Skip to main content

Naantalilainen vaalilehti

Page 1

vaalilehti_kannet_3.pdf 1 27.3.2011 21:38:34

C

M

Y

CM

MY

CY

CMY

K

NAANTALIN

EDUSKUNTAVAALIT 2011


2 • N A A N TA L IN K O K O O M US • ED US K UN TAVAALI T 2 0 1 1

”

Matti on vakuuttanut minut ennen kaikkea positiivisella ja peräänantamattomalla asenteellaan eteen tulevien haasteiden ratkaisemisessa. Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: Erityisenä piirteenä Matilla on kyky paitsiwww.mattirantanen.fi tuoda omat ideansa julki, myös kuunnella muiden ajatuksia.” – Pekka Jokisuu, toimitusjohtaja, Kultaranta Golf Oy

PAUL BRÜCK

VAALIPÄIVÄÄN ON TÄNÄÄN aikaa noin 20 päivää eikä siinä ajassa enää vapaapäiviä pidellä, nyt on syytä olla kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Tätä olen jo toki nyt pyrkinyt tekemään, mutta on aika laittaa vielä suurempi vaihde silmään. Ensimmäiset puheenjohtajatentit ovat tulleet televisiosta ja minullakin on ollut mahdollisuus osallistua useihin paneeleihin ympäri Varsinais-Suomea, niin kouluissa, eri järjestöjen tilaisuuksissa kuin avoimissa keskustelutilaisuuksissa. Viikolla kiersin maakuntaa sisäasiainministeri Anne Holmlundin kanssa ja pääsin mukaan hyviin keskusteluihin ja opin myös ministeriltä uutta. Keskustelun aiheiksi niin paneeleissa kuin toreillakin JULKAISIJA: Naantalin Kokoomus nousevat usein samat asiat, PÄÄTOIMITTAJA: Matti Rantanen joita ovat esimerkiksi SuoPAINOS: 46 000 kpl men takaukset muille euroTUOTANTO: ML-Mediat Oy maille, verolinjaukset, työlliTAITTO: Susanna syys Varsinais-Suomessa seYlä-Pynnönen kä yleinen poliittinen tilanne PAINO: Satakunnan Suomessa. Painotuote Oy Takausten suhteen olen Kokemäki 2011 samoilla linjoilla Jyrki Katai-

sen kanssa, se että nyt estämme muita euromaita romahtamasta taloudellisesti, tukee vahvasti myös omaa talouselämäämme, vientiä ja siten työllisyyttä Suomessa. Vahva, vakavarainen ja yhtenäinen euroalue on meidän kaikkien etu. Verolinjauksissa olen osittain samaa mieltä puolueemme yleislinjan kanssa, mutta mielestäni olemme lähteneet mukaan kilpalaulantaan kuka korottaa eniten ja mitäkin veroa. Totta on, että nykyinen veropohja ei riitä ylläpitämään nykyistä kulurakennetta ja tilanne heikkenee entisestään suurten ikäluokkien siirtyessä pois työelämästä. Verotuksessa tärkeintä on kannustavuus ja siksi tuloveroon ei tule tehdä korotuksia, ennemmin päinvastoin taloustilanteen niin salliessa. Myöskään pääomaverotusta ei tule mielestäni korottaa, sillä yrittäjyyteen ja suomalaiseen omistajuuteen tulee kannustaa, ainoastaan hyvinvoiva yritys työllistää ja investoi. Hyvinvoivan yrityksen takaa löytyy motivoitunut ja innostunut yrittäjä, jolla tulee olla mahdollisuus taloudelliseen menestykseen ottaessaan riskin yrittäjäksi lähtemisestä. Motivoituneen yrittäjän lisäksi yritys tarvitsee osaavan henkilöstön, jolla myös on oikeus nauttia työnsä hedelmistä. Jotenkin menot kuitenkin on katettava ja velka ei ole tähän oikea ratkaisu, se auttaa hetkellisesti, mutta sen varaan ei voi hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaa. On muokattava myös menopuolta, ylimääräistä byrokratiaa on karsittava ja on otettava käyttöön parhaat mahdolliset yhteen toimivat järjestelmät. Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle on hyvä tilaisuus tehdä rakenteet vastaamaan tämän päivän tarpeita, niin valtionhallinnossa, kunnissa kuin muullakin julkisella sektorilla. Tämä on sekä

mahdollisuus että pakko, mikäli tahdotaan korvata julkiselta puolelta eläköityvät uusilla työntekijöillä, tarkoittaa se, että noin 80 % valmistuvista opiskelijoista tulisi rekrytoida julkishallintoon. Tämä ei luonnollisestikaan ole kansantalouden kannalta mahdollista. Veronkorotuksia joudutaan varmastikin tulevalla vaalikaudella tekemään ja tällöin ne tulee kohdistaa niin kutsuttuihin haittaveroihin, joita ovat ympäristöön tai terveyteen haitallisesti vaikuttavat tuotteet. Yleinen poliittinen tilanne on erittäin mielenkiintoinen, meillä on neljä suurinta puoluetta joiden kannatuslukemat ovat hyvin lähellä toisiaan. Jos vertaan tilannetta neljän vuoden takaiseen, jolloin olin myös ehdokkaana, nyt ihmiset ovat huomattavasti kiinnostuneempia asioista ja seuraavat keskusteluja herkemmällä korvalla. Uskon ja luotan, että seuraavan kolmen viikon aikana Kokoomus saa tuotua omat arvonsa ja ajatuksensa esille saaden kansan luottamuksen. Kokoomuksen tapa tehdä politiikkaa on omien vahvuuksien esille tuonti, ei muiden arvostelu. Joillakin puolueilla strategia on toisenlainen, mutta syynä saattaa olla se, ettei itsessä ole kovastikaan kehumista. Luotan Suomen kansan näkevän tällaisten asioiden läpi ja tahtovan osaavat sekä aikaansaavat päättäjät, tällöin Kokoomus on Suomen suurin puolue ja minä eduskunnan jäsen. Vaaliterveisin Matti Rantanen Naantalin Kokoomus ry:n puheenjohtaja matti@mattirantanen.fi


NAANTALIN K OK OOM US • E DUSK UNTAVAALIT 2011 •

3

”

