Vuosikirja2014

Page 1

2014

Vuosikirja Vuosikertomus 2013 J채senet Yrityshakemisto


Kymenlaakson kauppakamari lyhyesti MISSIO

Perustamisvuosi 1929

Kymenlaakson kauppakamari kehittää yritystoiminnan edellytyksiä Kymenlaaksossa.

Jäseniä 564 Luottamushenkilöt 136 Valiokunnat 8 Jäsentyytyväisyys asteikolla 4–10

VISIO

8,25

Kymenlaakson kauppakamari on vahva vaikuttaja, joka innovatiivisella toiminnallaan mahdollistaa taloudellista menestystä koko maakunnalle, minkä tuloksena Kymenlaakson vetovoima kasvaa ja yritysten kilpailukyky vahvistuu.

Koulutuspäiviä 46 Koulutusten arvosana asteikolla 1–5 Vahvistettuja ulkomaankaupan asiakirjoja

4,3 9 752

(luvut vuoden 2013 lopussa)

ARVOT Asiakkuus

Toimintamme lähtökohtana ovat asiakkaat: tunnistamme asiakkaidemme tarpeet, joiden perusteella tuotamme palvelumme tehokkaasti ja kilpailukykyisesti.

Kumppanuus

Haemme aktiivisesti onnistumisia kumppanuuksien kautta, olemme haluttu ja yhteistyökykyinen kumppani.

Vaikuttavuus

Toimimme tehokkaasti ja tuloksellisesti vaikuttamalla aktiivisesti maakuntamme elinkeinoelämään.

Reiluus

Olemme avoin työyhteisö, jonka yhteenkuuluvuus perustuu innostavuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja osaamiseen. Pidämme sen, minkä lupaamme.


Sisältö > Vuosikertomus 2013

Katsaukset Puheenjohtajan katsaus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4

> Jäsenet > Yrityshakemisto

Toimitusjohtajan katsaus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 Valopilkkuja globaalissa taloudessa – Kymenlaaksossa valoisia odotuksia . . . . . . . . . . . . . . . . 6

Toiminta 2013 Yhdessä yritysten puolesta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8

12 Jäsenet ja toiminta-alue . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 Kauppakamarin palvelut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 Henkilöstö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 Hallituksen ja valiokuntien toiminta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Kymenlaakson kauppakamari 24 Tilinpäätös . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 Tilintarkastuskertomus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 Toimintakertomus 2013 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Kouvolan seudun kauppakamariosasto Toimintakertomus 2013 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tilintarkastuskertomus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

30 31

Luottamushenkilöt 2014 Puheenjohtajat ja hallitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

32

Valiokunnat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34

Asiantuntijat 2014 38 HTM-yhteisöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 KHT-tilintarkastajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 KHT-yhteisöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 Keskuskauppakamarin hyväksymät HTT-tavarantarkastajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39 Kauppakamarin laki- ja neuvontapalvelut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39 Kymenlaakson kauppakamarin alueen HTM-tilintarkastajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Jäsenet Kymenlaakson kauppakamarin jäsenet 31.12.2013 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 40

Vaikuta ja verkostoidu kauppakamarissa Kauppakamarit Suomessa – liity vahvaan verkostoon . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 Kauppakamarin jäsenyys kannattaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

47

Yrityshakemisto toimialoittain . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49


Katsaukset

Puheenjohtajan katsaus Tuija Suur-Hamari

Horisontissa harmaan sävyjä Sanotaan, että vuodet eivät ole veljiä keskenään, mutta jotakin sukua ne selvästi ovat. Vuosi 2014 alkaa pitkälti samankaltaisissa tunnelmissa kuin aiemmat vuodet lähimenneisyydessä. Vaikka vientimarkkinoiltamme alkaa näkyä orastavia merkkejä hiljalleen parantuvasta kysyntätilanteesta, ovat EU:n talousalueen näkymät edelleen heikot, eikä eurokriisiä vieläkään voida julistaa selätetyksi. Julkisten talouksien velkaantuminen jatkuu samalla, kun vientiteollisuutemme kärsii heikosta kysynnästä. Pitkä epävarmuuden aika näyttäisi siis jatkuvan tänäkin vuonna haitaten yritysten kehitysmahdollisuuksia. Tarkastelee asiaa miten tahansa, tilanne on todella karu. Suomen talouden ennustetaan tänä vuonna pääsevän vaatimattomaan 0,8 % kasvuun samalla, kun työttömyyden ennustetaan kasvavan ja julkisten menojen kasvavan kokonaistuotantoon suhteutettuna korkeimmalle tasolleen 15 vuoteen. Näinhän tämä ei voi jatkua. Talouskasvu lepää ennusteissa pitkälti piristyvän vientiteollisuuden varassa. Jotta yritykset voivat kehittyä ja tehdä jatkuvuuden kannalta tärkeitä investointeja, yritysten toimintaympäristön on oltava kilpailukykyinen, vakaa ja ennustettava. Yritysten kilpailukyvystä on pidettävä aktiivisesti huolta, ja sen toivoisi konkreettisesti näkyvän esimerkiksi johdonmukaisena sääntelynä, jonka vaikutusarviot tehtäisiin kokonaisvaltaisesti. Kuluva vuosi onkin yritysten toimintaympäristön kehityksen kannalta tärkeä, sillä Euroopan Unionille valitaan uusi parlamentti ja vuoden lopulla komissio. Eurooppa on päämarkkinamme ja EU paljon vartijana, kun päätetään teollisuuttamme koskevasta sääntelystä ja eurooppalaisesta kilpailukyvystä. Kaukaisilta tuntuvat päätökset heijastelevat hyvin suoraan tänne kymenlaaksolaiseenkin elämään ja yritystoimintaan, joten toivotaan vilkkaita vaaleja ja viisaita päättäjiä. Kymenlaaksolaisittain horisontissa näkyy yhtä lailla valtavoittoisesti harmaan eri sävyjä. Työttömyysaste on korkea ja kysyntä voisi olla vilkkaampaa niin kaupan kuin teollisuuden ja palveluidenkin osalta. Paletissa on kuitenkin paljon vahvuuksia, joiden avulla tilanne on mahdollista korjata. Tiedämmehän; Venäjän läheisyys ja sen tuomat mahdollisuudet kaikelle yritystoiminnalle ja Kymenlaakson logistinen asema sekä vahva teollinen kivijalka, joka voi näkyä vaikka osaamisena kansainvälisessä kaupassa. Hienoa on, että kaikessa hiljaisuudessa alueella tehdään merkittäviä investointeja metsäteollisuuteen niin Sunilassa kuin Kymin tehtaallakin. Se kertoo siitä, että perinteinen teollisuus muuttaa muotoaan ja tuo osaltaan jatkuvuutta samalla, kun toivotaan uusia alkuja ja virkeää yritystoimintaa luomaan uusia työpaikkoja ja hyvinvointia alueelle.

Kymenlaakson paletissa on paljon vahvuuksia.

4

Kymenlaakson kauppakamari täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Kauppakamari on hyvässä iskussa ja alueellisesti tunnettu toimija, jonka aktiivinen toiminta saa kiitosta jäsentyytyväisyyskyselyssä. Tärkeää roolia vahvana vaikuttajana on tänä vuonna terävöitetty uudella vaikuttamissuunnitelmalla, joka entistä konkreettisemmin linjaa Kymenlaakson kauppakamarin tavoitteita vaikuttamisen osalta sekä toimenpiteitä, joiden avulla yritysten asiaa viedään eteenpäin ja Kymenlaaksoa uuteen nousuun – niin toimiston väen kuin luottamushenkilöidenkin toimesta.


Toimitusjohtajan katsaus Jouko Lehtoranta

Haasteita ja kasvunäkymiä Haasteellinen. Niin kiteyttäisin vuoden 2013, kun tarkastelukohteina ovat kauppakamarimme oma toiminta sekä talous Suomessa, Euroopassa ja globaalisti. Onneksi haasteiden seasta pilkotti myös varovaisia kasvunäkymiä. Kauppakamarimme vuodesta 2006 kestänyt kova kasvuvauhti pysähtyi viime vuonna. Keskeisistä mittareista jäsenmäärämme (564) notkahti kolme prosenttia ja vahvistettujen ulkomaankaupan asiakirjojen määrä (9 752) liki 20 prosenttia. Osin tämä oli odotettuakin, mutta tänä vuonna kurssit on taas käännettävä kasvuun. Positiivisia tuloksia kamarillemme olivat hyvä jäsentyytyväisyys (8,25 asteikolla 4-10), tutkitusti kiinnostava monikanavaviestintä ja vetovoimainen koulutuspalvelu, jonka kohokohdaksi nousi jälleen erinomaisesti onnistunut iso johtamisseminaari. Talouden näkökulmasta vuosi 2013 näyttäisi olleen käännekohta: Yhdysvaltojen talous kääntyi kasvuun, Euroopan taantuma näyttää päättyneen ja Suomessakin tapahtui suhdannekäänne parempaan, vaikka koko vuoden bkt:n taso aleni 0,4 %:a. Tänä vuonna kokonaistuotantomme ennustetaan kasvavan 1,6 %. Kymenlaaksossa talous- ja työllisyystilanne on koko maata heikompi. Erityisesti 16 %:n työttömyysaste (koko maassa 7,9), edelleen vaatimattomat suhdannenäkymät ja kriisikuntia kolkuttelevat kuntataloudet ovat maakunnallemme isoja haasteita. Piristystä ja apua näihin haasteisiin uskon löytyvän palvelualoilta, erityisesti matkailusta, ja teollisuudesta, jossa on näkymien perusteella aihetta varovaiseen optimismiin. Iso ongelma Suomen taloudessa on julkisten menojen osuus bkt:sta. Ne ovat nousseet 10 vuodessa alle 50:stä liki 60 prosenttiin. Tähän talouskasvua myrkyttävään kehitykseen koko kauppakamariryhmämme vaatii täyskäännöstä. Julkiset menot on palautettava takaisin 50 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Tähän pääseminen edellyttää kaikkien julkisten menojen jäädyttämistä, hallituksen ”50–50 -mallista” luopumista sekä uskottavaa tervehdyttämisohjelmaa. Kauppakamariemme olemassaolon tarkoitus on vaikuttaminen yritysten puolesta. Varmistamme, että yritysten ääni kuuluu, kun tärkeitä yhteiskunnallisia päätöksiä tehdään. Autamme avaamaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti. Alkaneena vuonna keskeisimmät tavoitteemme ovat sujuva liikenne, digitalisaation edistäminen ja julkisen sektorin reformi. Kymenlaaksossa näihin lisäämme vielä maakuntamme vetovoimaisuuden lisäämisen ja osaavan työvoiman turvaamisen. Näissä tavoitteissa onnistuminen on avain talouskasvuun ja hyvinvointiyhteiskuntamme säilyttämiseen. Kauppakamarillemme alkanut vuosi on 85-vuotisjuhlavuosi. Juhlimme työn merkeissä ja yritämme parhaalla mahdollisella panoksella toteuttaa olemassaolomme tarkoitusta yhteistyössä jäsenyritystemme, sidosryhmiemme, luottamushenkilöidemme ja henkilöstömme kanssa. Haluan tässä yhteydessä kiittää teitä kaikkia aktiivisesta ponnistelusta maakuntamme menestyksen eteen. Toimikaamme jatkossakin yhdessä yritysten puolesta!

Kauppakamarin olemassaolon tarkoitus on vaikuttaminen yritysten puolesta.

5


Katsaukset

Valopilkkuja globaalissa taloudessa –

Kymenlaaksossa valoisia odotuksia

Vuosi 2013 vahvisti näkemystä maailmantalouden myönteisestä kehityssuunnasta.

6


Korkeampi tuottavuuskehitys on uuden talouskasvun lähde. Vuosi 2013 vahvisti näkemystä maailmantalouden myönteisestä kehityssuunnasta. Pitkään jatkunut epävarmuus ei kuitenkaan väistynyt, vaikka Yhdysvallat, Saksa ja IsoBritannia johtivatkin taloutta noususuuntaan. Epävarmuutta loivat viestit talouskasvun hidastumisesta kehittyvien talouksien maissa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa. Talouskehitys toi esiin Eurooppaa vaivaavan pysähtyneisyyden ja näköalattomuuden. EU:n talouskehitys on suurten markkinaalueiden heikointa. Työllisyystilanne on edelleen hyvin vaikea. Poliittiset ja taloudelliset teot eivät onnistuneet viime vuonna valamaan uutta uskoa Euroopan kasvuun ja mahdollisuuksiin kansainvälisessä kilpailussa. Saksan menestys kansainvälisessä kaupassa oli poikkeus. Vahvoja edellytyksiä parempaan on, kunhan yritysten tarpeisiin vastataan johdonmukaisella tavalla. EU:lta odotetaan uutta otetta maanosan kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.

Suomessa heikko tuottavuus esteenä talouskasvulle Suomen lisääntyvä velkaantuminen ja julkisen sektorin tehokkuus säilyivät avainkysymyksinä, mutta lisäksi maamme heikko tuottavuus on noussut yhä keskeisemmäksi esteeksi uudelle talouskasvulle. Työn tuottavuuden trendi on ollut Suomessa aleneva 1990-luvun puolivälistä saakka. Tieto- ja viestintäteknologian innovaatioiden täysimääräisessä hyödyntämisessä ei ole onnistuttu niin julkisella kuin yksityiselläkään sektorilla. Suomessa työvoiman määrä ei kasva ja kun liiketoimintaympäristökin on pääosin kunnossa, korkeampi tuottavuuskehitys on ainoa uuden talouskasvun lähde.

Päätoimialojen suhdannenäkymät Kaakkois-Suomessa EK:n helmikuussa 2014 julkaistun suhdannebarometrin mukaan Kaakkois-Suomen teollisuuden ja rakentamisen suhdanteet synkentyivät vuoden vaihteessa. Suhdanteiden nopeaan paranemiseen uskoi vain 11 % vastaajista ja tilanteen heikkenemistä ennakoi 40 % vastaajista. Suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku painuikin -29:ään tammikuussa 2014. Kaikkinensa Kaakkois-Suomen teollisuuden ja rakentamisen näkymät ovat vuoden 2014 alussa koko maan keskiarvoa heikommat. Teollisuuden pienentynyt tuotanto kehittyi vuoden 2014 alkupuoliskolla edelleen heikonlaisesti, vaikka toisella neljänneksellä odotetaankin jo hienoista piristymistä. Tuotantokapasiteetti on täyskäytössä vain 51 %:lla vastaajista ja tilaustilanne normaalia heikompi. Henkilökunnan määrä jatkanee supistumistaan lähikuukausina. Riittämätön kysyntä on yleisin kapeikko.

yleisimmin uskotaan tuotteiden ja palveluiden hintojen nousuun. Myös Kymenlaaksossa nämä tekijät saavat suurimman saldoluvun, 50 %. Alueella toiseksi suurimman saldoluvun saa liikevaihdon kasvu, kolmanneksi suurimman odotetut tuotantokustannukset sekä vakavaraisuuden kasvu. Kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus koetaan Kymenlaaksossakin pk-yritysten suurimmaksi työllistämisen esteeksi. Myös työlainsäädännön tai työehtosopimusten velvoitteet hankaloittavat työllistämistä. Kymenlaakson pk-yrityksistä 36 % on sopeuttanut toimintaansa, kun vuosi sitten sopeuttaneita oli vain neljännes alueen yrityksistä. Sopeuttamistoimintoina yleisimpinä mainitaan työaikajärjestelyt, irtisanomiset ja lomautukset. Seuraavaksi yleisin sopeuttamiskeino on liiketoiminnan laajentaminen uusiin tuotteisiin ja palveluihin.

Kaakkois-Suomen palveluyritysten suhdannenäkymät ovat pysytelleet vähän koko maan keskiarvoa varovaisempina. Alkuvuotta koskevat suhdannenäkymät ovat hienoisesti miinuksella, saldoluku -8. Palvelualan vastaajista viidesosa ennakoi suhdanteiden heikkenemistä.

Kaupan alalla vuoden 2013 loppupuolella vähentynyt myynti on jatkanut laskusuuntaan vielä alkuvuonna. Piristystä on odotettavissa toisella neljänneksellä. Henkilökunnan määrä on ollut laskussa, mutta vuoden alussa työvoimaa lisättäneen vähän. Tuotannon kasvun esteinä suurimpana nähtiin heikko kysyntä ja puute ammattitaitoisesta Suomalaisyritysten suhdannekuva oli vuo- työvoimasta. den 2013 lopulla vaatimaton. Heikon suhdannevaiheen odotetaan jatkuvan vuoden PK-sektori uskoo tulevaisuuteen 2014 alkupuoliskolla. Näkymät ovat kuiten- Suomen Yrittäjien, Finnvera Oyj:n ja TEM:n kin päätoimialoilla hieman parantuneet helmikuussa 2014 julkaiseman pk-yritysviime vuoden syksystä, vaikka suhdannenä- barometrin mukaan Kymenlaakson alueen kymiä mittaavat saldoluvut ovatkin vielä mii- suhdannenäkymät ovat koko maan lukuihin nuksella. Teollisuudessa odotetaan toiselle verrattuna positiivisemmat. Eri osatekijöiden neljännekselle jo hieman parempaa kasvua. suhdanteita tarkastellessa valtakunnallisesti

Saldoluku kuvaa positiivisista ja negatiivisista vastauksista laskettua prosenttilukujen erotusta. Esimerkiksi: pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät seuraavan vuoden aikana paranee 39,4 %, huononee 8,6 % vastaajista –> saldoluku + 30,8 % ~ 31 %.

Lähteet: Ilkka Lakaniemi, Keskuskauppakamari: Talousvuosi 2013 – Valopilkkuja globaaliin epävarmuuteen 18.2.2014, EK:n suhdannebarometri 5.2.2014 ja Suomen Yrittäjien, Finnveran ja Työ- ja elinkeinoministeriön pk-yritysbarometri 10.2.2014.

7


Toiminta 2013

Yhdessä yritysten puolesta

Vaikuttamisen työkalut ovat tänä päivänä monimuotoisia.

8


Kauppakamari on elinkeinoelämän vahva vaikuttaja. Kymenlaakson kauppakamarin strategiassa vaikuttaminen on palveluiden ohella toinen strategisesti tärkeä painopistealue. Vaikuttamisen työkalut ovat tänä päivänä monimuotoisia. Kauppakamari esittää kannanottoja ja lausuntoja, viestii julkisuuteen keskeisistä teemoista, tuottaa ja julkistaa tietoa elinkeinoelämään liittyvistä aiheista, järjestää kampanjoita ja tilaisuuksia sekä tekee laajaa yhteistyötä eri tahojen kanssa. Onnistunut vaikuttaminen edellyttää kauppakamarilta erityisesti toiminnan pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta, vahvaa verkostoitumista, aktiivista valiokuntatyöskentelyä ja tehokasta viestintää. Näihin menestystekijöihin kauppakamari panostaa. Onnistuneella vaikuttamisella kauppakamari parhaiten toteuttaa missiotaan: Kymenlaaksossa toimivien yritysten toimintaedellytysten kehittämistä.

Vaikuttamisen painopisteet 2013 Vaikuttamistyössä valiokuntien rooli on merkittävä. Vaikuttamisen painopisteet määritellään kamarin valiokunnissa noin 140 luottamushenkilön yhteistyönä. Toimintavuodelle 2013 vaikuttamisen painopisteiksi määriteltiin liikenneinfran vahvistaminen ja hyödyntäminen, elinkeinorakenteen uudistumisen tukeminen ja osaavan työvoiman saatavuus. Liikenneinfran vahvistaminen ja hyödyntäminen -painopistealueella vaikuttamistyön näkökulmasta keskeisimpiä asioita vuonna 2013 olivat E18 kehityskäytävän etenemisen tukeminen, meristrategiaan vaikuttaminen sekä maakunnan liikennehankkeiden priorisointi ja niihin vaikuttaminen yritystarpeiden mukaisesti. Kymenlaakso on logistiikan ykkösmaakunta ja toimivat, turvalliset liikenneyhteydet ovat keskeisessä roolissa.

Kauppakamari toimi aktiivisesti myös tieliikenteen puolella. E18 kehityskäytävän edistymistä seurattiin aktiivisesti. Liikennepolitiikan yhteiskunnalliset vaikutukset, tieliikenteen kehittäminen ja mm. kuljetusajoneuvojen mitat ja massat -uudistus olivat vahvasti esillä myös kauppakamarin 19. Logistiikkapäivässä.

va Suomi pureuduttiin alkuvuoden aikana moniin hallinnon ja byrokratian ongelmiin ja etsittiin niihin ratkaisuja. Loppuvuodesta kauppakamarit olivat liikkeellä yli 2 000 yritysjohtajan allekirjoittamalla veroadressilla, jossa vaadittiin päättäjiltä pitkäaikaista sitoutumista julkisen sektorin tehostamiseen ja talouskasvun edellytysten luomiseen. Työ sujuvamman Suomen puolesta jatkuu.

Elinkeinorakenteen uudistumisen tukeminen on tärkeää koko maakunnan tulevaisuuden kannalta. Kauppakamari painottaa yhteistyön syventämistä eri elinkeinoelämän toimijoiden välillä sekä uusia tapoja toimia osaavan, positiivisen ja yhtenäisen Kymenlaakson puolesta.

Osaavan työvoiman saatavuuteen voidaan vaikuttaa osaamistarpeiden onnistuneella ennakoinnilla ja koulutustarjonnan kohdentamisella. Näiden lisäksi vaikuttamistyössä keskeisiä painopistealueita vuonna 2013 olivat oppilaitosten ja yritysten keskinäisen yhteistyön syventäminen sekä oppilaitosten Tällä vaikuttamisen painopistealueella ja koulutuskokonaisuuksien säilyminen Kykauppakamari teki laajasti yhteistyötä eri menlaaksossa. tahojen kanssa ja vaikutti mm. kaupunkien elinkeinoyhtiöiden yritysten toimintaedelly- Koulutusorganisaatiot ja kauppakamari tetyksiä kehittävien projektien ja hankkeiden kivät tiivistä yhteistyötä monella rintamalla. ohjausryhmissä. Kauppakamari oli mukana Useiden koulutusorganisaatioiden edustajat myös seutuviestinnän kehittämisessä niin, vierailivat valiokunnissa kertomassa omasettä maakunnan osaamisaloja tehdään nä- ta koulutustarjonnastaan ja kuulemassa kyväksi myös Kymenlaakson ulkopuolella. elinkeinoelämän koulutuksen sisältöihin ja Esimerkiksi ICT-valiokunnassa työstetty alan järjestämiseen liittyvistä toiveista. Kauppaarvokartta ja toimintaympäristön kuvaus sai kamarin osaamisvaliokunnan ja maakunseutuviestintäverkoston yhteistyönä positii- nan koulutusorganisaatioiden yhteistyönä vista julkisuutta. rakennettiin valmiiksi myös kymenlaaksolaisiin tarpeisiin vastaava UAJ, Uuden Ajan Kaupan ja palvelualan toimintaedellytyksiä Johtajuus -koulutuskokonaisuus. tuettiin hakemalla ja saamalla poikkeusluvat kaupan aukioloon loppiaisena, helatorstaina Kauppakamareiden yhteisenä tavoitteena ja pyhäinpäivänä, jolloin venäläisturistit mat- vuonna 2013 oli nuorten työelämätaitojen kailevat runsain määrin Kymenlaaksossa. ja työllistymisen tukeminen. Teeman alla toteutettiin sellaisia nuoriin liittyviä toimenpiYhteistyötä syvennettiin myös Elinkeinoelä- teitä, jotka sopivat parhaiten kauppakamarin män keskusliiton kanssa. Sopimus alueellisen toimintaan ja alueen tarpeisiin. Kymenlaakyhteistyön tiivistämisestä allekirjoitettiin mo- sossa Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus ja nissa alueellisissa kamareissa keväällä 2013. kauppakamari käynnistivät syksyllä Osaajat Taustalla oli molemmille järjestöille yhteisten, kohtaavat -kampanjan, joka haastoi kymenelinkeinoelämän edunvalvontaan liittyvien laaksolaiset yritykset mukaan koulutuksen asioiden ajaminen entistä tehokkaammin. ja työn yhdistämiseen ja 20–29 -vuotiaiden Viime vuonna Kymenlaakson kauppakamari nuorten työllistymisen edistämiseen. Syksyn ja EK järjestivät yhteistyössä kaksi suhdanne- aikana moni nuori ja paikallinen yritys löysibarometrin julkistustilaisuutta. vät toisensa työharjoittelun merkeissä.

Kymenlaakson kauppakamarin aloitteesta koko kauppakamariryhmä oli viime vuonna liikkeellä väylämaksujen poistamiseksi ja yritysten kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Vuonna 2015 voimaan tuleva rikkidirektiivi nostaa suomalaisen teollisuuden jo ennestään korkeita kuljetuskustannuksia ja sen kompensoimiseksi kauppakamarit ovat yhdessä aja- Koko kauppakamariryhmän valtakunnallineet väylämaksuista luopumista. sessa kampanjassa Helppo hallinto – suju-

9


Toiminta 2013

Lausunnot, kannanotot 2013 > Lausunto Kymenlaakson maakuntakaavaehdotuksesta, kauppa ja meri > Lausunto Kymenlaakson terveysliikuntastrategiasta > Lausunto Kymenlaakson taksien riittävyydestä ja palvelun laadusta > Lausunto Kymenlaakson maakuntakaavan, kauppa ja merialue, luonnoksesta > Tilintarkastusvaliokunnan lausunto Tilintarkastajien hyväksyminen ja valvonta työ- ja elinkeinoministeriölle

Kyselyt, selvitykset 2013 > PK-hallitusbarometri > Kesätyöpaikka -kysely > Jäsentyytyväisyys -kysely > Vaikuttamisen painopisteet 2014–2015 -kysely > Kauppakamarin yritysjohtajakyselyt ajankohtaisista aiheista

Jäsenyydet / osakkuudet 2013–2014 > Kansainvälinen kauppakamari (ICC) > Kotkan Kauppatie ry > Kotkan Klubi ry > Kouvolan Ydinkeskusta ry > Kymenlaakson Venäjän-kaupan kilta > Saksalais-Suomalainen kauppakamari > Straightway Finland ry > Suomalais-Venäläinen kauppakamari > Suomen Vesitieyhdistys ry

Lausunnot ja kannanotot sekä kyselyjen ja selvitysten tulokset ovat luettavissa kauppakamarin verkkosivuilla osoitteessa www.kymichamber.fi > vaikuttaminen.

