Hyv\u00E4\u00E4 y\u00F6t\u00E4 koko perheelle

Hyvää yötä koko perheelle

TEKSTI JA KUVAT: KERTTU PYLVÄNÄINEN

Kun yöt muuttuvat lapsiperheessä unettomiksi painajaisiksi, auttaa Lastenpsykiatrian poliklinikan vauva- ja pikkulapsiperheiden univalverytmin yöaikainen vuorovaikutushoito parempaan uneen.

– Pienten lasten unipulmat ovat tavallisia. Yöhoitoprojekti on keino silloin, kun omat ja neuvolan neuvot eivät riitä ja vanhemmat kokevat, etteivät enää pärjää lapsen kanssa, kuvaa lastenpsykiatrian ylilääkäri Marianna Savio toimintaa. Idea on tullut Joensuusta, jossa jo parikymmentä vuotta sitten aloitettiin kehittämään yöaikaisen vuorovaikutuksen hoitoa.

Joskus pikkulapsiperheiden unipulmat saavat rinnalleen hankalia vuorovaikutusongelmia, jolloin tarvitaan kokonaisvaltaisempaa apua ja tukea. Projektissa pureudutaan lapsiperheen vuorovaikutukseen, rytmiin, elintapoihin ja rutiineihin, jotta voidaan löytää ratkaisuja huonoon uneen tai nukkumattomuuteen. Yöhoidon kohderyhmässä ovat 6 kk – 3-vuotiaat lapset perheineen, mutta muuten apua uniongelmiin annetaan aina 12 ikävuoteen saakka.

– Projektiin osallistuminen vaatii lääkärin lähetteen sekä vanhemmilta tahtoa ja sitoutumista. Mukana olevien perheiden tilanne on jo mennyt niin pitkälle, että apu otetaan vastaan, kertoo projektin yöhoitaja Miiru Pänkäläinen.

Prosessiin kuuluu keskusteluja vanhempien kanssa, kotikäynti, kartoitustyö perheen tavoista ja historiasta, polikliininen työskentely perheen kanssa ja myös elimelliset syyt uniongelmiin poissuljetaan. Yksi osa hoitoa on Lastenpsykiatrian poliklinikan yöhoitojakso, jossa lapsi ja vanhemmat yöpyvät sairaalan tiloissa kaksi yötä peräkkäisillä viikoilla. Yöhoidon aikana yöhoitaja seuraa lapsen nukkumista videoyhteydellä ja auttaa tarvittaessa vanhempia rauhoittamaan lasta.

YKSILÖLLISTÄ APUA

– Tarkoitus vähentää yöaikaista vuorovaikutusta ja lisätä päivän positiivista vuorovaikutusta, kiteyttää Marianna Savio toiminnan. Uni on koko perheen hyvinvoinnin perusta. Ennen yöhoitojaksoa arvioidaan, millaisesta unihäiriöstä on kyse - onko lapsella vuorokausirytmin häiriö, uniassosiaatiohäiriö, nukkumaan asettumisen häiriö tai unettomuutta.

Jokainen lapsi ja perhe on yksilöllinen ja siksi myös hoitokeinot vaihtelevat. Vanhemmat täyttävät 2-3 viikkoa unipäiväkirjaa, jonka avulla saadaan tietoa lapsen unen määrästä ja vuorokausirytmistä. Unihäiriön tarkentuessa perheen kanssa suunnitellaan yhdessä tavoitteet ja keinot unipulmien helpottamiseksi. Vanhempienkanssa keskustellaan myös kasvatuksesta,parisuhteesta ja lapsen tarpeista. Tärkeintä on ratkoaongelmaa yksi muutos kerrallaan ja luoda lapselle positiivisiarutiineja, jotta omasta sängystä tulee lapselleihana paikka.

– Yöjaksolla perhe tulee sairaalaan iltaseitsemältä,jolloin sairaanhoitaja-perheterapeutti ottaa heidät vastaan.Iltapala syödään yhdessä ja perhe saa toimintaohjeitayötä varten. Itse tulen töihin klo 21, kuvailee MiiruPänkäläinen sairaalassa oloa.

Perhe tekee iltatoimet ja menee nukkumaan huoneeseen,jota Pänkäläinen seuraa videoyhteydellä. Hänvalvoo yön ja tekee minuutin tarkkuudella merkintöjänäkemästään. Hyvin harvoin hoitaja menee huoneeseen,ainoastaan jos vanhemmat ovat erityisen neuvottomiaesimerkiksi lapsen rauhoittamisessa. Silloin Pänkäläinenkuiskaa toimintaohjeita, mutta pyrkii pysyttelemään lapsennäkymättömissä.

Marianna Savio ja Miiru Pänkäläinen toivovat, että uniprojektista tulee pysyvä osa Lastenpsykiatrian poliklinikan toimintaa.

Kuva: Kerttu Pylvänäinen

– Toiveissa olisi, että yöaikainen ohjaaminen voisi tapahtua jatkossa korvanapin kautta. Aamulla seitsemältä on aamupalan aika ja yön tapahtumat käydään läpi ja analysoidaan kokemukset, kuvailee Pänkäläinen. Sitten perhe lähtee kotiin.

TAVOITTEENA PYSYVÄ TOIMINTAMALLI

Hoidossa on ollut yhteensä 25 perhettä, joista viisi on myös yöpynyt sairaalassa. Valtaosa on saanut apua ongelmiinsa, osa jo ensimmäisen puhelinkonsultoinnin jälkeen. Jos ongelmat ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa, myös niiden ratkaisemiseen vaaditaan enemmän aikaa. Projektin toivotaan muuttuvan pysyväksi toimintamalliksi Keski- Suomen keskussairaalassa.

