orisberg.fi
1
Tervetuloa Orisbergiin Orisberg sijaitsee Isossakyrössä Etelä-Pohjanmaalla, Suomen vanhimman tekojärven rannalla. Tarjoamme vierailijoille monipuolista ohjelmaa historiallisessa ja luonnonkauniissa miljöössä. Orisbergin kartanoalueen historia alkaa vuodesta 1676. Alueelle perustettiin rautaruukki, joka toimi aina vuoteen 1900 saakka. Maanviljelysneuvos Edvard Björkenheimin (1856–1934) aikana Orisbergistä kehittyi Pohjanmaan edistyksellisin ja tärkein maatila. Hän oli myös hengellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kartano on edelleen Björkenheimin suvun omistuksessa ja yksityiskäytössä. Kartanon alueelle perustettiin karjakko- ja meijerikoulu sekä maanviljelyskoulu 1880-luvulla. Koulujen luentorakennus on vuodelta 1896. Kesällä 2017 avautuivat ovet tähän kauniiseen ja idylliseen koulurakennukseen. Sen mennyttä aikaa huokuvat luokkahuoneet ovat näkemisen arvoiset. Yhdessä luokkahuoneessa on upea pienoismalli Orisbergin 1900-luvun alun ruukkialueesta.
Tiedustelut ja varaukset opastetuille kierroksille ja juhlavarauksiin 040 511 9599, orisberg@sana.fi
2
vahvan kristillisen kulttuuriperinnön, jota vaalitaan kunnioittavasti Orisbergissa vielä tänäkin päivänä. e Te m u M äk i
Olet sydämellisesti tervetullut Orisbergiin Perinteinen juhannusjuhla, kesäkirkot ja erilaiset tapahtumat kutsuvat kuulemaan evankeliumin sanomaa, joka on jo vuosikymmenet kaikunut Orisbergin maisemissa. KRS on vastannut keskuksen toiminnasta yhdessä Orisbergin kappelin kannatusyhdistyksen kanssa vuodesta 1976. Ravitsemus- ja majoituspalveluista vastaa Orisbergin kappelin kannatusyhdistys ry.
Opastetut kierrokset Tarjoamme ryhmille opastettuja kierroksia alueellamme. C.L. Engelin suunnittelemat kirkko, kellotapuli ja pappila kätkevät monta mielenkiintoista tarinaa ja henkilöä, joista kuulet opastetuilla kierroksillamme.
Karoliina ja Niilo Åberg edustavat teoksessa valloneja, joita tuli työläisten mukana Ruotsi-Suomeen jo 1500–1600 -luvulla. Vallonit omasivat erityisen raudanjalostusmenetelmän, jota kutsuttiin ns. ”vallonitaonnaksi”.
Kesäkaffila ja uimaranta Kesäkaffila tarjoaa suolaista ja makeaa. Se on viihtyisä pysähtymispaikka vierailijoille. Sunnuntaisin voit nauttia keittolounaan kesäkirkon jälkeen. Kesäkaffilan aukiolot löydät orisberg.fi tai Facebook/orisbergintoimintakeskus. Kesäkaffilan tiloissa toimii myös talkooväen pitämä pop-up-kahvila. Luonnonkaunis yleinen uimaranta houkuttelee uimaan.
Leirintäalue Leirintäalueellamme on 14 pientä leirintämökkiä sekä teltta- ja asuntovaunupaikkoja. Rantasaunassa voi nauttia makoisat löylyt ja välillä pulahtaa järveen uimaan.
Orisbergin teatteri
Mökki-, sauna- ja leirintävaraukset puh. 044 746 0030.
Grand old Orisberg teatteriesitykset 15.–31.7.
Perhejuhlat ja tapahtumat
Grand old Orisberg -näytelmän käsikirjoituksen keskiössä ovat vuonna 1831 rakennettu Orisbergin ruukinkirkko sekä sen ympärillä eläneet ihmiset, asiat ja tarinat. Teoksen keskeisimmät roolihenkilöt ovat Edvard ja Ingrid Björkenheim. He ovat jättäneet Orisbergiin
Juhlat ja tapahtumat ovat tärkeä osa elämän kirjoa. Orisbergin kaunis ja idyllinen ympäristö tuo tapahtumiin ja juhliin oman erityisen tunnelmansa. Vuokraamme kirkkoa ja pappilaa tapahtumakäyttöön. Pappilassa on tilat noin 50 ruokailijalle.
