Vivamon ystävät 1 2023

Page 1

ry:n jäsenlehti 1/2023

Elämä on Jumalan lahja sinulle s. 4

Kiinteistöpäällikön tervehdys s. 6

Rukouksin ihmisten rinnalla s. 7

Mamma teki meistä julkkiksii s. 10

Hyvä Ystävä

Hyvää alkanutta vuotta sinulle. Vuosi on päässyt jo hyvään alkuun, talvi sen sijaan on jo ehtinyt mennä menojaan ainakin täältä Lohjalta. Meillä oli kaunis talvi, pääsimme nauttimaan lumen runsaudesta talvisine harrastuksineen.

Tätä kirjoittaessa tammikuun viimeisinä päivinä, lunta on enää aurauspenkoissa ja lämpötila plussan puolella. Turha varmaan mainita, että rapa roiskuu. Kaukaiselta tuntuu ajatus keväthangilla hiihtämisestä tai laskiaisen aikaan pulkkamäestä Vivamon rinteiltä alas rantaan. Päivä on jo selvästi pidentynyt, tänään oli erikoisen upea iltarusko.

Ajatukset vielä osittain pyörivät viime vuodessa. Paljon oli toinen toistaan mielenkiintoisempia tapahtumia, jotka toivat kävijöitä Vivamoon. Runsaasti tapasimme vanhojen tuttujen lisäksi myös ensi kertaa Vivamoon tiensä löytäneitä. Ensikertalaisten joukosta ilmoittautui myös muutama uusi vapaaehtoinen meidän innokkaaseen ja taitavaan joukkoomme. Paljon ahersimme mitä erilaisimmissa talkoissa. Luonnollisesti kaikki eivät voi tehdä kaikkea, vaan kukin voi-

miensa, mieltymystensä ja aikataulunsa puitteissa. Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että jos jostain löytyisi se ”iso puurokauha”, joka ammentaisi talkoolaisten kuvitteellisen tuntipalkan euroina Vivamolle. Ei olisi huolta rahasta eikä varsinkaan sen riittävyydestä.

Viime vuonna sai yhdistyksemme erilaisissa myyntitapahtumissa, kuten myyjäiset, naistenillat, basaarit, kerättyä jonkun verran tuloja Vivamon hyväksi. Tilinpäätös on tässä vaiheessa vielä kesken ja vahvistamatta, mutta Vivamolle Ystävien antama tuki euroina on tarkasti tiedossa. Summa kokonaisuudessaan oli 10 000 euroa. Se jakaantui useaan eri osaan, Siiloan rullaverhojen hankintaan 1 000 €, Lastenkylän terassin puutavaroiden hankintaan 1 000 €, Siiloan majoitushuoneiden kunnostukseen 5 000 € ja keittiön tarjoilulinjaston laitehankintoihin 3 000 €.

Suunnitelmia tälle vuodelle

Tämän vuoden osalta suunnitelmat ovat vielä osittain avoinna. Vasta vuosikokouksessa vahvistetaan toimintasuun-

Puheenjohtaja: Sirkku Vepsäläinen sirkku53@hotmail.com tai 041 545 2646

Sihteeri: Harry Etelävirta, hetelavirta@dnainternet.net vivayst@gmail.com

Rahastonhoitaja: Pekka Niemelä

Taitto: Lea Vestovuo Kansikuva: Raija Kumpula

2 Vivamontie 2, 08200 Lohja, 0207 681 760
Kuvat: Lea Vestovuo, Pixabay

Puheenjohtajan pöydältä

nitelma. Varmasti tulemme jatkossakin tekemään runsaasti talkootyötä, kuten Kirpparin pyörittäminen, puutarhanhoito ja muut säännöllisesti toistuvat hommat edellyttävät. Myyjäiset tulemme järjestämään ainakin keväällä, ajankohdaksi on sovittu 1.4.

