Issuu on Google+

2/13

Kirpparikierroksella Turussa

Tahdon 2013 Ekovappu! Ekokauppis! EKOEKOEKO!


PÄÄKIR JOI TUS

Fight or flight? Vaihtopapereiden ja työhakemusten täyttäminen pakottaa jokaisen miettimään hyvin tarkasti

itseään ja taitojaan. Missä olen hyvä, missä olen parempi kuin muut, missä on vielä kehitettävää.

Välillä olo on kuin nuorallatanssijalla: täytyy varovaisesti koettaa tasapainoilla itsensä aiheellisen kehumisen ja turhan vaatimattomuuden välillä. Helpointa omien taitojen arviointi on silloin, kun oma kehitys on itsellekin päivän selvää. Kun voi varmuudella sanoa, että ”Tämän homman minä osaan vaikka unissani”, ja tietää olevansa siinä parempi kuin useimmat.

Mutta entä ne tilanteet, jolloin ei ole varma omista taidoistaan? Kun mielen valtaa lamauttava

epävarmuus ja ajatukset pyörivät ainoastaan potentiaalisen epäonnistumisen ympärillä. Mitkään oppitunnit eivät voi etukäteen valmistaa epäonnistumisiin, vaan ne täytyy kokea oman käden

kautta. Virheiden tekemistä ei voi pelätä, vaikka kuinka kovasti tekisi mieli luopua leikistä kesken kaiken. Vanha sanonta ”Kukaan ei ole seppä syntyessään” ei ole turhaan olemassa. Teoriaa voi

opiskella pään hajoamiseen asti, mutta jossain kohtaa on pakko uskaltaa sukeltaa suoraan pää edellä syvään päähän ja räpiköidä itsensä pinnalle, vaikka kuinka vettä menisi nenään.

Sain vastikään uuden työpaikan ja vaikka tuntuu edelleen että olen seitsemässä taivaassa sen

ansiosta, olen saman aikaisesti kauhusta jäykkänä. Mitä jos en osaakaan? Epäonnistun? Suurin

osa niistä asioista, joista minun pitää pian osata itsenäisesti suoritua, ovat vielä täyttä hepreaa. Miten voin siis onnistua?

Vaikka suurin osa minusta kamppailee taistele tai pakene -reaktion kanssa, pääni osaa onneksi

olla sen verran järkevä että tajuaa rauhoitella minua: kyllä minä opin, ei kaikkea mitenkään voi

osata etukäteen. Ja vaikka olen epävarma ja välillä tulevat asiat jopa pelottavat, voin aina lohdut-

tautua niillä asioilla, mitkä tiedän varmaksi: tiedän oppivani nopeasti. Tiedän olevani tunnollinen ja ahkera. Tiedän olevani hyvä työntekijä. If

nothing else, tiedän yrittäneeni. Ja yrittäneeni muuten aivan kaikkeni.

Pia Rawlins

Päätoimittaja

2/13 KYliste.

3


Sisällys. KYliste 2/13

VAKIOT:

3 6 7 8

Pääkirjoitus

Päätoimittaja Pia Rawlins

Toimittajat, kuvaajat ja taittajat Annina Lattu, Eero Prusila, Sara Lehtinen, Tuulia Valaja, Maija Aaltonen, Katja Soininen, Riku Hietarinta, Karoliina Rajala, Lauri Liljenbäck, Elisa Kalliola Painopaikka Newprint, Raisio

37. vuosikerta ISSN-L 1458-4077 ISSN 1458-4077 (Painettu) ISSN 2242-6760 (Verkkolehti) Julkaisija Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry Rehtorinpellonkatu 3 20500 TURKU www.tuky.fi

KYliste ilmestyy viisi kertaa vuoden 2013 aikana. Toimitus pidättää oikeuden lyhentää sekä muokata juttuja. Kannen kuva Sara Lehtinen

Mainosmyynti ja mediatiedot Ristomatti Vahe TuKY ry myyntipäällikkö 050 547 9007 myyntipaallikko@tuky.fi

Fight or flight?

kylista ja Kaksi marjaa Nyt höpistään asiaa

avautuminen Tässä ei höpistä asiaa

Käytävägallup0 Kysymyksiä ekoilusta ja sekoilusta

9 38

Kyllin hyvää IACT-rahastot, what

Hassut: Meemejä ja pelejä

39

Kohta voi olla hikka

Takasivun kolumni Pulinaa Patrialta

tässä lehdessä:

10 14 16 20

Vappuriennot 2013 Turussa sattuu ja tapahtuu

Vihreä vappumenu Liha pois ja soija tilal

Tahdonvoimalla 2013 Vaatimus tasa-arvosta

Thrift shop down the road

26

What what what what what what

Ekokauppis? Ajaako Granlund hybridillä ja muita ekofaktoja

29 32 34 35

Gabriel tule takaisin Waltaria Linnanteatterilla

Vujutiimi Mitä on luvassa

Edari edessä Edustajistovaalit tulevat

CFA

Palaute ja mielipiteet osoitteeseen kyliste@tuky.fi

Kasinon pojat kisaamassa

2/13 KYliste.

5


A l kupa l at

. a t s i l ] Y [K Barrikadeille nousu kannatti, opintotukijärjestelmää ei muutettu. Vielä kun saataisiin samanlainen kiihko aikaan tulorajojen poistamisesta… Osallistujien mielestä NESUristeily uudella Viking Gracella oli huikea. Laivapoliisitkin tykkäsivät kovasti. Twitterin ja Instagramin yleistymisen myötä hashtagit ovat jalkautuneet lopullisesti kauppakorkeallekin. #swag #yolo??

▲ M-klubin vpj Joonas Kantoluoto

▲ Jediritari Anakin Skywalker

▼ Sesame Streetin veikeä Bert

▼ Matias "Dirtybass" Rentola

Himasgaten innoittamina moni kylterikin on lähettänyt kandejaan ja gradujaan pääministeri Kataiselle rahoituksen toivossa. 700 000e anyone? Kyllä toimitus niin mielensä pahoitti myöhäisestä keväästä. Horjuuko kansan usko ilmastonmuutokseen?

Turun KY:n hallitus ja Patrian muu väki toivottavat rakkaille kuntalaisille tajunnanräjäyttävää vappua ja rentouttavaa kesää! SikaWapussa ja Vartsikalla nähdään! - Olli 6

KYliste. 2/13


A l kupa l at

Avautuminen. Kiitos vanhoille ja uu-

sille faneille. Edellisen lehden avautumisen huomiota ja kohua

aiheuttanut otsikko (TISSIT) saavutti sille asetetut

tavoitteet. Tavoit-

teellinen toiminta

jatkuu tässä kirjoi-

tuksessa palindromin

sijaan sisällön muodos-

sa. Kuten lukija huomaa

on KYliste vihdoin ottanut

ympäristöasiat agendalleen. KYlis-

tehän ei muiden laatu(paperi)lehtien tavoin

ympäristöä säästele, mutta herättyämme todellisuuteen

on yöuniemme takeeksi syytä asettaa uusi tavoite: kestävä

kylteri. Tällä hetkellä kylterien keskimääräisestä hajoavuudesta ei kuitenkaan ole numeerista dataa, kestävyydestä puhumattakaan.

Vihreys on klassisen sinisyyden lisäksi kovassa nosteessa

jäsenistömme jäsenten keskuudessa. Myös kauppakorkean väki on luonnollisesti huolestunut ilmastonmuutoksesta

ja sen sellaisesta. Rogersin innovaatioiden diffuusiokäyrää

mukaillen kuntalaistemme joukossa on myös omat edelläkä-

vijänsä, aikainen sekä myöhäinen enemmistönsä ja vitkastelijansa.

Jäsenistömme jäsenten vihreät edelläkävijät ovat jo aikoja

sitten vaihtaneet eineksensä super-ruokaan sekä luomu-ruokansa lähiruokaan. Kestävän kehityksen opintokokonaisuus, KEKOnakin tunnettu instituutio on näiden biohajottavien

kuntalaisten suoritetuissa opinnoissa tai toivelistalla. Nämä

sankarit välttävät erityisesti tonnikalan syömistä, eivät hanki vaatteitaan epäeettisistä ketjuliikkeistä (paitsi alesta) ja ovat saattaneet käydä viemässä värikyniä Favelaan tai auttamassa kehitysmaassa. Turismista he eivät pidä eivätkä halua

leimautua massaturisteiksi. Yksityisautoilun ongelmat nämä

edelläkävijät tiedostavat ja pyöräilevät itse mielummin, paitsi ehkä talvella, jos espoolainen kaveri tarjoaa kyydin.

Jäsenistömme jäsenten joukossa on myös vihreän liikkeen

myöhäisherännäiset. He eivät osta luomuviinejä tai suosi

luomu-lihaa, eivätkä tunne syyllisyyttä sukulaisilta saaduista ylimääräisistä itämaisista matoista.

Haluamme nostaa esille muutaman kysymyksen. Ensiksi-

kin, miksi Reilun kaupan kahvi on pahaa? Toiseksikin, miksi Turussa ei ole biojätettä? Sitten: Ulkkiksen tulisi olla velvol-

linen ostamaan päästöoikeuksia, sen toiminnan aiheuttavan

valtavan metaanipäästömäärän vuoksi. Jokainen jäsenistömme jäsen voi lisäksi vähentää pahvijätteen määrää ostamalla TuKY- take away- termosmukin. Päätämme avautumisen

jokaisen jäsenistömme jäsenen mottoon: Hajoita ja hallitse.

Kuukauden kommentit "Jaahas, taas sitä yritetään leipoa lisää massikeisareita kauppisopiskelijoista. Hakisin varmaan itse, jos en olisi jo niin rikas ettei rahassa kylpeminen tuota ongelmia ilman lisätienestejäkään." -Kuntanyymi

"!hahahahahaahahahaahahahahah, joku ihme Aalto, ennemmin sitä kouluu vois sanoa Tsunamiksi… Fail. TSE 4evahhhhhh." -frederik

"Aivan ihanaa. Vitsit kun olis ollut itse paikalla, mutta oli pakko jäädä pyörittelemään kikkeliä suklaakastikkeeseen. Muuten olisin tullut. Go Nesu go <3" -Emppu on nallekarkki

2/13 KYliste.

7


K Ä Y T Ä V Ä G A LL U P

1. Mikä on ensimmäinen asia, joka sinulle tulee mieleen sanasta ”ekologisuus”? 2. Kuin ekotehokas olet itse omassa arjessasi? 3. Miksi ekologisuudella on jalansijansa kaupallisessa ajattelussa? 4. Reilun kaupan kahvi vastaan marketin halvin sumppi?

SAMI PAAVOLA 1. vuosikurssi, kansantaloustiede 1.

Ympäristöystävällisyys

3.

Ekologisuus teemana sopii hyvin muun muassa juuri

2.

4.

Pyrin tiedostamaan pientenkin valintojen tärkeyden ja omien tekojen vaikutuksen luontoon.

kauppakorkeakouluun. Se tulee olemaan aina läsnä ja

kasvavassa määrin, joten sen yhteensovittaminen kaupankäynnin kanssa luo valtavia mahdollisuuksia.

Presidentti, siinä on se paras maku. Kaikesta en sentään tingi.

HENRIK KETTUNEN 1. vuosikurssi 1. 2. 3. 4.

Hipit

En varsinaisesti pyri ekologisuuteen, joskin voihan sillä

aikaansaada taloudellista säästöä vaikkapa sähkön käyttöä rajoittamalla.

Ekologisuudella on kaupankäynnissä nykyisin merkittävä rooli, sillä asiakkaiden halukkuus ympäristötietoisesti valmistettuja tuotteita kohtaan kasvaa jatkuvasti.

Marketin halvin sumppi, säästäähän sillä selvää rahaa.

MIA ANTTI 1. vuosikurssi 1.

Kierrätys

3.

Asiakkaiden kannalta tulee pyrkiä ekologisuuteen, sillä

2.

4.

8

KYliste. 2/13

Pyrin minimoimaan esimerkiksi auton käytön, säästämään sähköä ja kierrättämään.

monelle tuotteen tai palvelun ”vihreys” voi toimia valintakriteerinä.

Marketin halvin sumppi, ei tällä opiskelijan budjetilla ja kahvin kulutuksella kauheasti lähdetä tavallisesta poikkeamaan.


K y l l i n h yvää

Kaikki ovat kuulleet IAET-kassasta, viimeistään nyt. IAET-kassa eli työttömyysturvakassa. Työttömyys,

tulee olo niinku kiroilisin. Tavallaan kiroilenkin, eihän ekonomi ole työtön.

IAET-kassa, eli Insinöörit Arkkitehdit Ekonomit

Tradenomit –kassa. Ei kovin työttömiä kansanryhmiä,

pois lukien ehkä tradenomit. Mutta ei puhuta nyt siitä. Puhutaan meistä, tulevista ekonomeista. Miksi pitäisi

liittyä johonkin kassaan, mitä se edellyttää. Kannattaako oikeesti? Yksinkertaisesti kannattaa.

Vastavalmistuneista ekonomeista oli työttömänä

toissa vuonna n. 1,8 %. Kuitenkin joka neljäs on ollut työttömänä hetken aikaa ekonomiuransa alkutaipaleella. Pitkäaikaistyöttömyydestä ei voi puhua, sillä

ekonomit ovat tyypillisesti työttömänä hetkellisesti työsuhteiden, projektien ja työurien välissä. Työttömyysturva paikkaa palkkatuloja noilta kuukausilta, vuokra

tai lainan lyhennykset kun on silloinkin maksettava. Itse ajattelen, että IAET-kassan jäsenyys on palkkavakuu-

tus, jonka maksan, jos en heti valmistuessani olekaan löytänyt mieleistäni duunia, ja saan rauhassa jatkaa työnhakua.

hyvin verrattuna KELAn maksamaan päivärahaan, joka

on 31,36 euroa. Muista myös että kassan jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen.

Työttömyysturva muodostuu ansiosidonnaisesta

päivärahasta, joka lasketaan sen keskiarvopalkan

mukaan, jota olet nostanut työttömyyttä edeltävien 34 työviikon aikana. Työviikoksi lasketaan kaikki vähin-

tään 18 tunnin työviikot. Käytännössä siis opiskeluaikana tehdyt yli 18h työviikot (osa-aika ja kesäduunit) kerryttävät työssäoloaikaa.

Jäseneksi pääsee ottamalla yhteyttä SEFEn jäsenre-

kisteriin (p. +35820693200 / jasenrekisteri@sefe.fi).

Tarkista samalla, että olet TuKY ry:n jäsen. Jäsenmaksu on 75 euroa kalenterivuodelta, eli liity jäseneksi kun

sinulla on duunipaikka varmistettuna. Työssäoloehto lähtee täyttymään, kun olet aloittanut työt.

Tunnetusti lisätietoja saa multa, SEFEn jäsenrekis-

teristä tai ottamalla suoraan yhteyttä IAET-kassaan (www.iaet.fi)

Lähteet: Viisi vuotta työelämässä – SEFEn raportteja

Totta, olet työssäoloehdon täytyttyä oikeutettu

5/2011

Jos liityt työttömyysturvakassaan ja työskentelet 12

Edunvalvojanne,

yleiseen KELAn maksamaan työttömyyspäivärahaan. Alla esimerkki:

viikkoa (n. 2,5 kk) joka kesä, reilussa kolmessa vuodessa sinulla on koossa 34 työssäoloviikkoa. Jos olet an-

sainnut 1 600 euroa kuukaudessa kesäisin työssäolosi

aikana, olet oikeutettu noin 49 euron päivärahaan. Aika

Veera-kylli

+358 415 047 456 veera.iliev@sefe.fi

2/13 KYliste.

9


Vappuriennot 2013 Haalarit esiin, vappusimat hankintaan ja tippaleivät naamaan – se on täällä taas! Suomalaisen työn juhlapäivä ja ennen kaikkea Opiskelijan Vuoden Kohokohta: VAPPU (!) Teksti ja Kuvat Sara Lehtinen

J

otta meistä jokainen voisi luoda tänä vappuna jotain uutta ja ihmeellistä, täytyy vanhan sanonnan mu-

kaan tuntea tapauksen historia. Siispä istuudu alas tai pysy seisaalla, nyt sivistetään itseämme:

Vapun vietto ei ole ollut mikään uusi juttu Suomessa.

Vuonna papu ja keppi, nykyisen vapun aikaan juhlittiin kevään alkamista: muinaissuomalaiset viettivät touko-

kuussa kevään juhlaa ja polttivat helavalkeita (=kokkoja) sekä soittivat kelloja pahojen henkien karkottamiseksi. Sima ja tanssi kuuluivat jo tuolloin juhlan perinteisiin.

Nykyään kokkojen polttelu on siirtynyt juhannukseen. Kristinuskon rantauduttua maamme kamaralle,

sotkettiin uskonto mukaan ja päivää alettiin viettää

pyhimyksen kunniaksi. Nimi Vappu tulee 700-luvulla elä-

neestä baijerilaisesta abbedissa Valburgista, minkä takia vapun päivänä vietetään itse pääjuhlan lisäksi myöskin mielikuvituksellisesti Vapun ja Valpurin nimipäivää.

Keskiajalta lähtien vapun vietto vakiintui toukokuun en-

simmäiseen päivään. Nykyään Vappua ei liitetä kirkkoon sen suuremmin, vaikka päivä onkin edelleen yleinen

2/13 KYliste.

11


vapaapäivä (katolilaisen tavan mukaan

vapun päivänä noudatettiin pyhäpäivän työkieltoja).

Ylioppilaat ovat viettäneet vap-

pua 1800-luvun alusta lähtien. Itse

pääjuhlan vietto siirtyi 1848-luvulla

toukokuun kolmanteentoista ns. Kukanpäivään, jolloin ylioppilaat vaih-

toivat tummat talvilakkinsa valkoisiin kesälakkeihin. Suomalaiset yliopistot kuitenkin siirsivät juhlan uudelleen toukokuun ensimmäiselle päivälle

1920-luvulla, jolloin myös lakinvaihto siirtyi vappuun.

Vapun merkitys työläisten juhla-

na on alkujaan Yhdysvalloista, jossa

ammattiliitot vaativat 1884 kahdeksantuntista työpäivää ja yleislakon jälkeen vaatimuksiin suostuttiin. Työväestön juhlapäiväksi vappu valittiin Parii-

sin kongressissa 1889. Säännöllisen

vapunpäivänvieton työväenjärjestöt aloittivat Suomessa 1902.

Vuonna 1979 vappu julistettiinkin

viralliseksi liputuspäiväksi, suoma-

laisen työn päiväksi. Nykyään Vapun

vietto on vakiintunut Suomessa ennen

kaikkea juuri työväen ja opiskelijoiden juhlaksi.

Anonyymiä kirjoittajaa siteeraten:

”Vapussa yhdistyvätkin kansainvälinen työväenaate, keskieurooppalainen ke-

vätjuhla, skandinaavinen ylioppilaiden kevätiloittelu, moderni katukarnevaali ja perisuomalainen humalahakuinen

a. Index tapahtum hvelit ja u tarjoaa vo aan Vapp itt p yu K . muuten k 26.04 skumpan, iha (Typ n lo ta TMissä? IC nyyttärit. ight seessä on ), jatkot N 4 tu a k tö kis ailut 4. Kuntalaisb Club Börs .0 tkot 8 ja 2 , 5 1 lo k lkaen rkki Milloin? A Missä? Pa klo 21. in? Alkaen n klo 22 lo si il to M n e in ainen. saa? Ilma aksaa? Ilm m Mitä mak n ä e it se M k ri e Indexin uus ostaa YY-Turun ja S . 4 mahdollis .0 9 2 ur. at Jatkot 5 e t pussikalj VIP-lippu. da kateemise k a n u F a n edusta ll o a ? Lav x-Kartan e d In ? ä Lisätietoja sä k Mis ers se 17 e Stillwalk lkaen klo Strings, Th Milloin? A en in i. a k m in saa? Il Haloo Hels Mitä mak ys mer schen kom 29.04. Pläjä 28.04. BrunKartano i k rk Missä? Pa ex12 Missä? Ind lkaen klo A 3 ? 1 in lo lo k il n M ahe a lk A uvierastap Milloin? en. toja? Kuts in e a ti m sä Il Li ? a sa Mitä mak vapputuma. ? Uutuus ja to e Lisäti

30.04. Indexin ja

29.04. LexVappu –

Akateemisen mölkyn MM-kisat vuorenMissä? Kilpailu Vartio b Börs Clu ht mäellä, jatkot Nig Jatkot . Milloin? Alkaen klo 13 klo 22. eliput 32 Mitä maksaa? Joukku r eu 5 euroa, faniliput u30.04. LähiTapiolan Wapp soudut XXVIII 1, AuraMissä? Kristiinankatu jokiranta Milloin? 12:30-14:00 e ilmaiMitä maksaa? Katsojill nen

Opexin Vapputanssit EduMissä? Publicumin ja cariumin piha Milloin? Alkaen klo 12 en Mitä maksaa? Ilmain joaa tar ex Ind ja? Lisätieto boolin.

30.04. TYYlikäs Vappu

äki/Liljan Missä? Taidemuseonm mäki patsas/Vartiovuoren :30 16 Milloin? Alkaen klo en. Mitä maksaa? Ilmain demuTai s itu Lak Lisätietoja? itus seonmäellä ja Liljan lak sa Runeberginpuistos

juomatapa.”

Äskeisen historiikin siivittämänä

Turussa majaileva opiskelija voi-

kin innokkaana alkaa pohtia, miten

tätä vanhaa perinnettä tänä vuonna

jatkaisi. Åbo-miljöö tarjoaa tehtävälle

upeat puitteet, sillä Vapun aikoihin on todellakin varaa valita. Enemmän tai

vähemmän vappuun liittyvät juhlat ja

kuningasideat käynnistyvät jo hyvissä ajoin ennen varsinaista juhlapäivää

tarjoten näin oivan tilaisuuden valmis-

12

tautua suurta juhlaa varten. ■

KYliste. 2/13

u-

likäs Vapp

wappu t Monrkki, jatko Missä? Pa

30.04. Sika

01.05. TYY

piknik mäki rtiovuoren Missä? Va n oko päivä Milloin? K tussa en. lo in k a n e saa? Ilm arkilla alka Mitä mak Milloin? P , 2 ssa mm. 2 a ssa klo ? Ohjelm tu n ja o to M e t ti o sä Li in 16, jatk la n. klo , Aprillirock tkot Parkil TYYn kuoro ä jatkojen ja minen sek jan julista in a ä p itt n o e v te e 2 aa. n jäseniluta mukav saa? TuKY paljon mu Mitä mak le 7 eur


Kolumni

Miksi imuroida mattoja kun voi imuroida kuohuviiniä?

