Armoa elämään
LEHTI KANSAN RAAMATTUSEURAN TYÖSTÄ 2 / 2024
Kaisa ja Timo Tuikkanen tekevät avioparityötä Kynttiläillallisilla


Kaisa ja Timo Tuikkanen tekevät avioparityötä Kynttiläillallisilla
Naapurin pieni poika leikki hiekkalapiollaan. Seurasin sitä mielenkiinnolla. Ihan tavallinen, muovinen, kirkkaansininen hiekkalapio muuttui silmänräpäyksessä ensin kaivuriksi, sitten katapultiksi, peräkärryksi ja leikkipyssyksikin. Tuntui, ettei lapio ollut enää vain lapio vaan suuri aarre pikkupojan silmissä. Siitä oli niin moneksi. Sitä katsellessa huokasin: milloin lakkasin näkemästä käsissäni olevia aarteita?
Meille kristityillä on käsissämme ikuisen elämän aarre uskossa Jeesukseen Kristukseen. Se on meille niin tavallista ja jokapäiväistä, että usein lakkaamme näkemästä sen arvon. Silti meissä kaikissa on Jumalan kätkemä, mittaamattoman arvokas aarre. Vieläpä katoamaton, ikuinen! Eiköhän laiteta se käyttöön –se ei kulu, se ei ruostu. Ilo siitä moninkertaistuu jakamalla.
Tässä lehdessä kerromme sinulle niistä aarteista, joita Jumala on seurakuntansa keskelle antanut Kansan Raamattuseuran kautta. Ota niitä käyttöösi ja anna samalle ”hiekkalaatikolle” omasi. Silloin yhteiseen liittyy myös Jumala, itse aarteiden antaja!
Kalle Virta
Arjessa otetut pienet uskon askeleet kantavat suurta siunausta mukanaan.
– Minulla on vahvistunut ymmärrys, että Jeesus haluaa tehdä enemmän kauttani, ihan tässä ja nyt, tavallisessa elämässäni. Se edellyttää, että lähden asennemuutoksen tielle ja otan todesta Jumalan mahdollisuudet.
Näin kirjoitti eräs L10T-koulutukseen osallistunut palautteessaan. Eikä hän ole ainoa. Saman oivalluksen ovat tehneet lukemattomat muut osallistujat. Kyse on pitkälti asenteistamme ja siitä, mihin itse olemme valmiita. Jumala on aina valmiina vahvistamaan meitä Sanan lupauksen mukaisesti: ”Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa.” (Ps. 84:8)
Kun kuulin ensimmäisen kerran ajatuksen: älä salakuljeta uskoasi taivaaseen, se todella kolahti minuun. Miksi arastelisin kertoa uskostani, jos se kerran on elämäni ihanin asia. Haluan jatkuvasti opetella kohtaamaan ihmisiä, jakamaan elämää heidän kanssaan ja välittämään Kristuksen tuoksua ympärilleni.
Pohjana Jeesuksen antama opetus Luukkaan 10. luvun alussa olevat Jeesuksen opetuslapsilleen antamat ohjeet ovat pohjana L10T -elämäntavassa ja neljässä askeleessa: siunaa, kohtaa, auta missä voit ja kerro Jeesuksesta. Kyseessä ei ole mikään uusi kikka tai metodi, vaan Jeesuksen oma opetus, jossa rukous ja Jumalan mahdollisuudet ovat keskiössä.
– Jeesuksella ei ole nyt muita kuin me, joiden kautta evankeliumi etenee, totesi eräs osallistuja.
Jokaista tarvitaan omalla paikallaan ja tavallaan välittämään Jumalan rakkautta ja Jeesuksen tuntemista. Kun avaa sydämensä Jumalan antamille tehtäville, elämä ei ole minuuttiakaan tylsää.
– Haluan lähteä jokaiseen päivään odottaen, mitä Isän taskusta löytyy kullekin päivälle, sanoi yksi L10T-koulutukseen osallistunut.
Tähän odotukseen Jumala varmasti vastaa, ja silloin saamme kokea todeksi: Olen toiminnanjohtaja, pappi ja muusikko. Vierailen seurakunnissa raamattuopettajana, puhujana ja saarnaajana. Konsertoin basso-baritonina ja toimin kirkkoteosten solistina.
Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askeleet. (Room. 10:15).
Mikään elämässä ei anna niin paljon iloa ja tyydytystä kuin se, että saa siunata ja auttaa toista ihmistä. Jumala todellakin on sitoutunut johdattamaan meitä, kun kuljemme rukoillen ja hänen tahtoaan kysellen.
Kristiina Nordman
kat ovatkin turhauttavan odottelun sijaan mahdollisuuksia ihmisten siunaamiselle ja rukoukselle. Ihmisten kohtaaminen, läsnäolo ja kuunteleminen nousevat arvokkaiksi asioiksi, kun evankeliointi nähdään elämäntapana eikä vain projektina. On hyvä miettiä, millainen kuuntelija olen ja miten voisin siinä kasvaa. Pienet asiat ovat merkityksellisiä, juuri niistä voi avautua tie evankeliumin sanoittamiselle.
Askeleita monenlaisille kristityille
Hymyilevä elämäntapa
Evankeliointiin liitetään helposti yksipuolinen mielikuva kadulla todistamisesta. Kun tutustuin L10T sisältöön ensimmäisen kerran vuonna 2016, ajatus evankelioinnista sai uusia ulottuvuuksia. Olin silloin seurakunnan työntekijänä osa oman seurakunnan koulutettavien joukkoa. Kansan Raamattuseuran kouluttaja piti meille innostavan ja rohkaisevan koulutuksen. L10T-koulutus antoi laajemman näkökulman evankeliumin esillä pitämiseen sanoin, mutta myös sanoitta
Evankeliointia arjen hetkissä
L10T:n askeleet tuovat evankeliumin arjen keskelle ja sinne, missä kulloinkin olemme. Ajatus salasiunaamisesta avaa havainnoimaan ympärilläni olevia ihmisiä uusin silmiin. Kassajonot ja liikenneruuh-
L10T:n siunaamisen, kohtaamisen, auttamisen ja kertomisen askeleet istuvat luontevasti arjen keskelle. Kaikissa askelissa saa olla Jumalan hyvässä johdatuksessa ja katsoa, minkä matkan hän kunkin kohtaamamme ihmisen kanssa johdattaa. Ei siis tarvitse olla rohkea ja sanavalmis evankelista, vaan kristitty, joka arjessa ja ihmisten kohtaamisessa elää todeksi Jumalan armoa ja rakkautta.
Nyt saan kouluttajana astua L10T:n maailmaan. Se on innostavaa. Haluan rohkaista ja tukea häntä, joka kokee evankelioinnin vaikeana ja toisaalta antaa lisää työvälineitä hänelle, joka palaa halusta kertoa Jeesuksesta. Meitä erilaisia ja monenlaisin lahjoin varustettuja kristittyjä tarvitaan Jumalan valtakunnan työssä.
Satu Salo
Satu Salo
Olen kouluttaja ja teologi ja toiminut pitkään seurakuntatyössä ja vapaaehtoisten kanssa. Haluan innostaa ja rohkaista kristittyjä hengelliseen kasvuun sekä omien lahjojen ja paikan löytämiseen. Koulutan käytännölliseen ja armolliseen evankeliointiin. Opetan mielelläni Raamatun kirjoista ja niistä nousevista teemoista ja henkilöistä. Jatkan syksyllä eläkkeelle siirtyvän Kristiina Nordmanin työtä Kansan Raamattuseuralla.
Kun Kansan Raamattuseuran nuorisotyön tiimi ryhtyi ideoimaan, mitä uutta seurakunnille voisi tarjota, syntyi ajatus kehittää pelejä, joihin voisi osallistua isommalla ryhmällä. Perustana päätettiin käyttää pakopeliä.
– Ideoidessa syntyi varhaisnuorille suunnattu Kadonneen Jeesuksen mysteeri -pakopeli. Sen kehyskertomus on 12-vuotiaan Jeesuksen katoaminen Jerusalemin matkalla, kuvaa kasvatuksen tiimin johtaja Susanna Luttinen-Kivistö. Hän jatkaa, että tavoitteena on pelien tarinoiden myötä saada osallistujat innostumaan Raamatusta. Peli saa aikaan oivalluksia, kun asioita katsotaan uusista näkökulmista, hän lisää.
Yhteensä nuorisotiimi on kehittänyt kolme pakopeliä. Turvakoodi-pakopelin taustalla on tarina vainon keskellä kadonneesta ystävästä, joka tarvitsee apua. Vankilaiva-pelissä päästään mukaan vankisaattueeseen, joka purjehtii kohti Roomaa. – Erilaisten tehtävien ratkaiseminen ryhmässä tuo mukaan toiminnallisuutta. Samalla tutustutaan toinen toisiinsa ja huomataan, miten jokaisella on omia vahvuuksia tehtävien selvittämisessä, nuorisotyöntekijä Säde Suutari kuvaa pelin eri ulottuvuuksia.
Ahaa-elämyksiä pelin äärellä
Seurakunnat ovat tilanneet pakopelejä nuorteniltoihin ja -tapahtumiin, isoskoulutuksiin ja ripariryhmille. Varhaisnuorille suunnattua peliä on pelattu
esimerkiksi kymppisynttäreillä. Sitä ovat pelanneet myös koululuokat, ja aikuisiakin on ollut mukana.
– On hienoa nähdä, miten pelin tarinaan sukeltaminen synnyttää monenlaisia ahaa-elämyksiä ja innostusta. Palautteissa on kehuttu sitä, että ryhmissä ratkottavat tehtävät ovat juuri sopivia, eivät liian vaikeita tai helppoja, Säde kertoo.
– Peleihin on ideoitu erityyppisiä tehtäviä, jotta jokaiselle on jotakin. Joissakin ongelmanratkaisuissa painottuu visuaalinen hahmottaminen, toisissa enemmän kielellinen osaaminen, Susanna kuvaa.
Pelit kestävät noin tunnin, ja jokaisen jälkeen on mahdollisuus syventyä pelin teemaan. Esimerkiksi Vankilaiva-pelin jälkeen voidaan pureutua tarkemmin rakkauden kaksoiskäskyyn tai turvateemaan
Pakopelejä kehitetään ja koulutetaan jatkuvasti seurakuntien työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. Seuraavat pakopelikoulutus- ja verkostoitumispäivät ovat 12.–13.3.2025 Vivamossa.
– Olennaista on kokea yhteinen into ja se, ettei tarvitse pähkäillä yksin. Samalla on tärkeä miettiä, miten kristinuskon sanoma kulkee mukana jokaisessa pelissä, Säde tähdentää.
Voisiko messu sopia kaikenikäisille ja sisältää muutakin kuin istumista ja kuuntelemista niin, että osallistuja kokee kuuluvansa joukkoon?
– Ehdottomasti kyllä. Messy Chuch on juuri sellainen, vastaa Kansan Raamattuseuran nuorisotiimi.
– Seurakunnissa on paljon osaamista jumalanpalvelusten toteuttamisessa ja toisaalta toiminnallisessa tekemisessä. Messy Church yhdistää molemmat, Säde Suutari toteaa.
Messy Church sai alkunsa Englannin Anglikaanikirkosta vuonna 2004. Sieltä se on levinnyt kaikille mantereille ja eri kirkkokuntiin. Messy on koko seurakunnalle tarkoitettu matalan kynnyksen jumalanpalvelus, jossa keskeistä on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Se on hauska ja luova jumalanpalvelus, jonka auttaa kaikenikäisiä ihmisiä kohtaamaan Jeesuksen.
Elämän sotkujen keskeltä
Säde Suutari, Messy Churchin Suomen koordinaattori, sanoo, että yksi Messy Churchin kantava ajatus on sen nimessä.
– Jokaisella on elämässä erilaisia sotkuja ja helposti ajattelemme, että voidaksemme tulla jumalanpalvelukseen elämämme pitäisi olla kunnossa. Messy Church kutsuu mukaan elämän sotkujen keskeltä ja niiden kanssa.
– Kokoontumiselle on aina teema. Kertomushetki syventää ja nivoo yhteen toimintapisteillä yhteisen
tekemisen ohella käsiteltyjä ja pohdittuja asioita, Säde selittää.
Messy Churcissä on olennaista toteuttaa sen arvoja: kaikenikäiset yhdessä, Kristus-keskeisyys, luovuus, vieraanvaraisuus ja juhla. Messun toimintapisteitä on 6–10, ja kokoontumiseen kuuluu myös yhteinen ruokailu. Kokonaisuus kestää pari tuntia.
– Koulutamme Messyn toteuttamiseen sekä valmistamme ja kokoamme materiaaleja yhteen seurakuntia varten. Nettisivuiltamme nuoret.fi saa paljon lisää tietoa, Säde opastaa.
Ulla Saunaluoma
Susanna Luttinen-Kivistö
Olen kasvatuksen tiimin esimies, pappi ja bibliodraamaohjaaja. Teen seurakuntavierailuja ja myös paikallista KRS:n nuorisotyötä. Raamattu, opettaminen, luovat menetelmät ja näiden yhdistelmät saavat minut syttymään.
Säde Suutari
Olen KRS:n valtakunnallinen nuorisotyöntekijä, sporttinen tiimipelaaja ja seikkaileva laulaja. Vastaan seurakuntiin tehtävistä nuoriso- ja varhaisnuorisotyön vierailuista. Opetan Raamatusta ja elämästä, pidän työpajoja ja vedän pakohuonepelejä.
Ensimmäinen vastaukseni otsikon kysymykseen on selvä: evankeliumi on minulle henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Ei siis mikään uskonnollinen näkemys, ei lista opillisia käsityksiä eikä edes oikean elämän moraalinen koodisto. Evankeliumi ei ole syvimmiltään jokin asia, periaate, jotain teoreettista. Se on henkilökohtainen suhde persoonaan, jonka uskon edelleen olevan elossa. Minulla ja hänellä on kahden välinen suhde. Hänen kyllä kerrotaan kuolleen, mutta myös, että hän heräsi kuolleista ja elää tänäänkin.
Tuon suhteen ytimessä on usko. Uskossa on kylläkin paljon tietoa sen perusteista, mutta syvimmiltään usko on tuo suhde, jotain sellaista, joka kulkee eri tasolla kuin pelkkä näkyvä ja meille tunnettu maailma. Tässä uskomisessa minua toki auttavat Raamattu, rukoileminen sekä yhteys muihin samalla tavalla uskoviin.
Edellisestä voi siis vetää sen johtopäätöksen, että evankeliumi on yhtä kuin Jeesus Kristus. Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi. Kyse ei ollut yhdes-
tä uskonnollisesta johtajasta, jonka käsityksiä voi verrata toisiin ja sitten omaksua niistä itselleni paras. Jeesus on Jumala, joka tuli hoitamaan pois ongelmat, jotka estivät minulta ja muilta pääsyn iankaikkiseen elämään. Tätä on minulle evankeliumi.
Kun ihmiset arvottavat omaa elämäänsä, sitä mikä siinä on tärkeää ja mikä ei, niin huomaan kyllä, että varsin usein arvioinneissa tuo meille kaikille viimeinen ongelma jää vähälle huomiolle. Mitä kuoleman jälkeen? Vai jätetäänkö se vain Herran huomaan?
Evankeliumi on minulle hyvin vahvasti lupaus iankaikkisesta elämästä. Ymmärrän toki kaikki opetukset ja puheet hyvästä ja oikeasta elämästä. Pitää rakastaa, pitää auttaa, pitää elää oikein. Nämä eivät kuitenkaan ole evankeliumi, joka on lahja ja lupaus siitä, että Jumala on huolehtinut minun elämästäni niin pitkälle, että kun kerran kuolen, pääsen taivaaseen. Ja sekin ihan vain lahjana, ilmaiseksi. Ja sitähän evankeliumi on – myös minulle.
Hannu Nyman
Hannu Nyman
Olen rovasti ja kirjailija. Luentoaiheeni liittyvät mm. Raamattuun, historiaan, uskontojen väliseen dialogiin ja kärsimyksen teemaan. Olen myös mukana avioparityössä vaimoni Maija Nymanin kanssa.
