1/2019
Mitä nyt, Antero Vartia?
kylteri.fi
PÄÄKIRJOITUS
Vahinko- aktivisti
SE TAPAHTUI IHAN vahingossa, ilman mitään tarkkaa suunnitelmaa. Kuitenkin se tuntui jotenkin luonnolliselta. Yhtäkkiä tästä lehdestä alkoi muodostumaan todellinen maailmanparannusnumero. Kansijutussa (s. 16) kohta eduskunnan jättävä Antero Vartia kertoo politiikan parantamisesta ja ilmaston pelastamisesta. Toisessa jutussa (s.10) pohditaan rauhan erilaisia ulottuvuuksia ja kolmannessa Tarja Halonen kertoo, mitkä ovat tasa-arvon suurimmat uhat tänä päivänä (s. 14). Näiden kaltaisiin suuriin ja vaikeisiin ongelmiin viitataan usein pirullisina ongelmina, wicked problem. Niiden ratkaiseminen vaatii paitsi paljon tietoa, myös kykyä nähdä erilaisten raja-aitojen yli ja valmiuksia tehdä yhteistyötä toisenlaisista taustoista tulevien kanssa. Näiden taitojen opettamista myös kauppis pyrkii vahvistamaan. Tässä lehdessä (s. 26) kerrotaan suunnitelmista, joissa kandivaiheen laaja-alaisuutta ja ulkomaisten maisterihakijoiden määrää kasvatettaisiin. Johto sanoo, että suunnitelmat veisivät kauppista kansainväliselle tasolle, mutta kaikki eivät näe asiaa samoin. MAAILMANPARANTAMINEN EI TAPAHDU itsestään. Se vaatii nykytilan haastamista. Sitäkin tästä lehdestä löytyy, ja näiden kansien välissä kyseenalaistetaan niin taloustieteen matematiikkakeskeisyys (s. 32) kuin Arvo-ravintolan bistro (s. 34). Kyseenalaistaminen ei tietenkään ole itseisarvo, mutta ehkä opiskelijalehdellä on korostunut vastuu haastaa monien mielissä vakiintuneita ajatusmalleja. Tässä lehdessä esitetään uusi palsta ”Kylteri kyseenalaistaa” (s.41). Jääköön tämä nurkkaus lehden pyrkimykseksi parantaa maailmaa myös tulevissa numeroissa!
TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVA: ANNUKKA LAINE
3
Kylteri on Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden ylioppilaslehti.
Päätoimittaja Markus Nieminen markus.nieminen@kyweb.fi Toimitussihteeri Taika Nummi
Syksyllä 1999 perustettu lehti esittelee tuoreita näkökulmia ja kiinnostavia tekijöitä.
Art Director Annukka Laine annukka.laine@kyweb.fi Ilmoitusmyynti Rasmus Mäkinen 040 353 8282 rasmus.makinen@kyweb.fi
Tekijöinä tässä numerossa: Annukka Laine Atte Makkonen Jaakko Kahilaniemi Juulia Jokinen Marja-Lisa Laukkonen Markus Nieminen Matti Tanskanen Taika Nummi Ville-Matias Lammi Vivi Kiukkanen
Kannen kuva Jaakko Kahilaniemi Julkaisija KY-säätiö Konemiehentie 4 02150 Espoo Paino Bookcover Paperi Multiart Silk 250g Edixion 100 g
Haluatko kirjoittaa, kuvata tai kuvittaa Kylteriin?
Painos 1000
kylteri@kyweb.fi
issn-l 1457-0890 issn 1457-0890
4
TEKIJÄT
"Luonnollinen elinympäristö on kaukana ruuhkasuomesta ja sen antifilosofisesta hybriksestä." Ville-Matias Lammi kirjoitti lehteen taloustieteen olemuksesta ja aikoo äänestää Börje Börgelssonia.
”When life gives you melons, you might be dyslexic.” Taika Nummi on hieman eksyksissä oleva yksilö, jolla on suunnan lisäksi hukassa pankkikortti ja yritysjuridiikan kirja.
5
16 10 14
26
3 Pääkirjoitus Vahinkoaktivisti 5 Tekijät 8 Osavuosikatsaus 10 Artikkeli Yritysmaailman U-käännös: Rahasta rauhaan 14 Kysyimme Tarja Halonen vastasi 16 Kansijuttu Eteenpäin, Antero Vartia 24 Kolumni Ajatuksia alkuvuodesta, Thutmosis toisesta ja työhakemuksista 26 Artikkeli Nytkö kaikki muuttuu? 32 Essee Taloustieteen syvin olemus on – tuntematon? 34 Arvostelu Arvon määritys 37 Puheenjohtajalta Töölö in memoriam 38 KY tiedottaa 41 Kylteri kyseenalaistaa Opiskelija ei ole desimaali 42 Henkilökohtaista Christa Uusi-Rauva
7
OSAVUOSIKATSAUS
Luvut: Toimitus Taitto: Juulia Jokinen
Pitkäaikaistyöttömillä tehty perustulokokeilu päättyi vuoden 2018 lopussa
Vuoden 2017 aikana perustuloa saaneet tekivät keskimäärin 49,64 työpäivää vuodessa
Verrokkiryhmässä työpäiviä oli 0,39 vähemmän
Tammikuussa Nordeasta tuli suomalaisten laajimmin omistama osake.
8
Yhtiön osakkeita oli 241 350 suomalaisella.
Finanssivalvonta on palkannut 30 uutta työntekijää Nordean pääkonttorin siirron johdosta.
STTK:n mukaan suuren suomalaisen pörssiyhtiön toimitusjohtaja tienaa 34 kertaa keskiverto työntekijän päiväpalkan.
Laskelmassa oletettiin, että toimitusjohtajalla on 50 työpäivää enemmän kuin tavallisella palkansaajalla
Vuoden 34. arkityöpäivä oli 18. helmikuuta
9
YRITYSMAAILMAN U-KÄÄNNÖS: RAHASTA RAUHAAN Rauha ja liike-elämä ovat harvinainen sanapari. Tämän päivän yhteiskunnassa yrityksillä on kuitenkin yhä enemmän valtaa – ja myös vastuuta. Tämä on huomioitava myös koulutuksessa. TEKSTI: TAIKA NUMMI KUVITUS: MARJA-LISA LAUKKONEN
"YRITYKSELLÄ ON YKSI ja ainoa vastuu yhteiskunnalle: Käyttää resursseja ja harjoittaa yritystoimintaa, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa – noudattaen tietenkin avointa ja vapaata kilpailua, ilman huijauksia ja petoksia." Näin kirjoitti taloustieteen Nobelilla palkittu Milton Friedman vuonna 1962 julkaistussa kirjassaan Kapitalismi ja Vapaus. Friedmanin väittämät yritysmaailmasta ovat herättäneet väittelyä alusta alkaen. Kuitenkin silloin tällöin yhteiskunnallinen keskustelu kääntyy kysymään, miksi voitontavoittelu on kirjattu yritysten tehtäväksi jopa osakeyhtiölain tasolla. Viimeksi näin kävi alkuvuodesta, jolloin Esperi Caren ja Attendon kaltaiset terveysalan yritykset jäivät kiinni hoidon vaarantaneesta penninvenytyksestä. Terveysalan paljastukset kertovat, että 2000-luvun yritysmaailmaa värittää yhä voimakkaammin yhteiskuntavastuu. Kuluttajat ovat tulleet yhä tietoisemmiksi globaaleista epäkohdista, kuten lapsityövoiman käytöstä ja ilmastonmuutoksesta, ja yritysten on vastattava uudenlaiseen kysyntään tarjoamalla eettisiä tuotteita ja palveluja. Kestävä
kehitys on konseptina lyönyt läpi, ja ani harva yritys pärjää enää markkinoilla, ellei toimi – tai ainakin väitä toimivansa – sen periaatteiden mukaan. Erityisen korostunutta eettisyys ja kestävyys on nykyisessä start-up-ympäristössä. Yksi esimerkki on suomalaisen Kristian Rannan perustama Meru-Health, joka pyrkii auttamaan masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiviä mobiiliaplikaation kautta. Tunnetuksi on tullut myös Gold&Green, joka valmistaa suomalaista lihankorvikkeena käytettävää nyhtökauraa. Slushissa on jo vuosien ajan nostettu ympäristöystävällisiä yrityksiä esille erityisellä Green Stagella. Mutta jos yritysten perimmäinen tarkoitus ei siis ole rahan ja voiton tavoitteleminen kuten Friedman argumentoi, mikä se sitten on? Mitä jos yritysmaailmassa tehdään u-käännös ja lisätään tämä ”u” sanaan raha. Näin syntyy rauha. STANFORD PEACE INNOVATION Lab on vuonna 2008 perustettu Stanford Graduate School of Business:n hanke. Hankkeen tarkoitus on yhdistää psykologian, teknologian
11
ja kauppatieteiden osaajia pohtimaan ja visioimaan kuinka rauhaa voisi toteuttaa yrityksissä, esimerkiksi reaalimaailman interventioiden ja kaupunkisuunnittelun avulla. Kesäkuussa 2018 Peace Innovation Labin perustaja Mark Nelson puhui markkinointiviestinnän Engage Prague -tapahtumassa: ”Lukuisat tutkimuksemme ovat osoittaneet, että liiketoiminta on paljon tehokkaampi väline kasvattamaan positiivisen vuorovaikutuksen määrää maailmassa, kuin yksikään hallitus tai edes koko humanitaarinen sektori.” Nelson toteaa, että näiden positiivisten vuorovaikutusten määrä johtaa rauhaan.” ”Liiketoiminnasta ja rauhasta on kolme perinteistä uskomusta. On ne, jotka uskovat, että liiketoiminta on huonoksi rauhalle. Sitten on neutraali kanta, jonka mukaan liike-elämän toiminnan kontribuutio rauhaan riippuu siitä, miten liiketoimintaa tehdään. Luulin, että me Stanford Peace Innovation Labillä otimme kolmannen ja vahvimman kannan sanomalla, että liiketoiminta on aina hyväksi rauhalle kunhan sen suunnittelee oikein.” “Viime vuonna Stanford Positive Peace -konferenssissa tuli kuitenkin vastaa nuori suomalainen tohtoriopiskelija, joka sanoi minulle ’Mark, minusta olemme ymmärtäneet tämän väärin. Liiketoiminnan koko tarkoitus on rauha. Liikevoitto on mukava sivutuote.’” Tämä tohtoriopiskelija – Tilman Bauer nimeltään – tekee väitöskirjaa rauhasta ja liiketoiminnasta Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella.