Eduskuntaan tarvitaan Matin kaltaisia nuoria ammattilaisia, jotka näkevät kansainvälisyyden sekä valtavana mahdollisuutena Liity tukijoukkoihin Facebookissa! Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi että normaalina osana • elämää.” – Alexander Stubb, Ulkoministeri

NAANTALI TARVITSEE EDUSTAJANSA KUNNAT OVAT OSA laajaa yhteiskunnallista järjestelmää. Toiminnan lähtökohtana on kuntien itsehallinto, mutta kuntien tehtävät on pitkälti määritelty lainsäädännössä. Toki kunnat voivat yleisen toimivaltansa perusteella mukaisesti huolehtia muistakin kuin lakisääteisistä tehtävistä. Taloudelliset resurssit asettavat tälle kuitenkin omat tiukat rajansa. Suurimmaksi osaksi kunnissa voidaan kuitenkin päättää siitä, millä tavalla palvelut järjestetään. Tämän suhteen käytännöt kuitenkin poikkeavat eri aikoina ja eri toimialoilla. Kun palvelujen saatavuudessa tai järjestämistavassa ilmenee puutteita, on hyvin tyypillistä vaatia valtiolta entistä tiukempaa valvontaa tai yksityiskohtai-

sia velvoitteita. Käytännössä tämä ilmenee tiukkoina ryhmäkoko- tai jonotusaikavaatimuksina. Kuntien itsenäinen asema palvelujen järjestäjänä onkin jatkuvaa tasapainoilua paikallisen päätösvallan ja tiukan normiohjauksen välillä. Kansalaisten yhdenvertainen oikeus peruspalveluihin ja toisaalta kuntalaisten oikeus itsehallintonsa nojalla päättää asioistaan ajautuvat herkästi vastakkain. Kyse on usein tosiasiassa siitä, että kuntien resurssit eivät riitä kaikkien toiveiden toteuttamiseen samanlaisina ja samanaikaisesti. Kuntien verotulojen vaihteluista johtuvia taloudellisia eroja tasataan monimutkaisen valtionosuusjärjestelmän kautta On tärkeää, että lainsäätäjillä on eduskunnassa

kokemusta ja näkemystä niistä tekijöistä, jotka tosiasiassa määrittävät kuntien mahdollisuuksia suoriutua tehtävistään. Valitettavan usein unohtuvat lupaukset siitä, että kunnille ei aseteta uusia velvoitteita ilman lisäresursseja. Kuntien lukumäärä ja eri palvelujen järjestämiseen vaadittava asukasmäärä ovat olleet Paras- lainsäädännön myötä keskeisin kuntapuheenaihe päättyvällä eduskuntakaudella. Turun seudullakin useampi vuosi meni yhteistyön tosiasiallisen kehittämisen sijasta asemien puolustamiseen suur-Turku uhan alla. Samanaikaisesti täällä kuitenkin toteutettiin useita vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja viimeisen vuoden aikana on jälleen keskitytty aitoon yhteistyöhön. Tämän

on mahdollistanut Turun johdossa tapahtuneet asenne- ja henkilöstömuutokset. Kuntien välisen yhteistyön tavoitteina on löytää entistä taloudellisempia ja toiminnallisesti parempia malleja kuntalaisten palveluiden turvaamiseksi. Joissain tapauksissa voi kuntarakenteella olla tähän suoranaista vaikutusta, mutta

suurimmaksi osaksi kyse ei ole vain suuruuden ekonomiasta, jossa yksikkökokoa tai –määrää kasvattamalla saadaan parempaa tehokkuutta. Siksi on tärkeää, että pelkkien rakenteiden sijasta keskitytään palveluprosessien kehittämiseen ja hyödynnetään yhteistyön mahdollisuuksia siellä, missä sillä saavutetaan etuja.

Uusien yhteistyömuotojen myötä entistä suurempi osa kuntalaisten arkeenkin vaikuttavista asioista siirtyy päätettäväksi tai ainakin valmisteltavaksi kuntien perusorganisaatioiden ulkopuolelle. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että päättäjät ja valmistelusta vastaavat virkamiehetkin ovat aktiivisesti mukana niin seudullisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla asioista päätettäessä. Mitä paremmin Naantali on edustettuna, sitä paremmin naantalilaisten edut tulee huomioiduksi. Yhteistyö ei ole uhka, vaan mahdollisuus, mutta sen hyödyntäminen edellyttää osaavia ja aktiivisia edustajia. Timo Kvist kaupunginjohtaja


4 • N A A N TA L IN K O K O O M US • ED US K UN TAVAALI T 2 0 1 1

”

Olemme tehneet Matin kanssa tiivistä yhteistyötä siitä lähtien, kun hän toimi Varsinais-Suomen Kokoomuksen varapuheenjohtajana. Nuoresta Liity tukijoukkoihin • on Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi iästäänFacebookissa! huolimatta Matti jo täysverinen poliitikko.” – Petteri Orpo, V-S Kokoomuksen pj, kansanedustaja

VAALEISSA RATKAISTAAN HYVINVOINNIN TULEVAISUUS POHJOISMAINEN YHTEISKUNTAMALLI ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on paras tapa rakentaa hyvinvointia. Suomalaisella hyvinvointiyhteiskunnalla tarkoitan koulutettua ja osaavaa työväkeä sekä kilpailukykyistä taloutta, jotka on yhdistetty tasa-arvoisiin palveluihin ja huolenpitoon jokaisesta huolenpitoa tarvitsevasta. Todellinen hyvinvointiyhteiskunta on myös mahdollistava. Se ei sulje pois tai sanele yksilön valintoja. Hyvinvointiyhteiskunnassamme on paljon parantamisen varaa. Menneiden vuosikymmenten rakenteet eivät enää palvele tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä uhkaavat julkisen talouden kestävyysvaje, totuttua hitaampi talouskasvu sekä työvoiman vähentyminen ja palvelutarpeiden lisääntyminen, kun väki vanhenee. Turvataksemme hyvinvoinnin meidän on edettävä määrätietoisesti kolmessa isossa asiassa: työllisyyttä ja yrittäjyyttä tukeva verouudistus, nykyistä parempi työelämä ja pidemmät työurat sekä kuntareformi ja palveluiden uudistaminen. Mitä aiemmin toimimme ja paremmin onnistumme näissä kolmessa sitä pienemmäksi jää tarve veronkorotuksiin taikka menosäästöihin.