Myytävää otamme ilolla vastaan jo ennakkoon. Huonekaluja emme voi tilanpuutteen vuoksi edelleenkään ottaa vastaan, mutta melkein kaikki muu kelpaa. Kaikki mikä ei myyjäisissä käy kaupaksi, päätyy Kirpparin kautta aikanaan uusiin koteihin. Mitään kuranttia ei heitetä pois, ainoastaan rikkinäiset tai muuten myytäväksi kelpaamattomat hävitetään. Tietysti toivomme, että tätä epäkuranttia tavaraa ei edes tulisi Vivamoon. Hävittäminen aiheuttaa kustannuksia ja tarkoitus on kerätä varoja Vivamolle.

Betania-rakennus

Edellisessä jäsenlehdessä Maija ja

Hannu kertoivat ajatuksesta, kunnostaa Betania-rakennus. Hanke

etenee vähitellen, suoritetaan kunto-

JOHTOKUNTA 2023

Varsinaiset jäsenet:

Harry Etelävirta

Paula Etelävirta

Heikki Konttinen

Ritva Konttinen

Pekka Niemelä

Sirkku Vepsäläinen

Varajäsenet:

Rauni Järvinen

Seija Niemelä

Eiri Hohenthal-Nylund

kartoitusta, tehdään suunnitelmia ja selvitetään rakennusalan ammattilaisten kanssa, mitä kaikkea vanhan rakennuksen korjaustyössä tulee huomioida. Mahdollisesti jo seuraavassa jäsenlehdessä voimme kertoa jotain lisää hankkeen etenemisestä.

Siunaavin terveisin

Sirkku Vepsäläinen

Timo Nylund

Tiina Virtanen

Painosmäärä: 500 kpl

Pankkitili: FI66 4006 1020 0441 64

3

19.1.2023

Elämä on Jumalan lahja sinulle

Olen pohtinut, mitä aika Kansan Raamattuseuran palveluksessa on minulle merkinnyt. Tulin KRS:aan

7.7.1980 Lohjalle lähettäjäpiiriosastolle. Sitä ennen olin toiminut hammashoitajana Mikkelissä, jossa tulin uskoon syksyllä 1977 ja opin tuntemaan henkilökohtaisesti Jeesuksen. Mieleeni nousi heti sana ’lähetystyö’.

Minulla oli sydämessäni varmuus siitä, että jos on Jumalan tahto johdattaa minut omaan työhönsä, niin minä saan paikan KRS:sta. Rukoukseeni vastat-

tiin vuoden kipuilun jälkeen. Niinpä kesällä 1980 olin töissä Kansan Raamattuseurassa, Lohjalla.

Olihan se jännittävää tulla hammashoitajan työstä toimistotyöhön. Hammashoitajan työ oli paljolti etukäteistyötä. Sihteerin työ oli samanlaista, piti olla askel edellä, jotta kaikki oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja ajan tasalla. Toimin sihteerinä eri osastoilla mm. Av- ja musiikkiosastolla, Helsingin työssä Sanan Kulmassa, Koulutusosastolla (EVKO) ja Vivamo-opistossa. Koulutusosastolla olin pisimpään, 21 vuotta. Sain kokeilla rajojani ja lahjojani tein mm. paperitöitä, sovin kursseja seurakuntiin, juonsin, puhuin, toimin risteilyemäntänä sekä av- ja musiikkiosaston “johtoryhmässä”.

Toimin lisäksi vapaehtoisena Lohjan seurakunnan pyhäkoulutyössä ja lauloin Laurin Laulajissa. Vivamossakin pidin tiimin kanssa pyhäkoulua 10 vuotta.

Näin jälkikäteen ajatellen vuodet KRS:ssa ja Lohjalla ovat olleet rikkaita ja antoisia. Ne olivat kasvun aikaa, johon sisältyi myös kipua ja sairautta.

Kuva: Johanna Manner

Kuitenkin Herra on hoitanut ihmeellisesti ja apu tuli aina oikeaan aikaan. Yhteensä olin Lohjalla 42,5 vuotta, joista töissä KRS:ssa yli 36 vuotta. Eläkkeellä olen ollut 6 vuotta.

