3 minute read

Vuorovastaavien koulutus – Konkretiaa ja parempia vuorovaikutustaitoja

Vuorovastaava Kirsi Kyrönlahti (oik.) käy sairaanhoitaja Milla Sivosen kanssa läpi tulevan potilaan ennakkoraporttia päivystyspoliklinikalla.

Vuorovastaavien koulutus – Konkretiaa ja parempia vuorovaikutus- taitoja

Advertisement

TEKSTI: TITTA AIRO KUVAT: VILLE KETO

Uudella vuorovastaava- koulutuksella annetaan entistä paremmat työkalut vuorovastaavan työn tekemiseen myös uudessa Sairaala Novassa.

Vuorovastaavilla on hyvin tärkeä rooli sairaalan arjessa, sillä he vastaavat päivittäisen hoitotyön sujuvuudesta osastoilla. Vuorovastaavat huolehtivat esimerkiksi oman osastonsa toimintavalmiudesta, poikkeustilanteissa toimimisesta ja lääkkeiden riittävyydestä farmaseutin poissa ollessa. Lisäksi vuoron alkaessa he ohjaavat henkilöstön heidän osaamisensa mukaisiin työtehtäviin.

Sairaanhoitopiirin koulutusyksikön ja muiden asiantuntijoiden kanssa koulutusta suunnitellut kliinisen hoitotyön asiantuntija Tytti Ervastin mukaan koulutukselle on ollut selkeä tarve. Entisenä leikkausosaston osastonhoitajana hän pääsi hyödyntämään myös omia käytännön huomioitaan koulutuksen suunnittelussa.

– Yksiköissä oli käytössä hyvinkin erilaisia toimintatapoja vuorovastaavien toiminnassa. Joissakin yksiköissä vuorovastaavina toimi sattumanvaraisesti työvuoron kokenein työntekijä, kun taas joissakin yksiköissä pyöritettiin esimerkiksi vuorovastaavien ”rinkiä”, jonka jäsenet toimivat vuorotellen vuorovastaavina. Myös perehdytystä järjestettiin hyvin eri tavalla, eikä varsinaista koulutusta ollut aikaisemmin ollenkaan saatavilla, Ervasti kertoo.

Sairaanhoitopiirin strategia ja uusi Sairaala Nova olivat keskeisessä asemassa koulutuksen suunnittelussa.

– Strategia velvoittaa meitä korkeaan laatuun, potilaiden hyvään ja näyttöön perustuvaan hoitoon. Yhdenmukaisella koulutuksella varaudumme jo nyt uutta sairaalaa varten. Pääsemme yhtenäisiin toimintamalleihin, jotka helpottavat vuorovastaavan työtä ja näkyvät sitä kautta parempana laatuna potilaillekin, Ervasti sanoo.

Vuorovastaavan työssä korostuvat työn organisointi- ja hyvät vuorovaikutustaidot. Kuvassa teho-osaston vuorovastaava Ulla Jantunen (oik. ylärivi) ja sairaanhoitajat Riikka Kaipio (vas. ylärivi) ja Pirjo Koivukorpi (vas. alarivi) ja Anne Salonen.

LÄHIPÄIVÄSSÄ PANEUDUTAAN VUOROVAIKUTUSTAITOIHIN

Uusi koulutus koostuu verkkokurssista, yhdestä lähipäivästä sekä itsenäisestä opiskelusta. Ervastin mukaan verkkokurssin tehtävät ovat hyvin konkreettisia ja tehtävien mukaisia tilanteita vuorovastaaville tulee käytännön työssäkin eteen. Koulutuksen lähipäivässä opetetaan rakentavaa vuorovaikutusta, ja miten vuorovaikutukseen ylipäätään voi vaikuttaa vuorovastaavan roolissa. Päivän aikana tarkastellaan muun muassa omia vahvuuksia ja kehittämiskohteita, harjoitellaan kuuntelemisen taitoa, palautteen antamisen ja -vastaanottamisen tilanteita sekä käydään läpi ihmisten erilaisia reagointityylejä. Koulutuksen lähipäivän vetäjänä toimii Kirsi Hoffrèn MukavaMonday-yrityksestä.

– Alun perin lähdimme suunnittelemaan pelkkää verkkokurssia, mutta vuorovaikutus on niin olennainen osa vuorovastaavan työtä, että halusimme mukaan konkreettista lähiopetusta vuorovaikutuksesta, jota ei voi opetella verkkokurssilla. Lähipäivässä on varmasti parasta se, että vuorovastaava saa hyviä työkaluja vaikeiden tilanteiden käsittelyyn, Ervasti sanoo.

Ervasti muistuttaa, että hoitotyön esimiesten tuki ja mandaatti ovat vuorovastaavien työssä todella tärkeitä.

– Joskus vuorovastaava joutuu määräämään työntekijöitä myös esimerkiksi epämieluisiin työtehtäviin ja työntekijä voi kokea, ettei hänen osaamisensa ole riittävä tehtävään. Siinä tilanteessa olisi luotettava kuitenkin siihen, että vuorovastaava on valinnut tehtävään parhaan mahdollisen työntekijän, Ervasti sanoo.

Kliinisen hoitotyön asiantuntija Tytti Ervasti suunnitteli vuorovastaavakoulutuksen yhdessä sairaanhoitopiirin koulutusyksikön ja muiden asiantuntijoiden kanssa.

Kuuman sairaalan yksiköissä vuorovastaavia työskentelee:

• Leikkausosastoilla (1-3): 11 (vuorovastaava vain virka-aikana)

• Teho-osastolla: 34 (vv 24/7)

• Päivystys- ja infektio-osastolla: 22 (vv 24/7)

• Päivystyspoliklinikalla: 35 (vv 24/7)

KUKA VOI TOIMIA VUOROVASTAAVANA?

Ervastin mukaan vuorovastaaville on asetettu tiukat valintakriteerit ja myös koulutukseen valittiin mukaan vain sellaisia osallistujia, jotka ovat jo työskennelleet vuorovastaavina tai tulevat jatkossa työskentelemään. Tärkeää on oma mielenkiinto tehtävää kohtaan ja riittävä ammatillinen osaaminen, joka on myös määritelty. Lisäksi on tunnettava hyvin muun muassa sekä koko organisaatio että oma työyhteisö, potilaiden hoitoketju ja työhön liittyvä lainsäädäntö.

– Työ on myös hyvin vastuullista, joten tehtävässä on kestettävä painetta. Tärkeää on, ettei kukaan toimi pelkästään vuorovastaavana, vaan systemaattisesti vuorotellen käytännön hoitotyössä ja päivittäistyönjohdossa. Näin varmistetaan riittävä osaaminen ja korkea laatu kummallakin osa-alueella, Ervasti sanoo.

Koulutus aloitettiin kahdella 12 hengen pilottiryhmällä keväällä 2019. Koulutuksen ensimmäiseen vaiheeseen valittiin mukaan vain akuuttien yksiköiden työntekijöitä. Osallistujien joukossa oli jo vuorovastaavan tehtävässä toimineita sekä henkilöitä, jotka haluavat jatkossa työskennellä vuorovastaavana. Syyskuussa koulutuksen aloitti kaksi uutta 12 hengen ryhmää ja keväällä 2020 toteutetaan jälleen uusi vuorovastaavakoulutus.

– Tavoitteena on, että jatkossa kaikki vuorovastaavat osallistuvat koulutukseen, jotta varmistetaan yhtenäiset toimintamallit päivittäistyönjohdossa. Tämä on myös yksi hoitotyön urakehitysvaihtoehto, Ervasti muistuttaa.

This article is from: