








Tämän Veikkausliigakauden loppuratkaisut ovat nyt edessä. Kuopion Palloseura pelaa sunnuntaina Mestaruussarjan viimeisen kotiottelunsa, jossa kohdataan espoolainen FC Honka. Puolustaja Taneli Hämäläinen lupaa kotijoukkueen tekevän kaikkensa, jotta pelistä pystyttäisiin saavuttamaan kotivoitto. ”Honka-peli on meidän viimeinen näytönpaikkamme oman kotiyleisön edessä. Kaikki voimat pistetään likoon ja hyvillä fiiliksillä me lähdemme nauttimaan viimeisestä kotipelistä. Kentällä me annamme parhaamme, sillä me haluamme voittaa pelin. Toivottavasti me jatkamme SJK-ottelun toisen puoliajan peliä, sillä se oli hyvää meininkiä. Kyllä nämä syksyn taistelupelit ovat futaajan hienointa aikaa ja iltavaloissa pelaamisessa on aina jotain maagisen hienoa”, Hämäläinen sanoo. Taneli oli viime pelissä lähellä tehdä tämän kauden ensimmäisen liigamaalinsa, mutta hänen komea kaukovetonsa osui täpärästi SJK-maalin sivuverkkoon. ”Sain pallon haltuuni laidasta. Luulin olevani lähempänä vastustajan maalia kuin olinkaan ja yllätyin, kun jälkeenpäin näin oikean etäisyyden videolta. Hyvä veto lähti ja osui lähelle muttei sisälle”, Taneli kuvailee mainiota kanuunalaukaustaan.
Sunnuntai-iltana on luvassa lujaa taistelua koko illan ajaksi. ”Kova taistelupeli tulee kuten nämä loppusarjapelit kaikki ovat. Honka ei anna mitään helpolla eikä mitään saada ilmaiseksi, tässä loppusarjassa varsinkaan. SJK-tasuri oli meille pettymys, toinen puoliaika oli meiltä parempi kuin ensimmäinen. Meidän pitää jatkaa SJK-ottelun toisen puoliajan hyvää peliä ja kaksinkamppailujen voittaminen on se juttu, sillä jos voitetaan niitä niin silloin ollaan niskan päällä. Paikoista pitää laittaa pallot maaliin, SJK-pelissä meillä oli muutama hyvä paikka. Meillä on ollut hyvin vaiherikas pelikausi, paljon hyviä juttuja on tapahtunut ja me olemme edelleen kärkitaistelussa mukana. Olisi hienoa voittaa sunnuntainakin ja sitä meidän jokainen pelaajamme todellakin haluaa. Kun pelin jälkeen pääsee tuulettamaan fanien eteen, ei parempaa ole”, Taneli toteaa.
”Kaikkivoimatpistetään likoon”
1. Johannes Kreidl (AUT) (mv) – Pihlajalinna
2. Justin Bakker (NED) – Itä-Suomen Yliopiston Apteekki
3. Collins Sichenje (KEN) – Mondi
6. Saku Savolainen – OP Pohjois-Savo
7. Joona Veteli – PwC
8. Sebastian Dahlström – PUMA
9. Jasse Tuominen – Navitie
10. Eliton Jr. – Forenom
11. Pyry Lampinen – Nordic Power Service
12. Hemmo Riihimäki (mv) – Savonia
13. Jaakko Oksanen – Kuopion Energia
14. Anton Popovitch – Intersport Kuopio
15. Ibrahim Cissé (CIV) – Genelec
16. Samuli Miettinen
17. Arttu Heinonen - FRESSI
18. Seth Saarinen – Citymarket Päiväranta
19. Gabriel Bispo (BRA) – Citymarket Kolmisoppi
22. Henri Toivomäki - IceCapital
23. Tete Yengi (AUS) – Wetteri
25. Clinton Antwi (GHA) – Väre
26. Axel Widjeskog – Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
28. Matias Siltanen - Grolls
33. Taneli Hämäläinen – K-Market Julkula/Rypysuo
38. Tony Miettinen
44. Jake Jervis (GBR) – Tiketti
Päävalmentaja: Jani Honkavaara
Valmentajat: Sixten Boström, Issa Thiaw
Maalivahtivalmentaja: Joonas Pöntinen – Ravintola Malja
Fysiikkavalmentaja: Mika Lähderinne
Fysioterapeutti: Joonas Ojantie
Lääkäri: Janne Pesonen / Pihlajalinna