Rukous on numero yksi

Mottonani on ollut jo vuosikymmenet seuraava Birgitta Yavarin lause: “Elämä on Jumalan lahja sinulle/minulle, se mitä elämällämme teemme, on meidän lahjamme Jumalalle.” Rukous ja ylistys ovat omaa sydäntäni lähellä, sillä olen saanut niin monet, monet kerrat kokea Jumalan avun ja läsnäolon juuri rukousten kautta. Kuten Joh.15:5 sanoo, Jeesus on totinen viinipuu ja me olemme oksat. Jos me pysymme Hänessä ja Hän pysyy meissä, niin me voimme tuottaa paljon hedelmää. Mutta ilman Häntä me emme saa aikaan mitään.

Näin se on, että saamme tehdä ja touhuta vaikka kuinka paljon, mutta jos siinä ei ole Herra mukana, niin hedelmä jää pieneksi. Joten rukous olkoon numero yksi kaikessa, mitä teemme. Sen jälkeen liikkeelle lähtö — silloin Jumala voi tehdä suuria sekä sinun että minun kauttani.

Muutoksen aika

Jäätyäni eläkkeelle 1.1.2016, ajatukseni oli muuttaa Tampereelle lähelle sukulaisiani, sillä Lohjalla minulla ei ollut sukulaisia. Ystävätkin olivat harventuneet. ProVivamon vapaehtoistiimi merkitsi minulle todella paljon, ja sen puitteissa teimme ja touhusimme monenlaista. Aloin rukoilla asuntoni myynnin puolesta ja moni teistä ystävistä rukoili kanssani. Kesti ja

kesti, kunnes marraskuussa 2022 tuli näyttöpyyntö ja tämä katsoja osti asuntoni. “Herra on kuullut hartaan pyyntöni ja vastaa rukoukseeni.” (Ps. 6:10) Samaan aikaan Kirsti Paattiniemen vanhempien asunto järjestyi Tampereelta. Pääsin ihan keskustaan asumaan. Tervetuloa käymään, kun kuljet täällä päin!

Ystävien avusta kiittäen

Nymanin Hannu ja Maija sekä Johanna Manner järjestivät minulle läksiäisjuhlan 29.12.22 Vivamon kirkossa, jossa minut siunattiin tänne Tampereelle. Lämmin kiitos rakkaat ystävät tästä juhlasta ja kaikista niistä lahjoista, joita sain teiltä. Se oli siunattu ja voimaa antava ilta. Oli hyvä siirtyä eteenpäin. Muutto ja pakkaaminen olivat kova homma. Ilman Johanna- ja Gunnelystävieni apua en olisi selvinnyt tänne Tampereelle. Siitä iso kiitos heille!

Nyt olen ollut vähän yli kaksi viikkoa tamperelainen ja hyvältä tämä tuntuu. Sain muuttolaatikoiden purkamisessa apua sisareltani ja ystävältäni Anna-Liisalta. Vielä on olohuoneessa purkamattomia laatikoita, mutta pikkuhiljaa tavarat löytävät paikkansa.

Olen kiitollinen Jumalalle kaikista näistä vuosikymmenistä, jotka sain palvella Jumalan valtakunnan työsaralla ja Kansan Raamattuseurassa.

Toivotan sinulle Vivamon Ystävät -lehden lukija Jumalan runsasta siunausta ja huolenpitoa alkaneeseen vuoteen 2023!

Lämmöllä Marja-Liisa Kokkonen

Kiinteistöpäällikön tervehdys

Päivät ovat alkaneet pidentymään ja saamme nauttia valoisasta ajasta kauemmin. Vaikka vielä tätä kirjoittaessa elämmekin keskitalvea, niin kevät ja kesä tekee vääjäämättömästi tuloaan. Luonto heräilee talvilevoltaan ja kelit lämpenevät. Kiinteistöpuolella työt vaihtelevat vuodenaikojen mukana, puuhaa riittää kuitenkin kunakin ajanjaksona, eri muodoissa vain.