kaipasi jo jotain uutta. Bauer suuntasi Costa Ricaan, missä toimii YK:n valtuuttama Rauhan yliopisto. Muut opiskelijat olivat opiskelleet muun muassa valtiotiedettä, sosiologiaa, historiaa, psykologiaa ja oikeustiedettä eri puolilla maailmaa, mutta Bauer huomasi olevansa lähes ainoa kauppatieteitä opiskellut. Bauer ihmettelee, miksi rauha ei voisi kiinnostaa kauppatieteilijöitä. Elinkeinoelämähän hyötyy rauhasta yhtä paljon kuin koko muu yhteiskunta. Bauerista alkoi tuntua oudolta, että rauha oli niin vähän käsitelty aihe kauppatieteilijöiden keskuudessa. Costa Ricasta Bauer päätyi opiskelemaan rauhantutkimusta Innsbruckiin, kestävää kehitystä Rotterdamiin ja lopulta takaisin Aaltoon, jossa hän suoritti kolmannen maisteritutkintonsa johtamisen laitoksella, missä hän tekee nyt väitöskirjaa. Ulkomaan vuosien aikana Bauer kehitti omaa ajatteluaan rauhasta. Innsbruckissa professori Wolfgang Dietrich puhui rauhan transrationaalisesta, eli rationaalista käsitystä laajentavasta, luonteesta. Rotterdamin yliopistossa professori Michael Braungart lausahti taas kuuluisasti ”vähemmän huono on edelleen huono”, eli esimerkiksi pelkästään sodan poissaolo ei riitä rauhaan. Rauhan tasoja on siis useampia. Bauer uskoo, että rauhan käsitettä on laajennettava. Rauhasta puhuessa huomio kohdistuu usein vain sodan poissaoloon, mutta tämä on vain rauhan heikko määritelmä. Paljon tärkeämpi on kuitenkin vahva määritelmä, jolla on myös muita myönteisiä vaikutuksia yhteiskunnalle, sillä vahva rauha keskittyy positiivisten kokemusten lisäämiseen. Sen lisäksi, että ympärillä ei ole sotaa, ihmiset voivat myös opiskella ja tehdä työtä vapaasti. Heikon ja vahvan rauhan lisäksi Bauer puhuu myös kolmannesta tasosta: holistisesta eli kokonaisvaltaisesta rauhasta. Tämä rauhan kolmas taso yhdistää sisäisen ja ulkoisen rauhan ja pyrkimyksen moraaliseen täydellisyyteen. Bauerin mukaan holistisessa rauhassa piilee mahdollisesti jopa tie kapitalismin jälkeiseen
HAASTATTELU ALKAA LÄMPIMÄLLÄ halauksella. Tilman Bauer on positiivinen mies, joka huokuu elämäniloa. Saksansuomalainen Bauer suoritti vuosina 20052008 BScBA-tutkinnon kansainvälisestä liiketoiminnasta Mikkelin kampuksella. Jo tuolloin hän pohti kirjoittavansa kanditutkielmansa rauhasta ja liiketoiminnasta. Suunnitelma ei koskaan konkretisoitunut. ”En muista mikä tarkka syy oli, että päädyin toiseen aiheeseen. Ehkä yleinen ilmapiiri oli, että tutkielman tulisi olla abstraktin sijasta empiirisempi.” BScBA-tutkinnon jälkeen Bauer ei halunnut jatkaa kauppatieteiden opiskelua. Se kyllä kiinnosti, mutta utelias mieli
12
yhteiskuntaan, jossa yhdistyvät kapitalismin yksilön valinnanvapaus ja kommunismin yhteishyvän tavoittelu. Pohjimmiltaan holistinen rauha on korkein rauhan muoto, joka liittyy vahvasti ihmisen henkisyyteen. Se käsittää ihmisen tarpeen tuntea merkityksellisyyttä tekemisessään. Yritykset voivat edistää holistista rauhaa siirtymällä ajatusmallista, jossa päämäärä on voiton maksimointi, ajatusmalliin, jossa tavoite on ihmisen ja yhteiskunnan kokonaisvaltainen hyvinvointi. Yrityksen tulisi kehittää tuotteita ja palveluja, jotka ovat luonnostaan arvokkaita sekä hyödyllisiä. Bauer ehdottaa, että yritykset kysyisivät itseltään, edistävätkö tuotteemme ja palvelumme ihmisten hyvinvointia ja merkityksellisyyden tunnetta. Kyse ei ole omien intressien laiminlyönnistä. Itsekkyyden varjoon jättäminen on pikemminkin osoitus yrityksen sitoutumisesta yhteisön johtamiseen kohti parempaa tulevaisuutta. Bauer ymmärtää, että ajatus yritysten vastuulla olevasta rauhantyöstä – ja varsinkin ihmisten hengellisten tarpeiden tyydyttämisestä – voi kuulostaa korkealentoiselta. Globalisoitumisen myötä kansainvälisten yritysten merkitys on kuitenkin kasvanut jo jopa suuremmaksi kuin yksittäisten valtioiden, mikä velvoittaa niitä myös ottamaan suurempaa vastuuta koko yhteiskunnasta.
Bauer ovat tästä esimerkkejä kehittäessään rauhalle uudenlaisia viitekehyksiä. Heidän lisäksi kehitteillä on useita muitakin hankkeita. Muun muassa Institute for Economics and Peace on kehittämässä Global Peace Indexiä. Ja yliopistoilla on myös yksi ylivoimainen etu. Ajan myötä siellä käydyt keskustelut leviävät opiskelijoiden mukana myös liike-elämään. Tällä on mahdollisuus tuottaa todellista muutosta, kun yrityksissä ymmärretään rahan ohella myös rauhan merkitys. Tai kuten Martti Ahtisaari on todennut: ”Tänä päivänä emme tarvitse raakaa kapitalismia, eikä minkäänlaista sosialismia. Tarvitsemme vastuullisen ja tasa-arvoisen markkinatalouden.”
YRITYKSISSÄ JA KAUPPAKORKEAKOULUISSA ympäri maailman on vähitellen ymmärretty liike-elämän rooli poliittisena toimijana. Viime vuosina yliopistoissa on selkeästi pyritty lisäämään opetusta yritysten sosiaalisesta vastuusta ja merkityksestä yhteiskunnan hyvinvoinnille. Esimerkiksi Aallossa järjestettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa International Business ja Strategy -niminen kurssi, jossa käsiteltiin yritysten globaalia vastuuta. Kurssilla simuloitiin myös rauhanneuvotteluja Martti Ahtisaaren perustaman Crisis Management Initiativen eli CMI:n johdolla. ”Kauppakorkea antaa valmiuksia moneen. Olemme heränneet näkemään yritysten tärkeyden yhteiskunnassa, ja kauppatieteiden kontekstuaalinen tarkastelutapa palvelee montaa eri tarvetta. Koulutuksessamme korostuu viestintä, johtaminen, neuvottelu ja kulttuurinen lukutaito. On yliopiston velvollisuus opettaa näitä taitoja, jotta opiskelija voivat viedä niitä eteenpäin ja tehdä maailmasta paremman paikan,” kertoo International Business and Strategy -kurssin vetäjä professori Rebecca Piekkari. Yliopistot ovat ihanteellisia paikkoja muutoksen alullepanemiseen. Stanford Peace Innovation Lab ja Tilman
13
KYSYIMME
TEKSTI: VIVI KAUKKANEN KUVA: MATTI TANSKANEN
Ovatko feminismi ja tasa-arvo synonyymeja, Tarja Halonen? Tarja Halonen on presidentti, esikuva ja kissaemäntä. Hän uskoo, että nuorten kannattaa kuunnella vanhempia sukupolvia, mutta tehtävä omat johtopäätöksensä. Olette entinen tasavallan presidentti. Mitä teette nykyään?
kalisoituminen negatiivisella tavalla. On hyvä tiedostaa, että nykyaikaisessa yhteiskunnassa tämä koskee yhtä lailla tyttöjä kuin poikia.
Virallisesti olen eläkkeellä presidentin virasta, mutta käytännössä jaan työni kotimaisen ja kansainvälisen politiikan välille. Kansainvälisesti työskentelen pääsääntöisesti YK:lle. Kotimaassa toimin muun muassa Helsingin yliopiston ja Kansallisgallerian hallitusten puheenjohtajina. Olen myös viiden lapsen isoäiti, kahden lapsen äiti, puoliso ja kissaemäntä.
Ovatko tasa-arvo ja feminismi synonyymejä? Ne ovat päällekkäisiä käsitteitä. Feminismi on kiinnittänyt erityisesti huomiota sukupuolten väliseen epätasa-arvoon. Tasa-arvo on laajempi käsite ja pitää sisällään esimerkiksi taloudellisen, kulttuurillisen ja sosiaalisen tasa-arvon.
Teidät tunnetaan lasikattojen rikkojana. Mitkä ovat suurimmat haasteet tasa-arvolle tänä päivänä?
Olette monien nuorten esikuva. Minkä neuvon antaisitte 20-vuotiaalle itsellenne? Kehottaisin kuuntelemaan ja oppimaan vanhemmilta sukupolvilta, mutta tekemään omat johtopäätöksensä. Intohimoa on hyvä olla olemassa, mutta pitää muistaa myös olla sitkeä ja kärsivällinen. Harvat asiat muuttuvat hetkessä ainakaan hyvään suuntaan.
Suurin haaste on ymmärrys. Kestävä kehitys ja siihen liittyvä tasa-arvo eivät ole projekteja, vaan tarkoittavat pysyvästi uudenlaista parempaa elämää. Toinen uhka tasa-arvolle on kansainvälisen yhteistyön arvostuksen lasku. Totuus on, että olemme riippuvaisia toisistamme, vaikka osa valtioiden johtajista olisivat siitä eri mieltä.