VAPPU around the world Kuohuviiniä, kuohuviiniä ja kuohuviiniä.

Snapseja ja simaa. Munkkeja ja tippaleipiä.

Silliä ja perunasalaattia. Ja kuohuviiniä. Vappu on opiskelijalle kuin suklaapatukka lihavalle lapselle. Vappuna elämä on täynnä olemisen

sietämätöntä keveyttä, brunssien ja piknikien täyttämää ruusujen päällä tanssimista. Tai

vähintään jossakin tanssimista. Tai horjahtelemista.

Skumpan myyntilukemat ovat suhdanne-

huipussaan viisinkertaisena normaalista ja

serpentiiniä on huomattavissa niin ihmisten

kauloissa kuin kävelytyyleissäkin. Kun Vartiovuorenmäellä pyörii kurassa haalarit jalassa ja ylioppilaslakki päässä juuri ennen sen

katoamista, ei välttämättä uskoisi, että vappu

oli ennen kristillinen juhla. Alun perin Vappua vietettiin abbedissa Walborgin pyhimykseksi

julistamisen muistoksi, josta myös nimi juontaa juurensa.

Ensimmäinen toukokuuta on kansainväli-

nen työväen juhlapäivä, jota juhlitaan maassa maan tavalla. Alunperin se on saanut alkunsa Yhdysvalloista, jossa 1.5. oli työväestön

sopimusten uudistamisen päivä. Suomessa

ollaan muuten hyvin onnekkaita, sillä meillä on vappuna ylivoimaisesti parhaat menot!

Kiitos Ruotsin perinteiden, vappu on Suomessa myös ylioppilaiden juhla ja opiskelijalle ehdottomasti vuoden kohokohta.

Historointi sikseen, toukokuun ensim-

mäistä päivää juhlitaan maailmalla hyvin eri tavoin. Ranskassa ollaan melko tylsiä ja vap-

puperinteisiin kuuluu kielokimpun antaminen rakkaimmallensa, kun taas samaan aikaan

Suomessa voi vaikka sammua kielopuskaan.

Iso-Britanniassa ollaan hieman mielikuvituksellisempia: vuodesta 1970 lähtien on ollut tapana hypätä Magdalen sillalta Cherwell-

jokeen, joka on toki viime vuosina suljettu,

sillä hyppääminen on ollut vaarallista joen

mataluuden vuoksi. Pitäisikö Aurajokeenkin olla oma vuosittainen hyppypäivänsä niin

mutanaamioita ei etsittäisi sieltä niin usein? Irlannissa poltetaan kokkoja ja Skotlan-

nissa opiskelijat kokoontuvat yöllä rannalle

soihtujen kanssa mennäkseen naku-uinnille. Haiskahtaa suomalaisilta juhannusmenoilta. Saksassa juhlitaan kaduilla ja uhmataan po-

liisia kun Hawajilla ensimmäinen toukokuuta vietetään leit kaulassa hillitysti juhlimatta. Samaan aikaan Turussa yritetään jälleen

varastaa Posankan yo-lakki, sillä kukaan ei ole kertonut sille pitkäkyntiselle, että 5-metrinen päänympärys on hänelle liian suuri.

Vappuaattona, samanaikaisesti kun

alkoholin myynti kasvaa kolminkertaiseksi

normaalista, anjoviksen väriset silmäpussit,

takaumat noloista örvellystilanteista ja morkkiksesta ovat nousussa pörssissä. Mutta se ei

ole oleellista. Morkkiksen voi aina unohtaa ja ajatella positiivisesti: tuolla jossain on aina

joku, joka on ollut vielä järkyttävämpi tapaus. Sitä paitsi synnit saa aina anteeksi ja terveel-

liset elämäntavat voi aina aloittaa huomenna. Mañana mañana.

Täten ennustan Suomen Turkuun keväistä,

tapahtumarikasta, nolojen tilanteiden täyt-

tämää ja mahtavaa vappua sekä kohtalaisen navakkaa kuohuviinin hajua. Loppuviikosta

selviää tai melkein selviää. Itse olen puhaltanut paljon selvin päin ja aion olla ilmapallo.

Terveisin Ranskassa vappua viettävä, kieloille erityisen allerginen, Elisa Kalliola

2/13 KYliste.

13


Vihreä vappumenu Vapun huveihin ja juhlintaan liittyy olennaisesti kaikenlaista oheisrekvisiittaa. Suuri osa vappua on myös Vappupäivän vappupicnic, johon kuuluvat tietenkin perinteiset ruuat ja juomat. Perinteisen vappumenun ekologisuudesta voidaan kuitenkin olla montaa mieltä. Mitä jos tänä vappuna laittaisit suuhusi soijanakkeja, popsisit luomuperunasalaattia ja joisit luomukuohuviiniä?

Teksti Katja Soininen Kuvat Sxc.hu

M

itä vappuna tyypilli-

kovin ekologisia.

hyllylle, sillä lihatuotanto aiheut-

useimmille tulevat

valmislihapullienkin kohdalla liha on

toisuuden hupenemista. Vatsakin

sesti syödään ja juo-

daan? Päällimmäisenä

mieleen perinteisiksi koetut syötävät,

kuten nakit, lihapullat, perunasalaatit, tippaleivät, munkit, sima ja erilaiset

kuohuvat juomat. Näillä eväillä varus-

14

tetut picnickorit eivät kuitenkaan ole

KYliste. 2/13

Perinteinen vappumenu on hyvin

lihapainotteinen. Niin nakkien kuin

varsin prosessoitua, ja sen valmista-

miseen on käytetty paljon ympäristöä

kuormittavia koneistoja ja mekanismeja. Nämä herkut voisikin tänä vappuna ekologisuuden nimissä jättää kaupan

taa hiilidioksidipäästöjä, vesistöjen

pilaantumista ja luonnon monimuo-

kiittää einesruokien poisjättämisestä! Ekologisena vaihtoehtona nakeille

ovat ravintorikkaat soijanakit, joiden

pääraaka-aine on luonnollisesti soija.

Falafel- pyörykät ovat puolestaan pro-


VAPUN PIENI EKOMENU Soijanakit Falafel -pyörykät Raikas luomuperunasalaatti Auringonkukkasiemenmunkit ja -tippaleivät Juhlajuomat: teiinipitoinen, maukas, terveellinen ja

usein palmuöljyä, jonka valmista-

Ranskalainen luomukuohuviini Café de

Toisin kuin heti tulisi ajatelleek-

tuotanto onkin yksi suurimmista

Sheppy's Dry Organic Cider

valmistettu paistamalla ne palmuöl-

Alkoholiton luomulimonadi Whole

auringonkukkaöljyssä paistettuja

Valmista itse luomusima:

gisimmat vaihtoehdot ovat Reilun

500g luomusokeria

on kuitenkin rajallinen, joten onneksi

luomurusinoita

ympäristöystävällisempi vaihtoehto lihapyöryköille.

si, perunan syöminen on ekoteko.

Peruna on parempi vaihtoehto kuin

esimerkiksi riisi, sillä peruna kasvaa luonnollisesti ilman keinolämmityk-

siä, valaistuksia tai viljelmärakennel-

mia. Kaikkein ihanteellisin peruna on

lähellä viljelty luomuperuna. Kaikista

vapun klassikkoruoista ei siis tarvitse luopua kokonaan ekologisuuden tähden. Jos oma innostus ei riitä

omatekoisen luomuperunasalaatin

valmistamiseen, niin silloin on suo-

tavaa suosia valmisluomusperunasalaattia, jonka kaikki raaka-aineet on valmistettu luomutuotannon mene-

telmiä noudattaen, joten esimerkiksi perunasalaatissa käytetty kerma on myös luomua. Luomumaidon

tuotanto aiheuttaa Suomen ympäris-

tökeskuksessa tehdyn elinkaariarvion mukaan vähemmän ravinnepäästöjä kuin tavallisen maidon tuotanto.

Munkeilla ja tippaleivillä voidaan

edelleenkin herkutella tänä vappuna,

kunhan ne leivotaan itse tehdystä pullataikinasta ja paistetaan auringonkukkaöljyssä. Valmiiden munkkien

ja tippaleipien leivonnassa käytetään

misen edellyttämiseksi joudutaan

Paris Blanc de Blancs Brut

sademetsien uhkista. Myöskin sipsit

Belgialainen Reilun Kaupan luomuolut

jyssä. Jos siis ostat valmiita munkkeja,

Earth:n Organic Sparkling lemonade

luomuversioita.

8l vettä

Kaupan luomujuomat. Reilun kaupan

2-3kpl luomusitruunaa

tuhoamaan sademetsiä. Palmuöljyn

Englantilainen kuiva luomusiideri 0,5l

ja muut uppopaistetut tuotteet on

Mongozo Premium Pilsener

tippaleipiä tai sipsejä, niin valitse

Vappujuomien kohdalla ekolo-

tarjonta alkoholillisia luomujuomia

Alkon valikoimissa eri luomuvaihto-

ehtoja on melko runsaasti tarjolla. Jos intoa riittää, valmista omaa luomusimaa.

Ekologiseen vappumenuun keksii

500g luomufariinisokeria

1/4 tl tuorehiivaa

Kiehauta puolet vedestä ja kaada se sokereiden päälle kattilaan. Lisää loput vedestä ja sitruunamehu. Liuota haaleaan nesteeseen hiiva.

helposti hyviä lisukkeita, kun pitää

Pullota sima seuraavana päivänä. Lisää

Suosi siis ekologisessa vappumenus-

huoneen lämmössä kolmessa vrk:ssa ja

mielessä, että jo lihan korvaaminen

jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria

sasi mahdollisimman kasvisperäistä

viileässä n. viikossa. Sima on valmista,

on askel kohti ekologista menua.

ja muutama rusina. Sima valmistuu

ravintoa. Ekologisuuden nimissä

kun rusinat ovat nousseet pintaan.

suosi myös mahdollisimman paljon

luomua, sillä se on luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa ilman keinotekoi-

sia torjunta- ja lisäaineita. Herkullista ekovappua! ■

2/13 KYliste.

15


Tahdonvoimalla 2013 "What do I think of gay marriage? Well, I believe that gays have every right to be just as miserable as the rest of us." - Tom Dobbs (Robin Williams elokuvassa Man of the Year)

Vaikka kolme vuotta sitten järjestettyjä eduskuntavaaleja onkin pidetty ensisijaisesti talousvaaleina, oli niissä mukana myös merkittävä tasa-arvon aspekti. Keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista on käynyt pitkään vilkkaana ympäri sosiaalista mediaa ja se on viimeaikoina suorastaan villiintynyt. Eduskunta äänesti lakialoitteen käsittelystä ja aloitteen kaatumista seurasi Tahdon2013-kampanjan käyntiin lähteminen. Kampanjan lukuisien puolustajien ja kannattajien lisäksi oman osuutensa soppaan tuo debattiin lopen kyllästynyt porukka, jonka mielestä maailmassa ja etenkin Suomessa on isompiakin ongelmia selvitettävänä. Tästä sekametelisopasta ei sattumia puutu.

