Jäsenkirje 2024

Page 1


Jäsenkirje 2024

Kymenlaakson Kylät ry

Kehittämistä, tilaisuuksia ja strategiatyötä

Syyskausi kylillä on startannut vauhdilla. Tulossa on tilaisuuksia ja kehittämistoimia moneen tarpeeseen. Kylätieto verkkoon -hankkeessa kyläsivut laitetaan kuntoon ja Älykylä Kymenlaakso -hankkeessa aletaan laatimaan kylille strategioita eli kehittämissuunnitelmia, joissa teemoina on kylien elinkeinot, kylien brändäys sekä yhteisöllisten tilojen palveluvalikoiman kehittäminen.

Vuoden lopulle eteläisessä Kymenlaaksossa jatkuu vielä Älykästä kylätoimintaa -hanke, jossa keskitytään nuorille suunnattuihin vaikuttamisen teemapäiviin sekä kuntakohtaisten kyläfoorumien järjestämiseen.

Syyskokous pidetään torstaina 21.11., jolloin on mahdollisuus vaikuttaa ensi vuoden toimintaan ja laajemminkin maakunnallisen kylätoiminnan suuntaviivoihin. Hallitustyöskentelyyn on myös mahdollista hypätä mukaan syyskokouksessamme.

Vuoden 2025 Kymenlaakson Kylä -valintakierros käynnistyy vielä joulukuun aikana. Parhaiten kärryille toiminnastamme pääsee rohkeasti kysymällä, kutsumalla meidät kylään ja osallistumalla marras-joulukuun kyläiltoihimme.

Jäsenmaksut 2024

Jäsenmaksulaskut on lähetetty jäsenillemme viimeistä kertaa paperiversiona. Ensi vuonna jäsenkirje ja laskut toimitetaan kaikille sähköpostitse. Olisikin tärkeää, että jäsentiedot ovat rekisterissämme ajan tasalla Toivomme myös, että viesti kulkee kyläyhdistyksen yhteyshenkilöltä laajemmallekin kylällä Mikäli yhdistyksellänne ei vielä ole käytössä yhdistyksen yleistä sähköpostitiliä, sellainen kannattaa ehdottomasti luoda.

• Yhteystietomuutoksista voi ilmoittaa meille osoitteeseen toimisto@kymenlaaksonkylat.fi

• Uutiskirjeemme kannattaa käydä tilaamassa nettisivuillamme

• Lisätietoa toiminnastamme löytyy rohkeasti kysymällä sekä verkkosivuiltamme www.kymenlaaksonkylat.fi

Kutsu syyskokoukseemme 21.11.2024

Sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 21.11. klo 18 alkaen Porukkatalolla, kokoustila Voimassa, osoitteessa Savonkatu 23, 45100 Kouvola. Kokouksessa on etäosallistumismahdollisuus ja kokousmateriaaliin voi tutustua etukäteen verkkosivuillamme. Ilmoittautumiset kahvituksen ja etäosallistumisen vuoksi viimeistään 19.11. toimisto@kymenlaaksonkylat.fi

Olitpa sitten jäsen tai muutoin kylätoiminnasta kiinnostunut, olet tervetullut yleiseen kokoukseemme Haemme hallitukseemme erovuoroisten tilalle uusia tekijöitä. Hallitus kokoontuu noin viisi kertaa vuodessa etänä ja eri puolilla Kymenlaaksoa. Hallitusjäsenten tärkeä tehtävä on tuoda ja viedä viestiä omalta alueeltaan, seurata hanketoiminnan etenemistä ja näyttää suuntaviivoja yhdistyksen perustoiminnalle. Mikäli kiinnostuit, ole yhteydessä toiminnanjohtaja elina.seppanen@kymenlaaksonkylat.fi, p. 040 184 3576.

Kymenlaakson kylien kaikille avoimet kyläillat ja kyläfoorumit!

Kymenlaakson Kylillä on nyt käytössään laaja valikoima työkaluja kylien toiminnan tueksi. Miten KyKy:n monet hankkeet voisivat tukea juuri teidän kylänne kehittämistä ja elinvoimaisuutta? Onko tarvetta parantaa digitaitoja ja kylän kotisivuja? Miten vahvistaa kylän elinkeinoja? Mikä on kylän brändi? Mistä uutta toimintaa kylätaloille? Mitä kylä voi tehdä luonnon monimuotoisuuden hyväksi? Onko mielessänne jokin muu teema tai kehittämisidea?

Tule kuulolle kyläiltoihin ja -foorumeihin, joita järjestetään kahdeksan eri puolilla Kymenlaaksoa ja yksi Teams-tapaamisena. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille: kyläyhdistyksille, muille yhdistyksille ja seuroille, yrittäjille, vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille.

