Kronikka 3/2022

KRONIKKA

/2022

3

Kronikka Kronikka

Kronikka 3 / 2022 - Syksy Julkaisija Kronos ry Helsingin yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestö Päätoimitus Janne Jussila, Roope Pölhö, Elvi Tapiala Toimitus Lilian Kiander, Sarah Kuismanen, Markus Kokkonen, Joona Mäntynen, Jonatan Hjelt, Mikko Anttonen, Kamilla Kolimaa, Pihla Pekonen Taitto Roope Pölhö Kansi Susanna Kinnula Yhteystiedot kronikkahelsinki@gmail.com Instagram | @kronikka Facebook | Kronikka

Kronikka

3/22

SYKSY

Pääkirjoitus Elvi pa Ta

L

ukuvuoden ensimmäinen periodi on nyt takana. Fuksit ovat (toivottavasti) päässeet mukaan opiskelijaelämään niin itse opiskelujen kuin iltarientojenkin parissa. Syksyn mittaan on ollut erilaisia Kronoksen sisäisiä tapahtumia, sitsit ja fuksiaiset Historicuksen kanssa ja muita korkeakouluopiskelijoiden rientoja, kuten approja. Syvemmälle syksyyn mentäessä tapahtumat ovat kuitenkin vähentyneet, ja samalla päivät tuntuvat yhä lyhyemmiltä.

Näin syysnumeroon pääkirjoituksen aihetta keksiessä ensimmäisiä mieleen tulevia asioita olivat kaamos ja mielenterveysongelmat. Syksyllä päivät lyhenevät ja ulkona on pimeää. Useat ihmiset alkavat tällöin kärsiä kaamosoireista, kuten lisääntyneestä väsymyksestä.

Terveyskirjaston mukaan kaamosrasituksesta kärsii noin 20—30 % väestöstä. Entä sitten, kun väsynyt, masentunut ja ahdistunut olotila ei olekaan pinnalla vain syksyllä?

Nuorten mielenterveysongelmista ja niiden lisääntymisestä on ollut puhetta jo pitkään. Korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa psyykkisistä ongelmista kärsivien määrä on hälyttävä.

THL toteutti helmi-maaliskuussa 2021 korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT). Joulukuussa 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan joka kolmas korkeakouluopiskelija oli psyykkisesti kuormittunut (kärsi masennus- tai ahdistusoireista), ja naisopiskelijoiden keskuudessa vastaava prosentuaalinen osuus oli jopa 40 %.

Kyseinen tutkimus on toteutettu koronapandemian kolmannen aallon aikaan, ja pandemian mukanaan tuomaa etäopiskelua sekä sosiaalisten suhteiden vähenemistä on usein syytetty, kun on puhuttu opiskelijoiden kasvavista mielenterveysongelmista. Vaikka pandemian mukanaan tuomat ongelmat ovat vaikuttaneet useiden mielenterveyteen, tulee ottaa huomioon, että jo vuonna 2016 YTHS:n toimesta toteutetun KOTT-tutkimuksen mukaan mielenterveysongelmat ovat olleet nousussa korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa.

Kyseisen tutkimuksen mukaan naisista 48 % ja miehistä 38 % oli kärsinyt psyykkisistä oireista viikoittain tai useammin. Tutkimuksessa psyykkisiin oireisiin laskettiin mukaan masentuneisuus, ahdistuneisuus, uniongelmat, keskittymisvaikeudet sekä jännittyneisyys.

Psyykkinen oireilu on siis korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa merkittävän yleistä, eikä Kronoksenkaan tapahtumissa ole voinut välttyä keskusteluilta liittyen väsymykseen, masennukseen ja ahdistukseen. Näin lukuvuoden ensimmäisen periodin jälkeen kannattaakin muistaa pitää huolta itsestään. Opintojen kanssa ei tarvitse kiirehtiä, ja henkinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin suoritetut opintopisteet tai kurssien arvosanat.

Onneksi pimenevää syksyä valaisevat tuleva risteily (tais mennä jo :D) ja Kronikan syysnumero, josta löytyy esimerkiksi tasavallan presidentin haastattelu, runoja, novelli ja leivontanurkka.

7

PJ:N Palsta pt.3

Pihla Pekonen

T

ervehdys ja oikein hyvää uutta lukuvuotta! Kesä on viimein väistynyt syksyn tieltä ja Topeliaa syleilee kaunis ruska, jonka eri sävyt suorastaan sädehtivät kilpaa syysauringossa. Kirpeä syysilma kannustaa kaivamaan taas esiin villapaidat, viltit ja kuuman höyryävät juomat.

On myös korkea aika palata kurssien, esseiden ja oppimispäiväkirjojen täyttämään opiskelija-arkeen. Onneksi niiden vastapainoksi löytyy toinen toistaan mahtavampia haalarikansan tapahtumia.

Puheenjohtajana sekä vanhempana opiskelijana on ollut suuri ilo nähdä, miten reippaasti Kronoksen syksy on lähtenyt käyntiin. Hallituksen toimijat yhdessä Kronoksen tutoreiden kanssa ovat lähteneet intoa täynnä syksyyn, ja ottaneet kaiken irti sen tarjoamis-

8

ta mahdollisuuksista.

Tapahtumat ovat vetäneet puoleensa paljon vanhempiakin opiskelijoita, ja uudet opiskelijamme ovat päässeet hyvin yliopistoelämän makuun.

Syksyn ehdoton ilouutinen on ollut Humanistiklusterin hissiremontin eteneminen siihen pisteeseen, että se pystyy jälleen avaamaan ovensa ainejärjestöille. Ennen kaikkea on ollut hienoa päästä tutustumaan meidän uusiin fukseihimme.

Mainittakoon myös, että Kronoksen rakas kaktus Väinö III (toivottavasti muistin Hänen kuninkaallisen piikikkyytensä nimen oikein) on saanut syksystä ja uusista opiskelijoista suoranaisen energiaspurtin, ja kasvun jyrkkä alamäki on yhtäkkiä vaihtunut uljaaseen nousuun. Toki asiaan on saattanut vaikuttaa myös se, että Suomen ja Pohjoismaiden

Kronikka

3/22

SYKSY

historian apulaisprofessori Anu Lahtinen ystävällisesti kävi häntä syksyn alussa kastelemassa.

Monelle historian opiskelijalle syksy tarkoittaa praktikumissa tai seminaarissa aloittamista. Useilla tutkielman työstäminen kuitenkin jatkuu vielä proseminaarin ja seminaarin suorittamisen jälkeen, joten haluan tässä kohtaa vielä muistuttaa opintovastaavamme mainostamasta kandipiiristä sekä Anu Lahtisen ja Niklas Jensen-Eriksenin pitämästä gradupiiristä. Niihin kannattaa ehdottomasti ottaa osaa, koska niistä saa hyvien neuvojen ja ohjeiden lisäksi myös arvokasta vertaistukea. Sitä kun ei koskaan voi olla liikaa.

Muutenkin kannustan opiskelemaan yhdessä opiskelukavereiden kanssa, koska miksi hakata päätä seinään yksin, kun sen voi tehdä yhdessä.

Tsemppiä kaikille syksyn pimeneviin iltoihin ja muistetaan ottaa paljon hengähdystaukoja hektisen opiskelija-arjen keskellä!

9

Mikä ihmeen

J

Charles?

okainen suomalainen varmasti tietää, että Ruotsin kuningas on nimeltään Kaarle Kustaa, mikä ei tosin kuulosta erityisen ruotsalaiselta. Eikä kuulukaan. Kuninkaan nimi onkin oikeasti ruotsiksi Carl XVI Gustaf tutumman Kalle-Kustaan ollessa pelkkä suomennos. Samaan tapaan syyskuussa edesmenneen Englannin kuningatar Elisabetinkin nimi oli suomennettu.