Mutta pelkät valtion toimet eivät riitä. Tarvitsemme parempaa. Ansaitsemme parempaa. Nykypäivän inhimilliset ongelmat, kuten työelämän rasittavuus, työn ja perheelämän yhteensovittaminen, nuorten syrjäytyminen, masentuneisuus ja pahoinvointi ovat ongelmia, joiden ratkaiseminen onnistuu vain, jos sitä ei jätetä yksin järjestelmän tai talouskasvun murheeksi. Toreilla ja kauppakeskuksissa olen saanut vaihtaa ajatuksia Suomen tilasta ja tulevaisuudesta. Vaikeista asioista huolimatta ilmassa on ollut optimismia. Ehkä me suomalaiset olemme parhaimmillaan silloin, kun haasteet ovat suuria ja pitää kantaa vastuuta. Suomalaisten voima on yritteli-

äisyydessä, tekemisessä, vastuunkannossa. Kääritään hihat, otetaan haasteet vastaan, tehdään mitä voidaan eikä syytellä tai selitellä. Tarvitsemme inhimillisyyttä, välittämistä, uutta yhteisöllisyyttä. Tarvitsemme yhdessä tekemisen henkeä. Tarvitsemme erilaisia ajatuksia. Kenenkään ääni ei saa jäädä kuulematta. Kokoomus haluaa yhdessä kaikkien suomalaisten kanssa tehdä Suomesta kiistatta maailman parhaan maan asua, opiskella, tehdä työtä ja elää vanhaksi. Jyrki Katainen Kokoomuksen puheenjohtaja

FinnLink


NAANTALIN K OK OOM US • E DUSK UNTAVAALIT 2011 •

Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi

Koko hyvinvointivaltio on haasteiden edessä. Kunnat ovat tärkein osa julkista sektoria. Eduskuntaan tarvitaan ammattilaisia, jotka aidosti tuntevat kuntien arjen. Matti on juuri sellainen

Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi

5


6 • N A A N TA L IN K O K O O M US • ED US K UN TAVAALI T 2 0 1 1

”

On ihmisiä, jotka puhuvat saamatta mitään tehdyksi sekä ihmisiä, jotka tekevät saaden paljon aikaiseksi. Matti on ehdottomasti aikaansaava tekijä-ihminen.” Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi – Aleksi Valavuori, luova johtaja Kultaranta Resort Oy

VEROTUKSEN KEINOIN LISÄÄ VIHAISIA LINTUJA TEHDÄÄN HETI ALKUUN selväksi, että en halua korottaa pääomatulojen verotusta enkä tehdä siitä progressiivista. Idea kummankin keskustelunjuuren taustalla on järjetön. Lyhyenä kriisiverona parin prosenttiyksikön korotus pääomaveroihin voisi olla hyväksyttävissä, mutta kriisi tai ei, ajatus nostaa selkäkarvat pystyyn. Haluan muokata olemassa olevaa verojärjestelmäämme pienin viilauksin, jotta yrittäjyys olisi entistä kannustavampi vaihtoehto perinteisen palkkatyön sijasta. Luodaksemme työpaikkoja ja nostaaksemme Suomen uuteen nousuun tarvitsemme kannustavuutta ja tekemisen meininkiä. Tarvitsemme idean, että yrittäjyys on kannattava valinta heti ensimmäisestä vuodesta alkaen eikä vasta kymmenien vuosien raatamisen jälkeen. Tämän hetkinen osinkoveromalli, jossa listaamattomien osakeyhtiöiden maksamien osinkojen verottamisesta on osittain karsittu kaksinkertainen verotus pois, on jokseenkin toimiva. Nykyisellään tavallinen yrittäjä maksaa ensin yrityksen tuloksesta verot (tarkkaan ottaen yhtiö maksaa veron, mutta normaalisti ero on lähinnä muodollinen), jonka jälkeen yrittäjä maksaa vielä yrityksestään nostamasta osinkotulosta veroa. Tämä osinkotulon verottaminen on sidottu yrityksen laskennalliseen nettovarallisuuteen sekä pääoman tuottoprosenttiin siten, että tiettyjen rajojen sisällä osinkotulo on verotonta. Näiden rajojen ylittyessä ”kaksinkertainen” verotus astuu voimaan. Mallin heikkous on sen suuria pääomia ja vanhoja, jo suurimmat kasvupyrähdyksensä ottaneita yhtiöitä, suosiva vaikutus. Välttääkseen kaksinkertaisen verotuksen, tulee yrittäjän olla jo kerryttänyt huomattavaa varallisuutta yritykseensä. Haluaisin siis säilyttää nykyisen mallin, mutta rukata sitä hiukan paremmin kasvuyrittäjiä kannustavaksi. Mahdollinen tapa uudistaa verotusta, olisi henkilöstömenojen eli yrityksen työllistämisen huomioiminen verotuksessa sekä erilaisten aineettomien varallisuusarvoisten omaisuuserien arvostaminen osaksi yrityksen matemaattista arvoa. Tämä tarkoittaisi suomeksi sitä, että tunnustaisimme henkisen pääoman uudeksi pääoman muodoksi, joka voi tuottaa rahaa. Uudistetussa mallissa veisin ajatuksen niinkin pitkälle, että palkat ja yrityksen hallussa oleva tietotaito, jopa good will tai brändi, voitaisiin huomioida pääomana verotuslaskelmassa. Ongelmaton tällainen ehdotus ei varmasti ole. Siksi kirjoitinkin aiheesta kolumnin enkä väitöskirjaa. Riidaton totuus on kuitenkin se, että Suomen talouskasvusta entistä pienempi osa syntyy perinteisestä savupiipputeollisuudesta, jonka tehdashallien seiniä ja kattoa nykyinen veromalli suosii osaavan henkilöstön sijaan. Tarvitsemme yhden saapastehtaan sijaan tuhansia uusia vihaisia lintuja ja virtuaalihotelleja. Näitä virtuaalihotelleja eivät rakenna paperikoneen linjastonhoitajat vaan koulutetut huippuasiantuntijat. Vihaiset linnut syntyvät pienissä ja nuorissa yrityksissä, yksittäisten yrittäjien pään sisässä. Nimenomaan tuon pään sisäisen prosessin haluan verotuksessa huomioitavan. Matti Rantanen

