Kosmos / Kevät 2021

Page 1

2021 KEVÄT


2


Yhteiskuntamme on rakentunut tarinoiden varaan. Vuosi 2020 on kuitenkin nyrjäyttänyt maailman uuteen asentoon tavalla, jonka sanallistaminen on vaikeaa. Kriisissä on mahdollisuus muutokseen, mutta kaiken keskiössä on kuitenkin aina yksilö ja hänen elämänsä. Keväällä 2021 Kosmos alkaa julkaista suomennettua kaunokirjallisuutta. Käännöslistan avaa Simone de Beauvoirin romaani Erottamattomat, joka on kirjoitettu vuonna 1954 mutta joka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Myöhemmin keväällä julkaisemme nigerialaistaustaisen Akwaeke Emezin kriitikoiden ylistämän romaanin Vivek Ojin kuolema. Molemmista teoksista voi tunnistaa samat teemat, jotka toistuvat kirjallisuudessa: rakkaus, yhteyden etsintä, identiteetti, menetys, häpeä, elämä ja kuolema. Vaikka kumpikin kirja sijoittuu arkikokemuksestamme poikkeavaan aikaan tai paikkaan, taitava kirjailija onnistuu luomaan yhteyden etäisyyksien yli – lopulta olemme kaikki vain ihmisiä. Sillä, millaista tarinaa kirjoitetaan, on väliä. Vaikka kirjallisuus voi antaa meille välineitä käsitellä odottamattomia tilanteita, ennen kaikkea se kiinnittää meidät osaksi jatkumoa, jossa ihmisten elämät – olivatpa ne miten erilaisia tahansa – pyörivät hyvin samanlaisten asioiden ympärillä. Nähtäväksi jää, millaista tarinaa vuodesta 2020 aletaan kirjoittaa. Avartavaa kevättä toivottaen, Anni Moilanen

3


4


Akwaeke Emezi Vivek Ojin kuolema

5


UUDEN KIRJALLISEN LUPAUKSEN YLISTETTY ROMAANI Eräänä päivänä nigerialaisessa kylässä äiti löytää ovensa edestä poikansa ruumiin. Tapahtuma käynnistää tarinan erään perheen yrityksistä ymmärtää lastaan ja tämän elämän mysteeriä. Etäisen isän ja ylisuojelevan äidin kasvattama poika kärsii oudoista muistinmenetyksistä, joiden aikana hän kadottaa otteensa itsestään ja todellisuudesta. Kuka Vivek oikeastaan oli? Otteessaan pitävä tarina ja unohtumattomat henkilöhahmot tekevät Vivek Ojin kuolemasta romaanin, jota on vaikea laskea käsistään. Se on dramaattinen kertomus perheestä ja ystävyydestä, menetyksestä ja siitä, mitä emme pysty näkemään. Vivek Ojin kuolema on ollut valtaisa arvostelumenestys, ja se nousi suoraan The New York Timesin bestseller-listalle. Teos on Emezin toinen julkaistu aikuisten romaani.

6

Julkaisu: 3.5.2021 Laajuus: 300 Koko: 135 x 215 Sidosasu: Sidottu Kirjastoluokka: 84.2 ISBN: 9789523520943 ISBN e-kirja: 9789523520950 ISBN äänikirja: 9789523520967 Kansi: Ulla Donner Kirjailijan kuva: Texas Isaiah Kääntäjä: Sari Karhulahti


7


8


Akwaeke Emezi on nigerialaistaustainen kirjailija ja videotaiteilija, joka asuu nyky채채n Yhdysvalloissa. Emezi on ehtinyt menestyksekk채채n kirjailijanuransa aikana kahmia tunnustuksia, palkintoja ja ehdokkuuksia.

