ry:n jäsenlehti 2/2024
Hautomapönttö s. 4
Poimintoja Vivamon Pääsiäisestä s. 5
Tervehdys ystävät! s. 10
Hyvä Ystävä!
Kevät keikkuen tulevi. Lausahdus tuli mieleen nyt huhtikuun puolivälissä, sääennusteita seuratessa. Lämpömittari kohosi parhaimmillaan jo 15 asteeseen ja lumet hävisivät vauhdilla. Huhtikuun ensimmäisenä päivänä pääsimme haravoimaan, oli keväisen kuivaa. Lempeä tuuli kuivatti hetkessä pyykin ulkona. Tätä kaikkea voi muistella nyt, kun jälkeen päin on tullut ainakin kahteen kertaan paksu kerros räntää. Räntä on toki sulanut, mutta ilma on koleaa, mittari hädin tuskin nollan yläpuolella.
Kevätmyyjäiset pidimme viikkoa ennen pääsiäistä. Meitä oli rutinoitunut joukko toteuttamassa myyjäisiä. Ja mikä tärkeintä, asiakkaat tulivat tekemään ostoksia. Tavaralahjoituksia oli saatu runsaasti, myyntipöydät suorastaan notkuivat. Leivonnaispöytä on vuosien ajan ollut asiakkaiden suosiossa, niin tälläkin kerralla. Voi todeta, että olemme saavuttaneet suorastaan mainetta leivonnaistemme ansiosta.
Vuosikokouksen mietelmiä Vuosikokoukseen kokoonnuimme maaliskuussa. Asialistalla olivat sääntömääräiset asiat. Tilinpäätös tuli vahvistettua, samoin johtokunnan kokoonpano. Paljon mietintää aiheutti jäsenmaksun euromäärä. Käsiäänestyksen jälkeen, päätettiin uudeksi jäsenmaksuksi 30 euroa. Rahastonhoitaja tekee henkilökohtaisen tilisiirron jokaiselle jäsenelle jäsenmaksun suorittamista varten.
Kevätmyyjäiset pidimme viikkoa ennen pääsiäistä.
Kalliita postituskuluja koitetaan saada pienenemään lähettämällä mahdollisimman monelle jäsenelle tilisiirto sähköisesti toukokuun loppuun mennessä. Kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan kirjattiin pidettyjen kevätmyyjäisten lisäksi kesälle iltakirppis ja syksylle myyjäiset. Nämä ovat yhdistyksen suurimmat
Puheenjohtaja: Sirkku Vepsäläinen sirkku53@hotmail.com tai 041 545 2646
Sihteeri: Harry Etelävirta, hetelavirta@dnainternet.net vivayst@gmail.com
Rahastonhoitaja: Pekka Niemelä
Taitto: Lea Vestovuo Kansikuva: Raija Kumpula
2 Vivamontie
681 760
2, 08200 Lohja, 0207
Kuvat: Lea Vestovuo, Raija Rustari
Puheenjohtajan pöydältä
tulonlähteet. Muita ansaitsemismahdollisuuksia on myynti Naistenpäivillä, Naistenilloissa ja muiden vastaavien tapahtumien yhteydessä.
Yhdistyksen johtokunta on kokoontunut vuosikokouksen jälkeen. Keskustelussa nousi esille Vivamon laituri tai pikemminkin sen puute. Kiinteistöpäällikkö Niko on pyytänyt tarjouksia usealta toimittajalta. Ihan suoraan ei valikoimissa ole laituria, joka sopisi Vivamon rantaan maasto- ja sääolosuhteet huomioiden. On kuitenkin löytynyt toimittaja, Näpsälaiturit, jonka tekemä tarjous vastaa Vivamon tarpeita. Ongelma on huono taloustilanne.