– On ihmeellistä, kuinka lapsen kehitys puhkeaa kukkaan, kun lapsi oppii nukkumaan, kiteyttää Savio projektin suurimman palkinnon. Kun varhaiseen vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia päästään kitkemään varhaislapsuudessa, sen merkitys oppimiseen ja sosiaalisuuteen on merkittävä. Jos tällä työllä saadaan yksikin syrjäytyminen estettyä, on kaikki sen arvoista.

Beckerin perheen elämä muuttui, kun kuopus oppi nukkumaan yöt.

Kuva: Kerttu Pylvänäinen

MILON ÖISTÄ TULI KOKO PERHEEN PAINAJAINEN

Jyväskyläinen Milo Becker nukkui elämänsä kaksi ensimmäistä vuotta hyvin, kunnes oli aika luopua tutista. Unet hajosivat pieniin palasiin ja pahimmillaan perheessä nukuttiin vain kolme tuntia ja sekin pätkissä. Huonoja öitä jatkui vuoden verran.

– Kolmevuotisneuvolassa terveydenhoitaja kysyi mitä kuuluu ja minä romahdin, kertoo Milon äiti Päivi Becker. Olin aivan umpiväsynyt. Nukuimme mieheni kanssa vuorotellen, jotta edes toinen saisi levätä. Myös perheen isommat lapset heräsivät kuopuksen itkuun.

– Huonot yöt tekivät myös illoista raskaita, kun Milo ei lopulta halunnut mennä edes nukkumaan. Yöllä poika itki ja me yritimme rauhoitella. Kokeilimme kaikkia keksimiämme keinoja, jotta olisimme saaneet unta. Herätyksiä kertyi joka yö 3–10 ja usein ne kestivät pitkään, kertoo Arttu Becker.

Neuvolassa kerrottiin uniprojektista ja Beckerit saivat ajan lääkäriltä. Lähete oli helpotus. Ensin tutkittiin, että Milon heräilyt eivät johdu fysiologisesta ongelmasta, onneksi sellaista ei löytynyt. Väsyneet vanhemmat olivat kiitollisia, että prosessi lähti liikkeelle nopeasti.

– Kotikäynnillä kävimme läpi rutiineja ja lastenhuonetta. Saimme heti konkreettisia vinkkejä, esimerkiksi vähensimme unilelujen määrää sängyssä. Silloin jo tuntui, että taakka putoaa harteilta. Oli helpottavaa sanoa asioita ääneen ja joku aidosti kuunteli, Päivi huokaisee.

Sairaalajaksolle perhe lähti toiveikkain mielin. Huoneen videoyhteys yöhoitajaan tuntui ensin hassulta, mutta lopulta kamerat eivät häirinneet. Yön tapahtumat yllättivät vanhemmat.

– Ensimmäisenä yönä Milo heräsi 6-8 kertaa, mutta sai itse unen päästä kiinni. Kamerasta näkyi, että poika jopa seisoi sängyllään ja heilutteli peittoa, mutta sitten laittoi pään tyynyyn ja kävi nukkumaan. Yhden kerran hän sanoi ensimmäisenä yönä minulle jotain, Päivi muistelee.

– Seuraavana yönä en itse herännyt kertaakaan. Milo oli havahtunut, mutta saanut itse unenpäästä kiinni, Arttu kertaa. Kolmantena yönä Milokin nukkui aamuun saakka.

KOHTI PAREMPIA ÖITÄ

Perhe teki arkeensa konkreettisia muutoksia: Milon päiväunia lyhennettiin ja iltaunille menoa aikaistettiin. Sairaalajaksoilla huomattiin, että lapsella oli usein ongelmia peiton kanssa ja siksi pojalle hankittiin suurempi peitto, joka pysyy paikoillaan. Nykyään Milo saa hyvistä öistä palkinnoksi pienen suklaapalan aamulla, tällä vahvistetaan positiivista kokemusta nukkumisesta.

– Nyt jo pystymme puhumaan myös lapsen kanssa nukkumisesta. Lastenhuoneen pelottavalta tuntunut vaatekaappi siirrettiin eri huoneeseen, kertoo Arttu Becker.

– Yöt menevät hyvin. Rutiinit ovat hyvin tarkat: ensin luetaan satu ja sitten lauletaan kolme unilaulua. Tämän jälkeen Milo nukahtaa itse omaan huoneeseen. Yöt ovat rauhoittuneet, kuvailee perheenäiti nykytilannetta.

Vanhemmat eivät kokeneet yöprojektia raskaana, vaan toimenpiteet sujuivat hyvin ja myös sairaalaan joustavuus saa kiitosta. Päivi ja Arttu Becker suosittelevat uniongelmiin pikaista tarttumista ja rohkaisevat avunpyytämiseen ajoissa.

– Kun unet parantuivat, Milo sai kunnon kasvupyrähdyksen. Puhe on kehittynyt ja leikit ovat menneet eteenpäin, hän on paremmalla tuulellakin.

Vanhempia hymyilyttää, sillä edessä on ensimmäinen kahdenkeskinen matka Milon syntymän jälkeen. Nyt poika pääsee mummolaan yökylään – luksusta, jota ei voinut pahimman yörallin aikaan suunnitella. Mahtava juttu niin Milolle, mummolle, isälle ja äidille.