Hänen oikea nimensä oli englanniksi Elizabeth II. Monarkkien nimien kääntäminen omalle kielelle on yleinen periaate, eikä asia koske – kuten usein kuvitellaan – pelkästään Suomea. Esimerkiksi Espanjassa Elisabet tunnettiin Isabelina, ja hänen kuninkaaksi noussut poikansa Charles III on Carlos. Siksi herääkin kysymys, miksi Suomen lehdistö puhuu nyt koko ajan kuningas Charlesista. Eikö kyseessä pitäisi olla Kaarle III?

Teksti Jonatan Hjelt

10

Kronikka

3/22

SYKSY

Vastaus löytyy Suomen kielen lautakunnan ohjeistuksesta vuodelta 2002. Tuolloin linjattiin, ettei eri maiden hallitsijoiden nimiä ole enää syytä suomentaa. Perusteluna käytettiin tiedovälityksen kansaivälistymistä. Pidettiin lukijoiden kannalta hankalana, jos sama henkilö tunnettaisiin kotimaassaan vaikkapa Philippenä, ja jossain muualla hänet käännettäisiinkin Filipiksi. Siksi Charles saa jäädä Suomessakin Charlesiksi.

Historianopiskelijana minua hieman harmittaa vanhan perinteen katkeaminen. Kuitenkin Charles III:n edeltäjien nimiksi jäävät Kaarle I ja II. Uusi ohje ei tullut käyttöön takautuvasti, eikä sitä sovelleta jo kauan sitten kuolleisiin kuninkaisiin. Mielestäni Suomen kielen lautakunta on hakenut ohjeistuksellaan tarpeetonta, kuviteltua kansainvälisyyttä. Maailmanlaajuisesti yleisempi käytäntö on kuitenkin nimien kääntäminen.

11

Kuvat: Getty Images/Bettmann Collection

ding dong The witch is dead Monarkki kuoli, kuolisipa myös monarkia

Teksti Janne Jussila

12

Kronikka

M

3/22

SYKSY

yös Kuningatar Elisabet II edusti kolonialismin ja siirtomaaimperiuminsa brutaalia historiaa, aivan kuten hänen seuraajansa.

Yhdistyneen kuningaskunnan ja Kansainyhteisömaiden kuningatar Elisabet II nukkui pois syyskuussa. Voin ainoastaan toivoa, että hänen kanssaan kuolisi koko kuninkaallisinstituutio ja viimeisetkin jäänteet siitä naurettavasta järjestelmästä, joka perustuu ajatukseen tiettyjen ihmisten synnynnäisestä ylivertaisuudesta.

Hänen jumalallinen ylhäisyytensä edusti suoraan sitä mittaamatonta kärsimystä, tuhoa ja kuolemaa, jota Brittien siirtomaaimperiumi levitti ympäri maailman vuosisatojen ajan.

Samaa julmuutta edustaa myös uusi kuningas Charles III, jonka päähän rituaalinomaisesti laskettu kruunu muodostuu Britannien siirtomaista varastetusta kullasta ja jalokivistä. Esimerkiksi Intia on pyytänyt jalokiviä takaisin. Kuningashuone ei ole suostunut ja tuskin suostuu tähän pyyntöön.

Juuri nyt, kun katseet ovat Elisabetin kuoleman myötä jälleen kääntyneet brittikolonialismin lukemattomien uhrien kärsimyksellä rahoitettuihin kultakruunuihin ja juhlaviin palatseihin, on tärkeää käydä keskustelua Brittien siirtomaaimperiumin hirvittävästä historiasta ja koko kuninkaallisinstituution typeryydestä.

Elisabetin noustessa valtaan vuonna 1952, hänen imperiuminsa alisti edelleen väkivalloin lukemattomia ihmisiä muun muassa Afrikassa, Arabian niemimaalla, Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla. Britannian aiemman siirtomaahistorian lukemattomien hirmutekojen listaaminen on varmasti turhaa, koska niiden luulisi olevan jo ainakin kaikkien historian opiskelijoiden tiedossa. On kuitenkin huomioitava, että myös Elisabet hyötyi suoraan näistä rikoksista eikä koskaan pyrkinyt

13

Esimerkiksi Keniassa vuosina 1952-1960 tapahtuneen itsenäistymiseen tähtäävän Mau-mau-kapinan aikana Britannia pyrki epätoivoisesti pitämään kiinni valta-asemastaan murhaamalla, raiskaamalla ja kiduttamalla lukemattomia sekä sulkemalla yli miljoona kikuju-kansaan kuuluvaa ihmistä vankileireihin.

Jos Elisabet olisi omannut lainkaan moraalista selkärankaa, jos hänellä olisi ollut minkäänlaista vakaumusta ja uskoa ihmisten vapauteen ja tasa-arvoon, olisi hän voinut käyttää arvovaltaansa ja puuttua kolonialismiin edes jollain tasolla valtakautensa alkuvuosina. Sen sijaan hän teki aktiivisen valinnan antaa imperiuminsa hirmutekojen jatkua.

Tämä on vain yksi esimerkki Elisabetin hallitseman siirtomaaimperiumin kuolinkorinassa tapahtuneista rikoksista. Vastaavaa tapahtui esimerkiksi Malesiassa ja Jemenissä sekä monissa muissa paikoissa. Vaikkemme tiedä täysin kuinka yksityiskohtaisesti Elisabet tiesi kaikista imperiuminsa hirmuteoista, pitäisi olla kaikille varmaa, että hän ymmärsi hyvin kolonialismin todellisuuden ja sen julmat seuraukset. Britannian brutaalin siirtomaaimperiumin valtionpäähenkilönä hän edusti suoraan näitä asioita ja hyväksyi niiden olemassaolon. Kertoo paljon, ettei kuningatar Elisabet koskaan pyytänyt anteeksi imperiuminsa suorittamia hirmutekoja eikä edes myöntänyt niiden kaikkien tapahtuneen.

Useissa kuningatarta surevissa puheenvuoroissa mainitaan, että juuri Elisabetin aikakautena Britannia luopui lähes kaikista siirtomaistaan. Tämä on selkeää historian uudelleenkirjoittamista ja brittikolonisoijien rikosten vähättelyä.

Dekolonisaatio ei tapahtunut Britannian ansiosta, vaan Britanniasta huolimatta. Britannia ei luopunut siirtomaistaan. Britannian kolonisoimat ihmiset ja kansat taistelivat väsymättä ja saavuttivat itsenäisyytensä omin voimin. Elisabet, Britannian kuningashuone ja hallinto eivät ansaitse kiitollisuudenvelkaa tai ihailua siitä, että he eivät onnistuneet enää alistamaan miljoonia ja lakkasivat viimein

“Elisabet, Britannian kuningashuone ja hallinto eivät ansaitse kiitollisuutta tai ihailua siitä, että he eivät onnistuneet enää alistamaan miljoonia ja lakkasivat viimein yrittämästä.“

14

Kronikka

“Dekolonisaatio ei tapahtunut Britannian ansiosta, vaan Britanniasta huolimatta.”

3/22

SYKSY

yrittämästä. Pitäisi olla kaikille selvää, että Britannian monarkia ja kaikki muutkin monarkiat perustuvat arvoihin, jotka eivät ole yhteensovitettavissa demokratian, vapauden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kanssa.

Kuningattaret ovat kuningattaria vain jos päätämme uskoa ihmisen sukunimen tekevän hänestä jollaintapaa ylivertaisen kuin muut. Meidän olisi pitänyt sallia tämän pinnallisen typeryyden vaipua historian roskakorin pohjalle jo kauan sitten.

Jos seuraavalla jumalan nimittämällä yliherrallamme Charles III:lla on minkäänlaista vakaumusta ja moraalista selkärankaa, luopuisi hän kruunustaan, hajottaisi koko kuninkaallisinstituution, pyytäisi rehellisesti anteeksi edustamansa järjestelmän vastuulla olevia rikoksia, palauttaisi edeltäjiensä varastamat arvoesineet entisiin siirtomaihin, järjestäisi tehokkaat korvausohjelmat Britannian imperiumin alistamille kansoille ja valtioille sekä kitkisi lopullisesti kaikki Britannian kolonialismista edelleen säilyvät rakenteet.

Vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta kuka tietää?

Kartta: Wikimedia Commons

15

Suomalaisia erikoisjääkäreitä evakuointioperaatiossa Kabulissa 2021.

16

Kuva: USMC/Victor Mancilla

Kronikka

3/22

SYKSY

Kolumni:

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille Joona Mäntynen

O

tsikko kertoo, mitä mieltä minä olen asiasta. Näin opinnot juuri aloittaneena fuksina olen joutunut hämmästymään siitä, miten usein olen törmännyt yliopistossa yllä mainitun ajatuksen kyseenalaistamiseen.

Olen kuullut sanottavan, että ihmisoikeudet olisivat jollain tavalla länsimainen keksintö, joka ei toimisi kaikissa kulttuureissa. Lisäksi minulle on sanottu, että ei ole länsimaiden tehtävä puuttua muualla maailmassa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin. Esimerkiksi ajatus sotilaallisesta puuttumisesta islamilaisissa maisssa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin ei tunnu saavan paljoakaan kannatusta. Tätä on pidetty uuskolonialismina, ja muiden maiden kehnosta ihmisoikeustilanteesta on syytetty länsimaiden aiempaa sekaantumista näiden maiden sisäisiin asioihin.

En voi olla pohtimatta miten epäempaattiselta ylläolevat ajatusmallit kuulostavat. Vihaammeko me länsimaalaiset todella itseämme niin paljon, että emme pysty auttamaan sorrettuja ihmisryhmiä muualla maailmassa? Jos jokin kulttuuri ei tue ihmisoikeuksia, vika on aina kulttuurissa eikä ihmisoikeuksissa. Ei ole olemassa mitään ”aasialaisia ihmisoikeuksia” tai ”islamilaisia ihmisoikeuksia” eikä varsinkaan ”länsimaisia ihmisoikeuksia”.

Kaikissa ihmisissä on sen verran yhteistä, että meille jokaiselle kuuluvat samat oikeudet kulttuurista ja asuinpaikasta riippumatta.

On totta, että länsimaissa ihmisoikeustilanne on keskimäärin parempi kuin monella muulla alueella. Mielestäni se kuitenkin asettaa meille länsimaalaisille velvoitteen huolehtia ihmisoikeuksien noudattamisesta myös muualla maailmassa. Emme voi esimerkiksi olettaa, että Afganistanin naiset tai Eritrean nuoret nousisivat yksin kapinaan heidän ihmioikeuksiaan polkevia hirmuhallituksia vastaan. He tarvitsevat apuamme, ja on meidän moraalinen velvollisuutemme auttaa, eikä avun antaminen ole mitään ”uuskolonialismia”.

17

Teksti Markus Kokkonen

Kuvat Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön haastattelu

N

äin historiasta kiinnostuneena, minulle oli aina jo peruskoulusta lähtien täysin selvää se, minne haluan sitten lukion jälkeen opiskelemaan. Mietin pikaisesti myös oikeustieteellistä ja valtiotieteellistä, tietysti suomen kieltä ja kirjallisuutta unohtamatta, mutta kuitenkin koin historian olevan minulle se kaikkein turvallisin vaihtoehto, sillä historiahan on lopulta sekoitus kaikkea.

Ernest Hemingway totesi joskus aikoinaan, että kirjailijoiden ja historioitsijoiden ammatin vaatimuksena on, että täytyy tietää lähes kaikesta lähes kaikki. Se on kieltämättä varsin houkutteleva haaste, sillä maailman ja varsinkin ihmisyyden ymmärtämiseen vaaditaan kuitenkin paljon enemmän, kuin se mitä lakipykälät tai politiikan syvät rivit voivat koskaan ihmiselle tarjota.

Valintani oli minulle siis selvä, enkä ole kyllä koskaan katunut sitä päivääkään. Mutta kuitenkin joskus olen harmikseni kuullut, miten jotkut korkeastikin koulutetut ihmiset ovat puhuneet historiasta tieteenalana.

Lukiossakin eräs opettajani lausui

18

Kronikka

kerran luokan edessä, että historia on toki mielenkiintoista, mutta ei sitä kannata lähteä opiskelemaan, sillä ei valmistumisen jälkeen tule löytämään töitä. Mutta eipä se minun valintaani paljoa horjuttanut. Mutta kuitenkin, jos joku ei ole asiastaan täysin varma, niin saattavat tällaiset puheet osua aika kivuliaasti. No, toivottavasti tällaisista puheista päästäisiin joskus eroon.

Sitten tässä päivänä eräänä, muuan poliitikot keskustelivat eräässä yhteydessä kouluissa opetettavista aineista. Odotin mielenkiinnolla milloin tulee historian vuoro päästä arvosteltavaksi, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Olin pettynyt, kun rakas tieteenalamme unohdettiin muiden joukosta. Yksi historian puolesta paljon käytetty argumentti on se, että ilman menneisyyden tuntemusta ei voi nykyhet-

3/22

SYKSY

keäkään ymmärtää. Ilmeisesti siis mitään ei lähimenneisyydestä ollut otettu opiksi.

Poliitikot johtavat kuitenkin maatamme, joten ajattelin, että kukakohan heistä olisi omiaan sanomaan tieteenalamme tärkeydestä jokusen sanan. Tuumin, että taidanpa kysyä tasavallan presidentiltämme, onko rakas tieteenalamme historia tärkeä vai ei, ja tietenkin myös mitä hän itse siitä ajattelee.

Ystävällisesti presidenttimme soi hetken aikaansa kysymyksiini. Sähköpostin välityksellä tosin, mutta vallitsevassa maailmantilanteessa on mielestäni kyllä erittäin huomaavaista huomioida myös humanistiopiskelijoiden päätä vaivaavat asiat, sillä presidentillämme on varmasti paljon muutakin ajateltavaa.

19

”

Historia ei ole oikeussali, jota tulisi käyttää tämän päivän tuomioiden jakamiseen.

Herra tasavallan presidentti, oletteko itse kiinnostunut historiasta?

Olen kyllä. Ja jos tähän tehtävään tuleva ei sitä valmiiksi ole, niin tehtävä kyllä opettaa olemaan.

Mitä ajattelette historianopetuksen tärkeydestä peruskoulussa ja lukiossa?

Historia on mielestäni tärkeä perusoppiaine. Yhä useammin huomaan kohteena olevan poliittinen historia, etupäässä 1900-luvulta. Erityisen tärkeä aine se on murrosaikoina, jollaisia me nytkin elämme. Historiatietämyksen avulla ihmiset kykenevät laittamaan asioita paremmin oikeisiin mittasuhteisiin.

Historianopetuksen yhteydessä annettava yhteiskuntaopin tietämys on sekin ensiarvoisen tärkeää.

Monenlaisen informaatiovaikuttamisen aikakaudella on arvokasta, että meillä on yhteiskunnallisista asioista ja myös niiden historiallisista taustoista hyvin perillä

20

oleva väestö. Tämä ei onnistu ilman kyllin kattavaa ja laadukasta historianopetusta ja tehtäväänsä omistautuneita opettajia.

Mitä ajattelette historiantutkimuksen tärkeydestä?

Historiantutkimuksella on nähdäkseni kaksi tärkeää tehtävää. Yhtäältä se piirtää yhä uudelleen kuvaa menneistä ajoista ja tapahtumista. Asiat vaipuvat unholaan ilman tätä aktiivista muistamisen työtä. Toisaalta pätevä akateeminen historiantutkimus purkaa ja haastaa totuttuja käsityksiä ja jopa historiallisia myyttejä. Tämä kriittinen tehtävä on yhtä tärkeä kuin menneisyyttä tietyllä tavalla säilyttävä tai tallentava tehtävä. Kriittisen tutkimuksen avulla kansakunta voi käydä lävitse myös vaikeita tai jopa kipeitä asioita tavoilla, jotka tuovat niitä samalla myös eheyttävällä, kenties jopa sovittavalla tavalla esiin.

