Jouluseimi s

Jouluseimi

Lapsuudenkodissani oli jouluseimi, jossa oli 24 paperista hahmoa, yksi hahmo kutakin joulukuun päivää kohti. Kullakin hahmolla oli oma kertomuksensa, ja kokoonnuimme yleensä jokaisena joulukuun iltana (jos se vaan onnistui) kuuntelemaan näitä kertomuksia. Pitkä tarina alkoi enkeli Gabrielin ilmestyksestä ja päättyi Jeesuslapsen syntymään.

Tänäkin jouluna ajatukseni palaa noihin kertomuksiin. Näen edessäni äidin askartelemat kirkkaanväriset hahmot. Toiset hahmot ovat vakavia, toiset iloisia. On iäkkäitä henkilöitä ja on lapsia. Eläimiä (kameli, lampaita ja mm. siili) ja kasvejakin löytyy (palmu, jouluruusu sekä puu, josta risti rakennettiin). Tänä jouluna minua puhuttelee erityisesti muutama hahmo.

Yksi heistä on Maria, joka on raskaana ja kantaa salaisuutta. Hän tuntee lapsen liikkeet kehossaan ja pelkää, että lapsi syntyisi ennenaikaisesti, koska matka Betlehemiin on hyvin vaivalloinen. Marian synnytys käynnistyy perillä, polttojen voima kasvaa, ja lapsi syntyy eläinten suojaan. Läheltä piti, mutta nyt Maria voi huokaista. Pyhä lapsi on syntynyt, kaikki on hyvin! 8

Pieni lettipäinen tyttö ilmestyy talliin. Hän on majatalon emännän tytär, joka oli kuullut kuinka emäntä vihaisesti ohjasi matkalaiset talliin. Tyttö oli kiinnittänyt huomiota voipuneeseen naiseen, joka oli viimeisillään. Tytön oli vaikea unohtaa tuon nuoren naisen katsetta. Tyttö karkasi salaa ulos ja juoksi tallille, koska näki kirkkaan valon loistavan siellä!

Vanha Melkior-tietäjä kulkee kamelilla. Hän lähtee liikkeelle kotiseudultaan löytääkseen lapsen, josta hän oli lukenut kirjoituksista, ja josta oli tuleva kuningas. Kameli selviää aavikon kuumuudessa sitkeydellään ja vähäisellä veden määrällä. Kyläläiset nauravat Melkiorille ja väittävät, että hänestä on tullut vanhuudenhöperö. Häntä pidettiin niin höperönä, että sanottiin hänen muuttuneen jälleen lapseksi. Mutta Melkior seuraa tähteä kamelinsa selässä.

Surullinen paimen on myös mielessäni. Hän on menettänyt pienen lapsensa ja on murheen murtama. Kun hän kuulee vastasyntyneestä, hän ottaa mukaansa lampaantaljan, joka olisi kuulunut hänen lapselleen, sekä maitopullon. Hän vie ne vastasyntyneen äidille. Nämä

tulevat nyt tarpeeseen, hän ajattelee.

Majatalon emäntä on väsynyt ja kärttyisä, ja kun hän huomaa, että tytär on kadonnut, hän kauhistuu ja etsii lettipäistä tyttöään kaikkialta. Lopuksi hän löytää tytön tallilta. Emännän vihaisuus kaikkoaa, kun hän huomaa tytön katselevan hartaana pientä vastasyntynyttä.

Ajattelen myös Joosefia seimellä. Hän joutui tilanteeseen, johon ei ollut varautunut. Mutta hän rakastaa Mariaa ja pysyy Marian rinnalla. Ajattelen, että Joosef oli auttamassa Mariaa, kun lapsi syntyi maailmaan, kuka muuten olisi auttamassa? Hän on valmis kaikkeen tähän sen lapsen vuoksi, joka pelastaa maailman.