10

Edustukset 2013/2014 > Contract -hankkeen ohjausryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla yhteyspäällikkö Pia Pettersson > Digi-osaamiskeskus ohjausryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla yhteyspäällikkö Pia Pettersson > EKAMIn ammatillinen neuvottelukunta, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Kaakko kasvuun -hanke, toimistopäällikkö Jaana Pirtilä ja varalla viestintäpäällikkö Annemari Backman > Kaakkois-Suomen ELO, koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunta, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, KSS Energia Oy > Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen Nuorisofoorumi, yhteyspäällikkö Pia Pettersson > Kaakkois-Suomen Team Finland verkosto, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Kauppakamariryhmän strategiatyöryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta > Keskuskauppakamarin hallitus, toimitusjohtaja Kimmo Naski, HaminaKotka Satama Oy > Keskuskauppakamarin liikennevaliokunta, toimitusjohtaja Kimmo Naski, HaminaKotka Satama Oy > Keskuskauppakamarin valtuuskunta, aluejohtaja Timo Heikkilä, Kesko Oyj; aluejohtaja Hannele Haapio, Nordea-Pankki Suomi Oyj, Kaakkois-Suomi; toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, KSS Energia Oy; toimitusjohtaja Kimmo Naski, HaminaKotka Satama Oy; toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari, Kotkamills Oy; toimitusjohtaja Jouko Vehmas, Kymen Seudun Osuuskauppa > Kymenlaakso Goes Global -hanke, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sisäinen hallitus, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tekniikan koulutuksen neuvottelukunta, kauppakamarin edustajana toimitusjohtaja Nils Rinne, HNR Konepaja Oy > Kymenlaakson liikennetyöryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla yhteyspäällikkö Pia Pettersson > Maakunnan Yhteistyöryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Menesty muutoksessa – Menestysväylä Kouvolan seutu, viestintäpäällikkö Annemari Backman > MYR:n sihteeristö, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta > NELI (North European Logistics Institute) -ohjaustyöryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta > ProTeK2000/3000 -ohjausryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla yhteyspäällikkö Pia Pettersson > Straightway Finland ry:n hallitus, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta > Työelämä 2020 -alueverkosto, yhteyspäällikkö Pia Pettersson > Ympäristöpoliittinen neuvottelukunta, yhteyspäällikkö Pia Pettersson ja varalla toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta > Väylä yrittäjyyteen – Yrittäjyyskasvatusstrategia, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola > Y4 (Yrittäjyys Ylös Yhteiskunnassa Yhteistyöllä) -työryhmä, toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta ja varalla koulutuspäällikkö Tiina Paavola


Kymenlaakso on monien mahdollisuuksien maakunta.

Vaikuttamissuunnitelma 2014–2015 Kymenlaakson kauppakamarin vaikuttamisen painopisteet ja edunvalvontakohteet nousevat jäsenyritysten ja alueen tarpeista. Niiden määrittely toimintavuosille 2014– 2015 käynnistyi jo lokakuussa 2013, kun kaikille jäsenyrityksille ja luottamushenkilöille lähetettiin kysely keskeisistä vaikuttamiskohteista. Saatujen vastausten pohjalta valiokunnissa sekä luottamushenkilöiden yhteisillä valiokuntavalkeilla määriteltiin alueelliset vaikuttamisen painopistealueet strategiakaudelle 2014–2015. Vaikuttamissuunnitelma kuvaa elinkeinoelämän näkökulmasta Kymenlaakson toimintaympäristöä ja keskeisten tekijöiden nykytilannetta maakunnassa sekä esittää niitä toimenpiteitä, joilla kauppakamari vaikuttaa painopistealueiden kehittämiseen. Keskeisiksi painopistealueiksi Kymenlaaksossa nousivat Yritysten toimintaedellytysten tukeminen, Vetovoimainen Kymenlaakso, Osaaminen, koulutus ja työvoima sekä Sujuva liikenne. Niiden lisäksi vaikutetaan yhdessä kauppakamariryhmän kanssa julkisen sektorin reformiin, digitalisaation edistämiseen sekä energiaomavaraisuuden parantamiseen.

sa, neuvontapalveluissa, vaikuttamisessa ja tarpeiden ennakointiin, varmistamaan koulutuskokonaisuuksien säilyminen keskeisillä viestinnässä. toimialoilla, tukemaan TKI-toimintaa, kehitVetovoimainen Kymenlaakso tämään koulutusmuotoja ja työelämälähKymenlaakson keskeisiä vetovoimatekijöitä töistä muuntokoulutusta sekä tarjoamaan ovat sijainti ja saavutettavuus, monipuoli- nuorille onnistuneita työelämäkokemuksia. nen osaaminen ja vahvat perinteet monilla aloilla sekä erinomaiset elämisen, yrittämi- Sujuva liikenne sen ja matkailun puitteet. Niitä hyödyntäen Kymenlaakson kauppakamarin tavoitteena maakunta houkuttelee nyt alueelle uusia in- on edistää sujuvaa liikennettä kaikilla väyvestointeja ja yrityksiä sekä markkinoi maa- lillä. Maakunnan sijainti ja logistiikkaosaakuntaa matkailukohteena, monien eri alojen minen ovat alueen vahvuuksia. Kymenlaakosaamiskeskittymänä ja porttina Venäjälle. son asemaa logistiikan ykkösmaakuntana Yritysten tarpeista lähtevä ja eteenpäin kat- vahvistavat Suomen suurin yleissatama sova elinkeinopolitiikka synnyttää positiivi- sekä Kouvolan rautatiekeskus. Valmistuva sen kierteen, joka tulee lisäämään maakun- E18 lisää maakunnan logistiikan painoarvoa entisestään. Toimiva, turvallinen ja kustannan vetovoimaisuutta entisestään. nustehokas logistiikka tukee yritysten kilOsaaminen, koulutus, työvoima pailukyvyn säilymistä. Yritysten toiminnan yhtenä perusedellytyksenä on osaavan työvoiman saatavuus. Kymenlaakson kauppakamarin vaikuttamisTyössäkäyvän väestön hyvinvointi ja osaa- suunnitelma kaudelle 2014–2015 julkaistiin misen kehittäminen, korkeatasoinen am- helmikuussa 2014 ja jaettiin kaikille jäsemattikorkeakoulu sekä työelämää vastaava nille, keskeisille sidosryhmille, vaikuttajille toisen asteen koulutus ovat keskeisiä keino- ja päättäjille. Toimenpiteitä ja tavoitteiden ja kehittää Kymenlaaksoa. Tarvitaan entistä saavuttamista seurataan valiokunnissa koko tiiviimpää yhteistyötä elinkeinoelämän ja toimintavuoden ajan ja välitilinpäätöstä tehoppilaitosten välille vastaamaan osaamis- dään valiokuntavalkeilla 2015.

Yritysten toimintaedellytysten tukeminen Yritysten toiminta- ja kilpailukykyyn vaikuttavat monet alueelliset tekijät, joiden painotuksissa on merkittäviä maakuntakohtaisia eroja. Yritysten toiminnan peruspilareiden – osaavan työvoiman saatavuuden, markkinoiden läheisyyden ja toimivien liikenneyhteyksien – lisäksi entistä enemmän merkitystä on myös elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimivalla kumppanuudella ja kannustavalla yritysilmapiirillä. Kymenlaaksossa on yli 9000 yritystä, joiden toimintaedellytysten ja kilpailukyvyn parantaminen vaikuttaa koko maakunnan menestykseen. Yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kauppakamari tekee pitkäjänteistä työtä yritysten toimintaedellytysten tukemisessa kaikilla toimintasektoreillaan – koulutukses-

Kauppakamariryhmän vaikuttamisen painopisteet > Sujuva liikenne > Digitalisaation edistäminen > Energiaomavaraisuuden parantaminen > Julkisen sektorin reformi

Kymenlaakson kauppakamarin vaikuttamisen painopisteet > Yritysten toimintaedellytysten tukeminen > Kymenlaakson vetovoimaisuus > Osaaminen, koulutus, työvoima > Sujuva liikenne

11


Toiminta 2013

Hallituksen ja valiokuntien toiminta

8 valiokuntaa, 140 luottamushenkilÜä.

12


18-jäseninen hallitus kokoaa yhteen eri toimialojen edustajat. Puheenjohtajisto ja hallitus

ICT-valiokunta

JC-valiokunta

Kymenlaakson kauppakamarin puheenjohtajisto piti vuoden 2013 aikana kuusi kokousta.

Puheenjohtaja toimitusjohtaja Tomi Hautala Propentus Oy

Puheenjohtaja sovellussuunnitteluinsinööri Tanja Haaja, Sulzer Pumps Finland Oy

ICT-valiokunnan toiminta-ajatuksena on vaikuttaa siihen, että alueelle rakentuu ICT:n kasvu- ja kehitysalusta, jossa tuotettuja palveluja ja tuotteita hyödynnetään aktiivisesti.

JC–valiokunnan toiminnan tarkoitus on luoda aktiivisille nuorille tekijöille mahdollisuus kauppakamarin vaikuttamis- ja valiokuntatyöhön, verkostoitua sekä tiivistää yhteistyötä Kymenlaakson kauppakamarin kanssa.

Puheenjohtaja toimitusjohtaja Kimmo Naski, HaminaKotka Satama Oy I varapuheenjohtaja toimitusjohtaja Jouko Vehmas, Kymen Seudun Osuuskauppa

• Valiokunta asetti toimintavuotensa tavoit- • Neljännen toimintavuoden aikana valiokuntalaiset kokoontuivat kolmesti. JC-vateiksi vahvistaa toimialan vetovoimaisuutta liokunnassa on edustus maakunnan kaikismaakunnassa, rakentaa yksi yhtenäinen kymenlaaksolainen peliklusteri sekä saattaa ta kolmesta – Haminan, Kotkan ja Kouvolan – nuorkauppakamarista. Jokainen JC-valiovalmiiksi ICT-alan arvokartta ja aloittaa sen III varapuheenjohtaja jalkauttaminen. Vuoden aikana valiokunta kuntalainen osallistui myös nimetyn isäntävaliokunnan toimintaan, lukuun ottamatta toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen, kokoontui kolmesti. tilintarkastusvaliokuntaa, jossa ei ole JC:n KSS Energia Oy • Kertomusvuonna valiokunta käsitteli osaavan työvoiman saatavuuden varmistamista edustusta. koulutustarjonnan ja yritysten tarpeiden • JC-valiokuntalaiset perehtyivät isäntävaliokuntiensa toimintaan laaja-alaisesti. Kunnäkökulmasta. Oppisopimuskoulutusta käkin toimialan tapahtumista raportointiin Kauppakamarin 18-jäseninen hallitus kositeltiin ratkaisuvaihtoehtona alan työvoiJC-valiokunnan kokoontumisissa. JC-vakoontui kertomusvuonna kolme kertaa. Kemapulaan. Luovien alojen liiketoiminnan liokuntalaiset jakoivat vastaavasti tietoa säkuun kokoukseen osallistui myös Kouvokehittämisen yhteydessä todettiin positiivinuorkauppakamarin valtakunnallisesta ja lan seudun kauppakamariosaston hallitus. sia kehitysmuutoksia pelialan osalta. paikallisesta toiminnasta myös isäntävalio• Valiokunnan kokouksissa ja sidosryhmätakunnille. Kokousten teemoja olivat: paamisessa käytyjen keskustelujen poh• Tilinpäätösasiat, Karjalaisen rahaston jalta rakennettiin kevään 2013 aikana alan • JC-valiokunnan ja kauppakamarin yhteistyössä painottui tapahtumien ja tilaisuuksi tuoton jakamisesta päättäminen sekä arvokartta – kuva Kymenlaakson ICT-yritysen viestintä ja markkinointiyhteistyö. EK-yhteistyöstä päättäminen ten ja lähempien sidosryhmien yhteisistä • Kymenlaakson kauppakamarin painopistealueista. ICT-yritysten arvokar vuosille 2013–2015 tehdyn strategian tassa mukana ovat yritykset aktiivisina toi päivittäminen mijoina, julkinen sektori mahdollistajana • Kauppakamarin varallisuuden hoidon sekä rahoittajat mentoreina. Kauppakama kehittäminen rin ICT-valiokunnalle arvokartta on työkalu • Toimintasuunnitelmasta ja tulevaisuuden toiminnan ohjauksessa. budjetista päättäminen • Arvokartta ja ekosysteemi lanseerattiin • Uusien jäsenten hyväksyminen 14.5.2013 ICT-alan tilaisuudessa Kotkassa. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä kehitysyhtiö Cursorin kanssa. Mahdollisuuksia arvokartan jalkauttamiseen yhteistyössä yksityisen ja julkisen sektorin kanssa pohdittiin tiimityöryhmässä. II varapuheenjohtaja toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari, Kotkamills Oy

13


Toiminta 2013

Kansainvälistymis- ja kasvuvaliokunta

Kaupan ja palvelualan valiokunta

Logistiikkavaliokunta

Puheenjohtaja johtaja Juha Kemppi CTS Engtec Oy

Puheenjohtaja aluejohtaja Timo Heikkilä Kesko Oyj

Puheenjohtaja varatoimitusjohtaja Ari-Pekka Saari Steveco Oy

Kansainvälistymis- ja kasvuvaliokunnan Kaupan ja palvelualan valiokunnan toimintoiminta-ajatuksena on saada kymenlaak- ta-ajatuksena on tukea yritysten kasvua ja solaiset yritykset näkemään kansainvälis- houkutella Kymenlaaksoon uusia yrityksiä. tymisen ja kasvun mahdollisuudet sekä onnistua parantamaan maakunnassa toimivien yritysten kasvun edellytyksiä.

Logistiikkavaliokunnan toiminta-ajatuksena on ennakoiva ja aktiivinen edunvalvonta toimialalla. Tavoitteena on vahvistaa Kymenlaakson asemaa Suomen johtavana logistiikan maakuntana sekä lisätä alueen ja yritysten kilpailukykyä.

• Toimintavuoden tavoitteena oli osaamisen kehittäminen yritysten kansainvälistymisen, kasvun ja erityisesti Venäjä-tietouden osalta. Valiokunta halusi myös selvittää mahdollisuuksia koota maakuntaan oma yhteistyöverkosto ”Team Kymenlaakso”, kerätä tietoa Suomessa toimivista kv-klusteriorganisaatioista sekä tuoda esille kasvuyritysten menestystarinoita ja sitä kautta innostaa maakunnan yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen. • Valiokunta sai kuulla maailmantalouden kehitysnäkymistä sekä ICT:stä kasvun moottorina Suomen kaltaisissa korkean teknologian maissa. Lisäksi tutustuttiin Kaakkois-Suomen korkeakoulujen Venäjäosaamisen klusteriin ja sen toiminnan tavoitteisiin. • Valiokunta hankki tietämystä kansainvälistymisyhteistyöverkostoista Team Finlandin toiminnasta sekä kauppakamareiden FinnCham-verkostosta ja ICC:n palveluista. Team Finlandin jalkautumista Kaakkois-Suomeen ja valiokunnan mahdollisuuksia toimia osana verkostoa selvitettiin vuoden aikana. • Valiokunnassa vieraillut Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tiri kertoi Venäjän eri osien kehitysnäkymistä, Venäjän suurinvestoinneista sekä megatrendeistä. Lisäksi tutustuttiin Tukholma-Pietari Kehityskäytävä -projektiin. • Valiokunta tutustui klusteriorganisaatio FinNuclearin toimintaan ja maakuntamme menestyjän Finex Oy:n kehitykseen. Markkinalähtöisten klustereiden tarjoamat mahdollisuudet yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen puhuttivat valiokuntaa.

• E18-tiehankkeen eteneminen ja kehityskäytävän monipuolinen hyödyntäminen olivat tänäkin vuonna yksi kertomusvuoden keskeisistä teemoista. Näkökulmia aiheeseen antoivat Kaakkois-Suomen ELYkeskuksen, Kymenlaakson liiton sekä Pyhtään kunnan asiantuntijat. • Keväällä valiokunta käsitteli yhteiskokouksessaan Kaupan ja palvelualan valiokunnan kanssa logistiikan ja kaupan ja palvelualojen asemaa Kotka-Haminan seudun elinkeinostrategiassa sekä LOGINFON hyödyntämistä eri toimialoilla. • Valiokunnan sisäinen työryhmä suunnitteli kauppakamarin toimintavuoden Logistiikkapäivää, joka toteutettiin toukokuussa Kouvolassa teemalla ”Vetävät väylät”. • Syyskaudella valiokunta keskittyi rautatie – corridor – Finlandin ja Finnhub - valtakunnallisen logistiikka innovaatio- ja osaamiskeskittymän kehitysnäkymiin. • Toimintavuoden aikana valiokuntalaisia puhutti keväällä 2014 valmistuva KaakkoisSuomen liikennestrategia sekä Suomen tullirajalla tapahtuvat rakenteelliset muutokset.

14

• Valiokunta asetti toimintavuoden teemaksi viranomaisten ja yritysten yhteistyön syventämisen. Asiaan perehdyttiin tutustumalla maakunnallisten ja EU-hankkeiden rahoitusmahdollisuuksiin. • Venäläisasiakkaan näkökulma pysyi teemana edellisvuosien tapaan. Venäläisen asiakkaan paremmasta palvelusta ja asiakkaan tarpeisiin ja odotuksiin perehtymisestä keskusteltiin valiokuntavuoden aikana useaan otteeseen. Myös invoice-menettelyn ja taxfree-kaupan erot nostettiin keskusteluun. • Valiokunta keskittyi vuoden aikana myös toimialansa yritysten henkilöstön osaamiseen ja hyvinvointiin työterveyshuollon asiantuntijoiden opastuksella. • Yhteiskokouksessa Logistiikkavaliokunnan kanssa käsiteltiin logistiikan sekä kaupan ja palvelualojen asemaa seudun elinkeinostrategiassa. • Joustot aukiololainsäädännössä ovat alalla tärkeitä. Valiokunta osallistui kaupan aukioloa koskevien poikkeuslupien hakuprosessiin loppiaiselle, helatorstaille ja helluntaille sekä pyhäinpäivälle. Poikkeuslupa myönnettiin helluntaita lukuun ottamatta. • Valiokunta otti kantaa Kymenlaakson maakuntakaavaehdotukseen varmistaakseen, että kokonaisuudessa on riittävän hyvin huomioitu elinkeinoelämän toimintaedellytykset ja että kaavaehdotuksessa vähittäiskaupan mitoitus toteutetaan riittävällä tavalla huomioiden E18-tien valmistuminen ja matkailuvirtojen kasvu alueella.


Valiokunnat toimivat tavoitteellisesti toiminta-ajatuksensa mukaisesti. Osaamisvaliokunta

Teollisuusvaliokunta

Tilintarkastusvaliokunta

Puheenjohtaja henkilöstöjohtaja Tiina Häyhä Carea

Puheenjohtaja toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari Kotkamills Oy

Puheenjohtaja riskienhallintajohtaja Janne Heiliö Kymenlaakson Osuuspankki

Osaamisvaliokunnan toiminta-ajatuksena on vaikuttaa osaavan ja hyvinvoivan työvoiman saatavuuteen Kymenlaaksossa.

Teollisuuvaliokunnan toiminta-ajatuksena on proaktiivisella valiokunta- ja edunvalvontatyöllä luoda ja säilyttää Kymenlaakson teollisuuden ja sitä tukevien liiketoimintojen toimintaedellytykset ja kilpailukyky.

Tilintarkastusvaliokunta (TIVA) valvoo ja hyväksyy HTM-tilintarkastajia ja HTMyhteisöjä. Valiokunnan toiminta perustuu tilintarkastuslakiin.

• Osaamisvaliokunnassa aloitti kertomusvuonna 11 uutta luottamushenkilöä ja valiokunnan kokonaisvahvuus oli 22 henkilöä. Kokoonpanoa vahvistettiin sekä elinkeinoelämän että oppilaitosten edustajilla. Uutena puheenjohtajana aloitti Tiina Häyhä. • Toimintavuonna ajankohtainen Sote-uudistus ja sen merkitys kymenlaaksolaisille puhutti valiokunnassa läpi vuoden. Lisäksi pohdittiin keinoja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi kauppakamarin strategiasta nousseiden painopisteiden kautta. • Kaakko Kasvuun -ohjelma ja tavoitteet valmistuivat keväällä 2013. Valiokunta tutustui ohjelmaan ja keskusteli sen vaikutuksista osaamisen kehittämiseen, ennakointiin ja koulutusaloihin. • Syyskauden kokousteemoina olivat TEpalveluiden uudistukset Kaakkois-Suomen näkökulmasta, osaajien saatavuus Kymenlaaksossa, uudet lait ammatillisen osaamisen kehittämisestä sekä ammattikorkeakoulutuksesta. Valiokunta tutustui myös Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sekä Mikkelin ammattikorkeakoulun yhdistymissuunnitelmiin sekä toisen asteen koulutusuudistusten tavoitteisiin. • Valiokunta kokoontui vuoden aikana rennommissa merkeissä kahdesti verkostoitumaan ja tutustumaan toisiinsa. • Valiokunta oli aktiivisesti mukana koko vuoden kehittämässä UAJ Uuden Ajan Johtajuus -koulutusohjelmaa.

• Toimintavuosi alkoi kartoittamalla yhteistyömahdollisuuksia alueen oppilaitosten ja yritysten välillä. Oppilaitosten osalta tutustuttiin YES-verkostojen yrittäjyyskasvatukseen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yritysyhteistyön mahdollisuuksiin. • Keväällä 2013 valiokunta perehtyi Sujuva Suomi -teemalla alueen koulutuspaikkojen tulevaisuuden näkymiin. Keskuskauppakamarin lakimies Riina Heron opastuksella käytiin läpi ”Sujuva Suomi – Helppo Hallinto” -kampanjassa esille nostettuja keinoja ja toimintatapoja, joilla turhaa ja päällekkäistä byrokratiaa voidaan elinkeinoelämän ja julkisen sektorin yhteistyössä vähentää. • Valiokunta tutustui teollisuuden logistiikan ajankohtaisiin asioihin perehtymällä uuden markkinointiverkoston Finnhubin toimintaedellytyksiin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin alueen yrityksille. Valiokunnan jäsenet saivat oppia logistiikan tietoportaalin hyödyntämiseen. • Toimintavuoden aikana valiokuntalaisia puhutti teollisuuden nykytila alueellamme ja se, mihin keskeisiin teemoihin valiokunnan ja laajemmin koko kauppakamarin pitäisi pyrkiä vaikuttamaan. Keskeiseksi asiaksi ja painopisteeksi nousi jälleen yritysten ja julkisen sektorin yhteistyö.

• Vuonna 2013 Kymenlaaksossa haki HTMtutkintoon neljä henkilöä, jotka kaikki hyväksyttiin tutkintoon. HTM-tutkinnon hyväksytysti suoritti yksi hakija ja hänet hyväksyttiin HTM-tilintarkastajaksi joulukuussa. • TIVA hyväksyi kahden HTM-tilintarkastajan hyväksymisen lakkaamisen lykkäyshakemuksen vuoden 2014 loppuun. • TIVA toteutti HTM-tilintarkastajien ja -yhteisöjen valvontaa alueella ja jatkoi hyväksymisen edellytykset täyttävien 24 HTMtilintarkastajan ja kahden HTM-yhteisön hyväksymistä. TIVA vahvisti kolmen vuonna 2012 laaduntarkastuksen kohteena olleen HTM-tilintarkastajan laaduntarkastuksen tuloksen ja hyväksyi vuoden 2013 laaduntarkastuksen vuosiohjelman, joka sisälsi kuuden kymenlaaksolaisen HTMtilintarkastajan laaduntarkastuksen. • TIVA antoi Työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon tilintarkastusjärjestelmän ja tilintarkastuksen valvonnan uudistamisesta tehdystä työryhmäesityksestä. • TIVA julkaisi toimintakertomuksen kesäkuun loppuun mennessä ja työsuunnitelman marraskuun loppuun mennessä. • Valiokunnalla oli vuoden 2013 lopussa valvonnassaan 25 HTM-tilintarkastajaa ja kaksi HTM-yhteisöä.

15


Toiminta 2013

Jäsenet ja toiminta-alue Jäsenet ovat tyytyväisiä kauppakamarin toimintaan ja palveluihin. Puheenjohtaja vaihtui syyskokouksessa.

Jäsenmäärän kehitys 2009–2013 yht.

Yritys- ja yhteisöjäsenet

Matti Anttonen kevätkokouksen puhujavieraana Kotkassa.

Syyskokous Kouvolan Upseerikerholla.

16

Kuntajäs. Henkilöjäs.

2009 455

2010 2011 2012 511 558 582

2013 564

441

497

542

565

550

7 7

7 7

7 9

7 10

7 7


Kauppakamarin jäsenistössä toimialat ovat monipuolisesti edustettuina. Kymenlaakson kauppakamarin toimialueeseen kuuluu kolme kaupunkia (Hamina, Kotka ja Kouvola) ja neljä kuntaa (Iitti, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti). Asukkaita alueella oli vuonna 2013 lähes 181 000 ja yritysten toimipaikkoja noin 9 500. Uusia yrityksiä Kymenlaaksoon syntyi viime vuonna yli 700 kpl, kun lopettaneita oli samaan aikaan noin 450 kpl. Monen kasvuvuoden jälkeen Kymenlaakson kauppakamarin jäsenmäärä laski hieman vuonna 2013. 2000-luvulla jäsenmäärä kasvoi kaksinkertaiseksi vuoteen 2012 mennessä, mutta kertomusvuoden lopussa jäsenmäärä laski edellisvuodesta 3 prosenttia. Jäseniä Kymenlaakson kauppakamarissa oli vuoden 2013 lopussa 564 kpl. Koko Suomen kauppakamareiden jäsenmäärä oli vuoden lopussa noin 19 000.

tömääräiset asiat: hyväksyttiin vuoden 2012 toimintakertomus, vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta 2012. Kokousesitelmänä kuultiin ulkoasiainministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkö Martti Anttosen esitelmä ”Venäjä globaalina toimijana ja Suomen kauppakumppanina”. Kevätkokoukseen osallistui noin 30 jäsenyhteisön edustajaa. Syyskokous 25.11.2013 Kouvolassa. Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Kouvolan Upseerikerholla. Kokouksessa Kymenlaakson kauppakamarin ensimmäiseksi naispuheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari Kotkamills Oy:stä. Kauppakamaria vuosina 2009–2013 luotsanneelle HaminaKotka Satama Oy:n toimitusjohtajalle Kimmo Naskille myönnettiin Kauppakamariristi ansiokkaasta luottamusurasta. Lisäksi käsiteltiin sääntömääräiset asiat: hyväksyttiin toimintasuunnitelma, budjetti ja jäsenmaksuperusteet vuodelle 2014 sekä tehtiin sääntömääräiset henkilövalinnat. Kokousesitelmänä kuultiin ICC Suomen maajohtaja Timo Vuoren katsaus ”Kansainvälistymisestä kasvua Suomeen?”. Paikalla oli lähes 40 jäsenyhteisön edustajaa.