3
Orisbergin ohjelma 2022 Toukokuu ti 17.5.
Naisten kahvila- ja saunailta klo 18, Maria Matilainen
la 21.5. Kesäkaffila klo 12–18 su 22.5. Kesäkaffila klo 10–16 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö su 22.5. Kesäkirkko klo 13, sydämen puhetta Jumalan kanssa, ehtoollinen, Matti Kristola, juonto Terhi Gröhn pe 27.5. Miesten saunailta klo 18 rantasaunalla, iltapala ja sauna 5 € la 28.5. Kesäkaffila klo 12–18 su 29.5. Kesäkaffila klo 10–16, keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö su 29.5. Kesäkirkko klo 13, Pyhän Hengen odotus, musiikissa Suvi Koivisto ja Isonkyrön kirkkokuoro, juonto Paula Markko ti 31.5.
Naisten kahvilailta klo 18, Anita Mäki
Kesäkuu
pe 17.6. Miesten saunailta klo 18 rantasaunalla, Kari Mäki, iltapala ja sauna 5 € la 18.6. Ehtookellovartti klo 18 la 18.6. Kesäkaffila klo 18–21 su 19.6. Kesäkaffila klo 10–18 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö su 19.6. Kesäkirkko klo 13, Katoavat ja katoamattomat aarteet, Marja-Liisa Latvatalo, Katariina Leskelä, musiikki Trio Paulat pe 24.6. Kesäkaffila klo 14–23 pe 24.6. Orisbergin juhannus iltatilaisuus klo 18 Eve & Ossin konsertti klo 21 la 25.6. Ehtookellovartti klo 18 su 26.6. Kesäkaffila klo 10–16 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö su 26.6. Kesäkirkko klo 13 kutsu Jumalan valtakuntaan 27.6.–1.7. Taideleiri Tied. ja varaukset Esa-Matias Heinonen 050 066 2624 Majoitusvaraukset 044 746 0030
su 5.6.
Leirintäkausi alkaa. Mökki-, sauna- ja leirintävaraukset 044 746 0030
la 2.7.
Kesäkaffila klo 12–19
la 4.6.
Kesäkaffila klo 12–19
la 2.7.
Ehtookellovartti klo 18
la 4.6.
Ehtookellovartti klo 18
su 3.7.
su 5.6.
Kesäkaffila klo 10–18 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
Kesäkaffila klo 10–18 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
su 3.7.
su 5.6.
Kesäkirkko klo 13, Pyhän Hengen vuodattaminen
la 11.6.
Kesäkaffila klo 12–19
Kesäkirkko klo 13, kadonnut ja jälleen löytynyt, Juha-Petri Palo, musiikki lauluryhmä Alku, juonto Paula Markko
la 11.6.
Ehtookellovartti klo 18
ti 5.7.
Naisten saunailta klo 18 rantasaunalla, iltapala ja sauna 5 € Sinikka Silvennoinen
pe 8.7.
Miesten saunailta klo 18 rantasaunalla, iltapala ja sauna 5 € Raimo Laikola
la 19.7.
Kesäkaffila klo 12–19
la 9.7.
Ehtookellovartti klo 18
su 12.6. Kesäkaffila klo 10–18 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö su 12.6. Kesäkirkko klo 13, salattu Jumala, Joni Matilainen, musiikki Liljaana Hangassalo, juonto Anita ja Esa Mäki ti 14.6.
4
Naisten saunailta klo 18 rantasaunalla, Tarja Soini, iltapala ja sauna 5 €
Heinäkuu
su 10.7. Kesäkaffila klo 10–16 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
Näytelmälippuvaraukset vain orisberg@sana.fi Lippu 23 € / hlö. Mökki-, sauna- ja leirintävaraukset 044 746 0030
Ilmoittaudu tapahtumiin 040 511 9599, 044 746 0030 tai orisberg@sana.fi
su 10.7. Kesäkirkko klo 13, su 24.7. Grand Old Orisberg -näytelmä klo 18 armahtakaa, Marja-Liisa Latvatalo, Harri Silvolahti, pe 29.7. Grand Old Orisberg Hanna Petäjä. -näytelmä klo 18 su 10.7. Iltapäivätapahtuma klo 15 la 30.7. Kesäkaffila klo 12–19 kirkossa, Idäntyö tänään. la 30.7. Kristityt viljelijät r.y. ke 13.7. Isänmaallisten virsien ja Kristna bönder r.f. laulujen ilta kirkossa klo 18 Tiedustelut ja ilm. ruokailuun järj. Isonkyrön Lottaperinne ry. viim. 18.7. puh. 0400 567 438/ pe 15.7. Grand Old Orisberg Mikko. Anmäl dig för maten -näytelmän ensi-ilta klo 18 senast 18.7 tel. 0400 729 597/ Annika. Majoitusvaraukset la 16.7. Kesäkaffila klo 12–18 044 746 0030 la 16.7. Grand Old Orisberg su 31.7. Kesäkaffila klo 10–18 -näytelmä klo 14 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö la 16.7. Grand Old Orisberg su 31.7. Kaksikielinen Jumalan- -näytelmä klo 18 palvelus, tvåspråkig su 17.7. Kesäkaffila klo 10–18 sommar-gudstjänst klo 13 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö kirkastettu Kristus su 17.7. Kesäkirkko klo 13 su 31.7. Grand Old Orisberg Tiina Häkkinen, Maija Kurkola, -näytelmä klo 18 Ilonsirpaleet, juonto Mauno Hölsö Elokuu su 17.7. Grand Old Orisberg la 6.8. -näytelmä klo 18 su 7.8. ke 20.7. Grand Old Orisberg -näytelmä klo 18
Kesäkaffila klo 10–18 Kesäkaffila klo 10–18 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
pe 22.7. Grand Old Orisberg -näytelmä klo 18 la 23.7.
Kesäkahvila klo 12–18
la 23.7.
Grand Old Orisberg -näytelmä klo 14
la 23.7.
Grand Old Orisberg -näytelmä klo 18
in
Fa
ce
bo
ok
.c o
m
/o
r is
be
rg
in
to
im
su 24.7. Kesäkirkko klo 13 rakkauden laki, Eino Rauha, Soili Jaakkola, juonto Helena ja Heikki Maunuksela ja Kyrönmaan kristillisiä eläkeläisiä
ta
ke s
ku
s
su 24.7. Kesäkaffila klo 10–18, keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
5
su 7.8.
Kesäkirkko klo 13, totuus ja harha, ehtoollinen, Ulla Latomäki, Johanna Tuurinkoski, juonto Sinikka Silvennoinen
pe 12.8. Kesäkaffila klo 12–20 la 13.8. Kesäkaffila klo 12–18 su 14.8. Kesäkaffila klo 10–18, keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
su 28.8. Kesäkaffila klo 10–16 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö su 28.8. Kesäkirkko klo 13 itsensä tutkiminen, ehtoollinen, Marja-Liisa Latvatalo, Antti Hämäläinen, Maija Kurkola, Orisbergin talkooväkeä, juonto Terhi Gröhn.
su 14.8. Kesäkirkko klo 10–18 Muutokset mahdollisia. uskollisuus Jumalan lahjojen Ajankohtaisia tapahtumatietoja: hoitamisessa, Matti ja facebook.com/orisbergintoimintakeskus Heli Norja, Hanna Petäjä Käsiohjelmat ks. Orisberg.fi ti 16.8. Naisten saunailta klo 18 Tapahtumat yhteistyössä rantasaunalla, iltapala ja Agricola-koulutuskeskuksen kanssa. sauna 5 €, Heidi Jokinen pe 19.8. Miesten saunailta klo 18 rantasaunalla, iltapala ja sauna 5 €, Esa Mäki su 21.8. Kesäkaffila klo 10–16 keittolounas klo 12–15, 8 €/hlö
Seuraa kuulumisiamme Facebookissa: facebook.com/orisbergintoimintakeskus
su 21.8. Kesäkirkko klo 13, etsikko- aikoja, Samuel Autio, musiikki Maija Kurkola ja Omaks iloks. su 21.8. Leirintäkausi päättyy 26.–28.8. Katso luontoa ja huomaa -rukous- ja luontoviikon- loppu, Antti Hämäläinen. Luontoretket ja nuotioruokailut Marja Paukkunen. 35 € koko ajalta, vain pe 20 €, vain la 20 €, + ruokailut ja mahd. majoitus. Tied. ja ilm. viim. 15.8. Marja 040 520 3737 Järj. ViaDia Vaasa ry.