Ihmeellinen ilo, Vivamon Raamattukylän jouluvaellus, vie katsojat ensimmäisen joulun tapahtumiin. Tuttu kertomus saa uusia ulottuvuuksia ja herää eloon.
Liikkeelle lähdetään Nasaretista nuoren Marian ja enkelin kohtaamisesta. Enkeli ilmoittaa Marialle ainutlaatuisesta tehtävästä. Myös Joosef käy oman kamppailunsa yllättävän kutsun edessä. Osanottajat seuraavat heitä Betlehemiin ja monenlaisiin vaiheisiin, joissa erilaiset ihmiset kohtaavat.
Myös itämaan viisaat saapuvat paikalle ja Herodeksen eteen etsimään vastasyntynyttä kuningasta. Bachin jouluoratorion kajahtaessa ilmestyvät enkelit paimenten kedolle ilmoittamaan lapsen syntymästä: ”Teille on syntynyt Vapahtaja!”
Vapahtaja syntyi arjen keskelle
Tamperelainen Terttu Välimäki on sisarensa Pirkon kanssa järjestänyt monia ryhmämatkoja Raamattukylään. Kaikki näytelmät ovat hänen mielestään puhuttelevia.
– Ihmeellinen ilo -esitys muistuttaa siitä, että Jeesus syntyi arjen ja hälinän keskelle. Ympärillä ostetaan, myydään ja melutaan, majatalossa on vastassa vihainen emäntä, paimenet tekevät arkista työtään. Kaiken keskelle syntyi Jeesus ihmiseksi. Seimessä makaava elävä lapsi korostaa asiaa konkreettisesti.
Joulun tarina ja tunnelma yhdistää
Jouluvaellus on suosittu retkikohde myös Lahden Launeen seurakunnassa. Aatos Kunnas seurakunnan miestenpiiristä on tuonut useita ryhmiä Raamattukylään. Monet muistelevat retkeä jälkeenkin päin ja innostavat uusia kävijöitä mukaan.
– Vaellus on hienosti suunniteltu niin, että hiljaisuudessa tullaan talliin seimelle, kuljetaan Joosefin ja Marian ja vastasyntyneen ohi. Ulos tultaessa monta kertaa saa kuulla jonkun huudahtavan, että sehän oli oikea vauva, Kunnas kuvailee ja jatkaa, että hieno päätös vaellukselle on joululauluhetki kirkossa yhdessä näyttelijöiden kanssa.
Johanna Manner
Ihmeellinen ilo 8.–17.12.
Näytökset
7.12. klo 13 ja 18
8.12. klo 13 ja 16
12.12. klo 18
13.12. klo 13 ja 18
14.12. klo 13 ja 18
15.12. klo 13 ja 16
19.12. klo 18
20.12. klo 13 ja 18
21.12. klo 13
Peruslippu 15 €, lapset (4–12 v.) 12 €, alle 4 v. ilmaiseksi lipun ostaneen huoltajan seurassa. Ryhmäalennus: joka 12. katsoja ilmaiseksi.
Lisätiedot vivamo.fi
Kärki
Hengellinen laulu voi koskettaa syvältä. Johan Sebastian Bach on sanonut, että musiikki on viides evankeliumi. Siitä, mihin sanat loppuvat, alkaa musiikki. Musiikki voi päästä sisimmässämme sellaisiin syvyyksiin, johon sanat eivät yllä.
Kysyimme kolmelta Kansan Raamattuseuran ammattimuusikolta, mitkä ovat heidän elämänsä koskettavimmat hengelliset laulut ja niiden merkitys heille?
Taivas voi rakastaa ehjäksi
Musiikki- ja vankilaevankelista Tuula Haxu Hakkaraisen elämässä erityinen merkitys on ollut Heimo Enbuskan säveltämällä ja sanoittamalla Taivas ehjäksi rakastaa -kappaleella. Laulu tuli Tuulalle tärkeäksi elämänvaiheessa, jolloin hän kulki syvissä vesissä ja pohti elämänsä käänteitä ja kutsumustaan.
– Kappaleen sanat ovat tärkeät. Ne puhuvat minulle suoraan ja myös lapsuuteni Haxulle. Mutta joskus on jännä huomata laulun melodia tai huilun soittama ylämelodia kolmannen säkeistön taustalla. Juuri tuo huilu hoiti minua ihmeellisellä tavalla. Kuuntelin aikanaan c-kasetin tämän laulun kohdalta melkein puhki, Tuula nauraa ja lisää, että taivas voi rakastaa meidät ehjäksi. Se voi tapahtua sinulle. Se tapahtui minullekin.
Suvivirsi muistuttaa Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta
Suvivirsi on liittynyt muusikko ja kouluttaja Kristiina Tanhua-Laihon elämään vuosikymmenten ajan, sillä hän on laulanut laulua joka kevät lapsuudessa ja nuoruudessa koulun kevätjuhlista musiikin opettajan työhön ja omien lasten kevätjuhliin asti.
Suvivirsi muistuttaa Kristiinaa vuosi vuodelta Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta. Hän kokee, että virren sanat ”myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi” ovat toteutuneet hänen kutsussaan toimia ylistyksen, kiitoksen ja rukouksen kouluttajana.
– Olen saanut liittää ääneni kuoroon myös säveltämieni raamattulaulujen kautta ja kiittää niiden kautta armon Herraa. Rukoukseni on, että saan avata ihmisten sydämiä Jumalan rakkaudelle työni kautta, Kristiina lisää.