Kertomusvuonna uusia jäseniä liittyi eniten logistiikka-, ravintola- ja kiinteistöalalta. Heille järjestettiin tutustumistilaisuudet sekä Kotkassa että Kouvolassa. Entuudestaan Kymenlaakson kauppakamarin jäsenistössä on eniten lakiasiain- ja laskentatoimen yrityksiä: näitä on kymmenesosa jäsenistä. Seuraavaksi suurimmat toimialat ovat rakennustoiminnan ja vähittäiskaupan ala sekä arkkitehti- ja insinööritoimistot. Kaikista jäsenyrityksistä Jäsenten palaute ohjaa toimintaa noin 40 % on pieniä, alle miljoonan euron lii- Jäsenten arvioita kauppakamarin toiminnan kevaihdon yrityksiä ja 60 %:ssa yrityksiä hen- ja palveluiden laadusta kartoitettiin vuosittaiseen tapaan syksyllä 2013. Kyselyyn kilöstön määrä on 5–49. osallistui 18 alueellista kamaria ja kokonaisvastaajamäärä oli 2 599 (2012: 2681). KymenVuosikokoukset laakson kauppakamarin osalta vastaajia oli Kymenlaakson kauppakamarin säännöissä 97 kpl ja vastausprosentiksi muodostui 15 edellytetään, että vuosittain järjestetään ylin- (2012: 134/21 %). tä päätäntävaltaa käyttävät sääntömääräiset vuosikokoukset sekä keväällä että syksyllä. Kymenlaakson kauppakamarissa jäsentyytyKevät- ja syyskokouksissa käsiteltävät asiat väisyys pysyi kertomusvuonna hyvällä tasolla valmistellaan hallituksessa, jossa päätökset ja kouluarvosanalla mitattuna keskiarvokmyös toimeenpannaan. Vuosikokoukset si saatiin 8,25 (2012: 8,44). Kauppakamari järjestetään vuorotellen Pohjois- ja Etelä- koetaan luotettavana ja merkityksellisenä Kymenlaaksossa ja ne ovat avoimia kaikille toimijana maakunnassa. Kokonaisuutena kauppakamarin jäsenille ja sidosryhmille. mielikuva kauppakamarin toiminnasta on erinomaisella tasolla keskiarvolla 3,30 asteiKevätkokous 15.5.2013 Kotkassa. Sääntö- kolla 1–4 (2012: 3,38). Kyselyn tulokset osoittimääräinen kevätkokous järjestettiin Kotkan vat myös, että jäsenet ovat tyytyväisiä siihen, Meriniemessä. Kokouksessa käsiteltiin sään- miten kauppakamari nostaa keskusteluun

yrityksille tärkeitä asioita (3,26) ja tarjoaa onnistuneesti verkostoitumismahdollisuuksia. Kauppakamarin toiminnan ja palveluiden laadun jäsenet arvioivat korkealle tasolle. Asteikolla 1–5 jäsenten arviot ovat vaikuttamisen ja edunvalvonnan osalta 3,24 ja palveluiden osalta 3,78. Näiden pohjalta Kymenlaakson kauppakamarin jäsenyyden suosittelua pidettiin erittäin todennäköisenä (3,90).

Jäsenten alueellinen jakautuminen 2013

Kouvola

Kotka

39 %

45 %

Hamina

9%

Miehikkälä Virolahti Muut

1% 1% 1%

2% 2%

Iitti Pyhtää

Jäsenyritykset toimialoittain 2013 Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta

Muut

21 %

20 %

Rakentaminen

Teollisuus

10 %

16 %

Tukku- ja vähittäiskauppa

Kuljetus ja huolinta

12 %

Terveys- ja sosiaalipalvelut

3%

15 %

3%

Kiinteistöalan toiminta

17


Toiminta 2013

Kauppakamarin palvelut

Yritt채misen ILO ja Kouvola Areena 5.9.2013 Kuusankoskella.

Kauppakamarin palvelut on suunniteltu j채senten tarpeiden mukaan. Kauppakamari Golf 8.8.2013 Kuusankoskella.

Logistiikkap채iv채 20.5.2013 Kouvolassa.

18

SUUNTA-seminaari 13.11.2013 Haminassa.


Kauppakamariryhmä on johtava ajankohtaiskouluttaja.

Koulutus

Seminaarit

Kauppakamariryhmä eli 19 alueellista kauppakamaria ja Keskuskauppakamari muodostavat yhden maamme johtavista ajankohtaiskouluttajista. Yhteisen koulutusbrandin Kauppakamari kouluttaa alla kauppakamarit tarjoavat koulutuspalveluita ympäri Suomen. Kauppakamariryhmän sisäinen, koulutuspäälliköistä ja asiantuntijoista koostuva Koulutuspooli kehittää jatkuvasti kauppakamareiden koulutuspalveluita.

Kymenlaakson kauppakamari järjesti kertomusvuonna kaksi seminaaria. Kevään Logistiikkapäivä kokosi asiantuntijat ja päättäjät keskustelemaan logistiikan keskeisistä teemoista. Syksyn SUUNTA -seminaari nosti keskusteluun johtamisen monipuolisia ja haasteellisia teemoja. Molemmat seminaarit järjestettiin yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa. Toimintavuonna kauppakamari osallistui aktiivisesti myös Yrittämisen ILO -seminaarin järjestämiseen syyskuussa Kymenlaakson kauppakamari järjestää Kuusankoskitalossa, Kouvolassa. ajankohtaiskoulutusta Kouvolassa sekä Kotkan-Haminan seudulla. Koulutusten pää- Logistiikkapäivä teemoina ovat muuttuva lainsäädäntö, ta- Kymenlaakson kauppakamarin 19. Logistiikloushallinto, kansainvälinen kauppa, myynti kapäivä toteutettiin teemalla Vetävät väylät. ja markkinointi sekä esimiestyö ja johtami- Seminaaripäivän puheenvuoroissa kuultiin nen. Uutuutena koulutustarjonnassa kerto- mm. meristrategiasta, rautatiekuljetusten tumusvuonna olivat Excel-verkkokoulutukset. levaisuudesta sekä kuljetusyritysten arjesta. Kymenlaakson kauppakamari toteutti ajan- Paneelissa ruodittiin liikenteen tulevien käytkohtaiskoulutuksia, aamukahvitilaisuuksia tövoimien tuomia haasteita ja mahdollisuuksekä verkkokoulutuksia yhteensä 46 kpl ja sia. Seminaariin osallistui lähes 100 henkilöä. niihin osallistui 960 henkilöä. Koulutuksista Logistiikkapäivä järjestettiin Elokuvateatteri kerättyjen palautteiden keskiarvo oli 4,3 (as- KINO 123, Kauppakeskus Veturissa, Kuusanteikolla 1–5). koskella.

UAJ Uuden Ajan Johtajuus Kymenlaaksossa UAJ Uuden Ajan Johtajuus on Kymenlaakson kauppakamarin osaamisvaliokunnan aloitteesta kehitetty maakunnan oma korkeatasoinen koulutusohjelma. Keskijohdolle ja esimiehille tarkoitettu vuoden kestävä koulutus on suunniteltu kehittämään ja täydentämään johtamisosaamista. Koulutus sisältää monipuolista oppimista, kymmenen (10) lähipäivää, kehitystehtäviä, henkilökohtaista mentorointia, kirjatorin ja johtamisyhteisön UAJ blogin www.uaj.fi. Koulutusohjelman kehittämiseksi ja toteuttamiseksi perustettiin ohjausryhmä sekä työryhmä. Suunnitteluun haettiin ja saatiin rahoitusta KaakkoisSuomen ELY-keskukselta. Ensimmäinen UAJ koulutus alkoi tammikuussa 2014.

SUUNTA SUUNTA 2013 -seminaari järjestettiin kolmannen kerran. Teemana oli ”MUUTOS & MENESTYS”. Seitsemän suomalaista huippujohtajaa kertoi seminaarissa omista muutosjohtamisen kokemuksistaan: Miten muutoksen johtamisessa voi onnistua? Johdetaanko asioita vai ihmisiä? Mm. nämä kysymykset herättivät keskustelua seminaaripaikalla Kadettikoulun maneesissa Haminassa. SUUNTA 2013 -seminaari kokosi paikalle 115 osallistujaa.

Koulutukset 2013 Taloushallinto • Verottajan vaatimukset matkakustannusten korvaamiselle • Siirtohinnoittelu • Suuri Palkkapäivä • Kirjanpidon ajantasa • Arvonlisäverotuksen ajankohtaispäivä • Ajankohtaista veronumerouudistuksesta – Uusi tiedonantovelvoite 1.7.2014 • Palkanlaskennan erityistilanteita • Osakeyhtiön tilinpäätös • Strateginen talousjohtaminen • Veropäivä 2013 • Ennakkoperintä 2014 Johtaminen, esimiestyö, HR • HHJ – Hyväksytty hallituksen jäsen • Henkilöstösuunnitelmat • Taloustaitoa esimiehille • Hankinnoilla parempaa kilpailukykyä ja enemmän vaikuttavuutta • Onnistu kehityskeskusteluissa • Esimiehen työoikeus Kansainvälistyminen • Sertifiointi • Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotuksen erityiskysymykset Myynti, markkinointi ja viestintä • Tarjoajana julkisissa hankinnoissa • Tehoa myyntiin – kysymystekniikat ja argumentointi • Myynnin ja markkinoinnin kannattavuus • Markkinoinnin tehopäivä Hauskaa ja hyödyllistä • ICT aamupäivä – Uudet Microsoft -teknologiat • Excel 2010 tehokäyttöön • Office 2010 tehokäyttöön Excel, Word ja PowerPoint Verkkokoulutukset • Hallitse isot Excel-taulukot • Järkyttävän hyvä pivot! • PowerPivot vaativaan raportointiin Maksuttomat tilaisuudet • HHJ – alumnitapaaminen • Kauppakamarin aamukahvit – Perintäaamu • Kauppakamarin aamukahvit – Pk-yritysten ICT hankinnat • Kauppakamarin päiväkahvit – Googlelle kumppaniksi • Paremman johtamisen aamiainen • Kauppakamareiden Digitalisaatiokiertue

19


Toiminta 2013

Kauppakamarin viestintä on monikanavaista.

Viestintä Viestinnän tavoitteita kertomusvuonna 2013 olivat strategian mukainen tehokas ja aktiivinen monikanavaviestintä, viestinnän sisäisten prosessien terävöittäminen sekä asiakastyytyväisyyden ja asiantuntijaprofiilin vahvistaminen viestinnän keinoin. Viestinnän keskeisiä kohderyhmiä olivat jäsenet, alueelliset ja valtakunnalliset elinkeinoelämän päättäjät ja vaikuttajat sekä media.

Jäsen- ja sidosryhmäviestintä Jäsen- ja sidosryhmäviestintä ovat kauppakamarin viestinnässä keskeisessä roolissa. Kymenlaakson kauppakamarin jäsentiedote julkaistiin verkkolehtenä 10 kertaa ja sillä oli keskimäärin 600 lukijaa/numero (2012: 520). Sähköisen lehden ja uutiskirjeen lisäksi julkaistiin neljä painettua Kauppakamarilainenjäsenlehteä. Lehtien teemat olivat kasvu ja kansainvälisyys, logistiikka, kauppakamarin palvelut sekä johtaminen. Vuoden aikana käynnistettiin myös kauppakamariryhmän yhteisen lehtikonseptin suunnittelu.

verkkosivuille www.kymichamber.fi tehtiin keskimäärin 3 000 vierailua kuukaudessa (2012: 2 000). Sosiaalisessa mediassa kamarilla on ollut omat profiilinsa Facebookissa http://www.facebook.com/kymichamber ja Twitterissä http://twitter.com/K2KYM jo muutaman vuoden ajan. Näissä kanavissa kauppakamarin tavoitteena on synnyttää keskustelua elinkeinoelämälle tärkeistä puheenaiheista. Kertomusvuoden lopussa profiileilla oli yhteensä 177 seuraajaa (2012: 102). Kauppakamari julkaisi viime vuonna myös ensimmäisen videonsa. Kymenlaakso, erinomaisen johtamisen maakunta -video julkaistiin syyskuussa YouTube:ssa, jossa sen näki 154 katsojaa.

Jäsenille ja sidosryhmille toimitettiin myös Kymenlaakson kauppakamarin vuosikirja 2013. Julkaisu koostuu vuosikertomuksesta, jäsen- ja asiantuntijalistasta sekä toimialakohtaisesta yrityshakemistosta. Vuosikirja julkaistiin keväällä ja jaettiin postitse kaikille keskeisille kohderyhmille. Vuosikirja julkaisKymenlaakson kauppakamari tiivisti läsnä- tiin myös sähköisenä verkkojulkaisuna, joka oloaan verkon eri kanavissa. Kauppakamarin on luettavissa kamarin internet-sivuilla.

Kokonaisviestinnän kenttä

20

Jäsenet olivat tyytyväisiä kauppakamarin viestintään. Asteikolla 1–4 viestinnän määrä ja laatu sai kokonaisarvosanan 3,24 (2012: 3,38).

Kymenlaakson kauppakamari mediassa Kymenlaakson kauppakamarin mediaviestintä oli kertomusvuonna aktiivista ja vuorovaikutteista. Mediatiedotteita lähetettiin vuoden aikana 18 kpl (2012: 21 kpl). Valtaosa tiedotteista käsitteli Kymenlaakson kauppakamarin vaikuttamisen painopistealueiden teemoja. Kauppakamari sai kiitettävästi medianäkyyvyyttä. Mediaosumien määrä pysyi hyvällä tasolla ja oli kertomusvuonna 103 kpl (2012: 93 kpl). Mediaseuranta toteutettiin kauppakamareiden yhteisellä järjestelmällä, jossa arvioidaan uutisaiheiden lisäksi aiheen merkitystä elinkeinoelämän näkökulmasta sekä näkyvyyden laatua. Osumien valossa mediaa kiinnostivat Kymenlaaksossa mm. kauppojen aukioloaikojen poikkeusluvat, yritysten tarjoamat kesätyöpaikat sekä kauppakamarin näkemykset väylämaksujen poistamisesta.


Kauppakamari hoitaa viranomais- ja asiantuntijatehtäviä.

Viranomais- ja asiantuntijapalvelut Ulkomaankaupan asiakirjat Vuoden 2013 alussa otettiin Suomen kauppakamareissa käyttöön uusi sähköinen asiakirjapalvelu, www.e-vientiasiakirjat.fi. Kymenlaakson kauppakamarissa palvelun koekäyttö alkoi muutaman jäsenyrityksen kanssa jo marraskuussa 2012. Kaikille asiakkaille sähköinen palvelu avattiin vuoden 2013 alusta. Kevään aikana asiakirja-asiakkaista saatiin mukaan jo valtaosa ja loppuvuodesta palvelua käytti noin 95 prosenttia kaikista asiakkaista. Vuoden 2013 lopussa Kymenlaakson kauppakamarissa ulkomaankaupan asiakirjoista käsiteltiin sähköisesti yli 90 prosenttia, kun vastaava luku koko Suomen kauppakamareissa oli noin 53 prosenttia.

Tilintarkastuslain mukaan HTM-tilintarkastaja tarkoittaa kauppakamarin hyväksymää tilintarkastajaa. Tilintarkastusvaliokunta voi hyväksyä HTM-tilintarkastajaksi henkilön, joka on hyväksytysti suorittanut Keskuskauppakamarin järjestämän HTM-tutkinnon ja hänen muut hyväksymisen edellytykset täyttyvät. Auktorisoitujen tilintarkastajien hyväksymisen ja valvonnan organisointi sekä tutkintorakenne on lähivuosina muuttumassa. Vuoden 2013 lopussa saatiin jo voimaan lakimuutos tilintarkastajien yläikärajan poistumisesta.

Tilintarkastajan tärkein tehtävä on tilintarkastuslakiin ja yhteisölainsäädäntöön perustuen varmistaa, että tilinpäätös ja päätökEdellisten vuosien kasvu taittui vuonna 2013, senteossa käytettävät taloudelliset tiedot kun Kymenlaakson kauppakamarissa käsitel- ovat oikein. tiin ja vahvistettiin ulkomaankaupan asiakirjoja 18 prosenttia vähemmän kuin edellisenä HTT-tavarantarkastajat vuonna, yhteensä 9 752 kpl (2012: 11 923 kpl). HTT eli hyväksytty tavarantarkastaja on Kymenlaaksossa käsitellään kuitenkin edel- puolueeton asiantuntija, joka saamansa toileen koko maan kauppakamareista toiseksi meksiannon perusteella suorittaa tarkastuseniten asiakirjoja osuuden ollessa 12 pro- kohteessa teknisluonteisen tarkastuksen ja senttia. Koko Suomessa käsiteltiin ja vahvis- antaa sen perusteella määrämuotoisen lautettiin 72 960 kpl ulkomaankaupan asiakirjo- sunnon, tarkastuskertomuksen. ja vuonna 2013 (2012: 77 778 kpl). Keskuskauppakamarin tavarantarkastuslauUlkomaankaupan asiakirjojen lisäksi kaup- takunta hyväksyy tavarantarkastajaksi henpakamarit käsittelevät myös muita erilaisia kilön, joka on hyväksytysti suorittanut HTTvientiin tarvittavia asiakirjoja, kuten vahvis- kokeen. Tavarantarkastuslautakunta myös tavat Euroopan unionin yleisiä alkuperäto- määrittää kullekin erityisalan, jolla tarkastaja distuksia, kauppalaskuja ja erilaisia erikois- saa toimia. Lautakunta ohjaa ja valvoo hytodistuksia kuten todistuksia ylivoimaisesta väksyttyjen tavarantarkastajien toimintaa. esteestä (”Force majeure”) sekä ATA carnet -tulliasiakirjoja. Vuoden 2013 lopussa Kymenlaaksossa toimi kahdeksan Keskuskauppakamarin hyväkHTM-tilintarkastajat symää ja valvomaa HTT-tavarantarkastajaa. Kauppakamariasetuksen mukaisesti kaup- Määrässä ei tapahtunut muutosta edelliseen pakamari hyväksyy ja valvoo HTM-tilintar- vuoteen verrattuna. kastajia ja HTM-yhteisöjä omalla toimintaalueellaan tilintarkastuslain (459/2007) Muut kauppakamarin tutkinnoilla edellyttämällä tavalla. Kymenlaakson kaup- hyväksyttävät asiantuntijat pakamarin alueella toimi vuoden 2013 lopus- Auktorisoidun kiinteistöarvioijan (AKA) tehsa 25 HTM-tilintarkastajaa (24 vuonna 2012) tävä on puolueettomasti arvioida kiinteistön ja kaksi HTM-yhteisöä. arvo. AKA:n asiantuntemusta tarvitaan esim. riitatilanteissa sekä vaativissa kohteissa – esi-

merkiksi golfkenttien, hotellien ja kauppakeskusten arvioinneissa. Suomessa toimii 219 AKA:a (5.2.2014), jotka arvioivat vuosittain useita tuhansia kiinteistöjä. AKA-asiantuntemus on varmistettu kokeella, jonka läpäiseminen edellyttää alan syvällistä osaamista ja kokemusta. Toimintaa ja ammattitaidon ylläpitämistä valvoo Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunta, joka myös käsittelee toiminnasta tehdyt valitukset. Asunnon välittäjä LKV ja vuokrahuoneiston välittäjä LVV-nimikettä voivat käyttää Keskuskauppakamarin kokeen suorittaneet henkilöt. Välittäjäkokeita järjestetään kahdesti vuodessa. Lisäksi rekisteröity kiinteistönvälitysliike saa käyttää LKV- ja rekisteröity vuokrahuoneiston välitysliike LVV-lyhennettä toiminimessään ja toiminnassaan. Aluehallintovirastot valvovat nimikkeiden ja lyhennysten käyttöä sekä vastaavat välitysliikkeiden rekisteröinnistä.

Neuvontapalvelut Kymenlaakson kauppakamarin jäsenet saavat neuvontaa niin verotuksesta, tilintarkastusasioista kuin työsuhdeasioissakin. Neuvonta on maksuton jäsenpalvelu ja käytössä ovat sekä paikallisten että Helsingin seudun kauppakamarin lakiasiantuntijoiden tuottamat palvelut. Kansainvälisissä asioissa neuvoja antaa Enterprice Europe Network. Yritysten lakiasioihin erikoistuneisiin asiantuntijoihin voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Yhteystiedot löytyvät kauppakamarin verkkosivuilta www.kymichamber.fi. Vuonna 2013 Kymenlaakson kauppakamarin jäsenyritykset käyttivät neuvontapalveluja 60 kertaa (2012: 90 kertaa).

21


Toiminta 2013

Henkilöstö

Edessä vas.: Jaana ja Annemari. Keskellä vas.: Tiina, Anu-Aino, Pia ja Jenna. Takana vas.: Piia ja Jouko.

22


Henkilöstön ja organisaation osaaminen on kehittämisessä tärkeää. Henkilöstöön on kuulunut vuonna 2013 toimitusjohtaja, toimistopäällikkö, koulutuspäällikkö, viestintäpäällikkö, yhteyspäällikkö, asiakaspalvelusihteeri ja toimistosihteeri. Toimitusjohtajan opintovapaan ajaksi toimistopäällikkö siirtyi hoitamaan vt. toimitusjohtajan tehtävää, koulutuspäällikkö vt. apulaisjohtajan tehtävää sekä toimistosihteeri vt. koulutussihteerin tehtävää. Lisäksi toimistoon palkattiin määräaikainen toimistosihteeri asiakaspalveluun. Vuoden 2013 lopussa työsuhteessa olevista kolmella on yliopistotasoinen tutkinto. Henkilöstön keski-ikä on 42 vuotta. Asiakaspalvelusihteerin työsuhde on nykyisistä pisin, maaliskuusta 2005 lähtien. Tammikuussa 2014 henkilökunnan määrä on opintovapaalla oleva toimitusjohtaja mukaan lukien kahdeksan. Kymenlaakson kauppakamarin tärkeänä voimavarana on osaava ja hyvinvoiva henkilöstö. Sekä yksilöiden että organisaation osaaminen on tärkeää kamarin kehittämisessä. Henkilökuntaa kannustetaan kouluttautumaan erikoisalallaan ja käyttämään hyväksi kauppakamarin koulutuksia. Henkilökunta osallistuu aktiivisesti myös Keskuskauppakamarin järjestämiin järjestön yhteisiin koulutustapahtumiin, mm. Kauppakamaripäiville, Kauppakamari Forumiin, Koulutuspoolin tilaisuuksiin, viestintäasioiden, asiakirja-asioiden sekä tilinpäätös- ja tilintarkastuksen valvonnan ajankohtaistilaisuuksiin. Henkilöstönsä hyvinvoinnista kauppakamari huolehtii monipuolisilla työsuhde-eduilla. Kauppakamari kannustaa henkilöstöään liikkumaan ja virkistäytymään omalla ajalla tarjoamalla kulttuuriseteleitä tai osallistumalla liikuntaharrastuksesta aiheutuviin kustannuksiin. Lounasetu luonnollisesti kuuluu työsuhde-etuihin sekä kattavat työterveyshuollon palvelut, mm. fysioterapiapalvelujen käyttömahdollisuus. Hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi henkilökunnalle on otettu lakisääteisen työterveyshuollon lisäksi Hoitoturvavakuutus. Koko henkilöstön yhteisiä tyky-päiviä pyritään järjestämään säännöllisesti, vuonna 2013 kahdesti. Alkuvuonna 2013 käytiin myös henkilökohtaiset kehityskeskustelut.

