisi voineet keksiä ilman aitoja tarinoita. Usein totuus on tehokkainta viestintää, niin tässäkin tapauksessa.

Sivuston Työnantajalle-osiosta löytyy rohkaisevia esimerkkejä organisaatioista, joihin on ennakkoluulottomasti palkattu osaamista vammasta huolimat-

ta. Kiitos ajastanne ja kiinnostuksestanne Canon, Varma ja Vincit! Edelläkävijöitä tarvitaan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, muutoksessa jonkun pitää olla aina ensimmäinen. Työllistävillä organisaatioilla on ratkaiseva rooli joko tukea tai lannistaa hakijaa, joka yrittää tilastoista huolimatta uskoa omiin mahdollisuuksiin ja kykyihinsä työelämässä.

Haaste, joka voidaan ratkaista yhdessä Allekirjoittanut oli syksyllä 2018 tekemässä Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Ihmisoikeuskeskuksen kampanjaa, jonka ydinviesti oli, että maanantai kuuluu kaikille. Kampanjan tilastojen mukaan noin 80 % vammaisista ihmisistä on työelämän ulko-

NOIN 80 % VAMMAISISTA IHMISISTÄ ON TYÖELÄMÄN ULKOPUOLELLA

Työnantajat ajattelevat joskus vammaisen työntekijän palkkaamisen olevan kallista. Tämä ei pidä paikkansa, sillä työntekijästä jolla on vamma, ei tule työnantajalle ylimääräisiä kustannuksia. Esimerkiksi työpaikalla mahdollisesti tarvittaviin muutostöihin voi hakea TE-palveluista työolosuhteiden järjestelytukea sekä tarvittaessa lisäksi palkkaamiseen myös palkkatukea. Selvää säästöä siis!

Vammaisen työntekijän palkkaaminen ei ole myöskään yhtään sen vaikeampaa kuin vammattomankaan hakijan: työntekijä, jolla on vamma, tuntee omat tarpeensa ja hakee tarvittaessa apuvälineitä, taksimatkoja tai henkilökohtaisen avustajan palkkakuluja kunnan vammaispalvelusta. Työnantajalta ei siis vaadita vammaisuuteen liittyvää erityisosaamista.

Kynnys Nro 3 / 2021

Työtön ja työkyvytön vai sittenkin täysin työkykyinen?

Työnhakijoiden taas voi olla vaikea ajatella, että työelämä kuuluu lähtökohtaisesti kaikille vammasta riippumatta. Muistan itsekin lukioikäisenä kuulleeni jopa lähipiiristä oletuksia siitä, että minusta tulee opiskelujen jälkeen työtön. Työttömyydessä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta oletuksena sellaisen leiman lyöminen kovin nuorena voi lannistaa. Samoin voi käydä, jos työkyvyttömyyseläke myönnetään 16-vuotiaana selvittämättä ensin nuoren aitoa työelämäpotentiaalia.

Jos teille on tehty näin, nyt seuraa ”be like Heidi”-ohje: kapinahenkeä! Kyseenalaistakaa ja näyttäkää epäilijöille, että kunnianhimoinen työura on teitä varten. Jos tarvitsette tukea, teillä on ainakin yksi, jolle voitte laittaa viestiä, aina. Somekanavani löytyvät tämän tekstin lopusta, saa olla yhteydessä aivan erityisesti näissä asioissa!

Stereotypiauhkien toteuttamisesta oman osaamisen tunnistamiseen Tätä kirjoittaessa olin eilen puhetaiteilija Jenni Janakan Röyhkeyskoulu-etäkeikalla. Keikalla Janakka puhui stereotypiuhasta: stereotypiauhka tarkoittaa, että riittävän monta kertaa jonkun yleistyksen kuultuaan ihminen alkaa uskoa siihen itsekin ja käyttäytyä stereotypian tavoin. Siksi toivoisin, että yhteiskunnassa ei enää puhuttaisi vammaisista ihmisistä ensimmäisenä osatyökykyisinä vaan

ensisijaisesti osaavina ammattilaisina.

Jokaisella vammaisella ihmisellä on jotain työelämässä tarvittavaa osaamista, se pitää vaan tunnistaa. Osaamista on voinut kertyä opiskeluiden lisäksi erilaisilta kursseilta tai keikkaja vapaaehtoistöistä. Myös henkilökohtaisen avustajan työnantajuus tai seuraajia keränneet sosiaalisen median kanavat voivat olla CV-materiaalia.