Mikä kirja on vaikuttanut teihin eniten? Luin uudestaan Reko Lundánin kirjan Ilman suuria suruja ja sain uudenlaisen näkökulman sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen. Sukupolvien välinen vuorovaikutus olisi monissa asioissa hyödyllistä. Toinen kirja on yhdysvaltalaisen entisen ulkoministerin Madeleine Albrightin kirja Fascism: A Warning. Kirja muistuttaa, että fasismi voi tulla valtaan demokraattisesti. Amerikkalaiset ovat huomanneet tämän omassa poliittisessa kehityksessään, mutta sama ilmiö on olemassa Euroopan eri maissa. Saavutetut edistyksen askeleet eivät säily itsestään. Niitä täytyy puolustaa ja kehityksen myötä myös uudistaa.
Olette Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja. Mikä on koulutuksen rooli tasa-arvon edistämisessä? Tyttöjen koulutusaste on vielä joissain maissa erittäin huono, mutta tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien maissa pojat ovat vaarassa jäädä tyttöjen jalkoihin. Kun tytöille korostetaan kotona koulutuksen arvoa, opetetaan pojille vielä vanhanaikaista roolia. Poikien haaste on löytää oma roolinsa tulevaisuuden tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Vaarana yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisessä on radi-
14
Antero Vartia uskoo, että politiikka on mahdollista parantaa. Oman tulevaisuutensa hän aikoo kuitenkin omistaa ilmastonmuutoksen torjunnalle. TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVAT: JAAKKO KAHILANIEMI
E
Talouden liikkeet tuntuivat tärkeiltä, sillä vapailla markkinoilla päätökset ja niiden aiheuttamat seuraukset eivät olleet aina kovin suoraviivaisia. Omaa oppia markkinataloudesta toivat vanhempien pyörittämät vaatekaupat ja Kauppatorilta vuokrattu telttapaikka, jossa Vartia opiskelukesinä myi matkamuistoja, rihkamaa, turisteille. Valmistumisen jälkeen vuonna 2007 yrittäjäksi lähteminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Päätöksen sinetöi Kaivopuiston rannalla sijainnut tontti, jota kaupunki lähti valmistumisen aikoihin vuokraamaan huutokaupalla. Vartia voitti isänsä kanssa tekemällä tarjouksella. ”Kaupungin ajatuksena oli, että paikalle perustettaisiin kioski. Paikka oli kuitenkin niin ainutlaatuinen, että sen sijaan että siellä myytäisiin Saludo-kahvia ja eskimo-puikkoja, ajattelin, että se pitää saada paremmin ihmisten käyttöön. Kunnianhimon taso kasvoi suunnitelmien edistyessä.” Ravintolayrittäjtäksi lähteminen oli askel vieraalle maalle, eikä suunnitteluprosessi ollut helpoimmasta päästä. Kaupunki oli tarkka sen suhteen, minkälaisen rakennelman merenrantaan saisi tehdä. Huutokaupan jälkeen kesti yli kaksi ja puoli vuotta ennen kuin rakennustyöt pääsivät alkamaan. ”Kun oli vain kalliita suunnitelmia eikä mitään päätöstä rakennusluvasta, niin kyllä siinä mietti, mitenköhän tässä lopulta käy.”
DUSKUNNAN PIKKUPARLAMENTIN AULA on hiljainen paikka iltapäivällä kello neljä, kun Antero Vartia astuu sisään sovittuun haastattelupaikkaan. Ulkona on yksi talven pahimmista lumimyrskyistä, eikä Vartia ole ehtinyt syömään sitten aamupalan, mutta ohjaa vieraansa suoraan tyhjään kokoushuoneeseen. Hiukset ovat vielä vähän sekaisin myrskystä. Kovin pitkää aikaa ei Vartialla ole enää jäljellä tässä rakennuksessa. Maaliskuun puolivälissä eduskunta siirtyi vaalitauolle ja poislähtevät kansanedustajat voivat keskittyä aloittaa oman työhuoneensa pakkaamisen. Heidän joukkoonsa kuuluu myös Vartia, joka viime syksynä monen yllätykseksi kertoi jättävänsä päivänpolitiikan. Vielä vuosi sitten Vartia uskoi, että olisi tänä keväänä ehdolla, jos ei Arkadianmäelle niin ainakin Brysseliin. Sen jälkeen suunnitelmat ovat kuitenkin muuttuneet. Tosin missio, Vartia sanoo, on säilynyt ennallaan. VARTIAN LÄHTÖ EDUSKUNNASTA ei ole ollenkaan niin erikoista kuin se, että hän alun perin päätyi politiikkaan. 2000-luvun alkupuolella Vartia opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa. Siellä pääaineeksi valikoitui yritysjuridiikka mutta se, mikä todella innosti, oli taloustiede. Jo lukioikäisenä Vartia oli lukenut läpi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johdossa toimineen setänsä kirjoittamia kirjoja Suomen kansantaloudesta ja 1990-luvun lamasta.
19
MATTOLAITURI-NIMINEN TERASSIRAVINTOLA aukesi lopulta vuonna 2011. Se toi töitä kesäksi, ja talvet Vartia kiersi ympäri maailmaa. Nuoren miehen haaveena oli elää ikuista kesää, mutta ennen pitkää liika vapaus alkoi tuntua yhä raskaammalta. ”Sitä kuvittelee, että kun on vapaa-aikaa, niin lukisi paljon kirjoja ja eläisi terveellisesti. Maailman hiekkarannat näyttävät kuitenkin melko samanlaisilta ja kun elämästä puuttuvat vastuut ja velvoitteet, niin samalla sen merkityksellisyys jää vajaaksi.” Merkityksellisyyden kaipuusta syntyi halu aloittaa jotain uutta. Kun liiketoiminnan kasvattaminen tai muille töihin lähteminen eivät houkutelleet, vaihtoehtoja ei jäänyt kovin paljoa. Politiikka alkoi houkutella, kun siellä olisi varmaan tarvettakin tekeville ihmisille. Vartia liittyi Vihreisiin ja pääsi nopeasti mukaan politiikanteon henkeen. Eurovaaleihin hän tarjoutui omasta aloitteestaan alle puoli vuotta puoluekirjan hankkimisen jälkeen. Vartia innostui kevään 2014 eurovaaleista toden teolla. Vaalibudjetti paisui, mutta tuloksena oli yli 14 000 ääntä, poikkeuksellinen määrä politiikan untuvikolle. Paikka Brysseliin ei auennut, mutta päätös eduskuntaehdokkuudesta syntyi nopeasti tämän jälkeen. Samaan aikaan Vartia päätyi mukaan vielä toiseen suureen projektiin: Hernesaareen rakennettavaan saunakompleksiin, jonka osaomistajaksi Vartia lähti yhdessä ystävänsä Jasper Pääkkösen kanssa. Kompleksi avautui vuonna 2016 nimellä Löyly. ”Kyllä se hirvitti, kun oli tuollainen projekti, tuollaisella paikalla ja aikataululla ja samaan aikaan vaaliehdokkuus. Siinä piti kyllä toistella itselleen: ’no guts, no glory’.” ”Ei siinä tilanteessa ollut toisaalta mitään muuta vaihtoehtoa. En olisi antanut itselleni ikinä anteeksi, jos olisin jättänyt Löylyn tekemättä ja toisaalta vaalejakaan ei voinut jättää väliin.” KANSANEDUSTAJANA VARTIA ON profiloitunut markkinatalouden puolestapuhujana. Erityisen paljon näkyvyyttä ovat tuoneet kiistat apteekkilainsäädännöstä ja yritystukien leikkaamisesta. Myös ilmastonmuutoksen torjunta on Vartian mukaan tehokasta tehdä juuri markkinoiden kautta, esimerkiksi päästökaupan muodossa. Juhana Vartiaisen hän on nimennyt yhdeksi lempipoliitikokseen. Tuntuu, että monet Vartian kannattamista asioista – paikallinen sopiminen, sunnuntailisien poistaminen ja julkisen talouden tasapainottaminen, muun muassa – olisivat sopineet paremmin hallituspuolueen edustajalle. Onko Vartia kokenut olonsa yksinäiseksi oppositiopuolue Vihreissä? ”Yksinäisemmäksi olisin kokenut itseni muualla.
20
"Oppositiossa oleminen ei sovi mun luonteelle." Vihreiden kanssa jaan arvot täysin, ja vaikka toimintakeinot eroavat, voin olla niistä eri mieltä. Kaikissa puolueissa eri mieltä oleminen ei ole yhtä helppoa.” ”Oppositiossa oleminen ei kuitenkaan sovi mun luonteelle. Mieluummin olisin hallituksessa puolustamassa sitä, että on tehty asioita, vaikka olenkin eri mieltä monien hallituksen toimien kanssa.” Tekemään lähteminen kuvaa kieltämättä Vartian luonnetta hyvin. Äidin puolelta islantilainen Vartia viittaa itse islantilaiseen verenperintöön, jossa kokeileminen ja yrittäminen ovat ainoat tekijät, joilla pieni eristyksissä asuva kansa on pystynyt menestymään. ”Maailma on kyllä täynnä loistavia ideoita, mutta usein puuttuu se, että lähdettäisiin vain tekemään. Ja kun on kerran aloitettu, on paljon vaikeampi enää pakittaa.”
VARTIAN ANTAMA KUVAILU politiikan rakenteista tuo mieleen Vihreiden entisen kansanedustajan ja Vartian oman ikonin Osmo Soininvaaran. Kirjassa Jäähyväiset eduskunnalle Soininvaara kuvaili politiikan muuttuneen julkisuuspeliksi, jossa puolueet eivät pyri hakemaan yhdessä parhaita mahdollisia ratkaisuja. Vartia ymmärtää Soininvaaran kritiikin, mutta ei täysin jaa sitä. Myös yksittäisellä kansanedustajalla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Päätöksenteon ongelmat, Vartia uskoo, on mahdollista ratkaista. ”Kaikki arvokas syntyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Meidän pitäisi luoda puitteet sille, että asioita voisi pohtia yhdessä. Workshopata, jotta löydettäisiin, mikä on oikeasti tärkeää. Nykyään kansanedustajan työ on hämmentävän yksinäistä.”