Olen toiminut Kansan Raamattuseuran Säätiön kiinteistöpäällikkönä viime vuoden toukokuusta alkaen ja olen ilokseni huomannut Teidän vapaaehtoisten ja ystävien joukon suuren avun. Teette erittäin merkittävää työtä, jota ilman KRS:n strateginen tavoite Vivamo kukoistaa, ei toteutuisi. Olen lisäksi kiitollinen taloudellisesta tuestanne majoitushuoneiden saneerauksessa. Laupeushuone toteutui viimeisimpänä ja remontit jatkuvat Siiloassa, jonka jälkeen siirrytään Kirkkotalon majoitushuoneiden pariin.

Viime vuonna valmistui Laupeus-huoneen lisäksi mm. niin Lastenkylän kesäkahvilan kuin Rantasauna 1:n terassi, Siiloan käytävän toisen WC:n saneeraus sekä maisemointia.

Kevään ja alkukesän tulevia talkoita, joihin Teitä kutsun ajallaan mukaan, ovat Opistokartanon ulkomaalaus, Rantasauna 1 katon uusiminen, unohtamatta tietenkään juhlateltan pystytystä ja kalustamista. Toivottavasti moni Teistä innostuu osallistumaan näihin.

Mukavaa ja siunattua kevään odotusta Teille kaikille!

Valoisin terveisin, Niko Prusi

Kiinteistöpäällikkö

Kuvat: Niko Prusi, Jani Laukkanen

Rukouksin ihmisten rinnalla

Ensi vuonna tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta Vivamon rukouspalvelun perustamisesta. Vivamossa työskennellyt lehtori Anja Järvi perusti palvelun vuonna 1984. Aluksi kokoonnuttiin rukoilemaan päivittäin aamu- ja iltapäivällä Vivamon kirkon sakastissa.

”Silloin tällaista rukouspalvelua ei ollut paljon vielä tarjolla Suomessa. Ulla-Christina Sjöman ja hänen rukousryhmänsä Munkkivuoren kirkossa innostivat muitakin”, Anja muistelee.

”Vivamon palvelun synty liittyi myös Helsingin jäähallissa pidettyyn rukoustapahtumaan. Siellä oli esillä ajatus, että eri paikkakunnilla voisi olla erityisiä rukouskoteja. Joku jopa muutti Lohjalle tullakseen mukaan ryhmään. Pyyntöjä tuli paljon ja osoitteensa antaneille vastattiinkin. ”

Alkuaikoina ryhmä oli koolla joka päivä, tätä nykyä 6–7 hengen ryhmä kokoontuu kerran viikossa aamupäivän ajaksi. Paikka on edelleen Vivamon kirkon sakasti. Vapaaehtoisista koostuvan ryhmän vetovastuussa on Seija

Niemelä, jolle tehtävä siirtyi aikoinaan Sinikka Tuoviselta. Seija on ollut mukana toistakymmentä vuotta.

”Kokoontumisen aluksi pidämme yhteisen rukoushetken. Sitten jaamme tulleet rukousaiheet ja jokainen vetäytyy hiljaisuuteen niiden kanssa. Kaksi ottaa vuorollaan vastuun puhelimeen vastaamisesta. Joitakin pyyntöjä pidetään rukouslistalla pidemmän aikaa. Valitettavasti emme voi vastata viesteihin henkilökohtaisesti.”

Uskollisesti omalla paikalla Rukouspyynnöissä näkyy koko elämän kirjo, mutta useimmat liittyvät terveyteen tai lapsiin ja lastenlapsiin, perheeseen. Vanhemmilla on huoli lasten elämästä ja pelastumisesta. Välillä joku muistaa lähettää kiitosaiheitakin ja tiedon, kun rukoukseen on vastattu.