6
Hinnasto 2022 Opastetut kierrokset ryhmille Opastus ja lounas alk. 17 €/hlö Opastus, kahvi ja pulla alk. 9 €/hlö Perusopastus 5 €/hlö
(pappila, hautausmaa, kirkko ja kellotapuli)
Perusopastus + maamieskoulun kierros 8 €/hlö Ateriat Ryhmille tilauksesta. Ruokailumahdollisuus muille pääsääntöisesti vain tapahtumien aikana. Juhlatilan vuokraajat voivat halutessaan käyttää ulkopuolista pitopalvelua. Majoittujilla mahdollisuus omatoimiseen ruoanlaittoon leirintäalueella Leiritalossa. Aamupala 8 €/hlö Keittolounas su klo 12–15 8 €/hlö Lounas (sis. jälkir. ja kahvin) 12–18 €/hlö Päivällinen 12 €/hlö Iltapala 8 €/hlö Kahvi/tee ja pulla alk. 4 €/hlö Alennukset Lapset alle 3 v. ilmaiseksi ja 3–9 v. - 50 % Tilavuokrat Kirkko (2 h) 180 €/krt Pappilan sali ja Sibelius-huone kokous- ja juhlakäyttöön Ma-pe 60 €/3 h La-su 100 €/3 h Pappila 200 €/4 h Pöytäliinavuokra 10 €/kpl
Sauna (itse lämmittäen) majoittujille
30 €/2 h 15 €/2 h
Takkatupa 20 €/1 h saunavuokran yhteydessä 15 €/2 h Telttapaikka
10 €/vrk
Vaunupaikka sähkö henkilömaksu
15 €/vrk 5 €/vrk 5 €/2,5 €
Majoitus Varaukset 044 746 0030
Leirimökit (hinta/mökki omin lakanoin) 2 hh mökki
30 €/vrk 25 €/vrk
4 hh mökki
40 €/vrk 35 €/vrk
4. vuorokaudesta alkaen 4. vuorokaudesta alkaen Mökeissä sähkö, lämpöpatteri.
Leirintäalueen Leiritalossa on iso oleskelutila ja keittiö omatoimista ruoanlaittoa varten. Keittiössä on astiat, ruokailuvälineet, jääkaappi, liesi, uuni, mikroaaltouuni, kahvin- ja vedenkeitin.
Aukioloajat Tiedustelut ja ryhmävaraukset ympäri vuoden.
Kahvilan aukiolot facebook- sivuiltamme tai orisberg.fi Sunnuntaisin keittolounas klo 12–15. Kirkko avoinna kahvilan aukioloaikoina. Leirintäalue 6.6.–21.8.2022 Muina aikoina sopimuksen mukaan. 040 511 9599, 044 746 0030 tai orisberg@sana.fi
7
Kesäkaffila
Uudistunut kahvila avautuu vanhassa pappilassa, toukokuussa 2022. Kahvilan aukioloajat Facebook.com/ orisbergintoimintakeskus
8
Liikenneyhteydet • Junalla: Lähiasemat ovat Tervajoki tai Seinäjoki. Junan liityntäbussit näet VR:n sivuilta. Taksikuljetus: www.taksi.isokyrö. • Autolla: Aja Vaasasta n. 46 km tietä nr. 18 kohti Seinäjokea ja Jyväskylää kunnes tulee viitta Orisberg 10, käänny siitä oikealle (tie nr. 7026). • Isonkyrön keskustasta 15 km. • Helsingistä ja Tampereelta tietä nr 3 kohti Vaasaa kunnes tulee viitta Orisberg 16, käänny siitä oikealle (viitta on 57 km ennen Vaasaa). • Kahvilamme pihassa on valkoinen iso portti jossa lukee Silmäisi eteen Jeesus. Olet perillä. • Lentokoneella ja laivalla: Vaasassa on lentoasema. Vaasan sataman laivaliikennettä harjoittaa Wasaline. Jatko esim. junan liityntäbussilla Vaasan matkakeskuksesta.