16

KYliste. 2/13


"Even if being gay was a choice, so what? People choose to be assholes, and they can get married." - Unknown

T

ahdon2013-kampanja on

tykkääjistä lakialoitteen. Kaikki epäilyt

lanseeraama kampanja

alkamisesta, jolloin vaadittava 50

helsinkiläisen kaveriporukan suunnittelema ja tasa-arvoisen avioliit-

tolain puolesta ja se laitettiin alulle 27.2.2013 eduskunnan kumottua

avioliittolain muutokseen pyrkivän

lakialoitteen käsittelyn äänin 8-9. Kam-

panja sai nopeasti median huomion ja Facebook-sivu saavutti ensimmäisen

vuorokauden aikana yli 30 000 tykkäystä. Kiivas taisto tasa-arvoisemman

Suomen puolesta oli valmis alkamaan. Kampanjan perimmäisenä tavoitteena oli kerätä 50 000 allekirjoitusta, jotka vaaditaan kansalaisaloitteen

siirtymiseen eduskunnan käsittelyyn. Allekirjoitusten keräysten alkaessa

Tasa-arvon päivänä 17.3 oli Facebooksivustolla vajaat 60 000 tykkäystä,

joka sai monet skeptiseksi keräyksen onnistumisesta: spekuloitiin, allekirjoittaisivatko edes puolet sivuston

sinänsä on täysin validi, mutta uskal-

kuitenkin todistettiin vääriksi jo alle

taisin väittää mahdollisen läpimenon

000 allekirjoituksen raja meni rikki.

panja itsessään. Se on kiistatta todista-

viidentoista tunnin päästä keräyksen

Tämän artikkelin kirjoittamishetkellä 15.4. on allekirjoituksia koossa 148

628 kappaletta, joka lyhyemmälläkin matematiikalla laskettuna tarkoittaa

lähes kolminkertaista määrää vaaditusta. Suomen kokoisessa maassa tämä on

hatunnoston arvoinen suoritus, vaikkei henkilön oikeutta tasa-arvoon lain

edessä pitäisikään kutsua saavutukseksi vaan ihmisoikeudeksi.

Monet ovat silti edelleen epäileväi-

siä. 50 000 allekirjoitusta takaa ainoas-

taan lakialoitteen etenemisen eduskunnan käsittelyyn eikä suinkaan edes sen käsittelyynottoa saati hyväksymistä.

Pidetään valitettavan epätodennäköisenä, että sama lakivaliokunta, joka hyl-

käsi aloitteen helmikuussa voisi omata

eri mielipiteen syyskuussa. Argumentti

tai -menemättömyyden sijaan kaikken merkityksellisintä olevan aate ja kam-

nut vanhoilliset roolit uudistuneiksi ja

luonut uskoa kansalaisten haluun elää

tasa-arvoisemassa Suomessa. Ei ole ensiarvoisen tärkeää meneekö aloite läpi tällä vaalikaudella, sillä asteittainen

asennemuutos on jo saavutettu ja muutoksen pyörät jatkavat pyörimistään.

Ehkä olemme valovuosia kehityksessä muita Pohjoismaita jäljessä, mutta se lieni varmaan jo ysärillä aktivistien

mielestä täysin ennalta arvattavaa. Nyt katajainen kansa näyttää kuitekin vii-

mein heränneen talviuniltaan 2000-luvulle ja ensimmäistä kertaa vuoden

2011 vaalikatastrofin jälkeen voi kokea olevansa suomalaisista ylpeä.

KYlisteen toimitus tahtoo ja toivoo sinunkin tahtovan.

Lähde: www.tahdon2013.fi

2/13 KYliste.

17


"It is very dear to me, the issue of gay marriage. Or as I like to call it, "marriage". You know, because I had lunch this morning, not gay lunch. I parked my car; I didn't gay park it." - Liz Feldman

"Claiming that someone else's marriage is against your religion is like being angry at someone for eating a doghnut because you are on a diet." - Unknown

10 syytä, miksi homoavioliitto on väärin (Lähde: Internetin ihmeellinen maailma. Joskus on vain hyväksyttävä, että joku keksi parhaan jutun ensin. Vapaasti suomennettu.) 1.

Homous nyt vain ei ole luonnollista. Aidot homo sapiensit hyljeksivät aina epäluonnollisuuksia, kuten silmälaseja, tekokuituja ja ilmastointia.

2.

Homoavioliitot rohkaisevat ihmisiä homouteen, kuten pitkien ihmisten kanssa tekemisissä oleminen tekee lyhyistä pitkiä.

3.

Homoavioliittojen laillistaminen avaa ovia kaikenlaiselle sekopäiselle käyttäytymiselle. Ihmiset voivat jopa toivoa voivansa mennä naimisiin lemmikiensä kanssa, koska koirallahan on laillinen asema ja mahdollisuus allekirjoittaa aviosopimus.

4.

Avioliitto kirkollisena instituutiona on ollut toiminnassa pitkään ja pysynyt täysin muuttumattomana: naiset ovat edelleen omaisuutta, mustat eivät edelleenkään saa avioitua valkoisten kanssa ja avioerokin on yhä laiton.

5.

Avioliiton merkitys vähenisi, jos homot saisivat mennä naimisiin. Britney Spearsin 55 tunnin liiton pyhyys suorastaan tuhoutuisi.

6.

Avioliitto on toimiva instituutio, koska siten tuotetaan lapsia. Sen vuoksi homot, hedelmättömät pariskunnat tai vanhat ihmiset eivät saa avioitua, koska lasten tuottaminen on avioliiton ainoa funktio.

7.

On ilmiselvää, että homovanhemmat kasvattaisivat homoja lapsia, koska heterovanhemmathan kasvattavat vain heteroita lapsia.

8.

Uskonnolliset tahot eivät kannata homoliittoja. Pappisvalta on koko yhteiskunnan laajuinen, joten sallittuja uskontoja on ainoastaan yksi. Uskontokuntiin kuulumattomuus on kiellettyä.

9.

Lapset eivät voi koskaan onnistua elämässään ilman kotoa tullutta sekä miehen että naisen roolia. Sen vuoksi yhteiskuntamme ehdottomasti kieltää yksinhuoltajia kasvattamasta lapsia.

10. Homoavioliitto muuttaa yhteiskunnan perustuksia: miten kykenisimme mukautumaan uusiin sosiaalisiin normeihin? Emmehän ole kyenneet mukautumaan moottoriliikenteeseen, markkina- ja palvelutalouteen tai pidempään elinikään.

18

KYliste. 2/13


Thrift shop down the road Kirpputori ei sanana herätä kovinkaan paljon luottamusta. Sanan alkuperästä on muutamia eri teorioita, joista kenties suosituimman mukaan termi on suora käännös Pariisilaisen basaarin nimestä March aux Puces, joka ansaitsi nimensä myymällä huonekaluja, joiden kuusijalkaiset pikkuasukit saivat uudet omistajansa hallitsemattomasti rapsuttelemaan takapuoliaan. Toisen, huomattavasti tylsemmän, teorian mukaan flea market –termi juontaa juurensa 1700-luvulla New Yorkissa toimineesta Fly Marketista, jonka hollanninkielinen nimi oli vlie. Sana tarkoittaa laaksoa, mutta se lausutaan kuten englanninkielinen sana flea. Itselle turhaksi jääneen tavaran myymistä on kuitenkin harrastettu jo pitkään siinä toivossa, että itselle turhasta roskasta saattaisi joku pulittaa jonkun roposen.

20

KYliste. 2/13


Teksti ja Kuvat Pia Rawlins

Laiskoille myyjille itsepalvelukirppiksiä Perinteiset tapahtumatyyliset kirpputorit, missä itse päivystettiin tiskin

takana kaupittelemassa, ovat saaneet väistyä itsepalvelukirppisten tieltä.

Itsepalvelutalojen konsepti on luonnollisesti myyjille helpompi: tavara on myytävänä useamman viikon, joku muu hoitaa rahaliikenteen ja tavaran omistajan tarvitsee korkeintaan käydä kerran viikossa järjestelemässä

myllätty hylly. Jotkin paikat tekevät asiat vieläkin helpommiksi myyjille: Turun Nummessa melkein kolme vuotta toiminut Laiskan Kirppis on

saanut nimensä siitä, ettei myyjien tarvitse tulla paikan päälle edes järjestelemään, kirpputorin työntekijät hoitavat sen ja mikä parasta, se sisältyy jo valmiiksi edulliseen hyllyvuokraan. Myytävästä tavarasta ei myöskään

peritä provisiota, vaan kaikki tuotot menevät suoraan tavaran omistajalle. Kirpparikonkari Anna, 24, muistuttaa, etteivät perinteiset kirpparit

kuitenkaan ole kokonaan hävinneet, vaan niitä järjestetään esimerkiksi

pihakirppisten muodossa paljon, varsinkin kesällä. ”Onhan se kivempi että näkee, kenen tavaroita on ostamassa, siinä tulee ihan eri fiilis että joku

on oikeasti edessä myymässä, sen sijaan että tavarat on jossain loosissa”, Anna toteaa.

2/13 KYliste.

21


I wear your granddad's clothes Turun Nummessa Laiskan Kirppiksellä

työskentelevän Tanjan, 31, mielestä Turun alueella alkaa jo olla ylitarjontaa kirpputoreista. Niitä avataan jatkuvasti uusia ja hän miettiikin, että alkavatko kirpputorit olla jopa vähän liian muodikkaita. Ei kovinkaan kauan aikaa sitten kierrättäminen ja ekologisuus oli vain ”viherpiipertäjien” puuhaa, ja jos käytit kirpputorilta hankittuja vaatteita olit vähintääkin eksentrinen, tai jopa se outo outsider. Tätä nykyä sääntö on enemmän siihen suuntaan, että mitä erikoisemmat vaatteet ja persoonallisempi look, sen parempi. Dynamon jono lauantaiiltana kasvaa kasvamistaan ja hooetämmän hyllyt tursuavat mummopuseroita ja huopahattuja. Hipsteriys kunniaan! Edinburghissa opiskellut Kati, 25, kertoo, että Skotlannin pääkaupungissa kadut ovat täynnä erilaisia vintage-kauppoja ja lähes kaikki nuoret metsästävät niistä toinen toistaan hienompia löytöjä. Kaupoista voi myös tehdä todellisia löytöjä ja myytävät vaatteet voivat usein olla arvokkaita tai jopa keräilyharvinaisuuksia. Vanhat vaatteet ja asusteet siis ainakin saavat kokea uuden elämän, mutta muutoin suurin osa skoteista ei osaa ajatella ekologisesti. Katin mukaan lähes kukaan Skotlannissa ei kierrätä, vaan kaikki talousjäte laitetaan samaan astiaan. Kierrätyspisteitäkin on miljoonakaupungissa vain muutama, ja jos mielii kierrättää, niin kierrätysastiat ja noutopalvelu täytyy tilata erikseen. Silloinkin nouto tapahtuu vain noin kerran kuussa.