Kurkkaa seuraavalta sivulta kyläiltojen aikataulut!

Avoimet joulukylät -tapahtumien ilmoittaminen

käynnissä!

Avoimet Joulukylät -tapahtuman ideana on saada kylien ja kyläyhdistysten tapahtumille näkyvyyttä. Samalla houkutellaan uusia vierailijoita jouluisiin kyliin ja esitellään kylien monipuolista toimintaa. Vuonna 2023 mukana oli jopa 520 tapahtumaa ympäri Suomen.

Ilmoittautuminen on nyt avattu Suomen Kylät ry:n verkkosivuilla, josta voi myös ladata vapaasti mm. mainospohjia oman kylän käyttöön.

Mikäli teidän kylällä järjestetään jouluisia tapahtumia, niin ilmoittakaahan ne ehdottomasti mukaan tapahtumakartalle www.suomenkylat.fi

Kymenlaakson Vuoden Kylän 2025 valinta ja kylätoimijoiden palkitsemiset

Kymenlaakson Vuoden Kylän 2025 valintakierros käynnistetään taas joulukuun aikana. Valinnoilla halutaan nostaa esille kyliä ja niiden esimerkillistä toimintaa. Tarkemmat tiedot valintakierroksen käynnistymisestä päivitetään joulukuun aikana verkkosivuillemme

Valtakunnallinen Vuoden paikallistoimija -tunnustus kouvolalaiselle Leena Borgille

Kouvolan Siikavasta, Kymenlaaksosta tuleva

Leena on todellinen kylätoiminnan tiennäyttäjä, verkostoituja, innostuja ja innostaja, jonka sydän sykkii niin omalle kylälle kuin hänen koko maakunnalleenkin. Kylätoimijat ympäri Suomen tuntevat Leenan persoonan ja hänen lukuisat tarinansa. Leena on ollut levittämässä sitkeää periksiantamattomuuden asennetta ja rohkeutta tarttua kipeiksikin koettuihin asioihin

kylätoiminnan ja maaseudun elävöittämisen puolesta.

Leena Borgille myönnettiin tunnustus Maaseutuparlamentissa Nurmeksessa syyskuun lopulla. Kymenlaakson Kylät ry onnittelee!

Ansiomerkkejä ansioituneille kylätoimijoille

Onko yhdistyksessänne joku, joka on toiminut pitkään ja pyyteettömästi kylän kehittämisen eteen? Onko joku, jota olisi hyvä muistaa ja kiittää kylän eteen tehdystä vapaaehtoistyöstä?

Kyläyhdistysten on mahdollista hakea kylätoiminnan pronssisia, hopeisia ja kultaisia ansiomerkkejä. Lisätiedot myöntökriteereineen ja hintoineen www.suomenkylat.fi.

Nuoret tuovat uutta virtaa Kymenlaakson Kylille

Kesäkuussa Kymenlaakson Kylien sometileillä oli nuorekasta menoa, kun virolahtelainen Emilia Piiparinen työskenteli kymmenen päivän ajan Kymenlaakson Kylillä tapahtuma-avustajana ja somevastaavana. Työjaksonsa päätteeksi Emilia summasi kokemuksiaan kylätoiminnasta. Emilian pohdintoihin voi tutustua tarkemmin seuraavassa artikkelissa.

Nuorta virtaa kylien toimintaan saatiin myös Kestävän kehityksen viikolla, jolloin saimme Kaakkois-Suomen OP:n tuella palkattua kaksi kylänuorta avustamaan tapahtumaviikon viestinnässä. Tällä hetkellä KyKyn toimistolla on harjoittelussa nuorten vaikuttamistoimielimissäkin vaikuttanut nuori, joka tuo varmasti uudenlaisia ajatuksia kylien toimintaan ja mahdollisuuksiin työssämme nuorten osallisuuden edistämiseksi.

Nuorissa on tulevaisuus

Emilia Piiparinen

Osallistuin 14.6. Pyhtäältä Pöydältä- tapahtumassa nuorten tulevaisuustyöpajoihin. Kiersimme yhdessä muiden nuorten kanssa kolme työpajaa kuunneltuamme ensin Peter Vesterbackan luennon

Työpaja ”Mun hoodit” käsitteli omaa kotiseutua, jossa asuu tai on asunut. Pohdittiin ajatuksia omasta kotiseudusta ja esimerkiksi mitä kertoisit omasta kotiseudustani ihmiselle, joka ei ole koskaan siellä käynyt. Toinen työpaja käsitteli unelmakartan tekoa, jossa mukana oli youtubettaja PinkkuPinsku. Hän kertoi omasta unelmastaan, jonka jälkeen me nuoret pääsimme tekemään oman unelmakartan. Kolmas

työpaja käsitteli oppimista - miten ja missä oppimista tapahtuu sekä miten oppiminen muuttuu tulevaisuudessa.