Seija Niemelä on elämässään saanut kokea Herran johdatusta ja apua ja se on rohkaissut mukaan palveluun. ”Ja näin voin myös olla mukana Kansan Raamattuseuran työssä.”

7
Kuva: Pixabay, Johanna Manner

Rukousryhmän jäsenet ovat nähneet, että palvelua tarvitaan. Esimerkiksi soittajat sanovat usein, että tämä on heille ainoa paikka, missä he voivat purkaa sydäntään.

Ryhmäläiset ovat olleet uskollisia tehtävässään. Sirkka Ljungren tuli mukaan kymmenisen vuotta sitten Vivamossa pidetyn rukouskurssin jälkeen. ”Siellä kysyttiin, olisiko joku kiinnostunut tästä ja ilmoittauduin mukaan. Tämä on tuntunut omalta paikalta, jossa voin olla mukana Jumalan valtakunnan työssä.”

Raija Niittynen mietti hänkin eläkkeelle jäätyään, mitä tehdä, ja eräs ystävä kutsui mukaan. ”Tässä voin palvella. Kannamme ihmisten huolia Herran eteen. Monesti ei tarvittaisi muuta kuin, että pyynnön esittäjällä olisi joku, jonka kanssa voisi puhua asioistaan. Mutta sitäkin voimme rukoilla.”

Rukouspalvelun lisäksi Vivamossa pidetään rukousiltoja ja rukouspäiviä. Rukousilloista vastaa pieni vapaaehtoistiimi, jota on monen vuoden ajan

luotsannut Eeva Kuparinen. Iltoja järjestetään syys- ja kevätkaudella 1–2 kertaa kuukaudessa. Niissä rukoillaan muiden muassa oman paikkakunnan ja yhteisten asioiden puolesta, mutta myös rukouspalvelulle on sijansa. Rukoustapahtumia Vivamossa järjestää KRS:n rukoustyöryhmä. Niissä yksi tavoite on antaa virikkeitä ja rohkaisua rukoukseen seurakunnassa ja arjen keskellä.

Rukouspalvelun yhteystiedot

Rukouspalvelun puhelinpäivystys on avoinna tiistaisin klo 9.30–11.30 puh. 0400 979 776. Rukouspyynön voit jättää myös rukouspalvelu@sana.fi tai lomakeella vivamo.fi/rukouspalvelu. Perinteinen posti os. Vivamon rukouspalvelu, Vivamontie 2, 08200 Lohja. Kesätauko alkaa 30.5.

Vivamon rukouspalvelun uskollinen ryhmä kokoontuu kerran viikossa kirkon sakastissa. Kuvassa vas. Kaija Aaltonen, Sirkka Ljungren, Raija Niittynen, Seija Niemelä ja Sirkka Kujanpää. Kuvasta puuttuu Anne Luukkanen.

Helmikuu

18.–19.2. Tunnelukot

24.–26.2. Elämäni tarinat -kirjoituskurssi

Maaliskuu

3.–5.3. Isoskoulutus- ja raamattuviikonloppu

7.–8.3. Vapaa pianosäestys I

10.–12.3. Parisuhteen vuorovaikutus -viikonloppu

10.–12.3. Runokurssi

17.–19.3. Rukoussolmut auki

17.–19.3. Kerron sinulle elämästäni

18.–19.3. Terveesti tasapainossa

24.–26.3. Rajansa kaikella

Huhtikuu

1.4. Vivamon myyjäiset

1.4. Kuljetaan yhdessä

6.4. Seder-ateria

6.–9.4. Vivamon pääsiäinen

7.–9.4. Nuorten pääsiäinen

Kuva: Pixabay

14.–15.4. Talkoopäivät

15.–16.4. Myötätunnon puolella

18.–19.4. Vapaa pianosäestys II

22.4. Päivä erityisherkille

28.–30.4. Israelilaiset tanssit

29.4. Yhteyden päivä

29.4. Vivamon avoimet ovet

Vivamon viikko-ohjelma

Messu su klo 11 Särkyneen Sydämen kirkossa

Aamurukous arkisin klo 8.45–9.00 Särkyneen Sydämen kirkossa

Naistenilta klo 18.30 Vivamon Ravintolassa ke 8.3., 12.4. ja 10.5.