One man's trash, that's another man's come-up Parhaimmillaan kirpputoreilla voi tehdä huippulöytöjä. Turun keskustassa sijaitsevan Olganeidin siskonsa kanssa ostanut Tuija, 39, kertoo että jokin aika sitten heillä oli myynnissä aito, monen tuhannen euron arvoinen Chanelin laukku. Laiskan Kirppiksen Tanja puolestaan kertoi että yksi asiakas oli löytänyt myymälästä pitkään keräilemänsä, harvinaisen lautasen,

22

KYliste. 2/13


◄ Country Style

▲Ihanan Kirppiksen

teemahuone

tavarat ovat kauniisti ja väljästi esillä ja parhaat tuotteet on valikoitu tunnelmallisiin teemahuoneisiin näytille

▼ Ihanan Kirppiksen herkä sisustus eroaa huomattavasti muista kirpputoreista

viimeisimmästä lisäyksestä kokoelmaan oli kulunut kaksikymmentä vuotta. Osa myytävästä tavarasta on kuitenkin löydöistä kaukana, jonka lisäksi tavaran myyntiin laittaneilla ei ole minkäänlaista käsitystä sopivasta hinnoittelusta. Omissa nurkissa lojuvasta tavarasta halutaan eroon ja hinnoitteluvaiheessa herää ahneus ja todellisuudentaju häviää. ”Kyllä tästä vanhasta sukasta nyt joku voisi rahaa maksaa.” Kirppiscenterissä tuli esimerkiksi vastaan puulaatikko, jonka omistaja oli hinnoitellut 28€ arvoiseksi. Hälyttävän suuri osa myytävästä tavarasta on likaista, rikkinäistä, myyntiin sopimatonta tai roskaa. Laiskan Kirppiksen työntekijät olivat kerran huomanneet eräässä hyllyssä olevan myynnissä liukuvoidetta, jonka eräpäivä oli aikoja sitten mennyt. Siltikin täyttä tavaraa?

Kirppari vai vintage

Vuosisadan alussa Suomi oli vielä köyhä maa, joten meiltä ei löydy vintage-

kauppoja täynnä arvokkaita jazzmekkoja ja korkokenkiä. Tavaranpaljous

on onneksi päässyt kaksituhattalukua kohti mentäessä kiitettävästi kasva-

maan ja sitä myötä kirpputorikulttuuri on alkanut kukoistaa.

Turun Kaskenkadulla vastikään

avattu Ihana Kirppis on askeleen

lähempänä vintagekulttuuria. Uusi

itsepalvelukirppis avattiin 20.4. Kas-

kenkadulla viisi vuotta tyhjillä olleseen kiinteistöön, jossa on aikaisemmin toi-

minut mm. päiväkoti ja baari. Tilat ovat täysin remontoitu ja tavaroiden ilmava ja kaunis asettelu luo laadukkaan vai-

kutelman, joka on osa vintagehenkistä

glamouria ja osa pienen desginbutiikin tunnelmaa. Se on myös valovuosien

päästä muiden kirpputorien sekasotkuisen kaupankäynnin ilmapiiristä.

Viikkovuokra on lähes viisinkertai-

nen suhteessa muihin, mutta myynnissä oleva tavara on myös huomattavasti arvokkaamman oloista. Ehkäpä ihana Kirppis tarjoaa kauppapaikan niille, kenen nurkissa lojuu kyllä tavaraa,

mutta ketkä eivät halua viedä tavaroi-

taan myytäväksi vanhojen partavesien ja liukuvoiteiden viereen.

Kaiken kaikkiaan kirpputorit ovat

kuitenkin mahtava tapa kierrättää

itselle vanhaksi jäänyt tavara uusio-

käyttöön. Ulkomuoto ei kaikilla kirp-

putoreilla ehkä ole yhtä glamour kuin Skotlannin vintageliikkeissä, mutta

löydöt ovat löytöjä ja kierrätys on aina jees. ■

2/13 KYliste.

23


► Manhattin Kirppiscenteristä löytyi vanhan tavaran lisäksi myös uutta sisustustavaraa. Muovinen tiikerinpää löytyy joka sisustuslehdestä. ►► Hyllyn päältä löytyi vaaleanpunainen kasa, joka paljastui iltapuvuksi

► Nyt löytyi koko Kirppiscentterin elegantein sisustustuote, takuuvarma crowd pleaser. Mikäs muukaan kuin puinen lintulamppu! Classy!

Tsempinkulma – Laiskan kirppis

▲ Arvaapas mikä tämä

Vanha Hämeentie 29

kapistus on! Oikea vastaus

tsempinkulma.net

löytyy sivun alareunasta.

Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15

Kirppis-Center Manhattan Pitkämäenkatu 4 kirppiscenter.com Avoinna ma-pe 10-18, la-su 9-15

► Hyllyköiden uumenista löytyi klassisen upea

Olganeiti Yliopistonkatu 15 G, sisäpihalla olganeiti.kotisivuni.org Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14

käsilaukku. Tämä helmi laitettiin muistiin korvan taakse seuraavia vuosijuhlia silmällä pitäen!

Ihana Kirppis Kaskenkatu 5 ihanakirppis.fi Avoinna ma-pe 10-19, la-su 10-16

Kuva arvoituksen vastaus: Kyseessä on antiikkinen kynänteroitin. Jännä vempain.

24

KYliste. 2/13


Ekologisuutta Rehtorinpellonkadulla? Ostat kännykällä pullon limsaa ATK-käytävän automaatista parantamaan heikkoa oloasi. Luennon jälkeen pullosta täytyisi hankkiutua eroon, mutta et löydä yhtään keräyspistettä pulloille tai edes muovijätteelle. Jätät pullon aulaan, jotta Montussa ruokailemassa käyvä luonnontieteilijä nappaisi sen lähtiessä mukaansa. Huhun mukaan yliopiston johdon kovin eliitti ajaa hybridiautoilla. Tästäkö ekologisuudessa yliopistossamme on kyse?

Teksti ja kuvat Lauri Liljenbäck

K

Yliste selvitti, onko Turun

maisterin väitöstilaisuudesta, aiheena

TYYn ympäristövaliokunnastakaan ole

ekologisia periaatteita,

birds’. Ottamatta kantaa Intranetin

tenkin pyörii tästä huolimatta. Kysymys

yliopistolla ja siten Turun kauppakorkeakoululla

ympäristöystävällisyyteen kannustavaa ohjeistusta tai minkäänlaista

kulutuksen kannalta vastuullista linjaa.

Tällaisten dokumenttien tulisi olla henkilökunnan, opiskelijoiden ja muiden

sidosryhmien helposti saavutettavissa, mitä ainakin hyvän maineen yrityk-

siltä voisi olettaa ja mikä antaisi myös

yliopistosta paremman sekä asiallisemman kuvan. Tieto kuuluisi siis julkisille internetsivuille (utu.fi) tai ainakin

Soihtuun (intranet.utu.fi). Lähimmäksi ekologisuutta sivustoilla päästään kui-

26

tenkin kalenterimerkinnässä filosofian

KYliste. 2/13

’Metal-induced oxidative stress and

antioxidant defence in small passerine

toimivuuteen mainittakoon, että löyty-

minen ei jäänyt etsijästä kiinni, ja kyllä,

Turun yliopistossa on ympäristöntutkimuskeskus erillislaitoksena.

Toisin siis kuin moni voisi luulla, 20

000 opiskelijan ja toimitiloiltaan 232

000 m²:n kokoisessa yliopistossa ei siis ainakaan ole saatavilla kirjattua linjaa

ekologisuuden suhteen. KYliste tyytyy

harjoittamaan tutkivaa journalismia ja

jättää mahdollisen asiaan puuttumisen ympäristöorientoituneelle lukijalle ihmetellen, ettei yliopiston laajan

opiskelijakunnan toiselta laidalta tai

kuulunut kritiikkiä tähän suuntaan,

edes Tylkkärissä. Mutta, yliopisto kuikuuluu: miten?

Keskitymme kauppakorkeaan, osal-

la laitoksista on omat erikoiskäytän-

tönsä esim. kemikaalien hävittämiseen. Kauppakorkean rakennuksen kulmalla Montun sisäänkäynnin ja Rehtorinpellonkadun välissä on lukollinen kierrä-

tyskatos, josta löytyvät kierrätysastiat

kaikelle jätteelle, mitä kauppakorkealla voi mahdollisesti syntyä aina biomassasta loisteputkiin. Tyhjennyksestä vastaa Lassila & Tikanoja ja tarkis-

tuksia tehdään tarvittaessa päivittäin, joten jäteongelmaa ei pääse synty-


mään. Kierrätyskatokseen jätteitä

nussäästöiksi kuin ekologisuudeksi.

ta kiinnostavampaa on mm. se, että

keskeisenä lähtökohtana on järjes-

kuljettavat ulkoistettu siivouspalvelu sekä tilapalvelut. Opiskelijan kannal-

jokaisessa kerroksessa on käytettyjen paristojen keräys, mikä tuli aina-

kin allekirjoittaneelle yllätyksenä.

Lisäksi on pahvin- ja paperinkeräys

mm. ATK-käytävällä. Paperijätteen ja salaisen, hävitettäväksi tarkoitetun

paperin käsittely on ulkoistettu eri-

koistuneelle yritykselle. Tietotekniik-

karomusta vastaa tietohallinto, tavara kulkee kauppakorkean väliaikaissi-

joituksen kautta varsin verkkaisella

tahdilla koko yliopiston väliaikaissi-

joitukseen ja sieltä loppusijoitukseen paikkaan X. Toivottavasti ei Afrikan

nyrkkipajoille (toim. huom. sopima-

ton viittaus). Kauppakorkealla toimi-

vat myös omista alueistaan vastaavat Amica ja KY-Dealing, jotka saavat

hyödyntää yliopiston jätehuoltosopimista. Kierrätyksessä erikoisuutena ovat Wanhasta Narikasta ostetut

juomapullot- ja tölkit, sillä ne voi palauttaa takaisin ja KY-Dealing hoitaa ne itse keskitetysti keräykseen.