Hahmot, jotka ovat kokoontuneet seimelle, ovat kaikki eri puolia meissä: pelokas ja kauhistunut majatalon emäntä, murheellinen paimen, sisukas kameli, luottavainen Melkior, vakava lettipäinen tyttö sekä lojaali Joosef. Kaikki ovat tulleet tervehtimään Betlehemin vastasyntynyttä lasta. He pysähtyvät, he ovat ihmeissään, he kokevat Jumalan rakkauden sydämissään. Tämä lapsi pelastaa maailman pimeydestä!

Jouluretki sisimpään

Anna-Maija Pahkala

Lähde matkalle muistojen! Kuljetaan jouluun lapsuuden. Sydämessäsi kaikki, mitä tarvitset. – Löydätkö iloa, ja jostakin vaikenet? Kävikö pukki, lahjoja sait, kuusen oksalta namuja hait? Etsitään lapsi, hän yhä meissä on. Otetaan syliin, jos on turvaton. Iloitaan yhdessä elämästä – leikistä, laulusta, hetkestä tästä!

Ollaan nyt hetki nuoria, vaikka ollaankin vaaria, muoria. Meissä se nuori kuitenkin on; itseään etsivä, levoton. Ei enää lapsi, ei vielä aikuinen, mielessä joku poika tai neitonen? Olitko hyvin olemassa, vai mieluummin muilta piilossa? Kuulitko koskaan aikuiselta: Sinä kelpaat, sinä riität, olet lahja Jumalalta!

Iso perhe on aikuisen rikkaus, neljä sukupolvea on tosi pakkaus! Joulu voi haastaa emännän nuppia, isäntäkin kattaa lautasta kuppia. Aattona vielä hulinaa riittää, joulurauhasta sitten kiittää. On mummoa, pappaa, miniää, vävyä, ilmapiirissä monta sävyä. Vaan lasten ilo on tarttuvaa, pois maskit, antaa tarttua vaan!

Vanhus ja viisaus kulkevat kaksin, käsi kädessä, kokemuksin. Rakennusaineista pitkän elämän, avaa hän muistojen veräjän. ”Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsi viaton…” On kuin näkisi ihanan filmin, myös itsensä myötätunnon silmin. Jokaisen rakkaan luona käy, kun heitä ei enää vierellä näy. Mutta…

”Jouluna he kaikki ovat täällä. He kaikki, joita rakastimme niin. Näen tutut valokuvat kaapin päällä. Ja muistot laskeutuvat sydämiin.

On niin kuin jossain soisi tuttu ääni ja jälleen kerran maa niin kaunis on. On kirkas Luojan taivas yllä pääni. Soi enkeleiden laulu loputon.”

– Anna-Mari Kaskinen

Hei kaikki Kairoksen ystävät!

Kuulumisia teille täällä kirjoittelee Kovalaisen Johanna. Palasin takaisin Kairosmajalle elokuussa. Reilun vuoden kävin ”muilla mailla vierahilla”, Kemijärven Lidlissä vuoropäällikkönä. Pidin kovasti työstäni Lidlissä, työtahti oli siellä kuitenkin melkoinen. Keväällä väsymys vuorotyöhön ja tieto siitä, että muutamme Juhan kanssa kesällä Pelkosenniemelle, sai minut paljon rukoilemaan työni puolesta. Kiitollisena Lidlin työstä, kuitenkin toivoin ja rukoilin, että jos vain jotain muuta olisi tarjolla Pelkosenniemeltä, niin mielelläni vaihtaisin työpaikkaa…

Rukousvastauksena Kaisa soitti minulle keväällä, että haluaisinko palata takaisin. Sitä ei tarvinnut yhtään miettiä, vastaus taisi olla ”Kiitos Jumalalle tästä puhelusta, haluan palata”. Kun katselin ihanille Lidlin työkavereille läksiäislahjaa, silmiini osui kortti, jossa oli teksti

”Aika on nyt kotiin palata, kiittää seikkailuistaan ja ystävätkin halata”

Alkukesästä poikamme Jasper muutti omaan asuntoon Kemijärvelle, ja me saimme Levärannan talon myytyä. Muutto oli kova urakka, mutta nyt kiitollisena ja hyvillä mielin asumme metsän keskellä Saukkoaavalla. Meistä tuli keväällä myös mummu ja pappa, kun tyttären perheeseen syntyi vauva. Rakas pieni Nooa Markus Johannes asuu vanhempien kanssa myös täällä Pelkosenniemellä. Monenlaista muutosta on tähän vuoteen mahtunut.