Yhteystiedot Kymenlaakson kauppakamari Heikinkatu 7, PL 83, 48100 Kotka Vartiotie 3, 45100 Kouvola (avoinna yhden päivän viikossa, aukiolosta tiedotetaan www.kymichamber.fi) p. 05 229 6100 etunimi.sukunimi@kauppakamari.fi www.kymichamber.fi www.facebook.com/kymichamber http://twitter.com/K2KYM Toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta (opintovapaalla 1.10.2013–31.3.2014) p. 0440 554 877 Toimistopäällikkö Jaana Pirtilä (vt toimitusjohtaja 1.9.2013–31.3.2014) p. 050 309 7451 Yhteyspäällikkö Pia Pettersson p. 0400 392 326 Koulutuspäällikkö Tiina Paavola (vt. apulaisjohtaja 1.9.2013–31.3.2014) p. 0440 296 112 Viestintäpäällikkö Annemari Backman p. 0440 296 301 Asiakaspalvelusihteeri Anu-Aino Saharinen p. 040 596 4433 Toimistosihteeri Jenna Lehtimäki (vt. koulutussihteeri 1.9.2013–31.3.2014) p. 0440 296 116 Toimistosihteeri Piia Leivo 1.9.2013–31.3.2014

23


Kymenlaakson kauppakamari

Kymenlaakson kauppakamari

Toimintakertomus ja tilinpäätös 1. Olennaiset tapahtumat tilikauden aikana

Kymenlaakson kauppakamarin neljä vaikuttamisen painopistealuetta ja toimenpiteet Toimintavuoden päättyessä Kymenlaakson elinkeinoelämälle tärkeiden asioiden edistäkauppakamarin jäsenmäärä oli 564. Use- miseksi. ampana vuonna menestyksekkäästi ulkoistetun jäsenhankinnan ansiosta positiivista Vuokrasopimusta Kouvolan Kasarminmäellä nettokasvua osoittanut jäsenmäärä kääntyi sijaitsevasta toimistosta jatkettiin. Kouvolan laskuun. Ulkomaankaupan asiakirjoja vah- toimisto on ollut auki kerran viikossa. vistettiin edellisvuotista vähemmän, 9 752 asiakirjaa. Huippuvuoteen 2012 verrattuna Henkilöstömuutokset ja -valinnat laskua oli 18 %. Koulutuspäiviä ja -seminaa- Kauppakamarimme henkilöstön kokonaisreja järjestettiin yhteensä 48 ja niissä kävi vahvuus opintovapaalla oleva toimitusjohtaja mukaan lukien oli kahdeksan. Toimitus1 095 osallistujaa. johtaja Jouko Lehtorannan opintovapaan Jäsen- ja asiakastyytyväisyys pystyttiin pi- vuoksi toimistoa vahvistettiin 1.9.2013 lähtitämään hyvällä tasolla. Kauppakamarijär- en toimistosihteeri Piia Leivolla. Samanaikaijestön yhteisessä jäsentyytyväisyystutki- sesti toimistopäällikkö Jaana Pirtilä nimitetmuksessa Kymenlaakson kauppakamarin tiin vt. toimitusjohtajaksi, koulutuspäällikkö kokonaisarvosana jäsentyytyväisyydessä oli Tiina Paavola vt. apulaisjohtajaksi ja toimis8,25 (asteikolla 4–10). Koulutustapahtumien tosihteeri Jenna Lehtimäki vt. koulutussihosallistujien tyytyväisyys 4,3 (asteikolla 1–5). teeriksi. Toimitusjohtajan opintovapaa jatLisäksi kamarimme tuotti tutkitusti jäsenten kuu 31.3.2014 saakka. arvostamaa kiinnostavaa viestintää useissa kanavissa. Kiinnostavuudesta kertoo myös Kotkamills Oy:n toimitusjohtaja Tuija SuurHamari valittiin syyskokouksessa 25.11.2013 mediaosumien ennätysmäärä 103. Kymenlaakson kauppakamarin ensimmäiMenestyksen avaintekijöitä olivat tulosha- seksi naispuheenjohtajaksi. HaminaKotka kuinen toimintatapa, osaava henkilöstö, Satama Oy:n toimitusjohtajan Kimmo Naskin erinomaiset luottamushenkilöt ja strategian valinta Keskuskauppakamarin hallitukseen onnistunut toteuttaminen päivittäisessä toi- lisäsi vaikuttavuuttamme kauppakamariryhmässä. minnassa. Edellisenä vuonna perusteellisen strategiatyön pohjalta rakennettu strategia vuosille 2013–2015 päivitettiin kesäkuussa 2013. Syyskuussa 2013 toimisto määritteli strategiaa tukevat operatiiviset toimenpiteet vuodelle 2014. Loppuvuodesta työstettiin ensimmäinen julkaistavaksi tarkoitettu Kymenlaakson kauppakamarin vaikuttamissuunnitelma, joka pohjautui jäsenyrityksille ja luottamushenkilöille tehdyn kyselyn tuloksiin. Vaikuttamissuunnitelma esittelee

24

Taloudellinen tulos Toimintavuoden taloudellinen tulos oli ylijäämäinen 7 427,32 €. Kauppakamarin maksuvalmius pysyi erittäin hyvänä, quick ratio oli 5,8. Johdon arvioimat kehityssuunnat Kehityssuuntina ovat kauppakamarien alueellisten asemien vahvistuminen ja kauppakamariryhmän sisäisen yhteistyön tiivistäminen. Alueellinen vaikutusvalta


2013 kauppakamarillamme lisääntyi, kun Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) lopetti aluetoimintojaan ja tukeutuu jatkossa alueellisessa toiminnassaan kauppakamareihin. Tätä varten kauppakamarimme solmi EK:n kanssa yhteistyösopimuksen keväällä 2013. Kauppakamariryhmän sisäistä yhteistyötä tehostettiin työstämällä ryhmälle uusi yhteinen strategia. Strategia syntyi eri kauppakamarien ja Keskuskauppakamarin hallituksen yhteistyönä. Toimitusjohtaja Lehtoranta kuului strategiaa valmistelleeseen työryhmään.

tokasvuun 25 jäsenellä. Nykyisenkaltaisessa suhdannetilanteessa tavoite on haastava. Tähän saakka kasvu on perustunut hyvään, tuloksia tuottavaan yhteistyöhön kamarimme jäsenalihankkijan Connection House Oy:n kanssa, mutta jatkossa jäsenmäärän kasvattamiseen tarvitaan uusia eväitä. Kauppakamarimme ykkösprioriteettina on kuitenkin nykyisten jäsenten pitäminen tyytyväisinä.

Kauppakamariryhmän tavoitteet Kauppakamariryhmä on linjannut vuodelle 2014 kolme edunvalvonnallista tavoitetta: julkisen sektorin reformi, sujuva liikenne 2. Olennaiset tapahtumat ja digitalisaation edistäminen. Yhteiset tatilikauden päättymisen jälkeen voitteet eivät ole ristiriidassa Kymenlaakson Valiokuntavalkeat kauppakamarin asettamiin painopistealuKauppakamarimme kahdeksan eri valiokun- eisiin nähden. Tavoitteenamme on olla Kytaa pitivät kahdeksannen yhteisen verkostoi- menlaakson tehokkain ja arvostetuin elintumispäivän, Valiokuntavalkeat, tammikuus- keinoelämän edistäjä. sa 2014 Kotkassa Merikeskus Vellamossa. Tapahtumaan osallistuneet yli 60 luotta- Henkilöstö mushenkilöä pääsivät sanomaan sanansa Kauppakamarimme henkilöstön kokonaisjulkaistavaan vaikuttamissuunnitelmaan, vahvuus säilynee vuoden 2014 aikana nykyisuunnittelivat valiokuntien vuosiohjelmat sellään. sekä määrittivät konkreettisia toimenpiteitä vaikuttamissuunnitelman pohjalta. Koulutustoiminta Kauppakamarimme tavoitteena on säilyttää UAJ Uuden Ajan Johtajuus asemamme maakunnan johtavana ajankohkoulutusohjelman käynnistyminen tais- ja täsmäkoulutusorganisaationa. Tammikuussa 2014 käynnistyi Kymenlaakson kauppakamarin hallinnoima koulutusohjel- Talous ma UAJ, joka tähtää yritysten esimiestasolla Kauppakamarimme taloudellisena tavoittoimivien henkilöiden johtamisosaamisen teena on nollatulos, johon uskotaan päästäkartuttamiseen. Koulutusohjelma toteute- vän aktiivisella toimintatavalla, laadukkaalla taan yhteistyössä alueen koulutusorganisaa- palvelulla, jäsentyytyväisyys säilyttämällä, tioiden kanssa. Ensimmäiseen koulutusohjel- onnistuneilla myyntiponnistuksilla ja järkemaan osallistui 22 henkilöä. vällä kustannustehokkuudella.

3. Arvio tulevasta kehityksestä Jäsentyytyväisyys ykkösprioriteetti Huolimatta jäsenmäärän nettokasvun kääntymisestä laskuun tähdätään edelleen net-

25


Kymenlaakson kauppakamari

Tilinpäätös TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut KULUJÄÄMÄ

01.01.-31.12.2013 01.01.-31.12.2012

556 577,03 -414 265,71 -17 352,14 -463 827,99 -895 445,84

637 210,40 -409 312,26 -18 512,37 -500 699,71 -928 524,34

-338 868,81

-291 313,94

VARAINHANKINTA Tuotot Kulut

318 536,51 -17 537,60 300 998,91

310 039,77 -23 720,39 286 319,38

TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ

-37 869,90

-4 994,56

SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Kulut

45 298,18 -0,96 45 297,22

37 323,29 -5 309,33 32 013,96

TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ

7 427,32

27 019,40

OMAKATTEISET RAHASTOT Tuotot Kulut Siirto rahastoon

4 722,66 -622,60 -4 100,06 0,00

TILIKAUDEN TULOS

7 427,32

27 019,40

TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ

7 427,32

27 019,40

26

7 751,23 0,00 -7 751,23 0,00


TASE

31.12.2013

31.12.2012

VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet yhteensä Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet Sijoitukset yhteensä PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ OMAKATTEISTEN RAHASTOJEN VARAT Muut osakkeet ja osuudet Rahat ja pankkisaamiset OMAKATTEISTEN RAHASTOJEN VARAT YHT

44 640,61 12 601,66 57 242,27

52 825,42 16 368,31 69 193,73

0 0

624,31 624,31

57 242,27

69 818,04

88 645,93 19 877,31

85 225,72 19 197,46

108 523,24

104 423,18

VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset yhteensä

36 849,40 694,40 13 087,24 50 631,04

55 941,73 4,90 9 218,31 65 164,94

Rahoitusarvopaperit Muut osakkeet ja osuudet

310 206,36

241 470,72

Rahat ja pankkisaamiset

319 638,79

344 078,56

VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ

680 476,19

650 714,22

VASTAAVAA YHTEENSÄ

846 241,70

824 955,44

108 523,24 580 247,37 7 427,32 696 197,93

104 423,18 553 227,97 27 019,40 684 670,55

VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Sidotut rahastot Omakatteiset rahastot Karjalaisen rahasto Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Ostovelat Muut velat Siirtovelat LYHYTAIKAINEN YHTEENSÄ

32 904,12 23 260,42 93 879,23 150 043,77

22 647,73 20 188,85 97 448,31 140 284,89

VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ

150 043,77

140 284,89

VASTATTAVAA YHTEENSÄ

846 241,70

824 955,44

27


Kymenlaakson kauppakamari

Tilintarkastuskertomus Kymenlaakson kauppakamarin jäsenkokoukselle Olemme tilintarkastaneet Kymenlaakson kauppakamarin kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2013. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot.

Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.

Tilintarkastajan velvollisuudet Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä ja siitä, ovatko hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhdistystä kohtaan taikka rikkoneet yhdistyslakia tai yhdistyksen sääntöjä. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhdistyksessä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet, mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhdistyksen sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Kotkassa 13. päivänä maaliskuuta 2014

Reijo Haka, HTM Ilmarinkuja 3, 45100 Kouvola

28

Lasse Talsi, HTM Pursimiehenkatu 1, 49400 Hamina


Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitus Kotkassa 11. päivänä maaliskuuta 2014

Tilinpäätösmerkintä Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Kotkassa 13. päivänä maaliskuuta 2014

Lasse Talsi HTM

Reijo Haka HTM

29


Kouvolan seudun kauppakamariosasto

Kouvolan seudun kauppakamariosasto

Toimintakertomus Kauppakamariosaston kokoukset Kouvolan seudun kauppakamariosaston kevätkokous pidettiin 18.3.2013 Sokos Hotel Vaakunassa Kouvolassa. Kokous hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille vuodelta 2012. Virallisen kokouksen jälkeen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen piti kokousesitelmän, jota oli kuulemassa yli 70 henkilöä. Kauppakamariosaston syyskokous pidettiin 27.11.2013 Kouvolan Teatteriravintolassa. Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2014. Kokouksessa valittiin hallituksen jäsenet kaudelle 2014–2016. Kokousesitelmän piti Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy:n toimitusjohtaja Sakari Pasanen. Sääntömääräiset kokoukset pidettiin yhdessä Kouvolan Liikemiesyhdistyksen kanssa. Sääntömääräisten kokousten lisäksi hallitus kokoontui vuoden 2013 aikana viisi kertaa. Kesäkokous järjestettiin yhdessä Kymenlaakson kauppakamarin hallituksen kanssa.

Kauppakamariosaston hallinto Kauppakamariosaston puheenjohtajana on toiminut toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen. Hän on ollut asemansa perusteella myös Kymenlaakson kauppakamarin varapuheenjohtaja. Kauppakamariosaston varapuheenjohtajana on toiminut toimitusjohtaja Marja-Leena Joukainen ja hallituksen sihteerinä viestintäpäällikkö Annemari Backman.

Hallituksen jäsenet toimikausittain: 2011–2013 Marja-Leena Joukainen Leo Pyöriä Anssi Pälvisalo Seppo Valojää 2012–2014

Jaakko Ekroth Esa Hasu Seppo Mikkola Heli Hietanen

2013–2015 Harri Korhonen Sakari Pasanen Asko Pesonen Ari Pöntinen Hallituksen erovuoroiset jäsenet MarjaLeena Joukainen ja Anssi Pälvisalo valittiin uudelleen hallitukseen kaudelle 2014–2016. Uutena hallituksen jäsenenä tälle kaudelle valittiin Serafiina Toivonen. Kauppakamariosaston kirjanpidosta vastaisi Kymenlaakson kauppakamarin toimistopäällikkö Jaana Pirtilä. Osaston varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet KHT, JHTT Kaija Pakkanen ja HTM Reijo Haka sekä varalla HTM Eeva-Riitta Park- Tilikauden tulos kinen ja HTM Jarmo Kuntonen. Tilikauden 01.01.–31.12.2013 tulos oli 7 946,45 euroa. Hallitus ehdottaa, että voitto kirjataan Toiminta voitto- ja tappiotilille. Kymenlaakson kauppakamarin jäsenmäärä 31.12.2013 oli 564. Tästä Pohjois-Kymenlaak- Sijoitusten ja rahoitusarvopaperien arvot on son jäsenistön osuus oli 42,4 prosenttia. kirjattu hyödykekohtaisesti markkina-arvoi hin, jos ne tilanteessa 31.12.2013 ovat olleet Hallitustyöskentely on organisoitu ja jaettu pienempiä kuin hankintamenot. neljään vastuualueeseen: > Yhteistyö elinkeinopolitiikan eri osa-alueilla > Vaikuttaminen ja tiedotus > Jäsenpalvelut Kouvolan seudun kauppakamariosasto > Osaston sisäinen toiminta Hallitus Kauppakamariosasto osallistui Kuusankoskella syyskuun alussa pidetyn Yrittämisen Ilo -tapahtuman järjestelyihin. Tapahtuman

30

20

ohjelmaan kuulunut Kouvola Areena -paneelikeskustelu teemalla ”Kansainvälistyvä Kouvola” oli varsin onnistunut. Kauppakamariosaston hallitus teki lokakuun alussa opintomatkan Berliiniin. Vierailukohteina olivat Suomen suurlähetystö ja Suomen Saksan-instituutti. Kauppakamariosasto on osallistunut Kouvolan elinkeinohankkeiden ”Avaimet vaihtoon” ja ”Kouvolan seudun sijoittumismarkkinointi” -ohjausryhmien työskentelyyn. Kauppakamariosasto on edustettuna myös Kouvolan kaupungin koolle kutsumassa elinkeinojen kehittämisneuvottelukunnassa, jossa on käsitelty Kouvolan elinkeino-ohjelmaa vuosille 2014–2016. Sijoitussalkun tilanne arvioitiin keväällä ja päätettiin toimenpiteistä. Ajankohdan valinta osoittautui hyväksi. Hallitus vahvisti myös varainhoidon sijoitusstrategian. Kymenlaakson kauppakamarin viestintäpäällikkö Annemari Backman on työskennellyt Kouvolan toimipisteessä keskimäärin yhden päivän viikossa.


013

Tilintarkastuskertomus Kouvolan seudun kauppakamariosaston jäsenille Olemme tilintarkastaneet Kouvolan seudun kauppakamariosaston kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2013. Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman ja liitetiedot.

Hallituksen vastuu Hallitus vastaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Tilintarkastajan velvollisuudet Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko hallituksen jäsenet syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhteisöä kohtaan, taikka rikkoneet yhdistyslakia. Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhteisössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhteisön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen. Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.

Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot osaston toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Kouvola 13.3.2014 Kaija Pakkanen KHT Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola

Reijo Haka HTM Ilmarinkuja 3, 45100 Kouvola

31


Luottamushenkilöt 2014

Puheenjohtajat ja hallitus Puheenjohtajat ja hallitus 2014

Tuija Suur-Hamari

Jouko Vehmas

Hallitus 2014 Edessä vas.: Pekka Salmi, Janne Heiliö, Tuija Suur-Hamari, Reima Blomqvist, Ari Mårtensson, Juha Klami. Takana vas.: Tiina Häyhä, Teppo Sainio, Olli-Pekka Reunanen, Aku Pyymäki, Timo Heikkilä. Kuvasta puuttuvat: Jouko Vehmas, Kimmo Naski, Kyösti Jääskeläinen, Hannele Haapio, Juha Kääriäinen, Ari-Pekka Saari ja Tomi Hautala. Kimmo Naski

32

Kyösti Jääskeläinen


Puheenjohtajat

Hallitus

Puheenjohtaja Toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari Kotkamills Oy

DI Reima Blomqvist

I varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Jouko Vehmas Kymen Seudun Osuuskauppa II varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Kimmo Naski HaminaKotka Satama Oy III varapuheenjohtaja Toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen KSS Energia Oy

Aluejohtaja Hannele Haapio Nordea Pankki Suomi Oyj Toimitusjohtaja Tomi Hautala Propentus Oy Aluejohtaja Timo Heikkilä Kesko Oyj Riskienhallintajohtaja Janne Heiliö Kymenlaakson Osuuspankki Henkilöstöjohtaja Tiina Häyhä Carea Toimitusjohtaja Juha Klami Rakennuspartio Oy Tehtaanjohtaja Juha Kääriäinen UPM, Kymi ja Kaukas Toimitusjohtaja Ari Mårtensson Produal Oy Liiketoimintajohtaja Aku Pyymäki Kymenlaakson Sähkö Oy Tehtaanjohtaja Olli-Pekka Reunanen Stora Enso Oyj, Sunila Varatoimitusjohtaja Ari-Pekka Saari Steveco Oy Toimitusjohtaja Teppo Sainio Parttia Oy Huoltoliiketoiminnan päällikkö Pekka Salmi Sulzer Pumps Finland Oy

33


Valiokunnat 2014

Valiokunnat Valiokuntien puheenjohtajat 2014

34

Tomi Hautala

Timo Heikkilä

Janne Heiliö

Tiina Häyhä

Ari Mårtensson

Anu Peltola

Aku Pyymäki

Ari-Pekka Saari


ICT-valiokunta

JC-valiokunta

Kansainvälistymis- ja kasvuvaliokunta

Puheenjohtaja Toimitusjohtaja Tomi Hautala Propentus Oy

Puheenjohtaja Markkinointipäällikkö Anu Peltola Kymdata Oy

Puheenjohtaja Toimitusjohtaja Ari Mårtensson Produal Oy

DI Reima Blomqvist Manager Kimmo Hoikka Stora Enso Oyj Corporate IT Palvelujohtaja Mikko Horto Propentus Oy Toimitusjohtaja Timo Koivu Medi-IT Oy Projektipäällikkö Mikko Kähärä Cursor Oy Toimitusjohtaja Seppo Laaksonen Mediayhtiö Posito Oy Projektipäällikkö Mika Lammi Kouvola Innovation Oy Toimitusjohtaja Jyrki Metsola Kymdata Oy Konsultti Henrik Nykänen RAMSE Tietosatama Oy Markkinointipäällikkö Anu Peltola Kymdata Oy Tietohallintopäällikkö Juha Redsven Kotkan kaupunki Toimitusjohtaja/Tuottaja Pasi Riiali Mediatehdas Dakar Pelialan laatujärj.vastaava Timo Ylikangas Kouvola Innovation Oy

Yrittäjä Katja Ahola Rakennuslaskenta Cube Team Leader Niina Härkönen Sea Element Oy Johtaja Matti Kukkonen Kaslink Foods Oy Ltd Luottamushenkilö Aleksanteri Repo Opiskelijakunta Klaani DI, työnjohtaja Jarkko Salovaara Lemminkäinen Talo Oy

Projektipäällikkö Aleksandra Airikainen Kouvola Innovation Oy Toimitusjohtaja Tapio Heino Heino Tours Finland Projektipäällikkö Kirsi Hovikorpi Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Varatoimitusjohtaja Juha Kemppi CTS Engtec Oy Johtaja Matti Kukkonen Kaslink Foods Oy Ltd Toimitusjohtaja Matti Kulla Productivity Partners Oy Toimitusjohtaja Hannu Laitila Laitila Arkkitehdit Oy Ohjelmapäällikkö Jouko Luode Cursor Oy Myyntijohtaja Arto Luostarinen PPT Pölynpoistotekniikka Oy Toimitusjohtaja Heikki Mononen Heikki Mononen Consulting Myyntijohtaja Jari Pynnönen Kymdata Oy Toimitusjohtaja Teppo Sainio Parttia Oy Tullipäällikkö Antti Sassali Tulli Toimitusjohtaja Jari Simola Jakendos Oy Toimitusjohtaja Samuel Sterling ESS Finland Oy Toimitusjohtaja HTM Lasse Talsi Talco Knowhow Oy Koordinoiva tutkimusjohtaja Juhani Talvela Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Toimitusjohtaja Jari Vuorimaa Lasivuorimaa Oy

35


Luottamushenkilöt 2014

Kaupan ja palvelualan valiokunta

Logistiikkavaliokunta

Osaamisvaliokunta

Puheenjohtaja Aluejohtaja Timo Heikkilä Kesko Oyj

Puheenjohtaja Varatoimitusjohtaja Ari-Pekka Saari Steveco Oy

Puheenjohtaja Henkilöstöjohtaja Tiina Häyhä Carea

Toimitusjohtaja Janne Eijamo Siivouspalvelu Eijamo Ky Kaupallinen johtaja Ari Hyytiä Kymen Seudun Osuuskauppa Kauppias Merja Karhu Kouvolan K-Rauta Oy Toimitusjohtaja Matti Koski Insinööri Studio Oy Asiakkuus- ja brändijohtaja Jari Koskikuru Sanoma Lehtimedia Oy Projektipäällikkö Paula Kulla Kouvola Innovation Oy Aluepäällikkö Juha Laanti Alko Oy Tiimivastaava Ari Lindeman Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Toimitusjohtaja Jarkko Mikkola Kouvolan Pukimo Oy Toiminnanjohtaja Marja-Leena Monni Kouvolan Ydinkeskusta ry Toimitusjohtaja Risto Paasi Expert Karhunpesä Toimitusjohtaja Riitta Pimiä Kymijoen Työterveys Markkinointipäällikkö Sari Puhilas Koy Kauppakeskus Pasaati Pankinjohtaja Ari Pöntinen Kymenlaakson Osuuspankki Toiminnanjohtaja Reijo Saksa Kotkan Kauppatie ry (2.5.2014 Projektipäällikkö, Kouvola Innovation Oy) DI, työnjohtaja Jarkko Salovaara Lemminkäinen Talo Oy Yhteyspäällikkö Risto Simola LähiTapiola Toimitusjohtaja Samuel Sterling ESS Finland Oy Toimitusjohtaja Janne Sundqvist Jakelusuora Oy Matkailujohtaja Birthe Suni Cursor Oy Alueyrittäjä Jukka Westerholm Opteam Kymenlaakso

Logistiikkapäällikkö Satu Aronen Andritz Oy Toimitusjohtaja Tero Helve Kymen KTK Osk Director Risto Holopainen Nurminen Logistics Oyj Team Leader Niina Härkönen Sea Element Oy European Logistics Manager Nina Karesti-Tolvanen J.M. Huber Finland Oy Toimitusjohtaja Eeva-Maija Koponen Kaakkois-Suomen Kuljetusyrittäjät ry Sourcing Manager North Europe Jari Korpela Ahlstrom Glassfibre Oy Toimitusjohtaja Kimmo Koski Stella Corona Oy Ltd Liikennejohtaja Markku Koskinen HaminaKotka Satama Oy Property Asset Manager Markku Kosonen Aberdeen Asset Management Finland Oy Terminaalijohtaja Kimmo Lankinen NEOT Oy Haminan Terminaali Toiminnanjohtaja Elina Multanen Straightway Finland ry Johtaja Mervi Nurminen KyAMK North European Logistics Institute Myyntipäällikkö Keijo Petelius VR Osakeyhtiö/VR Cargo Itä-Suomi Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen Kymenlaakson Liitto Tulliylitarkastaja Mika Poutiainen Vaalimaan tulli Projektipäällikkö Simo Päivinen Kouvola Innovation Oy Johtaja Antti Rinta-Porkkunen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Osaamisjohtaja Petri Tolmunen Cursor Oy Toimitusjohtaja Panu Vilhunen PP-Maritime

Asiantuntija Niina Asikainen-Nieves Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Henkilöstön kehittämispäällikkö Laura Hasko Steveco Oy Johtaja Johanna Hasu Medi-IT Oy TKI-johtaja Markku Huhtinen Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Konsultti DI Marja-Leena Joukainen Tulosmarkat Oy Johtaja Ella Kainulainen Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Johtaja/Rehtori Leena Kaivola Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus Toiminnanjohtaja Anna Kiiski Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Talouspäällikkö Hanna Korjala Kouvola Innovation Oy HR Manager Susanna Kukkola Ahlstrom Glassfibre Oy Asiantuntija Ira Kuvaja Kaakkois-Suomen ELY- keskus Henkilöstöpäällikkö Titta Kyöstilä KSS Energia Oy Henkilöstöpäällikkö Mia Leppänen KYMP-konserni Koulu-coach Maarit Mattila Taloudellinen tiedotetoimisto ry Johtava rehtori Timo Olli Kouvolan seudun ammattiopisto Henkilöstövastaava Carina Pulkkinen Cursor Oy Luottamushenkilö Aleksanteri Repo Opiskelijakunta Klaani Henkilöstöpäällikkö Tuomas Tiilikainen Stora Enso Oyj, Sunila Koulutuskuntayhtymän johtaja Sami Tikkanen Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Toimitusjohtaja Päivi Vahteri Kymen Sotavammaisten tuki ry