Eri tilaisuuksissa on kerätty kolehtia laiturin hankintaan, tällä hetkellä puuttuu vielä noin 5 000 euroa. Päätimme vedota teihin, arvoisat kollegat, Vivamon Ystävien jäsenet. Paljon on Vivamossa muitakin rahantarpeita, mutta lähestyvä kesä ja viime vuoden asiakaspalautteet saavat laiturin hankinnan tuntumaan hyvin tarpeelliselta. Jos sinulla on mahdol-
lisuus tukea laiturin hankintaa taloudellisesti, laittanet tilisiirron yhdistyksen tilille ja viitteeksi viestikenttään laituri.
Sinua siunaten
Sirkku Vepsäläinen
JOHTOKUNTA 2024
Varsinaiset jäsenet:
Harry Etelävirta
Paula Etelävirta
Heikki Konttinen
Ritva Konttinen
Pekka Niemelä
Sirkku Vepsäläinen
Varajäsenet:
Rauni Järvinen
Seija Niemelä
Eiri Hohenthal-Nylund
Anne Heinänen
Timo Nylund
Taina Valkeavirta
Painosmäärä: 350 kpl
Pankkitili: FI66 4006 1020 0441
3
64
Hautomapönttö
Olin juuri asetellut pihalle linnunpönttöä, jotta kevään kotiinpalaajat voisivat löytää kortteerin tulevalle kesälle. Istahdin lukemaan kertauksen vuoksi Mauri Tiilikaisen elämänkertaa. Se on osoittautunut toiminnanjohtajan työssä tärkeäksi tietolähteeksi siitä, milloin ja erityisesti miksi mikäkin työmuoto on alkanut.
Maurin kerrotaan sanoneen loma- ja kurssikeskuksista, että ne ovat Kansan Raamattuseuralle ystävien hautomapönttöjä. Pysähdyin tuon lauseen kohdalle. Miten konkreettinen ja hyvä kuva siitä, miten tärkeää on kiireetön läsnäolo ja kohtaaminen. Rauhassa, pakottamatta ja ajan kanssa syntyy se armon kokemus, joka saa ihmisen toimimaan tärkeän asian puolesta.
Maurin elämänkerrasta nousi esiin myös toinen tärkeä voima. Monen leirikeskuksen kohdalla Mauri joutui toteamaan heti alusta alkaen saman, jonka nykyinenkin johto usein joutuu toteamaan: Seuralla ei ole laittaa tähän euroakaan. Talous on niin tiukka.
Silti asioita tapahtui ja uutta syntyi. Löytyi keino rahoittaa. Löytyi teki jät, jotka tulivat talkoisiin. Löytyi ihmiset, jotka halusivat ja toteuttivat.
Rakas Vivamon Ystävä, juuri mikään ei ole muut tunut. Armo on edelleen se perusta, jonka takia haluamme, että Vivamon kaltaiset paikat ovat olemassa. Yhä edelleen meitä haastaa talous ja ympäröivä maailma. Ja silti asioita tapahtuu. Nähkäämme se, missä Jumala on meitä auttanut ja tehkäämme osamme! Silloin Vivamo voi olla hautomapönttö, jossa armo saa koskettaa lämpimästi, ajan kanssa ja rauhaksiin.
Kansan Raamattuseura toiminnanjohtaja
Kuva: Jani Laukkanen
Poimintoja Vivamon Pääsiäisestä,
hepreaksi Pesach
Pääsiäisen vietto alkoi Kiirastorstaina Seder-aterialla. Olimme tulleet juhlaaterialle. Mitä tarkoittaa Seder? Se tarkoittaa järjestystä, koska aterialla käydään läpi Israelin kansan vapautuminen Egyptin orjuudesta. Seder-lautanen on keskeisellä paikalla pöytää, josta ruokailijat voivat ottaa ohjelman mukaisesti eri lajeja.