Lapsuudessa Kristiinalla oli kuva Jeesuksesta, joka asui hänen sydämessään. Siinä kuvassa Jeesus istui pienellä puutuolilla pöydän ääressä, jossa paloi öljylamppu.
– Jeesus on ollut sydämeni valo lapsuudestani asti, hän on sytyttänyt rakkautensa liekin sydämeni öljylamppuun, Kristiina kuvaa ja jatkaa, että meillä on rakastava ja pyhä Jumala taivaassa, joka on luonut koko kauniin luomakunnan.
Jeesus Kristus on tie Isän luo.
Jeesus kutsuu meitä seuraansa, jotta hän voi sytyttää sydämiimme rakkautensa liekin, tuoda valon pimeyteemme ja antaa toivon ja tulevaisuuden.
Yhteistä leipää -laulu rukouksena läheisen puolesta
Yhteistä leipää -laulu on muusikko-pastori Severi Laakson oma sävellys. Laulun sanat on kirjoittanut lauluntekijä Timo-Matti Haapiainen, joka on sanoittanut myös useita uusimpia virsiä. Laulun teksti puhutteli Severiä suuresti, ja Timo pyysi häntä säveltämään sen.
– Yhteistä leipää -laulun sanat koskettivat minua koronaepidemian aikana. Yhtäkkiä puuttui iso osa, kun seurakunta ei voinutkaan kokoontua yhteen. Kaikki elämässä oli toisenlaista kuin ennen, Severi kuvaa tuntemuksiaan.
Laulussa rukoillaan läheisen ihmisen puolesta ja sitä Severi pitää tärkeänä asiana. Vaikka ta-
paamisia oli korona-aikana rajoitettu, eivätkä ihmiset voineet tavata toisiaan, oli kristityllä kuitenkin mahdollisuus olla yhteydessä toisiinsa rukouksen kautta.
– Minulle on suuri ja iloinen asia, että rukous toimii väylänä ihmisten ja Jumalan välillä. Vaikka ei tietäisi, mitä toiselle pyytää, voi aina rukoilla toiselle ihmiselle Jumalan siunausta. Se on parasta, mitä voimme toisillemme toivottaa!
Tuula Haxu Hakkarainen
Olen muusikko, laulaja, lauluntekijä ja julistustiimin jäsen. Teen pääsääntöisesti seniorityötä, musiikkia ja vankilatyötä. Järjestän ohjelmallisia tilaisuuksia ja konsertoin.
Kristiina Tanhua-Laiho
Olen kouluttaja ja muusikko. Opetan rukouksesta, ylistyksestä ja kristityn identiteetistä. Vastaan Tampereen Rukouksen talon toiminnasta. Laulan raamattulauluja ja sävellän.
Severi Laakso
Toimin muusikkopastorina ja vierailen seurakunnissa esiintymässä eri ikäisille yhdessä muusikko Jussi Pyysalon kanssa.
Tällaisena aikana, jolloin moni asia on liikkeessä ja muuttuu, on hyvä muistaa, että on yksi asia, joka pysyy – Jumala ja hänen armonsa.
– Raamattua tutkiessa usko vahvistuu, toivo lujittuu ja Jumalan armo piirtyy toistuvasti esiin, vakuuttaa raamatunopettaja, pastori Virpi Nyman Hän jatkaa, että emme kuitenkaan voi pitää itsestään selvänä, että Raamattu olisi kaikille tuttu kirja. Tätä aarretta pitää opettaa, että saamme kestäviä eväitä uskoon ja elämään
Rohkaisua, vapautta ja rauhaa Raamatunopetuksen tarkoitus on innostaa tutustumaan Jumalan sanaan ja kasvattaa uskon juuria.
– Toivon, etteivät opetukseni ruokkisi vain hyvinä aikoina vaan silloinkin, kun elämässä tai yhteiskunnassa laajemmin tulee vaikeaa. Raamatunopetus parhaimmillaan rohkaisee, vapauttaa ja tuo rauhan, Virpi sanoo.
Raamatusta löytyy vastauksia moniin elämän kysymyksiin, ja Raamatun lehdillä elävä Jumala itse puhuu meille.
– Jumalan sana on pohjaton aarreaitta, josta on innostavaa tehdä löytöjä sekä itselle että koulutettaville. On antoisaa kertoa muillekin, mitä olen löytänyt, raamatunopettaja Päivi Peittola sanoo. Kultakaivos, joka ei ehdy Sekä Päivi että Virpi ovat molemmat todenneet, että tututkin Raamatun kohdat avautuvat ihmeellisesti aina vain uudella tavalla. He kuvaavat, että Raamattu on kuin kultakaivos, joka ei koskaan ehdy.
Opetuksessaan Virpi huomaa palaavansa toistuvasti teemaan Jumalan ehdottomasta rakkaudesta, joka tulee näkyviin Jeesuksessa.
– Koen joka kerta opettaessani tärkeäksi kertoa, että Jumalan armo on täyttä totta, ja että sen saa täysillä omistaa itselleen. Opetuksen ydin on aina armo, Kristuskallio. Armo ei koskaan lakkaa.
Luovuus mukaan tekstien äärellä
Päivi opettaa suunnittelemillaan Hiljaisuuden ja luovan rukouksen tunneilla löytämään yhteyden omaan sisimpään ja hengellisyyteen. Opetus avaa myös uusia näkökulmia ja oivalluksia elämästä ja sopii kaikille.