Tilojen puolesta ekologisuuteen

pyritään energiatehokkuudella. Kiin-

teistön hankinnassa lienee huomioitu eristys ja materiaalit, joskin kauppa-

korkeaa on rakennettu varsin useassa vaiheessa ja kokonaisuus on siten

vähintäänkin monimuotoinen, puhumattakaan yliopistonmäen komp-

lekseista. Infrastruktuurin puolesta

noudatetaan ilmeisintä eli valaistus

minimoidaan öisin sekä loma-aikoi-

TY:n strategian mukaisesti ”Tiloja ja niiden käyttöä suunniteltaessa tää yliopiston henkilökunnalle ja

opiskelijoille tarkoituksenmukaiset,

terveelliset ja viihtyisät työtilat … samalla selvitetään voidaanko joistain

tiloista luopumalla tai korvaamalla ne edullisimmilla tiloilla tuottaa säästöä, joka voidaan käyttää opetukseen ja tutkimukseen”. Näkyvää muutosta

ekologisuudessa ei ole tapahtunut

Turun yliopiston ja Turun kauppa-

korkeakoulun yhdistymisen myötä,

mikä osaltaan kielii pragmaattisesta lähestymistavasta asioihin. Tehtyjä

tietoisia erityisesti ekologisemman vaihtoehdon valintoja on vaikea

löytää. Yleisen linjan puutteessa koko henkilökunnalla on kuitenkin paljon liikkumavaraa. Voi itse vaikuttaa,

ostaako työporukalle kolehdilla Rainforest Alliancen sertifioimaa teetä, tuulettaako tunkkaista sisäilmaa

pitämällä ikkunan yön yli auki tai

päättääkö tilata laitoksen piikkiin normaalimallia virtapihimmän videotykin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että

ekologisuus toteutuu kustannuste-

hokkuuden kautta kiinteistöratkai-

suina sekä jätehuoltona ja muutoin se

on yksittäisten tekojen varassa. Mutta entäs se automaatista ostettu tyhjä

limsapullo? Se kuuluu itse palauttaa kauppaan. ■

na. Tietotekniikka siirtyy määrätyn ajan kuluessa virransäästötilaan

ja käyttäjät sammuttavat itse osan

laitteistosta kokonaan. Ilmanvaihdon tehokkuus säätyy vuorokaudenajan

mukaan, lämpötilaakin on ainakin ennen muuteltu tyhjäkäyttöaikoina. Käytännön ratkaisut ovat kui-

tenkin luettavissa yhtälailla kustan-

2/13 KYliste.

27


ECOFACTS Yhden alumiinitölkin kierrätys säästää kolmen tunnin TV:n katseluun verrattavan määrän sähköä.

USA tuottaa joka päivä Empire State Buildingin painon verran jätettä.

Jo puolet maailman sademetsistä on tuhottu.

Kankaasta valmistettu kauppakassi on vasta sadan käyttökerran jälkeen ekologisempi kuin muovipussi. Maailmassa on eri arvioiden mukaan 600-800 miljoonaa henkilöautoa, jotka kuluttavat keskimäärin 6 litraa polttoainetta päivässä.

Yhden paperitonnin kierrättäminen säästää arviolta 20 puuta ja 15 000 litraa vettä.

YK:n vuosituhannen vaihteessa asettama tavoite äärimmäisen köyhyyden puolittamisesta 2015 mennessä saavutettiin pari vuotta etuajassa.

Kotitalouksissa jopa kolmasosa vedenkulutuksesta saattaa olla WC:n vetämisestä.

New York Timesin sunnuntainumeroa varten täytyy kaataa 75 000 puuta. Helium on tärkeä alkuaine, jota käytetään mm. eri lääketieteellisissä laitteissa. Sitä kuitenkaan tuhlataan ilmapalloihin ja vastaaviin, ja se uhkaakin loppua planeetaltamme 2530 vuodessa.

Keskivertoihminen tuottaa vuodessa yli tonnin jätettä. Kannettava tietokone kuluttaa sähköä vain 20% siitä mitä tavallinen pöytäkone kuluttaa.

28

KYliste. 2/13

Suomen ympäristön ja vesistön tila on parantunut huomattavasti parin vuosikymmenen takaisesta, happosateet ovat jo menneen talven lumia. Jopa naava on palailemassa Etelä-Suomeen.


”Gabriel, rakkaani, tule takaisin!” TeKSTI KAROLIINA RAJALA KUVAT Timo Luukkonen

Keväällä 2013 Turun Linnateatteri esittää suuria kysymyksiä. Ensin kirjailijalegenda Mika Waltarin ”Gabriel, tule takaisin” nähtiin näytelmäversiona ja toukokuussa se palaa näyttämölle oopperana. Kun pelissä ovat raha ja rakkaus, kuinka pitkälle voi ihminen mennä saadakseen haluamansa?

2/13 KYliste.

29


N

imi ”Waltari” lienee iskostunut

hyvä kysymys.

leen. Jos leikitään ajatusleikkiä niin

ajankohtaisuutensa. Waltarin 100-vuotissyntymä-

jokaisen vähänkin äidinkielen tunneilla kuunnelleen oppilaan mie-

saattaa suuri enemmistö yhdistää

tuohon nimeen myös sanat ”Sinuhe Egyptiläinen”. Onhan kyseinen teos Hollywood filmatisoinnik-

sikin päätynyt, yksi suomalaisen kirjallisuushis-

torian myydyimpiä ja käännetyimpiä teoksia. En

ihmettelisi, jos opetushallitus pitäisi mustaa listaa äidinkielen opettajista, jotka unohtavat liittää

kyseisen teoksen yläasteen opetussuunnitelmansa kirjallisuushistorian osioon.

Harvalle lienee yllätys, että Waltari ehti uransa

aikana kirjoittaa paljon muutakin kuin kyseisen, Yhdysvaltojen best seller –listoja puoli vuotta

hallinneen tiiliskiven. Itse asiassa Waltari oli niin

tuottelias kirjoittaja, että jos uskoo sielunkiertoon niin joku voisi väittää itse William Shakespearen syntyneen uudestaan, tosin suomalaiseen talon-

poikaisperheeseen ja nimellä Mika Toimi Waltari.

Englantilaisen kirjallisuuden isä kirjoitti aikoinaan 37 näytelmää, 154 sonettia, kaksi pitkää kertovaa runoelmaa sekä muita runoja. Kenties ero johtuu myöhemmin keksitystä kirjoituskoneesta, mutta Waltarin tuotannon voitaisiin todeta päätyneen jopa laajemmaksi. Kyseinen mies nimittäin loi

päivää juhlittiin näyttävästi vuonna 2008 sekä Suomessa että ulkomailla. Lisäksi kyseisellä herralla

on oma nimikkoseura ja hänen teoksiaan myydään edelleen tasaiseen tahtiin ympäri maailman. Kir-

jailijan tuotannon on todettu kokeneen jopa oman renessanssinsa muutamissa maissa.

Erityisesti Waltarin näytelmät ovat oiva esi-

merkki siitä, miten hän on pysynyt ajan hermolla

myös Suomessa. Teatterikatsomoita myydään edelleen loppuun kyseisen herran nimen ilmestyessä ohjelmistoihin. Syksyllä 2012 elettiin jännittäviä

aikoja, kun kirjailijan ”Yö yli Euroopan” näytelmä

sai Suomen kantaesityksensä vasta 78 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen.

Tänä keväänä Waltarin näytelmiä herää

uudelleen henkiin muun muassa Turussa, Mikkelissä sekä Vantaalla. Niiden kirjo on laaja. Waltari kirjoitti uransa aikana näytelmiä komedioista

farsseihin ja historiallisista aatedraamoista propagandanäytelmiin. Nirsommankin katsojan luulisi siis löytävän jotain makuunsa sopivaa Waltarin laajasta tuotannosta.

uransa aikana yhteensä 22 romaania, 15 pienoisro-

Gabriel hurmaa sukupolvi toisensa jälkeen

si satukirjaa sekä kymmenittäin kirja-arvosteluja

Yhtenä Waltarin kiistellyimmistä, mutta myös

maania, 26 näytelmää, seitsemän salapoliisiromaania, kuusi runoteosta, neljä novellikokoelmaa, kakja lehtiartikkeleita. Nukkuiko hän koskaan lienee

30

Nyt Waltarin kuolemasta on liki 40 vuotta

aikaa, mutta silti hän on onnistunut säilyttämään

KYliste. 2/13

suosituimmista näytelmistä voidaan pitää tra-


janoaa vain heidän säästöjään. Lisää mutkia näytelmään tuo naisten kanssa asuva siskontyttö Raili (Ria Kataja), jonka Gabriel koittaa myös hurmata mukaansa.

Koska näytelmässä on vain kolme naisroolia ja yksi

suuri miesrooli on yksittäisillä roolisuorituksilla paljon painoarvoa. Linnateatterin versiossa Toivonen revitteli

roolissaan lietsoen saippuasarjoja imitoivaa telenovela-

draamaa. Hurmaava hän on, sitä ei voi kieltää. Kun mies Auervaaramaisin elkein astelee ensimmäisen kerran

sisään Angerin taloon, siisti liituraitapuku yllään, yltää

Gabriel Lindströmin vaikutusvoima jo paljon lavavaloja kauemmaksi. Näin on tapahtunut jo muutaman katsojasukupolven ajan ja se tulee mitä todennäköisemmin jatkumaan vielä seuraavissakin kyseisen näytelmän tuotannoissa.

Sama tarina, eri tulkinta Toukokuussa Gabriel Lindströmin vetovoimaa voi

vielä kertaalleen ihastella Linnateatterin näyttämöllä. Tuolloin kyseinen tarina palaa muutaman illan ajaksi

lavalle Ilkka Kuusiston säveltämän oopperan muodossa. gikomediaa ”Gabriel, tule takaisin”. Sen kantaesitys oli

toukokuussa 1945 ja saman näytäntökauden aikana se pyöri jopa 17 teatterissa ympäri maan. Myöhemmin se

on vakiintunut kotimaan harrastajateatterien ohjelmis-

toissa ja siitä on tehty myös kolme televisiosovitusta sekä ooppera.

Maaliskuussa 2013 ”Gabriel, tule takaisin” nähtiin kol-

men illan ajan myös Turun Linnateatterin lavalla. Teos

poikkeaa Waltarin yleisestä tyylistä siinä, että kyseisessä näytelmässä naispuoliset henkilöt kärsivät täyttymättömästä rakkaudesta, kun yleensä tilanne on päinvastai-

nen. Siinä pikkukaupungin vanhapiikasiskokset Ulriika (Merja Larivaara) ja Kristiina Anger (Elina Stirkkinen)

joutuvat, suomalaisen ”Don Juanin”, Gabriel Lindströmin (Kari-Pekka Toivonen) uhreiksi. Mies viettelee naiset uskomaan olevansa rakastunut heihin, kun oikeasti

Kyseistä teosta on yleisesti pidetty yhtenä Suomen oopperahistorian onnistuneimmista komediaoopperoista. Jotkut ovat tosin kyseenalaistaneet sen, voiko kyseistä teosta pitää varsinaisena oopperana sen omatessa

monia musikaaliin taipuvia piirteitä. Viihdyttävä ja kokeileva se kuitenkin on.

Moni asia on edelleen sama kuin näytelmässäkin.

Perhesiteet, rakkaus ja kateus nousevat parrasvaloi-

hin. Intohimosta siirrytään rahaan ja takaisin. Tarina

pakottaa kyseenalaistamaan ihmisluontoa hallitsevat arvot ja itsekkyyden. Se herättää kysymyksiä koski-

en sitä, kuinka epätoivoinen yksilö voi olla ja kuinka

rohkeita valintoja hän on valmis tekemään saadakseen haluamansa. Kenties se on juuri näiden kysymysten

universaalius, jonka takia Waltari on onnistunut säilyt-

tämään asemansa. Vaikka aikaa kuluu ja samoja virheitä toistetaan, ei ihmisluonto selvästi ole muuttumassa lähiaikoina – jos koskaan. ■

2/13 KYliste.