Sitten syödään lammasta. Ateriaan sisältyy neljä viinimaljaa. Ne kuvastavat Jumalan neljää lupausta. Minä vien teidät pois Egyptistä, minä vapautan teidät orjuudesta, minä lunastan teidät ojennetun käsivarteni voimalla, minä otan teidät omaksi kansakseni. (2.Moos. 6:6–7)
Siinä on Karpas-persiljaa sekä selleriä, joka edustaa Iisoppia, jolla israelilaiset sivelsivät karitsan verta
tä temppelin polttouhria. Jokainen
tissä olon tuskaa tai vapautumista sieltä. Aterialla syödään matzaa eli happamatonta leipää. Juutalaiset syövät sitä seitsemän päivää. Kodit oli puhdistettu sitä ennen kaikesta
Tämän juhlavan aterian ohjelman oli Johanna Manner laatinut ja lisäksi tehnyt tyylikkään käsiohjelman laulumonisteineen. Johanna myös juonsi tilaisuuden, ja Virpi Nyman opetti lauluja.
Vivamon johtaja lauloi koskettavan
Getsemane-laulun.
Koskettava laulu
Aterian jälkeen siirryimme kirkkoon ehtoolliselle. Messun aikana Elina Vettenranta, uusi Vivamon johtaja lauloi koskettavan Getsemane-laulun miehensä Karri Perälän säestäessä
5 Kuvat Paula Etelävirta, Pixabay
viululla. Ehtoollisen jälkeen alttarin lähellä olevalla pöydällä oli 13 kynttilää, jotka kuvastivat opetuslapsia. Niiden keskellä oli iso Jeesuksen kynttilä. Kynttilät sammutettiin siinä järjestyksessä kuin evankeliumeissa kerrottiin opetuslasten poistuneen aterialta. Viimeisenä sammutettiin Jeesuksen kynttilä. Tämän jälkeen alttari riisuttiin ja puettiin mustiin valojen sammuessa. Koskettava hetki!
Tunteikas näytelmä
Pitkäperjantaina oli Ihmisen Poika-kärsimysnäytelmän vuoro. Näytökseen oli hyvä kutsua vieraita. Sen näkeminen saattoi herättää syviä tunteita ja oivalluksia siitä, mitä ja miten kaikki tapahtui aikanaan Jerusalemissa.
Pääsiäispäivänä saimme riemuita pääsiäisen ilosta messussa yhdessä KRSn nuorten kanssa.
Paula Etelävirta
Kuva: Pixabay, Johanna Manner Toukokuu
10.–12.5. Lintukurssi
12.5. Äitienpäivälounas
13.–19.5. Todistajana ja julistajana -evankelistakurssi, osa 3
17.–19.5. Raamattuopetusakatemia
18.–19.5. Salomen valinta
23.5. Suven aika
24.–26.5. Kaikkien aikojen opiskelijatapahtuma
24.–26.5. Salomen valinta
Kesäkuu
3.–6.6. Isovanhempien ja lastenlasten leiri
4.–6.6. Lastenkyläpäivät
6.6. Kahvilapäivä
5.–15.6. Rippikoululeiri I
7.–9.6. Elämäni tarinat kirjoituskurssi
8.–9.6. Salomen valinta
10.–12.6. Lastenkyläpäivät
12.–15.6. Salomen valinta
17.–18.6. Lastenkyläpäivät
19.–21.6. Rohkea Tuomas
21.–22.6. Vivamon juhannus
21.6. Kristiina Braskin konsertti
25.–28.6. Raamattukonferenssi
26.6.–6.7. Rippikoululeiri II
Heinäkuu
1.–3.7. Isovanhempien ja lastenlasten kuvataideleiri 1 4.–7.7. Isovanhempien ja lastenlasten kuvataideleiri 2
8.–12.7. Akvarellikurssi
12.–14.7. Kohti toisiamme parisuhdeviikonloppu
15.–18.7. Taideviikko: akryyli- ja akvarellimaalausta
18.–21.7. Rohkea Tuomas
19.–21.7. ME kansainvälinen viikonloppu
24.–26.7. Raamattuloma
24.–27.7. Rohkea Tuomas
28.–30.7. Varkki-leiri 9–14 -vuotiaille
29.7.–1.8. Isovanhempien ja lastenlasten leiri 2
31.7. –2.8. Nuorten leiri 15+ -vuotiaille
7
Muutokset mahdollisia.