KUULUMISIA BRYSSELISTÄ:

ÄLYKÄS, KESTÄVÄ JA BRYSSELISSÄ ON KEVÄT. Krookukset ja narsissit kukkivat värikkäinä mattoina, ja ainainen asukkaita kiusaava tihkusade on hellittänyt pitkän talven jälkeen. Myös EU:n politiikkasektoreilla eletään uudistumisen aikaa. Euroopan komissio julkaisee ehdotuksensa tulevan, vuonna 2014 alkavan EU:n rahoituskauden kehyksistä juhannuksen tietämillä, ja Euroopan pääkaupungissa aihe on ollut varma keskustelun kirvoittaja jo pitemmän aikaa. Paljonko Saksa laittaa rahaa yhteiseen budjettiin? Entä Kreikka? Miten käy tutkimuksen ja innovaation? Entä tuleeko alueille rahaa ja jos, niin millaista? Kuinka uusi Eurooppa 2020 –strategia vaikuttaa rahoituksen määrään ja suuntaan? Nämä ja muut kysymykset ovat olleet niin instituutioiden virkamiesten, jäsenmaiden ministeriöiden, alueiden edustajien kuin myös yrityselämän ja kansalaisjärjestöjen huulilla viime aikoina. Sekä virallinen sekä

epävirallinen tiedotus on ollut niukkaa. V kolmisen kuukautta aikaa spekulaatio keskikesällä tiedetään, mihin suuntaan ko sio haluaisi unionia viedä seuraavat vuod Euroopan unionin nykyinen seitsen tinen rahoituskausi käynnistyi vuonna 2 – siis samana vuonna, kun käytiin ede eduskuntavaalit. Sekä Suomessa että m alla Euroopassa elettiin vakaita taloude aikoja. Yhteisö sai uusia jäseniä Bulgaria Romanian liityttyä unioniin. Euroopan silaidalla elettiin aikakauden loppua: Ranskan pitkäaikainen presidentti Ch että Britanniaa vuosikymmenen luotsa pääministeri Tony Blair päättivät kaute Suomessa toteutui 14 kuntaliitosta. Ja an odotetut Euroviisut järjestettiin viim Suomessa Lordin tuotua yllätysvoiton k edellisenä keväänä. Viimeisen neljän vuo aikana on tapahtunut paljon positiivista k

MATKUSTAMISEN MIE TURUN LINNATEATTERI VOISI tehdä Suomen matkailuelinkeinohistoriasta näytelmän ”Matkustamisen mieletön historia”. Näytelmän tapahtumapaikka olisi Naantali ja päähenkilöt luostarin nunna ja munkki, yksi krouvari ja yksi kylpylänpitäjä. Ja tietysti näytelmä esitettäisiin Kailon saaren Teatteri Emmassa. Siinä olisi samalla Naantalin historia pähkinänkuoressa; alkoihan Suomen matkustaminen nimenomaan Naantalista, jonka 1400-luvulla perustetun luostarin ympärille kohosi majataloja ja krouveja, jotka tarjosivat palvelujaan luostariin saapuville pyhiinvaeltajille, hengellistä tai ruumiillista apua hakeville. Luostaritoiminnan päättyessä 1500-luvun lopulla jäi Naantalikin hetkeksi ”tyhjän päälle”, kun rikkaan luostarin ja vierailijoiden tuomat tulot loppuivat. Onneksi ennen kylpylän kultakautta ja 1800-lukua tuloja saatiin kutomalla sukkia, jonka taidon asukkaat olivat oppineet nunnilta ja joita kudottiin jopa 25.000 paria vuodessa ja joita vietiin ulkomaille saakka. Kylpylän perustaminen terveysveden äärelle loi Naantalin toisen kultakauden rikkaiden venäläisten ja muun ylhäisön viettäessä lomiaan Naantalin kylpylässä. Oikeastaan mikään ei ole muuttunut; Naantalin 600-vuo-

tinen historia matkailupalvelujen tarjoajana jatkuu erittäin elinvoimaisena edelleen, onhan viehättävä kaupunkimme yksi maamme suosituimmista matkakohteista, josta kertoo vuosittainen puolen miljoonan kävijämäärä; Luostarikirkossa käy vuosittain kymmeniä tuhansia vierailijoita, Kylpylä houkuttelee edelleen ja venäläiset alkavat olla pian suurin matkailijaryhmä. Myös monelle suomalaiselle Naantali on

kesäloman aito ja ai ravintoloin vierassatam useasti pa saavutettav suuksia riit Mones Naantali o lukohde, myös toisi taliin tulle


NAANTALIN K OK OOM US • E DUSK UNTAVAALIT 2011 •

”

Ajankohtaisiin asioihin perehtyminen on erinomaisella tasolla ja etenkin nuorten hyvinvointi on tärkeyslistalla Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi korkealla sijalla, hyvä niin.” – Ari Leinonen, Raision kaupunginvaltuuston pj

A OSALLISTAVA KEVÄT

Vielä oihin: omisdet. nvuo2007 elliset muuellisia an ja länsekä hirac annut ensa. kaumein kotiin oden kehi-

tystä – mutta takaiskuiltakaan ei ole vältytty. Maailmaa ravistelleella taloudellisella kriisilla on ollut näkyviä seurauksia Suomessa, muissa jäsenmaissa kuin myös Brysselin suunnalla: eikä vähiten tiettyjen EU-maiden taloudellisen tukemisen muodossa. Eurooppa on aloittanut pohjakosketuksen jälkeen hitaan mutta varman nousun kohti parempia aikoja: jos menestys on kiinni lujasta tahdosta, innosta ja innovoinnista, niin täältä tullaan! Taloudellisten haasteiden ja uuden rahoituskauden valmistelun ohella kuumia perunoita on myös muita: erityisesti Lissabonin strategian vaihtelevan menestyksen pohjalta ponnistava uusi Eurooppa 2020 -strategia herättää paljon odotuksia ja toiveita. Unionia vuoteen 2020 saakka luotsaava ohjenuora asettaa eri sektoreille konkreettisia tavoitteita, joilla on tarkoitus nostaa Eurooppa taloudellisesta taantumasta ja muokata mantereesta maailman kil-