Työnkuvani on hieman muuttunut, nimittäin retkioppaan hommat kuuluvat nykyisin työnkuvaani. Retkioppaan työ ei ole minulle ennestään tuttua muuten kuin sivusta seuranneena ja juttuja retkiltä kuunnelleena. Pikkuhiljaa retkikohteet alkavat hahmottumaan, retki ja reitti kerrallaan. Heti ensimmäisellä työviikolla pääsin Karin oppiin, kun hän oli leiriviikkoa vetämässä. Nyt tiedän, miten nuotio sytytetään oikeaoppisesti ja miten nokipannukahvien keitto onnistuu.��

Reittikumppanit Kovasti koitan oppia ja opiskella retkikohteista historiaa ja yleistietoa. Reittejä olen käynyt opettelemassa rakkaiden koirieni, Ruun ja Roihun kanssa. Uskon ja luotan Jumalaan, Hän on minut takaisin Kairokselle johdattanut, joten eiköhän Hänellä ole antaa myös riittävä tietotaito retkioppaan hommiin.

”Kaikkivaltias Jumala, opeta meitä katsomaan eteenpäin ja muistamaan, että korkeinkin rinne päättyy kerran. Niin, ja huomaamaan, että rinteen kiipeäminenkin on aika upeaa. Aamen”. (Timo Uotila, Rinkan kantajan rukouskirja)

Oikein hyvää ja siunattua talvea jokaiselle, hymyillään kun tavataan. ��

Toivottaa Johanna Kovalainen

Minun Kairos-hetkeni

Kari Hämäläinen

Minun Kairos-hetkeni on mukaansatempaava ja yllätyksellinen tositarina nuoren pojan unelmasta päästä isona Kansan Raamattuseuran leirikeskuksen isännäksi. Lähes neljä vuosikymmentä kestäneestä pestistä, kutsumustyöstä ja elämäntavasta kehkeytyi ainutlaatuinen selviytymis- ja kasvutarina. Kirjassa on myös mielenkiintoista kerrontaa Kairosmajan syntyhistoriasta sekä pohdintaa siitä, millä eväillä pyöröhirsikämpästä, rantasaunasta ja rantatontista kasvoi Lapin suosituin kristillinen tunturikeskus. Osta verkkokaupasta, tilaa myyntipalvelu@paiva.fi tai soita 0400 480 909.

sh 29 €

Kairosmaja minun vaiheissani

Kairosmaja on ollut elämänmenossani mukana varmaan neljännesvuosisadan. Mutta, kun pitää kertoa mikä merkitys paikalla on minulle ollut, pistää niin sanotusti miettimään. Ajattelin avata tuota merkitystä yksittäisten muistojen ja kohtaamisten kautta.

Usein kuulee sanottavan jonkun kertojalle tärkeän paikan jääneen mieleen heti ensinäkemältä. Minä en tarkkaan muista millainen ja milloin oli ensimmäinen Kairosvisiittini. Luultavasti se tapahtui 90-luvun loppupuolella talkoillessani perheettömien leiriviikkojen vetotehtävissä.

Muutaman tällaisen jakson muistan. Oli tavallisuudesta poiketen miehiä ja naisia melkein sama määrä. Naiset pääosin eteläisen Suomen kaupungeista, osin vahvastikin akateemisia. Miehet taas pääasiassa ”Pähkinäsaaren rauhan rajan” koillispuolelta, kuitenkin oman elämänsä herroja, käytännön töitä tekeviä ammattimiehiä. Jotenkin vaikutelmaksi jäi, että tuolloin kohtasi kaksi, niin kuin nykyään sanotaan, kuplaa, jotka eivät onnistuneet ”puhkaisemaan” toisiaan.