Vaasa ISOKYRÖ 18
Lapua 16 Orismala
YLISTARO 7026
18
Sein
äjok
ORISBERG
aas Va re pe
m Ta E12
9
i
Welcome to Orisberg Orisberg is located on the plains of Southern Ostrobothnia in Isokyrö between Vaasa and Seinäjoki. A recreation and retreat centre on the grounds of the Estate Orisberg offers good services for visitors in the summer time. There are cabins for rent, well-equipped camping area for tents and caravans, cooking facilities, sauna by a small lake. Check when Summer Café is open from FB or orisberg.fi. Beautiful nature, long history and cultural milieu with a neo-classical chapel designed by famous architect Engel give Orisberg a sense of timelessness and peace. For generations the place has been a source of inspiration for artists; for example, the composer Jean Sibelius spent time here. Church services are held in the chapel every Sunday at 1 pm during summer. The centre is also a venue for various camps and theme events. Orisberg is one of the six recreation centers run by Logos Ministries of Finland, an organization within the Lutheran Church of Finland.
You are warmly welcome!
10
Loma- ja kurssikeskukset
Tervetuloa loma- ja kurssikeskuksiimme Tutustu muihin Kansan Raamattuseuran loma- ja kurssikeskuksiin eri puolilla maata. Ne tarjoavat monipuolisia tapahtumia kotoisassa ilmapiirissä, rauhaa ja lepoa, kaunista luontoa, maukkaita aterioita ja majoitusta matkailijoille. Tule lomalle, tapahtumiin tai poikkea matkasi varrella.
Ympäri vuoden palvelevat Kairosmaja ja Vivamo. Kairosmaja Pelkosenniemellä Pyhätunturin juurella kutsuu Lapin hiljaisuuteen ja luonnonrauhaan.
Kappelitie 2, 98530 PYHÄTUNTURI, puh. 0207 681 730 kairosmaja@sana.fi, kairosmaja.fi
Vivamo Lohjanjärven rannalla järjestää tapahtumia ja toimintaa kaikenikäisille. Vivamon Raamattukylässä teatterinäytöksissä voit vaeltaa Raamatun kertomuksiin jouluna, pääsiäisenä ja kesällä. Lastenkylä kutsuu perheitä kesällä.
Vivamontie 2, 08200 LOHJA, puh. 0207 681 760 vivamo@sana.fi, vivamo.fi, vivamonraamattukyla.fi
Kesäisin palvelevat Orisberg, Säynämö ja Tervonsalmi Säynämö sijaitsee Soisalon kaakkoiskulmassa Heinäveden laivareitin varrella. Keskus on upea levähdyspaikka niin veneilijöille kuin muillekin matkailijoille.
Sompasaarentie 42, 79700 HEINÄVESI, puh. 040 576 4412 saynamo@sana.fi, saynamo.fi
Tervonsalmi sijaitsee Tervon kunnassa. Kodikas ja viihtyisä keskus tarjoaa erilaisia tapahtumia ja leirintäalueen matkailupalveluja.
Levinniementie 15, 72210 TERVO, puh. 017 387 2185 tai puh. 040 041 3187, tervonsalmi@sana.fi, tervonsalmi.fi
kansanraamattuseura.fi Yhteistyössä Kansan Raamattuseuran kanssa myös
ronmylly Oronmyllyntie 250, 59310 SÄRKISALMI, puh. 0400 793 441 toimisto@oronmylly.fi, oronmylly.fi
PL 26, Kasarmintie 2, 85101 KALAJOKI puh. 08 4639 200 toimisto@kkro.fi, kkro.fi
11
Taitto: Lea Vestovuo Kuvat: Terhi Gröhn, Jukka Risikko, Marja Paukkunen 4041 0895 Painotuote
12
Åbergintie 38–88 61560 Orisberg (Isokyrö) puh. 040 511 9599 orisberg.fi orisberg@sana.fi, orisberg.fi