36


Teollisuusvaliokunta

Tilintarkastastusvaliokunta

Puheenjohtaja Liiketoimintajohtaja Aku Pyymäki Kymenlaakson Sähkö Oy

Puheenjohtaja Riskienhallintajohtaja Janne Heiliö Kymenlaakson Osuuspankki

Yrittäjä Katja Ahola Rakennuslaskenta Cube Toimitusjohtaja Lasse Happonen Finninno Oy Senior Mill Sales Manager Peter Hardén Valmet Technologies Oy Toimitusjohtaja Pekka Helynranta Ahlstrom Glassfibre Oy Kehittämispäällikkö Vesa Junttila Kouvola Innovation Oy Kehitysjohtaja Mika Katajala Insinööri Studio Oy Toimitusjohtaja Juha Klami Rakennuspartio Oy Johtaja Juha Kouvo Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Toimitusjohtaja Kare Kupiainen Ontec Oy Vice President Marko Kvist Andritz Oy Ohjelmapäällikkö Jouko Luode Cursor Oy Teknologiapäällikkö Mikko Mylläri KyAMK North European Logistics Institute Toimitusjohtaja Nils Rinne HNR-Konepaja Oy Energialiiketoimintajohtaja Janne Ristola Haminan Energia Oy Huoltoliiketoiminnan johtaja Pekka Salmi Sulzer Pumps Finland Oy Johtaja Harri Soininen CTS Engtec Oy Toimitusjohtaja Kalle Sundberg Kotka Power Tech Oy Painopapereiden tehdaspäällikkö Timo Tallinen Kotkamills Oy Projektipäällikkö Kati Velin Kouvola Innovation Oy

Varapuheenjohtaja Lehtori Jarmo Kulhelm Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Varsinaiset jäsenet Talousjohtaja Sanna Kytömäki Kotkan Energia Oy Risk Manager Ismo Lampinen Stora Enso Oyj Asianajaja, varatuomari Mika Liukkonen Asianajotoimisto Hiltunen Lepistö & Liukkonen Oy KTM, KHT, JHTT Kaija Pakkanen KPMG Oy Ab Osastovastaava Kari-Matti Salonen Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto HTM-tilintarkastaja Heli Söderholm Helitili Oy Varajäsenet Varatuomari Veikko Almgren Lakiasiaintoimisto Almgren & Sankamo Ky Asianajaja, varatuomari Tapio Lepistö Asianajotoimisto Hiltunen Lepistö & Liukkonen Oy Controller Sami Moisio Ahlstrom Glassfibre Oy HTM, talousjohtaja Tiina Suni Cursor Oy KTM, KHT Teija Sutinen KPMG Oy Ab Hallintojohtaja Riitta Vehmassalmi Lumon Oy

37


Asiantuntijat 2014

Asiantuntijat Kymenlaakson kauppakamarin alueen HTM-tilintarkastajat Aalto Kerttu, Ernst & Young Oy, Ilmarinkuja 3, 45100 Kouvola Aaltonen Tanja, Kymen Tilintarkastus Oy, Heikinkatu 7, 48100 Kotka Anttila Maija-Liisa, 48100 Kotka Fri Arja, Tilintarkastus Arja Fri, Rautatienkatu 34 A 1, 47400 Kausala Haka Reijo, Haka-Consulting Ky, Ilmarinkuja 3, 45100 Kouvola Hasu Esa, 47200 Elimäki Ingalsuo Jarmo, Ingalsuo H & J Ky, Utinkatu 11 A 30, 45200 Kouvola Joutjärvi Orvokki, Tilintarkastus Orvokki Joutjärvi Oy, Utunmäentie 16 C, 45160 Kouvola Jukkara Sinikka, Rantalainen & Talsi Oy, Kirkkokatu 1, 48100 Kotka Kanerva Karoliina, KPMG Oy Ab, Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola Kauppila Lotta, Kymen Tilintarkastus Oy, Heikinkatu 7, 48100 Kotka Kemppi Piia, Haka-Consulting Ky, Ilmarinkuja 3, 45100 Kouvola Kivelä Tapani, 45740 Kuusankoski Kuntonen Jarmo, Tilintarkastus Kuntonen Oy, Kauppalankatu 12, 45100 Kouvola Orasvuo Jorma, Jorma Orasvuo Oy, Laivurinkatu 8 A 2, 48100 Kotka Parkkinen Eeva-Riitta, Tilintarkastustoimisto Eeva-Riitta Parkkinen, Ilmarinkuja 3, 45100 Kouvola Pukki Terttu, Tilitoimisto Pukki Oy, Sammonaukio 4, 48600 Kotka Pulkkinen Marja-Leena, Rantalainen & Talsi Oy, Kauppalankatu 6 A, 45100 Kouvola Suni Tiina, 48400 Kotka Söderholm Heli, Helitili Oy, Karjalantie 6 lh 3, 48600 Kotka Talsi Lasse, Talco Knowhow Oy, Kyminlinnantie 6, 48600 Kotka Tikanoja Jaana, 48100 Kotka Tommiska Saija, KPMG Oy Ab, Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola Virtanen Janne, Ernst & Young Oy, Keskuskatu 10 C, 48100 Kotka

HTM-yhteisöt Kymen Tilintarkastus Oy, Heikinkatu 7, 48100 Kotka Kymenlaakson Tilintarkastus Oy, Keskikatu 13, 45100 Kouvola

KHT-tilintarkastajat Hakkarainen Kari, 48100 Kotka Immonen Erkki, Tiliaudit Oy – Kotka, Kirkkokatu 1, 48100 Kotka Kultanen Ritva, Tilintarkastus Nivala Oy, Kalevankatu 13 C, 45100 Kouvola Nikunen Kati, KPMG Oy Ab, Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola Pakkanen Kaija, KPMG Oy Ab, Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola Sutinen Teija, KPMG Oy Ab, Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola

KHT-yhteisöt Ernst & Young Oy, Kotkan aluetoimisto, Keskuskatu 10, 48100 Kotka KPMG Oy Ab, Kouvolan aluetoimisto, Käsityöläiskatu 4, 45100 Kouvola

38


Keskuskauppakamarin hyväksymät HTT-tavarantarkastajat Harju Jari, Klamila, p. 0440 542 758, jari.harju@rakennusmestari.net 3.1. Maa- ja pohjarakennus 3.3 Rakennustekniikka Karnaattu Petri, Kotka, p. 0400 579 310, petri.karnaattu@jpp-tiimi.fi 3.1 Maa- ja pohjarakennus 3.3 Rakennustekniikka 3.3.5 Pintarakenteet 3.6.4 Rakenteiden mikrobitutkimukset 3.6.5 Rakenteiden kosteusmittaukset ja rakennusfysikaalinen toiminta Liljasto Ari, Kotka, p. (05) 226 7600, 050 582 1910, ari.liljasto@nannari.fi 3.1 Maa- ja pohjarakennus 3.3 Rakennustekniikka 3.6.4 Rakenteiden mikrobitutkimukset 3.6.5 Rakenteiden kosteusmittaukset ja rakennusfysikaalinen toiminta Perho Hannu, Koria, p. 045 851 8445, hannu.perho@hotmail.com 8.1 Työkoneet ja laitteet Rauvanto Rauli, Kuusankoski, p. 0400 556 177, rauli.rauvanto@kymp.net 7.1 Moottoriajoneuvot 7.2 Matkailuautot ja -perävaunut 8.1 Työkoneet ja laitteet Sireeni Jussi, Kouvola, p. 020 787 9261, 040 732 8489, jussi.sireeni@gmail.com 7.1.1 Kuorma- ja linja-autot, erikoisautot ja raskaat perävaunut lisälaitteineen (raskas kalusto) 7.1.2 Henkilö- ja pakettiautot, kevyet perävaunut (kevyt kalusto) Tirkkonen Ari, Kotka, p. 050 395 7806, ari.tirkkonen@luukku.com 7.4 Huvialukset 7.5 Alukset ammattikäyttöön 23 Lastinkäsittely- ja kuljetusvauriot Turja Seppo, Kotka, p. 0400 157 966, 0400 157 966, seppo.turja@kymp.net 6.2.1 Rauta- ja teräsvalmisteet, levyvalmisteet ja teollisuuden teräsrakenteet, rakennusteollisuuden teräsrakenteet ja -tuotteet 7.4 Huvialukset 7.4.1 Moottoriveneet ja -alukset 8.1 Työkoneet ja laitteet 8.2 Koneet ja koneenrakennus

Kauppakamarin laki- ja neuvontapalvelut Paikalliset yhteistyökumppanit yhteystiedot www.kymichamber.fi Helsingin seudun kauppakamarin palvelut yhteystiedot www.helsinki.chamber.fi

39


Jäsenet

Kymenlaakson kauppakamarin

Jäsenet

31.12.2013

a A.G. Streng Oy, Kouvola Aacon Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Aatsin Kone Oy, Kouvola Aberdeen Asset Management Finland Oy, Kotka AdConSys Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Adecco Finland Oy / Adecco Kotka. . . . . . . . . . . . . 53 Aetek Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 AH Cool Oy, Kouvola AH-Laskenta Oy, Hamina Ahlstrom Glassfibre Oy, Kotka Aikuiskoulutuskeskus Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Ajo-opisto Turunen Ky, Kotka AK-Putki Oy / Hanakat, Kouvola Alko Oy, Kymenlaakso . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 All-Inn Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Alv-konsultointi Esko Aaltonen Ky, Kotka Ameko Oy Teollisuuspalvelu, Kouvola ANDRITZ Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Anjalankosken Metallinen Oy, Kouvola. . . . . . . . . 58 Anjalankosken Terästyö Ky, Kouvola. . . . . . . . . . . . 62 Anttila Oy, Kotka APR-Hitsaus Nikulainen Kari Ky, Kotka Ariglas Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Arkkitehtitoimisto Ulla Hovi Oy, Kotka . . . . . . . . . 52 AS-tilipalvelu Arja Sundqvist, Kotka Asennuspalvelu J. Kyytsönen Ky, Kouvola Asianajotoimisto Hiltunen Lepistö & Liukkonen Oy, Kouvola. . . . 53 Asianajotoimisto Raimo E.J. Kantola Ky, Kotka Atsalea Oy, Kouvola Auser Oy Kotka, Kotka Auto-Viiala Ky, Kotka Automaatiopalvelu A. Väistö Oy, Kouvola Autosähkö Parkkinen Oy, Kouvola Ay Metsäkoneurakointi Janne ja Manu Takanen, Hamina

40

b Barona Henkilöstöpalvelut Oy, Kotka . . . . . . . . . . 54 BASF Oy, Hamina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Betamet Rolls Oy, Kouvola Bevesys Finland Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 BIM Finland Oy, Kouvola Bookkeeper Care Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58

c C & C Port Agency Finland Oy Ltd, Kotka Cadre Ky, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61, 63 Cafe Kristina Oy, Kotka Casi Oy, Kotka Charter Ilkka Heino, Kotka Clinichem Oy Ltd, Kouvola Coor Service Management Karhula Oy, Kotka. . . . 71 Costella Oy, Kouvola CR-Renkaat Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Credit-Media Oy, Pyhtää. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Crestamar Oy / Ravintola Kairo, Kotka Crofin Oy, Kotka CTS Engtec Oy, Kouvola Cumulus Oy / Cumulus Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Cursor Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54, 71 Cursor Plus Oy, Kotka

d Danisco Sweeteners Oy, Kotka Danske Bank Oyj, Kymenlaakso . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Data Group Kotka, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Descal Engineering Oy, Kouvola DFDS Logistics Oy, Hamina Dinamet Oy, Kouvola DNA Oy, Kotka Domitrix Oy, Hamina DSV Road Oy, Kotka Dynea Finland Oy, Hamina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57

e E Kylmälä Oy, Kouvola E Poikala-Palvelut Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Eagle Filters Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Eagle-Medica Ky, Pyhtää Easmar Logistics Oy, Kouvola East Coast Logistics Oy, Kotka Edifica Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Eklund Reijo Ky / Neste Kiltatie, Kouvola. . . . . . . . 54 Ekovilla Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Elimäen Kiinteistökeskus Oy, Kouvola . . . . . . . . . . 68 Elimäen Kärkipelti Oy, Kouvola Elimäen Liikenne Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Elimäen Tili- ja Kiinteistöpalvelu Oy, Kouvola Elpotek Oy, Kotka Emline Oy, Kouvola Enerkem Oy, Kouvola Erkomat Oy, Kotka Ernst & Young Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 ES-Isännöinti Oy, Kouvola Eskate Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Eskolanmäen Kiinteistöpalvelut Oy, Kouvola ESS Finland Oy, Kotka Eteenpäin Osakeyhtiö, Kotka Etelä-Suomen Lisäturva Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . 70 Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto ry, Kotka Euro Katto Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Eurolashing Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 EV Group Oy, Kotka EVR-Group Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Expert Karhunpesä, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . 61, 70 ExpoEast Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Extor Oy, Kotka Extra Marine Oy, Kotka Extremia Oy, Kouvola

f Fastek-Palvelut Oy, Pyhtää Fazer Food Services Oy, Kotka Fi Pluslogistic Oy, Kouvola Finex Oy, Kotka Finn Installpipe Oy, Kouvola Finninno Oy, Kotka Finntugs Oy, Kotka Firomet Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Fujitsu Finland Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55, 59


g GAC Finland Oy, Kotka Gasum Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Genip Oy, Kotka Google / Tuike Finland Oy, Hamina

h H&P Cargo Handling Oy, Hamina . . . . . . . . . . . . . . 60 Halton Oy, Iitti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54, 67 Ham-Re Oy, Hamina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Hamina-Asunnot Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 HaminaKotka Satama Oy, Kotka . . . . . . . . . . . 65, 66 Haminan Autoapu Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Haminan Energia Oy, Hamina Haminan kaupunki . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55, 57 Haminan Vanha Rautakauppa Oy, Hamina Haminan Vesijohtoliike Penttilä Oy, Hamina Hammasfocus Oy, Hamina Handelsbanken, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Handelsbanken, Kouvola Harjun Oppimiskeskus Oy, Virolahti. . . . . . . . . . . . 58 Hautauspalvelu Lampila Ky, Kouvola Hawcon tilit Oy, Kotka Heinlahden Veistämö Oy, Pyhtää Heino Tours Finland, Kotka Helitili Oy, Kotka Helmiryhmä Oy, Pyhtää Helsinki Equity Covenant Oy, Kotka Hiekkaharjun kartano Ky / Ravintola Meriniemi, Kotka Hirvonen ja Pojat Oy, Kouvola Hiustropiikki, Kouvola HNR Konepaja Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Hotelli Leikari / Turris Suomi Oy, Kotka. . . . . . . . . 58 HoviRuoka Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53, 58 HS-Välitys Oy, Kotka HSL-Metalli Oy, Kouvola Huoneistokeskus Oy LKV, Kotka Huutjärvi-Yhtiöt / Huutjärven Kiinteistöhuolto Oy, Pyhtää Hyötypaperi Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70

i ID Partners Oy / Nitro ID, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . 61 IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Kouvola. . . . . . . . . . 70 Iitin kunta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Iitin Tili Oy, Iitti Ilma-Eero Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Indap Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Insinööri Studio Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Insinööritoimisto H. Eskelinen Oy, Kotka. . . . . . . . 55 Insinööritoimisto Jani Kyrö Ky, Kotka . . . . . . . . . . . 55 Insinööritoimisto Linos Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . 55 Insinööritoimisto Polartek Oy, Kotka Insinööritoimisto Reijo Strandman Ky, Kotka Insinööritoimisto Sukellus Oy, Kotka. . . . . . . . 52, 59 Inter Marine Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 Isku Koti Oy, Kouvola ISS Palvelut Oy, Kotka Isännöinti Hillo Oy, Hamina . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Itella Suomi Oy / Aluemyynti, Kouvola IUI Talotekniikka Oy, Kotka

j J & J Lindström Ky, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 J.M. Huber Finland Oy, Hamina JAG Turvatekniikka Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . 69 Jakelusuora Oy, Kotka Jakendos Oy, Kouvola JEK-Team Oy, Kouvola Jet-Steel Oy, Kouvola JM-Inno Oy, Kouvola Jo-Kone Oy, Kotka Jouko ja Pirjo-Riitta Ekman Oy, Hamina JTH-RKM Palvelu Oy, Virolahti . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Juha Rantakaulio Oy, Kouvola Juhani Haavisto Oy, Kotka Jukka Silen Oy, Kouvola Jyrkilä Oy, Kotka Jätehuolto E.Parkkinen Ky, Kouvola . . . . . . . . . . . . 70

k Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kouvola. . . . . . . . . 71 Kaakkois-Suomen Kokoomus ry, Kouvola . . . . . . 55 Kaakkois-Suomen Kuljetusyrittäjät ry, Kouvola Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 Kaakon Konemetalli Oy, Hamina . . . . . . . . . . . . . . . 62 Kaakon LED Ky, Kouvola Kaakon Taitoa Oy, Kotka Kahvila Riitta Karhu Ky, Kouvola Kahvila Valkama, Kouvola Kapeet Oy Haminan Varuskuntakerho, Hamina. . . . . . . . . . .65 Karhulan Pakkaus Oy, Kotka Karhulanlehto Oy, Kotka Kaslink Foods Oy Ltd, Kouvola Kastek Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kauppapuutarha Koivulehto Oy, Kotka Kaupunkilehti Pohjois-Kymenlaakso Oy, Kouvola Kausalan Laskenta Oy, Iitti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 KCL Kymen Laboratorio Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . 60 Kehitysyhtiö Interfin Ltd Oy, Kouvola . . . . . . . . . . 71 Kehä-Liftit Oy, Kotka Kellosalmen Lohi Oy, Virolahti. . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kemas Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Keski-Kotkan Apteekki, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Kymenlaakso. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57, 70 Kesko Oyj, Kaakkois-Suomi. . . . . . . . . . . . . . . . . 55, 70 Kilpihovi Ky, Kotka KINO 123 Oy, Kouvola Kivitimo Oy, Miehikkälä Konecranes Service Oy, Kouvola Koneellinen Puhdistushuolto Sakka Oy, Kotka Kopio Niini Finland Oy, Kotka Kopioklubi Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Korela-Boats Ky, Kotka Korian Leipomo Oy, Kotka Kotekman Oy, Kotka Kotka Automation Oy, Kotka Kotka Coatings Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Kotka Power Tech Oy, Kotka Kotkamills Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Kotkan 6. Kontio apteekki, Kotka Kotkan Autoklinikka, Kotka Kotkan Datamix Hiltunen & Hirvonen Ky, Kotka Kotkan Energia Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53, 65 Kotkan Golf Oy, Kotka

41


Jäsenet

Kotkan II Uusi Apteekki, Kotka Kotkan Jelppiskoti Oy, Kotka Kotkan Kauppatie ry, Kotka Kotkan Kaupunginteatteri Oy, Kotka . . . . . . . 63, 67 Kotkan kaupunki Kotkan Kiinteistöpalvelu Oy, Kotka Kotkan Klubi ry, Kotka Kotkan Konepaja Oy, Kotka Kotkan Kylmätekniikka Oy, Kotka Kotkan Käämityö Oy, Kotka Kotkan Lihatukku Oy, Kotka Kotkan Lämpö ja Vesityö Oy, Kotka Kotkan Lääkärikeskus Oy, Kotka Kotkan Pienputki Oy, Kotka Kotkan Ruuvikeskus Oy, Kotka Kotkan Seudun Talokeskus Oy, Kotka . . . . . . . . . . 57 Kotkan Sportpiste Ky, Kotka Kotkan Tilipalvelu Oy, Kotka Kotkan Työterveys Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä, Kotka. . . . . . . . . . . . . 58, 71 Kouvo Automation Oy, Kouvola Kouvola Innovation Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . 53, 71 Kouvolan kaupunki. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kouvolan Betoni Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . .53, 65 Kouvolan Elektroniikkapörssi Oy, Kouvola Kouvolan Holviravintolat Oy, Kouvola Kouvolan K-Rauta/Myllykosken Rauta Oy, Kouvola Kouvolan Lakritsi Oy, Kouvola Kouvolan Lukko Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Kouvolan Lääkäriasema Ky, Kouvola Kouvolan Lääkärikeskus Oy, Kouvola Kouvolan Nuorkauppakamari r.y., Kouvola Kouvolan PTR Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Kouvolan Pukimo Oy, Kouvola Kouvolan Pullakuskit Oy, Kouvola Kouvolan Pultti Oy, Kouvola Kouvolan seudun ammattiopisto / Liiketalous, Kouvola Kouvolan Teatteri Oy, Kouvola Kouvolan Ydinkeskusta ry, Kouvola. . . . . . . . . . . . 56 Kouvolan Ykkösapteekki, Kouvola Kouvolan Yrittäjät ry, Kouvola Koy Kauppakeskus Pasaati, Kotka . . . . . . . . . . 56, 67 KPMG Oy Ab, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Kristina Cruises Oy, Kotka KSS Energia Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53, 64 Kuljetus Jari Niemi Oy, Kotka Kuljetus Mika Huovila, Kouvola Kuljetus Nokkanen Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . 59

42

Kuljetus Suoknuuti Oy, Hamina Kuljetus Taskinen Oy, Kotka Kuljetusliike Jarkko Mikkola Ky, Kouvola Kuljetusliike Juha Korpivaara Oy, Kouvola Kuljetusliike Kaartinen Oy, Kotka Kuljetusliike Seppo J Lehtinen Ky, Kouvola. . . . . 59 Kuusaan Metalli Oy, Kouvola Kuusaan Talohuolto Ky, Kouvola KVL Jave Trading Oy, Kouvola KVL Kuljetus Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 KVL Sähköasennus Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . 66 Kymdata Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .55, 66 Kymen Asunto Agentti Ky LKV, Hamina Kymen Asuntokeskus LKV Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . 57 Kymen IV-Valmistus Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . 54 Kymen Kattokeskus Oy, Kouvola Kymen Kielipalvelu Oy, Kouvola Kymen KTK Osk, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Kymen Nostokone Oy, Kotka Kymen Peltikate Oy, Kouvola Kymen Rakennesuunnittelu Oy, Kouvola . . . . . . . 64 Kymen Seudun Osuuskauppa, Kymenlaakso Kymen Sähköurakointi Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . 66 Kymen Tehdaspalvelu Oy, Kouvola Kymen Teollisuuskoneistus Oy, Kouvola. . . . . . . . 67 Kymen Tiekone Oy, Kotka Kymen Tili-Tupa Oy, Kotka Kymen Tilintarkastus Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . 68 Kymen Tilitiimi Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Kymen Tilitoimisto Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . 58 Kymenlaakson Jäte Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . 70 Kymenlaakson Liikunta ry, Kouvola Kymenlaakson Liitto, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kymenlaakson Osuuspankki, Kymenlaakso . . . . 62 Kymenlaakson Sähkö Oy, Kouvola. . . . . . . . . .54, 66 Kymenlaakson Taksi Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Kymijoen Ravintopalvelut Oy, Kotka Kymijoen Työterveys, Kotka Kymin Voima Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 KYMP Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56, 68 Kyösti Suutari Oy, Kotka

l Laitila Arkkitehdit Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Lakiasiaintoimisto Almgren & Sankamo Ky, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . 60 Lakumesta Oy, Kouvola Lanexco Oy, Lahti Lasivuorimaa Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Lemminkäinen Talo Oy, Kouvola Lisäpalvelu Kouvola Ky, Kouvola Luhtikoti Ky, Kouvola Lukitustekniikka-STY Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . 61 LUKOIL Lubricants Europe Oy, Hamina . . . . . . . . . 70 Lumon Oy, Kouvola LähiTapiola Kaakkois-Suomi, Kotka LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Kouvola Lähivakuutus Kaakkois-Suomi, Hamina

m Maanrakennus Weckman Ky, Hamina Maansiirtoliike Volanen Oy, Kotka Mainonnan suunnittelutoimisto Sepeteus Oy, Kouvola Mainostoimisto 4F Oy, Kotka Mainostoimisto Selekti Oy, Kouvola. . . . . . . . 61, 62 Maria Magdalenan Hospitaali Ky, Kotka Marikatti Ay, Kotka Mari´s Coffee Oy, Kouvola Martlet Oy, Kouvola Mattila Kouvola Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Matto-Kotka M. Mankinen Ky, Kotka. . . . . . . . . . . . 70 Medi-IT Oy, Kotka Mediatehdas Dakar, Kotka Mediayhtiö Posito Oy, Kouvola Mereta Oy, Kotka Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus MERIKOTKA, Kotka Mesera Yhtiöt Oy, Kotka Metallisorvaamo M Hakala Oy, Kouvola Metso Paper Oy Rautpohja, Kouvola Miehikkälän kunta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Mikaduo Oy, Kouvola MM Neljä Service Oy, Kotka Moision Taide- ja Pitokartano Oy, Kouvola Muotitalo Hokkanen Oy, Kouvola Muotitalo Pennanen Oy, Kouvola Myllykosken Asennuspalvelu Oy, Kouvola. . . . . . 58


Myllykosken Tilitoimisto Oy, Kouvola Myltek Oy Teollisuusputkistot, Kouvola

n

Neonteos Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Neris Holding Oy, Kouvola Neste Jacobs Oy, Kotka Neste Oil Oyj – Wholesale and Trading, Hamina Net Logistics JVM Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Nitro Games Oy, Kotka Nord Mekanik Oy, Kotka Nordea Pankki Suomi Oyj, Kymenlaakso. . . . 63, 64 North European Oil Trade Oy Haminan Terminaali, Hamina Novita Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 NWE Sales Oy, Kotka

o

Offsetpaino Westman Oy, Kotka Oiltanking Sonmarin Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . 70 Ojamari Oy, Kotka Ontec Oy, Kotka Opteam / Kymenlaakson Henkilöstöpalvelut Oy, Kotka Optimiratkaisut Oy / KYMP -konserni, Kotka Optimitilit Ay, Kouvola Orilammen Maja ja Lomakeskus Ky, Kouvola Oskarin Kauppa Oy, Kotka Oy Hacklin Bulk Boys Ltd, Kotka Oy Hacklin Hamiko Ltd, Hamina Oy Jarihansa Ltd, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Oy Kotka Yacht Store Ltd, Kotka Oy Rakennuspartio, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Oy RP-Systems Ltd, Kotka Oy Scanweb Ab, Kouvola Oy Transnordica Shipping Ltd, Kotka Oy Woikoski Ab, Kotka

p Painokotka Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Palvelutaloyhdistys Koskenrinne ry, Kotka . . . . . 65 Palveluyhdistys Rateva ry., Miehikkälä Partion Kala Ky, Kotka Parttia Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65