pailukykyisin alue. Aina ajankohtaisen energian osalta tähdätään 20/20/20–päämäärään: EU on sitoutunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään vähintään 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä sekä nostamaan energiatehokkuutta ja uusiutuvien energiamuotojen osuuden 20 prosenttiin samalla aikavälillä. EU 2020 linjaa myös innovaatiounionista – siis EU:sta, joka menestyy keksintöjen, koulutuksen, tietoyhteiskunnan ja virkeiden huippumielten avulla. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, mutta toisaalta ilman vakavasti otettavia tavoitteita ei ole myöskään vakavasti otettavia tuloksia. Aasian tiikereille pärjääminen vaatii joukkuehenkeä: soolourheilijoille ei juuri ole sijaa. Älykästä, kestävää ja osallistavaa – sellaista tulisi Euroopan kasvun olla tulevat vuodet. Mutta kuinka siihen päästään? Valitsemalla nuoria, kansainvälisiä ja vetreitä mieliä tärkeille paikoille: aina Arkadianmäelle saakka.

ELETÖN HISTORIA

n must-kohde; rannan inutlaatuinen tunnelma neen ja kahviloineen, ma, Muumimaailma, alkittu kylpylä, helposti va saaristo, mahdollittää. sti on sanottu, että on Turun paras matkaimikä pitää paikkansa in päin; monelle Naaneelle matkailijalle Turun

monipuolinen tarjonta täydentää loman sisältöä. Tässä onkin matkailun ydin ja tärkein juju; matkailija ei tunne kuntarajoja, vaan hän suloisesti kuntarajat sekoittaen tutustuu häntä kiinnostaviin ja sydäntä lähellä oleviin kohteisiin ja tapahtumiin. Matkailu työllistää maailmassa yli 200 miljoonaa ihmistä eli 10 % maailman kokonaistyövoimasta. Matkailun kehitys viime vuosina

on ollut hyvin positiivinen, vaikka 2008 puolivälistä kasvu taittui taantuman seurauksena. Nyt on näkyvissä selviä merkkejä tilanteen kääntymisestä jälleen positiiviseen suuntaan. Matkailutulon kehitys Varsinais-Suomessa on ollut enemmän nouseva kuin koko maan matkailutulo. Kun MEK (tuttavallisemmin Matkailun edistämiskeskus) on koko ajan vähentänyt resurssejaan, täytyy jokaisen maamme alueen olla huomattavasti aktiivisempi houkutellakseen ulkomaisia kävijöitä. Alueellinen yhteistyö tässäkin kantaa isompaa hedelmää ja suurempaa resurssipottia. Kuten eräs yhteistyökumppanimme osuvasti ilmaisi; kaikki hyvä sataa samaan laariin, meidän kaikkien eduksi. Mitä kauemmas Naantalista, Turusta, VarsinaisSuomesta ja Suomesta mennään, sitä pienemmäksi alueemme kutistuu ja meidät nähdään yhtenä alueena. Ja mitä lähemmäksi tullaan, sitä antoisampaa on huomata alueelliset vahvuudet ja kohteet ja luoda niistä oma, räätälöity matkasuunnitelma. Menestyksekästä ja aurinkoista kesää! Naantalin Matkailu Oy Tarja Rautiainen

Luovuus ja innovatiivisuus yhdistettynä vankkaan asiantuntemukseen ovat ainutlaatuinen yhdistelmä, jolla murretaan esteitä ja rakennetaan siltoja. Eurooppalainen kokemus ja vankka kielitaito auttavat viemään Suomea maailmalle. Matissa yhdistyvät suomalaisuuden ja eurooppalaisuuden parhaat palat – sik-

si äänestäminen kannattaa! Terveisin aurinkoisesta Brysselistä, Annastiina Papunen Kirjoittaja työskentelee Brysselissä EU-tehtävissä viidettä vuottaan.

7


8 • N A A N TA L IN K O K O O M US • ED US K UN TAVAALI T 2 0 1 1

”

Matti on nuori, kokenut asiaosaaja, joka tarttuu mielellään uusiin haasteisiin. Matilla on halu ja taito saada ihmiset Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: toimimaan yhteisten tavoitteiden hyväksi.”www.mattirantanen.fi Markku Tuuna, Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja

MATTI RANTANEN USKOO MAAKUNNALLISEEN OSAAMISEEN

KUNTA-ASIANTUNTIJUUTTA EDUSKUNTAAN PEKKA EIVOLA

26-VUOTIAS MATTI RANTANEN tähtää eduskuntaan ainoana naantalilaisena Kokoomuksen ehdokkaana. Nuoresta iästään huolimatta Rantanen on tehnyt politiikkaa jo pidemmän aikaa. Puolueeseen hän liittyi 15-vuotiaana ja on siitä lähtien toiminut erilaisissa luottamustehtävissä. ”Kokoomus oli puolueena selvä valinta. Halusin liittyä puolueeseen, jossa työn tekemistä ja yrittäjyyttä todella arvostetaan”, Rantanen kertoo.

ARVOPOHJAISTA POLITIIKKAA Toista kertaa eduskuntaan pyrkivä Rantanen on poikkeuksellinen ehdokas, sillä hän ei halua leimautua yhden asian tai muutaman teeman eteenpäin viejäksi. Irrallisten teemojen pyörittely tai epärelevantteihin yksityiskohtiin takertuminen eivät hänen mielestään palvele äänestäjää. ”Politiikka on minulle erilaisten arvojen välistä vuoropuhelua. Vaalien alla tulisi keskustella enemmän siitä, millaisia arvoja ehdokkaat pitävät tärkeinä, sillä loppupeleissä kaikki poliittiset päätökset perustuvat arvovalinnoille”, Rantanen perustelee. Itselleen tärkeiksi arvoiksi Rantanen listaa kannustavuuden, yhteisöllisyyden, mahdollisuuksien tasa-arvon ja kestävän kehityksen.