Koulutuksissa Päivi johdattelee osallistujat hyvin valituilla kuvilla tietyn Raamatun kohdan ääreen.
– Annan kuvien ja Raamatun tekstin ohjata osallistujien ajatuksia. Hiljaisina hetkinä he voi-
vat pohtia tai kirjoittaa oman rukouksensa esillä olevasta teemasta.
Opettamisen lahja ja kutsumus
Virpi kokee, että Jumala on kutsunut hänet raamatunopettajaksi.
– Kun näen, miten opetus uppoaa kuulijoihini, vakuutun yhä syvemmin siitä, että opettaessani teen sitä, mitä Jumala tahtoo minun tekevän.
Myös Päivi sanoo, että opettaminen on yksi hänen armolahjoistaan.
– Yhdistän raamatunopetukseen luovuuden lahjani ja käytän kuvia sekä kertomuksia elävöittämään opetusta.
Raamatun henkilöiden inhimillisiä tarinoita – katso ja kuuntele netissä!
Sanan Suvipäivillä Ikaalisissa kuultiin Virpin ja Päivin sekä muiden Kansan Raamattuseuran kouluttajien opetusta Raamatun haavoittuneista. Voimmeko me oppia näistä inhimillisistä elämäntarinoista ja samaistua niihin tänä päivänä?
Katso ja kuuntele raamattuopetuksiamme netissä: youtube.com/krstube.fi
KRStube
Virpi Nyman
Olen kouluttaja, pastori, muusikko sekä gospel-lattarit™ -ohjaaja. Koulutan mielelläni niin seurakuntalaisia kuin työntekijöitä. Käytän monipuolisesti eri välineitä, koulutan myös verkossa.
Päivi Peittola
Olen kaupunkityöntekijä pääkaupunkiseudulla. Vastaan osittain myös rukoustyöstämme. Opetan rukouksesta ja Raamatusta. Teen puhujavierailuja seurakuntiin.
Meidän tarinamme alkoi toukokuussa 1982. Pyöräilimme Kokkolan Laajalahteen ja huomasimme sydäntemme sykkivän samaan tahtiin. Olemme toistemme teinirakkauksia, musiikki on uskon lisäksi yhdistänyt meitä alusta asti.
Kansan Raamattuseuralla olemme toimineet julistajina seitsemän vuotta ja teemme seurakunta- ja vankilavierailuja sekä Tuiki taivaallista -ohjelmaa TV7:lle. Jatkossa teemme myös avioparityötä, joka on meitä lähellä ennestään. Olemme aiemmin työskennelleet Jaakkiman kristillisen opiston avioparileireillä, vastasimme siellä musiikista. Osallistuimme silloin koulutusryhmiin sekä luennoille, joista saimme paljon hyvää pääomaa omaan avioliittoomme.
Avioparityö lähellä sydäntä
Kansan Raamattuseurassa olemme vuosittain olleet aviopareille suunnattujen Tahdomme yhä -viikonloppujen iltajuhlassa vastuussa. Lisäksi olemme esiintyneet seurakuntien järjestämissä avioparityön tapahtumissa kuten Ilta rakkaudelle, Avioparibrunssi ja Kynttiläillalliset
Meidän on tarkoitus jatkossa järjestää avioparityön vapaaehtoisten kanssa Kynttiläillallisia seurakuntien kanssa. Kynttiläillallisen idea on antaa hetki hoitaa parisuhdetta: olla kahdestaan herkullisen ruoan, hyvän musiikin ja kos -
kettavan ohjelman kautta oman parisuhteen äärellä huomaamassa, miten rakas ja tärkeä oma puoliso on.
On tärkeää rakastaa ja olla rakastettu Meille avioparityössä tärkeää on olla ihmisten rinnalla, koskettaa tunteita lauluillamme ja jutellen sekä luomalla vuorovaikutusta pienten tehtävien avulla. Herkkien ja rosoisten aiheitten vuorotellessa haluamme vahvistaa toivoa, uskoa hyvään, rohkeutta rakastaa ja olla rakastettu. Jumalan rakkaus on kaiken perusta. Hellyys kaikkine eroottisine puolineen on annettu voimavaraksi.
Sananlaskuissa sanotaan: ”Sanat sanotut aikanansa ovat kultaomenia hopeamaljassa.” (Snl.25:11) Hyvät sanat ovat ankkureita, joilla kiinnitymme avioliiton turvalliseen satamaan: Tahdon. Anna anteeksi. Saat anteeksi. Rakastan sinua. Kaipaan sinua. Kaikissa elämänvaiheissa pysyy tarve tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi, kokea läheisyyttä, jakaa kumppanuutta.
Kaisa Tuikkanen
Ketkä tekevät sinun elämästäsi juuri sinun elämääsi? Ihminen ei elä irrallisena yksilönä, vaan elämä toteutuu suhteissa toisiin.
Merkityksellisiä suhteita ovat useimmiten suhteet perheen ja suvun jäseniin sekä usein myös ystäviin tai ihmisiin työelämän piirissä. Jo yhdessä suhteessa voi kokea monenlaista kuten kaipausta, välittämistä, vihaa, katkeruutta tai vaikkapa vahingollista vallankäyttöä.
Suhteet heijastuvat toisiinsa. Työssä voi herätä samoja tuntemuksia kuin perhesuhteissa. Ihmissuhteilla on yhteyksiä myös uskonkysymyksiin. Uskokin on suhde.
Työssäni ohjaan psykodraamaryhmiä, joissa voi syventää ymmärrystä oman elämän suhteista. Epämääräiset suhdekuviot selkiytyvät. Kuorma kevenee, ja voimavarat lisääntyvät.