Tapahtuma oli hyvin tulevaisuuspainotteinen ja se käsitteli paljon sitä, miltä meidän tulevaisuutemme näyttää. Mielestäni meillä nuorilla on mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen, jos me itse olemme mukana sitä suunnittelemassa. Nyt onkin nuorten aika ottaa ohjat käsiinsä ja tehdä hyvän tulevaisuuden eteen jotain, sillä muut eivät sitä tee. Me nuoret olemme tulevaisuus!

Tapahtumatöitä ja sometusta

Olin mukana talkoilemassa Miehikkälässä Hyvän Mielen Puistossa tarjoilemassa kahvia ja tekemässä somepostausta. Tyynen kahvilassa Virojoella auttelin siivouksessa ja tietokonehommissa sekä mainostin kahvilaa Tyynen kahvilan omilla somesivuilla. Virojoen Avoimet kylät -tapahtumaa valmisteluissa autoin telttojen, tuolien ja pöytien kasaamisessa sekä tein yhdessä kulttuuritoimen kesätyöntekijän kanssa pienimuotoisen sometarinan Avoimet kylät -tapahtumasta. Itse tapahtumasta tein useita somejulkaisuja. Miehikkälän Muurikkalassa olin mukana kiertelemässä vanhoja taistelupaikkoja. Pitkäkosken tapahtumassa olin auttamassa makkaranpaistossa sekä kuvailemassa somepostauksia varten mm. lasitehtaan muistomerkkiä. Säästöpirtillä Miehikkälässä olin mukana senioreiden kesäpäiväleirillä, jossa auttelin mm. ruoan laittamisessa ja pöydän kattamisessa sekä kuvailin jälleen somepostausta varten.

Kylätoiminnasta ja maalla asumisesta

10 päivän työni aikana tuli käytyä monessa eri paikassa, kuten työtehtävistäni käy ilmi. Pohdin kesätyöni aikana myös kylätoimintaa. Toisaalta kylätoiminta on todella mielenkiintoista, koska toiminta koostuu niin monista asioista. On tapahtumien järjestämistä, tapahtumissa käymistä ja muuta paikkakunnan asioihin liittyvää. Osallistuisinko tulevaisuudessa itse kylätoimintaan? Kylätoiminta kyllä voisi olla kiinnostava työ, mutta tällä hetkellä kylätoiminta ei ole ainakaan lähitulevaisuuden suunnitelmissa.

Asun itse tällä hetkellä maaseudulla Virolahdella ja usein tulee pohdittua, mitä hyvää ja toisaalta mitä huonoa maalla asumisessa on. Maalla on suhteellisen hiljaista ja rauhallista, on paljon luontoa ympärillä kuten metsiä ja peltoa ja ihmisiäkään ei ole yhtä paljoa kuin kaupungeissa. Toisaalta maalta on välimatkat vähän

pitkiä kaikkialle ja autolla on melkein aina lähdettävä, jos johonkin haluaa mennä. Julkinen liikennekään ei ole erityisen hyvä - kyllä niitä linja-autoja kulkee, mutta harvemmin kaupunkiin verrattuna. Täällä maalla ei myöskään samanikäisiä juurikaan ole ja kavereillekin on matkaa jonkin verran.

Pohdin usein myös sitä, tulenko tulevaisuudessa asumaan maalla vai kaupungissa. Jos asuisin kaupungissa, en asuisi keskustassa, koska en viihtyisi kaupungin keskustassa jossa on paljon ihmisiä. Toisaalta, jos asuisin maalla, olisi kiva jos kaupunkiin ei olisi monen kymmenen kilometrin matka vaan sen pituinen matka, että sen voisi jopa kävellenkin mennä. Eli ei sillä ole niin väliä, asuuko kaupungilla vai maalla, kunhan ei ole liikaa ihmisiä eikä liian suuret välimatkat kaikkialle.

Mitä jäi käteen?

Sain tehtäväksi miettiä ”kolme pointtia” tästä kesätyöstäni ja kylätoiminnasta:

• Omasta kylästä oppii vain olemalla mukana tapahtumissa ja muissa kylään liittyvissä asioissa.

• Ilman kokeilunhalua ei koskaan opi mitään uutta. Itse olin hiukan epävarma tästä kesätyöstä, mutta nyt kun työpäivät ovat ohi, huomaan että kokeilu kannatti.