TYÖN VASTAANOTTAMISEN ON AINA OLTAVA KANNATTAVAA

ENNAKKOLUULOTONTA TALOUSAJATTELUA

Myynti- ja markkinointitehtävissä työskentelevä Rantanen haluaa muuttaa suomalaista työkulttuuria. ”Eräs suuri työelämän epäkohta on tällä hetkellä se, ettei työn tekeminen ole aina kannattavaa. Ei ole oikein, että omille jaloilleen yrittävän työttömän tukia leikataan heti, kun hän vastaanottaa esimerkiksi vain muutamia tunteja työtä. Tällaisessa tilanteessa on helppo jäädä työelämän ulkopuolelle”, hän kertoo. Turvaverkon kehittämisen lisäksi yrittäjyys on lähellä Rantasen sydäntä. Itsekin perheyrityksessä toimiva ehdokas näkee, että yrittämisen edellytykset tulee turvata myös jatkossa.

Tuleva eduskuntakausi on valtion talouden tasapainottamisen aikaa. Velkahaasteet eivät pelota Rantasta. ”Juustohöylän aika on ohi. Veronkorotusten lisäksi on tehtävä arvovalintoja sen suhteen, mihin rahaa budjetoidaan ja mihin ei. Esimerkiksi päällekkäisestä hallinnosta syntyy täysin turhia kulueriä”, hän sanoo. Yksittäisistä säästökohteista Rantanen nostaa esiin muun muassa valtion muiden julkisyhteisöjen maksamat yritystuet. Hänen mukaansa näistä leikkaamalla voitaisiin säästää jopa satoja miljoonia euroja.

>> KANNUSTAVUUS

>> MAHDOLLISUUKSIEN TASA-ARVO

Kannustava elinkeinopolitiikka on tehokkainta hyvinvointipolitiikkaa. Työn tekemisen pitää aina olla kannattavampaa kuin siitä kieltäytymisen.

Suomalainen yhteiskunta antaa kaikille yhtenäiset mahdollisuudet. Laadukas peruskoulu luo jokaiselle hyvän pohjan ponnistaa haluamalleen alalle.

>> YHTEISÖLLISYYS

>> KESTÄVÄ KEHITYS

Toisista välittäminen on sivistyneen yhteiskunnan peruspilari. Yhteisöllisyys voi olla tunne kuulumisesta perheeseen, työyhteisöön tai harrastusporukkaan. Suomella ei ole varaa jättää ketään porukan ulkopuolelle.

Tulevaisuudesta voidaan nauttia vain kantamalla vastuuta nyt. Kestävä kehitys ja ekologinen ajattelu huomioidaan poliittisessa päätöksenteossa esimerkiksi verottamalla ympäristöä kuluttavia palveluita ja tuotteita ympäristöystävällisiä enemmän.

LAAJA KUVA KUNTAKENTÄSTÄ Laskusuhdanne näkyy myös kuntataloudessa. Naantalin kaupunginvaltuustoon vuoden 2004 vaaleissa noussut Rantanen näkee, että eduskuntaan tarvitaan erityisesti kuntaosaamista. ”Valtion menoista hyvin suuri osa käytetään kuntiin, joten on tärkeää, että myös Arkadianmäeltä löytyy kansanedustajia, jotka tuntevat kuntien arjen”, hän sanoo. ”Ei ole yhdentekevää, millaisia kuntia koskevia päätöksiä eduskunnassa tehdään. Kunta on jokaista suomalaista lähellä, vaikka eduskuntavaalit eivät niin läheisiltä tuntuisikaan”, Rantanen kiteyttää.


NAANTALIN K OK OOM US • E DUSK UNTAVAALIT 2011 •

”

Matti on todellinen ystävä, joka auttaa aina kun apua tarvitaan ja hän lähtee innostuneesti mukaan uusiin juttuihin. Liity tukijoukkoihin • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi MatillaFacebookissa! on aina aikaa kuunnella ja keskustella ja hän ymmärtää nuorten arkea, lisäksi Matti on vielä paljastunut hyväksi kokiksi ja tanssijaksi.” – Anni Vehmanen, opiskelija, Turku

HEIKOMMAN ASIALLA VA R S I N A I S - S U O M E S S A VAATIVA vaikea- ja monivammaisten henkilöiden hoito ja heidän perheidensä tukeminen ja ohjaus hoidetaan kuntien yhdessä muodostaman Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän antamana. Kuntayhtymän ajatuksena on olla alueellamme palveleva resurssikeskus ja tukea kunnissa tapahtuvaa vaikeavammaisten hoitoa. Vaikeavammaisilla tarkoitetaan pieniä, kehitysvammaisuutensa vuoksi erityishoitoa tarvitsevia lapsia ja vaikeasti autistisia lapsia, nuoria ja aikuisia sekä psykososiaalisesti oireilevia nuoria ja aikuisia. Palveluissa tavoitteena on erityishuollon asiakkaan toimintakyvyn parantaminen, jolloin pyritään vähentämään vammaisuudesta johtuvia haittoja jokapäiväisessä elämisessä. Kehitysvammatyötä ohjaavat eettiset periaatteet. Ihmisarvon kunnioittamisen periaate merkitsee, että kuntayhtymässä kunnioitetaan jokaisen ihmisarvoa ja yksityisyyttä. Sen mukaisesti mm. kunnioitetaan asiakkaan oikeuksia, koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä edistetään asiakkaan hyvinvointia. Periaatteeseen sisältyy myös omaisten ja toisten ammattilaisten kunnioittaminen vaalimalla totuutta, rehellisyyttä ja aitoutta. Kuntayhtymä tuottaa niitä palveluja, joita kuntien kanssa käytävissä neuvotteluissa katsotaan järkeviksi tuottaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen

asiakkaan kohdalla arvioidaan yksilöllisesti hänen tarvitsemansa palvelukokonaisuus. Vaativampien erityishuoltopalveluiden kysyntä on jatkunut viime vuosina suurempana, kuin mitä palveluja on pystytty tuottamaan. Viime vuonna kaikki kuntayhtymän laitospaikat ovat olleet täynnä. Uusia toimintoja aloitetaan vain, jos siihen kunnilta tulee toiveita. Kustannukset maksaa se kunta, joka palveluja käyttää. Tällä periaatteella on toimittu jo vuosia ja se on myös mahdollistanut mm. uusien yksiköiden toiminnan aloittamisen. Kuntayhtymän talous on näin saatu pidettyä kunnossa ja kustannusten nousu on ollut maltillista. Kuntayhtymän toiminnasta saatujen palautteiden perusteella kuntayhtymää pidetään luotettavana, joustavana ja vankkana toimijana. Tulevaisuudessa suurena toiminnallisena muutoksena voidaan pitää kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palveluiden järjestämistä valtioneuvoston 21.01.2010 tekemän periaatepäätöksen mukaisesti. Päätöksen pohjalta sosiaali- ja terveysministeriö pyysi erityishuollon kuntayhtymiä laatimaan alueellaan ns. alueellisen suunnitelman yksilöllisten asumispalveluiden järjestämiseksi. Suunnitelmaa lähdettiin tekemään Varsinais-Suomessa ripeästi laajalla yhteistyöllä alueella olevien kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Suunnitelma valmistui lokakuussa 2010 ja siihen voi tutustua