9


10


Simone de Beauvoir

Erottamattomat

11


KLASSIKKOKIRJAILIJAN ENNEN JULKAISEMATON UPEA ROMAANI Sylvie istuu Andréen viereen katolisessa tyttökoulussa, ja siitä alkaa vuosien intiimi ja traaginen ystävyyssuhde. Ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Ranskaan sijoittuva romaani kuvaa paitsi tyttöjen välistä ystävyyttä myös oman paikan löytämistä keskiluokkaisessa ja naisille epäsuotuisassa maailmassa. Simone de Beauvoirin nyt ensimmäistä kertaa julkaistava teos on kirjoitettu vuonna 1954, mutta kirjailija ei halunnut sitä julki elinaikanaan teoksen henkilökohtaisuuden vuoksi. Nyt de Beauvoirin kasvattitytär on toimittanut tekstin julkaistavaksi ja kirjoittanut esipuheen, joka valottaa romaanin tarinan kontekstia. Kiitelty uusi romaani asettuu luontevasti osaksi klassikkokirjailijan aiempaa tuontantoa.

12

Julkaisu: 8.4.2021 Laajuus: noin 200 Koko: 135 x 215 Sidosasu: sidottu Kirjastoluokka: 84.2 ISBN: 9789523520837 ISBN e-kirja: 9789523520844 ISBN äänikirja: 9789523520851 Kansi: Sanna-Reeta Meilahti Kääntäjä: Lotta Toivanen


13


14


Simone de Beauvoir (1908–1986) on yksi maailmankirjallisuuden merkkinimiä. Ranskalainen filosofi ja kirjailija muistetaan erityisesti feministisestä teoksestaan Toinen sukupuoli (1949), josta peräisin on hänen kenties tunnetuin lauseensa ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan”. Hän julkaisi elinaikanaan runsaasti romaaneja, esseitä ja omaelämäkerrallisia teoksia.

15


16


Jani Toivola Rakkaudesta

17


VIISAS KIRJA MIEHISTÄ JA RAKKAUDESTA Jani Toivola pohtii maskuliinisuutta, kehoa, seksuaalisuutta ja rakkautta oman elämäntarinansa ja kohtaamiensa miesten kautta. Maailma luo meille muotteja, joihin meidän halutaan sopeutuvan. Jani Toivolalle tarjolla ollut miesten maailma aiheutti läpi nuoruuden lähinnä häpeää ja pelkoa omasta kehosta ja ajatuksista. Hän etsi vastausta siihen, kuka oli tai sai olla miehenä, veljenä, poikana, isänä ja rakastajana. Kunnes hän ymmärsi, että on olemassa myös kuunteleva, avoin ja utelias miesten maailma. Toivolan koskettava tarina on vain yksi, jokaisella on omansa. Ja säännöt ovat vain harhaa. Julkaisu: 22.4.2021

18

Laajuus: noin 200 Koko: 135 x 215 Sidosasu: sidottu Kirjastoluokka: 99.1 ISBN: 9789523520899 ISBN e-kirja: 9789523520905 ISBN äänikirja: 9789523520912 Kansi: Anna-Mari Tenhunen Kirjailijan kuva: Meri Björn


19


20


Jani Toivola on helsinkiläinen kirjailija, joka tunnetaan myös isänä, näyttelijänä, juontajana ja Vihreiden entisenä kansanedustajana. Toivolan aiemmat teokset ovat Musta tulee isona valkoinen (2016) ja Kirja tytölleni (2018).

21


22


Nina Gimishanova Tatko

23


LOISTAVA ESIKOISROMAANI Tarina kulttuurien välissä kasvamisesta, identiteetin löytämisestä, intohimosta, sovinnosta ja rakkaudesta. Tatko tarkoittaa bulgariaksi isää. Se on kertomus Ninasta, joka kasvaa kulttuurien välissä, bulgarialaisen maahanmuuttajaisän ja suomalaisen äidin tyttärenä, eikä tunne olevansa kotona enempää Suomessa kuin Bulgariassakaan. Kaiken takana tuntuu aina vaikuttavan isä, joka on häpeällisen erilainen kuin muut isät, mutta myös intohimoinen eri tavalla kuin tylsät suomalaiset. Tatko on kaunis, tulinen, silmiä avaava, kiehtova ja järisyttävän hieno esikoisromaani.