Miestenilta klo 18.30 Vivamon Leirikartanossa ke 8.3. ja 10.5.

Rukousilta klo 18 Särkyneen Sydämen kirkossa to 2.3., 30.3., 13.4., 27.4., 11.5., 25.5. ja 8.6.

Vivamon raamattupiiri maanantaisin parittomilla viikoilla klo 18–20 Särkyneen Sydämen kirkossa

Vivamon Ravintola

Lounas ma–pe klo 11–14, la 11–13, su 12–14.

Muutokset mahdollisia.

Jordan Jeriko Judith i i i

Mamma teki me stä julkk ks i

Himmeässä lyhdyn valossa tallista kuului hiljainen kuorsaus, kun pitkän päivän tehnyt Jeriko nukkui pehmeillä oljilla hyvin ansaittua untaan. Sen häntä heilahti välillä innoissaan puolelta toiselle ja pari ilon hirnahdustakin rauhallisen hengityksen lomassa. Jos sen uneen oli päässyt kurkistamaan, näkisi kuinka se kirmasi harja hulmuten kesäisessä aitauksessa välillä hyppien onnesta soikeana. Ilma oli aurinkoinen ja kaunis sen suhahtaessa lampaiden ohi vieden melkein mukanaan niiden villat.

Lampaat katsoivat Jerikon menoa kuin olisivat ralliradalla. Vihdoin laukkaaja jarrutteli aidan viereen ja värikäs perhonen laskeutui sen turvalle.

Hirn, brrrhhhhh, hirn, brhhhh…

Siihen uinuja säpsähtikin, sillä talviunilta lämpöön herännyt kärpänen oli

laskeutunut sen turvalle. Kesäinen uni loppui tämän seurauksena ja Jeriko haukotteli makeasti. Se nosti unisena päätään ja silmät tuntuivat katsovan kieroon.

– Brrhhhhh, menetkös siitä mokoma pörisijä, Jeriko hirnahtaa ärsyyntyneenä häiritsijälle.

Kärpänen lennähti pois karsinasta tuohtuneesti suristen. Jerikon koivet olivat jäykät unen jälkeen, joten ylösnousu näytti kankealta. Pieni venyttely oli siis paikoillaan. Risti-ikkunasta näkyi vielä paksu lumipeite, keväästä ei ollut merkkiäkään. Taakse jääneet joulunäytelmän näytökset olivat menneet hyvin ja nyt katse kohdistui kevääseen ja tuleviin näytelmiin.

Hirn, Hirn…

10
Kuvat: Pertti Kärki Jeriko

– Tiesittekö muuten, että joulunäytökset olivat tänä vuonna draamaa täynnä?

Mun mamma Judith oli oikein pakomestari. Minä en olisi kyllä jäänyt kiinni, Jeriko hirnahtaa virnistäen.

Hiiiiirn – hirn – hirn – hirn!

Kertoja hekottaa mielissään.

– Mamma oli huomannut, että tallin ovi oli jäänyt lukitsematta ja päätti lähteä käymään kaupassa. Ihan hyvinhän me täällä ruokaa ja herkkuja saadaan, mutta ehkä se oli se iltalenkin jälkeinen fiilis. Poliisit sitten ottivat mamman kiinni ja siitä syntyi suuri mediahaloo. Julkkishan mammasta tuli, koko Suomen aasi, ja nyt sen kanssaan on ihan mahdotonta elää.

Lisäksi mamma on kerran julistettu yhdeksi vuoden kauneimmista aaseista!

Vhisk – Vhisk…

Jeriko heiluttelee häntäänsä.

– Mutta minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain silti porkkana- ja omenaherkkuja tuliaisiksi. Viisasta eikö, virnistää Jeriko vallattomasti.