Videoanalyytikko: Viki Savonen
Huoltopäällikkö/joukkueenjohtaja: Sami Miettinen
1. Maksim Rudakov (mv) (RUS)
3. Juhani Ojala
4. Florian Baak (GER)
5. Henri Aalto
6. Jerry Voutilainen
7. Clesio Bauque (MOZ)
8. Kevin Jansen (NED)
9. Johannes Wurtz (GER)
10. Lucas Kaufmann (BRA)
11. Florian Krebs (GER)
12. Roope Paunio (mv)
13. Roman Eremenko
14. Niilo Saarikivi
15. Edmund Arko-Mensah (GHA)
16. Jonathan Musinga
17. Lauri Laine
19. Michael Lopez (ARG)
20. Matias Rale
21. Ville Koski
23. Aldayr Hernandez Basanta (COL)
24. Nasiru Banahene (GHA)
25. Mathias Ahlblad (mv)
26. Dario Naamo
27. Aapo Venermo
32. Luis Mateo Ortiz Lara (ECU)
47. Elias Äijälä
48. Vincent Ulundu
88. Otso Koskinen
Päävalmentaja: Vesa Vasara
Valmentajat: Sampo Koskinen, Riku Paularinne, Iikka Miettinen
Fysiikkavalmentaja: Toni Huuhka
Maalivahtivalmentaja: Miika Salmi
Fysioterapeutti: Max Thibault
Analyytikko: Edgar Reina
GM: Hexi Arteva
Urheilutoimenjohtaja: Petri Vuorinen
Erotuomari: Oskari Hämäläinen
Avustavat erotuomarit: Jan-Peter Aravirta, Veli-Matti Leppänen
Neljäs erotuomari: Miikka Haapakoski
Tarkkailija: Ilpo Simonen
Delegaatti 1: Janne Kauranen
Maalit: Urho Nissilä 6, Joona Veteli 5, Arttu Heinonen 5, Saku Savolainen 4, Axel Vidjeskog 3, Jasse Tuominen 3, Seth Saarinen 2, Gabriel Bispo 2, Anton Popovitch 1, Clinton Antwi 1, Pyry Lampinen 1, Jake Jervis 1, Eliton Jr. 1, Tete Yengi 1
Syötöt: Jasse Tuominen 3, Seth Saarinen 3, Clinton Antwi 3, Gabriel Bispo 3, Joona Veteli 2, Saku Savolainen 2, Axel Vidjeskog 2, Pyry Lampinen 1, Urho Nissilä 1, Arttu Heinonen 1, Jaakko Oksanen 1, Eilton Jr. 1, Jake Jervis 1, Anton Popovitch 1
Mestaruussarjan hieno loppuhuipennus
Satavuotiaan Kuopion Palloseuran juhlakausi on nyt päättymässä ja Mestaruussarjan pelejä on jäljellä enää kaksi. Mestaruussarjan viimeisessä kotipelissä kohdataan espoolainen FC Honka, joka joutui viikko takaperin taipumaan Suomen Cupin finaalissa Ilvekselle. Sunnuntaina on tiedossa erittäin jännittävä ilta, sillä sarjajohtaja HJK pelaa samaan aikaan vieraskentällä Vaasassa. HJK johtaa liigaa kuuden pisteen suuruisen etumatkan turvin ja tämänvuotinen liigamestaruus saattaa ratketa jo sunnuntai-illan lopputulosten perusteella. Veikkausliiga lähtee sunnuntain jälkeen lokakuun A-maaottelutauolle ja viimeinen sarjakierros pelataan siten lauantaina 21.10., jolloin pelikausi huipentuu HJK:n ja KuPS:n kohtaamiseen. Kultamitalit ja mestaruuspatsas ovat tuolloin jaossa Bolt Areenalla hienon kilpailukauden 2023 päätteeksi.
Mestaruussarjan tämän illan ottelut:
KuPS – FC Honka
VPS – HJK
Mestaruussarjan viimeinen kierros:
La 21.10.
HJK – KuPS
FC Honka – FC Inter
SJK – VPS
Jalkapallokausi jatkuu tämän jälkeen Eurolopputurnauksella, jossa ratkaistaan Suomen neljäs ja viimeinen paikka ensi kesän eurokentille. Turnaus pelataan Mestaruussarjassa sijoille 3-7 sijoittuneiden joukkueiden kesken oheisen ottelukaavion mukaisesti.
1. kierros
Ottelu 1: 4 – 7
Ottelu 2: 5 – 6
2. kierros:
Ottelu 3: ottelun 1 voittaja – ottelun 2 voittaja
3. kierros:
Ottelu 4: ottelun 3 voittaja – Mestaruussarjan 3:s
Ottelu 5: Mestaruussarjan 3:s – ottelun 3 voittaja
“Me halutaan olla toistemme siskoja. En mä oo yksin.”