Kevään 2003 hiihtoviikkoon liittyy mukava omakohtainen muisto. Viikon puoleen väliin osui viideskymmenesensimmäinen syntymäpäiväni. Itse en asiaa paljastanut, mutta turkulainen Timo-ystäväni avuliaasti ”kavalsi” asian postikortilla. Niinpä jouduin kakkukaffeiden vastineeksi avaamaan ryhmälle jotakin ikääntymiseen liittyvää. Kerroin miten käytin päiväni tasan vuosi aiemmin. Kiersin päivän aikana itselleni tärkeimpien, jo edesmenneiden, läheisteni haudat, Erkki Lemisen malliin kohtaamatta ketään.

Aloitin kierrokseni aamuvarhaisella kotikulmilta Hämeenkyröstä erään kivipaaden luota. Tuolla paadella istuen syöpäsairas taatani, keväällä 1960 muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa, veisteli 8-vuotiaalle kauniisti soivan pajupillin. Vieläkin silmäkulmani kostuvat muistellessani tuota ilmiselvää initiaatioriittiä.

Saman vuoden kesällä pidetyn patikka- ja kanoottiviikon vetotöihin olin lupautunut keväällä. Viikkoa ennen alkua aloitin uudessa työpaikassa, mistä oli hiukan työteliästä päästä heti lomalle. Kompromissina lähdin keskiviikkoiltana yhdeksän jälkeen ajelemaan vajaat 900 km aamuksi töihin Pirkanmaalle.

... 8-vuotiaalle kauniisti soivan pajupillin.

Sittemmin olen monien vuosien aikana viivähdellyt Kairoksella ihan henkilökohtaisista syistä. On tullut talkoiltua laajalla skaalalla ”respasta” tiskilinjalle, savusaunan lämmityksestä kattojen lumikuormien kolaamiseen.

Kevättalkoot Erityinen arvonsa Kairos-mielikuvissani on vuosittaisilla kevättalkooviikoilla. Niin kuin talkoiden luonteeseen kuuluu, töihin tullaan avuilla ja voimilla mitä kullakin sattuu olemaan organisoijien pähkäillessä kullekin soveliainta ”loppusijoitusta”. Joukosta erottuvien tekijämiesten aikaansaannoksia joutuu kaikkien alojen diletantti kademielin katselemaan. Ainainen kummastelun aihe itselleni on myös talkooviikon aktiivisimpien osallistujien hanakkuus töihin tarttuessa – ja mikä ”harmittavinta”, näiden samojen veijareiden ilmiselvä nuortuminenkin vuosi vuodelta!

Pitääpäs vielä erikseen mainita, että tämänvuotisissa talkoissa pääsin tekemään kerrankin konkreettista ja kilpailulta suojattua työtä. Pääsin kasööri-Kimmon apupoikana laikkaamaan pikeä Rantamajan sokkelista, upeaa! Harmikseni totesin viimeksi saunasta tullessani, ettei otsarypyistäni löytynyt enää yhtään pikeä.

Kuluva vuosi on kahden Kairos-järkäleen, Erkki Lemisen ja Niilo Laaksosen merkkivuosi. Lemistä en koskaan tavannut, mutta Niksu Laaksoseen minulla oli ilo tutustua, (epävarman) muistikuvani mukaan hänen viimeisellä käynnillään Kairosmajalla. Tulimme jutelleeksi sen verran, että hän kutsui minut luokseen Tampereelle palvelutaloon, jossa vietti vanhuudenpäiviään.

Ilomielin noudatin kutsua. Mieleeni jäivät Niksun realistiset, osin suorasukaisetkin, näkemykset Kairosmajan ja koko KRS:n edessä olevista mahdollisuuksista ja haasteista. Vaikka mielessäni häivähti ajatus, että hän alun alkaen saattoi sekoittaa minut johonkin toiseen ihmiseen, oli kunnia saada vaihtaa ajatuksia Kairosmajan ensimmäisen johtajan kanssa.

Olli Osara