21
"Ihmisellä on vastuu ilmastonmuutoksen torjumisesta. Ei täällä loppupeleissä ole ketään muuta." ”Hallitus-oppositio-jako ei ole tätä päivää. Kaikkien ajatuksia tarvitaan, kun tehdään isoja päätöksiä. Kritiikkiäkin pitää olla, mutta meidän pitäisi ottaa oppositiossa huomioon pullan muutkin osat kuin rusinat.”
tiönsä kautta hän pystyy vaikuttamaan ilmastonmuutokseen paljon enemmän kuin yksittäisenä kansanedustajana. Yksityisellä säätiöllä on enemmän vapausasteita toiminnan järjestämiseen kuin viranomaisilla.
VIIME LOKAKUUSSA VARTIA ilmoitti jättävänsä eduskunnan voidakseen keskittyä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Samaan aikaan Vartia myös myi osuutensa Löyly-ravintolasta. Sosiaalinen media selvitti nopeasti, että Vartia oli jo kesällä perustanut Kompensäätiö-nimisen säätiön, jonka tarkoitukseksi oli kirjattu ilmastonmuutoksen torjuminen. Vartia myöntää myyneensä Löylyn voidakseen rahoittaa uutta säätiötä. Hän ei kuitenkaan halua vielä kertoa julkisesti, mitä säätiön toiminta tulee tarkkaan ottaen pitämään sisällään. Aika ei ole vielä oikea tähän, ja Vartia pelkää, että keskeneräiset suunnitelmat on liian helppo ampua alas. Vierailleen Vartia kuitenkin valottaa säätiön toimintaa. Hänen pitchinsä tuo selväksi ainakin yhden asian: Vartia on varma siitä, mitä tavoittelee. Hänen esityksensä ei ole poliitikon puhetta, joka pelottelee vastapuolella tai rakentaa pilvilinnoja. Se on call for action, joka on tarkoitettu koskemaan jokaista ihmistä. ”Ihmisellä on vastuu ilmastonmuutoksen torjumisesta, koska ei täällä loppupeleissä ole ketään muuta. Valtiot ja yritykset – ne ovat pohjimmiltaan vain ihmisten muodostamia joukkoja.” Viimeisen vuoden aikana Vartia on esitellyt hankettaan laajasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Poissaoloja eduskunnasta on tullut niin, että Vartia miettii, milloinkohan löytää itsensä Iltalehden otsikoista. Poissaolojen takana on kuitenkin hyvä syy, sillä ilmastonmuutos ei ilman tekoja lopu. Vartia uskoo, että sää-
MAAILMAN MUUTTAMINEN VAATII sekä rohkeita unelmoijia että järjestelmällisiä suunnittelijoita. Näistä Antero Vartia edustaa epäilemättä ensimmäistä ryhmää. Hän myöntää itsekin, ettei viihdy pitkään yksityiskohtien ääressä. Jo opiskeluaikana taloustieteen enempi lukeminen jäi, kun derivaattojen pyörittäminen ei jaksanut innostaa. Ihmisten kohtaaminen on sen sijaan Vartian ominta aluetta. Erilaisista tapaamisista hän uskoo saaneensa eniten uusia ajatuksia ja inspiraatiota. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Vartia uskoo vuorovaikutuksen olevan keskeistä politiikanteon kehittämisessä. Vuorovaikutusta toki helpottaa, kun ympärillä on oikeilla taidoilla ja asenteella varustettuja ihmisiä. Kompensäätiössä, Vartia kertoo, on tällä hetkellä kahdeksan työntekijää, vaikka säätiö ei ole avannut edes vielä nettisivuja. Tekijöiden määrä kasvaa, kunhan toiminta pääsee kunnolla käyntiin. Vartia ei halua, että säätiö jää mielikuvissa vain hänen hankkeeksensa, sillä tärkeintä on taustalla oleva asia. Jossain kohtaa voi käydä niinkin, että Vartia huomaa löytäneensä itseään paremmat ihmiset toiminnan pyörittämiseen. Silloin ravintolayrittäjänä, tv-juontajana, poliitikkona ja säätiönjohtajana toiminut Vartia tarvitsee uuden hankkeen, joka tarvitsee voimakastahtoista edistäjää. Ja kun uusi mahdollisuus aukeaa – silloin pitää vain lähteä tekemään.
22
KOLUMNI
Ajatuksia alkuvuodesta, Thutmosis toisesta ja työnhausta Tulevaisuus voi usein tuntua ahdistavalta ja pelottavalta. Taika Nummi kuitenkin muistuttaa, että vaikeimmatkin hetket ovat osa ihmisyyttä. TEKSTI: TAIKA NUMMI KUVA: ANNUKKA LAINE
24
KOLUMNI
POMPPAAN YLÖS HERÄTYSKELLON soidessa ja katson kännykkääni. Näytöllä lukee isoin kirjaimin: TYÖHAASTATTELU. Nousen ylös ja teen pari kierrosta huoneeni halki. Kun olen saanut itseni kasattua, alan laittamaan itselleni aamiaista. On alkuvuosi, se aika vuodesta kun kaikki opiskelijat etsivät tulevalle kesälle töitä, ja rekrytointimessut vilisevät hermostuneita yksilöitä. Epävarmuus huokuu lähes jokaisesta. Pitäisi jaksaa raapustaa houkutteleva CV sekä motivaatiokirje, joka varmistaisi paikan edes työhaastattelusta. Keväisin jokainen opiskelija joutuu miettimään, mitä annettavaa on työmarkkinoille ja, mitä ylipäätänsä on oppinut viimeisen vuoden aikana yliopistolla. ”Mitä taitoja minulla on, joita muilla ei ole? Mikä erottaa minut joukosta?” Lähes samoja kysymyksiä pohtivat opetushallitukset kokouksissaan kun he suunnittelevat opetuksen tavoitteita ja opintojen sisältöjä. Koulutussysteemi haluaa koulia opiskelijoistaan tulevaisuuden työntekijöitä, joita tarvitaan vielä 2000-luvun loppupuolella. Yleinen mielipide tuntuu olevan varsin selkeä: Tulevaisuuden taitoihin kuuluvat tieto- ja viestintäteknologian osaaminen sekä kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu. Tulevaisuuden ammattilainen osaa siis täydellistä mandariinia, kyrilliset aakkoset, Phytonia ja C++:aa. Kannattaa siis aloittaa näiden taitojen kartuttaminen heti, jottei seuraava sukupolvi sysää työmarkkinoilta ennen kuin on edes ehtinyt aloittamaan uransa.
Valitettavasti me ihmiset emme ole erinomaisia sopeutumaan muutostilanteisiin. Evolutiivisesta näkökulmasta siihen ei ole edes ollut kauheasti syytä. Nyt elämme kuitenkin maailmassa, jossa voi olla, että parin vuoden päästä oppimistamme taidoista ei ole enää mitään hyötyä. Suurin osa tämänhetkisistä töistä voi olla automatisoitu, tekoäly osaa koodata paremmin ja nopeammin kuin yksikään meistä ja kiinan taidotkin ovat turhia, sillä Google onnistuu kääntämään puheemme ja tekstimme mihin tahansa kieleen reaaliajassa. Miten me tulemme selviytymään tästä? Millä taidoilla? TAMMIKUUSSA LUIN YUVAL Noah Hararin kirjan 21 oppituntia maailman tilasta, jossa Harari vastaa näihin kysymyksiin. Älykkäässä ja vilkkaassa teoksessa hän listasi 2000-luvun tärkeimmiksi taidoiksi neljä C:tä, eli kommunikaation, yhteistyökykyisyyden, luovuuden ja kriittisen ajattelukyvyn (communication, collaboration, creativity and critical thinking). Jos onnistumme omaksumaan nämä taidot olemme paljon kykeneväisempiä vastaanottamaan minkä tahansa muutoksen, jonka tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Olen onnistunut keittämään puuron ja rauhoittumaan. Ei minun tarvitsekaan välttämättä osata täydellistä C++ koodia ja mandariinin kiinaa pärjätäkseni tulevassa työhaastattelussa. Tai edes elämässä. Päätän olla rehellinen työhaastattelussa ja sen sijaan, että kerron ainoastaan saavutuksistani, kerron myös kokemuksestani masennuksen kanssa. Näen, että se on oleellista. Uskon masennuksen olleen kokemus, joka on tehnyt minusta paremman kommunikoijan, empaattisen ja yhteistyökykyisen, luovan ongelmien ratkojan ja kriittisen tarkkailijan, joka huomaa epäjohdonmukaisuuksia nopeasti. Uskon olevani nykyään parempi kuin koskaan kohtaamaan muutosta. Ikään kuin vahvistaakseni asian itselleni nielaisen tahmean lusikallisen aamupuuroa ja kulautan tomerasti 15 milligramman eskitalopram activis -tabletin alas kahvin kera. Lääke valahtaa ruokatorvesta alas täyttäen hermostuneisuuden luoman tyhjyyden. Sitten ei muuta kuin menoksi. Kipitän ensimmäiseen työhaastatteluuni. Kaikki menee hyvin, kunnes haastattelun lopuksi minulle sanotaan: ”Haastattelusi oli hyvä, niin myös hakemuksesi, mutta jos saan antaa pienen vinkin tulevaisuutta varten: ei kannata koskaan kertoa työhakemuksessa masennuksesta.”
TULEVAISUUDEN ENNUSTAMINEN ON valitettavasti lähes mahdotonta – ja siksi usein myös turhaa. Toisin oli vielä 1504 eaa., jolloin Egyptin faarao Thutmosis I tiesi tarkalleen mitä taitoja hänen tulisi opettaa pojalleen Thutmosis II:lle, jotta tämä pärjäisi astuessaan valtaan hänen jälkeensä. Jos poika osaisi hallita alamaisiaan ja pitää lähistön hallitsijoihin hyvät suhteet, hän tietäisi olevansa faarao kuolemaansa asti. Ihmishistoriassa ei tarvitse oikeastaan edes mennä niinkään kauaksi. Vielä suurin osa isovanhemmistamme olivat samassa työpaikassa koko ikänsä, ja muutokset työmarkkinoilla olivat vähäisiä tai olemattomia. Meidän tulevaisuutemme ei kuitenkaan näytä tältä. Hyvä, jos me pärjäämme edes viitisen vuotta samassa työpaikassa – puhumattakaan siitä pärjäämmekö samalla koulutuksella. Odotettavissa on muutosta ja kaaosta.