Pienryhmäkoti Otso Oy, Kotka Pikatilat Oy, Kouvola PK-Muovi Oy, Kouvola PKL Tugs Oy, Kotka Plast-Turf Oy, Iitti. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Plus Verkot Oy, Kouvola Polygon Finland Oy, Kouvola Pousin Puutarha Oy, Hamina PP Maritime Oy, Hamina PPT Pölynpoistotekniikka Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . 67 Pretax Kouvola Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Pretax Profit Oy, Kotka PricewaterhouseCoopers Oy, Kouvola Printcom Center Oy, Kouvola Pro Manors Oy / Loikalan Kartano, Iitti. . . . . . . . . 60 Produal Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Productivity Partners Oy, Kouvola Propentus Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Proput Oy, Kotka PT Pellatrix Trading Oy, Kotka Puhdistushuolto Pertti Lehtinen Ky, Kouvola Puhdistusliike R. Jokimäki Ky, Kouvola . . . . . . . . . 56 Puurin Kanala, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Pyhtään kunta Pyhtään Yrittäjät ry, Pyhtää Pyroll Group Oy, Pyhtää Pöyry Finland Oy, Kotka

q QM Service Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67

r Rakennus- ja konepalvelu Niemelä Ky, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Rakennus-Pakera Oy, Kotka Rakennusespo Oy, Kouvola Rakennusliike Jari ja Veijo Soiniset Ky, Kotka Rakennusliike Kolmera Oy, Kouvola Rakennussuunnittelu ja Insinööritoimisto Nannari Oy, Kotka . . . . . . . . . . 59 Rakennustoimisto Insinöörilinja Oy, Pyhtää. . . . . . . . . . . . . . . . . .62, 64 Rakennustoimisto Rasto Oy, Kouvola Ramboll Finland Oy, Kouvola RAMSE Tietosatama Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Rantalainen & Talsi Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . 68

Rantalainen & Talsi Oy Tiliaktiiva, Kotka. . . . . . . . 68 Rantalainen & Talsi Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . 68 Rantalainen & Talsi Oyi, Virolahti . . . . . . . . . . . . . . . 68 Raussin Metalli Ky, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Red Sky Oy, Kotka Refrak Oy, Kotka REIM Kymi Oy, Kouvola Rejlers Oy, Kotka Rentratek Oy, Kotka Ri-Pe Sport Oy, Kotka Ri-Plan Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Robomec Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Roseprint Oy, Hamina RP Logistics Oy, Kotka Rudus Betonituote Oy, Hamina Rudus Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53, 58, 64 Ruusutarhat Kukkatukku Oy, Kouvola Ryhmäkoti Aarrearkku Ay, Kotka Rämän Kuljetus Oy, Iitti

s

Sakki Oy, Hamina Sanoma Lehtimedia Oy, Lappeenranta . . . . . . . . 59 Santalomat Oy / Lomakylä Santalahti, Kotka Satakerta Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 SAV Oy Kaakkois-Suomi, Kouvola Saybolt Finland Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 SBS Finland Oy / Iskelmä Kaakkois-Suomi, Kotka Schenker Cargo Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Sea Element Oy, Kotka SGS Inspection Services Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . 66 Shipstores Nyman & Co Ltd, Kotka Siivouspalvelu Eijamo Ky, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . 65 Silmäoptiikka Oy, Kouvola . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Sisusteurakointi Kesänen Oy, Kouvola Sito Oy, Kouvola Solvay Chemicals Finland Oy, Kouvola SOLVER palvelut Oy, Kouvola Sonoco-Alcore Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Sotek-säätiö, Kotka Starkki Oy Ab, Kotka Stella Corona Oy Ltd, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Steveco Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Stora Enso Ingerois Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . 52, 63 Stora Enso Oyj / Sunilan tehdas, Kotka. . . . . . . . . 65 Stora Enso Publication Papers Oy Ltd, Kouvola Straightway Finland ry, Kotka Strömfors Electric Oy, Loviisa

43


Jäsenet

Sulzer Pumps Finland Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . 63, 67 Suomen Kerta Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Suomen Kuitulava Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Suomen Majoitusmestari Oy, Kouvola Suomen Metsäkeskus Julkiset palvelut Kaakkois-Suomi, Kotka Suurpää Oy, Hamina SVK Valves Ltd Oy, Kotka Sähkö-Alila Ky, Kotka Sähköneliö Oy, Kotka Sähköryhmä Muukka Oy, Hamina

t

T-Base Oy, Kotka T. Lehtinen Ky, Kouvola T. Strömberg Oy, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 T:mi Palvelutaksi Matti Metsola, Kotka T:mi Profit-Kirjaus, Kotka Talco Knowhow Oy, Kotka. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 Tase Oy, Kotka Teacon Oy, Kouvola Teke Oy, Kouvola TeliaSonera Finland Oyj, Kymenlaakso. . . . . .60, 67 Teperi & Co Oy, Kotka Tietotaito Group Suomi Oy, Kotka Tietovirta Oy, Kouvola Tili-Parkkinen Oy, Kouvola Tili-Summa Ky, Hamina Tili-Villikka Oy, Kouvola Tilihansa Ky, Kouvola Tilihelppi Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 Tilintarkastus Nivala Oy, Kouvola Tilintarkastus Orvokki Joutjärvi Oy, Kouvola Tilipalvelu Tuomainen & Taka-aho, Kotka . . . . . . 69 Tilipasaati-Yhtiöt Oy, Kouvola Tilipinna Oy, Kotka Tilitoimisto Ajan Tase Oy, Kouvola Tilitoimisto Aurum Oy, Kotka Tilitoimisto Lintukymin Tili, Kouvola Tilitoimistopalvelut Meritili Oy, Kotka Toripörssi Oy, Hamina Tornionmäen Apteekki, Kouvola TP20, Kotka TR-Rakenne Oy, Kouvola Trans Salonen Oy, Iitti Transfennica Ltd, Kotka Transvision Oy, Kouvola Trespe Oy, Kotka

44

Tulosmarkat Oy, Kouvola Turvaykköset Oy, Kouvola Tykkimäen Vapaa-aikakeskus Oy, Kouvola

u

Umacon Oy, Kouvola UPM-Kymmene Oyj / Kymi, Kouvola. . . . . . . . 63, 69 US Wood Oy, Kouvola Utin Lento Oy, Kouvola

v

Valkealan Paino-Karelia Oy, Kouvola Valpuri Oy, Kouvola VAM-Yhtiöt Oy, Kotka Varsal Oy, Kotka Varte Oy, Kouvola Vastuu Valmennus Oy, Kouvola. . . . . . . . . . . . . . . . 53 Veenix Oy / Hyvinvointikeskus Huuma, Kotka Vehka-Tili Ky, Hamina. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 Viawest Oy, Kouvola Victor Ek Logistics, Kotka Virolahden kunta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Virsumäki Oy, Kotka Visatek Oy, Kouvola Visi-Systems Oy, Kotka VMP Group Kouvola/Plaudite Oy, Kouvola VMP Group / Varaanit Oy, Kotka Vopak Chemicals Logistics Finland Oy, Kotka VR-Yhtymä Oy, Kouvola VTM Putkistohuolto Oy, Kouvola Värirengas Oy / Värisilmä Hamina. . . . . . . . . . . . . . 70

w

Wallabia Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 Wallenius Wilhelmsen Logistics Oy, Kotka. . . . . . 54 Wanha Fiskari Oy, Kotka Wise Group Finland Oy, Kotka . . . . . . . . . . . . . . . . . 66

y Yrityspalvelu Dextella Ky, Kouvola

Henkilöjäsenet Cardoso Marco, Kotka Fri Arja, Iitti Katajainen Marja, Kouvola Kivilaakso Tommi, Lappeenranta Mäkelä Samuli, Kouvola Pirinen Hanna-Riikka, Helsinki Saarento Kirsi, Kouvola Siira Osmo, Kouvola Suutari Arvo, Kouvola


ON NYT HELPOMPI TUNNISTAA Keskuskauppakamarin ansiomerkit ovat oiva ja motivoiva tapa muistaa yrityksen pitkätyöläisiä, tasavuosia talossa viihtyneitä työntekijöitä. Varsinaisen ansiomerkin ohella pitkätyöläinen saa myös Arkimerkin, pinssin, jota voi pitää takin, jakun tai työasun rintapielessä tai kauluksessa. Näin pitkätyöläisyys näkyy myös työpaikan arjessa. Arkimerkistä asiakkaan, kollegan tai työkaverin on helppo tunnistaa kokenut ja asiansa osaava pitkätyöläinen. Kun haluat arvostaa kokeneita työntekijöitäsi ja tuoda esiin heidän ammattitaitoaan, piipahda osoitteessa

ansiomerkit.fi

45


Vaikuta ja verkostoidu kauppakamarissa

Kauppakamarit Suomessa

– liity vahvaan verkostoon! Suomessa toimii 19 alueellista kauppakamaria ja niissä on yhteensä lähes 19 000 jäsentä. Keskuskauppakamari on alueellisten kamareiden yhteinen valtakunnallinen organisaatio.

Etelä-Karjalan kauppakamari Toimitusjohtaja Mika Peltonen Raatimiehenkatu 20 A, 53100 Lappeenranta p. 040 351 8480 www.etela-karjalankauppakamari.fi Etelä-Pohjanmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Pertti Kinnunen Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23, 60220 Seinäjoki p. 06 429 8100 www.southostro.chamber.fi Etelä-Savon kauppakamari Toimitusjohtaja Markku Kakriainen Patteristonkatu 2 C, 50100 Mikkeli p. 044 732 1180 www.eskauppakamari.fi Helsingin seudun kauppakamari Toimitusjohtaja Heikki J. Perälä Kalevankatu 12, 00100 Helsinki p. 09 228 601 www.helsinki.chamber.fi Hämeen kauppakamari Toimitusjohtaja Kirsi Aaltio Niemenkatu 73, 15140 Lahti p. 075 7566 700 www.hamechamber.fi Keski-Suomen kauppakamari Toimitusjohtaja Uljas Valkeinen Sepänkatu 4, 40100 Jyväskylä p. 010 322 2380 www.centralfinlandchamber.fi Kuopion alueen kauppakamari Toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi Technopolis, Microkatu 1, M-Osa, 70210 Kuopio p. 017 266 3800 www.kuopiochamber.fi

46

Kymenlaakson kauppakamari Toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta Heikinkatu 7, 48100 Kotka p. 05 229 6100 www.kymichamber.fi

Satakunnan kauppakamari Toimitusjohtaja Juhani Saarikoski Valtakatu 6, 28100 Pori p. 02 634 0700 www.sata.chamber.fi

Lapin kauppakamari Toimitusjohtaja Timo Rautajoki Maakuntakatu 29–31 B, 96200 Rovaniemi p. 020 754 5499 www.lapland.chamber.fi

Tampereen kauppakamari Toimitusjohtaja Antti Eskelinen Technopolis Yliopistonrinne II, Kalevantie 2 B, 33100 Tampere p. 03 230 0555 www.tampere.chamber.fi

Länsi-Uudenmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Torleif Söderlund Elina Kurjenkatu 2, PL 34, 10300 Karjaa p. 019 233 222 www.lansiuusimaa.chamber.fi Oulun kauppakamari Toimitusjohtaja Jaakko Okkonen Uusikatu 53, 90120 Oulu p. 010 821 8800 www.oulu.chamber.fi Pohjanmaan kauppakamari Toimitusjohtaja Juha Häkkinen Runeberginkatu 11, 68600 Pietarsaari p. 06 318 6400 www.ostro.chamber.fi Pohjois-Karjalan kauppakamari Toimitusjohtaja Anne Vänskä Torikatu 21 C, 80100 Joensuu p. 010 4232 350 www.nk.chamber.fi Rauman kauppakamari Toimitusjohtaja Jaakko Hirvensalo Valtakatu 2, 26100 Rauma p. 02 822 1199 www.rauma.chamber.fi Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Toimitusjohtaja Anne Pevkur Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää p. 019 871 2350 www.rihychamber.fi

Turun kauppakamari Toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki Puolalankatu 1, 20100 Turku p. 02 274 3400 www.turku.chamber.fi Ålands handelskammare Nygatan 6, 22100 Mariehamn p. 018 29 029 www.chamber.ax Keskuskauppakamari Toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä PL 1000 (World Trade Center, Aleksanterinkatu17), 00101 Helsinki p. 09 4242 6200 f. 09 650 303 www.keskuskauppakamari.fi Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) Suomen osasto Pääsihteeri Timo Vuori PL 1000 (Aleksanterinkatu 17), 00101 Helsinki p. 09 669 459 f. 09 6969 6647 www.iccfin.fi


Kauppakamarin

jäsenyys kannattaa! Kymenlaakson kauppakamari on elinkeinoelämän edunvalvonta- ja palvelujärjestö, jonka tavoitteena on, että Kymenlaakson vetovoima kasvaa ja alueen yritysten kilpailukyky vahvistuu. Kauppakamari tarjoaa vaikuttamiskanavan, koulutusta, kontakteja ja hyödyllistä tietoa yritystoiminnan tueksi.

kyselyt tuovat jäsenistön äänen kuuluville ja antavat konkreettista, reaaliaikaista tietoa monista elinkeinoelämän ilmiöistä ja trendeistä. Vuosittain tuotettava Vuosikirja on paitsi katsaus menneeseen ja tulevaan vuoteen, myös seutukunnan yritysten kattava kontaktihakemisto.

Jokainen kontakti on mahdollisuus. Verkostoitumalla luot monipuoliset kontaktit elinkeinoelämän päättäjiin ja löydät uusia asiakkaita, kumppaneita ja osaajia. Kymenlaakson kauppakamari järjestää runsaasti mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Toimintavuoden tapahtumia ovat mm. uusien jäsenten tutustumistilaisuudet, ajankohtaisiin teemoihin pureutuvat aamukahvitilaisuudet, vuosikokoukset, kauppakamarigolf sekä johtamisen ja logistiikan huippuseminaarit syksyisin ja keväisin.

Tietolähteet päivittäiseen työhön. Voit vaivattomasti hankkia tuoreet ja luotettavat ammattikirjat tai ottaa käyttöösi sähköisen Kauppakamaritieto-verkkopalvelun, josta löydät aina ajantasaisen tiedon mm. työsuhde-, vero-, kirjanpito- ja palkka-asioissa.

Näkyvyyttä ja kontakteja. Kauppakamarin tilaisuuksissa, julkaisuissa ja koulutuksissa sekä kauppakamariverkko.fi –palvelussa saat valtakunnallista näkyvyyttä ja kontakteja yrityksellesi. Finncham-verkoston ja World Chambers Networkin kautta saat Kehitä osaamistasi. Voit tarjota henkilös- maailmanlaajuiset yhteydet. töllesi kauppakamarin ajankohtaisimmat koulutukset verotuksesta taloushallintoon Asiakirjat ulkomaankauppaan. Kauppaja johtamisesta markkinointiin. Kymenlaak- kamarit myöntävät ja vahvistavat kansainson kauppakamari tarjoaa monipuolista ja välisessä kaupassa tarvittavia ulkomaankaukorkealaatuista ajankohtaiskoulutusta mm. pan asiakirjoja. ATA Carnet -tulliasiakirjasta henkilöstöhallinnon, johtamisen, talous- saat jäsenenä 50 %:n alennuksen. hallinnon, markkinoinnin ja viestinnän sekä kansainvälistymisen alueilla. Jäsenenä osal- Neuvoja sopimuskiemuroihin. Voit tilata listut koulutustilaisuuksiin huomattavasti kauppakamarista kansainvälisiä sopimusedullisempaan jäsenetuhintaan. pohjia ja oppaita avuksi sopimusten laadintaan. Hyvät neuvot eivät ole kalliita. Jäsenenä sinulla on käytössäsi maksuttomat neuvon- Vaikuta elinkeinoelämässä. Kauppakamatapalvelut. Yritystoimintaan erikoistuneet rien verkostojen avulla voit vaikuttaa elinkeilakimiehet vastaavat kysymyksiisi mm. vero- noelämän kehittymiseen ja luottamustehtätuksesta, sopimuksista ja kirjanpidosta. vät tarjoavat vaikuttamisen mahdollisuuksia yrityksesi edustajalle. Kymenlaakson kaupPysy ajan tasalla. Kymenlaakson kauppa- pakamarin kahdeksan valiokuntaa ovat kamarin jäsenenä saat säännöllisesti ajan- keskeinen väline ja kanava vaikuttaa elinkeikohtaista ja tiivistä tietoa yritystoiminnasta noelämän toimintaympäristöön ja lainsääeri näkökulmista. Tuoreet uutiset päivitetään däntöön. kauppakamarin www-sivuille reaaliajassa, sähköinen jäsentiedote ilmestyy verkkoleh- Edullisemmat jäsenetuhinnat. Jäsenenä tenä 8 kertaa vuodessa ja laajempi lukupa- saat alennusta mm. koulutuksista, Keskusketti Kauppakamari julkaistaan printtileh- kauppakamarin ansiomerkeistä, asiantuntenä neljä kertaa vuodessa. Voit osallistua tijatapahtumista, ja kauppakamarin julkaikeskusteluun ja seurata uutisointia myös suista. Facebookissa ja Twitterissä. Ajankohtaiset

Jäsenmaksuperusteet 2014

Sääntöjen mukaan kauppakamarin jäsen on velvollinen suorittamaan kauppakamarille vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruudesta päätetään kauppakamarin syyskokouksessa. Kymenlaakson kauppakamarin jäsenmaksu määräytyy sekä yrityksen Kymenlaaksossa toimivan henkilöstön että liikevaihdon perusteella. Myös eroavan jäsen suorittaa jäsenmaksunsa eroamisvuodelta.

Yritysjäsenet Liikevaihto Henkilö- milj. kunnan euroa lukumäärä 0–0,8 enintään 10 yli 10 yli 0,8–2,5 enintään 10 11–50 yli 50 yli 2,5–8,4 enintään 10 11–50 51–100 yli 100 yli 8,4–16,8 enintään 50 51–100 101–500 yli 500 yli 16,8–84 enintään 50 51–100 101–500 yli 500 yli 84

Jäsenmaksu 2014 € 177,00 200,00 200,00 296,00 485,00 485,00 581,00 770,00 1 052,00 1 052,00 1 333,00 1 614,00 1 989,00 1 989,00 2 549,00 3 294,00 3 947,00 3 947,00

Pankit ja enintään 20 485,00 vakuutus- 21–50 1 147,00 yhtiöt 51–80 2 082,00 81–120 3 387,00 yli 120 3 947,00 Henkilöjäsenet 77,00 Yhteisöjäsenet 177,00 Kuntajäsenet 0,31 / asukas

47



Yrityshakemisto toimialoittain Business directory

49


Yrityshakemisto toimialoittain

Yrityshakemisto

Alkoholijuomia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Alumiinirakenteita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Ammattisukellusta ja vedenalaisia rakennustöitä . . . . . . . . . . . . . . . 52 Apteekkeja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Arkkitehtitoimistoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Asianajotoimistoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Asuntojen vuokraustoimintaa . . . . . . . . . . . . 53 ATK-suunnittelua, ohjelmointia ja konsultointia . . . . . . . . . . . . . 53 Autokorjaamoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Betonitekniikkaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Betonituotteita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Yritysvalmennus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Einesten ja valmisruokien valmistusta. . . . 53 Energiaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Henkilöstöpalvelua. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Hotelleja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Huolinta ja kansainväliset kuljetukset, varastointi, terminaalipalvelut. . . . . . . . . . . . 54 Huolintaa ja rahtausta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Huoltamotoiminta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Huonekaluja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Ikkunatehtaita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Ilmanvaihtoasennuksia . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Ilmanvaihtolaitteita ja -ratkaisuja . . . . . . . . . 54 Ilmastointiurakointia ja -laitteita. . . . . . . . . . 54 Insinööritoimistoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Isännöintiä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 IT-palvelua. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Järjestötoimintaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Jätehuoltoa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kalanviljelyä, -poikastuotantoa ja -jalostusta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kananmunien tuotantoa ja markkinointia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kattorakenteiden asennusta ja kattamista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kauppakeskuksia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Kaupunkeja ja kuntia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kodin- ja yritysten kiintokalusteita . . . . . . . 57 Kemianteollisuutta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kiinteistöautomaatiota. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kiinteistökehitystä, -omistusta ja hallinnointia, sekä tekstiilihuoltoa . . . . . . . . 57 Kiinteistönhoitoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kiinteistönvälitystä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluja. . . . . . . . . 58 Kokoushotelleja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Koneasennusta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Koneiden ja laitteiden valmistusta. . . . . . . . 58 Koneistamoja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Konepajateollisuutta ja metallitöitä . . . . . . 58 Kopiointipalvelua . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Korkeakoulutusta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58

50

Koulutusta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Kuljetuksia, varastointia ja huolintaa. . . . . . 58 Kuljetusliikkeitä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Kuntotarkastusta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Kustantamoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Käsityölankoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 Laboratoriotutkimuksia. . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 Laivojen korjausta ja tarvikemyyntiä laivoille . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 Lakiasiaintoimistoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 Lasten ja nuorten laitoksia. . . . . . . . . . . . . . . 60 Lastinkäsittely- ja logistiikkapalveluja . . . . 60 Liikkeenjohdon ja henkilöstön konsultointia ja koulutusta. . . . . . . . . . . . . . . 61 Logistiikkapalvelua . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Lukkoseppä- ja avainliikkeitä . . . . . . . . . . . . . 61 Lämmöneristeen valmistusta . . . . . . . . . . . . 61 Maahantuontia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 Maanrakennus- ja purkutöitä. . . . . . . . . . . . . 61 Mainos- ja markkinointipalveluja . . . . . . . . . 61 Messu- ja tapahtumatoteutuksia. . . . . . . . . 61 Metallinkierrätystä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Metallirakenteiden ja niiden osien valmistusta . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Metallirakenteiden valmistusta. . . . . . . . . . . 62 Metallituotteiden valmistusta . . . . . . . . . . . . 62 Muovimattojen valmistusta ja mattojen maahantuontia . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Optikkoliikkeitä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Painotuotteita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Pankkitoimintaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62 Paperi- ja kartonkituotteiden myyntiä ja valmistusta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Paperi- ja selluteollisuuden asiantuntijapalveluja . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 Paperin ja sahatavaran valmistusta . . . . . . . 64 Paperinjalostuskoneita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Pintakäsittelyä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Pohjarakentamista ja rautatierakentamista. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 Puolueeton tavarantarkastus. . . . . . . . . . . . . 64 Rakenneteknistä suunnittelua. . . . . . . . . . . . 64 Rakennusaineita ja -tarvikkeita . . . . . . . . . . . 64 Rakennusasiantuntijapalveluja. . . . . . . . . . . 64 Rakennusautomaatiopalveluja. . . . . . . . . . . 64 Rakentamista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Ravintoloita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Renkaita . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Satamia. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Saunoja ja saunatarvikkeita. . . . . . . . . . . . . . 65 Siivouspalveluja ja yksityisten talojen ja pihojen kunnossapitoa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Sosiaalipalveluja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 Sulfaattisellun valmistusta . . . . . . . . . . . . . . . 65

Sähkön myyntiä, tuotantoa ja jakelua. . . . . 66 Sähköurakointia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Takseja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Talonrakennussuunnittelua ja konsultointia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 Taloushallinnon palveluja. . . . . . . . . . . . . . . . 66 Tarkastus- ja analyysipalveluja. . . . . . . . . . . . 66 Teattereita. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Teleliikennettä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Teollisuuden kunnossapitoa. . . . . . . . . . . . . . 67 Teollisuuden kunnossapitoa ja hitsaustöitä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Teollisuuden pumput, sekoittimet, muut laitteet sekä varaosat ja huoltopalvelut. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Teollisuusautomaatiota. . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 Teollisuuskoneita ja -laitteita. . . . . . . . . . . . . 67 Teollisuussähköasennuksia. . . . . . . . . . . . . . . 67 Tietoliikenne-, tietotekniikkaja toimistotekniikkapalvelut sekä turvaliiketoiminta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Tilausliikennettä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Tilintarkastus-, vero- ja lakipalveluja. . . . . . 68 Tilintarkastus- ja veropalveluja. . . . . . . . . . . 68 Tilintarkastuspalveluja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Tilitoimistoja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68 Turvallisuuden asiantuntijapalveluja. . . . . . 69 Turvallisuustuotteita, -järjestelmiä ja -palveluja. . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Turvetuotantokoneiden valmistusta. . . . . . 70 Työterveyspalveluja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Vakuutustoimintaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Valomainoksia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Varastointi, terminaalipalvelut. . . . . . . . . . . . 70 ja transitoliikenne. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Varastopalvelua. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Vartiointi- ja turvallisuuspalveluja. . . . . . . . 70 Voiteluaineiden valmistusta. . . . . . . . . . . . . . 70 Vähittäis- ja tukkukauppapalvelut . . . . . . . . 70 Ympäristöliiketoimintaa. . . . . . . . . . . . . . . . . . 70 Yrityspalvelua. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71


Business Directory

Alcoholic beverages . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Aluminium structures . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Professional diving and underwater constructions . . . . . . . . . . . . . . . 52 Pharmacies . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Architect´s offices . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 Law firms . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Rental agency . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Software design, programming and consulting services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Car repair shops . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Concrete technologies . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Concrete products . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Business coaching . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Manufacture of prepared food . . . . . . . . . . . 53 Energy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Recruitment services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 Hotels . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Forwarding and international transportation, warehousing and terminal services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Forwarding and freighting . . . . . . . . . . . . . . . 54 Gas and service stations . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Furnitures . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Window factories . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Ventilation installations . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Ventilation devices and solutions . . . . . . . . 54 Air conditioning contractors and equipment . . . . . . . . . . . . . . 54 Engineering offices . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 Building management services . . . . . . . . . . 55 IT services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Associations . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55 Waste management . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Fish farming, fish cub production and breeding . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Egg production and marketing . . . . . . . . . . 56 Roof constructions and installations . . . . . . 56 Shopping centers . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 56 Cities, towns and municipalities . . . . . . . . . . 57 Furnitures for home and officies . . . . . . . . . . 57 Chemical industry . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Building automation . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Real estate business and textile care . . . . . . 57 Property management . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 Housing and real estate agencies . . . . . . . . 57 Accounting and financial statement services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Conference hotels . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Machine installation . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Manufacture of machinery and equipment . . . . . . . . . . . . . . 58 Mechanization . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 Engineering industry and manufacture of metal products . . . . . . . . . . 58