kuntayhtymän nettisivujen ajankohtaista osiossa. Sosiaali- ja terveysministeriö laatii alueellisten suunnitelmien perusteella valtakunnalliset suunnitelmat keväällä 2011. Kehitysvammaisten asumisohjelman tavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisille henkilöille yksilöllinen asuminen, joka vahvistaa heidän osallisuuttaan ja yhdenvertaisuuttaan yhteisössä sekä yhteiskunnassa. Käytännössä tarkoituksena on mahdollistaa myös laitosasumisessa asiakkaiden sijoittaminen yhden hengen huoneisiin. Olen saanut edustaa kuntayhtymän valtuutettuna ja hallituksen jäsenenä osakaskuntia jo vuodesta 1997. Kokemusteni mukaan erityishuoltopiirin luottamushenkilöt ovat olleet erittäin sitoutuneita ja motivoituneita tehtäväänsä ja toiminnan kehittämiseen. Työskentelystä huokuu aito kiinnostus toimia niiden kuntalaisten ja asiakkaiden hyväksi, jotka eivät välttämättä itse paljoakaan jaksa tai pysty asioistaan huolehtimaan. Matti Rantanen toimii varajäsenenäni yhtymän hallituksessa ja yhteistyömme on ollut mutkatonta. Toivon Matille parhainta menestystä tulevissa eduskuntavaaleissa ja viisautta jatkossakin työskennellä heikompien parhaaksi.

Pipsa Allén hallituksen jäsen Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin ky Raisio

9


10 • N A A N TA L IN K O K O O MUS • ED US K UN TAVAALI T 2 0 1 1

”

Nuorkauppakamaritoiminta on aktiivisten nuorten johtamiskouluttautumisjärjestö. Toiminta perustuu tekemisen kautta oppimiseen. Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi Matti on tässä toiminnassa osoittanut jo lyhyehkön kamariuransa aikana merkittävää aktiivisuutta, jollaista toiminnassa tarvitaan. Matti on nuori ja aktiivinen nuorkauppakamarilainen.” – Mika Laiho, Puheenjohtaja 2011, Raisio Naantalin Nuorkauppakamari ry

PERHEYRITTÄJYYS ON ELÄMÄNTAPA PERHEYRITTÄJYYS ON HOLISTISTA. Työ ei ala ja lopu. Se ei ala kahdeksalta ja lopu neljään, se on elämätapa. Toiset voivat kotiin tullessaan unohtaa työpäivän haasteet, perheyrittäjällä ei tätä mahdollisuutta ole. Työasioista puhutaan töissä - ja kotona. Toisaalta tähän perustuu myös perheyritysten menestyneisyys. Ruokapöytäkeskusteluissa arvot ja asenteet, eli ns. hiljainen tieto siirtyy vanhemmilta seuraajasukupolvelle. Juuri tuo tietotaito auttaa vahvistamaan perheyrityksen traditioita ja toimintatapaa, ja näin varmistetaan jatkuvuus. Ei ole lainkaan itsestään selvää, koska perheyrittäjyysgeeni ilmoittaa olemassaolostaan, mikäli sellaista edes on suotu. Siskoni tiesi jo alle kouluikäisenä, että hänestä tulisi isona kilparatsastava kivinainen, itselläni ajatus yrityksemme jatkamisesta kypsyi pidemmän ajan kuluessa. Omaa kiinnostustani ei välttämättä auttanut lainkaan

se, että kyseessä on aloista ehkä se vähiten naisellisin. Graniitin louhinnasta tulevat mieleen raavaat miehet, eivät vaaleanpunaiset prinsessaunelmat. Vaikka perheessämme on alusta asti painotettu yrityksen jatkamisen olevan yksi mahdollisuus, ei pakote tai rasite, on meillä molemmilla sisaruksilla ollut aina vahva velvollisuudentunteesta nouseva kiinnostus Palin Granitin jatkamiseen. Tuohon vastuuntunteeseen ei vähiten vaikuta yrityksemme pitkä historia: isoisoisämme Antti Palinin perustama, pienestä kivenhakkaamosta lähtenyt yritys täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Oman kokemukseni mukaan yrittäjäperheen ”vesalla” on tietyllä tavalla tuplasti miettimistä tulevaisuuden suunnitelmissa. Ensiksikin pitää miettiä se tärkein: mitä itse omalta elämältään haluaa, ja miten tavoitteisiinsa pyrkii. Tämän jälkeen pitäisi lisäksi miettiä oma

roolinsa perheyrityksessä. Teiniiässä tuntui perheyrityksen läsnäolo lähinnä painostavalta, sillä luulin, että ollakseni perheyrityksellemme hyödyksi ja jotta sen jatkuvuus olisi taattu, pitäisi minusta tai siskostani tulla jonain päivänä toimitusjohtaja. Kuitenkaan se rooli ei alusta alkaenkaan tuntunut omalta, enkä kokenut sen ainakaan omalta kannaltani olevan yritykselle paras vaihtoehto. Opin edelliseltä sukupolvelta jo sen tärkeän läksyn, että jokaisen tulisi tehdä sitä, minkä parhaiten osaa. Koin heureka-elämyksen Perheyritystenliiton seuraajasukupolvelle tarkoitetussa koulutuksessa, jossa todettiin perheyrityksen pysyvän perheyrityksenä, vaikkei toimitusjohtaja välttämättä tulisikaan ydinperheestä. Riittäisi, kun omistus pysyy perheellä, ja minä siskoni kanssa yrityksen hallituksessa. Tämä sai minut viimein ymmärtämään, että voisin opiskella ja tehdä