Mitä mieltä olette suomalaisten yleisestä historian tuntemuksesta?

Kaikilla kansakunnilla on oma tarinansa, joka selittää, miten kansakunta on tullut juuri sellaiseksi kuin se nyt on. Siitä voi toki olla vallalla erilaisia tulkintoja, mutta jokin yhdistävä käsitys on oltava: nämä yhteiset kokemukset ovat meitä muovanneet. Uskon, että meillä suomalaisilla edelleen on ainakin kansakuntamme yhteisen taipaleen pääpiirteet hyvin tiedossa ja yhteisessä muistissa.

Kronikka

Arvostetaanko historian tuntemusta mielestänne työelämässä?

Luulen, että ei aina välttämättä riittävästi. Historian tuntemus antaa ajattelun välineitä ja yhä useammin työelämä koostuu erilaisista asiantuntijatehtävistä ja pääasiassa ajattelemalla tehtävästä työstä. Nykyään puhutaan paljon myös ennakoinnin merkityksestä lähes kaikilla yhteiskunnan alueilla. Uskon, että myös tämänkaltaisissa tehtävissä historian tuntemuksesta on apua, sillä hyvä ymmärrys historian suurista linjoista

auttaa varmasti hahmottamaan, vaikka ei tietysti tarkasti ennustamaan, myös tulevia tapahtumia aiempaa paremmin.

Tulkitsevatko mielestänne poliitikot historiaa nykyään oman poliittisen agendansa kautta?

Tästä on ikävä kyllä havaittavissa viitteitä kansainvälisesti. Meillä Suomessa historia on onneksi historiantutkijoiden valtakuntaa, vaikka sen teemoista käytävään keskusteluun

3/22

SYKSY

itse kukin meistä voi vapaasti osallistua. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että kuitenkin vältetään historian politisoimista tai sen käyttämistä poliittisena kiistakapulana tai jopa lyömäaseena. Historia ei ole oikeussali, jota tulisi käyttää tämän päivän tuomioiden jakamiseen.

Se on paremminkin peili, jonka kautta voimme koettaa hahmottaa jotakin olennaista ihmisyydestä ja siten myös itsestämme.

Kenties välttääksemme menneiden virheiden tai kauheuksien toistumisen, kenties valitaksemme tällä

21

”

Usein hoetaan, että menneisyydestä ei voi oppia muuta kuin sen, että siitä ei voi oppia mitään. Olen tästä eri mieltä.

22

Kronikka

erää viisaammin, paremmin ja kaukonäköisemmin.

On myös syytä huomioida kansainvälinen yhteistyö historioitsijoiden välillä. Se on tärkeää perspektiivin laajentamiseksi ja historian politisoinnin estämiseksi.

Tätä työtä Suomi on ollut aktiivisesti muun muassa suurlähetystöjensä työn kautta tukemassa.

Voiko mielestänne menneisyydestä ottaa opiksi?

Usein hoetaan, että menneisyydestä ei voi oppia muuta kuin sen, että siitä ei voi oppia mitään. Olen tästä eri mieltä. Historia ja menneet tapahtumat eivät ole mikään nykypäivän politiikan ohjekirja, mutta laadukkaan historiantutkimuksen avulla meille kuitenkin avautuu ikkuna menneiden aikojen ja sukupolvien ajatteluun. Usein sieltä aukeava kuva avaa meille käsitystä siitä, kuinka vaihtuvissa olosuhteissa ihmiset ovat kautta aikain pohtineet samoja kysymyksiä: sotaa ja rauhaa, yhteistyötä ja vastakkainasettelua. Näihin kysymyksiin törmäämme

edelleen yhä uudelleen ja uudelleen. Samalla on syytä varoa liian suoria yksinkertaistuksia eri aikakausien välillä. Tartumme herkästi mieleen tuleviin historiallisiin vertailukohtiin, kuten nyt vaikkapa Münchenin sopimukseen tai Kuuban ohjuskriisiin. Tärkeää olisi tehdä rauhassa itselleen selväksi, mitkä ovat missäkin tilanteessa yhteisiä nimittäjiä, mitkä erottavia tekijöitä, muuten voidaan syöksyä päätä pahkaa sanomaan, että ”tämähän on aivan niin kuin silloin ja silloin”. Silti on arvokasta ymmärtää, miten aiemmin ihmiset ovat vastaavissa, vaikkakaan eivät täysin samanlaisissa tilanteissa toimineet. Tämä tieto auttaa ymmärtämään sekä omaa että muiden toimintaa paremmin. Tämän ymmärryksen alan kasvattaminen on poliitikon ja viime kädessä myös onnistuneen politiikan tehtävä.

3/22

SYKSY

Kysymykset laadittu ja kysytty 1.2.2022.

Hyvät lukijat. Kiittäkäämme presidenttiämme haastattelusta ja oivaltakaamme viimeistään nyt, että rakas tieteenalamme historia on siis tärkeä kaikesta huolimatta, jos sitä nyt vielä joku sattuu miettimään. Ja jos ette minua usko, niin uskokaa tasavallan presidenttiämme, sillä hän sen sanoi, en minä. Olkaa siis toiveikkaita tulevaisuutenne suhteen. Suunnatkaa siis aamuun uuteen, kuin syksyn ensimmäiseen sateeseen.

23

H

eippahei ja hellät tunteet! Syyskuu on vierähtänyt jyrinällä ohi, eikä aikaa hengähtämiseen ole juuri liiennyt – ja hyvä niin! Luentoja on ollut monia mielenkiintoisia, niin kuin tapahtumiakin. Aikaisia, vaikeita herätyksiä sekä myöhään venyneitä syysöitä. Uusien ihmisten tapaaminen ja luentohuoneiden etsiskely on ollut jännittävää, jos nyt välillä hieman väsyttävääkin, mutta pikkuhiljaa kampuksen nurkat ja naamat alkavat käydä yhä vain tutummiksi.

Sen enempää alkukappaletta venyttelemättä siirrytään nyt itse asiaan, tämän kyseisen rustauksen tarkoitukseen, toisin sanoen fuksien syysterveisiin!

Kuten monet varmasti tietävätkin, tänä vuonna aloittavat fuksit ovat ensimmäisiä kahteen vuoteen, joiden opiskelijaelämään korona ei (ainakaan vielä) ole vaikuttanut. Tapahtumat on voitu järjestää huolehtimatta turvaväleistä aina avajaisseremoniasta fuksiseikkailuun, eikä vielä yhtään luentoa ole pidetty etänä. Voisi jopa uskaltaa todeta, että paluu normaaliin on alkanut. Päästäkseen hieman pintaa syvemmälle, Kronikka jalkautui äärimmäisen kattavan, vailla pienintäkään pilkettä silmäkulmassa laaditun, nimettömän gallup-kyselyn voimin selvittämään tarkemmin, miten fukseilla oikein on elämänsä yksi suurista etapeista lähtenyt käyntiin.

Asteikolla nollasta kymmeneen, missä jälkimmäinen merkkasi infernaalista dopamiinitulvaa ja ensimmäinen suoranaista pettymystä vuoden alkuun, peräti 88 prosenttia vastanneista fukseista sijoittui kahdeksan ja kymmenen välille. Fuksisyksyn alku on siis ollut monelle elämää suurempaa riehaa, jonka on tehnyt mahdolliseksi ihanat tuutorit sekä vanhempien vuosikurssien opiskelijat, joista kyselyn mukaan molemmat nauttivat fuksien suurta suosiota. Ei ole siis ihmekään, että noin 70 prosenttia fukseista koki Kronoksen ihanaksi ja vastaanottavaksi yhteisöksi, ja toiset 25 uskoivat pian pääsevänsä itsekin mukaan vauhtiin syksyn edetessä. Kun syksyn parasta tapahtumaa etsittiin, 54 prosenttia vastanneista fukseista ilmoittivat sen olleen fuksiaiset. Tapahtuma nautti siis ehdotonta enemmistöä äänistä, joten voitaneen todeta suuren kiitoksen ja tunnustuksen olevan paikallaan kaikille Suomenlinnan rastienpitäjille ja fuksiaisten järkkääjille!