25
NYTKÖ KAIKKI MUUTTUU?
26
Miltä kuulostaisi puolentoista vuoden perusopinnot? Entä vuoden maisterintutkinto? Kauppakorkeakoulu suunnittelee tutkintojensa rakenteita, ja muutokset voivat olla suuria. TEKSTI: MARKUS NIEMINEN KUVITUS: ANNUKKA LAINE
TÄMÄN PÄIVÄN OPISKELIJA tulee parhaimmillaan olemaan mukana työelämässä vielä 2060-luvulla. Paraskaan arvaus ei pysty kertomaan, millaista osaamista neljänkymmenen vuoden kuluttua tarvitaan. Jo kymmenen vuotta on liian pitkä aika konkreettisille ennustuksille. Uudet teknologiat, työelämän murrokset ja yhteiskunnan kehittyminen ehtivät muuttamaan näkymiä vielä monta kertaa. Opetusministeriön syksyllä 2017 julkaisema Visio 2030 -raportti pyrki määrittämään korkeakoulutuksen kehittämiskohteita ensi vuosikymmenellä. Raportin teemat, kuten opiskelijamäärien nostaminen ja T&K-panostusten kasvattaminen, eivät olleet uusia tai yllättäviä. Merkittäviä ne kuitenkin olivat, sillä Visio 2030:n pohjalta on päätetty muutoksista niin korkeakoulutuksen rahoitukseen kuin yliopistolakiin.
Education 3.0 -hanke, joka pyrkii myös päivittämään kauppakorkeakoulun nykyistä strategiaa. Tänä keväänä hankkeen piirissä pohditaan koulutusohjelmien rakenteita. Näissä keskeisin kysymys liittyy kandivaiheen perusopintojen, ns. mursukurssien, määrään. Nykyään nämä kaikille yhteiset opinnot kestävät vuoden, mutta keskusteluja on käyty perusopintojen pidentämisestä 1,5 vuoteen. Opetuksesta vastaava varadekaani Timo Saarinen toteaa työnantajilta tulleen palautetta, etteivät opiskelijoiden kauppatieteelliset perusvalmiud_et ole riittävän laaja-alaisia. Koulun johdossa näkemys on, että jatkuvan muutoksen johdosta laaja-alainen ymmärrys ja monitieteelliset valmiudet muuttuvat työelämässä yhä tärkeämmiksi suhteessa alakohtaisiin tietoihin. Dekaani Ingmar Björkman hakee vertailukohtaa koulutuksen rakenteelle myös ulkomaisista yliopistoista: ”Kansainvälisesti Aallon malli on poikkeus. Meidän pohjoismaisissa referenssikouluissa yhteiset opinnot kestävät kaksi tai 2,5 vuotta, ja erikoistuminen tapahtuu lähinnä maisterivaiheessa.”
VISIO 2030:N VAIKUTUKSET opiskeluun päätetään jokaisessa korkeakoulussa itsenäisesti. Kauppakorkeakoulussa uudistusta toteuttaa viime syksynä aloitettu
KANDIDAATTITUTKINNOT POHJOISMAISISSA KAUPPAKORKEAKOULUISSA TUKHOLMAN KAUPPAKORKEAKOULU (HHS)
KÖÖPENHAMINAN KAUPPAKORKEAKOULU (CBS)
NORJAN KAUPPAKORKEAKOULU, BERGEN (NHH)
Yhteiset opinnot kestävät kaksi vuotta. Viimeisenä vuonna opiskelijat valitsevat kaksi ainetta, joista kumpaakin luetaan 15 opintopistettä. Lisäksi toisesta kirjoitetaan 15 opintopisteen kokoinen tutkielma.
Yhteiset opinnot kestävät kaksi vuotta. Viimeisenä vuonna opiskelijat syventyvät yhteen pääaineeseen 30 opintopisteen verran. Pääaineesta kirjoitetaan myös 15 opintopisteen kokoinen tutkielma.
Yhteiset opinnot ovat laajuudeltaan 135 opintopistettä. Valinnaisia kursseja suoritetaan koko kandiopintojen ajan yhdestä kolmeen vuodessa.
27
PERUSOPINTOJEN PIDENTYMINEN TARKOITTAISI pääaineopintojen vähentymistä. Muutamat Kylterin haastattelemat henkilökunnan edustajat pitävät tätä uhkana riittävän substanssiosaamisen kannalta. ”Yliopiston yhteiskunnallinen lisäarvo on kouluttaa asiantuntijoita”, toteaa eräs professori, joka asian keskeneräisyyden johdosta ei halunnut esiintyä nimellään. Toinen professori on huolissaan, että perusopintojen pidentyminen vähentäisi opiskelumotivaatiota, sillä opiskelijat pystyisivät vaikuttamaan nykyistä vähemmän, opintojensa sisältöön. ”Jos peruskursseja on enemmän, tulisi niiden olla vaativampia kuin nykyään. Saako opiskelijat motivoitua niihin, jos aihe ei muuten kiinnosta?” Yritysjuridiikan perusteita opettava professori Kari Hoppu pohtii samaa ilmiötä: ”Mitä enemmän valinnanvapautta rajoitetaan, sitä enemmän joutuu opiskelemaan asioita, joita ei halua. Pakko on huono kannustin oppimiseen.”
19,7% 5,8% 4,6%
69,9%
TULISIKO PERUSOPINTOJEN OLLA PIDEMPIÄ, LYHYEMPIÄ VAI PYSYÄ SAMANPITUISINA?
KARI HOPPU USKOO, että työelämässä yleisten taitojen merkitys kasvaa. Näiden taitojen, esimerkiksi neuvottelutaitojen, opettaminen vaatii pieniä opetusryhmiä. Hän uskoo, että mikäli kaikille yhteisten kurssien määrää lisättäisiin, ryhmäkoot lyhyemmiksi jäävissä pääaineopinoissa saattaisivat pienentyä. Tämä kuitenkin vaatii, että ensimmäisen vuoden kaltaiset massaluennot jatkuisivat osittain myös toisena vuonna. Massaluentoihin perustuvat kurssit ovat edullisia järjestää, mikä mahdollistaa resurssien käytön muuhun opetukseen. Dekaani Björkman vakuuttaa, että yhteisten kurssien pedagogiikkaan kiinnitetään jatkuvasti huomiota varsinkin, mikäli niiden määrä lisääntyy. ”On hyvinkin helppoa vetää peruskurssia siten, että on osittain massaluentoja ja sitten joitain rinnakkaisryhmiä.” Suurin osa opiskelijoista ei jaa dekaaniston näkemystä. KY:n helmikuussa tekemässä opiskelijakyselyssä vain 5,8 % kannatti yhteisten opintojen pidentämistä, kun taas lyhentämisen kannalla oli vajaa viidennes vastaajista.
Lyhyempiä (esimerkiksi 0,5 vuotta) Samanpituisia kuin nykyään Pidempiä (esimerkiksi 1,5 vuotta) Ei mielipidettä n. 173 Lähde: KY:n Edu 3.0 -kysely helmikuussa 2019
den lain myötä lyhentyä 1,5 vuoteen: vuoden kansainvälisten CEMS-opintojen jälkeen puoli vuotta käytetään gradun kirjoittamiseen, mikä on KTM-tutkinnon vaatimuksena . Kylterin tietojen mukaan kauppakorkeakoulu keskustelee yhteisistä tutkinnoista ulkomaisten yliopistojen kanssa. Tiiveimmillään tällainen maisteriohjelma voisi kestää vain vuoden, josta puolet vietetään toisessa yliopistossa. Kansainvälisten ohjelmien ei ole tarkoitus korvata pelkästään Aallossa suoritettavia maisteriohjelmia, joiden laajuutta uusi laki ei muuta.
EDUCATION 3.0 -HANKKEEN OHELLA kauppakorkeakoulussa pohditaan muutoksia myös maisterivaiheeseen. Joulukuussa yliopistolakiin tehty lisäys mahdollistaa, että kansainvälisenä yhteistyönä järjestettävien yhteis- ja kaksoistutkintojen suoritusaika voi lyhentyä nykyisestä kahdesta vuodesta yhteen tai puoleentoista vuoteen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kansainvälisiin maisteriohjelmiin kuuluu 120:n opintopisteen sijaan 60 tai 90 pistettä, joista osa suoritetaan ulkomaisessa yliopistossa. Esimerkiksi Global Management -ohjelma voi uu-
KAUPPAKORKEAKOULUN JOHDON INNOKKUUDEN taustalla on, että kahden vuoden maisteriopinnot on nähty tärkeimmäksi syyksi, miksi koulu ei ole saanut houkuteltua ulkomaalaisia hakijoita halutulla tavalla. Vuonna 2016 tehdyssä strategia-asiakirjassa kauppis halusi olla ”maailmanluokan kauppakorkeakoulu”, joka pystyy harjoittamaan opiskelijoiden ”globaalia rekrytointia.” Tämän vision tavoitteeksi asetettiin vuosi 2020.
28
Viimeisen neljän vuoden ajan ulkomaisten maisterihakijoiden määrä ei ole kuitenkaan lisääntynyt halutulla tavalla, päinvastoin. Viimeisten vuosien aikana sekä ulkomaalaisten maisterihakijoiden määrä että osuus kaikista hakijoista on laskenut. Dekaani Björkman huomauttaa, että suurimmassa osassa eurooppalaisia kauppakorkeakouluja on tarjolla vuoden kestäviä ohjelmia. Tämä houkuttaa globaaleja huippuja, joille löytyy kysyntää työmarkkinoilta. Björkmanin toiveena on, että kauppis pystyisi ainakin kaksinkertaistamaan kansainvälisten maisteriopiskelijoiden määrän seuraavien 3–4 vuoden aikana. OPISKELIJAJÄRJESTÖT OVAT SUHTAUTUNEET kielteisesti maisteritutkinnon lyhentämiseen. Muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitto ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunta vastustivat uudistusta viime vuonna jätetyissä lausunnoissa. Järjestöt totesivat, että erimittaiset tutkinnot vaikuttaisivat opiskelijan osaamisen ja jatko-opintovalmiuksien arvioimiseen. Myönteisen kannan ovat puolestaan ottaneet muun muassa Aalto-yliopisto, Elinkeinoelämän keskusliitto sekä Suomen kauppakorkeakoulut ry. Näistä viimeisin, joka toimii kaikkien kauppakorkeiden kansallisena yhteistyöelimenä, olisi halunnut mahdollistaa lyhyemmät maisteritutkinnot myös laajemmin kuin vain kansainvälisiin yhteisohjelmiin. ”Meidän näkökulmastamme on yliopiston asia päättää omista koulutusohjelmistaan”, toteaa yhdistyksen pääsihteeri Juuso Leivonen. Opiskelijan kannalta tärkein kysymys on kuitenkin työnantajien suhtautuminen lyhyemmän tutkinnon suorittaneisiin kauppatieteen maistereihin. Suomen Ekonomien koulutuspoliikan asiantuntija Suvi Erikssonin tietojen mukaan asiasta ei ole tehty vielä laajempaa selvitystä. ”Jää mietityttämään, miten suomalaiset työnantajat näkevät lyhyemmät tutkinnot. Opiskelijan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että hän jo hakiessa tietää, mitä osaamista hän voi tutkinto-opiskelun aikana hankkia ja miten tutkintoa pystyy hyödyntämään.”