Copying services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Higher education . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Education and training . . . . . . . . . . . . . . . . . . Transport, warehousing and forwarding . . Transport services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Condition inspections . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Publishing companies . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Craft yarn . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Laboratory research . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ship repair and supplies . . . . . . . . . . . . . . . . . . Law offices . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Institutes of children and youth . . . . . . . . . . Cargo handling and logistics services . . . . Business management, personnel consultancy and training . . . . . . Logistics services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Locksmiths and key stores . . . . . . . . . . . . . . . Manufacture of insulating material . . . . . . . Importers . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Excavation and demolition work . . . . . . . . . Advertising and marketing services . . . . . . Trade fair and event organisers . . . . . . . . . . Recycling of metal . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Manufacture of metal structures and parts . . . . . . . . . . . . Construction of metal structures . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Manufacture of fabricated metal products . . . . . . . . . . . . Construction and import of plastic carpets . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Opticians . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Print products . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Banking services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Manufacture and sales of paper and cardboard paper products . . . . . . . . . . Consulting services of paper and pulp industry . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Manufacture of paper and woodproducts . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Paper processing machines . . . . . . . . . . . . . . Surface treatment . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Foundation and railroad construction . . . . Independent inspections . . . . . . . . . . . . . . . . Structural engineering . . . . . . . . . . . . . . . . . . Construction materials and supplies . . . . . . Construction expert services . . . . . . . . . . . . Construction automation services . . . . . . . Construction services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Restaurants . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tyres . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Ports . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Saunas and sauna equipment . . . . . . . . . . . . Cleaning services and maintenance . . . . . . Social services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

58 58 58 58 59 59 59 59 60 60 60 60 60 61 61 61 61 61 61 61 61 62 62 62 62 62 62 62 62 63 63 64 64 64 64 64 64 64 64 64 65 65 65 65 65 65 65

Manufacture of sulfate chemical pulp . . . . Electricity production, sales and distribution . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Electricial contracting . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Taxicabs . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Structure design and consulting . . . . . . . . . . Financial administration systems . . . . . . . . Inspection and analysis services . . . . . . . . . . Theatres . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Telecommunications . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Industrial maintenance . . . . . . . . . . . . . . . . . . Industrial maintenance and welding . . . . . Pumps, agitators, other equipment, spare parts and services for industrial applications . . . . . . . . . . . . . . . . Industrial automation . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Industrial machinery and equipment . . . . Industrial electrical installations . . . . . . . . . . Telecommunications, information technology, office technology services and safety business . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Chartered buses . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Auditing, tax and law services . . . . . . . . . . . Auditing and tax services . . . . . . . . . . . . . . . . Auditing services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Accountants . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Security expert services . . . . . . . . . . . . . . . . . . Safety products solutions and services . . . Manufacture of peatproduction machines . . . . . . . . . . . . . . . Occupational health services . . . . . . . . . . . . Insuranceservices . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Neon signs . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Warehousing, terminal services and transit operations . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Warehousing services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Security services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Manufacture of lubricants . . . . . . . . . . . . . . . Retail and wholesale services . . . . . . . . . . . . Environmental business and technology . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Business services . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

65 66 66 66 66 66 66 67 67 67 67

67 67 67 67

68 68 68 68 68 68 69 70 70 70 70 70 70 70 70 70 70 70 71

51


Yrityshakemisto toimialoittain

Alkoholijuomia

Alcoholic beverages Alko Oy Kaakkois-Suomen alue Tervasharjunkatu 1 45720 KUUSANKOSKI p. 020 711 6601 juha.laanti@alko.fi www.alko.fi

Alumiinirakenteita Aluminium structures Ariglas Oy PL 52 Taskalinmäentie 7 49401 HAMINA p. 05 344 4950 ari.ala-turkia@ariglas.fi www.ariglas.syhi.fi

52

Ammattisukellusta ja vedenalaisia rakennustöitä Professional diving and underwater constructions

Insinööritoimisto Sukellus-Kotka Oy Mäkelänkankaantie 10 49490 NEUVOTON p. 05 2250 510 f. 05 2250 520 lasse.mustamaa@sukellus-kotka.com www.sukellus-kotka.com

Apteekkeja Pharmacies

Keski-Kotkan Apteekki Keskuskatu 31 48100 KOTKA p. 05 229 6200 keskikotka.kotka@apteekit.net www.keskikotkanapteekki.fi

Arkkitehtitoimistoja Architect´s offices

Arkkitehtitoimisto Ulla Hovi Oy Ruukinkatu 11 A 48100 KOTKA p. 05 229 4800, 0440 258 037 f. 05 229 4820 www.arkkitehtitoimistoullahovi.fi Edifica Oy Tornatorintie 3 48100 KOTKA p. 05 210 3400 posti@edifica.fi www.edifica.fi Laitila Arkkitehdit Oy Kyminlinnantie 6 48600 KOTKA p. 05 227 9326 f. 05 227 9369 etunimi.sukunimi@egi.fi www.egi.fi


Asianajotoimistoja

Betonitekniikkaa

Energiaa

Asianajotoimisto Hiltunen Lepistö & Liukkonen Oy Käsityöläiskatu 4 45100 KOUVOLA p. 020 759 5495 www.hll.fi

Kouvolan Betoni Oy PL 20 45101 KOUVOLA p. 05 884 3400 f. 05 321 1992 kouvolanbetoni@kouvolanbetoni.fi www.kouvolanbetoni.fi

Gasum Oy Pulttikatu 1 48770 KOTKA p. 020 4471 www.gasum.fi

Law firms

Concrete technologies

Asuntojen vuokraustoimintaa

Energy

Betonituotteita

Rental agency

Concrete products

Hamina-Asunnot Oy PL 112, Fredrikinkatu 4 49401 HAMINA p. 05 749 2691 hamina.asunnot@hamina.fi www.hamina-asunnot.fi

Rudus Oy Suurniitynkatu 8 48600 KOTKA p. 020 447 711 www.rudus.fi / vihreabetoni

ATK-suunnittelua, ohjelmointia ja konsultointia

Business coaching

Yritysvalmennus LMI Finland / Vastuu Valmennus Oy Harjunrannantie 18 45910 VOIKKAA p. 0400 425 062 sirpa.salin-suolanen@lmi.fi www.lmi.fi

Software design, programming and consulting services Aacon Oy Torikatu 3 A, 2. krs 45100 KOUVOLA p. 019 346 440 info@aacon.fi www.aacon.fi

Einesten ja valmisruokien valmistusta

Kotkan Energia Oy PL 232 48101 KOTKA p. 05 227 7270 f. 05 227 7250 etunimi.sukunimi@kotkanenergia.fi www.kotkanenergia.fi KSS Energia Oy Hovioikeudenkatu 3 45100 KOUVOLA p. 05 885 111 f. 05 311 7373 www.kssenergia.fi Kymin Voima Oy Selluntie 3 45700 KUUSANKOSKI p. 020 415 121 www.pvo.fi

Henkilöstöpalvelua Recruitment services

Manufacture of prepared food

Autokorjaamoja

Adecco Finland Oy / Adecco Kotka Koulukatu 12 48100 KOTKA p. 046 875 0110 adecco.kotka@adecco.fi adecco.fi

HoviRuoka Oy Kanervistontie 1 45200 KOUVOLA p. 020 796 9360 etunimi.sukunimi@hoviruoka.fi www.hoviruoka.fi

Car repair shops

Haminan Autoapu Oy Korjaamotie 12 49400 HAMINA p. 05 353 5400 www.haminanautoapu.fi

UUTTA VOIMAA LIIKETOIMINTAAN • •

Yrityspalvelut Sijoittumispalvelut

• •

Kehittämispalvelut Matkailupalvelut p. 020 615 2710 www.kinno.fi | info@kinno.fi

53


Yrityshakemisto toimialoittain Barona Henkilöstöpalvelut Oy / Kotka Tornatorintie 3 48100 KOTKA p. 040 550 3932 www.barona.fi

Hotelleja Hotels

Cumulus Oy / Cumulus Kotka Tiilikuja 9 48600 KOTKA p. 05 2693 100 f. 05 269 3299 kotka.cumulus@restel.fi www.cumulus.fi

Huolinta ja kansainväliset kuljetukset, varastointi, terminaalipalvelut

Huoltamotoiminta

Ilmanvaihtolaitteita ja -ratkaisuja

Eklund Reijo Ky / Neste Oil Kuusankoski Kiltatie Kiltatie 2 45740 KUUSANKOSKI Furnitures

Eagle Filters Oy Kalervonkatu 10 48600 KOTKA p. 010 420 3070 f. 010 420 3071 sales@eaglefilters.fi www.eaglefilters.fi

T. Strömberg Oy / Stemma Mannerheimintie 9 49400 HAMINA p. 05 230 3888 f. 05 230 3899 www.stemma.fi

Halton Oy Haltonintie 1-3 47400 KAUSALA p. 020 792 200 etunimi.sukunimi@halton.com www.halton.com

Ikkunatehtaita

Ilmastointiurakointia ja -laitteita

Gas and service stations

Ventilation devices and solutions

Huonekaluja

Window factories

Forwarding and international transportation, warehousing and terminal services Net Logistic JVM Oy Merituulentie 486 48310 KOTKA p. 05 223 1400 / 020 755 8260 jyrki.tuupanen@netlogisticjvm.com www.netlogisticjvm.com

Ikkunatehdas Lasivuorimaa Hakamäentie 17 48400 KOTKA p. 05 226 5100 f. 05 228 7211 info@lasivuorimaa.fi www.lasivuorimaa.fi

Huolintaa ja rahtausta

Ventilation installations

Air conditioning contractors and equipment

Ilmanvaihtoasennuksia

Kymen IV-Valmistus Oy Teollisuustie 14-16 45360 VALKEALA p. 05 325 0268 f. 05 363 3074 www.kymenivvalmistus.fi

Insinööritoimistoja Engineering offices

Forwarding and freighting

Wallenius Wilhelmsen Logistics Kotka Oy Hietanen Port Gate Building 48200 KOTKA p. 05 235 1912 f. 05 226 6040

Ilma-Eero Oy Lekatie 3 48400 KOTKA p. 0500 752 197

Yritysten kasvun ja kehittämisen tukena Kotkan-Haminan seudulla Cursorin asiantuntevat palvelut ovat apunasi yritystoiminnan kaikissa vaiheissa. Katso: www.cursor.fi Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö 040 190 2500 | info@cursor.fi | Kyminlinnantie 6, 48600 Kotka

www.facebook.com/CursorMenestyKaakossa

54

www.ksoy.fi

Insinööri Studio Oy PL 25, Tornatorintie 3 48101 KOTKA p. 05 225 5500 etunimi.sukunimi@insinooristudio.fi www.insinooristudio.fi


Insinööritoimisto H. Eskelinen Oy Kotkankatu 11 48100 KOTKA p. 0400 814 516 hannu.eskelinen@heske.fi www.heske.fi Insinööritoimisto Jani Kyrö Ky Kuitukatu 4 48900 KOTKA p. 040 583 0936 posti@inskyro.fi www.inskyro.fi Insinööritoimisto Linos Oy (Foritope Oy) Kotkankatu 11 48100 KOTKA p. 05 262 664 www.linos.fi LVIA-suunnittelu ja valvonta

Isännöintiä

Building management services Isännöinti Hillo Oy PL 20, Helsingintie 1 A 49460 HAMINA p. 05 340 2400 f. 05 340 2430 etunimi.sukunimi@isannointihillooy.fi www.isannointihillooy.fi

IT-palvelua IT services

Data Group Kotka Konekotka Ky Kotkankatu 20 48100 KOTKA p. 05 220 0600 kotka@datagroup.fi www.datagroupkotka.fi

Kymdata Oy PL 90, Heikinkatu 7 48101 KOTKA p. 05 227 5100 www.cads.fi Propentus Oy Prikaatintie 9 45100 KOUVOLA p. 010 321 3150 office@propentus.com www.propentus.com

Järjestötoimintaa Associations

Kaakkois-Suomen Kokoomus ry Ilmarinkuja 3 45100 KOUVOLA p. 050 509 0205 paula.kyla-harakka@kokoomus.fi www.kaakkois-suomenkokoomus.fi

Fujitsu Finland Oy Valtakatu 49 53100 LAPPEENRANTA p. 029 302 302 info@fi.fujitsu.com http://fi.fujitsu.com

Kaupan vahva kehittäjä KaakkoisSuomessa HAMINA – 360° YRITTÄMISEN JA ASUMISEN MUKAVUUTTA

55


Yrityshakemisto toimialoittain Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3. krs 45100 KOUVOLA p. 040 538 8603 / Marja-Leena Monni toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi marja-leena.monni@kouvolanydinkeskusta.fi www.kouvolanydinkeskusta.fi Kymenlaakson Liitto Karhulantie 36 B 48600 KOTKA p. 05 230 8900 f. 05 230 8910 virasto@kymenlaakso.fi www.kymenlaakso.fi

J채tehuoltoa

Waste management Puhdistusliike R. Jokim채ki Ky Radanvarsi 4 45910 VOIKKAA p. 05 388 8040 jokimaki@jokimaki.fi www.jokimaki.com

Kalanviljely채, -poikastuotantoa ja -jalostusta

Kattorakenteiden asennusta ja kattamista

Kellosalmen Lohi Oy Tillintie 140 49900 VIROLAHTI p. 05 353 0011 f. 05 353 0012 toimisto@kellosalmenlohi.fi

Eskate Oy Lohentie 10 48800 KOTKA p. 05 289 022 f. 05 289 037 e-s.suojakate@pp.inet.fi www.e-suomensuojakate.fi

Fish farming, fish cub production and breeding

Kananmunien tuotantoa ja markkinointia Egg production and marketing Puurin Kanala Kiehuvantie 156 45100 KOUVOLA p. 0500 142 024 ari@puurinkanala.fi www.puurinkanala.fi

Roof constructions and installations

Kauppakeskuksia Shopping centers

Kauppakeskus Pasaati Oy Keskuskatu 10 48100 KOTKA p. 010 304 0374 www.pasaati.fi

Ketteri채 pilvipalveluja kotimaisista konesaleista

Optimiratkaisut on osa Elisaa.

56


Kaupunkeja ja kuntia

Cities, towns and municipalities Haminan kaupunki Raatihuoneentori 1 49400 HAMINA p. 05 74910 f. 05 749 2610 www.hamina.fi Iitin kunta PL 32 47401 KAUSALA p. 020 615 9600 f. 020 615 9617 etunimi.sukunimi@iitti.fi kirjaamo.iitinkunta@iiti.fi www.iitti.fi Kouvolan kaupunki - KVL Torikatu 10 45100 KOUVOLA p. 020 615 11 f. 020 615 3054 www.kouvola.fi Miehikkälän kunta Keskustie 4 49700 MIEHIKKÄLÄ p. 050 349 9571 antti.jamsen@miehikkala.fi www.miehikkala.fi Vihreän logistiikka-alueen tontit Virolahden kunta Paras pelipaikka Opintie 4 49900 VIROLAHTI p. 05 74 912 www.virolahti.fi

Kodin- ja yritysten kiintokalusteita Manufacture and sales of kitchen furniture Oy Jarihansa Ltd Jylpyntie 19-21 48230 KOTKA p. 05 228 6505 www.jarihansa.fi/

Kemianteollisuutta Chemical industry

BASF Oy – Hamina Kaasusatamantie 6 49460 HAMINA p. +358 5 230 3700 f. +358 5 230 3719 www.basf.com Dynea Chemicals Oy PL 80, 49401 HAMINA käyntios.: Öljysatamantie 16 49460 HAMINA p. 010 585 2002 f. 010 585 2403 etunimi.sukunimi@dynea.com www.dynea.com

Kiinteistöautomaatiota Building automation

AdConSys Oy Sammonkatu 16 48600 KOTKA p. 05 260 1100 f. 05 266 342 etunimi.sukunimi@adconsys.fi www.adconsys.fi

Kiinteistökehitystä, -omistusta ja hallinnointia, sekä tekstiilihuoltoa Real estate business and textile care

Kastek Oy Kotkantie 41 48210 KOTKA p. 05 220 5600 f. 05 220 5699 etunimi.sukunimi@carea.fi www.kastek.fi

Kiinteistönhoitoa

Property management Kotkan Seudun Talokeskus Oy Rautatienkatu 2 A, 3. krs 48100 KOTKA p. 05 225 1222 f. 05 225 1299 info@talokeskuskotka.fi www.talokeskuskotka.fi

Kiinteistönvälitystä Housing and real estate agencies

Kymen Asuntokeskus LKV Oy Kymenlaaksonkatu 2 48100 KOTKA p. 05 214 191 toimisto@kymenasuntokeskus.fi www.kymenasuntokeskus.fi

57


Yrityshakemisto toimialoittain

Kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluja Accounting and financial statement services Bookkeeper Care Oy Karjalantie 2-4 48600 KOTKA p. 05 282 100 f. 05 260 1661 book.keeper@kymp.net

Kokoushotelleja Conference hotels

Koneistamoja

Koulutusta

Anjalankosken Metallinen Oy Teinikalliontie 22 46900 ANJALANKOSKI p. 05 317 1754, 040 738 6587 etunimi.sukunimi@metallinen.fi www.metallinen.fi

Aikuiskoulutuskeskus Kouvola Taitajantie 2 45100 KOUVOLA p. 020 787 9200 f. 020 787 9298 etunimi.sukunimi@kvlakk.fi www.kvlakk.fi

Mechanization

Education and training

Konepajateollisuutta ja metallitöitä

Engineering industry and manufacture of metal products

Hotelli Leikari / Rentorest Oy Haminantie 261 48810 KOTKA p. +358 5 227 8111 f. +358 5 285 803 reception@hotellileikari.fi www.hotellileikari.fi Ravintola, sauna- ja uima-allasosastot

HNR Konepaja Oy Valajantie 8 48230 KOTKA p. 05 230 8000 f. 05 230 8030 etunimi.sukunimi@hnr-konepaja.fi www.hnr-konepaja.fi

Koneasennusta

Copying services

Kopiointipalvelua

Machine installation Myllykosken Asennuspalvelu Oy Varastosuora 8 46860 KELTAKANGAS p. 0400 885 586 mari.suomalainen@asennuspalvelu.fi www.asennuspalvelu.fi

Koneiden ja laitteiden valmistusta

Kopioklubi Oy Ruukinkatu 11 B 48100 KOTKA p. 05 218 4280 kopioi@kopioklubi.fi www.kopioklubi.fi

Korkeakoulutusta Higher education

Manufacture of machinery and equipment Bevesys Finland Oy PL 89 45101 KOUVOLA p. 010 229 1050 sales@bevesys.fi www.bevesys.fi

Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu, University of Applied Sciences PL 9 48401 KOTKA p. 044 702 8888 kirjaamo@kyamk.fi www.kyamk.fi

Harjun Oppimiskeskus Oy Katariinankuja 19 49980 RAVIJOKI p. 05 229 5500 www.harjunopk.fi Kotkan–Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Kymenlaaksonkatu 29 48100 KOTKA p. 010 395 9000 www.ekami.fi

Kuljetuksia, varastointia ja huolintaa

Transport, warehousing and forwarding Schenker Cargo Oy Remulantie 2 45200 KOUVOLA p. 010 520 00 f. 010 520 2982 myynti.kiitolinja@dbschenker.com www.schenker.fi

Hoviruoan makoisat tuotteet löydät kaupan kylmäosastolta! www.hoviruoka.fi

58


Kuljetusliikkeitä Transport services

J & J Lindström Oy Tapiontie 2 48600 KOTKA p. 0400 559 851 jari.lindstrom@kymp.net Kuljetus Nokkanen Oy Tapiolantie 31 45740 KUUSANKOSKI p. 05 374 3132 info@kuljetusnokkanen.fi www.kuljetusnokkanen.fi Kuljetusliike Seppo J Lehtinen Ky Lumpeenkuja 3 45700 KUUSANKOSKI p. 05 374 7908 kuljetusliike.lehtinen@slehtinen.fi www.slehtinen.fi

KVL Kuljetus Oy Arto Ansas Ky Korjalankatu 10 45130 KOUVOLA p. 0400 552 920 arto.ansas@kvlkuljetus.com www.kvlkuljetus.com Kymen KTK Takojantie 20 48230 KOTKA p. 05 230 7300 kotka@kymenktk.fi Kaitilankatu 14 45130 KOUVOLA p. 020 7861 810 kouvola@kymenktk.fi www.kymenktk.fi

Kuntotarkastusta

Kustantamoja

Publishing companies Sanoma Lehtimedia Oy PL 3, Lauritsalantie 1 53501 LAPPEENRANTA p. 05 210 011 f. 05 2100 2006 etunimi.sukunimi@lehtimedia.fi www.kouvolansanomat.fi etunimi.sukunimi@kouvolasanomat.fi www.varttikouvola.fi etunimi.sukunimi@vartti.fi www.kymensanomat.fi etunimi.sukunimi@kymensanomat.fi www.kymensanomat.fi

Käsityölankoja Craft yarn

Condition inspections

Insinööritoimisto Nannari Oy Tökkärintie 19 48310 KOTKA p. 050 582 1910 ari.liljasto@nannari.fi www.nannari.fi

Novita Oy Leipurimestarintie 5 45610 KORIA p. 05 744 3300 f. 05 744 3399 info@novita.fi www.novita.fi

59


Yrityshakemisto toimialoittain

Laboratoriotutkimuksia

Lakiasiaintoimistoja

KCL Kymen Laboratorio Oy Patosillantie 2 45700 KUUSANKOSKI p. 05 544 3300 f. 05 544 3333 etunimi.sukunimi@kclkymlab.fi www.kclkymlab.fi

Lakiasiaintoimisto Almgren & Sankamo Ky Kirkkokatu 10 A 48100 KOTKA p. 05 223 4900 f. 05 223 4920 etunimi.sukunimi@almgren-sankamo.fi www.almgren-sankamo.fi

Laboratory research

Laivojen korjausta ja tarvikemyyntiä laivoille Ship repair and supplies

Inter Marine Oy, Inter Marine Service Oy Puistotie 24, PL 49 48100 KOTKA p. 05 2252 500 f. 05 2252 514 intermarine@dlc.fi www.intermarine.fi

Law offices

Lasten ja nuorten laitoksia Institutes of children and youth

Lastinkäsittely- ja logistiikkapalveluja Cargo handling and logistics services

Eurolashing Oy PL 161 48101 KOTKA p. 010 4207 040, 0440 754 120 www.eurolashing.fi H&P Cargo Handling Oy Siitosentie 11 49420 HAMINA p. 040 728 2764 info@hpcargo.fi www.hpcargo.fi

Pro Manors Oy / Loikalan Kartano Sitikkalantie 683 47490 MANKALA www.promanors.fi

“We can’t work harder. We have to work smarter.” – Alf Rehn, Uuskasvun anatomia/opas parempaan tuottavuuteen, 2012

Me Soneralla laskimme säästävämme vuodessa 306 000 euroa, kun korvaamme osan palavereista videoneuvotteluilla. Kannattaisiko sinunkin yrityksesi siirtyä fiksumpiin työskentelytapoihin?