• Kiinnostus työhön tekee siitä paljon mukavampaa ja aika kuluu nopeasti, kun ajattelee positiivisesti siitä työstä, mitä ikinä sitten tekeekin.

Kylätieto verkkoon -hanke tuo kylät

ja palvelut lähemmäs asukkaita ja vierailijoita

Sonja Lairila

Kylätieto verkkoon –hankkeen tavoitteena on helpottaa käyntikohteiden, tapahtumien, palveluiden ja kylien tarinoiden löytymistä niin kyläläisiä kuin vierailijoita palvellen.

Tällä hetkellä Kymenlaakson kylien tieto on pirstaloitunutta ja toisinaan vaikeasti löydettävissä. Kylätieto verkkoon –hanke pyrkii rakentamaan toimivia ja helppokäyttöisiä ratkaisuja kylätiedon saavutettavuuden parantamiseksi.

Hanke tarttuu maaseudun kylien elinvoimaisuuden edistämiseen ja näkyvyyteen digitalisaation kautta. Kylätiedon kokoaminen tarkoituksenmukaisille digitaalisille alustoille kuntien ja kylien välisine linkityksineen sujuvoittaa tiedonkulkua ja –saatavuutta.

Hankkeessa luodaan toimiva palvelusivusto palvelukarttoineen sekä helppokäyttöisiä kyläkohtaisia kotisivuja, jotka helpottavat Kymenlaakson kylien tiedon saavutettavuutta. Kylätoimijoita koulutetaan digitaalisten alustojen käyttöön ja järjestetään tarinailtoja kylien tarinoiden kokoamiseksi sekä työpajoja viestinnästä ja valokuvauksesta.

Tarkoituksenmukaisten ja tarpeellisten palvelu- ja kyläsivustojen luomiseen jokaisen kyläläisen ääni on tärkeä. Tulevan vuoden aikana alamme järjestää hankkeeseen liittyviä työpajoja ja koulutuksia Kymenlaakson kylillä, joihin jokainen kylien digitaalisesta kehittämisestä tai kylätiedon saavutettavuudesta kiinnostunut on tervetullut. Tiedotamme tulevista tapahtumista syksyn aikana.

Kolmivuotinen, vuoden 2026 loppuun asti käynnissä oleva hanke on saanut rahoituksen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kautta EU:n maaseuturahastosta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 188 000 euroa ja tuki 100%.

Älykylä Kymenlaakso -hanke vauhtiin: Kylät kohti älykästä ja kestävää tulevaisuutta

Anna Koivisto

Älykylä Kymenlaakso -hankkeen Pohjois-Kymenlaakson alueen projektityöntekijäksi on valittu Anna Koivisto Kouvolan Jaalasta. Koivisto aloitti tehtävässä 1.9., ja työskentelee kokoaikaisena aina hankkeen loppuun asti 28.2.2026. Vastaavasti eteläisen Kymenlaakson Älykylä -hankkeessa on aloittanut projektityöntekijänä monelle tuttu kyläkehittäjä Siru Ahopelto.

Älykylä Kymenlaakso -hankkeissa työstetään etukäteen valikoitujen teemojen pohjalta kyläryhmille strategioita eli teemoittaisia suunnitelmia, joiden pohjalta yksittäisiä kyliä tai kyläryhmiä kehitetään kohti Älykäs kylä 2030 -visiota. Hankekokonaisuus toteutetaan alueiden välisenä hankkeena koko Kymenlaakson alueella.

Kouvolan alueella hanketta vetävällä Annalla on n. 10 vuoden kokemus kansainvälisestä järjestö- ja hanketyöstä. Yhdysvalloista Suomeen ja Jaalaan vuonna 2018 paluumuuttanut Anna luonnehtii hanketta näin:

“Älykylä Kymenlaakso on hanke, jolla edistetään maakuntamme kylien toiminnan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta, päällekkäisyyksiä välttäen ja keskinäisiä vahvuuksia hyödyntäen. Kaiken toiminnan perustana ovat kylien omat tarpeet, lähtötilanteet ja tavoitteet. Hankkeen kolme teemaa kattavat niin laajan kirjon mahdollisia toimenpiteitä, että niistä varmasti löytyy jokaiselle kylälle ne parhaiten sopivat vaihtoehdot, joita lähdemmekin syksyn aikana yhdessä kartoittamaan. Kymenlaaksolaisista kylistä löytyy älyä ja osaamista. Nyt vaan tarvitaan niiden kuuluisien viisaiden päiden yhteen lyömistä, hallitusti, ja avoimin mielin, jotta saamme parhaat ideat jalostettua kylien ja koko maakunnan hyödyksi.”