ULKOMAISET HAKIJAT KAUPPAKORKEAKOULUN MAISTERIOHJELMIIN
*arvio 2018 alkaen Mikkelissä opiskelleille on myönnetty suoraan opinto-oikeus Aallon maisteriohjelmiin, mikä on vaikuttanut jonkin verran hakijamääriin.
PÄÄTÖKSIÄ YHTEISTEN OPINTOJEN pidentämisestä tai lyhyemmistä maisteriohjelmista ei ole vielä tehty. Ensimmäisen osalta aihetta pohtivan työryhmän on tarkoitus tehdä esitys viimeistään huhtikuun alussa ja päätökset pyritään tekemään alkukesästä. Uudistuksen on suunniteltu astuvan voimaan syksyllä 2020 Samoin, joulukuussa hyväksytyn lain mukaan ensimmäiset alle kahden vuoden mittaiset maisteritutkinnot voivat alkaa syksyllä 2020. Ulkomaisten yliopistojen kanssa käytävissä keskusteluissa ei dekaanin mukaan ole kuitenkaan puhuttu mahdollisista aloitusvuosista, eikä Global Management -ohjelman kestosta ole tehty vielä päätöksiä. Opiskelijoiden mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin tapahtuu KY:n kautta. Perusopintoihin liittyen KY:n koulutuspolitiikasta vastaava Heikki Helaniemi toteaa, että järjestö tulee teettämään kaikille opiskelijoille kyselyn ja osallistamaan myös ainejärjestöjä loppukeväästä. Opiskelijoiden aktiivisuu myös tarvitaan, sillä rakenteista päättämisen jälkeen alkaa itse sisältöjen suunnittelu.
Kylteri tulee seuraamaan suunniteltujen uudistusten etenemistä. Ajantasaisia päivityksiä julkaistaan vuoden mittaan osoitteessa kylteri.fi 30
31
ESSEE
Taloustieteen syvin olemus on – tuntematon? Taloustieteen tärkein tehtävä ei ole datanmurskaus, vaan ihmisen ymmärtäminen, kirjoittaa Ville-Matias Lammi. VARSINKIN VANHEMPIEN TIETEENHARJOITTAJIEN yhä unissaankin muistama Matti Pohjolan Taloustieteen oppikirja lainaa johdannossaan 1800-luvun englantilaisen taloustieteilijä Alfred Marshallin klassista määritelmää, jonka mukaan taloustiede on tutkimusta ihmiskunnan jokapäiväisestä elämästä. Marshallille ja muille varhaisille teoreetikoille taloustiede oli ennen kaikkea filosofiaa ja yhteiskuntatutkimusta , jossa tärkeintä oli selittää ja ymmärtää ihmisen tarpeita ja toiveita; sitä, mitä ihmisenä oleminen tarkoittaa. 1900-luvun alkupuolella taloustiedettä uudistanut John Maynard Keynes määritteli täydellisen taloustieteilijän ihmiseksi, jolla on korkea osaaminen useilla eri aloilla ja joka yhdistää kykyjä, jotka harvemmin esiintyvät samanaikaisesti. Keynes siis näki optimaalisen taloustieteilijän yleisnerona, joka hallitsi matematiikan lisäksi monia muita tieteitä laaja-alaisesti. SIINÄ MISSÄ MARSHALLIN ja Keynesin kaltaiset klassiset taloustieteilijät tulevat helposti leimattua punaviiniä baskeripäässä juoviksi huuhaahumanisteiksi, on nykyajan taloustieteilijä ennen kaikkea tehokas matemaatikko ja analytiikkatyökalujen käyttäjä, jonka luonnollinen elinympäristö löytyy insinöörien ja luonnontieteilijöiden seurasta Tätä ”taloustieteilijän evoluutiota” vahvistaa ensi syksynä Aallossa alkava taloustieteen uusi kandidaattiohjelma, jonka painotukset ovat yhä voimakkaammin ohjelmoinnissa ja matematiikassa. Sen johdosta on syytä hetkeksi pysähtyä pohtimaan taloustieteen syvintä olemusta sekä
32
roolia muuttuvassa maailmassa. On itsestään selvää, että suurten datamassojen hallitseminen muuttuu entistä tärkeämmäksi, mutta onko se taloustieteilijän ainoa tai edes tärkein tehtävä tulevaisuudessa? Jos taloustieteilijästä tulee yhä enemmän data-analyytikko, kenen harteille jää klassinen tehtävä ihmisten tarpeiden ja toiveiden ymmärtäjänä? ONGELMA EKONOMETRIAA JA taloustieteellisiä malleja suosivassa opetuksessa on yksinkertainen: ihmiset, kulttuurit ja maantiede ovat erilaisia. Se, mikä on totta Tanskassa tai Tuusulassa, ei välttämättä ole sitä Suomessa tai Suomussalmella. Vaikka tutkittavien kohteiden väkiluvut ja sijainti olisivat toistensa kaltaisia, ei niiden perusteella voi tehdä johtopäätöksiä tai antaa suosituksia optimaalisimmista keinoista, jollei ymmärrä, miten eri alueet eroavat toisistaan. Tähän liittyy myös taloustieteen ehkä suurin paradoksi. Päättäjät ja media tapaavat olla kiinnostuneimpia asioista, joita on lähes mahdotonta ennustaa, kuten bruttokansantuotteen tai työttömyysasteen muutoksista. Nämä ovat mahdottomia, sillä kun ihminen ei ole desimaali, ei hän ole myöskään matemaattinen kaava, jonka käyttäytymistä voitaisiin ennustaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on Jyväskylän yliopiston vuosittain jakama Talousennustaja-palkinto, joka jaetaan parhaimman BKT-arvion laatineelle taholle. Aikaisempia tuloksia tutkiessa on helppo huomata, kuinka vaikeaa varsinkin tulevaisuuden ennustaminen on. Esimerkiksi kriisivuoden 2009 bruttokansantuotteen kasvuennuste meni mönkään keskimäärin 7,5 prosenttiyksikköä.
ESSEE
Jos taloustieteilijästä tulee yhä enemmän data-analyytikko, kenen harteille jää klassinen tehtävä ihmisten tarpeiden ja toiveiden ymmärtäjänä? Onko talousennusteiden tekeminen mielekästä, jos kerran parhaatkaan taloustieteilijät ja ennustemallit eivät pystyneet ennakoimaan vuoden poikkeuksellisuutta paremmin? Ovatko taloustieteilijät kuin meteorologeja, jotka ennustavat huomisen sään ainoastaan tämän päivän perusteella? HEIKKOUKSISTAAN HUOLIMATTA ON talousennusteiden tekeminen tärkeää tulevaisuudessakin. Vaikka ennusteet eivät pidä läheskään aina paikkaansa, ei vaihtoehto ole nykytilaa parempi. Huono kartta on parempi kuin ei karttaa ollenkaan. Mielenkiintoisempi kysymys onkin, mikä on optimaalisin tapa luoda paras mahdollinen kartta. Pyritäänkö edellisten tapahtumien mukaan rakentamaan yleispätevä matemaattinen malli, joka on kaikkialla voimassa? Vai olisiko parempi ottaa huomioon jokaisen kriisin ainutlaatuiset olosuhteet, ja tyytyä pelkästään kuvaamaan kuinka kriisi on kehittynyt, ja mitkä ovat tärkeimmät asiat, jotka voidaan kriisistä oppia? On toki on väärin väittää, että kukaan ekonometristi kuvittelisi mallinsa olevan täydellinen. Näin ei yksikään, ainakaan hyvä, taloustieteilijä ajattele, vaan myöntää, etteivät hänen mallinsa pysty selittämään täysin koko tutkimuskohdetta. Kuten Albert Einstein asian ilmaisi: ”Jos se on puhdasta matematiikkaa, se ei kuvaa elämää. Ja jos se kuvaa elämää, ei se tällöin ole puhdasta matematiikkaa.” Taloustiede kuitenkin tarvitsee mielestäni avukseen muita tieteenaloja, jotka pystyvät näkemään ohi sen pisteen, jossa numerot loppuvat. Tieteilijöitä, jotka ymmärtävät miten ihmiset ja yhteiskunnat toimivat. Ja toki olisi optimaalisinta, jos samalla ihmisellä olisi Keynesin toiveen mukaisesti hallussaan monia tieteenaloja. AALLOSSA ON TÄLLÄ hetkellä laadukasta teorian sekä ekonometrian opetusta, mutta laaja-alaisemman sovel-
tavan taloustieteen opetus jäänyt pienemmälle huomiolle. Hyvänä esimerkkinä tästä on taloushistoria, joka tutkii taloudellisten ilmiöiden kehittymistä ajassa joko historian tai taloustieteen menetelmien kautta. Kun aiemmin taloushistoriaa pystyi koulussamme lukemaan jopa pääaineena, on sitä enää varsin vähän tarjolla opetuksessa. Kuten jo todettu, ekonometrian osaaminen on taloustieteilijälle tärkeää. Suorastaan välttämätöntä. Mutta myös laajojen teemojen, esimerkiksi taloushistorian, parempi tuntemus auttaisi ymmärtämään sekä välttämään aiemmin tehtyjä virheitä. Ja vaikka esimerkiksi talouskriisejä ei pysty mitenkään estämään, voi yhteiskunnan laaja-alainen tunteminen auttaa ymmärtämään miten uusi talouskriisi eroaa aikaisemmasta kriisistä. Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Irving Fisher kuvasi teorian ja taloushistorian suhdetta sanomalla, että toista ymmärtääkseen on ymmärrettävä myös toista. Yksittäisen kriisin ymmärtämiseen tarvitaan teoriaa, mutta teorian ymmärtämiseen tarvitaan ymmärtää yksittäisiä kriisejä, joista teoria on rakennettu. Taloushistorian opetuksen mukana on kadonnut myös monien tärkeiden historiallisten taloustieteilijöiden ajatuksiin tutustuminen. Esimerkiksi F.A. Hayekin tai Gunnar Myrdalin elämäntöistä ei kauppiksen kursseilla juurikaan keskustella, vaikka heiltä voisi löytyä ajatuksia, jotka voisivat olla käyttökelpoisia tulevaisuudessa VANHAT TEORIAT JA teoreetikot voivat tuntua triviaaleilta verrattuna nykyiseen opetukseen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että ainoastaan muutos on pysyvää, eikä mikään totuus kestä ikuisesti. Parhaimmatkin teoriat hylätään uuden tiedon karttuessa ja maailman muuttuessa. Tällöin parhaimmassa asemassa uudessa tilanteessa ovat he, jotka osaavat soveltaa aikaisemmista ajatuksista uutta. Ihmiset, jotka ymmärtävät mistä me olemme tulossa – ja mihin menossa.