Vammattomien tavoin jokaisella vammaisella ihmisellä on vastuu huolehtia omasta osaamisestaan, mutta sen jälkeen huomio tulisi siirtää yksilön toimintakyvystä työelämän rakenteisiin ja asenteisiin, jotka jo mahdollistavat tai estävät työllistymistä. Oikeus osaamisensa hyödyntämiseen työelämässä sekä uralla etenemiseen kuuluu nimittäin meille kaikille.

11

Gulnur Kirgisiasta kertoo tarinansa

Opettajakin voi käyttää pyörätuolia!

Teksti: SANNI PURHONEN

HEIDI SIPILÄ Kirjoittaja on ollut mukana luo­ massa Esteettä töihin -verkkosi­ vustoa kesällä 2018 sekä sivuston kehitysprojektissa keväällä ja syksyllä 2021. Jatketaan kes­ kustelua Twitterissä ja Instagra­ missa @heidisipila.

P.S. Tiesitkö, että tätä lehteä julkaiseva Kynnys ry on vammaisten korkeakouluopiskelijoiden perustama ihmisoikeusjärjestö?

Ehdottomasti halusimme siis olla tässä projektissa mukana.

T. Sanni Purhonen / Kynnys ry:n tiedottaja ja toimitussihteeri

Etsitkö keikkatöitä? Käy rekisteröitymässä WorkPilotsin Sopivaa työtä kaikille -alustalle ja hae alustalle ilmoitettavia keikkatöitä. Alustan ovat kehittäneet yhteistyössä WorkPilots, Invalidiliitto, Neuroliitto ja Lihastautiliitto. Lue lisää: workpilots.fi/sopivaa-tyota-kaikille _______________________________________________ Käy tutustumassa päivittyneeseen Esteettä töihin -sivustoon osoitteessa esteettatoihin.fi! Sivustolta löydät vinkkejä työnhakuun, tietoa yhdenvertaisesta työelämästä ja työnantajan tukimahdollisuuksista sekä ohjauksen ammattilaisille neuvoja kannustavaan opinto- ja uraohjaukseen.

Gulnur Turapova on Kirgisian ensimmäinen pyörätuolia käyttävä opettaja Gulnur oli yksi vammaisten naisten järjestyksessään 7. itsenäisen elämän leirin osallistujista Kirgisiassa. Hän on 41-vuotias kolmen lapsen äiti ja koulutukseltaan biologi. Hän halvaantui onnettomuudessa vuonna 2017.

Gulnur kertoi leirillä, miten onnettomuus oli täysin muuttanut hänen ja hänen perheensä elämän. Hän ei kuitenkaan aikonut luovuttaa.

– Tapasin Gulmiran Ravenstvo-järjestöstä vuonna 2018 toisen upean naisen Gulzarin kautta. Tapasimme hotellissa Bishkekissä, jossa Ravenstvo järjesti koulutusta vammaisille naisille.

Osallistuin itse siellä ihan toiseen tilaisuuteen, mutta tapaamisen myötä sain kutsun itsenäisen elämän koulutukseen selkäydinvammaisille naisille.

– Sitten Gulmira kutsui minut myös vammaisten naisten kesäleirille Issyk-Kul -järven rannalle. Siellä järjestettiin koulutusta, opimme vammaisuuden kä-

sitteestä ja tietenkin meillä oli hauskaa yhdessä. Leirillä oli elämääni suuri vaikutus.

Opittuaan leirillä oikeuksistaan Gulnur uskalsi hakea opettajan virkaa koulusta Narynin kaupungissa. Kuukausien taistelun ja järjestelyjen jälkeen hän sai paikan!

– Totta kai koulun johto oli ensin aivan järkyttynyt, eikä voinut kuvitellakaan minua opettamassa. He vastustivat asiaa loppuun saakka, eivätkä uskoneet, että opettaja voisi käyttää pyörätuolia. Vetosin YK:n vammaissopimukseen ja lopulta oikeuksiani ja minua kunnioitettiin. Itse vammainen asianajaja Tolkunbek Isakov auttoi minua tapauksen käsittelyssä.