31


Hyvät, pahat ja vuosijuhlatiimi Juhlasali alkaa täyttyä hulppeista iltapuvuista ja ryhdikkäistä frakeista. Viimeisen päälle valmistautunut juhlakansa etsii paikkojaan kauniisti katetuille pöydille asetetuista nimikorteista. Jokunen herrasmies muistaa jopa tarjota seuralaiselleen tuolia. Konkarit erottuvat heti joukosta. He tietävät jo mistä pöydälle katetuista lukuisista laseista tulee aloittaa ja kenen suuntaan malja kohotetaan ensimmäisenä. Muutamia rusettikauluksia suoristellaan vielä varalta ennen ensimmäisen puhujan astumista lavalle. Tervetuloa Turun KYn vuosijuhliin. ▼ Itsensä "vahingossa" värikoordinoinut vuosijuhlatiimi. Vas. ylhäältä: Liisa välkkynen, Oskari Saloviita, Pauliina Hartikainen, Laura Haakana, Salli Laakio, Jaakko Kari, Otto Sillanpää, Pauliina Karumaa. Kuvasta puuttuu Emmi Kauppinen.

32

KYliste. 2/13


Teksti ja Kuvat Vuosijuhlatiimi 2013

T

urun KY täyttää tänä vuonna 63 vuotta ja lokakuussa koittaa taas aika sujauttaa pikkukengät jalkoihin ja

suunnata juhlistamaan vuoden hoh-

dokkaimpia juhlia. Vaikka kevään pö-

lyjen takaa kurkkivan kesän jälkeinen syksy tuntuu kovin kaukaiselta, ovat

Vuosijuhlapäivä alkaa cocktail-tilai-

suudella, johon kutsuvieraat kerääntyvät tervehtimään vuosia täyttävää Turun KYtä. Cocktail-tilaisuusvastaavan

pestin on tänä vuonna ottanut haltuun pirteä ja hyväntuulinen drinkkien am-

mattilainen Emmi Kauppinen. Emmin

ta asenne aina kohdallaan. Isännän

roolista taas vastaa Otto Sillanpää,

ruotsinkielisestä verojargonista virtaa saava urheilullinen monitaituri, joka

osaa viihdyttää juhlavieraita ainakin

tässä vaiheessa iltaa, kohtuullisin määKari, joka lupaa huolehtia siitä, että

tänäkin vuonna saamme ikimuistoisen juhlaillan. Kun katsoo miestä tarkemmin, rauhallinen ja asiallinen olemus

on kuitenkin näennäistä ja kuoren alta paljastuu huikea huumoriveikko.

Vuosijuhlatiimiin on tänä vuon-

kuudella eri kielellä. Molemmat ovat

na eksynyt myös kaikkeen täysillä

hallituksessa sekä parkkiryhmässä.

eeseen kuuluu illan Monttu-jatkot ja

tuttuja kasvoja TuKYn toiminnasta. Salli on vaikuttanut mm. Ulkkiksen

Otto taas on kerinnyt toimimaan niin

Ulkkiksen, KY-sportin kuin Aktiivankin hallituksissa.

Tänäkin vuonna tavoitteet ovat

ylväät: sykähdyttävä juhlapaikka, unohtumattomat esiintyjät sekä

makunystyröitä hivelevä tarjoilu. Ja

tuskin sitäkään pannaan pahaksi, jos innokkaille juhlijoille löytyy menoa

aina seuraavaan päivään asti. Syksyn vuosijuhlien taustalle kerääntyi tänä vuonna isännän ja emännän lisäksi

seitsemän innokasta ja ideoita pulppuilevaa TuKYläista. Isännälle ja emännällehän tämä tuntuu suorastaan lapselli-

sen helpolta, mutta uskokaa pois, tässä tiimissä on kaitsemista.

valmis haasteeseen järjestää kaikille vuoden hauskin aamupäivä.

Viestinnästä ja PR-tehtävistä

juhlista kiinnostuneet pidetään ajan

tehokas ja kylmähermoinen Jaakko

jolla on turkulaisuudestaan huolimat-

se varmistaa sen, että silliskaksikko on

rin. Päävastuun itse pääjuhlasta kantaa

vuonna emännän tehtävissä toimii valtavasydäminen punapää Salli Laakio,

sietämättömältä, mutta juhlakansalle

vastaa tänä vuonna luovuutta syk-

suudessa tarjoilu pelaa, kuitenkin vielä

neet valmistelut hyvää vauhtia. Tänä

saattaa useimmista tuntua suorastaan

valvova silmä huolehtii siitä, että tilai-

tämän vuoden TuKYn emäntä ja isäntä vuosijuhlatiiminsä voimin jo aloitta-

Tällainen ahkeruus ja positiivisuus

heittäytyvä ja aikaansaava hassuttelija Laura Haakana. Lauran vastuualutausta Ulkkiksen puheenjohtajana

takaa sen, että tältä neidiltä löytyy

monta ässää hihasta, mitä tulee juhlien

järjestämiseen. On hän itsekin huhujen mukaan osallistunut joskus muuta-

miin bileisiin, hyvin harvoin kylläkin.

kivä esteetikko Pauliina Karumaa,

joka huolehtii siitä, että kaikki syksyn

tasalla vuosijuhlaviikon tapahtumista.

Pauliinan leipomistaidot pitävät huolta myös siitä, että jokainen tiimiläinen joutuu vielä vuosijuhlia edeltävänä

päivänä vaihtamaan juhlatamineensa kokoa, ehkä jopa kahta suurem-

paan. Tiimin controllerina ja yleisen

järjestyksen miehenä touhuaa Oskari Saloviita. Vuoden unelmavävyksi

huhuttu supliikki herrasmies vastaa budjetista ja ennen kaikkea siitä,

etteivät vuosijuhlien isäntä ja emäntä tilaa juhlakulkuneuvoiksi italialaisia

lamborghineja, lukuisista yrityksistä

huolimatta. Tämän kaiken Oskari hoi-

taa kylmänrauhallisesti, melkein muilta tiimiläisiltä huomaamatta.

Turun KYn vuosijuhlat eivät ole ai-

Vuosijuhlaviikko huipentuu silliaami-

kaisempina vuosina turhaa herättäneet

ovat jo vuosia tehneet silliksestä yhden

tämäkään vuosi tule olemaan poikkeus.

aiseen, jonka aina aamuun asti salassa pidetty sijainti ja kuuluisa open bar

viikon odotetuimmista tapahtumista.

Tänä vuonna huikean silliksen kaikille takaavat hyperaktiivinen moniosaaja Liisa Välkkynen ja iloisuudellaan

hurmaava Pauliina Hartikainen. Heitä molempia yhdistää harvinaisen au-

rinkoinen suhtautuminen maailmaan.

varauksetonta suosiota ja vuoden 2013 vuosijuhlatiimi pitää huolen siitä, ettei Jos kauniit iltapuvut, frakkipukuiset

herrasmiehet ja viimeisen päälle vii-

lattu tapahtuma kuulostavat korvaasi

edes hitusen hyvältä, nämä juhlat ovat sinua varten. Kiillota siis juhlakenkäsi

ja valmistaudu vuoden tyylikkäimpiin juhliin. Lokakuussa juhlitaan! ■

2/13 KYliste.

33


Edustajistovaalit tulevat!

Mitä minun pitää tietää? Edustajistovaalit. Liian harva tietää mitä nuo pitävät sisällään ja mitä se oikeastaan meille jokaiselle merkitsee. Tässä koko juttu pähkinänkuoressa!

S

uomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnissa järjestetään

YTHS-maksuun, johon sinänsä TYYllä ei ole paljoa päätäntävaltaa.

kahden vuoden välein yleiset vaalit, ns. yliopistovaalit, jossa

Jäljelle jäävää n. 40 € sen sijaan voi käyttää hyvinkin moneen tarkoi-

valitaan henkilöt päättämään meidän kaikkien yhteisistä

tukseen. Tiesitkö, että TYYssä työskentelee joka vuosi toista kymmentä

asioista ylioppilaskunnassa. Näin ollen on siis kyse ylioppi-

työntekijää erinäköisten tehtävien parissa, ja uusia asioita järjestetään

laskuntamme, TYYn, ylimmän päättävän elimen jäsenten

joka vuosi? Haluaisit varmasti sinäkin, että toiminta on tarkoituksenmu-

valitsemiseksi järjestettävistä vaaleista. TYYn edustajisto (kavereiden kesken edari) koostuu 41 jäsenestä, jotka tulevat erilaisista ryhmistä,

kaista, oikeisiin asioihin keskittyvää ja tehokasta? Ylioppilaskunta on opiskelijoiden ylin edustaja koulutusta ja sen

kuten tieteenala- ja tiedekuntajärjestöistä sekä poliittisesti sitoutuneista

järjestämistä koskevissa kysymyksissä koko yliopistossa. Pitäisikö TYYn

järjestöistä.

ajaa vahvasti opiskelijatietojärjestelmien, kuten sähköpostin ja NettiOp-

Tiesitkö, että kauppakorkeakoulun opiskelijoita edustava TuKY-lista

sun, kehittämistä yhä parempaan suuntaan vai keskittyykö se johon-

on edustajiston suurin yksittäinen lista jopa yhdeksällä jäsenellään? Li-

kin muuhun? Miten sinä haluaisit yliopistoa ja kauppakorkeakoulua

säksi TuKY-lista oli suurin yksittäinen lista absoluuttisella äänimäärällään

kehitettävän, ja millainen sinun mielestäsi meidän yhteisömme pitäisi

koko Suomessa viime vaaleissa syksyllä 2011 – yli 1 000 yksittäistä ääntä

olla Turun yliopistossa? Näistä asioista päätetään koko ylioppilaskunnan

koko listalle! (tämä isommalla/nostona tjtn!)

laajuudella!

Mikä tämä ylioppilaskunta on? Ylioppilaskunta on lakisääteinen

Lisäksi ylioppilaskunta osallistuu keskusteluun laajemmin opiskeli-

julkisyhteisö, jonka tarkoituksena on yliopistolain mukaan ”…olla

joiden asioista yhteiskunnassa, kuten kysymykseen maksullisesta koulu-

jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia

tuksesta ja lukukausimaksuista sekä opintotuesta ja sen riittävyydestä.

ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa

Paikallisella tasolla ylioppilaskunta taas keskustelee Turun kaupungin

liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua yliopiston

kanssa, sillä TYYn takana on noin 15 000 opiskelijan massa. Kaupungin

kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen,

kanssa keskusteltavia asioita ovat esimerkiksi opiskelijoiden ja nuorten

valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen…” Ylioppilaskunta olem-

liikuntamahdollisuudet ja opiskelijoiden äänen kuuluminen kaupungin

me me. Me teemme siitä oman näköisemme. Yhdessä.

päätöksenteossa.

Sinunkin opintojesi ehtona on läsnäolevaksi ilmoittautuminen

Ylioppilaskunnan edustajisto on mahdollisuus päästä vaikuttamaan

yliopistoon joka lukuvuoden alussa, eli joka vuosi n. 90 € suuruisen

ja osallistua päätöksentekoon todella monesta laajakantoisesta asiasta.

jäsenmaksun maksaminen meidän ylioppilaskunnallemme, eli TYYlle!