33
ARVON MÄÄRITYS Opiskelijalounaisiin tottuneelle Otaniemen uusin ravintola tarjoaa hyvää laatua kohtuullisella hinnalla. Alkuillan bistro ja viinibaari ei kuitenkaan täytä bistron eikä viinibaarin määritelmiä. TEKSTI: TOIMITUS KUVA: ANNUKKA LAINE
HELMIKUUSSA AVATTU RAVINTOLA Arvo ehti aiheuttaa jo etukäteen huomiota. Henkilökunnan lounaspaikaksi vakiintunut ravintola pyrkii houkuttelemaan myös opiskelijoita, mutta pärjääkö se hinta-laatusuhteessa 2,60€ opiskelijarafloille? Kylteri kävi testaamassa sekä lounasbuffeen että alkuillan bistron á la carten. Puolenpäivän aikaan ravintolasali on täysi, mutta tilavan tuntuinen. Korkea ja valoisa sali ei juurikaan poikkea syksyllä avatusta A Bloc -ravintolasta. Näkyvin ero on pöytiin valmiiksi tuodut vesikannut, joita henkilökunta kiertää vaihtamassa täysiin ruokailun aikana. Myös pöytien asettelu on opiskelijaravintoloita väljempää, minkä ansiosta naapuripöydissä istuvat professorit voivat käydä ruokapöytäkeskustelunsa rauhassa. Buffetin puolesta Arvo vertautuu mihin tahansa työpaikkaruokalaan. Testikerralla tarjolla olleet lihapullat pippurikastikkeessa ja seiti olivat laadukkaasti valmistettuja, missä saattoi kuvitella huomaavansa tuliterän keittiön vaikutuksen. Erityiseksi tähdeksi nousi itse leivottu focaccia, jonka kuoresta löytyi niin paljon makua, ettei hummuksen tai maustevoin puuttuminen valikoimasta jäänyt harmittamaan vähääkään. Vain kasvisvaihtoehdot suoriutuivat lounaalla heikosti. Kolmesta salaatista yksikään ei onnistunut jättämään
muistijälkeä ja lämpimänä vaihtoehtona olleesta kasvisgratiinista uupui juustoisuus, joka tekisi annoksesta ruokaisamman. Useamman kerran lounaalla käyneet vahvistavat laajemman käsityksen kasvisruoan vaihtelevasta tasosta. Mieleen tulee, onko Arvossa järkeilty, ettei kahden minuutin päässä olevan Wicked Rabbit -kasvisravintolan kanssa kannata edes lähteä kilpailuun. Kaiken kaikkiaan 6,50€ maksava lounas on laatua hakevalle opiskelijalle kohtuuhintainen, etenkin kun siihen sisältyy useampi lämmin vaihtoehto ja kahvi. Noutopöydän lisäksi Arvossa on mahdollista tilata myös keitto- tai grillilounas, joista ensimmäinen maksaa halvimmillaan 4,50 euroa opiskelijalle. LOUNASAJAN JÄLKEEN RUOKA muuttuu listalta tilattavaksi. Kolmesta seitsemään ravintola toimii myös viinibaarina, jota testaamme Mikael Malmivaaran kanssa. Malmivaara on viimeisen vuoden maisteriopiskelija kauppiksella, joka on työskennellyt yli neljä vuotta ravintola-alalla, muun muassa Olon kaltaisissa huippuravintoloissa. Vähän neljän jälkeen sali on yhtä pöytää lukuunottamatta tyhjä. Tilan autious ei tee kunniaa ajatukselle viini-
34
Ravintola Arvon lounas maanantaista perjantaihin klo. 11–15 Keittolounas opiskelijalle alkaen 4,50€ Noutopöytä opiskelijalle 6,50€ Grilli-pisteen lounasannos alkaen 6,50€ Bistro-menu maanantaista torstaihin klo. 15–20 Bistro-pääruoat 14–26€
baarista, jonka pitäisi olla elävä kohtaamispaikka. Tällä kertaa ei voi edes syyttää testausajankohtana ollutta arki-iltaa, sillä Arvo on auki vain maanantaista perjantaihin. Viinipuolella Arvon listaa voi kuvata taloudelliseksi: ravintolan näkökulmasta mukaan päätyneet juomat tarjoavat kaikki hyvän katteen, ja toisaalta asiakkaalle hinta on matalampi kuin Helsingin keskustan viinibaareissa. Monipuolisuudessa, samoin kuin tunnelmassa, Arvo kuitenkin jää toiseksi parin sadan metrin päässä olevalle Fat Lizardille. Hintaa yli muun arvostava löytää itsensä Alkosta. Myöskään ruokapuoli ei tue ajatusta viinibaarista. Viinibaarin konseptiin kuuluvat pienet jaettavat annokset, joita syödään seurueessa ja tilataan vähitellen pitkin iltaa. Arvon lista koostuu kuitenkin kokonaisista ravintola-annoksista, joihin on myös lyöty ravintola-annoksen hinta päälle. Opiskelija-alennusta ei iltaisin enää saa. Netissä Arvo mainostaa itseään lounaan jälkeen bistro-ravintolaksi, jossa voi ”nauttia kauden herkuista aina ilta myöhäiseen [sic] asti.” Tämä on kova lupaus, mutta tosiasiassa ravintola sulkeutuu maanantaista torstaihin jo kahdeksalta ja perjantaisin kolmelta. Mitä kauden herkkuihin tulee, tarjoilee Arvo alkupalana muun muassa kantarellikeittoa. Helmikuussa. Ma-
kunsa puolesta keitto (8,50€) onnistuu yllättämään positiivisesti, ja runsas määrä kokonaisia kantarelleja tuo ainakin rahalle vastinetta. Pääruoaksi tilaamme liha- ja portobellohampurilaiset (16€ ja 14€). Annokset ovat isoja, mutta kaukana sekä viinibaarin että bistron konseptista. Ranskalaislähtöiseen bistroon kuuluvat päivittäin hankittavat ja vaihtelevat raaka-aineet, mutta Arvon annosten keskeiset komponentit lienee otettu suoraan pakkasesta ranskalaisia myöten. Yleensä vastaavia annoksia myydään tähän hintaan lähinnä paikoista, joissa maksun yhteydessä kerätään bonukset vihreällä kortilla. TESTIKERTOJEN PERUSTEELLA ARVO on toimiva lounasravintola, jonka alkuillan toiminta etsii vielä itseään. Ensimmäinen ratkaisu olisi pienten tapas-tyylisten annosten lisääminen tarjontaan. Nämä toimisivat hyvin afterworkien pikkusuolaisena. Kasvisvaihtoehtoihin panostaminen on tänä päivänä itsestäänselvyys jokaiselle ravintolalle, erityisesti yliopiston yhteydessä toimivalle. Lounaan lisäksi à la carte -annoksissa sekä alku- että pääruoat sisälsivät vain yhdet kasvisvaihtoehdot, joista jälkimmäisen portobelloburgeri on monessa tilanteessa turhan tuhti annos nautittavaksi.
35
KylteriPlus Maksimoi mahdollisuutesi ja räätälöi oma palvelukokonaisuutesi! KylteriPlus on maksullinen lisäpalvelupaketti, jolla kylterijäsen voi laajentaa palveluvalikoimaansa missä tahansa opintojensa vaiheessa. KylteriPlus-palvelupaketti maksaa 25 €/vuosi. Saat sillä käyttöösi henkilökohtaiset urapalvelut sekä oikeusturva- ja vastuuvakuutuksen ja pääset hyödyntämään pikamentorointia. Lisäksi saat laajemman Kauppalehti-edun, Kauppalehti Option sekä osallistumisoikeuden Ekonomien ja paikallisten ekonomiyhdistysten tilaisuuksiin jo kylterinä – opintojen vaiheesta riippumatta. Palvelupaketti maksetaan tilauksen yhteydessä ja se on voimassa vuoden ajan ostopäivästä alkaen. Tarkemmat tiedot ekonomit.fi/kylteriplus
Paras urakumppani.
