2 minute read

Logistiikka-messuilta avaimia joustavaan sisälogistiikkaan jakurkistus Valion varastoon

Logistiikka-messuilta avaimia joustavaan sisälogistiikkaan ja kurkistus Valion varastoon

Kuvat: Valio

Advertisement

Kärsivällinen odotus palkitaan syksyllä, kun logistiikkaalan ammattilaiset pääsevät vihdoin syyskuussa tapaamaan toisiaan Logistiikka-messuille. Huippuosaajat yhteen kokoava ammattitapahtuma järjestetään 14.–15.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtuman ohjelmasisällöt kulminoituvat joustavaa sisälogistiikkaa teeman ympärille. Tuottava ja kannattava liiketoiminta vaatii joustavuutta sekä automatisoidulta toimintaympäristöltä että työtavoilta ja henkilöstöltä. Messujen sisältö ottaa kantaa siihen, kuinka toimialan kiihtyvällä tahdilla etenevää muutosta johdetaan automaation lisääntyessä. apua logistiikka- ja toimitusketjujen hallintaan, varastonkiertoon ja logistiikan ulkoistamiseen. Kävijät pääsevät kahden päivän ajan tutustumaan trukkeihin, lisälaitteisiin, ICT-järjestelmiin ja mobiiliteknologioihin. Viimeisimmän laitetietouden ja uusien kontaktien lisäksi kävijät saavat eväitä oman ammattitaidon kasvattamisen messujen kattavasta ohjelmasisällöstä.

Automaation rinnalle osaavia ihmisiä

Logistiikka-messut järjestetään yhtäaikaisesti Elintarviketeollisuustapahtuman kanssa. Molempien tapahtumien pääyhteistyökumppanina loistaa ruokatalojen kruunu Valio, joka raottaa omia sisälogistiikan ketteryyksiään myös messuilla. Syyskuuhun on vielä aikaa, joten ottakaamme lyhyt vilkaisu Valion varastoon jo nyt. Miltä näyttääkään logistiikka-alan työtilanne Valiolla? Millä keinoin Valion logistiikasta tehdään joustavaa ja työntekijöille merkityksellistä?

Pikakurkistus Valion varastoon osoittaa, että siellä tehdään tietotyötä. Teollisuuden automaatioasteen kasvaessa Valiollakin pelättiin robottien vievän ihmisiltä työt. Vaikka raskaimmat työvaiheet onkin korvattu automatiikalla, osaavia valiolaisia tarvitaan yhtä kaikkein tärkeimpiin tehtäviin – siirtämään tuotteet tehdaslinjalta asiakkaan laariin. – Työn muutos viimeisen vuosikymmenen aikana on ollut huikea. Tietotekniikan määrä on kasvanut kaiken aikaa ja logistiikkatyöntekijöiden käsissä on todella edistyksellistä teknologiaa. Eri varastoissamme työkavereina on kaikennäköisiä robotteja. Keräilyä tehdään puheohjauksella ja teknologiaratkaisut uudistuvat jatkuvasti, sanoo Valion Jyväskylän varastovastaava Juha Pantsu.

”Logistiikkatyöntekijämme ovat keskeinen

linkki ketjussa”

Automaatio tarvitsee rinnalleen osaavia ihmisiä, sillä Valion tuotteita käytetään maan joka kolkassa Hangosta Utsjoelle, ja tuoretuotteet

kulkevat kaupan hyllyyn joka päivä. Tämä on suhdanteista riippumatonta arkea Valion varastoissa, joten töitä riittää tulevaisuudessakin. Erityisesti nuoret odottavat työltään merkityksellisyyttä. Esimerkiksi Valiolla merkityksellisyys löytyy siitä, että jokainen valiolainen edistää työllään suomalaisten toimivaa arkea ja maamme huoltovarmuutta.

– Logistiikkatyöntekijämme ovat keskeinen linkki ketjussa, joka alkaa jo maatilalta, ja jonka toimiessa sujuvasti kaupan hyllyyn, ravintolaan ja lähikouluun saadaan turvallista ja maistuvaa ruokaa. Jokainen varastollamme tekee työtä suoraan asiakkaalle, kun kerää hänen tilaustaan, Pantsu sanoo. Valion esittelee sisälogistiikan johtamista ja vastuullista liiketoimintaansa Logistiikka- ja Elintarviketeollisuus-messujen ohjelmakattauksessa. Rekisteröityminen Logistiikka-messujen kävijäksi on avattu. Rekisteröitymään pääset www.logistiikkamessut.fi/fi/messuinfo/sisaanpaasy/

Logistiikka- ja Elintarviketeollisuus-messujen lisäksi Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään samanaikaisesti myös kaksi muuta ammattitapahtumaa.

Monipuolisen työelämän superviikon 13.–15.9.2022 täydentävät kansainvälinen turvallisuusalan tapahtuma EuroSafety ja työhyvinvointiin keskittyvä Työhyvinvointimessut. Yhden tapahtuman rekisteröityminen oikeuttaa vierailemaan kaikilla messuilla.

Erityisesti nuoret odottavat työltään merkityksellisyyttä.

Lisätietoja molemmista tapahtumista löydät osoitteista www.logistiikkamessut.fi ja www.elintarviketeollisuus.fi

Huippuosaajat yhteen kokoava ammattitapahtuma järjestetään 14.–15.9.2022