Kyselyn shokeeraavin tieto tuli mieluisimmasta Unicafe-ravintolasta. Suuri enemmistö, jopa 43 prosenttia vastaajista kertoivat heidän lempi unarin olevan Kaivopihan yksikkö – ruokala, jonne on matkaa fukseille tutuista luentosaleista jopa satoja metrejä! Vaikuttaa siis siltä, ettei tämän vuoden fukseja pelota heittäytyminen ja suurienkin esteiden ylittäminen, jos maaliviivalla häämöttää jotakin vaivan arvoista.

Kun viimeiseksi fukseilta kysyttiin mitä he eniten odottivat tulevalta fuksivuodelta, vastauksia oli paljon ja moninaisia. Fuksiristeilyä hypettiin (tais mennä jo :D), kiinnostavia luentoja odotettiin ja luonnollisesti vappu mainittiin useaan otteeseen. Jos jotain vastauksista pystyi päättelemään niin sen, että fuksivuodella on vielä vaikka ja mitä innoittavaa ja hykerryttävää varastossa meille sitä niin innolla odottaville fukseille.

24

Kronikka

3/22

SYKSY

Teksti Mikko Anttonen

Fuksi-terveiset

25

Kokko Ikaros Lilian Kiander

Kerro minulle, miksi linnut mailla näin ovat niin laihoja?

Lentelevät sinne päin, missä ei ole varjoja.

Kohti kuin kokko Ikaros aurinkoa.

Ja junat vievät ja junat tuovatmukanaan ehkä velanalaisen matkalaisen kiireen kaaokseen.

Kiirus, otan hatkat: lippuni omaan elämääni.

Tahdissa pillin hyöryn vaivun uskoon, lennon hurmokseen.

26

Kronikka

3/22

SYKSY

Elisa petti Markus Kokkonen

Saavut taloon hiljaiseen, ja mietit Kai hän ehti junaan viimeiseen.

Paikkaa ei sinulle enää ole, lippuja oli juuri tasan love. 1 Ihmiset asemalla odottavat jotakin.

Vaikka päällä on jo sotakin.

Siis odota, kärsi ja laajenna tajuntaasi.

Kai loppu oli nätti, vaikka hän meidät jätti.

Kai lastaan tuolla etti ja Elisa petti.

1

Inarinsaamea, ei tanskaa

27

Kirjoitan tätä kirjettä, yksiöni hämärässä, sen, jonka kalliolle rakensin.

Yhteys, jota kaipaan on, jotain muutakin kuin Wifi.

Tuntemattomia, joiden kanssa rooleja elämän näyttämöllä pelasin.

Kaiholuonto, tai niin minä luulin, mutta päästäthän minut kertomaan, kuinka vielä kerran historiassa tulee takaisin, Titanic palaamaan: ”Hän nousee pintaan, pois kuin Exoduksessa vesimassat vetäytyneet ois.

Kohti Amerikkaa, lentää lopun matkaa.

Laiho kuin hopeinen aura, Lilian Kiander

yhä viulujen musiikki soi.”

Ja hunnusta hopeasta kerrottiin: ”Ne ovat kyyneleitä ihmisten, joiden luota on nukkunut pois, pieni läheinen.”

Mutta joskus kun ihmiskunta on saapunut rantaan, kaipuun joet haihtuvat.

Ilo mieleni jo valtaa; Taas rakkaitaan pääsevät halaamaan.

Ja mitä meihin tulee, mehän olemme kuin Romeo ja Juulia.

Sydän tulvii läpi aitojen, suudella tahtoisin sun huulia!

Malta lempi, vaik’ jo puhjeta vois Rakkautta koronan aikaan, Oi, kunpa vastauksen rukoukseeni taivahan kuriiri tois.

28

Kronikka

3/22

SYKSY

Kamilla Kolimaa

tirehtööri lypsää mustuneita utareita ruostuneita utareita lohkenneita utareita ja maito tulee viiveellä laktaatti laktaa mutta se on pelkkää valkoista pelkkiä valkoisia ilman rohtoja ja niin viljelijä ilveilijä tulee ja tönäisee tirehtöörin pois ja ottaa ohjat käsiinsä

Näin hyvä herra! hän tokaisee

Näin se käy! laulaa hän

kunnes kääntyy tirehtööristänsä lehmään ja huomaa maidosta valkoisten kadonneen ja laktaatin verestyneen lakastuneen pakastuneen

Mikä on? lehmältä hän tiedustelee ja saa ammunnan niskaansa,

Mitä teitte miulle? Ammuu, mitä menitte miulle tekemään?

Kamilla Kolimaa

Kalma korjaa tuoni korjaa sielut pikku konteistaan jättää kontit puimurit oman onnensa nojaan Ja ojaan laskee tompan reki ja ojasta seimeen

Siellä pikku sielu näpertelee korejansa kureliivejansa Karhujansa

koska Karhu on yhtä kuin karhunansa ja Sinä joka haistelet kukkia kun muut kaivavat hautoja

Sinä joka hylkäät itsesi impulssista punssista sinä joka et halua mitään etkä ketään anna vetää itsesi maakellarista viehättävällä viiveellä hyvästele, hyväile multaa ja säilykkeitä kun käsi tarttuu niskaasi ja nostaa ylös lipevään valoon lipeävaloon

29

Kalliillasyöjä(t)

Kamilla Kolimaa

laskin lauantaina liukumäkeä hautakammioon Laskiaisena liu’uin laskinta laskelaan laskukamariin tuonen puntarimäelle laskin liukumäkeä ja paheitain pieneen tuohikoriin joka keinahteli sylissäin kuin kirpeä luunappi lehterissä ja jonka kepeyttä en tiennyt punnita itse elikkä siis vein sitä punnittavaksi punnitkoot se ken osaa Kaikessa rauhassa kiireettä Vetelehdin matkallain harharetkilläin ja korin sisältöä pistelin poskeeni Kun perille ehrin Pilailu merkille pantiin ja paljastuin ja niin tuli käsky antaa ylen ”Lukekaamme ne kaikki. Lukekoot ne se ken ne on sinne pannut. Lukekoot narri ne itse.

Lukekoot ilveilijän näyttelijän retku ne itse. Ylös siitä. Tuokaa vaaka.”

Öljyvuoto

Kamilla Kolimaa

sipulitytöt ja nauristytöt, saman tytön kasvoja, samojen kasvojen tyttöjä, avohaavoja, avohakkuita sipulitytön kerrokset kalpenevat tikapuina alas mustaan nahka, paksu kuin öljyvuoto suomuinen, kylpee öljyssä, mutta hulluus on kalliimpaa tankkerissa ja mitä sille käykään kun ajaa karille? mitenkäs tässä kävikään? eikö joku varoittanutkin? kallis raaka-aine verevänä karttana avomerellä. ”impermeable”, sanoisi herra Baudelaire, miksi vaivaantua, miksei vain katsella. ”impermeable”. miksi nähdä kun voi katsella. naurat nyt, Nauristyttö, naurat nyt, mutta kenen kanssa voit istua vedessä? naurat nyt, Nauristyttö, naura pois, mutta ken etsii sinut käsiinsä? Ken pitelee? kuinka käy kun kaiken kalleutesi olet tuhlannut?