PUHEENJOHTAJALTA
Töölö in memoriam TEKSTI: ARTTU AINE
NIIN SIINÄ SITTEN KÄVI. Kauppakorkeakoulun tarina Etu-Töölössä on melkein 70 vuoden jälkeen päättynyt. Jäävätkö kylterikulttuuri ja vaalimamme perinteet Töölöön, vai saavutammeko täysin uudet mittasuhteet ja perinteet muuttoautojen huristettua Ekonominaukio 1:en? Olen kuullut paljon puhetta muutosta puolesta ja vastaan vuosien varrella. Toiset ovat edustaneet näkökulmaa, jonka mukaan Töölössä kaikki oli paremmin, ja kulttuurimme kuolee totaalisesti Otaniemeen siirtymisen yhteydessä. Toiset puolestaan ovat ajatelleet, että muutto on hyvä asia, ja mahdollistaa vahvan yhteistyön muiden Aallon opiskelijoiden kanssa. Lopullista vastausta emme vielä tiedä, mutta yksi asia on kuitenkin varmaa: Otaniemeen mennään nyt ja lujaa. Hakiessani Aalto-yliopistoon keväällä 2015 hain nimenomaan Helsingin kauppakorkeakouluun. Kuulin samana syksynä koittavasta muutosta vasta kesällä, kun veljeni naljaili minulle ”Espoon kauppakorkeasta”. Myönnän olleeni silloin muuttoon pettynyt. Eihän ajatus skumppapullojen poksauttelusta punatiilisten kellareiden uumenissa kuulostanut yhtä hohdokkaalta, kuin Töölön idyllisten kattojen yllä. Syyskuussa 2015 se sitten tapahtui, kun kandivaihe muutti näyttävän paraatin muodossa Töölöstä Otaniemeen. Kaipuu kauppatieteiden opintoja kohtaan Helsingissä jäi muun opiskelijatoiminnan jalkoihin. Tapahtumaa ja tekemistä on riittänyt yllin kyllin, eikä ole ollut edes aikaa miettiä, että millaista se opiskelijakulttuuri on ollut niinä ”vanhoina ja hyvinä aikoina”. Omasta mielestäni kulttuurimme ei kuole mihinkään, se vain muuttaa muotoaan. Uudet tilat mahdollista-
37
vat poikkitieteellisen yhteistyön muiden koulujen kanssa samalla luoden kohtaamisia, siinä missä se ei Töölössä ollut edes mahdollista. Yhteistyö Aallon sisällä on lisääntynyt vuosi vuodelta ja tuonut esimerkiksi Aalto afterpartyt, beerpong-turnaukset ja eri toimijoiden väliset sisäiset tapahtumat, kuten KUVA:n, Aavan ja TJ:n yhteiset leikkipäivät. Toteutetaan siis sitä visiota, johon Aalto-yliopisto on alunperinkin tarkoitettu. Sitä ei kaipaa mistä ei tiennyt alun perinkään. Neljän opiskeluvuoden jälkeen löysin itseni Thank you Töölö! -tapahtuman lavalta Töölön jäähyväisistä. Lavaosuuden jälkeen pysähdyin miettimään, että paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun syksyllä 2015 hyppäsin rekan lavalle. Kosketuspinta Töölön päärakennukseen on kuitenkin jäänyt itseltäni hyvin pitkälti kyseiseen päivään mursujaisia lukuunottamatta. Nyt on aika kääntää sivua historiassa ja suunnata katseet kohti Otaniemeä. Olen osa ensimmäistä mursuaaltoa, joka aloitti opintonsa Otaniemessä, mutta en koe jääneeni paitsi mistään, päinvastoin. Uskon, että näin kokevat myös vuosikurssit, jotka ovat aloittaneet meidän jälkeemme. Kulttuurimme ja perinteemme eivät ole sidottuna kulloiseenkin päärakennukseen, vaan tähän yhteisöön, sen jäseniin, tapahtumiin ja hulluihin ideoihin joita keksimme. Itse olen innoissani tästä alkavasta aikakaudesta, jolloin koko kauppakorkeakoulu on siirtynyt Otaniemeen. Ironisesti muutin juuri itse Arkadiankadulle. Sehän meni taas vahvasti.
KY TIEDOTTAA
KY:LLÄ TAPAHTUU MAALISKUU 21.3. Kevään lauluilta 30.3. Akystic Night 31.3. Säätiön toiminta-avustushaku yhdistyksille loppuu
HUHTIKUU 2.4. Corporate Relations Committee Case Night 4.4. Hukkaputki 17.4. KYllä Oluelle tasting 17.4. KY Finance pokeriturnaus
WAPPU 25.4. KY-mppi: Kymppisuora 26.4. NESU-KY: Wappusitsit 27.4. KYssi: Wappelit 30.4. NESU-KY: Wapputerassi 30.4. KY-Sub: Road to Wappu 30.4. KUJ: PreManta 30.4. KY:n Wappukulkue 30.4. KY Wappukuntis 1.5. KY:N Wappupäivä Ulliksella
TOUKOKUU 4.5. Aalto City Challenge 17.5. KY Accounting Laskissitsit 25.5. Have you met Suvi
Seuraathan jo näitä? KY - Aalto University Business Students KY Today KY Events KY Career
38
ky_1911
ky_1911
KY TIEDOTTAA
KYLTEREIDEN UUSI KOTI OTANIEMESSÄ Koko kauppakorkeakoulu on nyt virallisesti muuttanut Otaniemeen. Uusi kauppakorkeakoulu sijaitsee osoitteessa Ekonominaukio 1. Uudesta rakennuksesta voi antaa palautetta koululle ja tilaa pyritään kehittämään jatkuvasti.
Kauppakorkeakoulu ei käytä Töölön kampuksen päärakennusta enää muuton jälkeen. Rakennus remontoidaan ja remontin jälkeen Aalto Executive Education tulee käyttämään tiloja. Sekä Arkadia- että Chydenia-rakennus on jo myyty uusille omistajille.
LISÄYS KY-PERHEESEEN: IT-baby "Katso!" sanoi Nalle Puh ja osoitti maahan. "Mitä?" kysyi Nasu. "Uudet jalanjäljet. Kahdenkymmenenkolmen seuraan on liittynyt kahdeskymmenesneljäs!" Rakas ja odotettu
IT-BABYMME
saapui taloon 28.1.2019 Onnelliset työkaverit KY:n toimisto
39
Haluatko kirjoittaa
KYLTERIIN?
Entä valokuvata tai kuvittaa? kylteri@kyweb.fi
KYLTERI KYSEENALAISTAA
Opiskelija ei ole desimaali TEKSTI: TOIMITUS
Ai, kulutit viikonloppusi ja parisuhteesi saadaksesi Corporate Financesta femman. No kun kiva. Anna kun minä kuitenkin kerron sinulle, että et sinä sen ansiosta töitä saa. Aina löytyy joku, joka on grillannut itseään näytön ääressä vielä pidempään, ja napannut täydet myös siitä laskentatoimesta, jonka korottamista sinä yön hiljaisina tunteina mietit. ”Mutta eiväthän työnantajat katso pelkästään keskiarvoa”, väität vastaan. Totta. Eivät myöskään sinun. Opintomenestystä korostavat työhakemuksissaan ne, joilla ei ole mitään muita saavutuksia. He ovat auttamatta kakkosluokan hakijoita ja paljastavat sen ihan vapaaehtoisesti. He kutistavat itsensä desimaaleiksi, mutta eihän kukaan palkkaa numeroita, vaan ihmisiä. Tämän johdosta oma ajankäyttö kannattaa tietyn pisteen jälkeen suunnata pänttäämisestä oikeiden asioiden tekemiseen. Jos uskot, että yritykset tuottavat lisäarvoa asiakkailleen, miksi sinä et pyrkisi tuottamaan oikeaa lisäarvoa muille ihmisille. Järjestä urheilutapahtuma. Mene pitämään seuraa vanhuksille palvelutaloon. Tarjoudu tukiopettamaan matematiikkaa ala-asteella. Osoita, että pystyt parantamaan konkreettisesti muiden elämää. Ja jos edelliset eivät nappaa, niin perusta firma. Totisesti, tänä päivänä Jeesuskin keräisi kokoon 12 kaveriaan ja perustaisi start-upin. Siellä he kehittäisivät appia kalan ja leivän jakeluun. Älä kuitenkaan seuraa Jeesusta siinä, että ottaisit mukaan pelkästään miehiä. Se ei ole enää tätä päivää. Kylterin vinkki on, että ylenpalttisen opiskelun sijaan kannattaa panostaa asioihin, joilla on aito vaikutus muiden ihmisten elämiin. Se on paljon.
41
HENKILÖKOHTAISTA
Irtipäästämisestä, luottamisesta ja levollisuudesta TEKSTI TAIKA NUMMI KUVA ATTE MAKKONEN
LUKION LOPPUESSA EN tiennyt mitä haluaisin opiskella, paitsi etten ainakaan kauppatieteitä. Kirjoitusten jälkeen en kuitenkaan jaksanut lukea pääsykokeisiin, joten päätin hakea sinne, minne pääsin papereilla. Vaihtoehtoina oli tuolloin tietojenkäsittelytiede HY:llä ja kansainvälisen liiketoiminnan BScBA-ohjelma Mikkelissä. Kun sitten sain paikan Mikkelistä, soitin perään peruakseni sen, mutta kukaan ei vastannut puhelimeen. Päädyin siksi lopulta sinne. Kaksikymppisenä sitä ei oikein jäänyt ajattelemaan. Olen aina ollut kauhea suorittaja, ja siinä ne opiskelut sitten menivätkin. Sisään ja ulos. BScBA:n jälkeen kävin hetken asiakasrahoituksessa töissä, mutta duuni oli todella tylsää. Ala ei ollut omani. Päätin siis lähteä Kanadaan tekemään MBA-tutkintoa. En vieläkään oikein tiennyt mitä halusin uraltani. Olin kuitenkin aina unelmoinut Vancouverista. Siellä kun oli hienot maisemat. Kanadassa hain kurssiassistentiksi, sillä tarvitsin rahaa. Huomasin, että pidin opettamisesta valtavasti. Oivalluksen jälkeen olo helpottui, kun ymmärsin mihin halusin tähdätä. Minulla meni kauan löytää, mikä se minun ”juttuni” oikein on. Tavoitteita varten on tehtävä töitä, mutta olen oppinut, että mikään ei pelkällä puskemisella ja pakottamisella onnistu. On hyvä olla suunnitelmia, mutta parhailla asioilla on taipumus tapahtua vaivattomasti. Tärkeintä on irti päästäminen, luottaminen ja levollisuus.
CHRISTA UUSI-RAUVA Yritysviestinnän asiantuntija ja vuoden opettaja 2018
42
42
Seuraava Kylteri ilmestyy toukokuussa. Anna palautetta lehdestä: kylteri.fi/palaute
43