Toisinaan vuorovaikutus jossakin ihmissuhteessa voi jähmettyä tai muuttua jopa haitalliseksi. Psykodraamaryhmässä voi opetella toimimaan tällaisessa suhteessa toisin kuin on tottunut toimimaan.
Kaisa Tuikkanen
Ryhmässä saa myös rohkeutta kohdata uusia ihmisiä ja ilmiöitä mielekkäällä tavalla.
Ohjaan ryhmiä enimmäkseen Jyväskylässä, mutta toteutan työpajoja ja luentoja mielelläni myös muualla seurakuntien, opistojen ja kurssikeskusten vieraana.
Riidat, katkeruus ja vihanpito tukahduttavat ihmisten suhteita ja myös suhdetta Jumalaan. Kansan Raamattuseuran Ovi sovintoon -hankkeessa toteutetaan ohjattuja vertaisryhmiä ja koulutuksia seurakunnissa sekä verkkokursseja ja tuotetaan niihin materiaaleja. Ne tarjoavat mahdollisuuden elämän kipukohtien tarkastelemiseen ja syventävät osallistujien itsetuntemusta ja kokemusta omasta arvosta. Ne kehittävät ja vahvistavat osallistujien kykyä vuorovaikutukseen ihmissuhteissa ja jumalasuhteessa.
Mika Lahtinen
Olen pastori ja opettaja, mutta ennen kaikkea musiikkievankelista. Laulajana ja lauluntekijänä yhdistän julistuksen ja raamattuopetuksen musiikkiin. Teemme seurakunnille avioparien Kynttiläillallisia. Media ja Tuiki taivaallista tv-ohjelma on osa työtäni.
Timo Tuikkanen
Olen diakoni ja musiikkievankelista. Vierailemme seurakunnissa musiikin, rukouksen, raamattuopetuksen ja parisuhdeteemoilla. Äänitteemme ovat syntyneet kotistudiossamme, ja nykyään tuotamme vaimoni kanssa Tuiki taivaallista tv-ohjelmaa.
Mika Lahtinen
Olen psykodraamaohjaaja ja bibliodraamaohjaajien kouluttaja. Toteutan työpajoja ja luentoja seurakuntien, opistojen ja kurssikeskusten vieraana. Ohjaustyössäni kunnioitan ihmisten yhdenvertaisuutta sekä osallistujien oikeutta omaan elämäntarinaan ja vakaumukseen. Ohjaan psyko- ja bibliodraamaryhmiä myös paikallistyössä Jyväskylässä.
Lapin luonto huokuu rauhaa ja avaruutta, joka saa mielen virkistymään. Luonnossa liikkuminen patikoiden, hiihtäen, lasketellen, lumikengillä kävellen tai vaikka avannossa uiden saa myös kehon pysymään kunnossa.
Pyhätunturin kupeessa Kairosmajalla välitetään evankeliumin sanomaa niin, että samalla saa kokea kokonaisvaltaista ruumiin, sielun ja mielen rauhaa ja lepoa. Osallistuakseen ei tarvitse olla himourheilija, kuntoilija tai erityinen seurakunta-aktiivi, ohjelmaan voi osallistua siten, kun itselle sopii.
– Käydessäni täällä ensimmäisen kerran ihastuin nimenomaan siihen, että tänne voi tulla sellaisena kuin on, eikä ole pakkoa mihinkään. Se on jotenkin Kairoksen ydintä, tunturikeskuksen johtaja Kaisa Mattila kertoo. Hän jatkaa, että lomakeskuksessa vierailee hyvin erilaisia ihmisiä, ja kaikki ovat tervetulleita.
Hengen ravintoa monella tavalla
Hengellistä ravintoa Kairosmajalla tarjotaan muun muassa Revontulikappelin aamun ja illan sanat -hetkissä, joissa päärooli on raamatunopetuksella ja musiikilla.
Lokakuussa Kairosmajalla järjestetään Naistenpäivät ja kevättalvella maaliskuun lopussa Miestenpäivät. Miestenpäivien aikana on rinnakkaisohjelmaa myös naisille, niin että molemmat puolisot
voivat osallistua viikonloppuun. Syksyn ohjelmassa on myös monia hyviä konsertteja.
Jouluna Vapahtajamme syntymäjuhlaa vietetään vaalimalla joulun perinteitä joulurauhanjulistuksen, hartauksien ja joulukirkon muodossa sekä laulamalla Kauneimpia joululauluja. Ohjelmassa on myös seurat sekä herkullinen ja juhlava joulupöytä. Retkiä lumen kuorruttamaan luontoon tehdään lähes joka päivä ja rantasaunaan pääsee joululöylyihin ja myös avantoon voi pulahtaa.
Vuoden vaihteessa järjestetään opiskelijaleiri, johon voi osallistua, vaikka ei olisikaan opiskelija.
Kiireetöntä luonnosta nauttimista
Yleensä viikon mittaan järjestetään neljä opastettua retkeä, jotka tehdään vuoden ajan mukaan joko kävellen tai lumikengillä. Retket suunnitellaan osallistujien ehdoilla ja toiveitakin huomioidaan. Ajatuksena on kiireetön luonnossa kulkeminen ja nauttiminen. Hiihtolatuverkosto, joka lähtee aivan Kairosmajan pihasta, on hyvin opastettu ja siellä pääsee suksimaan myös omaan tahtiinsa.