elämälläni perheyrittämisen lisäksi vaikka mitä, ja silti olla osa yrityksen tulevaisuutta. Olla osana perheyritystä ei ota mitään pois, vaan päinvastoin tuo elämään lisäarvoa. ”Perustajasukupolvi luo, seuraava laajentaa ja kolmas tuhoaa”, kuullaan usein sanottavan perheyrityksen kehityksestä. Meidän yrityksemme tapauksessa isämme, kolmas sukupolvi, on ollut se toimintaa laajentava, tarkoittaako tämä sitä sitä, että tuhoaminen on siirtynyt yhdellä eteenpäin? Se on riski, joka meidän vain on otettava. Toisaalta suurien saappaiden

täyttäminen tulee olemaan haasteellista. Toisaalta taas meillä on takanamme tukiverkko, jollaista ei monella yrittäjäksi alkavalla ole. On joku, jolta ottaa mallia omaan tekemiseen. Tämän lisäksi meitä on kaksi innostunutta sisarusta, jotka aikovat yrittää parhaansa. Maria Palin kirjoittaja on Palin Granit Oy:n hallituksen jäsen Palin Granit Oy on kansainvälisesti toimiva suomalainen graniitin tuottaja

OPISKELIJAT OSANA TYÖURAKESKUSTELUA LOPUILLAAN OLEVAN HALLITUSKAUDEN kuumin peruna on ollut työurakeskustelu. Suuret ikäluokat ovat säikähtäneet kuollakseen Vanhasen hiihtolaiduilla keksimää ideaa pidentää työuria. Suuria ikäluokkiakin herkullisemmaksi silmätikuksi ovat päätyneet opiskelijat. Kaupunkilegendoissa ja huhupuheissa ihmisten ajatuksiin hiipii mielikuva yliopistoilla vetelehtivistä ikiopiskelijoista. Villeimmät harhakuvat opiskeluajoista ja korkeakouluopiskelijoiden valmistumisaikoihin vaikuttavista syistä osuvat jopa niin harhaan, että on mahdotonta lähteä oikomaan kaikkia asiavirheitä. On kuitenkin totta, että koulutuspolitiikalla ja opiskelijoiden hyvinvoinnilla pystytään vaikuttaamaan työurien pituuteen. Ensimmäinen viilauksen paikka olisi

turhien välivuosien karsiminen ylioppilaskirjoitusten ja korkeakouluopintojen välistä. Tavoite on lähes koko poliittiselle kentälle yhteinen, mutta keinot sen saavuttamiseen aiheuttava päänvaivaa päättäjille. Pitäisikö ylioppilastutkinnon painoarvoa opiskelijavalinnoissa lisätä, luopua koko valintakoejärjestelmästä vai siirtyä hakemushaastattelu –malliin? Varmaa on ainakin se, että aloituspaikkojen määriä korkeakouluissa ei voida lisätä, vaan pikemminkin vähentää. Opintoja voidaan jouhevoittaa opitojen aikana etenkin parantamalla opintojen ohjausta ja tukemalla vastuullista opiskelukulttuuria. Opiskelukulttuuri on käsitteenä epämääräinen ja voi äkkiseltään tuntua epäolennaiselta seikalta opiskeluaikoja tarkastelta-

essa. Opiskelijoiden keskenäisellä hiljaisella tiedolla, eri opintoalojen tavoilla ja opiskelijoiden omalla vastuullisuudella on kuitenkin valtava merkitys opintoaikoihin. Politiikan keinoin tällaisiin seikkoihin ei pystytä suoraan vaikuttamaan, mutta ne on hyvä muistaa taustatekijöinä päätöksiä tehtäessä. Opiskelijoiden hyvinvointi on elintärkeä koko työuran kestävän jaksamisen ja terveyden kannalta. Olisi sula hulluus kouluttaa valmiiksi työkyvyttömiä maistereita. Jos yksilö tarvitsee esimerkiksi vuoden pidempään valmistuakseen hermoromahduksen sijasta mieleltään terveeksi maisteriksi, on ylimääräinen vuosi äärimäisen tärkeä. Hyvinvointi on siitä vaikea pala päättäjille, että sitä on lähes mahdotonta mitata ja sen kokeminen on usein todella yk-

silöllistä. Toinen pärjää kahden tunnin yöunilla ja nuudelilla paremmin kuin toinen. Eri kyselytutkimusten mukaan opiskelunaikainen työnteko on yleisin syy opintojen venymiseen. Opiskeluidenaikanen työ on kaksiteräinen miekka. Tapauksesta riippuen se hidastaa opiskelua, tuo arvokasta työkokemusta tai antaa välttämättömän lisän toimeentuloon. Työurista keskusteltaessa on hyvä muistaa,

että opiskelun aikana tehtävä työ on osa työuraa. Jopa 11% Suomen työssäkäyvistä on opiskelijoita. Yhtä kaikki, työurien pidentäminen ei voi olla yksin opiskelijoiden harteilla. Koko valtakuntaan kaivattaisiin yhteistä tekemisen meininkiä. Myös työelämässä olevat tai lähivuosina eläkepäivistä haaveilevat voisivat kantaa kortensa kekoon ja ottaa osaa paremminvointivaltion rakennustalkoisiin. Opiskelijoiden, nuorten ja tulevaisuuden työntekijöiden puolesta on hyvä, että eduskuntaan saadaan uusia työn muotoja ja nykypäivän työelämää ymmärtäviä edustajia. Lauri Kattelus Kirjoittaja toimii Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä.


NAANTALIN K OK OOM US • E DUSK UNTAVAALIT 2011 •

Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi

Puhdas luonto on tärkein osa matkailua, niin tuntureiden kupeessa kuin Airiston aalloillakin. Lapilla on jo väyrysensä. Saaristo tarvitsee oman puolestapuhujansa. Matti on juuri sellainen.

Liity tukijoukkoihin Facebookissa! • Matin kotisivut: www.mattirantanen.fi

11


vaalilehti_kannet_3.pdf 3 27.3.2011 21:38:49

ennakko채채nestys

6. - 12.4. vaalip채iv채

17.4. C

M

Y

CM

MY

CY

CMY

K

h t t p: / / w w w.ko ko o m u s n aan t a l i . n e t


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Naantalilainen vaalilehti by Kaupunkiuutiset - Issuu