Onko armo jo työllistänyt sinut?

Marko Mitronen

Armo on sana, jota käytetään jatkuvasti saarnoissa, puheissa ja keskusteluissa kristillisissä piireissä. Sana oli keskeinen jo uskonpuhdistuksen aikaan, jolloin korostettiin Jumalan työn merkitystä suhteessa ihmisen omiin tekoihin.

Armo on meillekin keskeinen sana, sillä ilman sitä meillä ei voi olla suhdetta elävään Jumalaan. Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä

(2:8–9) tutut sanat: ”Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta –se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla.”

Voikin siis herättää hämmennystä, kun Paavali kirjoittaa toisaalla: ”Mutta ei ollut hänen menneisyytensä tai tekojensa ansiota, vaan Jumalan armon. Se oli perustus, jolle Paavali rakensi.

Miksi Paavali kuitenkin puhuu työstä, jota hän on tehnyt jopa enemmän kuin muut apostolit? Miksi hän tuntuu sanovan, että Jumalan armo olisi jäänyt turhaksi, jos hän ei olisi tehnyt työtä?

Mitä jos Paavali, koettuaan Jumalan armosta radikaalin kääntymisen ja saatuaan synnit anteeksi, olisi istunut keinutuoliin todeten:

Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä vaan Jumalan armo, joka on ollut minun kanssani.” (1. Kor. 15:10)

Totta kai Paavalikin oli saanut Jumalan lapsen aseman ja Jumalan vanhurskauden lahjana. Seurakunnan vainooja oli kokenut radikaalin kääntymisen. Hän oli Jumalan armosta se mikä oli: hänen identiteettinsä, puhtautensa ja asemansa Jumalan edessä

Joskus kuulin sanonnan

”Armo riittää, vaikka istuisi vain keinutuolissa”.

Osittain tämä on totta:

Jumalan pelastavan työn eteen ei tarvita yhtään omaa tekoa, se on täysin Jumalan armoa, kuten Paavali Efesolaiskirjeessä sanoo.

Mieti kuitenkin hetki

Paavalia: Mitä jos Paavali, koettuaan Jumalan armosta radikaalin kääntymisen ja saatuaan synnit anteeksi, olisi istunut keinutuoliin todeten:

”Olen onnellinen, minut on pelastettu!”

Me ylikorostamme helposti vanhurskauttavaa armoa yli Jumalan muuttavan armon, vaikka ne eivät ole vastakkaisia asioita.

Kun Jumala armossaan antaa meille oikean aseman Hänen edessään, Hän myös armossaan muuttaa meitä, jotta voimme elää ja tehdä tekoja Hänen kunniakseen.

Kevään raamattupäivillä kävimme läpi vuorisaarnaa. Se on täynnä Jumalan uudistaman opetuslapsen kuvausta: ei vaatimusta, vaan julistusta siitä, miltä Jumalan työ opetuslapsessa näyttää – totta kai aina vajavaisena meissä syntisissä ihmisissä.

Paavali ei ansainnut teoillaan asemaansa Jumalan edessä, mutta Jumalan uudistava armo olisi mennyt hänessä hukkaan, jos hän olisi jäänyt paikoilleen. Armo työllisti Paavalin tekemään tekoja, jotka toivat Jumalalle kunniaa.

Jumalan vaikuttama muutos ei ole ulkoista, vaan sisäistä sydämen muutosta. Armo ei passivoinut Paavalia, vaan aktivoi hänet ahkeruuteen: hän teki kovemmin työtä kuin kukaan muu. Se ei ollut

Paavalin omien kykyjen ansiota, vaan Jumalan armoa.

Ei ole kyse siitä, että teemme työtä Jumalan kanssa, eikä siitä, että Jumala tekee työn ja me emme tee. On kyse siitä, että Jumala toimii sisällämme armon kautta ja muuttaa toimintaamme. Silloin ei ole enää kyse siitä, että mikään olisi meidän omaa tekoamme.

Työ Jumalan valtakunnassa saattaa tuntua työltä. Toisten silmissä se voi näyttää työltä. Ehkä ajattelemme itsekin tekevämme työtä.

Kuitenkin Jumalan armo saa sen sisäisesti aikaan meissä, jolloin kunnia kuuluu Jumalalle.

Paavali kertoo Makedonian seurakunnasta, jonka uskovien ilo oli vaikeuksienkin alla niin suuri, että he antoivat keräykseen runsaasti varoja jopa yli varojensa. He pyytämällä pyysivät saada osallistua pyhille kerättävään lahjaan. He antoivat itsensä Herralle ja toisille ihmisille. Mikä sai tämän aikaan? ”Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille.” (2. Kor. 8:1)

Jumalan armo vaikutti sydämessä muutoksen, joka johti tekoihin. Se näytti ja tuntui teolta. Vaikuttajana oli kuitenkin armo, jonka tähden ihmiset olivat antaneet itsensä Herralle.

Armo ei korvaa työtä – se antaa voiman työhön. Monet ajattelevat, että jos elät armossa, et tarvitse työtä etkä ponnistelua. Mutta jos armo kohtaa todella, se saa aikaan työtä ja pyrkimystä. John Stott toteaa vapaasti suomennettuna: ”Armo ei vain tee hyviä tekoja mahdollisiksi, vaan armo tekee ne tarpeellisiksi.” Tässä on iso ero siihen, että jäisimme keinutuoliin nauttimaan syntiemme anteeksiannosta. Jumalan lahjoittama armo antaa voiman, mutta se myös avaa silmämme näkemään tekojen tarpeen. Se motivoi meitä elämään Herralle, tekemään työtä, jonka itse armo saa aikaan meissä.

Yksi Keski-Pohjanmaan Kansanlähetyksen työn keskeinen periaate on kristittyjen varustaminen kasvamaan Kristuksen tuntemisessa. Kun kristitty kasvaa suhteessaan Jeesukseen, hän oppii ymmärtämään yhä syvemmin Jumalan armoa – myös sitä armoa, joka työllistää meidät sisäisen muutoksen kautta. Työ Jumalan valtakunnassa ei pääty edes eläkeikään,