Julkaisu: 4.3.2021 Laajuus: noin 250 Koko: 135 x 215 Sidosasu: sidottu Kirjastoluokka: 84.2 ISBN: 9789523520806 ISBN e-kirja: 9789523520813 ISBN äänikirja: 9789523520820 Kirjailijan kuva: Boštjan Banfi

24


25


26


Nina Gimishanova on kustannustoimittaja, joka on tyÜskennellyt useiden menestyskirjailijoiden editorina. Hän on kasvanut Suomessa ja asunut useissa eri maissa mm. Bulgariassa ja Espanjassa. Tatko on hänen esikoisromaaninsa.

27


28


V. S. Luoma-aho delete

29


HÄIRITSEVÄÄ LYHYTPROOSAA Kiitetyn runoilijan proosateos sisältää häiritsevää lyhytproosaa, joka venyttää nerokkaasti tekstin ja lajien rajoja. Delete sisältää tekstiä tekstin tuolta puolen, se juoksuttaa lukijan eteen monologeja, presentaatioita, arvosteluja, tinderbion, HS-kolumnin, sairauspäiväkirjan, dialogeja, proosarunoja ja novelleja, joiden myötä venyy käsitys siitä, mikä meissä on ruumista, mikä tekstiä. Deletellä Luoma-aho osoittaa hallitsevansa runouden lisäksi myös proosan virtuoosimaisesti.

30

Julkaisu: 4.2.2021 Laajuus: noin 200 Koko: 135 x 215 Sidosasu: sidottu Kirjastoluokka: 84.2 ISBN: 9789523520790 ISBN e-kirja: 9789523520868 ISBN äänikirja: 9789523520875 Kansi: Bifu Kirjailijan kuva: Meri Björn


31


32


V. S. Luoma-aho on jyväskyläläinen runoilija ja kääntäjä. Häneltä on aiemmin ilmestynyt neljä kiitettyä runokokoelmaa sekä proosateos Luonteita. Luoma-aho kuuluu runousosuuskunta Poesian jäseniin.

33


34


Suvi Auvinen Kaltainen valmiste

35


VALLATTOMIA ESSEITÄ Lajien välissä liikkuva teos ihmisistä ja muista eläimistä, halusta, anarkismista sekä siitä, miten salakuljettaa hiiri lentokoneeseen. Miltä tuntuu hypätä pimeään roskasäiliöön ja huomata sen olevan täynnä ruokaa? Mitä ihminen ajattelee, kun poliisi lyö vieressä seisovaa ihmistä? Entä miten joku päätyy naimisiin Jeesuksen kanssa? Kaltainen valmiste johdattaa lukijan vallattujen talojen katoille ja karismaattisten seurakuntien kokouksiin. Esseeteos käsittelee valtaa, vallattomuutta ja maailmaa koossa pitävää toivoa sekä kertoo Auvisen uskomattomista seikkailuista Tšhernobylistä Kenian slummeihin.

36

Julkaisu: 20.5.2021 Laajuus: 250 Koko: 135 x 215 Sidosasu: Sidottu Kirjastoluokka: 04 ISBN: 9789523520745 ISBN e-kirja: 9789523520752 ISBN äänikirja: 9789523520769 Kansi: Tero Ahonen Kirjailijan kuva: Meri Björn


37


38


Suvi Auvinen on Suomen kenties tunnetuin anarkisti. Auvinen on hurmannut ennakkoluulottomalla ja terävällä ajattelullaan yleisöjä vasemmalta oikealle. Kaltainen valmiste on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.

39


40


Anna Karhunen Jos

41


ENTÄ JOS OLISIT VALINNUT TOISIN? Mitä jos sittenkin olisit jättänyt nuoruudenrakkaasi? Entä jos olisit kuitenkin tehnyt lapsen? Miten elämä olisi mennyt, jos olisit aloittanut sen salasuhteen jota harkitsit? Anna Karhusen riemastuttava, herättävä ja koskettava romaani rakentuu vaihtoehtoisista tapahtumakuluista. Kolmenkympin puolivälissä jokainen alkaa miettiä, mitä elämässä on tehnyt ja mitä pitäisi tehdä. On pakko tehdä suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat koko loppuelämään. Jos paineet eivät tule itseltä, tulevat ne ainakin puolisolta ja yhteiskunnalta. Kaverin baby showerissa nainen alkaa ajatella, pitäisikö itsekin yrittää lasta. Toisaalta, onko puoliso edes oikea, pitäisikö sittenkin jättää se, voisiko terapiassa käynti muuttaa kaiken? Erityisesti äänikirjana nautittavaksi kirjoitettu Jos rakentuu mahdollisista maailmoista, siitä, miten olisi käynyt, jos.