Lue lisää ja tilaa maksutta omaksesi Uuskasvun anatomia -kirja: www.sonera.fi/videoneuvottelu

60


Liikkeenjohdon ja henkilöstön konsultointia ja koulutusta Business management, personnel consultancy and training

Cadre Ky PL 249 48101 KOTKA p. 040 832 5502 sirpa.kantola-pakkanen@cadre.fi www.cadre.fi

Lukitustekniikka-STY Oy KOTKA, Takojantie 9 A HAMINA, Sibeliuskatu 34 etunimi.sukunimi@lukitustekniikka.fi www.lukitustekniikka.fi Hälytin-, video- ja kulunvalvontajärjestelmät

Lämmöneristeen valmistusta Manufacture of insulating material

RAMSE Tietosatama Oy Heikinkatu 7 48100 KOTKA p. 045 676 1980 www.tietosatama.fi

Ekovilla Oy Katajaharjuntie 10 45720 KUUSANKOSKI p. 05 750 7500 etunimi.sukunimi@ekovilla.com www.ekovilla.com

Logistiikkapalvelua

Maahantuontia

Steveco Oy PL 44 48101 KOTKA p. 05 23 231 f. 05 232 3205 etunimi.sukunimi@steveco.fi www.steveco.fi

Indap Oy Vasaratie 8 48400 KOTKA p. 05 218 4470 www.indap.fi

Lukkoseppä- ja avainliikkeitä

Excavation and demolition work

Logistics services

Importers

Maanrakennusja purkutöitä

Mainos- ja markkinointipalveluja Advertising and marketing services

ID Partners Oy / Nitro ID Kaivokatu 16, KOTKA Vartiotie 3, KOUVOLA p. 020 729 9260 etunimi.sukunimi@nitroid.fi www.nitroid.fi Mainostoimisto Selekti Oy Käsityöläiskatu 4 45100 KOUVOLA p. 0400 714 150 etunimi.sukunimi@selekti.fi www.selekti.fi

Messu- ja tapahtumatoteutuksia Trade fair and event organisers

ExpoEast Oy Käsityöläiskatu 4 45100 KOUVOLA p. 050 573 9450 info@expoeast.fi www.expoeast.fi Messu- ja tapahtumatoteutukset Suomessa ja ulkomailla Kansainväliset markkinointipalvelut

Locksmiths and key stores Kouvolan Lukko Oy Salpausselänkatu 26 45100 KOUVOLA p. 05 311 5247 f. 05 311 5332 kouvolanlukko@elisanet.fi www.kouvolanlukko.com

Rakennus- ja konepalvelu Niemelä Ky Katajaharjunkaari 15 45720 KUUSANKOSKI p. 05 375 3300 www.rkn.fi

61


Yrityshakemisto toimialoittain

Metallinkierrätystä Recycling of metal

Firomet Oy Juurikorventie 151 49340 JUURIKORPI p. 05 260 3400 tuomas.vainio@firomet.fi www.firomet.fi Uusiomateriaalit

Metallituotteiden valmistusta

Manufacture of fabricated metal products Anjalankosken Terästyö Ky Sipunsaarentie 382 46710 SIPPOLA p. 0500 877 345 www.anjalankoskenterastyo.fi

Metallirakenteiden ja niiden osien valmistusta

Muovimattojen valmistusta ja mattojen maahantuontia

Kaakon Konemetalli Oy Horjalviikintie 2 49420 HAMINA p. 05 345 5860 www.kaakonkonemetalli.fi Talonrakentamiseen liittyvät metallirakenteet

Plast-Turf Oy Kymenrannantie 8 47400 KAUSALA p. 020 789 0230 f. 020 789 0231 myynti@plast-turf.fi www.plast-turf.fi

Metallirakenteiden valmistusta

Optikkoliikkeitä

Manufacture of metal structures and parts

Construction of metal structures

Kemas Oy Varastoympyrä 8 46860 KELTAKANGAS p. 044 550 8040 f. 05 365 7396 satu.kymalainen@kemas.fi www.kemas.fi

62

Construction and import of plastic carpets

Opticians

Silmäoptiikka Oy KOUVOLA, KOTKA, HAMINA p. 044 722 5760 toimisto@silmaoptiikka.fi www.silmaoptiikka.fi

Painotuotteita Print products

Painokotka Oy Vasaratie 8 48400 KOTKA p. 05 210 5000 raimo.laine@painokotka.fi antti.laine@painokotka.fi www.painokotka.fi

Pankkitoimintaa Banking services

Danske Bank Danske Bank Kymenlaakson konttorit KOUVOLA, Kauppalankatu 6 KOTKA, Kauppakatu 5 HAMINA, Satamakatu 11 Henkilöasiakkaat 0200 2580 Yritysasiakkaat 0100 2580 www.danskebank.fi Handelsbanken Kotka Keskuskatu 29 48100 KOTKA p. 010 444 3630 f. 010 444 3631 etunimi.sukunimi@handelsbanken.fi www.handelsbanken.fi/kotka Kymenlaakson Osuuspankki / Kotka Kirkkokatu 14 48100 KOTKA p. 010 257 7401 www.op.fi


Nordea Pankki Suomi Oyj Asiakaspalvelu p. 0200 3000 (pvm/mpm) klo 8.00-20.00 Yrityspalvelu p. 0200 2121 (pvm/mpm) klo 8.00-18.00 Vahinkovakuutuspalvelu p. 0200 720 20 etunimi.sukunimi@nordea.fi www.nordea.fi

Paperi- ja kartonkituotteiden myyntiä ja valmistusta

Manufacture and sales of paper and cardboard paper products Suomen Kerta Oy Kotkan tehdas Runeberginkatu 25 48200 KOTKA p. 010 843 4000 www.havi.fi www.suomenkerta.fi

Suomen Kuitulava Oy Insuliitintie 2 48600 KOTKA p. 05 262 555 myynti@suomenkuitulava.fi www.suomenkuitulava.fi

Stora Enso Ingerois Oy Inkeroisten Kartonkitehdas 46900 INKEROINEN p. 020 461 17 f. 020 462 6140 www.storaenso.com

UPM-Kymmene Oyj / Kymi Selluntie 1 45700 KUUSANKOSKI p. 020 415 121 f. 020 415 3695 etunimi.sukunimi@upm.com www.upm.com

Paperi- ja selluteollisuuden asiantuntijapalveluja

Consulting services of paper and pulp industry

Sonoco-Alcore Oy PL 100 48601 KOTKA p. 010 234 2300 etunimi.sukunimi@sonoco-alcore.net www.sonocoalcore.com

Cadre Ky PL 249 48101 KOTKA p. 040 553 5838 seppo.pakkanen@cadre.fi www.cadre.fi

www.kotkanteatteri.fi

puh. 05 234 4170 / 234 4199 teatteriliput@kotka.fi

Menestyksemme taustalla on vahva kokemus ja osaaminen. Yli sadan vuoden aikana olemme olleet eturivissä viemässä pumppausteknologian kehitystä eteenpäin. Kehitämme jatkuvasti älykkäämpiä pumppuja, joiden avulla voidaan säästää ympäristöä, raaka-aineita ja energiaa. www.sulzer.com

Teatteri on arjen luksusta.

Tule katsomaan esityksiämme teatteritalolle ja satamaravintola Kairoon.

63


Yrityshakemisto toimialoittain

Paperin ja sahatavaran valmistusta Manufacture of paper and woodproducts Kotkamills Oy PL 62-63 48101 KOTKA p. 05 21 011 f. 05 210 1864 www.kotkamills.com

Paperinjalostuskoneita Paper processing machines ANDRITZ Oy Kyminlinnantie 6, PL 500 48601 KOTKA p. 020 450 5555 f. 020 450 5540 finland@andritz.com www.andritz.com

Puolueeton tavarantarkastus

Independent inspections (öljyt, polttoaineet, kemikaalit) (oils, fuels, chemicals) Saybolt Finland Oy Hiirenkarintie 3 49460 HAMINA p. +358 207850510 Tel. direct (24/7) +358 207 850 511 jari.mikkila@corelab.com saybolt.finland@corelab.com www.corelab.com

Rakenneteknistä suunnittelua

Construction materials and supplies Rudus Oy Välitie 98 49490 NEUVOTON p. 020 447 6100 f. 020 447 6101 etunimi.sukunimi@rudus.fi www.rudus.fi

Rakennusasiantuntijapalveluja

Construction expert services

Structural engineering

Surface treatment

Kymen Rakennesuunnittelu Oy Pallokentäntie 4 45700 KUUSANKOSKI p. 0400 154 544 heikki.rikkonen@kymen-rakennesuunnittelu.fi www.kymen-rakennesuunnittelu.fi

Kotka Coatings Oy Takojantie 6 48220 KOTKA p. 05 228 3400 f. 05 228 3737 coatings@kymp.net

Ri-Plan Oy Ilmarinkuja 3 45100 KOUVOLA p. 010 440 5180 etunimi.sukunimi@ri-plan.fi www.ri-plan.fi

Pintakäsittelyä

Rakennusaineita ja -tarvikkeita

Pohjarakentamista ja rautatierakentamista

JTH-RKM Palvelu Oy Rannankankaantie 5 49860 KLAMILA p. 0440 542 758 jari.harju@rakennusmestari.net www.rakennusmestari.net Rakennustoimisto Insinöörilinja Oy Teollisuuskuja 6 49220 SILTAKYLÄ p. 05 260 0606 f. 05 220 1060 etunimi.sukunimi@insinoorilinja.com www.insinoorilinja.com

Rakennusautomaatiopalveluja

Construction automation services

Foundation and railroad construction

Meille voit soittaa koska tahansa

Joka päivä kanssasi.

Ajanvaraukset, korttiongelmat ja useat muut akuutit pankkiasiat voit hoitaa puhelimitse nyt mihin vuorokaudenaikaan tahansa, myös viikonloppuisin. Asiakaspalvelumme henkilöasiakkaille suomeksi 0200 3000 on avoinna ma–su 24 h/vrk.

Teemme sen mahdolliseksi

Energiatalo | Hovioikeudenkatu 3 | 45100 Kouvola p. (05) 885 111 | info@kssenergia.fi www.kssenergia.fi

64

Nordea Hamina, Kotka, Kotka-Karhula Kouvola, Kouvola-Kuusankoski

Nordea Pankki Suomi Oyj

Produal Oy Keltakalliontie 18 48770 KOTKA p. 010 219 9100 f. 05 230 9210 info@produal.fi www.produal.fi

E Poikala-Palvelut Oy Välisuora 75 46800 MYLLYKOSKI p. 05 381 1024, 050 331 5612 esa.poikala@e-poikala-palvelut.inet.fi


Rakentamista

Renkaita

Euro Katto Oy Kotkankatu 11 48100 KOTKA p. 040 557 3933 eurokatto@luukku.com www.euro-katto.fi

CR-Renkaat Oy Teollisuuskatu 4 49400 HAMINA p. 05 344 8700 kai.uski@cr-renkaat.fi www.cr-renkaat.fi

Oy Rakennuspartio PL 14, Helsingintie 1 A 24 49411 HAMINA p. 020 792 8815 etunimi.sukunimi@rakennuspartio.fi www.rakennuspartio.fi

Ham-Re Oy Mäkelänkankaantie 2 49490 NEUVOTON p. 05 343 5666 / 24 h päivystys f. 05 343 5667 info@hamre.fi www.hamre.fi

Construction services

Ravintoloita Restaurants

Tyres

Satamia Ports

Kapeet Oy Haminan Varuskuntakerho Kadettikoulunkatu 3 49400 HAMINA p. 05 353 9353 f. 05 353 9355 haminan.varuskuntakerho@pp.inet.fi www.haminanvaruskuntakerho.fi Ravintola Oliivi Kapteeninkatu 14 48100 KOTKA p. 05 214 022 ravintola.oliivi@kymp.net www.ravintolaoliivi.fi

HaminaKotka Satama Oy Merituulentie 424 48310 KOTKA p. 020 790 8800 etunimi.sukunimi@haminakotka.fi www.haminakotka.fi

Saunoja ja saunatarvikkeita Saunas and sauna equipment Parttia Oy Hiidenkirnuntie 5 48770 KOTKA p. 05 227 5500 f. 05 227 5555 etunimi.sukunimi@parttia.fi www.parttia.fi

Siivouspalveluja ja yksityisten talojen ja pihojen kunnossapitoa

Cleaning services and maintenance Siivouspalvelu Eijamo Ky Ruonalanraitti 19 48400 KOTKA p. 05 223 1600 f. 05 223 1620 eijamo@kymp.net www.eijamo.com

Sosiaalipalveluja Social services

Palvelutaloyhdistys KOSKENRINNE ry Närhintie 2 A 48230 KOTKA p. 044 723 3100 sirpa.kotola@koskenrinne.fi www.koskenrinne.fi

Sulfaattisellun valmistusta

Manufacture of sulfate chemical pulp Stora Enso Oyj / Sunilan tehdas Sunilantie 1 48900 KOTKA p. 020 46 111 f. 020 462 0277 www.storaenso.com

www.kotkanenergia.fi

Kun kulutamme ja käytämme ajatellen huomista, voimme vaikuttaa myös siihen millaista energiaa saamme. Näin eilinenkin on – Huomisen hyötyvoimaa.

65


Yrityshakemisto toimialoittain

Sähkön myyntiä, tuotantoa ja jakelua Electricity production, sales and distribution

Kymenlaakson Sähkö Oy PL 9 47201 ELIMÄKI p. 05 77 801 etunimi.sukunimi@ksoy.fi www.ksoy.fi

Sähköurakointia

Electricial contracting EVR-Group Oy Inkeroistentie 7 46900 INKEROINEN p. 05 535 3636 vesa.sollo@evr-group.fi www.evr-group.fi KVL Sähköasennus Oy Korjalankatu 5 45130 KOUVOLA p. 0400 750 296 etunimi.sukunimi@kvl-sahkoasennus.fi www.kvl-sahkoasennus.fi

Taloushallinnon palveluja

Kymen Sähköurakointi Oy Tervaskankaankatu 3 45130 KOUVOLA p. 0208 382 134 f. 05 382 1601 kymensahkourakointi@ksu.fi

Financial administration systems Pretax Kouvola Oy Kauppamiehenkatu 4 45100 KOUVOLA p. 020 744 7200 www.pretax.net

Takseja Taxicabs

Kymenlaakson Taksi Oy p. 0100 872 27 www.kymenlaaksontaksi.fi

Tarkastus- ja analyysipalveluja

Talonrakennussuunnittelua ja konsultointia Structure design and consulting Wise Group Finland Oy Kyminlinnantie 6 48600 KOTKA p. 05 227 9270 f. 05 227 9298 etunimi.sukunimi@wisegroup.fi www.wisegroup.fi

Inspection and analysis services

SGS Inspection Services Oy Kotolahdentie 10 48310 KOTKA p. 05 210 6100 f. 05 218 6169 etunimi.sukunimi@sgs.com www.sgs.fi

PORT OF HAMINAKOTKA HaminaKotka Satama Oy

PL 196, 48101 Kotka Merituulentie 424, 48310 Kotka Puh. 020 790 8800 sales@haminakotka.fi www.haminakotka.fi

Toimialakohtaiset CADS-suunnitteluohjelmistot www.cads.fi

TEHOSTA(A) SUUNNITTELUASI.

66


Teattereita Theatres

Teollisuuden kunnossapitoa ja hitsaustöitä

Industrial maintenance and welding Kotkan kaupunginteatteri Keskuskatu 15 48100 KOTKA p. 05 234 4170 / 234 4199 f. 05 218 3000 teatteriliput@kotka.fi www.kotkanteatteri.fi

Teleliikennettä

Telecommunications TeliaSonera Finland Oyj – Lahti Yritysmyynti Graanintie 5 50190 MIKKELI p. yrityksille 0200 18 818 p. yksityisille 0200 17 000 f. 020 408 6040 www.sonera.fi

Teollisuuden kunnossapitoa Industrial maintenance

Kouvolan PTR Oy Katajaharjunkatu 14 45720 KUUSANKOSKI p. 05 885 4500 jari.kokkonen@kouvolanptr.fi www.kouvolanptr.fi Kymen Teollisuuskoneistus Oy Moreenitie 3 45200 KOUVOLA p. 05 321 2334 f. 05 321 2333 ville.varhomaa@kyteko.fi www.kyteko.fi

QM Service Oy Talttatie 13 48400 KOTKA p. 05 345 1111 f. 05 345 4000 etunimi.sukunimi@qmservice.fi www.qmservice.fi

Teollisuuden pumput, sekoittimet, muut laitteet sekä varaosat ja huoltopalvelut Pumps, agitators, other equipment, spare parts and services for industrial applications

Sulzer Pumps Finland Oy PL 66 48601 KOTKA p. 010 234 3333 f. 010 234 3323 etunimi.sukunimi@sulzer.com www.sulzerpumps.com

Teollisuuskoneita ja -laitteita Industrial machinery and equipment

PPT Pölynpoistotekniikka Oy Hakamäentie 7 48400 KOTKA p. 010 841 6000 f. 010 841 6019 ppt@ppt-filter.com www.ppt-filter.com

Teollisuussähköasennuksia Industrial electrical installations

Mattila Kouvola Oy Tommolankatu 34 45130 KOUVOLA p. 05 812 1200 f. 05 812 1230 etunimi.sukunimi@mattila-kouvola.fi www.mattila-kouvola.fi

Teollisuusautomaatiota Industrial automation

Robomec Oy Takojantie 10 B 48220 KOTKA p. 010 4210 100 f. 05 3400 290 etunimi.sukunimi@robomec.fi www.robomec.fi

Enabling wellbeing

67


Yrityshakemisto toimialoittain

Tietoliikenne-, tietotekniikka- ja toimistotekniikkapalvelut sekä turvaliiketoiminta Telecommunications, information technology, office technology services and safety business

KYMP OY | osa Elisaa PL 12, Takojantie 23 48101 KOTKA p. 05 22 111 f. 05 226 4200 www.kymp.fi | www.elisa.fi Optimiratkaisut Oy | osa Elisaa Juha Vainion katu 2 48100 KOTKA p. 05 235 511 f. 05 218 3234 Optimiratkaisut Oy | osa Elisaa – Kouvola Hallituskatu 13-15 45100 KOUVOLA p. 05 235 512 f. 05 535 6150 Optimiratkaisut Oy | osa Elisaa – Lappeenranta Lentokentäntie 3 53600 LAPPEENRANTA p. 05 235 513 f. 05 225 2410 Optimiratkaisut Oy | osa Elisaa – Imatra F.O Virtasen katu 6 55100 IMATRA p. 05 235 513 f. 05 225 2410 Optimiratkaisut Oy | osa Elisaa - Porvoo Sibeliuksenbulevardi 3-7 06100 PORVOO p. 019 536 050 f. 019 536 0555

Tansec Oy | osa Elisaa Tansec Oy | osa Elisaa – Kotka Takojantie 23 48230 KOTKA p. 05 235 5500 f. 05 226 4200

KPMG Oy Ab Kotka Kyminlinnantie 6 48600 KOTKA p. 020 760 3000 etunimi.sukunimi@kpmg.fi www.kpmg.fi

Tansec Oy | osa Elisaa – Kouvola Hallituskatu 13-15 45100 KOUVOLA p. 05 235 512 f. 05 535 6150

Tilintarkastuspalveluja

Tansec Oy | osa Elisaa – Lappeenranta Lentokentäntie 3 53600 LAPPEENRANTA p. 05 235 513 f. 05 225 2410 myynti@tansec.fi www.tansec.fi www.elisa.fi/yrityksille

Tilausliikennettä Chartered buses

Elimäen Liikenne Oy Loviisantie 9 47200 ELIMÄKI p. 05 744 1400 info@elimaenliikenne.fi www.elimaenliikenne.fi

Tilintarkastus-, vero- ja lakipalveluja

Auditing, tax and law services Ernst & Young Oy Keskuskatu 10 C, KOTKA Kotkankallionkatu 23, KOUVOLA p. 0400 961 000 etunimi.sukunimi@fi.ey.com www.ey.com/fi

68

Kymen Tilintarkastus Oy Heikinkatu 7 48100 KOTKA p. 05 210 4822 www.kymentilintarkastus.fi

Tilitoimistoja Accountants

Credit-Media Oy Pyhtääntie 14 49270 PYHTÄÄ p. 05 343 3842 credit-media@elisanet.fi www.creditmedia.fi Elimäen Kiinteistökeskus Oy Porvarinpolku 9 45610 KORIA p. 05 778 8700 www.elimaenkiinteistokeskus.com Kausalan Laskenta Oy Lähteenkatu 2 47400 KAUSALA p. 05 326 1766 f. 05 326 1994 kausalan.laskenta@gmail.com

Tilintarkastusja veropalveluja

Kymen Tilitiimi Oy Salpausselänkatu 26 45100 KOUVOLA p. 040 196 2447 f. 05 3755 068 saila.gronroos@kymen-tilitiimi.fi www.kymentilitiimi.fi

KPMG Oy Ab Käsityöläiskatu 4 45100 KOUVOLA p. 020 760 3000 etunimi.sukunimi@kpmg.fi www.kpmg.fi

Kymen Tilitoimisto Oy Karhulantie 32 B 19 48600 KOTKA p. 05 210 4000 f. 05 210 4040 etunimi.sukunimi@kymentilitoimisto.fi www.kymentilitoimisto.fi

Auditing and tax services myynti@optimiratkaisut.fi www.optimiratkaisut.fi www.elisa.fi/yrityksille

Auditing services


Rantalainen & Talsi Oy Tili Talsi-yhtiöt Tili Talsi, Hamina, Kouvola, Virolahti Tiliaktiiva, Kotka, Kouvola www.tilitalsi.fi

Tilihelppi Oy Kenraalintie 10 46800 MYLLYKOSKI p. 05 353 0316 www.tilihelppi.fi

Satakerta Oy Kauppalankatu 14, 2. krs 45100 KOUVOLA p. 020 740 1381 sari.sinkkonen@satakerta.fi www.satakerta.fi

Tilipalvelut Tuomainen & Taka-aho Tornatorintie 3 48100 KOTKA p. 05 214 306 / Taka-aho Mia mia.taka-aho@tilitoimi.fi p. 05 214 305 / Tuomainen Elise elise.tuomainen@tilitoimi.fi f. 05 214 383

Talco Knowhow Oy Kyminlinnantie 6 48600 KOTKA p. 010 420 9550 f. 05 227 9555 etunimi.sukunimi@talco.fi www.talco.fi

Wallabia Oy Keskuskatu 5 A 15 48100 KOTKA p. 05 211 1400 f. 05 211 1425 www.wallabia.fi

Vehka-Tili Ky Sihvontie 1 49400 HAMINA p. 040 551 2445 f. 05 354 8127 vehkis@pp.inet.fi

Turvallisuuden asiantuntijapalveluja Security expert services

Turvallisuuspiste Suomi Oy Hietamäentie 1 45200 KOUVOLA p. 0207 342 045 kouvola@turvallisuuspiste.fi www.turvallisuuspiste.fi

UPM – THE BIOFORE COMPANY UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista tulevaisuutta.

www.upm.fi

69


Yrityshakemisto toimialoittain

Turvallisuustuotteita, -järjestelmiä ja -palveluja Safety products solutions and services

Aetek Oy Kiltakuja 2 45740 KUUSANKOSKI p. 040 554 3723 / Ari Eronen ari.eronen@aetek.fi www.aetek.fi

Turvetuotantokoneiden valmistusta Manufacture of peatproduction machines

Valomainoksia Neon signs

Retail and wholesale services Neon-Teos Oy Katajaharjunkaari 13 45720 KUUSANKOSKI p. 010 8300 100 etunimi.sukunimi@neon-teos.fi www.brandlux.fi

Varastointi, terminaalipalvelut ja transitoliikenne Warehousing, terminal services and transit operations

Raussin Metalli Ky Raussinkuja 30 46710 SIPPOLA p. 05 366 6295 taisto.raussi@raussinmetalli.com www.raussinmetalli.com

Stella Corona Oy Ltd Siikasaarentie 59 48310 KOTKA p. 05 210 8900 f. 05 210 8901 kotka.transito@groupstella.com Yhteyshenkilö: Kimmo Koski, toimitusjohtaja www.groupstella.com

Työterveyspalveluja

Varastopalvelua

Kotkan Työterveys Oy kotkan.tyoterveys@kotkantyoterveys.fi www.kotkantyoterveys.fi Ruukinkatu 5, 48100 KOTKA p. 020 787 0890 Helsingintie 1 B 26, 49460 HAMINA p. 020 787 0892 Ajanvaraus arkisin klo 8.00-16.00

Oiltanking Sonmarin Oy Mussalon nestesatama / Kuusisaarentie 677 48310 KOTKA p. 05 210 9781 f. 05 260 4678 kotka@oiltanking.com www.oiltanking.com

Vakuutustoimintaa

Security services

Occupational health services

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 1 00098 Varma p. 010 2442 f. 010 244 5037 etunimi.sukunimi@varma.fi www.varma.fi

70

Expert Karhunpesä Jumalniementie 6 48600 KOTKA p. 05 261 351 myynti@expertkarhunpesa.fi www.expert.fi Kesko Kaakkois-Suomi Ajokatu 53 15500 LAHTI p. 0500 496 170 timo.heikkila@kesko.fi www.kesko.fi Matto-Kotka M. Mankinen Ky / Värisilmä Kotka Rautatienkatu 2 48100 KOTKA p. 010 229 0600 varisilma@mattokotka.com www.varisilmakymenlaakso.fi

Warehousing services

Vartiointi- ja turvallisuuspalveluja

Insuranceservices

IF Vahinkovakuutusyhtiö Oy Yritysvakuutukset Kymenlaakso Yhteyspäällikkö Jussi Ala-Krekola p. 010 514 9270 emaili jussi.ala-krekola@if.fi Yhteyspäällikkö Jouko Koskelainen p. 010 514 5994 email jouko.koskelainen@if.fi www.if.fi

Vähittäis- ja tukkukauppapalvelut

Etelä-Suomen Lisäturva Oy Tommolankatu 9, Prisma-keskus 45130 KOUVOLA p. 010 666 5210 www.lisaturva.net

Voiteluaineiden valmistusta Manufacture of lubricants

LUKOIL LUBRICANTS Oy Lubricant plant, Öljysatamantie 6 49460 HAMINA p. +358 201 800 660 f. +358 201 800 666 etunimi.sukunimi@lukoillubricantseurope.com www.lukoillubricantseurope.com

Värisilmä / Värirengas Oy Rimamöljänkatu 4 49400 HAMINA p. 010 229 0620 varisilma@varirengas.fi www.varisilmakymenlaakso.fi

Ympäristöliiketoimintaa Environmental business and technology

Hyötypaperi Oy Energiaväylä 1 45360 VALKEALA p. 020 793 0200 www.hyotypaperi.fi Jätehuolto E.Parkkinen Oy Hallitie 1 46860 KELTAKANGAS p. 05 365 6303 toimisto@jep.fi www.jep.fi Kymenlaakson Jäte Oy Ekokaari 50 46860 KELTAKANGAS p. 05 744 3400 etunimi.sukunimi@kymenlaaksonjate.fi www.kymenlaaksonjate.fi


Yrityspalvelua Business services

Coor Service Management PL 18 48601 KOTKA p. 010 234 3400 info@coor.fi www.coor.fi Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö PL 14, Kyminlinnantie 6 48600 KOTKA p. 040 190 2500 f. 040 1902599 info@cursor.fi www.cursor.fi

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus PL 1041, Salpausselänkatu 22 45101 KOUVOLA p. 0295 029 000 ely-keskus.fi/kaakkois-suomi

Kehitysyhtiö Interfin Ltd Oy Metsolantie 13 45100 KOUVOLA p. 0400 558 87 matti.vaatainen@interfin.fi www.interfin.fi Venäjän kauppaa

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto p. 0295 042 001 Laivurinkatu 3 B, KOTKA Hallituskatu 7, KOUVOLA te-palvelut.fi/kaakkois-suomi

Kouvola Innovation Oy Paraatikenttä 4 45100 KOUVOLA p. 020 615 2710 www.kinno.fi

Ekamin palvelut yrityksille Tarjoamme yrityksille, yhteisöille ja erityisesti pienyrityksille ammatillisen koulutuksen lisäksi erilaisia osaamisen kehittämispalveluja. Tarjonnassamme ovat: • C&Q-osaamiskartoitus • 360-johtajuusarvio • Thomas-analyysi • Koulutusten rahoitussuunnittelu Kysy lisää:

Helena Heikkilä, puh. 050 343 0517 helena.heikkila@ekami.fi www.ekami.fi/tyke Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto KOTKA JA HAMINA 010 395 9000

Kymenlaakson kauppakamarin vuosikirja 2014 Julkaisija ja kustantaja Kymenlaakson kauppakamari Ilmoitusmyynti MaMys Ky Toimitussihteeri Viestintäpäällikkö Annemari Backman Graafinen suunnittelu ja toteutus Mainostoimisto Selekti Painopaikka Scanweb Oy 2014 Painos 1 100 kpl Kannen kuvat HaminaKotka Satama Oy:n kuvapankki / Jukka Koskinen, Haminan kaupunki, Hamina Tattoo, Kouvola Innovation Oy, Antti Rakkolainen. Muut kuvat HaminaKotka Satama Oy:n kuvapankki, Haminan kaupunki, Kauppakeskus Veturi, Kotkan kaupungin kuvapankki, Kymenlaakson kauppakamari, Liikennevirasto, Antti Rakkolainen, SharpCell Oy, Tykkimäen huvipuisto.

www.ekami.fi

71


Heikinkatu 7, 48100 Kotka p. 05 229 6100 www.kymichamber.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.