Salomen valinta
Musiikkinäytelmä
Näytökset
Toukokuu
18.5. klo 13
19.5. klo 13
24.5. klo 13
25.5. klo 13
26.5. klo 13
Kesäkuu
8.6. klo 13
9.6. klo 13
12.6. klo 18
13.6. klo 13
14.6. klo 13
15.6. klo 15
Musiikkinäytelmä Rohkea Tuomas
Näytökset
Kesäkuu
19.6. klo 13
20.6. klo 13
21.6. klo 18
Pukeudu sään mukaan. Näytelmät esitetään ulkona.
Heinäkuu
18.7. klo 13
19.7. klo 13
20.7. klo 13
21.7. klo 13
24.7. klo 13
25.7. klo 13
26.7. klo 13
27.7. klo 13
Elokuu
3.8. klo 18
4.8. klo 13
17.8. klo 18
18.8. klo 13
Näytelmien liput
Aikuiset 18 €, lapset 4–12v 12 €.
Perheliput 2 aik. ja 1 lapsi 40 €, 2 aik. ja 2 lasta 44 €.
Ryhmäalennus: joka 12. katsoja ilmaiseksi
Liput: 0207 681 760, tiketti.fi vivamo@sana.fi, Vivamontie 2, 08200 Lohja
8
Christian Claus
Lastenkyläpäivät klo 12–15
Tänä kesänä pöllö yllättää. Hän on lähdössä pitkälle matkalle ja esittelee oppilaille eksoottisen sijaisopettajan. Mutta kuka tämä opettaja on ja mistä hän tulee?
Lastenkylä on mainio kesäretken kohde perheille, lapsiryhmille ja isovanhemmille lapsenlapsineen. Tämän kesän teemana on seikkailu.
Kesäkuu
4.–6.6. 10.–11.6. 12.6. 17.–18.6.
Heinä-Elokuu
31.7.–2.8. 17.8.
Ohjelman aikana Lastenkylän alueella avautuu Kahvila Ketunleipä.
Lastenkyläpäivän jälkeen on kiva käydä uimassa Vivamon lapsiystävällisessä rannassa.
Ohjelmamaksu
12 € kesä-, heinä- ja elokuussa
Kuvat: Jani Laukkanen, Pixabay
Tervehdys ystävät!
Kevät on jo käsillä, ja vaikkei aurinko aina paistakaan, niin linnut jo kovasti laulelee. Vivamossa on nyt monena viikonloppuna ollut menoa ja vilskettä, kun olemme saaneet vieraiksemme isoja ryhmiä mm. Pelastusarmeijasta, Helsingin Saalem seurakunnasta ja Verkosto-yhteisöstä. On hienoa, että he ovat löytäneet tiensä Vivamoon. Uskon, että hyvä sana kiirii ja tuo myös uusia ryhmiä palveluidemme piiriin.
Syksyn ohjelma alkaa olla viimeisiä viilauksia vaille valmis, ja olemme jälleen saaneet kasaan monipuolisen
tarjonnan. Ennen syksyä on kuitenkin syytä kääntää katseet tähän kevääseen ja tulevaan kesään.
Perinteiset Vappubrunssi ja äitienpäivälounas ovat hyvä syy tulla Vivamoon nauttimaan keittiömme loihtimista herkuista. Vappuna saa kuulla myös musiikkia, kun laulan pianisti Matteus Mykkäsen kanssa ravintolassa kolmeen otteeseen.
Hiljaisuuden retriitti 3.–5.5. antaa hyvän mahdollisuuden latautua ja rauhoittua. Tiedätkö jonkun, joka kaipaisi tällaista hiljaisuutta? Vivamon kursseista kannatta kertoa tutuille ja ystäville.