Tarja Saarinen
Kaisa Mattila
Olen Kairosmajan tunturikeskuksen johtaja. Vastaan Kairosmajan ja Revontulikappelin toiminnasta sekä niiden ohjelmien suunnittelusta ja toteutuksesta.
Jani Heino
Olen opiskelijatyöntekijä Helsingissä, jossa johdan nuorten aikuisten yhteisöä. Valmennan opiskelijoita seuraamaan Jeesusta ja jakamaan uskostaan omille ystävilleen tuttavilleen.
Lea Kujanpää
Rakastan sukeltamista syvälle Raamattuun ja rukouksen maailmaan. Opetan mielelläni kaikenlaisesta niihin liittyvästä. Haluan rohkaista rukoilemaan, sillä rukouksella on suurempi merkitys kuin osaamme ajatellakaan.
Jussi Pyysalo
Olen muusikko. Toimin usein duona Severi Laakso, Minna Sairon tai muiden muusikkojen kanssa. Vastuualueenani on monipuolisen musiikkityön lisäksi puheen ja musiikin tallenne- ja livetuotanto. Toimin myös tarvittaessa ääniteknikkona.
Malla Lepistö
Olen raamattukouluttaja, pappi ja väitöskirjatutkija. Rakastan Raamattua ja historiaa – ja Raamatusta historiaa todella löytyy! Raamatun ajan kulttuurihistoriaan pureutumalla saattaa löytyä aivan uusia näkökulmia tuttuihinkin Raamatun teksteihin.
Katariina Nyman
Olen nuorisotyön teologi ja Kansan Raamattuseuran rippikouluvastaava. Rippikoulujen lisäksi teen rippikoulunjälkeistä nuorisotyötä Helsingissä. Pidän isoskoulutusta ja vastaan K17-toiminnastamme.
Jaakko Ojala
Toimin kaupunkityöntekijänä Kuopiossa. Vastaan Kansan Raamattuseuran toiminnasta Kuopion alueella. Keskuspaikkanamme toimii Sanan Kulma Kuopion keskustan tuntumassa.
Mikko Piiroinen
Olen nukketeatterityöntekijä ja nuorisotyönohjaaja. Vastaan työkaverini kanssa nukketeatteri Sananjalan toiminnasta. Teemme sen tiimoilta vierailuja seurakuntiin.
Marko Sagulin
Olen nettipappi ja raamatunopettaja. Pidän nettiraamattupiiriä ja tuotan raamattupiirien johdantovideoita. Teen raamattuopetusvideoita ja vastaan kysymyksiin nettipapin palstalla.
Minna Sairo
Olen nukketeatterityöntekijä ja muusikko. Koulutukseltani olen luokanopettaja. Toimin Nukketeatteri Sananjalassa. Musisoin kaikenikäisille usein duona Jussi Pyysalon kanssa.
Ulla Saunaluoma
Olen raamattuopettaja ja työnohjaaja. Haluan opetuksissani välittää Raamatun ajattoman sanoman tämän ajan ihmisen elämäkysymyksiin arjen voimavaraksi.
Olli Seppänen
Olen kouluttaja, eläkkeellä oleva hävittäjälentäjä ja ilmataisteluopettaja. Opetan Raamattua. Suurin haluni on kertoa Jumalan armollisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja uskollisuudesta.
Juha Yli-Jaakkola
Olen kaupunkityöntekijä, pastori. Vastaan vapaaehtoisten kouluttamisesta ja teen yhteistyötä seurakuntien kanssa erityisesti Turussa. Opetan Raamattua ja hyödynnän luovuutta työssäni.
Hannu Välimäki
Olen opiskelijatyöntekijä. Autan opiskelijoita tutustumaan Jeesukseen ja seuraamaan häntä. Valmennan opiskelijoita rakentamaan opetuslapseusliikehdintää kampuksilla.
Kansan Raamattuseuran seurakuntapalvelut
Ota yhteyttä ja kysy tietoa julistus- ja koulutustyöntekijöistämme, p. 0207 681 650 tai seurakuntapalvelut@sana.fi
Kerromme lisää ohjelmapalveluistamme ja tapahtumista ja autamme löytämään sopivan henkilön tilaisuuteesi.
Suomen suurimman kristillisen aikakauslehti Sanan lukijapalautetta:
Sanaa lukiessa yleensä saa tukea ja rohkaisua sen sijaan, että tulisi ristiriitaiselle mielelle. Jos sattuu olemaan itsellä vaikeampia aikoja, niin tämä on todella tärkeää.
Positiivinen suhtautuminen elämään ja Jumalan rakkauteen on hyvää! Ihmisten erilaisuuden ja vajavaisuudenkin hyväksyminen ja pyrkimys ymmärtää niitä on hyvää!
S a n a + d igi ny t t arjoushinta an 33 € / 3 kk *
Tilaa tilaukset@sana.fi tai 0400 793 406. Mainitse koodi A Armoa.
Sana-lehti ilmestyy kahdesti kuussa ja tilaukseen sisältyy DigiSanan tunnukset, joilla pääset lukemaan uusia ja aiemmin julkaistuja artikkeleita. Sana.fi-verkkolehdessä voit selata näköislehtiä vuoden 2021 alusta ja nyt myös kuunnella Sanan juttuja.
* Tilaus jatkuu tarjousjakson jälkeen voimassa olevaan hinnaston tilaushintaan v. 2024 3 kk jakso 38 €. Ulkomaan tilauksiin lisäpostimaksu. Tarjous voimassa 31.12.2024 asti.