42

Julkaisu: 3.6.2021 Laajuus: noin 150 Koko: 135 x 215 Sidosasu: Sidottu Kirjastoluokka: 84.2 ISBN: 9789523520981 ISBN e-kirja: 9789523520998 ISBN äänikirja: 9789523520974 Kansi: Saara Helkala Kirjailijan kuva: Meri Björn


43


44


Anna Karhunen on helsinkiläinen kirjailija, joka työskentelee Ylellä konseptisuunnittelijana. Hänet tunnetaan suositun Kaverin puolesta kyselen -podcastin toisena vetäjänä. Jos on Karhusen esikoisromaani.

45


46


Heini Strand & Inka Rantakallio (toim.) Kuka kuuluu? – Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä

47


SUORAPUHEISIA TEKSTEJÄ HIPHOP-KULTTUURISTA JA FEMINISMISTÄ Millaisia representaatioita hiphop tarjoaa? Saavatko vähemmistöt äänensä kuuluviin? Kuka sanelee suomiräpin ehdot, kuka pääsee mukaan verkostoon, kuka kuuluu? 24 tekijän tekstikokoelma hiphopkulttuurin moninaisuudesta avaa tarkkanäköisesti, ketkä ovat hiphop-skenen vallanpitäjiä ja ketkä edelleen leimautuvat marginaalin edustajiksi. Inka Rantakallio ja Heini Strand ovat toimittaneet teoksen, jonka esseissä ja dialogeissa hiphop-kulttuurin feministisiä liikehdintöjä tarkastelevat hiphopin asiantuntijat, kuten Yeboyah, Adikia, Koko Hubara sekä Sonya Lindfors.

48

Julkaisu: 28.1.2021 Laajuus: noin 250 Koko: 135 x 215 Sidosasu: sidottu Kirjastoluokka: 78.13 ISBN: 9789523520783 ISBN e-kirja: 9789523520936 ISBN äänikirja: 9789523520882 Kansi: Kiia Beilinson Kirjailijoiden kuva: Meri Björn


49


50


Inka Rantakallio on tutkija, toimittaja ja DJ. Hänen väitöskirjansa (2019) käsitteli suomiräpin maailmankatsomuksia. Rantakallio työskentelee nimellä DJ SHY GRL osana FWU-DJ-kollektiivia sekä SOFAduon keikkakokoonpanoa. Heini Strand on toimittaja, kirjailija ja kirjastotyöntekijä. Strandin toimittama Hyvä verse (Into, 2019) oli ensimmäinen suomalaisia naispuolisia räppäreitä käsittelevä kirja.

51


52


Maryan Abdulkarim Veera Brink Renaz Ebrahimi Nora Horn Koko Hubara Noah Kin Sonja Kuittinen Rebekka Kuukka Mika Leminen Sonya Lindfors Deogracias Masomi Mikko Mäkelä Taika Mannila Fanni Noroila Jannika Nyqvist Annika Oksanen Miika Pesso Inka Rantakallio Kirsikka Ruohonen Lina Schiffer Miska Soini Heini Strand Caroline Suinner Meriam Trabelsi


54


Boss, kustantaja Mikko Aarne mikko.aarne@kosmoskirjat.fi 050 585 1542 Boss, toimitus Anni Moilanen anni.moilanen@kosmoskirjat.fi 050 338 4919 Boss, viestintä Heini Salminen heini.salminen@kosmoskirjat.fi 040 702 9165 KustannusyhtiÜ Kosmos Porthaninkatu 10 LH 1 00530 Helsinki www.kosmoskirjat.fi @kosmoskirjat #kosmoskirjat

55



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.