Gulnur aloitti työnsä etänä koronan vuoksi. Sittemmin hänet kutsuttiin myös lukioon luennoimaan tietokoneohjelmoinnista ja vieraista kielistä. Hän on lisäksi perustanut Nukura-säätiön ja toivoo voivansa jatkaa työtä vammaisten ihmisten hyväksi.

12

Kynnys Nro 3 / 2021

Karjalanpiirakat kirittävät vuorelle Lotta Roos kuuluu Kapua Balkan -ryhmään Lotta Roos toimii työkseen toimitusjohtajana merikonttialan yrityksessä. Vapaa-ajalleen hän kaipasi työn vastapainoksi aivan toisenlaista toimintaa. Perheeseen kuuluvat mies, Lilli-mäyräkoira sekä juuri koulun aloittanut Frida-tytär, jolla on harvinainen PURA-oireyhtymä.

T

Teksti: SANNI PURHONEN

Y TTÄREN kautta vammaisjärjestöt ovat tulleet tutuiksi ja Roos seuraa aktiivisesti myös Kynnyksen toimintaa sekä somea. Juuri sieltä hän huomasi Kapua-hakuilmoituksen ja alkoi pohtia, josko se olisi hänen juttunsa.

Hankkeeseen osallistujat keräävät varoja ja tiedottavat vammaisten oikeuksia edistävästä kampanjasta vuoden ajan. Kapua Balkan -tiimi matkaa tällä tietoa kesäkuussa 2022 Bosnia ja Herzegovinaan tutustumaan siihen, kuinka Kynnys ry edistää vammaisten oikeuksien toteutumista Balkanilla. Tämän jälkeen tiimin haasteena on kapuaminen maan korkeimmalle huipulle, Maglić-vuorelle.

– Oli tarve saada elämään uusi seikkailu ja vammaisoikeudet on tietysti minulle tärkeä kohde. On myös tosi mielenkiintoista saada Kapua Balkanin kautta tietoa juuri Bosnian vammaisten ihmisten tilanteesta verrattuna Suomeen. Odotan oppivani paljon. Oma näkökulmani vammaisasioihin liittyy helposti kehitys- ja hiukan liikuntavammaisuuteen. Katsanto varmasti laajenee matkan myötä.

Lotan keräystä voit tukea ja seurata somessa: facebook.com/lotta.majander sekä Kapua-sivuilla: kapua.fi/osallistuja/lotta-roos/

Varainhankinnan monet keinot Korona-aika on tuonut kapuajille omat haasteensa. Henkisesti Roos on varautunut siihen, että heidänkin reissunsa saattaa

Tule kummiksi vammaiselle naiselle!

vielä venyä. Myös kapuajien tekemään rahankeräykseen tulee mutkia, kun tapahtumia ei välttämättä voida järjestää. Mikäli vain mahdollista, Roos on menossa kertomaan hankkeesta esimerkiksi Kehitysvammatuki57 -järjestön KeMut -kulttuuritapahtuman tapahtumatorille messukeskuksessa joulukuussa.

Roos uskoo, että varainhankinta on kokonaisuudessa isompi haaste kuin kapuaminen. Tähän mennessä hän on jo kerryttänyt kassaansa myymällä esimerkiksi Kapua-lakua ja kahvia. Muilta kapuajilta tuli idea aineettomista lahjoista jouluksi.

Suurempi ryhmäytyminen porukalla on etäilyn vuoksi edessä ja Roos odottaakin rentoa jutustelua ja tutustumista toisiin kapuajiin. Hänelläkin on varainkeruuseen oma salainen aseensa.

– Aion leipoa karjalanpiirakoita 300 kuukaudessa, jos en muuten saa matkakassaa kasaan! Meidän suvussa tehdään parhaat, rapeat ja rasvaiset piirakat.

Fyysisen kapuamisen Roos uskoo olevan voimauttavaa. Balettia harrastavalla naisella ei ole aiempaa kiipeilykokemusta. Hän haluaakin Kapuan avulla myös kohottaa kuntoaan ja on aloittanut juoksun 3-4 kertaa viikossa. Perhe, työkaverit ja ystävät kannustavat kaikki hanketta innoissaan.

– Tulee hyvä fiilis kun ihmiset ovat ylpeitä.

LIITY KUMMIKSI: kynnys.fi/liity-kummiksi