30

Kronikka

3/22

SYKSY

Kamilla Kolimaa

iii. Runo vailla nimeä korvissani kukkivat hyasintit ja odotan kiekkoa vilkuilen olan yli tiiraan lyhtyjä ja kadunkulmia ja yläilmoja muttei sitä tule ja hyasintit kukkivat korvissain

Halvallasyöjät

Kamilla Kolimaa

diktaattorisaneleejakirjurikirjailee nenäliinasatujaherneitä patjojen alle diktaattori dokaa laiturin nokassa ja kaataja kaataa kuppiin kaljaa mutta dik-t-aattori näkee vain linnut ja auguroi korpeista mutta kuten ehta auguuri sanoo eräjävät linnut keskenään ja korpit kertovat toista kuin käet ja toista kuin lehtopöllöt ja toista kuin emut ja mainittakoot vielä kiurut ja kotkat ja suolinnut kaikki kähmivät nokillansa kaatajaa “Kaada hälle lisää!” ja tassuillansa hyväilevät hassua diktaattoria kaikki omine sanoineen kaikki omine haukkuineen ja suukkoineen ja niinpä kaataja ei tiedä mitä herralleen sanoa eikä herrakaan enää kuppi kädessään laiturin nokassa tiedä mitä linnuillansa tehdä ja niinpä diktaattori ottaa kaikki lintunsa kaikki rakkaat lintunsa päälleen ja antaa kaluta itsensä karrelle palanut partaäijä maistelee nokkia ja kynsiä ja tulee kalutuksi halutuksi rakastetuksi

31

novelli:

Uhrilehdot

Kamilla Kolimaa

Tämä kyseinen valkoinen paikka on mitä ihanin paikka, mitä hajuttomin, mitä värittömin paikka, missä valkoinen ei ole väri, vaan värin varjo, värin pakoauton varjostaja. Kurkkusiivut vetistelevät vieraiden märillä voileivillä, ja vesi on mitä maukkainta, mitä makeinta vuoristojen ja pohjavesien ja merivesien jumalaista voita. Minulle on kerrottu sen tulevan puroista ja lammista, jotka siivilöidään täyssääntöisesti, kaikkien säädösten ja häätöjen lakeja noudattaen kuten me hyvät vieraat noudatamme kohteliaasti kaikenlaisia säädöksiä maan ja katon välillä. Tohtori Lehto on hyvä tohtori, erinomainen lekuri, jolla ei ole karvan karvaa kasvoissaan. Leuassa en ole vielä kertaakaan nähnyt haavaa, koska hän ajaa partansa niin helläkätisesti ja tarkasti, varmasti skalpellilla, yhtä tarkasti kuin on hyvä lekuri. Koska lekurit ovat niin tarkkoja viroissaan. Lehdolla on äimistelevät hullunkuriset silmät, jotka pullistuvat vilkkuvina kuulina, sätkivät flipperissään, ja pyörivät syvissä mustissa kuopissaan, kun hän vilkuilee kaikkia levottomasti, syyhyävästi, ja välillä työntää peukalon suuhunsa ja puree sitä niin että ihoon jää verinen kapea lovi. Hän tekee näin luullen ettei kukaan katso sillä hetkellä, mutta kaikki katsovat. Lehto on viihdettä, Lehto on kissanminttua. Lehto vetää verisen peukalonsa valkoisen takkinsa hihaan ja pistää hihan taskuun ja kääntelee päätään nopeasti ja takatukka hikoillen, liiskaantuen vetiseen niskaan. Kerran kysyin häneltä miksi hän hikoilee niin kovin ja Lehto vastasi: En! Kuvittelet! Harhailet koska Minä en hikoile koskaan, näet, ruumiinlämpöni ja sähkömagneettinen stratosfärinen herstaattinen lepotilani on niin tasaista! Niin tasaista etteivät huokoseni eritä edes yhtä hikipisaraa valumaan.

Olen terve kuin pukki!

Ja hän sanoo tämän kuivalla ja hämärällä äänellä, röökin jämät huulessa, ja mustan vuohen terävät neulasarvet heijastuen taakseen ikkunaan. Ja hetkeksi olen näkevinäni niiden mustien kraaterien täyttyvän silmien takana jostain kunnes ne taas vetäytyvät uraanikuiluiksi.

Ikkunasta näkyy kun jotain rimpuilevaa rääpälettä viedään ja kannetaan. Sillä on käsi housuissa ja se vetelee jotain. Naurahdan ja Lehto naurahtaa, Ha! Katson rannettani, kuin katsoisin kelloa, jos sellainen olisi ja Lehto katsoo rannekelloaan. Sitten piirrämme yhdessä kellon, ja minun kelloni on puolikas josta tulee kokonainen kuukello yhdistettynä hänen puolikkaaseensa. Hän sanoo: Katso minun kelloani, tällainen sen kuuluu olla—sinun on vain sirppi. Mittausten mukaan tämä viittaa tulehdukseen. Sinussa siis. Ja Lehdon pienet mustat siansilmät välähtävät ja hän tekee taas sen hullunkurisen liikkeen, puraisee nopeasti peukaloaan, laittaa sen hihaan ja hihan taskuun ja vilkaisen olan taakse, eikä siellä ole ketään.

32

Kronikka

3/22

SYKSY

Tarjoan hänelle yhden tupakan ja Lehto sanoo: Kiitos. Tiedätkö, pahastuin niin riematusti kun ne lopettivat näiden kaunokaisten valmistuksen. Täydelliset satakaksikymmentä millimetriä. Yhtiö kuulemma hävisi oikeusjutun. Hävisi.

Lehto laittaa hatun päähänsä, vetäisee sen jostain takaansa ja heittää minullekin lakin, minullekin päähineen, ja lehäyttää kauniin narsissikuvioisen pöytäliinaan pöydälle, alkaa latoa sille teekuppeja ja pikkuleipälautasia, kovin monia vaikka olemme kaksin. Hän rusentaa tupakkinsa yhteen pikkuleipään ja sanoo: Osui ja upposi! Osui ja upposi kuin Vasa-laiva vaikkei siihen mikään osunut paitsi rakentajien ylpeys työstään. Kuvitelkaa sitä tuskaa kun laittaa koko sielunsa ja kykynsä siihen laivaan, kaataa siihen kaiken rakkautensa ja tervansa, kylvää sen ravinteikkaimpaan maahan ja sitten—tönäisee sen satamasta vesille ja joutuu katsomaan sen ennenaikaista tuhoa heti porteilla.

Ihan puistattaa ajatella miltä niistä ihmisistä tuntui. Kuvitelkaa miltä niistä puista tuntui. Tulla revityksi kotiseudultaan, pilkotuksi, hakatuksi yhteen ja sitten upotetuksi — ja vielä Pohjanlahteen.

Helvettiä. Yhtä helvettiä.

Otin Lehdon käden ja kiedoin siihen siteen, joka imaisi, joi veren ahnaasti ja laitoin sen hihaan ja sitten taskuun. Tiedättekö miksi se kapine painui pohjaan? Painopiste oli liian ylhäällä ja se riivattu kapine oli siksi niin kiikkerä. Siksi se Riivattu kapine oli kiikkerä. Sinulla taas ei ole painopistettä, joten ylipäätään kaatumisesta ei tarvitse huolehtia, eikä myöskään pystyssä pysymisestä.

Olet siinä hyvin siunattu ettet taida kumpaakaan. Useimmat meistä joko kaatuvat tai pysyvät vakaasti maalla, sinä se vedätät, sinä se vedät niiden välistä, kuin mikäkin pelle. Se laiva taas oli kiikkerää tekoa. Pienikin kallistus veti sen kyljelleen. Tiedätkö, se yksi rakentajista, hollantilainen, se sairastui ja menehtyi. Se laiva teki sen miehen sairaaksi, tiedätkö? Jotkin laivat vaan tekevät rakentajan sairaaksi—miehistön sairaaksi, tiedätkö? Mutta että sekä miehistön että rakentajat, siinäpä ehtiväinen laiva. Nyökkäilin niin että kilpirauhanen myhäili ja ladoin lisää kuppeja pöytään, iskin ne siihen niin että posliini lohkesi ja niistä purskahti väkevä tee pöytäliinalle. Vilkaisin kelloani ja sanoin: Rientääpi aika! Tartuin pöytäliinaan ja riuhdoin sen pois pöydältä, kattauksen ja kaikki mukana ja vieritin ne yhdeksi isoksi säkiksi, heitin ryminällä nurkkaan ja näin silmäkulmastani Lehdon joka napsautti sytkäriinsä liekin ja oli sytyttävinään pitkän pukinparran roihuun. Tiedätkö, pitäisi saada tänne kaalia tai jotain, ettei tule keripukki. Merellä kun ei ole antimia, ei samoja kuin maissa. Keripukki on paljon hauskempaa kun mitä annetaan ymmärtää. Pukki keritsee haltijaansa kuin lammasta ja sitten neuloo villasta riippumattoja. Ei se niin pahaa ole. Antaisit vain itsesi kaatua. Mutta entä painopiste? sanoin.