-Tarvitsen paljon energiaa Ihmisen poika -pääsiäisnäytelmään, joten varaudun siihen ajoissa. Me aasit olemme siinäkin tärkeässä roolissa. Kuljetamme selässämme tärkeää henkilöä, oli meistä paikalla sitten minä, veli Jordan tai mamma Judith. Minähän olisin kuitenkin se paras vaihtoehto! Nähdään siellä, Jeriko hirnahtaa ja laskee päänsä alas napaten sangosta porkkanan ja alkaa rouskuttaa sitä antaumuksella.

Unikko, vieraileva kirjoittaja

Aasinsilta

Minä olen aasi. Yhden päivän olin tähti. Olen siis se aasi, joka seikkailemaan lähti. Minulla on aasin rooli joulunäytelmässä.

Sinä yönä ihmettelin: Miksi olen tässä?

Miksi lähdin yöhön? Sitä itsekään en tiedä.

Kauan sitten vieras erään aasin tahtoi viedä.

Miksi hän sen teki? Sama selitys nyt pysyy…

”Herra aasin tarvitsee”, jos joku siitä kysyy.

Erikoinen silloinkin on ollut aasin reitti.

Kansa huusi: Hoosianna! Oksat tielle heitti.

Aasi tuo ei aavistanut, minne matka johti.

Ratsastaja kulki pitkäperjantaita kohti.

Oli kylmä pakkasyö, ei vastaan tullut ketään. Mietin, milloin ensimmäiset valot sytytetään.

Vaikka lämmin onkin aasin talviturkin villa, Ilahduin kun valo vilkkui Citymarketilla.

Joku aamuvirkku soitti Lohjan polisiille. Miksei aasi kulkea saa Citymarketille?

Ehtinyt en marketista omenaakaan ostaa, Tunsin, kuinka konstaapelit minut kärryyn nostaa.

Siihen päättyi retki. Minut talliin palautettiin, haastateltiin lehtiin, pääsin telkkariin ja nettiin.

”Aasi lähti markettiin,” ja siitä nousi häly! Epäilikö joku, ettei riitä aasin äly?

Näytelmässä Maria taas odottaa sai Lasta. Autoin hänet talliin synnyttämään Kuningasta. Puhelimet soivat. Katsomoihin tulvi väki. Moni tuli iloiseksi, kun vain minut näki.

Lapsi, joka vaeltamaan saapui aasin vuoksi, innoissaan myös seimen lasta tervehtimään juoksi. Ihmeellistä tapausta mietin koko illan. Seimen lapsen luokse rakentaa sain aasinsillan.

Luoja antaa tehtävän, ja tahdon sen näin täyttää. Aasia hän tarvitsee ja minua saa käyttää.

Anna-Mari Kaskinen 21.12.2022

11
Kuva: Anna-Mari Kaskinen

Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta, palauta osoitteella

Vivamon Ystävät ry Vivamontie 2, 08200 Lohja

Vivamon Ystävät ry:n

VUOSIKOKOUS 2023

tiistaina 14.3. kello 17 Vivamon Kyläkartanossa Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Toivotaan runsasta osallistumista!

Johtokunta

Liity Vivamon ystävien joukkoon!

Vivamon Ystävät ry tukee Vivamossa tehtävää työtä. Jäsenmaksu 25 € / vuosi.

Haluan liittyä Vivamon Ystävät ry:n jäseneksi.

Nimi:

Postiosoite:

Puhelinnumero:

Voimmeko lähettää postin sähköisesti?

Sähköposti:

Voit ilmoittaa liittymisestäsi antamalla nämä tiedot myös sähköisesti vivamo@sana.fi.

Lähetämme tilisiirtolomakkeen jäsenmaksun maksamiseen.

4041 0895 Painotuote
Vivamon
Vivamontie
08200 LOHJA postimerkki  facebook.com/krsvivamo
vastaanotto
2
Kuva Pixabay

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.