Suven aika kevätjuhlapäivää vietämme 23.5. Juhla tarjoaa hengellistä antia ja hyvää musiikkia, maittavia tarjoilua unohtamatta. Psyko -
Rakkaudesta ruokaan
Vivamon Ravintola maukas
lounas arkisin klo 11–14
• lounas 9,90 €, sis. keitto, lämmin ruoka, salaattibuffet, jälkiruoka ja kahvi / tee
• keittolounas 7,90 €, sis. keitto, salaattibuffet, jälkiruoka ja kahvi / tee
la klo 11–13 lounas 11,50 €, su 12–14 lounas 14,50 €
Tervetuloa syömään!
Maistuvat suolaiset ja makeat kakut tilauksesta.
Vivamon Ravintola
0207 681 760, vivamo@sana.fi Vivamontie 2, Lohja facebook.com/vivamo.ravintola
terapeutti Mirja Sinkkonen puhuu aiheesta Koskaan ei ole liian myöhäistä, ja minä konsertoin Jussi Pyysalon kanssa.
Kesän tarjontaa
Kevään toinen suuri tapahtuma, Kaikkien aikojen opiskelijatapahtuma, pidetään 24.–26.5. Toivomme, että se kokoaa Vivamoon mahdollisimman monia entisiä KRS:n opiskelijatyön kasvatteja. Ehkäpä sinäkin kuulut joukkoon. Tervetuloa mukaan!
Kesätarjontaan kuuluu tietysti monenlaiset harrastekurssit ja juhannus kokkoineen. Silloin saamme nauttia
Raamattukylän Rohkea Tuomas -näytelmästä, Kristiina Braskin konsertista ja yhteisistä laulu- ja Raamatunopetustuokioista, joissa Satu Salo toimii opettajana.
On muuten ollut kiva tutustua moniin teistä, jotka teette Vivamossa vapaaehtoistyötä. Iloitsen yhteisöllisyyden kokemuksesta ja siitä, että meitä on monta. Kiitos että olet mukana!
Keväisin miettein siunausta toivottaen, Elina Vettenranta Vivamon johtaja
11
Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta, palauta osoitteella
Vivamon viikko-ohjelma
Vivamon Ystävät ry Vivamontie 2, 08200 Lohja
Messu sunnuntaisin Särkyneen sydämen kirkossa klo 11.
Aamurukous kirkossa arkisin klo 8.45–9.
Naistenilta keskiviikkoina 11.9., 9.10. ja 13.11. klo 18.30.
Virpi Nyman haastattelee illan vierasta ja musisoi.
Mukana myös Sirkku Vepsäläinen.
Miestentenilta 17.10. klo 18.30 Vivamon Leirikartanossa, Hannu Nyman.
Rukousilta kirkossa torstaisin klo 18: 29.8., 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11. ja 5.12.
Katso Vivamon messu kotisohvaltasi
Striimatut messut klo 11
Sunnuntaina 15.9., 6.10., 27.10., 17.11. ja 1.12. Särkyneen sydämen kirkosta
Kuva Pixabay
Liity Vivamon ystävien joukkoon!
Vivamon Ystävät ry tukee Vivamossa tehtävää työtä. Jäsenmaksu 30 € / vuosi.
Haluan liittyä Vivamon Ystävät ry:n jäseneksi.
Nimi:
Postiosoite:
Puhelinnumero:
Voimmeko lähettää postin sähköisesti?
Sähköposti:
Voit ilmoittaa liittymisestäsi antamalla nämä tiedot myös sähköisesti vivamo@sana.fi. Lähetämme tilisiirtolomakkeen jäsenmaksun maksamiseen.
facebook.com/krsvivamo
08200 LOHJA postimerkki
Vivamon vastaanotto Vivamontie 2
4041 0895 Painotuote