Etsi se. Vie koko miehistö pohjaan. Kaikki kerralla. Ei vankeja. Ei tissuttelua. Ei välissä hiihtelyä.

Joko kaadut tai seisot. Lehto sanoi: Tiedätkö että sähköshokit vaikuttavat samaan osaan koneessa kuin orgasmit. Sama vilkkuvalo regeneroituu kliimaksissa kuin annosteltaessa samaan mekaniikkaan sähköshokkeja. En tiennyt, sanoin. Jossakin täällä pitäisi olla puhdas takki, hän sanoo ja

33

kääntyy tonkimaan kaappia, josta putoilee desinfioituja ruuvimeisseleitä, jakoavaimia ja räikköjä. Hän riuhtaisee niiden alta puhtaan takin ja vetäisee verestävän takkinsa pois. Sarvet meinaavat takertua likaista takkia riisuessa mutta avustan ja vedän sen pois nätisti. Koneeni tuntuu huonosti öljytyltä, entä sinun? Hän ei odota vastausta. Ovatkohan päivitykset lähteneet luistamaan niin loistavasti kuin johtokunta päivitteli. Kemiallinen redistribuutio degeneroi tilaani. Tarvitsen kaalia—sen ohella muita aineita. Tämä peregrinaatio on mennyt kankkulan kaivoon. Lehto napittaa valkoisen takin ja sanoo suuntaavansa kylpysaliin, menemme yhdessä. Hän tapittaa panoptikonin keskiosasta kaikkia osasia, jotka välkehtivät kopperoissaan ja huomaamattaan puree jo selvästi terävien hampaiden raatelemaa peukaloa. Pysähdymme yhden kohdalle ja hän sanoo Pölykeuhko, tekee merkinnän muistiinpanoihinsa ja jatkaa matkaa. Neuroosi. Psykoseksuaalinen välitila. Kalkkikiviseinät vilisevät ohitsemme kun liu’umme eteenpäin valkoisessa juoksuhaudassa ja Lehto vetelee stetoskooppiaan ja kiedon sen paremmin kaulan ympärille monin kerroin—letku pihisee kuin käärme ja nuolaisee Lehdon korvanlehteä. Katson Lehdon kaunista takaraivoa, joka on lyhyen, tuuhean, niin helvetin tuuhean kuontalon peittämä, ja korvan takana on pieni reikä. Sarvet näyttävät kylmettyvän ilmastoinnista ja pyydän jotakuta laittamaan sitä matalammalle.

Tulemme kylpysaliin ja autamme toisiamme riisumaan, otamme cocktailit sivupöydältä ja etsimme vapaita kylpyammeita, mutta kaikki näyttävät olevan varattuja - joten jatkamme parvekkeelle ja rimpuilemme vähän kylmässä ilmassa ja sytytämme uudet tupakit, kunnes on aivan liian kylmä seisoa siinä vuoristoilmassa. Salissa joku nuorukainen luovuttaa paikkansa kun Lehto sanoo: Voit nyt lähteä, vilkaisten kelloaan. Poika nousee kylvystä punertaen kuin lohen liha ja läiskähdämme hänen paikalleen, Lehto viittaa tarjoilijaa vaihtamaan kuumempaan veteen. Näin hän tekee ja tuo myös lasisen tuhkakupin (ETYK-kupin), laskien sen posliiniammeen olalle. Valkeat hanskat jäävät kiusaantuneesti roikkumaan sivuille kun hän odottaa lisäohjeita. Tarvitsenemme naamarit. Hän nyökkää ja tuo kaasunaamarit, laskee ne ammeen viereen laattalattialle ja kävelee pois pää painuksissa, laihat kädet roikkuen ja läimähdellen verhoiltuihin kylkiin. Lehto sormeilee stetoskoopinletkuaan ja kysyy: Onko kuivahoidolla ollut vaikutuksia? Onko tervehtymistä tapahtunut? Onko regeneroitumista?

Pudistan päätäni. Keuhkot ja kone ovat edelleen pölyttymättömät. Johtokunta on suositellut pidennettyä kuivahoitoa. Lääkinnällistävien vaikutusten pidentäminen olisi heidän mukaansa epäsuositeltavaa. Joku saattaisi saada kirveestä, näet. Reaktiot on likvidoitu. Lehto poimii jakkarelle ilmestyneeltä hopeatarjottimelta pari vaaleanpunaista nappia, rusentaa ne ammeen laidalle ja vetää nenään. Sitten hän on taas puraisevinaan peukaloaan mutta sanon; Anna minun. Puraisen sitä ja juoksuhaudan syvät sivut repäistyvät ja kipristyvät ja hampaani menee melkein luuhun ja olen maistavinani jotakin henkevää, jotakin kirpeää, kaiken sen vereslihan yllä ja alla, kirpeä hyytelömäinen napalmi. Lehto on rauhoittanut sen koneessaan kuten hän ilmaisee. Se on hyytelöity ja alikvidoitu.

Se on rauhoitettu kuten sinivuokot ja järvet. Se on rauhoitettu ja passivoitu uudelleenkoulutusleirillä.

Saatu erehtymään muodostaan. Se on tehty ei-vaaralliseksi. Antivenomi on purskahtanut sivu suun.

34

Kronikka

3/22

SYKSY

Lehto on onnistunut uskottelemaan itselleen mitä laiskimpia, lekurimaisimpia konelurituksia. Vielä pahempaa, hän tarkastelee näitä kuin herra Newton siinä Blaken maalauksessa. Hän vetäisee kätensä kiireesti takaisin, sipaisee kiiltävää kuontaloaan ja sanoo tarjoilijalle: Sinä! Tule tänne, sinut täytyy tarkastaa syöpäläisten varalta. Tarjoilija, nimilapussa lukee vain Jean-Pierre, on juuri kävelemässä poispäin, kääntyy, kipittää takaisin ja riisuu nopeasti valkeat hanskat, livreensä ja kiiltävät kenkänsä, jotka on kiillotettu neuroottisen sokaiseviksi. Lehto käskee tarjoilijaa pyörähtämään ja tarkastaa tämän kalpean ruumiin nopeasti, sitten nyökkää tätä menemään. Poika kerää vaatteensa ja kenkänsä, puristaa ne rintaansa vasten ja kävelee ammerivin välistä ovelle ja ulos. Varjo väreilee kylpysumussa ja seuraa häntä kipittäen. Senkin pukki! sanon ja kurotan ETYK-kuppia, katson vettä, jossa Lehdon posket ovat painuneet lommoille mutta huulet, ne kovin turpeiset loistavat melkein maalattuina, tahmeina—musta rehevä parta roihuaa ja savuttaa ja siitä se kylpysumu nouseekin. Purukäsi on veden alla leväten reidellä ja hetken aikaa Lehto on kuin Alaston Maja, enkä tiedä mistä tuo kuva purskahtaa mieleeni. Kädestä tihkuu visvaa ja mustaa verta, iho on kuin verhoiltua samettia ja jonkinlaisia mustia jalallisia liikkuu sen kupristuvassa turpeudessa—ne tulevat ammeen viemäriaukosta ja Lehto ravistelee ne pois ja viittoo meitä nousemaan, Nopeasti!