Kymenlaakson Kylät ry toteuttaa alueiden välisen hankkeen läheisessä yhteistyössä alueen Leader-ryhmien, kuntien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sekä muiden sidosryhmien kanssa. Hanke on saanut rahoituksen Leader Pohjois-Kymen Kasvun ja Leader Sepran kautta EU:n maaseuturahastosta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 210 000€ ja tuki 100%.

Pyhtään kirkonkylä sykkii elämää – Kyläpäivä, uusi kyläyhdistys, lavatanssit ja ainutlaatuiset tapahtumat tuovat yhteisön yhteen

Satu Suni

Pyhtään kirkonkylällä on viimeisen vuoden aikana tapahtunut paljon. Jo viime vuonna kylällä järjestettiin ensimmäisen kerran Kyläpäivä, silloin Aeronautica – areenalla. Tänä vuonna joukko aktiivisia kyläläisiä alkoi järjestää

Kyläpäivä - tapahtumaa Pyhtään VPK:n lavalla, vielä aiempaa monimuotoisempana. Tuohon lavaan liittyi myös

järjestäjien toinen ajatus; lavatanssien järjestäminen jälleen tuolla perinteikkäällä lavalla. Pyhtään VPK:n lava eli kukoistuskauttaan 1970-1980 – luvulla, jolloin lavalla nähtiin Suomen huippuesiintyjiä. Nyt tansseja ei ollut järjestetty seitsemään vuoteen, sillä lavalle on käynyt samoin kuin monille muillekin alueen lavoille, niiltä loppuivat ensin asiakasmassat ja talkoolaiset ja sitten tämän myötä myös säännölliset lavatanssit.

Pyhtäällä tartuttiin kuitenkin toimeen. Keväällä perustettiin kyläyhdistys, Pyttis kk ry. Tämän jälkeen Avoimet kylät – päivänä kesäkuussa Kyläpäivä, ensimmäinen uuden kyläyhdistyksen järjestämä tapahtuma. Kyläpäiviltä löytyi niin kirpputori, erilaisia ohjelmanumeroita niin aikuisille kuin lapsille, esittelypisteitä sekä tietysti puffetti.

Lavatanssit olivat niin kävijä- kuin tietysti työmäärältäänkin suuri voimannäyte. Esiintyjien suhteen tansseissa luotettiin seudun omiin voimiin eli lavalla nähtiin Timo Lahtimo ja Väriloisto sekä tanssiorkesteri Karembo. Aivan menneiden vuosien lipunmyyntiin ei päästy, mutta mukana tansseissa oli reilu 250 lipun lunastanutta eli lattia täyttyi iloisista tanssijoista. Kyläyhdistys oli järjestänyt myös monipuolisen puffetin, josta löytyi niin syötävää kuin juotavaakin. Lavatanssitkin saivat samaan viikonloppuun myös toisen tapahtuman, voimakkaiden miesten ja naisten Finland Grip Gamesin. Näin perjantaista sunnuntaihin lavalla nähtiin kansainvälinen, lämminhenkinen voimailutapahtuma.

Kyläyhdistyksen vauhdikas alku sai jatkoa jo syyskuussa, kun VPK:n lavalla järjestettiin Match Show ja jatkoa on varmasti tämänkin jälkeen luvassa, ehkäpä ensi kesän Valtakunnallisen Avoimet Kylät -päivän yhteydessä la 14.6.2025.

Kymenlaakson Kylät ry pähkinänkuoressa

Kymenlaakson Kylät ry eli KyKy on maakunnallinen kylien yhteenliittymä, joita on Suomessa 19kpl. Toimimme Kymenlaakson alueella kylä- ja asukastoiminnan yhteisten etujen valvojana ja kehittäjänä. Jäsenistöömme kuuluu noin 75 alueen kyläyhdistystä ja kuntaa. Kattojärjestönämme toimii Suomen Kylät ry.

Tarjoamme koulutusta, neuvontaa ja vaikuttamisverkostoja jäsenyhdistyksillemme. Lisäksi toteutamme kylien kehittämishankkeita, joilla vaikutetaan siihen, että Kymenlaakson kylillä olisi hyvät mahdollisuudet asua, elää ja yrittää.

Kyläasioissa voitte olla yhteydessä:

Elina Seppänen p.040 184 3576

Siru Ahopelto 040 519 2375

Satu Suni 050 477 5228

Sonja Lairila 050 304 9557

Anna Koivisto 050 328 9165 etunimi.sukunimi@kymenlaaksonkylat.fi

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.