Jos kiinnostaa lähteä mukaan tähän huippuun joukkoon, niin ilmianna

Kun kerrot tämän summan Turun yliopiston opiskelijamäärällä, noin 15

itsesi edaattoriksi TuKY.fi etusivulla! Ja mitä tärkeämpää - käytä ääntäsi,

000, niin summa on joka vuonna melko sievoinen. Kiinnostus jäsenmak-

ja muistä äänestää syksyn vaaleissa!

surahojesi käytöstä on jo yksi syy äänestää - ja varsinkin on syytä valita huolella se, ketä äänestät. Suurin osa (n. 50 €) menee tästä rahasta

34

KYliste. 2/13

- Sanni Sirkiä ja Jaakko Männistö, Turun KYn vaalipäälliköt 2013


CFA Investment Research Challenge – Erinomainen tapa päästä sisälle finanssimaailman syövereihin CFA Investment Research Challenge on vuosittain ympäri

pohtimaan. Olisimme tuskin selvinneet tehtävästä ilman tukijoitamme,

maailmaa järjestettävä opiskelijoille suunnattu sijoitusanalyysikilpailu,

Varman luottosalkunhoitajaa Pekka Lankista ja koulumme rahoituksen

jonka järjestämisestä vastaavat maiden omat CFA -yhteisöt, jotka jär-

professoria Mika Vaihekoskea, suurkiitos heille!

jestävät myös rahoitusmaailmaan tähtääville korkeatasoista koulutusta.

Oman haasteensa analyysin tekemisessä toi Finnairin nykyinen

Kohdeyritykset vaihtelevat maittain, työ tehdään kuitenkin englanniksi.

tilanne, sillä yhtiö on ollut jo pitkään tappiollinen ja tulevaisuuden

Kilpailussa loppuun asti etenevät pääsevät ottamaan toisistaan mittaa

elinehtona on Aasian strategian onnistuminen. Yhtä oikeaa näkemystä

finaalissa New Yorkissa.

yhtiön tulevaisuudesta ei siis ole, vaan jokaisen täytyy muodostaa oma

Turun Kauppakorkeakoulusta kilpailuun osallistui allekirjoittaneen

perusteltu näkemyksensä. Kilpailu tarjoaakin opiskelijoille erinomaisen

lisäksi Nikolai Myllymäki, Joonas Ojala, Valtteri Peltonen ja Tapio Vepsä-

mahdollisuuden harjoitella sitä, mitä osakeanalyytikot, salkunhoitajat ja

läinen. Tänä vuonna kohteena Suomessa oli Finnair, jonka analysoimi-

yksityissijoittajat tekevät päivittäin ympäri maailmaa. Ei paha merkintä

nen ei ole alan konkarillekaan helppoa. Kilpailussa jokaisen joukkueen

siihen kuuluisaan CV:seen!

tuli siis muodostaa näkemys Finnairin osakkeen arvosta. Päätimme

Kuinka Turun Kauppakorkeakoulun joukkue kilpailussa sitten oikein

lähteä analysoimaan Finnairia perinteisillä osakeanalyysimetodeilla ja

pärjäsi? Suomen kilpailuun osallistui kuuden kotimaisen joukkueen

ensimmäiseksi teimme toimiala- ja kilpailija-analyysin, jonka jälkeen

lisäksi kaksi yliopistoa Virosta. Pääsimme kilpailussa Suomen finaaliin,

lähdimme arvonmäärityksen syövereihin. Joukkueemme jäsenistä

jossa vastassamme oli lopulta yllättäen joukkueet Aalto-yliopistosta,

kenelläkään ei ollut vastaavanlaista kokemusta, joten alkuvaiheessa

Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sekä Oulun yliopistosta. Finaa-

olimme ajoittain melko hakoteillä. Tämä oli kuitenkin juuri se syy, miksi

lissa jokaisen joukkueen tuli esittää oma näkemyksensä 10 minuutin

koimme kilpailun opettavaiseksi kokemukseksi, sillä meistä jokainen oli

mittaisen esityksen aikana, jonka jälkeen alan ammattilaiset pääsivät

jo muutaman vuoden ajan ollut osakkeiden kanssa tekemisissä tavalla

grillaamaan joukkueita kysymyksillä. Voiton vei valittettavasti Lappeen-

tai toisella ja pääsimme kilpailussa oppimaan käytännössä, kuinka

rannan joukkue, onnittelut heille vielä kerran hienosta työstä! Aivan

osakeanalyytikot pyrkivät määrittämään yrityksen osakkeen arvon. On

tyhjin käsin emme kotiin kuitenkaan lähteneet, sillä joukkueemme

olemassa lukuisia arvonmääritysmalleja ja jokaisella oma näkemyk-

kirjallinen raportti palkittiin kilpailun parhaana kirjallisena analyysira-

sensä siitä, mikä niistä on paras. Keskityimme omassa analyysissämme

porttina!

rakentamaan omaa Free Cash Flow to Equity -mallia, jonka avulla

Kilpailu järjestetään taas ensi vuonna ja toivottavasti Turun Kaup-

pyrimme hahmottamaan Finnairin diskontatut vapaat kassavirrat tule-

pakorkeakoulusta saadaan taas kasattua joukkue. Turkuun voittoa ei

vaisuuteen, ja siten yhtiön potentiaalisen arvon. Malli pohjautui ennen

olekaan koskaan saatu, toivottavasti tähän saadaan muutos!

kaikkea arvioihimme Finnairin tulevaisuuden kannattavuudesta, Aasian kasvustrategiasta, investoinneista ja niiden rahoituksesta. Nämä tekijät

- Henrik Soras, 2. vsk. opiskelija ja KY-Kasinon entinen puheenjohtaja

ovat varmasti sellaisia asioita, joita jokainen kylteri joutuu työelämässä

2/13 KYliste.

35


Hassut

Normi VS. HC-Kylteri Juo kolme huikkaa aina kun näet hassun hatun Aina kun näet jonkun avaaman skumppapullon käy pyytämässä huikka Juo juoma loppuun aina kun näet überhienon vappupallon Juo shotti, kun näet ennen kello kahta iltapäivällä sammuneen henkilön Juo kolme huikkaa, kun kuulet toivotuksen ”Hyvää vappua!” eller samma på svenska ”Klara vappen!” Juo shotti aina kun näet alastoman ihmisen Juo juomasi loppuun aina, kun näet kauppakorkeakoululaisen juoma kädessä

38

1.

Juo aina, kun näet ylioppilaslakin

3.

Juo kolme juomaa shotgunina, kun näet minkä vain ilmapallon

2.

Varasta koko pullo ja juo se ykkösellä

4.

Janon yllättäessä kalauta joku tajuttomaksi ja juo juomasi loppuun

5.

Toivota itse jokaiselle vastaantulijalle ”Hyvää vappua!” (eller samma på svenska) ja noudata normaaliversion ohjetta

6.

Juo shotti aina, kun näet haalarit

7.

KYliste. 2/13

Juo juomasi loppuun aina, kun näet ihmisen juoma kädessä

MEEMIT.

VAPPUJUOMAPELI


T akasivu n ko l u m n i

Kevätterveiset Patrialta

K

evättä on tänä vuonna saatu odotella, mutta huolimatta siitä, tuleeko kevät vai ei,

yksi asia on varmaa: vappu tulee opiskelijalle joka vuosi. Turun KY:n opiskelijoille on vappuna monenlaista aktiviteettia, joita jaostot ja toimijaryhmät jäsenille

tarjoavat. Vappuhassuttelut alkavat innokkaimmille jo vappua edeltävällä viikolla,

TuKYn nettisivujen kalenterista voit katsoa itsellesi mieluisimmat tapahtumat.

Ennen vappua on kuitenkin vielä jaksettava vähän aikaa opiskella, ja rentouttavan vapun

jälkeen koittavat kevään viimeiset tenttiviikot. Lunta ja kylmyyttä uhaten kevätaurinko on

paistanut kauniisti viimeisten viikkojen ajan, ja lumet sulavat silmissä herättäen opiskelijat talvihorroksesta. Vaikka tänä vuonna siirryttäisiin suoraan kevättalvesta kesään, kehotan

nauttimaan aurinkoisista päivistä ja ottamaan kaiken irti viimeisistä kevätviikoista ennen kesälomien alkamista.

Oma kevääni alkoi rauhassa opiskellen, mutta muutoksen elämääni toi uusi työpaikka Turun KY:llä. Seuraavat kaksi vuotta vietän ison osan ajastani Turun KY:n toimistolla Patrialla

työskennellen. Paljon on uutta omaksuttavaa, mutta jatkan ylpeänä tutorini jalanjäljissä työtä Turun KY:n toiminnanjohtajana. Patria on vielä huhtikuun ajan ja toukokuun alussa auki

normaalisti päivystysaikoina. Tervetuloa Patrialle, jos tarvitset apua tai tule ihan muuten vaan käymään.

Mitä Patrialla sitten oikein tapahtuu? Monet tuntevat Patrian siitä, että sieltä voi

käydä kysymässä toiminnanjohtajalta askarruttavia asioita, sekä vuokrata esimerkiksi

kauppakorkeakoulun käytävillä olevia lokeroita. Patrialla tapahtuu kuitenkin päivittäin

paljon muutakin. Toiminnanjohtajan lisäksi Patrialla työskentelevät muut toimihenkilöt ja

Turun KY:n hallitus, joten päivittäinen puheensorina taukoaa harvoin. Patrialla vaihdetaan kuulumisia ja suunnitellaan yhdistyksen toimintaa, ideoidaan yhdessä ja kokoustetaan. Puheenjohtajan huoneessa tekevät töitä hallituksen puheenjohtaja, toiminnanjohtaja

ja talouspäällikkö. Hallitushuone puolestaan on vapaasti työntekoon tarkoitettu huone,

jossa esimerkiksi tämäkin KYliste on toimitettu. Hassutteluhuone sen sijaan on tarkoitettu oleskelulle ja kahvittelulle, mutta siellä voivat vaikkapa jaostot pitää myös kokouksiaan.

Päivystysaikoina Patria on avoinna koko jäsenistölle. Tiesitkö, että Patrian yläkerroksessa sijaitsee kauppakorkeakoulun tutkijoiden työhuoneita?

Kevät on muutosten aikaa, luonto heräilee ja kesänodotus tiivistyy. Osa alkaa odottaa

kesätöitä, osa on puolestaan päättänyt opiskella kesällä tai ottaa rennosti. Miten tahansa aiotkaan kesäsi käyttää, muista nauttia siitä. Kesä antaa aikaa rentoutua ennen uuden,

kiireisen lukuvuoden alkua, jolloin opiskelunsa aloittaa jälleen innokas uusi vuosikurssi.

Vappuviikolla odottavat useat, erilaiset tapahtumat. Lauantaina 28.4. on perinteikkäiden kuntalaisbailujen aika, jolloin juhlistetaan rakkaan yhdistyksemme historiaa ylioppilaskuntana. Kuntikset ovat jäsenistölle ilmaiset, tervetuloa!

Vappupäivänä 1.5. voit löytää hallituksen ja toimihenkilöt Turun KY:n lipun kanssa Vartiovuorenmäen vappupiknikiltä. Hauskaa vapunaikaa kaikille!

2/13 KYliste.

39



KYliste 2013/2