Tarjoilija palaa nappia painamalla ja kaataa äkkiä rauhoitusainetta veteen, tonkassa on pääkallonkuva ja jalalliset lopettavat liikkumisen ja katoavat laskevan veden mukana. Nyt kaikkien hiukset täytyy ajaa pois, voihan perkele. En se minä ollut, näithän, ei minulla ole mitään, ne tulivat vedestä, tarjoilija sanoo.

Tuo vesi on mitä maukkainta, mitä tervehdyttävintä, siinä ei elä kuulkaa mikään, Lehto sanoo ja viittoo poikaa menemään. Onko nyt saunan vuoro? kysyn ja Lehto katsoo kelloaan ja nyökkää. Mainiota. Menemme höyrysaunaan ja istumme kaakeleille ja katson kuinka karvaisia kaikki kanssaistujamme ovat. Ei niissä ole mitään, vakuutan ja Lehto varmistaa väitteen. Joku vihtoo Lehtoa, eikä hän värähdäkään. Joku vetää vihdan tyhjästä ja alkaa hakata sillä Lehtoa, joka vain istuu ja tuijottaa roihua. Sanon, Etkö tunne sitä? etkö? Hän väräjää äänestäni ja on vilkaisevinaan kelloaan, nykivän stetoskooppiaan, joka hikoilee rinnalla. Koneessain, selässäin, ärsykkeitä levässäin. Tuo nuori ori–tuo nuori x-y käyttää Betula pendulasta sidottua stimulusta selkääni. Selässäin. Onpa hyväkuntoinen nuori mies.

Varsin esimerkilliset akhilleenjänteet. Voisivat yhtä hyvin olla tehdasvalmisteisia. Niin kauniit että voisin vaikka pistellä poskeeni. Poika kavahtaa, perääntyy ja laskee vihdan vierelleen lauteille ja kääntää katseensa pois.

Tohtori? sanon, Auttaako jänteiden syöminen?

Ketä?

Ketä vaan? Tuota esimerkillistä riukua? Minua tai Sinua? Auttavatko polttokylvyt?

Rauhoitus? hyytelöinti—substanssointi? Väität ensin pölykeuhkoksi, sitten pölyjalaksi. Lehto hieroo nenäänsä—siitä luikertelee köynnös punaista ja hän tarttuupeukalonriekaleehensa toisella kädellä.

Yrittää pitää sitä paikallaan.

Oletteko nähnyt sen auttavan? Onko tästä uusia tutkimuksia? kysyn.

35

Ei, mutta jos kokeilemme saamme nähdä, ehkäpä kone lamaantuu ja jokin muu ottaa vallan. Ehkäpä kone antaa periksi sille mikä seisoo takana? Kaikenko takana? varmistan, uskomatta korviani.

Kaiken. Koneen, luun, vanerin, poimujen. Hevosen voi viedä veden ääreen, tiedätkö. Olet sanonut minulle näitä asioita koko ajan ja luullut että olen sokaistunut, ystävä. Haluaisinkin olla mutta olet vienyt minut veden ääreen. Ja pinnassa läikehtii se mitä kavahdan. Tiedän kyllä, hän kuiskaa ja sanoo: En tiedä ja vain tämän tiedän, haistan sen sijaan, kuin tirisevää koiruohoa—voi luoja—en halua ratsastaa koneella enkä kengittää niitä. Kysyn: Entä aivoni ajattelevi?

Luovuitko siitä hetkessä? Hän pudistaa hiestä kuulasta päätänsä: Verkalleen. ja katsahtaa poikaa, joka on kyyristynyt alalauteille katsomaan tulta, katsomaan terästä. Mikä on hänen nimensä? kysyn. Annoit uuden nimen. Jean-Luc. Entä tuo tuolla, osoitan kiukaan edessä istuvaa, joka on vetänyt polvet rintaansa. Jean-Marc. Ja tuo on Jean-Jean, kun unohdit mitä muita yhdistelmiä on. Tiesithän että on myös Paul, Claude ja Jacques? Ja Ioannes ja Karl? Hän pudistaa päätään ja työntää kätensä minulle, halusin vain kolmea sorttia, työntää sitä kuin viestikapulaa, kuin puhujanpönttöä, kuin tyhjennettyä revolveria ja sanoo: Ota se, ystävä hyvä.

Otan käden omaani ja tarkastelen syvää veristä lovea, haisevaa, mätää lovea, josta peukalo roikkuu ihmeen kaupalla, punaisena riekaleena, mitättömänä, kuten loputkin lihasta, ja tartun siihen hampaillain ja otan kiinni ja riuhdon kuin verikoira, kunnes tunnen vapautuksen ja se irtoaa ja suuni sylkäisee sen lauteiden väliin ja Jean-Jean kavahtaa helpottuneena katsellen veriroiskeita reitensä vieressä. Ja silloin maistoin makean kirpeän mehun suussain ja jokin henkevä ja ylväs, alhainen ja erehtyvä leyhähti pintaan ja tarrasi tynkään ja kietoi sen koisoiseen nuppuun, anteeksiantoon. Valkea kiukaassa lehahti lentoon ja räpytteli ja naurahdin hirnahdin villistä yöstä siinä lehdossa siinä saunassa. Pojat huutelivat syntymänimiään ja nykivät hiuksiaan hullaantuneina ja ahmivat vettyneitä leipiä joita tuotiin hopeatarjottimilla ja kaikkea muuta viinistä ostereihin ja tuo henkevä lauleleva aineettomuus purskahteli nauruun ja pärskähteli juhlijoiden päälle kun nämä laukkasivat pihalle alasti rimpuilematta.

36

Leivontanurkka:

Sarah Kuismanen

Suklaahippukeksit nutella-täytteellä

Tämä amerikkalainen klassikkoleivonnainen on helppo ja suhteellisen nopea tehdä ja tietysti superherkullinen. Pieni Nutella-yllätys keksien keskellä ei ole pakollinen mutta tuo pientä twistiä monelle tuttuun leivonnaiseen. Plussaa tietenkin reseptiin kuuluvista suklaahipuista joita voi napostella leipomisen lomassa, mikäli makeannälkä yllättää jo ennen keksien valmistumista.

Mitä tarvitset: • • • • • • • • •

noin 10 rkl Nutellaa 100 g voita (ota hyvissä ajoin huoneenlämpöön) 1 dl sokeria 1 kananmuna 2,5 dl jauhoja 1-2 tl vaniljasokeria 2 tl leivinjauhetta 1 rkl maissitärkkelystä noin 1 dl suklaahippuja tai oman maun mukaan

Resepti on saanut inspiraatiota How Tasty -blogista, josta alkuperäisen ohjeen löytää hakusanoilla chocolate chips nutella cookies.

38

Kronikka

3/22

SYKSY

Ohje 1. Nosta 10 kpl noin ruokalusikan kokoista palloa Nutellaa lautaselle ja laita pakastimeen jähmettymään.

2. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

3. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Sekoittamiseen käy parhaiten puu- tai muovilasta.

4. Lisää kananmuna voi-sokeri -seokseen.

5. Lisää kuivat aineet esim. kahdessa tai useammassa osassa.

6. Lisää haluttu määrä suklaahippuja.

7. Ota Nutella-pallot pois pakastimesta ja pyöritä jokaisen pallon ympärille taikinaa niin, että Nutella-pallo jää taikinan sisälle kokonaan.

8. Paista taikinapalloja uunin keskitasolla 10-12 minuuttia tai kunnes keksien reunat alkaa tummenemaan. Jätä pallojen väliin reilusti tilaa koska taikinapallot ’leviää’ uunissa keksin muotoiseksi.

9. Anna keksien jäähtyä pellillä ennen tarjolle laittamista.

39

Historiallinen Aikakauskirja (HAik) on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tiedelehti.

Lehdessä julkaistaan artikkeleita, katsauksia ja kirja-arvioita.

Vuoden 2023 opiskelijahinta 30,00 € (sis. Historian Ystäväin Liiton jäsenmaksun) – kaupan päälle numero 4/2022 Tee tilaus verkossa: www.historiallinenaikakauskirja.fi/tilaukset