
1 minute read
Kehityshankkeet
Eniten vuoden aikana satsattiin poistotekstiilihankkeeseen sekä valmisteltiin biojätteen keräyskokeiluja. Lisäksi yhtiö on mukana kehityshankkeissa useiden eri yhteistyökumppaneiden, kuten oppilaitosten ja säätiöiden kanssa.
Poistotekstiilien keräys
Advertisement
Kymenlaakson Jäte Oy aloitti poistotekstiilien keräyksen toukokuussa kahdella jäteasemalla, Ahlmanintiellä Kouvolassa sekä Jumalniemessä Kotkassa. Vuoden 2021 aikana keräyksessä vastaanotettiin 6 tonnia poistotekstiiliä, joka lajiteltiin yhteistyökumppanin Parik-säätiön toimesta. Lajittelussa hyödynnettiin Lounais-Suomen Jätehuollolta hankittuja skannereita, joilla tunnistetaan tekstiilien erilaiset materiaalit ja laadut. Tekstiilit lajitellaan neljään eri luokkaan. Lajitellut poistotekstiilit toimitetaan Paimiossa sijaitsevaan poistotekstiilien jalostuslaitokseen, jonka avajaisia vietettiin marraskuussa. Jalostuslaitoksessa poistotekstiilit avataan kierrätyskuiduksi, jota käytetään uusien tuotteiden raaka-aineena.
Jäteyhtiö alkoi suunnitella useita biojätteen keräykseen liittyviä hankkeita, joilla pyritään helpottamaan jätelain toimeenpanoa. Hankkeiden avulla kokeillaan ja haetaan toimivia ratkaisuja biojätteen erilliskeräyksen lisäämiseksi ja keräyksen laajentamiseksi pientalokiinteistöille. Hankkeissa on tavoitteena mm. tehostaa biojätteen lajittelua sekä lisätä erilliskeräykseen päätyvän biojät-

Poistotekstiiliä lastataan ensimmäiseen Paimion tekstiilinkäsittelylaitokselle lähtevään kuormaan.
teen määrää. Hankkeissa testataan uusia biojätteen keräystapoja ja -tekniikoita sekä motivoidaan asukkaita lajitteluun.
Ensimmäinen hanke valmisteltiin yhteistyössä Kouvolan Asuntojen kanssa. Hanke käynnistyy alkuvuodesta 2022. Hankkeessa pyritään tehostamaan biojätteen lajittelua kerros- ja rivitalokohteissa, joissa on jo biojätteen erilliskeräys, mutta se on vajaakäytöllä. Tämän lisäksi alettiin valmistella hankkeita biojätteen keräämiseksi omakotitalouksista.
Muut kehityshankkeet
Jäteyhtiö on mukana useissa Kymenlaakson alueen kehityshankkeissa muun muassa XAMK:n ja Kymenlaakson Liiton kanssa, esimerkkeinä KymÄes-hanke ja Kymenlaakson älykkään erikoistumisen hanke.
Jäteyhtiö tekee monipuolista yhteistyötä kehityshankkeissaan Parik- ja Sotek-säätiöiden kanssa muun muassa poistotekstiilien lajittelussa ja jäteastioiden toimituspalvelujen kehittämisessä.
Vuoden aikana konsernissa kehitettiin mm. jätekeskuksen vaaka-ja punnitusjärjestelmää ja aloitettiin jätteenkuljetusten kehittäminen uudistuneen jätelain asettamien vaatimusten täyttämiseksi. Lisäksi yhtiö on mukana päätoimipaikkansa alueella toimivassa Hyötyvirta Ry:ssä ja sen kehittämistyössä.
